12.5.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 142/24

1)

Onko jäsenvaltion antama sellainen syrjimätön säädös SEUT 56 artiklan mukainen, jossa korotetaan yhdellä oikeustoimella ja ilman siirtymäaikaa pelisaleissa harjoitettavasta raha-automaattitoiminnasta maksettavan välittömän veron, niin sanotun rahapeliveron, määrä viisinkertaiseksi aiempaan verrattuna ja säädetään lisäksi prosentuaalisesta rahapeliverosta siten, että sillä rajoitetaan pelisaleissa rahapelitoimintaa harjoittavien toimijoiden toimintaa?

2)

Voidaanko SEUT 34 artiklaa tulkita siten, että sen soveltamisalaan kuuluu jäsenvaltion antama sellainen syrjimätön säädös, jossa yhdellä oikeustoimella ja ilman siirtymäaikaa korotetaan pelisaleissa harjoitettavasta raha-automaattitoiminnasta maksettavan välittömän veron, niin sanotun rahapeliveron, määrä viisinkertaiseksi aiempaan verrattuna ja säädetään lisäksi prosentuaalisesta rahapeliverosta siten, että tämä rajoittaa rahapeliautomaattien tuontia Unkariin Euroopan unionin alueelta?

3)

Mikäli ensimmäiseen ja/tai toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, voiko jäsenvaltio vedota yksinomaan julkisen talouden rahoitusaseman vakauttamiseen, kun [kyseessä ovat] SEUT 36 artiklan, SEUT 52 artiklan 1 kohdan ja SEUT 61 artiklan soveltaminen tai pakottavat syyt?

4)

Mikäli ensimmäiseen ja/tai toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko huomioon otettava yleiset oikeusperiaatteet ja SEU 6 artiklan 3 kohta, kun tarkastellaan jäsenvaltion asettamia rajoituksia ja verosäännökseen sopeutumiselle annettavaa aikaa?

5)

Mikäli ensimmäiseen ja/tai toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko [yhdistetyissä asioissa C-46/93 ja C-48/93,] Brasserie du Pêcheur [5.3.1996 annettua tuomiota] tulkittava siten, että jäsenvaltion korvausvastuu voi perustua SEUT 34 artiklan ja/tai SEUT 56 artiklan rikkomiseen siitä syystä, että kyseisistä määräyksistä aiheutuu niiden välittömän vaikutuksen vuoksi oikeuksia jäsenvaltioiden yksittäisille henkilöille?

6)

Voidaanko direktiiviä 98/34/EY (1) tulkita siten, että jäsenvaltion verotusta koskeva säädös, jolla korotetaan kerralla viisinkertaiseksi pelisaleissa harjoitettavasta raha-automaattitoiminnasta maksettavan välittömän veron, niin sanotun rahapeliveron, määrä ja säädetään lisäksi prosentuaalisesta verosta, on katsottava ”tekniseksi määräykseksi, jota noudatetaan tosiasiallisesti”?

7)

Mikäli kuudenteen kysymykseen vastataan myöntävästi, voivatko jäsenvaltion yksittäiset henkilöt vedota kyseistä jäsenvaltiota vastaan siihen, että tämä on rikkonut direktiivin 98/34/EY 8 artiklan 1 kohtaa ja/tai 9 artiklan 1 kohtaa ja laiminlyönyt näin velvollisuutensa, mistä syntyy korvausvastuu, [toisin sanoen] onko kyseisen direktiivin tarkoitus antaa oikeuksia yksilöille? Mitä seikkoja kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon ratkaistessaan, onko vastaaja tehnyt riittävän ilmeisen rikkomuksen, ja minkä tyyppinen korvausvaatimus tällaisen rikkomuksen perusteella voidaan esittää?

1)

Onko jäsenvaltion antama sellainen syrjimätön säädös SEUT 56 artiklan mukainen, jolla on välitön oikeusvaikutus ja jolla kielletään raha-automaattitoiminnan harjoittaminen pelisaleissa, ilman että asianomaisille rahapelitoiminnan harjoittajille annetaan siirtymä- tai sopeutumisaikaa tai tarjotaan asianmukaista korvausta, ja säädetään samalla pelikasinoiden yksinoikeudesta raha-automaattitoiminnan harjoittamiseen?

2)

Voidaanko SEUT 34 artiklaa tulkita siten, että sekin on katsottava merkitykselliseksi ja sovellettavaksi tilanteessa, jossa jäsenvaltio antaa syrjimättömän säädöksen, jolla ei kielletä suoraan rahapeliautomaattien tuontia Euroopan unionin alueelta mutta rajoitetaan rahapeliautomaattien tosiasiallista käyttöä ja rahapelitoiminnan tosiasiallista harjoittamista tai kielletään tällainen kokonaan rahapelitoiminnan järjestämisen kautta antamatta kyseisille rahapelitoiminnan harjoittajille mahdollisuutta harjoittaa tällaista toimintaa siirtymä- tai sopeutumiskauden ajan tai tarjoamatta korvauksia?

3)

Mikäli ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, mitä arviointiperusteita kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon ratkaistessaan, onko rajoitus välttämätön, asianmukainen ja oikeasuhtainen, kun [kyseessä ovat] SEUT 36 artiklan, SEUT 52 artiklan 1 kohdan ja SEUT 61 artiklan soveltaminen tai pakottavat syyt?

4)

Mikäli ensimmäiseen ja/tai toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko huomioon otettava yleiset oikeusperiaatteet ja SEU 6 artiklan 3 kohta, kun tarkastellaan jäsenvaltion säätämiä kieltoja ja sopeutumisajan antamista? Onko huomioon otettava omaisuudensuojaa sekä ilman korvausta tapahtuvan omaisuuden pois ottamisen kiellon kaltaiset perusoikeudet, kun tarkastellaan nyt käsiteltävässä asiassa asetettuja rajoituksia ja, mikäli on, millä tavalla?

5)

Mikäli ensimmäiseen ja/tai toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko [yhdistetyissä asioissa C-46/93 ja C-48/93,] Brasserie du Pêcheur[, 5.3.1996 annettua tuomiota] tulkittava siten, että jäsenvaltion korvausvastuu voi perustua SEUT 34 artiklan ja/tai SEUT 56 artiklan rikkomiseen siitä syystä, että kyseisistä määräyksistä aiheutuu niiden välittömän vaikutuksen vuoksi oikeuksia jäsenvaltioiden yksittäisille henkilöille?

6)

Voidaanko direktiiviä 98/34/EY tulkita siten, että jäsenvaltion antama säädös, jolla rajataan raha-automaattitoiminnan harjoittaminen pelikasinoihin ja kielletään sen harjoittaminen pelisaleissa, voidaan katsoa ”muuksi vaatimukseksi”?

7)

Mikäli kuudenteen kysymykseen vastataan myöntävästi, voivatko jäsenvaltion yksittäiset henkilöt vedota kyseistä jäsenvaltiota vastaan siihen, että jäsenvaltio on rikkonut direktiivin 98/34/EY 8 artiklan 1 kohtaa ja/tai 9 artiklan 1 kohtaa ja laiminlyönyt näin velvollisuutensa, mistä syntyy korvausvastuu? Mitä seikkoja kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon ratkaistessaan, onko vastaaja tehnyt riittävän ilmeisen rikkomuksen, ja minkä tyyppinen korvausvaatimus tällaisen rikkomuksen perusteella voidaan esittää?

8)

Onko sovellettava unionin oikeuden periaatetta, jonka mukaan jäsenvaltioilla on velvollisuus korvata yksittäisille henkilöille jäsenvaltiosta johtuvista unionin oikeuden rikkomisista aiheutuvat vahingot myös siinä tapauksessa, että jäsenvaltiolla on yksinomainen toimivalta annetun säädöksen alalla? Voidaanko tilanteessa käyttää ohjenuorana myös perusoikeuksia sekä jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen perustuvia yleisiä oikeusperiaatteita?