—

Instituto Nacional de la Seguridad Social (INSS) ja Tesorería General de la Seguridad Social (TGSS), edustajinaan abogado A. Lozano Mostazo ja abogado I. Pastor Merino,

—

Espanjan hallitus, asiamiehenään L. Banciella Rodríguez-Miñón,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Lozano Palacios ja D. Martin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee yhtäältä miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä 19.12.1978 annetun neuvoston direktiivin 79/7/ETY (EYVL 1979, L 6, s. 24) 4 artiklan ja toisaalta Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE), julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) tekemästä osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta 15.12.1997 annetun neuvoston direktiivin 97/81/EY (EYVL 1998, L 14, s. 9), sellaisena kuin se on muutettuna 7.4.1998 annetulla neuvoston direktiivillä 98/23/EY (EYVL L 131, s. 10), liitteenä olevan 6.6.1997 tehdyn osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen (jäljempänä puitesopimus) 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain yhtäältä Lourdes Cachaldora Fernández ja toisaalta Instituto Nacional de la Seguridad Social (INSS) (kansallinen sosiaaliturvalaitos, jäljempänä INSS) ja Tesorería General de la Seguridad Social (TGSS) (yleinen sosiaaliturvakassa) ja joka koskee pysyvästä täydestä työkyvyttömyydestä maksettavan eläkkeen laskentaperustan määrittämistä.

3

Direktiivin 79/7 2 artiklan mukaan tätä direktiiviä sovelletaan työtä tekevään väestöön, mukaan lukien itsenäiset ammatinharjoittajat, sellaiset työntekijät ja itsenäiset ammatinharjoittajat, joiden työnteko on keskeytynyt sairauden, tapaturman tai muunlaisen kuin vapaaehtoisen työttömyyden vuoksi, sekä työnhakijat, sekä eläkkeellä oleviin tai työkyvyttömiin työntekijöihin ja itsenäisiin ammatinharjoittajiin.

4

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan tätä direktiiviä sovelletaan muun muassa lakisääteisiin järjestelmiin, jotka antavat turvaa työkyvyttömyyden varalta.

5

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tasa-arvoisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä välittömästi eikä välillisesti etenkään siviilisäädyn tai perheaseman perusteella eikä varsinkaan, kun on kysymyksessä:

6

Puitesopimuksen johdanto-osan kolmannessa kohdassa todetaan seuraavaa:

”Sopimus koskee osa-aikatyöntekijöiden työehtoja samalla kun siinä tunnustetaan, että lakisääteinen sosiaaliturva kuuluu jäsenvaltioiden päätettäväksi. Syrjimättömyyden periaatteen osalta sopimuksen osapuolet ovat panneet merkille Dublinissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston työllisyyttä koskevan julistuksen joulukuulta 1996, jossa neuvosto muun muassa korosti tarvetta muokata sosiaaliturvajärjestelmiä myönteisemmiksi työllisyydelle kehittämällä ’sosiaalisen suojelun järjestelmiä, jotka pystyvät mukautumaan uusiin työmuotoihin ja tarjoamaan asianmukaista sosiaalista suojelua tällaista työtä tekeville ihmisille’. Sopimuksen osapuolten mielestä tämä julistus pitäisi panna täytäntöön.”

7

Puitesopimuksen 2 lausekkeen 1 kohdan mukaan tätä sopimusta ”sovelletaan osa-aikatyöntekijöihin, joilla on laissa, työehtosopimuksessa tai kussakin jäsenvaltiossa voimassa olevissa käytännöissä määritelty työsopimus tai työsuhde”.

8

Puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Osa-aikatyöntekijöihin ei pelkästään osa-aikaisuuden perusteella saa soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin vastaaviin kokoaikaisiin työntekijöihin, ellei erilainen kohtelu ole perusteltua asiallisista syistä.”

9

Puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa määrätään seuraavaa:

”Tämän sopimuksen 1 lausekkeen sekä osa-aikatyöntekijöiden ja kokoaikaisten työntekijöiden välisen syrjimättömyysperiaatteen mukaisesti:

10

Yleisen sosiaaliturvalain (Ley General de la Seguridad Social), joka on hyväksytty 20.6.1994 annetulla kuninkaan asetuksella 1/1994 (BOE nro 154, 29.6.1994, s. 20658; jäljempänä LGSS), sellaisena kuin sitä on sovellettava pääasiassa, 140 §:n 1 momentin a kohdassa säädetään seuraavaa:

”Muusta sairaudesta kuin ammattitaudista johtuvasta pysyvästä työkyvyttömyydestä maksettavien eläkkeiden laskentaperusta määritetään seuraavien säännösten mukaisesti:

11

LGSS:n 7. lisäsäännöksen 1 kohdan 3 säännön b alakohdassa säädetään osa-aikatyöntekijöihin sovellettavasta vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeiden laskentaperustasta seuraavaa:

”Vanhuuseläkkeiden ja työhön liittymättömästä sairaudesta johtuvan pysyvän työkyvyttömyyden perusteella maksettavien eläkkeiden laskemiseksi ajanjaksot, joiden aikana ei ole ollut vakuutusmaksujen suorittamisvelvollisuutta, katetaan kullakin ajanjaksolla sovelletuilla vakuutusmaksujen vähimmäisperusteilla, jotka vastaavat viimeksi suoritettujen työtuntien määrää.”

12

Osa-aikatyöntekijöiden sosiaaliturvasta ja osa-aikaeläkkeestä 31.10.2002 annetun kuninkaan asetuksen 1131/2002 (Real Decreto 1131/2002 por el que se regula la Seguridad Social de los trabajadores contratados a tiempo parcial, así como la jubilación parcial; BOE nro 284, 27.11.2002, s. 41643; jäljempänä kuninkaan asetus 1131/2002) 7 §:n 2 momentissa, jolla on pantu täytäntöön LGSS:n 7. lisäsäännöksen 1 kohdan 3 säännön b alakohdan säännökset, säädetään seuraavaa:

”Vanhuuseläkkeiden ja työhön liittymättömästä sairaudesta tai muusta tapaturmasta kuin työtapaturmasta johtuvan pysyvän työkyvyttömyyden perusteella maksettavien eläkkeiden laskemiseksi ajanjaksot, joiden aikana ei ole ollut vakuutusmaksujen suorittamisvelvollisuutta, katetaan kullakin ajanjaksolla sovelletuilla vakuutusmaksujen vähimmäisperusteilla, jotka vastaavat vakuutusmaksujen suorittamisvelvollisuuden keskeytymis- tai päättymispäivänä voimassa olleen työsopimuksen mukaista työtuntimäärää.”

13

Lourdes Cachaldora Fernández maksoi vakuutusmaksuja Espanjan sosiaaliturvajärjestelmään 15.9.1971–25.4.2010 eli yhteensä 5523 päivältä, joiden aikana hän työskenteli kokoaikaisesti lukuun ottamatta ajanjaksoja 1.9.1998–28.2.1999, 1.3.1999–23.3.2001 ja 24.3.2001–23.1.2002, jolloin hän työskenteli osa-aikaisesti. Hän ei sitä vastoin maksanut vakuutusmaksuja ajanjaksolla 23.1.2002–30.11.2005.

14

Cachaldora Fernández haki INSS:ltä 21.4.2010 työkyvyttömyyseläkettä.

15

Hänelle myönnettiin 29.4.2010 tehdyllä päätöksellä eläke pysyvästä täydestä työkyvyttömyydestä, koska hänen todettiin olevan kykenemätön harjoittamaan tavanomaista ammattiaan. Tämän eläkkeen määräksi vahvistettiin 55 prosenttia 347,03 euron kuukausittaisesta perusmäärästä. Perusmäärä laskettiin käyttämällä viiteajanjaksona vakuutustapahtuman ajankohtaa edeltäneitä kahdeksaa vuotta eli ajanjaksoa maaliskuusta 2002 helmikuuhun 2010 ja ottamalla maaliskuun 2002 ja marraskuun 2005 väliseltä ajanjaksolta huomioon näistä vuosista kunkin osalta vakuutusmaksujen vähimmäisperusteet alennettuina osa-aikakertoimella, jota sovellettiin ennen maaliskuuta 2002 maksettuihin viimeisiin vakuutusmaksuihin.

16

Cachaldora Fernández teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja vaati, että hänen eläkkeensä laskemista varten on maaliskuun 2002 ja marraskuun 2005 väliseltä ajanjaksolta otettava huomioon kunkin vuoden osalta voimassa olleiden vakuutusmaksun vähimmäisperusteiden kokonaismäärä eikä niiden osa-aikakertoimen soveltamisen johdosta alennettua määrää. Tämän laskentatavan mukaan hänen eläkkeensä perusmäärä, jota INSS ei ole kiistänyt, olisi 763,76 euroa.

17

INSS:n hylättyä oikaisuvaatimuksen sillä perusteella, että ehdotettu laskentatapa ei ollut kuninkaan asetuksen 1131/2002 7 §:n 2 momentin mukainen, Cachaldora Fernández nosti kyseisestä päätöksestä kanteen Juzgado de lo Social no 2 de Ourensessa. Kyseinen tuomioistuin hylkäsi kanteen 13.10.2010 antamallaan tuomiolla ja pysytti INSS:n hallinnollisen päätöksen tukeutuen kuninkaan asetuksen 1131/2002 7 §:n 2 momenttiin ja LGSS:n 7. lisäsäännökseen.

18

Cachaldora Fernández on valittanut tuomiosta Tribunal Superior de Justicia de Galiciaan. Kyseinen tuomioistuin on epävarma siitä, sopiiko Espanjan lainsäädäntö yhteen unionin oikeuden kanssa.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensinnäkin, onko pääasiassa kyse direktiivissä 79/7 tarkoitetusta naispuolisten työntekijöiden välillisestä syrjinnästä. Se toteaa nimittäin, että siltä osin kuin pääasiassa kyseessä olevat kansalliset säännökset pääosin koskevat naispuolisia työntekijöitä, ne vaikuttavat epäedullisesti useampiin naisiin kuin miehiin eikä ole varmaa, että olisi unionin oikeuden vaatimusten mukaista perustella ne sillä, että ”puuttuvien [vakuutusmaksu]jaksojen kattaminen suhteessa osa-aikaisen työpäivän pituuteen vastaa sosiaaliturvajärjestelmän suojelutehtävän loogisuuden ja tasapainoisuuden periaatetta, jonka mukaan järjestelmässä tarjottu eläketurva ei koskaan voi olla järjestelmään ennakolta suoritettujen vakuutusmaksujen määrää suurempi maksuperusteisuuden sekä vakuutusmaksuja maksavan ja suojeltavan henkilön välisen oikeasuhteisuuden periaatteiden mukaisesti”.

20

Niinpä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa yhtäältä, että oikeasuhteisuuden vaatimus asianomaisen työntekijän vakuutusmaksujen maksamisen kannalta tarkasteltuna velvoittaisi laskemaan osa-aikakertoimen, jota käytetään puuttuvien vakuutusmaksujaksojen kattamisessa sovellettavien vähimmäisperusteiden alentamiseen, kyseisen työntekijän koko työuransa ajan maksamien vakuutusmaksujen kokonaismäärästä. Pääasiassa kyseessä olevissa kansallisissa säännöksissä ei kuitenkaan säädetä tällaisesta laskentatavasta, koska niiden mukaan on otettava huomioon osa-aikakerroin, joka vastaa puuttuvaa vakuutusmaksujaksoa välittömästi edeltänyttä työsopimusta, mikä voi johtaa, kuten pääasia osoittaa, täysin suhteettomaan lopputulokseen silloin, kun ainoastaan pieni osa työntekijän koko työurasta on osa-aikaista työtä.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo toisaalta, että oikeasuhteisuuden vaatimusta ei suoritettujen vakuutusmaksujen kannalta tarkasteltuna voida soveltaa asianmukaisesti, kun kyse on puuttuvien vakuutusmaksujaksojen kattamismekanismista, siltä osin kuin tässä mekanismissa ei noudateta maksuperusteista logiikkaa – mistä on osoituksena se, että puuttuvat jaksot katetaan suoritettujen vakuutusmaksujen määrästä riippumattomilla kiinteillä maksuperusteilla –, vaan sillä pyritään korjaamaan epäkohdat ottamalla huomioon ennalta vahvistettu perusmäärän laskentakausi. Nyt käsiteltävässä asiassa se, että Cachaldora Fernández on työskennellyt osa-aikaisesti ja maksanut vakuutusmaksuja sen sijaan, että hän ei olisi työskennellyt eikä maksanut vakuutusmaksuja, on asettanut hänet epäedulliseen asemaan, koska tämä on vähentänyt hänen työkyvyttömyyseläkkeensä määrää.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo toiseksi, että pääasiassa kyseessä olevat kansalliset säännökset voivat olla myös puitesopimuksen vastaisia. Pääasiassa kyseessä olevaa työkyvyttömyyseläkettä ei tosin unionin tuomioistuimen vahvistamien kriteerien perusteella voida pitää palkkana eikä siinä siis ole kyse työehdosta, johon sovelletaan puitesopimuksen 4 lausekkeessa tarkoitettua osa-aikatyöntekijöiden syrjintäkiellon periaatetta. Puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on kuitenkin tunnistettava oikeudelliset tai hallinnolliset esteet, jotka saattavat rajoittaa mahdollisuuksia osa-aikatyöhön, arvioitava niitä ja tarvittaessa poistettava ne. Nyt käsiteltävässä asiassa voidaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä katsoa, että puuttuvien vakuutusmaksujaksojen kattamiselle Espanjan lainsäädännössä asetetuissa edellytyksissä on kyse osa-aikatyön ”oikeudellisesta esteestä” siltä osin kuin niissä asetetaan kokoaikaisen työn menettämisen vuoksi osa-aikatyöhön suostuvat työntekijät epäedulliseen asemaan verrattuna työntekijöihin, jotka eivät ole suostuneet tällaiseen työhön. Tämä hillitsee käytännössä huomattavasti osa-aikatyöhön suostumista.

23

Tässä tilanteessa Tribunal Superior de Justicia de Galicia on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 79/7 4 artiklaa tulkittava siten, että se on ennakkoratkaisupyynnössä kuvattujen seikkojen perusteella esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan maksuperusteisen työkyvyttömyyseläkkeen laskemisessa käytettävään viiteajanjaksoon sisältyvät osa-aikatyön jälkeiset ajanjaksot, joilta ei ole maksettu vakuutusmaksuja, katetaan voimassa olevilla vähimmäismaksuperusteilla alennettuina tällaiseen työhön sovellettavalla osa-aikakertoimella, kun taas tällaista vähennystä ei tehdä, jos kyseiset ajanjaksot sijoittuvat kokoaikatyön jälkeen.

25

Vaikka tässä yhteydessä on selvää, että unionin oikeudessa kunnioitetaan jäsenvaltioiden toimivaltaa järjestää sosiaaliturvajärjestelmänsä ja että koska alaa ei ole Euroopan unionin tasolla yhdenmukaistettu, kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä on määritettävä sosiaaliturvaetuuksien myöntämisedellytykset, jäsenvaltioiden on kuitenkin tätä toimivaltaansa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta (ks. vastaavasti tuomio Watts, C‑372/04, EU:C:2006:325, 92 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Somova, C‑103/13, EU:C:2014:2334, 33–35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Niinpä unionin oikeus ei lähtökohtaisesti vaikuta Espanjan lainsäätäjän valintaan käyttää pääasiassa kyseessä olevan työkyvyttömyyseläkkeen laskentaperustana viiteajanjaksoa, joka on rajattu kahdeksaan vuoteen, ja soveltaa vähennyskerrointa silloin, kun ajanjakso, jolta ei ole maksettu vakuutusmaksuja, seuraa välittömästi osa-aikatyöjaksoa. On kuitenkin selvitettävä, onko tällainen valinta pääasian osalta direktiivin 79/7 mukainen.

27

Heti aluksi on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännöstö ei merkitse sukupuoleen välittömästi perustuvaa syrjintää, koska sitä sovelletaan erotuksetta mies- ja naispuolisiin työntekijöihin. On siis tutkittava, merkitseekö se mainittuun kriteeriin välillisesti perustuvaa syrjintää.

28

Sen osalta, merkitseekö pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö välillistä syrjintää, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin antaa ymmärtää, unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kyseessä on välillinen syrjintä silloin, kun kansallisen toimenpiteen, joka tosin on sanamuodoltaan neutraali, soveltaminen on tosiasiassa epäedullinen huomattavasti suuremmalle määrälle naisia kuin miehiä (ks. mm. tuomio Brachner, C‑123/10, EU:C:2011:675, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Elbal Moreno, C‑385/11, EU:C:2012:746, 29 kohta).

29

Nyt käsiteltävässä asiassa on huomattava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tekemä arviointi perustuu siihen kaksinkertaiseen lähtökohtaan, jonka mukaan pääasiassa kyseessä oleva kansallinen säännös koskee osa-aikatyöntekijöiden ryhmää, jonka suuri enemmistö koostuu naispuolisista työntekijöistä.

30

Tässä yhteydessä on tärkeää todeta, että – kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee – pääasiassa kyseessä olevaa kansallista säännöstä ei sovelleta kaikkiin osa-aikatyöntekijöihin vaan ainoastaan työntekijöihin, joiden vakuutusmaksut ovat keskeytyneet vakuutustapahtuman ajankohtaa edeltäneen kahdeksan vuoden viiteajanjakson aikana, kun tällainen keskeytyminen seuraa osa-aikatyötä. Niinpä yleiset tilastotiedot, jotka koskevat osa-aikatyöntekijöiden ryhmää yhdessä tarkasteltuina, eivät ole merkityksellisiä sen osoittamiseksi, että kyseinen säännös kohdistuu paljon suurempaan määrään naisia kuin miehiä.

31

Seuraavaksi on täsmennettävä, että vaikka Cachaldora Fernándezin kaltainen työntekijä näyttää olevan epäedullisessa asemassa, koska hän on työskennellyt osa-aikaisesti vakuutusmaksujensa keskeytymistä välittömästi edeltäneenä ajanjaksona, ei ole poissuljettua, että – kuten INSS, Espanjan hallitus ja Euroopan komissio ovat todenneet – jotkut osa-aikatyöntekijät voivat myös olla pääasiassa kyseessä olevan kansallisen säännöstön perusteella edullisemmassa asemassa. On nimittäin niin, että kaikissa tapauksissa, joissa viimeinen sellaista kautta, jolloin asianomainen ei työskennellyt, edeltänyt työsopimus on kokoaikainen työsopimus mutta joissa työntekijät ovat muun ajan viiteajanjaksosta tai jopa koko uransa ajan työskennelleet vain osa-aikaisesti, he ovat edullisemmassa asemassa, koska he saavat eläkettä, joka on yliarvostettu suhteessa tosiasiallisesti maksettuihin vakuutusmaksuihin.

32

Niinpä tilastotiedot, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on perustanut arviointinsa, eivät mahdollista päätelmää, jonka mukaan työntekijäryhmä, joka on pääasiassa kyseessä olevan kansallisen säännöstön perusteella epäedullisessa asemassa, koostuu pääosin osa-aikatyöntekijöistä ja erityisesti naispuolisista työntekijöistä.

33

Kun edellä esitetty otetaan huomioon, pääasiassa kyseessä olevasta kansallisesta säännöksestä ei ennakkoratkaisupyynnössä kuvattujen seikkojen perusteella voida katsoa, että siinä asetettaisiin epäedulliseen asemaan pääasiallisesti tietty työntekijäryhmä, tässä tapauksessa osa-aikatyöntekijät ja – a fortiori – naiset. Kyseistä säännöstä ei siis voida pitää direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna välillisesti syrjivänä toimenpiteenä.

34

Ensimmäiseen kysymykseen on siis vastattava, että direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan maksuperusteisen työkyvyttömyyseläkkeen laskemisessa käytettävään viiteajanjaksoon sisältyvät osa-aikatyön jälkeiset ajanjaksot, joilta ei ole maksettu vakuutusmaksuja, katetaan voimassa olevilla vähimmäismaksuperusteilla alennettuina tällaiseen työhön sovellettavalla osa-aikakertoimella, kun taas tällaista vähennystä ei tehdä, jos kyseiset ajanjaksot sijoittuvat kokoaikatyön jälkeen.

35

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, onko puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että sen soveltamisalaan kuuluu jäsenvaltion säännöstö, jonka mukaan maksuperusteisen työkyvyttömyyseläkkeen laskemisessa käytettävään viiteajanjaksoon sisältyvät osa-aikatyön jälkeiset ajanjaksot, joilta ei ole maksettu vakuutusmaksuja, katetaan voimassa olevilla vähimmäismaksuperusteilla alennettuina tällaiseen työhön sovellettavalla osa-aikakertoimella, kun taas tällaista vähennystä ei tehdä, jos kyseiset ajanjaksot sijoittuvat kokoaikatyön jälkeen.

36

Tässä yhteydessä on muistutettava yhtäältä, että puitesopimuksen johdanto-osan mukaan tämä sopimus koskee ”osa-aikatyöntekijöiden työehtoja samalla kun siinä tunnustetaan, että lakisääteinen sosiaaliturva kuuluu jäsenvaltioiden päätettäväksi”.

37

Toisaalta on katsottava, että – kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee – puitesopimuksessa tarkoitettuun käsitteeseen ”työehdot” kuuluvat eläkkeet, jotka perustuvat työntekijän ja työnantajan väliseen työsuhteeseen, mutteivät lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvat eläkkeet, jotka perustuvat enemmän sosiaalipoliittisiin syihin kuin tällaiseen työsuhteeseen (tuomio Elbal Moreno, C‑385/11, EU:C:2012:746, 21 kohta).

38

Nyt käsiteltävässä asiassa kaikista unionin tuomioistuimen käytettävissä olevista tiedoista ilmenee, että pääasiassa kyseessä oleva eläke on lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään kuuluva eläke. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 29 kohdassa, tällaista eläkettä ei siis voida pitää puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohdassa tarkoitettuna työehtona eikä se siis kuulu mainitun kohdan soveltamisalaan.

39

Lisäksi on niin, että jos puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohtaan sisältyvää ilmausta ”oikeudelliset esteet” tulkittaisiin siten, että jäsenvaltiot ovat velvollisia toteuttamaan työehtojen alan ulkopuolella pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen eläkkeeseen liittyviä toimenpiteitä, niille asetettaisiin yleisiä sosiaalipoliittisia velvoitteita sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka eivät kuulu puitesopimuksen soveltamisalaan.

40

On myös huomattava, että – kuten tämän tuomion 30 ja 31 kohdassa todettiin – pääasiassa kyseessä oleva kansallinen säännös ei vaikuta kaikkiin osa-aikatyöntekijöihin vaan ainoastaan työntekijöihin, joiden vakuutusmaksut ovat keskeytyneet välittömästi osa-aikatyöjakson jälkeen. Lisäksi tällaisella säännöksellä asetetaan edullisempaan asemaan työntekijät, jotka siitä huolimatta, että he ovat työskennelleet osa-aikaisesti suuren osan työurastaan, olivat kokoaikaisessa työssä välittömästi ennen vakuutusmaksujensa keskeytymistä. Koska kyseisen säännöksen vaikutus osa-aikatyöntekijöihin on luonteeltaan satunnainen, säännöstä ei voida pitää oikeudellisena esteenä, joka saattaa rajoittaa mahdollisuuksia osa-aikatyöhön.

41

Niinpä toiseen kysymykseen on vastattava, että puitesopimusta on tulkittava siten, ettei sen soveltamisalaan kuulu jäsenvaltion säännöstö, jonka mukaan maksuperusteisen työkyvyttömyyseläkkeen laskemisessa käytettävään viiteajanjaksoon sisältyvät osa-aikatyön jälkeiset ajanjaksot, joilta ei ole maksettu vakuutusmaksuja, katetaan voimassa olevilla vähimmäismaksuperusteilla alennettuina tällaiseen työhön sovellettavalla osa-aikakertoimella, kun taas tällaista vähennystä ei tehdä, jos kyseiset ajanjaksot sijoittuvat kokoaikatyön jälkeen.

42

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: