Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 62022CC0555

Julkisasiamies L. Medina ratkaisuehdotus 11.4.2024.


ECLI identifier: ECLI:EU:C:2024:304

Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

LAILA MEDINA

11 päivänä huhtikuuta 2024 (1)

Yhdistetyt asiat C555/22 P, C556/22 P ja C564/22 P

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta

vastaan

Euroopan komissio (C555/22 P),

ITV plc

vastaan

Euroopan komissio (C556/22 P)

sekä

LSEGH (Luxembourg) Ltd ja

London Stock Exchange Group Holdings (Italy) Ltd

vastaan

Euroopan komissio (C564/22 P)

Valitus – Valtiontuki – Veroalan ennakkoratkaisut (tax rulings) – Tukiohjelma, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on pannut täytäntöön eräiden kansainvälisten konsernien hyväksi – Verojärjestelmä, joka koskee konsernien rahoitusta ja ulkomaisia väliyhteisöjä – Vapautukset – Avainhenkilötoiminnot – Tulojen keinotekoinen siirtäminen – Veropohjan rapautuminen – Päätös, jolla tukiohjelma todetaan sisämarkkinoille soveltumattomaksi ja sääntöjenvastaiseksi ja jolla maksetut tuet määrätään palautettavaksi – Viitejärjestelmä – Sovellettava kansallinen oikeus – ”Normaali” verotus






1.        Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta (C‑555/22 P), ITV plc (C‑556/22 P) sekä LSEGH (Luxembourg) Ltd ja London Stock Exchange Group Holdings (Italy) Ltd (jäljempänä yhdessä LSEGH) (C‑564/22 P) vaativat valituksissaan unionin yleisen tuomioistuimen 8.6.2022 antaman tuomion Yhdistynyt kuningaskunta ja ITV v. komissio (T‑363/19 ja T‑456/19, EU:T:2022:349; jäljempänä valituksenalainen tuomio) kumoamista. Tällä tuomiolla hylättiin Yhdistyneen kuningaskunnan ja ITV:n kanteet, joissa vaadittiin komission päätöksen (EU) 2019/1352(2) kumoamista.

2.        Yhdistyneessä kuningaskunnassa ulkomaisia väliyhteisöjä (controlled foreign companies, CFC) koskevat verosäännöt (jäljempänä CFC-säännöt tai CFC-lainsäädäntö) vahvistetaan vuoden 2010 verotuslain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act 2010, jäljempänä TIOPA-laki)(3) 9A osassa, johon sisältyvät Yhdistyneen kuningaskunnan välittömän verotuksen järjestelmän kansainvälisiä näkökohtia koskevat säännöt, mukaan lukien säännökset kaksinkertaisen verotuksen ja veronkierron estämiseksi.

I       Asian tausta

3.        Asian tausta on selitetty valituksenalaisen tuomion 1–28 kohdassa. Tässä ratkaisuehdotuksessa se voidaan tiivistää seuraavasti.

A       Riidanalainen päätös

4.        Suoritettuaan SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla aloitetun valtiontukea koskevan muodollisen tutkintamenettelyn Euroopan komissio teki riidanalaisen päätöksen, jossa se totesi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma oli TIOPA-lain 9A osan 9 luvussa (jäljempänä myös 9 luku) säädettyjen vapautusten perusteella SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Tämä johtui siitä, että kyseinen ohjelma koski ehdot täyttävistä lainasuhteista peräisin olevia kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja, jotka kuuluivat TIOPA-lain 9A osan 5 luvun 371EB §:n soveltamisalaan (jäljempänä 5 luku, riidanalainen ohjelma tai kyseiset vapautukset). Komissio katsoi, että kyseiset vapautukset muodostivat ”tukiohjelman”, joka ei soveltunut sisämarkkinoille ja jonka Yhdistynyt kuningaskunta oli ottanut sääntöjenvastaisesti käyttöön SEUT 108 artiklan 3 kohtaa rikkomalla.

5.        Komissio päätteli kuitenkin, ettei riidanalainen ohjelma ollut tukea silloin, kun sitä sovellettiin ehdot täyttävistä lainasuhteista peräisin oleviin kaupankäynnin ulkopuolisiin rahoitustuloihin, jotka kuuluivat 5 luvun 371EC §:n (Yhdistyneestä kuningaskunnasta tehtävät pääomasijoitukset, jäljempänä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvää pääomaa koskeva arviointiperuste) soveltamisalaan ja jotka eivät kuuluneet tämän luvun 371EB §:n (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan sillä perusteella, että avainhenkilötoiminnot(4) suoritettiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa (jäljempänä Yhdistyneen kuningaskunnan avainhenkilötoimintoja koskeva arviointiperuste).

6.        Komissio keskittyi riidanalaisessa päätöksessä valikoivan edun olemassaoloon. Komissio totesi näin ollen, että kyseiset vapautukset mahdollistivat sen, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautunut yhtiö, jolta olisi muutoin (5 luvun nojalla) kannettu ulkomaisiin väliyhteisöihin sovellettava vero (jäljempänä CFC-maksu), saattoi (9 luvun nojalla) pyytää, että kyseinen CFC-maksu peritään vain 25 prosentista ulkomaisen väliyhteisön kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista, jotka ovat peräisin ehdot täyttävistä lainasuhteista, mikä tarkoittaa, että 75 prosenttia näistä tuloista vapautettiin tästä maksusta. Tietyin edellytyksin maksu voitiin periä vielä pienemmästä prosenttiosuudesta, minkä seurauksena vapautus saattoi koskea jopa 100:aa prosenttia ulkomaisen väliyhteisön kyseisistä tuloista.

7.        Kyseisten vapautusten valikoivuudesta komissio katsoi, että viitejärjestelmä koostuu CFC-säännöistä ja että nämä vapautukset olivat poikkeus mainitusta viitejärjestelmästä.

8.        Tässä yhteydessä komissio totesi, että sellaisen maksuvelvollisen yksikön tilanne, jonka määräysvaltaan kuului ehdot täyttävistä lainasuhteista kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja saava ulkomainen väliyhteisö, oli rinnastettavissa sellaisen maksuvelvollisen yksikön tilanteeseen, jonka määräysvaltaan kuului muunlaisia kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja saava ulkomainen väliyhteisö, erityisesti ulkomaisten väliyhteisöjen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneille etuyhteydessä oleville yrityksille myöntämien lainojen eli niin kutsuttujen ”ketjun alkupään lainojen” ja ulkomaisten väliyhteisöjen kolmansille osapuolille myöntämien sellaisten lainojen yhteydessä, joita Yhdistyneessä kuningaskunnassa kutsutaan ”tekaistuiksi lainoiksi”.

9.        Komissio muistutti, että viitejärjestelmästä poikkeavaa toimenpidettä voitaisiin kuitenkin perustella tämän järjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella ja että asianomaisen jäsenvaltion(5) oli osoitettava tämä seikka. Yhdistynyt kuningaskunta väitti ensinnäkin, että kyseisillä vapautuksilla pyrittiin varmistamaan, että järjestelmä on hallittavissa ja hallinnoitavissa. Toiseksi vapautuksilla turvattiin sijoittautumisvapauden käyttö Euroopan unionissa.

10.      Tältä osin komissio myönsi, että sikäli kuin riidanalainen ohjelma kattoi 5 luvun soveltamisalaan kuuluvat tilanteet, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvää pääomaa koskevan arviointiperusteen mukaan voitaisiin katsoa, että tällä ohjelmalla pyrittiin varmistamaan CFC-sääntöjen ”hallinnollinen toimivuus”. Riidanalaisella ohjelmalla varmistettiin CFC-maksun periminen yksinomaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa olevista varoista saaduista tuloista, joiden osalta oli perustellusti mahdollista todeta, että ne oli siirretty keinotekoisesti Yhdistyneestä kuningaskunnasta, ilman että yhtiöiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan veroviranomaisten oli tehtävä suhteettoman työlästä varojen alkuperän jäljitystyötä, kun otetaan huomioon pääoman vaihdettavuus.

11.      Komissio katsoi sitä vastoin, että riidanalaisella ohjelmalla oli annettu lähtökohtaisesti valikoivaa etua Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksen piiriin kuuluville yhtiöille, joiden määräysvaltaan kuului ehdot täyttävistä lainasuhteista kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja saava ulkomainen väliyhteisö, tilanteissa, joissa Yhdistyneen kuningaskunnan avainhenkilötoimintoja koskeva arviointiperuste täyttyi. Komissio totesi, että tällaista lähtökohtaisesti valikoivaa etua ei voitu perustella tarpeella ottaa käyttöön hallittavissa ja hallinnoitavissa olevia veronkierron vastaisia sääntöjä eikä tarpeella noudattaa perussopimuksissa vahvistettuja perusvapauksia.

12.      Komissio huomautti lisäksi, että koska CFC-sääntöihin oli direktiivin (EU) 2016/1164(6) täytäntöönpanon yhteydessä 1.1.2019 lukien tehty muutoksia, joiden mukaan riidanalaisen ohjelmaan kuuluvien kyseisten vapautusten hakeminen edellisessä kohdassa mainittujen tulojen osalta ei enää ollut mahdollista, riidanalaisesta ohjelmasta oli tullut valtiontukisääntöjen mukainen.

13.      Komissio totesi riidanalaisen ohjelman soveltuvuudesta sisämarkkinoille lähinnä, että tämän ohjelman nojalla myönnetyillä tuilla ei tuettu tiettyä taloudellista toimintaa tai edistetty tietyn talousalueen kehitystä, minkä vuoksi ne eivät olleet SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisia.

14.      Lopuksi komissio määräsi riidanalaisen ohjelman nojalla myönnetyt tuet perittäväksi takaisin tuensaajilta.

II     Valituksenalainen tuomio

15.      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen ja ITV:n kanteet. Se katsoi muun muassa, että valikoivan edun olemassaoloa koskeva edellytys täyttyi. Tässä yhteydessä se suoritti perinteisen kolmivaiheisen tarkastelun, joka koostui seuraavista osista: i) viitejärjestelmän määrittäminen; ii) sen tarkistaminen, poikkesiko riidanalainen ohjelma tästä järjestelmästä, kun otetaan huomioon sillä tavoiteltu päämäärä, ja iii) sen selvittäminen, onko jäsenvaltio osoittanut, että tukijärjestelmällä käyttöön otettu erilainen kohtelu oli perusteltua, koska se johtui sen järjestelmän luonteesta tai yleisestä rakenteesta, jonka osa ohjelma oli.

A       Ensimmäinen vaihe: viitejärjestelmä

16.      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanneperusteet, joilla Yhdistynyt kuningaskunta ja ITV väittivät, että komissio oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen päätellessään, että viitejärjestelmä koostui pelkästään CFC-säännöistä eikä Yhdistyneen kuningaskunnan yleisestä yhteisöverojärjestelmästä.

17.      Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi ensinnäkin, että yleinen yhteisöverojärjestelmä perustuu alueperiaatteeseen, jonka mukaan vero kannetaan vain Yhdistyneessä kuningaskunnassa hankituista tuloista. Seuraavaksi se totesi, että CFC-säännöillä pyrittiin varmistamaan se, että ulkomaisen väliyhteisön tuloja, joita ei alueperiaatetta noudatettaessa tavallisesti verotettaisi Yhdistyneessä kuningaskunnassa, verotettaisiin kuitenkin (jos tulot katsottiin keinotekoisesti siirretyiksi Yhdistyneestä kuningaskunnasta), koska ne olivat keinotekoisesti lisänneet sellaisen ulkomaisen väliyhteisön tuloja, joka myöhemmin jakaisi osinkoja, jotka eivät ole veronalaisia Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä, että CFC-säännöt eivät olleet poikkeus yleisestä yhteisöverojärjestelmästä vaan pikemminkin sen jatke tai täydennys, jolla oli tästä järjestelmästä erillinen ja erotettavissa oleva logiikka.(7)

18.      Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin tutki, voitiinko CFC-sääntöjen katsoa olevan Yhdistyneen kuningaskunnan yleisestä yhteisöverojärjestelmästä erillinen sääntökokonaisuus erityisesti veron perusteen, verovelvollisen, verotettavan tapahtuman ja verokannan kaltaisten tekijöiden osalta.

19.      Veron perusteen osalta unionin yleinen tuomioistuin totesi olennaisin osin, että CFC-sääntöjen tarkoituksena oli verottaa ulkomaisten väliyhteisöjen Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella saamia kirjanpidollisia tuloja, jotka oli keinotekoisesti siirretty pois kyseisestä jäsenvaltiosta. Sitä vastoin Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöveroa (corporation tax) sovellettiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneiden yhtiöiden siellä hankkimiin tuloihin.(8)

20.      Verovelvollisesta unionin yleinen tuomioistuin totesi pääasiallisesti, että verovelvolliset, joihin sovellettiin CFC-sääntöjä, erosivat yleisen yhteisöverojärjestelmän soveltamisalaan kuuluvista henkilöistä sen erityispiirteen vuoksi, että kyseisiä sääntöjä sovellettiin silloin, kun Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneilla yhtiöillä oli tiettyjä intressejä Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolelle sijoittautuneissa tytäryhtiöissä.(9)

21.      Unionin yleinen tuomioistuin totesi verotettavasta tapahtumasta, että ratkaiseva seikka CFC-maksun perimisen kannalta oli tulojen keinotekoinen siirtäminen Yhdistyneestä kuningaskunnasta, kun taas yleisen yhteisöverojärjestelmän mukaan verotus perustui Yhdistyneessä kuningaskunnassa hankittuihin tuloihin.(10)

22.      Verokannasta unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että vaikka CFC-sääntöihin ei sisältynyt nimenomaisesti ulkomaisten väliyhteisöjen tuloihin sovellettavaa verokantaa ja niissä viitattiin yleisessä yhteisöverojärjestelmässä määrättyyn verokantaan, kokonaisuudessaan CFC-maksu määritettiin käyttäen erityistä laskentatapaa, joka edellytti tarvittaessa useiden Yhdistyneessä kuningaskunnassa verovelvollisen etuyhteydessä olevan yhtiön tuloihin sovellettavien verokantojen keskiarvon laskemista.(11)

23.      Unionin yleinen tuomioistuin totesi myös, että CFC-sääntöihin sisältyi erityissäännöksiä, jotka koskivat CFC-maksun laskemista, hallinnointia ja kantamista sekä erityisesti sen niveltämistä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yhtiön maksamien verojen ja ulkomaisen väliyhteisön kotimaassaan maksamien verojen kanssa. Lisäksi se korosti, että laskettaessa sellaisen kotimaisen yhtiön veron määrää, jota verotettiin sen ulkomaisen väliyhteisön hankkimien tulojen perusteella, verovähennys tehtiin niiden mahdollisten verojen perusteella, jotka oli maksettu ulkomaisen väliyhteisön vastaanottajamaassa.(12)

B       Toinen vaihe: edun olemassaolo ja riidanalaisen ohjelman lähtökohtainen valikoivuus

24.      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensinnäkin, että TIOPA-lain 9A osassa määritellyissä säännöissä vahvistettiin arviointiperusteet sellaisten tilanteiden yksilöimiseksi, joissa tuloja on siirretty keinotekoisesti, kuten muun muassa tämän lain 5 luvussa tarkoitetut tilanteet. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan silloin, kun yksi näissä säännöissä vahvistetuista arviointiperusteista täyttyi, kyseisen ulkomaisen väliyhteisön hankkimia tuloja verotettiin siis Yhdistyneessä kuningaskunnassa perimällä CFC-maksu. Se päätteli tästä, että se, että 9 luvussa säädettiin vapautuksista kyseisestä maksusta sellaisten tulojen osalta, joihin sitä olisi muutoin sovellettu edellä mainittujen arviointiperusteiden nojalla, merkitsi etua eikä ulkomaisten väliyhteisöjen tuloverotuksen mukauttamista tai näiden tulojen veronalaisuuden rajoittamista.

25.      Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi olennaisilta osin, että CFC-sääntöjen tarkoituksena oli suojata Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöveropohjaa verottamalla Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitetusta toiminnasta ja maassa olevista varoista saatuja tuloja, jotka oli keinotekoisesti siirretty ulkomaisiin väliyhteisöihin.

26.      Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi lähinnä, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeus oli lähtökohtaisesti valikoiva viitejärjestelmän tavoitteen kannalta.

C       Kolmas vaihe: kyseisten vapautusten perustelut

27.      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Yhdistyneen kuningaskunnan ja ITV:n väitteet, joiden mukaan kyseiset vapautukset olivat perusteltuja.

28.      Unionin yleinen tuomioistuin totesi ensimmäisestä perustelusta ensinnäkin, että vaikka Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten ennen CFC-sääntöjen hyväksymistä pitämässä kuulemisessa annetuista vastauksista ilmeni, että etenkin 75 prosentin osittaista vapautusta tuettiin pääosin sen yksinkertaisuuden ja helpon sovellettavuuden vuoksi, Yhdistynyt kuningaskunta ei ollut esittänyt todisteita, joiden perusteella olisi voitu määrittää konserninsisäisiin lainoihin liittyvien avainhenkilötoimintojen yksilöinnistä ja jäljittämisestä aiheutuvat hallinnointikustannukset, vaan se oli esittänyt ainoastaan yleisiä väitteitä. Unionin yleinen tuomioistuin huomautti myös, ettei ollut osoitettu, missä määrin 75 prosentin vapautus oli tarpeen tai asianmukainen, jotta voitaisiin vastata kysymykseen, joka koski kaupankäynnin ulkopuolisia tuloja tuottavien konserninsisäisten lainojen yhteydessä suoritettavien avainhenkilötoimintojen yksilöinnin ja jäljittämisen vaikeutta.

29.      Toisen perustelun osalta unionin yleinen tuomioistuin päätteli tuomiosta Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas,(13) että koska CFC-maksua sovellettiin tuloihin, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan avainhenkilötoimintoja koskevan arviointiperusteen mukaan katsottiin keinotekoisesti siirretyiksi, tämä maksu ei ollut esteenä sijoittautumisvapaudelle ja että näin ollen kyseisiä vapautuksia ei voitu perustella tarpeella turvata tämä vapaus.

III  Valitusten arviointi

A       Tutkittavaksi ottaminen

30.      Komissio väittää, että kansallinen oikeus on tosiseikkoja koskeva kysymys, joka kuuluu unionin yleisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan, paitsi jos kyseisen oikeuden tulkinta perustuu siihen, että todisteet on otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Se myöntää, että tuomion Fiat(14) mukaan viitejärjestelmän oikea määrittäminen on oikeuskysymys, mutta väittää, että kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuimen toteama virhe liittyi siihen, oliko unionin yleinen tuomioistuin tässä määrittämisessä ottanut huomioon asianmukaiset seikat, eikä kansallisen oikeuden tulkintaan. Sitä vastoin nyt käsiteltävissä asioissa valittajat eivät väitä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tukeutunut virheellisiin seikkoihin arvioidessaan, oliko komissio määrittänyt viitejärjestelmän oikein.

31.      Yhdistynyt kuningaskunta, ITV ja LSEGH kiistävät edellä esitetyt argumentit ja väittävät, että valitukset voidaan ottaa tutkittavaksi.

32.      Muistutan aluksi, että tuomion Fiat mukaan (82 kohta) ”on toki niin, että kun valituksen yhteydessä tutkitaan unionin yleisen tuomioistuimen kansallisesta oikeudesta esittämät arvioinnit – jotka valtiontuen alalla ovat tosiseikkoja koskevia arviointeja –, unionin tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan vain sen, onko kyseinen oikeus otettu huomioon vääristyneellä tavalla”.

33.      Unionin tuomioistuimelta ei kuitenkaan voida viedä mahdollisuutta tarkistaa, merkitseekö tällainen arviointi itsessään unionin oikeuden rikkomista.(15)

34.      Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee selvästi, että ”se, onko unionin yleinen tuomioistuin määritellyt merkityksellisen viite[järjestelmän] asianmukaisesti – – on oikeuskysymys, joka voidaan saattaa unionin tuomioistuimen tutkittavaksi muutoksenhakuvaiheessa. Argumentit, joilla pyritään kyseenalaistamaan valikoivan edun olemassaoloa koskevan arvioinnin ensimmäisessä vaiheessa tehty viite[järjestelmän] valinta tai sen merkitys, on otettava tutkittavaksi, koska kyseisessä arvioinnissa luonnehditaan oikeudellisesti kansallista oikeutta unionin oikeussäännön perusteella”.(16)

35.      Kyseisen oikeuskäytännön mukaan on nimittäin niin, että ”sen myöntäminen, että unionin tuomioistuin ei voi määrittää, onko unionin yleinen tuomioistuin oikeudellista virhettä tekemättä vahvistanut merkityksellisen viitekehyksen – joka on ratkaiseva tekijä tarkasteltaessa valikoivan edun olemassaoloa – rajaamisen, tulkinnan ja soveltamisen, merkitsisi sen mahdollisuuden hyväksymistä, että unionin yleinen tuomioistuin on tapauksen mukaan soveltanut virheellisesti unionin primaarioikeuden määräystä eli SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja että tätä virheellistä soveltamista ei voida todeta muutoksenhaun yhteydessä, mikä olisi vastoin SEUT 256 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa”.(17)

36.      Jos unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi määrittänyt tosiseikkoja tai arvioinut niitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan kohdistuvaa valvontaa, joka ulottuu kansallisen oikeuden sisällön arviointiin, jos tosiseikat on otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Unionin tuomioistuimen on voitava tutkia, onko unionin yleinen tuomioistuin ”esittänyt toteamuksia, jotka olisivat selvästi kyseessä olevien [kansallisen] oikeuden säännösten vastaisia”, tai antanut näille säännöksille merkityksen, jota niillä ei selvästikään ole.(18) Näin ollen viitejärjestelmän määrittäminen ja laajemmin kysymys siitä, onko unionin yleinen tuomioistuin ottanut kansallisen oikeuden huomioon vääristyneellä tavalla, ovat oikeuskysymyksiä, jotka unionin tuomioistuin voi tutkia muutoksenhakuvaiheessa.(19)

37.      Tästä seuraa, että nyt käsiteltävät valitukset voidaan ottaa tutkittavaksi.

B       Asiakysymys

38.      Yhdistynyt kuningaskunta on esittänyt valituksensa (asia C‑555/22 P) tueksi viisi valitusperustetta, jotka koskevat seuraavia seikkoja: i) oikeudellinen virhe, tosiseikkojen vääristely ja virheellinen luokittelu viitejärjestelmän yksilöinnin osalta; ii) oikeudellinen virhe, tosiseikkojen vääristely ja virheellinen luokittelu edun olemassaolon osalta; iii) oikeudellinen virhe, tosiseikkojen vääristely ja virheellinen luokittelu sekä perusteluvelvollisuuden laiminlyönti valikoivuuden osalta; iv) oikeudellinen virhe, tosiseikkojen vääristely ja virheellinen luokittelu hallinnollisen toimivuuden osalta sekä v) oikeudellinen virhe sijoittautumisvapauden osalta.

39.      Seuraavaksi ITV (asia C‑556/22 P) on esittänyt neljä valitusperustetta, jotka koskevat seuraavia seikkoja: i) virhe viitejärjestelmän määrittämisessä; ii) virhe valikoivan edun määrittämisessä; iii) virhe kyseisten vapautusten perustelun kohtelussa ja iv) virhe tuomion Cadbury soveltamisessa.

40.      Lopuksi LSEGH (asia C‑564/22 P) on esittänyt viisi valitusperustetta, jotka koskevat seuraavia seikkoja: i) oikeudellinen virhe viitejärjestelmän yksilöinnissä; ii) oikeudellinen virhe tämän viitejärjestelmän tavoitteen yksilöinnissä; iii) oikeudellinen virhe taloudellisten toimijoiden välisen syrjinnän olemassaolon osalta; iv) SEUT 263 ja SEUT 296 artiklan rikkominen sen perusteella, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut kantaa tiettyihin kanneperusteisiin ja korvasi komission riidanalaisessa päätöksessä antamat perustelut omilla perusteluillaan, ja v) oikeudellinen virhe kyseisten vapautusten perustelun osalta.

41.      Vaikka kaikki valittajat eivät esitä yhtä monta valitusperustetta, ja huolimatta siitä, että kukin valittaja antaa näissä valitusperusteissa enemmän tai vähemmän painoarvoa tietyille argumenteille tai esittää erityisiä argumentteja, niiden perusteluissa keskitytään kuitenkin neljään seikkaan: i) viitejärjestelmän määrittämiseen; ii) valikoivan edun olemassaoloon; iii) riidanalaisen ohjelman oikeuttamiseen tarpeella mahdollistaa CFC-sääntöjen hallinnollinen toimivuus ja iv) kyseisen ohjelman oikeuttamiseen sijoittautumisvapauden noudattamisella.

42.      On syytä huomauttaa, että valituksissa keskitytään pääasiassa i kohtaan (viitejärjestelmä).

43.      Sen vuoksi käsittelen valittajien eri argumentteja yhdessä näiden neljän seikan osalta (jotka kuuluvat unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman tarkastelun kolmeen peräkkäiseen vaiheeseen ja joista kaksi viimeistä seikkaa muodostavat tarkastelun kolmannen vaiheen).

44.      Valittajien argumentit, joiden mukaan 5 ja 9 lukua on luettava yhdessä, koska ne ilmentävät Yhdistyneen kuningaskunnan noudattamaa riskiperusteista lähestymistapaa, ovat merkityksellisiä paitsi valikoivan edun olemassaolon ja oikeuttamisen myös oikean viitejärjestelmän määrittämisen kannalta.

45.      Lisäksi, vaikka jotkin valittajien edellä iii ja iv kohdassa esittämät argumentit koskevat tarkastelun kolmatta vaihetta, käsittelen nämä argumentit jo ratkaisuehdotuksen viitejärjestelmää koskevassa osassa.(20) Tämä on perusteltua, koska yhtäältä merkityksellisen viitejärjestelmän määrittämistä koskevien argumenttien ja toisaalta argumenttien, joilla pyritään perustelemaan 5 ja 9 luvun lukemista yhdessä ja joiden mukaan kyseisiä vapautuksia on pidettävä analogisina TIOPA-lain 9A osan 3 luvussa (jäljempänä myös 3 luku) olevien suodattimien ja ”yksikkötason vapautusten” kanssa, välillä on läheinen yhteys.

1.     Yhdistyneen kuningaskunnan ja ITV:n ensimmäiset valitusperusteet sekä LSEGH:n ensimmäinen ja toinen valitusperuste – ensimmäinen vaihe (viitejärjestelmän määrittäminen)

a)     Asianosaisten lausumat

46.      Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ja/tai rikkoi unionin oikeutta, koska se otti asian tosiseikat vääristyneellä tavalla huomioon ja luokitteli ne oikeudellisesti virheellisesti päätellessään, että viitejärjestelmänä oli pidettävä Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-sääntöjä.

47.      ITV väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen todetessaan, ettei komissio ollut valinnut virheellistä viitejärjestelmää arvioidessaan, oliko SEUT 107 ja SEUT 108 artiklassa olevia valtiontukitoimenpiteitä koskevia määräyksiä rikottu.

48.      LSEGH väittää ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ottaessaan kansallisen lainsäädännön huomioon vääristyneellä tavalla ja jättäessään todisteita huomiotta, kun se määritti viitejärjestelmäksi TIOPA-lain 9A osassa olevat Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-säännöt eikä yleistä yhteisöverojärjestelmää, jonka erottamaton osa ne ovat. Toiseksi, vaikka Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-säännöt muodostaisivatkin viitejärjestelmän, unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen viitejärjestelmän tavoitteen yksilöinnissä ja näin ollen katsoi virheellisesti, että 5 luvun säännöksillä määritetään kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen ”normaali” verotus niin, että TIOPA-lain 9 luvussa olevalla konsernirahoitukseen sovellettavalla poikkeuksella annettiin ”etu”.

49.      Komissio kiistää valittajien väitteet ja väittää olennaisilta osin, että unionin yleinen tuomioistuin ei pitänyt ”normaalina” verottaa kaikkia ulkomaisten väliyhteisöjen tuloja, vaan se totesi, että niiden tuloista perittiin CFC-maksu siitä huolimatta, että ne oli hankkinut Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolelle sijoittautunut yhtiö, silloin, kun ne johtuivat keinotekoisesta siirtämisestä. Näin ollen CFC-säännöt mahdollistavat sen, että Yhdistyneen kuningaskunnan veropohjaan sisällytetään Yhdistyneessä kuningaskunnassa olevista varoista tai maassa harjoitetusta toiminnasta saatavia tuloja, jotka olisivat muuten sen ulottumattomissa. Komissio väittää lähinnä, että merkittävät siirtämisriskit on suljettu pois silloin, kun kyse on ”yksikkövapautusten” piiriin kuuluvista tuloista, kun taas se ei ole poissuljettu kyseisten vapautusten piiriin kuuluvien sellaisten tulojen osalta, jotka täyttävät 5 luvun arviointiperusteet.

b)     Arviointi

1)     Johdanto

50.      Valittajat väittävät viitejärjestelmästä lähinnä, että kuvaillessaan CFC-sääntöjä ”normaaliksi” verojärjestelmäksi komissio ei asettanut näitä sääntöjä oikeaan asiayhteyteen, jossa ne ovat tiukasti rajattu poikkeus yleisestä yhteisöverojärjestelmästä ja osa sitä. Viimeksi mainittu järjestelmä on suurelta osin alueellinen, ja sen mukaan verotetaan lähtökohtaisesti vain tuloja, jotka Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneet yhtiöt ovat itse hankkineet. CFC-sääntöjä ei voida irrottaa yleisestä yhteisöverojärjestelmästä, vaan ne muodostavat korjaavan toimenpiteen, joka on erottamaton osa tätä järjestelmää ja jonka tarkoituksena on suojata Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöveropohjaa sellaisilta väärinkäytöksiltä, joihin liittyy ulkomaisia väliyhteisöjä. Valittajien mukaan kyseiset vapautukset muotoiltiin hyvin laajasti sen varmistamiseksi, ettei (kaikista) ulkomaisten väliyhteisöjen kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista peritä CFC-maksua silloin, kun Yhdistyneen kuningaskunnan veropohjaan kohdistuva riski on vähäinen ja kun poikkeaminen tämän maksun alueperiaatteesta ei näin ollen ole perusteltu. Nämä vapautukset ovat analogisia yksikkövapautusten kanssa sekä 3 luvussa olevien suodattimien kanssa. Valittajien mukaan huomioon on otettava myös se, että TIOPA-lain 9A osan 4 luvussa, joka koskee CFC-maksun soveltamista ulkomaisten väliyhteisöjen kaupallisiin rahoitustuloihin, säädetään vapautuksista, kun taas 5 luvussa itsessään ei säädetä mistään vapautuksista.

51.      Kuten olen maininnut edellä 45 kohdassa, nämä argumentit liittyvät läheisesti valittajien väitteisiin, joiden mukaan on väärin katsoa, että 5 luvussa vahvistetaan arviointiperusteet sen toteamiseksi, mitkä ulkomaisten väliyhteisöjen kaupankäynnin ulkopuoliset tulot on luokiteltava keinotekoisesti siirretyiksi, kun taas 9 luvussa säädetään vapautuksista tiettyjen sellaisten tulojen osalta, joista olisi muutoin peritty CFC-maksu 5 luvun nojalla. Valittajat väittävät, että nämä kaksi lukua täydentävät toisiaan ja muodostavat yhdenmukaisen ja johdonmukaisen sääntökokonaisuuden ulkomaisten väliyhteisöjen kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen verottamiseksi. Kokonaisuutena tarkasteltuna mainituissa luvuissa määritellään siis CFC-maksun soveltamisala ottamalla huomioon arviointi siitä riskistä, joka Yhdistyneen kuningaskunnan veropohjalle aiheutuu sen pääoman alkuperästä ja käytöstä, josta kyseiset kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot johtuvat.

52.      Valittajat väittävät lisäksi, että CFC-sääntöjä on luettava yhdessä yleisen yhteisöverojärjestelmän niiden säännösten kanssa, joiden mukaan ensinnäkin ulkomaisten väliyhteisöjen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneille emoyhtiöille jakamat osingot eivät ole veronalaisia ja toiseksi nämä yhtiöt voivat vähentää lainojensa korot silloinkin, kun näin lainatut varat käytettäisiin ulkomaisen väliyhteisön rahoittamiseen.

2)     Viitejärjestelmän määrittämistä koskeva oikeuskäytäntö

53.      Unionin tuomioistuin on todennut, että ”viitejärjestelmän määrittämisellä on erityistä merkitystä tilanteissa, joissa on kyse verotoimenpiteistä, koska SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun olemassaolo voidaan osoittaa ainoastaan suhteessa niin sanottuun normaaliin verotukseen”.(21)

54.      Lisäksi on ”tärkeää, että asianomaisessa jäsenvaltiossa sovellettava yleinen verojärjestelmä tai viitejärjestelmä yksilöidään asianmukaisesti komission päätöksessä ja että tuomioistuin, jossa tämä yksilöinti riitautetaan, tutkii sen asianmukaisesti. Koska viitejärjestelmän määrittäminen on sen vertailevan tarkastelun lähtökohta, joka on tehtävä valikoivuutta arvioitaessa, viitejärjestelmää määritettäessä tehty virhe aiheuttaa välttämättä sen, että valikoivuusedellytystä koskeva arviointi on kokonaisuudessaan virheellinen”.(22)

55.      On myös palautettava mieleen, että tuomion World Duty Free(23) mukaan ”viitejärjestelmän määrittämisen, joka on tehtävä asianomaisen jäsenvaltion kanssa käydyn kontradiktorisen näkemystenvaihdon päätteeksi, on perustuttava kyseisen jäsenvaltion kansallisen oikeuden nojalla sovellettavien sääntöjen sisällön, niiden keskinäisen vuorovaikutuksen ja niiden konkreettisten vaikutusten objektiiviseen tarkasteluun. Verotoimenpiteen valikoivuutta ei voida arvioida asianomaisen jäsenvaltion kansallisen oikeuden sellaisten muutamien säännösten muodostaman viitejärjestelmän perusteella, jotka on irrotettu keinotekoisesti laajemmasta lainsäädännöllisestä kehyksestä” (kursivointi tässä).

56.      Näin ollen silloin, ”jos kyseessä olevaa verotoimenpidettä ei voida erottaa asianomaisen jäsenvaltion yleisestä yhteisöverojärjestelmästä, viitejärjestelmänä on käytettävä tätä järjestelmää. Sitä vastoin jos ilmenee, että kyseinen toimenpide on selvästi erotettavissa kyseisestä yleisestä yhteisöverojärjestelmästä, ei voida sulkea pois sitä, että huomioon otettava viitejärjestelmä on rajoitetumpi kuin tämä yleinen järjestelmä tai että viitejärjestelmä muodostuu itse toimenpiteestä, jos toimenpide osoittautuu säännöksi, jolla on oma itsenäinen oikeudellinen logiikkansa ja jonka ulkopuolella ei ole mahdollista yksilöidä johdonmukaista sääntökokonaisuutta.”(24)

57.      Tästä seuraa, että ennen kuin unionin tuomioistuin arvioi kyseisen toimenpiteen luonnetta ja sitä, muodostaako se valikoivan edun, sen on tarkistettava, onko viitejärjestelmä määritetty oikein. Tämä edellyttää, että unionin tuomioistuin vahvistaa ensin arviointiperusteen, jota on sovellettava sen määrittämiseksi, mikä kansallisen oikeuden tulkinta on etusijalla: komission ehdottama vai asianomaisen jäsenvaltion kannattama tulkinta. Toiseksi unionin tuomioistuimen on arvioitava, voidaanko tämä vallitseva tulkinta kumota.

3)     Viitejärjestelmän määrittämistä koskeva arviointiperuste

58.      Tuomiossa Fiat (73 kohta)(25) täsmennetään, että ”niiden alojen ulkopuolella, joilla unionin vero‑oikeus on yhdenmukaistettu, kyseessä oleva jäsenvaltio määrittää käyttämällä välitöntä verotusta koskevaa toimivaltaansa ja verotuksellisen autonomiansa mukaisesti verojen olennaiset ominaispiirteet, jotka määrittävät lähtökohtaisesti viitejärjestelmän tai ’normaalin’ verojärjestelmän, jonka perusteella valikoivuutta koskevaa edellytystä on tarkasteltava. Tämä koskee siten erityisesti veroperusteen ja verotettavan tapahtuman määrittämistä” (kursivointi tässä).

59.      Lisäksi unionin tuomioistuin viittaa oikeuskäytännössään tässä yhteydessä verotuksen lakisidonnaisuuden periaatteeseen, joka on osa unionin oikeusjärjestystä yleisenä oikeusperiaatteena ja joka edellyttää, että veron maksuvelvollisuudesta sekä veron perusominaisuuksia määrittävistä kaikista olennaisista osatekijöistä on säädettävä lailla ja että verovelvollisen on voitava ennakoida ja laskea maksettavan veron määrä sekä määrittää, milloin hänen on maksettava vero.(26)

60.      Näin ollen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella on selvää, että kun komissio määrittää viitejärjestelmää SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi verotoimenpiteisiin, sen on lähtökohtaisesti hyväksyttävä tulkinta, jonka asianomainen jäsenvaltio on esittänyt kansallisen oikeuden merkityksellisistä säännöksistä tämän jäsenvaltion ja komission välisen näkemystenvaihdon yhteydessä, mikäli kyseinen tulkinta on yhteensopiva mainittujen säännösten sanamuodon kanssa.(27)

61.      Samalla muistutan, että sekä tuomiossa Fiat (96 kohta)(28) että tuomiossa Engie (44 kohta) tehdään selväksi, että komission arvioinnin on perustuttava kansallisen oikeuden nimenomaisiin veroperiaatteisiin.(29)

62.      Tästä seuraa, että viitejärjestelmän määrittämisen pitää perustua kansalliseen oikeuteen, sellaisena kuin jäsenvaltio on sitä tulkinnut, ja että jäsenvaltiolla on oikeus määrittää kyseisen verolainsäädännön tavoitteet ja sen muodostavat osatekijät samoin kuin kyseisen lainsäädännön käytännön täytäntöönpano.

63.      Jäsenvaltion tulkinta ei kuitenkaan ole ehdoton. Komissio voi poiketa tästä tulkinnasta mutta ainoastaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetuin edellytyksin. Näin voi olla erityisesti silloin, kun komissio voi hallinnollisen menettelyn kontradiktorisessa näkemystenvaihdossa esitettyjen luotettavien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella osoittaa, että jokin muu tulkinta on kyseisen jäsenvaltion oikeus- tai hallintokäytännössä ensisijainen.(30)

64.      Käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa, jossa jäsenvaltiolla ei ole tällaista oikeus- tai hallintokäytäntöä, edellä esitetyistä edellytyksistä voidaan päätellä, että komission tulkinta voi syrjäyttää jäsenvaltion tulkinnan vain, jos komissio voi osoittaa, että jälkimmäinen tulkinta on selvästi ristiriidassa kyseisten kansallisten säännösten sanamuodon ja tavoitteiden kanssa.

65.      Lisäksi unionin tuomioistuimen omaksuma lähestymistapa merkitsee, että komissiolla on todistustaakka sen osoittamiseksi, että jäsenvaltion tulkinta on selvästi virheellinen ja ristiriidassa kansallisten säännösten sanamuodon ja tavoitteiden kanssa.

66.      Käsittelen nyt esillä olevien valitusten keskeistä kysymystä eli sitä, ovatko CFC-säännöt oikea viitejärjestelmä tässä tapauksessa. Tähän kysymykseen vastaamiseksi käytän kaksivaiheista tarkastelua, joka voidaan mielestäni johtaa unionin tuomioistuimen edellä mainitusta oikeuskäytännöstä.(31) Pyrin ensin määrittämään, onko CFC-säännöillä oma oikeudellinen logiikkansa,(32) jonka perusteella niiden olemassaolo määräytyy, vai olisiko niiden katsottava olevan erottamaton osa yleistä yhteisöverojärjestelmää. Sen jälkeen tarkastelen kansallista oikeutta vastaamalla kysymykseen siitä, vastaako Yhdistyneen kuningaskunnan esittämä tulkinta CFC-säännöistä kyseisen kansallisen lainsäädännön sanamuotoa ja tavoitteita, vai kykenikö komissio osoittamaan, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulkinta on selvästi ristiriidassa tämän sanamuodon ja näiden tavoitteiden kanssa.(33)

i)     Ensimmäinen osa: onko CFC-sääntöjen olemassaololle erillinen syy?

67.      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa perustellusti, että CFC-järjestelmällä täydennettiin yleistä yhteisöverojärjestelmää.

68.      Se totesi kuitenkin, että ”CFC-säännöt perustuvat – – Yhdistyneen kuningaskunnan yleisestä verojärjestelmästä erilliseen logiikkaan. CFC-sääntöjen logiikka on kylläkin alueperiaatteeseen perustuvan yleisen verojärjestelmän lisäys tai – kuten komissio [riidanalaisen päätöksen] 105 perustelukappaleessa toteaa – täydennys, mutta erotettavissa siitä.”

69.      Aluksi on todettava, että täydennystä ei lähtökohtaisesti voida erottaa pääasiallisesta tekijästä, josta sen on määritelmän mukaan tarkoitus johtua, ja että sen oletetaan näin ollen noudattavan samaa logiikkaa. Näin ollen on arvioitava, ilmeneekö käsiteltävässä tapauksessa sellainen ero, joka oikeuttaa poikkeamaan yleisestä käsityksestä, jonka perusteella unionin yleinen tuomioistuin voisi todeta, että vaikka CFC-järjestelmä oli yleisen yhteisöverojärjestelmän täydennys, se perustui erilliseen logiikkaan.

70.      Näin ollen arvioin, onko CFC-säännöillä oma erillinen tarkoituksensa sekä omat tunnusmerkkinsä ja välineensä tämän tarkoituksen saavuttamiseksi, jotta voidaan todeta, poikkeavatko ne yleisestä yhteisöverojärjestelmästä.

–       a) Yleisen yhteisöverojärjestelmän ja CFC-sääntöjen tarkoitus

71.      Tässä jaksossa tarkastelen yleisen yhteisöverojärjestelmän ja CFC-sääntöjen tarkoitusta sekä sitä, edistävätkö CFC-säännöt yleisen yhteisöverojärjestelmän tarkoituksen saavuttamista.

72.      Yhdistyneen kuningaskunnan huomautuksista ilmenee, että yleisen yhteisöverojärjestelmän ja CFC-sääntöjen tarkoituksena on suojata Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöveropohjaa veropohjan rapautumiselta ja voitonsiirrolta (”base erosion and profit shifting”, jäljempänä BEPS). OECD/G20-ryhmän BEPS-toimintasuunnitelmassa todetaankin yksiselitteisesti, että CFC-sääntöjen tarkoituksena on estää sekä veropohjan rapautuminen että voitonsiirto.(34) Unionin yleinen tuomioistuin päätteli näin ollen virheellisesti, että CFC-sääntöjen tavoitteena voi olla ainoastaan sellaisen voitonsiirron estäminen, joka toteutetaan siirtämällä tuloja keinotekoisesti Yhdistyneestä kuningaskunnasta.(35)

73.      Kuten valittajat ovat huomauttaneet, tuomion Cadbury noudattamiseksi Yhdistynyt kuningaskunta pyrki kohdistamaan CFC-maksun ainoastaan ”puhtaasti keinotekoisiin” tulojen siirtojärjestelyihin. Unionin tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, että Yhdistyneen kuningaskunnan aikaisempi ulkomaisia väliyhteisöjä koskeva järjestelmä loukkasi sijoittautumisvapautta. Samasta tuomiosta ilmenee, että tällainen rikkominen voi olla perusteltua vain, kun se kohdistuu ”puhtaasti keinotekoisten” järjestelyjen laatimiseen eli sellaisiin järjestelyihin, joilla pyritään kiertämään vero, ”joka olisi normaalisti maksettava asianomaisen jäsenvaltion alueella harjoitetusta toiminnasta syntyneistä voitoista” (kyseisen tuomion 55 kohta).

74.      Kuten Yhdistynyt kuningaskunta selittää, kansallinen lainsäätäjä pyrki näin ollen rajoittamaan CFC-maksun tilanteisiin, joissa i) ulkomainen väliyhteisö ei ollut todellisesti läsnä merentakaisella alueella eikä siis täyttänyt sijoittautumispaikkaan liittyvää edellytystä tai ii) riittävästi kalibroidun riskinarvioinnin perusteella CFC-maksu voitiin kohdistaa siihen osaan ulkomaisen väliyhteisön tuloista, joka heikensi Yhdistyneen kuningaskunnan verojärjestelmää.

75.      Valittajat vahvistivat istunnossa, että CFC-sääntöjen tarkoitus on kaksiosainen: veropohjan rapautumisen ja voitonsiirron estäminen. Yhdistynyt kuningaskunta viittasi muun muassa TIOPA-lain 9A osan 7 lukuun ja 5 luvussa tarkoitettuun, offshore-yhtiön kautta järjestettyä rahoitusleasingia koskevaan neljänteen tilanteeseen, joissa vahvistetaan se, että kohteena on voitonsiirron lisäksi myös veropohjan rapautuminen. Komissio väitti ainoastaan, että veropohjan rapautumisen ja voitonsiirron välillä on selvä ero ja että sen näkemyksen mukaan CFC-sääntöjen ainoa pääkohde oli voitonsiirto eli tulojen keinotekoinen siirtäminen. Pidän komission väitteitä epäuskottavina ja joka tapauksessa riittämättöminä kumoamaan jäsenvaltion tulkinnan kansallisen lainsäädäntönsä tarkoituksesta.

76.      Tästä seuraa, että CFC-säännöillä ja yleisellä yhteisöverojärjestelmällä pyritään samaan päämäärään eli sellaisten yritystulojen verottamiseen, jotka ovat osa tai jotka olisivat olleet osa Yhdistyneen kuningaskunnan veropohjaa ilman veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoa. Kuten ITV perustellusti korostaa, TIOPA-lain toimenpiteet ja vapautukset noudattavat kokonaisvaltaista lähestymistapaa, koska ne kohdistetaan yhdessä keinotekoisten järjestelyjen toteuttamisen riskiin silloin, kun näillä järjestelyillä on olennainen vaikutus yleisen yhteisöverojärjestelmän eheyteen. Keinot, joilla tähän riskiin puututaan, riippuvat tosiasiallisista olosuhteista, jotka todennäköisesti esiintyvät käytännössä. Näin ollen TIOPA-lain 9A osassa käytetään erilaisia sääntelytekniikoita yhtäältä ”puhtaasti keinotekoisiin” järjestelyihin kohdistamiseksi ja toisaalta yhteisöveropohjan säilyttämisen edistämiseksi.

77.      Tässä yhteydessä katson, että erityisesti 9 luku vaikuttaa asianmukaiselta lainsäädäntötoimenpiteeltä, jolla täydennetään yleisen yhteisöverojärjestelmän tarkoitusta tavalla, joka on unionin tuomioistuimen tuomion Cadbury mukainen. Mainitussa luvussa annetaan siten yhtiölle mahdollisuus esittää todisteita siitä, että ehdot täyttäviin lainasuhteisiin perustuvat lainat myönnettiin kansainvälisen konsernin muiden yhtiöiden liiketoiminnan rahoittamiseksi tai että tuloja ei siirretty, tai muutoin mahdollisuus hyväksyä CFC-maksu, joka perustuu perusteltuun arvioon ylipääomittamisen odotettavissa olevasta tasosta.

78.      Edellä esitetystä seuraa, että CFC-säännöt todella edistävät yleisen yhteisöverojärjestelmän tarkoituksen saavuttamista.

–       b) Yleisen yhteisöverojärjestelmän ja CFC-sääntöjen alueellinen soveltamisala

79.      Kuten ITV korostaa, CFC-järjestelmän tarkoituksena on säilyttää yleisen yhteisöverojärjestelmän eheys siten, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa kannetaan veroa tuloista, jotka on saatu ulkomailla mutta jotka on keinotekoisesti siirretty Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja joita olisi sen vuoksi kohdeltava ikään kuin ne olisivat syntyneet Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Ilman CFC-sääntöjen soveltamista Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmän alueellinen painopiste todennäköisesti kierrettäisiin aggressiivisia veronkiertojärjestelyjä toteuttamalla.

80.      Valituksenalaisesta tuomiosta ja asianosaisten huomautuksista ilmenee, että – CFC-sääntöjä lukuun ottamatta – ei ole kiistetty, että yleisen yhteisöverojärjestelmän mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöveroa sovellettiin tarkasteltuna ajanjaksona ainoastaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneiden yhtiöiden saamiin tuloihin. Vastaavasti sitä sovellettiin ulkomaille sijoittautuneisiin yhtiöihin, jotka harjoittivat liiketoimintaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa kiinteässä toimipaikassa tai saivat tuloja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvasta maasta.

81.      Valittajat selittävät, että yleinen yhteisöverojärjestelmä perustuu ”suurelta osin alueelliseen” periaatteeseen. Tämä lähestymistapa merkitsee sitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolisiin kansainvälisiin konserneihin ei tavallisesti sovelleta mitään Yhdistyneen kuningaskunnan verosääntöjä vaan CFC-sääntöjä, eli tätä poikkeusta lukuun ottamatta Yhdistynyt kuningaskunta ei verota mitään muita ulkomailta peräisin olevia tuloja. CFC-säännöt ovat näin ollen poikkeus alueperiaatteesta, eikä tämän poikkeuksen poissulkemista (kuten 9 luvussa) ole pidettävä poikkeuksena. Edellä esitetystä tarkastelusta seuraa, että on olemassa puhtaasti keinotekoisia järjestelyitä, joiden tarkoituksena on siirtää tuloja ja heikentää veropohjaa. Näin ollen järjestelmän alueellista soveltamisalaa mukautettiin Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan siten, että se oli suurelta osin alueellinen, ja järjestelmää täydennettiin poikkeuksella puhtaasti alueellisesta periaatteesta. Tämä poikkeus koskee näitä puhtaasti keinotekoisia järjestelyjä, ja sillä palautetaan nämä tulot takaisin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, ”jonne ne (teoreettisesti) kuuluvat”.

82.      Unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 83 kohdassa virheen todetessaan, että CFC-säännöt eivät olleet poikkeus yleisestä yhteisöverojärjestelmästä. CFC-säännöissä määrätään Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöveroa vastaava maksu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneille yhtiöille niiden tulojen vuoksi, jotka ovat syntyneet Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolisille tytäryhtiöille (ulkomaisille väliyhteisöille) ja merkitty ulkomaisten väliyhteisöjen tilinpäätöksiin. Kuten olen edellä selittänyt, tällaisen poikkeuksen tarkoituksena on puuttua puhtaasti keinotekoisiin järjestelyihin. Tämä poikkeus osoittaa, miksi yhteisöverojärjestelmä perustuu sellaisenaan suurelta osin alueperiaatteeseen.

83.      On kuitenkin huomattava, että lopullinen veronmaksuvelvollisuus on Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneella yhtiöllä, joka on vastuussa Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolelle sijoittautuneen toisen yrityksen tuloista maksettavasta verosta.

84.      Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ymmärsi väärin yleisen yhteisöverojärjestelmän suurelta osin alueellisen luonteen ja lähti siitä, että vain Yhdistyneessä kuningaskunnassa saatuja tuloja verotetaan (ks. valituksenalaisen tuomion 116 kohta). Tämä on virheellinen luonnehdinta asiaa koskevan järjestelmän alueellisesta soveltamisalasta.

85.      Tämän virheen johdosta unionin yleinen tuomioistuin esimerkiksi oletti, että ulkomaisen väliyhteisön saamat tulot, jotka ovat peräisin Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitetusta toiminnasta, on välttämättä pitänyt siirtää keinotekoisesti. Kyse on virheellisestä päätelmästä, joka perustui virheelliseen lähtökohtaan.(36)

86.      Juuri Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäätäjän yksilöimän veropohjaan kohdistuvien riskien erityisluonteen vuoksi omaksuttiin suurelta osin alueellinen lähestymistapa ja sisällytettiin kyseiset vapautukset.

87.      Kuten ITV perustellusti huomauttaa, jos käytetään kalastustermejä, TIOPA-lain 9A osa heittää laajalle ulottuvan verkon, mutta sen silmäkoko on suuri, jolloin vain kohteena oleva (tietynkokoinen) kala jää pyydykseen. Kalastusverkon reikiä ei kuitenkaan kuvailla erilliseksi välineeksi. Ne ovat pikemminkin tietoinen ja tarkoituksellinen osa itse verkkoa.

88.      Edellä esitetystä voidaan päätellä, että Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverotuksen suurelta osin alueellisen soveltamisalan tarkoituksena on ottaa huomioon ulkomaisten yhtiöiden saamat ulkomaiset tulot vain, kun i) tällaiset tulot on siirretty keinotekoisesti pois Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen emoyhtiön määräämisvallasta, tai ii) järjestelyillä heikennetään yleistä yhteisöverojärjestelmää väärinkäytön kautta. Muussa tapauksessa alueellinen yhteys ulkomaisten tulojen verottamiseksi menetetään.

89.      Komissio tyytyy väittämään, että Yhdistynyt kuningaskunta ei kykene yksilöimään mitään tämän tuomion osaa, joka riippuisi unionin yleisen tuomioistuimen tekemästä päätelmästä, jonka mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmä on kokonaisuudessaan eikä suurelta osin alueellinen. Sen mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan väite on todettava tehottomaksi. Mielestäni tämän toimielimen argumentit eivät riitä osoittamaan, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulkinta on selvästi ristiriidassa sen kansallisen lainsäädännön sanamuodon ja tavoitteiden kanssa.

90.      Tästä seuraa, että CFC-sääntöjen tarkoitus ja valitut välineet ovat keskeinen syy siihen, miksi yleisellä yhteisöverojärjestelmällä kokonaisuutena katsotaan olevan suurelta osin alueellinen soveltamisala.

–       c) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö asiassa Andres

91.      Kuten julkisasiamies Wahl huomautti ratkaisuehdotuksessa Andres,(37) oikeuskäytännöstä voidaan johtaa, että käsiteltävän asian kaltaisissa tapauksissa unionin tuomioistuin on puoltanut lähestymistapaa, jossa pyritään yksilöimään kokonainen säännöstö, joka vaikuttaa yritysten verorasitteen määrään. Tällaisella lähestymistavalla varmistetaan, että verotoimenpiteen valikoivuutta arvioidaan sellaisen kehyksen perusteella, johon sisältyvät kaikki asian kannalta merkitykselliset säännökset, eikä sellaisten säännösten perusteella, jotka on irrotettu keinotekoisesti laajemmasta lainsäädäntökehyksestä.

92.      Unionin tuomioistuimen samassa asiassa antamasta tuomiosta seuraa, että viitejärjestelmä ei saisi olla sääntö, joka muodostaa poikkeuksen yleissäännöstä, kun kaikkien säännösten koko sisältöä arvioitaessa voidaan päätellä, että kyseisessä verotoimenpiteessä määritettiin tilanne, joka kuului yleissäännön piiriin. Unionin tuomioistuin totesi, että ”verotoimenpiteen valikoivuutta ei voida arvioida oikein sellaisten muutamien säännösten muodostaman viitejärjestelmän perusteella, jotka on irrotettu keinotekoisesti laajemmasta lainsäädännöllisestä kehyksestä”(38).

93.      Käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että viitejärjestelmänä olivat CFC-säännöt, jotka, kuten olen edellä todennut, ovat poikkeus alueellisesta verotuksesta siltä osin kuin niissä määrätään CFC-maksu tuloista, joita ei verotettaisi yleisen yhteisöverojärjestelmän nojalla.

94.      Katson että, edellä mainittuun tuomioon Andres perustuvan oikeuskäytännön valossa säännöt, joilla otetaan käyttöön tällainen poikkeus, eivät voi muodostaa oikeaa viitejärjestelmää.

95.      Lisäksi CFC-sääntöjen ei voida katsoa olevan erotettavissa yleisestä yhteisöverojärjestelmästä, koska muutoin – antamalla liian suuri merkitys asianomaisen jäsenvaltion käyttämälle sääntelytekniikalle – Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yksikön verorasitus jaettaisiin keinotekoisesti. Unionin yleinen tuomioistuin teki juuri näin valituksenalaisessa tuomiossa, mutta tällainen menettely on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön vastaista.(39)

–       d) Verotuksen viitejärjestelmän keskeiset osatekijät

96.      Edellä esitettyjä viitejärjestelmää koskevia päätelmiäni eivät horjuta Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverotuksen keskeisiin osatekijöihin väitetysti liittyvät erot, jotka unionin yleinen tuomioistuin otti esille valituksenalaisen tuomion 85–88 kohdassa.

97.      Ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 85 kohdasta (veropohja) on, kuten Yhdistynyt kuningaskunta korostaa, todettava, että unionin yleinen tuomioistuin pyrki virheellisesti tekemään eron Yhdistyneessä kuningaskunnassa hankittujen tulojen ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta keinotekoisesti siirrettyjen tulojen välillä kohdellakseen niitä eri veroperusteina. Tämä vääristää veropohjan käsitettä tässä yhteydessä. OECD:n sanaston mukaan veropohjalla (tai veroperusteella) tarkoitetaan asiaa tai määrää, johon verokantaa sovelletaan, kuten yrityksen tulot, henkilökohtaiset tulot tai kiinteä omaisuus.(40) Toisin sanoen tällä käsitteellä viitataan asiaan tai määrään, joka on verotuksen kohteena, olipa kyseessä ”tulot” tai ”myynti” (yleisen myyntiveron tapauksessa), ”arvonlisä” (arvonlisäveron tapauksessa) tai ”varat” (pääomaveron, kuten varallisuus- tai perintöveron tapauksessa). Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-maksua ja yleistä yhteisöveroa sovelletaan kumpaakin samaan veroperusteeseen eli yritysten tuloihin.

98.      Unionin yleinen tuomioistuin päätteli, että CFC-lainsäädäntö muodostaisi erillisen sääntökokonaisuuden, jos kyse olisi eri veroperusteesta, ennen kuin se määritteli tämän erillisen veroperusteen ulkomaisen väliyhteisön yritystuloiksi, joita verotetaan CFC-sääntöjen nojalla. Tässä sivuutettiin se, että yleinen yhteisövero ja CFC-maksu kuuluvat kumpikin samantyyppiseen veroperusteeseen verotettavina yritystuloina, ja nämä tulot lasketaan sellaisten samojen sääntöjen mukaan, joita sovelletaan sekä ulkomaisiin väliyhteisöihin että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneisiin yhtiöihin.

99.      Toiseksi huomautan valituksenalaisen tuomion 86 kohdan (verovelvollinen) osalta, että CFC-maksu kohdistetaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneisiin emoyhtiöihin eli yhtiöihin, joilta peritään Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisövero. Kuten komissio väittää, on totta, että nämä ovat Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneiden yhtiöiden alaryhmä, koska kaikilla niillä ei välttämättä ole ulkomaisia väliyhteisöjä, joiden tulot aiheuttavat CFC-maksun perimisen. On kuitenkin todettava, että tämän alaryhmän sisällä samat yhtiöt ovat velvollisia maksamaan sekä yhteisöveron että CFC-maksun. Verovelvollinen on sama molemmissa tilanteissa: yleisen yhteisöverojärjestelmän mukaan vero määrätään Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneille yhtiöille, ja CFC-sääntöjen nojalla vero määrätään myös Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneille yhtiöille, joille niiden ulkomaisten väliyhteisöjen tulot kuuluvat.

100. Tältä osin komission väitteissä toistetaan unionin yleisen tuomioistuimen virheellisen arvioinnin ydin. Komissio tukeutuu unionin yleisen tuomioistuimen päättelyyn, jonka mukaan yhtiöt, jotka ovat velvollisia maksamaan veroa ulkomaisten väliyhteisöjen tuloista, eroavat lähtökohtaisesti niistä yhtiöistä, joilla ei ole tätä velvollisuutta. Tämä ei ole sen enempää kuin toteamus siitä, että ulkomaisten väliyhteisöjen tuloihin kohdistuvassa järjestelmässä verotetaan ulkomaisten väliyhteisöjen tuloja. Siinä ei oteta huomioon ratkaisevaa seikkaa eli sitä, että verovelvollinen, joka on vastuussa veron maksamisesta (sekä yleisen yhteisöverojärjestelmän että CFC-järjestelmän nojalla), on edelleen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautunut yhtiö.

101. Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa (verotettava tapahtuma), että CFC-maksun periminen (CFC-sääntöjen nojalla) silloin, kun ulkomaiset väliyhteisöt saavat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tuloja, joiden katsotaan olevan peräisin sellaisia varoja tai tuloja koskevista keinotekoisista järjestelyistä tai siirroista, joita olisi pitänyt verottaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja (Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverotapauksessa) tulojen hankkiminen Yhdistyneessä kuningaskunnassa ovat eri verotettavia tapahtumia. Tämä vääristää verotettavan tapahtuman käsitettä. Kuten Yhdistynyt kuningaskunta huomauttaa, yleisen yhteisöverojärjestelmän ja CFC-sääntöjen mukaan henkilön veronmaksuvelvollisuuteen vaikuttava tapahtuma on tulojen realisoituminen. Komissio ei ole vastannut tähän seikkaan.

102. Merkitystä ei ole sillä, syntyvätkö nämä tulot Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneelle yhtiölle vai ulkomaiselle väliyhteisölle, vaan tulojen syntymisajankohdan määrittämiseen sovelletaan samoja sääntöjä (esimerkiksi tulojen huomioon ottaminen kirjanpidossa). Mitään tuloja ei synny pelkästään keinotekoisten järjestelyjen toteuttamisesta tai varojen tai tulojen siirtämisestä Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Kuten Yhdistynyt kuningaskunta korostaa, tulot syntyvät – sekä yleisen yhteisöverojärjestelmän että CFC-sääntöjen mukaan – silloin, kun ne on ansaittu ja kirjattu verotusta varten, ja samoja sääntöjä sovelletaan näiden tulojen syntymisajankohdan määrittämiseen.

103. Lopuksi valituksenalaisen tuomion 88 kohdassa (verokanta) todetaan, että CFC-maksuun sovelletaan samaa verokantaa kuin yleisen yhteisöverojärjestelmän mukaan. Tämän vuoksi unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta, että ainakin yksi CFC-sääntöjen osatekijä on sama kuin yleisessä yhteisöverojärjestelmässä. Sen sijaan 88 kohdassa viitataan tilanteeseen, jossa on ”useita sovellettavia verokantoja”, jolloin näiden verokantojen keskiarvoa sovelletaan ulkomaisen väliyhteisön tuloihin.(41) Samassa kohdassa päätellään, että CFC-maksu määräytyy erityisen laskelman perusteella, joka edellyttää useiden verokantojen keskiarvon laskemista.

104. Kuten Yhdistynyt kuningaskunta perustellusti väittää, unionin yleinen tuomioistuin teki virheen päätellessään, että CFC-maksua varten on olemassa räätälöity laskelma, joka poikkeaa olennaisesti vuoden 2009 yhteisöverolain (Corporation Tax Act 2009, jäljempänä CTA 2009 tai CTA) 8 §:n 5 momentin mukaisesta lähestymistavasta. TIOPA-lain 9A osan 2 luvun 371BC § ja CTA 2009:n 8 §:n 5 momentti on nimittäin suunniteltu siten, että ne johtavat samansuuruiseen veroon kultakin yksittäiseltä tilikaudelta, mutta ne tuottavat tämän veron hieman eri tavoin.

105. Tästä seuraa, että kyseisen verojärjestelmän keskeiset osatekijät (veropohja, verovelvollinen, verotettava tapahtuma ja verokanta) vahvistavat, että yleinen yhteisöverojärjestelmä ja CFC-säännöt muodostavat yhdessä johdonmukaisen sääntökokonaisuuden,(42) joten oikea viitejärjestelmä on yleinen yhteisöverojärjestelmä eikä CFC-säännöt.

–       e) Kansallisen lainsäädännön rakenne ja lainvalmistelutekniikka: liittyvätkö yleinen yhteisöverojärjestelmä ja CFC-säännöt toisiinsa?

106. Valittajat väittävät, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, CFC-sääntöjä ei voida erottaa yleisestä yhteisöverojärjestelmästä, koska ne ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ja ITV:n kirjallisissa huomautuksissa käytetyn sanamuodon mukaan poikkeus alueperiaatteesta, joka on suurelta osin ominaista tälle järjestelmälle, tai LSEGH:n käyttämän sanamuodon mukaan korjaava toimenpide, joka on erottamaton osa tätä järjestelmää ja jonka tarkoituksena on suojata Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöveropohjaa väärinkäytöksiltä, joihin liittyy ulkomaisia väliyhteisöjä.

107. Kuten Yhdistynyt kuningaskunta perustellusti toteaa, unionin yleinen tuomioistuin ei viitejärjestelmää määrittäessään ottanut huomioon sitä, missä määrin CFC-säännöt perustuvat laajempaan yhteisöverolainsäädäntöön ja ovat osa sitä.

108. Jo TIOPA-lain 9A osan [1 luvun] 371AA §:n 12 momentissa todetaan selvästi, että CFC-lainsäädäntö on osa yhteisöverolakeja.

109. Lainsäätäjän käyttämä lainvalmistelutekniikka vahvistaa, että tarkoituksena oli käyttää CFC-sääntöjä ja yleistä yhteisöverojärjestelmää yhdessä. TIOPA-lain 9A osassa onkin lukuisia ristikkäisiä viittauksia CTA 2009:n ja vuoden 2010 CTA:n säännöksiin.(43) Vuoden 2013 CFC-lainsäädännössä on yli 80 ristikkäistä viittausta CTA:n säännöksiin.(44) Jopa ehdot täyttävän lainasuhteen määritelmä perustuu CTA 2009:n 302 §:n 1 momentissa olevaan ”lainasuhteiden” määritelmään.(45)

110. Tästä seuraa, että TIOPA-lain 9A osa on myös rakenteellisesti osa Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverolainsäädäntöä, eikä se sellaisenaan voi muodostaa itsenäistä viitejärjestelmää. Valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa todetaan aivan oikein seuraavaa: ”jos kyseessä olevaa verotoimenpidettä ei voida erottaa asianomaisen jäsenvaltion yleisestä verojärjestelmästä, viitejärjestelmänä on käytettävä tätä järjestelmää”, ja 9A osa on todellakin erottamaton osa yleistä yhteisöverojärjestelmää.

111. Tästä seuraa, että myös kansallisen oikeuden rakenne ja lainvalmistelutekniikka tukevat sitä, että yleinen yhteisöverojärjestelmä ja CFC-säännöt liittyvät toisiinsa ja että näitä sääntöjä ei voida erottaa tästä järjestelmästä.

–       f) Ensimmäistä osaa koskeva päätelmä

112. Kuten oikeuskirjallisuudessa vahvistetaan, ”kanta, jonka mukaan CFC-sääntöjen ja Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmän muiden säännösten välillä ei ole eroa, jolla rajattaisiin se, mikä kuuluu Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverotuksen piiriin, vaikuttaa melko vakuuttavalta. Huolimatta siitä, että CFC-järjestelmä koostuu kattavasta sääntökokonaisuudesta, joka on erillinen Yhdistyneen kuningaskunnan yleisestä yhteisöverojärjestelmästä, [TIOPA-lain] 9A osa on selvästi välttämätön täydennys [CTA:n] periaatteessa alueelliselle lähestymistavalle. CFC-järjestelmä voidaan näin ollen ymmärtää täysin vain, kun Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmää tarkastellaan kokonaisuutena erillisen tarkastelun sijaan”.(46)

113. CFC-sääntöjä olisi mielestäni pidettävä yleisen yhteisöverojärjestelmän jatkeena. Näin ollen olisi väärin ja keinotekoista katsoa, että tällainen jatke olisi erotettavissa kyseisestä järjestelmästä, ja se olisi vastoin tuomiota World Duty Free (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 55 kohta).

114. Unionin yleinen tuomioistuin teki siis virheen, kun se irrotti yhden sääntökokonaisuuden (CFC-säännöt) niiden laajemmasta lainsäädäntökehyksestä (yleisestä yhteisöverojärjestelmästä) vastoin valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa täsmällisesti esitettyjä periaatteita.

115. Tästä seuraa, että CFC-sääntöjä on lähtökohtaisesti pidettävä osana yleistä yhteisöverojärjestelmää ja että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se päätteli toisin. Komissio ei myöskään ole osoittanut, että tällainen jäsenvaltion esittämä luonnehdinta olisi selvästi ristiriidassa CFC-sääntöjen ja yleisen yhteisöverojärjestelmän tarkoituksen (konkreettiset vaikutukset), tunnusmerkkien (sisältö) ja rakenteen kanssa.(47) Seuraavaksi on tarpeen siirtyä arviointini seuraavaan vaiheeseen, jossa syvennytään yksityiskohtiin ja tarkastellaan kyseisen kansallisen oikeuden erityisten säännösten sisältöä. Tämä edellyttää sen tarkistamista, onko asianomainen jäsenvaltio tulkinnut kansallisen oikeuden merkityksellisiä yksittäisiä säännöksiä tavalla, joka on selvästi ristiriidassa näiden säännösten kanssa.(48)

ii)  Toinen osa: CFC-sääntöjen tulkinta

116. Kuten olen muistuttanut tämän ratkaisuehdotuksen 60 kohdassa, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että periaatteessa jäsenvaltion tulkinta sen omasta kansallisesta oikeudesta määrittää viitejärjestelmän, kun arvioidaan kyseisen toimenpiteen valikoivuutta.

117. Koska unionin yleinen tuomioistuin sen sijaan vahvisti komission riidanalaisessa päätöksessä olevan tulkinnan kansallisesta oikeudesta, on tarpeen tarkistaa, onko jäsenvaltion tulkinta merkityksellisistä kansallisista säännöksistä, joka esitetään Yhdistyneen kuningaskunnan valituksessa ja jota tuetaan ITV:n ja LSEGH:n huomautuksissa, todellakin ristiriidassa näiden säännösten sanamuodon kanssa.

–        a) TIOPA-lain 9A osan 2 luku ”CFC-maksu”: 371BB §:n sanamuoto

118. TIOPA-lain 9A osan 2 luvun 371BB §:ssä vahvistetaan perussääntö sen määrittämiseksi, mitkä tulot kulkevat CFC-maksuväylän kautta.

119. TIOPA-lain 9A osan 2 luvun 371BB §:n 1 momentissa mainitaan aluksi, mitä vaiheita on noudatettava määritettäessä, sovelletaanko ulkomaisen väliyhteisön tuloihin 4–8 lukua, ja jos sovelletaan, mitä niistä (371BB §:n vaihe 1).

120. Seuraavaksi siinä täsmennetään, missä määrin tulot kuuluvat johonkin näistä luvuista (371BB §:n vaihe 2), ja 2 momentissa säädetään, että 1 momenttiin ”sovelletaan” muun muassa 9 lukua.

121. Kun Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että 2 momentissa oleva viittaus 9 lukuun on viittaussäännös eikä operatiivinen säännös, se ei ole ristiriidassa 2 momentin sanamuodon kanssa. Siinä nimittäin ainoastaan kiinnitetään verovelvollisen huomio siihen, että 9 luku voi vaikuttaa mainitun 1 momentin soveltamiseen, mutta se ei sinänsä riitä kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen verottamiseen vaiheen 2 kautta.

122. Kun 1 ja 2 momenttia luetaan yhdessä, ne eivät vaikuta olevan ristiriidassa sen kanssa, miten Yhdistyneen kuningaskunta tulkitsee 9 luvun asemaa CFC-järjestelmässä; Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että kun tulot täyttävät 9 luvun arviointiperusteet, niitä ei tutkita TIOPA-lain 9A osan muiden lukujen kannalta. Näin ollen silloin, kun 9 lukua sovelletaan, ei ole tarpeen tarkistaa, täyttävätkö tulot myös jonkin 5 luvussa olevan arviointiperusteen, koska riippumatta siitä, onko näin, näitä tuloja verotetaan 9 luvun sääntöjen mukaisesti.

123. Kun 371BB §:ää luetaan TIOPA-lain 9A osan asiayhteydessä, ITV:n ja LSEGH:n esittämä tulkinta on uskottava eikä se ole ristiriidassa TIOPA-lain 9A osan sanamuodon kanssa. Nämä asianosaiset nimittäin väittävät, että 9 lukua voidaan soveltaa asianomaisen verotettavan yhtiön hakemuksesta ottamatta ensin huomioon 5 lukua ja näin ollen ilman, että olisi tarpeen selvittää, täyttävätkö ulkomaisen väliyhteisön kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot, jotka ovat peräisin ehdot täyttävistä lainasuhteista (ja jotka siis kuuluvat 9 luvun soveltamisalaan), 5 luvun arviointiperusteet.

124. Tällaista tulkintaa on lisäksi havainnollistettu Yhdistyneen kuningaskunnan veroviranomaisten oppaassa,(49) jossa annetaan seuraava esimerkki 371BB §:n osalta: ”Ulkomaisella väliyhteisöllä on seuraavia kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja, jotka syntyvät tilikaudella[:] 10 miljoonaa puntaa lainasta A, joka perustuu ehdot täyttävään lainasuhteeseen[;] 20 miljoonaa puntaa lainasta B, joka perustuu ehdot täyttävään lainasuhteeseen[; ja] 15 miljoonaa puntaa, joka on voitonjakoa, jota ei ole vapautettu verosta. Hakemus tehdään 9 luvun soveltamiseksi siten, että 371IB §:ää (täysi vapautus) tulisi soveltaa lainan A tuloihin, jolloin 90 prosenttia tähän lainaan perustuvista kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista vapautetaan verosta. 371ID §:ää (75 prosentin vapautus) sovelletaan lainaan B. Hakemuksen tuloksena 6 miljoonan punnan tulot kulkevat CFC-maksuväylän kautta 9 luvun nojalla (1 miljoonaa puntaa lainasta A ja 5 miljoonaa puntaa lainasta B); jäljelle jäävät 15 miljoonan punnan tulot eivät kulje CFC-maksuväylän kautta 9 luvun nojalla, koska voitonjaosta saadut tulot, joita ei vapauteta verosta, eivät kuulu CTA 2009:n 302 §:n 1 momentin soveltamisalaan. Sen sijaan 15 miljoonan punnan voitonjako, jota ei vapauteta verosta, kulkee CFC-maksuväylän kautta 5 luvun nojalla (olettaen tässä esimerkissä, että tulot kuuluvat 5 luvun soveltamisalaan)” (kursivointi tässä).

125. Mielestäni 371BB §:n säännökset tukevat Yhdistyneen kuningaskunnan kantaa, jonka mukaan silloin, kun jotakin konsernirahoitukseen sovellettavasta kolmesta poikkeuksesta (9 luvun edellytykset) sovelletaan, ei ole tarpeen tarkastella lainkaan 5 lukua. [TIOPA-lain 9A osan] 3 luvussa (371CB §:n 1 ja 2 momentti(50)) tehdään selväksi, että 9 lukua voidaan soveltaa ottamatta huomioon 5 lukua.(51)

126. Komissio väittää pääasiallisesti, että unionin yleinen tuomioistuin oli oikeassa todetessaan, että kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot, jotka kulkevat CFC-maksuväylän kautta 5 luvun perusteella (joko Yhdistyneen kuningaskunnan avainhenkilötoimintoja tai Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvää pääomaa koskevan arviointiperusteen mukaan), ovat tuloja, jotka on keinotekoisesti siirretty Yhdistyneestä kuningaskunnasta CFC-järjestelmässä tarkoitetulla tavalla, ja 9 luvulla annetaan (osittainen) vapautus kaupankäynnin ulkopuolisille rahoitustuloille, jotka ovat peräisin ehdot täyttävistä lainasuhteista ja jotka olisivat muutoin kulkeneet CFC-maksuväylän kautta 5 luvun nojalla. Mikään komission argumenteista ei vahvista sitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulkinta 371BB §:n säännöksistä olisi selvästi virheellinen.

–       b) TIOPA-lain 9A osan 3 luku ”CFC-maksuväylä”: 371CB §:n sanamuoto

127. TIOPA-lain 9A osan 3 luvun 371CB §:ssä säädetään tilanteista, joissa 5 lukua sovelletaan. Siinä säädetään – tietyin, määritellyin poikkeuksin –, että 5 lukua sovelletaan ulkomaisen väliyhteisön määrätyn tilikauden aikana tuottamiin kaupankäynnin ulkopuolisiin rahoitustuloihin. TIOPA-lain 9A osan 3 luvun 371CB §:n 8 momentissa säädetään, että ”kun kyseessä on veronmaksuvelvollinen yhtiö, joka tekee 9 luvun mukaisen hakemuksen, tässä säännöksessä ja 5 luvussa olevilla viittauksilla ulkomaisen väliyhteisön kaupankäynnin ulkopuolisiin rahoitustuloihin tarkoitetaan tuloja, joiden ulkopuolelle jäävät myös ulkomaisen väliyhteisön ehdot täyttävästä lainasuhteesta peräisin olevat tulot (sellaisina kuin ne on määritelty 9 luvussa)” (kursivointi tässä).

128. Kyseisen säännöksen sanamuoto on yhdenmukainen Yhdistyneen kuningaskunnan tulkinnan kanssa siltä osin kuin lainsäädännössä määritellään vapautukset 371CB §:n 2 ja 3 momentissa sekä 5 luvussa. Se, että 371CB §:n 8 momentissa käytetään adverbiä ”myös”, mahdollistaa puolestaan tulkinnan, jonka mukaan 9 luvussa säädettyjä vapautuksia sovelletaan muiden 371CB §:ssä ja 5 luvussa säädettyjen vapautusten lisäksi.

129. Näin ollen on uskottavaa tulkita 371CB §:n 1 ja 8 momenttia siten, että 9 lukua voidaan soveltaa ottamatta huomioon 5 lukua.(52) Valittajat väittävät, että 371CB §:n 8 momentti on keskeinen operatiivinen säännös, jossa säädetään, että jos hakemus tehdään, 9 lukua sovelletaan 5 luvun sijasta ja että 3 ja 9 luku muodostavat yhdessä luettuina vaihtoehtoisen menetelmän sellaisten kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen määrän laskemiseksi, josta on ehdot täyttävien lainasuhteiden tapauksessa maksettava veroa. Jos kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja on, ensin on tarkasteltava 9 lukua, ja vasta sen jälkeen tarkastellaan 5 luvun mukaisesti jäljelle jääviä kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja, jotka eivät sisälly ehdot täyttävistä lainasuhteista peräisin oleviin tuloihin. Tällainen tulkinta vaikuttaa mielestäni johdonmukaiselta kyseisten säännösten sanamuodon kanssa.

130. Lisäksi ITV on huomauttanut, että 9 luvun tarkoituksena on rajata alustavasti 5 luvussa tarkoitettuun väylään kuuluvien merkityksellisten tulojen luonne ja laajuus. Sen vuoksi voidaan väittää, että 9 luku ei korvaa säännöksiä, joita muutoin sovellettaisiin.

131. Komissio myöntää, että 5 ja 9 luku ovat vaihtoehtoisia menetelmiä verotettavien tulojen määrittämiseksi. Komissio korostaa kuitenkin, että tästä ei seuraa, että nämä luvut olisivat itsessään vaihtoehtoja sellaisten kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen yksilöimiseksi, joista on maksettava veroa. Tällainen tulkinta ei kuitenkaan osoita, että jäsenvaltion tulkinta olisi selvästi ristiriidassa kansallisten säännösten tosiasiallisen sanamuodon kanssa.

–       c) TIOPA-lain 9A osan 5 luku ”CFC-maksuväylä: [kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot]”: 371EA §:n sanamuoto

132. TIOPA-lain 9A osan 5 luvun 371EA §:n 1 momentissa säädetään, että 371BB §:n 1 momentissa tarkoitettua vaihetta 2 sovellettaessa kyseisen luvun soveltamisalaan kuuluvat ulkomaisen väliyhteisön tulot ovat sen kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja siltä osin kuin ne täyttävät tämän luvun arviointiperusteet. TIOPA-lain 9A osan 5 luvun 371EA §:n 2 momentissa todetaan, että ”viittauksia ulkomaisen väliyhteisön kaupankäynnin ulkopuolisiin rahoitustuloihin on luettava 371CB §:n 2 momentin mukaisesti ja soveltuvin osin 371CB §:n 8 momentin mukaisesti”.

133. Kuten Yhdistynyt kuningaskunta ja ITV korostavat, se, että 5 luvun 371EA §:n 2 momentissa viitataan 3 luvun 371CB §:n 8 momenttiin, tarkoittaa – kuten olen edellä selittänyt –, että jos kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja on, 9 lukua on tarkasteltava ensin, ja vain mahdollisesti jäljellä olevia kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja, jotka eivät sisälly ehdot täyttävistä lainasuhteista saatuihin tuloihin, on tarkasteltava 5 luvun kannalta. Mielestäni tällainen tulkinta on johdonmukainen ja uskottava.

134. TIOPA-lain 9A osan 5 luvussa (371EA §:n 2 momentti) edellytetään, että viittauksia kaupankäynnin ulkopuolisiin rahoitustuloihin on luettava 371CB §:n 2 ja 8 momentin mukaisesti. TIOPA-lain 9A osan 3 luvun 371CB §:n 8 momentissa puolestaan edellytetään, että 5 luvussa olevaa viittausta kaupankäynnin ulkopuolisiin tuloihin käsitellään siten, että siihen ei lueta sellaisia ehdot täyttävistä lainasuhteista peräisin olevia tuloja, joiden osalta on tehty 9 luvun mukainen hakemus (kuten olen selittänyt edellisessä kohdassa).

135. Mielestäni viittauksella 371CB §:n 8 momenttiin 371EA §:llä – joka on otsikkonsa mukaan 5 luvun ”perussääntö” ja joka koskee ulkomaisten väliyhteisöjen kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja – asetetaan tämän luvun arviointiperusteiden soveltamisen edellytykseksi se, että kyseiset kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot eivät kuulu 9 luvun soveltamisalaan.

136. Tämä arviointi ei näin ollen tee Yhdistyneen kuningaskunnan esittämää tulkintaa ristiriitaiseksi kansallisten säännösten sanamuodon kanssa.

137. Komissio tulkitsee virheellisesti 371EA §:n 2 momenttia, jossa todetaan, kuten olen edellä esittänyt, että 5 luvussa olevia viittauksia kaupankäynnin ulkopuolisiin rahoitustuloihin on luettava 371CB §:n 8 momentin mukaisesti silloin, kun kyseistä säännöstä sovelletaan.

138. Komissio väittää vastauksessaan, että 371IA §:n 1 momentista seuraa, että 9 lukua sovelletaan ehdot täyttävistä lainasuhteista peräisin oleviin kaupankäynnin ulkopuolisiin rahoitustuloihin, joista olisi muutoin peritty 5 luvun mukainen maksu. Vastoin tätä väitettä 371EA §:n sanamuotoa ei voida yksiselitteisesti tulkita siten, että samat tulot voivat kuulua samanaikaisesti sekä 5 että 9 luvun soveltamisalaan.

139. Edellä esitetystä seuraa, että 371EA §:n sanamuodosta ja asiayhteydestä ei ilmene, että jäsenvaltio olisi esittänyt kyseisestä säännöksestä selvästi ristiriitaisen tulkinnan, mikä osoittaisi, että komission ehdottama tulkinta perustuisi yksiselitteisesti kyseisen säännöksen sanamuotoon.

–       d) TIOPA-lain 9A osan 9 luku ”Ehdot täyttäviin lainasuhteisiin perustuvia tuloja koskevat vapautukset”: 371IA §:n sanamuoto

140. TIOPA-lain 9A osan 9 luvun 371IA §:n 1–3 momentissa kuvataan mekanismi, jonka avulla yhtiö voi tehdä 9 luvun mukaisen hakemuksen, ja siinä rajataan 9 luvun soveltaminen yhtiön kaupankäynnin ulkopuolisiin rahoitustuloihin, jotka ovat peräisin ehdot täyttävistä lainasuhteista.

141. Ensinnäkin 371IA §:n 1 momentissa säädetään, että ”tätä lukua sovelletaan, jos[:] tätä lukua lukuun ottamatta 5 lukua ([kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot]) sovellettaisiin” ulkomaisen väliyhteisön tuloihin. Saman säännöksen 2 momentissa säädetään, että veronmaksuvelvollinen yhtiö – – voi tehdä hakemuksen – – 371BB §:n 1 momentissa (CFC-maksuväylä) tarkoitetun vaiheen 2 toteuttamisesta – – tämän luvun mukaisesti. Lopuksi 3 momentissa todetaan, että ”jos [kyseinen] yhtiö tekee hakemuksen – – ulkomaisen väliyhteisön [ehdot täyttävän lainasuhteen] tulot kulkevat CFC-maksuväylän kautta siltä osin (ja vain siltä osin) kuin niitä ei ole vapautettu verosta tämän luvun nojalla”.

142. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan 371IA §:n 1 momentin a kohdan sanamuoto ”tätä lukua lukuun ottamatta 5 lukua ([kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot]) sovellettaisiin” ei tarkoita, että veronmaksuvelvollisuus olisi syntynyt 5 luvun nojalla, jos 9 luvun soveltamista koskevaa hakemusta ei olisi tehty. Tämä sanamuoto selittää 5 ja 9 luvun välisen suhteen.(53) Se ei tue näkemystä siitä, että 9 luku on 5 luvun poikkeus. Sen sijaan se heijastaa tapaa, jolla näitä kahta lukua on sovellettava yhdessä. Tämä ei tarkoita sitä, että jos 9 luvun mukaista hakemusta ei tehdä, kyseisiä kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja verotettaisiin 5 luvun nojalla. Tällainen selitys vaikuttaa sitäkin uskottavammalta, kun otetaan huomioon muiden edellä tarkasteltujen säännösten tulkinta.

143. Komissio väittää TIOPA-lain 9A osan 9 luvun 371IA §:n 1–3 momentin tulkinnan perusteella, että ”9 luvussa tarkoitetut kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot ovat sellaisia, joista ilman 9 luvussa säädettyä vapautusta perittäisiin CFC-maksu (5 luvun eli kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja koskevan luvun perusteella)”.

144. Komissio käyttää tätä väitettä tukeakseen virheellistä luonnehdintaansa, jonka mukaan 9 luku on poikkeus, jolla annetaan verovelvollisille ”etu” verrattuna siihen, mitä komissio väittää kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen ”normaaliksi” verotukseksi, eli 5 luvun sääntöihin.

145. Kuten LSEGH korostaa, komissio kuitenkin erehtyy merkityksellisten sääntöjen toiminnan osalta. Kuten edellä on esitetty, 9 luvusta voi seurata, että kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista peritään CFC-maksu, jota ei muutoin olisi peritty 5 luvun nojalla. Tällä perusteella 9 lukua ei pitäisi tarkastella 5 luvun poikkeuksena (ks. myös tämän ratkaisuehdotuksen 129–130 kohta). TIOPA-lain 9A osan 9 luku voisi olla poikkeus viitejärjestelmästä vain siinä tapauksessa, että yhtiö maksaisi veroa (tai enemmän veroa), jos tätä lukua ei olisi.

146. Tässä yhteydessä LSEGH:n mainitsemat käytännön esimerkit osoittavat, milloin verovelvollinen voisi järkevästi valita 9 luvun tilanteessa, jossa ainakin jotkin ulkomaisen väliyhteisön kaupankäynnin ulkopuoliset tulot eivät muutoin olisi kuuluneet 5 luvun soveltamisalaan, mutta ne kuitenkin kulkevat CFC-maksuväylän kautta 9 luvun mukaan. Nämä esimerkit havainnollistavat sen, että käytännössä 9 luvulla ei yksinomaisesti poisteta tai alenneta CFC-maksua, joka muutoin perittäisiin 5 luvun nojalla ja näin ollen luokiteltaisiin poikkeukseksi.(54)

147. Koska komissio ei ole esittänyt konkreettisia esimerkkejä päinvastaisesta käytännöstä, komissio ei ole kyennyt osoittamaan, että 371IA §:n 1 momentin sanamuoto – jonka mukaan 9 lukua sovelletaan, jos ”tätä lukua lukuun ottamatta 5 lukua ([kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot]) sovellettaisiin ulkomaisen väliyhteisön tilikauteen” – tukisi väitettä, jonka mukaan ”9 lukua sovelletaan ehdot täyttävästä lainasuhteesta peräisin oleviin kaupankäynnin ulkopuolisiin rahoitustuloihin, joista olisi muutoin peritty 5 luvun mukainen maksu”. Säännösten sanamuoto viittaa pikemminkin siihen, että ilmaisu ”lukuun ottamatta” kuvaa näiden kahden luvun välistä suhdetta.

148. Tämän käsityksen vahvistavat myös Yhdistyneen kuningaskunnan argumentit, joiden mukaan komissio perusti riidanalaisessa päätöksessä tekemänsä arvioinnin väärään CFC-sääntöön ja keskittyi siihen. Yhdistyneen kuningaskunnan huomautusten mukaan 371IA §:n 1 momentin a kohta ei ole operatiivinen säännös vaan ainoastaan yksi 9 luvun soveltamisedellytyksistä. Kuten olen edellä todennut,(55) 371CB §:n 8 momentti puolestaan on operatiivinen säännös, joka sisältää ratkaisevan tärkeän edellytyksen siitä, että jos hakemus tehdään, 9 lukua sovelletaan 5 luvun sijasta.

149. Tästä seuraa, että koska asianomaisen jäsenvaltion oikeuskäytännöstä ja hallinnollisesta käytännöstä ei ilmene konkreettisia esimerkkejä, jotka poikkeavat tämän jäsenvaltion tulkinnasta,(56) komission esittämä tulkinta ei riitä kumoamaan valittajien esittämää tulkintaa ja kuvausta käytännön tilanteista.

–       e) TIOPA-lain 9A osan 5 ja 9 luvun välinen suhde

150. Komission esittämän näkemyksen, jonka unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi, mukaan 5 ja 9 luvussa vahvistetaan CFC-säännöt ja niitä koskevat poikkeukset siinä mielessä, että jälkimmäinen luku johtaisi edellisen luvun nojalla muuten maksettavan veron alentamiseen. Kuten olen edellä esittänyt, kansallisen lainsäädännön rakenne ja sisältö kuitenkin vahvistavat päinvastaisen, eli sen enempää 5 luku kuin 9 lukukaan ei ole ylempiarvoinen toisiinsa nähden, vaan ne ovat primus inter pares ja niitä sovelletaan kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen eri luokkiin.

151. TIOPA-lain säännösten sanamuoto osoittaa, että 9 luku ei ole poikkeus 5 luvusta(57) vaan se on pikemminkin täydentävä ja vaihtoehtoinen mekanismi, jonka avulla veronmaksuvelvollisuutta voidaan arvioida tiettyjen erityisten edellytysten täyttyessä.

152. Nämä kaksi lukua täydentävät toisiaan ja muodostavat ulkomaisten väliyhteisöjen kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen verotusta koskevan johdonmukaisen sääntökokonaisuuden. Kokonaisuutena tarkasteltuna näissä luvuissa määritellään siis CFC-maksun soveltamisala ottamalla huomioon arviointi siitä riskistä, joka Yhdistyneen kuningaskunnan veropohjalle aiheutuu sen pääoman alkuperästä ja käytöstä, josta kyseiset kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot johtuvat. Ulkomaiset väliyhteisöt voivat aiheuttaa riskin yhteisöveroperusteelle veropohjan rapautumisen ja voitonsiirron vuoksi. Näin ollen Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-säännöissä yksilöidään ensin ne ulkomaiset väliyhteisöt, joihin liittyy suurin veropohjan rapautumisen ja voitonsiirron riski (CFC-järjestelmä on siis riskiperusteinen), ja sen jälkeen määritetään niiden tulojen määrä, jotka olisi palautettava Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksen piiriin. TIOPA-lain 9A osan tarkoituksena on yksilöidä järjestelyt, jotka aiheuttavat suurimman riskin Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöveropohjalle. Kaikki kolme konsernirahoitukseen sovellettavaa poikkeusta perustuvat riskiperusteiseen lähestymistapaan. Kuten Yhdistynyt kuningaskunta toteaa, sen lainsäätäjän kanta asiaa koskevaa lainsäädäntöä valmisteltaessa oli, että ehdot täyttäviin lainasuhteisiin (eli lainoihin, joilla rahoitetaan konsernin todellista liiketoimintaa, johon konsernirahoitukseen sovellettavia poikkeuksia voidaan soveltaa) liittyy suhteellisen pieni tulojen keinotekoisen siirtämisen riski. Tämä on vastakohta ”ketjun alkupään lainoille” ja ”rahalippaille”, jotka molemmat aiheuttavat suuren riskin Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöveropohjalle.

153. Lukiessaan näitä lukuja erikseen komissio ja unionin yleinen tuomioistuin antoivat liian suuren painoarvon Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäätäjän käyttämälle sääntelytekniikalle sen sijaan, että ne olisivat tarkastelleet objektiivisesti kansallisen oikeuden nojalla sovellettavien sääntöjen sisältöä, keskinäistä vuorovaikutusta ja konkreettisia vaikutuksia, kuten oikeuskäytännössä edellytetään.(58)

154. Näin ollen voidaan päätellä, että 5 ja 9 luvun tarkoituksena on puuttua yhdessä tiettyjen määriteltyjen keinotekoisten järjestelyjen aiheuttamiin riskeihin. Lisäksi ne tarjoavat oikeudellisia välineitä yritystulojen suurelta osin alueellisen verotusjärjestelmän täytäntöönpanemiseksi tilanteissa, joissa Yhdistynyt kuningaskunta on todennut riskin siitä, että tietyt ulkomaiset väliyhteisöt ja niiden Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneet emoyhtiöt toteuttavat puhtaasti keinotekoisia järjestelyjä.

–       f) Avainhenkilötoiminnot

155. Osana kansallisen lainsäädännön sisällön ja konkreettisten vaikutusten tarkastelua käsittelen lopuksi kysymystä avainhenkilötoimintojen käsitteen merkityksestä. Vaikka sitä pitäisi muodollisesti tarkastella pikemminkin tarkastelun toisessa tai kolmannessa vaiheessa, viitejärjestelmän arviointi olisi epätäydellinen ilman avainhenkilötoimintoja koskevien säännösten sanamuodon ja sisällön tarkastelua, koska tämä käsite on erottamaton osa viitejärjestelmää. ITV:n mukaan komissio otti käyttöön abstraktin käsitteen kyseisen kansallisen lainsäädännön asianmukaisen soveltamisen sijasta, kun se katsoi CFC-järjestelmän olevan erotettavissa ja tukeutui avainhenkilötoimintojen käsitteeseen vertailuarvona tulojen keinotekoiselle siirtämiselle.

156. Se, että komissio pitäytyi avainhenkilötoimintojen käsitteestä tekemässään arvioinnissa ja käytti sitä ainoana vertailuarvona keinotekoiselle siirtämiselle CFC-järjestelmän puitteissa, muistuttaa sen virheellistä tukeutumista ”markkinaehtoisuuden” abstraktiin käsitteeseen asiassa, joka johti tuomioon Fiat.(59) Unionin yleinen tuomioistuin teki (erityisesti valituksenalaisen tuomion 101 kohdassa) oikeudellisen virheen, kun se hyväksyi tämän virheellisen lähestymistavan.(60)

157. Kuten LSEGH selittää, avainhenkilötoimintojen käsitettä käytetään Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-säännöissä yhtenä indikaattorina niiden tulojen yksilöimiseksi, jotka kulkevat niiden väylien kautta, joista säädetään 4 luvussa (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitetusta toiminnasta saadut tulot) ja 5 luvussa (kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot), jonka 371EB §:ssä säädetään kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista, jotka ovat peräsin toiminnasta, jonka avainhenkilötoimintoja suoritetaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Näin ollen on uskottavaa, kuten LSEGH väittää, että avainhenkilötoimintojen käsite ei ole ohjaava sääntö, vaan sitä käytetään vain kyseisissä 4 ja 5 luvussa tarkoitetuissa väylissä, ja näissäkin luvuissa tätä käsitettä sovelletaan aina muiden käsitteiden rinnalla (kuten 4 luvun poissulkemiset tai 9 luvun konsernirahoitukseen sovellettavat poikkeukset).

158. Vaikuttaa siltä, että toisin kuin komissio väittää, CFC-sääntöjä ei ole ensisijaisesti tarkoitettu vertailuarvoksi tulojen keinotekoiselle siirtämiselle Yhdistyneen kuningaskunnan avainhenkilötoimintojen kanssa. Kuten ITV väittää, tämä olisi ollut tehoton väline, joka olisi mahdollisesti ollut vastoin suhteellisuusperiaatetta ja tuomiota Cadbury. ITV väittää lisäksi, että TIOPA-lain mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan avainhenkilötoimintoja ei ole tarpeen arvioida lainkaan, koska ehdot täyttäviä lainasuhteita käsiteltäessä yleiseen yhteisöverojärjestelmään kohdistuvan riskin luonne ja laajuus voidaan ottaa huomioon pelkästään 9 lukua käyttämällä. Nämä argumentit viittaavat siihen, että Yhdistyneen kuningaskunnan avainhenkilötoimintoja koskeva arviointiperuste on yksi CFC-järjestelmässä käytetyistä välineistä, eikä se – toisin kuin komissio ja unionin yleinen tuomioistuin katsovat – ole ratkaiseva väline.

159. Lisäksi avainhenkilötoimintojen tarkastelu johtaa väistämättä subjektiiviseen arviointiin, millä on ratkaiseva merkitys silloin, kun tarkastelu on tehtävä jälkikäteen, kuten käsiteltävässä asiassa. Kuten ITV selitti unionin yleisessä tuomioistuimessa, HMRC:n lähestymistapa oli käytännössä poikennut merkittävästi suurimmasta osasta verovelvollisten ja heidän neuvonantajiensa tekemistä analyyseistä. Tämä johtaa todennäköisesti oikeudenkäyntien ryppääseen, mikä edellyttää yksityiskohtaisen arvioinnin tekemistä verovelvollisen toteuttamista toimista, jotta Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolisten avainhenkilötoimintojen taso voidaan arvioida tarkasti. ITV esitti ensimmäisessä oikeusasteessa konkreettisia esimerkkejä, joissa maailmanlaajuinen tilintarkastusyritys Deloitte LLP oli tutkinut otoksen 25 verovelvollisesta,(61) joilla kaikilla oli emoyhtiö Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja jotka olivat vastanneet HMRC:n tietopyyntöihin, jotka koskivat 9 luvun mukaisia rahoitusrakenteita, joihin riidanalainen päätös vaikutti. Avainhenkilötoimintojen yksityiskohtaisen analyysin jälkeen kolme verovelvollista päätteli, ettei sen avainhenkilötoimintoja suoritettu lainkaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa, 22 verovelvollista päätteli, että vähemmistö sen avainhenkilötoimintojen prosenttiosuudesta suoritettiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa, eikä yksikään verovelvollinen katsonut, että 100 prosenttia sen avainhenkilötoiminnoista suoritettiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Vain kolmessa tapauksessa HMRC:n ja verovelvollisen päätelmät olivat yhdenmukaisia keskenään. Lähestymistapojen erot ilmenevät muokatusta Deloitte-raportista, joka toimitettiin unionin yleiselle tuomioistuimelle.(62) Nämä epäjohdonmukaisuudet osoittavat, että avainhenkilötoimintoja koskevaan arviointiperusteeseen tukeutuminen on epävarmaa ja puutteellista, koska se ei anna luotettavaa ja oikeudenmukaista lopputulosta veronmaksajien kannalta kaikilla aloilla, ja että vastaavasti tarvitaan 9 luvussa tarkoitettua selkeästi määriteltyä ja kohtuullista arviointia. Tällainen subjektiivisuus voi vain vahvistaa käsitystä siitä, että avainhenkilötoimintojen analyysi on ainoastaan osa CFC-sääntöjen nojalla käytettävissä olevista välineistä, ja osoittaa lisäksi, että Yhdistyneen kuningaskunnan väitteet avainhenkilötoimintojen yksilölliseen arviointiin liittyvistä hallinnollisista vaikeuksista sekä hallinnon että verovelvollisten kannalta ovat uskottavia.

160. Olen ITV:n kanssa samaa mieltä siitä, että komissio ja unionin yleinen tuomioistuin tulkitsivat avainhenkilötoimintojen analyysin virheellisesti CFC-sääntöjen keskeiseksi painopisteeksi siten, että 9 lukua pidettiin tässä yhteydessä poikkeuksena. Olen osoittanut, että 9 luku on pikemminkin vertailuväline, joka suojaa suurelta osin ylipääomitukselta ja jolla pyritään vahvistamaan vertailuarvo Yhdistyneen kuningaskunnan verolle, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on teoreettisesti menettänyt. Sillä ei erityisesti pyritä yksilöimään mitään vertailuarvoa Yhdistyneessä kuningaskunnassa suoritettaville avainhenkilötoiminnoille käsiteltäessä konsernin sisäistä rahoitusta.

161. Edellä esitetyn perusteella 4 ja 5 lukujen sanamuodon ja asiayhteyden arviointi avainhenkilötoimintojen osalta osoittaa, että komissio ei ole kyennyt osoittamaan, että asianomaisen jäsenvaltion esittämä tulkinta avainhenkilötoimintoja koskevien sääntöjen sanamuodosta ja asiayhteydestä olisi selvästi virheellinen.

–       g) Välipäätelmä

162. Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että tämän ratkaisuehdotuksen 55 ja 56 kohdassa mainittujen oikeuskäytännössä vahvistettujen periaatteiden asianmukainen soveltaminen vahvistaa sen, että CFC-sääntöjä ei voida käsiteltävässä asiassa erottaa yleisestä yhteisöverojärjestelmästä, koska ne ovat erottamaton osa tätä järjestelmää ja täydentävät sitä. Näin ollen oikean viitejärjestelmän olisi tässä asiassa pitänyt olla yleinen yhteisöverojärjestelmä eikä CFC-säännöt.

163. Tämän ratkaisuehdotuksen 54 kohdassa esitetystä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä sekä edellä esitetyistä seikoista seuraa, että ”viitejärjestelmää määritettäessä tehty virhe aiheuttaa välttämättä sen, että valikoivuusedellytystä koskeva arviointi on kokonaisuudessaan virheellinen”.

164. Näin ollen valituksenalainen tuomio on kumottava kokonaisuudessaan ja riidanalainen päätös on kumottava.

165. Muita valitusperusteita ei sen vuoksi ole tarpeen tutkia. Esitän kuitenkin – täydellisyyden vuoksi – lyhyen analyysin siltä varalta, että unionin tuomioistuin on eri mieltä edellä esittämästäni arvioinnista.

2.     Yhdistyneen kuningaskunnan toinen ja kolmas valitusperuste, ITV:n toinen valitusperuste ja LSEGH:n kolmas valitusperuste – toinen vaihe (valikoivan edun olemassaolo)

a)     Asianosaisten lausumat

166. Yhdistynyt kuningaskunta ja ITV väittävät (toisessa valitusperusteessaan) lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-lainsäädäntö merkitsi edun myöntämistä. Kyseinen oikeudellinen virhe aiheutui siitä, että tosiseikkoja vääristeltiin ja luokiteltiin väärin siltä osin kuin oli kyse avainhenkilötoimintojen asemasta Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-lainsäädännössä sekä 5 ja 9 lukujen välisestä suhteesta.

167. Kolmannessa valitusperusteessaan Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen arvioidessaan Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-lainsäädännön tarkoitusta ja valikoivuutta. Valituksenalainen tuomio sisältää toistuvia vääristyksiä ja/tai ilmeisiä ymmärrysvirheitä siltä osin kuin on kyse avainhenkilötoimintojen asemasta Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-lainsäädännössä sekä 5 ja 9 lukujen välisestä suhteesta. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ottanut huomioon keskeisiä osia Yhdistyneen kuningaskunnan argumenteista tai ottanut niihin kantaa, mikä merkitsee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä.

168. Kolmannessa valitusperusteessaan LSEGH väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että kyse oli valikoivasta edusta. Unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen erityisesti, kun se totesi virheellisesti, että talouden toimijoiden, jotka saattoivat hyötyä 9 luvussa olevasta konsernirahoitukseen sovellettavasta poikkeuksesta, oikeudellinen ja tosiasiallinen tilanne rinnastui sellaisten yhtiöiden tilanteeseen, jotka eivät voineet hyötyä kyseisestä poikkeuksesta.

169. Komissio kiistää edellä esitetyt väitteet.

b)     Arviointi

170. Jos unionin tuomioistuin hyväksyy tarkastelun ensimmäiseen vaiheeseen (viitejärjestelmän määrittäminen) liittyvän unionin yleisen tuomioistuimen päätelmän, mitä pidän epätodennäköisenä, on tutkittava, onko myös unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä tarkastelun toisesta vaiheesta (siitä, onko verotoimenpide poikkeus viitejärjestelmästä) puolestaan oikea. Tämä edellyttäisi sen tutkimista, poikkeavatko kyseiset vapautukset viitejärjestelmästä siltä osin kuin niillä otetaan käyttöön erilainen kohtelu sellaisten toimijoiden välillä, jotka ovat kyseiselle viitejärjestelmälle asetetun tavoitteen kannalta toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa.

171. Mielestäni tämä tehtävä on melko teoreettinen, sillä edellä esitetty on mahdollista vain, jos unionin tuomioistuin on eri mieltä viitejärjestelmää koskevasta päätelmästäni ja toteaa, että viitejärjestelmä on tässä tapauksessa TIOPA-lain 9A osa, lukuun ottamatta sen 9 lukua (jossa säädetään kyseisistä vapautuksista). Jos hyväksytään, että viitejärjestelmä on TIOPA-lain 9A osa, mukaan lukien sen 9 luku, on vaikea nähdä, miten voidaan varmistaa, voidaanko komission esittämillä ja valituksenalaisessa tuomiossa vahvistetuilla väitteillä osoittaa, että 9 luvussa säädetään vapautuksista, jotka poikkeavat tästä viitejärjestelmästä, vaikka ne ovatkin osa tätä viitejärjestelmää.

172. Olipa asia miten tahansa, siinäkin teoreettisessa tilanteessa, jonka mukaan kaikkia CFC-sääntöjä on pidettävä viitejärjestelmänä, tosiasia on, että – kuten olen selittänyt yksityiskohtaisesti tarkastelun ensimmäistä vaihetta koskevassa arvioinnissani – komissio ei ole torjunut kansallista lainsäädäntöä, sellaisena kuin asianomainen jäsenvaltio on sitä tulkinnut (sikäli kuin se ei ole kyennyt osoittamaan, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulkinta kansallisesta lainsäädännöstään on selvästi väärä). Erityisesti 9 luku ei ole poikkeus 5 luvusta,(63) vaan se on pikemminkin täydentävä ja vaihtoehtoinen mekanismi, jonka avulla veronmaksuvelvollisuutta voidaan arvioida tiettyjen erityisten edellytysten täyttyessä.

173. Kuten nimittäin olen selittänyt ensimmäistä vaihetta koskevassa arvioinnissani, komissio ja unionin yleinen tuomioistuin ensinnäkin katsoivat virheellisesti, että 9 luvussa säädetään CFC-maksua koskevista vapautuksista ulkomaisten väliyhteisöjen sellaisten kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen eduksi, joita muutoin verotettaisiin 5 luvun nojalla. Unionin yleinen tuomioistuin antoi liian suuren painoarvon Yhdistyneen kuningaskunnan avainhenkilötoimintoja koskevalle arviointiperusteelle katsomalla, että kaikki ulkomaisen väliyhteisön kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot, jotka täyttävät tämän arviointiperusteen, pitäisi automaattisesti luokitella keinotekoisesti siirretyiksi Yhdistyneestä kuningaskunnasta, jolloin niistä perittäisiin CFC-maksu 5 luvun nojalla. Tietyntyyppiset järjestelyt eli ehdot täyttävät lainasuhteet eivät aiheuta suurta keinotekoisen siirtämisen riskiä siitä riippumatta, suoritetaanko Yhdistyneessä kuningaskunnassa avainhenkilötoimintoja. Muuntyyppiset järjestelyt eli sellaiset, jotka eivät kuulu ehdot täyttävien lainasuhteiden piiriin, aiheuttaisivat tällaisen riskin jälleen siitä riippumatta, suoritetaanko Yhdistyneessä kuningaskunnassa avainhenkilötoimintoja.

174. Toiseksi ensimmäisestä vaiheesta tekemästäni arvioinnista seuraa myös, että komissio ja unionin yleinen tuomioistuin eivät ottaneet huomioon sitä, että CFC-säännöt, kokonaisuutena tarkasteltuna ja niiden tavoitteen valossa, laadittiin sellaisen lähestymistavan perusteella, joka perustui niiden riskien arviointiin, joita ulkomaisen väliyhteisön tulot aiheuttavat yleiselle yhteisöverojärjestelmälle (jonka erottamaton osa CFC-säännöt ovat). Näiden sääntöjen tavoitteena on puuttua veropohjan rapautumiseen ja voitonsiirtoon, kun taas komissio ja unionin yleinen tuomioistuin hyväksyivät virheellisesti vain jälkimmäisen seikan.

175. Kolmanneksi, ja kuten ensimmäistä vaihetta koskevasta arvioinnistani voidaan päätellä, kun komissio ja unionin yleinen tuomioistuin vertailivat yhtäältä ulkomaisten väliyhteisöjen kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja, joihin kyseisiä vapautuksia sovellettiin, ja toisaalta ulkomaisten väliyhteisöjen kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja, jotka suljettiin näiden vapautusten ulkopuolelle, ne tyytyivät vastaamaan myöntävästi kysymykseen siitä, saattoivatko kaikki nämä tulot täyttää Yhdistyneen kuningaskunnan avainhenkilötoimintoja koskevan arviointiperusteen sen sijaan, että ne olisivat tarkastelleet eri tuloihin liittyviä yleiseen yhteisöverojärjestelmään kohdistuvia riskitasoja.

176. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen vahvistaessaan komission tulkinnan asianomaisen jäsenvaltion asiaa koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä ja näin ollen teki virheellisen oikeudellisen päätelmän edun olemassaolosta ja avainhenkilötoimintojen asemasta kyseisessä kansallisessa lainsäädännössä. Vastaavasti unionin yleinen tuomioistuin teki samankaltaisia virheitä CFC-sääntöjen (ja yleisen yhteisöverojärjestelmän) tavoitteen osalta.

177. Jos unionin tuomioistuin on eri mieltä edellä esittämästäni arvioinnista ja unionin yleisen tuomioistuimen tekemät toteamukset kyseisten vapautusten lähtökohtaisesta valikoivuudesta vahvistetaan, mitä pidän epätodennäköisenä, on tarpeen tutkia valittajien väitteet siitä, kuinka unionin yleinen tuomioistuin arvioi näiden vapautusten perusteluja.

3.     Yhdistyneen kuningaskunnan neljäs valitusperuste, ITV:n kolmas valitusperuste ja LSEGH:n viides valitusperuste – kolmannen vaiheen a kohta: kyseisten vapautusten oikeuttaminen hallinnollisen toimivuuden varmistamisen tarpeella

a)     Asianosaisten lausumat

178. Neljännessä valitusperusteessaan Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut kantaa sen väitteeseen, jonka mukaan riidanalaisessa päätöksessä tehty erottelu Yhdistyneen kuningaskunnan avainhenkilötoimintojen ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvien pääomien välillä oli järjenvastainen, joten unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi perusteluvelvollisuutensa. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi hallinnollista toimivuutta koskevan perustelun kahdesta syystä, jotka liittyivät siihen, että tarvittava näyttö unionin yleisessä tuomioistuimessa väitetysti puuttui. Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että kumpikaan näistä syistä ei ollut pätevä, ja molempiin liittyi kyseisten tosiseikkojen selvä vääristely unionin yleisessä tuomioistuimessa.

179. ITV väittää kolmannessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että jos vapautukset merkitsivät valikoivaa etua (mikä ei siis ollut asianlaita), niitä ei voinut oikeuttaa hallinnollisella toimivuudella.

180. LSEGH väittää viidennessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei 9 luvussa olevaa konsernirahoitukseen sovellettavaa poikkeusta voitu oikeuttaa viitejärjestelmän luonteella tai yleisellä rakenteella.

181. Komissio kiistää nämä väitteet.

b)     Arviointi

182. Olen osoittanut tämän ratkaisuehdotuksen ensimmäisessä osassa (viitejärjestelmä), että Yhdistyneen kuningaskunnan tulkinta sen kansallisesta lainsäädännöstä on uskottava tämän lainsäädännön tarkoituksen, sisällön ja konkreettisten vaikutusten osalta ja että komission riidanalaisessa päätöksessä esittämä tulkinta kyseisestä kansallisesta lainsäädännöstä oli näin ollen virheellinen. Avainhenkilötoimintoja koskevan arvioinnin toimivuuteen liittyviä ongelmia on käsitelty erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 157–159 ja 173 kohdassa.

183. Näin ollen on riittävää todeta, samoin kuin unionin tuomioistuin teki tuomiossa Andres,(64) että unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli valittajien sille ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiä argumentteja, joilla pyrittiin oikeuttamaan kyseiset vapautukset hallinnollisen toimivuuden varmistamisen tarpeella, sellaisen oikeudellisesti virheellisen arvioinnin perusteella, jonka mukaan komissio ei tehnyt virhettä tulkitessaan asiaa koskevaa kansallista lainsäädäntöä.(65) Näin ollen edellä mainittu oikeudellinen virhe aiheuttaa välttämättä sen, että myös unionin yleisen tuomioistuimen tekemä arviointi tästä perustelusta on virheellinen.(66)

184. Kuitenkin siinä teoreettisessa tilanteessa, että unionin tuomioistuin arvioisi näitä valitusperusteita, ne olisi välttämättä hyväksyttävä.

4.     Yhdistyneen kuningaskunnan viides valitusperuste, ITV:n neljäs valitusperuste ja LSEGH:n viides valitusperuste – kolmannen vaiheen b kohta: kyseisten vapautusten oikeuttaminen tarpeella varmistaa sijoittautumisvapauden noudattaminen

a)     Asianosaisten lausumat

185. Yhdistynyt kuningaskunta väittää viidennessä valitusperusteessaan, että unionin yleisen tuomioistuimen perusteluihin sisältyy ilmeinen oikeudellinen virhe siltä osin kuin on kyse sijoittautumisvapautta koskevasta vaatimuksesta ja tuomion Cadbury merkityksestä, mikä merkitsee kyseisen tuomion noudattamatta jättämistä. Unionin yleisen tuomioistuimen tältä osin tekemä johtopäätös paljastaa useita virheitä. Ensinnäkin se perustui virheelliseen ymmärrykseen siitä, mikä asema avainhenkilötoiminnoilla on Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-lainsäädännössä. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin ilmeisesti oletti, että Yhdistynyt kuningaskunta on omaksunut puhtaasti alueellisen järjestelmän. Kolmanneksi valituksenalaisen tuomion kyseisessä osassa ei mainita Yhdistyneen kuningaskunnan keskeisiä argumentteja, jotka koskevat tuomiossa Cadbury annetun oikeuskäytännön vaikutusta sen CFC-lainsäädännön rakenteeseen, eikä oteta kantaa näihin argumentteihin.

186. ITV väittää neljännessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se jätti ottamatta huomioon tuomion Cadbury ja jätti soveltamatta sitä. Tämä tuomioistuin ei tehnyt näin etenkään arvioidessaan viitejärjestelmää ja valikoivaa etua koskevaa kysymystä sekä sitä, voitiinko vapautukset oikeuttaa tarpeella suojata SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta. Lisäksi tai vaihtoehtoisesti unionin yleinen tuomioistuin ei esittänyt riittäviä perusteluja sen tässä yhteydessä tekemien johtopäätösten osalta.

187. LSEGH väittää viidennessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei 9 luvussa olevaa konsernirahoitukseen sovellettavaa poikkeusta voida oikeuttaa viitejärjestelmän luonteella tai yleisellä rakenteella.

188. Komissio kiistää nämä väitteet.

b)     Arviointi

189. Kuten olen selittänyt tämän ratkaisuehdotuksen 182 ja 183 kohdassa, siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin teki virheen hyväksyessään komission virheellisen tulkinnan asiaa koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä, unionin yleisen tuomioistuimen arviointi valittajien sille ensimmäisessä oikeusasteessa esittämistä väitteistä, joilla pyrittiin osoittamaan kyseisten vapautusten (mukaan lukien nyt käsiteltävä) oikeuttamisperuste, on myös välttämättä virheellinen.

190. On riittävää korostaa, että tämän ratkaisuehdotuksen 73–77 kohdassa on todettu, että Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäätäjän tarkoituksena oli uudella CFC-järjestelmällä noudattaa muun muassa tuomiota Cadbury ja että komissio ei ole esittänyt argumentteja, joiden perusteella unionin tuomioistuin voisi kyseenalaistaa tämän käsityksen selvästi virheellisenä.

191. Kuitenkin siinä teoreettisessa tilanteessa, että unionin tuomioistuin arvioisi näitä valitusperusteita, ne olisi välttämättä hyväksyttävä.

5.     LSEGH:n neljäs valitusperuste

a)     Asianosaisten lausumat

192. LSEGH väittää, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi SEUT 263 ja SEUT 296 artiklaa, koska se jätti ottamatta kantaa kanneperusteisiin ja rikkoi perusteluvelvollisuuttaan ja koska se korvasi perustelut, jotka komissio oli antanut riidanalaisessa päätöksessä, omilla perusteluillaan.

193. Komissio kiistää nämä väitteet ja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin vahvisti perustellusti komission toteamukset siitä, että poikkeusta ei voida oikeuttaa hallinnolliseen toimivuuteen liittyvistä syistä, ja että se noudatti perusteluvelvollisuuttaan.

b)     Arviointi

194. Kuten olen selittänyt tämän ratkaisuehdotuksen 182 ja 183 kohdassa, siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin teki virheen hyväksyessään komission virheellisen tulkinnan asiaa koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä, unionin yleisen tuomioistuimen arviointi valittajien sille ensimmäisessä oikeusasteessa esittämistä väitteistä, joilla pyrittiin osoittamaan kyseisten vapautusten (mukaan lukien nyt käsiteltävä) oikeuttamisperuste, on myös välttämättä virheellinen.

195. Kuitenkin siinä teoreettisessa tilanteessa, että unionin tuomioistuin arvioisi tätä valitusperustetta, se olisi välttämättä hyväksyttävä.

IV     Ratkaisuehdotus

196. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin:

1) kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen 8.6.2022 antaman tuomion Yhdistynyt kuningaskunta ja ITV v. komissio (T‑363/19 ja T‑456/19, EU:T:2022:349)

2) kumoaa valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352

3) velvoittaa Euroopan komission korvaamaan molemmissa oikeusasteissa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.


1      Alkuperäinen kieli: englanti.


2      Valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, 2.4.2019 annettu päätös (EUVL 2019, L 216, s. 1) (jäljempänä riidanalainen päätös).


3      TIOPA-lain 9A osan koko teksti on Yhdistyneen kuningaskunnan asiassa C‑555/22 P tekemän valituksen liitteessä A.3. Ks. kyseisen säädöksen teksti osoitteessa https://www.legislation.gov.uk/ukpga/2010/8/contents/.


4      Avainhenkilötoimintojen suorituspaikan yksilöinnin katsotaan antavan hyvän osoituksen siitä, missä varoihin liittyviä riskejä hallinnoidaan, ja se on hyvä vertailuarvo tuloja tuottavien varojen sijaintipaikalle.


5      Yhdistynyt kuningaskunta oli kyseisenä ajankohtana vielä Euroopan unionin jäsenvaltio.


6      Sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta 12.7.2016 annettu neuvoston direktiivi (EUVL 2016, L 193, s. 1).


7      Ks. valituksenalaisen tuomion 77 ja 78 kohta ja 80–83 kohta.


8      Ks. valituksenalaisen tuomion 85 kohta.


9      Ks. valituksenalaisen tuomion 86 kohta.


10      Ks. valituksenalaisen tuomion 87 kohta.


11      Ks. valituksenalaisen tuomion 88 kohta.


12      Ks. valituksenalaisen tuomion 89 ja 90 kohta.


13      Unionin tuomioistuimen suuren jaoston tuomio 12.9.2006 (C‑196/04, EU:C:2006:544, 72 ja 73 kohta; jäljempänä tuomio Cadbury).


14      Unionin tuomioistuimen suuren jaoston tuomio 8.11.2022, Fiat Chrysler Finance Europe v. komissio (C‑885/19 P ja C‑898/19 P, EU:C:2022:85; jäljempänä tuomio Fiat).


15      Ks. unionin tuomioistuimen suuren jaoston tuomio 5.12.2023, Luxemburg ym. v. komissio (C‑451/21 P ja C‑454/21 P, EU:C:2023:948, 76–77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen (jäljempänä tuomio Engie)).


16      Tuomio Fiat, 85 kohta. Ks. myös tuomio Engie, 78 kohta.


17      Ks. tuomio Engie, 79 kohta.


18      Ks. tuomio 3.4.2014, Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217, 81 kohta).


19      Tuomio Fiat, 82 ja 85 kohta.


20      Tämän ratkaisuehdotuksen 46 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


21      Tuomio Fiat, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen (kursivointi tässä).


22      Ibid., 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.


23      Unionin tuomioistuimen suuren jaoston tuomio 6.10.2021, World Duty Free Group ja Espanja v. komissio (C‑51/19 P ja C‑64/19 P, EU:C:2021:793, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; jäljempänä tuomio World Duty Free).


24      Ibid., 63 kohta.


25      Ks. myös tuomio Engie, 112 ja 118 kohta.


26      Tuomio Engie, 119 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.


27      Ibid., 111 ja 120 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.


28      ”Tutkittaessa SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valikoivan veroedun olemassaoloa ja määritettäessä yrityksen normaalia verorasitusta ei siis voida ottaa huomioon kyseiseen kansalliseen verojärjestelmään kuulumattomia muuttujia ja sääntöjä, ellei kyseisessä järjestelmässä nimenomaisesti viitata niihin” (kursivointi tässä).


29      Unionin tuomioistuin on käyttänyt ilmaisua ”nimenomaisesti” tuomioissa Fiat ja Amazon (tuomio 14.12.2023, komissio v. Amazon.com ym., C‑457/21 P, EU:C:2023:985), mutta ei tuomiossa Engie.


30      Tuomio Engie, 121 kohta.


31      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 53–65 kohta.


32      Ks. tuomio World Duty Free, 63 kohta.


33      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen ensimmäinen osa (67–115 kohta).


34      Ks. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) OECD/G20-ryhmän BEPS-toimintasuunnitelma (Inclusive Framework), toimenpide 3, ”Controlled Foreign Company”, https://www.oecd.org/tax/beps/beps-actions/action3/.


35      Ks. valituksenalaisen tuomion 109–120 kohta.


36      Ks. erityisesti valituksenalaisen tuomion 85 ja 87 kohta.


37      Ks. hänen ratkaisuehdotuksensa Andres (Heitkamp BauHoldingin konkurssipesä) v. komissio (C‑203/16 P, EU:C:2017:1017, 109 kohta).


38      Tuomio 28.6.2018, Andres (Heitkamp BauHoldingin konkurssipesä) v. komissio (C‑203/16 P, EU:C:2018:505, 101–103 kohta, jäljempänä tuomio Andres). Ks. myös tämän ratkaisuehdotuksen 55 kohta.


39      Tuomio World Duty Free, 94 kohta: ”tietyn sääntelytekniikan käyttäminen ei voi mahdollistaa sitä, että kansalliset verosäännökset välttyisivät saman tien EUT-sopimuksessa määrätyltä valtiontukia koskevalta valvonnalta, eikä se voi olla riittävää myöskään valikoivuusedellytyksen tarkastelemisen kannalta merkityksellistä viitejärjestelmää määritettäessä, sillä muussa tapauksessa valtion toimenpiteiden muoto olisi ratkaisevalla tavalla tärkeämpi kuin niiden vaikutukset” (kursivointi tässä) ja tuomio Fiat, 70 kohta: ”sääntelytekniikkaa ei voida pitää ratkaisevana seikkana verotuksellisen toimenpiteen valikoivuuden osoittamiseksi”. Ks. myös tuomion Andres 92 kohta.


40      Ks. OECD, Glossary of Tax Terms (OECD Web Archive).


41      Ks. TIOPA-lain 9A osan 2 luvun 371BC §:n 3 momentin b kohta.


42      Ks. tuomio World Duty Free, 63 kohta.


43      Esimerkkejä siitä, kuinka CFC-lainsäädännössä tukeudutaan muihin yhteisöverosäännöstön sääntöihin, on useita. [TIOPA-lain 9A osan] 9 luvun 371IB §:n 1 momentissa ja IH §:n 1 momentissa viitataan CTA 2009:n säännöksiin. Keskeisissä määritelmissä, kuten [TIOPA-lain 9A osan 19 luvun] 371SB §:ssä olevassa ”verotettavien kokonaistulojen” määritelmässä, viitataan vuoden 2010 CTA:han. 371SD–SR §:ään sisältyy joukko ”[yhteisöveroa koskevia] olettamia”, joissa sovelletaan yhteisöverolainsäädännöstä omaksuttuja sääntöjä. [TIOPA-lain] 9A osan 21 luku (Hallinto) perustuu vahvasti muihin säännöksiin, erityisesti vuoden 1998 verolakiin (Finance Act 1998). Saman lain 22 luvussa (Määritelmät) viitataan useaan otteeseen yhteisöverolainsäädäntöön.


44      Ks. Yhdistyneen kuningaskunnan unionin yleiselle tuomioistuimelle antaman vastauksen alaviite 11 (myös asian C‑555/22 P liite A.9).


45      Ks. [TIOPA-lain 9A osan 9 luvun] 371IA §:n 10 momentin a kohta.


46      Goeth, P., teoksessa Kofler ym. (toimittajat), CJEU – Recent developments in direct taxation 2021 (2022), Linde Digital.


47      Ks. tuomio World Duty Free, 62 kohta.


48      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 58–65 kohta.


49      Yhdistyneen kuningaskunnan veroviranomaisten ”sisäinen opas” (”His Majesty’s Revenue & Customs, jäljempänä myös HMRC”), joka koskee muun muassa ulkomaisia väliyhteisöjä. Ks. INTM216800 kohta. Lähde: https://www.gov.uk/hmrc-internal-manuals/international-manual/intm190000 (jäljempänä HMRC-opas).


50      [TIOPA-lain 9A osan 3 luvun] 371CB §:n 8 momentissa täsmennetään, että kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja, joita ei veroteta 9 luvun nojalla, ei voida verottaa myös 5 luvun nojalla. Soveltaa voidaan pelkästään joko 9 lukua tai 5 lukua.


51      Yhdistyneen kuningaskunnan tulkinta on myös HMRC-oppaan mukainen.


52      Ks. alaviite 50.


53      Palaan tähän suhteeseen tämän ratkaisuehdotuksen 150 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.


54      Ensimmäinen on tilanne, jossa verovelvollinen omistaa ulkomaisen väliyhteisön, joka on osapuolena useissa ehdot täyttävissä lainasuhteissa, ja tiettyjen ehdot täyttävien lainasuhteiden osalta yli 25 prosenttia niihin liittyvistä kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista kuuluisi 5 luvun soveltamisalaan, jos 9 luvun mukaista hakemusta ei tehtäisi, mutta ulkomaisen väliyhteisön muiden ehdot täyttävien lainasuhteiden osalta alle 25 prosenttia niihin liittyvistä kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista ei kuuluisi siihen. Tällaisessa tilanteessa 9 luvun valinta alentaisi CFC-maksua ensimmäisen ehdot täyttävän lainasuhderyhmän osalta, mutta lisäisi sitä jälkimmäisen osalta. Verovelvollinen ei kuitenkaan voi valita 9 luvun soveltamista vain tiettyjen ulkomaisen väliyhteisön ehdot täyttävien lainasuhteiden osalta, eli jos hakemus tehdään, 9 lukua sovelletaan kaikkiin ehdot täyttäviin lainasuhteisiin. Järkevä verovelvollinen voi tästä huolimatta päättää tehdä kyseisen hakemuksen, jos hän katsoo saavansa kokonaishyötyä, kun molemmat ehdot täyttävien lainasuhteiden ryhmät otetaan huomioon. Toinen on tilanne, jossa verovelvollinen katsoo, että alle 25 prosenttia tietyn ulkomaisen väliyhteisön kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista, jotka ovat peräisin ehdot täyttävistä lainasuhteista, kuuluisivat 5 luvun soveltamisalaan, mutta Yhdistyneen kuningaskunnan veroviranomainen kiistää verovelvollisen arvioinnin. Tässä tilanteessa verovelvollinen voisi järkevästi valita, että 9 lukua sovelletaan tähän ulkomaiseen väliyhteisöön, jotta hän saisi varmuuden ja välttyisi HMRC:n kanssa käytävästä riidasta aiheutuvilta kustannuksilta. Tässä tapauksessa 25 prosenttia kyseisistä kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista kulkisi 9 lukua soveltamalla CFC-maksuväylän kautta, vaikka verovelvollinen voi teknisesti olla oikeassa siinä, että näin tekisi alle 25 prosenttia 5 luvun nojalla.


55      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 129 kohta.


56      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 63 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö.


57      Ks. erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 129 kohta.


58      Ks. tuomio Fiat (70 ja 72 kohta). Komissio ja unionin yleinen tuomioistuin jättivät erityisesti ottamatta huomioon TIOPA-lain 9A osassa vahvistetun lainsäädäntökehyksen riskiperusteisuuden.


59      ITV esittää samankaltaisia argumentteja viitejärjestelmän määrittämistä koskevan valitusperusteen yhteydessä.


60      Unionin yleinen tuomioistuin oletti toistuvasti, että kun Yhdistyneessä kuningaskunnassa suoritetaan avainhenkilötoimintoja, kaikki näihin avainhenkilötoimintoihin liittyvät kaupankäynnin ulkopuoliset rahoitustulot siirretään keinotekoisesti Yhdistyneestä kuningaskunnasta (ks. 106, 139–143, 148–149, 150–154, 155–159, 162–165, 176–177, 179–180, 199 ja 201 kohta).


61      Otos on saatu sellaisten verovelvollisten anonymisoiduista tiedoista, jotka laativat avainhenkilötoimintoja koskevia raportteja, jotka ne jakoivat HMRC:n kanssa. ITV toimitti Deloitte-raportin unionin yleiselle tuomioistuimelle liitteessä E1.


62      Monet verovelvolliset ovat tehneet yksityiskohtaisia avainhenkilötoimintojen analyysejä selvittääkseen, saisivatko tosiasiallisesti valtiontukea tässä tapauksessa. Eräissä todettiin, että vaikka ulkomaiset väliyhteisöt oli perustettu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvällä pääomalla, olennaisia avainhenkilötoimintoja ei suoritettu lainkaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Yli puolet unionin yleisessä tuomioistuimessa alun perin vireille pannuista kumoamiskanteista on peruutettu tällä perusteella.


63      Ks. erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 129 kohta.


64      Ks. 106–107 kohta.


65      Ks. erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 113–115 kohta sekä 162–164 kohta.


66      Ks. analogisesti tuomio 16.9.2021, komissio v. Belgia ja Magnetrol International (C‑337/19 P, EU:C:2021:741, 120–122 kohta).

Top