3

Kantajat ovat kaksi Kiinan oikeuden mukaan perustettua yhtiötä, joiden kotipaikka on Kiinassa. HT ja TC kuuluvat yhdessä Samoan oikeuden mukaan perustetun Ningbo Wheelsky Company Limited ‑yhtiön (jäljempänä WS) kanssa Hangtong-konserniin (jäljempänä HT-konserni), ja kaikki kolme ovat etuyhteysyrityksiä.

4

HT valmistaa kyseisessä konsernissa ajoneuvojen teräspyöriä, joita myydään sekä Kiinan kotimarkkinoilla että vietäviksi, kun taas TC on myyntiyhtiö ja WS perii maksun myynneistä tuontia harjoittaville asiakkaille. HT-konserni harjoittaa tiettyjä vientitoimia Ningbo Ningdian International Trade CO., Ltd:n (jäljempänä ND) kautta; viimeksi mainittu on tulliedustaja, joka ei ole etuyhteydessä kantajiin.

[– –]

25

Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

26

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

31

Toinen kanneperuste on kolmiosainen.

32

Ensimmäisessä osassa kantajat väittävät lähinnä, että komissio teki virheen katsoessaan, etteivät kantajien sille ilmoittamat vientihintaa koskevat tiedot olleet luotettavia. Toisessa osassa ne väittävät, ettei komissio ottanut huomioon niiden ponnisteluja tutkimuksen onnistumiseksi eikä laskenut vientihintaa niiden sille toimittamien tietojen perusteella siitä huolimatta, että kyseiset tiedot eivät olleet kaikissa suhteissa parhaita mahdollisia. Kolmannessa osassa kantajat väittävät, että komissio ei laskenut normaaliarvoa ja että se oli määrittänyt niiden polkumyyntimarginaalin käytettävissä olevien tietojen perusteella.

33

Toisen kanneperusteen kahdessa ensimmäisessä osassa, joita on tarkasteltava yhdessä, kantajat väittävät ensinnäkin, että niiden komissiolle toimittamat tiedot olivat riittäviä, jotta komission oli mahdollista vahvistaa niiden perusteella luotettava vientihinta.

34

Tältä osin kantajat väittävät, että HT:n ja TC:n kirjanpidossa ilmoitetut ajoneuvojen teräspyörien myyntihinnat olivat yhtäpitäviä arvonlisäverolaskuissa ja HT:n TC:lle tekemissä tulli-ilmoituksissa mainittujen hintojen kanssa ja että nämä hinnat vastasivat 90:tä prosenttia HT-konsernin ajoneuvojen teräspyörien viennistä unioniin tutkimusajanjaksolla.

35

HT:n laatimissa ja TC:lle lähettämissä arvonlisäverolaskuissa ja Kiinan ulkopuolelle suuntautuvaan vientiin liittyvissä tulli-ilmoituksissa ilmoitettujen määrien välinen ero koski vain 10:tä prosenttia niiden unioniin suuntautuvan viennin kokonaismäärästä, joten komission oli yleisen käytäntönsä mukaisesti mahdollista jättää huomiotta nämä jäljelle jäävät 10 prosenttia.

36

Kantajat vetoavat tältä osin siihen, että komission riidanalaisen asetuksen 35 ja 40 perustelukappaleessa esittämät toteamukset ovat osoitus perustelujen ristiriitaisuudesta. Komissio ei nimittäin voi väittää, että kantajien kirjanpitotietojen luotettavuuteen liittyy olennaista epävarmuutta, kun se samanaikaisesti myöntää, että normaaliarvoa koskevat tiedot olivat luotettavia ja tarkistettuja tietoja, ja vaikka – kuten se on myöntänyt – normaaliarvon osuus polkumyyntilaskelmasta on 50 prosenttia.

37

Kantajat täsmentävät, että unionissa myytyjen tavaroiden vientihinta voitiin WS:n kirjanpidon puuttumisesta huolimatta vahvistaa käyttäen perusteena Dmsal-luetteloa, jossa laskettiin ja yksilöitiin HT:n kokonaismyynti TC:lle tavaroiden unioniin vientiä varten. Kyseisen luettelon tiedot voitiin helposti varmistaa unioniin vietyjen tavaroiden tullauslomakkeista, unioniin suuntautuvan viennin arvonlisäverolaskuista sekä unionin asiakkaiden maksutositteista, sellaisina kuin ne ilmenivät WS:n tiliotteista.

38

Kantajat riitauttavat komission toteamukset, joiden mukaan sen oli mahdotonta määrittää varmasti vientihintaa, vaikka sen omista toteamuksista ilmeni, että ilmoitettu tullausarvo vastasi alkuperäistä kauppalaskua, riippumatta siitä, että samasta liiketoimesta saattoi olla olemassa kaksi laskua, joista toinen koski HT:n ja TC:n ja toinen TC:n ja ND:n välistä yhteyttä. Tämä merkitsee, että komissio saattoi HT:n TC:ltä tai ND:ltä laskuttamien hintojen perusteella vahvistaa vientihinnan oikaisemalla sitä tavanomaisen käytäntönsä mukaisesti, kun sillä on käytettävissään normaaliarvoa koskevat luotettavat tiedot.

39

Näitä tietoja voitiin lisäksi vertailla kiinalaisiin tullitilastoihin, jotka – toisin kuin komissio pyrkii vastineensa liitteessä B2 olevan asiakirjan avulla osoittamaan – olivat paikkansapitäviä. Kyseisten tietojen epäluotettavuutta koskeva väite perustuu nimittäin siihen, että komissio ei ottanut huomioon kantajien vastauskirjelmän liitteessä C4 olevaan asiakirjaan tekemiä korjauksia. Nämä tiedot ovat yhtäpitäviä Rlsalur-luettelon kanssa, jota kantajat olivat muuttaneet ja jossa laskettiin etuyhteydessä olevien osapuolten kokonaismyynti riippumattomille asiakkaille unionissa.

40

Kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se ei vaivautunut tarkistamaan ajoneuvojen teräspyörien vientimyynnin kokonaismäärää analysoimalla riippumattomien asiakkaiden kirjanpitomerkintöjä ja viennin arvonlisäverolaskuja, minkä se oli kuitenkin lupautunut tekemään ilmoituksessa, jonka se antoi kantajille samanaikaisesti väliaikaista tullia koskevan asetuksen tiedoksi antamisen kanssa, ja vaikka seitsemän kantajien kahdeksasta asiakkaasta unionissa oli suostunut tekemään yhteistyötä komission kanssa.

41

Kantajat väittävät pystyneensä joka tapauksessa näyttämään toteen 98 prosenttia viennistään unioniin WS:n pankkitositteiden perusteella ja 65 prosenttia unioniin suuntautuvasta viennistä unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien tullilomakkeiden perusteella.

42

Tämän ja unioniin suuntautuvaa tavaroiden maahantuontia koskevien lomakkeiden tietojen osalta kantajat korostavat, että kuten ne 27.8.2019 esittämissään huomautuksissa komissiolle ilmoittivat, ne ovat toimittaneet komissiolle Eusales-luettelon, jossa yksilöitiin niiden kahdeksan asiakasta unionissa, myöhemmin ajantasaistetun luettelon näistä asiakkaista yhteystietoineen ja suurimmalta osalta näistä asiakkaista tullimaksutositteet maahantuonnista unioniin. Nämä seikat vahvistivat laskutettujen vientihintojen maksamisen useimpien liiketoimien osalta. Jäljelle jäävä osuus, jota ei ilmoitettu, johtui siitä, että tietyt kantajien asiakkaat eivät halunneet toimittaa kantajille maahantuontiasiakirjojaan.

43

Kantajat lisäävät, että kuten unionin tuomioistuimen ja WTO:n oikeuskäytännöstä ilmenee, komissio ei voinut vientihinnan määrittelystä kieltäytymisen perusteena vedota kantajia vastaan siihen, että ne eivät esittäneet näyttöä unionissa ja sen ulkopuolella harjoitetun viennin välisestä selvästä jaottelusta, sen vuoksi, että ne eivät olleet toimittaneet omalta osaltaan kyseisen viennin jaottelua koskevaa taulukkoa, vaikka niiltä ei ollut koskaan pyydetty sitä. Kantajat väittävät, että käyttämällä Dmsal-taulukkoa, jossa tällainen jaottelu esitettiin, voitiin joka tapauksessa erottaa toisistaan myynnit unionin maahantuojille ja kolmansiin maihin sijoittautuneille maahantuojille.

44

Tältä osin kantajat korostavat käyttävänsä unioniin suuntautuvan viennin osalta etuyhteydessä olevien yritysten kolmenvälistä laskutusjärjestelmää. Kyseisen järjestelmän mukaisesti unionin asiakkaiden Kiinasta peräisin oleviin laskuihin merkityt tavaroiden myyntihinnat voivat poiketa, ja usein poikkeavatkin, unionin tulliviranomaisille näiden tavaroiden osalta ilmoitetuista myyntihinnoista kyseisten tavaroiden maahantuontihetkellä.

45

Näin ollen on niin, että koska kauppa-arvo ilmentää vientinä tapahtuvaa myyntiä eikä se ole markkina-arvoa ja kyseessä oleviin tavaroihin liittyviä kustannuksia alhaisempi, koska se sisältää rahti- ja vakuutuskustannukset unionin rajalla, kyseistä kauppa-arvoa käytetään perustellusti tullausarvon määrittämiseen unionissa.

46

Kantajat väittävät, että niiden komissiolle toimittamat tiedot olivat WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen liitteessä II tarkoitetulla tavalla selvästi parhaat mahdolliset ajoneuvojen teräspyörien vientimyyntiä koskevat käytettävissä olevat tiedot. Kantajien mukaan tämä todettiin lisäksi kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan ensimmäisessä kuulemiskertomuksessa, jonka mukaan tämä oli todennut kantajien toimineen parhaan kykynsä mukaan.

47

Kantajat päättelevät tästä, että komission hylätessä sille toimitetut tiedot, sen jättäessä toteuttamatta toimet, jotka se oli lupautunut toteuttamaan väliaikaista tullia koskevan asetuksen tiedoksiantamisen yhteydessä tekemässään ilmoituksessa ja sen nojautuessa päätelmissään tietoihin, joiden toimittamista se ei ollut kantajilta pyytänyt, se laiminlöi hintojen tasapuolisen vertailun käyttäessään vientihintoja perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa säädetyn mukaisesti.

48

Kantajat väittävät toiseksi, että komission olisi pitänyt vientihinnan osalta soveltaa perusasetuksen 18 artiklan 3 kohtaa käyttämällä vientihinnan ja viennin määrän laskemiseen tutkimusajanjaksolla HT:n noudettuna lähettäjältä ‑myyntejä TC:lle ja ND:lle, jotta se voisi perusasetuksen 18 artiklan 3 kohdan mukaisesti määrittää täsmällisesti niitä koskevat polkumyyntimarginaalit ja vahingon ottamatta huomioon WS:n liiketoimia, noudattaen sovellettavaa, erityisesti 19.3.2015 annetun tuomion City Cycle Industries vastaan neuvosto (T‑413/13, ei julkaistu, EU:T:2015:164) 120 ja 121 kohdassa vahvistettua oikeuskäytäntöä.

49

Tältä osin kantajat väittävät, että komissio ei koskaan riitauttanut HT:n TC:ltä ja ND:ltä laskuttamia hintoja eikä unionin tulliviranomaisille ilmoitettuja ajoneuvojen teräspyörien hintoja kantajien harjoittaman ajoneuvojen teräspyörien maahantuonnin yhteydessä. Ne lisäävät, että vientihinnan määrittäminen tällaisten tietojen perusteella on perusasetuksen 2 artiklan 8 ja 9 kohdan säännösten mukaista.

50

Ne korostavat, että komission väitteet, jotka liittyvät siihen, että vientihinnan määrittämisestä kieltäydyttiin HT:n ja TC:n välisen laskutuksen perusteella, ovat perusteettomia. On nimittäin osoitettu, että kyseiset hinnat ovat unionin asiakkailta tosiasiallisesti laskutettuja hintoja alhaisemmat. Vientihinnan määrittäminen näiden tietojen perusteella on siis omiaan johtamaan siihen, että polkumyyntitullit asetetaan korkeammiksi kuin ne olisi asetettu unionin maahantuojilta tosiasiallisesti laskutettujen hintojen perusteella.

51

Komission väitteestä, joka liittyy siihen, ettei epävarmoja arvoja voida soveltaa, kun otetaan huomioon perusasetuksen 9 artiklan 6 kohta, kantajat väittävät, että kyseisiä säännöksiä on tarkoitus soveltaa silloinkin, kun komissio soveltaa perusasetuksen 18 artiklaa otokseen valittujen tuottajien osalta. Asianomaisten tuottajien marginaaleja ei siis oteta huomioon laskettaessa otoksen ulkopuolelle jätettyihin tuottajiin sovellettavaa keskimääräistä painotettua polkumyyntimarginaalia.

52

Komissio ei missään tapauksessa osoita, miten kantajien sisällyttäminen otokseen saattoi perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan soveltamisesta riippumatta vaikuttaa merkittävästi tutkimuksen tuloksiin.

53

Kantajat väittävät lopuksi, että WTO:n sääntöjen mukaan komissio ei voinut perustellusti kieltäytyä soveltamasta perusasetuksen 18 artiklan 3 kohdan säännöksiä.

54

Komissio vaatii näiden väitteiden hylkäämistä.

55

Kantajien väitteisiin vastaamiseksi on tässä yhteydessä tarpeen ensinnäkin arvioida, olivatko toimitetut asiakirjat, kuten Dmsal-luettelo tai tulli-ilmoitukset, riittävän luotettavia, jotta komissio saattoi niiden perusteella vahvistaa vientihinnan, tämän jälkeen toiseksi määrittää, oliko komission mahdollista soveltaa perusasetuksen 18 artiklan 3 kohtaa vientihinnan määrittämiseksi tilanteessa, jossa kantajat olivat toimittaneet kaikki hallussaan olevat asiakirjat.

56

Vientihinnan määrittämiseen liittyvien tietojen luotettavuudesta on ensinnäkin heti aluksi muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisen kauppapolitiikan ja aivan erityisesti kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla komissiolla on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita sen on arvioitava, ovat monitahoisia. Tällaista arviointia koskevassa tuomioistuinvalvonnassa on näin ollen rajoituttava tarkistamaan, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riitautetun valinnan perustaksi hyväksytyt tosiseikat ovat aineellisesti paikkansapitäviä, että näitä tosiseikkoja arvioitaessa ei ole tehty ilmeistä virhettä ja että harkintavaltaa ei ole käytetty väärin (ks. tuomio 14.12.2017, EBMA v. Giant (China), C‑61/16 P, EU:C:2017:968, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että unionin yleisen tuomioistuimen valvonta, joka koskee komission toteamusten perusteena olevia todisteita, ei merkitse tosiseikkojen uutta arviointia, jolla korvataan kyseisten toimielinten tekemä arviointi. Tällä valvonnalla ei loukata komissiolla kauppapolitiikan alalla olevaa laajaa harkintavaltaa, vaan siinä ainoastaan todetaan, saattavatko nämä todisteet tukea sen päätelmiä. Unionin yleisen tuomioistuimen on näet paitsi selvitettävä esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkasteltava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voidaanko niillä tukea päätelmiä, jotka niistä on tehty (ks. tuomio 14.12.2017, EBMA v. Giant (China), C‑61/16 P, EU:C:2017:968, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

58

Perusasetuksen mukaisesti ne yritykset, joita polkumyyntitutkimus koskee, ovat lisäksi velvollisia toimittamaan komissiolle polkumyyntimarginaalinsa vahvistamiseen tarvittavat tiedot. Elleivät kyseiset yritykset toimita tällaisia tietoja, vaarana on, että niihin sovelletaan mainitun asetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti muita kuin niiden toimittamia tietoja (ks. vastaavasti tuomio 13.7.2006, Shandong Reipu Biochemicals v. neuvostoT‑413/03, EU:T:2006:211, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Tästä on todettava, että vastineen liitteessä B1 olevaa komission asiakirjaa koskevassa tarkastelussa, jota kantajat eivät ole riitauttaneet, korostetaan ensinnäkin, että kussakin niistä seitsemästä myyntikanavasta, joita HT-konserni käytti tuotteidensa vientiin, maahantuojat suorittivat maksun myydyistä tavaroista WS:lle, jolla ei ollut lainkaan kirjanpitoa. Tämän seurauksena, ja riippumatta siitä, ettei Samoan yhtiölaissa säädetä, että yhtiöiden on pidettävä virallisesti vahvistettua kirjanpitoa, WS:n tiliotteilla ei ollut mitään todistusarvoa.

60

Toiseksi on todettava, että myynnit oli kaikissa myyntikanavissa tehty maahantuojille kirjaamatta niiden nimelle laadittuja laskuja HT-konsernissa TC nimittäin joko merkitsi kirjanpitoonsa laskuja, joiden loppusumma oli alhaisempi kuin maahantuojille lähetetyissä laskuissa, ja teki näiden ensiksi mainittujen laskujen perusteella tulliviranomaisille paikkansapitämättömiä ilmoituksia vientihintojen osalta (myyntikanava 1), tai lähetti maahantuojien nimissä laskuja merkitsemättä niitä kuitenkaan kirjanpitoonsa (myyntikanavat 2 ja 3), tai WS lähetti laskuja, joita ei merkitty kirjanpitoon, koska Samoan lainsäädännössä ei velvoiteta yhtiöitä pitämään virallisesti vahvistettua kirjanpitoa (myyntikanavat 4 ja 5), taikka laskut lähetti ND, joka on konsernin ulkopuolinen yhtiö ja josta komissio ei pystynyt saamaan mitään tietoja sen vuoksi, ettei se tehnyt yhteistyötä tutkimuksessa (myyntikanavat 6 ja 7).

61

Kolmanneksi kaikissa myyntikanavissa, lukuun ottamatta ensimmäistä myyntikanavaa, tavaroiden vientimyynti tapahtui sen jälkeen, kun HT tai TC oli myynyt tavarat ND:lle, mikä edellä 60 kohdassa mainituista syistä merkitsi sitä, että komission oli mahdotonta määrittää eurooppalaisten maahantuojien tosiasiallisesti maksamaa myyntihintaa.

62

Edellä 59–61 kohdassa mainittujen seikkojen yhdistämisen perusteella ei voida katsoa, että komissio on tehnyt ilmeisen virheen todetessaan, että vientihintaa koskevat tiedot olivat täysin epäluotettavia.

63

Tämä merkitsee, että kantajien väitteitä, joiden mukaan ne ovat näyttäneet toteen 98 prosenttia eurooppalaisten maahantuojien maksuista WS:n tiliotteiden perusteella, 90 prosenttia myyntihinnoista HT:n lähettämien arvonlisäverolaskujen perusteella ja lopuksi 65 prosenttia unioniin suuntautuneista vientitoimista kyseisten maahantuojien tulli-ilmoitusten perusteella, kuten myös kantajien väitettä, jonka mukaan komissio ei ottanut huomioon niiden käyttöön ottamaa kolmenvälistä kauppajärjestelyä, on pidettävä pelkkinä väittäminä.

64

Nämä epäjohdonmukaisuudet on lisäksi tuotu esiin istunnossa, jonka aikana kantajat myönsivät sen, että komission oli ollut mahdotonta käyttää WS:n kirjanpitoa, että TC:n eurooppalaisille maahantuojille lähettämistä laskuista ei ollut lainkaan kirjanpitomerkintöjä, ja näin ollen ne vaikeudet, joita luotettavan vientihinnan vahvistaminen tuotti käsiteltävässä asiassa.

65

Tämän seurauksena on analysoitava ensimmäiseksi, voitiinko kyseinen vientihinta vahvistaa kantajien ehdotuksen mukaisesti Dmsal-luettelon ja HT:n TC:lle lähettämien arvonlisäverolaskujen perusteella, ja tekikö komissio virheen katsoessaan vientihinnan vahvistamisen olevan mahdotonta ilman taulukkoa, jossa unionin kanssa harjoitettu vienti oli erotettu muusta viennistä ja jota ei väitteiden mukaan ollut pyydetty toimittamaan tutkimuksen aikana.

66

Dmsal-luettelosta ja HT:n TC:lle lähettämistä arvonlisäverolaskuista on aluksi todettava, että kuten komissio istunnossa korosti, kyseiset todisteet koskivat HT:n TC:lle suorittamaa myyntiä eli konserninsisäistä kotimaan myyntiä, jonka hinta poikkesi näin ollen eurooppalaisten maahantuojien tosiasiallisesti maksamasta hinnasta. Kuten istunnossa lisäksi todettiin, komission oli mahdotonta varmistaa kantajien ilmoittaman unioniin suuntautuvan viennin paikkansapitävyyttä, koska tästä viennistä ei ollut olemassa luotettavaa kirjanpitoa.

67

Kantajien väitteestä, joka koskee sitä, ettei ollut olemassa taulukkoa, jossa eroteltiin unionin kanssa harjoitettu vienti muusta viennistä, on todettava, että istunnossa kantajat väittivät ensin tällaisen taulukon olevan tarpeeton, koska kaikki siinä olevat tiedot sisältyivät jo Dmsal-luetteloon, totesivat seuraavaksi, että ne olisivat pystyneet laatimaan tällaisen taulukon, jos komissio olisi pyytänyt niitä laatimaan sen, kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen tiedoksi antamisen jälkeen 25.10.2019 esitetyistä huomautuksista ilmenee, ja myönsivät lopuksi jättäneensä taulukon toimittamatta, koska ne pelkäsivät komission väittävän, ettei tällainen taulukko ole uskottava, koska kyseisten tietojen tueksi ei voida esittää laskuja.

68

Näistä ristiriitaisista väitteistä käy ilmi sen kantajien väitteen keinotekoisuus, jonka mukaan komissio ei voinut kantajien vientihintaa koskevien tietojen hylkäämiseksi vedota siihen, etteivät ne olleet toimittaneet taulukkoa, jossa esitetään unioniin suuntautuva vienti.

69

Se, ettei komissio ottanut huomioon näitä vientiä koskevia tietoja, ei nimittäin johtunut pelkästään tällaisen taulukon puuttumisesta, vaan siitä, että – kuten riidanalaisen asetuksen 32, 35 ja 40 perustelukappaleesta ilmenee – komission kohtaama ongelma oli ”kirjanpidon perusluonteinen epäluotettavuus” ja se, että sen oli mahdotonta näyttää varmasti toteen unioniin vietyjen tavaroiden tyyppiä ja määrää, joten se ei pystynyt vahvistamaan vientihintaa HT:n TC:lle lähettämien arvonlisäverolaskujen perusteella. Nämä viimeksi mainitut toteamukset eivät myöskään ole millään tavalla ristiriidassa sen kanssa, että komissio piti normaaliarvoon liittyviä tietoja luotettavina, koska viimeksi mainitut tiedot oli merkitty säännönmukaisesti HT:n kirjanpitoon, toisin kuin vientiin liittyvät tiedot.

70

Lisäksi asetukset, joihin kantajat viittaavat sen osoittamiseksi, että komissio poikkesi vientihintojen oikaisemista koskevasta tavanomaisesta käytännöstään, eivät vaikuta merkityksellisiltä, koska sellaisen asetuksen lainmukaisuus, jolla otetaan käyttöön polkumyyntitulleja, on arvioitava oikeussääntöjen ja erityisesti perusasetuksen säännösten perusteella eikä komission väitetyn aikaisemman päätöskäytännön perusteella (ks. vastaavasti tuomio 18.10.2016, Crown Equipment (Suzhou) ja Crown Gabelstapler v. neuvosto, T‑351/13, ei julkaistu, EU:T:2016:616, 107 kohta).

71

Toiseksi kantajien esittämistä väitteistä, jotka koskevat tutkijoiden huolellisuuden puutetta eurooppalaisten maahantuojien ja kyseisiin maahantuojiin liittyvien asiakirjojen osalta, on heti aluksi todettava, että päinvastoin kuin kantajat väittävät, komissio ei koskaan lupautunut suorittamaan näiden maahantuojien osalta paikan päällä tehtävää tutkimusta vientihinnan määrittämiseksi. Väliaikaista tullia koskevan asetuksen yhteydessä kantajille annetusta erityisestä ilmoituksesta käy ilmi, että komissio otti huomioon vain samankaltaisen ehdotuksen, jonka ne tekivät kannekirjelmän liitteeseen 21A sisältyvässä, 27.8.2019 päivätyssä kirjeessä.

72

Sen lisäksi, että kantajat eivät riitauta riidanalaisen päätöksen 33 perustelukappaleessa esitettyä toteamusta, jonka mukaan vain kolme unionin maahantuojaa suostui tekemään yhteistyötä komission kanssa, on seuraavaksi korostettava, että kyseisten maahantuojien ilmoitettu määrä on tammikuussa 2020 vaihdellut tutkimuksen kuluessa kahdeksasta 12:een: ensiksi mainittu määrä ilmenee kannekirjelmän liitteessä 21A olevasta, 27.8.2019 päivätystä asiakirjasta ja viimeksi mainittu kannekirjelmän liitteessä 28A olevista asiakirjoista.

73

Kuten komissio istunnossa totesi, tällainen unionin maahantuojien määrän vaihtelu merkitsee, että komissio saattoi pätevästi katsoa, ettei sillä ollut mitään varmuutta siitä, olivatko kantajien kyseisistä maahantuojista toimittamat tiedot luotettavia, joten sitä ei voida arvostella siitä, ettei se ottanut näitä tietoja huomioon eikä toteuttanut näiden maahantuojien osalta toimenpiteitä. Komission ei näin ollen voida väittää rikkoneen perusasetuksen 6 artiklan 4 kohdan säännöksiä.

74

Kolmanneksi on todettava kiinalaisiin tullitietoihin liittyvistä väitteistä, että yhtäältä tullausasiakirjojen tiivistelmätaulukoista ilmeni epäjohdonmukaisuuksia, jotka komissio toi esiin vastineen liitteessä B2. Tämän johdosta kantajat muuttivat kyseisiä taulukoita saamatta kuitenkaan tutkimusyksiköitä vakuuttuneiksi, koska niiden oli mahdotonta vahvistaa näitä tietoja kantajien kirjanpito- ja verotietojen avulla. Toisaalta tavaroiden viitearvo oli kyseisissä asiakirjoissa ilmaistu kilogrammoina, ja niissä viitattiin Yhdysvaltain dollareina ilmoitettuihin maksujen kokonaismääriin, joten komissio ei pystynyt selvittämään unioniin tuotujen tuotteiden tyyppiä ja määriä eikä myynnin yksikkömääriä, jotka ovat kuitenkin tarpeellisia tietoja vientihinnan määrittämiseksi. Lopuksi on todettava, että kyseiset asiakirjat olivat osaksi peräisin ND:ltä eli yhtiöltä, joka ei ole etuyhteydessä kantajiin, ja siksi komission oli mahdotonta varmistua näiden asiakirjojen totuudenmukaisuudesta ja näin ollen niiden todistusarvosta.

75

Kantajien väitteestä, joka liittyy siihen, että komissio rikkoi perusasetuksen 18 artiklan 3 kohtaa, on lopuksi todettava, että perusasetuksen 18 artiklan tarkoituksena on mahdollistaa se, että komissio voi jatkaa tutkimusta, vaikka asianomaiset osapuolet kieltäytyisivät yhteistyöstä tai tekisivät riittämätöntä yhteistyötä. Osapuolten yhteistyön tasoa on arvioitava kyseisessä artiklassa käytetyn tarvittavien tietojen käsitteen perusteella, sillä jotta osapuolten voidaan katsoa tekevän yhteistyötä, niiden on toimitettava komissiolle tiedot, jotka ovat omiaan mahdollistamaan sen, että unionin toimielimet tekevät polkumyyntitutkimuksen edellyttämät päätelmät, ja sitä, onko tieto ”tarvittava”, on arvioitava tapauskohtaisesti (ks. vastaavasti tuomio 14.12.2017, EBMA v. Giant (China), C‑61/16 P, EU:C:2017:968, 53 ja 55 kohta).

76

Kuten on jo todettu, niiden ponnistusten laajuus, joihin asianosainen on ryhtynyt ilmoittaakseen tiettyjä tietoja, ei ole välttämättä yhteydessä toimitettujen tietojen laatuun eikä missään tapauksessa ole ainoa ratkaiseva tekijä. Jos pyydettyjä tietoja ei loppujen lopuksi saada, komissiolla on oikeus käyttää pyydettyjen tietojen osalta käytettävissä olevia tietoja (ks. polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6 artiklan 8 kappaleen osalta WTO:n puitteissa perustetun paneelin 1.10.2002 laatiman kertomuksen ”Egypti – Lopulliset polkumyyntitullit Turkista peräisin olevien teräksisten raudoituspalkkien tuonnille” 7.242 kohta) (tuomio 4.3.2010, Sun Sang Kong Yuen Shoes Factory v. neuvosto, T‑409/06, EU:T:2010:69, 104 kohta).

77

Lopuksi on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusasetuksen 18 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos asianomaisen osapuolen esittämät tiedot eivät kaikissa suhteissa ole parhaita mahdollisia, niitä ei kuitenkaan saa jättää huomiotta, edellyttäen, että mahdolliset puutteet eivät liikaa hankaloita kohtuullisen oikeiden päätelmien tekemistä, että tiedot toimitetaan hyvissä ajoin, että ne voidaan tarkistaa ja että osapuoli on toiminut parhaan kykynsä mukaan. Kohdan sanamuoto osoittaa, että näitä neljää edellytystä sovelletaan samanaikaisesti. Niistä yhdenkin täyttymättä jääminen estää näin ollen kyseisen säännöksen soveltamisen ja siis kyseisten tietojen huomioon ottamisen (ks. tuomio 19.3.2015, City Cycle Industries v. neuvosto, T‑413/13, ei julkaistu, EU:T:2015:164, 120 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

78

Tältä osin on todettava, että edellä 59–62 kohdassa jo ilmoitetuista syistä komissio on voinut pätevästi käyttää perusasetuksen 18 artiklan 1 kohtaa vientihinnan määrittämiseen, koska kantajien toimittamissa tiedoissa olevat puutteet hankaloittivat liikaa kohtuullisen oikeiden päätelmien tekemistä.

79

Edellä esitetystä seuraa, että komissio ei tehnyt ilmeistä arviointivirhettä eikä rikkonut perusasetuksen 18 artiklan 1 ja 3 kohtaa eikä näin ollen sen 9 artiklan 6 kohtaa tai WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen liitteessä II olevaa 3 kappaletta katsoessaan riidanalaisen asetuksen 29–41 perustelukappaleessa lähinnä, että riippumatta siitä, olivatko kantajat toimineet parhaan kykynsä mukaan, merkittävin tutkimusta haitannut vaikeus johtui siitä, ettei vientitoimista ollut saatavilla kattavia ja tarkastettavissa olevia tietoja, mukaan lukien ja erityisesti maasta vietyjen tavaroiden, niiden määrien ja arvojen osalta, joten komissio katsoi, ettei se voinut tarkistaa näitä tietoja asianmukaisella ja riippumattomalla tavalla, ja se hylkäsi ne kokonaisuudessaan ja hyödynsi käytettävissä olevia tietoja perusasetuksen 18 artiklan 1 kohdan säännösten mukaisesti.

80

On lopuksi todettava, että pelkkä vetoaminen perusasetuksen 2 artiklan 6 kohdan a alakohdan sekä 8, 9, 10 ja 11 kohdan ja 3 ja 6 artiklan rikkomiseen on paitsi ylimalkaista ei myöskään riitä osoittamaan kyseisten säännösten rikkomista koskevan väitteen merkityksellisyyttä eikä näin ollen näyttämään toteen riidanalaisen asetuksen lainvastaisuutta tältä osin.

81

Näin ollen toisen kanneperusteen ensimmäinen ja toinen osa on hylättävä.

82

Toisen kanneperusteen kolmannessa osassa kantajat väittävät lähinnä, että jättäessään käyttämättä niiden antamia tietoja normaaliarvon määrittämiseen, vaikka näitä tietoja pidettiin luotettavina, komissio rikkoi perusasetuksen 18 artiklan 1 ja 3 kohtaa ja WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen liitteessä II olevaa 3 kappaletta sekä perusasetuksen 2 ja 3 artiklaa, 6 artiklan 6 ja 8 kohtaa ja 9 artiklan 4 kohtaa. Ne lisäävät, että komissio ei selittänyt riittävällä tavalla syitä siihen, miksi se ei ollut ottanut näitä tietoja huomioon normaaliarvon määrittämiseksi.

83

Kantajat väittävät komission poikenneen tältä osin tavanomaisesta käytännöstään turvautua käytettävissä oleviin tietoihin vain tilanteissa, joissa tiedot eivät ole täysin tarkistettavissa tai luotettavia.

84

Ne korostavat, että kyseinen käytäntö on WTO:n oikeuskäytännön mukainen.

85

Ne väittävät, että komissio ei ole selittänyt riittävällä tavalla, miksi se ei ollut laskenut normaaliarvoa, vaikka sillä oli käytettävissään tältä osin luotettavat tiedot, kuten riidanalaisen asetuksen 42 ja 44 perustelukappaleesta ilmenee.

86

Kantajat väittävät, että komission oli mahdollista käyttää niiden antamaa normaaliarvoa verratakseen sitä vientihintoihin unioniin, niiden laskennallisiin vientihintoihin unioniin tai ainakin ainoan otokseen valitun ja yhteistyötä tehneen tuottajan käyttämiin vientihintoihin tai muiden vientiä harjoittavien tuottajien, jotka olivat pyytäneet perusasetuksen 17 artiklan 3 kohdan mukaista yksilöllistä tarkastelua, taikka muiden asianomaisten osapuolten antamiin vientihintoihin.

87

Ne lisäävät, että tällaisessa menettelytavassa olisi otettu huomioon se, että ne olivat tehneet täysimääräistä yhteistyötä komission kanssa koko tutkimuksen ajan, mitä kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja oli lisäksi korostanut ja mitä komissio ei ollut riitauttanut.

88

Komissio kiistää nämä väitteet.

89

Edellä 87 kohdassa mainitusta kantajien väitteestä on tältä osin aluksi todettava, että 17.9.2019 annetussa alustavassa kuulemiskertomuksessa kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja oli – kun otetaan huomioon kantajien toteuttamat toimet – tosin katsonut, että kantajista käytetty luonnehdinta ”eivät tehneet yhteistyötä”, sikäli kuin niiden väitettiin toimittaneen virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja, ei ollut paras mahdollinen ja että se pyysi tämän vuoksi perusasetuksen 18 artiklan soveltamisedellytysten selkeyttämistä. Toisessa ja viimeisessä kuulemiskertomuksessa, joka annettiin 7.2.2020, sama kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja ei enää esittänyt yhtään huomautusta siitä, että komissio oli soveltanut kyseistä artiklaa, joten näistä kahdesta asiakirjasta ei voida tehdä kantajien yhteistyön tasoa koskevia johtopäätöksiä.

90

Niiden asetusten osalta, joihin kantajat nojautuvat väittäessään, että komission käytäntönä on turvautua käytettävissä oleviin tietoihin vain tilanteissa, joissa tiedot eivät ole täysin tarkistettavissa ja luotettavia, kyseinen väite voidaan hylätä pelkästään edellä 70 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella.

91

Siltä osin kuin on kyse WTO:n polkumyynnin vastaisesta sopimuksesta ja erityisesti kyseisen sopimuksen liitteestä II sekä siihen liittyvästä oikeuskäytännöstä, josta esitettiin kirjallinen kysymys vastattavaksi istunnossa, on todettava, että perusasetuksen 18 artiklaa on tulkittava mahdollisuuksien mukaan näiden määräysten valossa, koska kyseisellä artiklalla saatetaan niiden sisältö osaksi unionin oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 22.5.2014, Guangdong Kito Ceramics ym. v. neuvosto, T‑633/11, ei julkaistu, EU:T:2014:271, 40 kohta).

92

Tältä osin on korostettava, että WTO:n paneelin 16.11.2007 päivätyn kertomuksen ”Euroopan yhteisöt – Polkumyynnin vastainen toimenpide, joka koskee Norjasta peräisin olevaa viljeltyä lohta” (WT/DS 337/R) 7.354 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa, joihin kantajat vetoavat, kyseinen paneeli korostaa sen johdosta, että Euroopan yhteisöt hylkäsivät normaaliarvon määrittämiseen liittyvän todisteen, että tutkintaviranomaisen oli WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6 artiklan 8 kappaleen ja kyseisen sopimuksen liitteessä II olevan 3 kappaleen mukaisesti käytettävä asianosaisten sille toimittamia ”tarkistettavissa olevia” tietoja.

93

Lisäksi on todettava, että asiassa ”Yhdysvallat – Intiasta peräisin oleviin teräslevyihin sovellettavat polkumyynnin vastaiset toimet ja tasoitustullit” (WT/DS 206/R), johon kantajat myös vetoavat, on totta, että WTO:n paneeli katsoi kertomuksensa 7.60 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa lähinnä, että tutkimusviranomaisten oli pyrittävä käyttämään mahdollisimman paljon asianosaisten niille toimittamia tietoja, koska yksi koko WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen keskeisistä tavoitteista oli varmistaa mahdollisuuksien mukaan tosiseikkoihin perustuvien objektiivisten määrittelyjen laatiminen.

94

Saman kertomuksen 7.62 ja 7.64 kohdassa WTO:n paneeli totesi, ettei ollut mahdollista päätellä, että tutkimuksesta vastaavan viranomaisen oli käytettävä tietoja, jotka eivät esimerkiksi olleet tarkistettavissa tai joita ei ollut toimitettu ajoissa, tai että sen oli käytettävä niitä riippumatta niiden käytöstä aiheutuvista vaikeuksista.

95

Kuten komissio lisäksi istunnossa korosti kantajien pystymättä sitä riitauttamaan, on todettava, että asiat, joiden johdosta WTO antoi kyseiset kaksi kertomusta, poikkeavat käsiteltävästä asiasta sikäli, että kyseisissä asioissa tutkimuksesta vastaavien yksiköiden suurimpana vaikeutena ei ollut – kuten käsiteltävässä asiassa – vientihinnan määrittäminen, koska viennin ja varsinkaan vietyjen tavaroiden tyyppien ja niiden hintojen osalta ei ollut toimitettu luotettavia tietoja, vaan normaaliarvon määrittäminen.

96

Kyseisistä kahdesta kertomuksesta on pääteltävissä, että vaikka tutkimuksesta vastaavan viranomaisen on lähtökohtaisesti pyrittävä käyttämään osapuolten toimittamia tietoja, jotka ovat tarkistettavissa, sen on tehtävä niin mahdollisuuksien mukaan. Tämä merkitsee, että kyseinen viranomainen voi jättää huomiotta tietoja, joiden antamien tulosten perusteella ei lopulta voida tehdä kohtuullisen oikeita päätelmiä.

97

Käsiteltävän asian yhteydessä normaaliarvon määrittäminen olisi kuitenkin ollut täysin tarpeetonta, sillä polkumyyntimarginaalia ei olisi voitu vahvistaa, koska vientihintaa ei ollut mahdollista määrittää kantajien osalta, kuten edellä 56–81 kohdasta ilmenee.

98

Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa kantajien väitteellä, jonka mukaan niiden normaaliarvon määrittäminen olisi ollut mahdollista sen vertailemiseksi muiden tuottajien osalta määritettyyn laskennalliseen vientihintaan. Kuten komissio nimittäin istunnossa korosti, tällaisen menetelmän soveltaminen tilanteessa, jossa ei ole minkäänlaista varmuutta vietyjen tuotetyyppien samanlaisuudesta ja määrästä, kuten edellä 69 kohdasta ilmenee, vaikuttaisi väistämättä niin, että yhdistettäisiin keskenään vertailukelvottomia ja näin ollen epäsuhtaisia arvoja, joten polkumyyntimarginaalia koskevat päätelmät eivät lopulta olisi olleet kohtuullisen oikeita.

99

Väitteestä, jonka mukaan komissio perusteli riittämättömällä tavalla syyt, joiden vuoksi se ei laskenut normaaliarvoa, on todettava unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen, että SEUT 296 artiklassa edellytetyistä perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riitautetun toimen antaneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt, jotta he voivat puolustaa oikeuksiansa, ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimen laillisuuden. Ei kuitenkaan voida vaatia, että perusteluissa esitetään kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. tuomio 10.10.2012, Shanghai Biaowu High-Tensile Fastener ja Shanghai Prime Machinery v. neuvosto, T‑170/09, ei julkaistu, EU:T:2012:531, 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Riidanalaisen asetuksen perusteluja on lisäksi arvioitava ottaen erityisesti huomioon kantajalle annetut tiedot ja kantajan hallinnollisen menettelyn aikana esittämät huomautukset (tuomio 4.3.2010, Sun Sang Kong Yuen Shoes Factory v. neuvosto, T‑409/06, EU:T:2010:69, 150 kohta). Erityisesti silloin kun asetukset ovat osa järjestelmällistä säädöskokonaisuutta, niiden perusteluissa ei tarvitse eritellä kaikkia niiden taustalla olevia erilaisia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka toisinaan ovat erittäin lukuisia ja monimutkaisia. Tältä osin on riittävää, että unionin toimielimet ilmaisevat selkeästi ja yksiselitteisesti asetusten perustelut (ks. vastaavasti tuomio 15.10.1998, Industrie des poudres sphériques v. neuvosto, T‑2/95, EU:T:1998:242, 357 kohta).

100

Tästä on todettava, että päinvastoin kuin kantajat väittävät, komission riidanalaisessa asetuksessa esittämien perustelujen perusteella voidaan ymmärtää ne syyt, joiden vuoksi se katsoo, että normaaliarvoon liittyvät tiedot eivät vastaa puolta polkumyyntimarginaalin määrittämiseen tarvittavista tiedoista.

101

Kuten komissio on riidanalaisen asetuksen 42 perustelukappaleessa nimittäin selvästi ja yksiselitteisesti todennut, normaaliarvon määrittämisellä ei ollut käsiteltävässä asiassa vaikutusta sen vuoksi, että tiedot, jotka tarvittiin polkumyyntimarginaalin laskemisen kannalta olennaisen vientihinnan määrittämiseksi, eivät olleet luotettavia, koska niitä ei voitu tarkistaa.

102

On lisäksi todettava, että kantajien oli kyseisisten perustelujen perusteella mahdollista ymmärtää ne syyt, joiden vuoksi komissio ei määrittänyt niiden normaaliarvoa tässä tapauksessa, ja riitauttaa kyseisen päätöksen lainmukaisuus, kuten erityisesti nyt käsiteltävän kanneperusteen yhteydessä esitetyistä väitteistä ilmenee. Myös unionin tuomioistuimet voivat tällaisten perustelujen perusteella tutkia riidanalaisen asetuksen laillisuuden.

103

Lopuksi on todettava, että edellä 80 kohdassa esitettyjen syiden kanssa samoista syistä on hylättävä perusasetuksen 2 ja 3 artiklan, 6 artiklan 6 ja 8 kohdan sekä 9 artiklan 4 kohdan rikkomista koskeva väite.

104

Edellä esitetyn perusteella toisen kanneperusteen kolmas osa ja näin ollen toinen kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

[– –]

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: