1

Kantajat, Islamic Republic of Iran Shipping Lines (jäljempänä IRISL), joka on Iranin islamilaisen tasavallan merikuljetusyhtiö, sekä kymmenen muuta yhteisöä, joiden nimet ovat liitteessä, ovat iranilaisia yhtiöitä, lukuun ottamatta IRISL Europe GmbH:ta, joka on saksalainen yhtiö. Ne kaikki toimivat merikuljetusalalla.

2

Nyt käsiteltävä asia liittyy rajoittaviin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on painostaa Iranin islamilaista tasavaltaa lopettamaan ydinaseiden levittämistä edistävä ydinenergia-alan toiminta ja ydinasejärjestelmien kehittäminen (jäljempänä ydinaseiden levittäminen).

3

Kantajien nimet merkittiin 26.7.2010 Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja yhteisen kannan 2007/140/YUTP kumoamisesta 26.7.2010 annetun neuvoston päätöksen 2010/413/YUTP (EUVL 2010, L 195, s. 39) liitteessä II olevaan luetteloon.

4

Tämän vuoksi kantajat merkittiin Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 19.4.2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 432/2007 (EUVL 2007, L 103, s. 1) liitteessä V olevaan luetteloon asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta 26.7.2010 annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 668/2010 (EUVL 2010, L 195, s. 25).

5

IRISL:n nimen merkitseminen päätöksen 2010/413 liitteessä II olevaan luetteloon perustui seuraaviin syihin, jotka ovat lähtökohtaisesti samanlaiset kuin asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V esitetyt:

”IRISL on osallistunut sotilaskäyttöön tarkoitetun rahdin, mukaan luettuna Iranista peräisin olevan kielletyn rahdin, laivaukseen. Kolmeen tällaiseen tapaukseen liittyi selvää määräysten rikkomista, josta raportoitiin [Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston] Irania koskevalle pakotekomitealle. IRISL:n yhteydet joukkotuhoaseiden leviämiseen olivat sen laatuisia, että [Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto] kehotti valtioita suorittamaan IRISL:n alusten tarkastuksia edellyttäen, että oli riittävää syytä epäillä, että alukset kuljettavat [Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston] päätöslauselmassa 1803 ja 1929 kiellettyjä tavaroita.”

6

Muiden kantajien nimien merkitsemistä luetteloon perusteltiin sillä, että ne olivat IRISL:n omistuksessa tai määräysvallassa tai toimivat sen puolesta.

7

Asetus N:o 423/2007 on kumottu Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 25.10.2010 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 961/2010 (EUVL 2010, L 281, s. 1), ja asetus N:o 961/2010 on sitten kumottu Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 23.3.2012 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 267/2012 (EUVL 2012, L 88, s. 1). Kantajien nimet on merkitty asetuksen N:o 267/2012 liitteessä IX olevaan luetteloon, eikä niiden nimien merkitsemisen perusteita ole muutettu.

8

Kantajat ovat 8.10.2010 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kannekirjelmällä nostaneet kanteen, jolla ne vaativat kumoamaan niiden nimien merkitsemisen päätöksen 2010/413 liitteeseen II ja asetuksen N:o 423/2007 liitteeseen V. Ne ovat oikeudenkäynnin aikana mukauttaneet vaatimuksiaan siten, että ne ovat vaatineet, että niiden nimien merkitseminen asetuksen N:o 267/2012 liitteeseen IX kumotaan.

9

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi 16.9.2013 antamallaan tuomiolla Islamic Republic of Iran Shipping Lines ym. v. neuvosto (T‑489/10, EU:T:2013:453) kantajien kanteen.

10

Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin totesi, että Euroopan unionin neuvosto ei ollut perustellut oikeudellisesti riittävästi väitettä siitä, että IRISL oli moititulla menettelyllään auttanut luettelossa olevaa henkilöä, yhteisöä tai elintä rikkomaan unionin asiaa koskevan säännöstön säännöksiä ja asiassa sovellettavia Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston (jäljempänä turvallisuusneuvosto) päätöslauselmia päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, asetuksen N:o 961/2010 16 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Toiseksi neuvosto ei ole unionin yleisen tuomioistuimen mukaan osoittanut, että IRISL olisi tukenut ydinaseiden levittämistä kuljettamalla kolmesti sotatarvikkeita turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1747 (2007) 5 kohdassa määrättyä kieltoa rikkoen päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdassa, asetuksen N:o 961/2010 16 artiklan 2 kohdan a alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että vaikka oletettaisiin, että muut kantajat kuin IRISL olisivat tosiasiallisesti IRISL:n omistuksessa tai sen määräysvallassa taikka toimisivat sen puolesta, tällä seikalla ei voida perustella niihin kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamista ja pysyttämistä, koska IRISL:n ei ole pätevästi todettu tukevan ydinaseiden levittämistä.

11

Neuvosto korvasi päätöksen 2010/413 muuttamisesta 10.10.2013 antamallaan päätöksellä 2013/497/YUTP (EUVL 2013, L 272, s. 46) päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdan seuraavalla tekstillä, jossa määrätään seuraavien henkilöiden ja yhteisöjen varojen jäädyttämisestä:

”henkilöt ja yhteisöt, jotka eivät sisälly liitteeseen I ja jotka osallistuvat Iranin ydinalan toimintaan, johon liittyy joukkotuhoaseiden leviämisen vaara, tai ydinasejärjestelmien kehittämiseen, tai joilla on välitön yhteys tällaiseen toimintaan tai jotka antavat tukea tällaiselle toiminnalle tai ydinasejärjestelmien kehittämiselle, myös osallistumalla kiellettyjen tuotteiden, tavaroiden, laitteiden, aineiden ja teknologian hankintaan, tai niiden puolesta tai johdolla toimivat henkilöt tai yhteisöt tai niiden omistuksessa tai määräysvallassa, myös laittomin keinoin, olevat yhteisöt, tai henkilöt ja yhteisöt, jotka ovat kiertäneet tai rikkoneet taikka auttaneet nimettyjä henkilöitä tai yhteisöjä kiertämään tai rikkomaan [turvallisuusneuvoston] [päätöslauselmien] 1737 (2006), 1747 (2007), 1803 (2008) ja 1929 (2010) määräyksiä tai tämän päätöksen säännöksiä, sekä muut [islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC:n)] ja IRISL:n jäsenet ja yhteisöt sekä niiden omistuksessa tai määräysvallassa olevat yhteisöt taikka niiden puolesta toimivat henkilöt tai yhteisöt taikka IRGC:lle, IRISL:lle tai niiden omistuksessa tai määräysvallassa oleville tai niiden puolesta toimiville yhteisöille vakuutuksia tai muita olennaisia palveluja tarjoavat henkilöt ja yhteisöt, joiden luettelo on liitteessä II;”

12

Näin ollen neuvosto korvasi asetuksen N:o 267/2012 muuttamisesta 10.10.2013 antamallaan asetuksella (EU) N:o 971/2013 (EUVL 2013, L 272, s. 1) asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b ja e alakohdan seuraavalla tekstillä, jossa säädetään sellaisten henkilöiden, yhteisöjen ja elinten varojen jäädyttämisestä, jotka

– –

13

Neuvosto ilmoitti 22.10.2013 päivätyllä kirjeellään IRISL:lle, että se katsoi tämän osallistuneen aseisiin liittyvien tarvikkeiden kuljetukseen Iranista rikkoen turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1747 (2007) 5 kohtaa ja että se tämän vuoksi täytti päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b alakohdan kriteerin, joka koskee henkilöitä ja yhteisöjä, jotka ovat kiertäneet tai rikkoneet tiettyjä turvallisuusneuvoston päätöslauselmia. Näin ollen neuvosto ilmoitti sille aikeestaan merkitä sen nimen uudelleen päätöksen 2010/413 liitteeseen II ja asetuksen N:o 267/2012 liitteeseen IX sisältyviin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden ja yhteisöjen luetteloihin (jäljempänä riidanalaiset luettelot).

14

Neuvosto ilmoitti 22.10. ja 30.10.2013 päivätyillä kirjeillään jokaiselle muulle kantajalle, että se katsoi eri perustein niiden täyttävän päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan e alakohdassa säädetyt kriteerit, jotka koskevat IRISL:n omistuksessa tai määräysvallassa olevia tai sen puolesta toimivia tai sille keskeisiä palveluja tarjoavia yhteisöjä (jäljempänä IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevat kriteerit). Se ilmoitti näille näin ollen aikeestaan merkitä niiden nimet uudelleen riidanalaisiin luetteloihin.

15

IRISL vastasi 15.11.2013 päivätyllä kirjeellään neuvostolle, että 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta sen nimen uudelleen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin samojen tosiseikkoja koskevien väitteiden perusteella olisi lainvastaista. Se korosti esittäneensä näyttöä siitä, ettei se ollut koskaan osallistunut ydinaseiden levittämiseen ja ettei se ollut laivaaja vaan rahdinkuljettaja eikä sillä tällä perusteella ollut tietoa siitä, mitä sen aluksilla kuljetettiin eikä sitä voitu pitää vastuullisena. Se pyysi neuvostoa antamaan sille ne tiedot ja asiakirjat, joihin sen uudelleen merkitsemistä koskeva päätös perustui.

16

Kukin muista kantajista vastasi 15.11. tai 19.11.2013 päivätyllä kirjeellä neuvostolle ilmoittamalla syyt, joiden vuoksi ne katsoivat, että 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta niiden nimien uudelleen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin olisi lainvastaista. Ne pyysivät neuvostoa toimittamaan niille tiedot ja näytön, joihin se perusti uudelleen merkitsemistä koskevan päätöksensä.

17

Päätöksen 2010/413 muuttamisesta 26.11.2013 annetulla neuvoston päätöksellä 2013/685/YUTP (EUVL 2013, L 316, s. 46) kantajien nimet merkittiin uudelleen päätöksen 2010/413 liitteessä II olevaan luetteloon.

18

Näin ollen asetuksen N:o 267/2012 täytäntöönpanosta 26.11.2013 annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 1203/2013 (EUVL 2013, L 316, s. 1) kantajien nimet merkittiin uudelleen asetuksen N:o 267/2012 liitteessä IX olevaan luetteloon.

19

IRISL:n nimen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin oli perusteltu seuraavin perustein:

”IRISL on osallistunut aseisiin liittyvien tarvikkeiden laivaukseen Iranista vastoin [turvallisuusneuvoston] päätöslauselman 1747 (2007) 5 kohdan määräyksiä. [Turvallisuusneuvoston] Irania koskevalle pakotekomitealle raportoitiin kolmesta selvästä määräysten rikkomisesta vuonna 2009.”

20

Muiden kantajien nimien merkitseminen edellä mainittuihin luetteloihin oli perusteltu seuraavin perustein:

21

Neuvosto ilmoitti 27.11.2013 päivätyllä kirjeellä IRISL:lle päätöksensä merkitä sen nimi uudelleen riidanalaisiin luetteloihin ja vastasi sen pyyntöön saada tutustua asiakirja-aineistoon. Se totesi, että 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta päätöksessä 2013/497 ja asetuksessa N:o 971/2013 oli otettu käyttöön sellaisia henkilöitä ja yhteisöjä koskevat kriteerit, jotka olivat kiertäneet tai rikkoneet turvallisuusneuvoston asiaa koskevia päätöslauselmia, minkä perusteella niiden nimi voidaan merkitä uudelleen riidanalaisiin luetteloihin. Neuvosto hylkäsi IRISL:n väitteen siitä, ettei se tiennyt alustensa kuljettamista lasteista tai ollut niistä vastuussa. Se lisäsi, että koska IRISL oli Iranin hallituksen omistuksessa ja se oli suurin iranilainen meriyhtiö, oli ilmeinen riski siitä, että sen aluksia käytettiin kuljettamaan kiellettyjä raaka-aineita ja tavaroita turvallisuusneuvoston asiaa koskevien päätöslauselmien vastaisesti. Neuvosto totesi myös, että IRISL:n tehtävänä oli toteuttaa kaikki mahdolliset toimenpiteet sen takaamiseksi, ettei sen aluksia käytetä kiellettyjen tavaroiden kuljettamiseen, jopa merikuljetusalan yleisiä käytäntöjä laajemmat toimenpiteet, ja että useista ilmeisistä rikkomisista, joihin IRISL:lle kuuluvat alukset liittyivät, oli raportoitu Yhdistyneiden kansakuntien Irania koskevalle pakotekomitealle (jäljempänä pakotekomitea).

22

Neuvosto ilmoitti 27.11.2013 päivätyillä kirjeillään kaikille muille kantajille päätöksestään merkitä niiden nimet uudelleen riidanalaisiin luetteloihin ja vastasi niiden pyyntöihin saada tutustua asiakirja-aineistoon. Neuvosto totesi, että koska IRISL täytti päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 käyttöön otetun uuden kriteerin ja koska sen nimi oli tällä perusteella merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin, muiden kantajien nimien uudelleen merkitseminen oli myös perusteltua, koska ne olivat IRISL:n omistuksessa tai määräysvallassa tai toimivat sen puolesta tai tarjosivat sille olennaisia palveluita.

23

Kantajat ovat nostaneet nyt käsiteltävinä olevat kanteet unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 6.1. ja 7.2.2014 toimittamillaan kannekirjelmillä.

24

Euroopan komissio pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 5.5.2014 toimittamallaan väliintulohakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen neuvoston vaatimuksia asiassa T‑87/14. Unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi tämän väliintulon 1.7.2014 antamallaan määräyksellä. Komissio jätti väliintulokirjelmänsä 6.8.2014. Kantajat esittivät huomautuksensa tästä väliintulokirjelmästä annetussa määräajassa.

25

Unionin yleinen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn.

26

Unionin yleinen tuomioistuin kehotti unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 89 artiklassa tarkoitettuina prosessinjohtotoimina asioiden T‑14/14 ja T‑87/14 asianosaisia toimittamaan asiakirjoja ja vastaamaan tiettyihin kysymyksiin. Asianosaiset noudattivat kyseistä pyyntöä säädetyssä määräajassa.

27

Kun asianosaisia oli kuultu, nyt käsiteltävät asiat yhdistettiin 27.1.2016 annetulla määräyksellä menettelyn suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.

28

Osapuolten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 12.7.2016 pidetyssä istunnossa.

29

Asiassa T‑14/14 kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

30

Asiassa T‑87/14 kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

31

Asioissa T‑14/14 ja T‑87/14 neuvosto vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

32

Komissio vaatii asiassa T‑87/14, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää kanteen.

33

Kantajat vaativat kanteillaan päätöksen 2013/497 ja asetuksen N:o 971/2013 kumoamista, koska näihin toimiin sisältyvissä, rajoittavien toimenpiteiden kohteina olevien henkilöiden ja yhteisöjen luetteloon merkitsemisen kriteereissä mainitaan IRISL ja kaikki siihen yhteydessä olevat yhteisöt. Kantajat väittävät, ettei neuvosto voi sisällyttää päätöksessä 2013/497 ja asetuksessa N:o 971/2013 luetteloon merkitsemisen perusteisiin sitä, että kyseessä ovat IRISL:n omistuksessa tai määräysvallassa olevat oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet tai IRISL:n puolesta toimivat luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet tai luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka tarjoavat vakuutuspalveluita tai muita keskeisiä palveluita IRISL:lle tai sen omistuksessa tai määräysvallassa oleville tai sen puolesta toimiville yhteisöille. Ne väittävät, että 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta neuvosto ei voinut ottaa käyttöön eikä pitää voimassa kriteerejä, jotka viittaavat nimenomaisesti yhteyteen IRISL:n kanssa, koska unionin yleinen tuomioistuin oli katsonut, että IRISL:n nimen merkitseminen oli lainvastaista ja että yhteys siihen ei riittänyt luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi.

34

Oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimet voivat milloin tahansa tutkia omasta aloitteestaan ehdottomat prosessinedellytykset, joihin kuuluvat niiden toimivallan laajuus ja kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset (ks. tuomio 4.6.2014, Hemmati v. neuvosto, T‑68/12, ei julkaistu, EU:T:2014:349, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleisen tuomioistuimen on tutkittava omasta aloitteestaan yhtäältä unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta ratkaista päätöksen 2013/497 osittaista kumoamista koskevat vaatimukset ja toisaalta se, voidaanko asetuksen N:o 971/2013 osittaista kumoamista koskevat vaatimukset ottaa tutkittavaksi.

36

Kantajat vaativat olennaisin osin päätöksen 2013/497 1 artiklan 2 kohdan kumoamista siltä osin kuin sillä korvataan päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohta.

37

On todettava, että nämä säännökset on annettu EU-sopimuksen 29 artiklan nojalla, joka on SEUT 275 artiklassa tarkoitettu yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (YUTP) koskeva määräys. SEUT 275 artiklan toisen kohdan mukaan, luettuna yhdessä SEUT 256 artiklan 1 kohdan kanssa, unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta ratkaista ainoastaan SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetuin edellytyksin vireille pannut kanteet, jotka koskevat, neuvoston EU-sopimuksen V osaston 2 luvun nojalla tekemän, luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitettuja rajoittavia toimenpiteitä sisältävän päätöksen laillisuuden tutkimista. Kuten unionin tuomioistuin on todennut YUTP-määräysten nojalla toteutetuista toimista, oikeus saada asia käsitellyksi unionin tuomioistuimissa määräytyy näiden toimien yksilöllisen luonteen perusteella SEUT 275 artiklan toisen kohdan ja SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaisesti (tuomio 4.6.2014, Sina Bank v. neuvosto, T‑67/12, ei julkaistu, EU:T:2014:348, 38 kohta ja tuomio 4.6.2014, Hemmati v. neuvosto, T‑68/12, ei julkaistu, EU:T:2014:349, 31 kohta).

38

Päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyt rajoittavat toimenpiteet ovat yleisesti sovellettavia toimenpiteitä, koska niitä sovelletaan objektiivisesti määritettyihin tilanteisiin ja sellaisten henkilöiden ryhmään, johon katsotaan yleisesti ja abstraktisti kuuluvan ”henkilöt ja yhteisöt – – joiden luettelo on liitteessä II”. Kyseinen säännös ei näin ollen ole SEUT 275 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettu luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitettuja rajoittavia toimenpiteitä sisältävä päätös. Tätä ratkaisua ei muuta se, että kantajat ovat ilmoittaneet riitauttavansa tämän säännöksen vain siltä osin kuin se koskee niitä. Sitä ei myöskään muuta se, että IRISL:n nimi mainitaan tässä säännöksessä siltä osin kuin se ei koske suoraan IRISL:ää vaan siihen yhteydessä olevia yhteisöjä, jotka on määritelty yleisesti ja abstraktisti objektiivisten kriteerien perusteella. Se, että mainittua säännöstä on sovellettu kantajiin, ei nimittäin muuta sen oikeudellista luonnetta yleisesti sovellettavana toimena. Nyt käsiteltävässä asiassa SEUT 275 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettu luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitettuja rajoittavia toimenpiteitä sisältävä päätös sisältyy toimeen, jolla kantajien nimet on merkitty uudelleen päätöksen 2010/413 liitteeseen II, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2013/685, 27.11.2013 lähtien (ks. vastaavasti tuomio 4.6.2014, Sina Bank v. neuvosto, T‑67/12, ei julkaistu, EU:T:2014:348, 39 kohta).

39

Vaatimukset, jotka koskevat päätöksen 2013/497 1 artiklan 2 kohdan kumoamista siltä osin kuin sillä korvattiin päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohta, eivät näin ollen vastaa SEUT 275 artiklan toisessa kohdassa vahvistettuja unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaa koskevia sääntöjä. Näin ollen ne on hylättävä, koska ne on esitetty tuomioistuimelle, jolla ei ole toimivaltaa tutkia niitä.

40

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukaan kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde, mikä merkitsee sitä, että oikeudenkäynnin kohde on ilmoitettava riittävän tarkasti, jotta vastaaja voi puolustautua tältä osin asianmukaisesti ja unionin yleinen tuomioistuin ymmärtää kantajan vaatimusten kohteen.

41

Tästä on todettava, että kantajat eivät mainitse kannekirjelmässä nimenomaisesti, mitkä asetuksen N:o 971/2013 säännökset ne vaativat kumottaviksi.

42

Kannekirjelmässä esitetyistä väitteistä ilmenee kuitenkin, että ne koskevat yksinomaan asetuksen N:o 971/2013 niiden säännösten kumoamista, jotka liittyvät luetteloon merkitsemistä koskeviin kriteereihin, joissa mainitaan IRISL ja kaikki yhteisöt, jotka ovat siihen yhteydessä. Kannekirjelmässä mainitaan nimenomaisesti vain asetuksen N:o 971/2013 1 artiklan c alakohdan säännökset, joilla korvataan asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan e alakohdan säännökset.

43

On siis katsottava, kuten neuvosto on katsonut vastineessaan, että kantajien kumoamisvaatimus koskee vain näitä säännöksiä. Kantajat eivät kannekirjelmässä lainaa asetuksen N:o 971/2013 1 artiklan a alakohdan säännöksiä, joilla korvataan asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b alakohta, eivätkä ne edes mainitse kriteeriä, joka koskee henkilöitä, jotka ovat kiertäneet tai rikkoneet asetuksen N:o 267/2012 tai päätöksen 2010/413 säännöksiä taikka turvallisuusneuvoston päätöslauselman määräyksiä. Ne eivät esitä mitään väitettä, jolla riitautettaisiin viimeksi mainitun kriteerin laillisuus.

44

Kantajat kiistävät vastauskirjelmässään kannekirjelmän tällaisen tulkinnan ja väittävät, että asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu kriteeri on myös riitautettu. Niistä kannekirjelmän kohdista, joihin kantajat viittaavat, ilmenee kuitenkin, että niiden tarkoituksena on riitauttaa yksinomaan IRISL:n nimen uudelleen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin eikä sen kriteerin lainmukaisuutta, jonka perusteella se on merkitty näihin luetteloihin uudelleen.

45

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että vaikka työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdan määräykset sallivat tietyissä olosuhteissa uusien perusteiden esittämisen oikeudenkäyntivaiheessa, näitä määräyksiä ei missään tapauksessa saada tulkita niin, että niissä sallitaan kantajan saattaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi uusia vaatimuksia ja siten muuttaa oikeudenkäyntivaiheessa oikeusriidan kohdetta (ks. määräys 30.4.2015, EEB v. komissio, T‑250/14, ei julkaistu, EU:T:2015:274, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Tästä seuraa, että kantajien vastauskirjelmässään ensimmäisen kerran esittämiä uusia väitteitä, joiden mukaan neuvosto on lainvastaisesti laajentanut niiden henkilöiden luokkaa, joiden nimet voidaan merkitä tai uudelleenmerkitä riidanalaisiin luetteloihin, sisällyttämällä siihen henkilöt tai yhteisöt, jotka ovat kiertäneet tai rikkoneet turvallisuusneuvoston asiaa koskevia päätöslauselmia, on tulkittava uudeksi, asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b alakohtaa koskevaksi kumoamisvaatimukseksi, ja ne on näin ollen jätettävä tutkimatta.

47

Edellä todetun perusteella on katsottava, että asetuksen N:o 971/2013 osittainen kumoamisvaatimus koskee vain asetuksen N:o 971/2013 1 artiklan c alakohtaa siltä osin kuin sillä korvataan asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan e alakohta.

48

On huomautettava, että asetuksen N:o 971/2013 1 artiklan c alakohta, jolla korvataan asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 artiklan e alakohta, perustuu SEUT 215 artiklaan, jolla säännellään neuvoston unionin ulkosuhteissa toteuttamia rajoittavia toimenpiteitä. SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaan, luettuna yhdessä SEUT 256 artiklan 1 kohdan kanssa, unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan kanteen, jonka on nostanut luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö SEUT 263 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa määrätyin edellytyksin tälle osoitetusta toimesta tai toimesta, joka koskee häntä suoraan ja erikseen, sekä sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

49

Asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan e alakohdassa säädetyt rajoittavat toimenpiteet ovat yleisesti sovellettavia toimenpiteitä, koska niitä sovelletaan objektiivisesti määritettyihin tilanteisiin ja henkilöiden ryhmään, jolla yleisesti ja abstraktisti tarkoitetaan kyseisen asetuksen liitteessä IX lueteltuja henkilöitä, yhteisöjä ja elimiä. Tämän säännöksen soveltamiseksi on hyväksyttävä täytäntöönpanotoimenpide tai toisin sanoen luonteeltaan yksittäistapausta koskeva toimi, joka muodostuu, kuten asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdasta ilmenee, mainitun asetuksen liitteessä IX tarkoitetun henkilön, yhteisön tai elimen nimen merkitsemisestä luetteloon tai uudelleentarkastelun jälkeen nimen pysyttämisestä siinä. Näin ollen asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan e alakohta ei sellaisenaan ole sellaisen toimen säännös, jonka kantajat voisivat riitauttaa suoraan SEUT 263 artiklan neljännen kohdan perusteella. Tätä ratkaisua ei muuta se tosiseikka, että kantajat ovat ilmoittaneet riitauttavansa tämän säännöksen vain niitä koskevin osin. Se, että tätä säännöstä on sovellettu kantajiin, ei muuta sen luonnetta yleisesti sovellettavana toimena (ks. analogisesti tuomio 4.6.2014, Sina Bank v. neuvosto, T‑67/12, ei julkaistu, EU:T:2014:348, 42 kohta). Nyt käsiteltävässä asiassa yksittäistapausta koskeva toimi, jonka kantajat voivat riitauttaa suoraan, on toimi, jolla niiden nimet on merkitty 27.11.2013 lukien uudelleen asetuksen N:o 961/2010 liitteeseen IX.

50

Vaatimukset asetuksen N:o 971/2013 1 artiklan c alakohdan, jolla muutetaan asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan e alakohtaa, kumoamisesta eivät siis vastaa SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrättyjä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Näin ollen ne on jätettävä tutkimatta.

51

Edellä todetun perusteella kanne asiassa T‑14/14 on katsottava nostetun tuomioistuimessa, jolla ei ole toimivaltaa sen ratkaisemiseksi, siltä osin kuin sillä vaaditaan päätöksen 2013/497 osittaista kumoamista, ja se on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin sillä vaaditaan asetuksen N:o 971/2013 osittaista kumoamista.

52

Kantajat esittävät vaatimustensa ensimmäisessä osassa SEUT 277 artiklaan perustuvan lainvastaisuusväitteen päätöksestä 2013/497 ja asetuksesta N:o 971/2013, ja vaatimustensa toisessa osassa ne vaativat päätöksen 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 1203/2013 kumoamista niitä koskevin osin.

53

Kantajat väittävät, että päätös 2013/497 ja asetus N:o 971/2013, joilla on tarkoitus määrittää ne kriteerit, joiden perusteella kantajien nimet on merkitty riidanalaisiin luetteloihin, ovat lainvastaisia ja siten SEUT 277 artiklan perusteella on todettava, ettei niitä sovelleta. Ne moittivat neuvostoa siitä, että se on antaessaan päätöksen 2013/497 ja asetuksen N:o 971/2013 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta muuttanut päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohtaan ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b ja e alakohtaan sisältyviä kriteerejä tavoitteenaan merkitä niiden nimet uudelleen riidanalaisiin luetteloihin.

54

Kantajat väittävät, että koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi 16.9.2013 antamassaan tuomiossa IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453), ettei kukaan niistä ollut osallistunut ydinaseiden levittämiseen, neuvoston olisi pitänyt poistaa IRISL:ään viittaavat kriteerit. Neuvoston päätöksessä 2013/497 ja asetuksessa N:o 971/2013 käyttöön ottamat kriteerit ovat SEUT 215 artiklan vastaisesti suhteettomia ja niiden tarkoituksena on mainitun tuomion kiertäminen mahdollistamalla niiden nimien merkitseminen uudelleen riidanalaisiin luetteloihin taannehtivasti.

55

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 277 artiklassa ilmaistaan yleinen periaate, jonka mukaan asianosaisella on saadakseen kumotuksi toimen, josta se voi nostaa kanteen, oikeus riitauttaa riidanalaisen toimen oikeusperustana olevien toimielinten aiempien toimien pätevyys liitännäisesti, jollei asianosaisella ollut oikeutta nostaa SEUT 263 artiklan nojalla suoraa kannetta näistä toimista, joiden seuraukset kohdistuvat täten asianosaiseen mutta joita tämä ei ole voinut vaatia kumottaviksi (tuomio 25.4.2013, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. komissio, T‑526/10, EU:T:2013:215, 24 kohta). Yleisesti sovellettavaa tointa, jonka lainvastaisuuteen vedotaan, on voitava soveltaa joko suoraan tai välillisesti kanteen kohteena olevaan asiaan, ja kanteen kohteena olevan yksittäistapausta koskevan päätöksen ja kyseisen yleisesti sovellettavan toimen välillä on oltava välitön oikeudellinen yhteys (ks. tuomio 10.7.2014, Moallem Insurance v. neuvosto, T‑182/13, ei julkaistu, EU:T:2014:624, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56

IRISL:n nimi on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b alakohdan perusteella sillä perusteella, että se on rikkonut turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1747 (2007) määräyksiä.

57

Muiden kantajien nimet on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevien kriteerien perusteella.

58

Näin ollen on katsottava, että kantajien esittämä lainvastaisuusväite on tutkittava vain siltä osin kuin sen tarkoituksena on, että yhtäältä IRISL:n osalta päätös 2013/497 ja asetus N:o 971/2013 todetaan soveltumattomiksi, koska päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b alakohdassa on otettu käyttöön kriteeri, jonka mukaan henkilöiden ja yhteisöjen, jotka ovat kiertäneet tai rikkoneet turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1747 (2007) (jäljempänä päätöslauselman 1747 noudattamatta jättämistä koskeva kriteeri), varat voidaan jäädyttää, ja toisaalta muiden kantajien osalta päätös 2013/497 ja asetus N:o 971/2013 todetaan soveltumattomiksi, koska niillä on korvattu päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohta ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan e alakohta.

59

Päätöksen 2013/497 ja asetuksen N:o 971/2013 lainvastaisuutta koskevan väitteensä tueksi kantajat esittävät lähtökohtaisesti viisi perustetta, joista ensimmäinen koskee oikeudellisen perustan puuttumista, toinen niiden luottamuksensuojan ja oikeusvarmuusperiaatteen, ne bis in idem ‑periaatteen ja oikeusvoimaperiaatteen loukkaamista, kolmas harkintavallan väärinkäyttöä, neljäs niiden puolustautumisoikeuksien loukkaamista ja viides niiden perusoikeuksien, erityisesti niiden omaisuudensuojan ja niiden maineen, kunnioittamisen loukkaamista.

60

Kantajat väittävät, että päätökseltä 2013/497 ja asetukselta N:o 971/2013 puuttuu oikeudellinen perusta. Neuvosto ei ole niiden mukaan ilmoittanut, että kriteerien muuttaminen vuonna 2013 oli perusteltua Iranin ydinaseohjelmaa vastaan toteutettaviin rajoittaviin toimenpiteisiin liittyvästä objektiivisesta syystä. SEUT 215 artiklassa sallitaan rajoittavien toimenpiteiden toteuttaminen vain silloin, kun ne ovat välttämättömiä ja oikeasuhteisia YUTP:n puitteissa toteutettavaan, ydinaseiden levittämisen rahoittamisen estämistä Iranissa koskevaan tavoitteeseen nähden.

61

On todettava, että päätöksen 2013/497 oikeudellisena perustana on SEUT 29 artikla ja asetuksen N:o 971/2013 oikeudellisena perustana on SEUT 215 artikla. On katsottava, että ensimmäisellä väitteellään kantajat väittävät todellisuudessa, että päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 käyttöön otetut muutokset loukkaavat suhteellisuusperiaatetta.

62

Suhteellisuusperiaatteen noudattamista koskevasta tuomioistuinvalvonnasta unionin tuomioistuin on todennut, että unionin lainsäätäjällä on katsottava olevan laaja harkintavalta aloilla, joilla siltä edellytetään poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten valintojen tekemistä ja joilla sen on suoritettava monitahoisia arviointeja. Se on päätellyt tämän perusteella, että näillä aloilla toteutettu toimenpide voidaan katsoa lainvastaiseksi ainoastaan, jos kyseinen toimenpide on ilmeisen soveltumaton toimivaltaisen toimielimen tavoittelemien päämäärien saavuttamiseen (tuomio 28.11.2013, neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft, C‑348/12 P, EU:C:2013:776 ja tuomio 1.3.2016, National Iranian Oil Company v. neuvosto, C‑440/14 P, EU:C:2016:128, 77 kohta).

63

On myös muistutettava, että päätöksen 2010/413 ja asetuksen N:o 267/2012 tavoitteena on estää ydinaseiden levittäminen ja painostaa siten Iranin islamilaista tasavaltaa lopettamaan kyseinen toiminta. Tämä tavoite on osa laajempaa pyrkimystä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilyttämiseksi, ja se voidaan näin ollen hyväksyä (ks. vastaavasti tuomio 28.11.2013, neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft, C‑348/12 P, EU:C:2013:776, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

64

On erotettava toisistaan kriteeri, joka on IRISL:n nimen merkitsemisen riidanalaisiin luetteloihin oikeudellinen perusta, ja kriteeri, joka koskee muita kantajia.

65

On muistutettava, että 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta neuvosto muutti päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 vastaavasti päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohtaan ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältynyttä kriteeriä niin, etteivät ne koske enää yksinomaan henkilöitä ja yhteisöjä, jotka ovat auttaneet henkilöä tai yhteisöä kiertämään tai rikkomaan turvallisuusneuvoston tiettyjä päätöslauselmia, vaan myös henkilöitä ja yhteisöjä, jotka ovat kiertäneet tai rikkoneet niitä.

66

On myös muistutettava, että IRISL:n nimi on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin päätöksellä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksella N:o 1203/2013 sillä perusteella, että tämä oli rikkonut turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1747 (2007) 5 kohdan määräyksiä.

67

Turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1747 (2007) 5 kohdassa todetaan, että turvallisuusneuvosto ”päättää, että Iran ei saa toimittaa, myydä tai siirtää suoraan tai välillisesti alueeltaan tai kansalaistensa välityksellä taikka lippunsa alla purjehtivaa alusta tai sinne rekisteröityä ilma-alusta käyttäen aseita eikä niihin liittyviä tarvikkeita ja että valtioiden on kiellettävä näiden tuotteiden hankkiminen Iranista kansalaistensa välityksellä taikka lippunsa alla purjehtivaa alusta tai niihin rekisteröityä ilma-alusta käyttäen riippumatta siitä, onko näiden tuotteiden alkuperä Iranin alueella vai ei”. Turvallisuusneuvosto on tällä päätöslauselmalla ydinaseiden levittämisen estämisen puitteissa laajentanut Iraniin kohdistettujen rajoittavien toimenpiteiden ulottuvuutta kieltämällä aseiden ja niihin liittyvien tarvikkeiden hankkimisen Iranista. Tämän päätöslauselman tarkoituksena on varmistaa, että Iranin ydinaseohjelma palvelee yksinomaan rauhanomaisia tarkoituksia, ja estää Irania kehittämästä arkaluonteisia teknologioita sen ydin- ja ohjusohjelmien tueksi.

68

On todettava, että turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1747 (2007) mainitaan päätöksen 2010/413 johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa. Unionin yleisiä sääntöjä, joissa määrätään rajoittavien toimenpiteiden toteuttamisesta, on luettava turvallisuusneuvoston niiden päätöslauselmien sanamuodon ja tarkoituksen valossa, jotka niillä pannaan täytäntöön (tuomio 16.11.2011, Bank Melli Iran v. neuvosto, C‑548/09 P, EU:C:2011:735, 104 kohta).

69

Toisin kuin kantajat väittävät, Iraniin kohdistettujen rajoittavien toimenpiteiden tavoitteena ei ole yksinomaan estää ydinaseiden levittämisen rahoittaminen Iranissa vaan yleisemmin painostaa Irania, jotta se lopettaisi ydinaseiden levittämistä edistävän ydinenergia-alan toiminnan ja ydinasejärjestelmien kehittämisen.

70

Päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 käyttöön otettu kriteeri, jolla säädetään sellaisten henkilöiden varojen jäädyttämisestä, jotka päätöslauselman 1747 (2007) vastaisesti ovat osallistuneet aseiden ja niihin liittyvien tarvikkeiden toimittamiseen, myyntiin tai kuljettamiseen Iraniin, kuuluu oikeudellisiin puitteisiin, jotka on selkeästi rajattu Iraniin kohdistettuja rajoittavia toimenpiteitä sääntelevän säännöstön tavoitteilla.

71

Näin ollen päätöslauselman 1747 noudattamatta jättämistä koskevan kriteerin on edellä 62 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti katsottava olevan asianmukainen päätöksen 2010/413 ja asetuksen N:o 267/2012 mukaiseen ydinaseiden levittämisen estämisen tavoitteeseen nähden, ja se on siten suhteellisuusperiaatteen mukainen.

72

On todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on jo todennut, että varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttäminen yhteisöltä, joka on auttanut luetteloon merkittyä henkilöä, yhteisöä tai elintä rikkomaan tai kiertämään päätöksen 2010/413, asetuksen N:o 961/2010 ja asetuksen N:o 267/2012 säännöksiä tai turvallisuusneuvoston päätöslauselmia 1737 (2006), 1747 (2007), 1803 (2008) ja 1929 (2010), liittyi edellä 63 kohdassa mainittuun päätöksen 2010/413 ja asetuksen N:o 267/2012 tavoitteeseen. Se on katsonut, että näissä olosuhteissa varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttäminen sellaisilta yhteisöiltä, joiden katsottiin antaneen tällaista apua nimetylle yhteisölle, oli välttämätöntä ja soveltuvaa päätöksellä 2010/413 ja asetuksella N:o 267/2012 käyttöön otettujen rajoittavien toimenpiteiden järjestelmän tehokkuuden varmistamiseksi ja sen takaamiseksi, ettei näitä toimenpiteitä kierretä (tuomio 6.9.2013, Europäisch-Iranische Handelsbank v. neuvosto, T‑434/11, EU:T:2013:405, 192 kohta).

73

Tämä pätee sitäkin suuremmalla syyllä päätöslauselman 1747 noudattamatta jättämistä koskevaan kriteeriin.

74

IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevista kriteereistä on aluksi todettava, etteivät kantajat esitä mitään erityistä argumenttia, jonka mukaan nämä kriteerit eivät olisi oikeasuhteisia YUTP:n tavoitteisiin nähden.

