1

Eleanor Sharpston vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 6.10.2020 antaman määräyksen Sharpston v. neuvosto ja jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssi (T-180/20, ei julkaistu, EU:T:2020:473; jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi hänen kanteensa, jolla vaadittiin Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan Euroopan unionista eroamisen vaikutuksista Euroopan unionin tuomioistuimen julkisasiamiehiin 29.1.2020 antaman julistuksen (jäljempänä riidanalainen julistus) osittaista kumoamista.

2

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyn sopimuksen (EUVL 2020, L 29, s. 7; jäljempänä erosopimus), joka hyväksyttiin 30.1.2020 annetulla neuvoston päätöksellä (EU) 2020/135 (EUVL 2020, L 29, s. 1), joka tuli voimaan 1.2.2020, johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”[Sopimusosapuolet] KATSOVAT, että häiritsevien katkosten välttämiseksi kaudella, jonka aikana tulevaa suhdetta koskevasta sopimuksesta (koskevista sopimuksista) neuvotellaan, on sekä unionin että Yhdistyneen kuningaskunnan edun mukaista määrätä siirtymä- tai täytäntöönpanokaudesta, jonka aikana unionin oikeutta, mukaan lukien kansainväliset sopimukset, sovellettaisiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa yleisesti ottaen samoin oikeusvaikutuksin kuin jäsenvaltioissa; siirtymä- tai täytäntöönpanokauden soveltamisen ulkopuolelle jäisivät kuitenkin kaikki sellaiset seuraamukset, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan erotessa unionista tulisivat koskemaan Yhdistyneen kuningaskunnan osallistumista unionin toimielinten, elinten ja laitosten toimintaan ja varsinkin sitä, että tämän sopimuksen voimaantulopäivänä kaikkien Yhdistyneen kuningaskunnan unionijäsenyyden perusteella nimettyjen, nimitettyjen tai valittujen jäsenten toimikaudet unionin toimielimissä, elimissä ja laitoksissa päättyvät”.

3

SEU 19 artiklan 2 kohdassa määrätään, että unionin tuomioistuimessa on yksi tuomari jäsenvaltiota kohden ja että sitä avustavat julkisasiamiehet.

4

SEUT 252 artiklan mukaan unionin tuomioistuinta avustaa kahdeksan julkisasiamiestä, ja Euroopan unionin neuvosto voi unionin tuomioistuimen pyynnöstä yksimielisesti lisätä heidän lukumääräänsä.

5

Lissabonin sopimuksen hyväksyneen hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyssä, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 252 artiklasta unionin tuomioistuimen julkisasiamiesten määrän osalta annetussa julistuksessa jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssi julisti, että jos unionin tuomioistuin pyytää SEUT 252 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti julkisasiamiesten määrän lisäämistä kolmella (yhdeksitoista kahdeksan sijaan), Puolan tasavalta saa pysyvän julkisasiamiehen, jollainen Saksan liittotasavallalla, Ranskan tasavallalla, Italian tasavallalla, Espanjan kuningaskunnalla ja Yhdistyneellä kuningaskunnalla jo on, eikä se enää osallistu vuorottelujärjestelmään; lisäksi voimassa oleva vuorottelujärjestelmä koskee kolmen sijasta viittä julkisasiamiestä.

6

Euroopan unionin tuomioistuimen julkisasiamiesten määrän lisäämisestä 25.6.2013 annetulla neuvoston päätöksellä 2013/336/EU (EUVL 2013, L 179, s. 92) julkisasiamiesten määrää kasvatettiin kahdeksasta yhteentoista.

7

Vuonna 2005 jäsenvaltioiden hallitusten edustajat nimittivät Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen ehdotuksesta Sharpstonin hoitamaan julkisasiamiehen tehtäviä unionin tuomioistuimessa hänen edeltäjänsä jäljellä olevan toimikauden ajaksi eli 6.10.2009 saakka. Vuonna 2009 valittaja nimitettiin saman hallituksen uudesta ehdotuksesta unionin tuomioistuimen julkisasiamieheksi uudeksi kuuden vuoden toimikaudeksi ajalle 7.10.2009–6.10.2015. Unionin tuomioistuimen tuomarien ja julkisasiamiesten nimittämisestä 1.4.2015 annetulla jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksellä (EU, Euratom) 2015/578 (EUVL 2015, L 96, s. 11) valittaja nimitettiin julkisasiamiehen tehtäviin 7.10.2015 alkavaksi ja 6.10.2021 päättyväksi toimikaudeksi.

8

Jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssi antoi 29.1.2020 riidanalaisen julistuksen, jossa se muistutti, että koska Yhdistynyt kuningaskunta oli aloittanut SEU 50 artiklassa tarkoitetun menettelyn unionista eroamiseksi, perussopimuksia lakattaisiin soveltamasta kyseiseen jäsenvaltioon erosopimuksen voimaantulopäivästä alkaen. Se muistutti myös, että tästä syystä kaikkien Yhdistyneen kuningaskunnan unionijäsenyyden perusteella nimettyjen, nimitettyjen tai valittujen jäsenten toimikaudet unionin toimielimissä, elimissä ja laitoksissa päättyvät eroamisen seurauksena sopimuksen voimaantulopäivänä. Se mainitsi tästä seuraavan, että pysyvän julkisasiamiehen toimi, joka annettiin Yhdistyneelle kuningaskunnalle Lissabonin sopimuksen hyväksyneen hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyssä, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 252 artiklasta unionin tuomioistuimen julkisasiamiesten määrän osalta annetussa julistuksessa, sisällytetään julkisasiamiesten nimittämistä koskevaan jäsenvaltioiden väliseen vuorottelujärjestelmään. Se huomautti, että protokollajärjestyksessä seuraavana vuorossa oleva jäsenvaltio oli Helleenien tasavalta. Se katsoi, että kun otetaan huomioon poikkeukselliset olosuhteet, joissa kyseinen nimitys oli annettava, ja jotta noudatettaisiin SEUT 253 artiklasta ilmeneviä sääntöjä, joiden mukaan osa unionin tuomioistuimen jäsenistä vaihtuu joka kolmas vuosi ja jäsenten toimikausi kestää kuusi vuotta, Helleenien tasavallan avoimeksi tulleeseen julkisasiamiehen tehtävään ehdottaman julkisasiamiehen toimikausi päättyy, kun osa unionin tuomioistuimen jäsenistä vaihtuu seuraavan kerran eli 6.10.2021.

9

Valittaja vaati unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 7.4.2020 toimittamallaan kannekirjelmällä riidanalaisen julistuksen osittaista kumoamista.

10

Unionin yleinen tuomioistuin totesi ensin valituksenalaisen määräyksen 27 kohdassa, että riidanalaista julistusta ei ollut antanut neuvosto vaan jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssi, ja päätti sitten sen 28 kohdassa jättää käsiteltäväkseen saatetun kanteen tutkimatta neuvostoa koskevilta osin.

11

Jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssiin kohdistettujen vaatimusten osalta unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen määräyksen 29 ja 30 kohdassa, että se on toimivaltainen SEUT 263 artiklan nojalla ainoastaan sellaisten kanteiden osalta, jotka on nostettu unionin toimielinten, elinten tai laitosten toimista, ja että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että jäsenvaltioiden hallitusten edustajien, jotka eivät toimi neuvoston tai Eurooppa-neuvoston jäseninä vaan hallitustensa edustajina ja käyttävät näin kollektiivisesti jäsenvaltioiden toimivaltaa, toimet eivät kuulu unionin tuomioistuinten harjoittaman laillisuusvalvonnan piiriin.

12

Unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen määräyksen 31 ja 32 kohdassa myös unionin tuomioistuimen varapresidentin 10.9.2020 antamaan määräykseen jäsenvaltioiden hallitusten edustajat v. Sharpston (C‑424/20 P(R), ei julkaistu, EU:C:2020:705) muistuttaakseen yhtäältä, että unionin tuomioistuimen tuomarien ja julkisasiamiesten nimittämistä SEUT 253 artiklan 1 kohdan mukaisesti koskevan toimen antavat yhteisellä sopimuksella jäsenvaltioiden hallitukset, ja toisaalta, että kanne on selvästi jätettävä tutkimatta, jos sillä vaaditaan kumoamaan päätös, jota ei ole antanut unionin toimielin, elin tai laitos vaan jäsenvaltioiden toimivaltaa käyttävät niiden hallitusten edustajat.

13

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 33 kohdassa, että unionin 28 jäsenvaltiosta 27 jäsenvaltion hallitusten edustajat osallistuivat 29.1.2020 pidettyyn kokoukseen, joka johti riidanalaiseen julistukseen, ja että he antoivat sen unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajina eivätkä neuvoston jäseninä. Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi kyseisen määräyksen 34 kohdassa, että huolimatta neuvoston mainitsemisesta riidanalaisen julistuksen ylätunnisteessa ja julistuksen julkaisemisesta neuvoston internetsivustolla sen sisältö osoittaa, että kyseessä on unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien yhteisellä sopimuksella antama julistus eikä neuvoston tai unionin elimen tai laitoksen toimi.

14

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä valituksenalaisen määräyksen 35 kohdassa, että sen käsiteltäväksi saatettu kanne oli jätettävä tutkimatta.

15

Sharpston vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen määräyksen, velvoittamaan muut oikeudenkäynnin osapuolet vastaamaan kysymykseen siitä, onko hänen toimikautensa katsottava päättyneen SEU 50 artiklan 3 kohdan nojalla silloin, kun Yhdistynyt kuningaskunta erosi unionista 31.1.2020 keskiyöllä, palauttamaan asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jollei unionin tuomioistuin voi oikeudenkäyntimenettelyn tilan vuoksi ratkaista asiaa itse, ja velvoittamaan neuvoston ja jäsenvaltioiden hallitusten edustajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

16

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 181 artiklan mukaan on niin, että jos valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat kokonaan tai osaksi taikka se on kokonaan tai osaksi selvästi perusteeton, unionin tuomioistuin voi esittelevän tuomarin ehdotuksesta julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa perustellulla määräyksellä hylätä sen kokonaan tai osaksi.

17

Kyseistä artiklaa on sovellettava nyt käsiteltävässä asiassa.

18

Valittaja vetoaa valituksensa tueksi viiteen valitusperusteeseen.

19

Valittaja väittää ensimmäisessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti SEUT 263 artiklaa katsoessaan valituksenalaisen määräyksen 29 ja 35 kohdassa, että kanne oli jätettävä tutkimatta sillä perusteella, ettei se kohdistunut unionin toimielimen, elimen tai laitoksen toimeen.

20

Hän väittää, että SEUT 263 artiklan eri kieliversioiden sanamuodon lisäksi myös kyseisen artiklan syntyhistoriasta ja tavoitteesta sekä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että mainitun artiklan soveltamisalaa on tulkittava laajasti sekä sen kattamien toimien että niiden antajien osalta.

21

Hän väittää, että vaikka unionin tuomioistuin jättää SEUT 263 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle toimet, jotka jäsenvaltioiden hallitusten edustajat ovat antaneet unionin oikeussääntöjen ulkopuolella, sama ei voi koskea riidanalaisen julistuksen kaltaisia toimia, jotka jäsenvaltioiden hallitusten edustajat antavat perussopimuksissa annetun tai niin sanotusti annetun toimivallan puitteissa ja joilla on vaikutuksia unionin oikeusjärjestyksessä.

22

Hän väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki siten valituksenalaisen määräyksen 30, 32 ja 35 kohdassa oikeudellisen virheen katsoessaan, että mitkään jäsenvaltioiden hallitusten edustajien muussa kuin neuvoston tai Eurooppa-neuvoston jäsenten ominaisuudessa antamat toimet eivät voi olla tuomioistuinvalvonnan kohteena SEUT 263 artiklan nojalla, ja että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt katsoa olevansa toimivaltainen arvioimaan riidanalaisen julistuksen – siltä osin kuin hänen julkisasiamiehen toimikautensa päätettiin sillä ennenaikaisesti – laillisuutta.

23

Loppuhuomautuksissaan valittaja lisää, että 16.12.2020 annetun tuomion neuvosto ym. v. K. Chrysostomides & Co. ym. (C‑597/18 P, C‑598/18 P, C‑603/18 P ja C‑604/18 P, EU:C:2020:1028) 91 ja 98 artiklasta ilmenee, että jos poliittisen sopimuksen valvonta SEUT 263 artiklan perusteella on mahdotonta, kyseisen sopimuksen täytäntöönpanemiseksi annettuja toimia vastaan tulisi olla käytössä vaihtoehtoisia oikeussuojakeinoja sen välttämiseksi, että yksityisiltä viedään oikeus Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettuun tehokkaaseen oikeussuojaan tuomioistuimissa. Nyt esillä olevassa asiassa ei kuitenkaan ole olemassa tällaisia vaihtoehtoisia oikeussuojakeinoja.

24

Toisessa valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oman toimivaltansa määrittämisen yhteydessä virheen, koska se ei tehnyt eroa jäsenvaltioiden hallitusten edustajien tekemän, unionin tuomioistuimen julkisasiamiehen nimittämistä koskevan päätöksen ja näin täytetyn tehtävän avoimuutta koskevan aikaisemman päätöksen välillä, vaikka sen käsiteltäväksi asiassa T-180/20 saatettu kanne samoin kuin nyt käsiteltävä valitus koskevat viimeksi mainittua päätöstä.

25

Hän väittää, että vaikka yleisesti ottaen ei tule esiin kysymystä siitä, onko unionin tuomioistuimen jäsenen tehtävä tosiasiallisesti avoinna, ei voida sulkea pois, että tätä kysymystä on joissakin tapauksissa pohdittava. Hän katsoo tältä osin, että unionin tuomioistuinten olisi voitava valvoa jäsenvaltioiden toimea, jolla tällainen tehtävä todetaan lainvastaisesti avoimeksi.

26

Valittaja väittää, että tällöin ainoastaan unionin tuomioistuinten tehtävänä on lausua asiasta, ja hän viittaa erityisesti SEU 19 artiklaan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 4 ja 6 artiklaan.

27

Valittaja lisää, että EUT-sopimuksessa tarkoitettujen jäsenvaltioiden hallitusten edustajien toimien pätevyys voidaan riitauttaa ainakin välillisesti muilla oikeussuojakeinoilla kuin kumoamiskanteella, kuten neuvosto hänen mukaansa myönsi jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssin nimissä unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämänsä oikeudenkäyntiväitteen yhteydessä, ja että tästä on pääteltävä, että tällaisia toimia koskevan suoran kanteen on myös oltava mahdollinen.

28

Niinpä unionin yleinen tuomioistuin teki valittajan mukaan oikeudellisen virheen todetessaan valituksenalaisen määräyksen 30, 32 ja 35 kohdassa, että minkäänlaiset jäsenvaltioiden hallitusten edustajien toimet eivät voi olla SEUT 263 artiklan mukaisen kanteen kohteena.

29

Kolmannessa valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi valituksenalaisen määräyksen 30, 33 ja 34 kohdassa virheellisesti periaatteita, jotka perustuvat 30.6.1993 annettuun tuomioon parlamentti v. neuvosto ja komissio (C-181/91 ja C-248/91, EU:C:1993:271).

30

Hän väittää, että kyseisestä tuomiosta ei seuraa, että kaikki yhdessä toimivien jäsenvaltioiden hallitusten edustajien toimet jäisivät SEUT 263 artiklan mukaisen tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle, vaan että unionin tuomioistuin lausui mainitussa tuomiossa ainoastaan toimista, joita jäsenvaltioiden hallitusten edustajat antavat unionin oikeusjärjestyksen ulkopuolella.

31

Niinpä kysymystä siitä, ovatko unionin tuomioistuimet toimivaltaisia valvomaan sellaisen riidanalaisen julistuksen kaltaisen toimen laillisuutta, jonka jäsenvaltioiden hallitusten edustajat antavat perussopimuksissa annetun tai niin sanotusti annetun toimivallan nojalla ja jolla on vaikutuksia unionin oikeusjärjestyksessä, ei ole valittajan mukaan ratkaistu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, ja siihen on hänen mielestään vastattava myöntävästi.

32

Unionin yleinen tuomioistuin viittasi siten valituksenalaisen määräyksen 30 ja 35 kohdassa valittajan mukaan virheellisesti 30.6.1993 annettuun tuomioon parlamentti v. neuvosto ja komissio (C-181/91 ja C-248/91, EU:C:1993:271) ja erityisesti sen 12 kohtaan perusteluna arvioinnilleen, ja sen olisi pitänyt ainakin viitata kyseisen tuomion muihin osiin – kuten sen 13 kohtaan –, joista ilmenee, että toimet, joilla on kolmansiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia unionin oikeusjärjestyksessä, on voitava saattaa unionin tuomioistuinten tutkittavaksi.

33

Viidennessä valitusperusteessaan valittaja väittää toissijaisesti, että unionin yleinen tuomioistuin myös jätti valituksenalaisen määräyksen 27 ja 28 kohdassa virheellisesti vastaamatta hänen väitteeseensä siitä, että jos jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssi ei voi olla vastaajana SEUT 263 artiklan nojalla nostetussa kanteessa, neuvoston on kyseisen konferenssin alter egona tai siihen läheisimmin liittyvänä unionin toimielimenä oltava vastaajana riidanalaisen julistuksen antamiseen ja julkaisemiseen osallistumisensa vuoksi.

34

Hän nojautuu erityisesti tarpeeseen valvoa jäsenvaltioiden mahdollisia unionin oikeuden rikkomisia, jos ne eivät voi olla vastaajina tällaisessa oikeudenkäynnissä, ja katsoo, että jos neuvosto ei ole riidanalaisen toimen antaja, se on kuitenkin voitava saattaa siitä vastuuseen unionin tuomioistuimissa.

35

Hän väittää, että perussopimusten unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevissa määräyksissä ei mainita tyhjentävästi vastapuolia, ja viittaa analogisesti SEUT 268 ja SEUT 340 artiklaan.

36

Hän esittää, että on ratkaistava, kuuluuko hänen aiemmin hoitamansa tehtävän vapautumisen toteaminen – joka suoritettiin riidanalaisessa julistuksessa – neuvoston, jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssin vai Euroopan unionin tuomioistuimen presidentin tehtäviin, ja katsoo, että unionin tuomioistuimella on joka tapauksessa ainoana toimivalta lausua tästä.

37

Hän lisää, että neuvostolla oli oikeudellisen yksikkönsä välityksellä joko yksin tai yhdessä jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssin kanssa aktiivinen rooli hänen toimikautensa ennenaikaisen päättymisen toteamisessa ja että se on siten osasyyllinen riidanalaista julistusta rasittavaan virheeseen.

38

Valittaja väittää ensimmäisessä, toisessa, kolmannessa ja viidennessä valitusperusteessa, jotka on syytä tutkia yhdessä, pääasiallisesti, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen jättäessään hänen vaatimuksensa riidanalaisen julistuksen osittaisesta kumoamisesta tutkimatta sillä perusteella, että julistuksen olivat antaneet jäsenvaltioiden hallitusten edustajat kyseisessä asemassaan eikä neuvosto.

39

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan SEUT 263 artiklan sanamuodosta ilmenee, että jäsenvaltioiden hallitusten edustajien, jotka eivät toimi neuvoston jäsenten asemassa vaan hallitustensa edustajina ja käyttävät näin kollektiivisesti jäsenvaltioiden toimivaltaa, toimet eivät kuulu unionin tuomioistuinten harjoittaman laillisuusvalvonnan piiriin (ks. vastaavasti tuomio 30.6.1993, parlamentti v. neuvosto ja komissio, C-181/91 ja C-248/91, EU:C:1993:271, 12 kohta).

40

Unionin tuomioistuimen näin merkityksellisenä pitämä arviointiperuste unionin tuomioistuinten tällaisista toimista nostettavien kanteiden tutkimista koskevan toimivallan poissulkemiseksi liittyy siis niiden antajaan riippumatta toimien sitovista oikeusvaikutuksista.

41

Valittajan ensimmäisen ja viidennen valitusperusteensa yhteydessä esittämiä väitteitä, joiden mukaan SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja toimien antajia eli unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia on tulkittava laajasti, jotta voidaan katsoa, että riidanalaisen julistuksen antoi kyseisessä artiklassa tarkoitettu unionin toimielin, elin tai laitos, tai vähintäänkin rinnastaa unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne neuvoston toimesta nostettuun kanteeseen, kun otetaan huomioon neuvoston osallistuminen riidanalaisen julistuksen antamiseen ja levittämiseen, ei voida siten hyväksyä sivuuttamatta kyseisen artiklan selkeää sanamuotoa.

42

On ilmeistä, että tällainen tulkinta olisi myös vastoin perussopimusten laatijoiden tahtoa jättää unionin tuomioistuimen harjoittaman tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle unionin tuomioistuinten jäsenten nimittämistä koskevien päätösten kaltaiset jäsenvaltioiden annettavaksi kuuluvat toimet, mitä ilmentää SEUT 263 artikla, jonka soveltamisala rajoittuu ainoastaan unionin toimielinten, elinten ja laitosten antamiin unionin oikeuteen kuuluviin toimiin.

43

Vaikka nyt käsiteltävässä asiassa riidanalainen julistus ei koske nimittämistä, se liittyy kuitenkin läheisesti tällaisen toimivallan käyttämiseen, koska siinä todetaan tehtävän olevan avoinna Yhdistyneen kuningaskunnan unionista eroamisen vuoksi ja koska siinä määritetään tietyt tästä aiheutuvat oikeudelliset seuraukset kyseiseen tehtävään nimittämisen osalta.

44

Toisin kuin valittaja väittää kolmannen valitusperusteensa yhteydessä, edellä esitetystä seuraa, ettei myöskään sillä ole merkitystä, toimivatko jäsenvaltioiden hallitusten edustajat perussopimusten tai muiden oikeuslähteiden, kuten kansainvälisen oikeuden, puitteissa.

45

Unionin yleinen tuomioistuin ei siten tehnyt virhettä muistuttaessaan valituksenalaisen määräyksen 30 kohdassa, että SEUT 263 artiklan mukaan toimet, joiden antajina ovat jäsenvaltioiden hallitusten edustajat, jotka eivät toimi neuvoston tai Eurooppa-neuvoston jäseninä vaan hallitustensa edustajina ja jotka käyttävät näin kollektiivisesti jäsenvaltioiden toimivaltaa, eivät kuulu unionin tuomioistuinten harjoittaman laillisuusvalvonnan piiriin.

46

Toisen valitusperusteensa yhteydessä valittaja väittää, että unionin tuomioistuinten on kuitenkin katsottava olevansa toimivaltaisia arvioimaan riidanalaisen julistuksen laillisuutta sillä perusteella, että julistus sisältää jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksen, jossa todetaan ultra vires, että valittajan julkisasiamiehen toimikausi päättyy ennenaikaisesti.

47

Tätä arviointia ei kuitenkaan voida hyväksyä, koska riidanalaista julistusta ei missään tapauksessa voida pitää SEUT 263 artiklassa tarkoitetun unionin toimielimen, elimen tai laitoksen antamana.

48

Lisäksi on todettava, että riidanalaisen julistuksen ei voida katsoa sisältävän oikeusvaikutuksiltaan valittajalle vastaista päätöstä hänen julkisasiamiehen toimikautensa ennenaikaisesta päättymisestä, sillä jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssi ainoastaan totesi Yhdistyneen kuningaskunnan unionista eroamisen väistämättömät seuraukset.

49

Koska perussopimuksia lakattiin SEU 50 artiklan 3 kohdan nojalla soveltamasta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sen eroamisajankohtana 1.2.2020, kyseinen valtio ei nimittäin ole kyseisestä päivästä lukien enää jäsenvaltio. Tästä seuraa erosopimuksen johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todetun mukaisesti, että Yhdistyneen kuningaskunnan unionijäsenyyden perusteella nimettyjen, nimitettyjen tai valittujen jäsenten toimikaudet unionin toimielimissä, elimissä ja laitoksissa päättyvät automaattisesti kyseisenä ajankohtana.

50

Unionin yleistä tuomioistuinta ei siten voida moittia siitä, ettei se katsonut olevansa toimivaltainen arvioimaan sellaisen jäsenvaltioiden hallitusten edustajien tekemän niin kutsutun päätöksen laillisuutta, jolla todetaan valittajan toimikauden ennenaikainen päättyminen.

51

Tästä seuraa, että ensimmäinen, toinen, kolmas ja viides valitusperuste on hylättävä ilmeisen perusteettomina.

52

Valittaja väittää neljännessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin antoi valituksenalaisen määräyksen 31 ja 32 kohdassa virheellisesti ennakkotapausarvon unionin tuomioistuimen varapresidentin 10.9.2020 antamalle määräykselle jäsenvaltioiden hallitusten edustajat v. Sharpston (C‑424/20 P(R), ei julkaistu, EU:C:2020:705), vaikka määräyksellä ei voi olla vaikutusta nyt käsiteltävässä asiassa annettavaan asiaratkaisuun.

53

Hän lisää, että unionin yleinen tuomioistuin myös tukeutui valituksenalaisen määräyksen 31 kohdassa virheellisesti mainittuun määräykseen, sillä se koski kannetta, jonka kohteena oli päätös unionin tuomioistuimen julkisasiamiehen nimittämisestä, kun taas hänen kanteensa koski jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöstä, jolla tällainen tehtävä todettiin avoimeksi.

54

Lisäksi hän esittää, että valituksenalaisen määräyksen 31 ja 32 kohdassa mainittu unionin tuomioistuimen varapresidentin määräys annettiin unionin tuomioistuimen menettelysääntöjen vastaisesti muun muassa siksi, ettei valittajaa kuultu, vaikka asian kiireellisyyttä ei ollut todettu, ja myös siksi, että jäsenvaltioiden hallitusten edustajien esittämät väitteet olisi pitänyt jättää tutkimatta sillä perusteella, että niihin vedottiin ensimmäistä kertaa unionin tuomioistuimessa.

55

Valittaja väittää lopuksi, että näin toimiessaan unionin yleinen tuomioistuin loukkasi itse audi alteram partem ‑periaatetta, koska se ei antanut hänelle tilaisuutta esittää huomautuksiaan 30.6.1993 annetun tuomion parlamentti v. neuvosto ja komissio (C-181/91 ja C-248/91, EU:C:1993:271) 12 kohdan, johon viitataan valituksenalaisen määräyksen 30 kohdassa, ja unionin tuomioistuimen varapresidentin 10.9.2020 antaman määräyksen jäsenvaltioiden hallitusten edustajat v. Sharpston (C‑424/20 P(R), ei julkaistu, EU:C:2020:705), joka mainitaan valituksenalaisen määräyksen 31 ja 32 kohdassa, merkityksellisyydestä. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin ”laajensi” ja ”jatkoi” perusteettomasti sekä kyseisen unionin tuomioistuimen varapresidentin määräyksen oikeusvaikutuksia että siihen sisältyneitä menettelyvirheitä.

56

Siltä osin kuin on kyse väitteistä, jotka koskevat unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 31 ja 32 kohdassa väitetysti tekemää virhettä, joka liittyy unionin tuomioistuimen varapresidentin 10.9.2020 antaman määräyksen jäsenvaltioiden hallitusten edustajat v. Sharpston (C‑424/20 P(R), ei julkaistu, EU:C:2020:705), joka ei sitä paitsi ole merkityksellinen nyt käsiteltävän asian kannalta, vaikutukseen, on riittävää todeta, ettei unionin yleinen tuomioistuin missään tapauksessa tehnyt virhettä muistuttaessaan yhtäältä mainitussa 31 kohdassa, että SEUT 253 artiklan mukaan unionin tuomioistuimen tuomarien ja julkisasiamiesten nimittämistä koskeva toimi annetaan jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella, ja toisaalta mainitussa 32 kohdassa, että tällaisesta toimesta SEUT 263 artiklan nojalla nostettu kanne on selkeästi jätettävä tutkimatta, jos sillä vaaditaan kumoamaan jäsenvaltioiden toimivaltaa käyttävien jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätös. Tästä seuraa, että tällaiset väitteet ovat ilmeisen tehottomia.

57

Unionin tuomioistuimen varapresidentin kyseisen määräyksen antamisen yhteydessä tekemiä menettelyvirheitä koskevia väitteitä ei selvästikään voida ottaa tutkittavaksi, koska kyseinen määräys ei ole nyt käsiteltävän valituksen kohteena.

58

Niinpä on hylättävä ilmeisen perusteettomina myös valittajan väitteet siitä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi loukannut kontradiktorista periaatetta.

59

Tästä syystä neljäs valitusperuste on jätettävä osittain tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi ja hylättävä osittain selvästi perusteettomana.

60

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että koska yhtään valittajan valituksensa tueksi esittämistä valitusperusteista ei ole hyväksytty, valitus on hylättävä, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset osittain selvästi puuttuvat ja koska se on osittain selvästi perusteeton.

61

Tässä tilanteessa valittajan vaatimaa asian selvittämistoimea ei ole syytä hyväksyä.

62

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 137 artiklassa, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, määrätään, että ratkaisu oikeudenkäyntikuluista annetaan määräyksessä, jolla asia lopullisesti ratkaistaan.

63

Koska tämä määräys annetaan ennen valituksen tiedoksiantamista muille osapuolille ja näin ollen ennen kuin näille on voinut aiheutua oikeudenkäyntikuluja, on päätettävä, että valittaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on määrännyt seuraavaa: