1.

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 ( 2 ) 17 artiklan 1 kohdan, 18 artiklan 2 kohdan, 23 artiklan 3 kohdan ja 24 artiklan tulkintaa, ja sen on esittänyt rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdam (Haagin alioikeus, Amsterdamin istuntopaikka, Alankomaat), joka pyytää lähinnä määrittämään, mikä jäsenvaltio on vastuussa X:n, joka on Pakistanin kansalainen, Italiassa jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

2.

Tähän asiaan liittyvät oikeussäännöt ja tosiseikat ovat monitahoisia, ( 3 ) mikä johtuu yhtäältä siitä, että asianomainen henkilö on jättänyt useita kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia kahdessa eri jäsenvaltiossa, ja toisaalta siitä, että kyseisten hakemusten tutkintamenettelyn kanssa on samanaikaisesti ollut vireillä rikosoikeudellinen menettely, jonka seurauksena turvanpaikanhakijasta on annettu eurooppalainen pidätysmääräys.

3.

Hakija on jättänyt ensimmäisen, toisen ja neljännen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa Alankomaissa. Dublin III ‑asetuksessa tarkoitetun aineellisen perusteen mukaan kyseinen jäsenvaltio oli vastuussa kahden ensimmäisen hakemuksen käsittelystä. Ensimmäinen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus ( 4 ) hylättiin tuomioistuinratkaisulla, josta on tullut lainvoimainen. Toinen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus ( 5 ) hylättiin toimivaltaisen kansallisen viranomaisen päätöksellä, josta on valitettu Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van Stateen (korkeimman hallinto-oikeuden hallintoasioita käsittelevä osasto, Alankomaat). Hakija oli tällä välin poistunut Alankomaiden alueelta Italiaan, jossa hakija jätti kolmannen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa, ( 6 ) ja Alankomaiden kuningaskunta antoi hakijasta syytetoimia varten eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jossa pyydettiin Italian tasavaltaa luovuttamaan hänet. Tämän jälkeen Alankomaiden kuningaskunta esitti Italian viranomaisille pyynnön ottaa asianomainen henkilö takaisin kolmannen hakemuksen käsittelyä varten.

4.

Italia on siten jäsenvaltio, jonka alueelle asianomainen siirtyi ja jossa asianomainen jätti kolmannen hakemuksen sen jälkeen, kun Alankomaiden kuningaskunta oli antanut hänestä eurooppalaisen pidätysmääräyksen. Italian tasavallalla oli näin ollen kaksi tehtävää: Yhtäältä se oli eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vastaava jäsenvaltio, jonka oli luovutettava hakija Alankomaiden viranomaisille syytetoimia varten. Toisaalta se oli jäsenvaltio, jota edellä mainitut viranomaiset pyysivät ottamaan hakijan takaisin tämän jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelyä varten. Italian tasavallalla olisi ollut Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 1 kohdan nojalla oikeus pyytää Alankomaiden kuningaskuntaa ottamaan X:n takaisin, mutta se menetti tämän oikeuden, koska ei esittänyt kyseistä pyyntöä saman artiklan 2 kohdassa säädetyssä määräajassa. Näin ollen Alankomaiden viranomaiset katsoivat – tässä ratkaisuehdotuksessa tulkittavana olevan – Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdan perusteella Italian tasavallan olevan kolmannen hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio. Alankomaiden viranomaiset päättivät tästä johtuen siirtää asianomaisen henkilön Italian viranomaisille ja ilmoittivat, ettei heillä ollut toimivaltaa käsitellä myöskään heille jätettyä neljättä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta.

5.

Näiden erityisten oikeussäännösten ja tosiseikkojen valossa rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdam pohtii, onko tällainen vastuun siirtäminen Alankomaiden viranomaisten aikomalla tavalla mahdollista. Tämän selvittämiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt unionin tuomioistuimelle kysymyksen kahden Dublin III ‑asetuksen sisältämän menettelysäännöksen, joiden perusteella Alankomaiden kuningaskunta aikoo toteuttaa kyseisen siirron, eli kyseisen asetuksen 23 ja 24 artiklan, sekä saman asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa säädetyn harkintavaltalausekkeen ulottuvuudesta ja soveltamissäännöistä.

6.

Käsiteltävä asia ilmentää Dublin-järjestelmän heikkouksia ja puutteita, jotka Euroopan komission on tarkoitus korjata uudistamalla nykyistä oikeuskehystä. ( 7 )

7.

Käsiteltävä asia osoittaa, että Dublin-järjestelmä on yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän sijasta nimenomaan kansallisista turvapaikkajärjestelmistä muodostuva järjestelmä ja että Dublin III ‑asetuksessa vahvistettu vastuunjakomekanismi perustuu teknisiin ja hallinnollisiin sääntöihin, jotka on pantu täytäntöön ottamatta huomioon niistä aiheutuvia inhimillisiä seurauksia tai aineellisia ja taloudellisia kustannuksia, mikä heikentää kyseisen järjestelmän tehokkuutta ja hankaloittaa yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän tavoitteen saavuttamista.

8.

Tämä on ankara, mutta nähdäkseni oikea arvio, kun otetaan huomioon ne lähestulkoon absurdit seuraukset, joita Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vastuunjakomekanismin sokeasta soveltamisesta saattaa aiheutua.

9.

Näin ollen esitän tässä ratkaisuehdotuksessa ensisijaisesti ne syyt, joiden perusteella käsiteltävässä asiassa on mielestäni poikettava Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdasta, jonka soveltaminen johtaa vastuun siirtymiseen takaisinottopyynnön esittämistä koskevan määräajan päättymisen takia, vaikka kyseisen kohdan sanamuoto onkin selkeä.

10.

Koska tämä siirto tapahtuu automaattisesti riippumatta siitä aiheutuvista inhimillisistä ja aineellisista seurauksista, se johtaa mielestäni siihen, ettei hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota voida määrittää käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa järkevästi, puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja nopeasti unionin lainsäätäjän Dublin III ‑asetuksessa asettamien tavoitteiden mukaisesti, ja estää lisäksi yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perustana olevien yhteistyö- ja solidaarisuusvelvoitteiden toteuttamisen.

11.

Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan 4, 5 ja 22 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

12.

Dublin III ‑asetuksen tavoitteena on sen 1 artiklan mukaisesti vahvistaa ne perusteet ja menettelyt, joiden mukaisesti määritellään kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio. ( 8 ) Kyseiset perusteet on esitetty kyseisen asetuksen III lukuun sisältyvissä 8–15 artiklassa.

13.

Dublin III ‑asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jollei hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota voida määrittää tässä asetuksessa lueteltujen perusteiden mukaisesti, käsittelystä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty.

14.

Dublin III ‑asetuksen IV luvussa määritetään tilanteet, joissa jäsenvaltion voidaan katsoa olevan vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä kyseisistä perusteista poiketen. Asetuksen 17 artiklan, jonka otsikko on ”Harkintavaltalausekkeet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä olevasta 3 artiklan 1 kohdasta poiketen kukin jäsenvaltio voi päättää käsitellä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön siellä jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen siinäkin tapauksessa, ettei se tässä asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan ole vastuussa hakemuksen käsittelystä.

– –”

15.

Dublin III ‑asetuksen V luvussa vahvistetaan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion velvollisuudet.

16.

Tähän lukuun sisältyvän 18 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään, että kyseinen jäsenvaltio ”on velvollinen ottamaan [tämän asetuksen] 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti takaisin hakijan, jonka hakemusta käsitellään ja joka on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai joka oleskelee ilman oleskelulupaa toisessa jäsenvaltiossa”.

17.

Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetään lisäksi, että hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio on velvollinen ”ottamaan [tämän asetuksen] 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti takaisin kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön, jonka hakemus on hylätty ja joka on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai joka oleskelee ilman oleskelulupaa toisessa jäsenvaltiossa”.

18.

Hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion on myös saman asetuksen 18 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti käsiteltävä hakijan jättämä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tai saatettava päätökseen sen käsittely.

19.

Dublin III ‑asetuksen VI luvussa annetaan vielä vastaanotto- ja takaisinottomenettelyihin sovellettavat yksityiskohtaiset säännöt. Takaisinottomenettelyn soveltamisala määritellään kyseisen asetuksen 23 ja 24 artiklassa.

20.

Mainitun asetuksen 23 artiklassa, jonka otsikko on ”Takaisinottopyynnön esittäminen, kun pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa on jätetty uusi hakemus”, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltio, jossa 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö on jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti, se voi pyytää tuota toista jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.

2.   Takaisinottopyyntö on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa kahden kuukauden kuluessa – – Eurodac‑osuman saamisesta.

Jos takaisinottopyyntö perustuu muihin todisteisiin kuin Eurodac‑järjestelmästä saatuihin tietoihin, se on lähetettävä takaisinottopyynnön saavalle jäsenvaltiolle kolmen kuukauden kuluessa 20 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä.

3.   Jos takaisinottopyyntöä ei tehdä 2 kohdassa säädetyssä määräajassa, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä on vastuussa jäsenvaltio, jossa uusi hakemus on jätetty.”

21.

Dublin III ‑asetuksen 24 artiklassa, jonka otsikko on ”Takaisinottopyynnön esittäminen, kun pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa ei ole jätetty uutta hakemusta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltio, jonka alueella 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö oleskelee ilman oleskelulupaa ja jossa ei ole jätetty kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti, se voi pyytää kyseistä toista jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.

– –

4.   Jos tämän asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu henkilö, jonka kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta on tehty lopullinen hylkäävä päätös yhdessä jäsenvaltiossa, oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, viimeksi mainittu jäsenvaltio voi joko pyytää ensin mainittua jäsenvaltiota ottamaan takaisin asianomainen henkilö tai toteuttaa – – palautusmenettelyn.

– –

5.   Pyyntö ottaa 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö takaisin on esitettävä vakiolomakkeella, johon on liitettävä 22 artiklan 3 kohdassa mainituissa kahdessa luettelossa kuvatut todisteet tai aihetodisteet ja/tai henkilön antamat asiaan liittyvät tiedot, joiden perusteella sen jäsenvaltion viranomaiset, jolle pyyntö on esitetty, voivat tarkistaa, onko kyseinen jäsenvaltio tässä asetuksessa vahvistettujen perusteiden mukaisesti vastuussa hakemuksen käsittelystä.

– –”

22.

Asetuksessa N:o 1560/2003 ( 9 ) määritetään Dublin III ‑asetuksen soveltamista koskevat säännöt. Sen 2 artiklassa täsmennetään takaisinottopyynnön laatimista koskevat säännöt.

23.

X, joka on Pakistanin kansalainen ja kristitty, on hakenut kansainvälistä suojelua.

24.

X jätti vuosien 2011 ja 2015 välisenä aikana viisi kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta. Hakemuksista neljä jätettiin Alankomaissa ja yksi Italiassa.

25.

Ensimmäinen hakemus jätettiin Alankomaissa 23.3.2011. Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie (turvallisuus- ja oikeusministeriön valtiosihteeri, Alankomaat) hylkäsi hakemuksen 5.9.2011 tekemällään päätöksellä. Kuten X:n edustaja totesi suullisessa käsittelyssä, riskien, joille asianomainen henkilö altistuisi alkuperämaahan palatessaan, ei arvioitu olevan riittävän vakavia, jotta niiden perusteella voitaisiin myöntää kansainvälistä suojelua. Rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdam hylkäsi kyseisestä päätöksestä nostetun kanteen perusteettomana 31.5.2012 antamallaan tuomiolla, jonka Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van State pysytti 27.6.2013.

26.

X jätti 18.12.2013 Alankomaissa uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jonka hän kuitenkin peruutti muutamaa päivää myöhemmin 10.1.2014. ( 10 )

27.

X jätti 4.6.2014 Alankomaissa jälleen uuden eli toisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie hylkäsi tämän hakemuksen seitsemän päivää myöhemmin eli 11.6.2014. Rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdam hylkäsi kyseisestä päätöksestä nostetun kanteen perusteettomana 7.7.2014 antamallaan tuomiolla. Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van State pysytti kyseisen tuomion vuotta myöhemmin 7.8.2015.

28.

Sinä vuonna, jonka aikana muutoksenhakumenettely oli vireillä edellä mainitussa tuomioistuimessa, asianomaisen henkilön henkilökohtaisessa ja oikeudellisessa tilanteessa tapahtui erilaisia muutoksia.

29.

X nimittäin pakeni Italiaan 28.9.2014, koska häntä epäiltiin Alankomaiden alueella seksuaalirikoksesta.

30.

Alankomaiden viranomaiset antoivat 2.10.2014 eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jossa pyydettiin Italian viranomaisia luovuttamaan X syytetoimia varten. Tämän seurauksena X otettiin Italiassa säilöön kahdeksi kuukaudeksi, minkä jälkeen hänet luovutettiin. ( 11 )

31.

X jätti 23.10.2014 uuden, kolmannen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, tällä kertaa Italian alueella. Italian tasavalta ei esittänyt Alankomaiden kuningaskunnalle Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa ja 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua takaisinottopyyntöä saman asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyssä määräajassa.

32.

Italian tasavalta pani eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön ja luovutti asianomaisen henkilön Alankomaiden viranomaisille 30.1.2015.

33.

X pidätettiin välittömästi ja määrättiin tutkintavankeuteen. Ennakkoratkaisupyynnön mukaan X oli tutkintavankeudessa 2.–24.2.2015. Alankomaiden hallituksen toimittamista huomautuksista kuitenkin ilmenee, että tutkintavankeus alkoi 30.1.2015 ja päättyi 18.3.2015.

34.

Alankomaiden kuningaskunta esitti 5.3.2015 Italian tasavallalle Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 24 artiklan 1 ja 2 kohdan perusteella pyynnön ottaa X takaisin, koska X:llä ei ollut oleskelulupaa Alankomaiden alueella eikä hän ollut vielä jättänyt uutta kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta. Alankomaiden viranomaiset katsoivat, että Italian tasavallasta oli tullut jäsenvaltio, joka on vastuussa X:n Italian viranomaisille jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, koska Italia ei ollut esittänyt takaisinottopyyntöä edellä mainitun asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyssä kahden kuukauden määräajassa. Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, Alankomaiden kuningaskunta totesi pyynnössään, että X oli ilmoittanut lähteneensä Italiasta tammikuussa 2015 ja tulleensa suoraan Alankomaihin. Pyynnössä ei sen sijaan viitata millään tavalla rikosoikeudelliseen menettelyyn, joka Alankomaissa oli vireillä X:ää vastaan.

35.

Italian tasavalta ei vastannut kyseiseen pyyntöön Dublin III ‑asetuksen 25 artiklan 2 kohdassa säädetyssä kahden viikon määräajassa. Tämän seurauksena Alankomaiden kuningaskunta totesi 20.3.2015, että Italian tasavalta oli oletusarvoisesti hyväksynyt pyynnön ottaa X takaisin.

36.

Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie päätti 25.3.2015 siirtää X:n Italian viranomaisille (jäljempänä siirtopäätös), koska katsoi näiden hyväksyneen implisiittisesti Alankomaiden viranomaisten pyynnön.

37.

Italian tasavalta hyväksyi takaisinottopyynnön 30.3.2015.

38.

X nosti 1.4.2015 siirtopäätöksestä kanteen rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdamissa ja esitti samalla välitoimihakemuksen.

39.

Unionin tuomioistuimelle toimitetun kansallisen asiakirja-aineiston liitteenä olevista asiakirjoista ilmenee, että Minister van Veiligheid en Justitie (turvallisuus- ja oikeusministeriö, Alankomaat) ilmoitti 13.4.2015 päivätyllä kirjeellä Ministero dell’Internolle (sisäministeriö, Italia), että Italian tasavallan katsottiin hyväksyneen pyynnön ottaa asianomainen henkilö takaisin, koska se ei ollut vastannut takaisinottopyyntöön 20.3.2015 mennessä. Minister van Veiligheid en Justitie ilmoitti myös, ettei X:ää voitu siirtää Italian viranomaisille säädetyssä määräajassa, koska tämä oli kadonnut.

40.

Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van Staten voorzieningenrechter (välitoimista päättävä tuomari, Alankomaat) hyväksyi välitoimihakemuksen ja määräsi lykkäämään siirtoa 21.4.2015 antamallaan päätöksellä.

41.

X jätti 19.5.2015 uuden eli neljännen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa ja esitti samalla hakemuksen väliaikaisen oleskeluluvan saamiseksi.

42.

Kaksi päivää myöhemmin eli 21.5.2015 Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie ilmoitti jättävänsä kyseisen hakemuksen käsittelemättä, koska Italian tasavallan oli todettu olevan Dublin III ‑asetuksen perusteella vastuussa X:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä. X nosti kyseisestä päätöksestä kanteen rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdamissa samana päivänä.

43.

Kuten edellä on todettu, Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van State päätti 7.8.2015 pysyttää 7.7.2014 annetun tuomion, jolla toinen hakemus oli hylätty.

44.

X:lle ilmoitettiin 30.11.2015, että häntä vastaan nostetun rikosasian käsittely oli päätetty ilman jatkotoimia.

45.

X:n kanteet, jotka koskivat yhtäältä siirtopäätöstä ja toisaalta päätöstä, jossa Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie totesi, ettei sillä ollut toimivaltaa käsitellä neljättä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, käsiteltiin 10.12.2015 pidetyssä istunnossa. Istunnon päätteeksi rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdam totesi, että asian käsittely oli päättynyt.

46.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin aloitti asian käsittelyn uudelleen 24.3.2016 odottaessaan asiassa Ghezelbash ( 12 )7.6.2016 annettua tuomiota ja esitti 20.4.2017 unionin tuomioistuimelle nyt esillä olevan ennakkoratkaisupyynnön.

47.

Tässä tilanteessa rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdam päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

48.

Huomautuksia ovat esittäneet Saksan, Unkarin ja Alankomaiden hallitukset ja komissio. ( 13 ) On valitettavaa, että Italian hallitus ei ole esittänyt kirjallisia huomautuksia eikä ollut myöskään läsnä suullisessa käsittelyssä.

49.

Ennen kuin arvioin näitä kysymyksiä tarkemmin, on esitettävä joitakin alustavia huomautuksia esillä olevan ennakkoratkaisupyynnön kohteesta ja ulottuvuudesta. ( 14 )

50.

Rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdamin esittämän ennakkoratkaisupyynnön tarkoituksena on lähinnä määrittää, mikä jäsenvaltio on vastuussa X:n Italiassa jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

51.

Kun otetaan huomioon pääasiaan liittyvien oikeussääntöjen ja tosiseikkojen ominaispiirteet, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko mahdollista katsoa, että vastuu kyseisen hakemuksen käsittelystä on siirtynyt Italian tasavallalle.

52.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii ensinnäkin seuraavien kahden Dublin III ‑asetuksen sisältämän menettelysäännöksen ulottuvuutta ja soveltamisedellytyksiä, joihin Alankomaiden kuningaskunta tukeutuu siirtääkseen vastuun:

53.

Jos unionin tuomioistuin katsoo, että vastuu on todella siirtynyt suoraan lain nojalla Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdan perusteella, saman asetuksen 24 artiklan tulkintaa koskevat kysymykset esitetään vain toissijaisesti.

54.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta myös täsmentämään edellä mainitun asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun harkintavaltalausekkeen ulottuvuutta siinä tapauksessa, että Italian tasavalta on vastuussa esillä olevan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä (kuudes ennakkoratkaisukysymys).

55.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, olisiko Alankomaiden viranomaisten pitänyt soveltaa kyseistä lauseketta ja siten käsitellä kyseinen hakemus, koska Italian tasavalta pani täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen ja luovutti asianomaisen henkilön Alankomaiden viranomaisille tähän kohdistuvia syytetoimia varten.

56.

Ensimmäisessä kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta tulkitsemaan Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohtaa.

57.

Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee erityisesti, onko kyseinen säännös unionin lainsäätäjän Dublin III ‑asetuksessa asettamien tavoitteiden valossa ( 15 ) esteenä sille, että vastuu hakemuksen käsittelystä siirretään kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädettyjen määräaikojen päättymisen seurauksena, kun saman asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio on käsitellyt asianomaisen henkilön aiemmin jättämät hakemukset ja päätökseen, jolla on hylätty toinen hakemus, kohdistuu tämän jäsenvaltion tuomioistuimessa muutoksenhaku, joka on edelleen vireillä.

58.

Dublin III ‑asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön jonkin jäsenvaltion alueella esittämän turvapaikkahakemuksen käsittelee lähtökohtaisesti yksi ainoa jäsenvaltio eli se, joka III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti on vastuussa hakemuksen käsittelystä. ( 16 ) Dublin III ‑asetuksen III luvussa vahvistettujen perusteiden lisäksi saman asetuksen VI luvussa säädetään kuitenkin vastaanottoa ja takaisinottoa toisessa jäsenvaltiossa koskevista menettelyistä, joilla ”edesautetaan – samalla tavoin kuin kyseisen asetuksen III luvussa vahvistetuilla perusteilla – hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä”. ( 17 )

59.

Dublin III ‑asetuksen 23 artiklassa vahvistetaan säännöt, joita sovelletaan takaisinottopyynnön esittämisessä silloin, kun toisessa jäsenvaltiossa eli pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa on jätetty uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus.

60.

Kyseisen asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jos saman asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu henkilö, jonka kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on hylätty yhdessä jäsenvaltiossa, jättää uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa, tuo toinen jäsenvaltio voi pyytää ensin mainittua jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.

61.

X:n kaltainen henkilö, joka jätettyään yhdessä jäsenvaltiossa, eli käsiteltävässä asiassa Alankomaissa, kaksi kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta (23.3.2011 ja 4.6.2014), jotka on hylätty, siirtyy toiseen jäsenvaltioon, käsiteltävässä asiassa Italiaan, ja jättää siellä uuden hakemuksen (23.10.2014), kuuluu Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan soveltamisalaan.

62.

Unionin tuomioistuimen istunnossa esittämien kysymysten ja selvityspyyntöjen perusteella myös kaikki osapuolet olivat yhtä mieltä siitä, että X voidaan määritellä kyseisen asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetuksi henkilöksi.

63.

Kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa unionin lainsäätäjä on vahvistanut sitovat määräajat takaisinottopyyntöjen esittämiselle. Takaisinottopyyntö on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa kahden kuukauden kuluessa Eurodac‑osuman saamisesta, tai jos takaisinottopyyntö perustuu muihin todisteisiin kuin Eurodac‑järjestelmästä saatuihin tietoihin, pyyntö on esitettävä kolmen kuukauden kuluessa. Mainituilla määräajoilla varmistetaan, että takaisinottomenettely toteutetaan ilman perusteetonta viivästystä ja että pyynnön esittänyt jäsenvaltio aloittaa sen joka tapauksessa ”kohtuullisessa ajassa” siitä lukien, kun sillä on käytössään tiedot, joiden nojalla se voi esittää kyseisen pyynnön, ja niillä pyritään varmistamaan kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten nopea käsittely. ( 18 )

64.

Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdassa – jota unionin tuomioistuinta on pyydetty tulkitsemaan esillä olevassa asiassa – unionin lainsäätäjä vahvistaa vaikutukset, jotka liittyvät säädettyjen määräaikojen päättymiseen. Kyseisen säännöksen mukaisesti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä on vastuussa jäsenvaltio, jossa uusi hakemus on jätetty, jos pyyntöä ei esitetä säädetyssä määräajassa. Lainsäätäjä ei ole säätänyt minkäänlaisista poikkeuksista eikä anna tässä lainkaan liikkumavaraa.

65.

Kyseisen säännöksen sanamuoto on hyvin selvä kaikissa kielitoisinnoissa, ja se ilmentää yksiselitteisesti unionin lainsäätäjän pyrkimystä varmistaa vastuun siirtyminen silloin, kun takaisinottopyynnön esittämistä koskevia määräaikoja ei noudateta.

66.

Pääasiassa on riidatonta, että Italian tasavalta, jossa kolmas hakemus on jätetty, ei esittänyt Alankomaiden kuningaskunnalle pyyntöä ottaa X takaisin Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyissä määräajoissa, jotka ovat sitovia. Kyseisen asetuksen 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti vastuun uuden hakemuksen käsittelystä pitäisi siten siirtyä Italian tasavallalle ”suoraan lain nojalla”. ( 19 )

67.

X:ää lukuun ottamatta kaikki huomautuksia esittäneet osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että 23 artiklan 3 kohdan sanamuodon perusteella vastuu kyseisen hakemuksen käsittelystä on todella siirtynyt Italian tasavallalle siitä huolimatta, että Alankomaissa on vireillä muutoksenhakumenettely, joka koskee toisen hakemuksen hylkäämisestä tehtyä päätöstä.

68.

Voisin yhtyä tähän päätelmään, jos käsiteltävässä asiassa olisi tosiasiallisesti kyse ainoastaan siitä, että kyseinen muutoksenhakumenettely on vireillä Alankomaissa. Asia ei kuitenkaan ole näin, kuten jäljempänä osoitetaan. Käsiteltävään asiaan liittyy muita seikkoja, jotka yhdessä johtavat mielestäni siihen, että Alankomaiden viranomaiset ovat yksin vastuussa kolmannen hakemuksen käsittelystä.

69.

Käsiteltävän asian kaltaisessa erityistilanteessa sanamuodon mukainen tulkinta ennemminkin aiheuttaa ongelmia kuin ratkaisee niitä, mikä ilmenee melko selvästi niistä kuudesta ennakkoratkaisukysymyksestä, jotka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt unionin tuomioistuimelle. Kun otetaan huomioon käsiteltävän asian erityispiirteet, Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdan sanamuodon mukainen tulkinta johtaa vaikutuksiin, jotka ovat täysin ristiriidassa yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perusteena olevien periaatteiden sekä unionin lainsäätäjän kyseisessä asetuksessa asettamien tavoitteiden kanssa.

70.

Dublin III ‑asetuksen tehokkaan vaikutuksen säilyttämiseksi ja jäljempänä esittämistäni syistä aion siten ehdottaa unionin tuomioistuimelle poikkeamista kyseisen asetuksen 23 artiklan 3 kohdassa säädetyn mekanismin automaattisuudesta.

71.

SEUT 67 artiklan 2 kohdan ja SEUT 80 artiklan mukaisesti yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä, johon myös Dublin III ‑asetus kuuluu, perustuu jäsenvaltioiden yhteisvastuuseen ja oikeudenmukaiseen vastuunjakoon niiden välillä. ( 20 ) Kuten ilmenee kyseisen asetuksen johdanto-osan 22 perustelukappaleesta, solidaarisuus on Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän ”keskeinen osatekijä”. Lisäksi sen on oltava ”aitoa käytännön” solidaarisuutta, ja sitä on osoitettava niitä jäsenvaltioita kohtaan, joiden turvapaikkajärjestelmiin kohdistuu erityisiä muuttovirtojen aiheuttamia paineita. ( 21 )

72.

Järjestelmä perustuu myös jäsenvaltioiden keskinäiseen luottamukseen, joka onkin yksi tämän järjestelmän peruspilareista.

73.

Juuri tämän keskinäisen luottamuksen periaatteen toteuttamiseksi unionin lainsäätäjä antoi Dublin III ‑asetuksen, jotta voitaisiin nopeuttaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyä ja taata hakijoille, että heidän hakemuksensa käsitellään yhdessä, selkeästi määritetyssä jäsenvaltiossa. Unionin lainsäätäjän tarkoituksena on turvapaikkahakemusten käsittelyn rationalisoiminen ja sen välttäminen, että järjestelmä tukkeutuisi siitä syystä, että valtioiden viranomaiset ovat velvollisia käsittelemään saman hakijan tekemiä useita hakemuksia, sekä oikeusvarmuuden lisääminen turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion määrittelemisessä ja näin forum shoppingin välttäminen. ( 22 )

74.

Kuten Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan neljännestä ja viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, unionin lainsäätäjän tavoitteena on luoda ”selkeä ja toimiva” menettely kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi, ja tällaisen menettelyn perusteiden olisi sekä ”jäsenvaltioiden että asianomaisten henkilöiden kannalta oltava puolueettomat ja oikeudenmukaiset”. Menettelyn mukaisesti olisi erityisesti voitava ”määrittää nopeasti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, jotta – – ei vaaranneta kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyn nopeutta koskevan tavoitteen saavuttamista”.

75.

Vaikka unionin lainsäätäjä tarkoittaa tässä ennen kaikkea Dublin III ‑asetuksen III luvussa vahvistettuja perusteita hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi, tämän asetuksen VI luvussa säädetyissä vastaanotto- ja takaisinottomenettelyissä on noudatettava samanlaisia perusteita, koska nämä menettelyt auttavat – samalla tavoin kuin edellä mainitut perusteet – osaltaan määrittämään hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion ( 23 ) ja edesauttavat myös kyseisessä asetuksessa asetettujen tavoitteiden saavuttamista.

76.

Näin ollen unionin tuomioistuin katsoi 26.7.2017 antamassaan tuomiossa Mengesteab, ( 24 ) jossa oli kyse vastuun siirtymisestä vastaanottopyynnön esittämistä koskevan määräajan päättymisen takia (Dublin III ‑asetuksen 21 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta), että kyseisellä mekanismilla edistetään ratkaisevasti kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyn nopeutta koskevan tavoitteen toteuttamista varmistamalla, että vastaanottomenettelyn viivästyessä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tutkitaan siinä jäsenvaltiossa, jossa tämä hakemus on jätetty, jotta tätä tutkintaa ei lykättäisi entisestään siirtopäätöksen tekemisellä ja täytäntöönpanolla. ( 25 )

77.

Tämä arviointi on lähtökohtaisesti sovellettavissa, koska Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdassa vahvistettu mekanismi on identtinen. Kuten jäljempänä osoitan, käsiteltävän asian olosuhteet ovat kuitenkin sellaiset, että vastuun siirtäminen ei millään tavalla edistäisi menettelyn nopeutta koskevaa tavoitetta ja se estäisi samalla menettelyn rationaalisuuden, puolueettomuuden ja oikeudenmukaisuuden, jotka unionin lainsäätäjä on asettanut tavoitteeksi kyseisessä asetuksessa.

78.

Ensinnäkin edellä mainitun asetuksen 23 artiklan 3 kohdassa säädetty vastuun siirtyminen tarkoittaa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä seuraamuksen avulla. Jos jäsenvaltio ei noudata kyseisessä säännöksessä säädettyjä määräaikoja, vastuu siirtyy automaattisesti kyseessä olevan tapauksen olosuhteista ja siirrosta aiheutuvista inhimillisistä ja aineellisista seurauksista riippumatta. Kuten olen jo todennut, unionin lainsäätäjä ei ole säätänyt tässä yhteydessä poikkeuksia eikä jätä toimivaltaisille viranomaisille minkäänlaista liikkumavaraa.

79.

Käsiteltävässä asiassa toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmeneekin selvästi, että Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdassa säädetty vastuun siirtäminen tarkoittaa ennemminkin seuraamusten määräämistä siitä, ettei Italian tasavalta ole noudattanut tiettyä muotovaatimusta eli kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädettyä menettelysääntöä, ( 26 ) sen sijaan, että sillä reagoitaisiin todelliseen ”oikeudelliseen tarpeeseen”, koska Italiassa jätetty kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on vain juoni, mitä voidaan toki moittia. ( 27 )

80.

Toiseksi edellä kuvatun mekanismin automaattisuuden takia ei ole mahdollista ottaa huomioon sitä, että vastuun siirtäminen koskee tässä yhteydessä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyä, vaikka hakemus on identtinen X:n aiemmin Alankomaissa jättämien kahden hakemuksen kanssa tai ainakin liittyy niihin. Hakemuksilla on nimittäin sama päämäärä eli kansainvälisen suojelun saaminen, niiden peruste on sama eli vaara tulla vainotuksi uskonnollisista syistä, ja ne on esittänyt sama henkilö eli X. ( 28 )

81.

Kolmanneksi edellä kuvatun mekanismin automaattisuuden takia ei myöskään ole mahdollista ottaa huomioon sitä, että Alankomaiden kuningaskunta myönsi olevansa Dublin III ‑asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa säädetyn aineellisen perusteen mukaisesti täysin vastuussa asianomaisen henkilön kahden aiemman hakemuksen käsittelystä, koska kyseisen säännöksen mukaan hakemuksen käsittelystä on vastuussa ensimmäinen jäsenvaltio, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty.

82.

Ensimmäisen hakemuksen käsittelyn kesto sekä useat unionin tuomioistuimen käytettävissä olevan kansallisen asiakirja-aineiston liitteet osoittavat, että Alankomaiden hallintoviranomaiset ja tuomioistuimet käsittelivät huolellisesti kaksi ensimmäistä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, joiden hylkäämisestä on annettu lopulliset ratkaisut.

83.

Sinä päivänä, jona X jätti kolmannen hakemuksensa Italiassa, ensimmäisestä hakemuksesta 5.9.2011 tehdystä hylkäävästä päätöksestä oli tullut lopullinen ja Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van Staten tuomiosta oli tullut lainvoimainen. Myös toisen hakemuksen hylkäämisestä 11.6.2014 tehdystä päätöksestä oli tullut lopullinen, koska sitä koskevalla muutoksenhaulla, joka oli vireillä kyseisessä tuomioistuimessa, ei ollut lykkäävää vaikutusta. ( 29 )

84.

Vaikka unionin lainsäätäjän tavoitteena onkin turvapaikkahakemusten käsittelyn rationalisoiminen ja nopeuttaminen siten, että vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään objektiivisesti, on mielestäni melko selvää, että asianomaisen henkilön aiemmat turvapaikkahakemukset käsitelleillä Alankomaiden viranomaisilla on parhaat edellytykset käsitellä myös kolmas hakemus. Toisin kuin 26.7.2017 annetussa tuomiossa Mengesteab ( 30 ) esillä olleessa tilanteessa vastuun siirtäminen inhimillisistä ja taloudellisista kustannuksista piittaamatta ei nopeuta käsiteltävässä asiassa menettelyä eikä edistä yleisesti ottaen hyvää hallintotapaa. Turvapaikkajärjestelmät ovat nimittäin edelleen kansallisia, joten Italian viranomaisten on tutkittava hakemus yhtä tarkasti kuin Alankomaiden viranomaisten rinnakkain niiden menettelyn kanssa, jotta voidaan yhtäältä todeta tosiseikat ja arvioida asianomaisen henkilön toimittaman näytön todistusarvo – vaikka se turvapaikkahakemusten tapauksessa onkin hankalaa – ja toisaalta arvioida kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, jonka on jättänyt henkilö, jota kyseiset viranomaiset eivät ole koskaan tavanneet tai jonka kanssa ne eivät ole keskustelleet. Jos hakija on haavoittuvassa asemassa ja hän elää puutteessa, toteutuvatko hänen oikeutensa todella siinä tapauksessa, että vastuu siirtyy, mikä johtaa uuden tutkintamenettelyn aloittamiseen?

85.

Kolmannen hakemuksen käsittelyä koskevan vastuun siirtämisessä Italian viranomaisille on vaarana myös se, että Italian viranomaisten päätös eroaa päätöksistä, jotka Alankomaiden viranomaiset ovat tehneet kaksi ensimmäistä hakemusta käsiteltyään, vaikka kyseiset hakemukset liittyvätkin kokonaisuutena toisiinsa tai ovat jopa keskenään identtisiä. Vaikka tällainen tilanne parantaa turvapaikanhakijan mahdollisuuksia saada myönteinen päätös, se vaarantaa eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän, jonka pitäisi olla yhteinen, yhteydessä tavoitellun johdonmukaisuuden ja yhtenäisyyden sekä lisää asylum shopping ‑ilmiön riskiä, jota Dublin-järjestelmällä pyritään torjumaan. Samalla tavoin se mahdollistaa sen, että uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn yhteydessä kukin uusi toimivaltainen jäsenvaltio toimii eräänlaisena muutoksenhakutuomioistuimena aiemmin vastuussa olleeseen jäsenvaltioon nähden.

86.

Neljänneksi mekanismin automaattisuuden takia ei voida myöskään ottaa huomioon Alankomaissa vireillä olevia tuomioistuinmenettelyjä eli Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van Statessa vireillä olevaa hallinnollista menettelyä sekä rikosoikeudellista menettelyä, joka pantiin vireille oletetun rikoksen seurauksena.

87.

Vastuun siirtämisessä on nimittäin sovellettava sitovia ja tiukkoja määräaikoja, mutta vireillä olevissa tuomioistuinmenettelyissä ei.

88.

On totta, että toisen hakemuksen käsittelyä koskeva hallinnollinen menettely on päättynyt. Muutoksenhaun yhteydessä vireille pantu tuomioistuinmenettely voi kuitenkin johtaa aiemmin annetun hallinnollisen päätöksen muuttamiseen, koska ensimmäisen asteen tuomioistuin voi tutkia sekä tosiseikat että oikeudelliset seikat kaikilta osin ex nunc ( 31 ) ja ylimmän oikeusasteen tuomioistuin voi hyväksyä kassaatioperusteen. Näin ollen on vaarana, että pyynnön esittäneen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, muuttaa päätöstä, jolla kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on alun perin hylätty, minkä vuoksi vastuun siirtäminen menettää täysin merkityksensä ja tarpeellisuutensa.

89.

Tämä tilanne on joka tapauksessa rinnastettavissa unionin laajuista vireilläolovaikutusta koskevaan tilanteeseen, ja kun otetaan huomioon, että X:n Alankomaissa ja Italiassa jättämät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset liittyvät toisiinsa tai ovat jopa keskenään identtisiä, mikään tuomioistuin jossakin muussa jäsenvaltiossa ei nähdäkseni voi tässä tilanteessa pätevästi käyttää rinnakkaista toimivaltaa.

90.

Kaikkein yksinkertaisimpia ja selvimpiä tapauksia lukuun ottamatta turvapaikanhakijaa vastaan käynnistettyjen rikosoikeudellisten menettelyjen osalta on erittäin vaikea ennustaa, millä tavalla asia käsitellään asianomaisen henkilön tapauksessa, minkä takia automaattinen vastuun siirtäminen, joka johtaa lopulta myös asianomaisen henkilön siirtämiseen, on mielestäni tässä yhteydessä epätarkoituksenmukaista. Vaikka syytetoimet eivät käsiteltävässä asiassa johtaneet mihinkään, ne voivat jossakin toisessa tilanteessa johtaa siihen, että asia siirretään tutkintatuomarin tai ratkaisukokoonpanon käsiteltäväksi ja hakija tuomitaan.

91.

Rikosoikeudellisen menettelyn pitäminen ensisijaisena voi johtaa ainoastaan siihen, että uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittely keskeytyy.

92.

Jos arviointi on kerran tehtävä järkevästi ja objektiivisesti, onko ylipäätään mahdollista jättää huomioimatta kyseisiä syytetoimia tai – käsiteltävässä asiassa – eurooppalaista pidätysmääräystä, jossa Italian viranomaisia pyydetään luovuttamaan asianomainen henkilö?

93.

Kuten jäljempänä osoitan, se, että jäsenvaltio on antanut turvapaikanhakijasta eurooppalaisen pidätysmääräyksen, ei itsessään ole esteenä takaisinottomenettelylle, mutta tällä seikalla yhdessä muiden kanssa on kuitenkin ilmeinen vaikutus Dublin III ‑asetuksessa säädettyjen menettelyjen tavanomaiseen kulkuun.

94.

X jätti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa Italiassa 23.10.2014 eli muutama päivä sen jälkeen, kun hänestä oli annettu eurooppalainen pidätysmääräys. Tämä ei estänyt eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa. ( 32 ) Kuten X:n edustaja totesi istunnossa, Italian viranomaiset pidättivät X:n joulukuun 2014 alussa eli muutaman viikon kuluttua siitä, kun tämä oli jättänyt turvapaikkahakemuksensa, minkä jälkeen X otettiin noin kahden kuukauden ajaksi säilöön ennen kuin hänet luovutettiin Alankomaiden viranomaisille 30.1.2015. Vaikka Italian viranomaisia voidaan moittia siitä, etteivät nämä pyytäneet Alankomaiden kuningaskuntaa ottamaan X:ää takaisin, on kuitenkin todettava, että samana ajankohtana kyseiset viranomaiset panivat täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen ja luovuttivat kyseisen henkilön.

95.

Onko vastuu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä järkevää siirtää Italialle käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa, kun kyseinen jäsenvaltio on lähes samana ajankohtana luovuttanut asianomaisen henkilön Alankomaiden viranomaisille syytetoimia varten? ( 33 )

96.

Dublin III ‑asetus ei sisällä säännöksiä, joiden avulla tämä kysymys voitaisiin ratkaista. Ainoastaan ihmisarvon kunnioittaminen ja unionin lainsäätäjän yhteiselle eurooppalaiselle turvapaikkajärjestelmälle asettamien tavoitteiden toteuttaminen mahdollistavat tämän.

97.

Mainitsen ihmisarvon, koska jos käsiteltävässä asiassa ei olisi kyse turvapaikanhakijasta, sitä voitaisiin verrata ”pallotteluun”.

98.

Näiden ensimmäisten huomioiden perusteella ja ottaen huomioon lukuisat ja päällekkäiset hallinnolliset menettelyt ja tuomioistuinmenettelyt, joiden kohteena asianomainen henkilö on Alankomaissa, katson, että koska kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastaava jäsenvaltio on määritettävä objektiivisesti ja käsittelyssä on pyrittävä nopeuteen, parhaassa asemassa X:n uuden hakemuksen käsittelemiseksi ovat Alankomaiden viranomaiset – kun kyseisen jäsenvaltion korkeimmat hallintoviranomaiset ovat vieläpä katsoneet olevansa täysin toimivaltaisia Dublin III ‑asetuksessa säädetyn aineellisen perusteen nojalla – eivätkä ne viranomaiset, jotka ovat laiminlyöneet velvollisuutensa jättäessään esittämättä takaisinottopyyntöä säädetyssä määräajassa. ( 34 )

99.

Vastuun siirtämisen automaattisuus ei myöskään sovi yhteen yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän ja Dublin III ‑asetuksen perustana olevien jäsenvaltioiden vilpittömän yhteistyön ja yhteisvastuun periaatteiden kanssa.

100.

Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset eivät nimittäin voineet vuonna 2014 olla tietämättömiä siitä, että siirtolaisten joukoittainen tulo Italian rannikoille aiheutti kasvavaa painetta kyseisen jäsenvaltion turvapaikkaviranomaisille, mikä näkyi rakenteellisina viivästyksinä sekä hidasti reaktioaikoja ja pidensi aikaa, jonka viimeksi mainittu jäsenvaltio tarvitsi vastatakseen vastaanotto- tai takaisinottopyyntöihin. On myönnettävä, että tämän vastuun automaattinen siirtyminen säädettyjen määräaikojen laiminlyönnin takia on kaukana pyrkimyksenä olevasta ”aidosta käytännön” solidaarisuudesta. ( 35 )

101.

Kaikkien edellä esitettyjen huomioiden perusteella katsonkin, että esillä olevan kolmannen hakemuksen käsittelyssä on tarpeen poiketa Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdan sanamuodon tiukasta soveltamisesta ja siitä seuraavasta vastuun siirtymisestä, jotta voidaan säilyttää kyseisen asetuksen tehokas vaikutus.

102.

Jotta käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa voidaan säilyttää edellä mainitun asetuksen tehokas vaikutus ja järkeistää kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyä, ehdotan, että asiassa sovelletaan oikeudellisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta.

103.

Kuten tiedämme, tämä periaate on perustana vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueelle, ( 36 ) johon puolestaan turvapaikkapolitiikka perustuu. ( 37 )

104.

Tätä periaatetta sovelletaan Dublin III ‑asetuksen 23 ja 24 artiklassa säädettyjen menettelyjen yhteydessä silloin, kun jäsenvaltio päättää esittää takaisinottopyynnön sellaisesta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättäneestä henkilöstä, jonka turvapaikkahakemuksesta on tehty lopullinen hylkäävä päätös toisessa jäsenvaltiossa.

105.

Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jos kyseisen asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu henkilö, jonka kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta on tehty lopullinen hylkäävä päätös yhdessä jäsenvaltiossa, jättää uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa, tämä toinen jäsenvaltio voi pyytää ensimmäistä jäsenvaltiota ottamaan asianomaisen henkilön takaisin.

106.

Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 4 kohdassa säädetään, että jos tämän asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu henkilö, jonka kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta on tehty lopullinen hylkäävä päätös yhdessä jäsenvaltiossa, oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, viimeksi mainittu jäsenvaltio voi joko pyytää ensin mainittua jäsenvaltiota ottamaan takaisin asianomainen henkilö tai toteuttaa direktiivin 2008/115 mukaisen palautusmenettelyn.

107.

Nykyään jäsenvaltiot siis tunnustavat toistensa antamat turvapaikkapäätökset, jos ne ovat kielteisiä.

108.

Käsiteltävässä asiassa X jätti Italian viranomaisille kolmannen hakemuksen 23.10.2014, jolloin Alankomaiden viranomaiset olivat jo hylänneet ensimmäisen hakemuksen päätöksellä, josta oli tullut lainvoimainen 27.6.2013. Rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdam oli lisäksi hylännyt 7.7.2014 antamallaan tuomiolla kanteen, jonka asianomainen henkilö oli nostanut toisen hakemuksen hylkäävästä päätöksestä.

109.

Koska Alankomaiden viranomaiset ovat katsoneet olevansa toimivaltaisia käsittelemään asianomaisen henkilön kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset sen aineellisoikeudellisen perusteen perusteella, jonka kyseiset viranomaiset olivat lisäksi hyväksyneet antaessaan ensimmäisestä hakemuksesta lopullisen päätöksen, josta tuli lainvoimainen ylimmän hallintotuomioistuimen antaman tuomion seurauksena, asianomaisen henkilön toisessa jäsenvaltiossa mahdollisesti jättämän uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyä ei ole tarpeen jatkaa, jos siinä ei tukeuduta uusiin tosiseikkoihin tai perusteisiin. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta seuraa, että kyseisen jäsenvaltion on otettava huomioon annettujen tuomioiden oikeusvoimavaikutus, minkä johdosta uusia hakemuksia ei voida direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti ottaa tutkittavaksi.

110.

Muistutan, että kyseisen säännöksen nojalla jäsenvaltio voi katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos hakemus on myöhempi hakemus, jonka yhteydessä ei ole ilmennyt tai hakija ei ole esittänyt uusia tosiseikkoja tai perusteita. Kuten olen jo todennut, pääasiassa on kyse tällaisesta tapauksesta. Toimivaltaisten viranomaisten on silti varmistettava tämä.

111.

Dublin III ‑asetuksessa edellytetty tietojenvaihto tekee tästä mekanismista täysin toteutuskelpoisen, koska jäsenvaltiolla, jolle hakijaa koskeva takaisinottopyyntö on esitetty, on kyseisen asetuksen 24 artiklan 5 kohdassa säädettyjen velvollisuuksien mukaisesti käytössään – tai mahdollisuus pyytää saman asetuksen 34 artiklan nojalla – kaikki hyödylliset tiedot mahdollisesta aiempaan kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen liittyvästä menettelystä (aiemman kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivä ja ‑paikka, menettelyn vaihe sekä tehdyn päätöksen sisältö ja päivämäärä). ( 38 )

112.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta toteuttamalla voitaisiin järkeistää, tehostaa ja johdonmukaistaa yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän toimintaa siten, että kun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio on määritetty, vastuu myös pysyisi tällä jäsenvaltiolla, jolloin voitaisiin taata menettelyn nopeus, estää keskenään ristiriitaisten päätösten antaminen ja rajoittaa hakijan siirtymistä jäsenvaltiosta toiseen vastuun siirtämisen takia.

113.

Tällä ratkaisulla itse asiassa vain ennakoitaisiin komission ehdotusta Dublin-järjestelmän uudistamisesta. ( 39 ) Komissio nimittäin esittää ehdotuksessaan asetuksesta Dublin III ‑asetuksen muuttamiseksi sääntöä, jonka mukaan sen jäsenvaltion, joka on käsitellyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, koska vastuu käsittelystä kuuluu sille, olisi käsiteltävä myös saman henkilön myöhemmät hakemukset riippumatta siitä, onko kyseinen henkilö edelleen jäsenvaltioiden alueella tai onko hänet poistettu maasta. ( 40 ) Siten vastuu hakemuksen käsittelystä pysyisi koko ajan yhdellä jäsenvaltiolla ja vastuun määrittämisperusteita sovellettaisiin vain kerran. Lisäksi komissio ehdottaa sääntöä, jonka mukaan määräaikojen päättyminen ei enää johtaisi vastuun siirtymiseen.

114.

Jos nämä ehdotukset hyväksytään, tämä rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdamin esittämä ennakkoratkaisupyyntö menettää merkityksensä.

115.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ja ottaen huomioon kaikki pääasian erityiset olosuhteet katson, että käsiteltävässä asiassa on jätettävä soveltamatta Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohtaa ja siitä johtuvaa vastuun siirtymistä asianomaisen henkilön Italiassa jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta, koska se estäisi vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisen järkevästi, objektiivisesti, oikeudenmukaisesti ja nopeasti kyseisessä asetuksessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti eikä se olisi yhteensopivaa vilpittömän yhteistyön ja jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun periaatteiden kanssa, joille yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä perustuu.

116.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko takaisinottopyyntö, jonka Alankomaiden viranomaiset esittivät Italian viranomaisille Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan nojalla (pyynnön esittäminen tilanteessa, jossa pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa ei ole jätetty uutta hakemusta), laillinen.

117.

Tältä osin X:n tilanne kuuluu Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamisalaan. Kyseisessä säännöksessä viitataan henkilöön, jonka jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittely on kesken ja joka on myös jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee laittomasti toisen jäsenvaltion alueella.

118.

X:n kaltainen henkilö, joka jätettyään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen yhdessä jäsenvaltiossa, tässä tapauksessa Italiassa, palaa laittomasti toisen jäsenvaltion alueelle, tässä tapauksessa Alankomaihin, ja joka ei jätä siellä uutta kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, kuuluu selvästi Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan soveltamisalaan.

119.

Jäsenvaltiot voivat käyttää harkintavaltaansa päättäessään kyseisen asetuksen 24 artiklan 1 kohdassa säädetyn takaisinottomenettelyn aloittamisesta, mikä ilmenee unionin lainsäätäjän tässä säännöksessä käyttämästä ilmaisusta ”voi pyytää”, ja sen tarkoituksena on siirtää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyä koskeva vastuu.

120.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää kysymyksensä siis siltä varalta, että unionin tuomioistuin katsoo, että Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdan soveltamisesta johtuvasta vastuun siirtymisestä on poikettava.

121.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta täsmentämään erityisesti kyseisen asetuksen 24 artiklan 1 kohdan soveltamista koskevia sääntöjä.

122.

Näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko kyseinen säännös esteenä takaisinottopyynnön esittämiselle silloin, kun pyynnön esittävä jäsenvaltio on ollut vastuussa asianomaisen henkilön aiempien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä, kyseisessä jäsenvaltiossa on vireillä yhtä tällaista hakemusta koskevaan hylkäämispäätökseen liittyvä muutoksenhaku ja kyseinen jäsenvaltio on lisäksi antanut asianomaisesta henkilöstä syytetoimia varten eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jossa vaaditaan pyynnön saavaa jäsenvaltiota luovuttamaan kyseinen henkilö.

123.

Mikään näistä olosuhteista ei sinänsä ole erikseen tarkasteltuna esteenä takaisinottopyynnön esittämiselle. Tarkastelen seuraavaksi noita olosuhteita.

124.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, ettei Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 1 kohta ole esteenä takaisinottopyynnön esittämiselle silloin, kun pyynnön esittävä jäsenvaltio on ollut vastuussa asianomaisen henkilön aiemman kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

125.

Unionin tuomioistuin nimittäin katsoi hiljattain antamassaan tuomiossa, joka julistettiin tämän ratkaisuehdotuksen kohteena olevaan asiaan liittyvän kirjallisen menettelyn jo päätyttyä, että Dublin III ‑asetuksen 24 artiklassa säädettyä menettelyä voidaan soveltaa henkilöön, joka ”on oleskellessaan ensimmäistä kertaa [pyynnön esittäneen jäsenvaltion] alueella jo jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, joka on hylätty kyseisen asetuksen 26 artiklan 1 kohdassa säädetyissä puitteissa”. ( 41 ) Koska kyseistä hakemusta ei enää käsitellä tuossa jäsenvaltiossa, kyseistä henkilöä ei voida rinnastaa henkilöön, joka on jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. ( 42 ) On todettava, että tämä tulkinta kyseisen asetuksen 24 artiklan 1 kohdasta kattaa käsiteltävässä asiassa esillä olevan kaltaisen tilanteen, jossa pyynnön esittänyt jäsenvaltio on käsitellyt asianomaisen henkilön aiemman kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja hylännyt sen.

126.

Unionin tuomioistuin katsoi myös, että se, että päätökseen, jolla pyynnön esittäneen jäsenvaltion alueella ensimmäistä kertaa oleskeltaessa jätetty kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on hylätty, kohdistuu muutoksenhaku, joka on vireillä kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimessa, ei estä soveltamasta Dublin III ‑asetuksen 24 artiklaa, ”koska jos kyseisellä muutoksenhaulla ei ole lykkäävää vaikutusta, tuon päätöksen on katsottava saavan aikaan vaikutuksensa, sellaisena kuin ne ilmenevät kyseistä asetuksesta, ja siis merkitsevän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämisen johdosta aloitetun hallinnollisen menettelyn päättymistä”. ( 43 )

127.

Tätä tulkintaa kyseisen asetuksen 24 artiklasta voidaan siis selvästi soveltaa esillä olevan kaltaiseen tilanteeseen, koska 11.6.2014 tehtyyn hylkäämispäätökseen kohdistuvalla muutoksenhaulla ei ole lykkäävää vaikutusta.

128.

Seuraavaksi on tutkittava, onko Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 1 kohta esteenä takaisinottopyynnön esittämiselle, jos pyynnön esittänyt jäsenvaltio on antanut turvapaikanhakijasta eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jossa pyynnön saavaa jäsenvaltiota pyydetään luovuttamaan kyseinen turvapaikanhakija.

129.

Unionin tuomioistuin ei ole lausunut tällaisesta kysymyksestä eikä Dublin III ‑asetuksessa säädetä tällaisesta tilanteesta.

130.

Se, että jäsenvaltio antaa turvapaikanhakijasta eurooppalaisen pidätysmääräyksen, ei näytä lähtökohtaisesti estävän sitä, että kyseinen jäsenvaltio esittää pyynnön ottaa kyseinen turvapaikanhakija takaisin.

131.

Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintaan liittyvä hallinnollinen menettely ja turvapaikanhakijaan kohdistuva rikosoikeudellinen menettely ovat kaksi erillistä menettelyä, eikä mikään estä ensi näkemältä sitä, että käytettyään suvereenia oikeuttaan ryhtyä rikosoikeudelliseen menettelyyn sellaista henkilöä vastaan, joka on syyllistynyt rikokseen sen alueella, eurooppalaisen pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio kääntyy sen jäsenvaltion puoleen, jonka katsoo olevan vastuussa asianomaisen henkilön kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

132.

On kuitenkin turha luulla, ettei eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaminen vaikuttaisi turvapaikanhakijan takaisinottoa koskevaan menettelyyn toisessa jäsenvaltiossa.

133.

Dublin III ‑asetuksen 24 artiklassa tarkoitetussa takaisinottomenettelyssä on nimittäin noudatettava tiukkoja määräaikoja, jotka sopivat mielestäni huonosti yhteen rikosoikeudellisen menettelyn luonteen kanssa (kun eurooppalainen pidätysmääräys on annettu syytetoimia varten) tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen keston kanssa (kun eurooppalainen pidätysmääräys on annettu rangaistuksen täytäntöönpanoa varten).

134.

Kyseisen asetuksen 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti pyyntö ottaa takaisin saman asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu henkilö on ensinnäkin tehtävä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa kahden kuukauden kuluessa Eurodac‑osuman saamisesta tai kolmen kuukauden kuluessa, jos takaisinottopyyntö perustuu muihin todisteisiin. Nämä määräajat ovat pakottavia.

135.

Toiseksi Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään, että jos pyyntö hyväksytään, asianomainen henkilö on siirrettävä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun pyyntöön on suostuttu, ( 44 ) mutta tätä määräaikaa voidaan jatkaa enintään yhteen vuoteen, jos siirtoa ei voida suorittaa asianomaisen henkilön vangitsemisen vuoksi. Jos siirtoa ei toteuteta yhden vuoden määräajan kuluessa, hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio vapautuu velvoitteestaan ottaa asianomainen henkilö takaisin.

136.

Tästä seuraa, että jos jäsenvaltio antaa kansainvälistä suojelua hakeneesta henkilöstä eurooppalaisen pidätysmääräyksen, se voi asianomaisen henkilön luovuttamisen jälkeen pyytää sitä jäsenvaltiota, jonka katsoo olevan vastuussa hakemuksen käsittelystä, ottamaan kyseisen henkilön takaisin edellyttäen, että pyyntö tehdään Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 2 kohdassa säädetyssä määräajassa ja – jos pyynnön saanut jäsenvaltio hyväksyy pyynnön – siirto toteutetaan saman asetuksen 29 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyissä määräajoissa.

137.

Jos eurooppalainen pidätysmääräys on annettu syytetoimia varten, on melko vaikeaa arvioida, miten hyvin edellä mainittuja määräaikoja on mahdollista noudattaa, lukuun ottamatta käsiteltävässä asiassa esillä olevan kaltaista tilannetta, jossa rikosoikeudellinen menettely päätetään nopeasti ilman jatkotoimia.

138.

Jos taas eurooppalainen pidätysmääräys on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten, on melko selvää, että takaisinottopyynnön esittäminen on järkevää vain siinä tapauksessa, että kyseinen rangaistus on lyhytkestoinen.

139.

Näiden seikkojen perusteella katsonkin, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaminen ei ole itsessään esteenä takaisinottopyynnön esittämiselle, jos Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 2 kohdassa ja 29 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettyjä määräaikoja noudatetaan.

140.

Mielestäni tämä arviointi pätee myös pääasiassa esillä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanojäsenvaltio, joka siis luovuttaa asianomaisen henkilön pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion viranomaisille, on sama jäsenvaltio kuin se, jolle pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio on esittänyt pyynnön asianomaisen henkilön ottamiseksi takaisin.

141.

Asiaa tarkasteltuani katson näin ollen, että mikään ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemista olosuhteista ei sinänsä ole erikseen tarkasteltuna esteenä takaisinottopyynnön esittämiselle.

142.

Kokonaisuutena tarkasteltuna ne kuitenkin muodostavat mielestäni merkittävän esteen tällaiselle takaisinottomenettelylle.

143.

Itse asiassa samoista syistä kuin ne, jotka esitän edellä tämän ratkaisuehdotuksen 71–98 kohdassa, katson, että jos ensinnäkin pyynnön esittäneen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat olleet vastuussa hakijan kyseisen jäsenvaltion alueella ensimmäistä kertaa oleskellessaan jättämien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä, jos toiseksi näiden viranomaisten päätökseen, jolla yksi näistä hakemuksista on hylätty, kohdistuu edelleen vireillä oleva muutoksenhakumenettely ja jos kolmanneksi nämä viranomaiset ovat antaneet hakijasta eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jossa pyydetään takaisinottopyynnön saavaa jäsenvaltiota, jonka alueella kyseinen hakija oleskelee, luovuttamaan asianomainen henkilö, Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 1 kohdan perusteella aloitettu takaisinottomenettely johtaa siihen, ettei vastuussa olevaa jäsenvaltiota voida määrittää järkevästi, objektiivisesti, oikeudenmukaisesti ja nopeasti kyseisessä asetuksessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti, eikä se ole yhteensopiva yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perustana olevien vilpittömän yhteistyön ja jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun periaatteiden kanssa.

144.

Toisella ja kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta täsmentämään pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle kuuluvat velvollisuudet sen vastuulla olevan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyssä, jos kyseinen jäsenvaltio pyytää ottamaan hakijan takaisin Dublin III ‑asetuksen 24 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

145.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta erityisesti, onko takaisinottopyynnön esittäneen jäsenvaltion kyseisen pyynnön tehtyään keskeytettävä Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 2 nojalla yhä vireillä olevan hakemuksen käsittely ja lopetettava se saman asetuksen 24 artiklassa säädetyn määräajan päätyttyä peruuttamalla päätös, jolla toimivaltainen kansallinen viranomainen on hylännyt kyseisen hakemuksen, tai muuttamalla tätä päätöstä.

146.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta tarvittaessa, onko tällainen laiminlyönti omiaan estämään sen, että pyynnön saanut jäsenvaltio ottaa hakijan takaisin.

147.

Unionin tuomioistuimen Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 1 kohdan tulkintaa koskevan oikeuskäytännön perusteella tiedetään, että jäsenvaltio voi aloittaa turvapaikanhakijaa koskevan takaisinottomenettelyn siinäkin tapauksessa, että sen tuomioistuimessa on vireillä muutoksenhaku, joka kohdistuu sellaiseen kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen, jonka käsittelystä kyseinen jäsenvaltio on vielä vastuussa. ( 45 )

148.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee näin ollen, millaisia ovat luonteeltaan velvollisuudet, jotka pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle kuuluvat kyseisen vireillä olevan hakemuksen käsittelyssä.

149.

Tätä kysymystä koskeva tarkastelu tuo ensinnäkin esiin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemaan määräaikaan liittyvän ongelman. Ennakkoratkaisupyynnössä ei selvennetä asiaa, mutta oletan, että kyse on Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ( 46 ) tarkoitetusta kahden kuukauden määräajasta, koska käsiteltävässä asiassa Alankomaiden kuningaskunta esitti takaisinottopyyntönsä Eurodac‑osuman perusteella.

150.

Mielestäni tämä määräaika ei kuitenkaan ole merkityksellinen käsiteltävässä asiassa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimittäin tiedustelee unionin tuomioistuimelta, mitä velvollisuuksia kuuluu pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle ”välittömästi” sen jälkeen, kun takaisinottopyyntö on esitetty. ( 47 ) Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetty määräaika on kuitenkin takaraja, johon mennessä pyyntö on esitettävä.

151.

Tätä kysymystä koskeva tarkastelu tuo esiin toisenkin ongelman. Velvollisuuksia, jotka kuuluvat pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle sen vastuulla olevan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyssä, pitää tarkastella Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 2 kohdan erityissäännösten sijasta direktiivissä 2013/32 vahvistettujen yleisten säännösten valossa.

152.

Dublin III ‑asetuksessa ei anneta erityisiä säännöksiä sellaista tilannetta varten, jossa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio esittää samanaikaisesti pyynnön turvapaikanhakijan ottamiseksi takaisin saman asetuksen 24 artiklan 1 kohdan nojalla.

153.

Dublin III ‑asetuksen 18 artikla taas ei ole sovellettavissa, koska sen soveltamisala on rajoitettu. Tämän säännöksen tarkoituksena on sen otsikon mukaisesti vahvistaa ”hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion velvollisuudet”, mutta siinä asetetut velvollisuudet liittyvät erityisesti vastaanotto- ja takaisinottomenettelyihin, kuten ilmenee kyseisen artiklan 1 kohdasta. Alankomaiden viranomaisille kuuluvat velvollisuudet toisen hakemuksen käsittelyssä eivät kuitenkaan liity vastaanotto- tai takaisinottomenettelyyn.

154.

Jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, ehdotan, että unionin tuomioistuin tarkastelee ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymystä direktiivissä 2013/32 annettujen periaatteiden ja perustavanlaatuisten takuiden näkökulmasta.

155.

Velvollisuudet, jotka kuuluvat pyynnön esittävälle jäsenvaltiolle sen vastuulla olevan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyssä, ovat mielestäni ilmeisiä. ( 48 )

156.

Alankomaiden on tutkittava hakemus asianmukaisesti, perusteellisesti ja kohtuullisessa ajassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan ( 49 ) 41 artiklassa vahvistetun hyvää hallintoa koskevan oikeuden sekä direktiivin 2013/32 31 artiklan ( 50 ) mukaisesti.

157.

Muutoksenhaun yhteydessä pyynnön esittäneen jäsenvaltion on myös taattava perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun ja direktiivin 2013/32 46 artiklassa säädetyn tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden toteutuminen, mikä tarkoittaa, että ainakin muutoksenhakumenettelyissä ensimmäisessä oikeusasteessa tuomioistuimen on suoritettava sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc ‑tutkiminen kaikilta osin, mukaan lukien tarvittaessa kansainvälisen suojelun tarpeen tutkiminen. ( 51 )

158.

Turvapaikkahakemuksen tutkintamenettelyn on siis edettävä.

159.

Takaisinottopyynnön esittäminen ei ole niiden syiden joukossa, jotka voivat olla perusteena tutkintamenettelyn lykkäämiselle. ( 52 ) Tämä on siinä mielessä järkevää, että kyse on kahdesta erillisestä menettelystä, joista toinen liittyy pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa aiemmin jätettyyn kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen ja toinen pyynnön saaneen jäsenvaltion viranomaisille myöhemmin jätettyyn kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen.

160.

Takaisinottopyynnön esittäminen ei myöskään voi olla perusteena muutoksenhaun kohteena olevan yksittäisen päätöksen muuttamiselle tai peruuttamiselle. Vaikka kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäävä päätös ei perustakaan asianomaiselle henkilölle oikeuksia, koska kyse on turvapaikkahakemuksen hylkäävästä päätöksestä, sillä on vaikutuksia – minkä unionin tuomioistuin vahvisti 25.1.2018 antamassaan tuomiossa Hasan ( 53 ) – ja vain tuomioistuin voi toimivaltansa puitteissa kumota kyseisen päätöksen tai muuttaa sitä riidanalaisen toimen sisällön laillisuuteen liittyvistä syistä.

161.

Takaisinottopyynnön esittäminen samanaikaisesti pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa vireillä olevan muutoksenhakumenettelyn kanssa aiheuttaa ongelmia, joita olen jo käsitellyt edellä.

162.

Takaisinottomenettely ja tuomioistuinmenettely eivät nimittäin etene samassa tahdissa. Takaisinottomenettelyyn sovelletaan tiukkoja ja hyvin lyhyitä määräaikoja, kun taas tuomioistuinmenettely on saatettava päätökseen kohtuullisessa ajassa eikä muita määräaikoja ole asetettu.

163.

Tuomioistuinmenettely voi siis kestää pitkään – kuten unionin tuomioistuimessa käsiteltävät riita-asiat osoittavat – ja johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen tai muuttamiseen.

164.

Tällöin on vaarana, että pyynnön esittäneen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa muutoksenhaku on ensin pantu vireille, muuttaa päätöstä, jolla kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on alun perin hylätty, minkä johdosta se, että toinen jäsenvaltio ottaa turvapaikanhakijan takaisin, menettää merkityksensä ja tarpeellisuutensa.

165.

Lisäksi on vaarana, että tilanne johtaa Euroopan tasolla vireilläolovaikutukseen, jos pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa ja pyynnön saaneessa jäsenvaltiossa jätetyt kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ovat keskenään identtisiä. Tällaisessa tilanteessa mikään pyynnön saaneen jäsenvaltion tuomioistuin ei nähdäkseni voisi käyttää pätevästi rinnakkaista toimivaltaa.

166.

Kyse on kuitenkin ongelmista, joita ei käsitellä yhdessäkään yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää säätelevässä tekstissä. Kysymyksen ulottuvuuden ja niiden rajoitusten takia, jotka koskevat kontradiktorisen periaatteen noudattamista, en esittele mahdollisia ratkaisuja tässä yhteydessä.

167.

On kuitenkin korostettava, että koska takaisinottopyynnön esittämistä ei ole mahdollista lykätä siitä ajankohdasta lukien, jona pyynnön esittävä jäsenvaltio saa tiedon, että joku toinen jäsenvaltio voi olla vastuussa hakemuksen käsittelystä – kun otetaan huomioon, että Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 2 kohdassa säädetyt määräajat ovat pakottavia –, on pyynnön esittävän jäsenvaltion tehtävä varmistaa, että tuomioistuin, jossa muutoksenhaku on pantu vireille, ratkaisee asian direktiivin 2013/32 46 artiklan 10 kohdan mukaisesti mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun pyyntö turvapaikanhakijan ottamiseksi takaisin on esitetty.

168.

Pyynnön saaneen jäsenvaltion suhtautumisesta asiaan on todettava, että kyseisen jäsenvaltion on ainakin ensin saatava tieto siitä, että pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa on muutoksenhakumenettely vireillä. Kuten jäljempänä todetaan, pyynnön esittävällä jäsenvaltiolla ei ole Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 5 kohdan nojalla velvollisuutta ilmoittaa takaisinottopyynnössä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvaiheesta.

169.

Tarkastelun tässä vaiheessa ehdotankin, että unionin tuomioistuin toteaa, että direktiivin 2013/32 31 ja 46 artiklan säännöksiä luettuina yhdessä perusoikeuskirjan 41 ja 47 artiklan kanssa on tulkittava siten, että sen jälkeen, kun takaisinottopyyntö on esitetty pyynnön saavalle jäsenvaltiolle Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti, pyynnön esittäneen jäsenvaltion on saatettava mahdollisimman nopeasti päätökseen sen vastuulla oleva kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintamenettely.

170.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen neljäs ja viides kysymys koskevat Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan nojalla takaisinottopyynnön esittävälle jäsenvaltiolle kuuluvien velvollisuuksien laajuutta.

171.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti sitä, onko pyynnön esittävän jäsenvaltion ilmoitettava edellä mainitun asetuksen 24 artiklan 5 kohdan nojalla pyynnön saavalle jäsenvaltiolle, että pyynnön esittävän jäsenvaltion vastuulla olleen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintamenettelyn osalta on vireillä muutoksenhaku. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, ovatko Alankomaiden viranomaiset laiminlyöneet velvollisuutensa jättäessään ilmoittamatta Italian viranomaisille, että päätökseen, jolla toinen hakemus oli hylätty, kohdistui muutoksenhaku, joka oli edelleen vireillä Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van Statessa.

172.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee tarvittaessa unionin tuomioistuimelta, onko tällainen laiminlyönti omiaan estämään sen, että pyynnön saanut jäsenvaltio ottaa hakijan takaisin.

173.

Dublin III ‑asetuksessa on kaksi säännöstä, joissa säädetään, mitä tietoja jäsenvaltioiden on vaihdettava vastaanotto- tai takaisinottomenettelyn yhteydessä: 24 artiklan 5 kohta ja 34 artikla.

174.

Aivan aluksi on todettava, ettei edellä mainitun asetuksen 34 artiklaa voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska Italian tasavalta ei ole esittänyt tietojen saantia koskevaa pyyntöä.

175.

Mainittua artiklaa, joka sisältyy Dublin III ‑asetuksen VII lukuun ”Hallinnollinen yhteistyö” ja jonka otsikko on ”Tietojenvaihto”, sovelletaan vain jäsenvaltion pyynnöstä, kuten ilmenee kyseisen artiklan 1 ja 6 kohdasta. Näin ollen on todettava, että vaikka kyseisen asetuksen 34 artiklan 2 kohdan g alakohta kattaisikin nyt esillä olevan kaltaisen tiedon vireillä olevasta muutoksenhakumenettelystä aiemman kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinnan osalta, ( 54 ) pääasiassa Italian tasavalta ei ole pyytänyt Alankomaiden viranomaisilta kyseistä tietoa.

176.

On siis tarkasteltava velvollisuuksia, jotka pyynnön esittävälle jäsenvaltiolle asetetaan Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 5 kohdassa, jonka täytäntöönpanoa koskevat säännöt annetaan täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklassa.

177.

Kyseisten säännösten mukaisesti pyyntö ottaa 18 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu henkilö takaisin on tehtävä täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan mallin mukaiselle vakiolomakkeelle. Siinä on esitettävä pyynnön luonne ja perusteet sekä mainittava sen oikeusperusta.

178.

Lisäksi pyyntöön on lisättävä tapauksen mukaan jäljennökset kaikista todisteista ja aihetodisteista, joiden perusteella voidaan olettaa, että jäsenvaltio, jolle pyyntö on esitetty, on vastuussa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, ja siihen voidaan liittää myös asianomaisen henkilön antamat tiedot ja/tai tiedot Eurodac‑osumasta. Kyseiset todisteet ja aihetodisteet kuvataan Dublin III ‑asetuksen 22 artiklan 3 kohdassa, ja niitä koskeva luettelo esitetään täytäntöönpanoasetuksen liitteessä II.

179.

Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 5 kohdan sanamuodon mukaisesti kyse on kaikista tiedoista, joiden perusteella ”sen jäsenvaltion viranomaiset, jolle pyyntö on esitetty, voivat tarkistaa, onko kyseinen jäsenvaltio tässä asetuksessa vahvistettujen perusteiden mukaisesti vastuussa hakemuksen käsittelystä”.

180.

Se, että pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa on vireillä muutoksenhakumenettely, joka kohdistuu päätökseen, jolla kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on hylätty, ei kuitenkaan kuulu itsessään perusteisiin, joiden perusteella pyynnön saanut jäsenvaltio voi arvioida, onko se mahdollisesti vastuussa hakemuksen käsittelystä. Kuten unionin tuomioistuin on katsonut, tämä seikka ei nimittäin ole esteenä takaisinottomenettelyn aloittamiselle. ( 55 )

181.

Tarkastelen seuraavaksi vakiolomaketta, jolla pyynnön esittävä jäsenvaltio tekee takaisinottopyynnön ja joka esitetään täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III.

182.

Huomautettakoon, että takaisinottopyynnön oikeusperustaa ja turvapaikanhakijan henkilöllisyyttä koskevien tietojen lisäksi pyynnön esittävän jäsenvaltion on kyseisen lomakkeen 12 kohdassa annettava pyynnön saavalle jäsenvaltiolle tiedot aiemmista menettelyistä. Vakiolomakkeen 12 kohta on seuraavanlainen:

”Onko hakija aiemmin hakenut kansainvälistä suojelua tai pakolaisaseman tunnustamista oleskelumaassa tai jossakin muussa maassa?

Milloin ja missä?

Onko tämän hakemuksen perusteella tehty päätös?

Päätöksen päivämäärä”

183.

Jos kyseisen vakiolomakkeen 12 kohtaa tulkitaan suppeasti, pyynnön esittävän jäsenvaltion on ainoastaan täsmennettävä, onko hakija jättänyt aiemmin kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen joko pyynnön esittävän jäsenvaltion tai jonkin muun jäsenvaltion viranomaisille ja onko kyseisen hakemuksen perusteella tehty päätös, merkitsemällä ruksin kohtaan ”ei” ja valitsemalla vaihtoehdon ”hakija ei tiedä” ( 56 ) tai valitsemalla vaihtoehdon ”hakemus on hylätty” ja antamalla tarvittaessa päätöksen päivämäärän.

184.

Pyynnön esittävällä jäsenvaltiolla ei siis sinänsä ole velvollisuutta antaa yksityiskohtaisia tietoja hakemuksen käsittelyn vaiheesta etenkään siihen liittyvien tuomioistuinmenettelyjen osalta. Näin ollen vaikuttaa siltä, että Alankomaiden viranomaisilla ei ollut velvollisuutta täsmentää, että 11.6.2014 annettuun hylkäämispäätökseen kohdistui muutoksenhaku, joka oli yhä vireillä.

185.

Tämä maininta ei sitä paitsi sisälly niihin todisteisiin ja aihetodisteisiin, jotka pyynnön esittävän jäsenvaltion on toimitettava. Tässäkin yhteydessä todisteiden ja aihetodisteiden avulla on nimittäin voitava osoittaa, että pyynnön saava jäsenvaltio on Dublin III ‑asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan todella vastuussa hakemuksen käsittelystä. Kuten edellä on todettu, käsiteltävässä asiassa esillä olevan kaltainen seikka ei kuitenkaan kuulu näihin perusteisiin.

186.

Täydellisyyden vuoksi täsmennän, että todisteet, jotka luetellaan tyhjentävästi ( 57 ) täytäntöönpanoasetuksen liitteessä II olevassa luettelossa A, ovat muodollisia todisteita, joiden avulla on voitava osoittaa esimerkiksi se, että hakijan, joka on ilman huoltajaa oleva alaikäinen, perheenjäsen oleskelee laillisesti pyynnön saavan jäsenvaltion alueella (jäljennös oleskeluluvasta Dublin III ‑asetuksen 8 artiklassa tarkoitetussa tilanteessa), tai se, että hakija on todella tullut pyynnön saavan jäsenvaltion alueelle luvattomasti ulkorajan kautta (jäljennös väärennetyssä passissa olevasta maahantuloleimasta edellä mainitun asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa).

187.

Aihetodisteilla, jotka mainitaan ei-tyhjentävästi täytäntöönpanoasetuksen liitteessä II olevassa luettelossa B, tarkoitetaan puolestaan seikkoja, joiden perusteella on mahdollista arvioida jäsenvaltion vastuuta Dublin III ‑asetuksessa säädettyjen perusteiden valossa, kuten hakijan yksityiskohtaiset lausumat, kansainvälisen järjestön laatimat selvitykset sekä matkaliput tai hotellilaskut.

188.

Näin ollen en katso Alankomaiden viranomaisten laiminlyöneen Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 5 kohdassa säädettyjä velvollisuuksia jättäessään ilmoittamatta takaisinottopyynnössä, että 11.6.2014 annettuun päätökseen, jolla toinen hakemus oli hylätty, kohdistui muutoksenhakumenettely, joka oli edelleen vireillä Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van Statessa.

189.

Sitä, ettei tästä asiasta ilmoitettu, voidaan kuitenkin moittia Dublin III ‑asetuksen taustalla vaikuttavan vilpittömän yhteistyön periaatteen näkökulmasta, koska mikään ei estänyt Alankomaiden viranomaisia täsmentämästä tätä tietoa täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III esitettävän vakiolomakkeen alareunassa olevassa kohdassa ”Muuta hyödyllistä tietoa”.

190.

Edellä esitetyn perusteella Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 5 kohtaa on siis tulkittava siten, että jäsenvaltio, joka pyytää ottamaan kansainvälistä suojelua hakevan henkilön takaisin, ei laiminlyö velvollisuuksiaan, jos se jättää täsmentämättä pyynnön saavalle jäsenvaltiolle, että päätökseen, jolla se on hylännyt asianomaisen henkilön sen alueella ensimmäistä kertaa oleskellessaan jättämän hakemuksen, kohdistuu muutoksenhakumenettely, joka on edelleen vireillä kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimissa.

191.

Kuudennessa ennakkoratkaisukysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lähinnä, onko Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että siinä velvoitetaan jäsenvaltio, joka ei ole kyseisen asetuksen III luvussa lueteltujen perusteiden mukaan vastuussa hakemuksen käsittelystä, tutkimaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, jos hakija on luovutettu sille eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön panemiseksi.

192.

Toisin sanoen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, että mikäli vastuu hakemuksen käsittelystä on siirtynyt Italian tasavallalle, olisiko Alankomaiden viranomaisten pitänyt tutkia itse esillä oleva kansainvälistä suojelua koskeva hakemus soveltamalla tätä harkintavaltalauseketta, koska Italian viranomaiset ovat luovuttaneet X:n Alankomaiden viranomaisille pannakseen täytäntöön viimeksi mainittujen viranomaisten X:stä antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen.

193.

Kaikkien unionin tuomioistuimessa huomautuksia esittäneiden osapuolten mielestä Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä tällaiselle velvollisuudelle.

194.

Yhdyn tähän näkemykseen kyseisen säännöksen soveltamisalan ja sen täysin selkeän sanamuodon vuoksi.

195.

On muistettava, että Dublin III ‑asetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti turvapaikkahakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio ja että tämä jäsenvaltio on se, joka kyseisen asetuksen III luvussa määriteltyjen perusteiden mukaan on vastuussa hakemuksen käsittelystä.

196.

Dublin III ‑asetuksen IV luvussa määritetään kuitenkin tilanteet, joissa jäsenvaltion voidaan edellä mainituista perusteista poiketen katsoa olevan vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Saman asetuksen 17 artiklan, jonka otsikko on ”Harkintavaltalausekkeet”, 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että ”kukin jäsenvaltio voi päättää käsitellä kolmannen maan kansalaisen – – siellä jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen siinäkin tapauksessa, ettei se tässä asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan ole vastuussa hakemuksen käsittelystä”. ( 58 )

197.

Heti aluksi on todettava, että tähän säännökseen sisältyvä lauseke on osoitettu jäsenvaltioille, joissa kolmannen maan kansalainen on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen.

198.

Käsiteltävän asian kaltainen tilanne, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty jossakin muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jolle tämä säännös on osoitettu, tässä tapauksessa Italian tasavallassa, ei siten kuulu mainitun säännöksen soveltamisalaan.

199.

Siltä varalta, että esillä oleva tilanne kuuluu sittenkin Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan soveltamisalaan, on kuitenkin huomautettava, että kyseiseen säännökseen sisältyvä lauseke on, kuten tämän säännöksen otsikosta yksiselitteisesti ilmenee, harkintavaltalauseke.

200.

Kyseisen säännöksen sisältämä toteamus, jonka mukaan ”kukin jäsenvaltio voi päättää käsitellä – – kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen”, ( 59 ) ilmentää yksiselitteisesti unionin lainsäätäjän tahtoa jättää jäsenvaltion harkintavaltaan mahdollisuus käsitellä hakemus, jonka käsittelystä se ei ole vastuussa Dublin III ‑asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan, eikä tarkoitus ole velvoittaa jäsenvaltioita tekemään näin. Saman säännöksen sanamuodosta ilmenee selvästi, ettei tähän mahdollisuuteen liity minkäänlaisia erityisedellytyksiä. ( 60 )

201.

Dublin III ‑asetuksen valmistelutöiden perusteella unionin tuomioistuin on siten todennut, että kyseinen sääntö on otettu käyttöön, jotta kukin jäsenvaltio voi itsenäisesti päättää käsitellä turvapaikkahakemuksen poliittisista, humanitaarisista tai käytännön syistä, vaikkei se olisikaan asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan velvollinen sitä tekemään. ( 61 )

202.

Unionin tuomioistuin katsoi 16.2.2017 antamassaan tuomiossa C. K. ym., ( 62 ) jossa oli kyse vakavasti sairaan turvapaikanhakijan siirtämisestä tämän hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon, että jos näyttää siltä, että asianomaisen turvapaikanhakijan terveydentila ei tule lyhyellä tähtäimellä paranemaan tai että menettelyn lykkääminen pitkäksi ajaksi saattaisi heikentää asianomaisen tilaa, ”pyynnön esittänyt jäsenvaltio voi päättää käsitellä itse hänen hakemuksensa käyttäen Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltalauseketta” mutta että kyseistä säännöstä ei voida missään tapauksessa tulkita siten, että se merkitsisi tälle jäsenvaltiolle velvollisuutta soveltaa sitä. ( 63 )

203.

Kyseinen tulkinta perustuu pyrkimykseen säilyttää harkintavaltalausekkeen tehtävä ja taata pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle näin jätetty harkintavalta. Sitä pitäisikin soveltaa tilanteeseen, jossa jäsenvaltio, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty, antaa hakijasta eurooppalaisen pidätysmääräyksen. ( 64 )

204.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella on katsottava, ettei Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa voida soveltaa pääasiassa esillä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty jossakin muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jolle kyseinen säännös on osoitettu.

205.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdamin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: