–

Raad van bestuur van de Sociale verzekeringsbank, asiamiehinään G. J. Oudenes ja H. van der Most,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja P. Huurnink,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Martin ja F. van Schaik,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (EUVL 2004, L 166, s. 1) 11 artiklan 3 kohdan a ja e alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty kahdessa asiassa, joista ensimmäisessä vastakkain ovat Raad van bestuur van de Sociale verzekeringsbank (sosiaalivakuutuslaitoksen hallitus, jäljempänä SVB) ja X sekä toisessa Y ja SVB ja joissa on kyse siitä, että SVB on kieltäytynyt myöntämästä X:lle ja Y:lle Alankomaiden sosiaaliturvajärjestelmän mukaisia sosiaalietuuksia.

3

Asetuksen N:o 883/2004, joka tuli voimaan 20.5.2004, tavoitteena on kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittaminen. Sen 91 artiklan mukaan sitä sovelletaan asetuksen N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 987/2009 (EUVL 2009, L 284, s. 1) voimaantulopäivästä eli 1.5.2010 lähtien.

4

Asetuksen N:o 883/2004 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –”

5

Tämän asetuksen II osasto, jonka otsikko on ”Sovellettavan lainsäädännön määrittäminen”, sisältää muun muassa kyseisen asetuksen 11 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset säännöt” ja jonka 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Kyseinen lainsäädäntö määritetään tämän osaston mukaisesti.

2.   Tämän osaston säännöksiä sovellettaessa palkkatyön tai itsenäisen ammatinharjoittamisen nojalla tai niiden seurauksena rahaetuutta saavien henkilöiden katsotaan harjoittavan tätä työtä tai ammattia. Tätä ei kuitenkaan sovelleta työkyvyttömyys-, vanhuus- tai perhe-eläkkeisiin eikä työtapaturman tai ammattitaudin vuoksi myönnettyihin eläkkeisiin eikä rahana maksettaviin toistaiseksi jatkuvan hoidon kattaviin sairausetuuksiin.

3.   Jollei 12–16 artiklasta muuta johdu,

6

Yleisestä vanhuuseläkkeestä 31.5.1956 annetun lain (Algemene Ouderdomswet; Stb. 1956, nro 281), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä AOW), 6 §:n 1–3 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän lain säännösten mukaan vakuutettu on henkilö, joka ei ole vielä saavuttanut eläkeikää ja joka

– –

3.   Poiketen siitä, mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, vakuutettujen piiriä voidaan laajentaa tai rajoittaa yleisellä hallintotoimella tai sen nojalla annetulla toimella.”

7

AOW:n 6a §:ssä säädetään seuraavaa:

”Tarvittaessa poiketen 6 §:stä ja siihen perustuvista säännöksistä

8

AOW:n 13 §:n 1 momentissa säädetään, että eläkkeen määrää vähennetään 2 prosentilla jokaiselta kalenterivuodelta, jona eläkkeeseen oikeutettu ei ole ollut vakuutettuna 15 vuotta täytettyään ja ennen kuin hän on täyttänyt 65 vuotta.

9

Yleisestä lapsilisästä 26.4.1962 annetun lain (Algemene Kinderbijlagwet; Stb. 1962, nro 160), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä AKW), 6 §:ssä toistetaan AOW:n 6 §:n sanamuoto samasanaisesti.

10

AKW:n 6a §:ssä todetaan seuraavaa:

”Tarvittaessa poiketen 6 §:stä ja siihen perustuvista säännöksistä

11

Sosiaalivakuutettujen piirin laajentamisesta ja rajoittamisesta 24.12.1998 annetun asetuksen (Besluit uitbreiding en beperking kring verzekerden volksverzekeringen 1999; Stb. 1998, nro 746) (jäljempänä BUB) 6 §:ssä, jonka otsikko on ”Työn tilapäinen keskeyttäminen Alankomaissa”, säädetään seuraavaa:

”Sosiaaliturvavakuutuksen piiriin kuuluu edelleen henkilö, joka ei asu Alankomaissa mutta joka työskentelee yksinomaan Alankomaissa ja jonka työskentely keskeytyy tilapäisesti:

12

Saksassa asuva Alankomaiden kansalainen X on 14.1.2013 alkaen ollut palkkatyössä Alankomaissa työvoiman vuokrausyrityksen kautta. Tämän yrityksen kanssa tehdyssä työsopimuksessa määrättiin, että työsuhde alkoi, kun toimeksianto tosiasiallisesti alkoi käyttäjäyrityksessä, ja että se päättyi automaattisesti heti, kun kyseinen toimeksianto käyttäjäyrityksen pyynnöstä loppui.

13

X suoritti tämän sopimuksen perusteella useita vuokratyötä koskevia toimeksiantoja, joiden välisistä ajanjaksoista pisin kesti 19.10.2013 ja 30.3.2014 välisen ajan ja lyhyimmät kestivät 20.9.2014 ja 25.9.2014 sekä 23.1.2015 ja 28.1.2015 välisen ajan.

14

X teki näinä toimeksiantojen välisinä ajanjaksoina vapaaehtoistyötä Alankomaissa sekä palkatonta hoitotyötä perhepiirissä. Hän teki myös kotitaloustyötä pojalleen, mistä hän sai hyvin pientä palkkaa.

15

SVB toimitti 6.7.2015 tekemällään päätöksellä X:n pyynnöstä tälle AOW:n mukaisia eläkeoikeuksia koskevan otteen, josta ilmenee, että hänelle oli 30.1.2015 mennessä karttunut 82 prosenttia AOW:n mukaisesta täydestä eläkkeestä. SVB katsoi tältä osin, että koska X asui Saksassa, hän oli ollut vakuutettu Alankomaiden sosiaaliturvajärjestelmässä vain niinä ajanjaksoina, jolloin hän oli tosiasiallisesti työskennellyt työvoiman vuokrausyritykselle Alankomaissa, mutta ei vuokratyötä koskevien eri toimeksiantojensa välisinä ajanjaksoina.

16

X:n tästä päätöksestä tekemä oikaisuvaatimus hylättiin SVB:n 21.12.2015 tekemällä päätöksellä perusteettomana, minkä jälkeen X nosti kanteen rechtbank Amsterdamissa (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat).

17

Tämä tuomioistuin määräsi 3.10.2016 antamallaan tuomiolla SVB:n tekemään uuden päätöksen. Se viittasi muun muassa 23.4.2015 annettuun tuomioon Franzen ym. (C-382/13, EU:C:2015:261) ja katsoi, että X:n suorittamien vuokratyötä koskevien toimeksiantojen välisiä ajanjaksoja oli pidettävä BUB:n 6 §:ssä tarkoitettuina loma- tai työttömyyskausina, joten X kuului näinä ajanjaksoina Alankomaiden lainsäädännön soveltamisalaan.

18

SVB valitti tästä tuomiosta nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen Centrale Raad van Beroepiin (sosiaaliturva- ja virkamiesasioiden ylioikeus, Alankomaat).

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että X ei voi saada vanhuuseläkettä Saksassa, koska hän ei ole täyttänyt vakuutuskausia tässä jäsenvaltiossa.

20

Puolan kansalainen Y, joka asuu perheineen Puolassa, on tehnyt 16.7.2007 alkaen palkkatyötä Alankomaissa työvoiman vuokrausyrityksen kautta; hän on tehnyt vuokrausyrityksen kanssa perättäisiä työsopimuksia, joiden välillä oli useita ajanjaksoja, joina hän ei työskennellyt.

21

Y teki 20.7.2015 kyseisen yrityksen kanssa kahdeksan kuukauden pituisen määräaikaisen työsopimuksen, jossa määrättiin, että jos käyttäjäyrityksessä tehtävä työ päättyisi, Y:n olisi otettava sopimuksen voimassaoloaikana vastaan soveltuvaa korvaavaa työtä, ja että työsopimus päättyisi, jos hän kieltäytyisi työn vastaanottamisesta tai ei olisi enää valmis tekemään työtä. Koska viimeksi mainittu tilanne toteutui, kyseinen sopimus päättyi 31.12.2015.

22

Y, joka ei ollut työskennellyt 1.1.2016 ja 7.2.2016 välisenä aikana, teki 8.2.2016 uuden työsopimuksen saman yrityksen kanssa.

23

SVB ilmoitti Y:lle 29.3.2016 tekemällään päätöksellä, ettei Y:llä ollut oikeutta Alankomaiden sosiaaliturvajärjestelmän mukaisiin perheavustuksiin tammi- ja helmikuulta 2016, koska hän ei ollut työskennellyt Alankomaissa kyseisten kuukausien ensimmäisenä työpäivänä.

24

Y:n oikaisuvaatimus hylättiin SVB:n 20.5.2016 tekemällä päätöksellä, minkä jälkeen Y nosti kanteen rechtbank Amsterdamissa.

25

Tämä tuomioistuin hylkäsi 5.1.2017 antamallaan tuomiolla kanteen perusteettomana. Se katsoi, että 20.7.2015 tehty työsopimus ei ollut voimassa 1.1.2016 ja 7.2.2016 välisenä aikana, ja tarkensi, ettei ollut osoitettu, että kyseisessä sopimuksessa olisi määrätty palkallisista tai palkattomista lomista. Tämän välikauden osalta kyse ei siten voinut olla BUB:n 6 §:ssä tarkoitetusta työn tilapäisestä keskeytymisestä.

26

Y valitti tästä tuomiosta Centrale Raad van Beroepiin.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että X ja Y ovat olleet vakuutettuina AOW:n ja AKW:n nojalla ajanjaksoina, joina he ovat suorittaneet vuokratyötä koskevia toimeksiantoja Alankomaissa, ja että pääasioissa on kyse siitä, kuuluivatko he Alankomaiden sosiaaliturvan piiriin enää näiden toimeksiantojen välisinä ajanjaksoina. Tuomioistuin katsoo, että tätä varten on määritettävä se lainsäädäntö, jota näiden ajanjaksojen aikana on sovellettava asetuksen N:o 883/2004 nojalla.

28

Se muistuttaa tältä osin, että asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 1 kohdan mukaan henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Tämä lainsäädäntö määritetään kyseisen asetuksen 11 artiklan 3 kohdan säännösten mukaan.

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että jotta asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a alakohtaa voitaisiin soveltaa, kyseen on oltava tämän asetuksen 1 artiklan a alakohdassa tarkoitetusta toiminnasta tai vastaavasta tilanteesta, jota pidetään palkkatyönä sen jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädännössä, jossa tätä toimintaa harjoitetaan tai vastaava tilanne vallitsee.

30

Tilanteita, joissa X ja Y toimeksiantojensa välisinä ajanjaksoina ovat, ei nyt käsiteltävässä asiassa voida kuitenkaan pitää asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan a alakohdassa tarkoitettuna palkkatyönä. Alankomaiden oikeuden mukaan X:n toimintaa Alankomaissa näiden ajanjaksojen aikana ei näet voida pitää palkkatyönä. Alankomaiden oikeuden mukaan myöskään Y ei ollut palkkatyössä kyseisten ajanjaksojen aikana, koska hänen työsopimuksensa oli tuolloin päättynyt. Myöskään palkattomasta lomasta ei ollut etukäteen sovittu, ja 8.2.2016 päivätty työsopimus oli tehty aiemmassa työsopimuksessa alun perin määrättyä päättymisajankohtaa pidemmäksi ajaksi.

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii näin ollen, voidaanko tilanteita, joissa X ja Y vuokratyötä koskevien toimeksiantojensa välisinä ajanjaksoina olivat, pitää asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan a alakohdassa tarkoitettuina ”vastaavina tilanteina”.

32

Se toteaa tässä yhteydessä, että työsuhde ei ollut enää voimassa X:n ja Y:n vuokratyötä koskevien toimeksiantojen välisinä ajanjaksoina, joten X:n ja Y:n ei voida katsoa olleen kyseisinä ajanjaksoina Alankomaiden oikeudessa tarkoitettuja työntekijöitä.

33

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että – kuten 19.9.2019 annetusta tuomiosta van den Berg ym. (C-95/18 ja C-96/18, EU:C:2019:767) ilmenee – työskentelyjäsenvaltio ei ole velvollinen soveltamaan sosiaaliturvalainsäädäntöään siirtotyöläiseen, joka asuu toisen jäsenvaltion alueella, sellaisten ajanjaksojen osalta, joiden aikana hän on asetuksen N:o 883/2004 II osaston nojalla viimeksi mainitun jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädännön alainen, vaikka tällä työntekijällä ei tämän lainsäädännön perusteella ole oikeutta vanhuuseläkkeeseen eikä perheavustuksiin. Sillä, että asianomaisilla henkilöillä ei ollut oikeutta samankaltaisiin etuuksiin asuinjäsenvaltiossaan, ei siten ole merkitystä.

34

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin epävarma siitä, onko lainsäädäntö, jota X:n ja Y:n vuokratyötä koskevien toimeksiantojen väliseen ajanjaksoon sovelletaan, määritettävä asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan e alakohdan nojalla.

35

Se väittää tältä osin, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä – ja erityisesti 23.4.2015 annetun tuomion Franzen ym. (C-382/13, EU:C:2015:261), joka koskee sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annettua neuvoston asetusta (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28, s. 1) ja sellaisena kuin se on muutettuna 18.12.2006 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1992/2006 (EUVL 2006, L 392, s. 1), 50 kohdasta –, jota voidaan soveltaa asetuksen N:o 883/2004 yhteydessä, ilmenee, että henkilöt, jotka tavallisesti työskentelevät yhdessä jäsenvaltiossa, kuuluvat asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a alakohdan soveltamisalaan, mikäli he eivät ole lopettaneet työskentelyään pysyvästi tai tilapäisesti, ja että he ovat edelleen tämän lainsäädännön alaisia myös niinä päivinä, joina he eivät tosiasiallisesti harjoita tätä toimintaa. Näin ollen ratkaisevaa merkitystä ei tältä osin ole sillä, että työsuhde on olemassa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei näin ollen sulje pois sitä mahdollisuutta, että X:n ja Y:n – ja erityisesti X:n – vuokratyötä koskevien toimeksiantojen väliset ajanjaksot eivät tosiasiallisesti merkitse sitä, että heidän palkkatyönsä Alankomaissa on loppunut. Se pohtii, mitkä ovat ne merkitykselliset seikat, jotka tässä yhteydessä on otettava huomioon, ja erityisesti, minkä ajan kuluttua on katsottava, että X:n tai Y:n kaltainen henkilö, jolla ei enää ole työsuhdetta, on lopettanut työskentelyn työskentelyjäsenvaltiossa.

36

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että mainitun tuomion 51 kohdasta ilmenee myös, että henkilö on heti asuinjäsenvaltion lainsäädännön alainen, jos hän ei ole palkkatyössä eikä hänellä ole työsuhdetta, vaikka hän on lopettanut työskentelynsä työskentelyvaltiossa vain tilapäisesti; ainoa poikkeus on tilanne, jossa asianomainen henkilö saa asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua etuutta.

37

Tässä tilanteessa Centrale Raad van Beroep päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

38

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmella ennakkoratkaisukysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, pääasiallisesti, onko asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a ja e alakohtaa tulkittava siten, että henkilö, joka asuu jäsenvaltiossa ja joka suorittaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen työvoiman vuokrausyrityksen kautta vuokratyötä koskevia toimeksiantoja tässä toisessa jäsenvaltiossa, on näiden toimeksiantojen välisinä ajanjaksoina työskentelyjäsenvaltionsa kansallisen lainsäädännön alainen, vai siten, että tällainen henkilö on tällaisina välikausina asuinjäsenvaltionsa kansallisen lainsäädännön alainen.

39

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 883/2004 II osaston säännökset, joihin myös sen 11 artiklan 3 kohta kuuluu, muodostavat täydellisen ja yhtenäisen lainvalintasääntöjen järjestelmän, jonka tarkoituksena on saattaa unionin alueella liikkuva työntekijä pelkästään yhden ainoan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän alaiseksi, jotta vältetään sovellettavien kansallisten lainsäädäntöjen päällekkäisyydet ja tästä mahdollisesti aiheutuvat hankalauudet (ks. vastaavasti tuomio 20.5.2021, FORMAT Urządzenia i Montaże Przemysłowe, C-879/19, EU:C:2021:409, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Tätä varten asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetään periaatteesta, jonka mukaan henkilö, joka on palkkatyössä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana jossakin jäsenvaltiossa, on kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädännön alainen.

41

Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa totesi, tällaisen työsuhteen olemassaolo on vailla merkitystä vain asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa poikkeuksellisessa tapauksessa, jossa palkkatyötä tekeviin tai itsenäisesti ammattia harjoittaviin henkilöihin rinnastetaan ne, jotka saavat rahaetuutta tällaisen toiminnan nojalla tai seurauksena.

42

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että X ja Y eivät ole saaneet vuokratyötä koskevien toimeksiantojensa välisinä ajanjaksoina asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja etuja.

43

Näin ollen on määritettävä, onko X:n ja Y:n katsottava olleen mainittujen ajanjaksojen aikana asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla palkkatyössä tai itsenäisinä ammatinharjoittajina.

44

Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan a alakohdan mukaan ”palkkatyöllä” tarkoitetaan toimintaa tai vastaavaa tilannetta, jota pidetään palkkatyönä sen jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädännössä, jossa tätä toimintaa harjoitetaan tai vastaava tilanne vallitsee.

45

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että X työskenteli sellaisen määräaikaisen vuokratyösopimuksen perusteella, joka sisälsi lausekkeen, jonka mukaan työsuhteen oli määrä alkaa, kun hän aloitti tosiasiallisesti työskentelynsä, ja päättyä, kun tämä työskentely loppui. Tästä seuraa, että X:n ja työvoiman vuokrausyrityksen välillä ei ollut työsuhdetta vuokratyötä koskevien toimeksiantojen välisinä ajanjaksoina.

46

Lisäksi on niin, että vaikka X oli näiden välikausien aikana ilmoittautuneena useiden alankomaalaisten työvoiman vuokrausyritysten listoille, hän ei suorittanut näiden vuokrausyritysten lukuun yhtään vuokratyötä koskevaa toimeksiantoa. X:n näiden välikausien aikana Alankomaissa tekemästä vapaaehtoistyöstä ja kotitaloustyöstä riittää, kun todetaan, ettei niitä voida ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pitää Alankomaiden lainsäädännössä tarkoitettuna palkkatyönä tai vastaavana tilanteena.

47

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee Y:n osalta, että hän oli työskennellyt työvoiman vuokrausyrityksen lukuun 20.7.2015 alkaneen ja 31.12.2015 päättyneen määräaikaisen työsopimuksen perusteella ja että hän on tehnyt saman yrityksen kanssa 8.2.2016 alkaneen uuden työsopimuksen. Y:n ja työvoiman vuokrausyrityksen välillä ei siten ollut työsuhdetta näiden kahden sopimuksen välisenä ajanjaksona eli 1.1.2016–7.2.2016.

48

Tästä seuraa, että X ja Y eivät olleet vuokratyötä koskevien toimeksiantojensa välisinä ajanjaksoina Alankomaiden lainsäädännössä tarkoitetussa palkkatyössä tai vastaavassa tilanteessa, koska he olivat lopettaneet työskentelyn. He eivät näin ollen kuuluneet asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a alakohdan soveltamisalaan, joten he eivät olleet Alankomaiden lainsäädännön alaisia.

49

Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa 23.4.2015 annetulla tuomiolla Franzen ym. (C-382/13, EU:C:2015:261), johon komissio ja ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaavat. Unionin tuomioistuin näet totesi tämän tuomion 50 ja 51 kohdassa, että sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jossa työtä tehdään, sovelletaan niin kauan kuin asianomainen henkilö työskentelee mainitussa jäsenvaltiossa mutta että sitä vastoin henkilöt, jotka ovat pysyvästi tai tilapäisesti lopettaneet työnteon, ovat asuinjäsenvaltionsa lainsäädännön alaisia. Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 82 ja 84 kohdassa totesi, tästä seuraa, että työskentelyjäsenvaltion lainsäädännön soveltamiseksi on aina tarpeen, että jatkuva työsuhde on olemassa. Työnteon konkreettisilla tavoilla, kuten sillä, että työtä tehdään osa-aikaisesti tai satunnaisesti, tai sillä, että siitä johtuvat konkreettiset velvoitteet on keskeytetty, ei ole merkitystä, kunhan ne eivät vaikuta työsuhteen jatkuvuuteen.

50

Näissä olosuhteissa ja kun otetaan huomioon tämän tuomion 48 kohdassa esitetty toteamus, X ja Y kuuluivat vuokratyötä koskevien toimeksiantojensa välisinä ajanjaksoina asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan e alakohdan soveltamisalaan; tämä alakohta on jäännössääntö, jota on tarkoitus soveltaa kaikkiin henkilöihin, joiden tilannetta ei ole nimenomaisesti säännelty mainitun asetuksen, jolla luodaan kattava järjestelmä sovellettavan lainsäädännön määrittämistä varten, muissa säännöksissä (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2019, Inspecteur van de Belastingdienst, C-631/17, EU:C:2019:381, 31 kohta).

51

Tämän säännöksen mukaan muut kuin mainitun kohdan a–d alakohdassa tarkoitetut henkilöt ovat asuinjäsenvaltioidensa lainsäädännön alaisia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän asetuksen muita säännöksiä, joissa heille taataan etuuksia yhden tai useamman muun jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti. Sitä sovelletaan sekä henkilöihin, jotka ovat pysyvästi lopettaneet työnteon, että henkilöihin, jotka ovat lopettaneet työnteon ainoastaan tilapäisesti (ks. analogisesti tuomio 11.12.2004, Adanez-Vega, C-372/02, EU:C:2004:705, 24 kohta).

52

Nyt käsiteltävässä asiassa tilanne, jossa X ja Y olivat vuokratyötä koskevien toimeksiantojensa välisinä ajanjaksoina, ei vastannut tilannetta, josta säädetään asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a alakohdassa – kuten tämän tuomion 45–48 kohdassa tuotiin esiin –, tai tilanteita, josta säädetään sen 11 artiklan 3 kohdan b–d alakohdassa, koska viimeksi mainituissa alakohdissa on kyse virkamiehistä, työttömistä ja asevoimien palvelukseen tai siviilipalvelukseen kutsutuista tai uudelleen kutsutuista henkilöistä.

53

Esitettyihin kysymyksiin on näin ollen vastattava, että asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a ja e alakohtaa on tulkittava siten, että henkilö, joka asuu jäsenvaltiossa ja joka suorittaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen työvoiman vuokrausyrityksen kautta vuokratyötä koskevia toimeksiantoja tässä toisessa jäsenvaltiossa, on näiden toimeksiantojen välisinä ajanjaksoina asuinjäsenvaltionsa kansallisen lainsäädännön alainen, jos työsuhde vuokratyösopimuksen nojalla on keskeytynyt näiden välikausien ajaksi.

54

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a ja e alakohtaa

on tulkittava siten, että

henkilö, joka asuu jäsenvaltiossa ja joka suorittaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen työvoiman vuokrausyrityksen kautta vuokratyötä koskevia toimeksiantoja tässä toisessa jäsenvaltiossa, on näiden toimeksiantojen välisinä ajanjaksoina asuinjäsenvaltionsa kansallisen lainsäädännön alainen, jos työsuhde vuokratyösopimuksen nojalla on keskeytynyt näiden välikausien ajaksi.