–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Espanjan hallitus, asiamiehenään M. J. Ruiz Sánchez,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Hradil ja B.‑R. Killmann,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee työntekijöiden suojasta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/94/EY (EUVL 2008, L 283, s. 36), sellaisena kuin se on muutettuna 6.10.2015 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2015/1794 (EUVL 2015, L 263, s. 1) (jäljempänä direktiivi 2008/94), 2 artiklan 2 kohdan ja 12 artiklan a ja c alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat pääasian valittaja HJ ja Ministerstvo práce a sociálních věcí (työ‑ ja sosiaaliministeriö, Tšekki) ja joka koskee vaatimusta sellaisista palkkasaatavista, joita maksukyvytön yhtiö ei ole maksanut.

3

Direktiivin 2008/94 seitsemännen perustelukappaleen mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa palkkaturvajärjestelmän vastuuta koskevia rajoituksia, joiden on oltava kyseisessä direktiivissä asetetun sosiaalisen tavoitteen mukaisia ja joissa voidaan ottaa huomioon palkkasaatavien eri tasot.

4

Mainitun direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan työntekijöiden työsopimuksista tai työsuhteista johtuviin saataviin työnantajalta, joka on 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla maksukyvytön.

2.   Jäsenvaltiot voivat poikkeuksellisesti jättää tiettyihin ryhmiin kuuluvien työntekijöiden saatavat tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sen vuoksi, että on olemassa muita tapoja turvata palkkasaatavat, jos osoitetaan, että ne tarjoavat kyseisille henkilöille tästä direktiivistä johtuvaa suojaa vastaavan suojan.

3.   Jäsenvaltiot voivat edelleen jättää, jos tällaista säännöstä jo sovelletaan niiden kansallisessa lainsäädännössä, luonnollisen henkilön palveluksessa olevat kotiapulaiset tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.”

5

Saman direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tällä direktiivillä ei ole vaikutusta siihen, miten kansallisessa lainsäädännössä määritellään käsitteet ’työntekijä’, ’työnantaja’, ’palkka’, ’saavutettu oikeus’ ja ’tulevaisuuteen kohdistuva oikeus’.

Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan voi jättää tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle:

6

Direktiivin 2008/94 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta palkkaturvajärjestelmät turvaavat, jollei 4 artiklasta muuta johdu, työsopimuksista tai työsuhteista, myös työsuhteen päättymisen yhteydessä maksettavasta erorahasta, jos tästä on säädetty kansallisessa lainsäädännössä, johtuvien maksamatta olevien työntekijöiden saatavien suorituksen.”

7

Direktiivin 2008/94 12 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tällä direktiivillä ei rajoiteta jäsenvaltioiden oikeutta:

– –

8

Direktiivi 2008/94 saatettiin osaksi Tšekin oikeusjärjestystä työntekijöiden suojasta työnantajan maksukyvyttömyystapauksessa ja tiettyjen lakien muuttamisesta annetulla lailla nro 188/2000 (zákon č. 118/2000 Sb., o ochraně zaměstnanců při platební neschopnosti zaměstnavatele a o změně některých zákonů).

9

Lain nro 118/2000 2 §:n 3 momentin mukaan kyseistä lakia ei sovelleta työntekijään, joka on merkityksellisenä ajankohtana työskennellyt maksukyvyttömälle työnantajalle, joka on samanaikaisesti toiminut merkityksellisenä ajankohtana työnantajayhtiön sääntömääräisenä elimenä tai sellaisen jäsenenä ja joka on omistanut vähintään puolet työnantajan pääomasta.

10

Lain nro 118/2000 3 §:n a kohdan mukaan työntekijällä tarkoitetaan tässä laissa ”luonnollista henkilöä, jonka kanssa työnantaja on solminut työsuhteen, tehnyt sopimuksen työn suorittamisesta – – tai sopimuksen työskentelystä, minkä perusteella hän voi vaatia merkitykselliseltä ajanjaksolta palkkaa, jota työnantaja ei ole maksanut hänelle”.

11

Työkoodeksin vahvistamisesta annetun lain nro 262/2006 (zákon č. 262/2006 Sb., zákoník práce; jäljempänä työkoodeksi) 2 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Palkkatyöllä tarkoitetaan työtä, jonka työntekijä suorittaa työnantajaan nähden hierarkkisessa suhteessa, työnantajan lukuun ja työnantajan määräysten mukaisesti sekä tämän hyväksi.

(2)   Palkkatyötä tehdään suoritetusta työstä maksettavaa palkkaa, maksua tai korvausta vastaan työnantajan kustannuksella ja tämän vastuulla, määrättynä aikana ja työnantajan työpaikalla tai mahdollisesti muussa sovitussa paikassa.”

12

Kyseisen koodeksin 4 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Työsuhteesta säädetään tällä lailla;jos tätä lakia ei voida soveltaa, työsuhteeseen sovelletaan siviililakia työsuhteita sääntelevien perusperiaatteiden mukaisesti.”

13

Kyseisen koodeksin 6 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Työntekijällä tarkoitetaan luonnollista henkilöä, joka on sitoutunut palkkatyön suorittamiseen tavanomaisessa työoikeudellisessa suhteessa.”

14

Kaupallisista yhtiöistä ja osuuskunnista annetun lain nro 90/2012 (zákon č. 90/2012 Sb., o obchodních společnostech a družstvech) 59 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”(1)   Kaupallisen yhtiön ja sen valitun elimen jäsenen oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään soveltuvin osin toimeksiantoa koskevissa siviililain säännöksissä, ellei laissa tai tehtävän hoitamista koskevassa sopimuksessa toisin määrätä. Siviililain säännöksiä, jotka koskevat muiden omaisuuden hallinnointia, ei sovelleta.

(2)   Pääomayhtiössä tehtävien hoitamista koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti, ja yhtiön ylimmän hallintoelimen on hyväksyttävä se, sen muutokset mukaan lukien;jos näin ei ole tehty, sopimus ei ole pätevä. – –”

15

Kyseisen lain 60 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Pääomayhtiössä tehtävien hoitamista koskevassa sopimuksessa on mainittava myös seuraavat tiedot:

– –”

16

Mainitun lain 435 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Osakeyhtiön hallitukseen sovelletaan yhtiökokouksen hyväksymiä periaatteita ja ohjeita edellyttäen, että ne ovat lain ja yhtiöjärjestyksen mukaisia. Hallitukselle ei kuitenkaan saada antaa ohjeita liiketoimien hallinnoinnista; – –”

17

Pääasian valittaja työskenteli kaupallisen yhtiön AA:n palveluksessa vuodesta 2010 alkaen työsopimuksen perusteella arkkitehdin tehtävissä, mutta hänet valittiin syyskuussa 2017 kyseisen yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, ja hän teki tätä varten kyseisen yhtiön kanssa sopimuksen, jossa täsmennettiin, ettei hänellä ollut oikeutta palkkaan tämän tehtävän hoitamisesta.

18

Tämän jälkeen hänen alkuperäiseen työsopimukseensa tehtiin lisäys, jossa todettiin, että hänellä oli työntekijänä oikeus palkkaan. Lisäyksellä täsmennettiin, että hän oli toiminut lokakuusta 2017 lähtien AA:n johtajan tehtävissä.

19

AA:n tultua maksukyvyttömäksi vuonna 2018 pääasian valittaja teki Úřad práce České republiky – krajská pobočka pro hl. m. Prahulle (Tšekin työvoimaviranomaisen Prahan pääkaupunkialueen virasto, Tšekki) hakemuksen, jossa hän vaati lain nro 118/2000 perusteella heinäkuun ja syyskuun 2018 väliseltä ajalta maksamatta olleita palkkasaaviaan (jäljempänä kyseessä oleva ajanjakso).

20

Hakemus hylättiin sillä perusteella, ettei pääasian valittajaa voitu pitää lain nro 118/2000 3 §:n a kohdassa tarkoitettuna työntekijänä.

21

Työ‑ ja sosiaaliministeriö hylkäsi pääasian valittajan tekemän oikaisuvaatimuksen. Se katsoi, että pääasian valittaja oli kyseessä olevana ajanjaksona hoitanut AA:n hallituksen puheenjohtajana ja johtajana yhtä ja samaa tehtävää eli yhtiön liiketoiminnan johtamista, joten hänen ei voitu katsoa olevan työsuhteessa mainittuun yhtiöön.

22

Městský soud v Prazessa (Prahan kaupunkioikeus, Tšekki) nostettu kanne hylättiin niin ikään 11.6.2020 annetulla tuomiolla. Kyseinen tuomioistuin katsoi ”tehtävien päällekkäisyyttä” koskevan kansallisen oikeuskäytännön mukaisesti, että koska pääasian valittaja oli kyseessä olevana ajanjaksona yhdistänyt kyseisen yhtiön johtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtävät, ei ollut olemassa hierarkkista suhdetta eikä alisteisuussuhdetta yhtiöön, joten häntä ei voitu luokitella laissa nro 118/2000 tarkoitetuksi työntekijäksi.

23

Lisäksi mainittu tuomioistuin hylkäsi pääasian valittajan väitteet, joiden mukaan tämä ei kyseessä olevana ajanjaksona hoitanut yksinomaan AA:n liiketoiminnan johtamiseen kuuluvia tehtäviä vaan myös työskenteli työmaasta vastaavana henkilönä ja hankejohtajana. Se totesi, että pääasian valittaja oli valittu hallituksen puheenjohtajaksi konkurssin kaltaisen yhtiön kannalta epäedullisen taloudellisen tilanteen välttämiseksi. Lain nro 118/2000 tarkoituksena ei kuitenkaan ole korvata vahinkoa, joka maksukyvyttömän yhtiön sääntömääräisen elimen jäsenille aiheutuu heidän menestyksettömän kaupallisen johtamisensa vuoksi.

24

Pääasian valittaja teki tästä tuomiosta kassaatiovalituksen ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.

25

Kyseinen tuomioistuin toteaa, että tehtävien päällekkäisyyttä koskevan kansallisen oikeuskäytännön mukaan, josta on erimielisyyttä Tšekin tuomioistuinten, muun muassa Nejvyšší soudin (ylin tuomioistuin, Tšekki) ja Ústavní soudin (perustuslakituomioistuin, Tšekki) välillä, kaupallisen yhtiön ja henkilön välinen työsopimus, jonka mukaan viimeksi mainittu hoitaa päällekkäin kyseisen yhtiön sääntömääräisen elimen jäsenen ja johtajan tehtäviä, on pätevä Tšekin työkoodeksiin nähden. Tällaisessa tilanteessa olevaa henkilöä ei kuitenkaan voida pitää laissa nro 118/2000 tarkoitettuna työntekijänä. Vaikka työsopimus olisikin olemassa, sääntömääräisen elimen jäsen, joka johtaa kaupallisen yhtiön toimintaa, ei voi hoitaa tehtäviään alisteisessa suhteessa, joten kyseisen jäsenen ja mainitun yhtiön välillä ei ole työsuhdetta.

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, ovatko direktiivin 2008/94 2 artiklan 2 kohta ja 12 artiklan a ja c alakohta esteenä tällaiselle kansalliselle oikeuskäytännölle.

27

Se muistuttaa tältä osin, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä 2008/94 on sosiaalinen päämäärä, jonka tarkoituksena on taata kaikille työntekijöille työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa tietty vähimmäissuoja (ks. vastaavasti tuomio 10.2.2011, Andersson, C‑30/10, EU:C:2011:66, 25 kohta ja tuomio 5.11.2014, Tümer, C‑311/13, EU:C:2014:2337, 37 kohta) ja että jäsenvaltiot voivat jättää tietyt henkilöt tämän suojan ulkopuolelle vain tietyissä tässä direktiivissä määritetyissä erityistapauksissa (ks. vastaavasti tuomio 16.12.1993, Wagner Miret, C‑334/92, EU:C:1993:945, 14 kohta; tuomio 17.11.2011, van Ardennen, C‑435/10, EU:C:2011:751, 39 kohta ja tuomio 5.11.2014, Tümer, C‑311/13, EU:C:2014:2337, 37 kohta). Lisäksi mahdollisen oikeuden epäämisen on oltava objektiivisesti perusteltua ja sen on oltava väärinkäytösten estämiseksi tarpeellinen toimenpide (tuomio 21.2.2008, Robledillo Núñez, C‑498/06, EU:C:2008:109, 44 kohta).

28

Näissä olosuhteissa Nejvyšší správní soud (ylin hallintotuomioistuin, Tšekki) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko direktiivin [2008/94] 2 artikla, luettuna yhdessä direktiivin 12 artiklan a ja c alakohdan kanssa, esteenä sellaiselle kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan kaupallisen yhtiön johtajaa ei pidetä palkkasaatavien turvaamisen osalta työntekijänä yksinomaan sillä perusteella, että johtaja, joka on samalla [mainitun direktiivin mukainen] työntekijä, on lisäksi saman yhtiön sääntömääräisen elimen jäsen?”

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2008/94 2 artiklan 2 kohtaa ja 12 artiklan a ja c alakohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan henkilöä, joka työsopimuksen perusteella hoitaa päällekkäin yhtiön johtajan ja sääntömääräisen elimen jäsenen tehtäviä, ei voida pitää työntekijänä eikä hän näin ollen saa mainitussa direktiivissä säädettyä turvaa.

30

Aluksi on muistutettava, että direktiivin 2008/94 1 artiklan 1 kohdan mukaan tätä direktiiviä sovelletaan työntekijöiden työsopimuksista tai työsuhteista johtuviin saataviin työnantajalta, joka on direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla maksukyvytön. Lisäksi mainitun direktiivin 3 artiklassa säädetään työntekijöiden maksamattomien palkkasaatavien maksuvelvollisuudesta. Tästä seuraa, että direktiivin 2008/94 soveltamisalaan kuuluvat kyseisessä direktiivissä tarkoitetut työntekijät.

31

On lisättävä, että tilanteet, jotka pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa oikeuskäytännössä jätetään lain nro 118/2000 soveltamisalan ulkopuolelle, eivät kuulu kyseisen direktiivin 1 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyihin poikkeuksiin. Vaikka yhtäältä direktiivin 2008/94 1 artiklan 2 kohdassa sallitaan se, että jäsenvaltiot voivat poikkeuksellisesti jättää tiettyihin ryhmiin kuuluvien työntekijöiden saatavat kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, sen edellytyksenä on, että on olemassa muita tapoja turvata palkkasaatavat, jos osoitetaan, että niillä taataan kyseisille henkilöille mainitusta direktiivistä johtuvaa suojaa vastaava suoja. Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa oikeuskäytännössä ei anneta tällaista vastaavaa suojaa yhtiön sääntömääräisen elimen jäsenille, jotka hoitavat työsopimuksen perusteella lisäksi yhtiön johtajan tehtäviä. Toisaalta direktiivin 2008/94 1 artiklan 3 kohta koskee luonnollisen henkilön palveluksessa olevia kotiapulaisia, mistä ei ole kyse pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa oikeuskäytännössä tarkoitettujen henkilöiden tapauksessa.

32

Jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, on ensiksi tutkittava, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen oikeuskäytäntö yhteensoveltuva direktiivin 2008/94 2 artiklan 2 kohdan kanssa.

33

Tältä osin on korostettava, että direktiivissä 2008/94 itsessään ei määritellä työntekijän käsitettä, ja sen 2 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että sillä ei ole vaikutusta siihen, miten kansallisessa lainsäädännössä määritellään kyseinen ilmaisu, edellyttäen, että tiettyjä sen 2 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa täsmennettyjä työntekijäryhmiä, jotka eivät ole merkityksellisiä nyt käsiteltävässä asiassa, ei jätetä sen soveltamisalan ulkopuolelle.

34

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että harkintavalta, joka jäsenvaltioilla on tämän käsitteen määrittelyssä, ei ole rajaton. Siten tämän oikeuskäytännön mukaan direktiivin 2008/94 2 artiklan 2 kohdan ensimmäistä kohtaa on tulkittava direktiivin sosiaalisen päämäärän eli sen mukaisesti, että kaikille työntekijöille taataan työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa Euroopan unionissa tietty vähimmäissuoja heidän työsopimuksista tai työsuhteista johtuvien, määrätyltä ajanjaksolta maksamatta olevien palkkasaataviensa maksun varmistamiseksi. Jäsenvaltiot eivät näin ollen voi halutessaan määritellä työntekijän käsitettä siten, että direktiivin sosiaalinen päämäärä vaarannettaisiin (ks. analogisesti tuomio 5.11.2014, Tümer, C‑311/13, EU:C:2014:2337, 42 kohta).

35

Unionin tuomioistuin on lisäksi jo todennut, että kun otetaan huomioon tämä direktiivin 2008/94 sosiaalinen päämäärä ja sen 1 artiklan 1 kohdan sanamuoto, työntekijän käsitteen määritelmä viittaa välttämättä työsuhteeseen, joka synnyttää työntekijälle oikeuden vaatia työnantajalta palkka suoritetusta työstä (ks. tuomio 5.11.2014, Tümer, C‑311/13, EU:C:2014:2337, 44 kohta). Näin ollen olisi mainitun sosiaalisen päämäärän vastaista evätä henkilöiltä, joille tunnustetaan kansallisessa lainsäädännössä yleisesti työntekijän asema ja joilla on tämän lainsäädännön nojalla direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa ja 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuja työsopimukseen tai työsuhteeseen perustuvia palkkasaatavia työnantajaltaan, suoja, josta direktiivissä on säädetty työnantajan maksukyvyttömyystilanteita varten (ks. analogisesti tuomio 5.11.2014, Tümer, C‑311/13, EU:C:2014:2337, 45 kohta).

36

Tästä seuraa, että yksinomaan sen perusteella, että kaupallisen yhtiön johtajana toimiva henkilö on myös yhtiön sääntömääräisen elimen jäsen, ei itsessään voida tehdä oletusta työsuhteen olemassaolosta tai kyseisen henkilön luokittelusta direktiivissä 2008/94 tarkoitetuksi työntekijäksi, taikka sulkea niitä pois.

37

Direktiivin 2008/94 2 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa on näin ollen tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan henkilöä, joka hoitaa työsopimuksen perusteella samanaikaisesti kaupallisen yhtiön johtajan ja sääntömääräisen elimen jäsenen tehtäviä, ei voida pitää direktiivissä tarkoitettuna työntekijänä.

38

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasian valittaja hoiti samanaikaisesti AA:n johtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtäviä tämän yhtiön kanssa tehdyn työsopimuksen perusteella ja että hän sai tämän perusteella palkkaa. Koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tällainen työsopimus on pätevä työkoodeksin kannalta, ei ole poissuljettua, että pääasian valittajaa voidaan pitää direktiivin 2008/94 2 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuna työntekijänä, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkistettava.

39

Toiseksi pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen oikeuskäytännön yhteensoveltuvuudesta direktiivin 2008/94 12 artiklan a alakohdan kanssa on muistutettava, että tässä säännöksessä annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus toteuttaa väärinkäytösten estämiseksi tarvittavat toimenpiteet.

40

Koska kyseisessä säännöksessä säädetään poikkeuksesta pääsääntöön, sitä on tulkittava suppeasti. Direktiivin tulkinnan on lisäksi oltava sopusoinnussa direktiivin 2008/94 sosiaalisen päämäärän kanssa (ks. analogisesti tuomio 11.9.2003, Walcher, C‑201/01, EU:C:2003:450, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

On myös muistutettava, että direktiivin 2008/94 12 artiklan a alakohdassa tarkoitetut väärinkäytökset ovat vilpillisiä käytäntöjä, joilla haitataan palkkaturvajärjestelmien toimintaa luomalla keinotekoisesti palkkasaatava ja synnyttämällä tällä tavoin laittomasti kyseisiä järjestelmiä koskeva maksuvelvollisuus. Ne toimenpiteet, joita jäsenvaltiot voivat kyseisen säännöksen mukaisesti toteuttaa, ovat näin ollen toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen edellä mainittujen käytäntöjen estämiseksi (ks. analogisesti tuomio 11.9.2003, Walcher, C‑201/01, EU:C:2003:450, 39 ja 40 kohta).

42

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella oikeuskäytännöllä pyritään välttämään se, että henkilöt, jotka hoitavat samanaikaisesti kaupallisen yhtiön johtajan ja hallituksen jäsenen tehtäviä, voisivat saada maksun maksamatta olevista palkkasaatavista kyseisen yhtiön maksukyvyttömyyden vuoksi, koska he voivat olla osittain vastuussa mainitusta maksukyvyttömyydestä. Näin ollen se noudattaa direktiivin 2008/94 12 artiklan a alakohdan logiikkaa.

43

Tässä oikeuskäytännössä luodaan kuitenkin kumoamaton olettama siitä, että tällainen henkilö ei hoida tehtäviään alisteisuussuhteessa, vaan tosiasiassa johtaa kyseessä olevaa kaupallista yhtiötä ja että siten direktiivissä 2008/94 säädettyjen takeiden myöntäminen hänelle olisi sen 12 artiklan a alakohdassa tarkoitettu väärinkäytös. Yleistä olettamaa väärinkäytöksestä, jota ei voida kumota kunkin yksittäistapauksen kaikki osatekijät huomioon ottaen, ei kuitenkaan voida hyväksyä (ks. analogisesti tuomio 4.3.2004, komissio v. Ranska, C‑334/02, EU:C:2004:129, 27 kohta ja tuomio 25.10.2017, Polbud – Wykonawstwo, C‑106/16, EU:C:2017:804, 64 kohta sekä julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus asiassa Grenville Hampshire, C‑17/17, EU:C:2018:287, 65 kohta).

44

Näin ollen pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kansallista oikeuskäytäntöä ei voida oikeuttaa direktiivin 2008/94 12 artiklan a alakohdan perusteella.

45

Kolmanneksi on todettava pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen oikeuskäytännön yhteensoveltuvuudesta direktiivin 2008/94 12 artiklan c alakohdan kanssa, että jäsenvaltiot voivat tämän säännöksen perusteella evätä 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun maksuvelvollisuuden tai poistaa 7 artiklassa tarkoitetun vastuun taikka heikentää niitä tapauksissa, joissa työntekijä yksin tai lähisukulaistensa kanssa on omistanut olennaisen osan työnantajan yrityksestä tai yritystoiminnasta ja vaikuttanut huomattavasti sen toimintaan, ja nämä kaksi edellytystä ovat kumulatiivisia.

46

Kyseinen säännös perustuu muun muassa implisiittiseen olettamaan, jonka mukaan työntekijä, joka on samanaikaisesti omistanut olennaisen osan kyseessä olevasta yrityksestä ja vaikuttanut huomattavasti sen toimintaan, voi samoin olla osittain vastuussa tämän yrityksen maksukyvyttömyydestä (tuomio 10.2.2011, Andersson, C‑30/10, EU:C:2011:66, 24 kohta).

47

Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että vaikka pääasiassa kyseessä oleva kansallinen oikeuskäytäntö voisi mahdollisesti olla oikeutettu sillä perusteella, että henkilö, joka hoitaa samanaikaisesti kaupallisen yhtiön johtajan ja hallituksen jäsenen tehtäviä, voi vaikuttaa huomattavasti kyseisen yhtiön toimintaan, tämä oikeuskäytäntö ei kuitenkaan sisällä mitään viittausta direktiivin 2008/94 12 artiklan c alakohdassa säädettyyn ensimmäiseen edellytykseen eli siihen, että työntekijä yksin tai lähisukulaistensa kanssa on omistanut olennaisen osan mainitusta yhtiöstä.

48

Tästä seuraa, että direktiivin 2008/94 12 artiklan a ja c alakohta ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle oikeuskäytännölle, jossa otetaan käyttöön kumoamaton olettama, jonka mukaan henkilöä, joka – jopa kansallisen oikeuden kannalta pätevän työsopimuksen perusteella – hoitaa samanaikaisesti kaupallisen yhtiön johtajan ja sääntömääräisen elimen jäsenen tehtäviä, ei voida pitää kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna työntekijänä eikä hän näin ollen voi saada hyväkseen mainitussa direktiivissä säädettyjä takeita.

49

Näin ollen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2008/94 2 artiklan 2 kohtaa ja 12 artiklan a ja c alakohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan henkilöä, joka kansallisen oikeuden kannalta pätevän työsopimuksen perusteella hoitaa samanaikaisesti kaupallisen yhtiön johtajan ja sääntömääräisen elimen jäsenen tehtäviä, ei voida pitää direktiivissä tarkoitettuna työntekijänä eikä hän näin ollen voi saada hyväkseen mainitussa direktiivissä säädettyjä takeita.

50

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Työntekijöiden suojasta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/94/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 6.10.2015 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2015/1794, 2 artiklan 2 kohtaa ja 12 artiklan a ja c alakohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan henkilöä, joka kansallisen oikeuden kannalta pätevän työsopimuksen perusteella hoitaa samanaikaisesti kaupallisen yhtiön johtajan ja sääntömääräisen elimen jäsenen tehtäviä, ei voida pitää direktiivissä tarkoitettuna työntekijänä eikä hän näin ollen voi saada hyväkseen mainitussa direktiivissä säädettyjä takeita.