1.

Henkilö on tehnyt rikoksen, johon hänet on todettu syylliseksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin päätteeksi. Syylliseksi toteamisen perusteella henkilölle määrättiin ehdollinen vankeusrangaistus. Myöhemmin samaa henkilöä syytettiin uudesta rikoksesta, joka oli tehty ensimmäiseen rikokseen liittyvänä koeaikana. Myöhempi oikeudenkäynti käytiin syytetyn poissa ollessa, syytetty todettiin syylliseksi ja hänelle määrättiin vankeusrangaistus. Tämän seurauksena ensimmäisestä rikoksesta määrätty ehdollinen vankeusrangaistus määrättiin pantavaksi täytäntöön. Kyseinen henkilö oli poistunut maasta, joten hänestä annettiin eurooppalainen pidätysmääräys ensimmäisestä rikoksesta määrätyn vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten.

2.

Voiko täytäntöönpanosta vastaava viranomainen kieltäytyä luovuttamasta henkilöä, josta on annettu eurooppalainen pidätysmääräys ensimmäiseen rikokseen liittyvän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten, koska myöhempi oikeudenkäynti on käyty vastaajan poissa ollessa? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää puitepäätöksen 2002/584/YOS ( 2 ) 4 a artiklan 1 kohdan tulkintaa. Tarkemmin sanottuna on ratkaistava, käsittääkö kyseisessä säännöksessä käytetty ilmaus ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti” myös edellä mainitun myöhemmän oikeudenkäynnin.

3.

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan tulkinnan lisäksi ennakkoratkaisupyynnössä nousee esille eurooppalaista pidätysmääräystä koskevaan järjestelmään liittyvä perustavampi haaste. Herää nimittäin kysymys siitä, pitäisikö täytäntöönpanosta vastaavalla viranomaisella olla mahdollisuus (tai jopa velvollisuus) kieltäytyä luovuttamasta henkilöä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä lueteltujen tilanteiden lisäksi silloin, jos se toteaa, että jotakin luovutettavan henkilön perusoikeutta (tai ainakin kyseisen oikeuden keskeistä sisältöä) loukattaisiin pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa.

4.

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä luetellaan tyhjentävästi tilanteet, joissa täytäntöönpanosta vastaavalla viranomaisella on velvollisuus tai mahdollisuus kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta. ( 3 ) Kyseisten tilanteiden lisäksi unionin tuomioistuin on tulkinnut eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen sisältävän myös yhden muun mahdollisuuden. Oikeuskäytännön perusteella täytäntöönpanosta vastaava viranomainen voi kieltäytyä luovuttamisesta myös silloin, jos pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa on tiettyjä henkilöryhmiä tai tiettyjä vankeuslaitoksia koskevia yleisiä tai rakenteellisia puutteita ( 4 ) tai muita oikeusvaltioperiaatteeseen liittyviä yleisiä tai rakenteellisia puutteita. ( 5 ) Ennen kuin täytäntöönpanosta vastaava viranomainen päättää tällaisten rakenteellisten puutteiden takia kieltäytyä luovuttamisesta, sen on selvitettävä lisäksi, kohdistuuko luovutettavaan henkilöön todellinen vaara hänen perusoikeutensa loukkaamisesta pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa. ( 6 )

5.

Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan vedota rakenteellisiin puutteisiin pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa, kuten ei tehdä useissa muissakaan asioissa, jotka ovat vireillä unionin tuomioistuimessa, kun tämä ratkaisuehdotus esitetään. ( 7 ) Nyt herääkin uusi kysymys: antaako pelkkä luovutettavan henkilön perusoikeuksien mahdollinen yksittäinen loukkaus täytäntöönpanosta vastaavalle viranomaiselle perusteen kieltäytyä luovuttamisesta? Tästäkin nousee (uudelleen) esille kysymys siitä, onko täytäntöönpanosta vastaavalla viranomaisella ensinkään mahdollisuutta tutkia, kunnioitetaanko luovutettavan henkilön perusoikeuksia pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa. Kaikki kyseiset asiat, nyt käsiteltävät ennakkoratkaisupyynnöt mukaan lukien, tuovat esille niitä ongelmia, joita täytäntöönpanosta vastaavilla oikeusviranomaisilla on hyväksyä automaattinen vastavuoroinen tunnustaminen, joka on koko eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän pääperiaate. ( 8 )

6.

Esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin voidaan antaa vastaus, joka on ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle hyödyksi, ottamatta yleisesti kantaa muihin mahdollisuuksiin kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta. Kuten jäljempänä osoitetaan, näin on siksi, että esitettyjen ennakkoratkaisukysymysten asiayhteydessä kyseessä oleva mahdollinen perusoikeuden loukkaus johtuu menettelystä, joka on käyty vastaajan poissa ollessa. Tällaisen tilanteen osalta unionin lainsäätäjä on hyväksynyt yhteisen näkemyksen siitä, milloin kaikkien kansallisten tuomioistuinten on tunnustettava tuomioistuinratkaisut, jotka on annettu vastaajan poissa ollessa. ( 9 ) Esitän kuitenkin muutamia perusteita sille, miksi luovuttamisesta kieltäytymiselle tulee sallia mahdollisimman vähän uusia perusteita. ( 10 )

7.

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 1 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”

8.

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa säädetään harkinnanvaraisesta perusteesta, jonka nojalla eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä seuraavin edellytyksin:

”1.   Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi myös kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten, jos henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä päätökseen johtaneessa oikeudenkäynnissä, jollei eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä todeta, että henkilö pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä tarkemmin määriteltyjen menettelyvaatimusten mukaisesti:

– –”

9.

Puitepäätöksellä 2009/299 eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehtyyn puitepäätökseen lisättiin 4 a artikla uudeksi harkinnanvaraiseksi perusteeksi, jonka nojalla eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä. Kyseisen puitepäätöksen johdanto-osan seuraavilla perustelukappaleilla on tässä yhteydessä merkitystä:

– –

10.

Nyt käsiteltävien kahden yhdistetyn asian sisältö on olennaisilta osin yhtenevä, ja se on esitetty tiivistetysti tämän ratkaisuehdotuksen johdannossa. Käyn aluksi tarkemmin läpi kummankin yhdistetyn asian tosiseikat.

11.

Unkarilainen oikeusviranomainen vaatii pääasiassa valittajana olevan LU:n luovuttamista vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten, ja se on antanut tätä varten eurooppalaisen pidätysmääräyksen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin (Court of Appeal (ylioikeus, Irlanti)) on tässä yhteydessä täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen. ( 11 )

12.

High Court (ylempi piirituomioistuin, Irlanti), joka ratkaisi ensimmäisessä oikeusasteessa, pannaanko kyseinen eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön, esitti asiaan kuuluvia tietoja kerätessään kaikkiaan seitsemän lisätietopyyntöä pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

13.

LU oli tehnyt vuoden 2005 elokuussa useita rikoksia, joita olivat hänen entiseen puolisoonsa, lapseensa ja anoppiinsa kohdistuneet kotiväkivaltarikokset ja entiseen puolisoon kohdistunut väkivallanteko sekä entiseen puolisoon ja heidän yhteiseen lapseensa kohdistunut vapaudenriisto. Käytän näistä ilmaisua ”ensimmäiset rikokset”.

14.

LU tuomittiin ensimmäisistä rikoksista vuoden 2006 lokakuussa, ja tuomio pysytettiin muutoksenhaussa vuoden 2007 huhtikuussa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on vahvistanut, että LU tai hänen valitsemansa puolustusasianajaja oli läsnä kummassakin kyseisistä oikeudenkäynneistä. LU:lle määrättiin siten ensimmäisistä rikoksista yhden vuoden pituinen ehdollinen vankeusrangaistus kahden vuoden koeajalla. ( 12 )

15.

Vuoden 2010 joulukuussa LU tuomittiin ensimmäisessä oikeusasteessa elatusvelvollisuuden laiminlyönnistä, josta käytän jäljempänä ilmaisua ”kriittinen rikos”. Hän oli läsnä kahdessa istunnossa muttei silloin, kun tuomioistuin antoi ratkaisunsa. Alioikeus määräsi sakon muttei antanut mitään määräystä ensimmäisiin rikoksin liittyneen koeajan osalta. ( 13 )

16.

Kyseisestä tuomiosta valitettiin, mutta asiakirja-aineistossa ei anneta mitään tietoja siitä, kuka oli valittaja. ( 14 ) LU haastettiin kuultavaksi, mutta haastekirjelmää ei ollut noudettu, mitä pidettiin Unkarin oikeuden mukaan asianmukaisena tiedoksiantona. Koska LU ei ollut läsnä istunnossa, toisen asteen tuomioistuin nimitti hänelle puolustusasianajan, joka edusti häntä oikeudenkäynnissä.

17.

Toisen asteen tuomioistuin muutti vuoden 2012 kesäkuussa LU:n alkuperäisen rangaistuksen (sakon) viiden kuukauden vankeusrangaistukseksi ja kielloksi osallistua julkiseen toimintaan vuoden ajan. Samalla se määräsi ensimmäisistä rikoksista määrätyn ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöön pantavaksi. ( 15 )

18.

Tuolloin unkarilainen oikeusviranomainen antoi vuoden 2012 syyskuussa eurooppalaisen pidätysmääräyksen niin ensimmäisistä rikoksista kuin kriittisestä rikoksesta määrättyjen rangaistusten suorittamista varten. LU vastusti luovuttamistaan High Courtissa, joka kieltäytyi määräämästä luovutusta.

19.

LU haki uudelleenkäsittelyä ensimmäisten rikosten osalta, mutta hakemus hylättiin ensimmäisessä oikeusasteessa vuoden 2016 lokakuussa ja hylkäys pysytettiin toisessa asteessa vuoden 2017 maaliskuussa. LU ei ollut henkilökohtaisesti läsnä kummassakaan oikeusasteessa, mutta häntä edusti hänen nimeämänsä puolustusasianajaja. Uudelleenkäsittelyä koskevan hakemuksen lopullisen hylkäämisen jälkeen ensimmäisistä rikoksista määrätty vankeusrangaistus oli Unkarin oikeuden mukaan jälleen täytäntöönpanokelpoinen. Unkarilainen oikeusviranomainen antoi tällöin vuoden 2017 heinäkuussa toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joka koski vain ensimmäisistä rikoksista määrättyä rangaistusta. ( 16 ) Tämä toinen eurooppalainen pidätysmääräys on nyt ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen käsiteltävänä täytäntöönpanosta vastaavana oikeusviranomaisena.

20.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo alustavasti, ettei kriittistä rikosta koskeva oikeudenkäynti ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukainen. Jos kyseisen oikeudenkäynnin katsotaan olevan ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti, olisi eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta mahdollista kieltäytyä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan perusteella.

21.

LU väittää, että ensimmäisistä rikoksista määrätty vankeusrangaistus on täytäntöönpanokelpoinen vain kriittistä rikosta koskeneen oikeudenkäynnin nojalla. Tämän perusteella kriittistä rikosta koskenut oikeudenkäynti on katsottava ratkaisuun johtaneeksi oikeudenkäynniksi. Kyseinen oikeudenkäynti käytiin vastaajan poissa ollessa, joten se ei täytä ainuttakaan eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan edellytyksistä, joiden nojalla luovuttaminen olisi sallittua. LU lisää, ettei kriittisen rikoksen osalta ole uudelleenkäsittelyn mahdollisuutta, joten hänen luovuttamisensa ”rikkoisi räikeästi” niitä oikeuksia, jotka kuuluvat hänelle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 ja 48 artiklan nojalla.

22.

Pääasian vastapuolena oleva Minister for Justice and Equality väittää sen sijaan, että kriittistä rikosta koskeva oikeudenkäynti on pelkkä ”rangaistuksen täytäntöönpanomenetelmä”, joten se ei kuulu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Minister for Justice and Equalityn mukaan eurooppalainen pidätysmääräys on siis pantava täytäntöön ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan väitetyt rikkomiset kuuluvat pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaan.

23.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, voidaanko unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä soveltaa suoraan käsiteltävänä olevaan asiaan.

24.

Tässä tilanteessa Court of Appeal esitti unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

25.

Puolalainen oikeusviranomainen vaatii pääasiassa valittajana olevan PH:n luovuttamista vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten, ja se on antanut tätä varten eurooppalaisen pidätysmääräyksen. Court of Appeal, jonka on ratkaistava High Courtin ratkaisusta tehty valitus, on tässä yhteydessä täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen.

26.

PH tuomittiin vuoden 2015 toukokuussa liikeyritykseen kohdistuneesta palvelunestohyökkäyksestä ( 17 ) sekä hyökkäyksen jatkamisella uhkaamisesta, ellei hänelle suostuttaisi maksamaan. Käytän tästä ilmaisua ”ensimmäinen rikos”.

27.

Menettely annettiin PH:lle asianmukaisesti tiedoksi, ja hän oli läsnä oikeudenkäynnissä. Hänelle määrättiin vuoden pituinen ehdollinen vankeusrangaistus viiden vuoden koeajalla. PH ei valittanut tuomiosta eikä rangaistuksesta.

28.

Vuoden 2017 helmikuussa annettiin tuomio teosta, josta käytän jälleen ilmaisua ”kriittinen rikos”. PH todettiin tarkalleen ottaen syylliseksi matkailuvaunuun murtautumiseen ja vaunun sisältämän irtaimiston varastamiseen, mistä hänelle määrättiin 14 kuukauden vankeusrangaistus. PH ei ollut tietoinen istunnosta, eikä hän ollut siksi siinä läsnä henkilökohtaisesti eikä oikeudellisen edustajan välityksellä.

29.

Ensimmäisestä rikoksesta tuomion antanut tuomioistuin otti huomioon, että kriittinen rikos tapahtui ensimmäiseen rikokseen liittyneellä koeajalla, joten se määräsi vuoden 2017 toukokuussa ensimmäisestä rikoksesta määrätyn vankeusrangaistuksen täytäntöön pantavaksi. ( 18 ) PH ei ollut tietoinen tästä menettelystä, eikä hän siksi ollut läsnä henkilökohtaisesti eikä oikeudellisen edustajansa välityksellä istunnossa, jonka päätteeksi ensimmäisestä rikoksesta määrätty vankeusrangaistus määrättiin täytäntöön pantavaksi.

30.

Vuoden 2019 helmikuussa annettiin eurooppalainen pidätysmääräys, jossa vaadittiin PH:n luovuttamista vain ensimmäisestä rikoksesta määrätyn vankeusrangaistuksen osalta. Kriittisestä rikoksesta määrätyn vankeusrangaistuksen osalta ei ole annettu eurooppalaista pidätysmääräystä.

31.

Puolalainen oikeusviranomainen selitti High Courtin (täytäntöönpanosta vastaava ensimmäisen oikeusasteen oikeusviranomainen) pyynnöstä, että kriittisestä rikoksesta määrättyä tuomiota koskeva muutoksenhakuaika oli päättynyt. Puolalainen oikeusviranomainen lisäsi, että ”ylimääräinen muutoksenhaku (kumoaminen, menettelyn uudelleenaloittaminen)” on Puolan lainsäädännön mukaan mahdollista kaikille asianosaisille. Se ei antanut kuitenkaan enempää tietoa kyseisestä menettelystä.

32.

PH vastusti luovuttamista High Courtissa tuloksetta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ratkaistava valitus, joka koskee High Courtin ratkaisua, jolla eurooppalainen pidätysmääräys päätettiin panna täytäntöön.

33.

Tässä tilanteessa Court of Appeal esitti unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

34.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet molempien asioiden asianosaiset, Irlanti ja Puolan hallitus sekä Euroopan komissio. Suullinen käsittely pidettiin 13.7.2022, ja siinä LU, PH, Irlanti ja komissio esittivät suulliset lausumansa.

35.

Käsiteltävänä olevat yhdistetyt asiat koskevat useita menettelyjä, joita voitaisiin luonnehtia eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi ratkaisuun johtaneeksi menettelyksi. Ensimmäiset oikeudenkäynnit johtivat ensimmäisistä rikoksista määrättyihin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Luovutettaviksi vaaditut henkilöt olivat läsnä kyseisissä oikeudenkäynneissä. Toisten oikeudenkäyntien päätteeksi annettiin tuomiot kriittisistä rikoksista. Luovutettaviksi vaaditut henkilöt eivät olleet läsnä kyseisissä oikeudenkäynneissä. Kolmansissa menettelyissä ensimmäisistä rikoksista määrätyt ehdolliset vankeusrangaistukset määrättiin pantavaksi täytäntöön. Asiassa C-514/21 ehdollisen vankeusrangaistuksen määräsi pantavaksi täytäntöön sama tuomioistuin samassa oikeudenkäynnissä, jossa vastaaja todettiin syylliseksi kriittiseen rikokseen ja määrättiin tästä rangaistus. Asiassa C-515/21 ehdollisen vankeusrangaistuksen määräsi pantavaksi täytäntöön kuitenkin eri tuomioistuin muussa kuin siinä menettelyssä, joka koski kriittistä rikosta.

36.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää ilmeisenä, että kun henkilöt, joiden luovuttamista vaaditaan, eivät olleet läsnä kriittisiä rikoksia koskeneissa oikeudenkäynneissä, rikottiin kyseisten henkilöiden oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Se tiedustelee siis lähinnä, voidaanko kyseessä olevien eurooppalaisten pidätysmääräysten täytäntöönpanosta kieltäytyä joko suoraan eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan perusteella (ensimmäinen kysymys) tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan sekä perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan perusteella (toinen ja kolmas kysymys).

37.

Etenen seuraavasti ehdottaessani unionin tuomioistuimelle, miten ennakkoratkaisukysymyksiin tulisi vastata. Selitän A jaksossa, miksi eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa käytettyä ilmausta ratkaisuun johtanut menettely olisi tulkittava siten, että se käsittää nyt käsiteltävissä kahdessa asiassa kyseessä olevien kriittisiä rikoksia koskeneiden oikeudenkäyntien kaltaiset oikeudenkäynnit. Tämän perusteella eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohtaa sovelletaan kummankin asian taustalla olevissa tilanteissa, ja ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on mahdollisuus olla luovuttamatta valittajia Puolaan ja Unkariin, jos yksikään 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdan edellytyksistä ei täyty. Koska kirjallisissa huomautuksissa sekä suullisen käsittelyn aikana on käsitelty paljon kolmea käsiteltävän asian kannalta merkityksellistä aiempaa tuomiota, jotka ovat tuomio Tupikas, ( 19 ) tuomio Zdziaszek ( 20 ) ja tuomio Ardic, ( 21 ) esitän näkemykseni näiden tuomioiden merkityksellisyydestä käsiteltävien asioiden kannalta.

38.

B jaksossa keskityn yhteisesti molemmissa asioissa esitettyihin toiseen ja kolmanteen kysymykseen, joista nousee nähdäkseni esille koko eurooppalaista pidätysmääräystä koskevaan järjestelmään, sellaisena kuin unionin lainsäätäjä on siitä säätänyt ja unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, liittyviä merkittäviä seikkoja. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei muotoillut kyseisiä kysymyksiä niin, että niiden esittäminen riippuisi siitä, vastataanko ensimmäiseen kysymykseen myöntävästi vai kieltävästi. Tämän vuoksi esitän vastaukseni toiseen ja kolmanteen kysymykseen molempien vaihtoehtojen varalta, eli siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin toteaa yhdistettyjen asioiden kuuluvan eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, kuten ehdotan, sekä siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin toteaa, etteivät ne kuulu siihen.

39.

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä luetellaan tyhjentävästi eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomat (3 artikla) ja harkinnanvaraiset (4 ja 4 a artikla) kieltäytymisperusteet. Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklaa, jota pyydetään tulkitsemaan, sovelletaan vain, jos luovutettava henkilö ei ole ollut läsnä siihen ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä, jonka täytäntöön panemiseksi luovuttamista vaaditaan.

40.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään ensimmäisellä kysymyksellään, miten ratkaisuun johtaneen oikeudenkäynnin käsitettä on tulkittava, sellaisena kuin sitä käytetään eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä. Tarkemmin sanottuna ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selkiyttämään kyseisen käsitteen ulottuvuutta ja sitä, käsittääkö kyseinen käsite myös kriittisiä rikoksia koskeneet oikeudenkäynnit. Tällä seikalla on merkitystä myös ratkaistaessa, kuuluvatko ensimmäisistä rikoksista määrättyjen ehdollisten vankeusrangaistusten täytäntöönpantavaksi määräämiseen johtaneet erilliset menettelyt ratkaisuun johtaneen menettelyn käsitteen alaan.

41.

Jos vastaus noihin kysymyksiin on myöntävä, molempien asioiden taustalla olevat tilanteet kuuluvat eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan aineelliseen soveltamisalaan. Unionin tuomioistuimen vastauksen perusteella määräytyy siis, voiko täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen jättää panematta kyseiset eurooppalaiset pidätysmääräykset täytäntöön, jos se toteaa, ettei kyseessä ole yksikään kyseisen puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa mainituista tilanteista.

42.

Etenen seuraavasti vastatessani tähän kysymykseen. Esitän ensin lyhyen katsauksen aiemmista asioista, joissa unionin tuomioistuin on tulkinnut ilmaisua ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti. Sitten ehdotan ilmaisulle yleisesti sovellettavaa tulkintaa, joka on yhdenmukainen läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden tarkoituksen kanssa. Tällainen tulkinta on yhteensopiva aiemman oikeuskäytännön kanssa, kuten osoitan jäljempänä. Asiassa C-514/21 esitetyn 1 kysymyksen b kohtaan vastaamiseksi tarkastelen myös, millainen merkitys on harkintavallalla, jota pidätysmääräyksen antaneen valtion viranomaiset voivat käyttää pidätysmääräyksen antaessaan. Käsittelen vielä lopuksi muutamia muita menettelyn aikana esille nousseita seikkoja, kuten eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän tehokkuutta ja rankaisematta jäämisen vaaraa.

43.

Unionin tuomioistuin on tulkinnut eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa mainittua ratkaisuun johtaneen oikeudenkäynnin käsitettä jo useaan otteeseen erityisesti tuomiossa Tupikas, ( 22 ) tuomiossa Zdziaszek ( 23 ) ja tuomiossa Ardic ( 24 ) ja katsonut sen olevan unionin oikeuden itsenäinen käsite. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ottanut esille kysymyksen niistä vaikutuksista, joita näistä tuomioista aiheutuu nyt käsiteltävissä asioissa, ja myös menettelyn osapuolet ovat keskustelleet niistä.

44.

Unionin tuomioistuin on todennut, että sekä valitusmenettely (tuomiossa Tupikas) että yhteistä vapaudenmenetyksen käsittävää rangaistusta koskevaan päätökseen liittyvä menettely (tuomiossa Zdziaszek) kuuluvat molemmat päätökseen johtaneen oikeudenkäynnin käsitteen alaan. Tulkitessaan kyseistä käsitettä unionin tuomioistuin on todennut kuitenkin, ettei se kata ehdonalaista vapauttamista koskevan päätöksen kumoamiseen liittyvää menettelyä (tuomiossa Ardic).

45.

Käsiteltävien asioiden taustalla oleva tilanne on samankaltainen kuin kolmessa edellä mainitussa tuomiossa, sillä alkuperäinen vankeusrangaistus määrättiin ensin oikeudenkäynnissä, jossa syyllisyys todettiin, ja sitä muunnettiin myöhemmissä menettelyissä, joissa ei käsitelty uudelleen syylliseksi toteamista vaan ainoastaan vapaudenmenetyksen kestoa. Rangaistusta koskeva lopullinen ratkaisu syntyi siten useiden menettelyjen tuloksena, kuten nyt käsiteltävissä asioissa.

46.

Näistä samankaltaisuuksista huolimatta kyseiset kolme tuomiota voidaan myös erottaa tilanteesta, jossa nyt käsiteltävät ennakkoratkaisupyynnöt esitettiin. Merkittävin ero piilee siinä, ettei yhdessäkään edellä mainittujen kolmen tuomion taustalla olleessa asiassa alun perin määrätyn vankeusrangaistuksen muuntaminen johtunut siitä, että vastaaja todettiin syylliseksi toiseen rikokseen, josta hänelle määrättiin rangaistus. Lisäksi unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa kyseisissä asioissa ottamalla huomioon vain kyseisten asioiden erityiset olosuhteet, eikä se antanut selkeitä tai yksityiskohtaisia yleisiä perusteita sille, mikä on eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä tarkoitettu ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti. ( 25 ) Tämän vuoksi kyseisissä tuomioissa esitettyjä päätelmiä ei voida soveltaa automaattisesti käsiteltävissä asioissa.

47.

Esitän seuraavaksi yleisesti sovellettavissa olevan tulkinnan ilmaisusta ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti ja osoitan sitten, ettei tällainen tulkinta ole ristiriidassa edellä mainittujen aiempien tuomioiden kanssa, vaikkei se perustukaan niihin suoraan.

48.

Tulkittaessa ilmaisua ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti, sellaisena kuin se ilmenee eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdasta, on nähdäkseni tärkeää keskittyä siihen, miksi unionin oikeusjärjestyksessä suojataan henkilön oikeutta olla läsnä oikeudenkäynnissä perusoikeutena.

49.

Unionin tuomioistuin selitti tuomiossa Tupikas, että ”kyseisen henkilön on voitava – – käyttää täysin puolustautumisoikeuksiaan esittääkseen tehokkaasti kantansa ja vaikuttaakseen tällä tavoin lopulliseen ratkaisuun, joka voi johtaa hänen henkilökohtaisen vapautensa menettämiseen”. ( 26 ) Unionin tuomioistuin lisäsi tuomiossa Zdziaszek, että kyseisen henkilön täytyy voida tosiasiallisesti käyttää puolustautumisoikeuksiaan, kun kyseessä on ratkaisu, joka vaikuttaa rangaistuksen määrään, koska tällä voi olla kyseiselle henkilölle huomattavia seurauksia. ( 27 )

50.

Edellä mainittu oikeuskäytäntö tukee näkemystäni, jonka mukaan henkilön kyky vaikuttaa tuomariin, jolla on toimivalta todeta kyseisen henkilön syyllisyys ja määrätä hänelle rangaistus, on keskeistä oikeudessa olla läsnä oikeudenkäynnissä. Tämän vuoksi henkilöllä on oltava mahdollisuus vaikuttaa henkilökohtaisesti lopulliseen ratkaisuun, erityisesti jos kyseisen ratkaisun takia kyseinen henkilö menettää vapautensa. Jos lopullinen ratkaisu syntyy useiden menettelyjen tuloksena, henkilöllä on oltava mahdollisuus osallistua niihin kaikkiin.

51.

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan tarkoituksena on taata tämä oikeus olla läsnä oikeudenkäynnissä, kun kyseessä on luovuttamismenettely henkilön vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöön panemiseksi. Tämän vuoksi ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti on ymmärrettävä siten, että siihen sisältyvät kaikki menettelyjen vaiheet, jotka ovat vaikuttaneet vapaudenmenetystä koskevan lopullisen ratkaisun syntymiseen pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa.

52.

Alun perin ehdollisena määrätyn vankeusrangaistuksen täytäntöön panemista koskeva päätös johtaa asianomaisen henkilön vapauden menettämiseen. On nähdäkseni äärimmäisen tärkeää, että asianomainen henkilö on läsnä kaikissa vaiheissa, jotka ovat ratkaisevia kyseisen ratkaisun tekemisen kannalta.

53.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan ilmaisua ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti tulkitaan siten, että sillä tarkoitetaan menettelyjen jokaista vaihetta, jolla on ratkaiseva vaikutus henkilön vapauden menettämisestä tehtävään lopulliseen ratkaisuun.

54.

Tämä merkitsee sitä, kuten komissio ehdottaa, että kaikki kyseisiin asioihin kuuluvat menettelyt – alkuperäiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen johtaneet oikeudenkäynnit ja oikeudenkäynnit, joissa samat henkilöt tuomittiin kriittisistä rikoksista, sekä (mahdollisesti näistä erilliset) menettelyt, joilla alkuperäinen ehdollinen vankeusrangaistus määrättiin pantavaksi täytäntöön – ovat ratkaisuun johtaneita menettelyjä. Ne kaikki ovat olleet ratkaisevia sen vapaudenmenetyksen kannalta, jota varten kyseisten henkilöiden luovuttamista vaaditaan.

55.

Ehdotettu tulkinta on mahdollinen ratkaisuun johtaneen menettelyn käsitettä koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella, ja tämä oikeuskäytäntö jopa tukee ehdotettua tulkintaa.

56.

Unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Tupikas seuraavaa: ”jos menettelyyn kuuluu useita oikeusasteita, joissa on annettu peräkkäisiä tuomioita, joista ainakin yksi on annettu vastaajan poissa ollessa, [eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn] puitepäätöksen – – 4 a artiklan 1 kohdan ilmaisulla ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” on katsottava tarkoitettavan menettelyä, jonka päätteeksi annettiin viimeinen näistä tuomioista – –” ( 28 )

57.

Kyseisen tuomion perusteella voitaisiin katsoa, että vain viimeisellä menettelyllä on merkitystä ratkaistaessa, sovelletaanko eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohtaa.

58.

Unionin tuomioistuin totesi kuitenkin tuomiossa Zdziaszek, joka annettiin samana päivänä kuin tuomio Tupikas, seuraavaa: ”on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa, jossa muutoksenhakuvaiheen, jonka aikana asia tutkittiin aineellisesti uudelleen, päätteeksi annetussa tuomiossa annettiin lopullinen ratkaisu kyseisen henkilön syyllisyydestä ja hänelle myös määrättiin tämän vuoksi vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus, jonka tasoa on kuitenkin muunnettu toimivaltaisen viranomaisen myöhemmin harkintavaltaansa käyttäen antamalla tuomiolla, jossa vahvistetaan lopullinen rangaistus, nämä molemmat tuomiot on otettava huomioon sovellettaessa eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen – – 4 a artiklan 1 kohtaa.” ( 29 )

59.

Tämän perusteella unionin tuomioistuimen näkemys on, että menettelyjen eri vaiheet ovat kaikki merkityksellisiä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan sovellettavuuden kannalta, jos ne ovat ratkaisevia henkilön vapauden menetyksen sisältävän rangaistuksen kannalta. Siten tuomiosta Tupikas lainattua kohtaa on tulkittava kyseisen asian asiayhteydessä: unionin tuomioistuin vastasi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen siitä, oliko valitusmenettely ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti, jos henkilö oli läsnä ensimmäisessä oikeusasteessa muttei valitusasteessa. Kyseinen toteamus ei estä ehdotettua tulkintaa, jonka mukaan kaikki menettelyt, jotka vaikuttavat vapaudenmenetystä koskevan ratkaisun syntymiseen, ( 30 ) kuuluvat ilmaisun ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti alaan.

60.

Nyt käsiteltävät asiat eroavat aiemmista asioista, sillä kriittisiä rikoksia koskeneissa oikeudenkäynneissä, jotka käytiin vastaajan poissa ollessa, ei käsitelty sitä ehdollista vankeusrangaistusta, jota varten eurooppalainen pidätysmääräys annettiin. Kyseisten oikeudenkäyntien vaikutus ensimmäisistä rikoksista määrättyjä rangaistuksia koskeviin lopullisiin ratkaisuihin oli vain liitännäinen. Samaan aikaan se oli myös ratkaiseva.

61.

Aiemmassa oikeuskäytännössä ei ratkaista suoraan sitä, onko tällainen menettely ratkaisuun johtanut menettely, mutta se ei myöskään estä tulkitsemasta tilannetta siten, että tällainen menettely kuuluu kyseisen käsitteen alaan, jos se on ratkaiseva rangaistusta koskevan lopullisen ratkaisun kannalta.

62.

Ensimmäisistä rikoksista määrättyjen vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta tehdyt päätökset edellyttivät syylliseksi toteamista kriittisiin rikoksiin toisissa oikeudenkäynneissä, ja rangaistuksen luonne ja kesto määräytyivät viimeksi mainittujen rikosten perusteella. Koska kriittisiä rikoksia koskeneet oikeudenkäynnit olivat ratkaiseva osa ensimmäisistä rikoksista määrättyjen ehdollisten vankeusrangaistusten täytäntöönpanoa koskevia päätöksiä, ne ovat osa ratkaisuun johtanutta oikeudenkäyntiä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.

63.

Unionin tuomioistuin viittasi tuomiossa Zdziaszek ( 31 ) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön ( 32 ) ja erotti toisistaan lopullisen ratkaisun, jossa määritetään rangaistuksen luonne ja taso, ja menetelmän, jolla vankeusrangaistus pannaan täytäntöön. Se totesi, että ratkaisuun johtaneen oikeudenkäynnin käsite käsittää ensin mainitut menettelyt muttei jälkimmäisiä. ( 33 )

64.

Kyseisellä näkemyksellä oli ratkaiseva vaikutus tuomiossa Ardic. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin keskittyy unionin tuomioistuimessa käydyn menettelyn kaikkien osapuolten tavoin lähinnä siihen, mitä seurauksia kyseisestä tuomiosta aiheutuu nyt käsiteltävien kahden yhdistetyn asian ratkaisun kannalta.

65.

Tuomiossa Ardic oli kyse ennen vankeusrangaistuksen päättymistä myönnetyn ehdonalaisen vapauden kumoamisesta. Ardicille, joka oli Saksan kansalainen, oli määrätty Saksassa kahdella tuomiolla vankeusrangaistus. Ardicin suoritettua osan tuosta rangaistuksesta hänet päästettiin ehdonalaiseen vapauteen jäljellä olevaksi ajaksi. Tarkemmin sanottuna Saksan lainsäädännön mukaan loput vankeusrangaistuksesta voidaan muuntaa ehdolliseksi ja vanki voidaan vapauttaa väliaikaisesti vankilasta sen jälkeen, kun tietty osa vankeusrangaistuksesta on suoritettu ja lisäedellytykset täyttyvät. ( 34 )

66.

Ardic ei kuitenkaan täyttänyt ehdonalaisen vapauden myöntämisen edellytyksiä. Tämän perusteella saksalainen tuomioistuin kumosi ehdonalaisen vapauden oikeudenkäynnissä, jossa Ardic ei ollut läsnä. Tuomiossa Ardic unionin tuomioistuimen oli ratkaistava Rechtbank Amsterdamissa (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat), jonka oli tehtävä päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, esille noussut kysymys siitä, oliko ehdonalaisen vapauden kumoamista koskeva oikeudenkäynti ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti sovellettaessa eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohtaa.

67.

Unionin tuomioistuin toisti tuomiossa Ardic, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmissoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta ei sovelleta kysymyksiin, jotka koskevat vapausrangaistuksen täytäntöönpanon yksityiskohtia tai soveltamista, eikä niihin siten sovelleta myöskään eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohtaa. ( 35 ) Kun unionin tuomioistuin sovelsi samaa päättelyä Ardicin tilanteeseen, se totesi, ettei tuossa asiassa kyseessä ollut tuomio kuulunut eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

68.

Tuomiosta Ardic on esitettävä hieman kritiikkiä. On esimerkiksi epäselvää, miksi ilmaisun ”rikossyytteet” (joka on merkityksellinen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisen kannalta) tulkintaa koskevaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä olisi sovellettava automaattisesti eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan tulkintaan. ( 36 ) Vaikuttaa hankalalta puoltaa sitä, että unionin tuomioistuin nojasi lähes yksinomaan tuomioon Boulois v. Luxemburg, ( 37 ) jossa oli kyse vangin anoman yhden päivän pituisen poistumisluvan ( 38 ) epäämisestä, kun se perusteli toteamusta, jonka mukaan ehdonalaisen vapauden kumoamisesta tehty päätös on rangaistuksen täytäntöönpanomenetelmä. Jos tuomiota Ardic tulkitaan hyvin muodollisesti siten, että ratkaisut olisi sijoitettava aina joko rangaistuksen täytäntöönpanomenetelmien ryhmään tai rangaistuksen laatua ja määrää koskevien ratkaisujen ryhmään, ei unionin tuomioistuimen päättelylle anneta kuitenkaan asiamukaista arvoa.

69.

Unionin tuomioistuimen tärkein toteamus tuomiossa Ardic on mielestäni seuraava: ”Edellä esitettyjen seikkojen valossa on siis katsottava, että [eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn] puitepäätöksen – – 4 a artiklan 1 kohtaa sovellettaessa siinä ilmaistu päätöksen käsite ei kata ratkaisua, joka koskee aiemmin määrätyn vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa tai soveltamista, paitsi jos ratkaisun tarkoituksena tai vaikutuksena on joko mainitun rangaistuksen luonteen tai määrän muuttaminen ja jos sen tehneellä viranomaisella on tältä osin harkintavaltaa.” ( 39 )

70.

Rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevien päätösten erottaminen muodollisesti rangaistuksen luonnetta tai määrää koskevista ratkaisuista ei vaikuttanut ratkaisevalta määritettäessä, oliko kyseessä ollut ratkaisu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ratkaisu. Merkittävää oli se, oliko sentarkoituksena tai vaikutuksena aiemmin määrätyn rangaistuksen muuttaminen. Merkittävää oli myös se, ettei rangaistuksen muuttaminen tapahtunut automaattisesti, vaan päätöksen tekevä viranomainen saattoi käyttää harkintavaltaa; palaan tähän seikkaan seuraavassa osiossa.

71.

Riippumatta siitä, onko tällaista tulkintaa hyväksyttävää soveltaa tuomiossa Ardic kyseessä olleeseen tilanteeseen, näyttää siltä, että unionin tuomioistuimen näkemykseen vaikutti tuolloin se seikka, että Ardic oli poistunut Saksasta ja rikkonut näin selvästi ehdonalaisen vapauden edellytyksiä. ( 40 ) Ehdonalaisen vapauden kumoaminen ei johtunut siis tuomioistuimen päätöksestä vaan siitä, että Ardic oli rikkonut selvästi ehdonalaisen vapauden ehtoja.

72.

Tällainen toteamus tuomion Ardic taustalla olleessa erityisessä tilanteessa ei merkitse sitä, etteivät nyt käsiteltävissä asioissa kyseessä olevat menettelyt kuuluisi niin kriittisten rikosten kuin kyseisistä rikoksista annettujen tuomioiden jälkeen tehtyjen, ehdollisten vankeusrangaistusten täytäntöönpanoa koskevien päätösten osalta eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

73.

Kriittisiä rikoksia koskeneiden oikeudenkäyntien vaikutuksesta ensimmäisissä oikeudenkäynneissä määrättyjen rangaistusten määräämisestä pantaviksi täytäntöön tuli joko välttämätöntä tai vähintäänkin mahdollista. Tämän vuoksi kyseisille henkilöille olisi pitänyt antaa tilaisuus puolustaa itseään kriittisiä rikoksia koskeneissa oikeudenkäynneissä. ( 41 ) Läsnäolo kyseisissä oikeudenkäynneissä olisi ollut toki tärkeää varsinaisten kriittisiin rikoksiin liittyneiden puolustautumisoikeuksien kannalta; tällä ei ole kuitenkaan merkitystä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan näkökulmasta. Merkittävää on se, että kyseisten henkilöiden puolustautuminen kriittisiä rikoksia koskeneissa oikeudenkäynneissä olisi voinut vaikuttaa ensimmäisistä rikoksista määrättyjen rangaistusten, joita varten eurooppalainen pidätysmääräys annettiin, määräämiseen pantaviksi täytäntöön. ( 42 )

74.

Ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämistä pantavaksi täytäntöön koskevasta menettelystä on todettava, että jos se käydään erillisenä kriittisiä rikoksia koskevasta oikeudenkäynnistä, sen tarkoituksena on nimenomaan mahdollisesti muuttaa rangaistusta koskevaa aikaisempaa ratkaisua. Jos ratkaisun tekevä viranomainen voi käyttää harkintavaltaa ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämisessä pantaviksi täytäntöön, kyseiset menettelyt sisältyvät unionin tuomioistuimen tuomiossa Ardic esittämään toteamukseen, sellaisena kuin se tuodaan esille tämän ratkaisuehdotuksen 69 kohdassa.

75.

Yhteenvetona voidaan todeta, ettei aikaisempi oikeuskäytäntö estä – vaan se jopa puoltaa – sen toteamista, että ratkaisuun johtaneella oikeudenkäynnillä tarkoitetaan jokaista menettelyä, joka vaikuttaa ratkaisevasti (vaikutustensa tai tarkoituksensa puolesta) sen vankeusrangaistuksen määräämistä koskevaan lopulliseen ratkaisuun, jota varten eurooppalainen pidätysmääräys on annettu.

76.

Minister for Justice and Equalityn ja Irlannin väitteitä, joissa esitetään tuomioon Ardic viitaten, että nyt käsiteltävinä olevissa yhdistetyissä asioissa on kyse pelkästä täytäntöönpanomenetelmästä eivätkä ne siten kuulu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, ei voida näin ollen hyväksyä.

77.

Se, etteivät LU ja PH saaneet puolustautua kriittisiä rikoksia koskeneissa oikeudenkäynneissä, voi siten olla eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisen peruste, jos yksikään eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdan edellytyksistä ei täyty.

78.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään asiassa C-514/21 esittämänsä 1 kysymyksen b kohdassa, onko sillä seikalla merkitystä, voiko pidätysmääräyksen antaneen valtion tuomioistuin käyttää harkintavaltaa ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämisessä pantavaksi täytäntöön.

79.

Kuten edellä selitetään tuomion Ardic vaikutuksista nyt käsiteltäviin asioihin, ratkaisun antajan harkintavallalla on merkitystä siltä kannalta, katsotaanko ratkaisun kuuluvan eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Ratkaisun tekevän viranomaisen harkintavalta ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämisessä pantavaksi täytäntöön asiassa C-514/21 ei kuitenkaan vaikuta jättävän kriittisiä rikoksia koskenutta oikeudenkäyntiä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle.

80.

Kerron nyt, miksi.

81.

Ehdollista vankeusrangaistusta ei olisi voitu määrätä pantavaksi täytäntöön riippumatta siitä, oliko päätös automaattinen (kuten asiassa C-515/21) vai saattoiko päätöksentekijä käyttää harkintavaltaa (kuten asiassa C-514/21), jollei syyllisyyttä kriittisiin rikoksiin olisi todettu eikä näistä olisi määrätty vankeusrangaistuksia. Jos henkilöt, joiden luovuttamista vaaditaan, olisivat olleet läsnä kriittisiä rikoksia koskeneissa oikeudenkäynneissä, he olisivat saattaneet pystyä osoittamaan syyttömyytensä tai vaikuttamaan rangaistukseen. Näin on siksi, että kriittisistä rikoksista ratkaisun antaneella tuomioistuimella oli jonkin verran harkintavaltaa rangaistuksen luonteen ja tason suhteen. ( 43 )

82.

Jollei syyllisyyttä kriittisiin rikoksiin olisi todettu tai rangaistus olisi ollut vain rahamääräinen, ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon johtanutta menettelyä ei olisi edes käyty. Kriittisiä rikoksia koskeneet oikeudenkäynnit johtivat (nimensä mukaisesti) ensimmäisistä rikoksista määrättyjen rangaistusten muuntamiseen.

83.

Tämä pätee selvästi tilanteeseen, jossa ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpantavaksi määrääminen on automaattista. Tämä pätee kuitenkin myös tilanteisiin, joissa päätöksen tekevällä viranomaisella on harkintavaltaa ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämisessä pantavaksi täytäntöön. Viimeksi mainittua harkintavaltaa ei olisi ollut ilman kriittisistä rikoksista annettua tuomiota. Tämän vuoksi asianomaisten henkilöiden olisi puolustautumisoikeuksiensa asianmukaisen turvaamisen vuoksi pitänyt pystyä olemaan läsnä kriittisiä rikoksia koskeneissa oikeudenkäynneissä sekä erillisessä menettelyssä, jolla muutettiin ensimmäistä vankeusrangaistusta, jos viranomaisilla oli harkintavaltaa viimeksi mainitussa menettelyssä.

84.

Ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanosta päättävän elimen harkintavalta ei siten vaikuta siihen toteamukseen, että kriittisiä rikoksia koskeneet oikeudenkäynnit kuuluvat eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Sillä on kuitenkin merkitystä ratkaistaessa, kuuluvatko tällaiset menettelyt, jos ne käydään erikseen, kuten vaikuttaa olleen asiassa C-515/21, niin ikään ilmaisun ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti alaan. ( 44 )

85.

Henkilön, jonka vapaudesta on kyse, pitäisi pystyä olemaan henkilökohtaisesti läsnä menettelyssä, jos ratkaisun tekevällä viranomaisella on harkintavaltaa sen suhteen, voiko se jättää ehdollisen vankeusrangaistuksen panematta täytäntöön tai panna sen täytäntöön vain osittain todettuaan syyllisyyden kriittiseen rikokseen. Myös tällainen menettely on siis ratkaisuun johtanut menettely kriittisiä rikoksia koskevien oikeudenkäyntien ohella, ja luovutettavalla henkilöllä on oltava tilaisuus olla läsnä molemmissa menettelyissä.

86.

Jos ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämistä pantavaksi täytäntöön koskeva päätös on vain vahvistava ja seuraa automaattisesti kriittisiä rikoksia koskevan syyllisyyden toteamisesta ja rangaistuksen määräämisestä, vain viimeksi mainittu oikeudenkäynti (ei siis ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämistä pantavaksi täytäntöön koskeva menettely, jos se on erillinen) on eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti. Näin vaikuttaa olevan asiassa C-515/21.

87.

Unionin tuomioistuin varoitti tuomiossa Ardic, että ratkaisuun johtaneen oikeudenkäynnin käsitteen liian laaja tulkinta voisi vaarantaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen järjestelmän tehokkuuden. ( 45 )

88.

Olen samaa mieltä siitä, ettei eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaa pidä tulkita laajasti, koska se muodostaa poikkeuksen siihen pääsääntöön, että täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen olisi luotettava pidätysmääräyksen antaneeseen viranomaiseen ja pantava eurooppalainen pidätysmääräys automaattisesti täytäntöön. ( 46 ) Kyseiseen puitepäätökseen lisätyn 4 a artiklan tarkoituksena oli kuitenkin eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän tehostamisen ohella myös lisätä läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden suojaa. ( 47 )

89.

Tältä osin on syytä huomata, ettei 4 a artiklan 1 kohta sisältynyt alkuperäiseen eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehtyyn puitepäätökseen, vaan se lisättiin siihen puitepäätöksellä 2009/299. Kyseisen vuonna 2009 tehdyn muutoksen tarkoituksena oli ”säätää selkeistä ja yhteisistä perusteista, joilla voidaan jättää tunnustamatta päätöksiä, jotka on annettu sellaisen oikeudenkäynnin perusteella, jossa asianomainen henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä”, ( 48 ) ja tätä sovelletaan rikosasioissa tehtävää oikeudellista yhteistyötä koskevan unionin lainsäädännön eri osiin. ( 49 )

90.

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdalla, joka syntyi edellä mainittujen muutosten tuloksena, yhdenmukaistettiin edellytykset, joiden täyttyessä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vastaava viranomainen voi missä tahansa jäsenvaltiossa olla tunnustamatta pidätysmääräyksen antaneen valtion tuomioistuimen ratkaisua, joka on tehty vastaajan poissa ollessa käydyssä menettelyssä. Muutoksessa otetaan huomioon, että oikeus olla läsnä oikeudenkäynnissä kuuluu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisalaan, sellaisena kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sitä tulkitsee, ja että kyseinen oikeus ei ole ehdoton. ( 50 )

91.

Syytetty voi erityisesti luopua oikeudestaan olla läsnä oikeudenkäynnissä omasta halustaan nimenomaisesti tai hiljaisella suostumuksella, mutta yksiselitteisesti. ( 51 )

92.

Sen osoittamiseksi, että näin on, eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa säädetään tilanteista, joissa täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen on todettava, että henkilö, jonka luovuttamista eurooppalaisella pidätysmääräyksellä vaaditaan, on luopunut oikeudestaan osallistua oikeudenkäyntiin (tai uudelleenkäsittelyyn) pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa (eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a–c alakohta). Jos jokin kyseisistä edellytyksistä täyttyy tai jos uudelleenkäsittely luovuttamisen jälkeen on mahdollista pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa (eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan d alakohta), täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen on luovutettava eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena oleva henkilö. ( 52 ) Näin on siksi, että jos jokin kyseisistä edellytyksistä täyttyy, henkilölle on annettu (tai annetaan) mahdollisuus olla läsnä oikeudenkäynnissä ja vaikuttaa lopulliseen ratkaisuun. Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä annetaan täytäntöönpanosta vastaavalle viranomaiselle sitä vastoin mahdollisuus kieltäytyä luovuttamisesta vain siinä tapauksessa, ettei yksikään kyseisistä edellytyksistä täyty.

93.

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdalla pyritään siis yhdenmukaistettuun ja mutkattomaan luovuttamiseen niin, että samaan aikaan noudatetaan rikoksesta syytetyille tarjottavan suojan korkeaa tasoa ja annetaan heille mahdollisuus puolustaa itseään oikeudenkäynnissä.

94.

Eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän tehokkuutta ei siten voida saavuttaa niiden perusoikeuksien kustannuksella, jotka kuuluvat yksityisille unionin perustuslaillisen järjestelmän mukaisesti.

95.

Euroopan unionin näkemys läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden hyväksyttävistä rajoituksista esitetään selkeästi eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa. Kyseisten rajoitusten mukainen suoja asettuu korkeammalle tasolle kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukainen suoja. ( 53 ) Tämä unionin lainsäätäjän valinta vahvistetaan direktiivillä 2016/343. ( 54 )

96.

Henkilölle, joka saattaa menettää vapautensa, on annettava todellinen mahdollisuus vaikuttaa tällaiseen ratkaisuun. Kuten olen selittänyt, tätä varten on välttämätöntä, että kyseisellä henkilöllä on mahdollisuus olla läsnä kaikissa menettelyissä, jotka vaikuttavat ratkaisevalla tavalla vapaudenmenetyksestä tehtävään ratkaisuun.

97.

Vaikka voidaan siis väittää, että eurooppalaista pidätysmääräystä koskeva järjestelmä olisi tehokkaampi, jolleivät kriittisiä rikoksia koskeneet oikeudenkäynnit olisi osa ratkaisuun johtanutta oikeudenkäyntiä, tällainen tulkinta olisi vastoin läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden suojaa, sellaisena kuin se on yhdenmukaistettu unionissa.

98.

Unionin lainsäätäjän valitsemaa suojan tasoa, joka on tehokas kaikissa jäsenvaltioissa, ei voida alentaa eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän toiminnan tehokkuuteen liittyvien huolten perusteella.

99.

Tämän vuoksi väitettä siitä, että tulkinta, jonka mukaan menettelyn jokainen vaihe, joka voi vaikuttaa henkilön vapauden menettämisestä tehtävään ratkaisuun, on ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti, vaarantaa eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän, ei voida hyväksyä.

100.

Entäpä rankaisematta jääminen? Voisivatko LU ja PH välttää vankeusrangaistuksen, joka heidän on määrä suorittaa pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, jos kriittisiä rikoksia koskeneiden oikeudenkäyntien katsottaisiin kuuluvan ratkaisuun johtaneen oikeudenkäynnin käsitteen alaan? Mielestäni eivät.

101.

Ensimmäisiä rikoksia koskeneiden oikeudenkäyntien päätteeksi määrätyt rangaistukset eivät johtaneet vapauden menetykseen. Jos myöhemmissä menettelyissä, joilla vapaudenmenetys pannaan täytäntöön, on ollut puutteita, myös vapaudenmenetys on itsessään virheellinen. Tässä mielessä komissio on oikeassa tuodessaan esille, ettei eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaminen kyseisissä kahdessa tapauksessa olisi ollut mahdollista ilman kriittisiä rikoksia koskeneita oikeudenkäyntejä. Myöhempien menettelyjen jättäminen eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle voisi siten johtaa lainvastaiseen vapaudenmenetykseen.

102.

Katson siis, että eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ratkaisuun johtanut oikeudenkäynti on tulkittava tarkoittavan mitä tahansa menettelyn vaihetta, jolla on ratkaiseva vaikutus henkilön vapauden menetyksestä tehtävään ratkaisuun. Näin on siksi, että kyseiselle henkilölle on annettava tilaisuus vaikuttaa vapauttaan koskevaan lopulliseen ratkaisuun.

103.

Tämän perusteella katson molempien oikeudenkäyntien (ensimmäisiä rikoksia koskeneiden ja kriittisiä rikoksia koskeneiden) kuuluvan eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

104.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kummassakin asiassa esitetyillä toisella ja kolmannella kysymyksellään, jotka tutkin yhdessä, onko sillä mahdollisuus (tai jopa velvollisuus) tutkia, onko kriittisiä rikoksia koskeneilla oikeudenkäynneillä ja niistä seuranneilla määräyksillä täytäntöön panemisesta loukattu pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklalla vahvistettua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Siinä tapauksessa, että kyseistä artiklaa todetaan rikotun, onko täytäntöönpanosta vastaavalla viranomaisella mahdollisuus tai jopa velvollisuus kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta tai asettaa pidätysmääräyksen antaneeseen valtioon luovuttamiselle ehtoja? Edellyttääkö tämän tutkiminen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistetun perusoikeuden keskeisen sisällön loukkaamisen arviointia ja mikä on kyseisen oikeuden keskeinen sisältö tilanteessa, jossa menettely on käyty vastaajan poissa ollessa?

105.

Näitä kysymyksiä on tarkasteltava eri tavoin sen mukaan, miten ensimmäiseen kysymykseen vastataan. Toisin sanoen vastaukset riippuvat siitä, kuuluvatko kriittisiä rikoksia koskeneet oikeudenkäynnit ja niitä seuranneet määräykset täytäntöönpanemisesta eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Jotta voisin olla kattavasti avuksi unionin tuomioistuimelle, esitän näkemykseni kummastakin unionin tuomioistuimen tarjolla olevasta vaihtoehdosta.

106.

On tärkeää huomauttaa heti alkuun, että näistä kysymyksistä nousee esille ristiriita yhtäältä sen velvollisuuden, joka kansallisilla tuomioistuimilla on tarkistaa ja taata Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan noudattaminen, ja toisaalta eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän taustalla olevan keskinäisen luottamuksen periaatteen välillä; keskinäisen luottamuksen periaatteen mukaan täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen on lähtökohtaisesti pantava eurooppalainen pidätysmääräys automaattisesti täytäntöön kyseenalaistamatta pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa käytyä menettelyä.

107.

Jos unionin tuomioistuin toteaa, kuten ehdotan, että kriittisiä rikoksia koskeneet oikeudenkäynnit ovat molemmat ratkaisuihin johtaneita oikeudenkäyntejä, eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohtaa sovelletaan. Tällöin velvollisuus luovuttamiseen tai mahdollisuus olla luovuttamatta riippuvat yksinomaan kyseisessä säännöksessä säädetyistä edellytyksistä.

108.

Jos täytäntöönpanosta vastaava viranomainen toteaa, että jokin kyseisistä edellytyksistä täyttyy eli että pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa on luovuttamisen jälkeen esimerkiksi mahdollisuus uudelleenkäsittelyyn, kuten eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetään, täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön. ( 55 ) Jos jokin kyseisen puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdan edellytyksistä täyttyy, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa ei ole rikottu. Lisätutkimukset kyseisen määräyksen mahdollisista rikkomisista eivät tällöin ole tarpeen.

109.

Tämä toteamus perustuu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan tarkoitukseen. Kuten edellä (tämän ratkaisuehdotuksen 89 kohdassa) selitetään, kyseinen säännös lisättiin niiden edellytysten yhdenmukaistamiseksi, joiden täyttyessä oikeutta olla läsnä oikeudenkäynnissä voidaan rajoittaa. Tällaiset edellytykset täyttävät täysin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta ja sen tulkinnasta johtuvat vaatimukset, ( 56 ) ja ne voivat jopa tarjota kyseiselle perusoikeudelle korkeamman suojan tason kuin Euroopan ihmisoikeussopimus. ( 57 )

110.

Täyttäessään luovuttamisvelvollisuutensa eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan mukaisesti täytäntöönpanosta vastaava viranomainen täyttää siten myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta johtuvat velvollisuutensa.

111.

Jos sen sijaan yksikään eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdan edellytyksistä ei täyty, täytäntöönpanosta vastaavalla viranomaisella on mahdollisuus olla panematta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön. Tällöin täytäntöönpanosta vastaava viranomainen voi siis päättää, paneeko se eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vai ei.

112.

Lisäkysymys herää näin ollen tavasta, jolla täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen tulisi käyttää tällaista harkintavaltaa. Sovelletaanko kyseisen harkintavallan käyttämiseen unionin oikeutta, eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehty puitepäätös mukaan lukien?

113.

Nähdäkseni luovuttamatta jättämistä koskeva mahdollisuus edellyttää unionin oikeuden mukaan ainoastaan sen toteamista, ettei yksikään eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan edellytyksistä täyty.

114.

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan mukaisen suojan taso voi kuitenkin olla joissain olosuhteissa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaisen suojan tasoa korkeampi. ( 58 ) On siis mahdollista, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa ole rikottu, vaikka oikeutta olla läsnä oikeudenkäynnissä ei välttämättä ole noudatettu, sellaisena kuin se ymmärretään unionin oikeusjärjestyksessä. Onko täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen saatava tällöin varmuus siitä, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa ole rikottu, ennen kuin se päättää luovuttamisesta? Nähdäkseni tähän kysymykseen vastaaminen ei kuulu unionin oikeuden alaan.

115.

Täytäntöönpanosta vastaava viranomainen voi – mutta sen ei ole pakko edes todettuaan, etteivät eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan edellytykset täyty – ottaa huomioon muita seikkoja, joiden perusteella se voi varmistua siitä, ettei asianomaisen henkilön luovuttaminen merkitse kyseiselle henkilölle kuuluvien Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaisten puolustautumisoikeuksien loukkaamista, ja luovuttaa sitten kyseisen henkilön. ( 59 )

116.

Hankalampi kysymys on se, voiko täytäntöönpanosta vastaava viranomainen päättää luovuttaa henkilön, vaikka eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan edellytykset eivät täyty ja luovuttaminen voisi samaan aikaan johtaa mahdolliseen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikkomiseen.

117.

Nähdäkseni eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä annetaan tällöinkin täytäntöönpanosta vastaavalle viranomaiselle vaihtoehtoinen mahdollisuus eikä tämä ole esteenä luovuttamispäätökselle. Kyseistä päätelmää vastaan voidaan tietenkin väittää, että tällöin syntyy mahdollisuus kyseiselle henkilölle kuuluvan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan perusoikeuden loukkaamiseen. Voidaanko tämä sallia perusoikeuskirjan tai eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 1 artiklan 3 kohdan perusteella? Ei tietenkään voida. Perusoikeuksien suojelemista koskeva vastuu on kuitenkin tällaisessa tilanteessa pidätysmääräyksen antaneella valtiolla (kuten selitän jäljempänä tarkemmin tarkastellessani tilannetta, jossa eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohtaa ei sovelleta käsiteltävissä asioissa).

118.

Tämän perusteella eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohta ei tarjoa täytäntöönpanosta vastaavalle viranomaiselle muita mahdollisuuksia jättää henkilö luovuttamatta.

119.

Päättäessään panna eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa annettua harkintavaltaa käyttäen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei voi nähdäkseni asettaa ehtoja pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle. Tämä haittaisi eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän sujuvaa toimintaa ja aiheuttaisi jännitteitä kahden oikeusviranomaisen väliselle keskinäiselle luottamukselle. Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa annetaan mahdollisuus joko panna pidätysmääräys täytäntöön tai jättää panematta se täytäntöön, mutta siinä ei anneta täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle oikeutta muuttaa täytäntöönpanotapaa. ( 60 )

120.

Kun tilanne kuuluu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen tarvitsee tutkia vain, täyttyvätkö kyseisessä artiklassa säädetyt edellytykset. Näin tehdessään se täyttää väistämättä myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan noudattamista koskevat velvollisuutensa.

121.

Kummassakin asiassa esitetyt toinen ja kolmas kysymys ovat järkeenkäypiä siinä tapauksessa, jos unionin tuomioistuin toteaa, etteivät kriittisiä rikoksia koskeneet oikeudenkäynnit (tai täytäntöönpanoa koskenut menettely) ole osa ratkaisuun johtanutta oikeudenkäyntiä. Tällaisessa tilanteessa täytäntöönpanosta vastaavalla viranomaisella ei ole eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen nojalla mahdollisuutta kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.

122.

Sen perusteella, miten eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehtyä puitepäätöstä tällä hetkellä tulkitaan, vastaus kysymykseen siitä, voiko täytäntöönpanosta vastaava viranomainen tutkia mahdollisen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikkomisen ja päättää tällaisen rikkomisen todetessaan olla panematta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, vaikuttaa yksinkertaiselta: ei voi. Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä luetellaan tyhjentävästi eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteet, eivätkä jäsenvaltiot voi lisätä sellaisia perusteita, joita ei mainita kyseisessä puitepäätöksessä. ( 61 )

123.

Tämä vaikuttaa kuitenkin ongelmalliselta yhä useammasta kansallisesta tuomioistuimesta, jonka on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön ja joka toteaa samaan aikaan olevansa velvollinen noudattamaan Euroopan ihmissoikeussopimuksen 6 artiklaa. ( 62 ) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vaikuttaa olevan sitä mieltä, että käsiteltävinä olevissa kahdessa asiassa luovuttaminen johtaisi ”oikeuden räikeään epäämiseen” ( 63 ) ja pakottaisi sen siten rikkomaan Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johtuvia omia velvollisuuksiaan. Tätä täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten huolta ei tulisi sivuuttaa.

124.

Kyseisistä asioista nousee siis implisiittisesti esille kysymys siitä, ovatko muut luovuttamisesta kieltäytymisen perusteet mahdollisia eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 1 artiklan 3 kohdan perusteella, erityisesti jos luovuttaminen johtaisi ”oikeuden räikeään epäämiseen” tai oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan perusoikeuden keskeisen sisällön loukkaamiseen, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysymyksensä muotoilee.

125.

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 1 artiklan 3 kohdassa säädetään selkeästi, ettei puitepäätöksen soveltaminen saisi johtaa unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen perusoikeuksien ja periaatteiden loukkaamiseen. Siksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymys voidaan ymmärtää siten, että se tiedustelee, onko sillä oikeus kieltäytyä luovuttamisesta, vaikkei kyseessä ole yksikään eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä luetelluista tilanteista, jos se kaikesta huolimatta toteaa, että pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa saatetaan loukata oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa perusoikeutta luovuttamisen jälkeen.

126.

Unionin tuomioistuin on todennut toistaiseksi, että tämä on mahdollista eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 1 artiklan 3 kohdan perusteella kahdessa tilanteessa. Se totesi ensinnäkin tuomiossa Aranyosi ja Căldăraru, ( 64 ) että vaara epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta, jolta suojaaminen on ehdoton perusoikeus, ( 65 ) on luovuttamisesta kieltäytymisen peruste. Toiseksi se totesi tuomiossa LM, ( 66 ) että myös oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden loukkaaminen voi oikeuttaa luovuttamisesta kieltäytymiseen. ( 67 )

127.

Molemmissa tilanteissa epäilys siitä, ettei luovutettavan henkilön perusoikeuksia ehkä kunnioitettaisi, heräsi kuitenkin täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen alustavasta toteamuksesta, jonka mukaan perusoikeuksien suojeluun liittyi yleinen tai rakenteellinen ongelma pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa. Tuomiossa Aranyosi ja Căldăraru ( 68 ) täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen mahdollisuus arvioida, voitaisiinko henkilöä, jonka luovuttamista vaaditaan, kohdella epäinhimillisesti halventavalla tavalla, edellytti tiettyjä henkilöryhmiä tai tiettyjä vankeuslaitoksia koskevien rakenteellisten tai yleisten puutteiden alustavaa toteamista. Tuomiossa LM ( 69 ) ja sitä myöhemmissä tuomioissa ( 70 ) täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen oli varmistettava, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen riippumattomuudessa oli rakenteellisia tai yleisiä puutteita, ennen kuin se totesi, että luovutettavan henkilön oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli vaarassa.

128.

Edellä kuvatuissa tuomioissa esitetyt unionin tuomioistuimen toteamukset voidaan perustella sillä, että keskinäisen tunnustamisen perusteena oleva keskinäinen luottamus puuttuu rakenteellisten puutteiden takia. Tällaisten puutteiden tietoon tulemisen perusteella täytäntöönpanosta vastaava viranomainen voi siten epäillä pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa käytyjä menettelyjä ja tutkia, onko luovutettavan henkilön oikeus vaarassa tulla loukatuksi.

129.

En kuitenkaan näe täytäntöönpanosta vastaavalla viranomaisella olevan mitään syytä tutkia, loukkaako pidätysmääräyksen antanut valtio luovutettavan henkilön oikeutta muissa kuin eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä mainituissa tilanteissa, jollei tällaisia rakenteellisia tai yleisiä puutteita ole olemassa.

130.

Tutkimisen salliminen olisi päinvastoin ristiriidassa eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän perustana olevan keskinäisen luottamuksen periaatteen kanssa. Kyseinen järjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että jokainen jäsenvaltio kunnioittaa yhteisiä perusarvoja ja pyrkii varmistamaan niiden suojaamisen. ( 71 )

131.

Eurooppalaista pidätysmääräystä koskeva järjestelmä otettiin käyttöön, jotta luovuttaminen voisi tapahtua nopeasti toisen valtion instituutioihin luottamisen perusteella. Jos perusoikeuksien kunnioittaminen voitaisiin tutkia jokaisessa yksittäistapauksessa, tulisi eurooppalaista pidätysmääräystä koskevasta järjestelmästä jokseenkin samankaltainen kuin aiemmista luovuttamismenettelyistä.

132.

Jos tämä olisi tarpeen, tällaisen muutoksen tekeminen eurooppalaista pidätysmääräystä koskevaan järjestelmään, sellaisena kuin se ilmenee eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdystä puitepäätöksestä, ei kuulu unionin tuomioistuimelle, vaan se on unionin lainsäätäjän tehtävä.

133.

Eteen voi tulla tilanteita, joissa luovutettavaksi vaaditun henkilön perusoikeuksiin mahdollisesti kohdistuvien yksittäisten loukkausten tutkimisen salliminen osoittautuu tarpeelliseksi, vaikkei pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa ole rakenteellisia puutteita. En kuitenkaan näe, että alalla, joka on yhdenmukaistettu unionin tasolla, kuten läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden hyväksyttävien rajoitusten alalla, ( 72 ) olisi syytä lisätä poikkeuksia eurooppalaista pidätysmääräystä koskevaan järjestelmään, sellaisena kuin se ilmenee eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdystä puitepäätöksestä.

134.

Unionin tuomioistuin on jo katsonut, ettei luovutettavaksi vaadittu henkilö voi vastustaakseen luovuttamistaan täytäntöönpanosta vastaavasta valtiosta vedota siihen, ettei pidätysmääräyksen antanut valtio ole saattanut direktiiviä 2016/343, jolla yhdenmukaistettiin muun muassa tietyt läsnäoloa rikosoikeudenkäynnissä koskevan oikeuden näkökohdat, kansallisen lainsäädäntönsä osaksi. Unionin tuomioistuin on selittänyt myös, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion velvollisuus noudattaa oikeusjärjestyksessään kaikkia unionin oikeuden säännöksiä ja määräyksiä, myös direktiiviä 2016/343, säilyy ennallaan. ( 73 ) Pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion on tarjottava sen tuomioistuimissa käytettävissä oleva oikeussuojakeino, jotta se noudattaa kyseistä direktiiviä.

135.

Vaikka täytäntöönpanosta vastaava viranomainen olisi velvollinen luovuttamaan henkilön muissa kuin eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä mainituissa tilanteissa, ei tämä siten vaikuttaisi velvollisuuteen kunnioittaa SEU 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita. ( 74 ) Kuten Irlanti on huomauttanut, pidätysmääräyksen antaneella jäsenvaltiolla on luovuttamisenkin jälkeen velvollisuus varmistaa perusoikeudet. ( 75 )

136.

Jos unionin tuomioistuin toteaa, etteivät kriittisiä rikoksia koskeneet oikeudenkäynnit kuulu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, katson siis, että täytäntöönpanosta vastaava viranomainen on velvollinen panemaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön. Jos pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa ei ole syytä epäillä rakenteellisia puutteita, täytäntöönpanosta vastaavalle viranomaiselle ei pitäisi antaa mahdollisuutta tutkia Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan noudattamista ensin mainitussa valtiossa luovutettavaksi vaaditun henkilön suhteen, vaan se on velvollinen panemaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön.

137.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee vielä kummassakin asiassa esittämänsä 3 kysymyksen b kohdassa, olisiko niiden mahdollisten oikeudenloukkausten arvioinnin, jotka antavat täytäntöönpanosta vastaavalle viranomaiselle perusteen kieltäytyä luovuttamisesta, rajoituttava koskemaan pelkästään oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan perusoikeuden keskeiseen sisältöön kohdistuvia loukkauksia.

138.

Eurooppalaista pidätysmääräystä koskevassa järjestelmässä ei nähdäkseni anneta eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyssä puitepäätöksessä mainittujen tilanteiden ohella, kun pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion tuomioistuinjärjestelmässä ei ole rakenteellisia puutteita, täytäntöönpanosta vastaavalle viranomaiselle mahdollisuutta tutkia, onko etsityn henkilön oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan perusoikeuden keskeistä sisältöä loukattu tai voitaisiinko sitä loukata.

139.

Kun tilanne ei kuulu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan eikä pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion tuomioistuinjärjestelmässä ole rakenteellisia puutteita, täytäntöönpanosta vastaava viranomainen ei voi tutkia, onko etsityn henkilön oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa perusoikeutta loukattu tai voitaisiinko sitä loukata, vaan sen on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön.

140.

Pidätysmääräyksen antaneen valtion vastuulla on eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon jälkeenkin taata luovutetun henkilön perusoikeudet.

141.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Court of Appealin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: