Asiaa koskevat oikeussäännöt

WTO:n oikeus

Unionin oikeus

Asian tausta

Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa

Valituksen tarkastelu

Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan rikkomista

Asianosaisten lausumat

– Ensimmäinen osa

– Toinen osa

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Toinen valitusperuste, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan rikkomista

Asianosaisten lausumat

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Kolmas valitusperuste, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan rikkomista

Asianosaisten lausumat

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Oikeudenkäyntikulut

1

Yieh United Steel Corp. (jäljempänä Yieh) vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 3.12.2019 antaman tuomion Yieh United Steel v. komissio (T-607/15, EU:T:2019:831; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen, jossa se vaati Kiinan kansantasavallasta ja Taiwanista peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kylmävalssattujen levyvalmisteiden tuontia koskevan lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta 26.8.2015 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/1429 (EUVL 2015, L 224, s. 10; jäljempänä riidanalainen asetus) kumoamista.

2

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi Uruguayn kierroksen monenvälisissä kauppaneuvotteluissa (1986–1994) laadittujen sopimusten tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa 22.12.1994 tehdyllä neuvoston päätöksellä 94/800/EY (EYVL 1994, L 336, s. 1) Marrakechissa 15.4.1994 allekirjoitetun Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimuksen ja sen liitteissä 1, 2 ja 3 olevat sopimukset, joihin kuuluu vuoden 1994 sopimus tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen VI artiklan soveltamisesta (EYVL 1994, L 336, s. 103; jäljempänä polkumyynnin vastainen sopimus).

3

Polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklassa, jonka otsikkona on ”Polkumyynnin määrittely”, määrätään seuraavaa:

”2.1   Tämän sopimuksen tarkoittamassa mielessä tuotetta on katsottava myytävän polkumyynnillä, toisin sanoen saatettavan kaupaksi toiseen maahan normaaliarvoansa alempaan hintaan, jos maasta toiseen viedyn tuotteen vientihinta on alempi kuin tavanomaisessa kaupankäynnissä sovellettu vastaavan tuotteen vertailukelpoinen hinta silloin, kun tuote on tarkoitettu viejämaan kulutukseen.

2.2   Silloin kun viejämaan kotimarkkinoilla tavanomaisessa kaupankäynnissä ei myydä vastaavaa tuotetta tai kun viejämaan kotimarkkinoiden erityisestä markkinatilanteesta tai myynnin vähäisyydestä johtuen – – tällaisen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua, polkumyyntimarginaali on määritettävä vertaamalla 2.1 kohdassa mainittua vientihintaa vastaavan tuotteen vertailukelpoiseen hintaan silloin, kun tuote on viety asianmukaiseen kolmanteen maahan, jos hinta on edustava, tai alkuperämaan tuotantokustannuksiin, joihin on lisätty kohtuullinen määrä hallinto-, myynti- ja muita kustannuksia sekä voittoa.

– –”

4

Riidanalaisen asetuksen antamisajankohtana Euroopan unionin soveltamista polkumyynnin vastaisista toimenpiteistä säädettiin polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1225/2009 (EUVL 2009, L 343, s. 51), sellaisena kuin se on muutettuna 13.6.2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 765/2012 (EUVL 2012, L 237, s. 1) (jäljempänä perusasetus).

5

Perusasetuksen 1 artiklan, jonka otsikkona on ”Periaatteet”, 1 ja 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Polkumyyntitullia voidaan soveltaa polkumyynnillä tuotuun tuotteeseen, jos tuotteen luovuttaminen vapaaseen liikkeeseen yhteisössä aiheuttaa vahinkoa.

2.   Tuotetta pidetään polkumyynnillä tuotuna, jos sen vientihinta yhteisöön on alempi kuin tavanomaisessa kaupankäynnissä käytettävä samankaltaisen tuotteen vertailukelpoinen hinta viejämaassa.”

6

Kyseisen asetuksen 2 artiklassa, jonka otsikkona on ”Polkumyynnin määrittely”, säädetään seuraavaa:

”A. Normaaliarvo

1.   Normaaliarvo perustuu tavallisesti viejämaan riippumattomien asiakkaiden tavanomaisessa kaupankäynnissä maksamiin tai maksettaviksi tuleviin hintoihin.

– –

2.   Normaaliarvon määritykseen käytetään tavallisesti kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen myyntiä, jos myynnin määrä on vähintään viisi prosenttia tutkimuksen kohteena olevan tuotteen myynnin määrästä yhteisöön. – –

3.   Mikäli samankaltaista tuotetta ei myydä tavanomaisessa kaupankäynnissä tai myynti on riittämätöntä tai erityisestä markkinatilanteesta johtuen tällaisen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua, samankaltaisen tuotteen normaaliarvo lasketaan alkuperämaan tuotantokustannusten perusteella lisättynä kohtuullisella määrällä myynti-, hallinto- ja muita kustannuksia sekä voittoa, tai tavanomaisessa kaupankäynnissä soveltuvaan kolmanteen maahan käytettyjen vientihintojen perusteella edellyttäen, että hinnat ovat edustavia.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun erityisen markkinatilanteen voidaan katsoa vallitsevan tarkasteltavana olevan tuotteen osalta muun muassa, jos hinnat ovat keinotekoisen alhaisia, jos vaihtokauppaa harjoitetaan merkittävässä määrin tai jos kyse on ei-kaupallisista valmistusmenettelyistä.

4.   Kun samankaltaista tuotetta myydään viejämaan kotimarkkinoilla tai kolmanteen maahan hinnoilla, jotka ovat alhaisempia kuin tuotannon (kiinteät ja muuttuvat) yksikkökustannukset lisättynä myynti-, hallinto- ja muilla kustannuksilla, myynnin voidaan hintansa vuoksi katsoa poikkeavan tavanomaisessa kaupankäynnissä käytetystä ja se voidaan jättää huomioon ottamatta normaaliarvoa määritettäessä vain, jos määritetään myynnin tapahtuneen pidennetyn ajanjakson kuluessa huomattavissa määrin ja hinnoilla, joilla ei voida kattaa kaikkia kustannuksia kohtuullisen ajan kuluessa.

– –

5.   Kustannukset lasketaan tavallisesti tutkimuksen kohteena olevan osapuolen kirjanpitomerkintöjen perusteella sillä edellytyksellä, että nämä merkinnät on tehty kyseisessä maassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti ja ne antavat kohtuullisen hyvän käsityksen kyseisen tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista.

Jos tutkimuksen kohteena olevan tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvät kustannukset eivät käy riittävän hyvin ilmi asianomaisen osapuolen kirjanpitomerkinnöistä, näitä kustannuksia oikaistaan tai ne määritetään saman maan muiden tuottajien tai viejien kustannusten perusteella tai, jos tällaisia tietoja ei ole saatavilla tai niitä ei voida käyttää, mitä tahansa muuta hyväksyttävää perustetta käyttäen, mukaan lukien muilta edustavilta markkinoilta saadut tiedot.

Kustannusten asianmukaista kohdentamista koskevat todisteet otetaan huomioon, jos osoitetaan, että tämäntyyppistä kohdentamista on todellisesti käytetty. Koska soveltuvampaa menetelmää ei ole, käytetään mieluiten liikevaihtoon perustuvaa kohdentamisjärjestelmää. Kustannukset oikaistaan asianmukaisesti niiden uusiutumattomien kustannuserien suhteen, jotka hyödyttävät tulevaa ja/tai nykyistä tuotantoa, ellei kyseisiä kustannuksia jo ole otettu huomioon tässä alakohdassa tarkoitetussa kustannusten kohdentamisessa.

– –”

7

Perusasetuksen 6 artiklan, jonka otsikkona on ”Tutkimus”, 8 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Asianomaisten osapuolten toimittamien tietojen, joiden perusteella päätelmät tehdään, paikkansapitävyys on tutkittava niin hyvin kuin mahdollista, paitsi 18 artiklassa vahvistetuissa olosuhteissa.”

8

Saman asetuksen 10 artiklan, jonka otsikkona on ”Taannehtivuus”, 4 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Lopullinen polkumyyntitulli voidaan kantaa tuotteista, jotka on luovutettu kulutukseen enintään 90 päivää ennen väliaikaisten toimenpiteiden soveltamispäivää, mutta ei ennen tutkimuksen vireillepanoa, sillä edellytyksellä, että tuonti on kirjattu 14 artiklan 5 kohdan mukaisesti, että [Euroopan] komissio on antanut tuojille mahdollisuuden esittää huomautuksiaan ja:

– –”

9

Asian tausta esitetään valituksenalaisen tuomion 1–11 kohdassa tiivistäen seuraavasti:

– –

10

Riidanalainen asetuksen voimassaolo päättyi 16.9.2021.

11

Yieh nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.10.2015 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati riidanalaisen asetuksen kumoamista.

12

Yieh vetosi kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koski perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 5 kohdan rikkomista sekä harkintavallan väärinkäyttöä ja toinen tämän asetuksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomista.

13

Ensimmäisellä kanneperusteellaan, joka koski perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 5 kohdan rikkomista ja harkintavallan väärinkäyttöä, Yieh väitti komission tehneen tosiseikkoja koskevan ilmeisen arviointivirheen kieltäytyessään hyväksymästä sen vaatimusta kierrätetyn rautaromun arvon vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista.

14

Tämän kanneperusteen yhteydessä Yieh väitti komission rikkoneen perusasetuksen 2 artiklan 5 kohtaa, kun se kieltäytyi ottamasta huomioon sen kirjanpitomerkintöjä ja kustannusten kohdentamismenetelmää, jota se sovelsi kuumavalssattujen kelojen hävikkiin, joka tapahtui asianomaisen tuotteen valmistuksen aikana.

15

Tämän rikkomisen vuoksi komissio teki Yiehin mukaan ilmeisen virheellisen päätelmän siitä, että Yieh ei ollut sisällyttänyt täysimääräisesti kuumavalssattujen kelojen tuotannonmenetystä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksiin, joten komissio kieltäytyi tämän seurauksena niin ikään virheellisesti vähentämästä kierrätettyä rautaromua tämän tuotteen tuotantokustannuksista, mikä sen mukaan paisutti keinotekoisesti normaaliarvoa perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan vastaisesti.

16

Kieltäytymällä vähentämästä kierrätetyn rautaromun arvoa komissio käytti Yiehin mukaan väärin harkintavaltaansa.

17

Toisella kanneperusteellaan, joka koski perusasetuksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomista, Yieh väitti komission rikkoneen tämän asetuksen 2 artiklan 1 kohtaa, kun se kieltäytyi ilman riittäviä perusteluja ottamasta normaaliarvon määrittämiseksi huomioon asianomaisen tuotteen myyntiä tavanomaisessa kaupankäynnissä sen riippumattomalle asiakkaalle Taiwanissa, ja rikkoneen kyseisen asetuksen 2 artiklan 2 kohtaa, kun se hylkäsi asianomaisen myynnin yksinomaan sillä perusteella, että tämä asiakas vei asianomaisen tuotteen tämän myynnin jälkeen maasta, vaikka komissio ei ollut osoittanut, että Yiehillä oli aikomus olla tarkoittamatta tätä tuotetta kotimarkkinoiden kulutukseen.

18

Unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 20.7.2016 antamallaan määräyksellä Euroferin väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia.

19

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla Yiehin kanneperusteet ja siten kanteen kokonaisuudessaan.

20

Yieh vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

21

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

22

Eurofer vaatii, että unionin tuomioistuin

23

Valituksensa tueksi Yieh vetoaa kolmeen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan rikkomista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt virheellisesti soveltamatta kyseistä säännöstä, toinen tämän asetuksen 2 artiklan 5 kohdan rikkomista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt vertailematta asianmukaisesti komission tarkastustarpeita sen tutkimuksen yhteydessä ja Yiehin etuja, ja kolmas kyseisen asetuksen 2 artiklan 2 kohdan rikkomista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on katsonut komission voivan jättää viejämaan kotimarkkinoilla toteutetun myynnin (jäljempänä kotimarkkinamyynti) normaaliarvon laskemisen ulkopuolelle selvittämättä asianomaisen tuotteen lopullista vientiä koskevaa myyjän erityistä aikomusta tai tietämystä.

24

Ensimmäinen valitusperuste, joka kohdistuu valituksenalaisen tuomion 60 ja 61 kohtaan, jakautuu kahteen osaan.

25

Ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa Yieh väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt ilmeisen virheen tulkitessaan sen perusasetuksen 2 artiklan 3 kohtaan perustuvaa väitettä, minkä seurauksena se on virheellisesti jättänyt soveltamatta tätä säännöstä.

26

Yiehin mukaan valituksenalaisen tuomioon 60 kohtaan liittyy ilmeinen arviointivirhe siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on edellyttänyt siinä, että perusasetuksen 2 artiklan 4 kohtaa on osoitettava rikotun ennen kyseisen asetuksen 2 artiklan 3 kohdan rikkomiseen vetoamista.

27

Yiehin mukaan perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdalla ei ole tässä asiassa merkitystä.

28

Unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan lisäksi katsonut virheellisesti samassa valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa, että asianomaisen myynnin kannattamattomuus oli ainoa peruste sille, että komissio muodosti laskennallisen normaaliarvon.

29

Yiehin mukaan erityisesti väliaikaista tullia koskevan asetuksen 74 perustelukappaleesta ilmenee, että laskennallinen normaaliarvo muodostettiin niille tuotelajeille, joiden myyntiä ei ollut lainkaan tai joiden myynti ei ollut riittävää taikka jos myynnin ei havaittu tapahtuneen tavanomaisessa kaupankäynnissä, ja että komissio ei käyttänyt laskennallista normaaliarvoa niille tuotelajeille, joiden myynti oli todettu kannattamattomaksi, vaan pikemminkin painotettua keskimääräistä myyntihintaa.

30

Yieh kiistää lisäksi valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa esitetyn toteamuksen, jonka mukaan ”[Yieh] ei kiistä tässä kanteessa komission normaaliarvon muodostamiseksi noudattamaa menetelmää, joka mainitaan perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa”.

31

Yieh väittää nimittäin kiistäneensä nimenomaisesti unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamansa kanteen 44 kohdassa normaaliarvon muodostamismenetelmän, jota komissio on soveltanut, siltä osin kuin komissio kieltäytyi hyväksymästä sen vaatimusta kierrätetyn rautaromun arvon vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan perusteella.

32

Komissio väittää, että ilman riittäviä todisteita sillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kieltäytyä vähentämästä kierrätetyn rautaromun arvoa asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, koska se ei voinut vahvistaa luotettavasti perusasetuksen 6 artiklan 8 kohdassa edellytettyjen tarkastusten perusteella, sisälsikö ilmoitettu menetys vaaditut raaka-ainekustannukset, eikä myöskään kierrätetyn rautaromun arvon vähentämisen määrää.

33

Lisäksi komissio kiistää Yiehin tulkinnan valituksenalaisen tuomion 60 ja 61 kohdasta.

34

Eurofer väittää, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on jätettävä tutkimatta, koska kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa, Yieh ei ollut esittänyt väitettään laskennallisen normaaliarvon muodostamisen virheellisyydestä ensimmäisessä oikeusasteessa.

35

Eurofer korostaa lisäksi, että Yieh ei ole esittänyt argumentteja osoittaakseen, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt ilmeisen virheen tätä väitettä aineellisesti arvioidessaan. Se muistuttaa, että se, että komissio kieltäytyi vähentämästä kierrätetyn rautaromun arvoa asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista laskennallisen normaaliarvon laskemiseksi, on perusteltua kaksinkertaisen vähentämisen ja kustannusten keinotekoisen pienentämisen riskin vuoksi.

36

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa Yieh väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut virheellisesti, ettei perusasetuksen 2 artiklan 3 kohta ole luonteeltaan itsenäinen. Unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa asettanut tämän säännöksen rikkomista koskevan toteamuksen edellytykseksi sen, että ensin esitetään toteamuksia tämän asetuksen 2 artiklan 4 kohdan tai 2 artiklan 5 kohdan nojalla.

37

Tällainen perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan itsenäisen luonteen kiistäminen on Yiehin mukaan ristiriidassa polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 2 kohdan vastaavaa määräystä koskevan WTO:n päätöksentekokäytännön kanssa, minkä lisäksi se johtaa siihen, että Yieh ei voi riitauttaa pelkästään komission käyttämää laskentamenetelmää laskennallisen normaaliarvon määrittämiseksi.

38

Lisäksi komission tarkastelun, joka koskee kysymystä kierrätetyn rautaromun arvon vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, pitäisi olla ulottuvuudeltaan erilainen sen mukaan, suoritetaanko tämä tarkastelu perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan vai kyseisen asetuksen 2 artiklan 4 kohdan perusteella. Viimeksi mainitulla säännöksellä ei ole merkitystä tässä asiassa kotimarkkinamyynnin kannattavuuden vuoksi. Komissiolle perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan yhteydessä kuuluva tehtävä ei näin ollen voi olla sama kuin kyseisen asetuksen 2 artiklan 4 kohtaan liittyvä tehtävä, jota unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 78–80 kohdassa.

39

Komissio ja Eurofer kiistävät Yiehin tulkinnan valituksenalaisen tuomion 60 kohdasta. Unionin yleinen tuomioistuin ei niiden mukaan katsonut, että perusasetuksen 2 artiklan 3 kohta ei ole itsenäinen säännös, vaan pikemminkin totesi, että laskennallisen normaaliarvon muodostaminen oli seurausta siitä, että komissio sovelsi perusasetuksen 2 artiklan 4 kohtaa.

40

Ensimmäisellä valitusperusteellaan, joka kohdistuu valituksenalaisen tuomion 60 ja 61 kohtaan ja jakautuu kahteen osaan, jotka ovat suurelta osin päällekkäisiä ja jotka voidaan siten tutkia yhdessä, Yieh väittää unionin yleisen tuomioistuimen rikkoneen perusasetuksen 2 artiklan 3 kohtaa.

41

Tältä osin on todettava, että – kuten myös komissio väittää – Yiehin ensimmäisen valitusperusteensa yhteydessä valituksenalaisen tuomion 60 ja 61 kohtaan kohdistama kritiikki perustuu pitkälti näiden kohtien virheelliseen tulkintaan. Koska unionin yleinen tuomioistuin on kyseisissä kohdissa vastauksena Yiehin esittämiin erityisiin perusteluihin aivan oikein esittänyt perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan säännösten ja 2 artiklan 4 ja 5 kohdan säännösten välisen suhteen, on syytä katsoa, että näihin samoihin kohtiin ei liity oikeudellista virhettä.

42

Toisin kuin Yieh väittää ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, valituksenalaisen tuomion 60 ja 61 kohdasta ei voida päätellä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi niissä ”jättänyt soveltamatta” perusasetuksen 2 artiklan 3 kohtaa.

43

Toisin kuin Yieh väittää ensimmäisen valitusperusteensa toisessa osassa, tuomion 60 ja 61 kohdasta ei voida liioin päätellä unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen, että perusasetus ei ole ”luonteeltaan itsenäinen”, ja asettaneen tämän säännöksen rikkomista koskevan toteamuksen edellytykseksi sen, että ensin esitetään tämän asetuksen 2 artiklan 4 kohdan tai 2 artiklan 5 kohdan nojalla toteamuksia, joiden perusteella näitä viimeksi mainittuja säännöksiä voidaan päätellä rikotun, mistä seurasi Yiehin mukaan, että se ei voinut riitauttaa pelkästään komission käyttämää laskentamenetelmää laskennallisen normaaliarvon määrittämiseksi, vaikka se esitti tällaisen väitteen unionin yleisessä tuomioistuimessa.

44

Tältä osin valituksenalaisen tuomion 60 ja 61 kohtaa on aiheellista tarkastella siinä asiayhteydessä, jossa unionin yleinen tuomioistuin arvioi ensimmäistä kanneperustetta, eli kuten valituksenalaisen tuomion 29, 48, 49 ja 56 kohdasta ilmenee, lähinnä niiden Yiehien esittämien perustelujen yhteydessä, joiden mukaan se, että komissio kieltäytyi perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan vastaisesti vähentämästä kierrätetyn rautaromun arvoa asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, ”paisutti keinotekoisesti” normaaliarvoa kyseisen asetuksen 2 artiklan 3 kohdan vastaisesti, mikä johti niiden tuotelajien osuuden kasvuun, joiden osalta normaaliarvo oli muodostettu tuotantokustannuksia alhaisemmin hinnoin toteutetun myynnin perusteella.

45

Unionin yleinen tuomioistuin viittaa valituksenalaisen tuomion 52–55 kohdassa perustellusti 1.10.2014 annettuun tuomioon neuvosto v. Alumina (C‑393/13 P, EU:C:2014:2245) perustuvaan oikeuskäytäntöön, joka koskee muun muassa perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan ja saman asetuksen 2 artiklan 4 kohdan säännösten välistä suhdetta.

46

Nyt kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa tämä suhde ilmenee seuraavasti.

47

Jos komissio toteaa tutkimuksensa kuluessa, että tietty kotimarkkinamyynti ei ole kannattavaa, koska tuotteet on myyty hinnoilla, jotka ovat alhaisempia kuin ”tuotantokustannukset” eli tuotannon (kiinteät ja muuttuvat) yksikkökustannukset lisättynä myynti-, hallinto- ja muilla kustannuksilla, pidennetyn ajanjakson kuluessa huomattavissa määrin ja hinnoilla, joilla ei voida kattaa kaikkia kustannuksia kohtuullisen ajan kuluessa, tämän myynnin katsotaan poikkeavan ”tavanomaisesta kaupankäynnistä”, ja se on siis jätettävä pois laskentaperusteesta normaaliarvon määrittämiseksi perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Tässä tapauksessa voitiin soveltaa tämän asetuksen 2 artiklan 3 kohtaa, jonka mukaan asianomaisten tuotteiden toinen, niin sanottu laskennallinen normaaliarvo laskettiin kyseisten tuotantokustannusten perusteella lisättynä kohtuullisella määrällä voittoa.

48

Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa, että se, että komissio turvautuu tietyn kotimarkkinamyynnin osalta laskennalliseen normaaliarvoon, ei perustu toteamukseen perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta ”erityisestä markkinatilanteesta”, joka liittyy ”keinotekoisen alhaisiin” hintoihin. Yieh ei ole muutoksenhakuvaiheessa riitauttanut tätä olennaisesti tosiseikkoja koskevaa toteamusta.

49

On huomattava, että samassa 60 kohdassa, siltä osin kuin kyse on nimenomaan tämän tuomion 47 kohdassa todetusta suhteesta, unionin yleinen tuomioistuin toteaa perustellusti, että tämä turvautuminen laskennalliseen normaaliarvoon ”on välitön seuraus” komission päätelmästä, jonka mukaan tietty kotimarkkinamyynti on toteutettu hinnoilla, jotka ovat alhaisempia kuin tuotantokustannukset perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla tavalla, ”komission hylättyä kantajan vaatimuksen rautaromun vähentämisestä”.

50

Kuten valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa vahvistetaan, unionin yleinen tuomioistuin on kyseisen tuomion 60 kohdassa tehnyt tosiseikkoja koskevan toteamuksen, jonka mukaan tässä tapauksessa se, että komissio on käyttänyt ”vähemmistöä edustavan” kotimarkkinamyynnin osalta laskennallista normaaliarvoa perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti, perustuu suoraan siihen, että komission hylättyä Yiehin vaatimuksen kierrätetyn rautaromun arvon vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista tämän kotimarkkinamyynnin on katsottu toteutuneen tuotantokustannuksia alemmilla hinnoilla kyseisen asetuksen 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla, vaikka se oli kannattavaa eikä sitä siis olisi jätetty huomiotta tämän viimeksi mainitun säännöksen nojalla, jos komissio olisi hyväksynyt tämän vähentämisvaatimuksen ja näin ollen pienentänyt kyseisiä tuotantokustannuksia vaadittuun määrään saakka ja siten normaaliarvoa.

51

Toisin kuin Yieh väittää, tätä tosiseikkoja koskevaa toteamusta, joka koskee vain ”tiettyä [Yiehin] ilmoittamaa kaupankäyntiä”, ei voida tulkita siten, että laskennallinen normaaliarvo olisi muodostettu ainoastaan kannattamattoman myynnin tapauksissa. Valituksenalaisen tuomion 60 kohta ei siten ole mitenkään ristiriidassa väliaikaista tullia koskevan asetuksen 74 perustelukappaleen kanssa, jossa todetaan, että laskennallista normaaliarvoa on käytetty myös riittämättömän kotimarkkinamyynnin osalta perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

52

Vaikka ensimmäisellä perusteellaan Yieh kyseenalaistaa tämän saman tosiseikkoja koskevan toteamuksen, on aluksi muistutettava, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta. Ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa ja selvitysaineistoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tosiseikat ja selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen valitusasioissa harjoittaman valvonnan piiriin (ks. vastaavasti tuomio 26.9.2018, Philips ja Philips France v. komissio, C‑98/17 P, ei julkaistu, EU:C:2018:774, 40 kohta ja tuomio 11.11.2021, Autostrada Wielkopolska v. komissio ja Puola, C‑933/19 P, EU:C:2021:905, 92 ja 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Lisäksi valittajan, joka väittää unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen tosiseikat tai selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, on SEUT 256 artiklan, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan ilmoitettava täsmällisesti ne seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja näytettävä toteen ne arviointivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan päätynyt niiden ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä asiakirja-aineistosta selvästi ilman, että tosiseikastoa ja selvitysaineistoa on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen (tuomio 11.11.2021, Autostrada Wielkopolska v. komissio ja Puola, C‑933/19 P, EU:C:2021:905, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54

Unionin tuomioistuin on päätellyt tästä, että sillä ei ole toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä periaatteessa myöskään arvioida sitä selvitysaineistoa, johon unionin yleinen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin kun tämä selvitysaineisto on saatu asianmukaisesti ja kun todistustaakkaa ja asian selvittämistä koskevia menettelysääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita on noudatettu, ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen näyttöarvoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (tuomio 2.6.2016, Photo USA Electronic Graphic v. neuvosto, C‑31/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:390, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

55

On huomattava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisen kauppapolitiikan ja aivan erityisesti kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset ja poliittiset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia (tuomio 20.1.2022, komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2022:38, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56

Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tätä laajaa harkintavaltaa koskevassa tuomioistuinvalvonnassa on rajoituttava tarkistamaan, että menettelysääntöjä on noudatettu, että arvioinnin perustaksi hyväksytyt tosiseikat ovat paikkansapitäviä, että näitä tosiseikkoja arvioitaessa ei ole tehty ilmeistä virhettä ja että harkintavaltaa ei ole käytetty väärin (ks. vastaavasti tuomio 20.1.2022, komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2022:38, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, tämä rajoitettu tuomioistuinvalvonta ulottuu erityisesti polkumyyntimarginaalin eri laskentamenetelmien valintaan ja tuotteen normaaliarvon arviointiin.

58

Unionin tuomioistuin on myös toistuvasti todennut, että unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama valvonta, joka koskee todisteita, joihin unionin toimielimet perustavat toteamuksensa, ei merkitse tosiseikkojen uutta arviointia, jolla korvataan kyseisten toimielinten tekemä arviointi. Tällä valvonnalla ei loukata kyseisten toimielinten laajaa harkintavaltaa kauppapolitiikan alalla, vaan siinä rajoitutaan toteamaan, tukevatko nämä todisteet toimielinten tekemiä päätelmiä. Unionin yleisen tuomioistuimen on näin ollen paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (tuomio 20.1.2022, komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2022:38, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Kun otetaan tämä oikeuskäytäntö huomioon, unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa esittämä tosiseikkoja koskeva toteamus voitaisiin kyseenalaistaa vain, jos sen paikkansapitämättömyyden osoitettaisiin ilmenevän unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetystä asiakirja-aineistosta. Tässä tapauksessa Yieh ei ole näyttänyt, että näin olisi.

60

Yieh ei myöskään väitä eikä ole osoittanut, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla niitä arvioidessaan.

61

Se ei ole myöskään osoittanut unionin yleistä tuomioistuinta voitavan arvostella siitä, että se on jättänyt toteamatta, että komissio on tämän tuomion 56 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti tehnyt näitä tosiseikkoja koskevan ilmeisen arviointivirheen.

62

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen 74 perustelukappaleesta ei ilmene, kuten Yieh väittää, että komissio ei olisi käyttänyt laskennallista normaaliarvoa niille tuotelajeille, joiden myynti oli todettu kannattamattomaksi, vaan pikemminkin painotettua keskimääräistä myyntihintaa. Tässä perustelukappaleessa todetaan ainoastaan, että laskennallista normaaliarvoa käytettiin myös, jos ”myynnin ei havaittu tapahtuneen tavanomaisessa kaupankäynnissä”.

63

Toisin kuin Yieh väittää, unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa tutkinut sen väitteen perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan rikkomisesta.

64

Unionin yleinen tuomioistuin päättelee mainitussa kohdassa siitä, että riidanalaisessa asetuksessa suljetaan pois tietty kotimarkkinamyynti normaaliarvon määrittämisestä sillä perusteella, että se on perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti todettu kannattamattomaksi, että ”siltä osin kuin [tämän asetuksen] 2 artiklan 3 kohdassa luetellaan eri tilanteet, jotka määrittävät tutkimuksesta vastaavan viranomaisen velvollisuuden muodostaa vientiä harjoittavan tuottajan asianomaisen tuotteen normaaliarvo, kyseisen kohdan rikkomista ei missään tapauksessa voida osoittaa riidanalaisen asetuksen kumoamiseksi toteamatta, että saman asetuksen 2 artiklan 4 kohtaa on rikottu”. Lisäksi se toteaa, että ”muilta osin [Yieh] ei kiistä [tässä ensimmäisessä oikeusasteessa nostetussa kanteessa] komission normaaliarvon muodostamiseksi noudattamaa menetelmää, joka mainitaan perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa”.

65

Vaikka unionin yleinen tuomioistuin ei valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa päättele, että perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan rikkomista koskeva väite on hylättävä, tämä hylkääminen todetaan selvästi tämän tuomion 111 kohdassa sen jälkeen, kun unionin yleinen tuomioistuin on saman tuomion 62–110 kohdassa tutkinut perusteellisesti ja hylännyt väitteen tämän asetuksen 2 artiklan 5 kohdan rikkomisesta.

66

Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on syytä hylätä.

67

Toisella valitusperusteellaan Yieh väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt vertailematta asianmukaisesti sen etuja ja komission tarkastustarpeita sen tutkimuksen yhteydessä, mikä merkitsee perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan rikkomista.

68

Unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan kuitenkin itse myöntänyt polkumyynnin vastaisen asetuksen liitteen II ja sitä koskevan päätöksentekokäytännön mukaisesti, että komission tarkastustarpeiden ja perusasetuksen 2 artiklan 5 kohtaan perustuvien Yiehin oikeuksien välillä on saavutettava tasapaino.

69

Tässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin on Yiehin mukaan antanut suuremman painoarvon komission tarkastustarpeille katsoessaan, että koska kotimarkkinamyynnin kannattavuuskysymys oli merkityksellinen polkumyyntitutkimuksen yhteydessä, komissiolla oli oikeus saada hyvin täsmällisiä tietoja Yiehin kustannuksista ja että komissio oli perustellusti voinut hylätä Yiehin käyttämän kustannustenlaskentamenetelmän rautaromun tuotannonmenetyksen kirjaamiseksi.

70

Yiehin mukaan unionin yleinen tuomioistuin on hylätessään valituksenalaisen tuomion 94 kohdassa argumentin, jonka mukaan kuumavalssattujen kelojen määrää koskevien täsmällisten tietojen hankkiminen olisi merkinnyt Yiehille suhteetonta työtaakkaa, jättänyt suorittamatta tätä työtaakkaa koskevan tosiseikkojen arvioinnin ja vertailematta sitä tutkimuksen tarpeisiin.

71

Komissio ja Eurofer väittävät, että jotkin Yiehin toisen valitusperusteensa yhteydessä esittämistä argumenteista on jätettävä tutkimatta ja että tämä peruste on joka tapauksessa hylättävä.

72

Toisella valitusperusteellaan Yieh kritisoi sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 69–111 kohdassa tarkastellut sen kanneperustetta, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan rikkomista ja kohdistuu siihen, että komissio kieltäytyi hyväksymästä sen vaatimusta kierrätetyn rautaromun tietyn arvon vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista.

73

Tältä osin Yieh väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt vertailematta asianmukaisesti sen etuja ja komission tarkastustarpeita sen tutkimuksen yhteydessä, mikä merkitsee kyseisen säännöksen rikkomista.

74

Yieh väittää lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin on hylätessään valituksenalaisen tuomion 94 kohdassa sen väitteen, jonka mukaan juuri asianomaisen tuotteen valmistamiseksi ostettujen kuumavalssattujen kelojen täsmällistä määrää koskevien tietojen hankkiminen olisi merkinnyt Yiehille suhteetonta työtaakkaa, jättänyt suorittamatta tätä työtaakkaa koskevan tosiseikkojen arvioinnin ja vertailematta sitä tutkimuksen tarpeisiin.

75

Tältä osin on todettava aluksi, että tämä toinen valitusperuste ei kohdistu valituksenalaisen tuomion 94 kohtaa lukuun ottamatta mihinkään kyseisen tuomion nimenomaiseen kohtaan.

76

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi. Mainitun työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa määrätään, että oikeudellisissa perusteissa ja perusteluissa, joihin vedotaan, on yksilöitävä täsmällisesti, mitkä unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelujen kohdat riitautetaan (tuomio 28.2.2018, mobile.de v. EUIPO, C‑418/16 P, EU:C:2018:128, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Tämän viimeksi mainitun vaatimuksen noudattaminen on erityisen tärkeää tässä tapauksessa, koska kyseessä oleva valitusperuste potentiaalisesti koskee hyvin monia olennaisesti tosiseikkoja koskevia eri arviointeja, jotka on esitetty perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan säännösten osalta ja jotka sisältyvät valituksenalaisen tuomion 69–111 kohdassa esitettyihin yksityiskohtaisiin perusteluihin.

78

Tästä seuraa, että toinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se ei kohdistu mihinkään muuhun valituksenalaisen tuomion kohtaan kuin sen 94 kohtaan.

79

Siltä osin kuin se kohdistuu tähän 94 kohtaan, tämän kohdan sanamuodostakin ilmenee unionin yleisen tuomioistuimen ensin tutkineen ja sitten hylänneen Yiehin vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen sekä istunnossa esittämän väitteen, jonka mukaan sellaisten tietojen etsiminen, jotka koskivat juuri asianomaisen tuotteen valmistamiseksi ostettujen kuumavalssattujen kelojen täsmällistä määrää, olisi merkinnyt suhteetonta työtaakkaa ja jonka mukaan se saattoi hyväksyttävästi katsoa, että kyseiset tiedot eivät olleet enää tarpeen, jos komissio ei tätä vaatinut.

80

Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisessä 94 kohdassa, että yhtäältä komissio ei ilmaissut missään vaiheessa minkäänlaista aikomusta olla haluamatta kyseisiä tietoja ja että toisaalta kantaja ei ollut huolellinen eikä tiedustellut komissiolta, oliko olettamus siitä, ettei pyydettyjä tietoja haluttu, perusteltu. Se lisää samassa 94 kohdassa komission perustellusti todenneen, että se ei ollut peruuttanut kyseistä tiedonsaantipyyntöä täydentävässä kyselylomakkeessaan, joka laadittiin tarkastuskäynnin jälkeen, koska se koski yksinomaan vientimyyntiä eikä sillä ollut mitään vaikutusta asianomaiseen pyyntöön.

81

Valituksenalaisen tuomion 94 kohta on lisäksi ymmärrettävä niiden yksityiskohtaisten perustelujen asiayhteydessä, jotka esitetään tämän tuomion 69–111 kohdassa ja joissa unionin yleinen tuomioistuin korostaa, että sen selvitysaineistosta tekemän arvioinnin mukaan komissiota ei voitu kritisoida siitä, että se oli hylännyt vaatimuksen kierrätetyn rautaromun arvon vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, koska ilman asianomaisen tuotteen valmistukseen ostettujen kuumavalssattujen kelojen määriä koskevia täysimääräisiä ja luotettavia tietoja, joita komissio oli kuitenkin pyytänyt, se ei kyennyt tarkistamaan tämän vähentämisen paikkansapitävyyttä.

82

Unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa yhteenvedon arvioinnistaan, joka koskee Yiehin eri perusteluita, joilla se pyrki riitauttamaan komission kieltäytymisen hyväksymästä sen vaatimusta kierrätetyn rautaromun arvon vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, ja korosti, että vaikka Yieh oli toki toimittanut joitakin lisätietoja jopa paikalla tehdyn tarkastuskäynnin jälkeen ja väliaikaista tullia koskevan asetuksen antamisen jälkeen, se ei sen sijaan ollut ilmoittanut missään vaiheessa asianomaisen tuotteen valmistukseen kulutettujen kuumavalssattujen kelojen täsmällistä määrää koskevia tietoja, joita komissio saattoi pitää välttämättöminä täyttääkseen tarkastustehtävänsä muun muassa siltä osin kuin vaatimus kierrätetyn rautaromun arvon vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista liittyi asianomaisen tuotteen valmistuksessa kulutettujen kuumavalssattujen kelojen määrään.

83

Yieh ei kuitenkaan voi kyseenalaistaa näitä olennaisesti tosiseikkoja koskevia eri arviointeja, jotka unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt, myös valituksenalaisen tuomion 94 kohdassa, tukeutumalla väitteeseen, jonka mukaan kyseessä olevia intressejä ei ole vertailtu asianmukaisesti.

84

Kuten tämän tuomion 52 kohdassa on todettu, lukuun ottamatta sitä tapausta, että tosiseikat on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, unionin yleisen tuomioistuimen suorittama tosiseikkojen arviointi ei ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen valitusasioissa harjoittaman valvonnan piiriin.

85

Koska Yieh ei ole tässä tapauksessa osoittanut tällaista vääristyneellä tavalla huomioon ottamista, sen esittämä peruste, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole valituksenalaisen tuomion 94 kohdassa vertaillut asianmukaisesti kyseessä olevia intressejä, on jätettävä muutoksenhakuvaiheessa tutkimatta.

86

Edellä esitetyn perusteella toinen valitusperuste on jätettävä kokonaisuudessaan tutkimatta.

87

Kolmannella valitusperusteellaan Yieh väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut perusasetuksen 2 artiklan 2 kohtaa todetessaan valituksenalaisen tuomion 129–135 kohdassa, että komissio saattoi kieltäytyä ottamasta kotimarkkinamyyntiä huomioon normaaliarvon määrittämiseksi sillä perusteella, että asianomaisia tuotteita ei ollut tarkoitettu kotimarkkinoiden kulutukseen vaan vientiin, ilman että kyseisen toimielimen olisi osoitettava vientiä harjoittavan tuottajan tätä käyttötarkoitusta koskeva erityinen aikomus tai tietämys myyntihetkellä.

88

Ensinnäkin Yieh kiistää sen, että valituksenalaisen tuomion 129 ja 130 kohdassa esitetty perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan eri kieliversioiden tarkastelu voisi vahvistaa unionin yleisen tuomioistuimen johtopäätöksen, jonka mukaan tässä säännöksessä ei aseteta komissiolle velvollisuutta näyttää toteen vientiä harjoittavan tuottajan asianomaisten tuotteiden lopullista käyttötarkoitusta koskevaa tietämystä tai aikomusta myyntihetkellä.

89

Toiseksi Yieh vastustaa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 132 ja 135 kohdassa hyväksymää perusasetuksen asiayhteyteen perustuvaa ja teleologista tulkintaa. Se katsoo, että vaikka perusasetuksesta ilmenee, että tässä asetuksessa tarkoitetut polkumyynti, vahinko ja kiertäminen voidaan todeta vientiä harjoittavan tuottajan aikomuksesta riippumatta, polkumyynnin vastaisen toimenpiteen soveltamiseen liittyy kuitenkin subjektiivinen tekijä, kun kyseessä on asianomaisten vientiä harjoittavien tuottajien ”vilpillisestä” toiminnasta määrättävä seuraamus. Muissa perusasetuksen säännöksissä ja muissa kaupan suojakeinoissa, kuten tukien vastaisissa säännöksissä, velvoitetaan tutkimuksesta vastaava viranomainen varmistamaan vientiä harjoittavien tuottajien subjektiivinen tietämys ja aikomus.

90

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin esittää Yiehin mukaan valituksenalaisen tuomion 134 kohdassa kehäpäätelmän katsoessaan, että se, että asianomaisen tuotteen käyttötarkoitusta koskeva myyjän aikomus tai tosiasiallinen tietämys myyntihetkellä pitäisi näyttää toteen, merkitsisi sitä, että normaaliarvon määrittämiseksi voitaisiin ottaa huomioon vietyjen tuotteiden hintoja, jotka voisivat vääristää tätä normaaliarvon määrittämistä.

91

Komissio ja Eurofer kiistävät Yiehin väitteet ja katsovat, että kolmas valitusperuste on hylättävä, koska unionin yleisen tuomioistuimen arviointiin ei liity minkäänlaista oikeudellista virhettä.

92

Aluksi on todettava perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta säännöstä, jonka mukaan ”normaaliarvo perustuu tavallisesti viejämaan riippumattomien asiakkaiden tavanomaisessa kaupankäynnissä maksamiin tai maksettaviksi tuleviin hintoihin”, ja tämän asetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta säännöstä, jonka mukaan ”normaaliarvon määritykseen käytetään tavallisesti kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen myyntiä”, ilmenevän, että kotimarkkinamyyntiä ei oteta huomioon normaaliarvon määrittämisessä, jos tässä myynnissä kyseessä olevia tuotteita ei ole tarkoitettu kotimarkkinoiden kulutukseen vaan johonkin muuhun tarkoitukseen, kuten vientiin.

93

On siis pohdittava, edellyttääkö perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ilmaisu ”kulutukseen tarkoitettu” subjektiivista tekijää, kuten Yieh väittää.

94

”Subjektiivisessa” lähestymistavassa, sellaisena kuin Yieh esittää sen kolmannessa valitusperusteessaan, tämä ilmaisu on ymmärrettävä siten, että kotimarkkinamyynti voitaisiin jättää normaaliarvon määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen ulkopuolelle vain, jos komissio osoittaa, että myyjällä oli myyntihetkellä aikomus viedä myöhemmin asianomainen tuote maasta tai että tämä oli tosiasiallisesti tietoinen tästä viennistä.

95

Noudatettaessa päinvastoin ”objektiivista” lähestymistapaa, jonka unionin yleinen tuomioistuin hyväksyy valituksenalaisen tuomion 136–142 kohdassa, siihen, että tietty kotimarkkinamyynti voitaisiin jättää normaaliarvon määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen ulkopuolelle, riittäisi, että komissiolla on riittävästi objektiivista näyttöä siitä, että kyseessä oleva myynti on todellisuudessa vientimyyntiä.

96

Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin piti aivan oikein valituksenalaisen tuomion 128 ja 129 kohdassa päätelmänsä lähtökohtana toteamusta, jonka mukaan perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan englanninkielinen versio, joka käsittää sanat ”intended for consumption”, voisi sanamuotonsa perusteella viitata siihen, että myyjän aikomus on merkityksellinen kriteeri, mikä näyttäisi puoltavan tämän tuomion 94 kohdassa mainittua subjektiivista lähestymistapaa. Lisäksi ruotsinkielinen versio, jossa käytetään käsitettä ”avsedd”, vastaa tältä osin englanninkielisessä versiossa käytettyä sanaa ”intended”.

97

Tämän tuomion 95 kohdassa mainittua objektiivista lähestymistapaa puoltaa sen sijaan se, että suurimmassa osassa eri kieliversioita, erityisesti niissä kahdeksassa kieliversiossa, muun muassa ranskankielisessä versiossa, joihin unionin yleinen tuomioistuin viittaa ja joihin voidaan lisätä portugalin- ja romaniankieliset versiot, joissa käytetään sanoja ”destinado” ja ”destinat”, käytetään käsitteitä, joilla viitataan tuotteen käyttötarkoitukseen eikä viitata tai ei välttämättä viitata vientiä harjoittavan tuottajan aikomukseen tai tietämykseen.

98

Kuten julkisasiamies tuo esille ratkaisuehdotuksensa 51 kohdassa, perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa käytetty ilmaisu ”kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitettu” merkitsee tavanomaisen merkityksensä mukaisesti sitä, että viejämaan kotimarkkinamyynnin sisällyttäminen normaaliarvon määrittämiseen käytettyyn laskentaperusteeseen edellyttää, että myynnin kohteena oleva tuote on ”määrätty”, ”varattu” tai ”suunnattu” kotimarkkinoille.

99

Perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan erikielisten versioiden poiketessa tällä tavalla toisistaan erityisesti ilmaisun ”kulutukseen tarkoitettu” osalta, tätä säännöstä on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2021, Banco de Portugal ym., C-504/19, EU:C:2021:335, 41 kohta).

100

On siis syytä tarkastella niitä asiayhteyteen perustuvia ja teleologisia seikkoja, jotka unionin yleinen tuomioistuin esittää valituksenalaisen tuomion 130–135 kohdassa tukeakseen perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun ilmaisun ”kulutukseen tarkoitettu” objektiivista tulkintaa ja joista osaa Yieh on kritisoinut.

101

Aluksi on kuitenkin muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tekemien kansainvälisten sopimusten ensisijaisuus unionin johdetun oikeuden teksteihin nähden edellyttää, että viimeksi mainittuja on mahdollisuuksien mukaan tulkittava näiden sopimusten mukaisesti (ks. mm. tuomio 20.1.2022, komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2022:38, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

102

Unionin tuomioistuin on jo viitannut WTO:n paneelin tai WTO:n valituselimen raportteihin tukeakseen tulkintaansa Marrakechissa 15.4.1994 allekirjoitetun WTO:n perustamissopimuksen liitteenä olevien sopimusten tietyistä määräyksistä (ks. mm. tuomio 20.1.2022, komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2022:38, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

103

Tämän täsmennyksen jälkeen on todettava, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin huomauttaa perustellusti valituksenalaisen tuomion 130 kohdassa – polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 1 kohdassa, jonka sanamuoto vastaa perusasetuksen 2 artiklan 2 kohtaa, käytetään WTO:n sihteeristön kolmella virallisella kielellä ilmaisua ”destined for consumption” englanninkielisessä versiossa, ”destiné à la consommation” ranskankielisessä versiossa ja ”destinado al consumo” espanjankielisessä versiossa.

104

Unionin yleinen tuomioistuin toteaa niin ikään perustellusti valituksenalaisen tuomion 131 kohdassa, että vaikka näyttö vientiä harjoittavan tuottajan asianomaisen tuotteen myöhempää vientiä koskevasta aikomuksesta tai tosiasiallisesta tietämyksestä riittää perusteeksi katsoa, että myyntiä ei voida pitää kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitettuna myyntinä ja ettei sitä näin ollen voida sisällyttää normaaliarvon määrittämiseen käytettyyn laskentaperusteeseen, tästä ei voida päätellä, että se, ettei se tosiasiallisesti tiennyt asianomaisen tuotteen olevan tarkoitettu vientiin, johtaisi välttämättä siihen, että olisi katsottava, että asianomainen myynti oli tarkoitettu kotimarkkinoiden kulutukseen ja siis sisällytettävä kyseiseen laskentaperusteeseen, vaikka tämä tuote vietiin maasta.

105

Toisin kuin Yiehin kannattaman subjektiivisen lähestymistavan mukaan, näyttö siitä, että vientiä harjoittavalla tuottajalla on myyntihetkellä asianomaisen tuotteen myöhempää vientiä koskeva aikomus tai tosiasiallinen tietämys, ei näin ollen ole edellytys, jonka pitäisi välttämättä täyttyä, jotta komissio voisi jättää asianomaisen myynnin normaaliarvon määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen ulkopuolelle.

106

Kuten valituksenalaisen tuomion 131 kohdasta ilmenee, tässä yhteydessä Yiehin esittämää subjektiivista lähestymistapaa ei voida tukea pelkästään WTO:n paneelin 16.11.2007 julkaisemansa raportin alaviitteessä 339 riita-asiassa ”Euroopan yhteisöt – Polkumyynnin vastainen toimenpide, joka koskee Norjasta peräisin olevaa viljeltyä lohta” (WT/DS 337/R) esittämällä huomautuksella, jonka mukaan silloin, jos tuottaja myy tuotteen riippumattomalle viejälle tai elinkeinonharjoittajalle ”tietoisena siitä, että tuote viedään maasta”, tätä myyntiä ei voida luokitella kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetuksi myynniksi.

107

Kuten myös julkisasiamies tuo esille ratkaisuehdotuksensa 43 kohdassa, tämän huomautuksen nojalla on pääteltävä, että vientiä harjoittavan tuottajan tosiasiallinen tietoisuus siitä, että asianomainen tuote on tarkoitettu vientiin, ei ole merkityksetön seikka perusasetuksen 2 artiklan 2 kohtaa sovellettaessa, koska sen täytyy yksinään välttämättä johtaa siihen, että asianomainen myynti jätetään normaaliarvon määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen ulkopuolelle.

108

Kuten julkisasiamies huomauttaa lisäksi ratkaisuehdotuksensa 44 kohdassa, pelkästään tämän yksittäistapausta koskevan ja tosiseikkoihin perustuvan huomautuksen perusteella ei voida päätellä, että näyttö tällaisesta asianomaisen tuotteen vientiä koskevasta tosiasiallisesta tietämyksestä olisi edellytys, joka on täytettävä kaikissa tapauksissa, jotta tutkimuksesta vastaavan viranomaisen olisi jätettävä myynti normaaliarvon määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen ulkopuolelle sen vuoksi, että asianomainen tuote on tarkoitettu vientiin.

109

Kuten unionin yleinen tuomioistuin huomauttaa perustellusti valituksenalaisen tuomion 132 kohdassa, polkumyynnin, vahingon ja kiertämisen käsitteet, sellaisina kuin ne on määritelty perusasetuksessa, edellyttävät sellaisten objektiivisten edellytysten täyttymistä, jotka ovat lähtökohtaisesti riippumattomia toimijan erityisestä aikomuksesta tai tietämyksestä.

110

Erityisesti siltä osin kuin kyse on polkumyyntimarginaalin laskemisesta, normaaliarvon määrittämistä koskevassa perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa ei – vientihinnan määrittämistä koskevan saman asetuksen 2 artiklan 8 kohdan tavoin – viitata millään tavoin asianomaisen tietämykseen kyseessä olevan tuotteen käyttötarkoituksesta.

111

Vaikka on totta, että – kuten Yieh tuo esille ja kuten unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 132 kohdassa – perusasetuksen 10 artiklan 4 kohta sisälsi subjektiivisen kriteerin, koska polkumyyntitullin taannehtiva soveltaminen edellytti, että ”tuoja tiesi tai sen olisi pitänyt tietää polkumyynnistä, sen merkittävyydestä ja väitetyn tai vahvistetun vahingon merkittävyydestä”, kyse on komission perustellusti väittämällä tavalla pikemminkin perusasetuksessa nimenomaisesti säädetystä poikkeuksesta, joka vahvistaa polkumyyntitutkimuksen objektiivisuuden.

112

Missään tapauksessa myöskään tässä säännöksessä, joka on sovellettavissa myös silloin, kun tuojan ”olisi pitänyt tietää” siinä tarkoitetuista seikoista, ei välttämättä edellytetä vientiä harjoittavan tuottajan tosiasiallista tietämystä, eikä se siten tue Yiehin kannattamaa subjektiivista lähestymistapaa.

113

Toisin kuin Yieh väittää, sen kannattama subjektiivinen tulkinta ei voi perustua myöskään siihen, että komission on otettava huomioon tutkimuksessa yhteistyötä tekevien viejien oma toiminta.

114

Vaikka siitä, että kunkin vientiä harjoittavan tuottajan osalta on arvioitava erikseen polkumyynnillä tapahtuvaa tuontia, seuraa muun muassa, että kunkin viejän osalta on laskettava yksilöllinen polkumyyntimarginaali, jos se on tehnyt tutkimuksessa yhteistyötä, tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että tätä tuontia pitäisi arvioida subjektiivisella perusteella.

115

Unionin yleinen tuomioistuin toteaa perustellusti valituksenalaisen tuomion 133 kohdassa, että perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan tulkinta, jonka mukaan asianomaisen tuotteen lopullista käyttötarkoitusta koskevaa myyjän erityistä tai tosiasiallista aikomusta tai tietämystä ei ole tarpeen selvittää, on niin ikään polkumyyntitutkimuksen tavoitteen mukainen.

116

Tällä tutkimuksella pyritään ennen kaikkea siihen, että ennen kuin komissio voi määrätä polkumyyntitullin, se voi yhteistyötä tekevien toimijoiden polkumyyntiä koskevaan kyselytutkimukseen antamien vastausten, mahdollisten paikan päällä suoritettujen tarkastusten ja asianomaisten huomautusten perusteella osoittaa objektiivisesti useita seikkoja, erityisesti polkumyynnin olemassaolon, sen jälkeen kun asianomaisen tuotteen normaaliarvo on määritetty perusasetuksen 2 artiklan mukaisesti.

117

Kuten unionin yleinen tuomioistuin huomauttaa valituksenalaisen tuomion 134 kohdassa, tämä tavoite voisi vaarantua, jos – kuten Yieh väittää – komission pitäisi systemaattisesti osoittaa kyseessä olevan tuotteen lopullista käyttötarkoitusta koskeva myyjän erityinen tai tosiasiallinen aikomus tai tietämys.

118

Käytännössä tällaista näyttöä olisi usein mahdotonta esittää, mikä merkitsisi viime kädessä sitä, että normaaliarvon määrittämiseksi perusasetuksen 2 artiklan mukaisesti voitaisiin ottaa huomioon vietyjen tuotteiden hinnat, mikä voisi vääristää kyseisen normaaliarvon asianmukaista määrittämistä tai vaarantaa sen.

119

Toisin kuin Yieh väittää, unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 134 kohdassa esittämää päätelmää ei siten voida pitää kehäpäätelmänä.

120

Tältä osin on syytä tuoda esille, että Yiehin kannattama tulkinta perusasetuksesta saattaisi käytännössä tehdä vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi polkumyyntitutkimuksen tehokkaan suorittamisen.

121

Myös perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan tavoitteen arviointi vahvistaa sen, ettei siinä olevan ilmaisun ”kulutukseen tarkoitettu” subjektiivista tulkintaa, sellaisena kuin Yieh sitä kannattaa, voida hyväksyä.

122

Perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdalla pyritään varmistamaan, että tuotteen normaaliarvo vastaa mahdollisimman tarkasti samankaltaisen tuotteen tavanomaista hintaa viejämaan kotimarkkinoilla. Jos myynti on tapahtunut edellytyksin, jotka poikkeavat samankaltaisen tuotteen myynnissä kyseisillä markkinoilla polkumyynnin olemassaolon määrittämisen kannalta merkityksellisenä ajankohtana noudatetusta liiketaloudellisesta käytännöstä, se ei ole asianmukainen perusta samankaltaisen tuotteen normaaliarvon määrittämiselle kyseisillä markkinoilla (ks. vastaavasti tuomio 1.10.2014, neuvosto v. Alumina, C‑393/13 P, EU:C:2014:2245, 28 kohta).

123

Unionin yleinen tuomioistuin totesi vielä valituksenalaisen tuomion 135 kohdassa perustellusti, että perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan tulkinta, jonka mukaan kyseessä olevan tuotteen lopullista käyttötarkoitusta koskevaa myyjän erityistä tai tosiasiallista aikomusta tai tietämystä ei ole tarpeen selvittää, on Yiehin mainitsemien ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden periaatteiden mukainen, kun taas Yiehin kannattama subjektiivinen tulkinta edellyttäisi näyttöä subjektiivisesta tekijästä, jonka olemassaolo saattaisi osoittautua sattumanvaraiseksi tai jopa mahdottomaksi osoittaa, kuten tämän tuomion 120 kohdassa on todettu.

124

Perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen myynti” puhtaasti objektiiviseen tulkintaan perustuva lähestymistapa merkitsee kuitenkin sitä, että pelkkä näyttö siitä, että minä tahansa ajankohtana sen jälkeen, kun vientiä harjoittava tuottaja on alun perin myynyt asianomaiset tuotteet kotimarkkinoilla, jokin toimija jakeluketjun myöhemmässä vaiheessa on vienyt nämä tuotteet maasta, riittäisi komissiolle perusteeksi katsoa, että nämä tuotteet oli alkuperäisellä myyntihetkellä ”tarkoitettu” vientiin ja olivat siten, kuten unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 143 kohdassa, ”todellisuudessa vientimyyntiä”, joka on näin ollen jätettävä normaaliarvon määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen ulkopuolelle.

125

Tällainen puhtaasti objektiivinen tulkinta, jossa ei anneta minkäänlaista merkitystä vientiä harjoittavan tuottajan alkuperäisen myynnin erityispiirteiden, ennen kaikkea hinnan, yhteydelle siihen, viekö tämän asiakas tai jokin toinen toimija jakeluketjun myöhemmässä vaiheessa kyseessä olevan tuotteen myöhemmin maasta, johtaa Yiehin väittämällä tavalla siihen, että ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden periaatteita ei noudata täysimääräisesti, koska tämä tulkinta johtaisi siihen, että komissio voisi määrätä polkumyyntitulleja vientiä harjoittavan tuottajan hintapolitiikasta riippumatta ja että tämän tuottajan olisi vastattava riippumattomien asiakkaidensa kaupallisista ratkaisuista, vaikka sillä ei lähtökohtaisesti ole mahdollisuutta vaikuttaa niihin.

126

Vaikka tämän tuomion 103–123 kohdassa esitetyistä syistä perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen myynti” puhtaasti subjektiivista tulkintaa ei voida hyväksyä, tästä ei kuitenkaan seuraa, että olisi välttämättä hyväksyttävä kyseisen käsitteen puhtaasti objektiivinen tulkinta.

127

Ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden periaatteiden täysimääräisen noudattamisen varmistamiseksi perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua käsitettä ”kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen myynti” on, kuten myös julkisasiamies tuo esille ratkaisuehdotuksensa 58 kohdassa, tulkittava siten, että komissio voi jättää kotimarkkinamyynnin normaaliarvon määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen ulkopuolelle vain, jos se osoittaa, että tämän myynnin ja kyseessä olevan tuotteen muuhun kuin kotimaiseen kulutukseen liittyvän määränpään välillä on objektiivinen yhteys.

128

Kuten julkisasiamies tuo niin ikään esille samassa ratkaisuehdotuksensa 58 kohdassa, tällaista tämän säännöksen tulkintaa edellyttää myös sen tavoite, jona on tämän tuomion 122 kohdassa todetun mukaisesti varmistaa, että tuotteen normaaliarvo vastaa mahdollisimman tarkasti samankaltaisen tuotteen tavanomaista hintaa viejämaan kotimarkkinoilla.

129

Tästä seuraa, että komissiolla on oikeus jättää myynti normaaliarvon määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen ulkopuolelle kyseessä olevan tuotteen viennin perusteella vain, jos se osoittaa tähän myyntiin liittyvistä objektiivisista seikoista, ennen kaikkea hinnasta, ilmenevän, että kyseisen myynnin kohteena olevat tuotteet on tarkoitettu muuhun kuin viejämaan kotimarkkinoiden kulutukseen, kuten vientiin.

130

Jos komissio osoittaa, että alkuperäiseen myyntiin liittyy tällaisia seikkoja, voidaan katsoa, että kyseisen vientiä harjoittavan tuottajan olisi kohtuudella pitänyt tietää myyntihetkellä, että kyseessä olevan tuotteen lopullinen määränpää oli mitä todennäköisimmin vienti ja ettei sitä ollut tarkoitettu viejämaan kotimarkkinoiden kulutukseen.

131

Tällainen implisoitu tietämys – käsite, jonka on korostettava poikkeavan perustavanlaatuisesti aikomuksen tai tosiasiallisen tietämyksen käsitteestä – voidaan esimerkiksi johtaa objektiivisista todisteista, jotka osoittavat, että viejä on myynyt asianomaiset tuotteet vientihinnastonsa perusteella tai että vientiä harjoittava tuottaja tiesi tai sen olisi kohtuudella pitänyt tietää, että sen asiakas harjoitti yksinomaan tai pääasiallisesti kyseessä olevien tuotteiden vientiä.

132

Kuten julkisasiamies huomauttaa ratkaisuehdotuksensa 53 kohdassa, on aivan mahdollista, että riippumatta näytöstä, joka koskee vientiä harjoittavan tuottajan aikomusta tai tosiasiallista tietämystä siltä osin, että kyseessä olevat tuotteet on tarkoitettu vientiin, se, että mainitut tuotteet on tarkoitettu, toisin sanoen ”määrätty” tai ”suunnattu” vientiin, voidaan päätellä tiettyjen myyntitapahtumiin tai mainittujen tuotteiden ostajaan liittyvien objektiivisten seikkojen nojalla.

133

Juuri näin on tässä asiassa, mikä käy ilmi valituksenalaisen tuomion 136–142 kohdasta, joissa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli komission riidanalaisessa asetuksessa omaksumaa täsmällistä lähestymistapaa, jonka seurauksena komissio on jättänyt normaaliarvon määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen ulkopuolelle Yiehin toteuttaman 120000 tonnin suuruisen asianomaisen tuotteen myynnin sen riippumattomalle asiakkaalle Taiwanissa.

134

Kuten unionin yleinen tuomioistuin toi esille valituksenalaisen tuomion 136 kohdassa, väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa komissio oli alun perin omaksunut ”varovaisen” lähestymistavan jättämällä tämän laskentaperusteen ulkopuolelle Yiehin koko asianomaisen tuotteen myynnin tietyille Taiwaniin sijoittautuneille jakelijoille.

135

Kuten valituksenalaisen tuomion 137 kohdasta ilmenee, komissio korvasi tämän jälkeen, kuten se ilmoittaa riidanalaisen asetuksen 59 perustelukappaleessa, tämän ”yleisen” lähestymistavan lähestymistavalla, jossa se jätti normaaliarvon määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen ulkopuolelle vain kotimarkkinamyynnin, jonka osalta oli ”riittävästi objektiivista näyttöä siitä, että se todella meni vientiin”. Sen sijaan tämän valituksenalaisen tuomion 137 kohdan mukaan tästä samasta riidanalaisen asetuksen 59 perustelukappaleesta ilmenee myös, että vientiä harjoittavan tuottajan ”aikomuksen, tietämyksen tai tietämättömyyden kaltaisilla subjektiivisilla tekijöillä ei käsiteltävässä asiassa ollut merkitystä komission tekemässä objektiivisessa arvioinnissa toisin kuin vientiin liittyvien alennusten olemassaololla, jota muun muassa käytettiin merkityksellisenä näyttönä”.

136

Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 138 ja 140 kohdassa väliaikaista tullia koskevan asetuksen 64 perustelukappaleeseen viitaten, komission tutkimuksesta kävi ilmi, että tässä tapauksessa suureen määrään Yiehin kotimarkkinamyynniksi ilmoittamaa myyntiä oli sovellettu vientiä koskevaa alennusta, jonka tarkoituksena oli toimia kannustimena jakelijoille, jotta ne veisivät kyseessä olevia tuotteita niiden jalostuksen jälkeen, ja tämä jalostus käsitti enintään vähäisiä toimia lopputuloksena olevan tuotteen muuttumatta niin paljon, ettei se enää kuuluisi asianomaisen tuotteen määritelmään.

137

Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi valituksenalaisen tuomion 141 kohdassa, että asiakirja-aineiston mukaan kyseinen alennus koski esimerkinomaisesti 40:tä prosenttia Yiehin myynnistä sen suurimmalle asiakkaalle Taiwanissa joulukuussa 2013.

138

Unionin yleinen tuomioistuin korosti lisäksi valituksenalaisen tuomion 142 kohdassa, että – kuten riidanalaisen asetuksen 59 perustelukappaleesta ilmenee – komissio oli kyennyt saamaan ”muuta objektiivista näyttöä sellaisten tuotteiden tosiasiallisesta viennistä, joiden myynnin oli ilmoitettu olevan kotimarkkinamyyntiä”.

139

Erityisesti unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisessä 142 kohdassa tutkimuksen osoittaneen, että Yiehin merkittävin taiwanilainen asiakas ”oli myynyt yksinomaan vähäisen määrän asianomaista tuotetta [viejämaan] kotimarkkinoilla”, mistä voidaan päätellä julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 68 kohdassa esille tuomalla tavalla, että tämä asiakas harjoitti pääasiallisesti asianomaisen tuotteen vientiä, mistä Yiehin olisi kohtuudella pitänyt tietää.

140

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä valituksenalaisen tuomion 143 kohdassa, että Yieh ei ollut osoittanut, että komissio oli tehnyt oikeudellisen virheen tai ilmeisen tosiseikkoja koskevan arviointivirheen, kun se kieltäytyi ottamasta huomioon Yiehin myyntiä riippumattomalle asiakkaalleen normaaliarvon määrittämiseksi sillä perusteella, että oli olemassa ”objektiivista näyttöä, jonka mukaan kyseinen myynti oli todellisuudessa vientimyyntiä, varsinkin, kun on näytetty toteen, että osa asianomaisesta myynnistä kuului [Yiehin] soveltaman kaltaiseen vientiä koskevaan alennusjärjestelmään, minkä vuoksi se tapahtui alhaisemmin hinnoin kuin kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun asianomaisen tuotteen myynti, ja kyseiset hinnat kannustivat asianomaisen tuotteen vientiin”.

141

Siltä osin kuin kyse on tämän tuomion 129 kohdassa hyväksytystä, perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen myynti” tulkinnasta, on todettava, että se, että osa Yiehin kotimarkkinamyynnistä kuului vientiä koskevaan alennusjärjestelmään, on tähän myyntiin ja erityisesti hintaan liittyvä objektiivinen seikka, josta ilmenee, että kyseisen myynnin kohteena olevat tuotteet oli tarkoitettu vientiin eikä kotimarkkinoiden kulutukseen.

142

Tämän tuomion 130 kohdasta ilmenevän mukaisesti Yiehin olisi kohtuudella pitänyt tietää tällä samalla myyntihetkellä, että asianomaisen tuotteen lopullinen määränpää oli mitä todennäköisimmin vienti ja ettei sitä ollut tarkoitettu viejämaan kotimarkkinoiden kulutukseen.

143

Kun otetaan lisäksi huomioon edellä tämän tuomion 129 ja 130 kohta, valituksenalaisen tuomion 142 kohdassa esille tuodusta ja tämän tuomion 139 kohdassa mieleen palautetusta objektiivisesta seikasta, jonka mukaan Yiehin merkittävin taiwanilainen asiakas harjoitti pääasiallisesti asianomaisen tuotteen vientiä, seuraa, että Yiehin myynti tälle asiakkaalle koski pääsääntöisesti vientiin tarkoitettuja tuotteita eikä kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitettuja tuotteita ja että näin ollen Yiehin olisi kohtuudella pitänyt tietää asianomaisen tuotteen myyntihetkellä sen lopullinen käyttötarkoitus, joka oli mitä todennäköisimmin vienti.

144

Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen ole tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan valituksenalaisen tuomion 144 kohdassa, että ”komissio saattoi – – lainmukaisesti ja ilmeistä arviointivirhettä tekemättä jättää asianomaisen myynnin normaaliarvon [määrittämiseen käytetyn laskentaperusteen] ulkopuolelle perusasetuksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdan perusteella”.

145

Edellä esitetyn perusteella kolmas valitusperuste ja siten valitus kokonaisuudessaan on hylättävä.

146

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

147

Koska komissio ja Eurofer ovat vaatineet Yiehin velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska Yieh on hävinnyt asian, sen on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja lisäksi se on velvoitettava korvaamaan komission ja Euroferin oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: