Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document C2007/140/20

    Asia C-174/07: Kanne 30.3.2007 — Euroopan yhteisöjen komissio v. Italian tasavalta

    EUVL C 140, 23.6.2007, p. 12–13 (BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)

    23.6.2007   

    FI

    Euroopan unionin virallinen lehti

    C 140/12


    Kanne 30.3.2007 — Euroopan yhteisöjen komissio v. Italian tasavalta

    (Asia C-174/07)

    (2007/C 140/20)

    Oikeudenkäyntikieli: italia

    Asianosaiset

    Kantajat: Euroopan yhteisöjen komissio (asiamiehet: E. Traversa ja M. Afonso)

    Vastaajat: Italian tasavalta

    Vaatimukset

    On todettava, että koska Italian tasavalta on ulottanut 24.12.2003 annetun lain nro 350 (legge finanziaria 2004, vuoden 2004 vero- ja talousarviolaki) 2 §:n 44 momentilla 27.12.2002 annetun lain nro 289 (legge finanziaria 2003) 8 ja 9 §:ien mukaiset veronhuojennukset vuoteen 2002, ja koska se on säätänyt nimenomaisesti ja yleisesti, että vuoden 2002 aikana toteutettuja verollisia liiketoimia ei tutkita, Italian tasavalta ei ole noudattanut yhteisestä arvonlisäjärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY (1) 2 artiklan 1 kohdan a, c ja d alakohdan ja I osaston 193–273 artiklan, joilla kumottiin ja korvattiin 1.1.2007 lukien jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta — yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste 17.5.1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY (2) 2 ja 22 artikla, mukaisia velvoitteitaan eikä EY:n perustamissopimuksen 10 artiklan mukaisia velvoitteitaan.

    Italian tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

    Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

    1.

    Komissio muistuttaa, että yhteisön lainsäätäjä on asettanut jäsenvaltioille kaksinkertaisen velvoitteen. Sen lisäksi, että jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset kansalliset lainsäädäntötoimet kuudennen arvonlisäverodirektiivin täytäntöönpanemiseksi, niiden on myös toteutettava kaikki tarpeelliset hallinnolliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että arvonlisäverovelvolliset noudattavat kyseisestä kuudennesta direktiivistä johtuvia velvoitteitaan, ennen kaikkea velvollisuutta suorittaa verollisista liiketoimista aiheutuva vero tietyssä ajassa. Yhteisön lainsäätäjän suorittamalta arvonlisäveron yhdenmukaistamiselta riistettäisiin merkitys ja käytännön hyöty, jos kansallisten veroviranomaisten ei tarvitsisi toteuttaa tehokkaita tutkimus- ja valvontatoimenpiteitä kuudennen direktiivin johdanto-osan 14. perustelukappaleessa tarkoitetuin tavoin ”yhtenäisen veronkannon varmistamiseksi kaikissa jäsenvaltioissa”.

    2.

    Italian lain nro 289/2002 8 ja 9 §:llä käyttöön otetut säännöt ylittävät laajalti sen harkintavallan, jonka yhteisön lainsäätäjä on antanut jäsenvaltioille. Sen sijaan, että Italian valtio olisi käyttänyt tätä harkintavaltaa mahdollisimman tehokkaan verovalvonnan aikaansaamiseksi, se on mainitulla lailla luopunut yleisesti, erottelematta ja ennakolta kaikista arvonlisäveron tutkimis- ja valvontatoimista, ja tällä tavoin se on suoraan rikkonut kuudennen direktiivin 22 artiklan säännöksiä ja näin ollen kyseisen direktiivin 2 artiklaan sisältyvää yleistä sääntöä, jonka mukaan kaikkiin verollisiin liiketoimiin sovelletaan arvonlisäveroa. Italian lainsäätäjä on antanut kaikille sen oman verotustoimivallan alaisille arvonlisäverovelvollisille mahdollisuuden välttyä eräiden verokausien osalta täysin kaikelta verovalvonnalta. Verovelvollinen voi savuttaa merkittävän edun maksamalla kertaluontoisen suorituksen, jolla ei ole mitään tekemistä sen arvonlisäveron kanssa, joka olisi ollut maksettava verovelvollisen asianomaisena verokautena luovuttamista tavaroista tai suorittamista palveluista.

    3.

    Tällainen radikaali ero, joka vallitsee arvonlisäveroa koskevien tavanomaisten sääntöjen mukaisesta verovelan ja niin sanotun condono tombalen perusteella maksettavan määrän välillä, ilmenee erityisen selvästi tapauksessa, jossa verovelvollinen ei ole tehnyt veroilmoitusta. Verovelvollinen voi korjata oman tilanteensa kunkin verovuoden osalta maksamalla 1 500 euroa, jos kysymys on luonnollisesta henkilöstä, ja 3 000 euroa, jos verovelvollinen on yhtiö. Myös silloin, kun sovelletaan condono tombalea, missä yhteydessä täydentävän ilmoituksen tekeminen on mahdollista, puuttuu yhteys toteutettujen liiketointen (joita ei ole ilmoitettu) veron perusteeseen. Verovelvollisen, joka haluaa käyttää vapautusta (condono), maksettavaksi tuleva vero lasketaan tosiasiallisesti prosenttiosuutena (2 %) siitä arvonlisäverosta, joka olisi kunakin verovuonna ollut maksettava tavaroiden luovutuksesta tai palvelusuorituksista (tai saman verokauden aikana hankinnoista perusteettomasti peritystä arvonlisäverosta).

    4.

    Tällainen ennakollinen ja yleinen luopuminen kaikesta tarkastustoiminnasta on omiaan vakavasti häiritsemään yhteisen arvonlisäverojärjestelmän moitteetonta toimintaa. Se loukkaa erityisesti verotuksen neutraalisuuden periaatetta, jonka vastaista on, että samoja liiketoimia toteuttavia taloudellisia toimijoita kohdellaan eri tavalla arvonlisäveron perimisen osalta. Kaikki poikkeukset arvonlisäveron tehokasta soveltamista ja perimistä koskevasta säännöstä merkitsevät yhtäältä vakavaa vahinkoa sekä italialaisille että muista jäsenvaltioista oleville yrityksille, joihin sovelletaan tavanomaista arvonlisäveroa, ja toisaalta vakavaa haittaa kuudennen direktiivin johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa tarkoitetulle periaatteelle, joka koskee tasapuolista kilpailua yhteismarkkinoilla.


    (1)  EUVL L 347, s. 1

    (2)  EYVL L 145, s. 1


    Top