–

IG, edustajinaan G. Chernicherska ja A. Slavchev, advokati,

–

Varhoven administrativen sad, edustajinaan A. Adamova-Petkova, T. Kutsarova-Hristova ja M. Semov,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään F. Erlbacher ja G. Koleva,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat IG ja Varhoven administrativen sad (ylin hallintotuomioistuin, Bulgaria) ja jossa on kyse sellaisen vahingon korvaamisesta, joka IG:lle väitetään aiheutuneen kyseisen kansallisen tuomioistuimen ratkaisusta, jossa todetaan, että IG:n kansallisesta säännöksestä nostama kanne on jäänyt vaille kohdetta riidanalaisen säännöksen muuttamisen seurauksena.

3

Energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/27/EU (EUVL 2012, L 315, s. 1) 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Kulutuksen mittaaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sähkön, maakaasun, kaukolämmityksen, kaukojäähdytyksen ja kotitalouksien lämpimän käyttöveden loppukäyttäjille tarjotaan, mikäli se on teknisesti mahdollista, taloudellisesti järkevää ja oikeassa suhteessa mahdollisiin energiansäästöihin, kilpailukykyisesti hinnoitellut käyttäjäkohtaiset mittarit, jotka kuvaavat tarkasti loppukäyttäjän todellista energiankulutusta ja antavat tiedot sen todellisesta ajoittumisesta.

Tällainen kilpailukykyisesti hinnoiteltu mittari on tarjottava aina, kun

– –

3.   – –

Jos moniasuntoisille rakennuksille toimitetaan kaukolämpöä tai ‑jäähdytystä tai jos omat yhteiset lämmitys- tai jäähdytysjärjestelmät ovat yleisiä tällaisissa rakennuksissa, jäsenvaltiot voivat käyttäjäkohtaisen kulutuksen laskennan avoimuuden ja täsmällisyyden varmistaakseen laatia avoimet säännöt, jotka koskevat lämmön tai kuuman veden kulutuksen kustannusten jakamista tällaisissa rakennuksissa. Sääntöihin on tarvittaessa sisällyttävä ohjeita tavasta jakaa käytetyn lämmön ja/tai kuuman veden kustannukset seuraavasti:

4

Kyseisen direktiivin 10 artikla koskee otsikkonsa mukaan ”Laskutustietoja”.

5

Energialain (zakon za energetikata; DV nro 107, 9.12.2003), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan, 155 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   – – Yhteisomistuksessa olevassa kiinteistössä lämpöenergiaa kuluttavat asiakkaat maksavat kulutetun lämpöenergian valintansa mukaan

(2)   – – Lämmönjakeluyritys tai lämpöenergian toimittaja laskuttaa kulutetun lämpöenergian määrän todellisen kulutuksen perusteella vähintään kerran vuodessa.

(3)   – – Säännöt, joita sovelletaan ennakoidun kulutuksen määrittämiseen ja maksettujen määrien hyvittämiseen kunkin asiakkaan todellisuudessa kuluttamaan lämpöenergian määrään nähden, vahvistetaan [asetuksessa] – –”

6

Kaukolämmityksestä 6.4.2007 annetun asetuksen nro 16-334 (naredba no 16-334 g. za toplocnabdyavaneto; DV nro 34, 24.4.2007), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan (jäljempänä kaukolämmitysasetus), 61 §:n 1 momentissa säädettiin seuraavaa:

”– – Lämpöenergian kulutus yhteisomistuksessa olevassa kiinteistössä jaetaan – – tämän asetuksen ja sen liitteen vaatimusten mukaisesti.”

7

Kaukolämmitysasetuksen liitteessä vahvistettiin menetelmä, jolla lasketaan lämpöenergian kulutuksen jakautuminen yhteisomistuksessa olevissa rakennuksissa.

8

Hallintomenettelylain (administrativnoprotsesualen kodeks; DV nro 30, 11.4.2006), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan (jäljempänä hallintomenettelylaki), 156 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   – – Muiden vastaajien ja niiden osapuolten suostumuksella, jotka hyötyvät riidanalaisesta toimesta, hallintoviranomainen voi peruuttaa kyseisen toimen kokonaan tai osittain tai antaa toimen, jonka antamisesta se on aiemmin kieltäytynyt.

(2)   Toimen peruuttamiseen ensimmäisen istunnon jälkeen vaaditaan myös kantajan suostumus.

(3)   Peruutettu toimi voidaan antaa uudelleen vain, jos asiassa ilmenee uusia seikkoja.

(4)   Jos toimesta nostettuun kanteeseen liittyy vahingonkorvausvaatimus, menettelyä jatketaan kyseisen vaatimuksen osalta.”

9

Hallintomenettelylain 187 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Kanteen nostamiselle normatiivisesta täytäntöönpanotoimesta ei ole asetettu mitään määräaikaa.

(2)   Normatiivisesta toimesta nostettua kannetta ei oteta tutkittavaksi, jos se perustuu samoihin perusteisiin kuin kyseisestä toimesta nostettu aikaisempi kanne.”

10

Kyseisen lain 195 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Normatiivista täytäntöönpanotoimea pidetään kumottuna siitä päivästä lukien, jona sen kumoamisesta annettu tuomioistuimen ratkaisu saa lainvoiman.

(2)   Toimivaltainen viranomainen määrittää normatiivisen toimen pätemättömäksi toteamisen tai mahdollisen kumoamisen oikeudelliset seuraukset viran puolesta kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun sen kumoamisesta annettu tuomioistuimen ratkaisu saa lainvoiman.”

11

Hallintomenettelylain 204 §:n 3 momentissa säädetään, että jos peruutetusta hallintotoimesta on aiheutunut vahinkoa, sen tuomioistuimen, jossa vahingonkorvauskanne on nostettu, on todettava kyseinen hallintotoimi lainvastaiseksi.

12

Saman lain 221 §:n 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”Kun hallintoviranomainen muiden vastaajien suostumuksella peruuttaa hallintotoimen tai antaa hallintotoimen, jonka antamisesta se on aiemmin kieltäytynyt, [Varhoven administrativen sad] kumoaa kyseisestä hallintotoimesta tai sen antamisesta kieltäytymisestä annetun tuomioistuimen ratkaisun menettelyllisesti virheellisenä ja päättää asian käsittelyn.”

13

Valtion ja kuntien vahingonkorvausvastuusta annetun lain (Zakon za otgovornostta na darzhavata i na obshtinite za vredi; DV nro 60, 5.8.1988) 1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   – – Valtio ja kunnat vastaavat elintensä tai työntekijöidensä hallinnollisessa toiminnassa tai sen yhteydessä lainvastaisilla oikeudellisilla toimilla, toiminnoilla tai laiminlyönneillä kansalaisille ja oikeushenkilöille aiheuttamista vahingoista – –

2.   – – Edellä 1 momentin perusteella nostettavat kanteet tutkitaan hallintomenettelylain mukaisessa menettelyssä – –”

14

IG nosti Varhoven administrativen sadissa kanteen kaukolämmitysasetuksen liitteessä olevasta 6.1.1 kohdasta (jäljempänä kyseessä oleva kansallinen säännös).

15

Varhoven administrativen sad hyväksyi kanteen kolmen tuomarin kokoonpanossa 13.4.2018 antamallaan ratkaisulla ja kumosi kyseessä olevan kansallisen säännöksen sillä perusteella, ettei sillä voida toteuttaa direktiivin 2012/27 9 ja 10 artiklasta, jotka on saatettu osaksi Bulgarian oikeutta energialain, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan, 155 §:n 2 momentilla, ilmenevää tavoitetta varmistaa, että lämpöenergia laskutetaan todellisen kulutuksen mukaan.

16

Energiaministeri (ministar na energetikata, Bulgaria) haki edellisessä kohdassa mainittuun ratkaisuun muutosta Varhoven administrativen sadilta, joka käsitteli asiaa viiden tuomarin kokoonpanossa.

17

Bulgarian lainsäätäjä muutti kyseessä olevaa kansallista säännöstä Darzhaven vestnikissä 20.9.2019 julkaistulla asetuksella.

18

Varhoven administrativen sad totesi 11.2.2020 viiden tuomarin kokoonpanossa antamallaan ratkaisulla, että kyseessä olevaa kansallista säännöstä on muutettu myöhemmällä säännöksellä, jolla säännellään samoja suhteita. Tällä perusteella kyseinen tuomioistuin kumosi 13.4.2018 antamansa ratkaisun ja katsoi, että sen käsiteltäväksi saatettu asia oli jäänyt vaille kohdetta. Mainitun tuomioistuimen mukaan Bulgarian oikeudessa mahdollisuudelle riitauttaa normatiiviset täytäntöönpanotoimet ei ole asetettu mitään määräaikaa, mutta tämä mahdollisuus koskee ainoastaan voimassa olevia normatiivisia toimia eikä sellaisia lainsäädäntöteitse kumottuja tai muutettuja normatiivisia toimia, jotka eivät enää kuulu voimassa olevan oikeuden piiriin tuomioistuimen antaessa asiaratkaisun. Kyseinen 11.2.2020 annettu ratkaisu on lainvoimainen.

19

IG nosti tämän jälkeen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa eli Administrativen sad Sofia-gradissa (Sofian kaupungin hallintotuomioistuin, Bulgaria) Varhoven administrativen sadia vastaan kanteen, jossa vaaditaan korvaamaan väitetty aineellinen vahinko ja henkinen kärsimys, jota Varhoven administrativen sadin 11.2.2020 antamasta ratkaisusta on hänelle aiheutunut. Hän väittää kanteensa tueksi, että Varhoven administrativen sad katsoi kyseisessä ratkaisussa, että kyseessä oleva kansallinen säännös oli voimassa ja että sillä oli vaikutuksia hänen kanteensa nostamispäivän ja kyseisen säännöksen lainsäädäntöteitse kumoamisen välisenä aikana. IG väittää, että häneltä on siis evätty hänen perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattu oikeutensa tehokkaaseen oikeussuojaan sekä oikeus siihen, että hänen hyväkseen sovelletaan tehokkuus- ja vastaavuusperiaatetta. Hän kiistää lisäksi Varhoven administrativen sadin sen oikeuskäytännön oikeellisuuden, jonka mukaan normatiivisen toimen muuttaminen on rinnastettavissa sen peruuttamiseen.

20

Varhoven administrativen sad puolestaan väittää, että sen 11.2.2020 antaman kaltainen ratkaisu, jossa todetaan, että sen käsiteltävänä oleva asia on jäänyt vaille kohdetta, ei tarkoita sitä, etteikö kyseessä oleva toimi voisi olla laillisuusvalvonnan kohteena. Sen mukaan on näet mahdollista soveltaa hallintomenettelylain 204 §:n 3 momenttia, jonka mukaan silloin, kun peruutetusta hallintotoimesta aiheutuu vahinkoa, tuomioistuin, jossa vahingonkorvauskanne on nostettu, on toimivaltainen toteamaan kyseisen toimen lainvastaisuuden. IG:n oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan siis taataan, koska IG voi milloin tahansa vaatia korvausta vahingosta, jota hänelle on aiheutunut kyseessä olevan kansallisen säännöksen antamisesta.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että se tarvitsee perusoikeuskirjan 47 artiklan tulkintaa käsiteltäväkseen saatetun asian ratkaisemiseksi. Kyseinen tuomioistuin pohtii erityisesti, vapauttaako kansallisen normatiivisen toimen sellaisen säännöksen muuttaminen, jonka osalta on ennen sen muuttamista annettu tuomioistuimen ratkaisu, jossa se todetaan unionin oikeuden vastaiseksi, tuomioistuimen, joka harjoittaa ratkaisuun kohdistuvaa valvontaansa, velvollisuudestaan arvioida mainitun säännöksen yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa siinä muodossa kuin kyseinen säännös oli ennen sen muuttamista. Sen mukaan on myös täsmennettävä, voidaanko sen perusteella, että tällaisessa tilanteessa katsotaan, että kyseessä oleva kansallinen säännös on peruutettu, päätellä, että yksityisellä, joka on riitauttanut sen laillisuuden ennen kyseistä peruuttamista, on ollut käytössään tehokas oikeussuojakeino, ja onko kansallisessa oikeudessa säädetty mahdollisuus arvioida kyseisen kansallisen säännöksen yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa yksinomaan sellaisen kanteen yhteydessä, jossa vaaditaan korvaamaan vahinko, jota tälle yksityiselle on aiheutunut mainitun kansallisen säännöksen antamisesta, tällainen tehokas oikeussuojakeino. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa olevansa tältä osin epävarma, koska samalla kansallisella säännöksellä, sellaisena kuin se oli ennen sen muuttamista, säännellään edelleen oikeussuhteita, jotka ovat syntyneet sen voimassaolon aikana, kun taas peruutetulla hallintotoimella ei ole mitään oikeusvaikutuksia.

22

Tässä tilanteessa Administrativen sad Sofia-grad päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

23

Varhoven administrativen sad väittää kirjallisissa huomautuksissaan ensinnäkin, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että – toisin kuin unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklan c alakohdassa edellytetään – ennakkoratkaisupyyntöön ei sisälly selostusta niistä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä unionin oikeuden tiettyjen säännösten tulkinnasta, eikä sen toteamaa yhteyttä kyseisten säännösten ja pääasian oikeudenkäynnissä sovellettavien kansallisen oikeuden säännösten välillä; tällaista yhteyttä ei Varhoven administrativen sadin mukaan ole missään tapauksessa olemassa.

24

Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, yksinomaan kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan sen ratkaistavaksi saatetun riita-asian tosiseikat ja arvioimaan niitä sekä tulkitsemaan ja soveltamaan kansallista lainsäädäntöä. Samalla tavoin yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa kyseinen asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, ovatko sen unionin tuomioistuimelle esittämät kysymykset tarpeellisia ja onko niillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on siten lähtökohtaisesti ratkaistava ne (tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C-693/19 ja C-831/19, EU:C:2022:395, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Unionin tuomioistuin voi siis jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisupyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C-693/19 ja C-831/19, EU:C:2022:395, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista, jotka on esitetty tiivistetysti tämän tuomion 14–21 kohdassa, ilmenee, että kyseisen tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu IG:n nostama vahingonkorvauskanne, jossa vaaditaan korvausta vahingosta, jota IG:lle väitetään aiheutuneen siitä, ettei Varhoven administrativen sad ole ratkaissut ylimpänä oikeusasteena IG:n kyseessä olevasta kansallisesta säännöksestä nostamaa kumoamiskannetta.

27

Samojen tietojen mukaan IG oli vedonnut tämän kumoamiskanteensa tueksi siihen, ettei kyseessä oleva kansallinen säännös ole yhteensopiva direktiivin 2012/27 säännösten kanssa, minkä myös Varhoven administrativen sad on todennut kolmen tuomarin kokoonpanossa 13.4.2018 antamassaan ratkaisussa, jolla kyseinen kanne hyväksyttiin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa myös, että IG väittää vahingonkorvauskanteensa tueksi, että koska Varhoven administrativen sad on katsonut Bulgarian prosessioikeuden säännösten mukaisesti, että IG:n kumoamiskanne oli jäänyt vaille kohdetta kyseessä olevan kansallisen säännöksen lainsäädäntöteitse kumoamisen johdosta, se on ratkaistessaan asian viiden tuomarin kokoonpanossa rikkonut unionin oikeutta siltä osin kuin se on loukannut IG:n oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, joka vahvistetaan perusoikeuskirjan 47 artiklassa. Tämä unionin oikeuden rikkominen on syynä siihen vahinkoon, jota IG:lle väitetään aiheutuneen ja jonka korvaamista IG vaatii ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

28

Näiden tietojen perusteella on mahdollista ymmärtää ne syyt, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä unionin oikeuden tulkinnasta, sekä sen toteama yhteys unionin oikeuden ja erityisesti niiden Bulgarian oikeuden menettelysääntöjen välillä, joiden johdosta Varhoven administrativen sad on viiden tuomarin kokoonpanossa katsonut, että IG:n kumoamiskanne oli jäänyt vaille kohdetta, mistä on IG:n mukaan aiheutunut hänelle vahinkoa.

29

Tästä ilmenee, että ennakkoratkaisupyyntö on työjärjestyksen 94 artiklan c alakohdan vaatimusten mukainen.

30

Toiseksi on riittävää todeta Varhoven administrativen sadin väitteestä, jonka mukaan ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta, koska sillä pyritään kyseenalaistamaan kyseisen tuomioistuimen 11.2.2020 antaman ratkaisun oikeusvoima, että pääasia koskee sellaisen vahingon korvaamista, jota IG:lle väitetään aiheutuneen tästä viimeksi mainitusta ratkaisusta, jolla rikotaan IG:n mukaan unionin oikeutta. Sen periaatteen tunnustamisesta, että valtio on vahingonkorvausvastuussa asiaa ylimpänä oikeusasteena käsittelevän tuomioistuimen ratkaisun johdosta, ei kuitenkaan sinänsä seuraa, että tällaisen lopullisen ratkaisun oikeusvoima saatetaan kyseenalaiseksi (tuomio 30.9.2003, Köbler, C-224/01, EU:C:2003:513, 39 kohta).

31

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisupyyntö voidaan ottaa tutkittavaksi.

32

Ensimmäisellä ja toisella kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii lähinnä selvittämään, onko perusoikeuskirjan 47 artiklaa sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion menettelysäännölle, jonka mukaan on niin, että kun kansallisen oikeuden säännös, joka on riitautettu kumoamiskanteella siitä syystä, että sen väitetään olevan unionin oikeuden vastainen, kumotaan lainsäädäntöteitse ja sen vaikutukset siis lakkaavat tulevaisuuden osalta, asian katsotaan jääneen vaille kohdettaan, joten siitä ei ole enää tarpeen lausua.

33

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että kun kyseessä olevasta alasta ei ole annettu unionin sääntöjä, kunkin jäsenvaltion on annettava sisäisessä oikeusjärjestyksessään menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yksityisten oikeudet, menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevan periaatteen nojalla, kuitenkin sillä edellytyksellä, että nämä menettelysäännöt eivät ole epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita (vastaavuusperiaate), eivätkä ne ole sellaisia, että unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (tuomio 15.4.2021, Belgian valtio (Siirtopäätöksen tekemisen jälkeiset seikat) (C-194/19, EU:C:2021:270, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 34 kohdassa huomauttanut, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattu tehokkaan oikeussuojan periaate ei sellaisenaan edellytä sitä, että on olemassa itsenäinen oikeussuojakeino, jolla pyritään ensisijaisesti riitauttamaan kansallisten säännösten yhteensopivuus unionin oikeuden normien kanssa, sikäli kuin on olemassa yksi tai useampi oikeussuojakeino, jolla voidaan liitännäisesti varmistaa yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien noudattaminen (tuomio 13.3.2007, Unibet, C-432/05, EU:C:2007:163, 47 kohta ja tuomio 24.9.2020, YS (Ylemmän henkilöstön ammatilliset lisäeläkkeet), C-223/19, EU:C:2020:753, 96 kohta).

35

Unionin tuomioistuin on erityisesti todennut, että unionin oikeuden täysi tehokkuus ja yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien tehokas suojelu voidaan tarvittaessa varmistaa periaatteella, jonka mukaan valtio on vastuussa vahingoista, joita yksityisille on aiheutunut valtion syyksi luettavasta unionin oikeuden rikkomisesta; kyseinen periaate on erottamaton osa perussopimuksilla, joihin unioni perustuu, luotua järjestelmää (tuomio 19.12.2019, Deutsche Umwelthilfe, C-752/18, EU:C:2019:1114, 54 kohta).

36

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen ja toinen kysymys koskevat kuitenkin tilannetta, jossa jäsenvaltio on päättänyt säätää kansallisessa oikeusjärjestyksessään itsenäisestä oikeussuojakeinosta, jonka mukaan kansallisen säännöksen kumoamista on mahdollista vaatia muun muassa sillä perusteella, ettei se ole yhteensopiva unionin oikeuden kanssa, ja samalla on säädetty, että jos kyseinen säännös kumotaan lainsäädäntöteitse, kumoamiskanteen katsotaan jääneen vaille kohdetta, joten siitä ei ole enää tarpeen lausua.

37

Näihin kysymyksiin vastaamiseksi on siis tarpeen arvioida tämän tuomion 33–35 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa, ovatko tällaiset kansalliset menettelysäännöt vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen mukaisia.

38

Siltä osin kuin on ensimmäiseksi kyse vastaavuusperiaatteesta, on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen menettelysääntö on tämän periaatteen mukainen siltä osin kuin sitä sovelletaan erotuksetta kaikkiin kansallisen säännöksen kumoamista koskeviin kanteisiin siitä riippumatta, mihin nämä kanteet perustuvat, eikä ainoastaan kanteisiin, jotka perustuvat siihen, että riidanalaisen säännöksen väitetään olevan unionin oikeuden vastainen.

39

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 52 ja 53 kohdassa todennut, nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista ilmenee, että menettelysääntöä, jonka johdosta Varhoven administrativen sad on päättänyt, että IG:n kumoamiskanne oli jäänyt vaille kohdetta, ei sovelleta yksinomaan sellaisiin kansallisen säännöksen kumoamista koskeviin kanteisiin, jotka perustuvat unionin oikeudesta johtuviin syihin. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkastettava, että näin todella on.

40

Jollei tästä tarkastuksesta muuta johdu, tällainen kansallinen menettelysääntö on ilmeisesti vastaavuusperiaatteen mukainen.

41

Siltä osin kuin on toiseksi kyse pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen menettelysäännön yhteensopivuudesta tehokkuusperiaatteen kanssa, on tosin todettava, ettei kansallisen oikeuden säännöksen kumoamisella lainsäädäntöteitse ole oikeudellisesti samaa vaikutusta kuin sen kumoamisella tuomioistuimessa.

42

Tällaisen säännöksen kumoaminen lainsäädäntöteitse vaikuttaa näet vain tulevaisuuteen (ex nunc), joten sillä ei kyseenalaisteta kumotusta säännöksestä olemassa olevien tilanteiden osalta aiheutuneita oikeusvaikutuksia, kun taas kansallisen oikeuden säännöksen kumoaminen tuomioistuimessa vaikuttaa taannehtivasti (ex tunc) lähtökohtaisesti säännöksen antamisajankohdasta alkaen siten, että siitä aiheutuvat vaikutukset olemassa olevien tilanteiden osalta lakkaavat tästä samasta ajankohdasta alkaen.

43

Tämän täsmennyksen jälkeen on myös huomautettava, ettei ole mahdotonta, etteikö sillä, että kansallisen oikeuden säännös, jonka kumoamista kantaja vaatii, kumotaan lainsäädäntöteitse menettelyn aikana, voisi olla kantajaan nähden samat oikeusvaikutukset kuin hänen vaatimallaan kumoamisella, kun otetaan huomioon hänen erityinen tilanteensa.

44

Näin on erityisesti, jos kantaja pyrkii kumoamiskanteellaan ainoastaan siihen, että riidanalaisella säännöksellä ei tulevaisuudessa ole sellaisia oikeusvaikutuksia, joita hän pitää haitallisena, kun taas samasta säännöksestä mahdollisesti jo aiheutuneet vaikutukset eivät koske häntä.

45

Kahdessa edellisessä kohdassa tarkoitetussa tilanteessa ei siis voida katsoa, että tehokkuusperiaate on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka nojalla tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu lainsäädäntöteitse kumottua säännöstä koskeva kumoamiskanne, päättää, että lausunnon antaminen raukeaa, koska kyseinen kanne on jäänyt vaille kohdetta. Tällaisessa tilanteessa olisi näet kohtuutonta vaatia toimivaltaista kansallista tuomioistuinta ratkaisemaan asia aineellisesti, vaikka riidanalaisen säännöksen lainsäädäntöteitse kumoamisen johdosta kantaja on jo päässyt siihen lopputulokseen, johon hän toivoi pääsevänsä kumoamiskanteensa nostamisella.

46

On kuitenkin myös mahdollista, että kun kantaja vaatii kansallisen säännöksen kumoamista, se pyrkii myös niiden oikeusvaikutusten kumoamiseen, jotka ovat syntyneet kyseisen säännöksen soveltamisesta ja jotka ovat hänelle vastaisia. Tässä tapauksessa pelkkä mainitun säännöksen lainsäädäntöteitse kumoaminen ei johtaisi näiden menneiden vaikutusten lakkaamiseen, ja sellaisen kansallisen menettelysäännöksen soveltaminen tällaisessa tilanteessa, jonka nojalla asian käsittely päätetään sillä perusteella, että asia on jäänyt vaille kohdetta, voi johtaa siihen, ettei kantaja saa tehokasta oikeussuojaa.

47

Tällaista päätelmää ei voida kyseenalaistaa pelkästään sillä perusteella, että asianomaisen jäsenvaltion ei tämän tuomion 34 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan tarvinnut säätää kansallisessa oikeudessaan itsenäisestä oikeussuojakeinosta, jolla pyritään riitauttamaan kansallisten säännösten yhteensopivuus unionin oikeuden normien kanssa, tai että kansallisessa oikeudessa säädetään vahingonkorvauskanteesta sen vahingon korvaamiseksi, jonka väitetään aiheutuneen unionin oikeuden vastaisen kansallisen säännöksen soveltamisesta.

48

Tältä osin on todettava, että yksityisten on valittava kansallisessa oikeudessa mahdollisesti säädetyistä eri oikeussuojakeinoista se, jonka ne katsovat vastaavan parhaiten tavoitteitaan ja johon ne käyttävät voimavaransa.

49

Ei siis voida pitää mahdottomana, että yksityinen, joka katsoo kärsineensä vahinkoa sellaisen kansallisen säännöksen soveltamisesta syntyneistä vaikutuksista, jonka väitetään olevan direktiivin vastainen, päättää näiden vaikutusten poistamiseksi, että se nostaa kyseisestä säännöksestä kumoamiskanteen – kun tällaisesta oikeussuojakeinosta säädetään kansallisessa oikeudessa – sen sijaan, että se nostaisi kyseistä jäsenvaltiota vastaan vahingonkorvauskanteen.

50

Kyseessä olevan direktiivin vastaisen kansallisen säännöksen kumoamisella tuomioistuimessa näet myös poistetaan taannehtivasti tästä säännöksestä aiheutuneet oikeusvaikutukset, mitä kyseinen yksityinen pitää ehkä parempana kuin sitä, että se saa asianomaiselta jäsenvaltiolta mahdollisesti korvausta näistä oikeusvaikutuksista aiheutuneista vahingoista.

51

Tämän tuomion 48 ja 49 kohdassa esitetyistä perusteluista ilmenee näin ollen, että kantajan, joka on sellaisen jäsenvaltion kansalainen, jonka kansallisessa oikeudessa ei säädetä itsenäisestä oikeussuojakeinosta, jolla pyritään ensisijaisesti riitauttamaan kansallisen säännöksen yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa, tilannetta ei voida verrata yksityisten tilanteeseen toisessa jäsenvaltiossa, jonka kansallisessa prosessioikeudessa säädetään tällaisesta oikeussuojakeinosta, jonka voidaan kuitenkin katsoa jääneen vaille kohdettaan, jos riitautettu säännös kumotaan lainsäädäntöteitse.

52

Jos tässä viimeksi mainitussa tilanteessa päätetään, että kanne on jäänyt vaille kohdetta eikä siitä ole enää tarpeen lausua, koska riidanalainen säännös on kumottu lainsäädäntöteitse, ilman, että kantaja voisi osoittaa, että tästä kumoamisesta huolimatta hänellä on edelleen intressi mainitun säännöksen kumoamiseen tuomioistuimessa, tälle kantajalle unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttäminen voi olla suhteettoman vaikeaa.

53

Pelkästään sillä, että tällä kantajalla on mahdollisuus nostaa tällaisessa tilanteessa asianomaista jäsenvaltiota vastaan uusi vahingonkorvauskanne, jolla pyritään saamaan korvausta vahingosta, jonka väitetään aiheutuneen riidanalaisen säännöksen soveltamisesta syntyneistä vaikutuksista, ja että tässä tarkoituksessa todetaan tällä kertaa liitännäisesti, että kyseinen säännös on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, ei voida taata tämän kantajan oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, koska tämän tuomion 48 kohdassa esitetyistä syistä ei voida pitää mahdottomana, että siitä aiheutuisi kantajalle prosessuaalisia hankaluuksia, jotka liittyvät muun muassa kuluihin, menettelyn kestoon ja edustamissääntöihin ja joiden vuoksi unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttäminen on suhteettoman vaikeaa (ks. analogisesti tuomio 15.4.2008, Impact, C-268/06, EU:C:2008:223, 51 kohta).

54

Näin saattaa olla varsinkin, jos riidanalaisen säännöksen kumoaminen lainsäädäntöteitse ja sen toteaminen, että sen kumoamista koskeva kanne on jäänyt vaille kohdetta, tapahtuvat menettelyn myöhäisessä vaiheessa, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, jossa asian jääminen vaille kohdetta on todettu kassaatiotuomioistuimessa.

55

Tästä seuraa, että vaikka unionin oikeudessa tunnustettu tehokkaan oikeussuojan periaate ei voi kaikissa tapauksissa olla esteenä sille, että unionin oikeuden vastaiseksi väitetystä kansallisesta säännöksestä nostetun kumoamiskanteen katsotaan jääneen vaille kohdetta, jos riidanalainen säännös kumotaan lainsäädäntöteitse, se on sitä vastoin esteenä menettelyn päättämiselle tällaisesta syystä ilman, että asianosaiset olisivat voineet ensin vedota mahdolliseen intressiinsä jatkaa menettelyä, ja siis ilman, että kyseisessä ratkaisussa otettaisiin huomioon tällainen intressi.

56

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on vastattava, että tehokkuusperiaatetta, sellaisena kuin se on vahvistettu perusoikeuskirjan 47 artiklassa, on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion menettelysäännölle, jonka mukaan on niin, että kun kansallisen oikeuden säännös, joka on riitautettu kumoamiskanteella siitä syystä, että sen väitetään olevan unionin oikeuden vastainen, kumotaan lainsäädäntöteitse ja sen vaikutukset siis lakkaavat tulevaisuuden osalta, asian katsotaan jääneen vaille kohdetta, joten siitä ei ole enää tarpeen lausua, ilman, että asianosaiset olisivat voineet ensin vedota mahdolliseen intressiinsä jatkaa menettelyä, ja ilman, että tällainen intressi olisi otettu huomioon.

57

Kun otetaan huomioon ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen annettu vastaus, ei kolmanteen kysymykseen ole tarpeen vastata.

58

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tehokkuusperiaatetta, sellaisena kuin se on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa, on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion menettelysäännölle, jonka mukaan on niin, että kun kansallisen oikeuden säännös, joka on riitautettu kumoamiskanteella siitä syystä, että sen väitetään olevan unionin oikeuden vastainen, kumotaan lainsäädäntöteitse ja sen vaikutukset siis lakkaavat tulevaisuuden osalta, asian katsotaan jääneen vaille kohdetta, joten siitä ei ole enää tarpeen lausua, ilman, että asianosaiset olisivat voineet ensin vedota mahdolliseen intressiinsä jatkaa menettelyä, ja ilman, että tällainen intressi olisi otettu huomioon.