Valitus, jonka Araceli García Fernández ym. ovat tehneet 11.8.2022 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu kolmas jaosto) asiassa T-523/17, Eleveté Invest Group ym. v. komissio ja SRB, 1.6.2022 antamasta tuomiosta

(Asia C-541/22 P)

(2022/C 441/10)

Oikeudenkäyntikieli: espanja

Asianosaiset

Valittajat: Araceli García Fernández, Faustino González Parra, Fernando Luis Treviño de Las Cuevas, Juan Antonio Galán Alcázar, Lucía Palazuelo Vallejo-Nágera, Macon, SA, Marta Espejel García, Memphis Investments Ltd, Pedro Alcántara de la Herrán Matorras, Pedro José de Jesús Benito Trebbau López, Pedro Regalado Cuadrado Martínez ja María Rosario Mari Juan Domingo (edustajat: asianajajat B.M. Cremades Román, J. López Useros, S. Cajal Martín ja P. Marrodán Lázaro)

Muut osapuolet: Eleveté Invest Group, SL, Antonio Bail Cajal, Carlos Sobrini Marín, Edificios 1326 de l’Hospitalet, SL, Juan José Homs Tapias, Anna María Torras Giro, Marbore 2000, SL, Tristán González del Valle, Euroopan komissio, yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB), Espanjan kuningaskunta ja Banco Santander, SA

Vaatimukset

Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen tuomion ratkaisun ja kaikki oikeusperusteet, koska siihen liittyy muun muassa unionin oikeuden soveltamista ja tulkintaa koskevia lukuisia virheitä, se on riittämättömästi ja ristiriitaisesti perusteltu, ja siihen liittyy virheitä tosiseikkojen määrittelyn ja oikeudellisten seurausten sekä näytön arvioinnin osalta.

Valittajat vetoavat vaatimustensa tueksi neljään valitusperusteeseen.

Ensimmäinen valitusperuste perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut virheellisesti yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa 15.7.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 (1) (jäljempänä asetus N:o 806/2014) 18 artiklaa.

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan a alakohtaa maksuvalmiuden ylläpitoa koskevan tarpeen, luottamuksellisuutta koskevien velvoitteiden rikkomisen ja hyvän hallinnon periaatteen tulkinnan osalta. Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa valittajat väittävät, että tuomio on perusteltu riittämättömästi ja asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittu ja sovellettu virheellisesti. Valittajat väittävät, että on selvää, että Banco Popular Español (jäljempänä BPE) ei ollut maksukyvytön ja että SRB:llä oli muita vähemmän haitallisia vaihtoehtoja. Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan c alakohtaa.

Toinen valitusperuste perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 806/2014 20 artiklaa. Valittajat väittävät tässä yhteydessä, että asetuksen N:o 806/2014 20 artiklan 1, 5, 7, 9, 10 ja 11 kohtaa on tulkittu ja sovellettu virheellisesti. Lisäksi toisen valitusperusteen viidennessä osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut virheellisesti oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon, koska unionin yleisen tuomioistuimen päättely on Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirjan määräysten vastaista. Toisen valitusperusteen kuudennessa osassa valittajat vetoavat perusteluvelvollisuuden arvioinnissa tapahtuneisiin oikeudellisiin virheisiin.

Kolmas valitusperuste perustuu riitautetun ratkaisun kumoamisesta aiheutuneen vahingon korvausta ja sen vaikutusten pysyttämistä koskevaan vaatimukseen.

Neljäs valitusperuste perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut virheellisesti asetusta N:o 806/2014 sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevan vahingonkorvausvaatimuksen osalta, joka on itsenäinen kumoamista koskevaan vaatimukseen nähden. Neljännen valitusperusteen ensimmäisessä osassa väitetään, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt ilmeisen virheen tulkitessaan ja soveltaessaan asetuksen N:o 806/2014 116 perustelukappaletta sekä 88 ja 91 artiklaa ja SEUT 339 artiklaa soveltamalla huomattavasti matalampaa suojan tasoa kuin minkä Euroopan unioni on vahvistanut luottolaitosten kriisinratkaisun alalla. Lisäksi valittajat vetoavat asetuksen N:o 806/2014 virheelliseen tulkintaan ja soveltamiseen, millä loukataan huolenpitovelvoitetta. Neljännen valitusperusteen toisessa osassa valittajat väittävät, että 20 artiklan 15 kohtaa ja 20 artiklan 16 kohtaa asetuksen N:o 806/2014 on tulkittu ja sovellettu virheellisesti eikä asiassa ole annettu perusteltua vastausta.

(1)  EUVL 2014, L 225, s. 1.