—

Firma Ernst Kollmer Fleischimport und ‑export, edustajanaan Rechtsanwalt D. Ehle,

—

Kreikan hallitus, asiamiehinään I. Chalkias ja E. Leftheriotou,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Baquero Cruz, P. Rossi ja B. Eggers,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta 18.12.1995 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 2988/95 (EYVL L 312, s. 1) 1 artiklan 2 kohdan ja 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa kantajana on Firma Ernst Kollmer Fleischimport und ‑export ja vastaajana Hauptzollamt Hamburg-Jonas (Hamburg-Jonasin päätullitoimipaikka, jäljempänä Hauptzollamt) ja jossa on kyse vientitukien palauttamisesta.

3

Asetuksen N:o 2988/95 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamiseksi annetaan yleinen säännöstö yhteisön oikeuteen kohdistuvia väärinkäytöksiä [koskevista] yhtenäisistä tarkastuksista sekä hallinnollisista toimenpiteistä ja seuraamuksista.

2.   Väärinkäytösten tunnusmerkit toteuttaa jokainen yhteisön oikeuden säännöksen tai määräyksen rikkominen, joka johtuu taloudellisen toimijan teosta tai laiminlyönnistä ja jonka tuloksena on tai voisi olla vahinko yhteisöjen yleiselle talousarviolle tai yhteisöjen hoidossa oleville talousarvioille, joko suoraan yhteisöjen puolesta kannettujen omien varojen vähenemisen tai lakkaamisen taikka perusteettoman menon takia.”

4

Asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Seuraamusmenettelyn vanhentumisaika on neljä vuotta 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta väärinkäytöksestä [oikeammin: tarkoitetun väärinkäytöksen tapahtumisesta]. Alakohtaisissa säännöstöissä voidaan kuitenkin säätää lyhyemmästä määräajasta, joka ei saa olla kolmea vuotta lyhyempi.

Jatkuvien tai toistuvien väärinkäytösten osalta vanhentumisaika alkaa kulua siitä päivästä, jona väärinkäyttö on päättynyt. – –

– –”

5

Mainitun asetuksen 4 artikla koskee hallinnollisia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on perusteettomasti saatujen etuuksien palauttaminen. Saman asetuksen 5 artiklassa säädetään hallinnollisista seuraamuksista, jotka voivat seurata tahallisista tai huolimattomuudesta johtuvista väärinkäytöksistä.

6

Maataloustuotteiden vientituen maksamisesta ennakolta 4.3.1980 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 565/80 (EYVL L 62, s. 5), sellaisena kuin se oli ennen sen kumoamista maataloustuotteita koskevien vientitukien ennakkomaksun lakkauttamisesta 20.11.2006 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1713/2006 (EUVL L 321, s. 11), 5 artiklan 1 kohdan mukaan ”vientitukea vastaava määrä maksetaan asianomaisen pyynnöstä välittömästi, kun tuotteet tai tavarat on asetettu tullivarastointi- tai vapaa-aluemenettelyyn vietäväksi määrätyn ajan kuluessa”.

7

Kyseisen asetuksen 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa säädettyjen järjestelmien antaman hyödyn ehtona on sellaisen vakuuden asettaminen, jolla varmistetaan maksettua määrää vastaavan summan palauttaminen lisäsummalla korotettuna.

Lukuun ottamatta ylivoimaisia esteitä tämä vakuus menetetään kokonaan tai osittain:

8

Maataloustuotteiden vientitukien järjestelmän soveltamista koskevista yhteisistä yksityiskohtaisista säännöistä 27.11.1987 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 3665/87 (EYVL L 351, s. 1), sellaisena kuin se oli ennen sen kumoamista maataloustuotteiden vientitukijärjestelmän soveltamista koskevista yhteisistä yksityiskohtaisista säännöistä 15.4.1999 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 800/1999 (EYVL L 102, s. 11), 17 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Tuotteen on oltava tuotu sellaisenaan kolmanteen maahan tai johonkin kolmanteen maahan, jolle tuki on säädetty, 12 kuukauden kuluessa vienti-ilmoituksen hyväksymispäivästä – –”

9

Tämän asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Kulutukseen saattamista koskevien tullimuodollisuuksien täyttyminen todistetaan esittämällä:

– –”

10

Hauptzollamt myönsi vuosina 1992 ja 1993 tekemillään päätöksillä pääasian kantajalle vakuutta vastaan vientituen ennakkomaksuja asetuksen N:o 565/80 5 artiklan 1 kohdan ja 6 artiklan mukaisesti. Nämä ennakkomaksut koskivat useita naudanlihaeriä, jotka oli varastoitu vientiä varten.

11

Pääasian kantaja toimitti 10.8.1993 päivätyssä kirjeessä Hauptzollamtille tullaustodistuksen nro 79/239, jonka Jordanian tulliviranomaiset olivat antaneet 9.3.1993. Tässä todistuksessa osoitettiin, että pääasian kantajan viemä naudanlihaerä oli saatettu kulutukseen Jordaniassa. Hauptzollamt vapautti kantajan asettamat vakuudet 30.4.1996 ja 4.3.1998.

12

Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) teki 28.2.–14.3.1998 tarkastuksen, jossa ilmeni, että Jordanian viranomaisten antama tullaustodistus oli kumottu ennen tuontitullien kantamista, ja kyseinen naudanlihaerä oli todellisuudessa viety edelleen Irakiin.

13

Hauptzollamt määräsi 23.9.1999 tekemällään päätöksellä 103 289,89 euron perimisestä takaisin. Pääasian kantajan takaisinperimispäätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen johdosta tämä summa alennettiin 59545,70 euroksi 26.9.2011 tehdyllä päätöksellä. Oikaisuvaatimus hylättiin muilta osin 23.1.2012 tehdyllä päätöksellä.

14

Pääasian kantaja nosti 5.2.2012 Finanzgericht Hamburgissa kanteen, jossa se vaati kolmen edellä mainitun päätöksen kumoamista. Se väitti, että palautuksensaantioikeus on vanhentunut. Sen mukaan asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan nojalla vanhentumisaika ei ala vakuuden vapauttamisesta vaan väärinkäytöksen tapahtumisesta. Tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa nimittäin sidotaan väärinkäytöksen käsite taloudellisen toimijan tekoon tai laiminlyöntiin. Näin ollen perustaksi on otettava Jordanian viranomaisten antaman tullaustodistuksen toimittamispäivä eli 10.8.1993, kun määritetään, onko perusteettoman edun palautuksensaantioikeus vanhentunut.

15

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on taipuvainen katsomaan, että vanhentumisajan kuluminen alkaa vahingon tapahtumisajankohdasta riippumatta taloudellisen toimijan teosta tai laiminlyönnistä, joka merkitsee unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen rikkomista. Tällainen tulkinta seuraa sen mukaan asetuksen N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohdan ja 3 artiklan 1 kohdan sanamuodosta. Yhtäältä tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdan sanamuodosta käy nimittäin ilmi, että unionin lainsäätäjä, joka on käyttänyt konditionaalia tätä säännöstä laadittaessa, ei liitä väärinkäytöksen käsitettä vahingon tapahtumiseen, koska taloudellisen toimijan toimintaa voidaan pitää väärinkäytöksenä silloinkin, kun se ”voisi” aiheuttaa vahinkoa unionin talousarviolle. Toisaalta mainitun asetuksen 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuodosta, jossa viitataan ”väärinkäytöksen tapahtumiseen, johtuu, ettei unionin lainsäätäjä ole tarkoittanut liittää vanhentumisajan kulumisen alkamista väärinkäytöksen ”ilmenemiseen” vaan ”tapahtumiseen” ja siten taloudellisen toimijan toimintaan, jota on pidettävä unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen rikkomisena.

16

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin, että tapauksissa, joissa unionin oikeuden säännösten rikkominen havaitaan vasta vahingon tapahduttua, kysymystä vanhentumisajan alkamisen määrittämisestä voitaisiin arvioida eri tavalla. Voitaisiin nimittäin katsoa, että asetuksen N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu väärinkäytöksen käsite edellyttää kahden edellytyksen täyttymistä, nimittäin yhtäältä taloudellisen toimijan toimintaa ja toisaalta siitä aiheutuvaa vahinkoa.

17

Mikäli asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu vanhentumisaika alkaa kulua vasta vahingon tapahtumisesta, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, syntyykö asetuksen N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vahinko jo vientitukea vastaavan ennakkomaksun maksamisella vai vasta vientituen lopullisen myöntämisen päivänä vakuuden vapauttamisella.

18

Tässä tilanteessa Finanzgericht Hamburg on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä kysymyksellään, onko sellaisessa tilanteessa, josta on kyse pääasiassa ja jossa unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen rikkominen todetaan vasta vahingon tapahtumisen jälkeen, asetuksen N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohtaa ja 3 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa tulkittava siten, että vanhentumisaika alkaa kulua siitä päivästä, jona vahinko unionin talousarviolle tai sen hoidossa oleville talousarvioille tapahtui, vai alkaako tämä määräaika kulua tästä päivästä riippumatta siitä taloudellisen toimijan teosta tai laiminlyönnistä, joka merkitsee unionin oikeuden rikkomista.

20

Aluksi on yhtäältä muistettava, että mikäli sellaista unionin alakohtaista sääntelyä tai kansallista sääntelyä ei ole, jossa säädettäisiin erityisestä vanhentumisjärjestelmästä, asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä neljän vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan väärinkäytöksiin, jotka vahingoittavat unionin taloudellisia etuja (ks. vastaavasti tuomio Pfeifer & Langen, C‑564/10, EU:C:2012:190, 39 kohta ja 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

21

Toisaalta on todettava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohtaa sovelletaan käsiteltävässä tapauksessa, vaikka pääasiassa kyseessä olevat tosiseikat koskevat vuosia 1992 ja 1993. Yhteisöjen tuomioistuin on nimittäin jo todennut, että tässä säännöksessä säädettyä vanhentumisaikaa sovelletaan ennen kyseisen asetuksen voimaantuloa tapahtuneisiin väärinkäytöksiin (ks. vastaavasti tuomio Josef Vosding Schlacht-, Kühl- und Zerlegebetrieb ym., C‑278/07–C‑280/07, EU:C:2009:38, 34 kohta).

22

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännösten, käsiteltävässä asiassa asetuksen N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohdan ja 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan, ulottuvuuden määrittämiseksi on otettava huomioon samanaikaisesti niiden sanamuoto, asiayhteys ja tavoitteet (tuomio Angerer, C‑477/13, EU:C:2015:239, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

23

Asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuodon mukaan seuraamusmenettelyn vanhentumisaika on neljä vuotta väärinkäytöksen tapahtumisesta. Tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa väärinkäytöksen käsite määritetään jokaiseksi unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen rikkomiseksi, joka johtuu taloudellisen toimijan teosta tai laiminlyönnistä ja jonka tuloksena on tai voisi olla vahinko unionin yleiselle talousarviolle tai sen hoidossa oleville talousarvioille.

24

Väärinkäytöksen tapahtuminen, josta vanhentumisaika alkaa kulua, edellyttää näin ollen kahden edellytyksen täyttymistä eli taloudellisen toimijan tekoa tai laiminlyöntiä, jolla rikotaan unionin oikeutta, sekä vahinkoa tai mahdollista vahinkoa unionin talousarviolle.

25

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa unionin oikeuden rikkominen on havaittu vahingon tapahtumisen jälkeen, vanhentumisaika alkaa kulua väärinkäytöksen tapahtumisesta eli siitä hetkestä, jona sekä unionin oikeuden rikkomista merkitsevä taloudellisen toimijan teko tai laiminlyönti että unionin talousarviolle tai sen hoidossa oleville talousarvioille aiheutunut vahinko tapahtuivat.

26

Tällainen päätelmä noudattaa asetuksen N:o 2988/95 tavoitetta, sillä asetuksella pyritään sen 1 artiklan 1 kohdan nojalla suojaamaan unionin taloudellisia etuja. Dies a quo on nimittäin sen tapahtuman, joka tapahtuu viimeisenä, ajankohta, eli joko vahingon tapahtumisen ajankohta, kun vahinko realisoituu unionin oikeuden rikkomista merkitsevän teon tai laiminlyönnin jälkeen, tai kyseisen teon tai laiminlyönnin ajankohta, kun asianomainen etu on myönnetty ennen kyseistä tekoa tai laiminlyöntiä. Tällä tavoin helpotetaan unionin taloudellisten etujen suojaamisen tavoitteen saavuttamista.

27

Tätä päätelmää ei myöskään kyseenalaisteta Kreikan hallituksen väitteellä, jonka mukaan dies a quo olisi se päivä, jona toimivaltaiset viranomaiset havaitsevat väärinkäytöksen. Tämä väite on nimittäin vastoin unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan päivä, jona kansalliset viranomaiset ovat saaneet tiedon väärinkäytöksestä, on vailla merkitystä vanhentumisajan alkamisajankohdan kannalta (tuomio Pfeifer & Langen, C‑52/14, EU:C:2015:381, 67 kohta).

28

Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan hallinnolla on yleinen velvollisuus tarkastaa huolellisesti suorittamiensa ja unionin talousarviota rasittavien maksujen asianmukaisuus (tuomio Ze Fu Fleischhandel GmbH ja Vion Trading, C‑201/10 ja C‑202/10, EU:C:2011:282, 44 kohta). Sen myöntäminen, että dies a quo vastaa kyseisen väärinkäytöksen havaitsemispäivää, olisi tämän huolellisuusvelvoitteen vastaista.

29

Edellä esitetyillä perusteilla ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohtaa ja 3 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen rikkominen on havaittu vasta vahingon tapahtumisen jälkeen, vanhentumisaika alkaa kulua siitä hetkestä, jona sekä unionin oikeuden rikkomista merkitsevä taloudellisen toimijan teko tai laiminlyönti että unionin talousarviolle tai sen hoidossa oleville talousarvioille aiheutunut vahinko ovat tapahtuneet.

30

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy toisella kysymyksellään, minä hetkenä asetuksen N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vahinko tapahtuu pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa.

31

Ennen tähän kysymykseen vastaamista on muistettava pääasiassa kyseessä olevien tosiseikkojen tapahtumajärjestys. Ensiksi pääasian kantajalle myönnettiin vuosina 1992 ja 1993 ennakkona vientitukea vastaava summa asetuksen N:o 565/80 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Toiseksi pääasian kantaja esitti 10.8.1993 Jordanian viranomaisten antaman tullaustodistuksen, jonka tarkoituksena on osoittaa Jordaniassa kulutukseen saattamista koskevien tullimuodollisuuksien suorittaminen asetuksen N:o 3665/87 17 artiklan 3 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Kolmanneksi ennakon myöntämisen hetkellä asetetut vakuudet vapautettiin 30.4.1996 ja 4.3.1998 asetuksen N:o 565/80 6 artiklan mukaisesti.

32

Tässä tilanteessa on todettava, että asetuksen N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vahinko tapahtuu sinä päivänä, jona päätös myöntää lopullisesti kyseinen etu, käsiteltävässä asiassa vientituki, on tehty. Tästä ajankohdasta alkaen on nimittäin todella olemassa unionin talousarviolle aiheutunut vahinko. Vahinkoa ei voida katsoa olevan olemassa ennen kyseisen edun lopullisen myöntämisen päivää, koska muutoin hyväksyttäisiin se, että tämän edun takaisin perimistä koskeva vanhentumisaika voisi alkaa kulua jo sillä hetkellä, jona sitä ei vielä ole myönnetty.

33

Edellä esitetyillä perusteilla toiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa vahinko tapahtuu, kun vientituen myöntämisestä asianomaiselle viejälle on tehty päätös.

34

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: