–

Nárokuj s.r.o., edustajanaan R. Pukl, advokát,

–

EC Financial Services, a.s., edustajanaan F. Petráš, advokát,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, S. Šindelková ja J. Vláčil,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Ondrůšek ja I. Rubene,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (EUVL 2008, L 133, s. 66) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Nárokuj s.r.o. ja EC Financial Services, a.s., ja jossa on kyse viimeksi mainitun kuluttajalle myöntämään luottoon liittyvien summien palauttamisesta.

3

Direktiivin 2008/48 johdanto-osan 7, 9 ja 26 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

4

Kyseisen direktiivin 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantaja arvioi ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan luottokelpoisuuden riittävien tietojen perusteella, jotka on voitu saada kuluttajalta, ja tarpeen mukaan asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella. Jäsenvaltiot, joiden lainsäädännössä velvoitetaan luotonantaja arvioimaan ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan luottokelpoisuus asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella, voivat säilyttää tämän velvollisuuden.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos osapuolet sopivat luoton kokonaismäärän muuttamisesta sopimuksen tekemisen jälkeen, luotonantaja ajantasaistaa käytettävissään olevat kuluttajaa koskevat rahoitustiedot ja arvioi kuluttajan luottokelpoisuuden ennen luoton kokonaismäärän merkittävää lisäämistä.”

5

Mainitun direktiivin 23 artiklan, joka otsikko on ”Seuraamukset”, sanamuoto on seuraava:

”Jäsenvaltioiden on annettava säännökset tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.”

6

Kulutusluottolain nro 257/2016 (zákon č. 257/2016 Sb., o spotřebitelském úvěru), sellaisena kuin se on muutettuna lailla nro 96/2022 (zákon č. 96/2022 Sb.; jäljempänä kulutusluottolaki nro 257/2016), 86 §:ssä säädetään seuraavaa

”(1)   Luotonantaja arvioi ennen kulutusluottosopimuksen tekemistä tai sellaisen sopimukseen sisältyvän velvollisuuden muuttamista, johon liittyy kulutusluoton kokonaissumman huomattava korotus, kuluttajan luottokelpoisuuden sellaisten välttämättömien, luotettavien, riittävien ja asianmukaisten tietojen perusteella, jotka on voitu saada kuluttajalta, ja tarpeen mukaan asiaankuuluvasta tietokannasta tai muista lähteistä haettujen tietojen perusteella. Luotonantaja myöntää kulutusluoton vain siinä tapauksessa, että kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnin tuloksena ilmenee, ettei ole aiheellista syytä epäillä kuluttajan kykyä maksaa kulutusluotto takaisin.

(2)   Kuluttajan luottokelpoisuutta arvioidessaan luotonantaja arvioi erityisesti kuluttajan kyvyn maksaa sovitut kulutusluoton maksuerät takaisin tarkastelemalla kuluttajan tuloja ja menoja sekä tähänastisten velkojen takaisinmaksutapaa. Omaisuuden arvo otetaan huomioon silloin, kun kulutusluottosopimuksesta ilmenee, että kulutusluotto maksetaan osittain tai kokonaan takaisin kuluttajan omaisuuden myynnistä saatavalla tulolla eikä säännöllisillä takaisinmaksuerillä, tai kun kuluttajan taloudellisesta tilanteesta käy ilmi, että kuluttaja pystyy maksamaan kulutusluoton takaisin tuloja huomioimatta.”

7

Kyseisen lain 87 §:n 1 momentin sanamuoto on seuraava:

”Jos luotonantaja myöntää kuluttajalle luoton 86 §:n 1 momentin toisen virkkeen vastaisesti, sopimus on pätemätön. Tuomioistuin ottaa pätemättömyyden huomioon viran puolesta. Kuluttajan on palautettava myönnetty kulutusluoton pääoma kuluttajan kannalta kohtuullisen ajan kuluessa.”

8

Kuluttaja oli tehnyt 50000 Tšekin korunan (CZK) (n. 2000 euroa) suuruisen kulutusluottosopimuksen JET Money s.r.o:n kanssa, jonka seuraaja EC Financial Services on. Ennen sopimuksen tekemistä kuluttaja antoi tiettyjä tietoja henkilökohtaisesta ja taloudellisesta tilanteestaan. Tämän jälkeen hän maksoi tämän lainan takaisin maksamalla yhteensä 85000 CZK (n. 3500 euroa), johon sisältyi luoton oheiskulut. Hän ei riitauttanut mainittua sopimusta lainan takaisinmaksun aikana.

9

Pääasian kantajana oleva Nárokuj on kaupallinen yhtiö, jolle kuluttaja on siirtänyt saatavat, joihin hän olisi voinut vedota luotonantajaa vastaan kulutusluottosopimuksen perusteella. Kyseinen yhtiö vetoaa ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa eli Okresní soud Praha-západissa (Länsi-Prahan piirituomioistuin, Tšekki) kyseisen sopimuksen pätemättömyyteen sillä perusteella, että luotonantaja on laiminlyönyt velvollisuutensa arvioida kuluttajan luottokelpoisuus. Se vaatii perusteettomaan etuun perustuvassa kanteessaan maksettavaksi 35000 CZK:n suuruisen summan, joka muodostuu mainitun luoton pääoman ja kuluttajan takaisin maksaman summan välisestä erotuksesta lakisääteisillä viivästyskoroilla korotettuna.

10

Pääasian vastaajana oleva EC Financial Services puolestaan katsoo, että kuluttajan luottokelpoisuus on arvioitu riittävällä tavalla eikä kuluttajansuojaa koskevia sääntöjä voida missään tapauksessa soveltaa, koska pääasiassa kyseessä olevan saatavan velkojana ei ole enää kuluttaja vaan kaupallinen yhtiö.

11

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii näiden argumenttien perusteella, voidaanko luotonantajalle määrätä seuraamuksia direktiivin 2008/48 nojalla siinä tapauksessa, että velvollisuuden, joka koskee kuluttajan luottokelpoisuuden arviointia ennen luottosopimuksen tekemistä, laiminlyönnistä ei ole aiheutunut haitallisia seurauksia kuluttajalle. Se toteaa tästä, että vaikka tietyt kansalliset tuomioistuimet ovat vastanneet tähän kysymykseen myöntävästi siinäkin tapauksessa, että kyseessä oleva laina on maksettu kokonaisuudessaan takaisin ilman, että kuluttaja olisi tätä riitauttanut, päinvastainen tulkinta, joka perustuu luottosopimuksen molempien osapuolten intressien vertailuun ja jossa otetaan huomioon se, että kuluttaja on myös vastuussa toiminnastaan, vaikuttaa mahdolliselta.

12

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa lisäksi, että direktiivin 2008/48 8 artiklan tarkoituksena on välttää se, että kuluttaja joutuu taloudellisiin vaikeuksiin lainan takaisinmaksun yhteydessä, joten voitaisiin katsoa, että luotonantajan velvollisuus tutkia kuluttajan luottokelpoisuus ei ole kyseisen direktiivin päätavoite vaan keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

13

Kyseinen tuomioistuin katsoo lisäksi, ettei kuluttajan luottokelpoisuutta voida arvioida erikseen pelkästään luotonantajan kuluttajalta pyytämien tietojen perusteella, vaan sitä on arvioitava myös sen perusteella, millä tavoin sopimussuhde on edennyt direktiivillä 2008/48 tavoiteltuun kuluttajansuojaa koskevaan tavoitteeseen nähden.

14

Lopuksi on otettava huomioon erityisesti oikeusvarmuuden ja vilpittömän mielen periaatteet, koska luotonantajan, joka on myöntänyt kuluttajalle luoton, jonka tämä on tämän jälkeen maksanut takaisin, on voitava luottaa siihen, että kuluttaja on maksanut sopimuksen mukaisen velkansa maksuillaan. Jos kyseiselle kuluttajalle ei ole aiheutunut vahingollisia seurauksia, seuraamusta ei olisi tarpeen määrätä ainoastaan ennaltaehkäisemisen tarkoituksessa.

15

Okresní soud Praha-západ on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [direktiivin 2008/48] tarkoituksena sanktioida luotonantajaa siitä, ettei se ole arvioinut kuluttajan luottokelpoisuutta kattavasti, vaikka kuluttaja on maksanut lainan kokonaan takaisin eikä ole riitauttanut sopimusta takaisinmaksun aikana?”

16

Euroopan komissio katsoo, että ennakkoratkaisukysymys on hypoteettinen, koska sen perustana oleva olettama siitä, ettei asianomaisen kuluttajan luottokelpoisuutta ole arvioitu direktiivin 2008/48 8 artiklan 1 kohdan tai sen täytäntöön panemiseksi annettujen kansallisten säännösten mukaisesti, on virheellinen. Ennakkoratkaisupyyntöön ei nimittäin sisälly seikkoja, jotka osoittaisivat, että tämä arviointi olisi todella ollut riittämätön.

17

Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklalla käyttöön otetussa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltävänä asia on ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Kun esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on siis lähtökohtaisesti ratkaistava ne (tuomio 14.7.2022, Volkswagen, C‑134/20, EU:C:2022:571, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 31.1.2023, Puig Gordi ym., C‑158/21, EU:C:2023:57, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

18

Tästä seuraa, että unionin oikeutta koskevilla kysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vain, jos on ilmeistä, että unionin oikeuden tulkitsemisella, jota kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen (ks. vastaavasti tuomio 14.7.2022, Volkswagen, C‑134/20, EU:C:2022:571, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 31.1.2023, Puig Gordi ym., C‑158/21, EU:C:2023:57, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

19

Näin ei kuitenkaan ole nyt käsiteltävässä asiassa.

20

Ennakkoratkaisupyynnöstä nimittäin ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset perustuvat Nárokujin esittämään ja EC Financial Servicesin kiistämään oletukseen, jonka mukaan viimeksi mainittu ei ole noudattanut kulutusluottolain nro 257/2016 86 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan arvioida kuluttajan luottokelpoisuus muun muassa siitä syystä, ettei se ole varmistanut luotettavasti asianomaisen kuluttajan todellisten menojen määrää.

21

Tässä yhteydessä on muistutettava, että direktiivissä 2008/48 ei mainita tyhjentävästi tietoja, joiden avulla luotonantajan on arvioitava kuluttajan luottokelpoisuutta (ks. vastaavasti tuomio 18.12.2014, CA Consumer Finance, C‑449/13, EU:C:2014:2464, 36 kohta).

22

Näin ollen kysymys siitä, onko luotonantaja pääasian olosuhteissa täyttänyt direktiivin 2008/48 8 artiklan mukaisen velvollisuutensa, kuuluu olennaisilta osin kansallisessa oikeudessa tätä varten säädettyjen vaatimusten arviointiin.

23

Unionin tuomioistuimen asiana ei ole SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä ottaa kantaa kansallisen oikeuden tulkintaan eikä ratkaista, onko ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen siitä esittämä tulkinta oikea, koska tässä menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuimien ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, yksinomaan kansallisella tuomioistuimella on toimivalta arvioida tosiseikastoa ja kansallista oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 16.3.2023, Caixabank (Lainan toimituspalkkio), C‑565/21, EU:C:2023:212, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 4.5.2023, Saksan liittotasavalta (Sähköinen tuomioistuinasioiden postilaatikko), C‑60/22, EU:C:2023:373, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24

Näin ollen ei ole ilmeistä, ettei pyydetyllä direktiivin 2008/48 tulkinnalla ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikastoon tai kohteeseen tai että esitetty ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tämän tuomion 18 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

25

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisukysymys voidaan ottaa tutkittavaksi; ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä, onko luotonantaja todella jättänyt pääasiassa noudattamatta direktiivin 2008/48 8 artiklan mukaista velvollisuuttaan.

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2008/48 8 ja 23 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että kun luotonantaja ei ole noudattanut velvollisuuttaan arvioida kuluttajan luottokelpoisuutta, tästä on luotonantajalle seuraamuksena kansallisen oikeuden mukaan kulutusluottosopimuksen pätemättömyys ja se, että luotonantaja menettää oikeutensa periä sovitut korot, vaikka sopimuspuolet ovat täyttäneet kyseisen sopimuksen kokonaisuudessaan eikä kuluttajalle ole aiheutunut haitallisia seurauksia tästä laiminlyönnistä.

27

Aluksi huomautettakoon, että se, että pääasiassa on asianosaisina ainoastaan elinkeinonharjoittajia, ei estä direktiivin 2008/48 soveltamista pääasiaan. Unionin tuomioistuin on nimittäin jo todennut, että tämän direktiivin soveltamisala ei riipu siitä, ketkä ovat oikeusriidan asianosaiset, vaan se riippuu asemasta luottosopimuksen osapuolena (tuomio 11.9.2019, Lexitor, C‑383/18, EU:C:2019:702, 20 kohta).

28

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasiassa kyseessä oleva saatava perustuu palautusvelvollisuuteen kuluttajan ja JET Moneyn, jonka seuraaja EC Financial Services on, välisen kulutusluottosopimuksen päätyttyä ja että kyseinen kuluttaja on luovuttanut tämän saatavan Nárokujille lainan takaisinmaksun jälkeen.

29

Tämän täsmennyksen jälkeen on todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymysten voidaan ymmärtää koskevan sekä direktiivin 2008/48 8 artiklan väitetyn rikkomisen mahdollista korjaantumista sen vuoksi, että luottosopimus on täytetty kokonaisuudessaan, että sitä, ovatko Tšekin oikeudessa säädetyt toimenpiteet tällaisen rikkomisen sanktioimiseksi kyseisen direktiivin 23 artiklan mukaisia. Jotta ennakkoratkaisukysymykseen voidaan antaa hyödyllinen vastaus, näitä kahta näkökohtaa on tarkasteltava peräkkäin.

30

Ensinnäkin direktiivin 2008/48 8 artiklan rikkomisen mahdollisesta korjaantumisesta luottosopimuksen täysimääräisen täyttämisen johdosta on muistutettava, että unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja erityisesti sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa se on (ks. vastaavasti tuomio 8.6.2023, YYY. (Kuluttajan käsite), C‑570/21, EU:C:2023:456, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

Direktiivin 2008/48 8 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että luotonantajan on arvioitava kuluttajan luottokelpoisuus ennen luottosopimuksen tekemistä. Unionin tuomioistuin on jo korostanut, että tämä velvollisuus on sopimusta edeltävä (ks. vastaavasti tuomio 18.12.2014, CA Consumer Finance, C‑449/13, EU:C:2014:2464, 45 kohta).

32

Pelkästään tämän seikan perusteella ei kuitenkaan voida määrittää, voiko luottosopimuksen täyttäminen kokonaisuudessaan korjata sen, että luotonantaja on laiminlyönyt velvollisuutensa arvioida kuluttajan luottokelpoisuus, ja jos voi, millä edellytyksillä, varsinkaan kun direktiivissä 2008/48 ei määritetä, miten luotonantajan on täytettävä tämä velvollisuus (ks. vastaavasti tuomio 18.12.2014, CA Consumer Finance, C‑449/13, EU:C:2014:2464, 36 kohta), eikä siinä määritetä luotonantajalla arvioinnin tuloksesta riippuen olevia velvollisuuksia (ks. vastaavasti tuomio 6.6.2019, Schyns, C‑58/18, EU:C:2019:467, 42 ja 43 kohta).

33

Direktiivin 2008/48 tavoitteiden tarkastelun osalta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että siltä osin kuin kyseisen direktiivin 8 artiklassa säädetyllä velvollisuudella arvioida kuluttajan luottokelpoisuus pyritään suojaamaan kuluttajia ylivelkaantumis- ja maksukyvyttömyysriskeiltä, sillä edistetään myös mainitun direktiivin tavoitteen saavuttamista; kyseisenä tavoitteena on – kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan seitsemännestä ja yhdeksännestä perustelukappaleesta ilmenee – säätää kulutusluottojen osalta täydellisestä ja pakottavasta yhdenmukaistamisesta useilla keskeisillä aloilla, minkä katsotaan olevan tarpeen, jotta varmistetaan, että Euroopan unionin kaikki kuluttajat voivat käyttää hyväkseen etujensa korkeatasoista ja yhtäläistä suojaa, ja jotta voidaan helpottaa kulutusluottoja koskevien toimivien sisämarkkinoiden syntymistä (tuomio 27.3.2014, LCL Le Crédit Lyonnais, C‑565/12, EU:C:2014:190, 42 kohta ja tuomio 5.3.2020, OPR-Finance, C‑679/18, EU:C:2020:167, 21 kohta).

34

Unionin tuomioistuin on lisäksi toistuvasti todennut, että kun otetaan huomioon direktiivin 2008/48 johdanto-osan 26 perustelukappale, tämän velvollisuuden tavoitteena on myös luotonantajien vastuullistaminen ja sen välttäminen, että luotonantaja myöntäisi luottoa maksukyvyttömille kuluttajille (ks. vastaavasti tuomio 18.12.2014, CA Consumer Finance, C‑449/13, EU:C:2014:2464, 35 kohta; tuomio 5.3.2020, OPR-Finance, C‑679/18, EU:C:2020:167, 20 kohta ja tuomio 10.6.2021, Ultimo Portfolio Investment (Luxembourg), C‑303/20, EU:C:2021:479, 28 kohta).

35

Tästä seuraa yhtäältä, että luotonantajan velvollisuudella arvioida kuluttajan luottokelpoisuus pyritään estämään jo pelkkä ylivelkaantumisen tai maksukyvyttömyyden vaara, joka johtuu siitä, ettei kuluttajan kykyä ja taipumusta maksaa luotto takaisin ole varmistettu riittävästi. Tällaisia luottosopimuksen tekemisen taloudellisia seurauksia kuluttajan tilanteeseen voi ilmaantua myös sen jälkeen, kun luotto on maksettu takaisin.

36

Toisaalta luotonantajien vastuullistaminen ja vastuuttomien käytäntöjen ehkäiseminen kuluttajille luottoa myönnettäessä edistävät olennaisesti kulutusluottomarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Koska nämä tarkoitukset eivät riipu yksittäisen kuluttajan tilanteesta tai käyttäytymisestä, niitä ei saavuteta pelkästään sen perusteella, että kuluttajan tekemä luottosopimus on täytetty kokonaisuudessaan. Muunlainen tulkinta edistäisi sitä, että luotonantaja jättää noudattamatta direktiivin 2008/48 8 artiklan mukaista velvollisuuttaan, ja poistaisi tältä säännökseltä sen tehokkaan vaikutuksen.

37

Tästä seuraa, että direktiivin 2008/48 8 artiklan tavoitteisiin perustuvan arvioinnin perusteella voidaan päätellä, että kyseisessä säännöksessä säädetyn luotonantajan velvollisuuden, joka koskee kuluttajan luottokelpoisuuden tarkistamista, laiminlyöntiä ei voida korjata jo pelkällä luottosopimuksen täysimääräisellä täyttämisellä. Sillä, ettei kuluttaja ole riitauttanut luottosopimusta takaisinmaksun aikana, ei ole merkitystä.

38

On vielä täsmennettävä, ettei edellisessä kohdassa esitettyjä toteamuksia aseteta kyseenalaisiksi 21.12.2023 annetun tuomion BMW Bank ym. (C‑38/21, C‑47/21 ja C‑232/21, EU:C:2023:1014) 279 kohdassa, jossa unionin tuomioistuin totesi, että koska sopimuksen täyttäminen on luonnollinen mekanismi sopimusvelvoitteiden lakkauttamiseksi ja koska tästä ei ole annettu erityisiä säännöksiä, kuluttaja ei voi enää vedota hänelle direktiivin 2008/48 14 artiklan 1 kohdassa annettuun peruuttamisoikeuteen sen jälkeen, kun sopimuspuolet ovat täyttäneet luottosopimuksen kokonaisuudessaan ja kun kyseisestä sopimuksesta johtuvat keskinäiset velvoitteet ovat näin ollen päättyneet.

39

Se, että luottosopimuksen osapuolet eivät voi enää sen jälkeen, kun luottosopimus on kokonaisuudessaan täytetty, vedota kyseisestä sopimuksesta johtuviin keskinäisiin sitoumuksiin, ei vaikuta sellaisen saatavan olemassaoloon, joka perustuu perusteettoman edun palautusta koskevaan velvollisuuteen, joka on syntynyt sellaisen kansallisen säännöstön nojalla, jossa säädetään kyseisen direktiivin 23 artiklassa edellytetyn mukaisesti seuraamuksista mainitun direktiivin 8 artiklassa säädetyn luotonantajan velvollisuuden, joka koskee kuluttajan luottokelpoisuuden tarkistamista, laiminlyönnin johdosta.

40

Toiseksi direktiivin 2008/48 8 artiklan nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavia seuraamuksia koskevasta järjestelmästä on muistutettava, että kyseisen direktiivin 23 artiklan mukaan kyseiset seuraamukset on määriteltävä siten, että ne ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia (ks. vastaavasti tuomio 10.6.2021, Ultimo Portfolio Investment (Luxembourg), C‑303/20, EU:C:2021:479, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Tätä varten seuraamusten on ankaruudeltaan vastattava niillä sanktioitujen loukkausten vakavuutta ja niillä on varmistettava todellinen varoittava vaikutus kuitenkaan ylittämättä sitä, mikä on tarpeen direktiivin 2008/48 8 artiklan tavoitteiden saavuttamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2020, OPR-Finance, C‑679/18, EU:C:2020:167, 26 kohta ja tuomio 14.10.2021, Landespolizeidirektion Steiermark (Peliautomaatit), C‑231/20, EU:C:2021:845, 45 kohta).

42

Vaikka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, joka on yksin toimivaltainen tulkitsemaan ja soveltamaan kansallista oikeutta, tehtävänä on tutkia, täyttävätkö sen käsiteltävänä olevat seuraamukset edellisessä kohdassa mainitut vaatimukset, kun otetaan huomioon pääasian olosuhteet, unionin tuomioistuin voi kuitenkin ennakkoratkaisupyyntöä käsitellessään tehdä täsmennyksiä ohjatakseen kansallisen tuomioistuimen arviointia (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2020, OPR-Finance, C‑679/18, EU:C:2020:167, 27 ja 28 kohta).

43

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että Tšekin oikeuden mukaan kulutusluottolain nro 257/2016 86 §:ssä säädetyn luotonantajan velvollisuuden, joka koskee kuluttajan luottokelpoisuuden arvioimista, laiminlyönnistä on seuraamuksena luottosopimuksen pätemättömyys, sellaisena kuin siitä säädetään kyseisen lain 87 §:n 1 momentissa, mikä johtaa siihen, että luotonantaja menettää oikeuden periä sovitut korot.

44

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin sekä EC Financial Services ja komissio katsovat lähinnä, että kun luottosopimus on täytetty kokonaisuudessaan ilman, että kuluttajalle on aiheutunut tästä haitallisia seurauksia, tällaisen seuraamuksen määrääminen on suhteetonta, koska sillä ylitetään se, mikä on tarpeen direktiivin 2008/48 tavoitteiden saavuttamiseksi.

45

Tältä osin on todettava, että jäsenvaltioiden on otettava asianmukaisesti huomioon luotonantajan menettelyn kuluttajalle aiheuttaman vahingon suuruus, kun ne säätävät asianmukaisesta seuraamusjärjestelmästä, jota sovelletaan, jos luotonantaja laiminlyö direktiivin 2008/48 mukaiset velvollisuutensa (ks. analogisesti tuomio 16.4.2015, UPC Magyarország, C‑388/13, EU:C:2015:225, 58 kohta). Silloin, kun on mahdollista valita usean kyseisellä direktiivillä tavoitellun päämäärän saavuttamiseen yhtä soveltuvan toimenpiteen välillä, suhteellisuusperiaatteen mukaisesti on valittava vähiten rajoittava, eivätkä asianomaisesta toimenpiteestä aiheutuvat haitat saa missään tapauksessa olla liian suuria näihin päämääriin nähden (ks. vastaavasti tuomio 24.2.2022, Agenzia delle dogane e dei monopoli ja Ministero dell’Economia e delle Finanze, C‑452/20, EU:C:2022:111, 37 ja 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Tästä on todettava, että tilanteessa, jossa kuluttajan allekirjoittama luottosopimus on täytetty kokonaisuudessaan ilman, että kuluttajalle on aiheutunut haitallisia seurauksia sopimuksen täyttämisen aikana tai sen jälkeen, on kuitenkin niin, kuten tämän tuomion 33 ja 34 kohdasta ilmenee, että direktiivin 2008/48 8 artiklassa säädetyn velvollisuuden tarkoituksena ei ole ainoastaan kuluttajien suojelu tällaisilta vaaroilta vaan myös luotonantajien vastuullistaminen ja sen välttäminen, että luotonantaja myöntäisi luottoa maksukyvyttömille kuluttajille.

47

Näiden kahden tavoitteen valossa unionin tuomioistuin on jo todennut, että kun otetaan huomioon tämän velvollisuuden keskeinen merkitys direktiivin 2008/48 yhteydessä, sen laiminlyönnistä voidaan kansallisen oikeuden mukaisesti määrätä seuraamukseksi se, että luotonantaja menettää oikeutensa korkoihin (ks. vastaavasti tuomio 10.6.2021, Ultimo Portfolio Investment (Luxembourg), C‑303/20, EU:C:2021:479, 39 ja 40 kohta).

48

Lisäksi unionin tuomioistuin on jo todennut asiassa, joka koski samaa kansallista säännöstöä kuin pääasiassa, että seuraamus, joka merkitsee sitä, että luotonantaja menettää oikeutensa periä sovittuja korkoja siinä tapauksessa, että kuluttajan luottokelpoisuuden arviointia koskevaa velvollisuutta ei ole noudatettu, vaikuttaa asianmukaiselta sen perusteena olevan rikkomisen vakavuuteen nähden (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2020, OPR-Finance, C‑679/18, EU:C:2020:167, 30 kohta).

49

On kuitenkin todettava yhtäältä, että sillä, että seuraamuksen, joka merkitsee luottosopimuksen pätemättömyyttä ja sitä, että luotonantaja menettää oikeuden periä sovitut korot, soveltamisen edellytykseksi asetetaan kuluttajalle haitallisten seurausten aiheutuminen, saatettaisiin edistää sitä, että luotonantajat jättävät noudattamatta direktiivin 2008/48 8 artiklan mukaista velvollisuuttaan. Tämä saattaisi nimittäin saada luotonantajat luopumaan arvioimasta systemaattisesti ja kattavasti kaikkien niiden kuluttajien luottokelpoisuutta, joille ne myöntävät luottoa, mikä olisi vastoin tavoitteita luotonantajien vastuullistamisesta ja vastuuttomien käytäntöjen ehkäisemisestä myönnettäessä luottoja kuluttajille. Tällainen tulkinta olisi lisäksi omiaan heikentämään säädetyn seuraamuksen todellista varoittavaa luonnetta.

50

Toisaalta on niin, että vaikka pääasiassa kyseessä oleva seuraamus voi ilman pienintäkään epäilystä aiheuttaa luotonantajalle vakavia seurauksia siltä osin kuin se merkitsee luottosopimuksen päättämistä, pelkästään tämä seikka ei merkitse sitä, että luotonantajalle aiheutuisi väistämättä liian suurta haittaa direktiivin 2008/48 8 artiklalla tavoiteltuihin kahteen päämäärään nähden, eikä sitä, että riski näiden seurausten aiheutumisesta luoton takaisinmaksun jälkeenkin loukkaisi elinkeinovapautta, kuten EC Financial Services väittää kirjallisissa huomautuksissaan.

51

Tästä seuraa, että jollei tarkistuksista, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on suoritettava, muuta johdu, suhteellisuusperiaate ei ole esteenä sille, että jäsenvaltio päättää määrätä direktiivin 2008/48 8 artiklan täytäntöönpanon varmistavien kansallisten säännösten rikkomisesta seuraamukseksi luottosopimuksen pätemättömyyden ja sen, että luotonantaja menettää oikeuden periä sovitut korot, vaikka kuluttajalle ei ole aiheutunut haitallisia seurauksia tästä rikkomisesta.

52

Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2008/48 8 ja 23 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että kun luotonantaja ei ole noudattanut velvollisuuttaan arvioida kuluttajan luottokelpoisuutta, tästä on luotonantajalle seuraamuksena kansallisen oikeuden mukaan kulutusluottosopimuksen pätemättömyys ja se, että luotonantaja menettää oikeutensa periä sovitut korot, vaikka sopimuspuolet ovat täyttäneet kyseisen sopimuksen kokonaisuudessaan eikä kuluttajalle ole aiheutunut haitallisia seurauksia tästä laiminlyönnistä.

53

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY 8 ja 23 artiklaa

on tulkittava siten, että

ne eivät ole esteenä sille, että kun luotonantaja ei ole noudattanut velvollisuuttaan arvioida kuluttajan luottokelpoisuutta, tästä on luotonantajalle seuraamuksena kansallisen oikeuden mukaan kulutusluottosopimuksen pätemättömyys ja se, että luotonantaja menettää oikeutensa periä sovitut korot, vaikka sopimuspuolet ovat täyttäneet kyseisen sopimuksen kokonaisuudessaan eikä kuluttajalle ole aiheutunut haitallisia seurauksia tästä laiminlyönnistä.