1.

Käsiteltävässä asiassa Bundesarbeitsgericht (liittovaltion ylin työtuomioistuin, Saksa) on esittänyt unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön, joka koskee direktiivin 98/59/EY ( 2 ) 2 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan tulkintaa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisukysymyksen perusteella unionin tuomioistuin voi erityisesti selventää sen velvollisuuden merkitystä, jonka nojalla joukkovähentämistä harkitsevan työnantajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tietoja harkitusta joukkovähentämisestä sen menettelyn aikana, jossa työnantaja antaa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulee heitä.

2.

Nyt käsiteltävän asian kannalta merkityksellisiä ovat direktiivin 98/59 2–4 ja 6 artikla.

3.

Saksan siviilikoodeksin (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä BGB) 134 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Lakisääteisen kiellon vastainen oikeustoimi on pätemätön, jollei laista muuta johdu.”

4.

Irtisanomissuojasta annetun lain (Kündigungsschutzgesetz), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 17.7.2017 annetulla lailla (BGBl. 2017 I, s. 2509), 17 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Työnantajan on toimitettava työvoimatoimistolle ilmoitus ennen kuin se

– –

2. yrityksissä, joissa tavallisesti on vähintään 60 ja vähemmän kuin 500 työntekijää, irtisanoo 10 prosenttia yrityksen palveluksessa tavallisesti olevista työntekijöistä tai enemmän kuin 25 työntekijää

– –

30 vuorokauden aikana. Irtisanomisiin rinnastetaan muut työsuhteen päättämiset, jotka työnantaja toteuttaa.

(2)   Jos työnantaja aikoo toteuttaa irtisanomisia, joista on edellä 1 momentin mukaan ilmoitettava, sen on annettava yritysneuvostolle hyvissä ajoin tarkoituksenmukaiset tiedot ja erityisesti ilmoitettava sille kirjallisesti

1. suunniteltujen irtisanomisten syyt

2. irtisanottavien työntekijöiden lukumäärä ja ammattiryhmät

3. tavallisesti palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä ja ammattiryhmät

4. ajanjakso, jonka kuluessa irtisanomiset on määrä toteuttaa

5. irtisanottavien työntekijöiden valintaperusteet ja

6. perusteet, jotka koskevat mahdollisesti maksettavien korvausten laskemista.

– –

(3)   Työnantajan on samanaikaisesti toimitettava työvoimatoimistolle jäljennös yritysneuvostolle annetusta ilmoituksesta; siinä on oltava ainakin edellä 2 momentin ensimmäisen virkkeen 1–5 kohdassa tarkoitetut tiedot. Edellä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus on laadittava kirjallisesti ja siihen on liitettävä yritysneuvoston lausunto irtisanomisista. Jos yritysneuvoston lausuntoa ei ole, ilmoitus on pätevä, jos työnantaja osoittaa uskottavasti, että se on vähintään kaksi viikkoa ennen ilmoituksen toimittamista antanut yritysneuvostolle edellä 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetut tiedot, ja esittää neuvottelujen tilan. Ilmoituksessa on oltava tiedot työnantajan nimestä sekä yrityksen kotipaikasta ja luonteesta sekä lisäksi suunniteltujen irtisanomisten syyt, irtisanottavien ja tavallisesti palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä ja ammattiryhmät, ajanjakso, jonka kuluessa irtisanomiset on määrä toteuttaa, ja irtisanottavien työntekijöiden valintaperusteet. Ilmoituksessa on lisäksi yritysneuvoston suostumuksella annettava työnvälitystä varten tiedot irtisanottavien työntekijöiden sukupuolesta, iästä, ammatista ja kansalaisuudesta. Työnantajan on toimitettava yritysneuvostolle jäljennös ilmoituksesta. Yritysneuvosto voi antaa työvoimatoimistolle muita lausuntoja. Sen on toimitettava työnantajalle jäljennös lausunnosta.

– –”

5.

MO oli vuodesta 1981 G GmbH:n palveluksessa. Maksukyvyttömyystuomioistuin aloitti 1.10.2019 tekemällään päätöksellä G GmbH:ta koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn. Maksukyvyttömyystuomioistuin määräsi SM:n selvittäjäksi, ja hän hoiti siten työnantajan tehtäviä.

6.

G GmbH:n kaiken liiketoiminnan lopettamisesta viimeistään 30.4.2020 mennessä päätettiin 17.1.2020, ja tässä yhteydessä suunniteltiin, että G GmbhH:n 195 työntekijästä yli 10 prosenttia irtisanottaisiin 28.1.–31.1.2020.

7.

Neuvottelumenettely työntekijöitä edustavan yritysneuvoston kanssa aloitettiin 17.1.2020. Tässä yhteydessä yritysneuvostolle toimitettiin kirjallisesti direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa, jossa säädetty on pantu kansallisesti täytäntöön irtisanomissuojasta annetun lain 17 §:n 2 momentissa, tarkoitetut tiedot.

8.

Irtisanomissuojasta annetun lain 17 §:n 3 momentissa, jossa on pantu kansallisesti täytäntöön kyseisen direktiivin 2 artiklan 3 kohdan toinen alakohta, säädetyn velvollisuuden vastaisesti toimivaltaiselle viranomaiselle eli Agentur für Arbeit Osnabrückille (Osnabrückin työvoimatoimisto, Saksa) ei sen sijaan toimitettu jäljennöstä yritysneuvostolle annetusta ilmoituksesta.

9.

Yritysneuvosto ilmoitti 22.1.2020 antamassaan lausunnossa, ettei se nähnyt mitään mahdollisuutta välttää suunniteltuja irtisanomisia.

10.

Agentur für Arbeit Osnabrückille toimitettiin 23.1.2020 ilmoitus suunnitellusta joukkovähentämisestä. MO:n työsopimus irtisanottiin 28.1.2020 päivätyllä kirjeellä, jonka mukaan työsuhde päättyisi 30.4.2020.

11.

MO nosti Arbeitsgerichtissä (työoikeudellisten asioiden alioikeus, Saksa) kanteen, jossa hän vaati tuomioistuinta toteamaan, että hänen työsuhdettaan ei ollut päätetty irtisanomisella. Hän väitti muun muassa, että se, että työnantaja toimittaa työvoimatoimistolle yritysneuvostolle kirjallisella ilmoituksella annettuja tietoja, on pätevän irtisanomisen edellytys.

12.

Koska kanne hylättiin sekä ensimmäisessä että toisessa oikeusasteessa, MO teki Revision-valituksen Bundesarbeitsgerichtiin.

13.

Tässä tilanteessa kyseinen tuomioistuin on 27.1.2022 päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Millainen tarkoitus on direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisella alakohdalla, jonka mukaan työnantajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle vähintään jäljennös kirjallisen ilmoituksen niistä kohdista, joissa on [mainitun 3 kohdan] ensimmäisen alakohdan b alakohdan i–v alakohdassa tarkoitetut tiedot?”

14.

Pääasian asianosaiset ja Euroopan komissio ovat esittäneet huomautuksia.

15.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ainoalla ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä sitä, millainen on direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan tarkoitus siltä osin kuin tässä säännöksessä asetetaan työnantajalle velvollisuus toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle jäljennös ainakin niistä työntekijöiden edustajille annetun kirjallisen ilmoituksen kohdista, joissa on kyseisen 3 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan i–v alakohdassa tarkoitetut tiedot. ( 3 )

16.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tältä osin, että koska direktiivissä 98/59 ei ole vahvistettu tätä koskevaa erityissääntöä, mainitun velvollisuuden laiminlyönnin perusteella sovellettavan seuraamuksen valitseminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan. Kyseinen tuomioistuin toteaa kuitenkin, ettei se osaa sanoa, seuraako kyseisen velvollisuuden laiminlyömisestä Saksan oikeuden nojalla, että irtisanominen on pätemätön. Kyseinen tuomioistuin toteaa erityisesti, että irtisanominen olisi pätemätön, jos katsottaisiin, että irtisanomissuojasta annetun lain 17 §:n 3 momentissa, jolla direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toinen alakohta on pantu täytäntöön kansallisessa oikeusjärjestyksessä, säädettyä on pidettävä BGB:n 134 §:ssä tarkoitettuna lakisääteisenä kieltona.

17.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että kun ratkaistaan, voidaanko mainittu momentti luokitella tällaiseksi kielloksi, on määritettävä, millainen tarkoitus on irtisanomissuojasta annetun lain 17 §:n 3 momentilla ja siis myös direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisella alakohdalla. Kyseinen tuomioistuin pohtii erityisesti sitä, annetaanko viimeksi mainitulla artiklalla, kun otetaan huomioon sen tavoite, suojaa yksittäisille joukkovähentämisen kohteena oleville työntekijöille.

18.

Edellä esitetyn perusteella on niin, että kun ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy mainitun artiklan tarkoituksesta, se pyytää unionin tuomioistuinta tulkitsemaan kyseistä artiklaa, jotta se voi määritellä oikeudelliset seuraukset, joista kansallisessa lainsäädännössä on säädettävä kyseisessä artiklassa tarkoitetun velvollisuuden laiminlyömisen osalta.

19.

Kun otetaan huomioon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tiedustelun tarkoitus, minusta vaikuttaa siltä, että jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi antaa ratkaisunsa tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista, asiassa on paitsi tarkasteltava direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan tarkoitusta myös selvennettävä sitä, mitä unionin oikeudessa edellytetään kyseisessä artiklassa säädetyn velvollisuuden noudattamisen varmistamisen osalta, ja siis myös sitä, millaista harkintavaltaa kansallisilla viranomaisilla on tämän velvollisuuden laiminlyömisen perusteella sovellettavan seuraamuksen määrittämisen osalta.

20.

Aluksi on todettava, että tarkastelemalla direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa, jossa säädetään pelkästään työnantajan velvollisuudesta toimittaa viranomaiselle jäljennös tietyistä työntekijöiden edustajille annetun kirjallisen ilmoituksen kohdista, pelkästään sen sanamuodon perusteella ei voida määritellä kyseisen säännöksen tarkoitusta tai tavoitetta. On kuitenkin muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen merkityksen ja ulottuvuuden tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys, johon se kuuluu, ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on. ( 4 )

21.

Tämän tulkintamenetelmän mukaisesti on mielestäni määriteltävä direktiivin 98/59 keskeiset tavoitteet ja arvioitava työnantajalle näiden tavoitteiden saavuttamiseksi asetettuja velvollisuuksia, joihin kuuluu direktiivin 2 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetty velvollisuus.

22.

Tältä osin direktiivin 98/59 johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta ilmenee, että direktiivin tarkoituksena on antaa työntekijöille nykyistä parempi suoja joukkovähentämistilanteissa. ( 5 ) Erityisesti direktiivin johdanto-osan kolmannen ja seitsemännen perustelukappaleen mukaan lainsäädäntöjä on tarpeen lähentää juuri niiden erojen vuoksi, joita jäsenvaltioissa voimassa olevissa säännöksissä on vähentämisestä aiheutuvien seurausten lieventämiseksi tarkoitettujen toimenpiteiden osalta. ( 6 )

23.

Lisäksi – kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta ilmenee – vääristymät, jotka aiheutuvat siitä, että kansallisten lainsäädäntöjen välillä on eroja joukkovähentämistilanteissa annettavan suojan tason osalta, voivat välittömästi vaikuttaa sisämarkkinoiden toimintaan. Siten direktiivissä 98/59 säädetyillä suojelusäännöillä on myös tarkoitus lähentää näistä säännöistä unionin alueen yrityksille aiheutuvia kustannuksia. ( 7 ) Tässä mielessä kyseisellä direktiivillä pyritään osaltaan takaamaan reilu kilpailu pienentämällä riskiä siitä, että työnantaja päättäisi käyttää hyväkseen sitä, että tiettyjen jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädetään vähemmän vahvasta työntekijöiden suojasta.

24.

On kuitenkin korostettava, että direktiivillä 98/59 yhdenmukaistetaan ainoastaan osittain säännöt, jotka koskevat työntekijöiden suojaa joukkovähentämistilanteissa, ja se koskee ainoastaan joukkovähentämisen yhteydessä noudatettavaa menettelyä. Näin ollen on muun muassa niin, että kyseisellä direktiivillä ei ole tarkoituksena ottaa käyttöön yleistä taloudellista korvausta työnmenettämistilanteessa. ( 8 ) Vastaavasti direktiivin 5 artiklassa jäsenvaltioille on annettu mahdollisuus soveltaa tai antaa lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, jotka ovat työntekijöille edullisempia tai sallia työntekijöille edullisempien työehtosopimusten soveltaminen taikka edistää sitä. ( 9 )

25.

Direktiivin 98/59 pääasiallinen tarkoitus on tarkemmin ottaen se, että työntekijöiden edustajia kuullaan ja toimivaltaiselle viranomaiselle tiedotetaan ennen joukkovähentämistä. ( 10 ) Siten direktiivissä säädetään kahdesta menettelyllisestä velvollisuudesta, joita työnantajan on noudatettava ja jotka täydentävät toisiaan. Yhtäältä kyseisen direktiivin 2 artiklan nojalla työnantajan on annettava työntekijöiden edustajille tietoja ja kuultava heitä neuvotteluissa. Toisaalta direktiivin 2 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja 3 artiklan 1 kohdan nojalla työnantajan on ilmoitettava kirjallisesti toimivaltaiselle viranomaiselle kaikista suunnitelluista joukkovähentämisistä ja toimitettava sille näissä säännöksissä määritellyt ilmoituksen kohdat ja tiedot.

26.

Tästä ensimmäisestä velvollisuudesta on todettava, että direktiivin 98/59 2 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että työntekijöiden edustajien kuulemisen tavoitteena on ennen kaikkea välttää joukkovähentäminen tai ainakin rajoittaa sen yhteydessä toteutettujen irtisanomisten määrää. ( 11 ) Ainoastaan siinä tapauksessa, että irtisanomisia ei voida välttää, neuvotteluissa työntekijöiden edustajien kanssa on keskityttävä sosiaalisten toimenpiteiden käyttämiseen varsinkin vähentämisen kohteeksi joutuneiden työntekijöiden työllistämiseksi tai kouluttamiseksi uudelleen.

27.

Näin ollen direktiivin 98/59 2 artiklassa säädetään neuvotteluvelvollisuudesta. ( 12 ) Säännöksen sanamuodosta nimittäin ilmenee, että työntekijöiden edustajien kanssa on neuvoteltava tarkoituksessa päästä sopimukseen, ja työntekijöiden edustajilla on oltava mahdollisuus tehdä rakentavia ehdotuksia niiden tietojen perusteella, joita työnantajan on heille annettava. Tässä tarkoituksessa direktiivissä säädetään sekä siitä, milloin työntekijöiden edustajia on kuultava, että siitä, mitä tietoja heille on annettava.

28.

Ensinnäkin direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaan neuvottelumenettely on aloitettava heti, kun työnantaja harkitsee työntekijöiden joukkovähentämistä. Siten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan työnantajan velvollisuus neuvotella työntekijöiden edustajien kanssa syntyy ennen tämän päätöstä irtisanoa työsopimukset, ( 13 ) ja neuvotteluvelvollisuuden syntyminen liittyy siihen, että työnantajalla on aikomus toteuttaa joukkovähentäminen. ( 14 ) Työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen vasta kyseisen menettelyn päättämisen jälkeen eli sen jälkeen, kun työnantaja on noudattanut direktiivin 2 artiklassa ilmaistuja velvoitteita. ( 15 )

29.

Toiseksi direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan mukaan työnantajan on hyvissä ajoin annettava työntekijöiden edustajille kaikki tarvittavat tiedot ja aina ilmoitettava heille kirjallisesti suunnitellun vähentämisen syyt, vähennettävien työntekijöiden lukumäärä ja ryhmät, tavallisesti työssä olevien työntekijöiden lukumäärä sekä ryhmät, joihin he kuuluvat, aika, jonka kuluessa vähentäminen on määrä toteuttaa, ja suunnitellut perusteet, joilla vähennettävät työntekijät valitaan.

30.

Toisin sanoen näiden tietojen on oltava siten täydellisiä ja ne on annettava työntekijöiden edustajille niin hyvissä ajoin, että työntekijöiden edustajilla on käytettävissään merkitykselliset tiedot, joiden perusteella he voivat joukkovähentämisen olosuhteet riittävän hyvin tuntevina osallistua tehokkaasti työnantajan kanssa käytävään vuoropuheluun ja – jos mahdollista – päästä sopimukseen työnantajan kanssa.

31.

Direktiivissä 98/59 säädetystä velvollisuudesta toimittaa tietoja toimivaltaiselle viranomaiselle on todettava, että direktiivin 2 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa ei säädetä pelkästään siitä, että työnantajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle jäljennös työntekijöiden edustajille annetun kirjallisen ilmoituksen tietyistä kohdista. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan nojalla työnantajan on nimittäin kirjallisesti ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kaikista suunnitelluista joukkovähentämisistä. Kuten komissio korostaa kirjallisissa huomautuksissaan, ( 16 ) nämä kaksi velvollisuutta koskevat kahta menettelyn eri vaihetta, joiden aikataulut eroavat toisistaan. ( 17 ) Direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdassa säädettyä velvollisuutta on noudatettava, kun työnantaja vasta harkitsee työntekijöiden joukkovähentämistä ja antaa tässä tarkoituksessa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulee heitä, kun taas direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädettyä velvollisuutta sovelletaan, kun työnantaja on laatinut joukkovähentämistä koskevan suunnitelmansa, ja kyseinen velvollisuus on osa varsinaista irtisanomismenettelyä. ( 18 )

32.

Direktiivin 98/59 3 artiklan 1 kohdan neljännestä alakohdasta ilmenee, että suunniteltua joukkovähentämistä koskevassa ilmoituksessa on oltava kaikki suunniteltuja joukkovähentämisiä ja direktiivin 2 artiklassa tarkoitettuja työntekijöiden edustajien kanssa käytäviä neuvotteluja koskevat tarvittavat tiedot ja erityisesti vähentämisen syyt, vähennettävien työntekijöiden määrä, tavallisesti työllistettyjen työntekijöiden määrä ja aika, jonka kuluessa vähentäminen on määrä toteuttaa.

33.

Unionin lainsäätäjä on pyrkinyt varmistamaan tämän ilmoitusvelvollisuuden tehokkuuden säätämällä direktiivin 98/59 4 artiklan 1 kohdassa, että suunniteltua joukkovähentämistä, josta on ilmoitettu toimivaltaiselle viranomaiselle, ei saa toteuttaa ennen kuin on kulunut 30 päivää kyseisestä ilmoituksesta. ( 19 ) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on joka tapauksessa niin, että työsopimuksia ei voida irtisanoa ennen kuin suunnitellusta joukkovähentämisestä on ilmoitettu kyseiselle viranomaiselle. ( 20 )

34.

Direktiivin 98/59 4 artiklan 3 kohdassa todetaan suunniteltua joukkovähentämistä koskevan ilmoitusvelvollisuuden tarkoitus, sillä siinä säädetään lähinnä, että toimivaltaisen viranomaisen on käytettävä kyseinen 30 päivän vähimmäismääräaika pyrkien ratkaisemaan suunnitellusta joukkovähentämisestä aiheutuvat ongelmat. Tältä osin näiden kyseisen viranomaisen tehtäviin kuuluvien pyrkimysten luonne voidaan mielestäni määritellä kyseisen direktiivin alan perusteella, sillä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan direktiivi koskee erityisesti niitä sosioekonomisia vaikutuksia, joita joukkovähennyksistä voi aiheutua paikallisella tasolla ja määrätyssä sosiaalisessa ympäristössä. ( 21 ) Tästä seuraa, että työnantajan velvollisuudella ilmoittaa suunnitellusta joukkovähentämisestä toimivaltaiselle viranomaiselle pyritään siihen, että viranomainen voi kaikkien työnantajan sille toimittamien tietojen perusteella selvittää mahdollisuuksia rajoittaa joukkovähentämisen kielteisiä seurauksia toimenpiteillä, jotka perustuvat tietoihin niistä työmarkkinoista ja toimialasta, joilla joukkovähentäminen toteutetaan.

35.

Mielestäni edellä esitetyn perusteella voidaan selventää direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan tavoitetta.

36.

Katson nimittäin, että kyseisessä artiklassa säädetyllä velvollisuudella toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle jäljennös tietyistä työntekijöiden edustajille annetun kirjallisen ilmoituksen kohdista pyritään tavoitteeseen, joka on analoginen tavoitteelle, johon pyritään kyseisen direktiivin 3 artiklassa säädetyllä velvollisuudella ilmoittaa suunnitellusta joukkovähentämisestä. Tässä yhteydessä on muistettava, että tiedot, jotka työnantajan on toimitettava, koskevat lähinnä suunnitellun joukkovähentämisen syitä, joukkovähentämisen laajuutta ja aikaa, jonka kuluessa joukkovähentäminen on määrä toteuttaa. Minusta vaikuttaa siltä, että tällaisten joukkovähentämistä koskevien tietojen perusteella viranomainen voi arvioida joukkovähentämisen seurauksia ja suunnitella asianmukaisia toimenpiteitä. On tosin niin, että kyseiset tiedot toimitetaan viranomaiselle siinä vaiheessa, kun työnantaja vasta harkitsee joukkovähentämisiä ja aloittaa tästä syystä neuvottelut työntekijöiden edustajien kanssa. Joukkovähentäminen voi kuitenkin olla hyvin todennäköistä tai jopa väistämätöntä jo tässä vaiheessa, joten tällaisessa tilanteessa sillä, että viranomaiselle toimitetaan kyseiset tiedot hyvissä ajoin, varmistetaan, että viranomainen voi valmistella toimia, jotka se toteuttaa, ennen kuin sille toimitetaan ilmoitus suunnitellusta joukkovähentämisestä.

37.

Kuten komissio korostaa, tällaista tulkintaa tukee lisäksi direktiivin 75/129/ETY ( 22 ) valmisteluasiakirjojen tarkastelu; mainitun direktiivin 2 artiklan 3 kohdassa säädettiin käytännössä samankaltaisesta velvollisuudesta toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle jäljennös työntekijöiden edustajille annetusta kirjallisesta ilmoituksesta. Tätä velvollisuutta koskeva säännös otettiin direktiiviin Alankomaiden kuningaskunnan ehdotuksesta siksi, että kyseisen velvollisuuden perusteella toimivaltaiset viranomaiset saisivat välittömästi tiedon tilanteesta, joka voi vaikuttaa ratkaisevasti työmarkkinoihin, ja siten ne voisivat valmistella mahdollisesti tarvittavia toimenpiteitä. ( 23 )

38.

Minusta vaikuttaa kuitenkin siltä, että kun määritellään, millainen on direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan tavoite, huomioon on otettava vielä yksi kyseisessä artiklassa säädettyyn velvollisuuteen liittyvä seikka. On totta, että direktiivissä säädetään työntekijöiden edustajien ja toimivaltaisen viranomaisen osalta erillisistä työnantajien velvollisuuksista. Kyseisiä velvollisuuksia, joilla molemmilla suojataan osaltaan työntekijöitä joukkovähentämisten yhteydessä, ei kuitenkaan ole pidetty täysin erillään toisistaan. Kyseisillä velvollisuuksilla on päinvastoin yhteyksiä, ( 24 ) joiden vuoksi toimivaltaisen viranomaisen tehtävät riippuvat siitä, miten menettely, jossa työnantaja antaa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulee heitä, etenee ja millaiseen tulokseen siinä päädytään.

39.

Tämä yhteys ilmenee erityisesti, kun tarkastellaan kyseisen direktiivin säännöksiä, sillä direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että toimivaltaiselle viranomaiselle tehtävässä ilmoituksessa on oltava kaikki työntekijöiden edustajien kanssa käytäviä neuvotteluja koskevat tarvittavat tiedot, ja saman artiklan 2 kohdassa säädetään, että työnantajan on toimitettava työntekijöiden edustajille jäljennös suunniteltua irtisanomista koskevasta ilmoituksesta, ja työntekijöiden edustajat voivat myös esittää mahdolliset huomautuksensa toimivaltaiselle viranomaiselle.

40.

Mainituista säännöksistä seuraa siis, että viranomaisen toiminta perustuu erityisesti sen menettelyn, jossa työnantaja antaa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulee heitä, sisältöön ja tulokseen sekä huomautuksiin, joita työntekijöiden edustajat voivat esittää työnantajan aloitteesta käytävien neuvottelujen päätyttyä.

41.

Lisäksi direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan säännösten tarkastelun perusteella voidaan päätellä, että tämä velvollisuuksien välinen yhteys ilmenee myös ennen suunnitellusta joukkovähentämisestä ilmoittamista menettelyssä, jossa työnantaja antaa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulee heitä. Tältä osin on muistutettava, että velvollisuus toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle jäljennös tietyistä työntekijöiden edustajille annetun kirjallisen ilmoituksen kohdista on osa menettelyä, jossa työnantaja antaa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulee heitä. Kuten totesin edellä, kyseisen menettelyn yhteydessä edellytetään, että työntekijöiden edustajille annetaan hyvissä ajoin merkitykselliset tiedot, joiden perusteella he voivat osallistua tehokkaasti työnantajan kanssa käytävään vuoropuheluun.

42.

Tästä näkökulmasta työnantajan velvollisuus antaa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulla heitä ei rajoitu menettelyn aloittamiseen vaan velvollisuutta sovelletaan eri tavalla menettelyn edetessä. Tältä osin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että se, että työnantajalle syntyy velvollisuus ryhtyä harkittua joukkovähentämistä koskeviin neuvotteluihin, ei riipu siitä, pystyykö työnantaja jo antamaan työntekijöiden edustajille kaikki direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa vaaditut tiedot, joten nämä tiedot voidaan antaa neuvottelujen kuluessa, eikä niitä ole välttämättä annettava neuvottelujen alkamisajankohtana. Direktiivin 2 artiklan 3 kohdan logiikan mukaan työnantajan on nimittäin annettava työntekijöiden edustajille merkitykselliset tiedot koko neuvottelujen ajan. Näitä tietoja voi tulla käyttöön neuvottelumenettelyn eri vaiheissa, minkä vuoksi työnantajalla on mahdollisuus ja velvollisuus täydentää tietoja tämän menettelyn kuluessa, ja uudet merkitykselliset tiedot on annettava neuvottelujen viimeiseen hetkeen saakka. ( 25 )

43.

Koska jäljennös työntekijöiden edustajille annetun kirjallisen ilmoituksen tietyistä kohdista on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, sille ilmoitetaan aikana, jolloin työnantaja antaa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulee heitä, niiden tietojen sisällöstä ja laadusta, joiden perusteella nämä edustajat neuvottelevat työnantajan kanssa. Tästä voidaan päätellä, että kyseinen viranomainen saa tällä tavalla tiedon siitä, miten menettely, jossa työnantaja antaa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulee heitä, etenee ja millaista kehitystä siinä ilmenee.

44.

Koska neuvottelujen asianmukainen eteneminen on ratkaiseva seikka sen kannalta, voivatko työnantaja ja työntekijöiden edustajat päästä sopimukseen, se vaikuttaa ratkaisevasti suunniteltuihin joukkovähentämisiin ja siis myös niiden ratkaisujen laajuuteen ja laatuun, joita viranomaisen on harkittava joukkovähentämisen kielteisten seurauksien lieventämiseksi.

45.

Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan tarkoituksena on, että toimivaltaiselle viranomaiselle toimitetaan tiedot työnantajan harkitsemasta joukkovähentämisestä ja siitä, miten menettely, jossa työnantaja antaa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulee heitä, etenee, ja sen tavoitteena on, että kyseinen viranomainen voi arvioida suunnitellun joukkovähentämisen mahdollisia seurauksia ja tarvittaessa valmistautua tilanteen korjaamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin ennen kuin sille toimitetaan suunniteltua joukkovähentämistä koskeva ilmoitus.

46.

Hyödyllisten tietojen antamiseksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tämän jälkeen on vielä syytä selventää sitä, mitä unionin oikeudessa edellytetään kyseisessä artiklassa säädetyn velvollisuuden noudattamisen varmistamisen osalta, ja siis myös sitä, millaista harkintavaltaa kansallisilla viranomaisilla on tämän velvollisuuden laiminlyömisen perusteella sovellettavan seuraamuksen määrittämisen osalta.

47.

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, annetaanko direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisella alakohdalla, kun otetaan huomioon kyseisen säännöksen tavoite, suojaa yksittäisille työntekijöille siten, että Saksan oikeuden nojalla mainitun säännöksen rikkomisesta tulisi seurata, että irtisanominen on pätemätön.

48.

Tältä osin on selvää, että siltä osin kuin tässä artiklassa asetetaan velvollisuus työnantajalle, kyseisen direktiivin 6 artiklan nojalla jäsenvaltioiden on huolehdittava, että työntekijöiden edustajilla ja/tai työntekijöillä on käytettävissään hallinnolliset menettelyt ja/tai tuomioistuinmenettelyt sen varmistamiseksi, että tätä velvollisuutta noudatetaan.

49.

Tältä osin on todettava aluksi, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 98/59 6 artiklassa ei edellytetä jäsenvaltioilta tiettyä toimenpidettä siinä tapauksessa, että direktiivissä vahvistettuja velvoitteita ei noudatettaisi, vaan siinä jätetään niille vapaus valita ratkaisunsa tämän direktiivin tavoitteen toteuttamiseen soveltuvista erilaisista ratkaisuista mahdollisesti esiintyvien erilaisten tilanteiden mukaisesti. Näillä toimenpiteillä on kuitenkin Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti varmistettava todellinen ja tehokas oikeusturva ja niillä on oltava todellinen varoittava vaikutus. ( 26 )

50.

Tämän jälkeen on korostettava, että direktiivin 98/59 6 artiklassa ei suinkaan velvoiteta jäsenvaltioita säätämään, että irtisanominen on pätemätön, jos jotakin kyseisessä direktiivissä säädettyä velvollisuutta ei ole noudatettu. Direktiivin 92/56 valmisteluasiakirjoista nimittäin ilmenee, että komissio oli ehdottanut jäsenvaltioille, että direktiivissä säädettäisiin nimenomaisesti, että toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on varmistaa, että työnantajat noudattavat direktiivin mukaisia velvollisuuksiaan, kuuluvat muun muassa menettelyt, joissa joukkovähentäminen voidaan todeta pätemättömäksi. ( 27 ) Unionin lainsäätäjä hylkäsi tämän ehdotuksen ja sääti direktiivin 92/56 5 a artiklan, jonka sanamuoto on sama kuin direktiivin 98/59 6 artiklan sanamuoto ja jossa ei mitenkään viitata joukkovähentämisten pätemättömäksi toteamiseen. Vaikka direktiivin 98/59 6 artiklassa ei viitata menettelyihin, joissa joukkovähentäminen voidaan todeta pätemättömäksi, on kuitenkin todettava, että jäsenvaltioilla on direktiivin 98/59 5 artiklan nojalla mahdollisuus antaa lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, jotka ovat työntekijöille edullisempia.

51.

Direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa työntekijöille annetun suojan luonteesta on todettava, että edellä esitetystä ilmenee, että tässä artiklassa säädetyn velvollisuuden tavoitteena on, että hallintoviranomainen voi arvioida suunnitellun joukkovähentämisen mahdollisia seurauksia ja tarvittaessa valmistautua tilanteen korjaamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin ennen kuin sille toimitetaan suunniteltua joukkovähentämistä koskeva ilmoitus. Siinä vaiheessa, kun työnantaja vasta harkitsee joukkovähentämistä, toimivaltaisen viranomaisen toiminnan tarkoituksena ei ole vastata kunkin työntekijän yksittäistilanteeseen vaan hahmottaa joukkovähentäminen yleisesti ja arvioida, millaisin keinoin sen kielteisiin seurauksiin on vastattava. Mielestäni tästä on pääteltävä, että kyseisellä artiklalla työntekijöitä suojellaan kollektiivisesti eikä yksilöinä.

52.

Lisäksi on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi on perustettu työntekijöille ryhmänä ja se on luonteeltaan kollektiivinen, ja sitä käytetään työntekijöiden edustajien välityksellä. ( 28 ) Koska velvollisuus toimittaa viranomaiselle jäljennös tietyistä työntekijöiden edustajille annetun kirjallisen ilmoituksen kohdista on osa menettelyä, jossa työnantaja antaa tietoja työntekijöiden edustajille ja kuulee heitä, on loogista tulkita, että kyseisellä velvollisuudella perustetaan oikeus, jonka ominaisuudet ovat samankaltaisia kuin edellä mainitunkin oikeuden.

53.

Näin ollen direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn suojan kollektiivinen luonne merkitsee mielestäni sitä, että jäsenvaltioiden on säädettävä kansallisessa oikeudessaan ennen kaikkea työntekijöiden edustajien mahdollisuudesta ryhtyä toimenpiteisiin tarkistuttaakseen, että työnantaja on noudattanut tässä artiklassa säädettyä velvollisuutta. On kuitenkin niin, että siitä, että mainitulla säännöksellä annettava suoja on luonteeltaan kollektiivista, ei suinkaan seuraa, että jäsenvaltiot eivät voisi oman harkintavaltansa nojalla täydentää tätä järjestelyä ja taata työntekijöille mahdollisuuden ryhtyä omiin toimenpiteisiinsä samassa tarkoituksessa ja/tai vedota kyseisen artiklan rikkomisen seurauksiin työsopimuksen päättämisen kannalta.

54.

Näiden huomautusten jälkeen on kuitenkin todettava, että direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn velvollisuuden noudattamisen varmistamiseen soveltuvien toimenpiteiden tarkka määrittäminen kuuluu, kuten edellä jo totesin, jäsenvaltioiden toimivaltaan ja jäsenvaltiot määrittelevät nämä toimenpiteet pitkälti oman työoikeutensa erityispiirteiden perusteella. Tästä seuraa, ettei ole mahdollista eikä mielestäni edes toivottavaa kuvailla yksityiskohtaisesti niitä erityisiä menettelyjä, joista jäsenvaltioiden olisi säädettävä kansallisessa oikeudessaan. Pelkästään se riittää, että toimenpiteillä taataan tehokkaat oikeussuojakeinot ja että niillä on todellinen varoittava vaikutus.

55.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesarbeitsgerichtin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20.7.1998 annetun neuvoston direktiivin 98/59/EY 2 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa

on tulkittava siten, että

sen velvollisuuden, jona on toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle jäljennös ainakin niistä kirjallisen ilmoituksen kohdista, joissa on direktiivin 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan i–v alakohdassa tarkoitetut tiedot, tarkoituksena on, että kyseinen viranomainen voi arvioida joukkovähentämisen mahdollisia seurauksia kyseisten työntekijöiden tilanteen kannalta ja tarvittaessa valmistautua tilanteen korjaamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin. Jäsenvaltioiden on säädettävä kansallisessa oikeudessaan toimenpiteistä, joita käyttämällä työntekijöiden edustajat voivat tarkistuttaa, että kyseistä velvollisuutta on noudatettu. Näillä toimenpiteillä on Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti varmistettava todellinen ja tehokas oikeusturva ja niillä on oltava todellinen varoittava vaikutus.