Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Rahoitustuki Irlannille

Rahoitustuki Irlannille

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Neuvoston täytäntöönpanopäätös 2011/77/EY – EU:n rahoitustuki Irlannille

PÄÄTÖKSEN TARKOITUS

Siinä hyväksyttiin Irlantia koskeva talouden sopeutusohjelma. Siihen sisältyi rahoituspaketti, joka koostui yhteensä jopa 85 miljardin euron arvoisista lainoista vuosille 2010–2013. Rahoittajia oli useita, mukaan luettuna Euroopan unioni (EU).

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

  • Joulukuussa 2010 EU vahvisti, että Irlanti tarvitsi 85 miljardia euroa rahoitustukea vuosille 2010–2013. Rahoitus muodostui seuraavasti:
  • Irlannin talouden sopeutusohjelmassa laaditun rahoitussopimuksen mukaan Irlannin hallituksen on
    • vahvistettava ja uudistettava pankkisektoria;
    • palautettava julkisen talouden kestävyys ja supistettava alijäämä alle 3 prosentin suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) vuoteen 2015 mennessä;
    • pantava täytäntöön työmarkkinauudistuksia, joiden tavoitteena on paluu vankkaan ja kestävään kasvuun.
  • Tukiohjelma päättyi joulukuussa 2013.
  • Irlantiin sovelletaan nyt EU:n ohjelman jälkeistä valvontaa. Osana tätä Euroopan komissio suorittaa yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa
    • säännöllisiä vierailuja maahan arvioidakseen sen taloutta, julkista taloutta ja rahoituksellista kestävyyttä;
    • laatii kuuden kuukauden välein kertomuksen, jossa valvotaan edistymistä ja päätetään, tarvitaanko jatkotoimenpiteitä.
  • Valvonta jatkuu, kunnes Irlanti on maksanut takaisin vähintään 75 prosenttia saamistaan lainoista. Ellei tapahdu ennenaikaista takaisinmaksua, tämä vaatimus täyttyy vuonna 2031.

MISTÄ ALKAEN PÄÄTÖSTÄ SOVELLETAAN?

Päätös tuli voimaan 10. joulukuuta 2010.

TAUSTAA

  • 11. toukokuuta 2010 EU päätti luoda Euroopan rahoituksenvakauttamismekanismin (Neuvoston asetus (EU) N:o 407/2010). Sen ansiosta komissio voi ottaa lainaa rahoitusmarkkinoilta ja antaa saadut varat lainaksi tuensaajamaalle, joka on rahoitustuen tarpeessa.
  • Irlanti, jota ovat kohdanneet laajat ulkomaanvelat ja huomattava taloudellinen paine, pyysi apua EU:lta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta 21. marraskuuta 2010.
  • Mekanismia on käytetty auttamaan Irlantia, Portugalia ja Kreikkaa.
  • Lisätietoja:

ASIAKIRJA

Neuvoston täytäntöönpanopäätös 2011/77/EU, annettu 7 päivänä joulukuuta 2010, unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta (EUVL L 30, 4.2.2011, s. 34–39)

Päätökseen 2011/77/EU tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Neuvoston asetus (EU) N:o 407/2010, annettu 11 päivänä toukokuuta 2010, Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin perustamisesta (EUVL L 118, 12.5.2010, s. 1–4)

Ks. konsolidoitu toisinto

Viimeisin päivitys: 22.01.2017

Top