–

Itävallan hallitus, asiamiehinään J. Schmoll, J. Herrnfeld ja C. Leeb,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller ja M. Hellmann,

–

Espanjan hallitus, asiamiehenään L. Aguilera Ruiz,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään K. Bulterman, M. H. S. Gijzen ja J. Langer,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Grünheid ja R. Troosters,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/41/EU (EUVL 2014, L 130, s. 1) 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan c alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa on kyse pyynnöstä panna Itävallassa täytäntöön rikosasioita koskeva eurooppalainen tutkintamääräys, jonka Staatsanwaltschaft Hamburg (Hampurin syyttäjäviranomainen, Saksa) on antanut koskien A:ta ja muita tuntemattomia henkilöitä, joiden epäillään väärentäneen tilisiirtotoimeksiantoja.

3

Direktiivin 2014/41 2, 5–8, 10–12, 15, 19, 21, 22, 34 ja 39 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

– –

– –

– –

– –

4

Direktiivin 2014/41 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalainen tutkintamääräys ja velvollisuus panna se täytäntöön”, säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalainen tutkintamääräys on jäsenvaltion, jäljempänä ’määräyksen antanut valtio’, oikeusviranomaisen antama tai vahvistama oikeudellinen päätös, jonka tarkoituksena on, että toisessa jäsenvaltiossa, jäljempänä ’täytäntöönpanovaltio’, suoritetaan yksi tai useampi yksittäinen tutkintatoimenpide tarkoituksin hankkia todisteita tämän direktiivin mukaisesti.

Eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa myös sellaisten todisteiden hankkimiseksi, jotka jo ovat täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa.

2.   Jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen tutkintamääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen pohjalta ja tämän direktiivin mukaisesti.

3.   Epäilty tai syytettynä oleva henkilö tai tällaisen henkilön puolesta toimiva lakimies voi pyytää eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista sovellettavien puolustautumista koskevien oikeuksien puitteissa ja kansallisen rikosoikeudellisen menettelyn mukaisesti.

4.   Tällä direktiivillä ei muuteta velvoitetta kunnioittaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa esitettyjä perusoikeuksia ja oikeusperiaatteita, mukaan luettuna rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevien henkilöiden oikeus puolustukseen, ja oikeusviranomaisille tältä osin kuuluvat velvoitteet säilyvät muuttumattomina.”

5

Direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä sovelletaan seuraavia määritelmiä:

– –

6

Saman direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen tutkintamääräyksen soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”Eurooppalaista tutkintamääräystä sovelletaan kaikkiin tutkintatoimenpiteisiin, lukuun ottamatta yhteisen tutkintaryhmän perustamista ja todisteiden hankkimista tuollaisessa ryhmässä – –”

7

Direktiivin 2014/41 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Menettelytyypit, joita varten eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa”, säädetään seuraavaa:

”Eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa seuraavien osalta:

– –

– –”

8

Direktiivin 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen ja toimittamisen edellytykset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Määräyksen antava viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen vain, jos seuraavat edellytykset ovat täyttyneet:

2.   Määräyksen antavan viranomaisen on kussakin tapauksessa arvioitava 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset.

3.   Jos täytäntöönpanoviranomaisella on syytä katsoa, että 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset eivät ole täyttyneet, se voi kuulla määräyksen antanutta viranomaista siitä, miten tärkeää eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpano on. Määräyksen antanut viranomainen voi tämän kuulemisen jälkeen päättää peruuttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen.”

9

Direktiivin 9 artiklan, jonka otsikko on ”Tunnustaminen ja täytäntöönpano”, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Täytäntöönpanoviranomaisen on tunnustettava tämän direktiivin mukaisesti toimitettu eurooppalainen tutkintamääräys ilman muita muodollisuuksia ja varmistettava sen täytäntöönpano samalla tavalla ja samoja sääntöjä noudattaen, kuin jos täytäntöönpanovaltion viranomainen olisi määrännyt kyseessä olevan tutkintatoimenpiteen, paitsi jos tuo viranomainen päättää vedota johonkin tässä direktiivissä tarkoitettuun eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteeseen taikka täytäntöönpanon lykkäämisperusteeseen.

2.   Täytäntöönpanoviranomaisen on noudatettava määräyksen antaneen viranomaisen nimenomaan osoittamia muodollisuuksia ja menettelyjä, jollei tässä direktiivissä ole toisin säädetty ja edellyttäen, että sellaiset muodollisuudet ja menettelyt eivät ole täytäntöönpanovaltion lainsäädännön perusperiaatteiden vastaisia.

3.   Jos täytäntöönpanoviranomainen vastaanottaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jota ei ole antanut 2 artiklan c alakohdassa tarkemmin säädetty määräyksen antanut viranomainen, täytäntöönpanoviranomaisen on palautettava eurooppalainen tutkintamääräys määräyksen antaneeseen valtioon.”

10

Saman direktiivin 10 artiklan, jonka otsikkona on ”Erityyppiseen tutkintatoimenpiteeseen turvautuminen”, 1, 3 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Täytäntöönpanoviranomainen voi aina kun se on mahdollista turvautua muuhun kuin eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuun tutkintatoimenpiteeseen, jos

– –

3.   Täytäntöönpanoviranomainen voi turvautua eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun sijasta muuhun tutkintatoimenpiteeseen myös silloin, kun täytäntöönpanoviranomaisen valitsemalla tutkintatoimenpiteellä päästäisiin samaan tulokseen vähemmän yksityisyyteen puuttuvilla keinoilla kuin sillä tutkintatoimenpiteellä, joka on mainittu eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä.

4.   Kun täytäntöönpanoviranomainen päättää käyttää 1 ja 3 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta, sen on ensin ilmoitettava asiasta määräyksen antaneelle viranomaiselle, joka voi päättää peruuttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen tai täydentää sitä.”

11

Direktiivin 2014/41 11 artiklan, jonka otsikko on ”Tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteet”, 1 kohdassa luetellaan perusteet, joiden nojalla eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä täytäntöönpanovaltiossa. Näiden perusteiden joukossa mainitaan kyseisen säännöksen f alakohdassa se, että on olemassa ”painavia syitä katsoa, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun tutkintatoimenpiteen toteuttaminen olisi ristiriidassa täytäntöönpanovaltiolle Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan ja perusoikeuskirjan mukaan kuuluvien velvoitteiden kanssa”.

12

Direktiivin 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeussuojakeinot”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeussuojakeinot, jotka vastaavat niitä, joita voidaan käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa, ovat sovellettavissa eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuihin tutkintatoimenpiteisiin.

2.   Eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet on mahdollista riitauttaa vain nostamalla kanne määräyksen antaneessa valtiossa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perusoikeuksien turvaamista täytäntöönpanovaltiossa.

3.   Jollei tämä vaikuta kielteisesti 19 artiklan 1 kohdan mukaiseen tutkinnan luottamuksellisuuteen, määräyksen antaneen viranomaisen ja täytäntöönpanoviranomaisen on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet varmistaakseen, että kansallisen lainsäädännön mukaisista oikeussuojakeinojen käytön mahdollisuuksista ilmoitetaan, kun näistä tulee sovellettavia, ja hyvissä ajoin, jotta voidaan varmistaa, että niitä voidaan tosiasiallisesti käyttää.

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeussuojakeinojen käyttämistä koskevat määräajat ovat samat kuin vastaavien kansallisten tapausten osalta säädetyt ja että niitä sovelletaan tavalla, jolla taataan, että asianomaiset osapuolet voivat tosiasiallisesti käyttää näitä oikeussuojakeinoja.

5.   Määräyksen antaneen viranomaisen ja täytäntöönpanoviranomaisen on ilmoitettava toisilleen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista, tunnustamista tai täytäntöönpanoa vastaan käytetyistä oikeussuojakeinoista.

6.   Riitauttaminen ei keskeytä tutkintatoimenpiteen täytäntöönpanoa, ellei sille ole säädetty tätä vaikutusta vastaavissa kansallisissa tapauksissa.

7.   Määräyksen antaneen valtion on otettava huomioon eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisen tai täytäntöönpanon tuloksekas riitauttaminen oman kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeutta puolustukseen ja menettelyn oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan, kun arvioidaan eurooppalaisella tutkintamääräyksellä hankittuja todisteita määräyksen antaneen jäsenvaltion rikosoikeudellisissa menettelyissä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta menettelyä koskevia kansallisia sääntöjä.”

13

Saman direktiivin 22 ja 23 artikla sisältävät erityissäännöksiä, jotka koskevat vapautensa menettäneen henkilön väliaikaista siirtämistä määräyksen antaneeseen valtioon tutkintatoimenpiteen toteuttamista varten ja täytäntöönpanovaltioon tutkintatoimenpiteen toteuttamista varten.

14

Oikeuslaitoksesta annetun lain (Gerichtsverfassungsgesetz) 146 §:ssä säädetään, että syyttäjälaitoksen virkamiesten on noudatettava esimiestensä antamia virkakäskyjä.

15

Kyseisen lain 147 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Valta valvontaan ja johtoon on seuraavilla:

1.   liittovaltion oikeus- ja kuluttajansuojaministerillä liittovaltion ylimmän syyttäjän ja liittovaltion syyttäjien osalta

2.   osavaltion oikeushallinnolla kyseisen osavaltion syyttäjälaitoksen virkamiesten osalta

3.   osavaltion ylioikeuksien ja alueellisten alioikeuksien syyttäjälaitoksen ylimmillä virkamiehillä kyseisen tuomioistuimen tuomiopiirissä toimivan syyttäjälaitoksen virkamiesten osalta.”

16

Direktiivi 2014/41 on saatettu osaksi Itävallan oikeutta 15.5.2018 annetulla muutoksella liittovaltion lakiin oikeudellisesta yhteistyöstä Euroopan unionin jäsenvaltioiden kanssa rikosasioissa (Bundesgesetz über die justizielle Zusammenarbeit in Strafsachen mit den Mitgliedstaaten der Europäischen Union; BGBl I, 28/2018).

17

Kyseisen lain 55 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos menettelystä määräyksen antaneessa valtiossa ei vastaa oikeusviranomainen, eurooppalainen tutkintamääräys voidaan panna täytäntöön vain, jos määräyksen antaneen viranomaisen ratkaisu voidaan riitauttaa tuomioistuimessa ja jos määräyksen antaneen valtion oikeusviranomainen on hyväksynyt tutkintamääräyksen.”

18

Hampurin syyttäjäviranomainen suoritti petosta koskevaa rikostutkintaa A:ta ja muita tuntemattomia henkilöitä vastaan. Kyseisten henkilöiden epäiltiin heinäkuussa 2018 väärentäneen lainvastaisesti saatuja tietoja käyttämällä ja petostarkoituksessa 13 tilisiirtotoimeksiantoa, joilla siirrettiin tai olisi pitänyt siirtää 9775,05 euroa A:n nimissä avatulle tilille itävaltalaiseen pankkiin.

19

Kyseisen asian tutkimiseksi Hampurin syyttäjäviranomainen antoi 15.5.2019 eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jonka se osoitti Staatsanwaltschaft Wienille (Wienin syyttäjäviranomainen, Itävalta). Mainitulla määräyksellä Hampurin syyttäjäviranomainen pyysi Wienin syyttäjäviranomaista toimittamaan sille jäljennöksiä kyseessä olevista tiliotteista 1.6. ja 30.9.2018 väliseltä ajalta.

20

Ennakkoratkaisupäätöksestä ilmenee, että Itävallan rikosprosessilain (Strafprozessordnung) mukaan pankki voidaan velvoittaa toimittamaan tiliotteita ainoastaan sellaisen tutkintatoimenpiteen nojalla, josta syyttäjäviranomainen on määrännyt tuomioistuimen myöntämän luvan perusteella. Täten itävaltalainen syyttäjäviranomainen ei voi määrätä kyseisestä tutkintatoimenpiteestä ilman tuomioistuimen myöntämää lupaa.

21

Wienin syyttäjäviranomainen pyysi 31.5.2019 nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön esittäneeltä tuomioistuimelta Landesgericht für Strafsachen Wieniltä (Wienin osavaltion rikostuomioistuin, Itävalta) lupaa edellä mainittuun tutkintatoimenpiteeseen, jotta mainittu syyttäjäviranomainen voisi velvoittaa kyseessä olevan pankin luovuttamaan eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä tarkoitetut tiliotteet.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin, voidaanko tämän määräyksen antanutta Hampurin syyttäjäviranomaista pitää direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”oikeusviranomaisena”. Se pohtii myös, voiko kyseinen viranomainen kuulua saman direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”määräyksen antava viranomainen” ja tarkemmin sanottuna viimeksi mainitun säännöksen i alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”yleinen syyttäjä” piiriin, koska Saksassa voimassa olevan oikeuslaitoksesta annetun lain 146 ja 147 §:n mukaisesti kyseinen syyttäjäviranomainen voi saada myös yksittäistapauksissa käskyjä Justizsenator von Hamburgilta (Hampurin oikeusministeri, Saksa).

23

Samainen tuomioistuin toteaa tästä, että direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä sen 2 artiklan c alakohdan kanssa, ilmenee, että jotta eurooppalainen tutkintamääräys voidaan panna täytäntöön, sen antajana on oltava joko tuomari, tuomioistuin, tutkintatuomari tai yleinen syyttäjä, tai tällaisen viranomaisen on tullut vahvistaa se.

24

Mainittu tuomioistuin korostaa kuitenkin, että vaikka direktiivissä 2014/41 todetaan, että eurooppalainen tutkintamääräys on ”oikeudellinen” päätös, tässä direktiivissä säädetään, että tällaisen päätöksen voi antaa tai vahvistaa yleinen syyttäjä, vaikka jäsenvaltioiden kaikki syyttäjäviranomaiset eivät täytä kaikkia niitä edellytyksiä, jotka tuomareiden tai tuomioistuinten on täytettävä, kuten erityisesti riippumattomuutta koskevaa edellytystä, joka suhteissa ulospäin edellyttää sitä, että kyseessä oleva toimija hoitaa tehtäviään täysin itsenäisesti ilman, että se on hierarkkisessa tai alisteisessa suhteessa kehenkään tai että se saa määräyksiä tai ohjeita keneltäkään.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo tämän suhteen, että 27.5.2019 annetussa tuomiossa OG ja PI (Lyypekin ja Zwickaun syyttäjäviranomaiset) (C-508/18 ja C‑82/19 PPU, EU:C:2019:456) ja 27.5.2019 annetussa tuomiossa PF (Liettuan yleinen syyttäjä) (C-509/18, EU:C:2019:457), jotka koskevat eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehtyä neuvoston puitepäätöstä 2002/584/YOS (EYVL 2002, L 190, s. 1), esitettyjä perusteluja voidaan soveltaa eurooppalaiseen tutkintamääräykseen.

26

Direktiivi 2014/41 ja puitepäätös 2002/584 perustuvat mainitun tuomioistuimen mukaan samoihin vastavuoroista tunnustamista ja keskinäistä luottamusta koskeviin periaatteisiin. Molemmissa säännöksissä käytetään ilmauksia oikeusviranomainen ja määräyksen antava viranomainen, ja niihin sisältyy tyhjentävä luettelo perusteista, joiden nojalla täytäntöönpanovaltio voi kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista tutkintamääräystä tai eurooppalaista pidätysmääräystä.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa kuitenkin, että – toisin kuin puitepäätöksessä 2002/584 – direktiivissä 2014/41 myönnetään nimenomaisesti yleisille syyttäjille ”määräyksen antavan viranomaisen” asema, ja heidän sallitaan antavan tai vahvistavan eurooppalaisia tutkintamääräyksiä. Se katsoo, että direktiiviä 2014/41 voitaisiin täten tulkita siten, että sillä, voiko yleinen syyttäjä mahdollisesti joutua ottamaan vastaan käskyjä yksittäistapauksessa täytäntöönpanovaltaa käyttävältä elimeltä, ei ole merkitystä mainitun direktiivin yhteydessä.

28

Samainen tuomioistuin toteaa lisäksi, että vaatimus, joka koskee eurooppalaisen pidätysmääräyksen antavan viranomaisen riippumattomuutta, on oikeutettu niillä vakavilla haitallisilla seurauksilla, joita tällaisella määräyksellä aiheutetaan sen kohteena olevan henkilön perusoikeuksiin, sillä tästä määräyksestä aiheutuu kyseiselle henkilölle vapaudenmenetys ja siirtäminen muuhun jäsenvaltioon. Sen mukaan saman luontoisia haitallisia seurauksia aiheutuu eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä, joka kattaa kaikki tutkintatoimenpiteet, mukaan luettuna kotietsinnän, näkö- tai kuulohavaintoihin perustuvan valvonnan taikka televiestinnän valvonnan.

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää vielä, että jos Hampurin syyttäjäviranomaista olisi pidettävä direktiivissä 2014/41 ja oikeudellisesta yhteistyöstä Euroopan unionin jäsenvaltioiden kanssa rikosasioissa annetun liittovaltion lain 55 §:n 3 momentissa tarkoitettuna ”oikeusviranomaisena”, pääasiassa kyseessä oleva eurooppalainen tutkintamääräys olisi pantava täytäntöön Itävallassa, koska kaikki muut kansallisessa oikeudessa säädetyt edellytykset täyttyvät.

30

Näissä olosuhteissa Landesgericht für Strafsachen Wien on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [direktiivin 2014/41] 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeusviranomaisen käsitettä ja mainitun direktiivin 2 artiklan c alakohdan i alakohdassa tarkoitettua yleisen syyttäjän käsitettä tulkittava siten, että niiden alaan kuuluvat myös jäsenvaltion yleiset syyttäjät, joiden osalta on vaara siitä, että Hampurin oikeusministerin kaltainen täytäntöönpanovaltaa käyttävä elin kohdistaa niihin suoraan tai välillisesti määräyksiä tai käskyjä yksittäistapauksessa, kun ne tekevät päätöstä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisesta?”

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuimelta tämän asian käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä.

32

Se vetosi pyyntönsä tueksi ensinnäkin siihen, että vireillä on lukuisia tutkintamenettelyjä, joissa on ratkaistavana sama kysymys kuin nyt käsiteltävänä olevassa ennakkoratkaisupyynnössä ja joissa on ratkaistava, onko saksalaisten yleisten syyttäjien esittämät eurooppalaiset tutkintamääräykset pantava täytäntöön. Lisäksi tämä kysymys on tärkeä myös muiden sellaisten jäsenvaltioiden kannalta, joissa – kuten Saksassa – yleiset syyttäjät saattavat joutua ottamaan vastaan käskyjä yksittäistapauksessa täytäntöönpanovaltaa käyttävältä elimeltä. Toiseksi se toteaa, että koska tutkintamenettelyjen aikana loukataan niiden kohteena olevien henkilöiden perusoikeuksia, tällaiset menettelyt olisi – kuten Itävallan lainsäädännössä säädetään – saatettava päätökseen mahdollisimman pian.

33

Työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että unionin tuomioistuimen presidentti voi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnöstä tai poikkeuksellisesti omasta aloitteestaan päättää esittelevää tuomaria ja julkisasiamiestä kuultuaan, että ennakkoratkaisupyyntö käsitellään nopeutetussa menettelyssä tämän työjärjestyksen määräyksistä poiketen, jos asian laatu edellyttää, että asia käsitellään ensi tilassa.

34

Unionin tuomioistuimen presidentti päätti esittelevää tuomaria ja julkisasiamiestä kuultuaan 6.9.2019 hylätä tämän tuomion 31 kohdassa mainitun ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön.

35

Yhtäältä peruste, jossa on kyse siitä, että ennakkoratkaisupyyntö koskee eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanoa ja että siihen on tästä syystä vastattava ripeästi, ei itsessään riitä oikeuttamaan sitä, että nyt esillä oleva asia käsiteltäisiin työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä, koska viimeksi mainittu määräys on menettelyllinen instrumentti, jota on tarkoitettu käytettäväksi ainoastaan tilanteissa, joissa on kyse poikkeuksellisesta kiireellisyydestä (ks. analogisesti unionin tuomioistuimen presidentin määräys 20.9.2018, Minister for Justice and Equality, C-508/18 ja C-509/18, ei julkaistu, EU:C:2018:766, 11 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Toisaalta unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että niiden henkilöiden tai oikeudellisten tilanteiden, joita mahdollisesti koskee ratkaisu, jonka kansallinen tuomioistuin antaa saatettuaan ennakkoratkaisupyynnön unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, lukuisuus ei itsessään muodosta sellaista erityistä olosuhdetta, joka oikeuttaisi nopeutetun menettelyn käyttämisen. Sama pätee sellaisten asioiden huomattavaan määrään, joiden käsittelyä saatetaan lykätä odotettaessa unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnöstä antamaa ratkaisua (unionin tuomioistuimen presidentin määräys 20.9.2018, Minister for Justice and Equality, C-508/18 et C-509/18, ei julkaistu, EU:C:2018:766, 14 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Unionin tuomioistuimen presidentti on kuitenkin päättänyt, että nyt esillä olevan asian käsittelylle annetaan etusija työjärjestyksen 53 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

38

Kansallinen tuomioistuin pyrkii ennakkoratkaisukysymyksellään selvittämään, onko direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohtaa ja 2 artiklan c alakohtaa tulkittava siten, että kyseisissä säännöksissä tarkoitettujen oikeusviranomaisen ja määräyksen antavan viranomaisen käsitteiden alaan kuuluu jäsenvaltion yleinen syyttäjä tai yleisemmin ilmaistuna jäsenvaltion syyttäjäviranomainen, riippumatta mahdollisesta lakiin perustuvasta alisteisesta asemasta kyseisen yleisen syyttäjän tai syyttäjäviranomaisen ja tämän jäsenvaltion täytäntöönpanovaltaa käyttävän elimen välillä ja tällä yleisellä syyttäjällä tai syyttäjäviranomaisella olevasta vaarasta joutua ottamaan suoraan tai välillisesti määräyksiä tai käskyjä yksittäistapauksessa tällaiselta elimeltä, kun ne tekevät päätöstä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisesta.

39

Aluksi on muistutettava, että direktiivin 2014/41 tavoitteena on, kuten sen viidennestä kahdeksanteen perustelukappaleesta ilmenee, korvata pirstoutunut ja monimutkainen järjestelmä todisteiden hankkimiseksi rajatylittävissä rikosasioissa, ja sillä pyritään – luomalla yksinkertainen ja tehokkaampi järjestelmä, joka perustuu yhteen ainoaan välineeseen, eurooppalaiseen tutkintamääräykseen – helpottamaan ja nopeuttamaan oikeudellista yhteistyötä, jotta voitaisiin myötävaikuttaa sellaisen unionille asetetun tavoitteen toteutumiseen, jonka mukaan siitä tulee vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, sen vankan luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä.

40

Tästä on todettava, että erityisesti direktiivin 2, 6 ja 19 perustelukappaleesta ilmenee, että eurooppalainen tutkintamääräys on väline, joka kuuluu SEUT 82 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun rikosoikeuden alalla tehtävään oikeudelliseen yhteistyöhön, joka perustuu tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Tämä periaate, joka muodostaa rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteystyön kulmakiven, perustuu itse puolestaan keskinäiseen luottamukseen ja kumottavissa olevaan olettamaan siitä, että muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja erityisesti perusoikeuksia.

41

Direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohdassa määritellään eurooppalainen tutkintamääräys siten, että sillä tarkoitetaan jäsenvaltion oikeusviranomaisen antamaa tai vahvistamaa oikeudellista päätöstä, jonka tarkoituksena on, että toisessa jäsenvaltiossa suoritetaan yksi tai useampi yksittäinen tutkintatoimenpide tarkoituksin hankkia todisteita kyseisen direktiivin mukaisesti, mukaan luettuna todisteet, jotka jo ovat viimeksi mainitun jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa.

42

Direktiivin 2 artiklan c alakohdassa määritellään, mitä kyseisessä direktiivissä tarkoitetaan ”määräyksen antavalla viranomaisella”, ja sen ii alakohdassa täsmennetään, että jos eurooppalaisen tutkintamääräyksen on antanut määräyksen antaneen jäsenvaltion muu kuin i alakohdassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen, ”oikeusviranomaisen” on vahvistettava eurooppalainen tutkintamääräys, ennen kuin se toimitetaan täytäntöönpanoviranomaiselle.

43

Saman direktiivin 1 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen tutkintamääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen pohjalta ja kyseisen direktiivin säännösten mukaisesti.

44

Erityisesti on todettava, että direktiivin 2014/41 9 artiklan 1 kohdan mukaan täytäntöönpanoviranomaisen on tunnustettava eurooppalainen tutkintamääräys ilman muita muodollisuuksia ja varmistettava sen täytäntöönpano samalla tavalla ja samoja sääntöjä noudattaen, kuin jos täytäntöönpanovaltion viranomainen olisi määrännyt kyseessä olevan tutkintatoimenpiteen. Saman säännöksen nojalla tämä viranomainen voi kuitenkin päättää olla panematta eurooppalaista tutkintamääräystä täytäntöön vetoamalla johonkin tuossa direktiivissä tarkoitettuun eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteeseen taikka täytäntöönpanon lykkäämisperusteeseen.

45

Direktiivin 2014/41 9 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos täytäntöönpanoviranomainen vastaanottaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jota ei ole antanut direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettu määräyksen antanut viranomainen, täytäntöönpanoviranomaisen on palautettava kyseinen määräys määräyksen antaneeseen valtioon.

46

Edellä esitetystä seuraa yhtäältä, että eurooppalainen tutkintamääräys voidaan panna täytäntöön vain, jos sen antanut viranomainen on direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettu ”määräyksen antava viranomainen”, ja toisaalta, että jos tällaisen määräyksen on antanut muu viranomainen kuin mainitun säännöksen i alakohdassa tarkoitettu viranomainen, ”oikeusviranomaisen” on vahvistettava se ennen sen toimittamista täytäntöönpantavaksi muuhun jäsenvaltioon.

47

Nyt käsiteltävässä asiassa esillä oleva kysymys koskee olennaisilta osin sitä, vastaako jäsenvaltion yleinen syyttäjä tai yleisemmin ilmaistuna jäsenvaltion syyttäjäviranomainen direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohdassa ja 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettuja käsitteitä ”oikeusviranomainen” ja ”yleinen syyttäjä” huolimatta siitä, että se on lakiin perustuvassa alisteisessa asemassa kyseisen jäsenvaltion täytäntöönpanovaltaa käyttävään elimeen, minkä johdosta on vaarana, että se saattaa joutua ottamaan suoraan tai välillisesti määräyksiä tai käskyjä yksittäistapauksessa tällaiselta elimeltä tehdessään päätöstä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisesta.

48

Tämä kysymys nousee esiin, koska – kuten tämän tuomion 25 kohdasta ilmenee – kansallinen tuomioistuin pohtii, voidaanko direktiivin 2014/41 yhteydessä soveltaa oikeuskäytäntöä, joka perustuu 27.5.2019 annettuun tuomioon OG ja PI (Lyypekin ja Zwickaun syyttäjäviranomaiset) (C-508/18 ja C‑82/19 PPU, EU:C:2019:456, 90 kohta) ja 27.5.2019 annettuun tuomioon PF (Liettuan yleinen syyttäjä) (C-509/18, EU:C:2019:457, 57 kohta), joissa unionin tuomioistuin tulkitsi puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua käsitettä ”pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen” siten, etteivät sen alaan kuulu jäsenvaltion syyttäjäviranomaiset, joiden osalta vallitsee tällainen vaara, kun ne tekevät päätöstä eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta.

49

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (tuomio 3.3.2020, (Eurooppalainen pidätysmääräys – Kaksoisrangaistavuus), C-717/18, EU:C:2020:142, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Ensimmäiseksi tämän tuomion 47 kohdassa tarkoitettujen säännösten sanamuodosta on todettava, että puitepäätöksessä 2002/584 ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kohdassa käytetään käsitettä ”pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen” yksilöimättä niitä viranomaisia, jotka tämä käsite kattaa, kun taas direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan i alakohdassa säädetään nimenomaisesti, että yleinen syyttäjä on niiden viranomaisten joukossa, joita tuomarin, tuomioistuimen tai tutkintatuomarin tavoin pidetään ”määräyksen antavana viranomaisena”.

51

Viimeksi mainitussa säännöksessä ”määräyksen antavaksi viranomaiseksi” luokittelu edellyttää ainoastaan sitä, että tuomioistuin ja henkilöt, jotka toimivat tuomareina, tutkintatuomareina tai yleisinä syyttäjinä, ovat toimivaltaisia kyseessä olevassa asiassa.

52

Siltä osin kuin kansallisen oikeuden nojalla jäsenvaltion yleinen syyttäjä, tai yleisemmin ilmaistuna kyseisen jäsenvaltion syyttäjäviranomainen, on toimivaltainen määräämään tutkintatoimista todisteiden hankkimiseksi tietyssä asiassa, se siis kuuluu direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan i alakohdassa tarkoitetun määräyksen antavan viranomaisen käsitteen piiriin.

53

Direktiivin 2 artiklan c alakohdan ii alakohdan sanamuodosta ilmenee myös, että yleinen syyttäjä kuuluu ”oikeusviranomaisiin”, joilla on toimivalta vahvistaa eurooppalainen tutkintamääräys ennen sen toimittamista täytäntöönpanoviranomaiselle, jos tämän määräyksen on antanut muu määräyksen antava viranomainen kuin joku mainitun säännöksen i alakohdassa tarkoitetuista viranomaisista.

54

Mainitun 2 artiklan c alakohdan i alakohta tai sen ii alakohta eivät aseta sen edellytykseksi, että yleinen syyttäjä luokitellaan direktiivissä 2014/41 tarkoitetuksi ”määräyksen antavaksi viranomaiseksi” tai ”oikeusviranomaiseksi”, sitä, että se ei ole lakiin perustuvassa alisteisessa asemassa kyseessä olevassa jäsenvaltiossa täytäntöönpanovaltaa käyttävään elimeen nähden.

55

Direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohdasta ja 2 artiklan c alakohdan i ja ii alakohdasta yhdessä ilmenee lisäksi, että kun yleinen syyttäjä antaa tai vahvistaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, tällä annetaan kyseiselle määräykselle oikeudellisen päätöksen asema.

56

Toiseksi asiayhteydestä, johon nämä säännökset kuuluvat, on todettava ensinnäkin, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamiseen tai vahvistamiseen sovelletaan direktiivin 2014/41 nojalla menettelyä ja takeita, jotka poikkeavat eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamista koskevista menettelyistä ja takeista. Mainitussa direktiivissä on erityissäännöksiä, joilla pyritään varmistamaan se, että kun direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettu yleinen syyttäjä antaa tai vahvistaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, tähän liittyy oikeudellisen päätöksen tekemiselle ominaisia takeita, ja erityisesti takeita, jotka koskevat kyseessä olevan henkilön perusoikeuksien, kuten tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden, kunnioittamista.

57

Ensinnäkin on niin, että direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä sen 2 artiklan c alakohdan ja 11 perustelukappaleen kanssa, nojalla tällainen antaminen tai vahvistaminen edellyttää kahden edellytyksen täyttymistä: yhtäältä sen on oltava välttämätöntä ja oikeassa suhteessa 4 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen tarkoitukseen nähden ottaen huomioon epäillyn tai syytteessä olevan henkilön oikeudet ja toisaalta eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittu yksi tai useampi tutkintatoimenpide olisi voitu määrätä samoin edellytyksin vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

58

Kun direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettu yleinen syyttäjä antaa tai vahvistaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, sen on siis huolehdittava, että asiassa noudatetaan kansallisia menettelyllisiä takeita, joiden on oltava yhdenmukaisia mainitun direktiivin 15 perustelukappaleessa tarkoitettujen direktiivien kanssa, jotka koskevat menettelyä koskevia oikeuksia rikosoikeudellisissa menettelyissä.

59

Sen on myös – kuten direktiivin 12 ja 39 perustelukappaleessa todetaan – varmistettava, että perusoikeuskirjassa tunnustettuja oikeuksia ja erityisesti sen 48 artiklassa tunnustettua oikeutta syyttömyysolettamaan ja puolustautumisoikeuksia kunnioitetaan. Lisäksi kaikkien rajoitusten, joita tämän direktiivin mukaisesti määrätyllä tutkintatoimenpiteellä kohdistetaan näihin oikeuksiin, on vastattava perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa määrättyjä edellytyksiä, mikä merkitsee muun muassa sitä, että kyseessä olevan rajoituksen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukainen ja välttämätön ja sen on vastattava tosiasiallisesti unioin tunnustamiin yleisen edun mukaisiin tavoitteisiin tai tarpeeseen suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.

60

Direktiivin 2014/41 14 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä sen 22 perustelukappaleen kanssa, säädetään jäsenvaltioiden yleisestä velvoitteesta huolehtia siitä, että oikeussuojakeinot, jotka vastaavat vähintään niitä, joita voidaan käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa, ovat sovellettavissa eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuihin tutkintatoimenpiteisiin.

61

Direktiivin 14 artiklan 3 kohdan mukaan määräyksen antavan viranomaisen on varmistettava, että tällaisen määräyksen kohteena olevilla henkilöillä on riittävät tiedot kansallisen lainsäädännön mukaisista oikeussuojakeinoista ja määräajoista kyseisen määräyksen vastustamiseksi, jotta voidaan varmistaa, että niitä voidaan tosiasiallisesti käyttää.

62

Lopuksi on huomattava, että direktiivin 2014/41 14 artiklan 7 kohdan mukaan määräyksen antaneen valtion on otettava huomioon eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisen tai täytäntöönpanon tuloksekas riitauttaminen oman kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti. Niinpä jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeutta puolustukseen ja menettelyn oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan, kun arvioidaan eurooppalaisella tutkintamääräyksellä hankittuja todisteita määräyksen antaneen jäsenvaltion rikosoikeudellisissa menettelyissä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta menettelyä koskevia kansallisia sääntöjä.

63

Tämän tuomion 57–62 kohdassa mainituista direktiivin 2014/41 säännöksistä seuraa, että sen 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetun kaltaisen yleisen syyttäjän, joka antaa tai vahvistaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, on otettava huomioon suhteellisuusperiaate ja asianomaisen henkilön perusoikeudet – ja erityisesti perusoikeuskirjassa vahvistetut perusoikeudet – ja että sen antaman määräyksen suhteen on oltava olemassa tehokkaita oikeussuojakeinoja, jotka vastaavat vähintään niitä, joita voidaan käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

64

Toiseksi on niin, että vaikka eurooppalainen tutkintamääräys kiistatta on väline, joka perustuu keskinäisen luottamuksen ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteisiin, ja sen täytäntöönpano on pääsääntö ja siitä kieltäytyminen katsotaan poikkeukseksi, jota on tulkittava suppeasti (ks. analogisesti tuomio 27.5.2019, OG ja PI (Lyypekin ja Zwickaun syyttäjäviranomaiset) (C-508/18 ja C‑82/19 PPU, EU:C:2019:456, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), direktiivin 2014/41 säännökset sallivat kuitenkin sen, että täytäntöönpanoviranomainen ja – laajemmin ilmaistuna – täytäntöönpanovaltio huolehtivat suhteellisuusperiaatteen sekä kyseessä olevan henkilön menettelyllisten oikeuksien ja perusoikeuksien kunnioittamisesta.

65

Direktiivin 2014/41 2 artiklan d alakohdasta seuraa ensinnäkin, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpano voi edellyttää täytäntöönpanovaltion tuomioistuimen hyväksyntää, jos sen kansallisessa oikeudessa näin säädetään. Kuten ennakkoratkaisupäätöksestä ilmenee, tilanne on näin Itävallan oikeudessa, jossa pankkitiliä koskevien tietojen ilmoittamispyynnön kaltaisten tiettyjen tutkintatoimien täytäntöönpano edellyttää tuomioistuimen hyväksyntää.

66

Direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos täytäntöönpanoviranomaisella on syytä katsoa, että tuon artiklan 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset – muun muassa edellytys siitä, että tutkintatoimi on välttämätön ja oikeassa suhteessa niiden menettelyjen tarkoitukseen nähden, joita varten se on annettu, ottaen huomioon kyseessä olevan henkilön oikeudet – eivät ole täyttyneet, se voi kuulla määräyksen antanutta viranomaista siitä, miten tärkeää eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpano on, mikä voi mahdollisesti johtaa siihen, että määräyksen antanut viranomainen peruuttaa kyseisen määräyksen.

67

Direktiivin 10 artiklan mukaan täytäntöönpanoviranomainen voi myös turvautua muuhun kuin eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuun tutkintatoimenpiteeseen. Tätä mahdollisuutta voidaan käyttää erityisesti, jos – kuten tämän 10 artiklan 3 kohdasta, luettuna yhdessä direktiivin kymmenennen perustelukappaleen kanssa, ilmenee – kyseinen viranomainen katsoo, että tällä muulla tutkintatoimenpiteellä päästäisiin samaan tulokseen kuin eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitulla tutkintatoimenpiteellä sellaisin keinoin, joilla puututaan vähemmän asianomaisen henkilön perusoikeuksiin.

68

Saman direktiivin 11 artiklan 1 kohdan f alakohdassa todetaan lisäksi, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä täytäntöönpanovaltiossa, jos on olemassa painavia syitä katsoa, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun tutkintatoimenpiteen toteuttaminen olisi ristiriidassa täytäntöönpanovaltiolle SEU 6 artiklan ja perusoikeuskirjan mukaan kuuluvien velvoitteiden kanssa.

69

Kun otetaan huomioon tämän tuomion 57–68 kohdassa mainitut seikat, direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohta ja 2 artiklan c alakohta kuuluvat lainsäädäntökehykseen, johon sisältyy joukko takeita sekä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamis- tai vahvistamis- että täytäntöönpanovaiheessa asianomaisen henkilön perusoikeuksien suojan varmistamiseksi.

70

Kolmanneksi direktiivin 2014/41 tavoitteesta on todettava, että – kuten tämän tuomion 39 ja 40 kohdassa mainitaan – sillä pyritään takaamaan yksinkertainen ja tehokas yhteistyö jäsenvaltioiden välillä varmistamalla jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten tekemien päätösten vastavuoroinen tunnustaminen todisteiden hankkimiseksi rajatylittävissä rikosasioissa.

71

Kuten direktiivin 34 perustelukappaleessa korostetaan, se koskee väliaikaisia toimenpiteitä vain todisteiden hankkimiseksi. Direktiivin 1 artiklan 3 kohdassa säädetään lisäksi, että epäilty tai syytettynä oleva henkilö tai tällaisen henkilön puolesta toimiva lakimies voi pyytää eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista. Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 71 kohdassa, tällainen toimenpide voidaan näin määrätä kyseessä olevan henkilön eduksi.

72

On myös korostettava, että direktiivillä 2014/41 säännellyllä eurooppalaisella tutkintamääräyksellä pyritään rikosoikeudellisessa menettelyssä eri päämäärään kuin puitepäätöksellä 2002/584 säännellyllä eurooppalaisella pidätysmääräyksellä. Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä pyritään puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti etsityn henkilön kiinni ottamiseen ja luovuttamiseen syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten, kun taas eurooppalaisella tutkintamääräyksellä pyritään direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti saamaan suoritetuksi yksi tai useampi yksittäinen tutkintatoimenpide tarkoituksin hankkia todisteita.

73

Kuten direktiivin 2014/41 3 ja 4 artiklasta ilmenee, eurooppalainen tutkintamääräys voi tosin lähtökohtaisesti kattaa kaikki tutkintatoimenpiteet erityisesti rikosoikeudellisia menettelyjä varten. Eräät näistä toimenpiteistä voivat olla yksityisyyteen puuttuvia, koska ne merkitsevät muun muassa kyseessä olevan henkilön yksityiselämää koskevan oikeuden tai omaisuudensuojan loukkausta. Kuten kuitenkin kaikki unionin tuomioistuimessa huomautuksia esittäneet osapuolet ovat maininneet, lukuun ottamatta erityistilannetta, jossa vapautensa jo menettäneet henkilöt siirretään väliaikaisesti tutkintatoimenpiteen toteuttamista varten ja jota koskevat direktiivin 2014/41 22 ja 23 artiklassa säädetyt erityiset takeet, eurooppalainen tutkintamääräys ei – toisin kuin eurooppalainen pidätysmääräys – ole omiaan loukkaamaan asianomaisen henkilön perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistettua oikeutta vapauteen.

74

Kun otetaan huomioon edellä olevissa perusteluissa esitetyt sanamuotoa, asiayhteyttä ja tavoitteita koskevat eroavaisuudet puitepäätöksen 2002/584 ja direktiivin 2014/41 välillä, tulkintaa, johon unionin tuomioistuin päätyi puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdasta 27.5.2019 antamassaan tuomiossa OG ja PI (Lyypekin ja Zwickaun syyttäjäviranomaiset) (C-508/18 ja C‑82/19 PPU, EU:C:2019:456) ja 27.5.2019 antamassaan tuomiossa PF (Liettuan yleinen syyttäjä) (C-509/18, EU:C:2019:457) ja jonka mukaan mainitussa 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu käsite ”pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen” ei kata jäsenvaltion syyttäjäviranomaisia, joiden osalta on vaara siitä, että täytäntöönpanovaltaa käyttävä elin kohdistaa niihin käskyjä yksittäistapauksessa, ei voida soveltaa direktiivin 2014/41 yhteydessä.

75

Kaiken edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohtaa ja 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisissä säännöksissä tarkoitettujen oikeusviranomaisen ja määräyksen antavan viranomaisen käsitteiden alaan kuuluu jäsenvaltion yleinen syyttäjä tai yleisemmin ilmaistuna jäsenvaltion syyttäjäviranomainen, riippumatta lakiin perustuvasta alisteisesta asemasta kyseisen yleisen syyttäjän tai syyttäjäviranomaisen ja tämän jäsenvaltion täytäntöönpanovaltaa käyttävän elimen välillä ja tällä yleisellä syyttäjällä tai syyttäjäviranomaisella olevasta vaarasta joutua ottamaan suoraan tai välillisesti määräyksiä tai käskyjä yksittäistapauksessa tällaiselta elimeltä, kun ne tekevät päätöstä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisesta.

76

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/41/EU 1 artiklan 1 kohtaa ja 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisissä säännöksissä tarkoitettujen oikeusviranomaisen ja määräyksen antavan viranomaisen käsitteiden alaan kuuluu jäsenvaltion yleinen syyttäjä tai yleisemmin ilmaistuna jäsenvaltion syyttäjäviranomainen, riippumatta lakiin perustuvasta alisteisesta asemasta kyseisen yleisen syyttäjän tai syyttäjäviranomaisen ja tämän jäsenvaltion täytäntöönpanovaltaa käyttävän elimen välillä ja tällä yleisellä syyttäjällä tai syyttäjäviranomaisella olevasta vaarasta joutua ottamaan suoraan tai välillisesti määräyksiä tai käskyjä yksittäistapauksessa tällaiselta elimeltä, kun ne tekevät päätöstä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisesta.