–

GM, edustajanaan B. Pohárnok, ügyvéd,

–

Unkarin hallitus, asiamiehinään M. Z. Fehér, R. Kissné Berta ja M. M. Tátrai,

–

Tsekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja A. Hanje,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Azéma, L. Grønfeldt ja A. Tokár,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9) 14 ja 17 artiklan ja kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60) 4, 10, 11, 12, 23 ja 45 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 ja 47 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty sellaisen kanteen yhteydessä, jonka kolmannen maan kansalainen GM on nostanut Országos Idegenrendészeti Főigazgatóságin (ulkomaalaisasioista vastaava valtakunnallinen valvontaviranomainen, Unkari; jäljempänä valvontaviranomainen) päätöksestä, jolla häneltä on poistettu pakolaisasema ja evätty toissijainen suojeluasema.

3

Direktiivin 2011/95 2 artiklan d ja f alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

4

Kyseisen direktiivin 12 artiklassa määritellään tilanteet, joissa pakolaisasema on poissuljettu.

5

Mainitun direktiivin 14 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat peruuttaa, lakkauttaa tai jättää uusimatta valtion elimen, hallinnollisen elimen, tuomioistuimen tai lainkäyttöelimen pakolaiselle myöntämän aseman, kun

6

Saman direktiivin 17 artiklan 1 kohdan b ja d alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä ei katsota henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua, jos on perusteltua syytä olettaa, että hän on:

– –

– –

7

Direktiivin 2013/32 johdanto-osan 16, 20, 34 ja 49 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

– –

– –

– –

8

Kyseisen direktiivin 2 artiklan f alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

9

Mainitun direktiivin 4 artiklan 1–3 kohdan sanamuoto on seuraava:

”1.   Jäsenvaltioiden on nimettävä kaikkia menettelyjä varten määrittävä viranomainen, joka on vastuussa hakemusten asianmukaisesta tutkinnasta tämän direktiivin mukaisesti. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tällä viranomaisella on käytettävissään asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää henkilöstöä voidakseen hoitaa tehtävänsä tämän direktiivin mukaisesti.

2.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että jokin muu kuin 1 kohdassa tarkoitettu viranomainen on vastuussa

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitettu määrittävän viranomaisen henkilöstö on asianmukaisesti koulutettu. Tätä varten jäsenvaltioiden on tarjottava asiaankuuluvaa koulutusta – –. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) järjestämä ja kehittämä asiaankuuluva koulutus. Henkilöillä, jotka puhuttelevat hakijoita tämän direktiivin nojalla, on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten viitteet siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa.”

10

Saman direktiivin 10 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Määrittävän viranomaisen on kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia tutkiessaan määritettävä ensin, voidaanko hakijoita pitää pakolaisina, ja jos näin ei ole, määritettävä sen jälkeen, voidaanko hakijoita pitää henkilöinä, jotka voivat saada toissijaista suojelua.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista tekemät päätökset perustuvat hakemusten asianmukaiseen tutkintaan. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että

– –

11

Direktiivin 2013/32 11 artiklan, jonka otsikko on ”Määrittävän viranomaisen päätöksentekoa koskevat vaatimukset”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että jos pakolaisasemaa ja/tai toissijaista suojeluasemaa koskeva hakemus hylätään, päätöksessä ilmoitetaan sen perusteluina olevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat ja hakijalle annetaan kirjallisesti tieto siitä, miten kielteiseen päätökseen voi hakea muutosta.

– –”

12

Kyseisen direktiivin 12 artiklassa säädetään useista hakijoille myönnettävistä takeista.

13

Saman direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytyllä tai luvan saaneella oikeudellisella tai muulla neuvonantajalla, joka avustaa tai edustaa hakijaa kansallisen lainsäädännön mukaisesti, on oikeus tutustua niihin hakijan asiakirjakansiossa oleviin tietoihin, joiden perusteella päätös tehdään.

Jäsenvaltiot voivat poiketa tästä silloin, kun tietojen tai lähteiden paljastaminen vaarantaisi kansallisen turvallisuuden, tiedot toimittaneiden järjestöjen tai henkilön tai henkilöiden turvallisuuden tai sen henkilön tai niiden henkilöiden turvallisuuden, jota tai joita tiedot koskevat, tai kun jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten suorittamaan kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkintaan liittyvät tutkinnalliset seikat tai jäsenvaltioiden kansainväliset suhteet vaarantuisivat. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on:

Edellä olevan b alakohdan osalta jäsenvaltiot voivat erityisesti antaa oikeudellisen tai muun neuvonantajan, josta on tehty turvallisuusselvitys, tutustua tällaisiin tietoihin tai lähteisiin siltä osin kuin tiedot ovat hakemuksen tutkinnan tai kansainvälisen suojelun poistamista koskevan päätöksen tekemisen kannalta merkityksellisiä.”

14

Saman direktiivin 45 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun toimivaltainen viranomainen harkitsee kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön kansainvälisen suojelun poistamista – –, asianomaisella henkilöllä on seuraavat takeet:

– –

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisen viranomaisen päätös poistaa tietyn henkilön kansainvälinen suojelu annetaan kirjallisena. Päätöksessä on ilmoitettava sen perusteina olevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat, ja tieto siitä, miten päätökseen voi hakea muutosta, on annettava kirjallisesti.

4.   Heti kun toimivaltainen viranomainen on tehnyt päätöksen poistaa kansainvälinen suojelu, myös 20 ja 22 artiklaa sekä 23 artiklan 1 kohtaa ja 29 artiklaa voidaan soveltaa.

5.   Tämän artiklan 1–4 kohdasta poiketen jäsenvaltiot voivat päättää, että kansainvälinen suojelu lakkaa lain nojalla olemasta voimassa, jos kansainvälistä suojelua saava henkilö on yksiselitteisesti luopunut hänen tunnustamisestaan kansainvälistä suojelua saavaksi henkilöksi. Jäsenvaltio voi lisäksi säätää, että kansainvälinen suojelu lakkaa lain nojalla olemasta voimassa, kun kansainvälistä suojelua saavasta henkilöstä on tullut kyseisen jäsenvaltion kansalainen.”

15

Direktiivin 2013/32 V luvussa, jonka otsikko on ”Muutoksenhakumenettelyt”, olevan 46 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi:

– –

16

Turvapaikkaoikeudesta annetun vuoden 2007 lain nro LXXX (menedékjogról szóló 2007. évi LXXX. törvény) 57 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä laissa säädetyissä menettelyissä valtion asiantuntijaviranomainen antaa lausuntoja erityiskysymyksistä, joiden arviointi kuuluu hallinnollisessa menettelyssä sen toimivaltaan.

– –

3.   Toimivaltainen turvapaikkaviranomainen ei voi poiketa valtion asiantuntijaviranomaisen lausunnosta, jos sillä ei ole toimivaltaa arvioida lausunnon sisältöä.

– –”

17

Turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamisesta annetun vuoden 2009 lain CLV (minősített adat védelméről szóló 2009. évi CLV. törvény) 11 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Asianomaisella on turvallisuusluokittelusta vastaavan viranomaisen luvalla ja ilman henkilöturvallisuusselvitystä oikeus tutustua kansallisen turvallisuuden vuoksi turvallisuusluokiteltuihin henkilötietoihinsa. Ennen kansallisen turvallisuuden vuoksi turvallisuusluokiteltuihin tietoihin tutustumista asianomaisen on annettava kirjallinen salassapitovakuutus, ja hänen on noudatettava kyseisten tietojen suojaa koskevia sääntöjä.

2.   Turvallisuusluokittelusta vastaavan viranomaisen on 15 päivän kuluessa asianomaisen hakemuksesta päätettävä, myöntääkö se luvan tutustua tietoihin. Viranomaisen on evättävä lupa, jos tietoihin tutustuminen vahingoittaa luokituksen perusteena olevaa yleistä etua. Viranomaisen on perusteltava luvan epääminen.

3.   Jos tutustumislupa evätään, asianomainen voi hakea muutosta tähän päätökseen hallintotuomioistuimelta. – –”

18

Kyseisen lain 12 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Turvallisuusluokiteltuja tietoja käsittelevä viranomainen voi evätä asianomaiselta oikeuden tutustua henkilötietoihinsa, jos luokituksen perusteena oleva yleinen etu voi vaarantua oikeuden käyttämisen vuoksi.”

19

Unkarilainen tuomioistuin tuomitsi GM:n vuonna 2002 vankeusrangaistukseen huumausaineiden kaupasta.

20

Tätä rangaistusta suorittaessaan hän haki vuonna 2005 Unkarista turvapaikkaa. Tämän hakemuksen johdosta hänelle myönnettiin ”maahan vastaanotetun henkilön” asema, jonka hän menetti vuonna 2010.

21

GM haki uudelleen turvapaikkaa, ja hänelle myönnettiin pakolaisasema Fővárosi Törvényszékin (Budapestin alioikeus, Unkari) 29.6.2012 antamalla tuomiolla.

22

Valvontaviranomaisen 15.7.2019 tekemällä päätöksellä GM:ltä poistettiin pakolaisasema ja evättiin toissijainen suojeluasema mutta samalla päätettiin, että häneen on sovellettava palauttamiskiellon periaatetta. Tämä päätös tehtiin Alkotmányvédelmi Hivatalin (perustuslain turvaamisesta vastaava viranomainen, Unkari) ja Terrorelhárítási Központin (terrorismintorjuntakeskus, Unkari) (jäljempänä yhdessä asiantuntijaviranomaiset) antaman sellaisen lausunnon perusteella, jota ei ole perusteltu ja jossa nämä kaksi viranomaista katsoivat GM:n oleskelun vaarantavan kansallisen turvallisuuden.

23

GM nosti tästä päätöksestä kanteen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

24

Kyseinen tuomioistuin epäilee ensinnäkin sitä, onko turvallisuusluokiteltuihin tietoihin pääsyä koskeva Unkarin lainsäädäntö yhteensopiva direktiivin 2013/32 23 artiklan ja perusoikeuskirjan eri määräysten kanssa.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Kúrian (ylin tuomioistuin, Unkari) oikeuskäytännöstä ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa asianomaisten menettelylliset oikeudet taataan sillä, että toimivaltaiselle tuomioistuimelle on annettu kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen laillisuuden arvioimista varten mahdollisuus tutustua luottamuksellisiin tietoihin, joihin asiantuntijaviranomaisten lausunto perustuu.

26

Asianomaisella henkilöllä tai hänen edustajallaan ei Unkarin lainsäädännön mukaan kuitenkaan ole konkreettista mahdollisuutta ilmaista kantaansa näiden viranomaisten lausunnosta, jota ei ole perusteltu. Vaikka heille kuuluu toki oikeus esittää pyyntö saada tutustua kyseistä henkilöä koskeviin luottamuksellisiin tietoihin, he eivät missään tapauksessa voi käyttää hallinnollisissa menettelyissä tai tuomioistuinmenettelyissä luottamuksellisia tietoja, joihin he ovat päässeet tutustumaan.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii seuraavaksi sitä, onko Unkarin oikeudessa säädetty sääntö, jonka mukaan valvontaviranomaisen on tukeuduttava asiantuntijaviranomaisten antamaan perustelemattomaan lausuntoon, ilman, että se voi itse arvioida poissulkemisperusteen soveltamista sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa, jolloin se voi perustella oman päätöksensä vain viittaamalla tähän perustelemattomaan lausuntoon, yhteensopiva unionin oikeuden kanssa. Kyseinen tuomioistuin nimittäin katsoo yhtäältä, että mainitut asiantuntijaviranomaiset eivät täytä direktiivissä 2013/32 tällaisen arvioinnin ja tällaisen päätöksen tekemiselle asetettuja edellytyksiä, ja toisaalta, että kyseessä oleva kansallinen sääntö voi olla esteenä unionin oikeudesta johtuvien menettelyllisten takeiden soveltamiselle.

28

Lopuksi kyseinen tuomioistuin pohtii, missä määrin on mahdollista ottaa huomioon pakolaisaseman poistamisen jälkeen mahdollisesti myönnettävän toissijaisen suojelun arvioimisen yhteydessä 16 vuotta aikaisemmin suoritetun sellaisen rangaistuksen määräämistä, joka oli jo pakolaisaseman myöntäneen viranomaisten tiedossa ja johon ne eivät vedonneet tämän aseman epäämiseksi.

29

Tässä tilanteessa Fővárosi Törvényszék on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

30

Kahdella ensimmäisellä kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2013/32 11 artiklan 2 kohtaa, 12 artiklan 1 ja 2 kohtaa, 23 artiklan 1 kohtaa ja 45 artiklan 1 ja 3–5 kohtaa, luettuina yhdessä perusoikeuskirjan 41 ja 47 artiklan kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan silloin, kun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämistä koskeva päätös tai tällaisen suojelun poistamista koskeva päätös perustuu tiedoille, joiden paljastaminen vaarantaisi kyseessä olevan jäsenvaltion kansallisen turvallisuuden, asianomainen henkilö tai hänen neuvonantajansa voivat tutustua kyseisiin tietoihin vasta saatuaan siihen luvan, heille ei anneta tietoa edes tällaisten päätösten perustelujen keskeisestä sisällöstä eivätkä he joka tapauksessa voi käyttää hallinnollisessa menettelyssä tai tuomioistuinmenettelyssä tietoja, joihin he ovat voineet tutustua.

31

Aluksi on todettava ensinnäkin, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ensimmäisessä ja toisessa kysymyksessään direktiivin 2013/32 11 artiklan 2 kohtaan, 12 artiklan 1 ja 2 kohtaan sekä 45 artiklan 1, 3 ja 5 kohtaan, näillä säännöksillä ei ole välitöntä merkitystä näihin kysymyksiin vastattaessa, koska nämä kysymykset liittyvät pääasiallisesti asiakirja-aineistossa oleviin tietoihin tutustumista koskeviin yksityiskohtaisiin sääntöihin, jotka määritellään kyseisen direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa.

32

Toiseksi on todettava, että ensimmäisessä kysymyksessä mainittu direktiivin 2013/32 45 artiklan 4 kohta on sitä vastoin otettava huomioon ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen vastattaessa siltä osin kuin tässä säännöksessä täsmennetään, että kyseisen direktiivin 23 artiklan 1 kohtaa sovelletaan kansainvälisen suojelun poistamista koskevissa menettelyissä, kun toimivaltainen viranomainen on tehnyt päätöksen tällaisen suojelun poistamisesta.

33

Mainitun direktiivin 45 artiklan 4 kohdasta ilmenee näin ollen, että sen 23 artiklan 1 kohdassa vahvistettuja sääntöjä ei sovelleta ainoastaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintamenettelyihin vaan myös tällaisen suojelun poistamista koskeviin menettelyihin.

34

Kolmanneksi on muistutettava perusoikeuskirjan 41 artiklasta, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee toisessa kysymyksessään, että kyseisen artiklan sanamuodosta ilmenee selvästi, ettei sitä ole osoitettu jäsenvaltioille vaan ainoastaan unionin toimielimille, elimille ja laitoksille (ks. vastaavasti tuomio 24.11.2020, Minister van Buitenlandse Zaken, C-225/19 ja C‑226/19, EU:C:2020:951, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

On kuitenkin niin, että perusoikeuskirjan 41 artikla ilmentää yhtä unionin oikeuden yleistä periaatetta, jota voidaan soveltaa jäsenvaltioihin näiden soveltaessa unionin oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 24.11.2020, Minister van Buitenlandse Zaken, C-225/19 ja C-226/19, EU:C:2020:951, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Tämä periaate on siis otettava huomioon, jotta voidaan täsmentää jäsenvaltioille kyseisen direktiivin 23 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanon yhteydessä asetettuja velvoitteita.

37

Tältä osin on todettava, että direktiivin 2013/32 23 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytyllä tai luvan saaneella oikeudellisella tai muulla neuvonantajalla, joka avustaa tai edustaa kyseistä henkilöä kansallisen lainsäädännön mukaisesti, on oikeus tutustua niihin tämän asiakirjakansiossa oleviin tietoihin, joiden perusteella päätös tehdään.

38

Kyseisen direktiivin 23 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa sallitaan kuitenkin jäsenvaltioille tästä säännöstä poikkeaminen, jos tietojen tai niiden lähteiden ilmaiseminen vaarantaisi muun muassa kansallisen turvallisuuden tai näiden tiedonlähteiden turvallisuuden.

39

Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltioiden on yhtäältä kyseisen direktiivin 23 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaisesti annettava tuomioistuimille, joilla on toimivalta lausua kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen laillisuudesta, mahdollisuus tutustua näihin tietoihin tai näihin lähteisiin ja toisaalta saman direktiivin 23 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdan mukaisesti luotava kansalliseen lainsäädäntöön menettelyt sen takaamiseksi, että kyseisen henkilön oikeutta puolustukseen kunnioitetaan.

40

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 44 ja 45 kohdassa, ensimmäinen ja toinen kysymys eivät liity toimivaltaisille tuomioistuimille annettuun toimivaltaan vaan asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksien kunnioittamiseen, ja ne koskevat näin ollen yksinomaan direktiivin 2013/32 23 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdassa säädetyn velvollisuuden tulkintaa.

41

Tältä osin on tosin todettava, että mainitun velvollisuuden ulottuvuus täsmennetään kyseisen direktiivin 23 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa, jonka sanamuodon mukaan sen 23 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdan osalta jäsenvaltiot voivat erityisesti antaa asianomaisen henkilön neuvonantajan, josta on tehty turvallisuusselvitys, tutustua asiakirja-aineistoon sisältyviin tietoihin tai niiden lähteisiin siltä osin kuin tiedot ovat hakemuksen tutkinnan tai kansainvälisen suojelun poistamista koskevan päätöksen tekemisen kannalta merkityksellisiä.

42

Kyseisen 23 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan sanamuodosta ja erityisesti sanan ”erityisesti” käytöstä ilmenee kuitenkin selvästi, että kyseisessä säännöksessä mainitun menettelyn käyttöönotto ei ole jäsenvaltioiden ainoa mahdollisuus direktiivin 2013/32 23 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdan noudattamiseksi ja että niillä ei siis ole velvollisuutta ottaa käyttöön tällaista menettelyä.

43

Koska direktiivissä 2013/32 ei täsmennetä, miten jäsenvaltioiden on taattava asianomaisen puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen silloin, kun oikeutta tutustua asiakirjoihin rajoitetaan kyseisen direktiivin 23 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan nojalla, tätä varten vahvistettujen menettelyjen konkreettinen muoto kuuluu kunkin jäsenvaltion sisäisen oikeusjärjestyksen piiriin jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden mukaisesti, kunhan menettelyt eivät ole epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä tilanteita (vastaavuusperiaate), eivätkä ne ole sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (ks. analogisesti tuomio 4.6.2020, C. F. (Verotarkastus), C-430/19, EU:C:2020:429, 34 kohta ja tuomio 9.9.2020, Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Myöhemmän hakemuksen hylkääminen – Muutoksenhaun määräaika), C-651/19, EU:C:2020:681, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

On myös muistutettava, että kun jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta, niiden on taattava sekä hyvää hallintoa koskevasta oikeudesta johtuvien vaatimusten noudattaminen, kuten tämän tuomion 35 kohdassa todetaan, että perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä kohdassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden kunnioittaminen (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2019, Deutsche Umwelthilfe, C-752/18, EU:C:2019:1114, 34 kohta ja tuomio 14.5.2020, Agrobet CZ, C-446/18, EU:C:2020:369, 43 kohta); näiden osalta edellytetään hallinnollisessa menettelyssä ja mahdollisessa tuomioistuimenettelyssä, että asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksia kunnioitetaan (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2014, Mukarubega, C-166/13, EU:C:2014:2336, 45 kohta ja tuomio 11.3.2020, SF (Eurooppalainen pidätysmääräys – Tae palauttamisesta täytäntöönpanovaltioon), C-314/18, EU:C:2020:191, 58 kohta).

45

Tältä osin on todettava ensinnäkin hallinnollisen menettelyn osalta, että unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen merkitsee, että kun jäsenvaltioiden hallintoviranomaiset toteuttavat unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvia toimenpiteitä, niiden on annettava henkilölle, jonka etuihin hänelle osoitettu päätös vaikuttaa tuntuvasti, tilaisuus esittää asianmukaisesti kantansa seikoista, joiden perusteella hallinto aikoo tehdä päätöksensä (ks. vastaavasti tuomio 16.10.2019, Glencore Agriculture Hungary, C-189/18, EU:C:2019:861, 39 kohta ja tuomio 3.6.2021, Jumbocarry Trading, C-39/20, EU:C:2021:435, 31 kohta).

46

Tämän vaatimuksen tavoitteena on kansainvälistä suojelua koskevassa menettelyssä muun muassa se, että määrittävä viranomainen voi asiasta täysin tietoisena suorittaa kaikkien merkityksellisten tosiseikkojen ja olosuhteiden tapauskohtaisen arvioinnin, mikä edellyttää, että päätöksen adressaatti voi korjata virheen tai esittää sellaisia seikkoja, jotka koskevat hänen henkilökohtaista tilannettaan ja jotka tukevat sitä, että päätös tehdään, että sitä ei tehdä tai että sillä on tietty sisältö (ks. vastaavasti tuomio 9.2.2017, M, C-560/14, EU:C:2017:101, 32 ja 37 kohta ja tuomio 26.7.2017, Sacko, C-348/16, EU:C:2017:591, 35 kohta).

47

Koska tämä vaatimus edellyttää välttämättä, että vastaanottajalle tarjotaan, tarvittaessa neuvonantajan välityksellä, konkreettinen mahdollisuus saada tieto niistä seikoista, joihin hallinto aikoo perustaa päätöksensä, puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää, että hänellä on oikeus tutustua kaikkiin asiakirjoihin hallintomenettelyn aikana (ks. vastaavasti tuomio 16.10.2019, Glencore Agriculture Hungary, C-189/18, EU:C:2019:861, 51–53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Siltä osin kuin toiseksi on kyse tuomioistuinmenettelystä, puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen, jota on noudatettava muun muassa menettelyissä, jotka koskevat oikeussuojakeinoja kansainvälisen suojelun alalla (ks. vastaavasti tuomio 26.7.2017, Sacko, C-348/16, EU:C:2017:591, 32 kohta), merkitsee sitä, että kantajalla on mahdollisuus tutustua paitsi hänen osaltaan tehdyn päätöksen perusteluihin myös kaikkiin asiakirja-aineistoon sisältyviin seikkoihin, joihin hallinto on nojautunut, jotta hän voi tosiasiallisesti ottaa kantaa näihin seikkoihin (ks. vastaavasti tuomio 4.6.2013, ZZ, C-300/11, EU:C:2013:363, 53 kohta ja tuomio 13.9.2018, UBS Europe ym., C-358/16, EU:C:2018:715, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49

Lisäksi kontradiktorinen periaate, joka kuuluu perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettuihin puolustautumisoikeuksiin, merkitsee sitä, että oikeudenkäynnin kullakin asianosaisella on oltava oikeus tutustua kaikkiin tuomioistuimelle toimitettuihin asiakirjoihin ja huomautuksiin, joilla pyritään vaikuttamaan sen ratkaisuun, sekä keskustella niistä (tuomio 4.6.2013, ZZ, C-300/11, EU:C:2013:363, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), mikä edellyttää, että henkilön, jota kansainvälistä suojelua koskeva päätös koskee, on voitava saada tieto häntä koskevasta asiakirja-aineistosta, joka on sen tuomioistuimen käytettävissä, joka antaa ratkaisun kyseistä päätöstä koskevasta oikeussuojakeinosta.

50

Koska direktiivin 2013/32 23 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdassa säädettyä velvollisuutta on kuitenkin tarkoitus soveltaa vain silloin, kun asianomaisen henkilön oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon on rajoitettu jostakin tässä säännöksessä mainitusta syystä, on muistutettava, että puolustautumisoikeudet eivät ole ehdottomia oikeuksia ja että niistä seuraavaa oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon voidaan näin ollen rajoittaa punnitsemalla yhtäältä oikeutta hyvään hallintoon ja asianomaisen henkilön oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan ja toisaalta etuja, joihin on vedottu sen perustelemiseksi, ettei asiakirja-aineiston osaa luovuteta kyseiselle henkilölle, erityiseksi kun kyseiset edut liittyvät kansalliseen turvallisuuteen (ks. vastaavasti tuomio 4.6.2013, ZZ, C-300/11, EU:C:2013:363, 54, 57 ja 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51

Kun otetaan huomioon, että perusoikeuskirjan 47 artiklan noudattaminen on välttämätöntä, tämä punninta ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että asianomaisen henkilön puolustautumisoikeudet menettävät täysin tehonsa ja että direktiivin 2013/32 45 artiklan 3 kohdassa säädetty muutoksenhakuoikeus menettää sisältönsä muun muassa siten, ettei asianomaiselle tai tarvittaessa hänen neuvonantajalleen ilmoiteta edes niiden perusteiden keskeistä sisältöä, joille hänen osaltaan tehty päätös perustuu (ks. vastaavasti tuomio 4.6.2013, ZZ, C-300/11, EU:C:2013:363, 65 kohta).

52

Kyseinen punninta voi sitä vastoin johtaa siihen, että tiettyjä asiakirja-aineistoon sisältyviä tietoja ei luovuteta asianomaiselle henkilölle, jos näiden tietojen ilmoittaminen on omiaan vaarantamaan välittömästi ja erityisellä tavalla asianomaisen jäsenvaltion kansallisen turvallisuuden, koska sillä voidaan muun muassa saattaa henkilöiden henki, terveys tai vapaus vaaraan tai paljastaa erityisesti kansalliseen turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin erikoistuneiden asiantuntijaviranomaisten käyttämät erityiset tutkintamenetelmät ja siten haitata vakavalla tavalla näiden viranomaisten tulevien tehtävien toteuttamista tai jopa estää näitä kokonaan toteuttamasta kyseisiä tehtäviä (ks. vastaavasti tuomio 4.6.2013, ZZ, C-300/11, EU:C:2013:363, 66 kohta).

53

Kun siis direktiivin 2013/32 23 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa annetaan jäsenvaltioille muun muassa kansallisen turvallisuuden sitä vaatiessa mahdollisuus evätä asianomaiselta henkilöltä oikeus saada tutustua välittömästi häntä koskevaan asiakirja-aineistoon kokonaisuudessaan, kyseistä säännöstä ei voida tehokkuusperiaatetta sekä hyvää hallintoa koskevaa oikeutta ja tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevaa oikeutta loukkaamatta tulkita siten, että toimivaltaiset viranomaiset voivat asettaa kyseisen henkilön asemaan, jossa hän tai hänen neuvonantajansa eivät kumpikaan voisi tehokkaasti tutustua tähän asiakirja-aineistoon sisältyvien ratkaisevien seikkojen keskeiseen sisältöön, tarvittaessa kansallisen turvallisuuden säilyttämiseksi tarkoitetun menettelyn yhteydessä.

54

Tässä yhteydessä on todettava yhtäältä, että kun asiakirja-aineistoon sisältyvien tietojen ilmaisemista on rajoitettu kansalliseen turvallisuuteen liittyvästä syystä, asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksien kunnioittamista ei varmisteta riittävällä tavalla sillä, että kyseisellä henkilöllä on mahdollisuus saada tietyin edellytyksin näihin tietoihin tutustumista koskeva lupa, johon liittyy täydellinen kielto käyttää näin saatuja tietoja hallinnollisessa menettelyssä tai mahdollisessa tuomioistuinmenettelyssä.

55

Tämän tuomion 45–49 kohdassa muistutetuista vaatimuksista, jotka johtuvat puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteesta, ilmenee nimittäin, että oikeudella saada tutustua asiakirja-aineistoon sisältyviin tietoihin on tarkoitus mahdollistaa se, että asianomainen henkilö voi tarvittaessa neuvonantajan välityksellä esittää toimivaltaisille viranomaisille tai tuomioistuimille näkemyksensä näistä tiedoista ja niiden merkityksestä päätökselle, joka tullaan tekemään tai on jo tehty.

56

Näin ollen menettely, jossa asianomaiselle henkilölle tai hänen neuvonantajalleen annetaan mahdollisuus tutustua näihin tietoihin ja samanaikaisesti kielletään heitä käyttämästä mainittuja tietoja hallinnollisessa menettelyssä tai mahdollisessa tuomioistuinmenettelyssä, ei riitä turvaamaan kyseisen henkilön puolustautumisoikeuksia, eikä sen siis voida katsoa mahdollistavan jäsenvaltiolle direktiivin 2013/32 23 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdassa säädetyn velvollisuuden noudattamista.

57

Koska ennakkoratkaisupyynnöstä ja Unkarin hallituksen huomautuksista ilmenee, että pääasiassa kyseessä oleva lainsäädäntö perustuu näkemykseen, jonka mukaan asianomaisen henkilön puolustautumisoikeudet on taattu riittävällä tavalla toimivaltaisen tuomioistuimen mahdollisuudella tutustua asiakirja-aineistoon, on toisaalta korostettava, että tällainen mahdollisuus ei voi korvata asianomaisen henkilön tai hänen neuvonantajansa oikeutta tutustua kyseiseen asiakirja-aineistoon sisältyviin tietoihin.

58

Paitsi että tätä mahdollisuutta ei voida soveltaa hallinnollisen menettelyn aikana, puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen ei merkitse sitä, että toimivaltaisella tuomioistuimella on käytettävissään kaikki tarvittavat tiedot päätöksensä tekemiseksi, vaan sitä, että asianomainen henkilö voi tarvittaessa neuvonantajan välityksellä valvoa etujaan esittämällä näkemyksensä näistä seikoista.

59

Tätä arviointia tukee lisäksi se, että direktiivin 2013/32 23 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan sanamuodostakin ilmenee, että unionin lainsäätäjä on katsonut, että toimivaltaisten tuomioistuinten oikeus tutustua asiakirja-aineistoon sisältyviin tietoihin ja sellaisten menettelyjen käyttöönotto, joilla varmistetaan, että asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksia kunnioitetaan, ovat kaksi erillistä ja kumulatiivista vaatimusta.

60

Kaikkien näiden seikkojen valossa ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2013/32 23 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 45 artiklan 4 kohdan kanssa sekä oikeutta hyvään hallintoon koskevan unionin oikeuden yleisen periaatteen ja perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan silloin, kun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämistä koskeva päätös tai tällaisen suojelun poistamista koskeva päätös perustuu tiedoille, joiden paljastaminen vaarantaisi kyseessä olevan jäsenvaltion kansallisen turvallisuuden, asianomainen henkilö tai hänen neuvonantajansa voivat tutustua kyseisiin tietoihin vasta saatuaan siihen luvan, heille ei anneta tietoa edes tällaisten päätösten perusteiden keskeisestä sisällöstä eivätkä he joka tapauksessa voi käyttää hallinnollisessa menettelyssä tai tuomioistuinmenettelyssä tietoja, joihin he ovat voineet tutustua.

61

Kolmannella ja neljännellä kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan a alakohtaa ja 17 artiklan 1 kohdan d alakohtaa sekä direktiivin 2013/32 4 artiklaa, 10 artiklan 2 kohtaa ja 45 artiklan 1, 3 ja 4 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka nojalla määrittävän viranomaisen on järjestelmällisesti kieltäydyttävä myöntämästä henkilölle toissijaista suojelua tai poistettava tälle aiemmin myönnetty suojelu, kun kansalliseen turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin erikoistuneet asiantuntijaviranomaiset ovat todenneet lausunnossa, jota ei ole perusteltu, että kyseinen henkilö muodostaa uhan tälle turvallisuudelle.

62

Ensimmäiseksi on todettava, että direktiivissä 2013/32 säädetään, että jäsenvaltiot antavat erityisen tehtävän ”määrittävälle viranomaiselle”, joka määritellään kyseisen direktiivin 2 artiklan f alakohdassa siten, että sillä tarkoitetaan jäsenvaltion mitä tahansa lainkäyttöelimiin verrattavaa tai hallinnollista elintä, joka vastaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnasta ja jolla on toimivalta tehdä niistä päätös ensimmäisessä asteessa.

63

Kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään näin ollen, että jäsenvaltioiden on nimettävä kaikkia menettelyjä varten määrittävä viranomainen, joka on vastuussa hakemusten asianmukaisesta tutkinnasta kyseisen direktiivin mukaisesti.

64

Direktiivin 2013/32 45 artiklasta ilmenee lisäksi, että määrittävän viranomaisen tehtävänä on päättää, onko kansainvälinen suojelu poistettava.

65

Kyseisen direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleessa täsmennetään tältä osin, että on tärkeää, että kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ratkaistaan tosiseikkojen perusteella ja että päätöksen ensimmäisessä asteessa tekevät viranomaiset, joiden henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot tai tarpeellinen koulutus kansainvälisen suojelun alalla.

66

Tämän vuoksi mainitun direktiivin 4 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä edellytetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävällä viranomaisella on käytettävissään asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää henkilöstöä, voidakseen hoitaa tehtävänsä kyseisen direktiivin mukaisesti. Tämä velvollisuus konkretisoituu kyseisen direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa, jossa säädetään yksityiskohtaisemmista velvollisuuksista mainitun henkilöstön koulutuksen ja tietojen osalta.

67

Unionin lainsäätäjän tarkoituksena on siten ollut varmistaa, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinta, jonka suorittaa hallintoelin tai lainkäyttöelimeen verrattava elin, jolla on tähän erityisesti tarkoitetut voimavarat ja alaan erikoistunut henkilöstö, on olennainen vaihe jäsenvaltioissa sovellettavissa yhteisissä menettelyissä (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2020, Addis, C-517/17, EU:C:2020:579, 61 kohta), ja tällaisen elimen tehtävänä on myös päättää kansainvälisen suojelun peruuttamisesta.

68

Vaikka direktiivin 2013/32 4 artiklan 2 kohdassa tosin sallitaan se, että jäsenvaltiot voivat säätää, että muulle viranomaiselle kuin määrittävälle viranomaiselle voidaan antaa tiettyjä kansainvälisen suojelun alan tehtäviä, jotka on lueteltu tyhjentävästi, on todettava, että nämä tehtävät eivät voi koskea kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkimista tai tämän suojelun poistamista, jotka on siis välttämättä annettava määrittävälle viranomaiselle.

69

Direktiivin 2013/32 10 artiklan 2 ja 3 kohdasta ilmenee myös nimenomaisesti, että määrittävän viranomaisen on suoritettava kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintamenettely, joka päättyy asianmukaisen tutkinnan päätteeksi kyseisen viranomaisen tekemällä päätöksellä.

70

Erityisesti kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvan mahdollisen uhan huomioon ottamisesta on todettava, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat peruuttaa pakolaiselle myönnetyn aseman, jos on perusteltuja syitä olettaa, että hän on vaaraksi sen jäsenvaltion turvallisuudelle, jossa hän on.

71

Kyseisen direktiivin 17 artiklan 1 kohdan d alakohdassa puolestaan säädetään, että kolmannen maan kansalaista ei katsota henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua, jos on perusteltua syytä olettaa, että hän on vaaraksi sen jäsenvaltion yhteiskunnalle tai turvallisuudelle, jossa hän on.

72

Näistä säännöksistä jokaisen soveltaminen edellyttää, että toimivaltainen viranomainen arvioi kussakin yksittäistapauksessa tiedossaan olevat täsmälliset tosiseikat sen ratkaisemiseksi, onko olemassa vakavaa aihetta olettaa, että asianomaisen henkilön tilanne kuuluu näissä säännöksissä säädettyihin tapauksiin, vaikka hän muuten täyttää kansainvälisen suojelun saamista tai sen pysyttämistä koskevat edellytykset (ks. vastaavasti tuomio 31.1.2017, Lounani, C-573/14, EU:C:2017:71, 72 kohta ja tuomio 13.9.2018, Ahmed, C-369/17, EU:C:2018:713, 55 kohta).

73

Tämä arviointi on olennainen osa kansainvälistä suojelua koskevaa menettelyä, joka on suoritettava direktiivien 2011/95 ja 2013/32 mukaisesti ja jota ei – toisin kuin Unkarin hallitus väittää – voida rajata pelkkään asianomaisen henkilön kansainvälisen suojelun tarpeiden arviointiin.

74

Direktiivin 2011/95 2 artiklan d ja f alakohtaan sisältyvistä käsitteiden ”pakolainen” ja ”henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua” määritelmistä ilmenee siten, että niillä tarkoitetaan henkilöä, joka tarvitsee kansainvälistä suojelua ja joka sen lisäksi ei kuulu tässä direktiivissä säädettyjen poissulkemisperusteiden soveltamisalaan.

75

Näin ollen on yksin määrittävän viranomaisen tehtävänä arvioida tuomioistuinten valvonnassa kaikki merkitykselliset tosiseikat ja olosuhteet, direktiivin 2011/95 14 ja 17 artiklan soveltamiseen liittyvät tosiseikat ja olosuhteet mukaan lukien, ja se tekee päätöksensä tämän arvioinnin päätteeksi (ks. vastaavasti tuomio 25.1.2018, F, C-473/16, EU:C:2018:36, 40 ja 41 kohta).

76

Toiseksi on korostettava, että direktiivin 2013/32 11 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos pakolaisasemaa ja/tai toissijaista suojeluasemaa koskeva hakemus hylätään, määrittävän viranomaisen päätöksessä on ilmoitettava sen perusteluina olevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat.

77

Samoin kyseisen direktiivin 45 artiklan 3 kohdassa säädetään, että kansainvälisen suojelun poistamista koskevassa toimivaltaisen viranomaisen päätöksessä on ilmoitettava sen perusteina olevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat.

78

Tällaisissa tapauksissa toimivaltaisen viranomaisen päätökseen johtaneet syyt on näin ollen mainittava kyseisessä päätöksessä.

79

Edellä esitetyistä seikoista, jotka koskevat sekä määrittävän viranomaisen tehtävää että sille kuuluvaa perusteluvelvollisuutta, seuraa, että kyseinen viranomainen ei voi pätevästi vain tyytyä panemaan täytäntöön toisen viranomaisen tekemää päätöstä, joka sitoo sitä kansallisen säännöstön nojalla, ja tehdä pelkästään tällä perusteella päätöstä jättää myöntämättä toissijaista suojelua tai poistaa aiemmin myönnetty kansainvälinen suojelu.

80

Määrittävällä viranomaisella on päinvastoin oltava käytettävissään kaikki merkitykselliset tiedot, joiden perusteella sen on suoritettava oma arviointinsa tosiseikoista ja olosuhteista voidakseen ratkaista päätöksensä sisällön ja perustella sen kattavasti.

81

Lisäksi direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan sanamuodosta seuraa, että tällä viranomaisella on oltava harkintavaltaa päättää, onko pakolaisasema asianomaisen jäsenvaltion kansalliseen turvallisuuteen liittyvien näkökohtien perusteella peruutettava vai ei, mikä sulkee pois sen, että toteamus siitä, että tähän turvallisuuteen kohdistuu uhka, merkitsisi automaattisesti tällaista peruuttamista.

82

Edellä esitetyt toteamukset eivät tosin mitenkään sulje pois sitä mahdollisuutta, että kansalliseen turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin erikoistuneet asiantuntijaviranomaiset voivat toimittaa osan tiedoista, joita toimivaltainen viranomainen käyttää arviointinsa suorittamiseen, joko omasta aloitteestaan tai määrittävän viranomaisen pyynnöstä. Lisäksi joihinkin näistä tiedoista voidaan tarvittaessa soveltaa luottamuksellisuutta koskevaa säännöstöä direktiivin 2013/32 23 artiklan 1 kohdassa määritellyissä puitteissa.

83

Määrittävän viranomaisen omat tehtävät huomioon ottaen tämän viranomaisen on kuitenkin vapaasti arvioitava näiden tietojen ulottuvuutta ja niiden merkitystä tehtävän päätöksen kannalta, eikä kyseisellä viranomaisella näin ollen voi olla velvollisuutta nojautua kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä erityistehtävistä vastaavien elinten lausuntoon, jota ei ole perusteltu ja joka perustuu arviointiin, jonka tosiasiallista perustaa ei ole annettu sille tiedoksi.

84

Koska Unkarin hallitus väittää, että asiantuntijaviranomaisille uskotut tehtävät kuuluvat yksinomaan jäsenvaltioiden toimivaltaan SEUT 72 ja SEUT 73 artiklan nojalla, on syytä muistuttaa vielä, ettei näitä määräyksiä voida tulkita siten, että niillä annettaisiin jäsenvaltioille valta jättää soveltamatta unionin oikeuden säännöstä tai määräystä ainoastaan viittaamalla velvollisuuksiin, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 2.7.2020, Stadt Frankfurt am Main, C‑18/19, EU:C:2020:511, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

85

Kyseinen hallitus on kuitenkin tyytynyt esittämään tältä osin yleisiä huomautuksia osoittamatta, että Unkarin erityistilanne oikeuttaisi tietyissä tapauksissa rajoittamaan määrittäville viranomaisille annettua tehtävää.

86

Näin ollen kolmanteen ja neljänteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2013/32 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa, 10 artiklan 2 ja 3 kohtaa, 11 artiklan 2 kohtaa ja 45 artiklan 3 kohtaa, luettuina yhdessä direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan ja 17 artiklan 1 kohdan d alakohdan kanssa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka nojalla määrittävän viranomaisen on järjestelmällisesti kieltäydyttävä myöntämästä henkilölle toissijaista suojelua tai poistettava tälle aiemmin myönnetty kansainvälinen suojelu, kun kansalliseen turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin erikoistuneet asiantuntijaviranomaiset ovat todenneet lausunnossa, jota ei ole perusteltu, että kyseinen henkilö muodostaa uhan tälle turvallisuudelle.

87

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee viidennellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2011/95 17 artiklan 1 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että sen vastaisena on pidettävä sitä, että hakijalta evätään tämän säännöksen nojalla toissijainen suojelu sellaisen rikostuomion perusteella, joka oli jo toimivaltaisten viranomaisten tiedossa silloin, kun nämä viranomaiset myönsivät aikaisemman menettelyn päätteeksi tälle hakijalle pakolaisaseman, joka on sittemmin poistettu.

88

Direktiivin 2011/95 17 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään, että kolmannen maan kansalaista ei katsota henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua, jos on perusteltuja syitä olettaa, että hän on tehnyt törkeän rikoksen.

89

Koska tässä säännöksessä tarkoitettu toissijaisen suojelun poissulkemisperuste koskee näin ollen yleisesti törkeää rikosta, sitä ei ole rajattu maantieteellisesti, ajallisesti eikä kyseessä olevien rikosten luonteen perusteella (tuomio 13.9.2018, Ahmed, C-369/17, EU:C:2018:713, 47 kohta ja tuomio 2.4.2020, komissio v. Puola, Unkari ja Tšekki (Tilapäinen mekanismi kansainvälisen suojelun hakijoiden siirtämiseksi), C-715/17, C-718/17 ja C-719/17, EU:C:2020:257, 155 kohta).

90

Näin ollen direktiivin 2011/95 17 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ei säädetä millään tavoin, että siinä tarkoitetun törkeän rikoksen on täytynyt tapahtua hiljattain tai että jos hakija on pannut peräkkäin vireille useita kansainvälistä suojelua koskevia menettelyjä, törkeää rikosta, jonka ei katsottu oikeuttavan poissulkemisperusteen soveltamista ensimmäisessä menettelyssä, ei voitaisi enää myöhemmin ottaa huomioon. Tässä säännöksessä käytetyn ilmaisun ”ei katsota henkilöksi” käyttäminen merkitsee päinvastoin sitä, että määrittävällä viranomaisella ei ole harkintavaltaa sen jälkeen, kun se on todennut asianomaisen henkilön syyllistyneen törkeään rikokseen.

91

Myöskään direktiivien 2011/95 tai 2013/32 muista säännöksistä ei seuraa, että määrittävää viranomaista sitoisivat tulevaisuudessa, pakolaisaseman poistamisen jälkeen, arvioinnit, jotka on tehty poissulkemisperusteen soveltamisesta kyseisen aseman myöntämiseen johtaneen menettelyn aikana.

92

Asianomaisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin vedota direktiivin 2011/95 17 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädettyyn poissulkemisperusteeseen, joka koskee kansainvälisen suojelun hakijan tekemää törkeää rikosta, vasta sen jälkeen, kun se on arvioinut kussakin yksittäistapauksessa tiedossaan olevat täsmälliset tosiseikat sen ratkaisemiseksi, onko olemassa vakavaa aihetta olettaa, että haetun aseman saamisen edellytykset muuten täyttävän henkilön tekemät teot kuuluvat mainitun poissulkemisperusteen alaan, ja kyseessä olevan lainvastaisen teon törkeyden arviointi edellyttää kaikkien kullekin yksittäistapaukselle ominaisten olosuhteiden kattavaa tutkimista (tuomio 2.4.2020, komissio v. Puola, Unkari ja Tšekki (Tilapäinen mekanismi kansainvälisen suojelun hakijoiden siirtämiseksi), C-715/17, C-718/17, C-719/17, EU:C:2020:257, 154 kohta).

93

Viidenteen kysymykseen on näin ollen vastattava, että direktiivin 2011/95 17 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että sen vastaisena ei ole pidettävä sitä, että hakijalta evätään tämän säännöksen nojalla toissijainen suojelu sellaisen rikostuomion perusteella, joka oli jo toimivaltaisten viranomaisten tiedossa silloin, kun nämä viranomaiset myönsivät aikaisemman menettelyn päätteeksi tälle hakijalle pakolaisaseman, joka on sittemmin poistettu.

94

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: