a)

velvoittamaan (SEUT 266 artiklan 2 kohdan, SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan 2 kohdan nojalla) Euroopan unionin, jota edustaa Euroopan komissio, maksamaan 1 096 814,68 euroa (tai toissijaisesti, unionin yleisen tuomioistuimen mahdollisesti määrittämän muun määrän, jos se päättää soveltaa jäljempänä mainitusta poikkeavaa korkokantaa) – kyseinen määrä saadaan soveltamalla Euroopan keskuspankin (EKP) perusrahoitusoperaatioille vahvistamaa (1 prosentin suuruista) korkoa, joka oli voimassa 9.3.2010, korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä, 9.3.2010 ja 25.10.2017 välisenä ajanjaksona (vähennettynä 129 847,10 eurolla, jotka on jo maksettu ”kertyneenä” korkona) – korvauksena Ferriere Nord S.p.A:lle aiheutuneesta vahingosta, joka johtui siitä, ettei sille ole maksettu (SEUT 266 artiklan 1 kohdan vastaisesti) viivästyskorkoja sakolle (josta määrättiin Euroopan komission 30.9.2009 päivätyllä päätöksellä K(2009) 7492 lopullinen ja 8.12.2009 päivätyllä päätöksellä K(2009) 9912 lopullinen), jonka se maksoi tilapäisesti 9.3.2010 ja jonka Euroopan komissio palautti 25.10.2017 unionin tuomioistuimen 21.9.2017 asiassa C-88/15 P antaman tuomion seurauksena

ja tämän seurauksena

b)

velvoittamaan Euroopan unionin, jota edustaa Euroopan komissio, maksamaan edellä a kohdassa tarkoitetulle vahingonkorvaukselle pääomitettua korkoa 25.10.2017 lukien (tai toissijaisesti muusta unionin yleisen tuomioistuimen mahdollisesti vahvistamasta ajankohdasta) siihen asti, kunnes määrä on kokonaisuudessaan ja tosiasiallisesti maksettu, soveltamalla Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioille vahvistamaa korkoa, korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä (tai toissijaisesti muulla unionin yleisen tuomioistuimen mahdollisesti vahvistamalla muulla korolla)

—

Kantaja väittää tässä yhteydessä, että pannakseen unionin tuomioistuimen asiassa C-88/15 P 21.9.2017 antaman tuomion (jolla kumottiin SEUT 101 artiklan mukaisesti vuonna 2009 annettu tarkastuspäätös) täysimääräisesti täytäntöön (SEUT 266 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla), komission olisi pitänyt maksaa Ferriere Nordille takaisin sekä vuonna 2010 väliaikaisesti maksettu sakko että myös siihen liittyvät viivästyskorot, soveltamalla asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdassa vahvistettua korkokantaa eli erääntymiskuukauden ensimmäisenä kalenteripäivänä julkaistua EKP:n perusrahoitusoperaatioille vahvistamaa korkoa, korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä. Sitä vastoin komissio maksoi 25.10.2017 – korkoina – ainoastaan asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun, pankkitilille, jolle sakon määrä oli tilapäisesti talletettu, ”kertyneen” koron. Viivästyskorkojen maksamatta jättäminen tarkoittaa unionin primaarioikeuden rikkomista (SEUT 266 artiklan 1 kohta), mikä saa aikaan komission sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun. Edellä mainitulle korvaukselle on maksettava myös pääomitettua korkoa siitä päivästä lukien, jolloin maksettiin ainoastaan ”kertynyt” korko, määrän tosiasialliseen maksuun saakka.

—

Kantaja väittää tässä yhteydessä, että komissio ilmoitti 30.4.2021 päivätyllä kirjeellä, ettei se voinut tai halunnut hyväksyä Ferriere Nordin esittämää vahingonkorvausvaatimusta unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklan nojalla sillä perusteella, että siinä määrätty viiden vuoden vanhentumisaika on päättynyt, koska – komission mukaan – sen sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun aiheuttavana tapahtumana (ja siis vanhentumisajan alkamisajankohtana) oli vuonna 2010 tapahtunut sakon väliaikainen maksaminen. Ferriere Nord sitä vastoin katsoo, että vastuun aikaansaavana tapahtumana on se, että 25.10.2017 – jolloin sakko maksettiin takaisin vuonna 2017 annetun tuomion täytäntöönpanemiseksi – komissio ei maksanut asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklassa säädettyjä viivästyskorkoja vaan se maksoi ainoastaan saman asetuksen 90 artiklassa tarkoitetun ”kertyneen” koron. Tällainen SEUT 266 artiklan 1 kohdan rikkominen tarkoittaa, että komissio on toiminut sääntöjenvastaisesti ja saa aikaan komission sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun, ja unionin tuomioistuimen perussäännössä tarkoitettu viiden vuoden vanhentumisaika alkaa siten kulua tästä rikkomisesta lukien.