Väliaikainen versio

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)

11 päivänä heinäkuuta 2024 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Asetus (EY) N:o 1393/2007 – Oikeudenkäyntiasiakirjojen ja muiden asiakirjojen tiedoksianto – Kanne SEUT 101 artiklan 1 kohdassa ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklassa kielletystä menettelystä aiheutuneen vahingon korvaamiseksi – Vastaajan tytäryhtiön kotipaikassa tiedoksiannettu haaste – Tiedoksiannon pätevyys – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 47 artikla – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan

Asiassa C‑632/22,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Tribunal Supremo (ylin tuomioistuin, Espanja) on esittänyt 7.10.2022 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 10.10.2022, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Volvo AB

vastaan

Transsaqui SL,

Ministero Fiscalin

osallistuessa asian käsittelyyn,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Regan, unionin tuomioistuimen presidentti K. Lenaerts, joka hoitaa viidennen jaoston tuomarin tehtäviä, sekä tuomarit M. Ilešič (esittelevä tuomari), I. Jarukaitis ja D. Gratsias,

julkisasiamies: M. Szpunar,

kirjaaja: hallintovirkamies N. Mundhenke,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 18.10.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Volvo AB, edustajanaan N. Gómez Bernardo, abogada,

–        Transsaqui SL, edustajinaan J. Bonet Martínez, J. Bonet Sánchez ja A. Penalba Ferrer, abogados, sekä F. Pérez Cruz, procurador,

–        Espanjan hallitus, asiamiehenään L. Aguilera Ruiz,

–        Tšekin hallitus, asiamiehinään A. Edelmannová, M. Smolek ja J. Vláčil,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään S. Baches Opi, M. Domecq ja S. Noë,

kuultuaan julkisasiamiehen 11.1.2024 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan, luettuna yhdessä SEUT 101 artiklan kanssa, sekä perusoikeuskirjan 53 artiklan tulkintaa.

2        Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä Volvo AB ja toisaalta Transsaqui SL ja jossa on kyse vahingosta, joka Transsaqui SL:lle on väitetysti aiheutunut SEUT 101 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3; jäljempänä ETA-sopimus) 53 artiklan rikkomisesta, johon useat kuorma-autojen valmistajat, Volvo mukaan lukien, ovat osallistuneet.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

 Asetus (EY) N:o 1393/2007

3        Oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (’asiakirjojen tiedoksianto’) ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1348/2000 kumoamisesta 13.11.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1393/2007 (EUVL 2007, L 324, s. 79) johdanto-osan 2, 8, 11, 12, 16 ja 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

"(2)      Sisämarkkinoiden moitteeton toiminta edellyttää siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa jäsenvaltioiden välillä lähetettävien oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannon parantamista ja nopeuttamista.

– –

(8)      Tätä asetusta ei pitäisi soveltaa asiakirjan tiedoksiantamiseen osapuolen viralliselle edustajalle jäsenvaltiossa, jossa asiaa käsitellään, riippumatta kyseisen osapuolen asuinpaikasta.

– –

(11)      Asiakirjojen lähettämisen ja tiedoksiantamisen helpottamiseksi jäsenvaltioiden välillä olisi käytettävä tämän asetuksen liitteissä olevia vakiolomakkeita.

(12)      Vastaanottavan viranomaisen olisi ilmoitettava vastaanottajalle kirjallisesti vakiolomaketta käyttäen, että tämä voi kieltäytyä vastaanottamasta tiedoksiannettavaa asiakirjaa joko tiedoksiannon yhteydessä tai palauttamalla asiakirjan vastaanottavalle viranomaiselle viikon kuluessa, jos siinä ei ole käytetty vastaanottajan ymmärtämää kieltä tai tiedoksiantopaikan virallista kieltä tai yhtä niistä – –

– –

(16)      Oikeussuojan saatavuuden parantamiseksi olisi oikeusviranomaisen tai vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan toimivaltaisen muun henkilön käyttämisestä aiheutuvien kulujen vastattava jäsenvaltion ennalta määräämää yksittäistä kiinteää maksua, joka on suhteellisuuden ja syrjimättömyyden periaatteiden mukainen. Yksittäistä kiinteää maksua koskevan vaatimuksen ei pitäisi estää jäsenvaltioita vahvistamasta erilaisia maksuja erityyppisille tiedoksiannoille, kunhan ne noudattavat kyseisiä periaatteita.

(17)      Jäsenvaltion olisi voitava toimittaa asiakirjojen tiedoksianto lähettämällä ne toisessa jäsenvaltiossa asuville henkilöille suoraan postitse kirjattuna kirjeenä vastaanottotodistusta tai vastaavaa käyttäen.”

4        Tämän asetuksen 1 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 ja 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

"1.      Tätä asetusta sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, joissa oikeudenkäynti- tai muu asiakirja on lähetettävä tiedoksiantoa varten jäsenvaltiosta toiseen jäsenvaltioon. Asetusta ei sovelleta etenkään vero-, tulli- tai hallinto-oikeudellisiin asioihin eikä valtion vastuuseen teoista tai laiminlyönneistä, jotka on tehty julkista valtaa käytettäessä (acta iure imperii).

2.      Tätä asetusta ei sovelleta, ellei asiakirjan vastaanottajan osoite ole tiedossa.”

5        Asetuksen 5 artiklan, jonka otsikko on ”Asiakirjojen kääntäminen”, sanamuoto oli seuraava:

"1.      Lähettävän viranomaisen, jolle hakija antaa asiakirjan lähettämistä varten, on selostettava hakijalle, että vastaanottaja voi kieltäytyä vastaanottamasta asiakirjaa, jollei se ole jollakin 8 artiklassa tarkoitetuista kielistä.

2.      Hakija vastaa kaikista ennen asiakirjan lähettämistä aiheutuvista kääntämiskustannuksista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tuomioistuimen tai toimivaltaisen viranomaisen myöhempää päätöstä velvollisuudesta vastata tällaisista kustannuksista.”

6        Asetuksen 8 artiklan, jonka otsikko on ”Asiakirjan vastaanottamisesta kieltäytyminen”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Vastaanottavan viranomaisen on ilmoitettava vastaanottajalle liitteessä II olevaa vakiolomaketta käyttäen, että tämä voi kieltäytyä vastaanottamasta tiedoksiannettavaa asiakirjaa tiedoksiannon yhteydessä tai palauttamalla asiakirjan vastaanottavalle viranomaiselle viikon kuluessa, jollei se ole joko laadittu jollakin seuraavista kielistä tai jollei mukana ole käännöstä jollekin seuraavista kielistä:

a)      kieli, jota vastaanottaja ymmärtää; tai

b)      vastaanottavan jäsenvaltion virallinen kieli tai, jos jäsenvaltiossa on useita virallisia kieliä, sen paikkakunnan virallinen kieli tai jokin sen paikkakunnan virallisista kielistä, missä tiedoksianto tapahtuu.”

7        Asetuksen N:o 1393/2007 11 artiklan, jonka otsikko on ”Tiedoksiantokulut”, 2 kohdan toisessa alakohdassa säädettiin seuraavaa:

”Oikeusviranomaisen tai vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan toimivaltaisen muun henkilön käyttämisestä aiheutuvien kulujen on vastattava jäsenvaltion ennalta määräämää yksittäistä kiinteää maksua, joka on suhteellisuuden ja syrjimättömyyden periaatteiden mukainen. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava kyseiset kiinteät maksut [Euroopan] komissiolle.”

8        Tämän asetuksen 14 artiklan sanamuoto oli seuraava:

”Jäsenvaltio saa toimittaa oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksiantoja lähettämällä ne toisessa jäsenvaltiossa asuville henkilöille suoraan postitse kirjattuna kirjeenä vastaanottotodistusta tai vastaavaa käyttäen.”

9        Kyseisen asetuksen 19 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeuteen saapumatta jättävä vastaaja”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jos haaste tai vastaavanlainen asiakirja on ollut lähetettävä toiseen jäsenvaltioon tiedoksiantoa varten tämän asetuksen säännösten mukaisesti eikä vastaaja ole tullut saapuville, tuomioistuin ei saa tehdä päätöstä asiassa ennen kuin on selvitetty, että

a)      asiakirja on tiedoksiannettu sillä tavalla kuin vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään siellä laadittujen asiakirjojen tiedoksiantamisesta sen alueella oleville henkilöille, tai

b)      asiakirja on tosiasiallisesti annettu vastaajalle tai hänen asuntoonsa muulla tämän asetuksen mukaisella tavalla,

ja että kummassakin näistä tapauksista tiedoksianto tai antaminen on tapahtunut riittävän ajoissa, jotta vastaaja on voinut ryhtyä vastaamaan.”

 Asetus (EU) N:o 1215/2012

10      Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Erityinen toimivalta”, säädetään seuraavaa:

”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa

– –

2)      sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä vahinko sattui tai saattaa sattua;

– –”

11      Tämän asetuksen 28 artiklan 2 ja 3 kohdan sanamuoto on seuraava:

"2.      Tuomioistuimen on keskeytettävä asian käsittely, kunnes on selvitetty, että vastaajalla on ollut mahdollisuus saada haastehakemus tai vastaava asiakirja niin hyvissä ajoin, että hänellä on ollut mahdollisuus valmistautua vastaamaan asiassa, tai että kaikkiin tätä varten tarpeellisiin toimenpiteisiin on ryhdytty.

3.      [Asetuksen N:o 1393/2007] 19 artiklaa sovelletaan tämän artiklan 2 kohdan sijasta, jos haastehakemus tai vastaava asiakirja oli annettava tiedoksi jäsenvaltiosta toiseen kyseisen asetuksen mukaisesti.”

12      Asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tuomion tunnustamisesta on kieltäydyttävä asiaan osallisen hakemuksesta, jos

– –

b)      tuomio on annettu poisjäänyttä vastaajaa vastaan eikä haastehakemusta tai vastaavaa asiakirjaa ole annettu tiedoksi vastaajalle hyvissä ajoin ja siten, että vastaaja olisi voinut valmistautua vastaamaan asiassa, paitsi jos vastaaja ei ole hakenut tuomioon muutosta vaikka olisi voinut niin tehdä;

– –”

13      Tämän asetuksen 63 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Tätä asetusta sovellettaessa yhtiön tai muun oikeushenkilön kotipaikka on paikkakunta, missä sillä on

a)      sääntömääräinen kotipaikka;

b)      keskushallinto; tai

c)      pääasiallinen toimipaikka.”

 Espanjan oikeus

14      Siviiliprosessista 7.1.2000 annetun lain 1/2000 (Ley 1/2000, de Enjuiciamiento Civil; BOE nro 7, 8.1.2000) 155 §:ssä säädetään seuraavaa:

"1.      Jos asianosaisia ei edusta oikeudenkäyntiasiamies tai kyseessä on ensimmäinen vastaajalle osoitettu haaste, tiedoksi antaminen tapahtuu lähettämällä asiakirjat asianosaisten kotiosoitteeseen.– –

2.      Kantajan kotipaikka on hakemuksessa, kannekirjelmässä tai menettelyn aloittamista koskevassa vaatimuksessa ilmoitettu kotipaikka. Ensimmäistä haasteen tiedoksiantoa varten kantajan on ilmoitettava vastaajan kotipaikaksi yksi tai useampi tämän pykälän seuraavassa momentissa tarkoitetuista paikkakunnista. Jos kantaja nimeää kotipaikoiksi useita paikkakuntia, sen on ilmoitettava järjestys, jonka mukaisesti tiedoksianto voidaan sen mielestä onnistuneesti suorittaa.

– –

3.      Tiedoksi antamista varten kotiosoitteeksi voidaan nimetä kunnan rekisteriin merkitty kotiosoite tai muussa tarkoituksessa virallisesti ilmoitettu osoite taikka osoite, joka on merkitty viralliseen rekisteriin tai ammattialajärjestön julkaisuun, kun kyseessä on yritys tai muu yhteisö taikka henkilö, joka harjoittaa ammattia, joka edellyttää järjestöön kuulumista. Edellä mainitussa tarkoituksessa kotiosoitteena voidaan pitää myös paikkaa, jossa harjoitetaan ammatillista toimintaa muutoin kuin satunnaisesti.

– –

Jos kanne kohdistuu oikeushenkilöön, voidaan kotiosoitteeksi ilmoittaa myös kaupallisen yrityksen johtajan, toimitusjohtajan tai valtuutetun edustajan taikka viralliseen rekisteriin kirjatun yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan tai muun jäsenen kotiosoite.

– –”

15      Tämän lain 510 §:n 1 momentin sanamuoto on seuraava:

”Lainvoimainen tuomio voidaan purkaa:

– –

4°)      Jos tuomio on saatu oikeudettomasti pakottamalla, väkivallalla tai vilpillisellä menettelyllä.”

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

16      Komissio antoi 19.07.2016 SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia AT.39824 – Kuorma-autot) päätöksen C(2016) 4673 final, jonka tiivistelmä on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 6.4.2017 (EUVL 2017, C 108, s. 6). Volvo on yksi tämän päätöksen adressaateista.

17      Komissio totesi kyseisessä päätöksessä, että 15 kuorma-autojen valmistajaa, mukaan lukien Volvo, olivat osallistuneet SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan vastaiseen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen kollusiivisilla järjestelyillä, jotka koskivat yhtäältä keskiraskaiden hyötyajoneuvojen ja raskaiden ajoneuvojen hinnoittelua ja niiden bruttohintojen korotuksia Euroopan talousalueella (ETA) sekä toisaalta Euro 3–Euro 6 ‑standardien edellyttämien päästövähennystekniikoiden käyttöönoton ajankohtaa ja siihen liittyvien kustannusten siirtämistä hintoihin.

18      Volvon osalta vahvistettu rikkomisajanjakso oli 17.1.1997-18.1.2011.

19      Transsaqui, joka oli hankkinut vuoden 2008 aikana kaksi Volvo-merkkistä kuorma-autoa, nosti 12.7.2018 Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Valenciassa (Valencian kauppatuomioistuin nro 1, Espanja) Volvoa vastaan vahingonkorvauskanteen, jossa se vaati korvausta vahingosta, jonka se väitti aiheutuneen itselleen tämän tuomion 16 kohdassa mainitun, 19.7.2016 tehdyssä päätöksessä todetun kartellin johdosta ja joka vastasi perittyä ylihintaa, jonka määräksi se arvioi 24 420,69 euroa.

20      Transsaqui ilmoitti kannekirjelmässään, että Volvon kotipaikka oli Göteborg (Ruotsi), ja täsmensi, että haaste oli annettava tiedoksi tämän yhtiön Espanjaan sijoittautuneen tytäryhtiön Volvo Group España SAU:n (jäljempänä Volvo España) kotipaikassa, joka on Madrid (Espanja).

21      Juzgado de lo Mercantil No 1 de Valencia otti kanteen tutkittavaksi, ja haastaakseen Volvon menettelyyn ja vastaamaan kanteeseen se lähetti Volvo Españan kotipaikan osoitteeseen kirjatun kirjeen, joka sisälsi jäljennöksen kannekirjelmästä ja siihen liitetyistä asiakirjoista. Tämän kirjeen vastaanottamisesta kieltäydyttiin, ja siihen kirjoitettiin käsin Volvon osoite Ruotsissa.

22      Transsaqui esitti tässä tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa huomautuksia, joissa se kuvaili Volvo Españan kieltäytymistä ottamasta vastaan Volvolle osoitettua haastetta vilpillisessä mielessä harjoitetuksi viivytystaktiikaksi, ja se väitti, että koska Volvo omisti 100 prosenttia Volvo Españasta, ne muodostivat kilpailuoikeudessa tarkoitetulla tavalla yhden ja saman yrityksen.

23      Kyseinen tuomioistuin antoi 22.5.2019 ratkaisun, jossa se yrityskokonaisuuden periaatteen perusteella hyväksyi sen, että Volvo haastettiin oikeuteen tytäryhtiönsä kotipaikassa Espanjassa. Haasteen tiedoksiantamista varten Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Valencia lähetti Madridin tuomioistuimille oikeudellista yhteistyötä koskevan pyynnön.

24      Madridin tuomioistuimet yrittivät 5.9.2019 haastaa Volvon Volvo Españan osoitteessa. Asianajaja, joka ilmoitti olevansa Volvo Españan laillinen edustaja, kieltäytyi kuitenkin vastaanottamsta tiedoksiantoa ja väitti, että tiedoksianto oli toimitettava Volvon kotipaikassa Ruotsissa.

25      Volvo Españan osoitteeseen tehdyn uuden tiedoksiantoyrityksen yhteydessä haaste tosiasiallisesti annettiin 30.10.2019 henkilölle, joka ilmoitti työskentelevänsä Volvo Españan oikeudellisella osastolla.

26      Kunkin tiedoksiantoyrityksen jälkeen Volvo España lähetti Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Valencialle kirjeen, jossa esitettiin syyt, joiden vuoksi se ei suostunut vastaanottamaan Volvolle osoitettua haastetta.

27      Se väitti niissä muun muassa:

–        että Volvo España on Volvosta erillinen oikeushenkilö, että Valvo España ei toimi Volvon omaisuuden hallinnoijana ja että sillä ei ole toimivaltaa vastaanottaa tiedoksiantoja toisen yksikön nimissä

–        että Espanjan prosessilainsäädännön mukaan Volvo on haastettava kotipaikassaan

–        että kun vastaajan kotipaikka on toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, tiedoksianto on toimitettava asetuksen N:o 1393/2007 mukaisesti

–        että kantaja ei voi käyttää vaihtoehtoista osoitetta, jolla ei ole yhteyttä vastaajaan, ja että tällainen menettely merkitsee vilpillistä menettelyä, josta asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan voi lisäksi seurata se, että toisessa jäsenvaltiossa kieltäydytään poisjäänyttä vastaajaa vastaan annetun tuomion tunnustamisesta.

28      Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Valencia katsoi, että haasteen tiedoksianto Volvolle oli toimitettu asianmukaisesti ja että kyseinen yhtiö ei ollut vastannut asiassa sille asetetussa määräajassa, joten se totesi Volvon poissaolevaksi ja kutsui asianosaiset Espanjan prosessilainsäädännön mukaiseen valmisteluistuntoon riita-asian kohteen selventämiseksi ja todisteiden esittämiseksi. Tämä tuomioistuin yritti antaa kyseisen päätöksen tiedoksi Volvolle Volvo Españan osoitteeseen, mutta Volvo España kieltäytyi jälleen vastaanottamasta tiedoksiantoa vedoten siihen, että Volvon kotipaikka on Ruotsissa.

29      Kyseinen tuomioistuin antoi 26.2.2020 tuomion, jossa se hyväksyi Transsaquin vaatimuksen ja velvoitti Volvon maksamaan sille 24 420,69 euron korvauksen kuorma-autojen ostopäivästä laskettavine laillisine korkoineen sekä korvaamaan oikeudenkäyntikulut (jäljempänä 26.2.2020 annettu tuomio).

30      Tämä tuomio annettiin Volvolle tiedoksi vastaanottotodistuksella varustetulla kirjatulla kirjeellä, joka lähetettiin Volvo Españan osoitteeseen, missä se vastaanotettiin 10.3.2020. Volvo España lähetti kuitenkin Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Valencialle kirjeen, jossa se kiisti sen, että tuomio olisi tiedoksiannettu tällä tavoin Volvolle asianmukaisesti, ja se toisti aiemmin esittämänsä väitteet.

31      Transsaqui vaati tätä tuomioistuinta vahvistamaan oikeudenkäyntikulut, jotka Volvo oli velvoitettu korvaamaan. Kyseinen tuomioistuin, joka katsoi, että sen 26.2.2020 antama tuomio oli tullut lainvoimaiseksi, vahvisti oikeudenkäyntikulut.

32      Jotta Volvo voisi riitauttaa vahvistetut oikeudenkäyntikulut, Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Valencia kutsui Volvon vastaanottotodistuksella varustetulla, Volvo Españan osoitteeseen lähetetyllä kirjatulla kirjeellä istuntoon, jossa käsiteltiin oikeudenkäyntikulujen vahvistamista. Tämä kirje luovutettiin henkilölle, joka oli läsnä kyseisessä osoitteessa ja joka allekirjoitti vastaanottotodistuksen.

33      Joitakin päiviä myöhemmin Volvo España lähetti tälle tuomioistuimelle kirjeen, jossa se edellä esitetyistä syistä kiisti sen, että Volvon korvattaviksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen olisi annettu tiedoksi asianmukaisesti.

34      Koska Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Valencia katsoi, ettei Volvo ollut riitauttanut oikeudenkäyntikuluja laissa säädetyssä määräajassa, se antoi päätöksen, jossa se vahvisti 8 310,64 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tämä päätös annettiin Volvolle tiedoksi vastaanottotodistuksella varustetulla kirjatulla kirjeellä, joka lähetettiin Volvo Españan osoitteeseen, jossa sen otti vastaan kyseisessä osoitteessa läsnä ollut henkilö, joka allekirjoitti vastaanottotodistuksen. Volvo España lähetti myöhemmin tälle tuomioistuimelle kirjeen, jossa se kiisti sen, että kyseinen päätös olisi tiedoksiannettu Volvolle asianmukaisesti.

35      Tämä tuomioistuin hyväksyi Transsaquin vaatimuksen, joka koski 26.2.2020 annetun tuomion täytäntöönpanoa, ja velvoitti Volvon ilmoittamaan kymmenen päivän kuluessa omaisuuserät ja oikeudet, joiden haltija se oli, näiden varojen ulosmittaamiseksi. Tässä tarkoituksessa tehdyt päätökset annettiin 17.3.2021 tiedoksi Volvo Españan kotipaikassa.

36      Volvo haki 15.6.2021 ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta Tribunal Supremolta (ylin tuomioistuin, Espanja) siviiliprosessilain 1/2000 510 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla 26.2.2020 annetun lainvoimaiseksi tulleen tuomion purkamista. Volvo vetosi vaatimuksensa tueksi siihen, että Transsaqui oli saanut kyseisen tuomion vilpillisellä menettelyllä. Se lisäsi saaneensa välillisesti tiedon kyseisen tuomion olemassaolosta, koska sen täytäntöönpanoa koskevat päätökset oli annettu 17.3.2021 tiedoksi Volvo Españan osoitteeseen.

37      Transsaqui puolestaan väittää, että Volvo on toiminut vilpillisessä mielessä käyttäessään pahantahtoista menettelystrategiaa, jonka tarkoituksena on saada se, kuten monet muutkin vastaavassa tilanteessa olevat kantajat, luopumaan kanteestaan. Se väittää myös, että Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Valencia on prosessiekonomisista syistä ja "yrityskokonaisuuden” periaatteen mukaisesti hyväksynyt sen, että Volvolle osoitetut haasteet ja tiedoksiannot on annettu tiedoksi Volvo Españan osoitteeseen. Se, että Volvo España on kieltäytynyt vastaanottamisesta sillä perusteella, että se ja Volvo ovat erillisiä oikeushenkilöitä, ei myöskään ole perusteltua, koska nämä kaksi yhtiötä muodostavat yhdessä kilpailuoikeudessa tarkoitetun yhden ja saman yrityksen.

38      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, jonka lähtökohtana on se, että sitä, että emoyhtiölle tarkoitetut asiakirjat voidaan antaa tiedoksi tytäryhtiölle, voidaan perustella emoyhtiön ja tytäryhtiön muodostamalla taloudellisella kokonaisuudella, pohtii pääasiallisesti, onko perusoikeuskirjan 47 artiklaa, luettuna yhdessä SEUT 101 artiklan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että sellainen haaste saapua jäsenvaltion tuomioistuimeen, joka on osoitettu emoyhtiölle, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, annetaan tiedoksi sen tytäryhtiön kotipaikassa, joka on siinä jäsenvaltiossa, jossa kanne on nostettu, jos tytäryhtiö ei vetoa mihinkään seikkaan, joka sulkisi pois sen, että nämä kaksi yhtiötä muodostavat kilpailuoikeudessa tarkoitetun yrityskokonaisuuden.

39      Tämän tuomioistuimen mukaan siitä, että tällaisissa olosuhteissa edellytettäisiin, että tiedoksianto on toimitettava emoyhtiön kotipaikassa, aiheutuisi merkittäviä kääntämiskustannuksia, jotka voisivat vaikeuttaa kilpailuoikeuden rikkomisesta vahinkoa kärsineiden mahdollisuuksia käyttää oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tai jopa estää tämän oikeuden käyttämisen ja vaarantaa vakavasti SEUT 101 artiklan tehokkaan vaikutuksen, koska tällainen edellytys voisi saada useat vahinkoa kärsineet henkilöt luopumaan korvausten vaatimisesta.

40      Tällaiset kustannukset voivat olla vakavana esteenä oikeudelle tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin silloin, kun vaaditun vahingonkorvauksen määrä on vähäinen ja kun kantaja on pieni tai keskisuuri yritys. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun asianomaisen jäsenvaltion – kuten Espanjan – prosessilainsäädännössä säädetään, että jos vaatimus hyväksytään osittain, kumpikin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaa puolet yhteisistä oikeudenkäyntikuluista.

41      Toisaalta velvollisuus antaa oikeudenkäyntiasiakirjat tiedoksi toisessa jäsenvaltiossa johtaisi määräaikojen pidentymiseen, mikä olisi perusteltua vain siinä tapauksessa, että tiedoksianto oikeudenkäyntijäsenvaltiossa sijaitsevaan osoitteeseen tosiasiallisesti estäisi vastaajaa tutustumasta riita-asiaan tapauksen olosuhteet huomioon ottaen.

42      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että olisi paradoksaalista, jos olisi niin, että kilpailuoikeuden rikkomisesta vahinkoa kärsinyt voisi nostaa kanteen tytäryhtiötä vastaan ja että tytäryhtiö voitaisiin tuomita emoyhtiön menettelyn perusteella, mutta tytäryhtiölle ei voitaisi antaa tiedoksi haastetta tai oikeudenkäyntiasiakirjoja, jotka koskevat suoraan emoyhtiötä, jonka kanssa se muodostaa kilpailulainsäädännössä tarkoitetun yhden ja saman yrityksen.

43      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että vaikka olisi perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun ja myös vastaajalle kuuluvan tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden vaatimusten mukaista antaa emoyhtiölle osoitettu haaste tiedoksi sen tytäryhtiön osoitteeseen jäsenvaltiossa, jossa riita-asia ratkaistaan, perusoikeuskirjan 53 artiklan perusteella on niin, että mitään perusoikeuskirjan määräyksiä ei saa tulkita siten, että ne rajoittaisivat tai loukkaisivat niitä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, jotka asianomaisella soveltamisalalla tunnustetaan jäsenvaltioiden valtiosäännöissä. Muiden asioiden osalta, joissa kyse on myös ollut tämän tuomion 17 kohdassa mainitusta kartellista vahinkoa kärsineiden kuorma-autojen ostajien nostamista vahingonkorvauskanteista, Tribunal Constitucional (perustuslakituomioistuin, Espanja) oli asiassa, jossa oli kyseessä sellaisen emoyhtiön nostama kanne, joka ei ollut onnistunut saamaan kumotuksi menettelyä, jonka yhteydessä sille osoitetut oikeudenkäyntiasiakirjat oli annettu tiedoksi sen tytäryhtiön osoitteeseen, katsonut, että vastaajalle Espanjan perustuslaissa tunnustettuja perusoikeuksia ja ‑vapauksia oli loukattu.

44      Perusoikeuskirjan 53 artikla voisi siten olla esteenä sille, että silloin kun emoyhtiö ja sen tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen, emoyhtiölle osoitettu haaste, joka on toimitettu sen tytäryhtiön osoitteeseen, katsotaan juuri tällaisen kokonaisuuden olemassaolon vuoksi tiedoksiannetuksi asianmukaisesti. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin, muodostaisiko tällainen perusoikeuskirjan 53 artiklan tulkinta vakavan esteen kartellin vuoksi vahinkoa kärsineen oikeudelle tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja SEUT 101 artiklan tehokkaalle vaikutukselle.

45      Tribunal Supremo päätti tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

"1.      Voidaanko [perusoikeuskirjan] 47 artiklaa, luettuna yhdessä SEUT 101 artiklan kanssa, tulkita kuorma-autokartellia koskevaan oikeudenkäyntiasiaan liittyvissä, tässä ennakkoratkaisupyyntöpäätöksessä kuvatuissa olosuhteissa siten, että emoyhtiö, jota vastaan on nostettu kilpailua rajoittavista menettelyistä aiheutuneen vahingon korvaamista koskeva kanne, on haastettu asianmukaisesti, kun haaste on toimitettu (tai pyritty toimittamaan) sellaisen tytäryhtiön osoitteeseen, jonka kotipaikka on siinä valtiossa, jossa tuomioistuinmenettely käydään, ja kun emoyhtiö, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, ei ole vastannut asiassa, vaan se on ollut koko ajan poissa oleva?

2)      Jos edelliseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko perusoikeuskirjan 47 artiklan tulkitseminen tällä tavoin yhdenmukaista perusoikeuskirjan 53 artiklan kanssa, kun huomioon otetaan Tribunal Constitucionalin oikeuskäytäntö, joka koskee emoyhtiöiden, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, haastamista kuorma-autokartelliin liittyvissä oikeusriidoissa?”

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

 Ensimmäinen kysymys

46      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko perusoikeuskirjan 47 artiklaa, luettuna yhdessä SEUT 101 artiklan kanssa, tulkittava siten, että emoyhtiö, jota vastaan on nostettu kanne kilpailuoikeuden rikkomisesta aiheutuneen vahingon korvaamiseksi, on haastettu asianmukaisesti, jos haaste on annettu tiedoksi sen sellaisen tytäryhtiön osoitteeseen, jonka kotipaikka on siinä jäsenvaltiossa, jossa kanne on nostettu, ja jonka kanssa se muodostaa taloudellisen kokonaisuuden.

47      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti, voidaanko –perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattu oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin huomioon ottaen – sillä, että SEUT 101 artiklan 1 kohdan tulkinnan yhteydessä on todettu, että emoyhtiö ja yksi sen tytäryhtiö, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, muodostivat tosiseikkojen ajankohtana yhden ja saman taloudellisen kokonaisuuden, oikeuttaa se, että emoyhtiölle osoitetut asiakirjat annetaan tiedoksi osoitteeseen, jossa on tytäryhtiön kotipaikka, niin että kantajan laatimien oikeudenkäyntiasiakirjojen kääntämisestä ja tiedoksiantamisesta aiheutuvia kustannuksia voidaan vähentää ja välttää prosessuaalisten määräaikojen pidentymistä.

48      On totta, että unionin tuomioistuin on katsonut tässä yhteydessä, että komission päätöksessään toteamaan SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkomiseen perustuvan vahingonkorvauskanteen yhteydessä oikeushenkilön, jonka ei ole kyseisessä päätöksessä katsottu syyllistyneen kilpailuoikeuden rikkomiseen, voidaan kuitenkin katsoa olevan sen perusteella vastuussa toisen oikeushenkilön kilpailusääntöjä rikkovasta käyttäytymisestä, jos ne kuuluvat kumpikin samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat siis SEUT 101 artiklassa tarkoitetun rikkomiseen syyllistyneen yrityksen (tuomio 6.10.2021, Sumal, C‑882/19, EU:C:2021:800, 48 kohta).

49      Ensinnäkin vaikka yrityksen käsite ja sitä kautta taloudellisen kokonaisuuden käsite johtavat suoraan lain nojalla yhteisvastuuseen niiden yksiköiden välillä, jotka muodostivat taloudellisen kokonaisuuden rikkomishetkellä, tällaisella yrityksellä ei kuitenkaan ole omaa, sen muodostaviin oikeudellisiin yksiköihin nähden itsenäistä oikeuskelpoisuutta, joten kyseessä olevasta kilpailua rajoittavasta menettelystä vahinkoa kärsinyt ei voi nostaa vahingonkorvauskannetta yritystä itseään vastaan, vaan sen on välttämättä nostettava kanne jotakin niistä oikeushenkilöistä vastaan, joista se muodostuu (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2021, Sumal, C‑882/19, EU:C:2021:800, 44 ja 51 kohta).

50      Toiseksi on niin, että vaikka tytäryhtiö muodostaisi emoyhtiönsä kanssa aineellisessa kilpailuoikeudessa tarkoitettuun yhden ja saman taloudellisen kokonaisuuden, tämä ei merkitse sitä, että emoyhtiö olisi nimenomaisesti valtuuttanut tai nimennyt mainitun tytäryhtiön henkilöksi, jolla on oikeus vastaanottaa emoyhtiön nimissä emoyhtiölle osoitettuja oikeudenkäyntiasiakirjoja. Ei voida nimittäin olettaa, että tällainen valtuutus olisi olemassa, koska muutoin vaarana on, että emoyhtiön puolustautumisoikeuksia loukataan.

51      Tältä osin on todettava, että tae asiakirjojen tosiasiallisesta ja tehokkaasta vastaanotosta eli niiden tiedoksiannosta vastaajalle sekä riittävästä ajasta vastaajan puolustuksen valmistelemiseksi on edellytys sille, että katsotaan kunnioitettavan perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettua oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan (ks. vastaavasti tuomio 2.3.2017, Henderson, C‑354/15, EU:C:2017:157, 72 kohta ja tuomio 5.12.2019, Centraal Justitieel Incassobureau (Taloudellisten seuraamusten tunnustaminen ja täytäntöönpano), C‑671/18, EU:C:2019:1054, 39 kohta).

52      Näin ollen jos – kuten tilanne pääasiassa on – kartellista, johon on osallistunut emoyhtiöstä ja sen yhdestä tai useammasta tytäryhtiöstä muodostunut taloudellinen kokonaisuus, väitetysti vahinkoa kärsinyt päättää kohdistaa vahingonkorvauskanteensa tätä emoyhtiötä vastaan eikä – kuten sillä lähtökohtaisesti olisi oikeus – näistä tytäryhtiöistä sellaista vastaan, joka on sijoittautunut jäsenvaltioon, jossa se, jolle vahinkoa on aiheutunut, asuu, viimeksi mainittu ei voi vedota tällaisen taloudellisen kokonaisuuden olemassaoloon voidakseen toimittaa emoyhtiölle osoitetun haasteen tai antaa emoyhtiölle osoitetut oikeudenkäyntiasiakirjat tiedoksi tämän tytäryhtiön osoitteeseen.

53      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä epäilyistä huolimatta perusoikeuskirjan 47 artiklalla, jossa vahvistetaan kartellista väitetysti vahinkoa kärsineen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, tai SEUT 101 artiklan 1 kohdan tehokkaalla vaikutuksella ei voida perustella muunlaista ratkaisua, ja näin on, vaikka velvollisuudesta antaa oikeudenkäyntiasiakirjat tiedoksi toisessa jäsenvaltiossa aiheutuisi lisärasitteita vahinkoa väitetysti kärsineille.

54      Tässä yhteydessä on ensinnäkin korostettava, että vaikka unionin oikeuden rikkomisesta väitetysti vahinkoa kärsineet voivat vedota perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattuun oikeuteen oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, tällä oikeudella suojataan myös vastaajaa silloinkin, kun aiemmin on todettu, että vastaaja on rikkonut SEUT 101 artiklan 1 kohtaa. Toisin kuin viimeksi mainitussa yrityksiä koskevassa määräyksessä, perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatulla oikeudella oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin suojataan jokaista oikeushenkilöä erikseen tarkasteltuna. Näin ollen kilpailuasioihin liittyvät oikeudenkäyntiasiat eivät jää tästä artiklasta ilmenevien menettelyllisten takeiden ulkopuolelle, vaan ne edellyttävät, että henkilölle osoitetut oikeudenkäyntiasiakirjat luovutetaan hänelle tosiasiallisesti ja tehokkaasti.

55      Toiseksi unionin lainsäätäjä on antanut useita säädöksiä, joita sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa rajat ylittäviin riita-asioihin, ja erityisesti asetuksen N:o 1215/2012 ja asetuksen N:o 1393/2007, joilla pyritään helpottamaan tuomioistuinratkaisujen vapaata liikkuvuutta, parantamaan oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoa jäsenvaltioiden välillä ja edistämään siten oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa.

56      Yhtäältä asetuksen N:o 1215/2012 4 artiklassa säädetään yleiseksi säännöksi, että kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa. Tästä säännöstä poiketen tämän asetuksen 7 artiklan 2 alakohdassa säädetään, että jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä vahinko sattui tai saattaa sattua. Kyseisen asetuksen 63 artiklassa säädetään, että samaa asetusta sovellettaessa yhtiön tai muun oikeushenkilön kotipaikka on paikkakunta, missä sillä on sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka.

57      Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että kantaja ensimmäisessä oikeusasteessa eli kilpailua rajoittavasta menettelystä väitetysti vahinkoa kärsinyt on vedonnut pääasiassa asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 2 alakohtaan nostaessaan vahingonkorvauskanteen sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä vahinko sattui – eli Espanjan tuomioistuimessa –, ja että tämän asetuksen 63 artiklassa tarkoitettu vastaajan kotipaikka kuitenkin on Ruotsissa, missä vastaajalla on sääntömääräinen kotipaikka. Kantaja on siten voinut saada asian helposti tuomioistuimen käsiteltäväksi saman asetuksen perusteella.

58      Toisaalta asetuksessa N:o 1393/2007 otetaan käyttöön sellaisten sääntöjen kokonaisuus, jotka koskevat oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen lähettämis- ja tiedoksiantamistapoja siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa. Tämän asetuksen 1 artiklan 1 kohdan mukaan tätä asetusta sovelletaan silloin, kun asiakirja on lähetettävä tiedoksiantoa varten jäsenvaltiosta toiseen jäsenvaltioon, ja sen tarkoituksena on sen johdanto-osan 2 ja 11 perustelukappaleen mukaan helpottaa lähettämistä ja siten varmistaa sisämarkkinoiden moitteeton toiminta.

59      Kun asetuksen 1393/2007 1 artiklan 2 kohtaa luetaan yhdessä sen johdanto-osan kahdeksannen perustelukappaleen kanssa, ilmenee, että unionin lainsäätäjä on säätänyt ainoastaan kahdesta tilanteesta, joissa oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksi antaminen jäsenvaltioiden välillä on jätetty sen soveltamisalan ulkopuolelle, eli yhtäältä silloin, kun asiakirjan vastaanottajan asuinpaikka tai tavanomainen oleskelupaikka ei ole tiedossa, ja toisaalta silloin, kun tämä on nimennyt virallisen edustajan oikeudenkäyntijäsenvaltiossa (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2012, Alder, C‑325/11, EU:C:2012:824, 24 kohta).

60      Näitä kahta tilannetta lukuun ottamatta silloin, kun oikeudenkäyntiasiakirjan vastaanottajalla on kotipaikka toisessa jäsenvaltiossa, oikeudenkäyntiasiakirjan tiedoksi antaminen kuuluu väistämättä asetuksen N:o 1393/2007 soveltamisalaan, ja se on näin ollen – kuten tämän asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa säädetään – toimitettava mainitussa asetuksessa säädettyjen menettelytapojen mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2012, Alder, C‑325/11, EU:C:2012:824, 25 kohta).

61      Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että koska – kuten tämän tuomion 57 kohdassa todettiin – oikeudenkäyntiasiakirjojen vastaanottajan kotipaikka on Ruotsissa ja koska oikeudenkäyntimenettely kuitenkin käydään Espanjassa, tällaiset asiakirjat olisi pitänyt lähettää asetuksen N:o 1393/2007 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla jäsenvaltiosta toiseen. Jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu, pääasiassa kyseessä oleva tilanne ei kuulu myöskään tämän tuomion 59 kohdassa mainittuihin tilanteisiin, joten asetuksen N:o 1393/2007 mukaisia jäsenvaltioiden välisiä oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksiantotapoja on sovellettava.

62      Useilla asetuksen N:o 1393/2007 säännöksillä pyritään nimenomaisesti sovittamaan oikeudenkäyntiasiakirjojen toimittamisen tehokkuus ja nopeus yhteen vastaanottajien puolustautumisoikeuksien asianmukaisen suojaamisen vaatimuksen kanssa muun muassa tällaisten asiakirjojen todellisen ja tehokkaan vastaanottamisen turvaamisen avulla (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2012, Alder, C‑325/11, EU:C:2012:824, 36 kohta).

63      Kuluista, joita aiheutuu oikeudenkäyntiasiakirjan tiedoksiantamisesta vastaanottavassa jäsenvaltiossa, on todettava, että asetuksen N:o 1393/2007 johdanto-osan 16 perustelukappaleen ja 11 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan näiden kulujen on oikeuden saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa helpottamiseksi vastattava jäsenvaltion ennalta määräämää yksittäistä kiinteää maksua, joka on suhteellisuusperiaatteen ja syrjimättömyyden periaatteen mukainen.

64      Kääntämiskustannuksista, jotka ovat aiheutuneet ennen asiakirjan lähettämistä, on todettava, että tämän asetuksen 5 artiklan 2 kohdasta toki ilmenee, että hakija vastaa niistä. Lisäksi mainitun asetuksen 5 ja 8 artiklassa, luettuina yhdessä sen johdanto-osan 12 perustelukappaleen kanssa, annetaan vastaanottajalle mahdollisuus kieltäytyä vastaanottamasta tiedoksi annettavaa asiakirjaa, jos sitä ei ole laadittu hänen ymmärtämällään kielellä eikä sen paikkakunnan virallisella kielellä tai jollakin sen paikkakunnan virallisista kielistä, missä tiedoksiannon on tapahduttava.

65      Asetuksessa N:o 1393/2007 ei kuitenkaan edellytetä sitä, että tiedoksiannettava asiakirja olisi käännettävä kaikissa olosuhteissa, koska – kuten tämän asetuksen 8 artiklasta ilmenee – asiakirjan vastaanottaja voi kieltäytyä vastaanottamasta asiakirjaa vain, jos sitä ei ole laadittu kielellä, jota hän ymmärtää, tai vastaanottavan jäsenvaltion virallisella kielellä tai jos sen mukana ei ole käännöstä jollekin näistä kielistä. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että vastaanottajalla ei ole oikeutta kieltäytyä tämän asiakirjan vastaanottamisesta, jos hän kykenee sen perusteella vetoamaan oikeuksiinsa lähettävässä jäsenvaltiossa vireillä olevassa oikeudenkäynnissä, kun tuon asiakirjan liitteinä olevia tositteita ei ole laadittu vastaanottavan jäsenvaltion kielellä tai sellaisella asiakirjan lähettäneen jäsenvaltion kielellä, jota vastaanottaja ymmärtää, ja kun nämä liitteet ovat vain todisteita eivätkä ole välttämättömiä vaatimuksen kohteen ja syyn ymmärtämiseksi (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2008, Weiss und Partner, C‑14/07, EU:C:2008:264, 78 kohta).

66      Se, että hakija vastaa kääntämiskustannuksista, ei rajoita myöskään tuomioistuimen tai toimivaltaisen viranomaisen mahdollista myöhempää päätöstä siitä, miten menettelystä aiheutuneet kulut jaetaan.

67      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kantaja voi oikeudenkäyntikulujen jakamista koskevien kansallisten sääntöjen mukaan vaatia sille kanteen nostamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut vain siinä tapauksessa, että kanne hyväksytään kokonaisuudessaan, ja tältä osin se pohtii, loukataanko oikeudenkäyntiasiakirjojen kääntämisestä ja tiedoksiantamisesta aiheutuvien kustannusten vuoksi perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattua kantajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin tai jopa SEUT 101 artiklan tehokasta vaikutusta sillä, että kilpailua rajoittavasta menettelystä väitetysti vahinkoa kärsinyt ei voi antaa emoyhtiölle osoitettuja oikeudenkäyntiasiakirjoja tiedoksi sen sellaisen tytäryhtiön osoitteeseen, jonka kotipaikka on samalla alueella kuin väitetysti vahinkoa kärsinyt itse, on korostettava, että pelkästään oikeudenkäyntikuluja koskevien kansallisten sääntöjen mahdollinen ristiriita unionin oikeuden kanssa ei itsessään voi johtaa siihen, että oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksiantoa koskevia säännöksiä ei sovelleta.

68      Kanteen nostamisen määräaikojen pidentymisen osalta pitää paikkansa, että perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa vahvistetaan jokaisen oikeus oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Vaikka katsottaisiin, että asetuksesta N:o 1393/2007 huolimatta velvollisuus antaa oikeudenkäyntiasiakirjat tiedoksi toisessa jäsenvaltiossa voisi johtaa prosessuaalisten määräaikojen huomattavaan pidentymiseen, tällainen pidentyminen ei itsessään silti merkitsisi kyseisen määräyksen noudattamatta jättämistä, koska tuomion antamiseen kuluneen ajan kohtuullisuutta on arvioitava kuhunkin asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2009, Der Grüne Punkt – Duales System Deutschland v. komissio, C‑385/07 P, EU:C:2009:456, 181 kohta) ja ottamalla siten tarvittaessa huomioon riita-asian rajat ylittävä luonne.

69      Kolmanneksi unionin tuomioistuin on tulkinnut SEUT 101 artiklan 1 kohtaa siten, että kun emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat taloudellisen kokonaisuuden, tämän yrityksen kilpailua rajoittavasta menettelystä vahinkoa kärsinyt voi nostaa vahingonkorvauskanteen erotuksetta sellaista emoyhtiötä vastaan, jolle komissio on määrännyt päätöksessä seuraamuksen tämän menettelyn perusteella, tai sen tytäryhtiötä vastaan, vaikka kyseinen päätös ei koske tytäryhtiötä (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2021, Sumal, C‑882/19, EU:C:2021:800, 51 kohta). Tällaisesta menettelystä väitetysti vahinkoa kärsineen, joka haluaa vedota SEUT 101 artiklan 1 kohdan mukaisiin oikeuksiinsa, olisi siten lähtökohtaisesti mahdollista nostaa vahingonkorvauskanne sellaista tytäryhtiötä vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, jossa asiaa käsittelevä tuomioistuin on, jolloin se voisi välttyä siltä, että sille mahdollisesti aiheutuu kuluja oikeudenkäyntiasiakirjojen kääntämisestä tai tiedoksiantamisesta toisessa jäsenvaltiossa.

70      Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että perusoikeuskirjan 47 artiklaa ja SEUT 101 artiklaa, luettuina yhdessä asetuksen N:o 1393/2007 kanssa, on tulkittava siten, että emoyhtiötä, jota vastaan on nostettu kanne kilpailuoikeuden rikkomisesta aiheutuneen vahingon korvaamiseksi, ei ole haastettu asianmukaisesti, jos haaste on annettu tiedoksi sen sellaisen tytäryhtiön osoitteeseen, jonka kotipaikka on siinä jäsenvaltiossa, jossa kanne on nostettu, vaikka emoyhtiö muodostaa tämän tytäryhtiön kanssa taloudellisen kokonaisuuden.

 Toinen kysymys

71      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, että mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko perusoikeuskirjan 53 artiklaa tulkittava siten, että siinä sallitaan jäsenvaltion vaativan, että haaste on annettava tiedoksi sen yhtiön kotipaikassa, joka on tämän asiakirjan vastaanottaja, eikä tämän yhtiön tytäryhtiön osoitteessa.

72      Kuten toisen kysymyksen sanamuodosta ilmenee, se on esitetty vain siltä varalta, että unionin tuomioistuin vastaisi ensimmäiseen kysymykseen myöntävästi.

73      Kuten tämän tuomion 70 kohdassa on todettu, ensimmäiseen kysymykseen on vastattava kieltävästi.

74      Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

 Oikeudenkäyntikulut

75      Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaa ja SEUT 101 artiklaa, luettuina yhdessä oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (’asiakirjojen tiedoksianto’) ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1348/2000 kumoamisesta 13.11.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1397/2007 kanssa, on tulkittava siten, että emoyhtiötä, jota vastaan on nostettu kanne kilpailuoikeuden rikkomisesta aiheutuneen vahingon korvaamiseksi, ei ole haastettu asianmukaisesti, jos haaste on annettu tiedoksi sen sellaisen tytäryhtiön osoitteeseen, jonka kotipaikka on siinä jäsenvaltiossa, jossa kanne on nostettu, vaikka emoyhtiö muodostaa tämän tytäryhtiön kanssa taloudellisen kokonaisuuden.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: espanja.