–

BNP Paribas SA, edustajinaan V. Bringer, N. Coutrelis ja M. Lévis, avocats,

–

TR, edustajinaan A. Lyon-Caen, T. Lyon-Caen ja F. Thiriez, avocats,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään A. Daniel ja A.-L. Desjonquères,

–

Sveitsin hallitus, asiamiehinään N. Marville-Dosen ja J. Schickel-Küng,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Noë ja W. Wils,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili‑ ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 (EYVL 2001, L 12, s. 1) 33 ja 36 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat BNP Paribas SA ja TR ja jossa on kyse TR:n irtisanomisesta, josta englantilainen tuomioistuin on antanut ratkaisun, jonka vaikutukset ranskalaisessa tuomioistuimessa myöhemmin nostetun kanteen tutkittavaksi ottamiseen ovat riidanalaiset.

3

Asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan 2, 6, 16 ja 19 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

4

Asetuksen III luvun, joka koskee tunnustamista ja täytäntöönpanoa, 1 jaksossa, jonka otsikko on ”Tunnustaminen”, olevassa 33 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiossa annettu tuomio tunnustetaan toisissa jäsenvaltioissa ilman eri menettelyä.

2.   Jos kysymys tuomion tunnustamisesta sellaisenaan on riidan kohteena, voi jokainen, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee, pyytää tämän luvun 2 ja 3 jaksossa tarkoitetussa menettelyssä vahvistettavaksi, että tuomio on tunnustettava.

3.   Jos tuomioon vedotaan jäsenvaltiossa vireillä olevassa asiassa ja tuon asian ratkaisu riippuu siitä, onko tuomio tunnustettava, on asiaa käsittelevä tuomioistuin toimivaltainen ratkaisemaan tunnustamista koskevan kysymyksen.”

5

Asetuksen N:o 44/2001 1 jaksossa olevassa 36 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Ulkomaista tuomiota ei saa sen sisältämän asiaratkaisun osalta ottaa missään tapauksessa uudelleen tutkittavaksi.”

6

Tämä asetus on kumottu ja korvattu tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1). Asetuksen N:o 1215/2012 66 artiklan 2 kohdan nojalla asetusta N:o 44/2001 sovelletaan kuitenkin edelleen sellaisissa tuomioistuinmenettelyissä annettuihin ratkaisuihin, jotka on pantu vireille ennen 10.1.2015 ja jotka kuuluvat kyseisen asetuksen soveltamisalaan.

7

Sopimus Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä (EUVL 2020, L 29, s. 7; jäljempänä erosopimus) tehtiin 17.10.2019 ja se tuli voimaan 1.2.2020.

8

Erosopimuksen 67 artiklan, jonka otsikko on ”Tuomioistuinten toimivalta ja oikeudellisten päätösten tunnustaminen ja täytäntöönpano sekä tähän liittyvä keskusviranomaisten yhteistyö”, 2 kohdan a alakohdassa määrätään seuraavaa:

”Tuomioiden, päätösten, virallisten asiakirjojen, tuomioistuimessa tehtyjen sovintojen ja sopimusten tunnustamisessa ja täytäntöönpanossa on Yhdistyneessä kuningaskunnassa samoin kuin jäsenvaltioissa, silloin kun asiassa on liittymä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, sovellettava seuraavia säädöksiä ja säännöksiä:

9

Erosopimuksen 126 artiklassa määrätään siirtymäkaudesta, joka alkaa tämän sopimuksen voimaantulopäivänä ja päättyy 31.12.2020 ja jonka ajan unionin oikeutta sovelletaan erosopimuksen 127 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ellei erosopimuksessa ole toisin määrätty.

10

Työoikeudellisten säädösten koonnoksen (code du travail, jäljempänä työoikeussäännöstö) L. 1234-5 §:n ensimmäisessä momentissa säädetään seuraavaa:

”Silloin, kun irtisanomisaikaa ei noudateta, työntekijällä on oikeus saada irtisanomisajalta maksettava hyvitys, paitsi jos työntekijä on tehnyt vakavan virheen.”

11

Työoikeussäännöstön L. 1234-9 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Työntekijällä, jolla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus ja joka irtisanotaan, – – on oikeus irtisanomiskorvaukseen, paitsi jos työntekijä on tehnyt vakavan virheen.”

12

Säännöstön L. 1235-3 §:n mukaan tuomioistuin voi ehdottaa työntekijän ottamista takaisin yrityksen palvelukseen niin, että työntekijän saavutetut edut säilyvät, jos työntekijän irtisanominen on tapahtunut ilman todellista ja painavaa syytä, ja jos jompikumpi osapuolista kieltäytyy tästä, tuomioistuin velvoittaa työantajan maksamaan työntekijälle korvauksen.

13

Säännöstön R. 1452-6 §:ssä, sellaisena kuin se oli voimassa ennen kuin se kumottiin työtuomioistuimista ja työoikeudellisten riita-asioiden käsittelystä 20.5.2016 annetulla asetuksella nro 2016-660 (décret no 2016‑660, du 20 mai 2016, relatif à la justice prud’homale et au traitement judiciaire du contentieux du travail; JORF 25.5.2016, säädösteksti nro 30), säädettiin seuraavaa:

”Kaikki samojen asianosaisten väliseen työsopimukseen liittyvät vaatimukset, niin kantajan kuin vastaajan vaatimukset, on käsiteltävä samassa tuomioistuinmenettelyssä.

Tätä sääntöä ei sovelleta, jos vaatimusten peruste syntyy tai ilmenee vasta sen jälkeen, kun asia on saatettu työtuomioistuimen käsiteltäväksi.”

14

Työntekijöiden oikeuksista vuonna 1996 annetussa laissa (Employment Rights Act 1996, jäljempänä ERA 1996) on X osa, jonka otsikko on ”Laiton irtisanominen”.

15

Tämän X osan I luvussa, jonka otsikko on ”Laittoman irtisanomisen kielto”, on sen 98 §, jossa säädetään seuraavaa:

”(1) Ratkaistaessa tätä osaa soveltaen, onko työntekijän irtisanominen ollut laillinen vai laiton, työnantajan on osoitettava

(2) Syy kuuluu tämän momentin soveltamisalaan silloin, kun

– –

– –

(4) Jos työnantaja täyttää 1 momentin vaatimukset, irtisanomisen laillisuus tai laittomuus (suhteessa työnantajan osoittamaan syyhyn) ratkaistaan

– –”

16

X osan II luvussa, jonka otsikko on ”Oikeussuojakeinot laittomissa irtisanomistilanteissa”, on 118 §, jonka mukaan silloin, kun tuomioistuin määrää korvauksia laittoman irtisanomisen johdosta lain 112 §:n 4 momentin ja 117 §:n 3 momentin mukaisesti, kyseiset korvaukset muodostuvat peruskorvauksesta (basic award) sekä irtisanomishyvityksestä (compensatory award).

17

BNP Paribas, aiemmin BNP SA, otti pääasian vastapuolen palvelukseensa 25.8.1998 Englannin oikeuden mukaisesti laaditulla työsopimuksella tämän ranskalaisen yhtiön Lontoossa (Yhdistynyt kuningaskunta) toimivaan sivuliikkeeseen.

18

Osapuolet tekivät 2.4.2009 Ranskan oikeuden mukaisesti toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteesta sopimuksen, jossa määrättiin asianomaisen henkilön lähettämisestä työkomennukselle Singaporeen. Tähän sopimukseen 16.8.2010 tehdyn lisäyksen nojalla hänet siirrettiin Lontoon sivuliikkeen palvelukseen.

19

Pääasian vastapuoli irtisanottiin 30.9.2013 vakavan virheen perusteella Singaporen työkomennuksen aikana tapahtuneiden seikkojen vuoksi, ja hän riitautti irtisanomisen.

20

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta käy ilmi, että kyseinen työntekijä nosti 20.12.2013 kanteen Employment Tribunal, London Centralissa (Lontoon työoikeudellisten asioiden tuomioistuin, Yhdistynyt kuningaskunta; jäljempänä englantilainen tuomioistuin) sen vahvistamiseksi, että irtisanominen oli laiton, ja vaati kanteessaan korvausta tällä perusteella esittäen kuitenkin varauksen, jonka mukaan hänellä oli tarkoitus esittää muita työsuhteensa päättymiseen liittyviä maksuvaatimuksia.

21

Työoikeudellisten asioiden tuomioistuin totesi 26.9.2014 antamassaan tuomiossa (jäljempänä brittiläinen tuomio), että kanne oli Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuden perusteella katsottava perustelluksi, ja siirsi muut korvaavia toimenpiteitä koskevat kysymykset myöhempään käsittelyyn. BNP Paribas maksoi työntekijälle 81175 Englannin puntaa (GBP) (n. 96517 euroa) irtisanomishyvityksenä. Tuomiossaan tuomioistuin toi esiin muun muassa sen, että BNP Paribas oli määrännyt työntekijälleen seuraamuksen Ranskan työlainsäädännön mukaisesti, mutta yhtiön oikeudellinen edustaja oli hyväksynyt sen, että riita-asia ratkaistaisiin ERA 1996:n ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa muotoutuneen oikeuskäytännön perusteella.

22

Työntekijä nosti 27.11.2014 conseil de prud’hommes de Paris’ssa (Pariisin työtuomioistuin, Ranska) kanteen vaatien, että se velvoittaa BNP Paribas’n maksamaan hänelle joukon rahasummia, kuten vahingonkorvausta irtisanomisesta ilman todellista ja painavaa syytä, irtisanomisajalta maksettavan hyvityksen ja irtisanomiskorvauksen sekä hänen työsopimuksensa mukaiset bonukset ja lisäpalkkiot. Työtuomioistuin totesi 17.5.2016 antamassaan päätöksessä, ettei vaatimuksia voitu ottaa tutkittavaksi brittiläisen tuomion oikeusvoiman vuoksi.

23

Cour d’appel de Paris (Pariisin ylioikeus, Ranska) kumosi työtuomioistuimen 17.5.2016 antaman päätöksen 22.5.2019 antamallaan tuomiolla. Cour d’appel katsoi, että brittiläinen tuomio oli oikeusvoimainen siltä osin kuin siinä katsottiin, ettei irtisanomisella ollut todellista ja painavaa syytä, mutta että työntekijän Ranskassa esittämät vaatimukset täyttivät kuitenkin tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Kyseinen ylioikeus toi esiin sen, että englantilaisessa tuomioistuimessa nostetussa kanteessa todettiin nimenomaisesti, että asianomainen oli vaatinut ”peruskorvausta ja irtisanomishyvitystä” mutta ei ”työsopimuksensa päättämiseen liittyviä korvauksia ja sosiaalietuuksia”, joihin hän tähtäsi saattamalla asian toisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Cour d’appel de Paris katsoi, etteivät englantilaisessa tuomioistuimessa esitetyt rahamääräiset vaatimukset olleet samoja kuin vaatimukset, jotka oli esitetty cour d’appel de Paris’ssa, eikä niillä ollut samaa perustetta, joten niitä ei voitu torjua oikeusvoimaväitteellä. Se velvoitti BNP Paribas’n maksamaan Ranskan oikeuden ja pääasiassa kyseessä olevan työsopimuksen nojalla vahingonkorvausta irtisanomisesta ilman todellista ja painavaa syytä, irtisanomisajalta maksettavan hyvityksen sekä bonuksia ja lisäpalkkioita.

24

BNP Paribas valitti tuomiosta Cour de cassationiin (ylin tuomioistuin, Ranska), joka on pyytänyt ennakkoratkaisua käsiteltävässä asiassa. Se viittaa erityisesti asetuksen N:o 44/2001 33 artiklaan ja väittää, että brittiläisen tuomion vuoksi ranskalaisilla tuomioistuimilla ei ollut toimivaltaa tutkia asianomaisen työntekijän esittämiä vaatimuksia. Se katsoo ensinnäkin, että oikeusvoimaväite olisi pitänyt arvioida sen sitovuuden ja tehokkuuden kannalta, joka ulkomaisella tuomiolla oli siinä jäsenvaltiossa, jossa tuomio on annettu, ja että olisi pitänyt selvittää, oliko tämä tuomio esteenä sille, että jonkin toisen jäsenvaltion tuomioistuimet ratkaisevat vaatimuksia, jotka olisi voitu esittää jo ensimmäisessä jäsenvaltiossa vireille pannussa menettelyssä. Toiseksi se väittää, että pääasiassa työntekijän Ranskassa esittämillä vaatimuksilla on sama kohde – hänen irtisanomisensa seurausten korvaaminen – ja sama peruste – 2.4.2009 allekirjoitettu työsopimus – kuin englantilaisessa tuomioistuimessa jo vireillä olleissa asioissa, joten englantilaisen tuomioistuimen antaman tuomion oikeusvoima muodostuu näiden vaatimusten esteeksi ja ne on näin ollen jätettävä tutkimatta.

25

Cour de cassation pohtii tässä yhteydessä ensinnäkin sitä, voidaanko asetuksen N:o 44/2001 33 ja 36 artiklan perusteella katsoa, että jonkin jäsenvaltion tuomioistuimen antaman tuomion tunnustaminen vie tutkittavaksi ottamisen edellytykset samojen asianosaisten väliseltä kanteelta, joka perustuu samaan sopimukseen ja joka on nostettu myöhemmin jossakin toisessa jäsenvaltiossa sellaisten vaatimusten ratkaisemiseksi, joita ei ole esitetty kyseisessä ulkomaisessa tuomioistuimessa, tilanteessa, jossa alkuperäjäsenvaltion eli näistä ensin mainitun valtion lainsäädännössä säädetään vaatimusten keskittämistä koskevasta säännöstä tai säännöstä, jonka mukaan vaatimukset on käsiteltävä samassa tuomioistuinmenettelyssä, ja jossa pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion eli näistä jälkimmäisen valtion lainsäädännössä on samankaltainen sääntö.

26

Cour de cassationin mukaan BNP Paribas on Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuden osalta vedonnut käsiteltävässä asiassa abuse of process ‑kieltoon, joka on muotoiltu Court of Chanceryn (England & Wales) (Englannin ja Walesin alioikeus, Chancery-osasto, Yhdistynyt kuningaskunta) 20.7.1843 antamassa tuomiossa Henderson v. Henderson ja joka ”velvoittaa asianosaiset, kun niiden välinen kysymys on toimivaltaisen tuomioistuimen käsittelemän oikeusriidan kohteena, esittämään asiansa kokonaisuudessaan tälle tuomioistuimelle, jotta kaikki asianomaiseen kysymykseen liittyvät näkökohdat voidaan ratkaista samalla kertaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mahdollisuutta muutoksenhakuun”. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että Ranskan oikeuden osalta työoikeussäännöstön R. 1452‑6 §:ään sisältyvä ns. ”yhden tuomioistuinmenettelyn” sääntö, jonka mukaan kaikki samojen asianosaisten väliseen työsopimukseen liittyvät vaatimukset on lähtökohtaisesti käsiteltävä samassa tuomioistuinmenettelyssä, oli edelleen voimassa silloin, kun asia saatettiin Conseil de prud’hommes de Paris’n käsiteltäväksi.

27

Toiseksi siinä tapauksessa, että katsottaisiin, että tutkimatta jättäminen ei perustu asetuksen N:o 44/2001 36 artiklassa tarkoitetulla tavalla ulkomaisen tuomion vaikutuksiin, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, miten tällaisessa tilanteessa perusteen ja kohteen mahdollinen identtisyys vaikuttaa kyseisen asetuksen 33 ja 36 artiklan soveltamiseen, erityisesti kun otetaan huomioon, millaisia ovat ne vaatimukset, joita on käsiteltävässä asiassa esitetty yhtäältä englantilaiselle tuomioistuimelle ja toisaalta ranskalaisille tuomioistuimille.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tämän osalta vastauksen ensinnäkin siihen, onko kaikilla vaatimuksilla, joiden tarkoituksena on velvoittaa rahamääräiseen seuraamukseen samasta työsopimuksesta johtuvien velvoitteiden täyttämättä jättämisestä, katsottava olevan ”sama kohde” vai onko tällaiset vaatimukset erotettava toisistaan sen mukaan, kohdistuvatko ne kyseisen sopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttämiseen vai sopimuksen päättämiseen liittyviin velvoitteisiin.

29

Toiseksi se pohtii erityisesti, onko Yhdistyneen kuningaskunnan oikeudessa ERA 1996:lla säädetyn kaltaisen laittomasta irtisanomisesta maksettavan korvauksen ja Ranskan oikeudessa työoikeussäännöstön L. 1235‑3 §:ssä säädetyn kaltaisen irtisanomisesta ilman todellista ja painavaa syytä maksettavan korvauksen tai mahdollisesti kyseisen säännöstön L. 1234‑5 §:n 1 momentissa tarkoitetun irtisanomisajalta maksettavan hyvityksen ja L. 1234‑9 §:n 1 momentissa säädetyn kaltaisen irtisanomiskorvauksen kohde sama.

30

Kolmanneksi se haluaa vastauksen vielä siihen, onko Yhdistyneessä kuningaskunnassa voimassa olevan kaltaisella laitonta irtisanomista koskevalla kanteella ja työsopimuksessa määrättyjen bonusten tai lisäpalkkioiden maksamiseksi nostetulla kanteella katsottava olevan ”sama peruste” ja ”sama kohde” silloin, kun kumpikin näistä kanteista perustuu samaan sopimussuhteeseen asianosaisten välillä.

31

Cour de cassation on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

32

Mitä ensinnäkin tulee asetuksen N:o 44/2001 soveltamiseen ratione temporis, on huomattava, että asetus on kumottu ja korvattu asetuksella N:o 1215/2012 mutta että tämän asetuksen 66 artiklan 2 kohdan nojalla asetusta N:o 44/2001 sovelletaan edelleen ennen 10.1.2015 vireille pannuissa oikeudenkäynneissä annettuihin ratkaisuihin.

33

Näin ollen jossakin toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion tunnustamista tai täytäntöönpanoa koskevan hakemuksen yhteydessä sen määrittämiseksi, kumpaa näistä asetuksista voidaan soveltaa ratione temporis, on tukeuduttava sen oikeudenkäynnin vireillepanopäivään, jossa annettiin tuomio, jonka tunnustamista tai täytäntöönpanoa pyydetään (ks. vastaavasti tuomio 6.6.2019, Weil (C‑361/18, EU:C:2019:473, 24 kohta).

34

Käsiteltävässä asiassa kanne, josta annetun ratkaisun tunnustamisesta pääasiassa on kyse, nostettiin 20.12.2013 englantilaisessa tuomioistuimessa. Tästä seuraa, että asetusta N:o 44/2001 sovelletaan ratione temporis ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettuun asiaan.

35

Toiseksi asetuksen N:o 44/2001 sovellettavuudesta ratione loci todettakoon, että Yhdistyneen kuningaskunnan Euroopan unionista eroamisesta huolimatta erosopimuksen 67 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan, kun sitä tarkastellaan yhdessä erosopimuksen 126 ja 127 artiklan kanssa, asetusta N:o 1215/2012 sovelletaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja jäsenvaltioissa tilanteissa, joissa on osallisena Yhdistynyt kuningaskunta, sellaisten tuomioiden tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon, jotka on annettu oikeudenkäynneissä, jotka on pantu vireille ennen siirtymäkauden päättymistä 31.12.2020.

36

Tästä seuraa, että asetukseen N:o 44/2001, joka oli tätä erosopimusta tehtäessä jo kumottu ja korvattu asetuksella N:o 1215/2012, sisältyviä tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä sovelletaan edelleen samoin edellytyksin.

37

Koska tässä tapauksessa se brittiläinen tuomio, jonka tunnustamista on pyydetty Ranskassa, on annettu 20.12.2013 vireille pannussa oikeudenkäynnissä, asetusta N:o 44/2001 sovelletaan ratione loci pääasiassa.

38

Kolmanneksi asetuksen N:o 44/2001 tulkinnan osalta on muistettava, että kuten sen johdanto-osan 19 perustelukappaleesta ilmenee ja siltä osin kuin kyseisellä asetuksella on jäsenvaltioiden välisissä suhteissa korvattu tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehty yleissopimus, sellaisena kuin se on muutettuna uusien jäsenvaltioiden liittymistä tähän yleissopimukseen koskevilla myöhemmillä yleissopimuksilla (jäljempänä Brysselin yleissopimus), unionin tuomioistuimen mainitun yleissopimuksen määräyksistä omaksuma tulkinta pätee myös asetuksen säännöksiin, mikäli kyseisten määräysten ja säännösten voidaan katsoa vastaavan toisiaan (tuomio 14.9.2017, Nogueira ym., C‑168/16 ja C‑169/16, EU:C:2017:688, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Kun otetaan huomioon tässä ennakkoratkaisupyynnössä erityisesti tarkastellut säännökset, on huomattava, että yhtäältä Brysselin yleissopimuksen 26 ja 29 artikla ja toisaalta asetuksen N:o 44/2001 33 ja 36 artikla vastaavat tällä tavoin toisiaan, koska ensin mainittujen artiklojen sanamuoto on olennaisilta osin toistettu näissä jälkimmäisissä artikloissa. Näin ollen tulkinta, jonka unionin tuomioistuin on jo omaksunut ensin mainituista, pätee myös jälkimmäisiin.

40

Neljänneksi nyt käsiteltävässä asiassa esitettyjen kysymysten ulottuvuuden osalta on vielä esitettävä se täsmennys, että pääasiassa kyseessä oleva tilanne vastaa asetuksen N:o 44/2001 33 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tilannetta eli tilannetta, jossa jäsenvaltiossa, jossa tuomio on annettu, nk. alkuperäjäsenvaltiossa, annetun tuomion tunnustamiseen vedotaan liitännäisesti toisen jäsenvaltion eli nk. pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tuomioistuimessa. Lisäksi Brysselin yleissopimusta koskevasta P. Jenardin laatimasta selvityksestä (EYVL 1979, C 59, s. 44) ilmenee, että yleissopimuksen 26 artiklan 3 kappale, joka vastaa asetuksen 33 artiklan 3 kohtaa, ”koskee tapauksia, joissa tunnustamiseen vedotaan liitännäisesti eli oikeusvoimaväitteenä toisessa oikeudenkäynnissä”, jotta estettäisiin se, että tuomioistuinratkaisu kyseenalaistettaisiin nostamalla tässä toisessa jäsenvaltiossa kanteita, jotka koskevat samoja seikkoja kuin ne, jotka on ratkaistu kyseisellä ratkaisulla.

41

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee asiallisesti sitä, onko asetuksen N:o 44/2001 33 artiklaa tulkittava yhdessä asetuksen 36 artiklan kanssa siten, että se on esteenä sille, että alkuperäjäsenvaltiossa annetun työsopimusta koskevan tuomioistuinratkaisun tunnustamisesta pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa seuraa, että pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tuomioistuimessa esitetyt vaatimukset on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että alkuperäjäsenvaltion lainsäädännössä on kaikkien tätä työsopimusta koskevien vaatimusten keskittämistä edellyttävä menettelysääntö.

42

Tässä yhteydessä on mainittava – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 37 kohdassa –, että tunnustamisen käsitettä ei ole määritelty asetuksessa N:o 44/2001, jossa ainoastaan säädetään sen 33 artiklan 1 kohdassa, että jäsenvaltiossa annettu tuomio tunnustetaan muissa jäsenvaltioissa ilman eri menettelyä, ja sen 36 artiklassa, ettei ulkomaista tuomiota saa sen sisältämän asiaratkaisun osalta ottaa missään tapauksessa uudelleen tutkittavaksi.

43

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 44/2001 säännöksiä on tulkittava itsenäisesti käyttäen perustana sen järjestelmää ja tavoitteita (tuomio 15.11.2012, Gothaer Allgemeine Versicherung ym., C‑456/11, EU:C:2012:719, 25 kohta ja tuomio 7.3.2018, E.ON Czech Holding, C‑560/16, EU:C:2018:167, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Asetuksen N:o 44/2001 tavoitteiden osalta sen johdanto-osan 2, 6 ja 16 perustelukappaleessa todetaan, että tällä asetuksella pyritään takaamaan niissä jäsenvaltioissa, joita kyseinen asetus sitoo, annettujen siviili- ja kauppaoikeudellisten tuomioiden vapaa liikkuvuus yhtenäistämällä tuomioistuimen toimivaltaa koskevat säännöt ja yksinkertaistamalla muodollisuudet tällaisten tuomioiden tunnustamiseksi ja täytäntöönpanemiseksi (ks. vastaavasti tuomio 4.10.2018, Società Immobiliare Al Bosco, C‑379/17, EU:C:2018:806, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 12.12.2019, Aktiva Finants, C‑433/18, EU:C:2019:1074, 25 kohta).

45

Asetuksella N:o 44/2001 käyttöön otetun järjestelmän osalta sen johdanto-osan 16 perustelukappaleessa korostetaan keskinäistä luottamusta lainkäyttöön unionissa sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun jäsenvaltioiden tuomioistuimet ovat tilanteessa, jossa sovelletaan yhteisiä toimivaltasääntöjä. Keskinäisellä luottamuksella voidaan perustella jäsenvaltiossa annettujen tuomioiden tunnustaminen suoraan lain nojalla, kuten tämän asetuksen 33 artiklan 1 kohdassa säädetään, ja se merkitsee sitä, että tällaisia tuomioita ei saa asiaratkaisun osalta ottaa uudelleen tutkittavaksi, kuten mainitun asetuksen 36 artiklassa edellytetään (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2012, Gothaer Allgemeine Versicherung ym., C‑456/11, EU:C:2012:719, 28, 35 ja 37 kohta; tuomio 26.9.2013, Salzgitter Mannesmann Handel, C‑157/12, EU:C:2013:597, 31 ja 32 kohta ja tuomio 16.7.2015, Diageo Brands, C‑681/13, EU:C:2015:471, 40 kohta).

46

Keskinäinen luottamus edellyttää myös, että tällaisen tuomioistuinratkaisun tunnustamisen periaatetta koskevia säännöksiä, kuten asetuksen N:o 44/2001 33 artiklan säännöksiä, ei tulkita suppeasti, kun taas säännöksiä, joissa säädetään poikkeuksista tähän periaatteeseen, on tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2012, Gothaer Allgemeine Versicherung ym., C‑456/11, EU:C:2012:719, 28 ja 30 kohta; tuomio 16.7.2015, Diageo Brands, C‑681/13, EU:C:2015:471, 41 kohta ja tuomio 20.6.2022, London Steam-Ship Owners’ Mutual Insurance Association, C‑700/20, EU:C:2022:488, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut tämän osalta lainaamalla edellä 40 kohdassa mainittua P. Jenardin kertomusta, tunnustamisesta ”on seurattava se, että tuomioilla on sama sitovuus ja tehokkuus kuin niillä on siinä valtiossa, jossa ne on annettu”. Asetuksen N:o 44/2001 33 artiklan nojalla tunnustetulla ulkomaisella tuomiolla on näin ollen lähtökohtaisesti oltava valtiossa, jossa tunnustamista pyydetään, samat vaikutukset kuin sillä on alkuperävaltiossa (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2012, Gothaer Allgemeine Versicherung ym., C‑456/11, EU:C:2012:719, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 42–52 kohdassa, tästä oikeuskäytännöstä seuraa, että kun jossakin jäsenvaltiossa annetun tuomion tunnustamiseen vedotaan asetuksen N:o 44/2001 perusteella, niiden vaikutusten määrittämiseksi, joita tällä tuomiolla on oltava pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa, on lähtökohtaisesti tukeuduttava yksinomaan alkuperäjäsenvaltion oikeussääntöihin ja tällaiselle tuomioistuinratkaisulle on annettava sama sitovuus ja tehokkuus kuin sillä on alkuperäjäsenvaltiossa.

49

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee käsiteltävässä asiassa, että kyseessä olevan alkuperäjäsenvaltion lainsäädännössä edellytetään, että asianosaiset keskittävät kaikki samaa oikeussuhdetta koskevat vaatimuksensa samaan menettelyyn uhalla, että ne muuten jätetään tutkimatta. On siis selvitettävä, koskeeko tällainen menettelysääntö alkuperäjäsenvaltiossa annetun tuomioistuinratkaisun sitovuutta ja tehokkuutta silloin, kun ratkaisu tunnustetaan pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa, jolloin tämän jäsenvaltion tuomioistuimessa myöhemmin samojen asianosaisten välillä ja saman oikeussuhteen perusteella esitetyt uudet vaatimukset olisi jätettävä tutkimatta.

50

Tältä osin on todettava, että tällainen vaatimusten keskittämistä koskeva kansallinen oikeussääntö on luonteeltaan prosessuaalinen, ja sen tarkoituksena on sekä hyvän oikeudenkäytön vaatimuksen että asianosaisten etujen mukaisesti välttää se, että vaatimukset, jotka liittyvät yhteen ja samaan asianosaisten väliseen oikeussuhteeseen, johtaisivat lukuisiin oikeudenkäynteihin. Tällaisella säännöllä ei kuitenkaan ole tarkoitus säännellä sitä sitovuutta ja tehokkuutta, joka tuomioistuinratkaisulla on jäsenvaltiossa, jossa se on annettu, edellä 47 kohdassa lainatussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Tätä sääntöä ei siis ole tarkoitettu sovellettavaksi sellaisen tuomioistuinratkaisun vaikutusten määrittämiseen, jonka tunnustamiseen vedotaan, jotta jätettäisiin tutkimatta kanne, jonka asianosaiset ovat samat, joka koskee samaa oikeussuhdetta ja joka on pantu vireille jossakin toisessa jäsenvaltiossa kyseisen ratkaisun antamisen jälkeen.

51

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 58–62 kohdassa korostanut, päinvastainen tulkinta saattaisi vaarantaa tämän asetuksen III lukuun otettujen tunnustamista koskevien säännösten soveltamisen, minkä lisäksi se voisi kyseenalaistaa niiden asetuksen II lukuun otettujen säännösten soveltamisen, joilla vahvistetaan yhtenäisellä tavalla jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivalta, koska tämä saattaisi johtaa siihen, että asianosaista estettäisiin saattamasta uusia vaatimuksia sellaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, joka on kuitenkin nimetty asetuksessa toimivaltaiseksi.

52

Unionin tuomioistuin on painottanut, että vaikka tunnustamisesta on lähtökohtaisesti seurattava, että ulkomaisilla tuomioistuinratkaisuilla on sama sitovuus ja tehokkuus kuin niillä on jäsenvaltiossa, jossa ne on annettu, tilanne on toinen ratkaisun täytäntöönpanovaiheessa, koska silloin ratkaisulle ei ole mitään syytä antaa oikeusvaikutuksia, joita sillä ei ole alkuperäjäsenvaltiossa, tai vaikutuksia, joita pyynnön vastaanottavassa jäsenvaltiossa suoraan annetulla vastaavantyyppisellä ratkaisulla ei olisi (ks. vastaavasti tuomio 28.4.2009, Apostolides, C‑420/07, EU:C:2009:271, 66 kohta ja tuomio 4.10.2018, Società Immobiliare Al Bosco, C‑379/17, EU:C:2018:806, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Vastaavasti silloin, kun ulkomainen tuomioistuinratkaisu tunnustetaan pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa, se otetaan osaksi kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestystä ja tällöin sovelletaan tämän jäsenvaltion menettelysääntöjä.

54

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä, mitä menettelysääntöjä sovelletaan alkuperäjäsenvaltiossa annetun tuomion tunnustamisen johdosta ja mitä mahdollisia menettelyllisiä seurauksia tästä aiheutuu myöhemmin esitettyjen vaatimusten osalta.

55

Edellä tarkastellut perustelut huomioon ottaen asetuksen N:o 44/2001 33 artiklaa on tulkittava yhdessä sen 36 artiklan kanssa siten, että se on esteenä sille, että alkuperäjäsenvaltiossa annetun työsopimusta koskevan tuomioistuinratkaisun tunnustamisesta pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa seuraa, että pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tuomioistuimessa esitetyt vaatimukset on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että alkuperäjäsenvaltion lainsäädännössä on kaikkien tätä työsopimusta koskevien vaatimusten keskittämistä edellyttävä menettelysääntö, tämän vaikuttamatta sellaisiin pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion menettelysääntöihin, joita voidaan soveltaa tunnustamisen jälkeen.

56

Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, toiseen ja kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

57

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili‑ ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 33 artiklaa on tulkittava yhdessä sen 36 artiklan kanssa

siten, että

se on esteenä sille, että alkuperäjäsenvaltiossa annetun työsopimusta koskevan tuomioistuinratkaisun tunnustamisesta pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa seuraa, että pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tuomioistuimessa esitetyt vaatimukset on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että alkuperäjäsenvaltion lainsäädännössä on kaikkien tätä työsopimusta koskevien vaatimusten keskittämistä edellyttävä menettelysääntö, tämän vaikuttamatta sellaisiin pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion menettelysääntöihin, joita voidaan soveltaa tunnustamisen jälkeen.