75

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, jos yhteisön varat jäädytetään, on olemassa huomattava vaara siitä, että mainittu yhteisö ryhtyy sitä koskevista toimenpiteistä aiheutuvien vaikutusten kiertämiseksi painostamaan omistuksessaan tai määräysvallassaan olevia yhteisöjä, joten näiden yhteisöjen varojen jäädyttäminen on tarpeellista toteutettujen toimenpiteiden tehokkuuden varmistamiseksi ja sen takaamiseksi, ettei mainittuja toimenpiteitä kierretä, sekä tähän soveltuvaa (tuomio 13.3.2012, Melli Bank v. neuvosto, C‑380/09 P, EU:C:2012:137, 58 kohta).

76

On katsottava, että tämä kiertämisriski on olemassa myös silloin, kun yhteisö, jonka varat on jäädytetty, siirtää tietyt toimintansa muille yrityksille tai muille yhteisöille, jotka toimivat sen puolesta tai harjoittavat sen nimissä tiettyjä olennaisia toimintoja, vaikka ne eivät olekaan tämän yhteisön omistuksessa.

77

Tästä seuraa, että IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevat kriteerit eivät ole mielivaltaisia, vaan neuvosto on hyväksynyt ne sille myönnetyn laajan harkintavallan rajoissa, ja ne perustuvat huomattavaan riskiin siitä, että yhteisö, jonka varat on jäädytetty, kiertää nämä rajoittavat toimenpiteet. Näitä kriteerejä on pidettävä suhteellisuusperiaatteen mukaisina.

78

Ensimmäinen kanneperuste on siis hylättävä.

79

Kantajat väittävät, että päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 loukataan niiden luottamuksensuojaa sekä oikeusvarmuuden periaatetta, ne bis in idem ‑periaatetta ja oikeusvoimaperiaatetta. Ne katsovat, että 16.9.2013 annetun tuomion ISIRL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta neuvosto ei voinut lisätä uusia kriteerejä, joiden perusteella niiden nimet voitiin merkitä riidanalaisiin luetteloihin.

80

Ensinnäkin on muistutettava, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin kumosi kyseisessä tuomiossa päätöksen 2010/413 liitteessä II ja asetuksen N:o 267/2012 liitteessä IX olevien kantajien nimien merkitsemisen luetteloihin, se ei sitä vastoin lausunut päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa olevien kriteerien pätevyydestä, sellaisina kuin niitä sovellettiin nyt käsiteltävän asian tosiseikkoihin.

81

Näin ollen kantajat väittävät virheellisesti, että 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta neuvoston olisi pitänyt poistaa IRISL:ää koskevat kriteerit eikä se olisi voinut pysyttää IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevia kriteerejä.

82

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin on kyseisen tuomion 64 kohdassa katsonut, että jos neuvosto katsoo, että sovellettava säännöstö ei mahdollista sitä, että se voi toimia riittävän tehokkaasti ydinaseiden levittämisen torjumiseksi, se voi lainsäätäjänä muuttaa säännöstöä ja lisätä niiden tilanteiden määrää, joissa rajoittavia toimenpiteitä voidaan toteuttaa, jollei unionin tuomioistuinten suorittamasta laillisuusvalvonnasta muuta johdu.

83

Lisäksi vaikka on totta 16.9.2013 annetussa tuomiossa IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453), että kantajien nimien luetteloihin merkitsemisen vaikutukset pidettiin voimassa siihen asti, kunnes Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 60 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettu määräaika on SEUT 280 artiklasta poiketen päättynyt eli kunnes mainitun perussäännön 56 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun muutoksenhaun määräaika on päättynyt, on kuitenkin todettava, että kun kyseinen määräaika päättyi, luetteloihin merkitseminen poistettiin oikeusjärjestyksestä taannehtivasti, aivan kuin se ei olisi koskaan ollut olemassa (ks. tuomio 24.5.2016, Good Luck Shipping v. neuvosto, T‑423/13 ja T‑64/14, EU:T:2016:308, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

84

Unionin yleinen tuomioistuin voi nimittäin asettaa määräajan, jonka aikana toimen kumoamisen vaikutukset ovat lykättyinä, jotta neuvosto voi korjata todetut rikkomiset hyväksymällä tarvittaessa uudet yleiset kriteerit niiden henkilöiden tai yhteisöjen luetteloon merkitsemiseksi, joihin on kohdistettu rajoittavia toimenpiteitä, sekä toteuttamalla uusia rajoittavia toimenpiteitä, joilla on tarkoitus jäädyttää asianomaisen yhteisön varat tulevaisuudessa. On kuitenkin korostettava, ettei mainittujen uusien yleisten luetteloon merkitsemisen kriteerien eikä mainittujen uusien rajoittavien toimenpiteiden perusteella voida hyväksyä unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa lainvastaisiksi katsottuja toimenpiteitä (tuomio 24.5.2016, Good Luck Shipping v. neuvosto, T‑423/13 ja T‑64/14, EU:T:2016:308, 80 kohta).

85

Tästä johtuu, etteivät kantajat voi väittää, että 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta neuvosto ei voinut lisätä uusia kriteerejä, joiden perusteella niiden nimet voitiin merkitä riidanalaisiin luetteloihin, ja näin on sitäkin suuremmalla syyllä, koska ensimmäisen kanneperusteen tutkimisesta ilmenee, että päätöslauselman 1747 noudattamatta jättämistä koskevat kriteerit ja IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevat kriteerit, jotka sisältyvät päätökseen 2013/497 ja asetukseen N:o 971/2013, ovat päätöksen 2010/413 ja asetuksen N:o 267/2012 tavoitteiden mukaiset.

86

Kolmanneksi kantajat väittävät myös virheellisesti, että neuvosto olisi muuttanut päätökseen 2013/497 ja asetukseen N:o 971/2013 sisältyviä kriteerejä merkitäkseen niiden nimet luetteloihin taannehtivasti.

87

16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta toimet, jotka olivat johtaneet kantajien nimien ensimmäiseen merkitsemiseen riidanalaisiin luetteloihin, on poistettu taannehtivasti oikeusjärjestyksestä, joten kantajien nimien ei katsota koskaan olleen merkitty näihin luetteloihin tätä tuomiota edeltäneenä aikana.

88

Päätös 2013/497 ja asetus N:o 971/2013 tulivat voimaan päivänä, jona ne julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä, eli 12.10.2013. Näihin toimiin sisältyviin kriteereihin perustuva luetteloon merkitseminen on mahdollista kyseisestä päivästä lukien. Riittää kuitenkin, kun todetaan, että päätöksellä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksella N:o 1203/2013 suoritettu kantajien nimien uudelleen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin tuli voimaan 27.11.2013. Kantajat eivät selitä, miltä osin kriteerien muuttaminen päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 olisi mahdollistanut niiden nimien merkitsemisen riidanalaisiin luetteloihin taannehtivasti.

89

Kantajat pyrkivät väitteellään, jonka mukaan ne saattoivat arvioida, että 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta niitä ei merkittäisi uudelleen riidanalaisiin luetteloihin uuden näytön puuttuessa, riitauttamaan päätöksellä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksella N:o 1203/2013 suoritetun niiden nimien merkitsemisen näihin luetteloihin pätevyyden, ja sitä tutkitaan siten vaatimusten toisen osan yhteydessä.

90

Edellä todetun perusteella neuvosto ei päätöksen 2013/497 ja asetuksen N:o 971/2013 antaessaan ole loukannut kantajien luottamuksensuojaa eikä oikeusvarmuuden periaatetta, ne bis in idem ‑periaatetta eikä oikeusvoimaperiaatetta. Toinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.

91

Kantajat väittävät, että päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 ”syrjitään” perusteettomasti ja suhteettomasti IRISL:ää. Nämä tekstit koskevat erityisesti IRISL:ää tarkoituksena 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) kiertäminen eikä Iranin ydinaseohjelman estäminen. Neuvosto on kantajien mukaan käyttänyt toimivaltaansa väärin antamalla päätöksen 2013/497 ja asetuksen N:o 971/2013 ja määräämällä IRISL:ään ja muihin kantajiin kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä tarkoituksena kyseisen tuomion kiertäminen.

92

Oikeuskäytännön mukaan toimenpidettä toteutettaessa harkintavaltaa on käytetty väärin ainoastaan silloin, kun objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että toimenpide on toteutettu yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi tai perussopimuksessa asian käsittelyjärjestykseksi erityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (ks. tuomio 14.10.2009, Bank Melli Iran v. neuvosto, T‑390/08, EU:T:2009:401, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93

Ensimmäisen kanneperusteen tutkimisesta ilmenee, että päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 tehdyt kriteerien muutokset ovat ydinaseiden levittämisen estämisen tavoitteen mukaisia.

94

Lisäksi toisen kanneperusteen tutkimisesta ilmenee, ettei 16.9.2013 annetusta tuomiosta IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) voida päätellä, että siinä kielletään yleisesti sovellettavien kriteerien hyväksyminen tai pysyttäminen, kuten päätöslauselman 1747 noudattamatta jättämistä koskeva kriteeri tai IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevat kriteerit. Kysymys siitä, voitiinko kantajien nimet pätevästi merkitä riidanalaisiin luetteloihin näiden kriteerien perusteella, liittyy vaatimusten toisen osan tutkintaan.

95

Neuvosto ei siten ole käyttänyt väärin toimivaltaansa antaessaan päätöksen 2013/497 ja asetuksen N:o 971/2013, ja kolmas kanneperuste on hylättävä.

96

Kantajat väittävät, että päätös 2013/497 ja asetus N:o 971/2013 loukkaavat niiden puolustautumisoikeuksia, koska neuvosto ei ollut ilmoittanut niille aikeestaan sisällyttää päätökseen 2013/497 ja asetukseen N:o 971/2013 IRISL:ään suoraan viittaavia kriteerejä. Neuvosto ei ollut toimittanut niille mitään asiakirjaa, jossa selitetään, mistä syystä tällaisten kriteerien sisällyttämisperuste voisi olla laillinen, eikä se ollut antanut niille mahdollisuutta vastata.

97

Riittää, kun todetaan, että oikeutta tulla kuulluksi, jota on noudatettava tiettyä henkilöä koskevassa hallinnollisessa menettelyssä, vaikka menettelystä ei olisi annettu mitään säännöksiä tai määräyksiä, ei voida laajentaa koskemaan SEU 29 artiklassa ja SEUT 215 artiklassa määrättyä menettelyä, joka johtaa yleisesti sovellettavien toimenpiteiden toteuttamiseen, kuten nyt käsiteltävässä asiassa (ks. analogisesti tuomio 11.9.2002, Alpharma v. neuvosto, T‑70/99, EU:T:2002:210, 388 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

98

Missään säännöksessä ei velvoiteta neuvostoa ilmoittamaan kaikille yleisesti sovellettavan uuden kriteerin kohteena mahdollisesti oleville henkilöille tämän kriteerin hyväksymisestä. Kantajat eivät voi vedota niiden puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen päätöksen 2013/497 ja asetuksen N:o 971/2013 antamisen vuoksi.

99

Neljäs kanneperuste on näin ollen hylättävä.

100

Kantajat väittävät, että päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 loukataan niiden perusoikeuksia, erityisesti niiden omaisuudensuojaa ja niiden oikeutta niiden maineen kunnioittamiseen, sisällyttämällä riidanalaisiin luetteloihin merkitsemiskriteereihin yhteys IRISL:ään ja nimeämällä se nimenomaisesti. Päätöksestä 2013/497 ja asetuksesta N:o 971/2013 voidaan ymmärtää, että IRISL ja siihen yhteydessä olevan yhteisöt liittyvät ydinaseiden levittämiseen, mikä on perusteetonta, koska unionin yleinen tuomioistuin on todennut 16.9.2013 antamassaan tuomiossa IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453), ettei näin ole.

101

IRISL:n nimi on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin päätöslauselman 1747 noudattamatta jättämistä koskevan kriteerin perusteella. Yhtäältä on todettava, että tämä yleisesti sovellettava kriteeri ei koske erityisesti IRISL:ää, ja toisaalta, että tämä peruste eroaa päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan a alakohdassa mainitusta kriteeristä, joka koskee ”[ydinaseiden levittämiselle annettua] tukea”, eikä siinä velvoiteta neuvostoa toteamaan suoraa tai välillistä yhteyttä rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevan henkilön tai yhteisön toiminnan ja ydinaseiden levittämisen välillä.

102

Muiden kantajien nimet on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevien kriteerien perusteella. Nämä kriteerit eivät merkitse sitä, että on todettu suoran tai välillisen yhteyden olemassaolo kyseessä olevan henkilön tai yhteisön toiminnan ja ydinaseiden levittämisen välillä.

103

Näin ollen kantajat eivät voi väittää, että päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 käyttöön otetuilla kriteereillä loukataan niiden perusoikeuksia ja todetaan niiden ja ydinaseiden levittämisen välinen yhteys.

104

Näin ollen viides kanneperuste on hylättävä.

105

Edellä todetun perusteella päätöksen 2013/497 ja asetuksen N:o 971/2013 lainvastaisuutta koskeva väite on hylättävä.

106

Kumoamisvaatimuksensa tueksi kantajat esittävät viisi perustetta, joista ensimmäinen koskee oikeudellisen perustan puuttumista, toinen neuvoston tekemiä ilmeisiä arviointivirheitä, kolmas puolustautumisoikeuksien loukkaamista, neljäs perustellun luottamuksen suojaamisen periaatteen, oikeusvarmuuden periaatteen, oikeusvoimaperiaatteen, ne bis in idem ‑periaatteen ja syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista ja viides kantajien perusoikeuksien loukkaamista, erityisesti niiden omaisuudensuojan ja niiden maineen kunnioittamista koskevan oikeuden loukkaamista, sekä suhteellisuusperiaatteen loukkaamista.

107

Kantajat väittävät, että koska päätös 2013/497 ja asetus N:o 971/2013 ovat lainvastaisia syistä, jotka on esitetty niiden lainvastaisuusväitteessä, ja koska ne on todettava soveltumattomiksi, päätökseltä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetukselta N:o 1203/2013 puuttuu oikeudellinen perusta.

108

Tästä riittää, kun todetaan, että koska päätöksen 2013/497 ja asetuksen N:o 971/2013 lainvastaisuutta koskeva väite on hylätty, ensimmäinen kanneperuste on myös hylättävä.

109

Kantajat väittävät, että neuvosto on tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä päättäessään merkitä uudelleen riidanalaisiin luetteloihin yhtäältä IRISL:n nimen ja toisaalta muiden kantajien nimet.

110

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tuomioistuinvalvonnan tehokkuus edellyttää erityisesti, että valvoessaan niiden perusteiden laillisuutta, joihin perustuu päätös merkitä tietyn henkilön tai yhteisön nimi rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden luetteloon tai pysyttää se siinä, unionin tuomioistuimet varmistuvat siitä, että kyseinen päätös, joka koskee kyseistä henkilöä tai yhteisöä erikseen, perustuu riittävän vankkaan tosiseikastoon. Tämä edellyttää niiden tosiseikkojen tarkistamista, joihin viitataan kyseisen päätöksen taustalla olevassa perusteiden tiivistelmässä, jottei tuomioistuinvalvonta rajoittuisi esitettyjen perusteiden abstraktin todennäköisyyden arviointiin vaan kohdistuisi siihen, onko näille perusteille tai ainakin niistä yhdelle, jonka katsotaan sellaisenaan riittävän saman päätöksen tueksi, näyttöä (tuomio 18.7.2013, komissio ym. v. Kadi, C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, EU:C:2013:518, 119 kohta).

111

Juuri unionin toimivaltaisen viranomaisen asiana nimittäin on osoittaa, mikäli asia riitautetaan, että kyseessä olevaa henkilöä vastaan esitetyt perusteet ovat perusteltuja; viimeksi mainitun asiana ei ole esittää negatiivista näyttöä siitä, etteivät kyseiset perusteet ole perusteltuja. Esitettyjen tietojen tai todisteiden on tuettava asianomaista henkilöä vastaan esitettyjä perusteita. Jollei näiden seikkojen avulla ole mahdollista todeta, että jokin peruste on perusteltu, unionin tuomioistuimet katsovat, ettei peruste tue kyseessä olevaa merkitsemispäätöstä tai merkinnän pysyttämistä koskevaa päätöstä (tuomio 18.7.2013, komissio ym. v. Kadi, C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, EU:C:2013:518, 121–123 kohta).

112

Kantajat väittävät ensinnäkin, ettei neuvosto voinut tukeutua vuoteen 2009 sijoittuviin tapahtumiin eli tapahtumiin, jotka liittyivät turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1747 (2007) rikkomiseen ja joihin neuvosto tukeutui sisällyttääkseen IRISL:n nimen toimiin, jotka kumottiin 16.9.2013 annetulla tuomiolla IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453), merkitäkseen sen nimen uudelleen riidanalaisiin luetteloihin vuonna 2013. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin oli todennut mainitussa tuomiossa, että näillä tapahtumilla ei ollut yhteyttä ydinaseiden levittämiseen eivätkä ne olleet johtaneet siihen, että turvallisuusneuvosto määräsi siitä seuraamuksen.

113

Toiseksi kantajat väittävät, että IRISL ei ole rikkonut turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa, kuten ilmenee neuvostolle ennen päätöksen 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksen 1203/2013 antamista toimitetuista todistajien ilmoituksista. Neuvosto ei ole selittänyt, millä perusteella se hylkäsi nämä todisteet.

114

Kolmanneksi kantajat vaativat, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottaisi huomioon 27.11.2013 päivättyä neuvoston kirjettä, jossa se lisää IRISL:n nimen uudelleen merkitsemiselle uusia perusteita, joita ei ole päätöksessä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksessa N:o 1203/2013.

115

Ne väittävät, että kyseisen kirjeen sisältö on joka tapauksessa virheellinen. Yhtäältä IRISL ei ole Iranin hallituksen omistuksessa, kuten sen pääjohtajan antamasta todistuksesta ilmenee. Toisaalta se, että neuvosto ”ei hyväksy” sitä, että IRISL:llä ei ole tietoa sen aluksilla kuljetetuista lasteista tai ettei sitä voida pitää vastuullisena, merkitsee sellaisen objektiivisen vastuun periaatteen ilmaisemista, jolla ei ole oikeudellista perustaa. Tältä osin kantajat toteavat, ettei IRISL kuljettajana ole kansainvälisen merioikeuden periaatteen mukaisesti vastuussa sen aluksilla kuljetetuista lasteista. IRISL myöntää, että sen aluksia on voitu käyttää kiellettyjen tavaroiden kuljettamiseen ja että se on ottanut käyttöön tämän riskin välttämiseksi tarkat menetelmät, jotka menevät merikuljetusalalla noudatettua käytäntöä pidemmälle.

116

On muistettava, että neuvosto on päättänyt päätöksellä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksella N:o 1203/2013 merkitä IRISL:n nimen uudelleen riidanalaisiin luetteloihin sillä perusteella, että se ”o[li] osallistunut aseisiin liittyvien tarvikkeiden laivaukseen Iranista vastoin [turvallisuusneuvoston] päätöslauselman 1747 (2007) 5 kohdan määräyksiä” ja että ”[turvallisuusneuvoston] Irania koskevalle pakotekomitealle raportoitiin kolmesta selvästä määräysten rikkomisesta vuonna 2009”.

117

Aluksi on todettava, että perustelut IRISL:n nimen uudelleen merkitsemiseksi riidanalaisiin luetteloihin perustuvat turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1747 (2007) todellista rikkomista koskevaan toteamukseen. Näin ollen toisin kuin kantajat väittävät, tätä toteamus perustuu välttämättä uudelleen merkitsemisestä tehtyä päätöstä edeltäneisiin tosiseikkoihin. Neuvostolla oli siis oikeus ottaa huomioon vuonna 2009 todetut turvallisuusneuvoston kyseisen päätöslauselman rikkomiset. Se saattoi myös katsoa vuonna 2013, että vuoden 2009 tapahtumat olivat riittävän äskettäisiä.

118

Neuvosto on tukeutunut turvallisuusneuvoston pakotekomitean vuotta 2009 koskevaan raporttiin (jäljempänä pakotekomitean raportti), jossa mainittiin kolme raporttia, joissa ilmoitettiin päätöslauselman 1747 (2007) 5 kohdan määräysten rikkomisesta, määrättiin Iranille aseiden ja niihin liittyvien tarvikkeiden tuontia koskeva kauppasaarto. Tässä raportissa todettiin, että kolme ilmoitettua rikkomista koskivat IRISL:ää, joka oli rahdannut aluksen, joka kuljetti tarvikkeita Iranista toiseen valtioon.

119

Tämä raportti sisältää täsmennyksiä, jotka koskevat näitä kolmea IRISL:ään liittyvää tapausta. Kunkin kolmen tapauksen osalta pakotekomitea on saanut kolmannelta valtiolta tiedon Iranista peräisin olevan ja toiseen valtioon suuntautuvan epäilyttävän lastin olemassaolosta IRISL:n rahtaamalla aluksella. Nämä seikat ilmoittaneen valtion viranomaisten aluksella suorittamassa tarkastuksessa todettiin, että lasti sisälsi mahdollisesti sotatarvikkeita. Tämä sama valtio ilmoitti, että se oli takavarikoinut ja purkanut lastin ja sijoittanut sen varastoon.

120

On todettava, että kantajat eivät esitä mitään väitettä, jolla on tarkoitus kiistää pakotekomitean raportissa ilmoitetut seikat eli se, että sotatarvikkeita on takavarikoitu aluksilta, joiden rahdinkuljettaja IRISL oli. Ne eivät esitä mitään väitettä eivätkä mitään näyttöä, jolla pyrittäisiin osoittamaan, että IRISL ei ollut osallistunut näihin kolmeen tapaukseen.

121

Ne tyytyvät tukeutumaan IRISL:n pääjohtajalta ja hallituksen puheenjohtajalta saatuun ilmoitukseen ja IRISL:n pakkaamattomien elintarvikkeiden osaston pääjohtajalta saatuun ilmoitukseen, jotka osoittavat, että IRISL ei ole rikkonut turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa.

122

Unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen toimintaa sääntelee vapaan todistusharkinnan periaate, ja ainoa merkityksellinen arviointiperuste esitettyjen todisteiden todistusarvon harkinnassa on niiden uskottavuus. Asiakirjan todistusarvoa arvioitaessa on lisäksi tutkittava sen sisältämän tiedon todennäköisyys ja huomioon on otettava erityisesti asiakirjan alkuperä, sen laatimisolosuhteet ja vastaanottaja sekä pohdittava, vaikuttaako se sisällöltään järkeenkäyvältä ja luotettavalta (ks. vastaavasti tuomio 27.9.2012, Shell Petroleum ym. v. komissio, T‑343/06, EU:T:2012:478, 161 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

123

Koska kyseiset kaksi ilmoitusta kuitenkin ovat peräisin IRISL:n palveluksessa vuodesta 1984 tai 1985 lähtien olleilta henkilöiltä, jotka nykyisin ovat johtotehtävissä, heidän todistustaan ei voida luokitella eri tavoin ja riippumatta IRISL:n todistuksesta. Lisäksi nämä ilmoitukset on annettu IRISL:n pyynnöstä nyt käsiteltävänä olevan kanteen yhteydessä, ja ne on osoitettu sille.

124

On siis katsottava, että näillä ilmoituksilla on vain heikko todistusarvo.

125

Näiden ilmoitusten sisällöstä riittää yhtäältä, kun todetaan, että IRISL:n pakkaamattomien elintarvikkeiden osaston pääjohtajan ilmoitus ei sisällä mitään pakotekomitean raportissa tarkoitettua kolmea tapausta koskevaa seikkaa.

126

Toisaalta IRISL:n pääjohtaja väittää ilmoituksessaan ensinnäkin, että IRISL:llä ei rahdinkuljettajana ollut tietoa tapauksissa osallisina olleessa kolmessa aluksessa kuljetetun lastin luonteesta ja että se oli riippuvainen lastinantajan suorittamasta lastin kuvauksesta. Toiseksi hän toteaa, ettei ollut olemassa näyttöä siitä, että aluksista oli löydetty arkaluontoista ydinmateriaalia. Kolmanneksi hän toteaa, että Yhdistyneet kansakunnat eivät ole todenneet turvallisuusneuvoston päätöslauselman rikkomista.

127

Nämä väitteet ovat samanlaisia kuin kantajien kannekirjelmässä esittämät väitteet.

128

On todettava, että väite siitä, että IRISL ei ollut tietoinen sen aluksilla kuljetetun lastin sisällöstä, on tehoton. Riittää, kun todetaan, että vaikka myönnettäisiinkin, että IRISL ei ollut tietoinen siitä, että aseita tai sotatarvikkeita kuljetettiin sen aluksilla, pakotekomitean raportissa raportoidut tosiseikat osoittavat joka tapauksessa, että rahdinkuljettajan ominaisuudessa se ”on osallistunut aseisiin liittyvien tarvikkeiden laivaukseen Iranista”.

129

Toisin kuin kantajat väittävät, päätöslauselman 1747 noudattamatta jättämistä koskeva kriteeri ei myöskään edellytä, että sen soveltamisen perusteena olevat tapaukset liittyvät ydinaseiden levittämiseen. Tämän kriteerin soveltaminen ei myöskään edellytä, että turvallisuusneuvosto olisi määrännyt seuraamuksen tämän kriteerin kohteena olevalle henkilölle.

130

Väite siitä, että neuvosto on 27.11.2013 päivätyssä kirjeessään tehnyt virheen todetessaan, että IRISL oli Iranin hallituksen omistuksessa, on tehoton, koska tämä näkemys ei ole osa niitä perusteita, joiden nojalla IRISL:n nimi on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin.

131

Tehoton on myös kantajien väite siitä, ettei neuvosto voinut 27.11.2013 päivätyssä kirjeessään väittää, että oli olemassa riski siitä, että IRISL:n aluksia käytettäisiin kiellettyjen tarvikkeiden kuljettamiseen vastoin turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, vaikka kantajat olivat niiden mukaan osoittaneet, ettei tällaista riskiä ollut. Kuten kantajat itse toteavat, tämä väite ei kuulu uudelleen merkitsemistä koskevan päätöksen perusteluihin; se perustuu toteamukseen turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1747 (2007) tosiasiallisesta rikkomisesta. Tämä väite on yksinomaan neuvoston vastaus IRISL:n 15.11.2013 päivätyssä kirjeessä esittämiin huomautuksiin. Kantajat eivät siis voi väittää, että neuvosto olisi sivuuttanut nämä huomautukset ja niiden sille osoittamat todistajanlausunnot. Tämä väite on ristiriidassa kannekirjelmään sisältyvän sen kantajien väitteen kanssa, että ne tunnustavat tämän riskin olemassaolon ja toteavat, että IRISL on toteuttanut toimenpiteitä sen välttämiseksi.

132

Näin ollen on todettava, että neuvosto ei ole tehnyt virhettä katsoessaan, että IRISL oli osallistunut aseisiin liittyvien tarvikkeiden laivaukseen Iranista ja että sen nimen uudelleen merkitseminen oli perusteltua päätöslauselman 1747 noudattamatta jättämistä koskevan kriteerin perusteella.

133

Aluksi kantajat väittävät, että koska IRISL:n nimen uudelleen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin on lainvastaista, muiden kantajien nimien uudelleen merkitseminen niihin siitä syystä, että ne ovat yhteydessä IRISL:ään, on myös lainvastaista.

134

Tältä osin riittää, kun todetaan, että koska neuvosto ei ole tehnyt virhettä merkitessään IRISL:n nimen uudelleen näihin luetteloihin, tämä väite on hylättävä.

135

Kantajat väittävät, että neuvosto on tehnyt tietyn joukon tosiseikkoja koskevia virheitä niiden perusteiden osalta, joiden perusteella se on merkinnyt kunkin muun kantajan nimen näihin luetteloihin.

136

Ensinnäkin Khazar Sea Shipping Linesin, IRISL Europen ja Valfajr Shipping Linen nimet on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin sillä perusteella, että ne olivat IRISL:n omistuksessa.

137

Riittää, kun todetaan, että kantajat eivät kiistä sitä, että nämä kolme yhteisöä ovat IRISL:n omistuksessa.

138

Neuvosto on siis perustellusti merkinnyt näiden nimet riidanalaisiin luetteloihin IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevien kriteerien perusteella.

139

Toiseksi Qeshm Marine Services & Engineeringin ja Marine Information Technology Developmentin nimet on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin sillä perusteella, että ne olivat IRISL:n määräysvallassa.

140

Kantajat kiistävät näitä kahta yhteisöä koskevan perusteen väittämällä vain, että ne ovat muuttaneet yhtiönimeä.

141

Riittää, kun todetaan, että tämä väite on tehoton. Näiden kahden yhtiön pelkkä yhtiönimen muuttaminen on merkityksetöntä niiden omistuksen osalta sekä sen osalta, että ne ovat IRISL:n tytäryhtiöitä.

142

Neuvosto on siten perustellusti merkinnyt niiden nimet riidanalaisiin luetteloihin IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevien kriteerien perusteella.

143

Kolmanneksi Haifze Darya Shippingin ja Safiran Payam Darya Shippingin nimet on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin sillä perusteella, että ne toimivat IRISL:n puolesta, koska ne omistavat todellisina edunsaajina tietyn määrän viimeksi mainitun aluksia.

144

Kantajat väittävät, että nämä kaksi yhteisöä eivät omista aluksia ja että neuvosto on perustanut näkemyksensä yleisiin ilmoituksiin, jotka ovat peräisin lähteistä, jotka eivät ole riippumattomia ja jotka eivät osoita, että kyseiset yhteisöt ovat alusten omistajia. Lisäksi kantajat katsovat, että neuvosto ei ole selittänyt, mitä merkitsee olla ”todellinen edunsaaja”, eikä osoittanut, että nämä kaksi yhteisöä vastaavat tätä luokittelua.

145

On muistutettava, että neuvosto on todennut 22.10.2013 päivätyissä ja kummallekin näistä yhteisöistä osoitetuissa kirjeissään, että se, että ne omistavat todellisina edunsaajina tietyn määrän IRISL:n aluksia, oli vahvistettu turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla 1929 (2010) perustetun Yhdistyneiden kansakuntien asiantuntijaryhmän 12.6.2012 ja 5.6.2013 laatimassa raportissa. Neuvosto on täsmentänyt kummallekin näistä yhteisöistä 27.11.2013 osoittamissaan kirjeissä, että 12.6.2012 päivätyssä raportissa todetaan, että turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1803 (2008) johdosta IRISL oli alkanut siirtää aluksia Hafize Darya Shippingille ja Safiran Payam Darya Shippingille, jotka ovat siihen yhteydessä, ja että IRISL ja siihen yhteydessä olevat yhtiöt olivat suorittaneet lukuisia muutoksia niiden alusten merkittyjen omistajien ja todellisten edunsaajien suhteen vuodesta 2008 aina päätöslauselman 1929 (2010) antamiseen asti. Neuvosto on lisännyt, että 5.6.2013 päivätyssä raportissa todettiin, että alukset, joiden todelliset edunsaajat olivat IRISL, Hafize Darya Shipping ja Safiran Payam Darya Shipping, eivät olleet lakanneet muuttamasta nimeä, lippua ja merkittyä omistajaa huhtikuun 2012 ja huhtikuun 2013 välillä.

146

On todettava, että 12.6.2012 ja 5.6.2013 päivätyt raportit ovat saatavilla Yhdistyneiden kansakuntien internetsivustolla ja että kantajat eivät kiistä olleensa niistä tietoisia.

147

12.6.2012 päivätyssä raportissa kuvaillaan IRISL:n alusten omistajuuden siirtomekanismia Hafize Darya Shippingille ja Safiran Payam Darya Shippingille turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1803 (2008) antamisen johdosta; siinä mainittiin ensimmäisen kerran IRISL. Tässä raportissa selitetään erityisesti, että vain pieni määrä aluksia oli suoraan rekisteröity Hafize Darya Shippingin ja Safiran Payam Darya Shippingin nimiin, koska niiden alukset ovat rekisteröityjä useiden niille kuuluvien eri yhtiöiden nimiin.

148

Siitä ilmenee selvästi, että käsitteellä ”todellinen edunsaaja”, jota käytetään vastakohtana käsitteelle ”merkitty omistaja”, neuvosto tarkoittaa yhteisöä, joka olematta virallisesti rekisteröity aluksen omistajaksi on sen ”todellinen edunsaaja” sen yhtiön välityksellä, jonka se omistaa ja joka on merkitty omistaja.

149

Näin ollen kantajat eivät voi väittää, että tämä käsite ei ole selkeä ja etteivät ne voi ymmärtää, miltä osin Hafize Darya Shipping ja Safiran Payam Darya Shipping vastaavat tätä luokittelua.

150

Lisäksi on todettava, että kantajat eivät esitä mitään väitettä eivätkä mitään näyttöä kiistääkseen 12.6.2012 ja 5.6.2013 päivätyissä raporteissa esitetyt tosiseikat. Ne eivät voi väittää, että Yhdistyneiden kansakuntien asiantuntijaryhmän raportit ovat peräisin lähteistä, jotka eivät ole riippumattomia.

151

Neuvosto on siten perustellusti merkinnyt Hafize Darya Shippingin ja Safiran Payam Darya Shippingin nimen riidanalaisiin luetteloihin IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevan kriteerin perusteella.

152

Neljänneksi Rahbaran Omid Darya Ship Managementin nimi on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin sillä perusteella, että se toimi IRISL:n puolesta ja tarjosi sille olennaisia palveluja, koska se liikennöi ja hallinnoi tiettyä määrää IRISL:n aluksista. Hoopad Darya Shipping Agencyn nimi on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin sillä perusteella, että se toimi IRISL:n puolesta, koska se hallinnoi konttiterminaalitoimintoja Iranissa ja tarjosi alushenkilöstöpalveluja Bandar Abbasissa IRISL:n puolesta.

153

Rahbaran Omid Darya Ship Managementin osalta kantajat myöntävät, että se tarjoaa tiettyjä palveluja tietylle määrälle IRISL:lle kuuluvia aluksia, mutta ne kiistävät näiden palvelujen ”olennaisuuden”.

154

Hoopad Darya Shipping Agencyn osalta kantajat myöntävät, että se suorittaa IRISL:lle kuuluville aluksille varastointitoimintoja ja että se toimii viimeksi mainitun puolesta, mutta ne kiistävät näiden palvelujen ”olennaisen” luonteen.

155

Riittää, kun todetaan, että Rahbaran Omid Darya Ship Managementin ja Hoopad Darya Shipping Agencyn osalta kantajat eivät kiistä viimeksi mainittujen toimivan IRISL:n puolesta, tai ne tunnustavat sen nimenomaisesti.

156

Se, että nämä yhteisöt toimivat IRISL:n puolesta, on riittävä peruste niiden nimien uudelleen merkitsemiselle riidanalaisiin luetteloihin IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevan kriteerin perusteella.

157

Väitteet, joilla on tarkoitus kiistää näiden yhteisöjen IRISL:lle tarjoamien palvelujen ”olennainen” luonne, ovat tehottamia, varsinkin mitä tulee Hoopad Darya Shipping Agencyyn, jonka osalta olennaisten palvelujen tarjoaminen ei ole peruste sen nimen uudelleen merkitsemiselle riidanalaisiin luetteloihin.

158

Siitä kantajien väitteestä, että kyseiset kaksi yhteisöä ovat vaihtaneet yhtiönimeä, on todettava, että ne eivät selitä, missä määrin tämä tieto olisi merkityksellinen niiden perusteiden horjuttamiseksi, joihin neuvosto on tukeutunut merkitäkseen niiden nimen uudelleen riidanalaisiin luetteloihin.

159

Neuvosto on siis perustellusti merkinnyt Rahbaran Omid Darya Ship Managementin ja Hoopad Darya Shipping Agencyn riidanalaisiin luetteloihin IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevien kriteerien perusteella.

160

Viidenneksi Irano Misr Shipping on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin sillä perusteella, että se tarjosi olennaisia palveluja IRISL:lle viimeksi mainitun edustajana Egyptissä.

161

Kantajat väittävät, että Irano Misr Shipping toimii IRISL:n edustajana ja tarjoaa sille tiettyjä palveluja, mutta ne kiistävät, että nämä palvelut olisivat ”olennaisia”.

162

Tästä riittää, kun todetaan, että tämä yhteisö harjoittaa IRISL:n edustajana Egyptissä toimintoja, jotka ovat välttämättömiä IRISL:n kuljetustoiminnoille kyseisessä maassa. Kantajat eivät siis voi kiistää sitä, että se tarjoaa toimintansa puitteissa olennaisia palveluja IRISL:lle.

163

Vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen kantajat ovat ilmoittaneet, että kyseisen yhteisön IRISL:lle tarjoamiin palveluihin kuuluivat muun muassa miehistön vaihto, alusten rantautuminen tai konossementtien antaminen, jotka ovat olennaisia palveluja merikuljetusyhtiön toiminnassa.

164

Neuvosto on siis perustellusti merkinnyt Irano Misr Shippingin nimen riidanalaisiin luetteloihin IRISL:ään yhteydessä olevia yhteisöjä koskevien kriteerien perusteella.

165

Edellä esitetystä seuraa, että toinen kanneperuste on hylättävä.

166

Kantajat toteavat, että nyt käsiteltävässä asiassa neuvosto oli ilmoittanut niille aikeestaan merkitä niiden nimet uudelleen luetteloihin ja tämän perustana olevista perusteista antaen niille lyhyen määräajan huomautusten esittämiseen. Neuvosto on niiden mukaan kuitenkin loukannut niiden puolustautumisoikeuksia.

167

Ensinnäkin neuvosto oli kantajien mukaan ilmoittanut seikat, joihin se tukeutui, vasta uudelleen merkitsemisestä annetun päätöksen tekemisen jälkeen, joten oli liian myöhäistä, että kantajat olisivat voineet esittää huomautuksia, ja neuvosto ottaa ne huomioon. Neuvosto ei myöskään ollut ilmoittanut, millä perusteella oli oikeutettua merkitä riidanalaisiin luetteloihin kantajien nimet uudelleen marraskuussa 2013, eikä se ollut ottanut huomioon niiden huomautuksia eikä selittänyt, mistä syistä se hylkäsi ne. Kantajat lisäävät, että se, että niiden huomautukset eivät sisälly asiakirjoihin, jotka neuvosto on tutkinut uudelleenmerkitsemistä koskevan päätöksensä perusteeksi, merkitsee, ettei se ole ottanut niitä huomioon. Lopuksi koska neuvosto ilmoitti IRISL:n nimen uudelleen merkitsemisen syyt vasta 27.11.2013 päivätyssä kirjeessään eli päätöksen 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 1203/2013 antamisen jälkeen, nämä syyt eivät ole merkityksellisiä. Neuvoston olisi pitänyt sallia IRISL:n esittää huomautuksensa tähän kirjeeseen sisältyneistä väitteistä ja sen olisi pitänyt sisällyttää ne perusteisiin, joiden perusteella sen nimi merkittiin uudelleen päätöksessä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksessa N:o 1203/2013 oleviin riidanalaisiin luetteloihin.

168

Aluksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien ja erityisesti kuulluksi tulemista koskevan oikeuden kunnioittaminen menettelyssä, jota käydään jotakin yhteisöä vastaan ja jonka päätteeksi voidaan tehdä tälle vastainen toimi, on unionin oikeuden perustavanlaatuinen periaate, jota on noudatettava, vaikka kyseessä olevasta menettelystä ei olisi annettu mitään sääntöjä (ks. tuomio 14.10.2009, Bank Melli Iran v. neuvosto, T‑390/08, EU:T:2009:401, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

169

Yhtäältä puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaate edellyttää, että asianomaiselle yhteisölle annetaan tiedoksi sitä vastaan esitetyt seikat, joita on käytetty sille vastaisen toimen perustelemiseen. Toisaalta sille on annettava mahdollisuus esittää tehokkaasti kantansa kyseisistä seikoista (ks. tuomio 6.9.2013, Bank Melli Iran v. neuvosto, T‑35/10 ja T‑7/11, EU:T:2013:397, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

170

Annettaessa päätös, jolla henkilön tai yhteisön nimi säilytetään rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden tai yhteisöjen luettelossa, neuvoston on kunnioitettava kyseisen henkilön tai yhteisön oikeutta tulla kuulluksi ennen päätöksen antamista, jos päätöksessä, jolla niiden nimi säilytetään kyseisessä luettelossa, vedotaan niiden suhteen uusiin seikkoihin eli seikkoihin, joita ei mainita alkuperäisessä päätöksessä, jolla niiden nimi kirjattiin kyseiseen luetteloon (tuomio 18.6.2015, Ipatau v. neuvosto, C‑535/14 P, EU:C:2015:407, 26 kohta).

171

On myös huomautettava, että silloin, kun asianomaiselle yhteisölle on ilmoitettu riittävän tarkat tiedot, joiden avulla se voi tehokkaasti ilmaista kantansa neuvoston sitä vastaan esittämistä seikoista, puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskeva periaate ei merkitse sitä, että kyseisellä toimielimellä on velvollisuus antaa oma-aloitteisesti mahdollisuus tutustua asiaan liittyviin asiakirjoihin. Neuvoston on annettava oikeus tutustua kaikkiin hallinnollisiin asiakirjoihin, jotka eivät ole luottamuksellisia ja jotka koskevat kyseessä olevaa toimenpidettä, ainoastaan asianomaisen pyynnöstä (ks. tuomio 6.9.2013, Bank Melli Iran v. neuvosto, T‑35/10 ja T‑7/11, EU:T:2013:397, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

172

Tehokkaan oikeussuojan periaatteesta on muistutettava, että tämä periaate on unionin oikeuden yleinen periaate, joka tänä päivänä ilmaistaan perusoikeuskirjan 47 artiklassa. Tämä periaate merkitsee, että unionin viranomainen, joka antaa toimen, jossa kohdistetaan johonkin henkilöön tai yhteisöön rajoittavia toimenpiteitä, on velvollinen ilmoittamaan tämän toimen perusteet mahdollisuuksien mukaan joko sinä ajankohtana, jona toimi annetaan, tai ainakin niin pian kuin mahdollista tämän jälkeen, jotta nämä henkilöt tai yhteisöt voivat määräajassa käyttää kanneoikeuttaan (ks. vastaavasti tuomio 16.11.2011, Bank Melli Iran v. neuvosto, C‑548/09 P, EU:C:2011:735, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

173

Nyt käsiteltävässä asiassa on muistutettava, että neuvosto on joko 22.10. tai 30.10.2013 päivätyllä kirjeellään ilmoittanut kantajille perusteet, joiden vuoksi se aikoi merkitä niiden nimet uudelleen riidanalaisiin luetteloihin, sekä ne tosiseikat, joiden perusteella sen mukaan kukin kantajista täytti päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan b ja e alakohdassa tarkoitetut kriteerit (ks. edellä 13 ja 14 kohta).

174

Toisin kuin kantajat väittävät, neuvosto on näillä kirjeillään ilmoittanut niille perusteet ja oikeudelliset perustelut niiden nimien uudelleen merkitsemiselle riidanalaisiin luetteloihin ennen päätöksen 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 1203/2013 antamista. Näissä kirjeissä neuvosto on myös antanut niille määräajan huomautusten esittämistä varten.

175

Lisäksi on todettava kantajien lailla, että niiden nimien uudelleen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin perustui samoihin tosiseikkoihin kuin ensimmäinen merkitseminen eli IRISL:n osalta kolmeen tapaukseen, jotka liittyivät sotatarvikkeiden kuljetukseen, ja muiden kantajien osalta niiden yhteyteen IRISL:n kanssa.

176

Kantajat ovat joko 15.11. tai 19.11.2013 päivätyissä kirjeissä (ks. edellä 15 ja 16 kohta) esittäneet yksityiskohtaisesti huomautuksensa neuvoston esiin tuomista tosiseikoista. Niillä on siis ollut mahdollisuus ilmaista kantansa neuvoston niitä vastaan esittämistä seikoista.

177

Neuvosto vastasi 27.11.2013 päivätyillä kirjeillään erityisesti kantajien huomautuksiin ja hylkäsi niiden väitteet. Kantajat väittävät siis virheellisesti, että neuvosto ei ole ottanut huomioon niiden huomautuksia eikä selittänyt syitä niiden hylkäämiselle.

178

Kantajat väittävät myös virheellisesti, että koska niiden huomautukset eivät sisälly neuvoston asiakirja-aineistoon, tämä merkitsee, että viimeksi mainittu ei ole ottanut niitä huomioon uudelleen merkitsemistä koskevan päätöksen antamiseksi. Niiden seikkojen lisäksi, joita neuvostolla oli esittää kantajia vastaan sen asiakirja-aineistoon sisältyvien uudelleen merkitsemistä koskevien päätösten perustelemiseksi, viimeksi mainittu toimitti kantajille 27.11.2013 päivätyillä kirjeillä selitykset siitä, minkä vuoksi niiden huomautukset eivät horjuttaneet näitä päätöksiä.

179

Lisäksi toisin kuin kantajat väittävät, 27.11.2013 päivätyt neuvoston kirjeet eivät sisällä niiden nimien uudelleen merkitsemistä riidanalaisiin luetteloihin koskevan päätöksen tueksi uusia perusteita, jotka eroaisivat niistä, jotka sisältyvät joko 22.10. tai 30.10.2013 päivättyihin kirjeisiin ja jotka on annettu tiedoksi ennen uudelleen merkitsemisestä näihin luetteloihin annettua päätöstä. Neuvoston selityksiä kantajien huomautuksiin vastaamiseksi ei voida rinnastaa niiden luetteloon merkitsemisen oikeuttamiseksi esitettyihin uusiin perusteisiin.

180

Lopuksi on todettava, että neuvosto on 27.11.2013 päivätyillä kirjeillään ilmoittanut kantajille vastauksena niiden pyyntöön saada tutustua asiakirja-aineistoon asiakirjat, joihin se tukeutui merkitäkseen niiden nimet uudelleen riidanalaisiin luetteloihin (ks. edellä 21 ja 22 kohta). Edellä 171 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti neuvostolla ei ollut velvollisuutta antaa niille spontaanisti näitä asiakirjoja tiedoksi ennen uudelleen merkitsemistä koskevaa päätöstä.

181

Edellä todetun perusteella neuvosto ei ole loukannut kantajien puolustautumisoikeuksia, ja kolmas kanneperuste on hylättävä.

182

Kantajat väittävät, että 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta niillä oli oikeus odottaa, ettei niiden nimiä merkitä uudelleen riidanalaisiin luetteloihin neuvoston esittämien uusien väitteiden tai uuden näytön puuttuessa. Merkitsemällä niiden nimet uudelleen luetteloon neuvosto on kantajien mukaan loukannut luottamuksensuojan periaatetta, oikeusvarmuuden periaatetta, oikeusvoimaperiaatetta, ne bis in idem ‑periaatetta sekä syrjintäkiellon periaatetta.

183

On muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuinten antamilla kumoamistuomioilla on heti lopullisiksi tultuaan ehdoton oikeusvoimavaikutus. Oikeusvoimavaikutus ei liity ainoastaan tuomioistuimen antamien kumoamistuomioiden tuomiolauselmaan, vaan se ulottuu kyseisen tuomion perusteluihin, jotka ovat tuomion tuomiolauselman välttämätön tuki ja joita ei tämän takia voida erottaa tuomiolauselmasta (ks. tuomio 5.9.2014, Éditions Odile Jacob v. komissio, T‑471/11, EU:T:2014:739, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kumoamistuomio edellyttää siten, että kumotun toimen toteuttaja toteuttaa uuden toimen paitsi noudattaen tuomion tuomiolauselmaa myös ottaen huomioon siihen johtaneet perustelut, jotka ovat sen tarpeellinen tuki, ja huolehtien siitä, ettei uutta toimea rasita kumoamistuomiossa todettu lainvastaisuus (ks. vastaavasti tuomio 6.3.2003, Interporc v. komissio, C‑41/00 P, EU:C:2003:125, 29 ja 30 kohta).

184

Oikeusvoimavaikutus ulottuu ainoastaan niihin tosiasia- ja oikeuskysymyksiin, jotka tuomioistuimen ratkaisulla nimenomaisesti tai väistämättä on ratkaistu (tuomio 19.2.1991, Italia v. komissio, C‑281/89, EU:C:1991:59, 14 kohta). Näin ollen SEUT 266 artikla velvoittaa toimielintä, joka oli päättänyt kumotusta toimesta, ainoastaan siinä laajuudessa kuin on välttämätöntä kumoamistuomion täytäntöönpanon varmistamiseksi. Toimen toteuttanut toimielin voi lisäksi vedota uudessa päätöksessään muihin perusteisiin kuin niihin, joihin se oli perustanut ensimmäisen päätöksensä (ks. vastaavasti tuomio 6.3.2003, Interporc v. komissio, C-41/00 P, EU:C:2003:125, 28–32 kohta).

185

On todettava, että 16.9.2013 annettu tuomio IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) ei ole horjuttanut IRISL:n moititun menettelyn paikkansa pitävyyttä eli kolmea tapausta, jotka viittaavat sen olevan yhteydessä sotatarvikkeiden kuljetukseen turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1747 (2007) 5 kohdan vastaisesti, eikä tähän menettelyyn liittyvää näyttöä. Unionin yleinen tuomioistuin on yksinomaan todennut, että nämä menettelyt eivät yhtäältä olleet riittäviä, jotta voitiin perustella IRISL:n nimen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin sellaisia henkilöitä, jotka ovat auttaneet henkilöä rikkomaan turvallisuusneuvoston päätöslauselman määräyksiä, koskevan kriteerin mukaisesti, eivätkä ne toisaalta merkinneet tukea ydinaseiden levittämiselle sellaisia henkilöitä koskevan kriteerin mukaisesti, jotka antavat tukea Iranin ydinasetoiminnalle.

186

Kriteeri sille, että IRISL:n nimi on merkitty uudelleen riidanalaisiin luetteloihin päätöksellä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksella N:o 1203/2013, eroaa niistä, joita neuvosto on soveltanut 16.9.2013 annetulla tuomiolla IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) kumotuilla toimilla. Toisin kuin kantajat väittävät, neuvosto ei siis ole kiertänyt tätä tuomiota tukeutuessaan uuteen, laillisesti hyväksyttyyn kriteeriin, joka oikeuttaa kantajiin kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet.

187

Kantajien siitä väitteestä, jonka mukaan neuvosto ei voi tukeutua samoihin väitteisiin ja samaan näyttöön kuin kantajien nimet riidanalaisiin luetteloihin ensimmäisen kerran merkittäessä, riittää, kun todetaan, että 16.9.2013 annetussa tuomiossa IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) unionin yleinen tuomioistuin ei ole lausunut siitä kysymyksestä, voidaanko näillä väitteillä ja tällä näytöllä oikeuttaa IRISL:n nimen merkitseminen päätöksellä 2013/497 ja asetuksella N:o 971/2013 käyttöön otetun uuden kriteerin perusteella.

188

Muista kantajista kuin IRISL unionin yleinen tuomioistuin on yksinkertaisesti todennut kyseisen tuomion 77 kohdassa, että vaikka oletettaisiin, että ne olisivat tosiasiallisesti IRISL:n omistuksessa tai sen määräysvallassa taikka toimisivat sen puolesta, tällä seikalla ei voida perustella niihin kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamista ja pysyttämistä, koska IRISL:n ei ole pätevästi todettu tukevan ydinaseiden levittämistä.

189

Koska edellä todetusta johtuu, ettei 16.9.2013 annetusta tuomiosta IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) voida päätellä, että se estäisi neuvostoa merkitsemästä uudelleen IRISL:n nimen riidanalaisiin luetteloihin joillain muilla perusteilla kuin mainitussa tuomiossa tutkituilla, sama pätee muihin kantajiin, joiden nimien uudelleen merkitseminen luetteloihin liittyy IRISL:n nimen uudelleen merkitsemiseen.

190

Tämän vuoksi oikeusvoimaperiaatteen loukkaamista koskeva väite on hylättävä.

191

On muistettava, että mahdollisuus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen on kaikilla henkilöillä, joille unionin toimielimen toiminnan vuoksi on syntynyt perusteltuja odotuksia, jotka perustuvat toimielimen asiassa antamiin täsmällisiin vakuutteluihin. Sen sijaan silloin, kun huolellinen ja harkitseva taloudellinen toimija voi ennakoida sellaisen unionin toimenpiteen toteuttamisen, joka voi vaikuttaa sen etuihin, se ei voi vedota tähän periaatteeseen, kun tällainen toimenpide toteutetaan (tuomio 22.6.2006, Belgia ja Forum 187 v. komissio, C‑182/03 ja C‑217/03, EU:C:2006:416, 147 kohta; tuomio 17.9.2009, komissio v. Koninklijke FrieslandCampina, C‑519/07 P, EU:C:2009:556, 84 kohta ja tuomio 16.12.2010, Kahla Thüringen Porzellan v. komissio, C‑537/08 P, EU:C:2010:769, 63 kohta).

192

Oikeusvarmuuden periaatteesta on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tämä periaate edellyttää, että unionin lainsäädäntö on selvää ja että sen soveltaminen on yksityisten ennakoitavissa (tuomio 22.6.2006, Belgia ja Forum 187 v. komissio, C‑182/03 ja C‑217/03, EU:C:2006:416, 69 kohta ja tuomio 14.10.2010, Nuova Agricast ja Cofra v. komissio, C‑67/09 P, EU:C:2010:607, 77 kohta).

193

Nyt käsiteltävässä asiassa on muistettava, kuten edellä 189 kohdasta ilmenee, että neuvosto voi 16.9.2013 annetun tuomion IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) johdosta päättää merkitä kantajien nimet uudelleen riidanalaisiin luetteloihin. Kyseisen tuomion 81–83 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on pysyttänyt sen päätöksen ja asetuksen, joilla kantajien nimet oli alun perin merkitty riidanalaisiin luetteloihin, vaikutukset muutoksenhaun tekemiselle varatun määräajan päättymiseen saakka mahdollistaakseen sen, että neuvosto voi korjata todetut rikkomiset kohdistamalla tarpeen vaatiessa kantajiin uusia rajoittavia toimenpiteitä.

194

Se kantajien korostama seikka, että neuvosto ei ollut valittanut 16.9.2013 annetusta tuomiosta IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453), ei voi saada niissä aikaan perusteltua toivoa siitä, ettei niiden nimiä merkitä uudelleen riidanalaisiin luetteloihin. Tästä tuomiosta tehdyn valituksen puuttumista ei mitenkään voida tulkita siten, että neuvosto on luopunut kantajien nimien uudelleen merkitsemisestä näihin luetteloihin, varsinkin, kun unionin yleinen tuomioistuin on mainitun tuomion 64 kohdassa nimenomaisesti todennut, että neuvosto voi lainsäätäjänä lisätä niiden tilanteiden määrää, joissa rajoittavia toimenpiteitä voidaan toteuttaa.

195

Tästä seuraa, että kantajat eivät voi johtaa 16.9.2013 annetusta tuomiosta IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453) vakuutusta siitä, että niiden nimiä ei merkitä riidanalaisiin luetteloihin uudelleen kriteerein, jotka eroavat niiden ensimmäisen merkitsemisen perusteena olleista perusteista.

196

Tästä syystä luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamista koskeva väite on hylättävä.

197

Ne bis in idem ‑periaatetta, joka on unionin oikeuden yleinen periaate, jonka noudattamisen unionin tuomioistuimet varmistavat ja jolla kielletään määräämästä samalle henkilölle enemmän kuin kerran seuraamus samasta lainvastaisesta menettelystä saman oikeudellisen intressin suojaamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 7.1.2004, Aalborg Portland ym. v. komissio, C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 338 kohta), sovelletaan, kun lainvastaisesta menettelystä voidaan määrätä seuraamuksia (tuomio 27.9.2012, Italia v. komissio, T‑257/10, ei julkaistu, EU:T:2012:504, 41 kohta).

198

Riittää, kun muistutetaan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan varojen jäädyttämistä koskevat rajoittavat toimenpiteet eivät ole luonteeltaan rikosoikeudellisia (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2007, Sison v. neuvosto, T‑47/03, ei julkaistu, EU:T:2007:207, 101 kohta ja tuomio 7.12.2010, Fahas v. neuvosto, T‑49/07, EU:T:2010:499, 67 kohta). Koska niiden, joita asia koskee, varoja ei ole konfiskoitu rikoksen tuottamana hyötynä vaan jäädytetty turvaamistoimena, nämä toimenpiteet eivät näin ollen ole rikosoikeudellisia seuraamuksia, eikä niihin myöskään sisälly mitään tämän luonteista syytettä (tuomio 11.7.2007, Sison v. neuvosto, T‑47/03, ei julkaistu, EU:T:2007:207, 101 kohta ja tuomio 9.12.2014, Peftiev v. neuvosto, T‑441/11, ei julkaistu, EU:T:2014:1041, 87 kohta).

199

Siten kantajat eivät voi vedota kyseisen periaatteen loukkaamiseen ja tämä väite on hylättävä.

200

Oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate, joka on perustavanlaatuinen oikeusperiaate, kieltää sen, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia kohdellaan eri tavalla tai että erilaisia tapauksia kohdellaan samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida perustella objektiivisesti (tuomio 14.10.2009, Bank Melli Iran v. neuvosto, T‑390/08, EU:T:2009:401, 56 kohta).

201

Riittää, kun todetaan, että kantajat eivät esitä mitään väitettä, jolla ne osoittaisivat, että neuvosto olisi loukannut tätä periaatetta, ja siten tämä väite on jätettävä tutkimatta.

202

Kaikesta edellä todetusta seuraa, että neljäs kanneperuste on hylättävä.

203

Kantajat väittävät, että niiden nimien uudelleen merkitsemisellä riidanalaisiin luetteloihin loukataan perusteettomasti niiden perusoikeuksia, erityisesti niiden omaisuudensuojaa ja oikeutta maineen kunnioittamiseen. Niiden nimien uudelleen merkitsemisellä riidanalaisiin luetteloihin päätöksellä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksella N:o 1203/2013 annetaan ymmärtää, että ne tukevat ydinaseiden levittämistä tai että ne ovat siihen yhteydessä, toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin on katsonut 16.9.2013 antamassaan tuomiossa IRISL (T‑489/10, EU:T:2013:453). Neuvosto ei ole kantajien mukaan täsmentänyt päätöksessä 2013/685 eikä täytäntöönpanoasetuksessa N:o 1203/2013, miltä osin päätös merkitä niiden nimet uudelleen luetteloihin olisi tästä lähtien oikeutettua legitiimin tavoitteen perusteella ja oikeasuhteista tähän tavoitteeseen nähden. Päätöksessä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksessa N:o 1203/2013 viitataan vuoden 2009 tapauksiin ilman yhteyttä Iranin ydinaseohjelman lopettamista koskevaan tavoitteeseen, eikä niissä mainita tämänhetkistä syytä, joka oikeuttaisi uudelleen merkitsemistä koskevan päätöksen.

204

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeudet, joihin kantajat vetoavat, eli omaisuudensuoja ja oikeus maineen kunnioittamiseen, eivät ole unionin oikeudessa absoluuttisia. Näin ollen näiden oikeuksien käyttämistä voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia unionin tavoitteita eikä niillä puututa näihin oikeuksiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojattujen oikeuksien keskeistä sisältöä (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2012, Al-Aqsa v. neuvosto ja Alankomaat v. Al-Aqsa, C‑539/10 P ja C‑550/10 P, EU:C:2012:711, 121 kohta ja tuomio 25.6.2015, Iranian Offshore Engineering & Construction v. neuvosto, T‑95/14, EU:T:2015:433, 59 kohta).

205

Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan suhteellisuusperiaate kuuluu unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin, ja se edellyttää, että kyseessä olevan säännöstön legitiimit tavoitteet ovat toteutettavissa unionin oikeuden säännöksessä säädettyjen keinojen avulla ja että näillä keinoilla ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi (tuomio 15.11.2012, Al-Aqsa v. neuvosto ja Alankomaat v. Al-Aqsa, C‑539/10 P ja C‑550/10 P, EU:C:2012:711, 122 kohta ja tuomio 25.6.2015, Iranian Offshore Engineering & Construction v. neuvosto, T‑95/14, EU:T:2015:433, 60 kohta).

206

Pitää tosin paikkansa, että kantajien oikeuksia on rajoitettu tietyssä määrin niihin kohdistuvilla rajoittavilla toimenpiteillä, koska ne eivät muun muassa voi määrätä mahdollisesti unionin alueella sijaitsevista varoistaan tai sen kansalaisten hallussa olevista varoista tai siirtää varojaan unioniin muutoin kuin erityisen luvan perusteella. Samoin kantajiin kohdistuvat toimenpiteet voivat mahdollisesti aiheuttaa niiden kumppaneiden tai asiakkaiden taholta tiettyä epäluuloa tai luottamuspulaa.

207

Edellä 65–77 kohdasta ilmenee kuitenkin yhtäältä, että neuvoston soveltamat kriteerit vastaavat päätöksen 2010/413 ja asetuksen N:o 267/2012 mukaisia tavoitteita ydinaseiden levittämisen estämisestä, ja edellä 116–164 kohdasta ilmenee, että neuvosto on perustellusti merkinnyt kantajien nimet uudelleen riidanalaisiin luetteloihin näiden kriteerien perusteella. Näin ollen tästä uudelleen merkitsemisestä johtuvia kantajien oikeuksien rajoituksia on pidettävä perusteltuina.

208

Toisaalta kantajille niiden nimien uudelleen merkitsemisestä riidanalaisiin luetteloihin aiheutuvat epämukavuudet eivät ole suhteettomia päätöksellä 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksella N:o 1203/2013 tavoiteltuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämistä koskevaan tavoitteeseen nähden.

209

Lopuksi on vielä huomautettava, että neuvosto ei väitä kantajien itse osallistuneen ydinaseiden levittämiseen. Kantajia itseään ei siis ole yhdistetty menettelyyn, joka vaarantaa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden, minkä vuoksi niihin kohdistuvan epäluottamuksen aste on alhaisempi.

210

Tästä johtuu, että kantajien nimien uudelleen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin ei aiheuta niiden omaisuudensuojaan ja niiden maineen kunnioittamiseen kohdistuvaa suhteetonta loukkausta.

211

Näin ollen viides kanneperuste on hylättävä.

212

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kanne asiassa T‑87/14 on hylättävä kokonaisuudessaan.

213

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

214

Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan nojalla toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista kuluistaan.

215

Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan neuvoston oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti.

216

Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

Asian tausta

Oikeudenkäynti ja asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

1. Asia T‑14/14

Päätöksen 2013/497 osittaista kumoamista koskeva vaatimus

Asetuksen N:o 971/2013 osittaista kumoamista koskeva vaatimus

2. Asia T‑87/14

Lainvastaisuusväite

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee oikeudellisen perustan puuttumista

– IRISL

– Muut kantajat

Toinen kanneperuste, joka koskee kantajien luottamuksensuojan rikkomista sekä oikeusvarmuuden periaatteen, ne bis in idem ‑periaatteen ja oikeusvoimaperiaatteen loukkaamista

Kolmas kanneperuste, joka koskee harkintavallan väärinkäyttöä

Neljäs kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista

Viides kanneperuste, joka koskee perusoikeuksien loukkaamista, erityisesti omaisuudensuojan ja maineen kunnioittamisen oikeuden loukkaamista

Päätöksen 2013/685 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 1203/2013 kumoamista koskeva vaatimus siltä osin kuin nämä toimet koskevat kantajia

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee oikeudellisen perustan puuttumista

Toinen kanneperuste, joka koskee neuvoston tekemiä ilmeisiä arviointivirheitä

– IRISL

– Muut kantajat

Kolmas kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista

Neljäs kanneperuste, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen, oikeusvarmuuden periaatteen, oikeusvoimaperiaatteen, ne bis in idem ‑periaatteen ja syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista

– Oikeusvoimaperiaatteen loukkaaminen

– Luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteen rikkominen

– Ne bis in idem ‑periaatteen loukkaaminen

– Syrjintäkiellon periaatteen loukkaaminen

Viides kanneperuste, joka koskee perusoikeuksien loukkaamista, erityisesti omaisuudensuojan ja maineen kunnioittamista koskevan oikeuden loukkaamista, sekä suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

Oikeudenkäyntikulut