–

Dansk Akvakultur, joka toimii AquaPri A/S:n lukuun, edustajinaan K. Trenskow ja M. Vindfelt, advokater,

–

Miljø- og Fødevareklagenævnet, edustajinaan E. Gabris, R. Holdgaard ja B. Moll Bown, advokater,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Hermes ja C. Vang,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21.5.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (EYVL 1992, L 206, s. 7) 6 artiklan 3 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Dansk Akvakultur ‑järjestö, joka toimii AquaPri A/S:n lukuun, ja Miljø- og Fødevareklagenævnet (ympäristö- ja elintarvikeasioiden valituslautakunta, Tanska; jäljempänä valituslautakunta) ja joka koskee päätöstä, jolla evätään AquaPriltä lupa sen omistaman vesiviljelylaitoksen toiminnan jatkamiselle.

3

Direktiivin 92/43 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Suunnitelmat tai ohjelmat, joilla voidaan vaikuttaa merkittävästi suojelualueeksi osoitetun tai myöhemmin osoitettavan alueen suojeluun, on arvioitava asianmukaisella tavalla.”

4

Kyseisen direktiivin 6 artiklan 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarvittavat suojelutoimenpiteet ja laadittava tarvittaessa tarkoituksenmukaisia käyttösuunnitelmia, jotka koskevat erityisesti näitä alueita tai jotka sisältyvät muihin kehityssuunnitelmiin, sekä tarpeellisia lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai sopimusoikeudellisia toimenpiteitä, jotka vastaavat – – luontotyyppien ja – – lajien ekologisia vaatimuksia alueilla.

2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien häiriöiden estämiseksi, joita varten alueet on osoitettu, siinä määrin kuin nämä häiriöt saattaisivat vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin.

3.   Kaikki suunnitelmat tai hankkeet, jotka eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia, mutta ovat omiaan vaikuttamaan tähän alueeseen merkittävästi joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, on arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin. Alueelle aiheutuvien vaikutusten arvioinnista tehtyjen johtopäätösten perusteella – – toimivaltaiset kansalliset viranomaiset antavat hyväksyntänsä tälle suunnitelmalle tai hankkeelle vasta varmistuttuaan siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen, ja kuultuaan tarvittaessa kansalaisia.”

5

22.12.2006 annetun ympäristönsuojelulain (Miljøbeskyttelsesloven) 33 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin, säädetään seuraavaa:

”Jäljempänä 35 §:ssä tarkoitetussa luettelossa mainittuja yrityksiä, tehtaita tai laitoksia (luvanvaraiset toiminnot) ei saa perustaa eikä niiden toimintaa saa aloittaa ennen luvan myöntämistä.”

6

Kyseisen lain 35 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Ympäristöministeri laatii luettelon erityisen pilaavista yrityksistä, tehtaista tai laitoksista, joita 33 §:ssä säädetty lupavelvollisuus koskee.”

7

Kansainvälisten luonnonsuojelualueiden osoittamisesta ja hallinnoinnista sekä tiettyjen lajien suojelemisesta 26.2.2016 annetun asetuksen nro 188 (Bekendtgørelse nr. 188 om udpegning og administration af internationale naturbeskyttelsesområder samt beskyttelse af visse arter; Habitatbekendtgørelsen) 6 §:n 1 ja 2 momentissa, joilla on saatettu direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohta osaksi Tanskan oikeusjärjestystä, säädetään seuraavaa:

”1.   Ennen 7 §:ssä tarkoitetun päätöksen tekemistä on arvioitava, voiko hanke olla omiaan vaikuttamaan Natura 2000 ‑alueeseen merkittävästi joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa – –

2.   Jos hanke on viranomaisen arvion mukaan omiaan vaikuttamaan Natura 2000 ‑alueeseen merkittävästi, hankkeesta Natura 2000 ‑alueelle aiheutuvat vaikutukset on arvioitava yksityiskohtaisesti asianomaisen alueen suojelutavoitteeseen nähden. Mikäli vaikutusten arvioinnista ilmenee, että hankkeesta aiheutuisi haittaa kansainväliselle luonnonsuojelualueelle, hakijalle ei voida myöntää lupaa, poikkeuslupaa eikä hyväksyntää.”

8

Kyseisen asetuksen 7 §:n 7 momentissa säädetään seuraavaa:

”Seuraavat ympäristönsuojelulain mukaiset tapaukset kuuluvat 6 §:n soveltamisalaan:

– –

– –”

9

Luettelossa mainittuja toimintoja koskevasta luvasta 12.12.2017 annetun asetuksen nro 1458 (Bekendtgørelse nr. 1458 om godkendelse af listevirksomhed) (jäljempänä lupa-asetus) 70 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Olemassa olevien laitosten, jotka kuuluvat liitteessä 2 olevien I 203 ja I 205 – – kohdan soveltamisalaan ja joille ei ole myönnetty ympäristönsuojelulain 33 §:n mukaista lupaa, on toimitettava lupahakemukset 15.3.2014 mennessä tässä asetuksessa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti.”

10

Kyseisen asetuksen liitteessä 2 ovat muun muassa I 203 ja I 205 kohta, joissa todetaan seuraavaa:

”I 203. Vesiviljelylaitokset eli merivesissä olevat kasvatuslaitokset, jotka muodostuvat verkkoaltaista, verkkokasseista tai vastaavista, jos koko laitos sijaitsee enintään yhden merimailin päässä rannikosta ja sen toiminnan harjoittaminen edellyttää rehujen käyttämistä.

– –

I 205. Vesiviljelylaitokset eli merivesissä olevat kasvatuslaitokset, jotka muodostuvat verkkoaltaista, verkkokasseista tai vastaavista, jos koko laitos sijaitsee kokonaan tai osittain vähintään yhden merimailin päässä rannikosta ja sen toiminnan harjoittaminen edellyttää rehujen käyttämistä.”

11

AquaPri omistaa vesiviljelylaitoksen, joka sijaitsee Smålandin lahdella sellaisen Natura 2000 ‑alueen läheisyydessä, jolla on useita maa- ja vesialueista muodostuvia luontotyyppejä sekä useita luonnonvaraisia lintulajeja. Kyseisessä laitoksessa kasvatetaan kirjolohia, mikä aiheuttaa typen, fosforin, kuparin ja antibioottien päästöjä ympäristöön.

12

Mainitun laitoksen sijoittamista sen nykyiselle sijaintipaikalle koskevalle hankkeelle myönnettiin lupa 15.2.1999.

13

AquaPri haki vuonna 2006 lupaa lisätä sen laitoksen typpipäästöjen määrää 0,87 tonnilla 15,6 tonnista 16,47 tonniin.

14

Toimivaltainen viranomainen arvioi, oliko tällainen lisääminen omiaan vaikuttamaan merkittävästi kyseisen laitoksen läheisyydessä olevaan Natura 2000 ‑alueeseen, kyseisenä ajankohtana voimassa olleen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arviointia koskevan Tanskan säännöstön perusteella. Arviointinsa päätteeksi se katsoi, ettei kyseisellä alueella ollut typpiherkkiä luontotyyppejä tai luonnonvaraisia lintulajeja, joihin AquaPrin hanke siis olisi omiaan vaikuttamaan merkittävästi. Se antoi näin ollen AquaPrille 27.10.2006 tekemällään päätöksellä luvan hankkeen toteuttamiseen.

15

Tämä päätös riitautettiin toimivaltaisessa valitusviranomaisessa, joka totesi, että se oli virheellinen, koska toimivaltainen viranomainen ei AquaPrin hanketta arvioidessaan ollut ottanut huomioon sellaisten rinnakkaisten hankkeiden olemassaoloa, joilla lisättiin typpimääriä, jotka sen naapurustossa sijaitsevat kolme vesiviljelylaitosta voivat päästää. Kyseinen elin katsoi kuitenkin, ettei kyseinen virhe oikeuttanut kumoamaan mainittua päätöstä.

16

Koska AquaPri velvoitettiin samassa päätöksessä lisäksi tekemään 15.3.2014 mennessä ympäristönsuojelulain 33 ja 35 §:ään perustuva lupahakemus, sellaisena kuin siitä säädetään lupa-asetuksen 70 §:n 2 momentissa, kyseinen yhtiö teki tätä koskevan hakemuksen.

17

Toimivaltainen viranomainen myönsi 16.12.2014 tekemällään päätöksellä AquaPrin hakeman luvan todettuaan yhtäältä, että sille kuuluvan laitoksen tuottama typen määrä pysyi muuttumattomana verrattuna siihen määrään, jota varten sille oli myönnetty lupa 27.10.2006 tehdyllä päätöksellä, ja toisaalta, että kyseisen päätöksen tekemisen jälkeen suoritetusta arvioinnista ilmeni, etteivät kyseinen laitos ja kolme sen naapurustossa sijaitsevaa laitosta yhdessä tarkasteltuina olleet omiaan vaikuttamaan merkittävästi siihen Natura 2000 ‑alueeseen, jonka lähellä ne sijaitsivat.

18

16.12.2014 tehty päätös riitautettiin valituslautakunnassa, joka kumosi sen 13.3.2018 tekemällään päätöksellä.

19

Valituslautakunta katsoi viimeksi mainitussa päätöksessä ensinnäkin, että AquaPrille 27.10.2006 tehdyllä päätöksellä myönnettyä lupaa ei ollut edeltänyt direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan vaatimusten mukainen arviointi, koska tämä arviointi oli koskenut kyseisen hankkeen vaikutusta erikseen mutta ei kysymystä siitä, oliko tämä hanke, kun sitä tarkastellaan yhdessä kolmen naapurustossa sijaitsevan laitoksen kanssa, omiaan vaikuttamaan merkittävästi Natura 2000 ‑alueeseen, jonka läheisyydessä nämä eri laitokset sijaitsevat.

20

Tämän jälkeen valituslautakunta totesi, että kyseisellä alueella oleviin vesiin sovellettava kansallinen vesienhoitosuunnitelma oli hyväksytty direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti tehdyn arvioinnin jälkeen ajanjaksolle 2015–2021 ja että tästä suunnitelmasta ilmeni muun muassa, että 43 tonnin suuruiset typpipäästöt oli sallittu ”sen varmistamiseksi, että olemassa olevat vesiviljelylaitokset – – voivat käyttää voimassa olevia päästölupiaan”. Se katsoi kuitenkin lähinnä, ettei näillä toteamuksilla ollut vaikutusta toimivaltaisen viranomaisen velvollisuuteen tehdä direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan nojalla erityinen arviointi AquaPrille kuuluvasta laitoksesta sen määrittämiseksi, oliko tämä hanke omiaan vaikuttamaan merkittävästi Natura 2000 ‑alueeseen, jonka läheisyydessä se sijaitsee.

21

Valituslautakunta katsoi lopuksi, että tämän laitoksen päästämän typen määrä yhdistettynä kolmen naapurustossa sijaitsevan laitoksen päästämiin typpimääriin oli omiaan vaikuttamaan merkittävästi kyseessä olevaan alueeseen.

22

AquaPri nosti kyseisestä päätöksestä kanteen toimivaltaisessa tuomioistuimessa, joka itse siirsi asian ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kyseisessä asiassa esiin tulleiden kysymysten perusteella.

23

Østre Landsret toteaa ennakkoratkaisupäätöksessään ensimmäiseksi, että pääasiassa kyseessä oleva päätös on tehty direktiivin 92/43 6 artiklan täytäntöönpanon varmistamiseksi annetun Tanskan oikeuden perusteella, ja toteaa sitten, että vaikka kyseisessä artiklassa ei täsmennetäkään hankkeen käsitettä, johon siinä viitataan, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, erityisesti 7.9.2004 annetusta tuomiosta Waddenvereniging ja Vogelbeschermingsvereniging (C‑127/02, EU:C:2004:482, 24–26 kohta) ja 7.11.2018 annetusta tuomiosta Coöperatie Mobilisation for the Environment ym. (C‑293/17 ja C‑294/17, EU:C:2018:882, 66, 82 ja 83 kohta) ilmenee, että tämä käsite on laajempi kuin hankkeen käsite, joka sisältyy tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 13.12.2011 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2011/92/EU (EUVL 2012, L 26, s. 1) ja sitä edeltäneeseen tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 27.6.1985 annettuun neuvoston direktiiviin 85/337/ETY (EYVL 1985, L 175, s. 40).

24

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lähinnä, että direktiivin 92/43 6 artiklassa tarkoitettua hankkeen käsitettä koskevassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä ei anneta sille sellaisia tulkintaan liittyviä tietoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi määrittää, onko nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä tällainen hanke.

25

Se toteaa tältä osin ensinnäkin, että pääasian taustalla olevan lupahakemuksen tarkoituksena oli ainoastaan mahdollistaa se, että AquaPri voi jatkaa noin 15 vuoden ajan olemassa olleen vesiviljelylaitoksen toimintaa olosuhteissa, jotka ovat pysyneet muuttumattomina suhteessa niihin, joiden perusteella sille oli myönnetty aikaisempi lupa. Toiseksi tämä aikaisempi lupa oli myönnetty sellaisen arvioinnin perusteella, joka koski yksinomaan sellaisen hankkeen mahdollista ympäristövaikutusta, joka muodostui tämän laitoksen typpipäästöjen määrän lisäämisestä ja jossa ei siis otettu huomioon rinnakkaisten ja samankaltaisten hankkeiden olemassaoloa yhdessä. Kolmanneksi näiden eri laitosten yhteiset ympäristövaikutukset on kuitenkin otettu huomioon arvioinnissa, joka on sittemmin tehty direktiivin 92/43 6 artiklan nojalla tämän tuomion 20 kohdassa mainitun kansallisen vesienhoitosuunnitelman hyväksymiseksi.

26

Kaikkien näiden seikkojen perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, olisiko ennen pääasian taustalla olevasta lupahakemuksesta tehtävää päätöstä pitänyt suorittaa uusi arviointi direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan nojalla, ja jos näin on, mitä menettelytapoja noudattaen.

27

Tässä tilanteessa Østre Landsret on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

28

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäistä virkettä tulkittava siten, että sellaisen laitoksen, jolle on jo myönnetty lupa hankevaiheessa, toiminnan jatkamisen edellytyksenä muuttumattomissa olosuhteissa on tässä säännöksessä säädetty arviointi siinä tapauksessa, että yhtäältä tätä lupaa edeltänyt arviointi on koskenut yksinomaan kyseisen hankkeen vaikutusta erikseen arvioituna jättämällä ottamatta huomioon sen liityntä muihin hankkeisiin ja toisaalta mainitussa luvassa asetetaan toiminnan jatkamisen edellytykseksi kansallisessa oikeudessa säädetyn uuden luvan saaminen.

29

Tältä osin on todettava ensinnäkin, että direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan kaikki suunnitelmat tai hankkeet, jotka eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia mutta ovat omiaan vaikuttamaan tähän alueeseen merkittävästi joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, on arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin.

30

Kuten tämän säännöksen sanamuodostakin ilmenee, siinä säädettyä arviointivelvollisuutta ei sovelleta ainoastaan silloin, kun suunnitelma tai hanke erikseen tarkasteltuna on omiaan vaikuttamaan merkittävästi alueeseen, jonka käyttöön kyseinen suunnitelma tai hanke ei liity suoranaisesti tai jonka kannalta se ei ole tarpeellinen. Sitä sovelletaan nimittäin myös silloin, kun kyseinen suunnitelma tai hanke yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa on omiaan vaikuttamaan merkittävästi kyseiseen alueeseen.

31

Kummassakin tapauksessa kyseessä olevaa suunnitelmaa tai hanketta on siis arvioitava sen kannalta, miten se vaikuttaa alueen suojelutavoitteisiin.

32

Tämän arvioinnin on itsessään oltava ”asianmukainen”, mikä merkitsee sitä, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on otettava huomioon kaikki ne vaikutukset, joita kyseessä olevalla suunnitelmalla tai hankkeella saattaa olla erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa kyseessä olevaan alueeseen, ja siten sitä, että kyseinen viranomainen yksilöi kaikki sellaiset suunnitelman tai hankkeen näkökohdat, jotka voivat vaikuttaa kyseisen alueen suojelutavoitteisiin, ja arvioi niitä (ks. vastaavasti tuomio 14.1.2016, Grüne Liga Sachsen ym., C‑399/14, EU:C:2016:10, 49 kohta ja tuomio 7.11.2018, Holohan ym., C‑461/17, EU:C:2018:883, 33, 43 ja 45 kohta).

33

Kuten myös direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen sanamuodosta ilmenee, tässä säännöksessä säädettyä arviointivelvollisuutta kuitenkin sovelletaan vain, kun on kyse suunnitelmasta tai hankkeesta.

34

Kuten mainitussa säännöksessä tarkoitettua hankkeen käsitettä koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, tämä käsite on laajempi kuin direktiiveissä 85/337 ja 2011/92, joissa viitataan alueen fyysistä olotilaa muuttaviin töihin tai kajoamiseen. Mainittu käsite kattaa myös muut toiminnat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi alueeseen ilman, että ne liittyvät alueen käyttöön tai ovat sen kannalta tarpeellisia (ks. vastaavasti tuomio 7.11.2018, Coöperatie Mobilisation for the Environment ym.,C‑293/17 ja C‑294/17, EU:C:2018:882, 61–68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Koska toiminnalle, joka on omiaan vaikuttamaan merkittävästi suojeltuun alueeseen, on kuitenkin jo annettu lupa hankevaiheessa, tämän toiminnan jatkamista voidaan pitää uutena tai erillisenä hankkeena, joka on direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen nojalla arvioitava uudelleen, vain jos luvan saaneen toiminnan ja jatketun toiminnan välillä ei ole jatkuvuutta eikä se pysy samana erityisesti toiminnan luonteen ja toteuttamispaikan ja ‑olosuhteiden osalta (ks. vastaavasti tuomio 7.11.2018, Coöperatie Mobilisation for the Environment ym., C‑293/17 ja C‑294/17, EU:C:2018:882, 83 kohta ja tuomio 29.7.2019, Inter-Environnement Wallonie ja Bond Beter Leefmilieu Vlaanderen, C‑411/17, EU:C:2019:622, 129–131 kohta).

36

Kun tällainen toiminta on jatkuvaa ja se pysyy samana, sen jatkamista on nimittäin pidettävä yhtenä ja jo luvan saaneena hankkeena, josta ei ole tarpeen tehdä direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaista uutta arviointia (ks. vastaavasti tuomio 7.11.2018, Coöperatie Mobilisation for the Environment ym., C‑293/17 ja C‑294/17, EU:C:2018:882, 78 ja 79 kohta; tuomio 29.7.2019, Inter-Environnement Wallonie ja Bond Beter Leefmilieu Vlaanderen, C‑411/17, EU:C:2019:622, 128 kohta ja tuomio 9.9.2020, Friends of the Irish Environment, C‑254/19, EU:C:2020:680, 35 kohta).

37

Nyt käsiteltävän kysymyksen selkeästä ja täsmällisestä sanamuodosta ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta, voidaanko direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäistä virkettä soveltaa riita-asiaan, joka koskee laitoksen sellaisen toiminnan jatkamista, jolle on jo myönnetty lupa hankevaiheessa, olosuhteissa, jotka eivät ole muuttuneet suhteessa niihin, joiden perusteella lupa oli myönnetty. Tältä kannalta ei siis näytä olevan olemassa uutta tai erillistä hanketta, joka olisi arvioitava uudelleen tämän säännöksen nojalla, jollei tarkistuksista, jotka yksinomaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tehtävä, muuta johdu.

38

Toiseksi on kuitenkin huomautettava, että koska jäsenvaltioiden on noudatettava direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohtaa ja erityisesti tämän säännöksen ensimmäisessä virkkeessä säädettyä arviointivelvollisuutta, ei voida katsoa, ettei tämän velvollisuuden laiminlyönnistä voida tehdä mitään oikeudellisia päätelmiä siinä tapauksessa, että toimivaltainen kansallinen viranomainen tai tuomioistuin toteaa tällaisen laiminlyönnin lopullisessa päätöksessä.

39

Kuten unionin tuomioistuin on todennut samankaltaisesta arviointivelvollisuudesta, joka on otettu käyttöön direktiivillä 85/337, on päinvastoin niin, että silloinkin, kun tätä velvollisuutta laiminlyömällä hankkeelle annettu lupa on lainvoimainen, hankkeen ei kuitenkaan voida katsoa saaneen laillisesti lupaa kyseisen velvollisuuden osalta, joten kyseessä olevan jäsenvaltion on SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätyn vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaan laiminlyöntinsä korjaamiseksi poistettava lainvastaiset seuraukset toteuttamalla toimivaltansa rajoissa kaikki tarvittavat korjaavat toimenpiteet (ks. vastaavasti tuomio 12.11.2019, komissio v. Irlanti (Derrybrienin tuulivoimala) (C‑261/18, EU:C:2019:955, 71, 75, 80 ja 90 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 29 ja 30 kohdassa, on erityisesti niin, että jos hanke on hyväksytty sellaisen arvioinnin johdosta, joka ei ole direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen vaatimusten mukainen, toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on suoritettava kyseisen direktiivin 6 artiklan 2 kohdan perusteella jälkikäteinen arviointi kyseisen hankkeen toteuttamisen vaikutuksista alueelle, mikäli tämä arviointi on ainoa asianmukainen toimenpide sen estämiseksi, että kyseinen toteuttaminen aiheuttaa sellaista heikentymistä tai häiriöitä, jotka ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi mainitun direktiivin tavoitteisiin (ks. vastaavasti tuomio 14.1.2016, Grüne Liga Sachsen ym., C‑399/14, EU:C:2016:10, 46 kohta).

41

Tällainen direktiivin 92/43 6 artiklan 2 kohtaan perustuva jälkikäteinen arviointi ei kuitenkaan ole ainoa asianmukainen toimenpide, jonka toimivaltainen kansallinen viranomaisen voi joutua pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa toteuttamaan.

42

Kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, unionin oikeus ei nimittäin ole esteenä sille, että suorittaakseen sovellettavien vaatimusten mukaisen uuden arvioinnin kyseinen viranomainen peruuttaa jo myönnetyn luvan tai lykkää sitä, jos kyseiset toimenpiteet toteutetaan kohtuullisessa ajassa ja otetaan huomioon se, missä määrin asianomainen on mahdollisesti voinut luottaa kyseisen luvan laillisuuteen, eikä myöskään sille, että mainittu viranomainen ryhtyy tietyissä asiaan sovellettavissa kansallisissa säännöissä säädetyissä poikkeuksellisissa tapauksissa sääntöjenmukaiseksi saattamiseen, minkä on tapahduttava paitsi vaatimustenmukaisesti myös sellaisin ehdoin, joilla suljetaan pois unionin oikeuden sääntöjen kiertäminen tai soveltamatta jättäminen (ks. vastaavasti tuomio 12.11.2019, komissio v. Irlanti (Derrybrienin tuulivoimala), C‑261/18, EU:C:2019:955, 75–77 ja 92 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Lisäksi siinä tapauksessa, että jäsenvaltio on joko yleisesti sovellettavalla toimella tai yksittäistapausta koskevalla toimella vahvistanut, että jo luvan saaneen toiminnan jatkamiselle on myönnettävä uusi lupa, toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on edellytettävä tätä varten direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen vaatimusten mukaista uutta arviointia, jos ilmenee, että kyseisestä toiminnasta ei ole vielä tehty tällaista arviointia, missä tapauksessa kyseisen viranomaisen on tehtävä kaikki tämän uuden arvioinnin edellyttämät tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevat päätelmät sen päätöksen yhteydessä, joka sen on tehtävä mahdollisesti myönnettävästä uudesta luvasta.

44

Nyt käsiteltävässä asiassa käsiteltävän kysymyksen sanamuodosta ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamuksista, jotka on esitetty tiivistetysti tämän tuomion 16 kohdassa, ilmenee, että 27.10.2006 myönnetyssä luvassa määrättiin, että pääasiassa kyseessä olevan toiminnan jatkamiseksi oli tehtävä 15.3.2014 mennessä lupa-asetuksen 70 §:n 2 momentissa säädetty uusi lupahakemus.

45

Tämän tuomion 15 ja 19 kohdassa tiivistetysti esitetyistä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamuksista ilmenee myös, että arviointi, jonka toimivaltainen viranomainen suoritti vuoden 2006 kuluessa ennen edeltävässä kohdassa tarkoitettua lupaa, ei ollut direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen vaatimusten mukainen siltä osin kuin se koski ainoastaan asianomaisen hankkeen vaikutuksia erikseen eikä kyseisen hankkeen vaikutuksia yhdessä muiden hankkeiden kanssa.

46

Tältä osin on täsmennettävä, että riippumatta siitä, mihin toimenpiteeseen direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetyn kaltaisen arviointivelvollisuuden laiminlyönnin lainvastaisten seurausten poistamiseksi ryhdytään, tästä laiminlyönnistä vastuussa oleva jäsenvaltio voi – jos tällainen toimenpide johtaa mainitun laiminlyönnin johdosta myönnetyn luvan kyseenalaistamiseen tai muuttamiseen – olla velvollinen korvaamaan sen menettelystä kyseisen luvan saaneelle talouden toimijalle aiheutuneen vahingon, jollaisen nyt käsiteltävässä asiassa AquaPri väittää aiheutuneen sille, mikä toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen on tarkistettava.

47

Edellä todettujen seikkojen perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäistä virkettä on tulkittava siten, että jo hankevaiheessa luvan saaneen laitoksen toiminnan jatkamiseksi muuttumattomissa olosuhteissa ei lähtökohtaisesti voida edellyttää kyseisessä säännöksessä säädettyä arviointia. Kuitenkin siinä tapauksessa, että yhtäältä kyseistä lupaa edeltänyt arviointi on koskenut ainoastaan kyseisen hankkeen vaikutuksia erikseen, eikä sen vaikutuksia yhdessä muiden hankkeiden kanssa ole otettu huomioon, ja että toisaalta mainitussa luvassa asetetaan tämän toiminnan jatkamisen edellytykseksi kansallisessa lainsäädännössä säädetty uusi lupa, tätä lupaa täytyy edeltää uusi arviointi, joka on mainitun säännöksen vaatimusten mukainen.

48

Toisella ja kolmannella kysymyksellään, joita on käsiteltävä yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäistä virkettä tulkittava siten, että sen määrittämiseksi, onko tarpeen asettaa edellytykseksi laitoksen sellaisen toiminnan jatkamiselle, jolle on annettu lupa jo hankevaiheessa sellaisen arvioinnin päätteeksi, joka ei ollut kyseisen säännöksen vaatimusten mukainen, näiden vaatimusten mukainen uusi arviointi, ja jos on, tämän uuden arvioinnin suorittamiseksi on otettava huomioon vesiviljelyalueen kansallisen käyttösuunnitelman ja Natura 2000 ‑suunnitelman hyväksymistä edeltäneiden arviointien kaltaiset tällä välin suoritetut arvioinnit erityisesti alueesta, johon kyseinen toiminta on omiaan vaikuttamaan.

49

Tältä osin on aluksi muistutettava, että – kuten tämän tuomion 29 ja 32 kohdasta ilmenee – kaikki suunnitelmat tai hankkeet, jotka eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia mutta ovat omiaan vaikuttamaan tähän alueeseen merkittävästi, on arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten ne vaikuttavat mainittuun alueeseen, mikä merkitsee kyseisen suunnitelman tai hankkeen kaikkien alueeseen kohdistuvien vaikutusten yksilöintiä, arviointia ja huomioon ottamista.

50

Kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, tällainen suunnitelma tai hanke on arvioitava, kun on todennäköistä tai on olemassa riski siitä, että se vaikuttaa kyseiseen alueeseen merkittävästi, ja tämän edellytyksen on katsottava täyttyvän, kun ennalta varautumisen periaate huomioon ottaen kyseiseen alueeseen kohdistuvien merkittävien haitallisten vaikutusten todennäköisyyttä tai riskiä ei alaa koskevan parhaan tieteellisen tietämyksen perusteella voida sulkea pois, kun otetaan huomioon erityisesti kyseisen alueen ominaisuudet ja erityiset ympäristöolosuhteet (ks. vastaavasti tuomio 7.9.2004, Waddenvereniging ja Vogelbeschermingsvereniging, C‑127/02, EU:C:2004:482, 43–45 ja 49 kohta; tuomio 17.4.2018, komissio v. Puola (Białowieżan metsä), C‑441/17, EU:C:2018:255, 111–113 kohta ja tuomio 9.9.2020, Friends of the Irish Environment, C‑254/19, EU:C:2020:680, 50 ja 51 kohta).

51

Lisäksi jos kyseessä olevasta suunnitelmasta tai hankkeesta on tehtävä tällainen arviointi, sitä voidaan pitää asianmukaisena vain, jos siinä olevat toteamukset, arvioinnit ja päätelmät ovat yhtäältä täydellisiä, täsmällisiä ja lopullisia ja jos niillä toisaalta voidaan hälventää kaikenlainen perusteltu tieteellinen epäilys kyseisen suunnitelman tai hankkeen vaikutuksista kyseessä olevaan alueeseen (ks. vastaavasti tuomio 17.4.2018, komissio v. Puola (Białowieżan metsä), C‑441/17, EU:C:2018:255, 114 kohta ja tuomio 9.9.2020, Friends of the Irish Environment, C‑254/19, EU:C:2020:680, 53 kohta).

52

Lopuksi sen määrittämiseksi, onko suunnitelmasta tai hankkeesta direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen nojalla tehtävä arviointi, ja jos on, sen tekemiseksi on otettava huomioon arvioinnit, jotka on voitu tehdä aikaisemmin, jos ne ovat merkityksellisiä ja myös niissä olevat toteamukset, arvioinnit ja päätelmät ovat luonteeltaan täydellisiä, täsmällisiä ja lopullisia. Näiden aikaisempien arviointien huomioon ottamisella voidaan kuitenkin sulkea pois mahdollisuus tai riski siitä, että kyseisellä suunnitelmalla tai hankkeella on merkittäviä haitallisia vaikutuksia asianomaiseen alueeseen, vain, jos yhtäältä ympäristötiedot ja tieteelliset tiedot eivät ole kehittyneet niiden tekemisen jälkeen ja jos toisaalta ei ole olemassa muita suunnitelmia tai hankkeita, jotka olisi otettava huomioon mutta joita ei ole lainkaan, täydellisesti tai oikein otettu huomioon (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2020, Friends of the Irish Environment, C‑254/19, EU:C:2020:680, 54–56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Ajankohtana, jolloin tehdään päätös kyseessä olevalle suunnitelmalle tai hankkeelle myönnettävästä mahdollisesta luvasta, ei saa olla siitä suoritettu arviointi huomioon ottaen olemassa mitään tieteelliseltä kannalta perusteltua epäilyä siitä, että kyseisestä suunnitelmasta tai hankkeesta ei aiheudu kyseessä olevan alueen koskemattomuuden kannalta merkittäviä haitallisia vaikutuksia (ks. vastaavasti tuomio 17.4.2018, komissio v. Puola (Białowieżan metsä), C‑441/17, EU:C:2018:255, 120 kohta).

54

Näitä periaatteita voidaan soveltaa tämän tuomion 43 kohdassa tarkoitettuun tapaukseen, jossa jäsenvaltio on vahvistanut joko yleisesti sovellettavalla toimella tai yksittäistapausta koskevalla toimella, että hankevaiheessa jo hyväksytyn toiminnan jatkaminen edellyttää uutta lupaa.

55

Näin ollen toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on sekä sen määrittämiseksi, täytyykö tätä uutta lupaa edeltää uusi arviointi direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen nojalla, että – jos näin on – tämän uuden arvioinnin suorittamiseksi otettava huomioon aikaisemmin tehdyt arvioinnit, jos ne ovat merkityksellisiä ja jos niihin sisältyvät toteamukset, arvioinnit ja päätelmät ovat luonteeltaan täydellisiä, täsmällisiä ja lopullisia.

56

Tällaisten aikaisempien arviointien olemassaolo ei kuitenkaan missään tapauksessa vapauta toimivaltaista kansallista viranomaista ottamasta sekä mahdollisesti myönnettävää lupaa koskevassa päätöksessään että sitä edeltäneessä arvioinnissa huomioon kaikkia ajankohtana, jona kyseinen päätös ja kyseinen arviointi tehdään, olemassa olevia seikkoja ja erityisesti kaikkia niitä vaikutuksia, joita niiden kohteena olevan hankkeen toteuttamisella ja siitä johtuvalla toiminnalla on voinut olla kyseiselle alueelle kyseiselle hankkeelle myönnetystä alkuperäisestä luvasta lähtien, samalla tavalla kuin jos tämä viranomainen arvioisi mainittua hanketta jälkikäteen direktiivin 92/43 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 14.1.2016, Grüne Liga Sachsen ym., C‑399/14, EU:C:2016:10, 61 ja 62 kohta).

57

Nyt käsiteltävässä asiassa on yksinomaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana ratkaista, vastaavatko aikaisemmat arvioinnit, joihin se viittaa nyt käsiteltävissä kysymyksissä, tämän tuomion 55 kohdassa tarkoitettuja vaatimuksia, ja jos vastaavat, mitkä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevat päätelmät toimivaltaisen kansallisen viranomaisen piti tai olisi pitänyt tehdä myöntääkseen luvan pääasiassa kyseessä olevan toiminnan jatkamiselle ja tarvittaessa arvioidakseen sitä ennakolta.

58

Kaikkien edellä todettujen seikkojen perusteella toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 92/43 6 artiklan 3 kohdan ensimmäistä virkettä on tulkittava siten, että sen määrittämiseksi, onko tarpeen asettaa edellytykseksi laitoksen sellaisen toiminnan jatkamiselle, jolle on annettu lupa jo hankevaiheessa sellaisen arvioinnin päätteeksi, joka ei ollut kyseisen säännöksen vaatimusten mukainen, näiden vaatimusten mukainen uusi arviointi, ja jos on, tämän uuden arvioinnin suorittamiseksi on otettava huomioon vesiviljelyalueen kansallisen käyttösuunnitelman ja Natura 2000 ‑suunnitelman hyväksymistä edeltäneiden arviointien kaltaiset tällä välin suoritetut arvioinnit erityisesti alueesta, johon kyseinen toiminta on omiaan vaikuttamaan, jos nämä aikaisemmat arvioinnit ovat merkityksellisiä ja niihin sisältyvät toteamukset, arvioinnit ja päätelmät ovat luonteeltaan täydellisiä, täsmällisiä ja lopullisia.

59

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: