Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Kalastusmahdollisuudet EU:n ja sen ulkopuolisilla vesillä

Legal status of the document This summary has been archived and will not be updated, because the summarised document is no longer in force or does not reflect the current situation.

Kalastusmahdollisuudet EU:n ja sen ulkopuolisilla vesillä

TIIVISTELMÄ

Kalastusta on valvottava tarkoin, jotta voidaan estää kalakantojen romahtaminen ja varmistaa, että kalastusala pysyy taloudellisesti kannattavana. EU pyrkii varmistamaan pitkäaikaisesti kestävän kalastussaaliin mahdollisimman monissa paikoissa kaikille kannoille vuoden 2015 loppuun mennessä tai viimeistään vuoteen 2020 mennessä. Tätä kutsutaan nimellä kestävä enimmäistuotto (MSY)*. EU-maiden hallitukset päättävät vuosittain, kuinka paljon kalaa voidaan pyydystää yhteensä.

ASETUKSEN TARKOITUS

Asetuksessa määritetään suurin sallittu saalis (TAC) kutakin EU:n alusten eri kalavesistä pyydystämää lajia kohden sekä EU:ssa että sen ulkopuolella.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Suurimmat sallitut saaliit päätetään parhaan saatavilla olevan tieteellisen näytön perusteella. Määrissä huomioidaan biologinen tieto, kalastusalan sosioekonomiset tarpeet ja eri kantojen kestävää hyödyntämistä koskevan periaatteen mukaisesti kestävä enimmäistuotto.

EU-maiden hallitukset asettavat suurimmat sallitut saaliit vuosittain Euroopan komission ehdotuksen pohjalta.

Erityiset monivuotiset suunnitelmat koskevat tiettyjä kalakantoja, kuten Pohjanmeren punakampelaa ja merianturaa sekä läntisen kanaalin merianturaa, jotta ne voivat elpyä tai niiden hoitoa voidaan suunnitella pitkällä aikavälillä.

Suurimmissa sallituissa saaliissa määritetään, kuinka paljon tietyt EU:n alukset saavat pyydystää Färsaarten, Grönlannin, Islannin ja Norjan hallintoalueen vesillä ja mitkä ovat EU:n ulkopuolisten alusten pyyntirajat EU:n vesillä.

Kukin yksittäinen suurin sallittu saalis jaetaan näillä vesillä kalastavien EU-maiden välisiin kiintiöihin. Kun käytettävissä oleva kiintiö on täyttynyt, kalastus ei enää ole sallittua samana vuonna.

Vuotuinen lainsäädäntö suojaa tiettyjä lajeja, kuten jättiläishaita, siilihaita ja rauskuja, joita ei saa pyydystää lainkaan tai tietyillä EU:n vesillä.

EU-maiden hallitukset voivat myöntää lisää kalastusoikeuksia aluksille, jotka ovat mukana kokeissa, joissa käytetään valvontakameroita kaiken aluksella tapahtuvan kalastuksen ja menettelytapojen tallentamiseksi.

MILLOIN DIREKTIIVIÄ SOVELLETAAN?

1. tammikuuta 2015 alkaen.

TAUSTAA

KESKEISET TERMIT

* Kestävä enimmäistuotto (MSY): suurin tuotto (saalis), joka voidaan pyydystää lajikannasta määräämättömänä ajanjaksona muun muassa vaarantamatta lajin eloonjäämismahdollisuuksia.

SÄÄDÖS

Neuvoston asetus (EU) 2015/104, annettu 19 päivänä tammikuuta 2015, unionin vesillä ja unionin aluksiin tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2015, asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta sekä asetuksen (EU) N:o 779/2014 kumoamisesta

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Asetus (EU) 2015/104

1.1.2015

-

EUVL L 22, 28.1.2015, s. 1-163

Muutossäädökset

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Asetus (EU) 2015/523

29.3.2015

-

EUVL L 84, 28.3.2015, s. 1-21

Asetus (EU) 2015/960

24.6.2015

-

EUVL L 157, 28.6.2015, s. 1-19

Viimeisin päivitys: 02.10.2015

Top