–

B, edustajanaan P. J. J. A. Hendriks, advocaat,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman, H. S. Gijzen ja A. Hanje,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään A.-L. Desjonquères ja J. Illouz,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan D. G. Pintus, avvocato dello Stato,

–

Sveitsin hallitus, asiamiehinään S. Lauper ja N. Marville-Dosen,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Cattabriga ja S. Noë,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 (EUVL 2013, L 180, s. 31; jäljempänä Dublin III ‑asetus) 27 artiklan 1 kohdan sekä 29 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, joissa asianosaisina on yhtäältä Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (oikeus- ja turvallisuusasioista vastaava valtiosihteeri, Alankomaat) (jäljempänä Staatssecretaris) ja toisaalta kolmansien maiden kansalaiset B ja F, sekä asiassa, jossa asianosaisena on yhtäältä K, hänkin kolmannen maan kansalainen, ja toisaalta Staatssecretaris, ja joissa on kyse Staatssecretarisin tekemistä päätöksistä jättää käsittelemättä B:n ja K:n jättämät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja siirtää heidät Italiaan ja sen tekemästä päätöksestä ottaa F säilöön maastapoistamista varten.

3

Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan 4, 5 ja 19 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

4

Asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on käsiteltävä jokaisen kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön minkä tahansa jäsenvaltion alueella tai rajalla tai kauttakulkualueella tekemä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Turvapaikkahakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio, ja tämä jäsenvaltio on se, joka III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti on vastuussa hakemuksen käsittelystä.”

5

Sen 18 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltio, joka on tämän asetuksen perusteella vastuussa hakemuksen käsittelystä, on velvollinen:

– –

6

Sen 20 artiklan 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jotta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskeva menettely voidaan saattaa päätökseen, on jäsenvaltion, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on ensin jätetty, otettava 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädetyin edellytyksin takaisin hakija, joka oleskelee toisessa jäsenvaltiossa ilman oleskelulupaa tai joka on siellä tehnyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sen jälkeen, kun hän on ensin peruuttanut toisessa jäsenvaltiossa tekemänsä ensimmäisen hakemuksen sen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn kuluessa.”

7

Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltio, jossa 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö on jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti, se voi pyytää tuota toista jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.

2.   Takaisinottopyyntö on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa kahden kuukauden kuluessa – – Eurodac-osuman saamisesta.

Jos takaisinottopyyntö perustuu muihin todisteisiin kuin Eurodac-järjestelmästä saatuihin tietoihin, se on lähetettävä takaisinottopyynnön saavalle jäsenvaltiolle kolmen kuukauden kuluessa – – kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä.

3.   Jos takaisinottopyyntöä ei tehdä 2 kohdassa säädetyssä määräajassa, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä on vastuussa jäsenvaltio, jossa uusi hakemus on jätetty.”

8

Asetuksen 24 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos jäsenvaltio, jonka alueella 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö oleskelee ilman oleskelulupaa ja jossa ei ole jätetty kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti, se voi pyytää kyseistä toista jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.”

9

Sen 27 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Hakijalla tai muulla 18 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitetulla henkilöllä on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin niin, että hänellä on mahdollisuus hakea muutosta siirtopäätökseen tai sen uudelleen käsittelyä tuomioistuimessa sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.”

10

Sen 29 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Hakijan – – siirto pyynnön esittäneestä jäsenvaltiosta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon tapahtuu pyynnön esittäneen jäsenvaltion kansallisen lain mukaisesti ja sen jälkeen kun asianomaiset jäsenvaltiot ovat päässeet asiasta yhteisymmärrykseen ja heti kun se on käytännössä mahdollista, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun toinen jäsenvaltio on suostunut pyyntöön ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin tai muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn johdosta annetun lopullisen päätöksen tekemisestä, jos sillä on lykkäävä vaikutus – –

– –

2.   Jos siirtoa ei toteuteta kuuden kuukauden määräajan kuluessa, hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio vapautuu velvoitteestaan ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin, ja vastuu siirtyy pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle. Määräaikaa voidaan jatkaa enintään yhteen vuoteen, jos siirtoa ei voida suorittaa asianomaisen henkilön vangitsemisen vuoksi, tai enintään kahdeksaantoista kuukauteen, jos asianomainen henkilö on paennut viranomaisia.”

11

B jätti 3.7.2017 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Saksassa. Saksan viranomaiset pyysivät Italian viranomaisia ottamaan B:n takaisin sillä perusteella, että tämä oli aiemmin hakenut kyseistä suojelua Italiassa. Italian viranomaiset suostuivat pyyntöön 4.10.2017, mistä alkoi kulua kuuden kuukauden määräaika B:n siirrolle Italiaan. Siirron määräaikaa jatkettiin myöhemmin 4.4.2019 saakka, koska B oli paennut.

12

B jätti 17.2.2018 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa. Staatssecretaris pyysi 17.3.2018 Italian viranomaisia ottamaan B:n takaisin. Italian viranomaiset suostuivat pyyntöön 1.4.2018. Staatssecretaris ilmoitti 29.6.2018 päivätyllä kirjeellä Italian viranomaisille, että B oli paennut, ja totesi katsovansa tämän johdosta, että siirron määräaikaa voitiin näin jatkaa 1.10.2019 saakka.

13

B jätti 9.7.2018 toisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Saksassa. Saksan viranomaiset antoivat 14.9.2018 Dublin III ‑asetuksen mukaisen päätöksen, johon ei haettu muutosta.

14

B jätti 27.12.2018 toisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa. Staatssecretaris jätti 8.3.2019 tekemällään päätöksellä hakemuksen tutkimatta, koska Italian tasavalta oli sen mukaan edelleen vastuussa hakemuksen käsittelystä.

15

B siirrettiin Italiaan 29.4.2019.

16

B nosti 8.3.2019 Staatssecretarisin päätöksestä kanteen toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Tämä hyväksyi kanteen 12.6.2019 antamallaan tuomiolla ja kumosi päätöksen sillä perusteella, että vastuu hakemuksen käsittelystä oli siirtynyt 4.4.2019 Saksan liittotasavallalle Dublin III ‑asetuksen 29 artiklassa tarkoitetun, siirron toteuttamiselle asetetun määräajan päättymisen vuoksi.

17

Staatssecretaris valitti tuomiosta Raad van Stateen (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat), joka on pyytänyt ennakkoratkaisua. Se vetosi valituksensa tueksi yhtäältä muun muassa siihen, että siirron määräaika on laskettava Alankomaiden kuningaskunnan ja Italian tasavallan välisen suhteen perusteella, ja toisaalta siihen, että siirrolle asetettu uusi määräaika oli alkanut kulua Saksan liittotasavallan osalta päivästä, jona B oli jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on todennut asiassa riidattomaksi sen, että Italian tasavalta oli vastuussa hakemuksen käsittelystä päivänä, jona B jätti toisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa Alankomaissa, eli 27.12.2018. Se on kuitenkin korostanut, että pääasian asianosaiset ovat eri mieltä siitä, onko siirron määräaika mahdollisesti päättynyt 4.4.2019 eli 18 kuukauden kuluttua siitä, kun Italian tasavalta oli suostunut ensimmäiseen takaisinottopyyntöön, jonka Saksan viranomaiset olivat esittäneet.

19

Sen mukaan tässä tapauksessa kyse on siitä, että takaisinottamisesta on ollut samaan aikaan olemassa kaksi ”pätevää sopimusta” ja sitä on koskenut kaksi siirrolle asetettua määräaikaa, mikä edellyttää sen tarkentamista, miten nämä määräajat suhtautuvat toisiinsa. Asiassa on siis ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ratkaistava, onko takaisinottopyynnön ensimmäisenä esittänyttä jäsenvaltiota eli Saksan liittotasavaltaa edelleen pidettävä Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna pyynnön esittäneenä jäsenvaltiona vai onko tämän aseman katsottava kuuluvan sille jäsenvaltiolle, joka tällaisen pyynnön on viimeksi esittänyt, eli Alankomaiden kuningaskunnalle. Siinä tapauksessa, että jälkimmäinen tulkinta olisi katsottava oikeaksi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, sitooko ensimmäiseen jäsenvaltioon kohdistuva siirron määräaika jollain tavalla tätä jälkimmäistä jäsenvaltiota.

20

Raad van State on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

21

F jätti 24.11.2017 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa. Staatssecretaris pyysi Italian viranomaisia ottamaan F:n takaisin sillä perusteella, että tämä oli aiemmin hakenut kyseistä suojelua Italiassa. Italian viranomaiset suostuivat pyyntöön 19.12.2017, mistä alkoi kulua kuuden kuukauden määräaika F:n siirrolle Italiaan. Staatssecretaris ilmoitti 12.4.2018 päivätyllä kirjeellä kyseisille viranomaisille, että F oli paennut, ja totesi katsovansa tämän johdosta, että siirron toteuttamiselle asetettua määräaikaa voitiin jatkaa 19.6.2019 saakka.

22

F jätti 29.3.2018 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Saksassa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tiedossa ei ole, mitä toimia kyseisen hakemuksen johdosta on mahdollisesti toteutettu.

23

F jätti 30.09.2018 toisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa. Staatssecretaris jätti 31.1.2019 tekemällään päätöksellä hakemuksen tutkimatta, koska Italian tasavalta oli sen mukaan edelleen vastuussa hakemuksen käsittelystä.

24

Sen jälkeen, kun F oli poistunut turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksesta, jonne hänet oli majoitettu Alankomaissa, hänet otettiin kiinni ja määrättiin Staatssecretarisin 1.7.2019 tekemällä päätöksellä otettavaksi säilöön odottamaan siirtoa Italiaan.

25

F nosti 8.3.2019 Staatssecretarisin päätöksestä kanteen toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Tämä hyväksyi kanteen 16.7.2019 antamallaan tuomiolla ja kumosi päätöksen sillä perusteella, että vastuu hakemuksen käsittelystä oli siirtynyt 19.6.2019 Alankomaiden kuningaskunnalle F:n siirrolle Italiaan asetetun määräajan päättymisen vuoksi.

26

Staatssecretaris valitti tuomiosta Raad van Stateen (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat), joka on pyytänyt ennakkoratkaisua. Se on vedonnut valituksensa tueksi muun muassa siihen, että Alankomaiden kuningaskunnalla oli käytettävissään uusi määräaika F:n siirtämiseksi Italiaan ja että tämä määräaika oli alkanut kulua siitä päivästä, jona F oli jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Saksassa. Tällä perusteella Staatssecretaris katsoi, että Italian tasavalta oli edelleen vastuussa hakemuksen käsittelystä.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että asiassa on riidatonta se, että Italian tasavalta oli vastuussa hakemuksen käsittelystä ainakin 19.6.2019 saakka.

28

Se pohtii kuitenkin Staatssecretarisin esittämien väitteiden johdosta sitä, mikä merkitys voisi olla sillä, että F oli ennen Italiaan siirtämisen toteuttamiselle asetetun määräajan päättymistä jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa.

29

Raad van State on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [Dublin III ‑asetuksen] 29 artiklaa tulkittava siten, että 29 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu siirrolle asetettu juokseva määräaika alkaa kulua uudelleen sillä hetkellä, kun ulkomaalainen – sen jälkeen kun hän on estänyt yhtä jäsenvaltiota toteuttamasta siirtoa pakenemalla – jättää toisessa (käsiteltävässä tapauksessa kolmannessa) jäsenvaltiossa uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen? ”

30

K jätti 6.9.2018 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Ranskassa. Ranskan viranomaiset pyysivät Itävallan viranomaisia ottamaan K:n takaisin sillä perusteella, että tämä oli aiemmin hakenut suojelua Itävallassa. Itävallan viranomaiset suostuivat pyyntöön 4.10.2018, mistä alkoi kulua kuuden kuukauden määräaika K:n siirrolle Itävaltaan. K pakeni tämän jälkeen, eikä häntä siirretty Itävaltaan.

31

K jätti 27.3.2019 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa. Staatssecretaris pyysi 3.5.2018 Itävallan viranomaisia ottamaan K:n takaisin. Nämä hylkäsivät pyynnön 10.5.2019 sillä perusteella, että Ranskan tasavalta, joka ei ollut ilmoittanut Itävallan tasavallalle, ettei K:n siirtoa voitaisi toteuttaa kuuden kuukauden kuluessa, oli vastuussa K:n hakemuksen käsittelystä 4.4.2019 alkaen, jolloin määräaika K:n siirtämiseksi Itävaltaan oli päättynyt.

32

Staatssecretaris pyysi 20.5.2019 Ranskan viranomaisia ottamaan K:n takaisin. Nämä hylkäsivät pyynnön sillä perusteella, että Itävaltaan siirtämiselle asetettu kuuden kuukauden määräaika ei ollut vielä päättynyt päivänä, jona K jätti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa.

33

Staatssecretaris pyysi 31.5.2019 sekä Itävallan että Ranskan viranomaisia arvioimaan uudelleen vastauksiaan niille osoitettuihin takaisinottopyyntöihin. Itävallan viranomaisille osoitetussa pyynnössä väitettiin, että siirron uusi määräaika Ranskan tasavallan ja Itävallan tasavallan välillä oli alkanut kulua siitä, kun K oli jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa, ja että näin ollen Itävallan tasavalta oli vastuussa K:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä. Itävallan viranomaiset ilmoittivat 3.6.2019 suostuvansa ottamaan K:n takaisin.

34

Staatssecretaris jätti 24.7.2019 tekemällään päätöksellä K:n jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemättä.

35

K nosti 8.3.2019 Staatssecretarisin päätöksestä kanteen toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Tämä hylkäsi kanteen 17.10.2019 antamallaan tuomiolla sillä perusteella, että Staatssecretaris oli ollut oikeassa katsoessaan Itävallan tasavallan olevan vastuussa K:n tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

36

K valitti tuomiosta Raad van Stateen (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat), joka on pyytänyt ennakkoratkaisua. Hän vetosi valituksensa tueksi siihen, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättäminen kolmannessa jäsenvaltiossa ei voi estää kahden muun jäsenvaltion välillä toteutettavaa siirtoa koskevan määräajan päättymistä.

37

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että asiassa on riidatonta se, etteivät Ranskan viranomaiset ilmoittaneet Itävallan viranomaisille K:n pakenemisesta eivätkä siitä, että ne eivät kyenneet siirtämään häntä kuuden kuukauden määräajassa. Koska määräaika oli päättynyt, Itävallan tasavallan ei näin ollen voitu enää katsoa olleen vastuussa hakemuksen käsittelystä 4.4.2019 jälkeen.

38

Se pohtii kuitenkin, mikä merkitys voisi olla sillä, että kyseinen henkilö oli ennen siirtoa koskevan määräajan päättymistä jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa.

39

Raad van State on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

40

Asioissa C-323/21 ja C-325/21 esittämällään ensimmäisellä kysymyksellä ja ainoalla asiassa C-32421 esittämällään kysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa vastauksen siihen, onko Dublin III ‑asetuksen 29 artiklaa tulkittava siten, että kun kolmannen maan kansalaisen siirron määräaika on alkanut kulua pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion ja pyynnön ensimmäisenä esittäneen jäsenvaltion välillä, vastuu kyseisen henkilön jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä siirtyy tälle pyynnön ensimmäisenä esittäneelle jäsenvaltiolle tämän määräajan päättymisen vuoksi silloinkin, kun henkilö on tällä välin jättänyt kolmannessa jäsenvaltiossa uuden kansanvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jonka johdosta pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on suostunut mainitun kolmannen jäsenvaltion esittämään takaisinottopyyntöön. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on asiassa C-323/21 esittämällään ensimmäisellä kysymyksellä pyytänyt unionin tuomioistuinta lausumaan myös siitä, mitä mahdollisia seurauksia kyseisen määräajan päättymisestä voi olla kyseiselle kolmannelle jäsenvaltiolle.

41

Aluksi on tuotava esiin se, että Dublin III ‑asetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan yksi ainoa jäsenvaltio käsittelee kaikki kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön minkä tahansa jäsenvaltion alueella tekemät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset.

42

Tilanteissa, joissa kansainvälistä suojelua hakeva oleskelee jonkin muun kuin sen jäsenvaltion alueella, jolle hänen hakemuksensa käsittely kuuluu, Dublin III ‑asetuksessa säädettyjen menettelyjen tarkoituksena on siis mahdollistaa muun muassa se, että hänet siirretään tähän jäsenvaltioon.

43

Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään tämän osalta, että asianomaisen henkilön siirto tapahtuu heti, kun se on käytännössä mahdollista, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun toinen jäsenvaltio on suostunut pyyntöön ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin, tai muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn johdosta annetun lopullisen ratkaisun tekemisestä, jos sillä on lykkäävä vaikutus.

44

Asetuksen 29 artiklan 2 kohdassa säädetään edelleen, että mikäli siirtoa ei toteuteta kuuden kuukauden määräajan kuluessa, hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio vapautuu velvoitteestaan ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin, ja vastuu siirtyy pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle.

45

Dublin III ‑asetuksen 29 artiklassa ei siis ole erikseen muotoiltu sääntöjä sitä tilannetta varten, jossa jokin toinen jäsenvaltio on jo suostunut pyynnön esittäneen jäsenvaltion pyyntöön ottaa kolmannen maan kansalainen takaisin mutta kyseinen henkilö jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen kolmannessa jäsenvaltiossa.

46

Jotta voitaisiin arvioida, onko tällaisessa tilanteessa se, että kansainvälistä suojelua koskeva hakemus jätetään kolmannessa jäsenvaltiossa, tai se, mitä toimia tämän hakemuksen johdosta on toteutettu, otettava huomioon näitä säännöksiä sovellettaessa, on määritettävä, mitkä ovat Dublin III ‑asetuksen nojalla toimitettavia menettelyjä koskevat säännöt silloin, kun kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia on jätetty peräkkäin useissa jäsenvaltioissa.

47

Takaisinottomenettelyn soveltamisala määritellään Dublin III ‑asetuksen 23 ja 24 artiklassa. Kyseisen asetuksen 23 artiklan 1 kohdasta ja 24 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että tätä menettelyä sovelletaan mainitun asetuksen 20 artiklan 5 kohdassa tai 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa tarkoitettuihin henkilöihin (tuomio 2.4.2019, H. ja R., C-582/17 ja C-583/17, EU:C:2019:280, 46 kohta).

48

Asetuksen 20 artiklan 5 kohdassa säädetään muun muassa, että sitä sovelletaan hakijaan, joka jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun hän on ensin peruuttanut toisessa jäsenvaltiossa tekemänsä ensimmäisen hakemuksen sen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn kuluessa. Tätä säännöstä sovelletaan myös tilanteessa, jossa hakija on poistunut jäsenvaltiosta, jossa hän on jättänyt ensimmäisen hakemuksensa, ennen kuin hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettely on saatu päätökseen, ilmoittamatta kyseisen ensimmäisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle haluavansa luopua hakemuksestaan (ks. vastaavasti tuomio 2.4.2019, H. ja R., C-582/17 ja C-583/17, EU:C:2019:280, 46 ja 50 kohta).

49

Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa puolestaan viitataan henkilöön, joka yhtäältä on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jota käsitellään, tai on peruuttanut tällaisen käsiteltävänä olleen hakemuksen tai jonka tällainen hakemus on hylätty ja joka toisaalta on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisessa jäsenvaltiossa ilman oleskelulupaa (tuomio 2.4.2109, H. ja R., C-582/17 ja C-583/17, EU:C:2019:280, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Asetuksen 20 artiklan 5 kohta ja 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohta täydentävät siis näin toisiaan siltä osin kuin ensin mainittua säännöstä sovelletaan tilanteeseen, jossa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota ei ole vielä määritetty, kun taas toinen niistä koskee tapauksia, joissa vastuu hakemuksen käsittelystä on jo vahvistettu (ks. vastaavasti tuomio 2.4.2019, H. ja R., C-582/17 ja C-583/17, EU:C:2019:280, 52, 66 ja 67 kohta).

51

Koska asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan yleisesti jäsenvaltiota, jossa uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty ja joka katsoo, että jokin muu jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä asetuksen 20 artiklan 5 kohdan tai 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdan mukaisesti, on siis katsottava, että takaisinottomenettelyä sovelletaan paitsi siihen toiseen jäsenvaltioon, jossa kolmannen maan kansalainen jätti tällaisen hakemuksen, myös siihen kolmanteen jäsenvaltioon, jossa kyseinen kolmannen valtion kansalainen on myöhemmin jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen.

52

Sellaisia takaisinottomenettelyjä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta, jotka on aloitettu sen jälkeen, kun kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia on jätetty peräkkäin useissa jäsenvaltioissa, on todettava, ettei unionin lainsäätäjä ole takaisinottomenettelyn aloittamista ja kulkua koskevissa säännöksissä eli Dublin III ‑asetuksen 23–25 artiklassa millään tavoin erotellut tilanteita toisistaan sen mukaan, aloittaako menettelyn se toinen jäsenvaltio, jossa kolmannen maan kansalainen on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, vai se kolmas jäsenvaltio, jossa tällainen hakemus on myöhemmin jätetty.

53

Koska erityissäännöksiä ei ole, näitä tilanteita ei voida erottaa toisistaan, kuten ei ole tehty asetuksessakaan (ks. analogisesti tuomio 10.9.2015, FCD ja FMB, C-106/14, EU:C:2015:576, 50 kohta).

54

Takaisinottomenettelyihin osallistuvien jäsenvaltioiden on tällaisissa tilanteissa noudatettava niitä pakottavia määräaikoja, joilla unionin lainsäätäjä on luonut puitteet näille menettelyille.

55

Tällaisilla määräajoilla edistetään näet ratkaisevasti Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa mainitun, kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten nopeaa käsittelyä koskevan tavoitteen toteutumista, kun niillä taataan se, että menettelyihin ryhdytään ilman perusteetonta viivytystä, ja ne ovat osoitus siitä erityisestä merkityksestä, jonka unionin lainsäätäjä on antanut sille, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään nopeasti, ja siitä, että kun otetaan huomioon tehokasta pääsyä kansainvälistä suojelua koskeviin menettelyihin koskevan tavoitteen sekä sen takaaminen, että ei vaaranneta kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyn nopeutta koskevan tavoitteen saavuttamista, tämän lainsäätäjän mukaan on tärkeää, että tarvittaessa nämä hakemukset käsittelee jokin muu kuin tämän asetuksen III luvussa ilmaistujen perusteiden mukaan vastuussa olevaksi määritetty jäsenvaltio (ks. vastaavasti tuomio 13.11.2018, X ja X., C-47/17 ja C-48/17, EU:C:2018:900, 69 ja 70 kohta).

56

Tästä seuraa ensinnäkin, että sekä toisen että kolmannen jäsenvaltion, jossa kolmannen maan kansalainen on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, on noudatettava Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädettyjä pakottavia määräaikoja takaisinottopyyntöä esittäessään.

57

Koska tietyissä pääasioissa käsiteltävänä olevista tapauksista on kyse tilanteista, joissa kolmannen maan kansalainen on jättänyt useita kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia samassa jäsenvaltiossa, on kuitenkin tuotava esiin se, että mikäli hakija jättää uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun tämä on tehnyt päätöksen kyseisen hakijan siirtämisestä, siirtopäätöksen täytäntöönpano on lähtökohtaisesti yhä mahdollista ilman, että tämän jäsenvaltion tarvitsisi esittää uutta takaisinottopyyntöä, vaikka hakija olisikin tällä välin jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jossakin muussa jäsenvaltiossa.

58

On näet niin, että ellei siirtopäätökselle tunnustettaisi tällaista vaikutusta, kolmannen maan kansalainen, josta jäsenvaltio on tehnyt siirtopäätöksen, voisi välttyä lopullisesti päätöksen täytäntöönpanolta jättämällä – ennen kuin päätöksellä on voinut olla vaikutuksia – kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa ja palaamalla sitten ensimmäiseen jäsenvaltioon, ja tämä saattaisi lamauttaa Dublin III ‑asetuksella käyttöön otetun kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelymekanismin kokonaan ja haitata tällaisten hakemusten nopeaa käsittelyä koskevan tavoitteen toteutumista.

59

Näin ollen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvastuu ei voi siirtyä jäsenvaltiolle, joka on tehnyt siirtopäätöksen, jota ei ole vielä pantu täytäntöön ja jonka täytäntöönpanolle varattu määräaika ei ole päättynyt, pelkästään siitä syystä, ettei se ole esittänyt uutta takaisinottopyyntöä Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyissä määräajoissa sen jälkeen, kun sen alueella on jätetty uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus.

60

Tällainen pyyntö on sitä vastoin ehdottomasti esitettävä, jotta siirtopäätöksen kohteena olevan kolmannen maan kansalaisen siirto asianomaiseen jäsenvaltioon voidaan suorittaa, jos kyseinen päätös on jo pantu täytäntöön (ks. analogisesti tuomio 25.1.2018, Hasan, C-360/16, EU:C:2018:35, 51 kohta).

61

Tällaisessa tilanteessa on niin, että jos jäsenvaltio, jossa uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty, ei esitä takaisinottopyyntöä Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyissä määräajoissa, siitä tulee asetuksen 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, eikä sillä, onko asetuksen 29 artiklan 1 kohdassa säädetty määräaika mahdollisesti päättynyt, ole merkitystä.

62

Toiseksi on todettava, että edellä 52–54 kohdassa esiin tuoduista näkökohdista seuraa, että Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 ja 2 kohdassa vahvistettuja siirron määräaikoja koskevia sääntöjä voidaan soveltaa takaisinottomenettelyissä, jotka ovat vireillä, kun asianomainen kolmannen maan kansalainen on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia peräkkäin useissa jäsenvaltioissa.

63

Tässä yhteydessä on muistettava, että Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 kohdassa siirrolle vahvistetulla kuuden kuukauden määräajalla pyritään muun muassa antamaan asianomaisille jäsenvaltioille kolmannen maan kansalaisen siirron toteuttamiseen käytännössä liittyvä monimutkaisuus ja siirron järjestämiseen liittyvät vaikeudet huomioon ottaen riittävästi aikaa tehdä yhteistyötä siirron toteuttamiseksi ja erityisesti pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle riittävästi aikaa huolehtia siirron toteuttamisen yksityiskohdista (ks. vastaavasti tuomio 22.9.2022, Saksan liittotasavalta (Viranomaisen päätös lykätä siirtopäätöksen täytäntöönpanoa)C-245/21 ja C-248/21, EU:C:2022:709, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

64

Koska tässä säännöksessä ei ole säädetty eritysjärjestelystä sellaisen tapauksen varalta, jossa useita takaisinottopyyntöjä on hyväksytty peräkkäin, pyynnön esittäneeseen jäsenvaltioon sovellettava siirron määräaika on näin ollen laskettava alkavaksi päivästä, jona pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on suostunut sen esittämään pyyntöön, silloinkin, kun määräaika kolmannen maan kansalaisen siirtämiselle jonkin toisen takaisinottoa pyytäneen jäsenvaltion ja pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion välillä on jo alkanut kulua.

65

Tällaisessa tilanteessa on lisäksi niin, että koska kukin pyynnön esittänyt jäsenvaltio huolehtii takaisinottamista koskevista eri menettelyistä itsenäisesti ja koska Dublin III ‑asetuksessa ei säädetä koordinaatiomekanismista, jonka nojalla asetuksen 29 artiklassa vahvistetuista säännöistä voitaisiin poiketa, siirron määräaikaa, joka johtuu siitä, että pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on suostunut ensimmäiseen takaisinottopyyntöön, ei voida katkaista tai jatkaa sen vuoksi, että pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on suostunut jonkin toisen jäsenvaltion esittämään uuteen takaisinottopyyntöön.

66

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, jäsenvaltio ei tosin siitä ajankohdasta lähtien, jona siirtopäätöksessä tarkoitettu henkilö on poistunut jäsenvaltion alueelta oleskellakseen sen ulkopuolella, pysty enää käytännössä siirtämään häntä, mikä merkitsee sitä, että Dublin III ‑asetuksen 29 artiklassa säädetty siirron määräaika voi päättyä ilman, että kyseisellä jäsenvaltiolla olisi ollut käytettävissään kokonaisuudessaan se aika, jonka unionin lainsäätäjä on katsonut asianmukaiseksi siirron toteutuksen yksityiskohdista huolehtimista varten.

67

Lainsäätäjä on kuitenkin nimenomaisesti ottanut huomioon vaaran siitä, että asianomainen henkilö välttää siirtopäätöksen täytäntöönpanon pakenemalla, ja säätänyt asetuksen 29 artiklan 2 kohdassa, että tällaisessa tilanteessa pyynnön esittänyt jäsenvaltio voi poikkeuksellisesti jatkaa siirron määräaikaa enintään kahdeksaantoista kuukauteen (ks. vastaavasti tuomio 22.9.2022, Saksan liittotasavalta (Viranomaisen päätös lykätä siirtopäätöksen täytäntöönpanoa)C-245/21 ja C-248/21, EU:C:2022:709, 67 kohta).

68

Tämä ratkaisu, joka ilmentää tasapainoa, jonka unionin lainsäätäjä on vahvistanut Dublin III ‑asetuksen eri tavoitteiden ja kilpailevien intressien välille, pätee kaikissa pakenemistilanteissa, ja sitä sovelletaan siis yhtä lailla silloin, kun asianomainen henkilö pakenee ja pysyy pyynnön esittäneen jäsenvaltion alueella, kuin silloin, kun hän paetessaan poistuu sen alueelta.

69

Lisäksi on muistettava, ettei unionin lainsäätäjä ole katsonut, että sillä, että siirtopäätöksen täytäntöönpano on käytännössä mahdotonta, voitaisiin oikeuttaa Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 kohdassa säädetyn siirron määräajan katkeaminen tai keskeytyminen (ks. vastaavasti tuomio 22.9.2022, Saksan liittotasavalta (Viranomaisen päätös lykätä siirtopäätöksen täytäntöönpanoa)C-245/21 ja C-248/21, EU:C:2022:709, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70

Unionin tuomioistuin on tämän vuoksi katsonut, että kyseisessä säännöksessä säädettyä siirron määräaikaa on sovellettava tilanteissa, joissa asianomaisen henkilön siirto on mahdotonta (ks. vastaavasti tuomio 16.2.2017, C. K. ym., C‑578/16 PPU, EU:C:2017:127, 89 kohta; tuomio 31.3.2022, Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl ym. (Turvapaikan hakijan siirtäminen psykiatriseen sairaalaan), C-231/21, EU:C:2022:237, 62 kohta ja tuomio 22.9.2202, Saksan liittotasavalta (Viranomaisen päätös lykätä siirtopäätöksen täytäntöönpanoa), C-245/21 ja C-248/21, EU:C:2022:709, 70 kohta).

71

Näin ollen se, että asianomainen henkilö on pakonsa aikana jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jossakin muussa kuin pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa tai että uuteen takaisinottopyyntöön on suostuttu tällaisen hakemuksen jättämisen jälkeen, ei voi oikeuttaa jonkin Dublin III ‑asetuksen 29 artiklassa säädetyn pakottavan määräajan katkeamista tai jatkamista, koska asetuksessa ei ole tästä sääntöjä. Tämä ei myöskään millään tavoin merkitse sitä, että kyseinen henkilö jää pysyvästi ensimmäisen pyynnön esittäneen jäsenvaltion alueen ulkopuolelle ja estää siten tätä suorittamasta siirtoa, kuten asioissa C-323/21 ja C-324/21 kyseessä olevat tosiseikat osoittavat.

72

Tästä seuraa, että kun pyynnön esittäneen jäsenvaltion esittämän takaisinottopyynnön hyväksymiseen perustuva siirron määräaika on päättynyt, vastuu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä siirtyy tälle pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 2 kohdan mukaisesti, vaikka uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on tällä välin jätetty jossakin toisessa jäsenvaltiossa tai vaikka uuteen takaisinottopyyntöön on tällaisen hakemuksen johdosta tällä välin suostuttu.

73

Kolmanneksi on mainittava siitä, että kaikkien jäsenvaltioiden on hakijaa koskevia mahdollisia takaisinottomenettelyjä toimitettaessa otettava asianmukaisesti huomioon Dublin III ‑asetuksen 23 tai 29 artiklan soveltamisesta johtuva kolmannen maan kansalaisen jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvastuun siirtyminen.

74

Tästä seuraa ensinnäkin, että koska Dublin III ‑asetuksen 20 artiklan 5 kohtaa sovelletaan – kuten edellä 50 kohdasta käy ilmi – vain silloin, kun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota ei ole vielä määritetty, takaisinottopyyntöä ei voida asetuksen 18 ja 23 artiklan mukaan pätevästi osoittaa sille jäsenvaltiolle, jossa kolmannen maan kansalainen on jättänyt ensimmäisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, sen jälkeen, kun hakemuksen käsittelyvastuu on siirtynyt jollekin muulle jäsenvaltiolle. Tällaisessa tapauksessa mahdollinen takaisinottopyyntö on osoitettava viimeksi mainitulle jäsenvaltiolle.

75

Koska Dublin III ‑asetuksen säännökset, joissa vahvistetaan pakottavat määräajat, osaltaan auttavat asetuksen III luvussa vahvistettujen kriteerien tavoin määrittämään asetuksessa tarkoitetun, hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion (ks. vastaavasti tuomio 26.7.2017, Mengesteab, C-670/16, EU:C:2017:587, 53 kohta), edellä 74 kohdassa mainittua sääntöä sovelletaan erityisesti silloin, kun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvastuun siirtyminen perustuu näihin säännöksiin ja erityisesti asetuksen 23 tai 29 artiklaan.

76

Erityisesti tilanteessa, jossa siirron määräaika, joka perustuu siihen, että pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on suostunut ensimmäisenä pyynnön esittäneen jäsenvaltion takaisinottopyyntöön, on päättynyt ennen kuin toisen jäsenvaltion esittämään uuteen takaisinottopyyntöön on suostuttu, viimeksi mainitun on osoitettava pyyntönsä ensimmäisenä pyyntönsä esittäneelle jäsenvaltiolle, koska tämän jäsenvaltion on Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 2 kohdan nojalla katsottava vastedes olevan vastuussa hakemuksen käsittelystä.

77

Toiseksi tilanteessa, jossa vastuu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä on siirtynyt jollekin muulle kuin pyynnön vastaanottaneelle jäsenvaltiolle sen jälkeen, kun kolmannen jäsenvaltion esittämään takaisinottopyyntöön on suostuttu, on muistettava, että Dublin III ‑asetus perustuu sen 3 artiklan 1 kohdassa vahvistettuun olennaiseen periaatteeseen, jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen saa käsitellä yksi ainoa jäsenvaltio, mikä merkitsee sitä, että määrätyllä hetkellä vain yhtä jäsenvaltiota voidaan pitää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevana jäsenvaltiona (ks. vastaavasti tuomio 2.4.2019, H. ja R., C-582/17 ja C-583/17, EU:C:2019:280, 78 kohta).

78

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että kolmannen maan kansalaista ei voida siirtää muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, joka on vastuussa hakemuksen käsittelystä, silloin kun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvastuun siirtyminen johtuu siitä, että menettelyllinen määräaika on päättynyt takaisinottopyynnön hyväksymisen ja siirtopäätöksen tekemisen jälkeen (ks. vastaavasti tuomio 25.10.2017, Shiri, C-201/16, EU:C:2017:805, 43 kohta ja tuomio 15.4.2021, Belgian valtio (Siirtopäätöksen tekemisen jälkeiset seikat), C-194/19, EU:C:2021:270, 47 kohta).

79

Näin ollen kolmannen maan kansalaisen jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvastuun siirtyminen jäsenvaltiolle Dublin III ‑asetuksen 23 tai 29 artiklan mukaisesti estää sellaisen päätöksen täytäntöönpanon, jolla asianomainen henkilö on tarkoitus siirtää johonkin muuhun jäsenvaltioon.

80

Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin korostettava, että jäsenvaltio, jonka tekemästä siirtopäätöksestä tulee näin täytäntöönpanokelvoton, voi halutessaan osoittaa takaisinottopyynnön jäsenvaltiolle, jolle käsittelyvastuu on siirtynyt.

81

On totta, että Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdassa säädetään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvastuun siirtymisestä sille jäsenvaltiolle, jossa uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty, ellei tämä esitä takaisinottopyyntöä asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyissä määräajoissa.

82

Jäsenvaltion, joka on osoittanut näissä määräajoissa takaisinottopyynnön jäsenvaltiolle, joka oli kyseisenä ajankohtana vastuussa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, ei kuitenkaan voida katsoa jättäneen esittämättä tällaista pyyntöä ajoissa.

83

Tästä seuraa ensinnäkin, että Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdassa olevaa sääntöä ei voida soveltaa tällaiseen jäsenvaltioon.

84

Säännön soveltaminen tällaisessa tilanteessa ei näet vastaisi asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyille määräajoille asetettua tavoitetta eli sen takaamista, että pyynnön esittänyt jäsenvaltio aloittaa takaisinottomenettelyn kohtuullisessa ajassa siitä lukien, kun sillä on käytettävissään tiedot, joiden nojalla se voi esittää takaisinottopyynnön toiselle jäsenvaltiolle (ks. vastaavasti tuomio 25.1.2018, Hasan, C-360/16, EU:C:2018:35, 63 kohta).

85

Tästä seuraa lisäksi, että edellä 79 kohdassa mainittu vastuun siirtyminen antaa sille jäsenvaltiolle, jonka alueella hakija on, uuden Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 2 kohdan mukaisen määräajan takaisinottopyynnön esittämiseksi jäsenvaltiolle, jolle hakemuksen käsittelyvastuu on siirtynyt.

86

Asioissa C-323/21 ja C-325/21 esitettyyn ensimmäiseen kysymykseen ja ainoaan asiassa C-324/21 esitettyyn kysymykseen on edellä tarkasteltujen näkökohtien perusteella vastattava, että Dublin III ‑asetuksen 23 ja 29 artiklaa on tulkittava siten, että kun kolmannen maan kansalaisen siirron määräaika on alkanut kulua pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion ja pyynnön ensimmäisenä esittäneen jäsenvaltion välillä, vastuu kyseisen henkilön jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä siirtyy tälle pyynnön ensimmäisenä esittäneelle jäsenvaltiolle tämän määräajan päättymisen vuoksi silloinkin, kun henkilö on tällä välin jättänyt kolmannessa jäsenvaltiossa uuden kansanvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jonka johdosta pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on suostunut mainitun kolmannen jäsenvaltion esittämään takaisinottopyyntöön, ellei käsittelyvastuu ole siirtynyt tälle kolmannelle jäsenvaltiolle jonkin tässä 23 artiklassa säädetyn määräajan päättymisen vuoksi.

87

Tällaisen vastuun siirtymisen jälkeen jäsenvaltio, jossa kyseinen henkilö on, ei voi siirtää häntä muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, joka on saanut käsittelyvastuun, mutta se voi kuitenkin asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädettyjä määräaikoja noudattaen esittää takaisinottopyynnön viimeksi mainitulle jäsenvaltiolle.

88

Asioissa C-323/21 ja C-325/21 esittämällään toisella kysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa vastauksen siihen, onko Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohtaa tulkittava yhdessä asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleen kanssa siten, että kolmannen maan kansalainen, joka on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen peräkkäin kolmessa jäsenvaltiossa, voi asetuksen 27 artiklan 1 kohtaan perustuvassa oikeussuojakeinossa vedota sellaista päätöstä vastaan, jolla hänet on määrätty siirrettäväksi näistä ensimmäiseen jäsenvaltioon ja jonka on tehnyt kolmas näistä jäsenvaltioista, siihen, että vastuu hänen hakemuksensa käsittelystä on siirtopäätöksen tekemisen jälkeen siirtynyt asetuksen 29 artiklan 1 ja 2 kohdassa siirrolle säädetyn määräajan päättymisen vuoksi näistä jäsenvaltioista toiselle.

89

Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa säädetään, että siirtopäätöksen kohteena olevalla henkilöllä on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin niin, että hänellä on mahdollisuus hakea muutosta siirtopäätökseen tai sen uudelleen käsittelyä tuomioistuimessa sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.

90

Tämän oikeussuojakeinon laajuus täsmennetään kyseisen asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleessa, jossa todetaan, että jotta kansainvälisen oikeuden noudattaminen voidaan varmistaa, kyseisellä asetuksella käyttöön otetun siirtopäätöksiä koskevan tehokkaan oikeussuojakeinon olisi katettava yhtäältä kyseisen asetuksen soveltamisen tarkastelu ja toisaalta oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin perustuvan tilanteen tarkastelu siinä jäsenvaltiossa, johon hakija siirretään (tuomio 15.4.2021, H. ja R., C-582/17 ja C-583/17, EU:C:2021:270, 39 kohta ja tuomio 15.4.2021, Belgian valtio (Siirtopäätöksen tekemisen jälkeiset seikat), C‑194/19, EU:C:2021:270, 33 kohta).

91

Kun otetaan huomioon muun muassa yleinen kehitys, jota Dublin III ‑asetuksen antamisen johdosta on tapahtunut johonkin jäsenvaltioon jätetyn kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevassa järjestelmässä, sekä kyseisellä asetuksella tavoitellut päämäärät, mainitun asetuksen 27 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä siirtopäätöstä vastaan säädetyn oikeussuojakeinon on voitava koskea sekä sääntöjen, joilla annetaan vastuu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, noudattamista että samassa asetuksessa säädettyjä menettelyllisiä takeita (tuomio 15.4.2021, H. ja R., C-582/17 ja C-583/17, EU:C:2021:270, 40 kohta ja tuomio 15.4.2021, Belgian valtio (Siirtopäätöksen tekemisen jälkeiset seikat), C-194/19, EU:C:2021:270, 34 kohta).

92

Lisäksi unionin tuomioistuin on katsonut, että kun otetaan huomioon yhtäältä Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleessa mainittu tavoite taata perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti asianomaisten henkilöiden tehokas suoja ja toisaalta tämän asetuksen johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa esitetty tavoite varmistaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion nopea määrittäminen, hakijalla on oltava käytössään tehokas ja nopea oikeussuojakeino, jonka ansiosta hän voi vedota siirtopäätöksen tekemisen jälkeisiin olosuhteisiin silloin, kun niiden huomioon ottaminen on ratkaisevaa kyseisen asetuksen asianmukaista soveltamista varten (tuomio 15.4.2021, Belgian valtio (Siirtopäätöksen tekemisen jälkeiset seikat), C-194/19, EU:C:2021:270, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93

Tällaisen tehokkaan oikeussuojakeinon on erityisesti mahdollistettava se, että kansainvälistä suojelua hakeva voi vedota siinä jäsenvaltiossa, jonka alueella hän on, Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 ja 2 kohdassa siirrolle säädetyn määräajan päättymiseen johonkin toiseen pyynnön esittäneeseen jäsenvaltioon nähden, sillä tämän määräajan päättymisen huomioon ottaminen on edellä 79 kohdassa todetun mukaisesti ratkaisevaa tämän asetuksen asianmukaisen soveltamisen kannalta.

94

Tästä huolimatta on muistettava, että jäsenvaltioiden ei ole kyseisen asetuksen 27 artiklan nojalla välttämättä järjestettävä oikeussuojakeinojärjestelmäänsä siten, että vaatimus siirtopäätöksen tekemisen jälkeisten ratkaisevien seikkojen huomioon ottamisesta taattaisiin käsiteltäessä oikeussuojakeinoa, jonka avulla siirtopäätöksen lainmukaisuus on riitautettavissa, kunhan riittävä oikeussuoja voidaan taata jollakin muulla tavalla kyseisen jäsenvaltion kansallisessa tuomioistuinjärjestelmässä, kun sitä tarkastellaan kokonaisuutena (ks. vastaavasti tuomio 15.4.2021, Belgian valtio (Siirtopäätöksen tekemisen jälkeiset seikat), C-194/21, EU:C:2021:270, 37 ja 46 kohta).

95

Jollakin tällaisella muulla riittävällä oikeussuojamuodolla on taattava asianomaiselle henkilölle käytännössä mahdollisuus siihen, etteivät sen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset, jonka alueella kyseinen henkilö on, voi siirtää häntä toiseen jäsenvaltioon, kun siirtoa koskevan määräajan päättyminen ensimmäisenä pyynnön esittäneeseen jäsenvaltioon nähden merkitsee, että tästä on tullut kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio. Mainitulla oikeussuojakeinolla on myös varmistettava, että sen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset, jonka alueella henkilö on, joutuvat ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin ottaakseen viivytyksettä huomioon seuraukset, joita kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvastuun siirtymisestä aiheutuu (ks. vastaavasti tuomio 15.4.2021, Belgian valtio (Siirtopäätöksen tekemisen jälkeiset seikat), C-194/21, EU:C:2021:270, 47 kohta).

96

Asioissa C-323/21 ja C-325/21 esitettyyn toiseen kysymykseen on tämän johdosta vastattava, että Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohtaa, yhdessä sen johdanto-osan 19 perustelukappaleen kanssa, ja perusoikeuskirjan 47 artiklaa on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaisella, joka on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen peräkkäin kolmessa jäsenvaltiossa, on oltava näistä jäsenvaltioista kolmannessa käytettävissään tehokas ja nopea oikeussuojakeino, jonka avulla hän voi vedota siihen, että vastuu hänen hakemuksensa käsittelystä on siirtynyt näistä jäsenvaltioista toiselle asetuksen 29 artiklan 1 ja 2 kohdassa siirrolle säädetyn määräajan päättymisen vuoksi.

97

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: