—

Innova Vital GmbH, edustajanaan T. Büttner, Rechtsanwalt,

—

Kreikan hallitus, asiamiehinään A. Dimitrakopoulou ja K. Karavasili,

—

Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas ja S. Ghiandoni,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Grünheid ja K. Herbout-Borczak,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä 20.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1924/2006 (EUVL 2006, L 404, s. 9 ja oikaisu EUVL 2007, L 12, s. 3), sellaisena kuin se on muutettuna 8.11.2012 annetulla komission asetuksella (EU) N:o 1047/2012 (EUVL 2012, L 310, s. 36; jäljempänä asetus N:o 1924/2006), 1 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Verband Sozialer Wettbewerb eV, joka on saksalainen kilpailun edistämistä ajava yhdistys, ja toisaalta Innova Vital GmbH ja joka koskee asetuksen N:o 1924/2006 soveltamista ravitsemus- ja terveysväitteisiin, jotka on esitetty yksinomaan terveydenhoidon ammattilaisille suunnatussa kirjeessä.

3

Tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (”direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä”) (EYVL 2000, L 178, s. 1) 2 artiklan f alakohdassa säädetään, että kyseisessä direktiivissä tarkoitetaan

”’ kaupallisella viestinnällä’ kaikkia viestinnän muotoja, joiden tarkoituksena on kaupallista, teollista tai käsiteollista toimintaa tai säänneltyä ammattia harjoittavan yrityksen, organisaation tai henkilön tavaroiden, palvelujen tai imagon edistäminen välittömästi tai välillisesti. Kaupallista viestintää eivät sellaisenaan ole:

4

Palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (EUVL 2006, L 376, s. 36) 4 artiklan 12 alakohtaan sisältyy samankaltainen kaupallisen viestinnän määritelmä.

5

Asetuksen N:o 1924/2006 johdanto-osan 1, 2, 4, 9, 14, 16–18 ja 23 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

– –

– –

6

Kyseisen asetuksen 1 artiklan, jonka otsikko on ”Kohde ja soveltamisala”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tällä asetuksella lähennetään jäsenvaltioissa annettuja ravitsemus- ja terveysväitteitä koskevia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, jotta voidaan varmistaa sisämarkkinoiden tehokas toiminta ja kuluttajansuojan korkea taso.

2.   Tätä asetusta sovelletaan kaupallisessa viestinnässä lopulliselle kuluttajalle tarkoitettujen elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä, esillepanossa tai mainonnassa esitettäviin ravitsemus- ja terveysväitteisiin.

– –”

7

Asetuksen 2 artiklassa, jonka otsikkona on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä asetuksessa sovelletaan:

– –

2.   Lisäksi sovelletaan seuraavia määritelmiä:

– –

– –”

8

Saman asetuksen II luku koskee yleisiä periaatteita, ja se sisältää asetuksen N:o 1924/2006 3–7 artiklan. Asetuksen 3 artiklassa, jonka otsikkona on ”Väitteitä koskevat yleiset periaatteet”, säädetään seuraavaa:

”Ravitsemus- ja terveysväitteitä voidaan käyttää yhteisön markkinoille saatettujen elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä, esillepanossa ja mainonnassa vain, jos ne ovat tämän asetuksen säännösten mukaisia.

Ravitsemus- ja terveysväitteet eivät saa

– –

– – sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivien 2000/13/EY ja 84/450/ETY soveltamista.”

9

Kyseisen asetuksen 5 artiklan, jonka otsikkona on ”Yleiset edellytykset”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Ravitsemus- ja terveysväitteiden käyttö on sallittua ainoastaan, mikäli seuraavat edellytykset täyttyvät:

– –

2.   Ravitsemus- ja terveysväitteet ovat sallittuja vain, mikäli keskivertokuluttajan voidaan olettaa ymmärtävän väitteessä esitetyt hyödyt.”

10

Mainitun asetuksen 10–19 artikla koskevat terveysväitteitä.

11

Saman asetuksen 10 artiklan, jonka otsikkona on ”Erityiset edellytykset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Terveysväitteet ovat kiellettyjä, jolleivät ne täytä II luvun yleisiä edellytyksiä ja tämän luvun erityisiä edellytyksiä, jolleivät ne ole saaneet tämän asetuksen mukaista hyväksyntää ja jolleivät ne sisälly 13 ja 14 artiklassa tarkoitettuihin hyväksyttyjen väitteiden luetteloihin.”

12

Sopimattoman kilpailun estämisestä annetun lain (Gesetz gegen den unlauteren Wettbewerb), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (BGBl. 2010 I, s. 254), 8 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädetään seuraavaa:

”Edellä 3 tai 7 §:ssä kiellettyyn kaupalliseen menettelyyn syyllistyvää henkilöä voidaan vaatia lopettamaan menettely ja, jos on olemassa vaara menettelyn toistumisesta, häntä vastaan voidaan vaatia kieltomääräystä.”

13

Innova Vital, jonka johtaja on lääkäri, piti Saksassa kaupan tippoina annosteltavaa ravintolisää, jonka nimi on ”Innova Mulsin® Vitamin D3” ja joka sisältää D3 ‑vitamiinia.

14

Innova Vitalin johtaja lähetti vuoden 2013 marraskuussa seuraavan, ainoastaan yksittäisesti nimetyille lääkäreille suunnatun kirjeen, jonka sisältö oli seuraavanlainen (jäljempänä kyseinen kirje):

”– –

Tiedätte tilanteen: 87 prosentilla saksalaislapsista veren D-vitamiinipitoisuus on alle 30 ng/ml. Deutsche Gesellschaft für Ernährungin [DGE, Saksan ravitsemusyhdistys] mukaan pitoisuuden pitäisi kuitenkin olla 50–75 ng/ml.

Kuten lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, D-vitamiini ehkäisee merkittävästi useita sairauksia, kuten atooppista ihottumaa, osteoporoosia, diabetesta ja MS-tautia [multippeliskleroosi]. Tutkimusten mukaan liian alhainen D-vitamiinitaso jo lapsuudessa lisää riskiä sairastua myöhemmin kyseisiin sairauksiin.

Tästä syystä olen itse antanut pojalleni suositeltuja D-vitamiinivalmisteita ja todennut, etteivät imeväiset, pienet lapset tai edes kouluikäiset lapset juurikaan arvosta perinteisiä tabletteja. Poikani sylki tabletit usein suustaan.

Immunologiaan erikoistuneena lääkärinä olen tutkinut asiaa ja kehittänyt D3-emulsion (Innova Mulsin® D3), joka voidaan annostella tippoina.

– –

Mulsin®-emulsiotippojen hyödyt:

– –

Puutostilojen nopea ehkäiseminen ja parantaminen (80 prosenttia väestöstä kärsii talvella D3-vitamiinin puutteesta)

– –

Saatte suoria tilauksia koskevat ehdot ja ilmaisia tiedotteita vastaanotollenne soittamalla numeroon – –”

15

Kyseinen kirje sisälsi myös kuvia Innova Mulsin® Vitamin D3-ravintolisästä sekä tietoa tuotteen koostumuksesta, myyntihinnasta ja päivittäisistä hoitokustannuksista annostuksen ollessa suositusten mukainen yksi tippa päivässä.

16

Verband Sozialer Wettbewerb nosti Landgericht München I:ssä (München I:n alioikeus, Saksa) Innova Vitalia vastaan kieltokanteen sopimattoman kilpailun estämisestä annetun lain, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, 8 §:n nojalla.

17

Mainittu yhdistys väitti kansallisessa tuomioistuimessa, että kyseinen kirje sisälsi asetuksen N:o 1924/2006 10 artiklan 1 kohdassa kiellettyjä terveysväitteitä, eli seuraavat kaksi toteamusta:

”Kuten lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, D-vitamiini ehkäisee merkittävästi useita sairauksia, kuten atooppista ihottumaa, osteoporoosia, diabetesta ja MS-tautia [multippeliskleroosi]. Tutkimusten mukaan liian alhainen D-vitamiinitaso jo lapsuudessa lisää riskiä sairastua myöhemmin kyseisiin sairauksiin.”

ja

”Puutostilojen nopea ehkäiseminen ja parantaminen (80 prosenttia väestöstä kärsii talvella D3-vitamiinin puutteesta)”.

18

Verband Sozialer Wettbewerb on tältä osin todennut muun muassa, että asetuksen N:o 1924/2006 säännöksiä on sovellettava sekä ammattilaisille että ei-ammattilaisille suunnattuun mainontaan.

19

Innova Vital sitä vastoin väittää, ettei asetus N:o 1924/2006 koske ammattilaisille suunnattua mainontaa. Innova Vital toteaa, että koska kyseinen kirje oli suunnattu ainoastaan lääkäreille, kyseisen asetuksen säännöksiä ei sovelleta kirjeeseen sisältyviin asetuksen N:o 1924/2006 10 artiklan 1 kohdassa kiellettyihin terveysväitteisiin.

20

Kansallinen tuomioistuin toteaa, että pääasian ratkaisu riippuu siitä, miten asetuksen N:o 1924/2006 1 artiklan 2 kohtaa – joka koskee kyseisen asetuksen kohdetta ja soveltamisalaa – on tulkittava.

21

Landgericht München I on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko asetuksen N:o 1924/2006 1 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että tämän asetuksen säännöksiä sovelletaan kaupallisessa viestinnässä esitettäviin ravitsemus- ja terveysväitteisiin lopulliselle kuluttajalle sellaisenaan toimitettavia elintarvikkeita koskevassa mainonnassa, kun kaupallinen viestintä tai mainonta suuntautuu yksinomaan ammattilaisille?”

22

Kysymyksellään kansallinen tuomioistuin tiedustelee, onko asetuksen N:o 1924/2006 1 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että kyseisen asetuksen soveltamisalaan kuuluvat ravitsemus- ja terveysväitteet, jotka on esitetty kaupallisessa viestinnässä, joka koskee lopulliselle kuluttajalle sellaisenaan toimitettavaa elintarviketta, silloin, kun kyseistä viestintää ei ole suunnattu lopulliselle kuluttajalle vaan yksinomaan terveydenhoidon ammattilaisille.

23

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkinnassa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (ks. mm. tuomio 17.11.1983, Merck, 292/82, EU:C:1983:335, 12 kohta; tuomio 4.5.2010, TNT Express Nederland, C-533/08, EU:C:2010:243, 44 kohta ja tuomio 17.3.2016, Liffers, C-99/15, EU:C:2016:173, 14 kohta).

24

Siltä osin kuin on ensinnäkin kyse asetuksen N:o 1924/2006 1 artiklan 2 kohdan sanamuodosta, on todettava, että kyseisen säännöksen mukaan mainittua asetusta sovelletaan ravitsemus- ja terveysväitteisiin silloin, kun yhtäältä kyseiset väitteet esitetään kaupallisessa viestinnässä elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä, esillepanossa tai mainonnassa ja kun toisaalta kyseiset elintarvikkeet on sellaisenaan tarkoitettu toimitettaviksi lopulliselle kuluttajalle.

25

Kyseinen asetus ei sisällä kaupallisen viestinnän käsitteen määritelmää. Kyseinen käsite on kuitenkin määritelty unionin oikeuden muilla aloilla johdetun oikeuden säännöksissä, joista tässä tapauksessa on haettava tukea unionin oikeuden johdonmukaisuuden varmistamiseksi.

26

Näin ollen direktiivin 2000/31 2 artiklan f alakohdan mukaan kaupallisella viestinnällä tarkoitetaan kaikkia viestinnän muotoja, joiden tarkoituksena on kaupallista, teollista tai käsiteollista toimintaa tai säänneltyä ammattia harjoittavan yrityksen, organisaation tai henkilön tavaroiden, palvelujen tai imagon edistäminen välittömästi tai välillisesti.

27

Direktiivin 2006/123 4 artiklan 12 alakohta sisältää samankaltaisen määritelmän kaupallisen viestinnän käsitteestä. Unionin tuomioistuin on tältä osin todennut, että kaupalliseen viestintään kuuluu klassisen mainonnan lisäksi muita mainonnan muotoja ja uusien asiakkaiden hankkimiseen tähtäävien tietojen välittämistä (ks. tuomio 5.4.2011, Société fiduciaire nationale d’expertise comptable, C-119/09, EU:C:2011:208, 33 kohta).

28

Asetuksen N:o 1924/2006 neljännestä perustelukappaleesta ilmenee lisäksi, että kaupallisen viestinnän käsite koskee myös viestintää, joka tehdään myynninedistämistarkoituksessa.

29

Kyseisen asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa oleva kaupallisen viestinnän käsite on tässä tilanteessa ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan muun muassa viestintää, joka tehdään sellaisen elintarvikemainonnan muodossa, jonka tarkoituksena on kyseisten elintarvikkeiden myynnin edistäminen välittömästi tai välillisesti.

30

Tällainen viestintä voi myös tapahtua sellaisen mainoskirjeen muodossa, jonka elintarvikealan toimijat lähettävät terveydenhoidon ammattilaisille ja joka sisältää kyseisessä asetuksessa tarkoitettuja ravitsemus- tai terveysväitteitä, jotta kyseiset ammattilaiset voivat tarvittaessa suositella potilailleen mainitun elintarvikkeen ostamista ja/tai käyttöä.

31

Lisäksi on todettava, ettei asetuksen N:o 1924/2004 1 artiklan 2 kohdassa täsmennetä kaupallisen viestinnän vastaanottajaa eikä tehdä eroa sen mukaan, onko kyse lopullisesta kuluttajasta vai terveydenhoidon ammattilaisesta. Tästä seuraa, että – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 39 kohdassa – itse tuotteen on oltava lopulliselle kuluttajalle tarkoitettu, eikä sitä koskevan viestinnän.

32

Näin ollen on todettava, että kun kyseistä säännöstä luetaan direktiivin 2000/31 2 artiklan f alakohdan ja direktiivin 2006/123 4 artiklan 12 alakohdan kanssa, sen sanamuodosta käy ilmi, että asetusta N:o 1924/2006 sovelletaan ravitsemus- ja terveysväitteisiin, jotka sisältyvät kaupalliseen viestintään, joka on tarkoitettu yksinomaan terveydenhoidon ammattilaisille.

33

Toiseksi on korostettava, ettei tällaista tulkintaa horjuta sen asiayhteyden tarkastelu, johon asetuksen N:o 1924/2006 1 artiklan 2 kohta sijoittuu.

34

On toki todettava, että – kuten Innova Vital väittää – asetuksen N:o 1924/2006 tietyt perustelukappaleet ja säännökset, kuten esimerkiksi kyseisen asetuksen 1, 9, 16, 29 ja 36 perustelukappale ja 5 artiklan 2 kohta, koskevat nimenomaisesti kuluttajia eikä niissä mainita ammattilaisia.

35

Se, ettei kyseisissä perustelukappaleissa ja säännöksissä mainita ammattilaisia, ei kuitenkaan voi merkitä sitä, ettei kyseistä asetusta sovelleta tilanteessa, jossa kaupallista viestintää suunnataan yksinomaan terveydenhoidon ammattilaisille. Tällaisessa tilanteessa elintarvikealan toimijoiden ja terveydenhoidon ammattilaisten välinen viestintä koskee nimittäin pääasiallisesti lopullista kuluttajaa, minkä tarkoituksena on se, että tämä hankkii viestinnässä mainitun elintarvikkeen mainittujen ammattilaisten antamien suositusten perusteella.

36

Lisäksi on todettava, ettei asetuksen N:o 1924/2006 yhdestäkään säännöksestä ilmene, ettei sitä sovellettaisi terveydenhoidon ammattilaisille suunnattuun kaupalliseen viestintään.

37

Mainitun asetuksen tavoitteista on lopuksi todettava, että ne tukevat tulkintaa, jonka mukaan kyseistä asetusta sovelletaan yksinomaan terveydenhoidon ammattilaisille suunnattuun kaupalliseen viestintään.

38

Kuten asetuksen N:o 1924/2006 1 artiklan 1 kohdassa todetaan, asetuksella on nimittäin tarkoitus varmistaa sisämarkkinoiden tehokas toiminta ja kuluttajansuojan korkea taso.

39

Tästä on todettava, että – kuten asetuksen N:o 1924/2006 1 ja 18 perustelukappaleesta käy ilmi – terveyden suojelu on yksi asetuksen pääasiallisista tavoitteista (tuomio 6.9.2012, Deutsches Weintor, C-544/10, EU:C:2012:526, 45 kohta). Tältä osin on erityisesti annettava kuluttajille tarvittavat tiedot tietoisten valintojen tekemiseksi (tuomio 10.4.2014, Ehrmann, C-609/12, EU:C:2014:252, 40 kohta ja tuomio 17.12.2015, Neptune Distribution, C-157/14, EU:C:2015:823, 49 kohta).

40

Asetuksen N:o 1924/2006 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkennetaan vastaavasti, että ravitsemus- ja terveysväitteiden käyttö on sallittua ainoastaan, jos ravintoaineen tai muun aineen sisältymisellä, puuttumisella tai sen määrän vähentämisellä elintarvikkeessa tai elintarvikeryhmässä on osoitettu olevan väitteessä esitetyllä tavalla hyödyllinen ravitsemuksellinen tai fysiologinen vaikutus, joka on todettu yleisesti hyväksytyn tieteellisen näytön perusteella. Myös kyseisen asetuksen 14 perustelukappale sisältää vastaavanlaisen toteamuksen.

41

Kuten mainitun asetuksen 17 perustelukappaleessa todetaan, tieteellisen näytön olisi oltava ravitsemus- ja terveysväitteiden käytön tärkein näkökohta. Asetuksen N:o 1924/2006 23 perustelukappaleessa todetaan lisäksi, että terveysväitteet olisi hyväksyttävä käytettäviksi unionissa vain, jos niitä on arvioitu tieteellisesti korkeimpien standardien mukaisesti, ja että näiden väitteiden tieteellisen arvioinnin yhdenmukaisuuden varmistamiseksi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen olisi tehtävä tällaiset arvioinnit.

42

Asetuksessa N:o 1924/2006 säädetään näin ollen menettelystä, jolla voidaan tarkistaa, onko asetuksessa tarkoitettu väite tieteellisesti perusteltu.

43

Voidaan toki katsoa, että terveydenhoidon ammattilaisilla on paremmat tieteelliset tiedot kuin lopullisella kuluttajalla, jolla kyseisen asetuksen 16 perustelukappaleen mukaan tarkoitetaan kohtuullisen valistunutta, tarkkaavaista ja huolellista keskivertokuluttajaa. Ei kuitenkaan voida katsoa, että kyseisillä ammattilaisilla voisi jatkuvasti olla hallussaan kaikki ajantasaiset tieteelliset erityistiedot, jotta he kykenisivät arvioimaan kutakin elintarviketta ja ravitsemus- tai terveysväitteitä, joita käytetään pakkausmerkinnöissä, kyseisten elintarvikkeiden esillepanossa tai mainonnassa.

44

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 49 kohdassa, ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että totuudenvastaiset, moniselitteiset tai harhaanjohtavat väitteet saavat terveydenhoidon ammattilaiset itsensä erehtymään.

45

Näin ollen on olemassa vaara siitä, että kyseiset ammattilaiset välittävät vilpittömässä mielessä kaupallisessa viestinnässä mainittuja elintarvikkeita koskevia virheellisiä tietoja lopullisille kuluttajille, joiden kanssa he ovat tekemisissä. Tämä vaara on sitäkin merkittävämpi, koska mainitut ammattilaiset voivat todennäköisesti vaikuttaa huomattavasti potilaisiinsa, koska heidän ja heidän potilaidensa välillä tavallisesti on luottamussuhde.

46

Lisäksi on todettava, että jos terveydenhoidon ammattilaisille suunnatut ravitsemus- ja terveysväitteet eivät kuuluisi asetuksen N:o 1924/2006 soveltamisalaan, mistä seuraisi se, että tällaisia väitteitä voitaisiin käyttää ilman, että ne perustuvat tieteelliseen näyttöön, olisi olemassa vaara siitä, että elintarvikealan toimijat kiertävät asetuksessa säädettyjä velvollisuuksia suuntaamalla viestintänsä lopulliselle kuluttajalle terveydenhoidon ammattilaisten välityksellä, minkä tarkoituksena on se, että nämä suosittelevat kyseisten toimijoiden elintarvikkeita mainitulle kuluttajalle.

47

Näin ollen on todettava, että kyseisen asetuksen soveltaminen ravitsemus- ja terveysväitteisiin, jotka on esitetty ammattilaisille suunnatussa kaupallisessa viestinnässä, myötävaikuttaa kuluttajansuojan korkeaan tasoon sisämarkkinoilla, joiden tehokas toiminta asetuksella N:o 1924/2006 pyritään varmistamaan.

48

Innova Vitalin esittämät argumentit eivät ole omiaan horjuttamaan tulkintaa, jonka mukaan mainittua asetusta sovelletaan kaupallisessa viestinnässä esitettyihin ravitsemus- ja terveysväitteisiin myös silloin, kun kyseinen viestintä on suunnattu yksinomaan terveydenhoidon ammattilaisille.

49

Asetuksen N:o 1924/2006 5 artiklan 2 kohdasta toki ilmenee, että ravitsemus- ja terveysväitteet ovat sallittuja vain, mikäli keskivertokuluttaja voi ymmärtää väitteessä esitetyt hyödyt.

50

Tästä ei kuitenkaan voida johtaa, että kaikki elintarvikealan toimijoiden terveydenhoidon ammattilaisille suuntaama objektiivinen tieto, joka koskee uusia tieteellisiä saavutuksia ja johon sisältyy teknisen tai tieteellisen sanaston käyttöä, kuten nyt käsiteltävässä asiassa sanojen ”atooppinen ihottuma” käyttö, olisi kiellettyä.

51

Asetuksen N:o 1924/2006 5 artiklan 2 kohta on nimittäin ymmärrettävä siten, että kyseistä säännöstä sovelletaan silloin, kun ravitsemus- ja terveysväitteet esitetään suoraan lopulliselle kuluttajalle, jotta hän voi tehdä tietoisen valinnan. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 54 kohdassa, pääasiassa käsiteltävänä olevan kaltaisessa tilanteessa väitteet sisältävää kirjettä ei anneta sellaisenaan lopulliselle kuluttajalle, vaan se on tarkoitettu terveydenhoidon ammattilaisille, joita implisiittisesti kehotetaan suosittelemaan kuluttajalle elintarviketta, jota väitteet koskevat.

52

Asetuksen N:o 1924/2006 neljännessä perustelukappaleessa todetaan lisäksi, ettei kyseistä asetusta olisi sovellettava ei-kaupallisessa viestinnässä esitettyihin väitteisiin, kuten julkisten terveysviranomaisten ja elinten antamaan ravitsemusohjaukseen tai ‑neuvontaan, eikä lehdistössä ja tieteellisissä julkaisuissa tapahtuvaan ei-kaupalliseen viestintään ja tiedotukseen.

53

Kyseinen asetus ei näin ollen ole esteenä sille, että terveydenhoidon ammattilaisille annetaan objektiivista tietoa, joka koskee uusia tieteellisiä saavutuksia ja johon sisältyy teknisen tai tieteellisen sanaston käyttöä, tilanteessa, jossa viestintä on ei-kaupallista.

54

Kun edellä esitetty otetaan huomioon, ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1924/2006 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisen asetuksen soveltamisalaan kuuluvat ravitsemus- ja terveysväitteet, jotka on esitetty kaupallisessa viestinnässä, joka koskee lopulliselle kuluttajalle sellaisenaan toimitettavaa elintarviketta, silloin, kun kyseistä viestintää ei ole suunnattu lopulliselle kuluttajalle vaan yksinomaan terveydenhoidon ammattilaisille.

55

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä 20.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1924/2006, sellaisena kuin se on muutettuna 8.11.2012 annetulla komission asetuksella (EU) N:o 1047/2012, 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisen asetuksen soveltamisalaan kuuluvat ravitsemus- ja terveysväitteet, jotka on esitetty kaupallisessa viestinnässä, joka koskee lopulliselle kuluttajalle sellaisenaan toimitettavaa elintarviketta, silloin, kun kyseistä viestintää ei ole suunnattu lopulliselle kuluttajalle vaan yksinomaan terveydenhoidon ammattilaisille.