1. 

Corte Suprema di Cassazione (Italian ylimmän oikeusasteen kassaatiotuomioistuin, jäljempänä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin) pyytää ohjausta siitä, mikä merkitys säännöistä banaanien tuontia yhteisöön koskevan järjestelmän osalta annetulla asetuksella N:o 2362/98 ( 2 ) ja Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta annetulla asetuksella N:o 2988/85 ( 3 ) on oikeudenkäynnissä, joka koskee banaanikaupan uusien tuojien ( 4 ) ryhmää. Kyseiset kauppiaat toivat toukokuun 1999 ja joulukuun 2000 välisenä aikana kolmansien maiden banaaneja etuustariffilla ja jälleenmyivät ne välittömästi toisen uuden toimijan välityksellä perinteiselle toimijalle ( 5 ) – ensin mainitut kauppiaat olivat alun perin ostaneet kyseiset banaanit ennen niiden maahantuontia samalta perinteiseltä toimijalta saman uuden toimijan välityksellä. Tämän liiketoimiketjun ansiosta perinteinen toimija saattoi myydä eurooppalaisilla markkinoilla banaaneja, joita se oli aiemmin myynyt kansainvälisillä markkinoilla ja joiden tuontiin sovellettiin etuustullia. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, mikä on asetuksessa N:o 2362/98 tarkoitettu ”uusi toimija” ja ovatko mainitun kaltaiset liiketoimintaketjut vastoin kyseisessä asetuksessa vahvistettua kieltoa, joka koskee uusien toimijoiden tuontitodistuksiin perustuvia oikeuksien siirtämistä perinteisille toimijoille. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, mitä seurauksia asetuksella N:o 2988/95 on siinä tapauksessa, että liiketoimet olivat kiellettyjä.

2.

SEUT 325 artiklan 1 kohdan mukaan ”unioni ja jäsenvaltiot suojaavat unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä ja muulta laittomalta toiminnalta”. SEUT 325 artiklan 2 kohdan mukaan ”jäsenvaltiot toteuttavat samat toimenpiteet suojatakseen unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä kuin ne toteuttavat suojatakseen omia taloudellisia etujaan petolliselta menettelyltä”.

3.

Asetuksella N:o 404/93 perustettiin banaanialan yhteinen markkinajärjestely, ( 6 ) ja se koski 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tuotteita, jotka oli määritelty viittaamalla yhdistettyyn nimikkeistöön (CN). ( 7 )

4.

Asetuksen N:o 404/93 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todettiin, että oli säädettävä vuosittain vahvistettavasta tariffikiintiöstä ja että muiden kuin perinteisten banaanien ( 8 ) tuonti Afrikan, Karibien ja Tyynenmeren valtioista (AKT-valtiot) oli Lomén sopimukseen kuuluvien sopimusten mukaisesti tullitonta.

5.

Johdanto-osan 13. perustelukappaleen mukaan tariffikiintiön hallinnassa oli erotettava ”toisaalta kolmansien maiden banaaneja ja muita kuin perinteisiä AKT-banaaneja jo aiemmin kaupan pitäneet toimijat ja toisaalta yhteisössä tuotettuja banaaneja ja perinteisiä AKT-banaaneja jo aiemmin kaupan pitäneet toimijat siten, että tämän alan kauppatoiminnan äskettäin aloittaneille tai kauppatoiminnan aloittaville uusille toimijoille varataan käytettävissä oleva määrä”.

6.

Asetuksen IV osasto koski ”kolmansien maiden kanssa käytävän kaupan järjestelmää”. Siihen sisältyvän 15 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla 1 artiklan 2 kohdassa lueteltuihin tuotteisiin sovellettiin yhteistä tullitariffia, ellei asetuksessa N:o 404/93 muuta säädetty. Kyseisessä IV osastossa ”perinteisellä AKT-valtioiden tuonnilla” tai ”perinteisillä AKT-banaaneilla” tarkoittiin ”liitteessä esitetyistä valtioista peräisin olevien yhteisöön tuotavien banaanien vuosittaista enintään 857700 tonnin (nettopaino) tuontia” (16 artiklan 1 kohta); ”tuonnilla muista kolmansista valtioista kuin AKT-valtioista” tarkoitettiin ”[muiden] kuin [perinteisten AKT-banaanien määritelmän mukaisten] AKT-valtioista peräisin olevien banaanien yhteisöön tuontia” (16 artiklan 2 kohta); ja ”tuonnilla muista kolmansista valtioista kuin AKT-valtioista” tarkoitettiin ”muista kolmansista valtioista kuin AKT-valtioista peräisin olevien banaanien yhteisöön tuontia” (16 artiklan 3 kohta).

7.

Asetuksen 17 artiklan nojalla banaanien tuontiin yhteisöön vaadittiin aina tuontitodistus (voimassa kaikkialla yhteisössä). Tuontitodistuksen saaminen edellytti lähtökohtaisesti vakuuden asettamista siitä, että maahantuonti tapahtui tuontitodistuksen voimassaoloaikana asetuksessa N:o 404/93 säädettyjen ehtojen mukaisesti.

8.

Asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa säädettiin 2,2 miljoonan tonnin (nettopaino) tariffikiintiön vahvistamisesta kolmansien valtioiden banaaneille ja muiden kuin perinteisten AKT-banaanien tuonnille. Tämän tariffikiintiön rajoissa kolmansien valtioiden banaanien tuonnista perittiin etuustulli, joka oli 75 euroa tonnilta, kun taas muiden kuin perinteisten AKT-banaanien tuonnista ei peritty tullia. Asetuksen 18 artiklan 2 kohdassa säädettiin ylimäääräisen tariffikiintiön vahvistamisesta samoille banaanityyypeille. Saman artiklan 3 kohdan nojalla perinteisten AKT-banaanien tuonnista ei maksettu tullia. Asetuksen 18 artiklan 5 kohdan mukaisesti muiden kuin perinteisten AKT-banaanien tuontiin näiden tariffikiintiöiden ulkopuolella sovellettiin tonnikohtaista tullia, joka vastasi 15 artiklassa vahvistettua tavanomaista tullia vähennettynä 200 eurolla.

9.

Toukokuun 1999 ja joulukuun 2000 välisellä ajanjaksolla (johon käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnöt taustalla olevat tapahtumat sijoittuvat) asiaankuuluva banaanien yleinen tulli oli yli kymmenen kertaa suurempi kuin tariffikiintiön ulkopuolella tapahtuvaan tuontiin sovellettu etuustulli. ( 9 )

10.

Asetuksella N:o 2362/98 pantiin täytäntöön asetus N:o 404/93. Siinä säädettiin säännöistä, joita sovellettiin tariffikiintiössä tuotaviin banaaneihin (asetuksen N:o 404/93 18 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla) ja perinteisten AKT-banaanien tuontiin (asetuksen N:o 404/93 16 artiklan nojalla) sekä näiden kiintiöiden ulkopuolisiin järjestelyihin. ( 10 )

11.

Johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan ”perinteiset toimijat” ja ”uudet toimijat” oli määriteltävä yhdenmukaisin arviointiperustein riippumatta siitä, mistä kolmannesta maasta tai AKT-maasta toimijat tuovat.

12.

Kuudennen perustelukappaleen mukaan osa tariffikiintiöistä ja perinteisistä AKT-banaaneista oli varattava uusille toimijoille, ja tämän kokonaisjaon oli oltava riittävä, jotta toimijat voivat harjoittaa kaupallista tuontia ja edistää tervettä kilpailua.

13.

Johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

”– – yhteisön banaanien tuontijärjestelmän soveltamisesta useiden vuosien aikana saatujen kokemusten perusteella on syytä tiukentaa uusien toimijoiden hyväksymistä koskevia arviointiperusteita, jotta vältytään rekisteröimästä pelkkiä välikäsiä tai myöntämästä määriä keinotekoisten tai keinottelutarkoituksessa tehtyjen hakemusten perusteella; erityisesti on perusteltua vaatia vähimmäiskokemusta vastaavien tuotteiden, eli yhteisen nimikkeistön 7 ja 8 ryhmän tuoreiden tuotteiden ja tietyin edellytyksin 9 ryhmän tuotteiden kaupallisessa tuonnissa; jotta vältytään siltä, että vuosittaisia määriä koskevat hakemukset eivät ole suhteessa toimijan tuontiresursseihin, minkä johdosta tällaisia hakemuksia ei seuraisi vastaavia määriä koskevat tuontitodistushakemukset, vuosittaista määrää koskevan hakemuksen jättämisen olisi edellytettävä tuontitodistusta koskevan vakuuden korvaavan vakuuden antamista; tämä vakuus on vapautettava viipymättä suhteessa toimijan tosiasiallisesti tuomiin vuosittaisiin määriin; tämän tavoitteen saavuttamiseksi on myös syytä säätää, että tulevia vuosia koskevan määrän myöntäminen edellyttää, että edellisinä vuosina myönnetystä määrästä on käytetty tietty vähimmäisosuus; lopuksi olisi määriteltävä, millä edellytyksillä uudet toimijat voivat siirtyä perinteisiksi toimijoiksi”.

14.

Johdanto-osan 14 perustelukappaleessa todettiin, että ”yhteen siirronsaajaan todistusta tai todistusotetta kohden rajoitetun siirron avulla voidaan kehittää eri rekisteröityjen toimijoiden välisiä kauppasuhteita; ei kuitenkaan ole suotavaa luoda keinotekoisia tai keinottelevia suhteita taikka häiritä tavanomaisia kauppasuhteita sallimalla uusien toimijoiden siirtyä perinteisiksi toimijoiksi”.

15.

Johdanto-osan 18 perustelukappaleen mukaan toimivaltaisten kansallisten viranomaisten suorittamat tarkastukset ja valvonta saattoivat johtaa tarvittaessa siihen, että toimijoiden viitemääriä tai vuosittaisia määriä korjattiin; tämän vuoksi viitemäärät ja vuosittaiset määrät eivät voineet muodostaa saavutettuja oikeuksia eivätkä toimijat voineet vedota niihin perusteltuina odotuksina.

16.

Tariffikiintiöt (ja perinteiset AKT-banaanit) jaettiin asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa seuraavasti: 92 prosenttia perinteisille toimijoille ja loput 8 prosenttia uusille toimijoille.

17.

Asetuksen 3 artiklan ensimmäiseen kohtaan sisältyvän määritelmän mukaan ”perinteisellä toimijalla” tarkoitettiin ”taloudellista toimijaa, joka on ollut sijoittautuneena yhteisöön ajanjaksona, jonka perusteella sen viitemäärä vahvistetaan, sekä 5 artiklan mukaisen rekisteröintinsä aikana[ ( 11 )] ja joka on omaan lukuunsa viitekauden aikana tosiasiallisesti tuonut vähimmäismäärän kolmansista maista ja/tai AKT-maista peräisin olevia banaaneja niiden myymiseksi myöhemmin yhteisön markkinoilla”. ( 12 ) Asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan tällaiset toimijat saivat yhden viitemäärän, joka vahvistettiin toimijan viitekauden aikana tosiasiallisesti tuomien banaanimäärien perusteella.

18.

Asetuksen 7 artiklaan sisältyvän määritelmän mukaan ”uudella toimijalla” tarkoitettiin

”taloudellista toimijaa, joka on ollut sijoittautuneena yhteisöön rekisteröintinsä aikana ja joka

19.

Asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa lueteltiin asiakirjat, joita tarvittiin uudeksi tulijaksi rekisteröintiä varten:

20.

Rekisteröinnin jatkamista varten toimijan oli 8 artiklan 4 kohdan mukaan ”esitettävä toimivaltaisille viranomaisille todisteet siitä, että hän on tosiasiallisesti tuonut omaan lukuunsa vähintään 50 prosenttia hänelle kuluvalle vuodelle myönnetystä määrästä”.

21.

Asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan kyseisten toimijoiden oli jätettävä rekisteröintiä tai rekisteröinnin jatkamista koskevan hakemuksen yhteydessä vuosittaista määrää koskeva hakemus.

22.

Asetuksen 10 artiklan mukaan uudesta toimijasta saattoi tulla perinteinen toimija, jos hän oli harjoittanut tuontitoimintaa kolmen vuoden ajan ensimmäisestä rekisteröimispäivästä ja jos uusi toimija oli jättänyt rekisteröintihakemuksen 5 artiklan (jossa säädettiin perinteisten toimijoiden rekisteröintimenettelystä) mukaisesti.

23.

Asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa: ( 14 )

”Jäsenvaltioiden on valvottava tässä [uusia toimijoita koskevassa] jaksossa annettujen säännösten noudattamista.

Niiden on erityisesti varmistettava, että asianomaiset toimijat harjoittavat omaan lukuunsa tuontitoimintaa 7 artiklassa tarkoitetulla alalla johtonsa, henkilöstönsä ja toimintansa kannalta itsenäisenä taloudellisena yksikkönä. Jos vaikuttaa siltä, ettei näitä edellytyksiä voida noudattaa, rekisteröintiä ja vuosittaista määrää koskevan hakemuksen hyväksyminen edellyttää, että asianomainen toimija osoittaa kyseisten edellytysten noudattamisen toimivaltaisia viranomaisia tyydyttävällä tavalla.”

24.

Asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jos vilpillisiä keinoja tai vääriä todisteita käytetään rekisteröinnin, viitemäärän tai tapauksesta riippuen vuosittaisen määrän saamiseksi, rekisteröinti, viitemäärä tai vuosittainen määrä peruutetaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön soveltamista.

Tästä seuraa lisäksi, että toimija ei saa jättää uutta rekisteröintihakemusta missään jäsenvaltiossa säännönvastaisuuden toteamisvuotta seuraavien kahden vuoden aikana.”

25.

Asetuksen 20 artiklan 1 kohdan mukaan ”toimijalle, joka voi tapauksesta riippuen olla kyseisen todistuksen haltija tai siirronsaaja, on pyynnöstä jaettava uudelleen todistuksesta käyttämättä jääneet määrät seuraavalle vuosineljännekselle, mutta kuitenkin sille vuodelle, jona ensimmäinen todistus on annettu”, ja ”ensimmäiseen todistukseen liittyvä vakuus menetetään suhteessa käyttämättömiin määriin”.

26.

Asetuksen 21 artiklan 1 kohdassa säädettiin tuontitodistusten siirtämisestä asetuksen (ETY) N:o 3719/88 9 artiklan mukaisin edellytyksin yhdelle siirronsaajalle. ( 15 ) Asetuksen 21 artiklan 2 kohdan nojalla oikeuksien siirto oli mahdollista toteuttaa 5 artiklan mukaisesti rekisteröityjen perinteisten toimijoiden kesken tai siten, että perinteinen toimija siirsi oikeutensa 8 artiklan mukaisesti rekisteröidylle uudelle toimijalle, taikka uusien toimijoiden kesken. Uusi toimija ei kuitenkaan voinut siirtää oikeuksiaan perinteiselle toimijalle.

27.

Asetuksen N:o 2913/92 ( 16 ) 4 artiklaan sisältyvän määritelmän mukaan ”tullivelalla” tarkoitetaan ”henkilön velvollisuutta maksaa sellaiset tuontitullit (tuontitullivelka) – –, joita sovelletaan yhteisön voimassa olevien säännösten mukaan määritettyihin tavaroihin”. Asetuksen 201 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla ”tuontitullivelka” syntyy, kun ”tuontitullien alainen tavara luovutetaan vapaaseen liikkeeseen” ja, kuten 201 artiklan 2 kohdassa todetaan, tämä tapahtuu ajankohtana, jona tulli-ilmoitus vastaanotetaan. Asetuksen 201 artiklan 3 kohdassa säädetään, että velallinen on lähtökohtaisesti tulli-ilmoituksen tekijä. Myös muut voivat olla velallisia riippuen siitä, miten tullivelka on tarkkaan ottaen syntynyt.

28.

Jos yhtä tullivelkaa kohti on useita velallisia, näiden on 123 artiklan nojalla maksettava tullivelka yhteisvastuullisesti.

29.

Tullivelan perintää koskevista säännöistä säädetään 217–232 artiklassa.

30.

Asetuksessa N:o 3719/88 konsolidoitiin maataloustuotteiden tuonti-, vienti- ja ennakkovahvistustodistusten järjestelmän soveltamista koskevat säännöt. ( 17 ) Sen johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan tuonti- ja vientitodistusten tarkoituksena oli ”markkinajärjestelyn moitteettoman hallinnon varmistaminen”. Johdanto-osan 12. perustelukappaleen mukaan tuontitodistuksia käytettiin toisinaan ”määrällisten tuontirajoitusten hallinnointiin” ja ”todistusten käyttöä koskevien todisteiden toimittamista ei enää vaadita moitteettoman hallintomenettelyn yhteydessä, mutta se on olennainen osa näiden määrällisten tuontirajoitusten hallintoa”.

31.

Asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa: ”– – Todistuksista johtuvat oikeudet voi niiden haltija siirtää todistuksen voimassaoloajan kuluessa. – – [Tämä] siirto perustuu määriin, joita ei vielä ole vähennetty todistuksesta tai sen otteesta.” Asetuksen 9 artiklan 4 kohdan mukaan ”siirronsaaja ei voi siirtää edelleen oikeuttaan eikä palauttaa sitä todistuksen haltijalle”.

32.

Asetuksen N:o 2988/95 johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan, että ”väärinkäytösten tunnusmerkistöt täyttävistä menettelyistä sekä hallinnollisista toimenpiteistä ja seuraamuksista säädetään alakohtaisissa säännöstöissä saman asetuksen mukaisesti”.

33.

Asetuksen 1 artiklan 2 kohtaan sisältyvän määritelmän mukaan ”väärinkäytösten” tunnusmerkit toteuttaa ”jokainen yhteisön oikeuden säännöksen tai määräyksen rikkominen, joka johtuu taloudellisen toimijan teosta tai laiminlyönnistä ja jonka tuloksena on tai voisi olla vahinko yhteisöjen yleiselle talousarviolle tai yhteisöjen hoidossa oleville talousarvioille, joko suoraan yhteisöjen puolesta kannettujen omien varojen vähenemisen tai lakkaamisen taikka perusteettoman menon takia”.

34.

Asetuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan ”hallinnollista seuraamusta ei voi määrätä, jos seuraamuksesta ei ole ennen väärinkäyttöä säädetty yhteisön säännöksellä”.

35.

Sen 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kaikista väärinkäytöksistä seuraa yleensä perusteettomasti saadun etuuden periminen takaisin siten, että

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden soveltaminen rajoitetaan saadun etuuden takaisinperimiseen, lisättynä, jos tästä on säädetty, koroilla, jotka voidaan määritellä kiinteästi.

3.   Toimet, joiden suhteen todetaan, että niiden tarkoituksena on saada asiassa sovellettavan yhteisön oikeuden tavoitteiden vastainen etuus luomalla keinotekoisesti vaadittavat edellytykset tämän etuuden saamiseksi, johtavat tapauskohtaisesti joko tämän etuuden epäämiseen tai sen takaisinperimiseen.

4.   Tässä artiklassa säädettyjä toimenpiteitä ei pidetä seuraamuksina.”

36.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on selittänyt, että Italian lainsäädännön mukaan henkilöitä, jotka jättävät maksamatta tavaroiden tuonnista muutoin maksettavaksi tulevat tullit, rangaistaan sakolla, jonka suuruus on vähintään kaksi ja enintään kymmenen kertaa saman tullin määrä. Kyse on salakuljetusrikoksesta, kun toimija hyötyy lainvastaisesti siitä, että se maksaa alempaa tullia uudelta toimijalta perinteiselle toimijalle laittomasti siirretyn tuontitodistuksen perusteella.

37.

S.I.M.B.A. SpA (jäljempänä S.I.M.B.A.), jota edustavat Raffaello ja Raffaella Orsero, oli italialainen banaanien perinteinen maahantuoja ja tukkujakelija. Sillä oli hallussaan tuontitodistus perinteiselle tuojalle tarkoitetun tariffikiintiön mukaista banaanien tuontia varten.

38.

Rico Italia srl (jäljempänä Rico), jota edustaa Maurizio Misturelli, oli niin ikään italialainen banaanien maahantuoja, ja sillä oli uutena toimijana tuontitodistus tariffikiintiön mukaista banaanin tuontia varten.

39.

Käsiteltävän asian osapuolena on myös tuoreiden hedelmien ja vihannesten alalla toimiva erillinen ryhmä italialaisia maahantuojia, jotka olivat rekisteröityneet uusiksi toimijoiksi. Ryhmän yrityksiä edustivat Euclide Lorenzon, Ermimia Palombini ja Matteo Surian. Käytän näistä yrityksistä (Ricoa lukuun ottamatta) nimitystä ”italialaiset uudet toimijat”.

40.

Istunnossa vahvistettiin, että S.I.M.B.A, Rico ja italialaiset uudet toimijat eivät kuuluneet samaan konserniin.

41.

S.I.M.B.A. osti banaaneja kolmansista maista ja myi ne Ricolle, joka myi banaanit italialaisille uusille toimijoille S.I.M.B.A:n laskuttamalla hankintahinnalla. Tämän jälkeen kyseiset uudet toimijat toivat banaanit Italian ulkomaankauppaministeriön myöntämillä AGRIM-todistuksilla ja tullasivat ne maksamalla niistä etuustullin. S.I.M.B.A. ilmoitti Ricolle jokaisesta suunnitellusta tuonti- ja myyntiliiketoimesta, myös tuotavien banaanien määrän, laadun ja hinnan. Rico takasi S.I.M.B.A:lle, että italialaiset uudet toimijat saisivat AGRIM-tuontitodistukset. Se myös hoiti hallinnolliset muodollisuudet ja maksoi vakuutusmaksut.

42.

Tuonnin jälkeen uudet toimijat myivät banaanit Ricolle, joka edelleen myi ne järjestelmällisesti S.I.M.B.A:lle etukäteen sovitulla ja maksetulla hinnalla. Ricon maksama hinta vastasi AGRIM-tuontitodistusten käyttökustannuksia. S.I.M.B.A. kuljetti tämän jälkeen banaanit varastoihin ja saattoi ne myöhemmin markkinoille. S.I.M.B.A:lla oli puolestaan sopimus Del Monten kanssa, joka maksoi S.I.M.B.A:lle palkkion tämän myytyä banaanit Euroopan markkinoille.

43.

Tribunale di Verona (Veronan alioikeus) tuomitsi 21.12.2005 antamallaan tuomiolla Ricon edustajan salakuljetuksesta ja erehdyttämisestä. Hänet tuomittiin maksamaan myös vahingonkorvausta, jonka suuruus määriteltäisiin siviilioikeudenkäynnissä. Tribunale di Verona päätti kuitenkin, että edustajan oli maksettava tilapäisesti 300000 euroa Ministero dell’Economia e delle Finanzelle (talous- ja rahaministeriö) ja Agenzia delle Doganelle (tullivirasto), mutta ei komissiolle, sekä oikeudenkäyntikulut näille kolmelle osapuolelle, jotka olivat osallistuneet rikosoikeudelliseen menettelyyn saadakseen korvausta kärsimistään vahingoista (jäljempänä asianomistajat). S.I.M.B.A:n ja uusien toimijoiden edustajat vapautettiin syytteistä.

44.

Ricon edustaja ja asianomistajat valittivat Tribunale di Veronan tuomiosta Corte d’appello di Veneziaan (Venetsian muutoksenhakutuomioistuin). Se totesi 24.11.2011 antamassaan tuomiossa, että menettely yhtä S.I.M.B.A:n edustajaa vastaan oli päättynyt tämän kuoleman vuoksi. Se katsoi, että Ricon edustajaa koskevat rikossyytteet olivat vanhentuneet mutta vahvisti hänen siviilioikeudellisen vastuunsa.

45.

Asianomistajat valittivat Corte d’appello di Venezian tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen, joka on todennut ennakkoratkaisupyynnössään, että sen tehtävänä on määrittää, olisiko banaanien tuontiin pitänyt soveltaa täyttä tullia vai etuustullia.

46.

Selittääkseen, miksi ennakkoratkaisu on tarpeen, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa seuraavia seikkoja, jotka Corte d’appello di Venezia on todennut ja jotka on esitetty sille toimitetuissa huomautuksissa: i) italialaisilla uusilla toimijoilla ei ollut infrastruktuuria banaanien varastointia ja kuljettamista varten; ii) uudet toimijat ostivat banaanit ainoana tarkoituksenaan tullata ne alennetun tullin mukaisesti ja myydä ne sitten sovittuun hintaan takaisin Ricolle; iii) riski vakuuden menettämisestä oli kokonaisuudessaan S.I.M.B.A:lla eikä italialaisilla uusilla toimijoilla; iv) tuontitulli, jota italialaisten uusien toimijoiden oli maksettava, oli jo sisällytetty ennalta (Ricon ja italialaisten uusien toimijoiden välillä) sovittuun hintaan; v) banaanien osto- ja myyntihinnat oli sovittu eikä näihin hintoihin liittynyt riskejä (tai mahdollisuuksia hyötyä hintavaihteluista); ja vi) Del Monte maksoi palkkion S.I.M.B.A:lle eikä italialaisille uusille toimijoille.

47.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on keskeyttänyt siinä vireillä olevan menettelyn ja pyytänyt unionin tuomioistuimelta selvennystä seuraaviin kysymyksiin:

48.

Kirjallisia huomautuksia esittivät Lorenzon, Orsero, Palombini, Surian, Italian hallitus ja komissio. Samat osapuolet Lorenzoa lukuun ottamatta esittivät myös suullisia huomautuksia 12.11.2014 pidetyssä istunnossa.

49.

S.I.M.B.A:n ja Ricon sekä Ricon ja italialaisten uusien toimijoiden välillä oli riidattomasti tehty sopimukset. Riidatonta on niin ikään, että banaanit tuotiin Euroopan markkinoille näiden toimijoiden välisessä liiketoimintaketjussa.

50.

Kaikki ennakkoratkaisukysymykset koskevat nähdäkseni sitä, liittyikö tällaiseen liiketoimintaketjuun väärinkäytöksiä unionin oikeuden näkökulmasta, ja jos liittyi, mitä seurauksia sillä on.

51.

Ensimmäinen kysymys koskee lähinnä uuden toimijan aseman säilyttämisen edellytyksiä. Ymmärrän kysymyksen niin, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin olettaa uuden toimijan täyttäneen ”muodollisesti” nämä edellytykset. Jos uuden toimijan oli kuitenkin harjoitettava banaanien vientitoimintaa omaan lukuunsa, voidaan kuitenkin yhtä lailla päätellä, etteivät kyseiset edellytykset täyttyneet siksi, että uusi toimija toi banaaneja perinteisen toimijan puolesta. Tarkastelen ensiksi sitä, sovellettiinko tätä edellytystä myös banaaneihin, jotka tuotiin uudeksi toimijaksi rekisteröinnin jälkeen. Tämä on selvitettävä, koska asetuksen N:o 2362/98 7 ja 11 artiklassa nähtävästi asetetaan edellytykset, joita sovellettiin ennen rekisteröinnin ajankohtaa ja sen aikana, ja ne näyttävät ensisijaisesti koskevan muiden tuotteiden kuin banaanien tuontia. Jos tätä edellytystä sovellettiin rekisteröinnin jälkeen, on perehdyttävä sen merkitykseen.

52.

Toinen kysymys koskee sitä, suljetaanko asetuksessa N:o 2362/98 pois etuustullin soveltaminen tariffikiintiössä, jos uudet toimijat ostivat perinteiseltä toimijalta kolmansien maiden banaaneja toisen uuden toimijan välityksellä ja toivat ne sitten unioniin tariffikiintiössä ainoana tarkoituksenaan myydä ne takaisin saman uuden toimijan välityksellä samalle perinteiselle toimijalle siten, että perinteinen toimija voisi sitten myydä banaanit Euroopan markkinoilla. Kolmannessa kysymyksessä viitataan toisessa kysymyksessä kuvattuun järjestelyyn ja tiedustellaan, onko se vastoin asetuksen N:o 2362/98 21 artiklan 2 kohtaa, jossa kielletään uusien toimijoiden tuontitodistuksiin perustuvien oikeuksien siirtäminen perinteisille toimijoille. Nämä kaksi osittain päällekkäistä kysymystä ovat mielestäni merkityksellisiä ainoastaan, jos uudet toimijat olivat rekisteröityneet asianmukaisesti ja säilyttäneet uuden toimijan aseman. Otan näin ollen tämän lähtökohdakseni vastauksessani kumpaankin kysymykseen.

53.

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää myös ohjausta siihen, mitä seurauksia asetuksen N:o 2362/98 21 artiklan 2 kohdan rikkomisesta on asetuksen N:o 2988/95 4 artiklan 3 kohdan nojalla.

54.

Lopuksi se seikka, että komissio osallistui asianomistajana italialaisten tuomioistuinten käsittelyihin, ei (kuten komissio itse perustellusti huomauttaa) sulje pois sitä, että toimielin esittää kirjallisissa huomautuksia Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan toisen kohdan nojalla, jossa määrätään muun muassa asianosaisten ja komission oikeudesta toimittaa kirjelmiä ja kirjallisia huomautuksia asioissa, joissa unionin tuomioistuimelta pyydetään ennakkoratkaisua. Kummassakin tuomioistuinjärjestelmässä toteutettavien komission toimenpiteiden on noudatettava komission tehtävää, joka on SEU 17 artiklan 1 kohdan mukaan ”ajaa unionin yleistä etua” ja ”huolehtia siitä, että perussopimuksia sekä toimielinten niiden nojalla hyväksymiä toimenpiteitä sovelletaan”.

55.

Käsiteltävässä asiassa osapuolina olevat italialaiset uudet toimijat korostivat kirjallisissa huomautuksissaan ja istunnossa, etteivät seikat, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on perustanut kysymyksensä, ( 18 ) vastaa ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakuasteessa tosiseikoista esitettyjä toteamuksia. Ne katsovat tämän perusteella, ettei ennakkoratkaisukysymyksiä voida ottaa tutkittaviksi.

56.

Unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole todentaa tai arvioida oikeusriidan perustana olevia seikkoja. Tämä tehtävä on varattu kansallisille tuomioistuimille, ( 19 ) ja niiden siihen liittyvä toimivalta perustuu kansalliseen lainsäädäntöön. Lisäksi on olemassa olettama, jonka mukaan kansallisten tuomioistuinten tulkintakysymyksillä on yhteys kansallisten tuomioistuinten määrittämiin käsiteltävän asian tosiseikkoihin ja lainsäädäntökontekstiin. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä antamasta ennakkoratkaisun ainoastaan, jos on ilmeistä, ettei esitetyillä kysymyksillä ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin. ( 20 )

57.

Käsiteltävässä asiassa esitetyt kysymykset liittyvät selvästi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvailemiin tosiseikkoihin. Katson näin ollen, että kysymykset voidaan ottaa tutkittaviksi.

58.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset italialaisten uusien toimijoiden asemasta liittyvät seikkoihin, jotka koskevat yhtäältä tapaa, jolla alkuperäinen rekisteröinti saatiin, ja toisaalta banaanien tuontia rekisteröinnin ja vuotuisen kiintiön ja tuontitodistusten saamisen jälkeen.

59.

Vaikuttaa olevan kiistatonta, että italialaiset uudet toimijat täyttivät asetuksen N:o 2362/98 7 artiklassa asetetut edellytykset, jotka – mukaan lukien vaatimus siitä, että ne harjoittivat tuoreiden hedelmien (lähtökohtaisesti muiden kuin banaanien) tuontia koskevaa taloudellista toimintaa riippumattomasti ja omaan lukuunsa ( 21 ) – liittyivät lähinnä aiemmin tai rekisteröinnin ajankohtana tapahtuneeseen tuontiin.

60.

Siltä osin kuin Rico osallistui italialaisten uusien toimijoiden rekisteröinnin saamiseen, en katso sen, että jokin toimija osallistuu toisen toimijan rekisteröintihakemuksen valmisteluun, olevan sinänsä 7 artiklan a alakohdan vastaista tai muuten kiellettyä asetuksen N:o 2361/98 nojalla. Se ei myöskään merkitse automaattisesti saman asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua vilpillistä menettelyä. Toimijan toimien ja asiakirjojen olisi nähdäkseni katsottava merkitsevän väärinkäytöstä, jos niiden tavoitteena tai seurauksena olisi se, että uusien toimijoiden asemaa koskevan päätöksen kannalta merkityksellisiä seikkoja peiteltäisiin, tai jos peiteltyjen tosiseikkojen perusteella tehty päätös ei olisi johtanut kyseisen aseman myöntämiseen. Asetuksen 13 artiklan 2 kohta koski lähinnä toimijan vilpitöntä mieltä ja rekisteröintimenettelyssä toimitetun näytön paikkansapitävyyttä sen osalta, täyttyvätkö aineelliset edellytykset rekisteröidyn aseman saamiseksi. Siltä osin kuin olemassa oli erillinen edellytys (jota käsittelen seuraavaksi) siitä, että rekisteröityjen uusien toimijoiden oli tuotava banaaneja omaan lukunsa, katson, että rekisteröinti voitiin evätä myös silloin, kun oli todettu, että toimija haki rekisteröintiä mutta ei täyttäisi kyseistä edellytystä. Mikäli tätä seikkaa peitellään tahallisesti, sovelletaan 13 artiklan 2 kohtaa.

61.

Kysymykset italialaisten uusien toimijoiden Ricon ja S.I.M.B.A:n välisistä suhteista liittyvät pääasiassa niiden toimien ketjuun, jossa italialaiset uudet toimijat toivat banaaneja, eli toimien, jotka toteutettiin italialaisten uusien toimijoiden rekisteröinnin jälkeen.

62.

Edellyttikö asetus N:o 2362/98, että rekisteröidyt uudet toimijat harjoittivat omaan lukuunsa banaanien tuontia koskevaa kaupallista toimintaa, johon niillä oli oikeus uuden toimijan asemansa perusteella? Ensimmäisessä kysymyksessä vaikutetaan oletettavan, että tällainen edellytys oli.

63.

Asetus N:o 2362/98 ei sisältänyt nimenomaista säännöstä – vastaavaa kuin uuden toimijan aseman saamista koskevassa 7 artiklassa – edellytyksistä, jotka oli täyettävä uuden toimijan aseman säilyttämiseksi. Siinä kuitenkin vahvistettiin edellytykset rekisteröinnin uusimiselle ja perinteisen toimijan aseman saamiselle.

64.

Asetuksen 8 artiklan 4 kohdassa säädettiin näin ollen, että uuden toimijan asema riippuu siitä, olivatko rekisteröidyt uudet toimijat tosiasiassa tuoneet omaan lukuunsa vähintään 50 prosenttia niille kyseisenä vuonna osoitetusta banaanikiintiöstä. Tämä edellytys ei käsittääkseni tarkoittanut, että niiden tuonnista 49,9 prosenttia voisi tapahtua toisen toimijan lukuun. Edellytyksen mukaisesti niiden oli pikemminkin käytettävä vähimmäismäärä vuotuisesta kiintiöstä, jotta voitiin varmistaa, että asianmukaisesti rekisteröidyt uudet toimijat tosiasiassa osallistuivat banaanien tuontikauppaan ja lisäsivät näin markkinoiden kilpailua.

65.

Se, ettei yksittäinen tuoja välttämättä toisi tuontitodistusten käsittämiä (ja vakuuden kohteena olevia) kiintiöitä kokonaisuudessaan, ei välttämättä vaikuttanut uuden toimijan asemaan. Uusi toimija olisi saattanut hyvinkin päättää vastata taloudellisista seurauksista ja erityisesti vakuuden (tai sen osan) menettämisestä. ( 22 ) Se olisi esimerkiksi saattanut päättää luopua joistakin tai kaikista sille myönnettyyn kiintiöön liittyvistä oikeuksista (20 artikla) tai siirtää ne muille uusille tulijoille (21 artikla). Mahdollisen siirtämisen jälkeen toimija, jolle oikeudet oli siirretty, saattoi luvallisesti harjoittaa tuontia (omaan lukuunsa).

66.

Lisäksi 21 artiklan 2 kohdassa uusia toimijoita kiellettiin siirtämästä mitään oikeuksiensa osaa (riippumatta siitä, täyttivätkö ne 8 artiklan 4 kohdan vähimmäiskäyttöä koskevan edellytyksen) perinteisille toimijoille, koska se saattaisi luoda keinotekoisia tai keinottelevia suhteita taikka häiritä tavanomaisia kauppasuhteita ( 23 ) ja vaarantaa koko tavoitteen, joka perustuu saatavilla olevan kiintiön osan varaamiseen uusille toimijoille. Asetuksen 21 artiklan 2 kohdassa näytetään siten vahvistettavan, että uusien toimijoiden on aina omia oikeuksia käyttäessään täytynyt toimia omaan lukuunsa. Ei olisi ollut järkevää kieltää uutta toimijaa siirtämästä oikeuksiaan perinteiselle toimijalle ja samalla sallia se, että uudet toimijat, joiden oli täytynyt toimia riippumattomasti ja omaan lukuunsa vastaavien tuotteiden aikaisempien tuontien yhteydessä, jotta he saattoivat saada uuden toimijan aseman, tuovat banaaneja perinteisten toimijoiden lukuun. Tästä olisi seurannut, että perinteiset toimijat olisivat voineet käyttää rekisteröityjä uusia toimijoita banaanien tuomiseksi niiden lukuun ja niiden ohjeiden mukaisesti, jolloin uusien toimijoiden maahantuontitoiminta olisi ollut pääosin keinotekoista ja täysin 21 artiklan 2 kohtaan sisältyvän kiellon vastaista. Juuri tällainen lopputulos oli asetuksella N:o 2362/98 tarkoitus välttää.

67.

Asetuksella N:o 2362/98 lähinnä jaettiin saatavilla olevat osat tariffikiintiöistä ja perinteisistä AKT-banaaneista perinteisten ja uusien toimijoiden kesken ( 24 ) sekä vahvistettiin säännöt siitä, ketkä saattoivat rekisteröityä saadakseen ja hyödyntääkseen näitä osuuksia. Sääntelemällä banaanin tuontimarkkinoita tällä tavoin asetuksella N:o 2362/98 oli tarkoitus pienentää riskiä siitä, että perinteinen toimija pääsee hallitsevaan asemaan markkinoilla tai vahvistaa asemaansa rajoittaakseen tai poistaakseen kilpailun, jota niihin kohdistuu muiden toimijoiden taholta, myös toimijoiden, jotka eivät olleet aiemmin tuoneet AKT-banaaneja tai kolmansien maiden banaaneja. Sillä varmistettiin, että banaanialan ja erityisesti tuontialan uusille toimijoille annettiin tasavertainen mahdollisuus varaamalla niille varta vasten osa tariffikiintiöstä. Kun markkinoille tulisi sitten enemmän uusia toimijoita ja joistakin niistä tulisi lopulta perinteisiä toimijoita, markkinoista tulisi kilpaillummat. Kuten asetuksen N:o 404/93 johdanto-osan 14. perustelukappaleessa selitettiin, tuontitodistusjärjestelmällä oli tarkoitus varmistaa, etteivät nykyiset kauppayhteydet katkea, siten, että kaupan pitämisen rakenteiden tietty kehitys kuitenkin mahdollistetaan.

68.

Asetuksen N:o 896/2001 ( 25 ) (jolla kumottiin ja korvattiin muun muassa asetus N:o 2362/98) ( 26 ) yhteydessä unionin tuomioistuin vaikuttaa hyväksyneen sen, että todistusten myöntämiseen liittyvien keinotekoisten tai keinottelutarkoituksessa harjoitettavien käytäntöjen vastustaminen esti sen, että perinteiset toimijat, joilla jo oli tariffikiintiö, sisällytettäisiin uudelleen samaan tariffikiintiöön muuna kuin perinteisenä toimijana toisen tähän perinteiseen toimijaan liittyvän toimijan kautta. ( 27 ) Tällaisten käytäntöjen vatustamisen katsottiin voivan ”mahdollistaa varsinaisten uusien toimijoiden markkinoille pääsyn ja siis kyseisten toimijoiden täysimääräisen liiketoiminnan harjoittamisen”. ( 28 ) Sama päättely päti myös kyseisen asetuksen edeltäjään.

69.

Lisäksi perinteisten toimijoiden oli asetuksen N:o 2362/98 nojalla täytynyt tosiasiallisesti tuoda omaan lukuunsa viitekauden aikana vähimmäismäärä banaaneja niiden myymiseksi myöhemmin tietyllä viiteajanjaksolla. ( 29 ) Tätä edellytystä sovellettiin myös uusiin toimijoihin, joista tuli perinteisiä toimijoita. ( 30 )

70.

Tästä seuraa, että toimijoiden oli asetuksen N:o 2362/98 nojalla harjoitettava toimintaa omaan lukuunsa paitsi päästäkseen uusien toimijoiden ryhmään myös pysyäkseen siinä.

71.

Jos näin oli, jäsenvaltioilla oli 11 artiklan mukaisesti myös velvollisuus varmistaa tämän edellytyksen noudattaminen. Panen tässä yhteydessä merkille, että 11 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke oli muotoiltu niin laajasti, että se käsitti sekä uuden toimijan aseman saamista että sen säilyttämistä koskevat edellytykset.

72.

Kun uudet toimijat näin ollen toivat tuotteita maahan, niiden oli harjoitettava tuontia omien tavoitteidensa mukaisesti ja omalla kaupallisella riskillään. Paitsi että toimijoiden oli oltava olemassa taloudellisina toimijoina, ( 31 ) niiden harjoittamalla tuonnilla – eli toiminnalla, joka koostui tavaroiden tuonnista unionin tullialueelle ( 32 ) – oli oltava toimijoiden näkökulmasta kaupallinen merkitys: sen piti olla tulosta itsenäisesti tehdystä päätöksestä, jonka tulot ja tappiot koskisivat ainoastaan kyseisiä toimijoita eivätkä mitään muita osapuolia. Tätä tulkintaa tukee myös asetus N:o 404/93 (joka pantiin täytäntöön asetuksella N:o 2362/98), jossa vahvistetun periaatteen mukaan todistukset oli myönnettävä toimijoille, joka oli ottanut riskin banaanien kaupan pitämisessä. ( 33 )

73.

Arvioidessaan, harjoitettiinko tiettyä tuontitoimintaa ilman kaupallista riskiä tai täysin kolmannen osapuolen (kaupalliseksi) hyödyksi, kansallisen tuomioistuimen on nähdäkseni ainakin verrattava myyntihintoja (käsiteltävässä asiassa italialaisten uusien toimijoiden ja Ricon maksamia ja veloittamia hintoja) ja tutkitava erityisesti, ylittääkö niiden erotus uudelle toimijalle banaanin tuonnista aiheutuneet kokonaiskustannukset (mukaan lukien tullit, vakuuden, vakuutuksen ja hallinnolliset kustannukset) ja jääkö toimijalle siten voittomarginaali. Kaupallisen voiton ilmeisen puuttumisen perusteella ei välttämättä kuitenkaan voida päätellä, ettei uusi toimija toiminut omaan lukuunsa (tappiollinen tuonti voi silti tapahtua tuojan omaan lukuun, ellei toisin osoiteta). Tämän vuoksi on tarpeen tutkia liiketoimiketjua tarkemmin. Kuka joutui vastaamaan tuontikustannuksista? Syntyivätkö voitot toisaalle jollekin muulle toimijalle, joka osallistui tuontiin tai joka oli yhteydessä kyseisiin toimijoihin?

74.

Vaikka uusilla toimijoilla oli oltava resurssit tuontia varten, asetuksen N:o 2362/98 7 artiklan a alakohdassa tai missään muussakaan säännöksessä ei edellytetty uusilta toimijoita tietynlaisten infrastruktuurien ylläpitämistä tuotujen banaanien varastointia ja kuljettamista varten. Mikään kyseisessä asetuksessa ei viitannut siihen, että lainsäätäjän tarkoituksena oli säätää pakolliseksi banaanin tuonnin tietty markkinoille saattamisen ketju tai että uuden tulijan oli välttämättä varastoitava (ja kypsytettävä) banaanit, ennen kuin ne myytiin tukkukauppiaalle tai vähittäismyyjälle. Päinvastoin asetuksen N:o 404/93 johdanto-osan 15. perustelukappaleessa viitattiin siihen, että komission on tarpeen noudattaa periaatetta, jonka mukaisesti vältetään ”kaupan pitämisen eri vaiheissa olevien henkilöiden välisten tavallisten kauppasuhteiden häiriintyminen”. Asetuksessa N:o 2362/98 ei myöskään suljettu pois sitä, että maahantuoja myisi tavarat tuonnin jälkeen välittömästi markkinoille saattamisen ketjun toiselle toimijalle. Asetuksen kannalta merkityksellistä oli se, että uudet toimijat olivat mukana tämän ketjun tietyssä vaiheessa (tuonnissa).

75.

Näin ollen asetuksen N:o 2362/98 7 artiklan a alakohdan mukaista rekisteröintiä ei estänyt se, että uusi toimija oli ennen tuontia ja/tai ennen kuin se haki rekisteröintiä, vuotuisia määriä tai tuontitodistuksia sopinut, että se ostaisi muiden toimijoiden banaaneja tai myisi niitä ja käyttäisi muiden toimijoiden välineistöä kuljetukseen, varastointiin tai kypsyttämiseen. Sen ei pitäisi olla esteenä myöskään uuden toimijan aseman säilyttämiselle.

76.

Tällaiset sopimukset ovat usein saattaneet olla välttämättömiä banaanimarkkinoiden erityispiirteiden vuoksi. Historiallisesti markkinoita hallitsivat harvalukuiset vertikaalisesti integroituneet monikansalliset toimijat, jotka hallitsivat usein koko markkinoille saattamisen ketjua käsittäen viljelmien omistuksen, tuotannon (kuten kasvatuksen, pakkaamisen ja laadunvalvonnan), kuljetuksen, maahantuonnin, kypsyttämisen, varastoinnin ja jakelun ja jotka hyötyivät merkittävistä mittakaavaeduista. Ajan myötä markkinat pirstaloituvat; markkinoille saattamisen ketjun eri vaihteisiin tulee uusia markkinatoimijoita, vaikka markkinoilletulo voi olla kallista ja vaikeaa. Koska banaanit pilaantuvat helposti, nämä vaiheet on suunniteltava huolellisesti. Jos näin ollen oletetaan, että markkinoille tuleva toimija ei ole vertikaalisesti integroitunut markkinoille saattamisen ketjun kaikkien tai useimpien vaiheiden hallitsemiseksi, markkinoillepääsy riippuu todennäköisesti täysin muiden toimijoiden kanssa (ketjun alkupäässä ja loppupäässä) tehdyistä sopimuksista. ( 34 )

77.

Banaanialan yhteinen markkinajärjestely muodostettiin sen ajatuksen pohjalta, että sekä perinteiset että uudet toimijat osallistuisivat banaanien tuotntikauppaan, minkä tarkoituksena oli ”edistää tervettä kilpailua”. ( 35 ) Tällaista tervettä kilpailusuhdetta ei mielestäni voisi olla, jolleivät nämä kaksi toimijaryhmää voisi vapaasti määrittää toimintatapaansa markkinoilla erityisesti tosiasialliseen tuontiin liittyvien päätösten ja toimintojen osalta. Jos perinteisellä toimijalla näin olisi ratkaiseva vaikutusvalta toisen toimijan harjoittamaan toimintaan tämän liiketoimintapolitiikan mukaisen tuonnin osalta ja jos tämä viimeksi mainittu toimija noudattaisi kaikin tavoin edellä mainitun sille (suoraan tai epäsuorasti välittäjän kautta) banaanin tuonnista antamia ohjeita, viimeksi mainitun ei voitaisi katsoa toimivan omaan lukuunsa. Sen toiminta olisi tosiasiassa pelkästään symbolista eli perinteisen toimijan keino vahvistaa markkina-asemaansa ja heikentää kilpailua entisestään.

78.

Tällöin ei myöskään voisi olla olemassa kilpailusuhdetta, jossa perinteisestä toimijasta muodollisesti riippumaton uusi toimija kuitenkin sopisi (vapaaehtoisesti) järjestelystä, jonka mukaisesti se toisi banaaneja kyseisen perinteisen toimijan lukuun omien tuontitodistustensa perusteella.

79.

Tulkinta, jossa korostetaan, että uuden toimijan on täytynyt rekisteröinnin jälkeen harjoittaa aitoa toimintaa omaan lukuunsa, on yhdenmukainen myös sen asetuksen N:o 2362/98 johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa ilmaistun tavoitteen kanssa, että perusteella pyritään hyväksymistä koskevia arviointiperusteita tiukentamalla välttymään rekisteröimästä pelkkiä välikäsiä tai myöntämästä määriä keinotekoisten tai keinottelutarkoituksessa tehtyjen hakemusten perusteella. Lainsäätäjä oli jo vastannut tuolloisten vaatimusten selviin väärinkäyttöihin tiukentamalla hyväksymistä koskevia arviointiperusteita ja kuvailemalla ne aiempaa yksityiskohtaisemmin. Vaikka nämä muutokset saattoivat vähentää väärinkäytön mahdollisuutta, millään lainsäädännöllä ei voida taata lain väärinkäytön riskin poistamista kokonaan.

80.

Katson näin ollen, että asetuksen N:o 2362/98 7 artiklan a alakohtaa ja 8 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että niissä edellytetään toimijoiden toimivan omaan lukuunsa, jotta ne voisivat rekisteröityä uusiksi toimijoiksi ja täyttää edelleen uusien toimijoiden edellytykset. Omaan lukuun toimimisen on tulkittava tarkoittavan, että kyseisten toimijoiden oli toimittava omien tavoitteidensa mukaisesti ja omalla kaupallisella riskillään.

81.

Asetuksen N:o 2362/98 21 artiklan 2 kohdassa kiellettiin uusien toimijoiden tuontitodistuksiin perustuvien oikeuksien siirtäminen perinteisille toimijoille. Siinä ei kielletty muita siirtoja, joita oli pidettävä ”keinona, jolla osaltaan parannetaan yhteisön banaaneja ja AKT-banaaneja kaupan pitävien taloudellisten toimijoiden kilpailukykyä ja helpotetaan jäsenvaltioiden markkinoiden yhdentymistä”. ( 36 )

82.

Italialaiset toimijat eivät käsiteltävässä asiassa siirtäneet tuontitodistuksiinsa perustuvia oikeuksiaan S.I.M.B.A:lle vaan toivat banaanit itse ja saattoivat ne vapaaseen liikkeeseen. Ensi näkemältä vaikuttaa siten siltä, että 21 artiklan 2 kohtaa noudatettiin. Banaanit kuitenkin tosiasiassa vaihtoivat omistajaa useita kertoja ennen niiden tuontia ja sen jälkeen.

83.

Olen samaa mieltä komission kanssa siitä, ettei asetuksen N:o 2362/98 21 artiklan 2 kohdassa rajoitettu banaanien myyntiä kolmansissa maissa eikä niiden tuonnin jälkeistä myyntiä takaisin siinäkään tapauksessa, että nämä liiketoimet suoritettiin aikaisemmin tehdyn sopimuksen perusteella. Unionin tuomioistuimen tuomiossa SICES ym. ( 37 ) asetuksen N:o 341/2007 ( 38 ) 6 artiklan 4 kohdasta omaksuman kannan mukaisesti katson, että asetuksen N:o 2362/98 21 artiklan 2 kohdalla ei yksinkertaisesti säännelty kyseistä tilannetta eikä sitä näin ollen kielletty siinä.

84.

Jos kuitenkin niiden siirtäminen uudelta toimijalta perinteiselle toimijalle olisi ollut sallittua, perinteinen toimija olisi voinut tuoda omaan lukuunsa suuremman kiintiön banaaneita etuustullilla.

85.

Vaikka muissa tilanteissa asetuksessa N:o 2362/98 sallittujen liiketoimien ketjun seurauksena ja tarkoituksena oli saattaa perinteinen toimija asemaan, jossa tämä ikään kuin hyötyi kielletystä tuontitodistusten siirtämisestä, asetuksen N:o 2362/98 21 artiklan 2 kohtaa on kuitenkin saatettu rikkoa lain väärinkäytön perusteella.

86.

Jotta perinteiset toimijat olisivat samassa asemassa, uuden toimijan on täytynyt väistämättä tuoda banaaninsa ja myydä ne sitten joko välittäjän kautta tai muutoin takaisin perinteiselle toimijalle. Jotta perinteinen toimija on voinut hyötyä etuustullista, toimijan on pitänyt jossain vaiheessa toimia perinteisen toimijan lukuun eikä ainoastaan omaan lukuunsa.

87.

Kun näin toiminut toimija on banaaneja tuova uusi toimija, se ei ole täyttänyt uuden toimijan aseman säilyttämistä koskevaa edellytystä. Perinteinen toimija on kuitenkin saattanut hyötyä (perusteettomasti) etuustulleista niiden toimien ansiosta, joita jokin toinen toimija on liiketoimintaketjussa toteuttanut. Näin ollen se seikka, että uuden toimijan todetaan tuoneen banaanit omaan lukuunsa, ei poista tarvetta valvoa, onko jokin muu toimija käyttänyt ketjussa lakia väärin.

88.

Tämä valvonta on kuuluttava tarvittaessa toimivaltaiselle kansalliselle tuomioistuimelle. ( 39 ) Unionin tuomioistuin on jo selventänyt sitä, miten tämän on tapahduttava, tuomiossaan SICES ym., joka annettiin sen jälkeen, kun käsiteltävä asia oli pantu vireille.

89.

Tuomiossa SICES ym. käsiteltiin vastaavia tosiseikkoja vastaavassa asiayhteydessä. Siinä oli kyse asetuksesta N:o 341/2007, ( 40 ) jossa säädetään valkosipulin tuonnin etuuskohtelusta ja tariffikiintiöistä, edellytetään tuontitodistusta ( 41 ) valkosipulin alkuperään liittyvien petosten torjumiseksi ja erotetaan toisistaan perinteiset ja uudet toimijat. Kilpailun varmistamiseksi ja tuontitodistusten myöntämiseen liittyvän keinottelun ja väärinkäytön torjumiseksi asetuksessa N:o 341/2007 kielletään näiden tuontitodistusten siirtäminen ja säädetään useiden hakemusten jättämisestä määrättävistä seuraamuksista. ( 42 ) Erityistulli teki tariffikiintiön ulkopuolisesta tuonnista kannattamatonta.

90.

Monet uudet toimijat olivat kiertäneet tätä kieltoa hyödyntämällä etuuskohtelun ja tariffikiintiöiden järjestelmää: toinen yrityksistä, joka on käyttänyt tuontitodistuksensa, osti valkosipulia kiinalaiselta toimittajalta; jompikumpi toimijoista myi valkosipulin uusille toimijoille, jotka tämän jälkeen toivat ja myivät valkosipulin jälleen toiselle näistä yrityksistä, jotka toimivat kummatkin perinteisinä tuojina ja tukkumyyjinä ja jotka olivat jo ennen tuontia sopineet ostavansa valkosipulin sitten, kun se olisi vapaassa liikkeessä.

91.

Unionin tuomioistuin vahvisti ensin vakiintuneen oikeuskäytäntönsä, joka koski sitä, että lain väärinkäytön toteamisen edellytyksenä on sekä objektiivisen että subjektiivisen osatekijän olemassaolo, ja kansallisen tuomioistuimen tehvävää näiden kummankin osatekijän varmistamisessa, ( 43 ) ja tutki sitten, kielletäänkö tällainen liiketoimintaketju asetuksen N:o 341/2007 6 artiklan 4 kohdassa. ( 44 )

92.

Unionin tuomioistuin totesi objektiivisesta osatekijästä, että tosiasiallisten tuojien välisen kilpailun turvaaminen merkitsi, ettei kukaan yksittäinen tuoja voi hallita markkinoita. Tätä tavoitetta ei saavutettu, koska kyseisen kaltaiset liiketoimet ”eivät – – anna unionissa olevalle ostajalle, joka on myös perinteinen tuoja, oikeutta saada – – viitemääräänsä lasketuksi sellaisen perusteen perusteella, joka sisältää tavaramäärät, jotka se on ostanut tuojilta tavaramäärien tullauksen jälkeen”. Unionin tuomioistuin totesi lisäksi, että tällaiset liiketoimet saattoivat mahdollistaa sen, että ostaja (joka on käyttänyt loppuun oikeutensa tuoda valkosipulia etuustariffilla) saattoi ”hankkia etuustariffilla tuotua valkosipulia ja ulottaa vaikutusvaltansa markkinoilla sille myönnettyä tariffikiintiön osuutta laajemmalle”. ( 45 )

93.

Subjektiivisesta osatekijästä unionin tuomioistuin totesi, että oli osoitettava, että ”tuojien tarkoituksena oli tällaisen edun antaminen kyseiselle ostajalle ja ettei liiketoimilla ollut näille tuojille minkäänlaista taloudellista ja kaupallista oikeuttamisperustetta”. Samalla on otettava huomioon se, että ”tuojilla on velvollisuus seuraamuksen uhalla käyttää niille myönnettyjä A-todistuksia ja että niillä on siis todellinen intressi tuontiin”. Vaikka ”ei voida a priori katsoa, ettei liiketoimilla ollut [tuojille] minkäänlaista taloudellista ja kaupallista oikeuttamisperustetta”, unionin tuomioistuin katsoi, että ”ei kuitenkaan voida pitää mahdottomana, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset liiketoimet on tietyissä olosuhteissa suunniteltu keinotekoisesti keskeisenä päämääränä hyötyä etuustariffista”. Yksi sellaisista seikoista, joiden nojalla liiketoimien keinotekoisuus voitaisiin osoittaa, on se, että tuoja, joka on tuontitodistusten haltija, ei kanna minkäänlaista kaupallista riskiä, koska se on todellisuudessa ostajansa, joka on myös perinteinen tuoja, suojaama, ja se, että tuojien voittomarginaali on vähäpätöinen tai että tuojat myyvät valkosipulia unionissa olevalle ostajalle markkinahinnan alittavaan hintaan. ( 46 )

94.

Unionin tuomioistuin päätteli tuomion 40 kohdassa, että tällaiset liiketoimet ovat kuitenkin oikeuden väärinkäyttöä, ( 47 ) jos ne on suunniteltu keinotekoisesti keskeisenä päämääränä hyötyä etuustariffista, ja kun kansallinen tuomioistuin tutkii, onko menetelty väärinkäytösluonteisesti, sen on otettava huomioon kaikki kyseisen yksittäistapauksen tosiseikat ja olosuhteet, myös kyseistä tuontia edeltäneet ja sitä seuranneet liiketoimet.

95.

Samaa päätelmää voidaan mielestäni soveltaa tarkasteltaessa, onko lakia käytetty väärin silloin, kun toimijoiden toiminnan tarkoituksena oli asettaa perinteiset toimijat samaan asemaan kuin tilanteessa, jossa asianmukaisesti rekisteröityneiden uusien toimijoiden hallussa olleet tuontitodistukset olisi siirretty niille, ainoana tarkoituksena saada perusteettomasti unionin oikeuden mukaisia etuja. ( 48 )

96.

Tässä on lähtökohtana oltava se, että uudet toimijat olivat rekisteröityneet asianmukaisesti ja täyttivät kyseisen aseman säilyttämisen edellytykset. Jos toimija ei täyttänyt näitä edellytyksiä, se ei ollut uusi toimija eikä voinut tuoda banaaneja tariffikiintiössä, joka oli varattu näille toimijoille. Tällöin ei olisi enää mitään pätevää perustetta jatkaa tämän toimijan hallussa olevia tuontitodistuksia, jotka oli saatu aiemman uuden toimijan aseman perusteella: ei ollut tarvetta hallinnoida tuontioikeutta, jota ei enää ollut olemassa. ( 49 ) Tämän seurauksena näistä tuontitodistuksista tuli pätemättömiä, eikä toimijan ollut enää mahdollista saada uusia todistuksia.

97.

Jos uuden toimijan aseman säilyttämistä koskevat edellytykset täyttyivät, se merkitsi, että toimijat toivat banaaneja omaan lukuunsa. Vaikka nämä edellytykset vähensivät merkittävästi väärinkäytösten mahdollisuuksia, ne eivät kuitenkaan sulkeneet täysin pois riskiä siitä, että uusi toimija osallistuisi liiketoimintaketjuun, jolla horjutettaisiin asetuksen N:o 2362/98 tavoitteita, myös 21 artiklan 2 kohdan kiellon taustalla olevia tavoitteita.

98.

Lain väärinkäyttöä koskevan objektiivisen osatekijän osalta vaikuttaa mielestäni siltä, että tämän edellytyksen taustalla olevat perusteet ovat suurelta osin päällekkäiset asetuksen N:o 2362/98 tavoitteiden kanssa. ( 50 )

99.

Näin ollen käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaiset liiketoimintaketjut voivat vähentää kilpailua ja rajoittaa tosiasiallisesti uusien toimijoiden tuloa markkinoille ja niiden markkinoilletulon käytännön vaikutuksia. Kyseisellä järjestelyllä (sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen kuvaillut) tehtiin mahdolliseksi lähinnä se, että perinteinen toimija saattoi lisätä tariffikiintiönsä osaa ja tuoda enemmän banaaneja etuustariffilla. Järjestelyllä näin ollen horjutettiin tariffikiintiöiden hallinnointia, koska se oli omiaan vääristämään kaupan malleja ja vaikeuttamaan sen havaitsemista, kuka tosiasiassa vastasi banaanien tuonnista tariffikiintiössä.

100.

Lain väärinkäytön subjektiivisen osatekijän yhteydessä on pohdittava, oliko toimijoiden tarkoitus saada perusteeton etu unionin oikeuden soveltamisen seuraamuksena luomalla keinotekoisesti edellytykset, joiden mukaisesti ne saattoivat saada tämän edun. ( 51 )

101.

Yksittäiset seikat erikseen tarkasteltuina eivät välttämättä riitä sen määrittämiseen, oliko liiketoimen keskeisenä päämääränä saada perusteetonta etua. ( 52 ) Näin ollen unionin oikeuden sallimista liiketoimista seuraavien taloudellisten etujen pelkkä käyttäminen ei ole väärinkäyttöä. Yhdessä tarkasteltuina nämä seikat saattavat kuitenkin osoittaa, että yhden tai useamman toimijan tarkoituksena oli antaa perusteetonta etua perinteiselle toimijalle harjoittamalla tuontitoimintaa, jolla ei ollut taloudellista ja kaupallista oikeuttamisperustetta tosiasiallisen tuonnin suoritteneille uusille toimijoille ja/tai muille toimijoille, jotka osallistuivat liiketoimiin ennen tuontia ja sen jälkeen.

102.

Toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen keskeisenä tehtävänä on tutkia liiketoimintojen laatu, tavoite ja rakenne sekä eri osapuolten väliset suhteet ja määritellä niiden perusteella, olisiko koko liiketoimintaketjua ollut olemassa, jos mahdollisuutta alemman tullin maksamiseen ei olisi ollut.

103.

Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on näin ollen käsiteltävässä asiassa tutkia, mikä toimija vastasi tuonnin kustannuksista ja mikä toimija hyötyi tuonnista ja muista liiketoimista. Tässä yhteydessä on tutkittava sopimuksen piirteet ja liiketoimet perinteisen toimijan (S.I.M.B.A.) ja välittäjänä olleen uuden toimijan (Rico) välillä sekä viimeksi mainitun ja tuojina olleiden italialaisten uusien toimijoiden välillä, jotta voidaan määrittää, oliko (joidenkin) toimijoiden tavoitteena antaa S.I.M.B.A:lle mahdollisuus hyötyä italialaisille uusille toimijoille myönnettyihin tuontitodistuksiin perustuvien oikeuksien kielletystä siirtämisestä, joka tapahtui Ricon aloitteesta ja perustui Ricon ja S.I.M.B.A:n väliseen sopimukseen. Näin ollen merkityksellistä on selvittää, lisäsikö S.I.M.B.A liiiketoimintaketjun seurauksena osuuttaan tariffikiintiöstä hintaan, joka vastasi italialaisten uusien toimijoiden tuontitodistusten käyttöä (mikä olisi ollut siirron hinta). Samalla on verrattava italialaisten uusien toimijoiden banaaneista maksamia ostohintoja ja niistä saamia myyntihintoja markkinahintoihin ja tuontikustannuksiin. Näin ollen kustakin liiketoimesta maksettu hinta auttaa osoittamaan, oliko lain väärinkäyttöön liittyvä subjektiivinen osatekijä olemassa.

104.

Kansallisen tuomioistuimen on lisäksi määritettävä, oliko Ricon, joka oli niin ikään uusi toimija ja jolla oli hallussaan tuontitodistukset, tavoitteena välttää S.I.M.B.A:n ja italialaisten uusien toimijoiden välinen suora yhteys, kun otetaan huomioon, että banaanien tuonti uuden toimijan toimesta vaikutti todennäköisesti epäilyttävämmältä 21 artiklan 2 kohdan näkökulmasta silloin, jos banaanit ostettiin suoraan perinteiseltä toimijalta, kuin silloin, jos banaanit ostettiin toiselta uudelta toimijalta, koska kieltoa siirtää tuontitodistuksia uudelta toimijalta toiselle ei ollut olemassa.

105.

Nähdäkseni se seikka, ettei italialaisilla uusilla toimijoilla ollut infrastruktuuria banaanien varastointiin ja kuljetukseen ja että toimijat olivat tehneet sopimuksia ennen tuontia, ei voi olla ratkaiseva määritettäessä subjektiivisia osatekijöitä. ( 53 ) Enintään nämä seikat saattavat vahvistaa muihin seikkoihin perustuvaa subjektiivista osatekijää koskevaa päätelmää.

106.

Sama pätee silloin, kun käsiteltävän kaltaisessa liiketoimintaketjussa mukana ollut perinteinen toimija on käyttänyt tuontitodistuksensa tariffikiintiön mukaiseen tuontiin eikä voi enää itse hyötyä etuustariffista (tällainen tilanne oli tuomiossa SICES ym.). Vaikka tämä seikka saattaa osoittaa, että perinteisen toimijan intressissä olisi saada banaanit tuotua etuustariffilla muiden keinojen avulla, se ei ole ratkaisevaa. Lakia on saatettu käyttää väärin siinäkin tapauksessa, ettei perinteinen toimija ollut käyttänyt loppuun kyseisiä tuontitodistuksia, mutta uudet toimijat kuitenkin toivat banaanit etuustariffilla. Tiettyä tuontitodistusta ei näin ollen esimerkiksi voitaisi käyttää kuljetuksen viivästymisen vuoksi tai kysynnän yllättävän hiipumisen vuoksi. Näitä seikkoja ei välttämättä ole voitu ennakoida ajankohtana, jona lainvastainen järjestely suunniteltiin ja toteutettiin.

107.

Katson näin ollen, että tuomiossa SICES ym. vahvistettuja suuntaviivoja sovelletaan myös käsiteltävässä asiassa.

108.

Asetusta N:o 2988/95 sovelletaan ainoastaan toimiin, jotka vahingoittavat (tai saattaisivat vahingoittaa) unionin talousarvioita muun muassa aiheuttamalla tulonmenetyksiä. ( 54 )

109.

Asetuksen N:o 2988/95 4 artiklassä lähinnä määritellään hallinnolliset toimenpiteet, joihin on ryhdyttävä väärinkäytöksiä havaittaessa. Siinä säädetään kuitenkin nimenomaisesti edun epäämisestä tai takaisinperimisestä sellaisten toimien osalta, joiden keskeisenä tavoittena on saada etua asiaan sovellettavan unionin oikeuden tavoitteiden vastaisesti (lain väärinkäyttöä koskevassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettu objektiivinen osatekijä) luomalla keinotekoisesti vaadittavat edellytykset tämän edun saamiseksi (mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu subjektiivinen osatekijä). Tämä 4 artiklan 3 kohdan erityssääntö oli jo olemassa, kun unionin tuomioistuin asetti arvioinnin objektiiviset ja subjektiiviset osatekijät, jotka on otettava huomioon väärinkäytön mahdollisuutta tutkittaessa.

110.

Kun todetaan, että asetuksen N:o 2362/98 21 artiklan 2 kohtaa on rikottu lain väärinkäytön perusteella, tällaisena lain väärinkäyttönä pidettävät teot vastaavat asetuksen N:o 2988/95 4 artiklan 3 kohdassa kuvattua menettelyä. Nämä määritelmät eivät kuitenkaan ole täysin päällekkäiset. Mainittu 4 artiklan 3 kohta on yksityiskohtaisempi, sillä se koskee toimia, jotka ovat tai ovat saattaneet vahingoittaa Euroopan unionin yleistä talousarviota tai sen hoidossa olevia talousarvioita. Jotta toiminta voi kuulua asetuksen N:o 2988/95 soveltamisalaan, sen on vahingoitettava Euroopan unionin taloudellisia etuja. ( 55 ) Kaikissa unionin oikeuden väärinkäyttötapauksissa ei välttämättä aina niin tapahdu.

111.

Tällaiset toimet ovat nähdäkseni saman asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu väärinkäytöksen erityislaji. Tämän vuoksi asetukseen N:o 2988/95 sisältyvien väärinkäytöksiä koskevien viittausten on tulkittava käsittävän 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut toimet, ellei muuta todeta. ( 56 )

112.

Asetuksessa N:o 2988/95 tehdään ero hallinnollisten seuraamusten ja hallinnollisten toimenpiteiden välillä. Vaikka 4 artikla sisältyy II osastoon (hallinnolliset toimenpiteet ja seuraamukset), 4 artiklan 4 kohdassa nimenomaisesti todetaan, etteivät kyseisessä artiklassa säädetyt toimenpiteet ole seuraamuksia. Väärinkäytökseen syyllistyvälle henkilölle 4 artiklan 3 kohdan nojalla koituvan seurauksen vuoksi hän ei joko saa unionin talousarviota vahingoittavaa etua tai, jos etua on jo saatu, se peritään takaisin. Velvollisuus maksaa etu takaisin ei tällaisissa olosuhteissa ole seuraamus. Se on ainoastaan seurausta siitä, että saatu etu oli maksu, jota ei olisi pitänyt maksaa, koska edellytykset unionin sääntöihin perustuvan edun saamiseksi oli luotu keinotekoisesti. ( 57 ) Unionin tuomioistuin on todennut vientitukien yhteydessä, että maahantuojan, joka luo keinotekoisesti tilanteen, jossa hän voi saada vientitukia, on maksettava kyseisiin tuotteisiin liittyvät tullit, tämän kuitenkaan rajoittamatta tarvittaessa kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen hallinnollisten, yksityisoikeudellisten tai rikosoikeudellisten seuraamusten soveltamista. ( 58 ) Unionin tuomioistuin on toistanut tämän kantansa muissakin asiayhteyksissä. ( 59 ) Tällaiset toimenpiteet koskevat nähdäkseni lähinnä sellaisten varojen takaisinperimistä, jotka olisi pitänyt maksaa unionin talousarvioon mutta joita ei ole maksettu tai jotka on maksettu unionin talousarviosta väärin perustein. Asetuksen 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetaan erityiset toimenpiteet, joihin on ryhdyttävä, kun siinä määritelty erityinen väärinkäytös havaitaan.

113.

Väärinkäytöksen olemassaolo riippuu siitä, onko muuta unionin oikeuden säännöstä kuin asetusta N:o 2988/95 rikottu ja voiko siitä seurata vahinkoa unionin talousarviolle. Unionin tuomioistuin on muodostanut eräänlaisen rinnastuksen todetessaan, että tällaisen väärinkäytöksen oikaisemiseksi 4 artiklassa tarkoitettujen hallinnollisten toimenpiteiden on niin ikään perustuttava muuhun (alakohtaiseen) lainsäädäntöön, ei pelkästään asetukseen N:o 2988/95. ( 60 ) Näin todetessaan se näyttää soveltaneen hallinnollisia seuraamuksia koskevaa 2 artiklan 2 kohtaa 4 artiklassa tarkoitettuihin hallinnollisiin toimenpiteisiin. Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut tilanteesta, jossa unionin lainsäätäjä ei ole antanut tällaisia sääntöjä, että myös jäsenvaltioilla on oikeus pitää voimassa säännökset tai antaa tällä alalla säännöksiä kyseisten toimijoiden osalta, jos tällaiset säännökset osoittautuvat tarpeellisiksi petosten torjumiseksi ja ne ovat unionin oikeuden yleisten periaatteiden sekä asetuksessa N:o 2988/95 määriteltyjen yleisten sääntöjen ja mahdollisten muita toimijoita koskevien olemassa olevien unionin alakohtaisten säännöstöjen mukaisia. ( 61 )

114.

Unionin tuomioistuin näyttää yleisesti (ja myös asioissa, joissa se on tukeutunut asetuksen N:o 2988/95 4 artiklan 3 kohtaan) hyväksyneen samalla sen, että kun väärinkäyttö on todettu, tilanne on palautettava sellaiseksi kuin se olisi ollut, jos tämän väärinkäytön muodostavia toimia ei olisi ollut. ( 62 )

115.

Minulle ei ole täysin selvää, miten unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee erillistä oikeusperustaa hallinnollisille toimenpiteille (jos tämä tulkinta on oikea), ( 63 ) sopii yhteen asetuksen N:o 2988/95 4 artiklan 4 kohdan olemassaolon ja 2 artiklan 2 kohdan sanamuodon kanssa, sillä siinä asetetaan mainittu ennakkoedellytys hallinnollisille seuraamuksille ja tällä tavoin noudatetaan nulla poena sine lege -yleisperiaatetta. Olen taipuvainen katsomaan, että seuraamuksen määrääminen ei ole sama asia kuin sellaisen edun takaisinperimen, joka on saatu väärinkäytöksen vuoksi tai muulla tavoin lainvastaisesti ja johon ei siksi tarvitse soveltaa aivan samoja edellytyksiä. Tätä asiaa ei kuitenkaan liene tarpeen tutkia tässä yhteydessä enempää.

116.

Käsiteltävän asian kaltaisissa olosuhteissa, joissa asetuksen N:o 2362/98 21 artiklan 2 kohtaa on todettu rikotun lain väärinkäytön perusteella, katson, että perinteinen toimija saa perusteetonta etua, joka vahingoittaa unionin talousarviota asetuksessa N:o 2988/95 tarkoitetulla tavalla, jos etuustariffiin, jonka mukaisesti banaanit tuotiin, perustuvat tullimaksut olivat alemmat kuin tullimaksut, joita saman toimijan olisi pitänyt maksaa, jos se olisi itse tuonut kyseiset banaanit. Jos tullauksen jälkeen on jäljellä tullivelkaa, kantamattomat tullit on perittävä yhteisön tullikoodeksin perusteella (ja tarvittaessa muun, kansallisen lainsäädännön perustan nojalla). Tämä on tehtävä asetuksen N:o 2988/95 yleisten sääntöjen mukaisesti.

117.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Corte Suprema di Cassazionen (Italia) esittämiin kysymyksiin seuraavasti: