92003E1524

KIRJALLINEN KYSYMYS E-1524/03

esittäjä(t): Erik Meijer (GUE/NGL) komissiolle

(6. toukokuuta 2003)

Aihe: Pakolliset terveydenhoitomaksut muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, jossa henkilö asuu ja käyttää terveydenhoitopalveluja

1. Onko komissio tietoinen siitä, että henkilöiden vapaa liikkuvuus ja asettautumisvapaus ovat johtaneet siihen, että monien ihmisten tulot eivät enää riipu siitä, asuvatko he alkuperämaassaan, ja että siten muun muassa monet eläkeläiset ovat asettuneet Espanjan rannikon kaltaisille alueille, joissa on lämmin ilmasto ja hyvät virkistäytymismahdollisuudet.

2. Uusien asukkaiden tulva kuormittaa melko tavalla Espanjan sosiaaliturvajärjestelmää, jonka on huolehdittava paikallisten asukkaiden, joilla on matalampi tulotaso, terveydenhoitopalvelujen tarpeesta. Aiheuttaako tämä odotusjonojen venymistä?

3. Voiko komissio vahvistaa, että EU:n asetuksessa (ETY) N:o 1408/71(1) edellytetään, että henkilöt, jotka saavat eläke- tai sosiaalietuuksia alkuperämaastaan, on maksettava sosiaaliturvamaksuja alkuperämaahansa, jotta voisivat saada terveydenhoitopalveluja asuinmaassaan? Tarkoittaako tämä sitä, että ihmisiä voidaan vaatia maksamaan laajemmasta tai suppeammasta palvelupaketista, kuin mitä on saatavana asuinmaassa, jolloin suoritettujen maksujen ja saatavien palvelujen

välinen suhde ei ole oikea? Onko tämä sen periaatteen mukaista, että EU:n kansalaisten on oltava vapaan liikkuvuuden ja asettautumisoikeuden kannalta tasa-arvoisia?

4. Mitä seuraisi, jos osa palveluista, jotka nyt katetaan AWBZ-lailla (erityisiä terveydenhoitokuluja koskeva laki) siirrettäisiin sairasvakuutuskassaan, jolloin AWBZ-maksut kattaisivat pääasiassa tai enimmäkseen palveluita, joita Espanjassa ei ole saatavana? Eikä olisi parempi, että henkilöt voisivat maksaa täydentävistä palveluista Espanjaan sen sijaan, että maksavat Alankomaihin?

5. Mitä toimenpiteitä komissio toteuttaa varmistaakseen, että ulkomaalaisten asukkaiden aiheuttama paine Espanjan sosiaaliturvajärjestelmää kohtaan ei tule liian kovaksi, ja estääkseen sen, että monet vakuutetut valittavat jatkuvasti korkeista maksuista ja rajallisista terveydenhoitopalveluista?

(1) EYVL L 149, 5.7.1971, s. 2.

Anna Diamantopouloun komission puolesta antama vastaus

(6. kesäkuuta 2003)

Komissio ilmoittaa arvoisalle parlamentin jäsenelle seuraavaa: koska yhteisön jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiä ei ole yhdenmukaistettu, asetuksella (ETY) N:o 1408/71(1) on säädetty kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamissäännöt, jotta unionin alueella liikkuvien henkilöiden sosiaalinen suojelu voitaisiin taata parhaalla mahdollisella tavalla.

Asetuksessa (ETY) N:o 1408/71 säädetään erityisesti muun kuin vakuuttajajäsenvaltion alueella asuvien henkilöiden oikeudesta sairaanhoitoon.

Asetuksen (ETY) N:o 1408/71 periaatteiden mukaisesti terveydenhoitopalvelut järjestetään yleensä sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jossa henkilö asuu ja käyttää palveluja, samalla tavoin kuin jos hän olisi vakuutettu tässä maassa. Tällainen järjestelmä varmistaa jäsenvaltion alueella asuvien henkilöiden yhdenvertaisen kohtelun. Muussa kuin eläkettä maksavassa jäsenvaltiossa asuvalla eläkeläisellä on oikeus saada terveydenhoitoa asuinvaltiossaan tämän valtion lainsäädännön mukaisesti samalla tavoin kuin jos hän olisi vakuutettu siellä. Saadakseen terveydenhoitoa asuinvaltiossaan eläkeläisen on kirjauduttava asuinpaikkansa sairausvakuutuslaitokseen lomakkeella, joka osoittaa hänen olevan oikeutettu terveydenhoitopalveluihin. Kun hän on kirjautunut asianomaiseen laitokseen, asuinjäsenvaltion viranomaiset voivat ottaa hänet huomioon tarvittavien hoitoresurssien suunnittelussa.

Asetuksessa (ETY) N:o 1408/71 säädetään myös laitoksista, jotka vastaavat eläkeläisen saaman hoidon kustannuksista. Jos eläkeläinen on oikeutettu jonkin jäsenvaltion maksamaan eläkkeeseen muussa kuin asuinvaltiossaan, terveydenhoitokustannuksista huolehtii eläkettä maksavan jäsenvaltion vakuutuslaitos. Asetuksessa määritellään jäsenvaltioiden välisten tilitysten hyväksymistapa: eläkettä maksavan jäsenvaltion laitos maksaa asuinvaltion laitokselle kiinteän summan (joka on tällä hetkellä 80 prosenttia eläkeläisen vuotuisista ja keskimääräisistä terveydenhoitokustannuksista asuinjäsenvaltiossa). Tämä summa kattaa kaikki eläkeläisen saamat terveydenhoitopalvelut.

Asetuksessa säädetään vastaavasti, että terveydenhoitokustannuksista vastaava jäsenvaltion laitos voi periä maksamistaan eläkkeistä ne maksujen vähennykset, joista mahdollisesti säädetään kyseisen valtion lainsäädännössä.

Edellä mainittujen sääntöjen perusteella eläkeläisten maksamat sosiaaliturvamaksut voivat joissakin tapauksissa olla suhteellisesti suurempia kuin etuudet, joita he voisivat hakea asuinvaltiossaan; myös päinvastaiset tapaukset ovat mahdollisia.

Komissio ilmoittaa parlamentin jäsenelle ongelman ratkenneen osittain asetuksen (ETY) N:o 1408/71 yksinkertaistamista ja uudistamista koskevaan ehdotukseen(2) liittyvien neuvottelujen yhteydessä. Joulukuun 3. päivänä 2002 pidetyssä kokouksessaan neuvosto sopi sairaus- ja äitiysvakuutusmaksuja koskevan neuvotteluluvun suuntaviivoista. Sopimuksen mukaan eläkeläinen voi

saada terveydenhoitoa myös siinä jäsenvaltiossa, jossa eläkeläisen terveydenhoidon kustannuksista vastaava laitos (jolle eläkeläinen puolestaan maksaa mahdollisen sosiaaliturvamaksunsa) sijaitsee, jos jäsenvaltio on hyväksynyt tämän vaihtoehdon ja jos siitä määrätään asiaa koskevan asetuksen liitteessä.

(1) Neuvoston asetus (ETY) N:o 1408/71, annettu 14 päivänä heinäkuuta 1971, sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä; asetus on saatettu viimeksi ajan tasalle 2 päivänä joulukuuta 1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97, EYVL L 28, 30.1.1997.

(2) Euroopan parlamentin ja neuvoston ehdotus sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevaksi asetukseksi, EYVL C 38, 12.2.1999.