1.

Käsiteltävässä asiassa Euroopan komissio on nostanut unionin tuomioistuimessa SEUT 258 artiklan nojalla kanteen, jossa se vaatii toteamaan, että Saksan liittotasavalta on rikkonut pyroteknisten tuotteiden markkinoille saattamisesta 23.5.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/23/EY 6 artiklan 1 kohtaa. ( 2 )

2.

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen kohteena olevassa kansallisessa säännöksessä velvoitetaan valmistajat ja maahantuojat ilmoittamaan pyroteknisistä tuotteista Bundesanstalt für Materialforschung und ‑prüfungille (materiaalien tutkimuksesta ja testauksesta vastaava liittovaltion viranomainen, jäljempänä BAM) tunnistenumeron saamiseksi. Siinä myös annetaan BAM:lle toimivalta tarkastaa tällaisten tuotteiden käyttöohjeet ja tarvittaessa muuttaa niitä.

3.

Käsiteltävä asia on monitasoinen. Melko teknisen tason alla on toinen, yleisempi taso, jolla on laajemmat seuraukset: voidaanko jäsenvaltiota moittia siitä, ettei se ole direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä ”tulkinnut uudelleen” sen selvää sanamuotoa, jos selvä sanamuoto saattaa vaikuttaa kyseenalaiselta kyseisen direktiivin yleisen tarkoituksen kannalta?

4.

Direktiivin 2007/23 1 artiklan 1 kohdan mukaan ”tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt, joilla pyritään luomaan edellytykset pyroteknisten tuotteiden vapaalle liikkuvuudelle sisämarkkinoilla varmistaen samalla korkeatasoisen ihmisten terveyden suojan sekä korkean yleisen turvallisuustason ja kuluttajansuojan ja kuluttajien turvallisuuden sekä ottaen huomioon ympäristönsuojeluun liittyvät näkökohdat”.

5.

Direktiivin 2007/23 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, että tässä direktiivissä ”’markkinoille saattamisella’ tarkoitetaan yksittäisen tuotteen asettamista ensimmäistä kertaa saataville yhteisön markkinoilla jakelua ja/tai käyttöä varten joko maksua vastaan tai maksutta. Valmistajan omaan käyttöönsä valmistamia ilotulitusvälineitä, jotka jäsenvaltio on hyväksynyt käytettäväksi alueellaan, ei katsota markkinoille saatetuiksi.”

6.

Direktiivin 2007/23 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Vapaa liikkuvuus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot eivät saa kieltää, rajoittaa tai estää tämän direktiivin vaatimukset täyttävien pyroteknisten tuotteiden saattamista markkinoille.

2.   Tämän direktiivin säännökset eivät estä jäsenvaltioiden toimenpiteitä, joilla yleiseen järjestykseen, turvallisuuteen tai ympäristönsuojeluun liittyvistä syistä kielletään luokkien 2 ja 3 ilotulitusvälineiden, teattereissa käytettävien pyroteknisten tuotteiden ja muiden pyroteknisten tuotteiden hallussapito, käyttö ja/tai myynti yleisölle tai rajoitetaan sitä.

– –”

7.

Direktiivin 2007/23 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Markkinavalvonta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta pyroteknisiä tuotteita voidaan saattaa markkinoille ainoastaan siinä tapauksessa, etteivät ne asianmukaisesti varastoituina ja aiotun käyttötarkoituksensa mukaisesti käytettyinä vaaranna ihmisten terveyttä ja turvallisuutta.

2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava säännöllisesti pyroteknisiä tuotteita koskevia tarkastuksia tuotteiden tullessa yhteisön alueelle sekä niiden varastointi- ja valmistuspaikoissa.

– –

4.   Jäsenvaltioiden on järjestettävä ja toteutettava tarkoituksenmukaista markkinoille saatettujen tuotteiden valvontaa, ottaen asianmukaisesti huomioon olettamuksen CE-merkinnällä varustettujen tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta.

– –

6.   Jos jäsenvaltio toteaa, että pyrotekninen tuote, joka on varustettu CE-merkinnällä ja jonka mukana seuraa EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja jota käytetään aiotun käyttötarkoituksensa mukaisesti, on omiaan vaarantamaan ihmisten terveyden ja turvallisuuden, jäsenvaltion on kaikin tarvittavin väliaikaisin toimenpitein vedettävä kyseinen tuote pois markkinoilta, kiellettävä sen saattaminen markkinoille tai rajoitettava sen vapaata liikkuvuutta. Jäsenvaltion on ilmoitettava tästä komissiolle ja muille jäsenvaltioille.

– –”

8.

Räjähdysainelaista ( 3 ) annetun ensimmäisen asetuksen (Erste Verordnung Zum Sprengstoffgesetz, jäljempänä ensimmäinen räjähdysaineista annettu asetus) ( 4 ) 6 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(4)   Valmistajan tai maahantuojan on ilmoitettava räjähdysaineista ja pyroteknisistä tuotteista [BAM:lle] ennen ensimmäistä käyttöä lain soveltamisalalla. Ilmoitukseen on liitettävä

– –

[BAM] antaa osoitukseksi ilmoituksen tekemisestä tunnistenumeron. Tunnistenumero on sisällytettävä käyttöohjeisiin. [BAM] voi työntekijöiden ja kolmansien henkeen ja terveyteen tai omaisuuteen kohdistuvan vaaran ehkäisemiseksi rajoittaa tai täydentää valmistajan käyttöön ottamia käyttöohjeita; käyttöohjeisiin voidaan myöhemmin tehdä rajauksia tai lisäyksiä. Neljättä virkettä ei sovelleta ajoneuvoihin tarkoitettuihin pyroteknisiin tuotteisiin tai 1 ja 4 luokan ilotulitusvälineisiin, jos tunnistenumero sisältyy 13 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti ylläpidettäviin luetteloihin.”

9.

Pyroteknisten tuotteiden päällysmerkintöjä koskevassa, 11.3.2014 annetussa BAM:n poikkeusluvassa ( 5 ) myönnettiin viran puolesta yleinen poikkeus ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 14 §:n 1 momentin, luettuna yhdessä 6 §:n 4 momentin kanssa, mukaisesta merkintävelvoitteesta. Kyseisen poikkeuksen mukaan ”toisin kuin ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momentin kolmannessa virkkeessä säädetään, tunnistenumeroa ei tarvitse sisällyttää direktiivissä 2007/23 tarkoitettujen pyroteknisten tuotteiden käyttöohjeisiin”.

10.

Valvoessaan direktiivin 2007/23 soveltamista komissio havaitsi vuonna 2011, että Saksassa on käytössä ilmoitusmenettely. EU Pilot ‑menettelyn (3631/12/ENTR) mukaisesti käydyn kirjeenvaihdon jälkeen komissio osoitti Saksan liittotasavallalle 25.1.2013 virallisen huomautuksen.

11.

Virallisessa huomautuksessa komissio totesi, että ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momentti on ristiriidassa direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdan kanssa lähinnä kahdesta syystä. Ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momentissa ensinnäkin velvoitetaan valmistajat ja maahantuojat ilmoittamaan pyroteknisistä tuotteista BAM:lle tunnistenumeron saamiseksi ja sisällyttämään tunnistenumero käyttöohjeisiin. Toiseksi BAM:lle annettiin toimivalta tarkastaa tällaisten tuotteiden käyttöohjeet ja tarvittaessa muuttaa niitä. Komission näkemyksen mukaan nämä vaatimukset menevät direktiivissä 2007/23 säädettyjä pitemmälle. Näin ollen ne todennäköisesti merkitsevät pyroteknisten tuotteiden, joille on jo tehty vaatimustenmukaisuuden arviointi toisessa jäsenvaltiossa, vapaan liikkuvuuden kiellettyä rajoittamista.

12.

Saksan liittotasavalta kiisti direktiivin 2007/23 rikkomisen 21.3.2013 päivätyssä kirjeessään.

13.

Komissio osoitti 23.1.2014 päivätyllä kirjeellä Saksan liittotasavallalle perustellun lausunnon, jonka mukaan Saksan liittotasavalta oli jättänyt noudattamatta direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan edellä esitetyistä syistä. Saksan liittotasavalta vastasi siihen 20.3. ja 2.4.2014 päivätyillä kirjeillä. Vastauksessaan Saksan liittotasavalta totesi, että BAM:n 11.3.2014 käyttöön ottaman poikkeuksen mukaan velvoitetta lisätä BAM:n antama tunnistenumero käyttöohjeisiin ei ole sovellettu 27.3.2014 jälkeen. Komissio on ottanut tämän muutoksen huomioon mutta katsoo, ettei se poista muita sen perustellussa lausunnossa esitettyjä direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdan rikkomisia. Komissio on näin ollen päättänyt nostaa SEUT 258 artiklan nojalla nyt käsiteltävän kanteen.

14.

Komissio vaatii 12.5.2015 päivätyllä kannekirjelmällään unionin tuomioistuinta

15.

Saksa vaatii unionin tuomioistuinta

16.

Kirjallisia huomautuksia esittivät komissio ja Saksan liittotasavalta. Molemmat asianosaiset esittivät myös suulliset lausumansa 27.4.2016 pidetyssä istunnossa.

17.

Käsiteltävässä asiassa on kyseessä SEUT 258 artiklan mukainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne. Tällä seikalla on merkittäviä seurauksia itse kanteeseen liittyville vaatimuksille ja sitä seuraavalle menettelylle. Kolmea näistä seurauksista käsitellään johdantona itse asiaan tässä jaksossa.

18.

Kuten ensinnäkin unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 120 artiklan c alakohdasta ja siihen liittyvästä oikeuskäytännöstä seuraa, ( 6 ) SEUT 258 artiklan mukaisessa komission kannekirjelmässä on esitettävä yhteenveto kanteen tueksi vedotuista perusteista, ja näiden mainintojen on oltava riittävän selviä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa. Tästä johtuu, että niiden oleellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen, joihin kanne perustuu, on ilmettävä johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmän tekstistä ja että kannekirjelmässä esitetyt vaatimukset on muotoiltava yksiselitteisesti, jottei unionin tuomioistuin lausuisi kanteen ulkopuolelta tai jättäisi lausumatta jostakin perusteesta. ( 7 )

19.

Kantajalla on siten SEUT 258 artiklan mukaisen menettelyn yhteydessä kaksi velvollisuutta. Sen on ensinnäkin yksilöitävä selvästi ne unionin oikeuden merkitykselliset säännökset tai määräykset, joihin se vetoaa. Sillä on toiseksi velvollisuus näyttää toteen ne seikat, jotka osoittavat vedotun unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen (säännösten tai määräysten) rikkomisen.

20.

Tältä osin on tähdennettävä, että käsiteltävä komission kanne perustuu vain ja ainoastaan direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohtaan. Komissio ei ole vedonnut muiden direktiivin säännösten rikkomiseen. Se ei myöskään ole väittänyt, että Saksan liittotasavalta olisi jättänyt noudattamatta tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien EUT-sopimuksen määräysten mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan. Koska kanteen laajuus, sellaisena kuin komissio on sen rajannut, sitoo unionin tuomioistuinta, jäljempänä tehtävässä tarkastelussa tyydytään tutkimaan vedotun direktiivin 2007/23 säännöksen, nimittäin 6 artiklan 1 kohdan, väitettyä rikkomista.

21.

Komission kanne perustuu toiseksi siihen argumenttiin, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa Saksan säännöstä sovelletaan pyroteknisiin tuotteisiin, joille on jo tehty vaatimustenmukaisuuden arviointi direktiivin 2007/23 säännösten mukaisesti. Komission mukaan ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momentin sääntely estää sellaisten pyroteknisten tuotteiden vapaata liikkuvuutta, jotka on jo varustettu CE-merkinnällä, ja on näin ollen direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdan vastainen. Komissio ei tarkastele eikä esitä lisäväitteitä vaikutuksista, joita riidanalaisella kansallisella säännöksellä saattaa olla pyroteknisiin tuotteisiin, joille ei ole vielä tehty direktiivin mukaista vaatimustenmukaisuuden arviointia.

22.

Kolmanneksi direktiivi 2007/23 on kumottu 1.7.2015 alkaen pyroteknisten tuotteiden asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta 12.6.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2013/29/EU. ( 8 ) Kuten Saksan liittotasavalta on kuitenkin perustellusti huomauttanut, nyt vireillä oleva oikeudenkäynti koskee yksinomaan direktiivin 2007/23 väitettyä rikkomista eikä siten vaikuta mitenkään direktiivin 2013/29 alaiseen tilanteeseen.

23.

Kuten edellä esitetyistä kolmesta seikasta ilmenee ja kun otetaan huomioon tapa, jolla komissio on perustellut kanteensa unionin tuomioistuimessa, paljon riippuu direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohtaan sisältyvän markkinoille saattamisen käsitteen tulkinnasta.

24.

Komission kanteessa esitetään ensimmäisen argumentin (ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momentin mukainen ilmoitusmenettely) ja toisen väitteen (ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momentin viidennen virkkeen mukainen BAM:n toimivalta tarkastaa ohjekirjat ja tarvittaessa muuttaa ja täydentää niitä) osalta, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevia Saksan säännöksiä sovelletaan pyroteknisiin tuotteisiin, joille on jo tehty vaatimustenmukaisuuden arviointi direktiivin 2007/23 säännösten mukaisesti. Komission mukaan tämä on ristiriidassa direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdan kanssa siltä osin kuin se estää sellaisten pyroteknisten tuotteiden vapaata liikkuvuutta, jotka jo täyttävät direktiivin vaatimukset.

25.

Saksan liittotasavalta kiistää komission väitteet. Sen mukaan direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohta koskee ainoastaan markkinoille saattamista, sellaisena kuin se ymmärretään direktiivin 2 artiklan 2 kohdan määritelmän mukaan, jossa viitataan ”asettamiseen ensimmäistä kertaa saataville” unionin markkinoilla. Saksan liittotasavallan mukaan tämä tarkoittaa, että sen jälkeen kun pyrotekninen tuote on jo asetettu saataville unionin markkinoilla, 6 artiklan 1 kohtaa ei enää sovelleta. Otaksuttavasti mahdolliset muut esteet vapaalle liikkuvuudelle kuuluvat tavaroiden liikkuvuutta koskevien EUT-sopimuksen yleisten määräysten soveltamisalaan. Koska komissio on perustanut kanteensa yksinomaan direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohtaan, SEUT 34 artiklan mahdollista rikkomista ei kuitenkaan tarkastella tässä menettelyssä.

26.

Käsiteltävän asian keskiössä ovat nähdäkseni direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdan mukaiset jäsenvaltioiden oikeudelliset velvollisuudet. Sen tulkinnassa mahdollisia ovat seuraavat kaksi lähestymistapaa: a) sanamuotoon perustuva tulkinta tai b) teleologinen tulkinta. Tarkastelen niitä molempia vuorotellen.

27.

Direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltiot eivät saa kieltää, rajoittaa tai estää tämän direktiivin vaatimukset täyttävien pyroteknisten tuotteiden saattamista markkinoille”. ( 9 ) Direktiivissä markkinoille saattamisen käsitteen merkitys määritellään selkeästi ja nimenomaisesti sen 2 artiklan 2 kohdassa. Direktiivissä esitetään siten markkinoille saattamisen käsitteen oikeudellinen määritelmä, jonka mukaan sillä tarkoitetaan ”yksittäisen tuotteen asettamista ensimmäistä kertaa saataville yhteisön markkinoilla jakelua ja/tai käyttöä varten joko maksua vastaan tai maksutta”. ( 10 )

28.

Tällä määritelmällä ja etenkin viittauksella asettamiseen ”ensimmäistä kertaa” saataville (englanniksi ”first making available”) on sama sisältö direktiivin eri kielitoisinnoissa. ( 11 ) Sanamuotoon perustuva tulkinta, eri kielitoisintojen vertailua koskeva ulottuvuus mukaan luettuna, ei siten jätä sijaa epäilylle kyseisen säännöksen soveltamisalasta. ( 12 )

29.

Säännöksen sanamuodosta huolimatta voitaisiin esittää useita perusteita sen näkemyksen tueksi, että direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohtaan sisältyvän markkinoille saattamisen käsitteen pitäisi käsittää, sanamuodostaan huolimatta, paitsi saattaminen ensimmäistä kertaa unionin markkinoille myös myöhemmät saattamiset jäsenvaltioiden markkinoille, kuten komissio esittää.

30.

Ensinnäkin voitaisiin olettaa, että 6 artikla oli tarkoitettu vapaata liikkuvuutta koskevaksi lausekkeeksi, kuten jo sen otsikosta ilmenee. Toiseksi direktiivin 2007/23 tavoitteena on pyroteknisten tuotteiden vapaan liikkuvuuden edistäminen, kuten direktiivin 1 artiklasta ja johdanto-osan 2, 13 ja 19 perustelukappaleesta käy ilmi. Kolmanneksi direktiivin 2007/23 rakenne ja systematiikka vastaavat oletettavasti yhdenmukaistamisdirektiivin rakennetta ja systematiikkaa teknistä yhdenmukaistamista ja standardeja koskevasta uudesta strategiasta 7.5.1985 annetussa neuvoston päätöslauselmassa ( 13 ) mainittujen periaatteiden mukaisesti, joista yksi tärkeimmistä on tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaate.

31.

Asian ydin on pähkinänkuoressa tämä: Unionin oikeudessa asetettujen edellytysten osalta unionin oikeuden säännöksen erittäin selvässä sanamuodossa todetaan X. Komissio pyytää unionin tuomioistuinta toteamaan, että Saksan liittotasavalta on jättänyt noudattamatta EUT-sopimuksen mukaista velvoitettaan, kun se ei ole tulkinnut kyseistä säännöstä – jälleen sen selvän sanamuodon vastaisesti mutta oletettavasti direktiivin yleinen henki huomioon ottaen – siten, että siinä tarkoitetaan Y (tai pikemminkin X ja Y ja jopa Z), eikä ole mukauttanut kansallista lainsäädäntöään vastaavasti.

32.

Useista syistä, jotka esitän jäljempänä tässä jaksossa, katson, että tällainen toteamus olisi vähintäänkin erittäin ongelmallinen. Komission kanne olisi hylättävä. Tähän on ensisijaisesti kolme syytä: oikeudellisen tulkinnan rajat, vallanjako sekä laillisuusperiaate ja oikeusvarmuuden periaate.

33.

Oikeudellisella tulkinnalla on ensinnäkin rajat, toisin kuin lainsäädännön laatimisella. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on. ( 14 ) Samoin silloin, kun unionin oikeuden säännöstä voidaan tulkita usealla tavalla, etusija on annettava tulkinnalle, jolla voidaan varmistaa säännöksen tehokas vaikutus. ( 15 ) Johdetun oikeuden välineen tavoitteet ja yleinen asiayhteys ovat siten luonnollisesti merkityksellisiä niiden käsitteiden merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiselle, joita ei ole määritelty unionin oikeudessa. ( 16 )

34.

Vakiomuotoisia toteamuksia unionin tuomioistuimen lähestymistavasta oikeudelliseen tulkintaan edeltää kuitenkin varauma: itse säännöksen sanamuodon on mahdollistettava erilaiset tulkinnat, eli sen sanamuodon on oltava jossain määrin monitulkintainen ja epätäsmällinen.

35.

Monitulkintaisuudessa ei luonnollisestikaan ole vain kahta ääripäätä. Säännös ei siis ole joko täysin selvä tai täysin epäselvä: asteikko on liukuva. Monitulkintaisuus voi olla eriasteista. Juuri tällaisella monitulkintaisuuden asteikolla perinteiset tulkintamenetelmät (sanamuoto, asiayhteys, tarkoitus) kuitenkin täydentävät toisiaan. Mitä monitulkintaisempi sanamuoto on, sitä enemmän on tukeuduttava asiayhteyteen ja/tai tarkoitukseen. Käänteisesti mitä täsmällisempi ja selkeämpi sanamuoto on, sitä vähemmän asiayhteyttä ja tarkoitusta yleensä tarvitaan.

36.

Käsiteltävässä asiassa direktiivin 2007/23 2 artiklan 2 kohtaan sisältyy markkinoille saattamisen käsitteen täsmällinen ja yksiselitteinen oikeudellinen määritelmä: sillä tarkoitetaan ”asettamista ensimmäistä kertaa saataville yhteisön markkinoilla”. Sama pätee, kuten jo mainittiin, muihin direktiivin 2 artiklan 2 kohdan kielitoisintoihin. Mainitun säännöksen merkityksestä ei siten juurikaan ole epäilyjä, jotka olisi hälvennettävä viittaamalla säännöksen asiayhteyteen ja/tai tarkoitukseen.

37.

Määritelmän muut osatekijät, jotka liittyvät markkinoille saattamisen tarkoitukseen, ja omaan käyttöön valmistettuja pyroteknisiä tuotteita koskeva poikkeus eivät muuta sitä tosiasiaa, että direktiivin 2007/23 2 artiklan 2 kohdassa viitataan tiettyyn tapahtumaan, joka vastaa ajankohtaa, jona tuote asetetaan ensimmäistä kertaa saataville unionin markkinoilla, ( 17 ) kuten direktiivin johdanto-osan kahdeksas perustelukappale vahvistaa.

38.

Unionin tuomioistuimen oma oikeuskäytäntö huomioon ottaen ei näin ollen ole mahdollista toimia siten, että unionin oikeuden säännöksen selvästä ja täsmällisestä sanamuodosta huolimatta tehtäisiin tulkinta, ”jonka tarkoituksena on korjata kyseistä säännöstä ja laajentaa jäsenvaltioiden siihen liittyviä velvollisuuksia”. ( 18 ) Tulkintaan ”siinä oikeudellisessa yhteydessä”, johon kyseessä oleva säännös kuuluu, ei voida turvautua, kun itse säännös on sanamuodoltaan yksiselitteinen. ( 19 ) Toisin ilmaistuna säännöksen selvä sanamuoto muodostaa tulkinnan takarajan, jonka unionin tuomioistuin asetti itselleen kieltämällä contra legem ‑tulkinnan. ( 20 )

39.

Nämä tulkinnalle asetetut rajat liittyvät läheisesti toiseen edellä esitettyyn osatekijään, nimittäin vallanjakoon (tai unionin yhteydessä pikemminkin toimielinten väliseen tasapainoon). Unionin tuomioistuin on todennut, että sen ”tehtävänä ei ole korvata yhteisön lainsäätäjää ja tulkita säännöstä vastoin sen täsmällistä sisältöä”, ja korostanut, että ”komission tehtävänä on tehdä tältä osin ehdotuksia tarpeellisista lainsäädäntömuutoksista”. ( 21 )

40.

Kun kolmanneksi tarkastellaan laillisuusperiaatetta ja oikeusvarmuuden periaatetta, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin lainsäädännön perusteella niiden, joita asia koskee, on voitava saada selville tarkasti, minkä laajuisia niille kyseisessä lainsäädännössä asetetut velvoitteet ovat. ( 22 ) Oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että unionin lainsäädännön on oltava yksiselitteistä ja yksityisten on voitava ennakoida sen soveltaminen, ( 23 ) mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että ”lainsäädäntö on selvää ja täsmällistä ja että sen soveltamisen vaikutukset ovat ennakoitavissa”. ( 24 )

41.

Myönnän auliisti, ettei jäsenvaltio ole yksityinen oikeussubjekti, toisin sanoen luonnollinen henkilö tai (yksityinen) oikeushenkilö. Olen siten tietoinen siitä, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka koskee oikeusvarmuutta yksityisten yhteydessä, määritettyjä perusteita ei voida siirtää täysimääräisesti jäsenvaltioita koskeviin rikkomismenettelyihin. ( 25 )

42.

Tarkoittaako toisaalta se, että rikkomismenettelyt ovat luonteeltaan toimielinten välisiä kiistoja, joissa ovat osallisina ainoastaan komissio ja/tai jäsenvaltiot, ettei niihin sovelleta edes oikeusvarmuuden periaatteen tai laillisuusperiaatteen jäljelle jääviä osatekijöitä? ( 26 ) Eikö edellytystä, jonka mukaan menettelyä voidaan moittia (SEUT 258 artiklan mukaisessa toteamuksessa) ja siitä voidaan mahdollisesti määrätä myöhemmin seuraamuksia (SEUT 260 artiklan nojalla) ainoastaan sanamuodoltaan selvän oikeudellisen velvoitteen perusteella, pitäisi soveltaa yleisesti kaikkeen julkisen vallan käyttöön, perustuuhan unioni oikeusvaltioperiaatteeseen? ( 27 )

43.

Käsiteltävässä asiassa on käsitelty paljon sitä asiayhteyttä, jossa direktiivi 2007/23 annettiin, pohjimmiltaan 6 artiklan 1 kohdan selvän sanamuodon syrjäyttämiseksi tulkinnan avulla. Asiayhteyteen liittyvät argumentit ja vertailujen tekeminen erilaisiin muihin unionin oikeuden välineisiin kuitenkin pikemminkin hämärtävät 6 artiklan 1 kohdan merkitystä kuin antavat tulkinnallista varmuutta.

44.

Kuten unionin lainsäätäjä itsekin vahvisti, tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevassa yhdenmukaistamislainsäädännössä käytetyt käsitteet ja määritelmät eivät olleet yhtenäisiä, kun direktiivi 2007/23 laadittiin ja annettiin. Myöhemmin tehdyssä päätöksessä N:o 768/2008/EY ( 28 ) nimittäin käsitellään nimenomaisesti tätä asiaa ja todetaan, että ”tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevassa lainsäädännössä on aiemmin käytetty tiettyjä termejä osittain määrittelemättä niitä, mikä edellyttää selityksiä ja tulkintaa koskevia suuntaviivoja. Käyttöön otetut oikeudelliset määritelmät eroavat jossain määrin sanamuodoltaan ja joissain tapauksissa merkitykseltään, mikä aiheuttaa vaikeuksia niiden tulkinnalle ja asianmukaiselle täytäntöönpanolle. – –” ( 29 ) Tilanteen korjaamiseksi kyseisessä päätöksessä otettiin käyttöön tietyille peruskäsitteille uudet määritelmät, jotka on siitä lähtien sisällytetty myöhempiin johdetun oikeuden välineisiin, joista yksi on uusi direktiivi 2013/29. ( 30 )

45.

Direktiiviin 2013/29 sisältyvät uudet käsitteet ja määritelmät vaikuttavat etenkin markkinoille saattamisen käsitteeseen, ja siinä otetaan myös käyttöön uusi käsite ”asettaminen saataville markkinoilla”. ( 31 ) Kun otetaan huomioon tärkeät käsitteistöön tehdyt muutokset johdetun oikeuden mukauttamiseksi päätöksessä 768/2008 määritettyyn uuteen käsitteelliseen kehykseen, ei voida hyväksyä komission väitettä, jonka mukaan direktiivin 2007/23 vapaata liikkuvuutta koskevan lausekkeen mukaiset määritelmät ja velvoitteet vastaavat direktiivin 2013/29 mukaisia määritelmiä ja velvoitteita.

46.

Myöhemmässä välineessä käyttöön otettua uutta käsitteistöä voidaan tuskin käyttää tulkittaessa aikaisempaa välinettä, jossa käytettiin selkeästi erilaista käsitteistöä. ( 32 ) Itse asiassa olisi myös mahdollista tehdä päinvastainen päätelmä kuin se, jonka komissio on esittänyt: se, että uudessa direktiivissä 2013/29 käytetään erilaista, oletettavasti merkityksellisempää käsitteistöä kuin sitä edeltäneessä direktiivissä 2007/23, voisi myös merkitä sitä, että näiden kahden käsitteistön havaittiin poikkeavan toisistaan ja sitä korjattiin tarkoituksellisesti myöhemmässä välineessä. Selkokielisesti toisin sanoen, että jos aiemman säännöksen soveltamisala oli niin ilmeinen ja selvä, miksi muokata sitä?

47.

Muut direktiivin 2007/23 säännökset lisäksi osoittavat, että pyroteknisten tuotteiden markkinoille saattamisen, kun se ymmärretään asettamisena ensimmäistä kertaa saataville unionin markkinoilla, ja myöhemmän vapaan liikkuvuuden välillä on ero. Esimerkiksi direktiivin 2007/23 14 artiklassa (joka koskee markkinavalvontaa) säädetään erilaisista valvontamekanismeista tuotteille, jotka on tarkoitus saattaa markkinoille, ja tuotteille, jotka on jo saatettu markkinoille.

48.

Koska käsitteistö on epäjohdonmukaista ja kun otetaan huomioon direktiivillä 2007/23 säänneltävän alan erityisyys, on vaikea tehdä mitään päätelmiä vertaamalla kyseistä direktiiviä muilla aloilla annettuihin yhdenmukaistamisdirektiiveihin ja niiden tulkinnasta annettuun unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

49.

Ensinnäkin useat unionin tuomioistuimen tuomiot, joihin komissio on viitannut kanteensa tueksi, koskevat tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevia EUT-sopimuksen määräyksiä. ( 33 ) Näitä tapauksia koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ei siten voida käyttää sellaisenaan käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan johdetun oikeuden säännöksen tulkintaan. Muut komission mainitsemat oikeuskäytännön tapaukset samoin kuin muut tapaukset, jotka liittyvät yhdenmukaistamisdirektiiveihin sisältyviin vapaata liikkuvuutta koskeviin lausekkeisiin, koskevat välineitä, joihin ei sisälly erityistä markkinoille saattamisen käsitteen määritelmää tai joihin sisältyvät vapaata liikkuvuutta koskevat lausekkeet on laadittu laajemmin siten, että ne käsittävät nimenomaisesti vapaan liikkuvuuden, markkinoille saattamisen jäsenvaltioiden alueella tai markkinoille saattamista seuraavat vaiheet – käyttöön ottamisen tai käytön. ( 34 )

50.

Toiseksi 6 artiklan 1 kohta on osa direktiiviä 2007/23. Direktiivi koskee pyroteknisiä tuotteita, joiden käyttöön liittyy luonnostaan vaaroja. Yleiseen järjestykseen, turvallisuuteen tai ympäristönsuojeluun liittyvät erityiset huolenaiheet tällä arkaluonteisella alalla ovat johtaneet, kuten komissio myöntää, tärkeiden toimivaltuuksien varaamiseen jäsenvaltioille. Osoituksena tästä ovat direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat kieltää tiettyjen luokkien pyroteknisten tuotteiden myynnin, käytön ja hallussapidon tai rajoittaa sitä, annettavat toimivaltuudet. ( 35 )

51.

Kaikista edellä esitetyistä syistä katson, ettei Saksan liittotasavaltaa voida moittia siitä, että se on antanut ja pitänyt voimassa kansallisia säännöksiä, jotka ovat yhdenmukaisia direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdan selvän sanamuodon kanssa, vaikka se todennäköisesti onkin ristiriidassa direktiivin yleisen hengen ja tarkoituksen kanssa. ( 36 )

52.

Komission käsiteltävässä asiassa nostama kanne perustuu yksinomaan ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momentin soveltamiseen pyroteknisiin tuotteisiin, joille on jo tehty vaatimustenmukaisuuden arviointi ja jotka on siten jo saatettu markkinoille. Kun otetaan huomioon tämä seikka ja edellä tehty direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalan tarkastelu, mielestäni ei ole asianmukaista todeta, että Saksan käyttöön ottamalla ilmoitusvelvoitteella ja BAM:n toimivallalla tarkastaa käyttöohjeet ja muuttaa niitä kielletään, rajoitetaan tai estetään pyroteknisten tuotteiden saattamista markkinoille direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

53.

Ehdotan näin ollen, että komission nostama kanne hylätään.

54.

On kuitenkin syytä lisätä kolme asiaa, jotka osittain heijastavat edellä tämän ratkaisuehdotuksen V.A.1 jaksossa esitettyjä alustavia huomautuksia. Ensinnäkin yleinen kielto rajoittaa tai estää tavaroiden vapaata liikkuvuutta sisältyy joka tapauksessa SEUT 34 artiklaan, jossa paitsi kielletään tuonnin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet myös edellytetään muissa jäsenvaltioissa laillisesti valmistettavien ja kaupan pidettävien tuotteiden vastavuoroista tunnustamista. ( 37 ) Toiseksi direktiiviin 2007/23 sisältyy todennäköisesti useita muita aineellisia säännöksiä, joilla pyritään suojelemaan vapaata liikkuvuutta. ( 38 ) Komissio on kuitenkin vedonnut kanteessaan yksinomaan direktiivin 6 artiklan 1 kohtaan eikä ole maininnut kannekirjelmässä esittämissään vaatimuksissa muita direktiivin 2007/23 aineellisia säännöksiä tai perustamissopimuksen määräyksiä. Kolmanneksi unionin tuomioistuin lausuu rikkomismenettelyn yhteydessä kanteen ulkopuolelta, ( 39 ) jos se muotoillee uudelleen perusteita, sellaisina kuin ne on esitetty sille, kuten ennakkoratkaisumenettelyssä voidaan toisinaan tehdä.

55.

Tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä jaksossa esitetyistä syistä katson, että käsiteltävä kanne on hylättävä. Jos unionin tuomioistuin kuitenkin päättää olla yhtymättä edellä esitettyyn päättelyyn, hahmottelen tässä jaksossa lyhyesti vaihtoehtoisen reitin ja näin täytän julkisasiamiehen perustuslaillisen tehtävän avustamalla unionin tuomioistuinta täysimääräisesti (SEUT 252 artikla).

56.

On kuitenkin syytä aluksi korostaa, että jäljempänä esitetyllä on merkitystä vain, jos direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdassa ja 2 artiklan 2 kohdassa selvästi ilmaistu käsite ”asettaminen [ensimmäistä kertaa] saataville [unionin] markkinoilla” laaditaan tosiasiallisesti uudelleen siten, että sillä tarkoitetaan vapaata liikkuvuutta.

57.

Komissio väittää, että ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momenttiin sisältyvä ilmoitusmenettely (jota sovelletaan edelleen huolimatta 11.3.2014 säädetystä poikkeuksesta, jossa poistettiin velvoite lisätä tunnistenumero käyttöohjeisiin) on direktiivin 6 artiklan 1 kohdan vastainen. Menettelyä sovelletaan ennen kuin pyrotekniset tuotteet pääsevät Saksan markkinoille. Menettely muodostaa komission mukaan taloudellisen ja hallinnollisen lisärasitteen, joka de minimis ‑säännön puuttuessa ylittää direktiiviin 2007/23 sisältyvät vaatimukset ja on siten este sellaisten pyroteknisten tuotteiden vapaalle liikkuvuudelle, jotka jo täyttävät direktiivin vaatimukset.

58.

Saksan liittotasavalta vetoaa puolustuksekseen siihen, ettei ilmoitusmenettelyllä rikota direktiivin 6 artiklan 1 kohtaa, koska sitä sovelletaan sen jälkeen, kun pyrotekniset tuotteet on tosiasiallisesti asetettu saataville Saksan markkinoilla. Kyseisten tuotteiden vaatimustenmukaisuutta ei siten arvioida kahteen kertaan. Saksan liittotasavalta väittää toissijaisesti, että ilmoitusmenettely on markkinavalvontaa valmisteleva toimenpide, jolla pyritään helpottamaan pyroteknisten tuotteiden jäljitettävyyttä. Ilmoittamismenettelyä voitaisiin sen mukaan lisäksi pitää käyttäjien valvontaa valmistelevana toimenpiteenä, sillä se antaa BAM:lle mahdollisuuden tarkastaa pyroteknisten tuotteiden käyttöohjeet ja muuttaa niitä sen varmistamiseksi, että tuotteita käytetään oikein ja turvallisesti.

59.

Jos direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohta käsittää vapaan liikkuvuuden eikä ensimmäistä markkinoille saattamista, ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momenttiin sisältyvällä ilmoitusmenettelyllä rajoitetaan nähdäkseni vapaata liikkuvuutta.

60.

Ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momenttiin sisältyvä ilmoitusmenettely sisältää direktiiviin 2007/23 sisältyvien muodollisuuksien lisäksi muodollisuuksia, joissa asetetaan valmistajille ja maahantuojille velvoite ilmoittaa pyroteknisistä tuotteista BAM:lle ennen niiden ensimmäistä käyttöä Saksassa. Ilmoitusmenettelyssä BAM antaa maksua vastaan maahantuojalle/valmistajalle tunnistenumeron. Kuten Saksan liittotasavalta selvensi istunnossa, tämän velvoitteen noudattamatta jättäminen merkitsee lain rikkomista ja voi johtaa seuraamuksiin. Komission mukaan tätä menettelyä sovelletaan myös tuotteisiin, jotka on jo varustettu CE-merkinnällä ja joita pidetään jo kaupan muissa jäsenvaltioissa.

61.

Olen samaa mieltä Saksan liittotasavallan kanssa siitä, ettei ilmoittamismenettely merkitse direktiivissä säädetyn vaatimustenmukaisuuden arvioinnin toistamista. En kuitenkaan voi hyväksyä väitettä, jonka mukaan kyseinen kansallinen lainsäädäntö ei muodosta estettä Saksan markkinoille pääsylle. Vaikka ilmoitusmenettely ei ole muodollinen ennakkoedellytys pyroteknisten tuotteiden saattamiselle markkinoille, sillä estetään niiden vapaata liikkuvuutta. Siinä asetetaan muodollisuuksia muissa jäsenvaltioissa laillisesti valmistettavien ja kaupan pidettävien pyroteknisten tuotteiden maahantuonnille, ja se voi siten estää niiden pääsyn Saksan markkinoille.

62.

En voi myöskään hyväksyä Saksan liittotasavallan toissijaisesti esittämää väitettä, jonka mukaan ilmoitusmenettely muodostaa markkinavalvonnan valmistelemista koskevan mekanismin ja kuuluu näin ollen direktiivin 2007/23 14 artiklan soveltamisalaan.

63.

Ensinnäkin 14 artiklan 4 kohta perustuu olettamukseen tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta. Pyroteknisiä tuotteita, jotka on jo varustettu CE-merkinnällä, koskevat markkinavalvontatoimenpiteet rajoittuvat siten pyroteknisten tuotteiden ja niihin liitettyjen asiakirjojen tarkastamiseen. Kyseistä artiklaa ei voida ymmärtää siten, että siinä sallitaan kaikkien jäsenvaltion markkinoille tulevien pyroteknisten tuotteiden järjestelmälliset tarkastukset. ( 40 )

64.

Saksan liittotasavalta selvensi lisäksi istunnossa, ettei markkinavalvonta kuulu BAM:n vaan Saksan liittotasavallan osavaltioiden ja niiden viranomaisten toimivaltaan. Tämäkin seikka tukee sitä, että ilmoitusmenettelyä on vaikea sisällyttää direktiivin 2003/23 14 artiklan soveltamisalaan ja luokitella markkinavalvontaa koskevaksi mekanismiksi.

65.

Kun toiseksi tarkastellaan Saksan liittotasavallan esittämää argumenttia, joka liittyy tavoitteeseen varmistaa pyroteknisten tuotteiden jäljitettävyys, on totta, että direktiivin 2007/23 18 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetyt täytäntöönpanotoimenpiteet, jotka koskevat ”jäljitettävyysjärjestelmän perustamista”, ( 41 ) annettiin tosiasiallisesti vasta direktiivissä 2014/58/EU. ( 42 ) Ne eivät siten olleet voimassa komission perustellussa lausunnossa määritetyn ajanjakson päättyessä. Tällaisten täytäntöönpanotoimenpiteiden antamisessa tapahtuneesta viivästyksestä huolimatta on niin, että direktiivissä säädetään unionin laajuisen rekisteröintijärjestelmän käyttöön ottamisesta. Voidaan tuskin katsoa, että direktiivin 18 artiklan 2 kohdan a alakohdassa annetaan jäsenvaltioille, täytäntöönpanotoimenpiteiden antamista edeltävällä ajanjaksolla, valtuudet perustaa oma kansallinen rekisteröintijärjestelmänsä, jota sovelletaan tuotteisiin, joille on jo tehty vaatimustenmukaisuuden arviointi.

66.

En pidä vakuuttavina myöskään Saksan liittotasavallan toissijaisesti esittämiä väitteitä, joiden mukaan ilmoitusmenettely on käyttäjien valvontaa valmisteleva toimenpide, joka kuuluu direktiivin 2007/23 6 artiklan 2 kohdan poikkeuksen soveltamisalaan.

67.

Ensinnäkin on niin, kuten Saksan liittotasavaltakin myöntää, että riidanalaisilla kansallisilla toimenpiteillä ei rajoiteta eikä kielletä hallussapitoa, käyttöä ja/tai myyntiä.

68.

Toiseksi direktiivin 2007/23 6 artiklan 2 kohdassa säädettyä poikkeusta voidaan soveltaa ainoastaan tiettyjen luokkien pyroteknisiin tuotteisiin. Menemättä sen tarkemmin ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momentin asianmukaiseen kansalliseen oikeusperustaan ( 43 ) on riittävää todeta, että kyseessä oleva kansallinen säännös on laadittu yleisesti erottamatta pyroteknisten tuotteiden eri luokkia. ( 44 ) Tämä on jo itsessään ongelmallista direktiivin 2007/23 6 artiklan 2 kohdan selvän sanamuodon vuoksi.

69.

On totta, että unionin tuomioistuin on äskettäin katsonut, ( 45 ) ettei REACH-asetus ( 46 ) ole tietyin edellytyksin esteenä sille, että kansallisessa säännöstössä velvoitetaan kemiallisten tuotteiden maahantuoja rekisteröimään kyseiset tuotteet toimivaltaisessa kansallisessa viranomaisessa, vaikka kyseisellä maahantuojalla on jo ollut velvollisuus rekisteröidä samat tuotteet kyseisen asetuksen mukaisesti Euroopan kemikaalivirastossa. Kyseisen tuomion taustalla olevaa päättelyä ei kuitenkaan voida mielestäni soveltaa direktiivin 2007/23 yhteydessä. Näillä kahdella unionin oikeuden välineellä on ensinnäkin erilaiset tavoitteet ja erilainen rakenne. Toiseksi – mikä tärkeämpää – unionin tuomioistuimen mainitussa tuomiossa esittämissä perusteluissa annettiin suuri painoarvo REACH-asetuksen 128 artiklan 2 kohdalle, jossa jätetään tietyt markkinoille saattamistapaukset yhdenmukaistamisen ulkopuolelle. ( 47 ) Käsiteltävässä asiassa tilanne on hyvin erilainen, sillä 6 artiklan 2 kohta ei perustu siihen oletukseen, että direktiivissä 2007/23 jätetään tietyt markkinoille saattamistapaukset yhdenmukaistamisen ulkopuolelle. Direktiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot saavat sen sijaan ainoastaan rajoittaa tarkasti määritellyistä syistä tiettyjen luokkien pyroteknisten tuotteiden käyttöä, hallussapitoa tai myyntiä.

70.

Komissio väittää, että ensimmäisen räjähdysaineista annetun asetuksen 6 §:n 4 momentin viidennessä virkkeessä BAM:lle annettua toimivaltaa, jonka perusteella kyseinen elin voi täydentää ja muuttaa pyroteknisten tuotteiden käyttöohjeita, käytetään siitä huolimatta, että kyseisille tuotteille on jo voitu tehdä vaatimustenmukaisuuden arviointi. Tämä käytäntö on siten komission mukaan direktiivin 2007/23 6 artiklan 1 kohdan vastainen. Komissio myöntää, että direktiivin 2007/23 6 artiklan 2 kohdassa annetaan jäsenvaltioille merkittävää toimivaltaa tiettyjen luokkien pyroteknisten tuotteiden hallussapidon, käytön ja/tai myynnin osalta. Toimivalta muuttaa käyttöohjeita ei kuitenkaan ole toimenpide, jolla kielletään tai rajoitetaan pyroteknisten tuotteiden hallussapitoa, käyttöä ja/tai myyntiä. Lisäksi olettamus CE-merkinnällä varustettujen pyroteknisten tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta koskee myös niiden käyttöohjeita.

71.

Saksan liittotasavalta väittää, ettei direktiiviin 2007/23 ja etenkään sen liitteessä I olevan 3 kohdan h alakohtaan liity käyttöohjeiden täydellistä arvioimista. Sen mukaan direktiivin 2007/23 mukaisesti tehtyihin vaatimustenmukaisuuden arviointeihin ei voi sisältyä käyttöohjeiden kielen tarkastamista, koska kyseisessä arviointivaiheessa ei voida ennakoida, missä jäsenvaltioissa kyseiset pyrotekniset tuotteet myydään ja niillä käydään kauppaa. Jäsenvaltiot voivat lisäksi muuttaa ikärajoja ja varoetäisyyksiä. Elinten, joille tuotteista on direktiivin mukaisesti ilmoitettava, olisi näin ollen huomattavan vaikeaa valvoa näiden vaatimusten noudattamista asianmukaisesti. Saksan liittotasavalta väittää toissijaisesti, että BAM:n toimivalta on tarkoitettu markkinavalvontaan tai käyttäjien valvontaan direktiivin 2007/23 14 artiklan ja 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

72.

Saksan liittotasavallan esittämät väitteet eivät vakuuta minua.

73.

Kuten ensinnäkin komissio perustellusti huomauttaa, olennaiset turvallisuusvaatimukset, jotka valmistajan (ja tilanteen mukaan maahantuojan) on täytettävä, esitetään direktiivin 2007/23 liitteessä I. Kun pyrotekninen tuote täyttää nämä vaatimukset, jäsenvaltiot eivät 6 artiklan 1 kohdan mukaan saa kieltää, rajoittaa tai estää sen saattamista markkinoille (jos se ymmärretään siten, että siihen sisältyy pyroteknisten tuotteiden vapaa liikkuvuus jäsenvaltioissa).

74.

Direktiivin 2007/23 liitteessä I olevan 3 kohdan h alakohdassa mainitaan tietoina ja ominaisuuksina, jotka ilmoitettujen laitosten on otettava huomioon tai testattava, ”vastaanottajajäsenvaltion virallisilla kielillä laaditut asianmukaiset käyttöohjeet ja tarvittaessa merkinnät, joista selviää tuotteen turvallinen käsittely, varastointi, käyttö (myös varoetäisyys) ja hävittäminen”.

75.

Saksan liittotasavalta ei näin ollen voi väittää, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevalla kansallisella säännöksellä pyritään varmistamaan, että käyttöohjeet on laadittu oikein saksan kielellä ja että Saksan liittotasavallassa määrättyjä varoetäisyyksiä noudatetaan. Direktiivin 2007/23 liitteessä I olevan 3 kohdan h alakohdassa mainitaan nimenomaisesti yhtenä olennaisista turvallisuusvaatimuksista vastaanottajajäsenvaltion virallisilla kielillä laaditut asianmukaiset käyttöohjeet ja tarvittaessa merkinnät, joista selviää tuotteen turvallinen käsittely, varastointi, käyttö (myös varoetäisyys) ja hävittäminen. Samaan tapaan – ja toisin kuin Saksan liittotasavalta väittää – direktiivin 2007/23 liitteessä I esitetyt olennaiset turvallisuusvaatimukset käsittävät myös sytytysvälineet. ( 48 )

76.

Toiseksi tätä päätelmää ei muuta se, että jäsenvaltiot voivat direktiivin 2007/23 7 artiklan 2 kohdan mukaan korottaa 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja ikärajoja. Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaan pyroteknisten tuotteiden merkintöihin on sisällytettävä muun muassa 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut ikärajat. Kuten komissio on todennut, on lisäksi hyväksytty pyroteknisiä esineitä koskeva eurooppalainen yhdenmukaistettu standardi, johon sisältyvät merkinnän minimivaatimukset. ( 49 )

77.

Kun tarkastellaan Saksan liittotasavallan toissijaisesti esittämiä argumentteja, edellä ilmoitusmenettelyn yhteydessä esittämäni perustelut ( 50 ) pätevät täysin myös BAM:n toimivaltaan täydentää ja muuttaa käyttöohjeita. Viimeksi mainittu toimivalta liittyy erottamattomasti ilmoitusmenettelyyn, joka itsessään ei ole direktiivin 6 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan kuuluva käyttäjien suojelemiseksi toteutettava toimenpide eikä markkinavalvonnan valmistelua koskeva toimenpide, joka voi kuulua saman direktiivin 14 artiklan soveltamisalaan.

78.

Lisäksi on mainittava, etteivät jäsenvaltiot voi yksipuolisesti toteuttaa korjaavia toimenpiteitä, joilla reagoidaan mahdollisiin puutteisiin unionin lainsäädännön soveltamisessa muissa jäsenvaltioissa. Niiden on toimittava EUT-sopimuksessa tältä osin määrättyjen menettelyjen ja oikeussuojakeinojen mukaisesti. ( 51 )

79.

Toisaalta direktiivin systematiikka ja CE-merkinnällä varustettujen tuotteiden vaatimustenmukaisuusolettama eivät merkitse sitä, että jäsenvaltiot eivät voisi ryhtyä toimiin, kun vaaroja ilmenee. ( 52 ) Päinvastoin on niin, että direktiivissä 2007/23 vahvistetaan säännöt, joilla pyritään luomaan edellytykset pyroteknisten tuotteiden vapaalle liikkuvuudelle sisämarkkinoilla varmistaen samalla korkeatasoinen ihmisten terveyden suoja sekä korkea yleinen turvallisuustaso ja kuluttajansuoja ja kuluttajien turvallisuus. Näitä tavoitteita silmällä pitäen direktiivin 2007/23 14 artiklassa määritetään edellytykset, joilla jäsenvaltiot voivat toteuttaa markkinavalvontaa. Sen 14 artiklan 6 kohdassa annetaan jäsenvaltioille erityisesti mahdollisuus ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin sellaisten CE-merkinnällä varustettujen tuotteiden vetämiseksi pois markkinoilta, jotka ovat omiaan vaarantamaan ihmisten terveyden ja turvallisuuden.

80.

Markkinavalvonnan yhteydessä jäsenvaltiot voivat lisäksi valvoa pyroteknisten tuotteiden jakelijoille asetettujen velvoitteiden täyttämistä. Direktiivin 2007/23 4 artiklan 3 kohdan mukaan jakelijoiden on varmistettava, että pyroteknisissä tuotteissa on vaaditut vaatimustenmukaisuutta osoittavat merkinnät ja että niiden mukana on vaaditut asiakirjat. ( 53 ) Direktiivin 20 artiklassa säädetään lisäksi, että jäsenvaltioiden on säädettävä rangaistuksista, joita sovelletaan direktiivin mukaisesti hyväksytyn kansallisen lainsäädännön säännösten rikkomuksiin. Asetuksessa (EU) N:o 1025/2012 ( 54 ) säädetään lisäksi menettelystä yhdenmukaistettuja standardeja koskevien virallisten vastalauseiden esittämisestä, jos jäsenvaltiot katsovat, että yhdenmukaistetut standardit eivät täysin täytä direktiivin vaatimuksia.

81.

Näin ollen on kiistatonta, että pyroteknisten tuotteiden arkaluonteisessa yhteydessä jäsenvaltioilla on valvonta- ja tarkastusoikeus, kuten myös direktiivissä 2007/23 nimenomaisesti tunnustetaan. Kyse ei siis ole siitä, onko pyrotekniset tuotteet tarkastettava, vaan siitä, miten se on tehtävä. Tässä yhteydessä yleiset etukäteistä ilmoittamista koskevat järjestelmät, joita sovelletaan kaikkiin tuotteisiin ja myös niihin, jotka toisten jäsenvaltioiden viranomaiset ovat jo hyväksyneet, eivät todennäköisesti ole yhteensopivia vapaaseen liikkuvuuteen ja vastavuoroiseen tunnustamiseen perustuvan järjestelmän kanssa.

82.

Ehdotan, että kanne hylätään. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan komissio olisi siten velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

83.

Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin