I Asiaa koskevat oikeussäännöt

II Asian tausta ja riidanalainen päätös

III Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne ja valituksenalainen tuomio

IV Asianosaisten vaatimukset ja asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa

V Valitusten tarkastelu

A Yhteenveto valitusperusteista

B Valitusperusteiden tutkinta

1. Valitusperusteet, jotka koskevat emoyhtiöiden vastuuseen joutumista tytäryhtiöidensä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta

a) Alstom-konsernin yhtiöiden esittämä ensimmäinen valitusperuste, joka koskee komissiolle kuuluvan perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä

i) Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa

– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

ii) Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän ensimmäisen valitusperusteen toinen osa

b) Arevan esittämä ensimmäinen valitusperuste ja Alstom-konsernin yhtiöiden esittämä toinen valitusperuste, jotka koskevat unionin yleiselle tuomioistuimelle kuuluvan perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä

i) Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän toisen valitusperusteen ensimmäinen osa

ii) Arevan esittämä ensimmäinen valitusperuste ja Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän toisen valitusperusteen toinen osa

– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

iii) Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän toisen valitusperusteen neljäs osa

c) Alstom-konsernin yhtiöiden esittämä kolmas valitusperuste, joka koskee SEUT 101 artiklan ja etenkin vastuuseen joutumista kilpailusääntöjen rikkomisesta koskevien sääntöjen virheellistä soveltamista sekä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja syyttömyysolettamaa koskevien periaatteiden loukkaamista

i) Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa

ii) Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän kolmannen valitusperusteen toinen osa

2. Valitusperusteet, joissa on kyse yhteisvastuuta sakkojen maksamisesta koskevien sääntöjen soveltamisesta

a) Väitteet, jotka koskevat emoyhtiöille Arevalle ja Alstomille asetettua tosiasiallista yhteisvastuuta

i) Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

ii) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

– Tutkittavaksi ottaminen

– Asiakysymys

b) Väitteet, jotka koskevat sakon sisäistä jakamista yhteisvastuullisten yhteisvelallisten välillä

i) Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

ii) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

3. Arevan esittämä neljäs valitusperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista sille määrättyä sakkoa määritettäessä

i) Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

ii) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

4. Alstom-konsernin yhtiöiden esittämä viides valitusperuste, joka koskee tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden loukkaamista

i) Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

ii) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

VI Oikeudenkäyntikulut

1

Areva SA (jäljempänä Areva), Alstom SA (jäljempänä Alstom), T&D Holding SA, Alstom Grid SAS ja Alstom Grid AG (jäljempänä nämä neljä viimeksi mainittua yhtiötä yhdessä Alstom-konsernin yhtiöt ja nämä viisi yhtiötä yhdessä valittajayhtiöt) vaativat valituksissaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa T-117/07-T-121/07, Areva ym. vastaan komissio, 3.3.2011 antaman tuomion (Kok., s. II-663; jäljempänä valituksenalainen tuomio) siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisellä tuomiolla niiden kanteet, joissa vaadittiin ensisijaisesti [EY 81] artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 24.1.2007 tehdyn komission päätöksen K(2006) 6762 lopullinen (Asia COMP/F/38.899 – Kaasueristeiset kojeistot), jonka tiivistelmä on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 2008, C 5, s. 7; jäljempänä riidanalainen päätös), osittaista kumoamista ja toissijaisesti valittajayhtiöille mainitulla päätöksellä määrätyn sakon määrän alentamista.

2

[EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan otsikko on ”Sakot”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”– –

2.   Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

– –

3.   Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto.

– –”

3

Kyseisen asetuksen 31 artiklan otsikko on ”Yhteisöjen tuomioistuimen valvonta”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”Yhteisöjen tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon. Se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”

4

Nyt käsiteltävän oikeusriidan taustalla olevat tosiseikat on esitetty valituksenalaisen tuomion 1–35 kohdassa, ja ne voidaan tiivistää seuraavasti.

5

Oikeusriita koskee kaasueristeisten kytkinlaitteiden, joilla ohjataan energian virtausta sähköverkossa, myyntikartellia. Kyseiset laitteet ovat raskaita sähkölaitteita, joita käytetään toimintavalmiiden sähköasemien pääasiallisina komponentteina.

6

Tässä oikeusriidassa mukana olevat eri yhtiöt on esitelty valituksenalaisen tuomion 6–9 kohdassa seuraavasti:

7

ABB Ltd (jäljempänä ABB) ilmoitti 3.3.2004 komissiolle kaasueristeisten kytkinlaitteiden alalla olevasta kartellista ja esitti sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EYVL C 45, s. 3; jäljempänä yhteistyötiedonanto) mukaisesti sakkoimmuniteettia koskevan suullisen hakemuksen. Komissio myönsi 25.4.2004 ABB:lle ehdollisen sakkoimmuniteetin.

8

Komissio aloitti ABB:n lausumien perusteella tutkimuksen ja teki 11. ja 12.5.2004 yllätystarkastuksia muun muassa Areva T&D SA:n toimitiloihin. Komissio laati 20.4.2006 väitetiedoksiannon, joka osoitettiin Alstomin ja Areva-konsernin yhtiöiden lisäksi ABB:lle, Fuji Electric Holdings Co. Ltd:lle ja Fuji Electric Systems Co. Ltd:lle, Hitachi Ltd:lle ja Hitachi Europe Ltd:lle, Japan AE Power Systems Corp:lle, Mitsubishi Electric System Corp:lle, Nuova Magrini Galileo SpA:lle, Schneider Electric SA:lle, Siemens AG:lle, Toshiba Corp:lle sekä viidelle sellaisen konsernin, jonka emoyhtiö oli VA Technologie AG, yhtiölle, joihin VA Technologie AG itsekin kuului.

9

Komissio teki 24.1.2007 riidanalaisen päätöksen, joka annettiin tiedoksi niille 20 yhtiölle, joille väitetiedoksianto oli osoitettu.

10

Kartellin ominaispiirteet, sellaisina kuin ne on todettu riidanalaisessa päätöksessä, on tiivistetty valituksenalaisen tuomion 29–31 kohdassa seuraavasti:

11

Komissio päätteli riidanalaisessa päätöksessä tosiseikkoja koskevien toteamusten ja oikeudellisten arviointien päätteeksi, että mukana olleet yritykset olivat rikkoneet EY 81 artiklaa ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3; jäljempänä ETA-sopimus) 53 artiklaa, ja se määräsi niille sakkoja, joiden suuruus oli laskettu asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavissa suuntaviivoissa (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä suuntaviivat) ja yhteistyötiedonannossa esitetyn menetelmän mukaisesti.

12

Komissio päätti, että sen oli yhteistyötiedonannon perusteella hyväksyttävä ABB:n immuniteettihakemus mutta että kaikki muiden yhtiöiden, Areva mukaan lukien, esittämät sakkojen lieventämistä koskevat hakemukset oli hylättävä.

13

Riidanalaisen päätöksen 1 ja 2 artiklassa todetaan seuraavaa:

”1 artikla

Seuraavat yritykset ovat rikkoneet [EY 81 artiklaa ja ETY-sopimuksen 53 artiklaa] osallistumalla mainittujen ajanjaksojen aikana sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuuteen kaasueristeisten kytkinlaitteiden alalla [Euroopan talousalueella (ETA)]:

– –

– –

2 artikla

Edellä 1 artiklassa tarkoitetuista rikkomisista määrätään seuraavat sakot:

– –

– –”

14

Valittajayhtiöiden toimittamista tiedoista ilmenee, että Areva on 7.6.2010 myynyt sähkön siirto- ja jakelualan toimintansa kokonaisuudessaan. Erityisesti on todettava Alstomin alkaneen harjoittaa siirtotoimintaa. Tämän jälkeen Areva T&D Holding on ottanut nimekseen T&D Holding SA, Areva T&D SA:sta on tullut Alstom Grid SAS ja Areva T&D AG toimii nykyään nimellä Alstom Grid AG.

15

Valituksenalaisen tuomion 50 kohdasta ilmenee, että Areva-konsernin yhtiöt vetosivat kumoamisvaatimustensa tueksi seitsemään kanneperusteeseen, jotka unionin yleinen tuomioistuin tiivisti seuraavasti:

”Ensimmäinen peruste koskee EY 253 artiklassa määrätyn perusteluvelvollisuuden loukkaamista. Toinen peruste koskee pääasiallisesti niiden sääntöjen rikkomista, jotka koskevat vastuuseen joutumista EY 81 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, ja oikeusvarmuuden sekä taannehtivuuskiellon yleisten periaatteiden loukkaamista. Kolmas peruste liittyy pääasiallisesti niiden sääntöjen rikkomiseen, jotka koskevat vastuuseen joutumista EY 81 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan rikkomisesta. Neljäs peruste perustuu pääasiallisesti niiden sääntöjen rikkomiseen, jotka koskevat vastuuseen joutumista EY 81 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan rikkomisesta ja niiden nojalla määrättyjen sakkojen [yhteisvastuullista] maksamista, EY 7 artiklan rikkomista ja yhdenvertaista kohtelua sekä suhteellisuutta, oikeusvarmuutta, taannehtivuuskieltoa ja tehokasta oikeussuojaa koskevien yleisten periaatteiden loukkaamista. Viides peruste liittyy niiden sääntöjen rikkomiseen, jotka koskevat EY 81 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan nojalla määrättyjen sakkojen [yhteisvastuullista] maksamista. Kuudes peruste koskee pääasiallisesti [asetuksen N:o 1/2003] 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja [suuntaviivojen 2 kohdan] rikkomista, arviointivirhettä sekä yhdenvertaista kohtelua ja suhteellisuutta koskevien yleisten periaatteiden loukkaamista. Seitsemäs peruste liittyy lopuksi pääasiallisesti arviointivirheeseen ja EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan sekä yhteistyötiedonannon rikkomiseen.”

16

Unionin yleinen tuomioistuin tiivisti valituksenalaisen tuomion 51 kohdassa Alstomin vaatimustensa tueksi esittämät kahdeksan kanneperustetta seuraavasti:

”Ensimmäinen peruste liittyy siihen, että oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin on loukattu. Toinen peruste koskee pääasiallisesti niiden sääntöjen rikkomista, jotka koskevat EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan nojalla määrättyjen sakkojen [yhteisvastuullista] maksamista, oikeusvarmuutta ja rangaistusten [yksilökohtaista määräämistä] koskevien yleisten periaatteiden sekä perusteluvelvollisuuden loukkaamista. Kolmas peruste koskee EY 253 artiklassa määrätyn perusteluvelvollisuuden loukkaamista. Neljäs peruste koskee pääasiallisesti niiden sääntöjen rikkomista, jotka koskevat vastuuseen joutumista EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisesta, ja oikeudellista virhettä ja toissijaisesti asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan rikkomista. Viides peruste perustuu pääasiallisesti arviointivirheeseen, suuntaviivojen rikkomiseen, yhdenvertaista kohtelua ja suhteellisuutta koskevien periaatteiden sekä perusteluvelvollisuuden loukkaamiseen. Kuudes peruste koskee pääasiallisesti niiden sääntöjen rikkomista, jotka liittyvät asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa ja 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 – – ([EY 81] ja [EY 82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204), [sellaisena kuin se on muutettuna,] 15 artiklan 2 kohdassa säädettyjen, rikkomisen jatkumisen todistamista koskevien sääntöjen rikkomiseen, ja oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista. Seitsemäs peruste perustuu puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevan periaatteen loukkaamiseen ja asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdan rikkomiseen. Kahdeksas peruste koskee pääasiallisesti suuntaviivojen rikkomista ja toissijaisesti suhteellisuusperiaatteen loukkaamista.”

17

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisen tuomion 317 kohdassa kantajien kanneperusteet, jotka koskivat suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, ja se päätti kumota riidanalaisen päätöksen 2 artiklan b ja c alakohdan siltä osin kuin niissä korotetaan Alstomille ja Areva-konsernin yhtiöille määrättyjen sakkojen perusmäärää Siemens AG:n tavoin 50 prosentilla sen raskauttavan olosuhteen perusteella, että ne olivat toimineet rikkomisen johtajana.

18

Unionin yleinen tuomioistuin vahvisti kyseisen tuomion 323 kohdassa täyden harkintavaltansa nojalla perusmäärän korotuksen määräksi kyseisen raskauttavan olosuhteen perusteella Alstomin ja Areva T&D SA:n osalta 35 prosenttia sekä Areva T&D AG:n, Arevan ja Areva T&D Holdingin osalta 20 prosenttia, ja se muutti tämän pohjalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklan b ja c alakohdassa määrättyjä sakkoja.

19

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kaikki muut Alstomin ja Areva-konsernin yhtiöiden esittämät kanneperusteet.

20

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi siten valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohdassa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan b ja c alakohdan ja vahvisti kyseisen tuomion tuomiolauselman 3 kohdassa sakkojen määrän seuraavasti:

21

Valituksessaan Areva vaatii, että unionin tuomioistuin

22

Alstom-konsernin yhtiöt vaativat valituksessaan, että unionin tuomioistuin

23

Asiat C-247/11 P ja C-253/11 P yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 20.7.2011 antamalla määräyksellä kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

24

Areva vetoaa valituksensa tueksi neljään kumoamisperusteeseen, joista ensimmäinen, joka on jaettu kolmeen osaa, koskee unionin yleiselle tuomioistuimelle kuuluvan perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä ja puolustautumisoikeuksien loukkaamista tutkittaessa sitä, onko Areva käyttänyt tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa Areva T&D SA:han et Areva T&D AG:hen 9.1. ja 11.5.2004 välisen ajanjakson aikana, koska unionin yleinen tuomioistuin on

25

Kolme muuta valitusperustetta, joihin Areva vetoaa, perustuvat

26

Alstom-konsernin yhtiöt esittävät valituksensa tueksi viisi kumoamisperustetta, joista eräät on jaettu useampaan osaan ja jotka perustuvat

27

Alstom-konsernin yhtiöt moittivat ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, joka koskee valituksenalaisen tuomion 90–99 kohtaa, unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole katsonut komission toimineen virheellisesti sen vuoksi, ettei komissio ollut noudattanut sille kuuluvaa perusteluvelvollisuutta. Komissio ei erityisesti ole vastannut Alstomin väitetiedoksiantoon antamansa vastauksen 90–150 kohdassa esittämiin väitteisiin, joita oli tuettu kyseiseen vastukseen liitetyillä asiakirjoilla ja joilla pyrittiin kumoamaan ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva olettama. Näillä seikoilla voidaan osoittaa, että siitä olettamasta huolimatta, että Alstom käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kokonaan omistamiinsa tytäryhtiöihin, kyseiset tytäryhtiöt päättivät rikkomisen ajankohtana markkinakäyttäytymisestään emoyhtiöönsä nähden itsenäisesti.

28

Alstom-konsernin yhtiöt väittävät lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut riidanalaisen päätöksen huomioon vääristyneellä tavalla erityisesti valituksenalaisen tuomion 95 kohdassa, sillä kyseisen päätöksen 345–347 perustelukappaleessa ei esitetä minkäänlaista yhteenvetoa väitetiedoksiantoon annetun vastauksen 90–150 kohdasta.

29

Komissio vaatii Alstom-konsernin yhtiöiden väitteiden hylkäämistä.

30

Aluksi on huomautettava, että emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon sen tytäryhtiö on syyllistynyt, erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä (ks. mm. asia C-97/08 P, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 10.9.2009, Kok., s. I-8237, 58 kohta ja yhdistetyt asiat C-628/10 P ja C-14/11 P, Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym., tuomio 19.7.2012, 43 kohta).

31

Koska tällaisessa tapauksessa emo- ja tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat näin ollen yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen, komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen (ks. em. asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 59 kohta ja em. yhdistetyt asiat Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym., tuomion 44 kohta).

32

Sellaisessa erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, joka on rikkonut unionin kilpailusääntöjä, unionin tuomioistuin on todennut, että yhtäältä kyseinen emoyhtiö voi vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiön käyttäytymiseen ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseinen emoyhtiö todella vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä käyttäytymiseen (em. yhdistetyt asiat Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym., tuomion 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Näissä olosuhteissa riittää, että komissio osoittaa emoyhtiön omistavan täysin tytäryhtiön, jotta voidaan olettaa, että emoyhtiö vaikuttaa tosiasiallisesti ratkaisevasti tämän tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Tämän perusteella komissio voi katsoa emoyhtiön olevan yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei tämä emoyhtiö, jonka asiana on kumota tämä olettama, esitä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla (em. asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 61 kohta sekä em. yhdistetyt asiat Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym., tuomion 47 kohta).

34

Lisäksi silloin, kun unionin kilpailuoikeuden sääntöjen soveltamispäätös koskee useita adressaatteja ja sitä, kuka on vastuussa rikkomisesta, siihen on sisällyttävä riittävät perustelut kunkin adressaatin ja erityisesti niiden adressaattien osalta, joiden tämän päätöksen mukaan on katsottava olevan rikkomisesta vastuussa. Tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuussa olevaksi katsotun emoyhtiön osalta tällaisen päätöksen on siis lähtökohtaisesti sisällettävä perustelut, joiden nojalla tämän yhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta (em. yhdistetyt asiat Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym., tuomion 74 kohta).

35

Siltä osin kuin on erityisesti kyse sellaisesta komission päätöksestä, jossa tiettyjen adressaattien osalta tukeudutaan yksinomaan ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaan olettamaan, on todettava, että komissio on joka tapauksessa – sillä muuten mainittu olettama muodostuu todellisuudessa sellaiseksi, ettei sitä voida kumota – velvollinen ilmoittamaan kyseisille adressaateille riittävät syyt siihen, miksi ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin on vedottu, eivät ole riittäneet kumoamaan mainittua olettamaa (asia C-521/09 P, Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 29.9.2011, Kok., s. I-8947, 153 kohta).

36

Komissiolla ei kuitenkaan ole mitään velvollisuutta tukeutua yksinomaan tähän olettamaan. Mikään ei nimittäin estä komissiota osoittamasta sitä, että emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössään, muilla todisteilla tai muilla todisteilla yhdistettynä kyseiseen olettamaan (em. yhdistetyt asiat Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym., tuomion 49 kohta).

37

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa todennut, nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti riidanalaisen päätöksen 335, 348–356 ja 358 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio ei katsoakseen Alstomin olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisista, joihin sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt olivat syyllistyneet, ole lopulta nojautunut yksinomaan ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaan olettamaan vaan se on pikemminkin tukeutunut niin kutsuttuun kaksinkertaisen perustan menetelmään, jossa kyseinen olettama yhdistetään muihin todisteisiin eli nyt käsiteltävässä tapauksessa hallinnollisen menettelyn aikana esitettyihin tosiseikkoihin, jotka vahvistavat mainitun olettaman (ks. analogisesti em. yhdistetyt asiat Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym., tuomion 50 kohta).

38

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 25 ja 26 kohdassa huomauttanut, näiden riidanalaisessa päätöksessä selitettyjen seikkojen perusteella komissiota ei voida moittia siitä, ettei se ole esittänyt oikeuskäytäntöön perustuvien vaatimusten mukaisia yksityiskohtaisia perusteluja Alstomin joutumiselle vastuuseen kyseessä olevasta kilpailusääntöjen rikkomisesta.

39

Tällaiset perustelut vastaavat yksittäistapausta koskevan päätöksen perustelemiseen liittyvän velvollisuuden tavoitetta, jona on mahdollistaa päätöksen tuomioistuinvalvonta ja tämän lisäksi myös antaa asianomaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko kyseinen päätös mahdollisesti virheellinen, jolloin sen pätevyys voidaan riitauttaa (ks. analogisesti asia C-508/11 P, ENI v. komissio, tuomio 8.5.2013, 71 kohta).

40

Erityisesti niistä seikoista, joihin Alstom on vedonnut väitetiedoksiantoon antamansa vastauksen 90–150 kohdassa ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman kumoamiseksi, on todettava, että vaikka komissio ei näytä riidanalaisessa päätöksessä yksitellen ottaneen kantaa kaikkiin näihin seikkoihin, se on kuitenkin esittänyt asianomaiselle riittävät tiedot, joiden avulla tämä voi arvioida, onko kyseinen päätös perusteltu vai onko se mahdollisesti virheellinen, jolloin sen pätevyys voidaan riitauttaa, ja joiden avulla unionin yleinen tuomioistuin voi tutkia mainitun päätöksen laillisuuden (ks. vastaavasti mm. yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P-C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I-5425, 462 kohta ja em. asia ENI v. komissio, tuomion 72 kohta).

41

Kuten julkiasiamies on ratkaisuehdotuksensa 28 kohdassa korostanut, on siis todettava, että komissio on niiden seikkaperäisten perustelujen yhteydessä, jotka koskevat Alstomin joutumista vastuuseen kyseisestä rikkomisesta kaksinkertaisen perustan sisältävän menetelmän mukaan, sellaisena kuin se on esitetty riidanalaisessa päätöksessä, arvioinut kokonaisvaltaisesti muun muassa Alstomin väitetiedoksiantoon antamansa vastauksen 90–150 kohdassa esittämiä väitteitä siltä osin kuin niillä saattoi olla merkitystä ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman kumoamiselle.

42

Riidanalaisen päätöksen kaltaisesta päätöksestä, jossa – kuten tämän tuomion 37 kohdassa on jo korostettu – emoyhtiön vastuuseen joutuminen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon sen tytäryhtiö on syyllistynyt, perustetaan menetelmään, joka sisältää kaksinkertaisen perustan, ja jossa ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva olettama yhdistetään kyseisessä päätöksessä yksityiskohtaisesti esitettyihin todisteisiin, on todettava, että tällainen kokonaisvaltainen arviointi vastaa lähtökohtaisesti komissiolle kuuluvan perusteluvelvollisuuden tasoa, koska sen avulla emoyhtiö saa selville syyt, joiden vuoksi komissio on päättänyt saattaa sen vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon sen tytäryhtiö on syyllistynyt.

43

Alstom-konsernin yhtiöt eivät myöskään ole selittäneet, miltä osin riidanalaisen päätöksen puutteellisiksi väitetyt perustelut olisivat estäneet niitä puolustamasta tehokkaasti oikeuksiaan unionin yleisessä tuomioistuimessa tai estäneet tätä tuomioistuinta tutkimasta päätöksen laillisuuden. Unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 93–97 kohdassa tutkinut yksityiskohtaisesti Alstomin väitteitä, joilla ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva olettama pyrittiin kumoamaan, ja kyseinen tutkinta osoittaa sitä vastoin pikemminkin, että Alstom on voinut puolustaa tehokkaasti oikeuksiaan unionin yleisessä tuomioistuimessa ja että jälkimmäinen on voinut harjoittaa valvontaansa (ks. analogisesti asia C-421/11 P, Total ja Elf Aquitaine v. komissio, määräys 7.2.2012, 57 kohta ja asia C-495/11 P, Total ja Elf Aquitaine v. komissio, määräys 13.9.2012, 50 kohta).

44

Vaadittujen perustelujen tasosta on lisäksi heti alkuun huomautettava, että asiassa C-521/09 P, Elf Aquitaine vastaan komissio, 29.9.2011 annetussa tuomiossa (Kok., s. I-8947), johon Alstom-konsernin yhtiöt ovat vedonneet, kyseessä olevasta tilanteesta poiketen Alstom-konsernin yhtiöiden osalta ei nyt käsiteltävässä asiassa ole tehty sellaista komission ensimmäistä päätöstä, jossa komissio olisi nojautunut pelkästään emoyhtiön tytäryhtiöön käyttämää ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaan olettamaan katsoakseen, että emoyhtiö on vastuussa rikkomisesta (ks. analogisesti em. asia Total ja Elf Aquitaine v. komissio, määräys 7.2.2012, 58 kohta).

45

Lopuksi toisin kuin Alstom-konsernin yhtiöt väittävät, mikään ei estä sitä, että – kuten valituksenalaisen tuomion 97 kohdasta ilmenee – kun komissio tutkii sitä, voidaanko Alstomin katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon sen tytäryhtiöt ovat syyllistyneet, se nojautuu muun muassa kolmansien osapuolten – tässä tapauksessa Areva-konsernin yhtiöiden – toimittamiin tietoihin.

46

Tästä seuraa, että Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

47

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa, joka koskee valituksenalaisen tuomion 200 kohtaa, Alstom-konsernin yhtiöt moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole puuttunut siihen, ettei komissio ollut perustellut erityisesti sitä, että se oli määrännyt Alstomin ja Areva T&D SA:n maksamaan sakon yhteisvastuullisesti, vaikka nämä eivät muodostaneetkaan enää yhtä yritystä riidanalaisen päätöksen tekemisajankohtana.

48

Tämä toinen osa on hylättävä.

49

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan näet on niin, että jos emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, voidaan katsoa, että nuo yhtiöt kuuluvat rikkomisajanjakson aikana samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat näin ollen yhden ainoan unionin kilpailuoikeudessa tarkoitetun yrityksen. Komissio voi siis tämän johdosta katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta mainitun ajanjakson aikana ja näin ollen tytäryhtiölle määrätyn sakon maksamisesta (ks. vastaavasti mm. em. yhdistetyt asiat Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym., tuomion 44 ja 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Unionin yleinen tuomioistuin on tuon vakiintuneen periaatteen nojalla todennut perustellusti valituksenalaisen tuomion 200 kohdassa, että komissio saattoi riidanalaisella päätöksellä katsoa, että pelkästään se, että kilpailusääntöjen rikkomisen toteavan komission päätöksen tekemisajankohtana kilpailusääntöjä rikkonut tytäryhtiö ja emoyhtiö, jonka voidaan katsoa olevan vastuussa tästä rikkomisesta, eivät enää kuuluneet samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja näin ollen yhteen ainoaan EY 81 artiklassa tarkoitettuun yritykseen, ei voi olla esteenä sille, että komissio käyttää mahdollisuutta määrätä sakko, joka kyseisten yhtiöiden on maksettava yhteisvastuullisesti, joten kyseistä seikkaa koskevia erityisiä perusteluja ei vaadittu.

51

Koska Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan tutkinnasta ilmenee, että riidanalaista päätöstä on perusteltu oikeudellisesti riittävällä tavalla siksi, että Alstom on voinut saada selville ne syyt, joiden johdosta komissio on katsonut sen olevan vastuussa tytäryhtiöidensä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, ja unionin yleinen tuomioistuin on voinut harjoittaa valvontaansa, unionin yleistä tuomioistuinta ei siis voida arvostella siitä, ettei se ole katsonut komission toimineen virheellisesti sen vuoksi, ettei tämä ollut esittänyt erityisiä perusteluja kysymyksestä sellaisen sakon määräämisestä, joka yhtiöiden, jotka eivät muodosta enää yhtä ja samaa yritystä, on maksettava yhteisvastuullisesti.

52

Näin on varsinkin, kun – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 39 ja 40 kohdassa huomauttanut – tällaisen sakon määrääminen yhtiöille, jotka eivät kuulu enää samaan yritykseen komission päätöksen tekemisajankohtana, ei eroa komission aikaisemmasta käytännöstä, joten vaadittujen perustelujen taso voi olla alempi.

53

Tästä seuraa, että Alstom-konsernin yhtiöiden esittämä ensimmäisen valitusperusteen toinen osa ja näin ollen kyseinen ensimmäinen valitusperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

54

Alustavasti on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuomion perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä unionin yleisen tuomioistuimen päättely siten, että niille, joita ratkaisu koskee, selviävät sen syyt ja että unionin tuomioistuin voi tutkia ratkaisun laillisuuden (ks. mm. em. asia ENI v. komissio, tuomion 74 kohta).

55

Perusteluvelvollisuus ei kuitenkaan velvoita unionin yleistä tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan osapuolten esittämiä päätelmiä. Unionin yleisen tuomioistuimen perustelut voivat siis olla implisiittisiä, kunhan ne, joita asia koskee, saavat perustelujen avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt niiden väitteitä, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se pystyy harjoittamaan valvontaansa (ks. mm. asia C-439/11 P, Ziegler v. komissio, tuomio 11.7.2013, 82 kohta).

56

Valvoessaan laillisuutta SEUT 263 artiklassa tarkoitetulla tavalla unionin tuomioistuimet eivät siis missään tapauksessa voi korvata riidanalaisen toimenpiteen toteuttajan perusteluja omillaan (ks. mm. asia C-73/11 P, Frucona Košice v. komissio, tuomio 24.1.2013, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Unionin yleistä tuomioistuinta ei kuitenkaan voida arvostella siitä, että se olisi korvannut – siltä osin kuin on kyse emoyhtiön joutumisesta vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon sen tytäryhtiö on syyllistynyt – komission perustelut omilla perusteluillaan, jos kyseessä olevan tuomion perustelut koskevat kantajien unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiä seikkoja, joilla pyrittiin kumoamaan ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva olettama ja jotka unionin yleisen tuomioistuimen on tutkittava valvoessaan riidanalaisen päätöksen laillisuutta (ks. vastaavasti em. asia Total ja Elf Aquitaine v. komissio, määräys 7.2.2012, 65 kohta ja em. asia Total ja Elf Aquitaine v. komissio, määräys 13.9.2012, 60 kohta).

58

Toisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa Alstom-konsernin yhtiöt moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on valituksenalaisen tuomion 102–110 kohdassa korvannut komission perustelut omilla perusteluillaan. Unionin yleinen tuomioistuin on kyseisissä kohdissa tutkinut Alstomin väitetiedoksiantoon antamansa vastauksen 90–150 kohdassa esittämät seikat, joilla pyrittiin kumoamaan ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva olettama 7.12.1992 ja 8.1.2004 välisen ajanjakson osalta. Riidanalaisessa päätöksessä ei kuitenkaan ole arvioitu näitä seikkoja lainkaan, joten unionin yleinen tuomioistuin on Alstom-konsernin yhtiöiden mielestä lisännyt tällaisen arvioinnin riidanalaisen päätöksen perusteluihin.

59

Nämä väitteet perustuvat lähtökohtaan, jonka mukaan komissio ei olisi riidanalaisessa päätöksessä tutkinut huolellisesti niitä seikkoja, joihin Alstom oli vedonnut väitetiedoksiantoon antamansa vastauksen 90–150 kohdassa.

60

Kuten Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän ensimmäisen valitusperusteen tutkinnasta ilmenee, tätä lähtökohtaa ei voida hyväksyä, koska tämän tuomion 42 kohdassa on todettu, että riidanalaisessa päätöksessä on riittävät perustelut kysymyksestä Alstomin joutumisesta vastuuseen rikkomisesta, johon sen tytäryhtiöt olivat syyllistyneet, ja siinä on otettu myös kokonaisvaltaisesti kantaa niihin seikkoihin, jotka Alstom oli esittänyt väitetiedoksiantoon antamansa vastauksen 90–150 kohdassa.

61

Kuten tämän tuomion 57 kohdasta ilmenee, unionin yleistä tuomioistuinta ei voida myöskään moittia siitä, että se olisi valituksenalaisen tuomion 102–110 kohdassa laajentanut mainittuja 90–150 kohtaa koskevia perusteluja, sellaisina kuin ne sisältyvät riidanalaiseen päätökseen, koska unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion mainituissa kohdissa vain tutkinut yksityiskohtaisemmin Alstomin hallinnollisen menettelyn kuluessa esittämiä väitteitä ja todisteita.

62

Tästä seuraa, että Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

63

Areva moittii ensimmäisellä valitusperusteellaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 144–152 kohtaa, unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole noudattanut unionin yleiselle tuomioistuimelle kuuluvaa perusteluvelvollisuutta ja että se on loukannut puolustautumisoikeuksia.

64

Unionin yleinen tuomioistuin on aluksi valituksenalaisen tuomion 150 kohdassa korvannut Arevan mukaan komission päättelyn omalla päättelyllään lisäämällä riidanalaiseen päätökseen kaksi uutta seikkaa hylätäkseen väitteet, joiden mukaan Arevalla ja Areva T&D Holdingilla ei ollut 9.1.2004 ja 11.5.2004 välisen ajanjakson osalta riittävää kokemusta sähkön siirto- ja jakelualalta, jotta ne olisivat voineet käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa Areva T&D SA:n ja Areva T&D AG:n (jäljempänä sähkön siirto- ja jakelualan tytäryhtiöt) käyttäytymiseen.

65

Nämä uudet seikat muodostuvat Arevan mukaan toteamuksesta, jonka mukaan ei voitu pitää mahdottomana, että Areva ja Areva T&D Holding olivat saattaneet hankkia tuntemusta sähkön siirto- ja jakelualalta vuoden 2003 syyskuun, jolloin Alstom teki sopimuksen sähkön siirto- ja jakelualan tytäryhtiöidensä myynnistä, ja 8.1.2004, jolloin kyseiset tytäryhtiöt luovutettiin tosiasiallisesti, välisen ajanjakson aikana, ja toteamuksesta, jonka mukaan ei voitu myöskään sulkea pois sitä, että uuden johtajan palkkaaminen näille tytäryhtiöille konsernin ulkopuolelta oli antanut Arevalle mahdollisuuden hankkia kyseisen alan asiantuntemusta.

66

Tämän jälkeen Areva huomauttaa, ettei unionin yleisen tuomioistuimen esittämien seikkojen perusteella voida ymmärtää niitä syitä, joiden vuoksi tämä ei ole hyväksynyt Arevan esittämiä väitteitä. Tämän vuoksi valituksenalaisen tuomion perustelut ovat puutteelliset.

67

Unionin yleinen tuomioistuin on myös loukannut Arevalla olevia puolustautumisoikeuksia. Kun unionin yleinen tuomioistuin on tukeutunut seikkoihin, jotka ovat todellisuudessa oletuksia tai hypoteettisia skenaarioita, se on tehnyt ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevasta olettamasta kumoamattoman ja asettanut Arevalle ylivoimaisen näyttövelvollisuuden sen osalta, ettei se ole tosiasiallisesti käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa sähkön siirto- ja jakeluajan tytäryhtiöihinsä, edellyttämällä Arevan esittävän negatiivista näyttöä siitä, ettei se ole puuttunut niiden toimintaan. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole antanut Arevalle mahdollisuutta lausua näistä kahdesta riidanalaiseen päätökseen lisätystä uudesta seikasta.

68

Alstom-konsernin yhtiöt moittivat toisen valitusperusteensa toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole noudattanut perusteluvelvollisuuttaan, ja esittävät olennaisilta osin saman väitteen, johon Areva on vedonnut ensimmäisen valitusperusteensa yhteydessä.

69

Komissio kiistää nämä väitteet. Se huomauttaa erityisesti, ettei Arevan valitusperustetta voida ottaa tutkittavaksi, koska Areva arvostelee sillä todellisuudessa sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut näyttöä.

70

Ensimmäiseksi on jätettävä tutkimatta ne väitteet, jotka Areva on esittänyt ensimmäistä kertaa vastauskirjelmässään ja joilla se arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei tämä ollut katsonut komission toimineen virheellisesti sen vuoksi, ettei komissio ollut noudattanut perusteluvelvollisuuttaan arvioidessaan sitä, onko Areva tosiasiallisesti käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa sähkön siirto- ja jakelualan tytäryhtiöihinsä.

71

Nämä väitteet ovat pohjimmiltaan erilaisia kuin ne Arevan valituskirjelmässään esittämät väitteet, jotka koskevat ainoastaan unionin yleiselle tuomioistuimelle kuuluvaa perusteluvelvollisuutta.

72

On todettava, että mainitut väitteet merkitsevät työjärjestyksen 127 ja 190 artiklassa olevan säännön nojalla uutta perustetta, joka on esitetty asian käsittelyn kuluessa ja joka on jätettävä tutkimatta, koska se ei perustu oikeudellisiin seikkoihin tai tosiseikkoihin, jotka ovat ilmenneet käsiteltäessä asiaa unionin tuomioistuimessa (ks. mm. yhdistetyt asiat C-239/11 P, C-489/11 P ja C-498/11 P, Siemens ym. v. komissio, tuomio 19.12.2013, 371 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

73

Toiseksi on tutkittava tämän tuomion 54–57 kohdassa mainittuun oikeuskäytäntöön liittyvien seikkojen nojalla se Arevan ja Alstom-konsernin yhtiöiden esittämä väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 150 kohdassa lisännyt riidanalaisen päätöksen perusteluihin kaksi väitetysti uutta seikkaa, joihin tämän tuomion 64 kohdassa viitataan.

74

Tältä kannalta valituksenalaisen tuomion 150 kohtaa on tarkasteltava sen päättelyn yhteydessä, jonka unionin yleinen tuomioistuin esitti kyseisen tuomion 144–152 kohdassa vastauksena siihen kolmanteen kanneperusteeseen, jolla Areva-konsernin yhtiöt väittivät unionin yleisessä tuomioistuimessa, että emoyhtiöillä Arevalla ja Areva T&D Holdingilla ei ollut riittävää kokemusta sähkön siirto- ja jakelualalta, jotta ne olisivat voineet tosiasiallisesti käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa sähkön siirto- ja jakelualan tytäryhtiöiden toimintaan.

75

Kuten myös julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 65–71 kohdassa huomauttanut, tällainen tutkinta osoittaa, että unionin yleinen tuomioistuin ei valituksenalaisen tuomion 150 kohdassa ole lisännyt kahta uutta seikkaa riidanalaiseen päätökseen eikä korvannut siten riidanalaisessa päätöksessä olevia perusteluja omilla perusteluillaan, vaan se on vain kyseisen päätöksen laillisuutta valvoessaan vastannut yksityiskohtaisesti unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyihin väitteisiin, joilla pyrittiin kumoamaan ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva olettama ja jotka perustuivat siihen, ettei emoyhtiöiden Arevan ja Areva T&D Holdingin voitu katsoa olevan vastuussa moititusta rikkomisesta, koska niillä ei ollut riittävää kokemusta sähkön siirto- ja jakelualalta.

76

Kolmanneksi on hylättävä Arevan väite, jonka mukaan se ei voinut riidanalaiseen päätökseen väitetysti lisättyä kahta uutta seikkaa koskevan unionin yleisen tuomioistuimen päättelyn avulla ymmärtää, miten näillä seikoilla olisi mahdollista perustella toteamus ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisesta käyttämisestä.

77

Tästä on riittävää huomauttaa, että – kuten tämän tuomion 75 kohdasta ilmenee – Arevan tarkoittamat kaksi seikkaa eivät perustele toteamusta ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisesta käyttämisestä vaan ne ovat pelkkiä argumentteja, jotka unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt vastauksena Areva-konsernin yhtiöiden hallinnollisessa menettelyssä ja tämän jälkeen unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiin väitteisiin, joiden mukaan mainitun konsernin emoyhtiöt eivät voineet tosiasiallisesti käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseessä oleviin tytäryhtiöihin sen vuoksi, ettei niillä ollut kokemusta sähkön siirto- ja jakelualalta.

78

Neljänneksi on hylättävä Arevan väitteet, jotka koskevat puolustautumisoikeuksien loukkaamista siltä osin kuin Areva ei ole voinut ottaa kantaa näihin kahteen väitetysti uuteen seikkaan. Puolustautumisoikeuksia ei näet ole missään tapauksessa voitu loukata, koska tämän tuomion 75 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt mainitut seikat vastauksena Areva-konsernin yhtiöiden itsensä esittämiin väitteisiin.

79

Viidenneksi on hylättävä perusteettomana myös Arevan väite, jonka mukaan puolustautumisoikeuksia on loukattu, koska unionin yleinen tuomioistuin on asettanut sille ylivoimaisen näyttövelvollisuuden, jonka mukaan sen olisi esitettävä negatiivista näyttöä siitä, ettei se ole puuttunut sen tytäryhtiöiden käyttäytymiseen.

80

Unionin yleisen tuomioistuimen omaksuma lähestymistapa Areva-konsernin yhtiöiden ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman kumoamiseksi esittämiin seikkoihin ei kokonaisuudessaan katsoen kuulu ylivoimaisen näyttövelvollisuuden alaan. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että yksiköiden, jotka haluavat kumota mainitun olettaman, on esitettävä kaikki sellaiset kyseessä olevan tytäryhtiön emoyhtiöön yhdistäviä taloudellisia, organisatorisia ja oikeudellisia yhteyksiä koskevat seikat, joiden ne katsovat osoittavan, etteivät ne muodostaneet yhtä taloudellista yksikköä (em. asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 65 kohta).

81

Se, että olettaman kumoamiseksi tarvittavan vastanäytön esittäminen on vaikeata, ei sellaisenaan merkitse sitä, ettei olettamaa voitaisi kumota, varsinkin, kun ne yksiköt, joita vastaan olettamaa sovelletaan, ovat parhaassa asemassa löytämään kyseisen näytön oman toimintansa piiristä (em. asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 70 kohta).

82

Kaiken edellä esitetyn perusteella Arevan esittämä ensimmäinen valitusperuste ja Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän toisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä.

83

Alstom-konsernin yhtiöt moittivat toisen valitusperusteensa neljännessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on syyllistynyt valituksenalaisessa tuomiossa kahteen kertaan puutteellisten perustelujen esittämiseen siltä osin kuin kyseisen tuomion 206 kohdan perusteella ei voida tietää niitä syitä, joiden vuoksi yhtäältä komissio saattoi riidanalaista päätöstä tältä osin perustelematta määrätä sakkoja oikeussubjekteille, jotka eivät muodostaneet enää taloudellista kokonaisuutta riidanalaisen päätöksen tekemisajankohtana, ja toisaalta oikeuskäytäntö, jonka ne olivat maininneet, ei ollut merkityksellinen.

84

Kun tässä yhteydessä otetaan huomioon tämän tuomion 49 ja 50 kohdassa esitetyt seikat, on riittävää todeta, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt mitään oikeudellista virhettä todetessaan valituksenalaisen tuomion 200 kohdassa, ettei komissiota voitu moittia siitä, ettei se ollut erityisesti perustellut Alstomille ja Areva T&D SA:lle määräämäänsä sakkoa, joka oli maksettava yhteisvastuullisesti, koska kyseiset yhtiöt eivät muodostaneet enää yhtä taloudellista yksikköä riidanalaisen päätöksen tekemisajankohtana, ja kyseisen tuomion 206 kohdassa, ettei oikeuskäytännöstä ilmene, että pelkästään sellaisille yhtiöille, jotka muodostavat taloudellisen kokonaisuuden sen päätöksen tekemisajankohtana, jolloin kyseinen sakko määrätään, voidaan määrätä sakko, joka on maksettava yhteisvastuullisesti.

85

Näin ollen Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän toisen valitusperusteen neljäs osa on hylättävä.

86

Tästä ilmenee, että Arevan esittämä ensimmäinen valitusperuste ja Alstom-konsernin yhtiöiden esittämä toinen valitusperuste on lukuun ottamatta jälkimmäisen valitusperusteen kolmatta osaa, jota tutkitaan jäljempänä, hylättävä.

87

Alstom-konsernin yhtiöt moittivat kolmannen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on soveltaessaan ratkaisevan vaikutusvallan käyttämistä koskevaa olettamaa valituksenalaisen tuomion 84–110 kohdassa tarkoitetulla tavalla vahvistanut sellaisen määritelmän emoyhtiön tytäryhtiöönsä käyttämästä ratkaisevasta vaikutusvallasta, jolla ei ole mitään liittymäkohtaa tosiasialliseen käyttäytymiseen relevanteilla markkinoilla, ja tehnyt näin ollen kyseisestä olettamasta sellaisen, ettei sitä voida kumota.

88

Ne väittävät erityisesti, että kun unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisen käyttämisen pelkästään emoyhtiön ja yhden sen tytäryhtiön välillä olevista taloudellisista, organisatorisista ja oikeudellisista yhteyksistä eikä tiettyyn todelliseen käyttäytymiseen relevanteilla markkinoilla liittyvistä täsmällisistä tosiseikoista, se on ylittänyt kohtuuden rajat asettamalla Alstomille ylivoimaisen näyttövelvollisuuden, koska kyseinen yhtiö voisi kumota ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman ainoastaan kieltämällä näiden yhteyksien olemassaolon ja näin ollen oman olemassaolonsa.

89

Tässä yhteydessä on todettava aluksi, että toisin kuin Alstom-konsernin yhtiöt väittävät, unionin yleinen tuomioistuin ei ole päätellyt ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä pelkästään emoyhtiön ja yhden sen tytäryhtiön välillä olevista taloudellisista, organisatorisista ja oikeudellisista yhteyksistä.

90

Unionin yleinen tuomioistuin on näet valituksenalaisen tuomion 103 kohdassa todennut, että Alstomin hallinnollisen menettelyn kuluessa esittämät asiakirjat osoittivat sen, että Alstom-konsernin johto, josta Alstom oli vastuussa, osallistui Alstom-konsernin ja sen eri toimialojen sähkön siirto- ja jakelualan toimintalinjan määrittämiseen ja että se jatkuvasti valvoi sitä, että kyseinen ala ja sen eri toimialat noudattivat tätä toimintalinjaa.

91

Tämän jälkeen on huomautettava, että – kuten komissio on perustellusti väittänyt – komission ei voitu edellyttää näyttävän toteen, että tilanteessa, jossa ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaa olettamaa on tarkoitus soveltaa tarvittaessa yhdistämällä se käsiteltävässä asiassa käytetyn kaltaisen kaksinkertaisen perustan menetelmän soveltamiseen, emoyhtiö on todellakin käyttänyt organisatorisia, taloudellisia ja oikeudellisia yhteyksiä, jotka ovat ominaisia sen suhteelle sen tytäryhtiöihin, sellaisten nimenomaisten tosiseikkojen yhteydessä, jotka liittyvät tiettyyn todelliseen käyttäytymiseen relevanteilla markkinoilla, koska tällainen velvollisuus merkitsisi sitä, ettei kyseinen olettama ole enää hyödyllinen.

92

Kuten tämän tuomion 80 ja 81 kohdasta ilmenee, unionin yleistä tuomioistuinta ei voida moittia myöskään siitä, että se on soveltanut käytännössä kyseistä olettamaa tavalla, jota ei voida kumota, asettamalla Alstomille ylivoimaisen näyttövelvollisuuden tämän mainitun olettaman kumoamiseksi esittämien seikkojen osalta.

93

Lopuksi on huomautettava unionin tuomioistuimen jo todenneen ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman yhteensoveltuvuudesta oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja syyttömyysolettamaa koskevien periaatteiden kanssa, että kyseinen olettama on oikeasuhteinen tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden ja pysyy siis hyväksyttävyyden rajoissa, koska kyseisen olettaman tarkoituksena on erityisesti rakentaa tasapaino yhtäältä sen merkityksen, joka on annettava tavoitteelle, joka liittyy seuraamusten määräämiseen kilpailusääntöjen ja erityisesti EY 81 artiklan vastaisesta toiminnasta ja sen uusiutumisen ehkäisemiseen, ja toisaalta sellaisten vaatimusten välille, jotka seuraavat unionin oikeuden tietyistä yleisistä periaatteista, kuten esimerkiksi syyttömyysolettamasta, seuraamusten yksilöllisyyttä ja oikeusvarmuutta koskevista periaatteista sekä puolustautumisoikeuksista, mukaan lukien asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate. Kyseinen olettama on muun muassa tämän takia kumottavissa (ks. vastaavasti em. asia ENI v. komissio, tuomion 50 kohta ja asia C-501/11 P, Schindler Holding ym. v. komissio, tuomio 18.7.2013, 107 ja 108 kohta).

94

Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä.

95

Alstom-konsernin yhtiöt moittivat kolmannen valitusperusteensa toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt oikeudellisia virheitä vahvistaessaan valituksenalaisen tuomion 144–152 kohdassa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin siinä todetaan Areva T&D Holdingin käyttäneen tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa Areva T&D SA:han ja Areva T&D AG:hen 9.1. ja 11.5.2004 välisen ajanjakson aikana. Unionin yleinen tuomioistuin on komission arvioinnin oikeuttamiseksi nojautunut kyseisen tuomion 150 kohdassa niihin kahteen seikkaan, joita Areva on jo arvostellut ensimmäisen valitusperusteensa yhteydessä ja joista on kyse tämän tuomion 65 kohdassa.

96

Tästä on todettava, että Alstom-konsernin yhtiöiden tässä yhteydessä esittämät väitteet sattuvat laajalti yksiin Arevan ensimmäisen valitusperusteensa yhteydessä valituksenalaisen tuomion samojen kohtien osalta esittämien väitteiden kanssa.

97

Unionin tuomioistuin on jo hylännyt nämä väitteet tämän tuomion 77 kohdassa Arevan ensimmäiseen valitusperusteeseen antamansa vastauksen yhteydessä, josta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on tutkiessaan kaikkia niitä väitteitä, joihin Areva oli vedonnut ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman kumotakseen, arvioinut Arevan esittämiä väitteitä ja katsonut selväpiirteistä ja huolellista sanamuotoa käyttäen, ettei kyseisillä seikoilla voitu osoittaa, ettei ratkaisevaa vaikutusvaltaa ollut tosiasiallisesti käytetty.

98

Näin menetellessään unionin yleinen tuomioistuin ei ole – kuten tämän tuomion 80, 81 ja 92 kohdassa on todettu – asettanut Alstomille millään tavalla ylivoimaista todistusvelvollisuutta ja tehnyt siten ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevasta olettamasta sellaista, ettei sitä voida kumota.

99

Alstomin väitteitä ei myöskään voida ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin niissä moititaan unionin yleistä tuomioistuinta myös siitä, että se on arvioinut näitä kumpaakin seikkaa tosiseikkojen osalta virheellisesti, jos ei osoiteta, että ne on otettu huomioon vääristyneellä tavalla.

100

Tästä seuraa, ettei myöskään Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän kolmannen valitusperusteen toinen osa voi menestyä, joten tämä kolmas valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

101

Areva vetoaa toisen ja kolmannen valitusperusteensa yhteydessä ja Alstom-konsernin yhtiöt yhtäältä toisen valitusperusteensa kolmannen osan ja toisaalta neljännen valitusperusteensa yhteydessä useisiin oikeudellisiin virheisiin, jotka perustuvat siihen, miten unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut sääntöjä, jotka koskevat yhteisvastuuta sellaisten sakkojen maksamisesta, jotka komissio on määrännyt eri oikeushenkilöille, joiden on katsottu olevan yhteisvastuussa siitä syystä, että ne kuuluvat samaan yrityksen, jonka on todettu syyllistyneen unionin kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomiseen.

102

Valittajayhtiöiden ensimmäinen väiteryhmä koskee sellaista niin kutsuttua ”tosiasiallista” yhteisvastuuta komission Arevalle ja Alstomille niiden tytäryhtiöiden peräkkäisinä emoyhtiöinä, jotka olivat syyllistyneet unionin kilpailuoikeuden rikkomisiin, määräämän sakon maksamisesta, jota unionin yleinen tuomioistuin ei ole katsonut virheelliseksi, vaikka tällainen yhteisvastuu on ristiriidassa erityisesti oikeusvarmuuden ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteiden kanssa.

103

Toinen väiteryhmä, jonka mainitut valittajat perustavat samojen periaatteiden loukkaamiseen sekä EY 7 artiklan virheelliseen soveltamiseen ja perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen, koskee tiettyjä valituksenalaisessa tuomiossa olevia seikkoja, joissa on kyse sisäisestä yhteisvastuusuhteesta, eli kaikkia niitä unionin yleisen tuomioistuimen esittämiä periaatteita, jotka sääntelevät niiden sakon osuuksien määrittämistä, joista yhteisvastuullisten yhteisvelallisten on vastattava sisäisissä suhteissaan sen jälkeen, kun komissio on saanut suorituksen yhden tai useamman yhteisvelallisen maksettua sakon kokonaisuudessaan.

104

Valittajayhtiöt moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on loukannut oikeusvarmuuden ja rangaistusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteita siltä osin kuin se ei ole kyseenalaistanut yhteisvastuuta sakkojen maksamisesta koskevien sääntöjen soveltamista komission suorittamalla tavalla, koska komissio on asettanut Alstomin ja Arevan – jotka ovat unionin kilpailusääntöjä rikkoneiden tytäryhtiöiden kaksi peräkkäistä emoyhtiötä – tosiasialliseen yhteisvastuuseen, vaikka kyseiset emoyhtiöt eivät ole milloinkaan muodostaneet keskenään taloudellista kokonaisuutta.

105

Areva toteaa vielä, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut myös itse noita periaatteita määräämällä täyden harkintavaltansa nojalla muutetut sakot, jotka myös ovat johtaneet tosiasialliseen yhteisvastuuseen.

106

Alstom-konsernin yhtiöt väittävät, että tämä tosiasiallinen yhteisvastuu perustuu yhtäältä siihen, että Arevalle ja sähkön siirto- ja jakelualan tytäryhtiöille yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätty 25500000 euron suuruinen summa, jonka määrän unionin yleinen tuomioistuin on alentanut 20400000 euroon, on sisällytetty kokonaan Alstomille ja sen entiselle tytäryhtiölle Areva T&D SA:lle yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrättyyn 53550000 euron suuruiseen summaan, jonka määrän unionin yleinen tuomioistuin on alentanut 48195000 euroon, ja toisaalta siihen, että niiden enimmäismäärien yhteissumma, joista peräkkäisten emoyhtiöiden katsotaan olevan vastuussa, ylittää tytäryhtiön maksettavana olevan määrän.

107

Tämä niin kutsuttu ”kertautuva” sakon määrittämistekniikka on näet johtanut siihen, että Alstomin ja Arevan välille on luotu tosiasiallinen yhteisvastuu, koska komission yhdeltä emoyhtiöltä tosiasiallisesti perimällä määrällä on välitön vaikutus siihen määrään, jonka komissio voi vaatia toiselta emoyhtiöltä, vaikka nämä yhtiöt eivät milloinkaan ole kuuluneet samaan unionin kilpailuoikeuden säännöissä tarkoitettuun yritykseen. Tällaisen tekniikan johdosta kyseiset emoyhtiöt eivät myöskään voi saada yksiselitteisesti selville sen sakon täsmällistä määrää, joka kunkin niistä on maksettava.

108

Unionin yleinen tuomioistuin on Alstom-konsernin yhtiöiden mukaan todennut asiassa T-40/06, Trioplast Industrier vastaan komissio, 13.9.2010 antamassaan tuomiossa (Kok., s. II-4893) samanlaisessa asiayhteydessä, jossa oli kyse kilpailuoikeutta rikkoneiden tytäryhtiöiden peräkkäisistä emoyhtiöistä, että tällainen ulkoisen yhteisvastuusuhteen määrittämistekniikka on ristiriidassa rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteen kanssa.

109

Komissio katsoo lähtökohtaisesti, että valittajayhtiöiden esittämät perustelut ovat uusia eikä niitä voida siis ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin niissä arvostellaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole katsonut komission toimineen virheellisesti sen vuoksi, että tämä oli luonut emoyhtiöiden Arevan ja Alstomin välille tosiasiallisen yhteisvastuun. Kyse on komission mukaan perusteluista, joita mainitut yhtiöt eivät ole esittäneet ensimmäisessä oikeusasteessa, vaikka niillä olisi ollut siihen mahdollisuus. Unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyissä yhteisvastuusääntöjä koskevissa perusteluissa on ollut kyse vain Areva T&D SA:n ja kummankin sen peräkkäisen emoyhtiön Alstomin ja Arevan todellisesta vastuusta tai oikeudellisesta vastuusta, sellaisena kuin se on määritelty riidanalaisessa päätöksessä.

110

Asiakysymyksestä komissio väittää toissijaisesti, että Areva T&D SA:n luovutus kyseessä olevan rikkomisajanjakson aikana johtaa kyseisen tytäryhtiön kaksinkertaiseen yhteisvastuuseen kummankin sen peräkkäisen emoyhtiön kanssa. Vaikka käsiteltävässä asiassa yhteisvastuun määrittämiseksi omaksuttu menetelmä merkitsee Arevalta ja Alstomilta vaadittavien summien mahdollista päällekkäisyyttä, tästä ei kuitenkaan seuraa, että kyseiset yhtiöt olisivat oikeudellisessa yhteisvastuussa. Oikeudellisesti merkityksellisenä on pidettävä pelkästään kunkin emoyhtiön yhteisvastuuta siirretyn tytäryhtiön kanssa.

111

Lisäksi niissä tapauksissa, joissa tytäryhtiön katsotaan olevan yhteisvastuussa peräkkäisten emoyhtiöidensä kanssa, ei ole mitenkään unionin oikeuden vastaista laskea näiden emoyhtiöiden maksettavaksi kuuluvaa sakkoa sellaisen yhden ainoan laskentapohjan perusteella, joka on sama kuin tytäryhtiölle määrätty laskentapohja. Toisin kuin valittajayhtiöt väittävät, unionin yleinen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Triplast Industrier vastaan komissio antamansa tuomion 74 kohdassa vahvistanut komission mukaan kyseisen menetelmän – joka on lisäksi kyseessä oleville emoyhtiöille edullisempi kuin muut tällaisissa tapauksessa ajateltavissa olevat menetelmät – laillisuuden.

112

Komissio esittää oikeudenkäyntiväitteen niiden väitteiden osalta, jotka valittajayhtiöt perustavat siihen tosiasialliseen yhteisvastuuseen, jonka komissio on luonut emoyhtiöiden Arevan ja Alstomin välille, ja huomauttaa, etteivät valittajayhtiöt ole esittäneet tällaisia väitteitä ensimmäisessä oikeusasteessa esittämässään kannekirjelmässä. Ne ovat ensimmäisessä oikeusasteessa vain arvostelleet Areva T&D SA:n ja sen kummankin peräkkäisen emoyhtiön välistä oikeudellista yhteisvastuuta. Kyse on siis uusista perusteista, jotka on valituksen yhteydessä jätettävä tutkimatta.

113

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee tästä, että jos asianosaisella olisi oikeus esittää ensi kertaa vasta unionin tuomioistuimessa vaatimuksilleen perusteita, joihin hän ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut, asianosaisella olisi oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa kannettaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden. Unionin tuomioistuin on siten valitusasioissa toimivaltainen tutkimaan lähtökohtaisesti ainoastaan arvioinnit, jotka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista (ks. mm. em. yhdistetyt asiat Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym., tuomion 111 kohta).

114

Perustelu, jota ei ole esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa, ei ole kuitenkaan uusi peruste, joka on jätettävä tutkimatta valituksen yhteydessä, jos sillä vain laajennetaan perusteluja, joihin on jo vedottu yleiseen tuomioistuimeen toimitetussa kannekirjelmässä esitetyn kanneperusteen yhteydessä (ks. vastaavasti mm. em. yhdistetyt asiat Siemens ym. v. komissio, tuomion 287 kohta).

115

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 117–120 kohdassa korostanut, on todettava, että Alstom on ensimmäiseen oikeusasteeseen toimittamassaan kannekirjelmässä vedonnut toisen kanneperusteensa yhteydessä yhteisvastuuta sakkojen maksamisesta koskevien sääntöjen rikkomiseen, joka perustuu muun muassa oikeusvarmuuden ja rangaistusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteiden loukkaamiseen, ja sen esittämillä väitteillä arvosteltiin nimenomaisesti sellaista sakon määrittämistekniikkaa, jonka mukaan sen sakon määrä, josta Arevan katsotaan olevan yhteisvastuussa aikaisempien sähkön siirto- ja jakelualan tytäryhtiöiden kanssa, sisällytetään sen sakon määrään, josta Alstomin katsotaan olevan yhteisvastuussa Areva T&D SA:n kanssa.

116

Vaikka Alstom ei ole nimenomaisesti esittänyt ensimmäisessä oikeusasteessa väitteitä, joiden mukaan komissio on luonut ”tosiasiallisen” yhteisvastuun, on siis todettava, että se on erityisesti arvostellut saman oikeudellisen perustan nojalla, johon valituksessa on vedottu, tällaisen yhteisvastuun taustalla olevaa tekniikkaa. Alstomin tuosta tosiasiallisesta vastuusta esittämät perustelut eivät näin ollen merkitse uutta perustetta, jota ei valitusvaiheessa voida ottaa tutkittavaksi, koska niillä vain laajennetaan perusteluja, joihin on jo vedottu yleiseen tuomioistuimeen toimitetussa kannekirjelmässä esitetyn kanneperusteen yhteydessä.

117

Arevasta on todettava, että se on unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut oikeusvarmuuden periaatteesta johtuvien yhteisvastuuta koskevien sääntöjen rikkomista koskevaan kanneperusteeseen, joka on osittain päällekkäinen sen valituksen yhteydessä esitetyn valitusperusteen perustan kanssa, jossa arvostellaan tosiasiallista yhteisvastuuta. Vaikka kyseinen ensimmäisessä oikeusasteessa esitetty kanneperuste koski sellaisenaan vain Areva T&D SA:n ja Alstomin välistä oikeudellista yhteisvastuuta, Areva on kuitenkin kyseisen perusteen yhteydessä vedonnut kysymyksiin, jotka koskevat Areva T&D SA:lle asetettua kaksinkertaista yhteisvastuuta sen kulloisenkin peräkkäisen emoyhtiön kanssa.

118

Kuten Areva väittää, unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi täyden harkintavaltansa nojalla määrännyt sakon käyttämällä samaa sakon ”kertautuvaa” määrittämismenetelmää. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on siis nojautunut kyseiseen menetelmään, joten mainitun menetelmän soveltamisesta seuraavaa tosiasiallista yhteisvastuuta koskeva väite perustuu valituksenalaiseen tuomioon ja että sen oikeellisuutta voidaan arvostella valituksen yhteydessä (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-231/11 P–C-233/11 P, komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomio 10.4.2014, 102 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

119

Näin ollen komission esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

120

Oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun useamman oikeussubjektin voidaan katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa osallistumisesta unionin kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomiseen sen vuoksi, että ne kuuluvat yhteen ja samaan yritykseen, jota kyseisestä rikkomisesta voidaan moittia, komissiolla on asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla oikeus määrätä niille sakko yhteisvastuullisesti (ks. vastaavasti em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 39–51 kohta).

121

Kun komissio päättää käyttää kyseistä seuraamuksen määräämistä koskevaa toimivaltaansa, se ei voi kuitenkaan määrittää vapaasti ulkoista yhteisvastuusuhdetta eikä erityisestikään sen sakon määrää, jonka maksamista kokonaisuudessaan se voi vaatia kultakin yhteisvastuulliselta yhteisvelalliselta (ks. vastaavasti em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 52–54 kohta).

122

Koska yhteisvastuuta sakon maksamisesta koskeva unionin oikeuden käsite on vain ilmaisu yrityksen käsitteen täydestä oikeusvaikutuksesta, sen sakon suuruuden määrittäminen, jonka komissio voi velvoittaa kunkin yhteisvastuullisen yhteisvelallisen maksamaan kokonaisuudessaan, perustuu kyseisen yrityksen käsitteen soveltamiseen kyseessä olevassa tapauksessa (ks. vastaavasti em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 51 ja 57 kohta).

123

Tässä yhteydessä on huomautettava, että perussopimusten laatijoiden valitsema ratkaisu on ollut käyttää yrityksen käsitettä yksilöitäessä kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisen tekijää, jolle voidaan määrätä seuraamus EY 81 ja EY 82 artiklan perusteella, eikä muita käsitteitä, kuten yhtiön tai oikeushenkilön käsitettä (ks. vastaavasti em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 42 kohta).

124

Unionin lainsäätäjä on lisäksi vahvistanut tuon saman yrityksen käsitteen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa määritelläkseen yksikön, jolle komissio voi määrätä sakon seuraamuksena unionin kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisesta.

125

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin kilpailuoikeudessa yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Yrityksen käsitteellä on katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (ks. mm. em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 43 kohta).

126

Määritettäessä ulkoista yhteisvastuusuhdetta eli komission ja niiden yrityksen muodostavien eri henkilöiden välistä suhdetta, joita voidaan vaatia maksamaan kokonaisuudessaan kyseiselle yritykselle määrätty sakko, komissiota sitovat lisäksi tietyt rajoitukset.

127

Komission on siten noudatettava periaatetta, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset määrätään yksilökohtaisesti ja joka edellyttää, että yhteisvastuullisesti maksettavan sakon suuruus määritetään asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti sen rikkomisen, johon asianomaisen yrityksen itsensä katsotaan syyllistyneen, vakavuuden ja sen keston perusteella (em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 52 kohta).

128

Tässä samassa yhteydessä komission on myös noudatettava oikeusvarmuuden periaatetta, joka edellyttää, että kaikki unionin toimielinten toteuttamat toimet ovat selkeitä ja täsmällisiä, jotta ne henkilöt, joita asia koskee, voivat saada selville tarkasti niistä johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä ryhtyä niiden johdosta asianmukaisiin toimenpiteisiin (ks. vastaavasti mm. yhdistetyt asiat C-201/09 P ja C-216/09 P, ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., tuomio 29.3.2011, Kok., s. I-2239, 68 kohta).

129

Tässä tapauksessa on todettava, että komission valitsema ja unionin yleisen tuomioistuimen vahvistama menetelmä, jolla määritetään tytäryhtiön Areva T&D SA:n ja sen peräkkäisten emoyhtiöiden Alstomin ja Arevan välinen yhteisvastuu ja jossa sen sakon määrä, jonka maksamisesta Areva ja Areva-konsernin yhtiöt, joihin kyseinen tytäryhtiö kuului, ovat yhteisvastuussa, sisällytetään sen sakon määrään, jonka maksamisesta Alstom ja mainittu tytäryhtiö ovat yhteisvastuussa, on – vaikka siinä ei sellaisenaan todeta, että mainittujen emoyhtiöiden välillä on muodollinen yhteisvastuuside – kuitenkin todellisuudessa omiaan tuottamaan samat vaikutukset kuin tällaisesta siteestä johtuvat vaikutukset.

130

Tällainen ulkoisen yhteisvastuusuhteen määrittäminen voi johtaa siihen, että jonkin emoyhtiön on maksettava ensi vaiheessa komissiolle kilpailuoikeuden rikkomiseen syyllistyneen tytäryhtiön peräkkäisten emoyhtiöiden maksettavana olevat sakot kokonaisuudessaan, vaikka kyseessä olevat emoyhtiöt eivät milloinkaan ole kuuluneet unionin kilpailuoikeudessa tarkoitettuun yhteen ja samaan yritykseen. Jälkimmäisessä vaiheessa, kun komissio on saanut suorituksen sen johdosta, että sakot on maksettu kokonaisuudessaan, mainitun emoyhtiön on vaadittava tarvittaessa kansallisessa tuomioistuimessa vireille pannun takautumiskanteen yhteydessä, että toinen emoyhtiö maksaa sille takaisin kyseiset sakot siihen osuuteen asti näistä sakoista, josta se on vastuussa, jolloin se ottaa siis riskin tuon toisen emoyhtiön mahdollisesta maksukyvyttömyydestä.

131

Tällainen yhteisvastuujärjestelmä on kuitenkin ristiriidassa edellä tämän tuomion 127 kohdassa mainitun rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteen kanssa. Sen perusteella komissio voi näet vaatia, että jokin emoyhtiöistä maksaa sakon, joka on seuraamus rikkomisista, joista moititaan rikkomisajanjakson jonkin toisen osan osalta yritystä, johon kyseinen emoyhtiö ei ole milloinkaan kuulunut, eli tässä tapauksessa yritystä, johon toinen emoyhtiö kuuluu, eikä siis vaatia, että se maksaa sakon sen yrityksen yhteisvastuun osuuteen saakka, johon se kuului kyseisen yrityksen rikkoessa kilpailusääntöjä.

132

Vaikka yhteisvastuu on lisäksi väline, jonka avulla komissio voi pienentää jonkin samaan yritykseen kuuluvan yhtiön mahdollisen maksukyvyttömyyden riskiä, millä myötävaikutetaan komission toiminnan tehokkuutta ja ennalta ehkäisevyyttä koskeviin päämääriin kilpailuoikeuden rikkomisista määrättävien seuraamusten alalla (em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 59 kohta), tuota välinettä ei voida käyttää siten, että jonkin yhtiön katsotaan olevan vastuussa jonkun toisen yhtiön maksukyvyttömyydestä, kun nämä yhtiöt eivät ole milloinkaan kuuluneet samaan yritykseen.

133

Kun komissio aikoo määrätä rikkomiseen syyllistyneen tytäryhtiön maksamaan seuraamuksen yhteisvastuullisesti kaikkien niiden emoyhtiöiden kanssa, joiden kanssa se on muodostanut peräkkäin erillisen yrityksen rikkomisajanjakson aikana, kyseinen periaate edellyttää, että komissio vahvistaa erikseen kunkin kyseessä olevan yrityksen osalta sakon määrän, joka siihen kuuluvien yhtiöiden on maksettava yhteisvastuullisesti, sen rikkomisen, johon kunkin asianomaisen yrityksen itsensä katsotaan syyllistyneen, vakavuuden ja keston perusteella.

134

Rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteesta ei tosin ilmene, että tällaisessa yhteisvastuujärjestelmässä kunkin yhtiön on voitava päätellä päätöksestä, jolla sille määrätään sakko, joka on maksettava yhteisvastuullisesti yhden tai useamman muun yhtiön kanssa, sen vastattavaksi kuuluva osuus suhteessa sen yhteisvastuullisiin yhteisvelallisiin sen jälkeen, kun komissio on saanut suorituksen (em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 66 kohta).

135

Kyseinen periaate edellyttää sitä vastoin ulkoisen yhteisvastuun tasolla sitä, että tällaisessa yhteisvastuujärjestelmässä kunkin peräkkäisen emoyhtiön on voitava päätellä tällaisesta päätöksestä se yhteisvastuunsa osuus sakon maksamisesta, joka vastaa sitä osaa tytäryhtiön sakosta, josta sen voidaan katsoa olevan vastuussa ja jonka komissio voi siltä vaatia.

136

Tässä yhteydessä on myös todettava, että niiden sakon määrien kokonaissumma, joista Arevan ja Alstomin on katsottu olevan yhteisvastuussa, eli 25500000 euron suuruinen määrä, jonka unionin yleinen tuomioistuin on alentanut 20400000 euroon, ja 53550000 euron suuruinen määrä, jonka unionin yleinen tuomioistuin on alentanut 48195000 euroon, ylittää sen sakon määrän, joka mainituille yhtiöille on määrätty yhteisvastuullisesti tytäryhtiön Areva T&D SA:n kanssa, eli 53550000 euroa, jonka unionin yleinen tuomioistuin on alentanut 48195000 euroon.

137

Nyt käsiteltävän tapauksen kaltaisessa tilanteessa Arevan ja Alstomin vastuu emoyhtiöinä tehdystä rikkomisesta on täysin niille peräkkäin kuuluneen tytäryhtiön vastuusta johdettua vastuuta (ks. analogisesti asia C-286/11 P, komissio v. Tomkins, tuomio 22.1.2013, 43 ja 49 kohta).

138

Tästä ilmenee, että niiden määrien kokonaissumma, jotka emoyhtiöt on määrätty maksamaan, ei voi ylittää sitä määrää, joka tuo tytäryhtiö on määrätty maksamaan.

139

Lisäksi siltä osin kuin kyseessä olevat emoyhtiöt eivät yhteisvastuun määrittämisen, sellaisena kuin se on tehty riidanalaisessa päätöksessä ja vahvistettu valituksenalaisella tuomiolla, perusteella voi saada tarkasti selville sen sakon määrää, joka niiden on maksettava sen ajanjakson osalta, jonka perusteella niiden katsotaan olevan rikkomisesta yhteisvastuussa niiden tytäryhtiöiden kanssa, on todettava, että myös oikeusvarmuuden periaatetta on loukattu.

140

Tällaista oikeudellista epävarmuutta ei voida poistaa samansuuruisiin osuuksiin jakautuvaa vastuuta koskevalla olettaman luonteisella säännöllä – sellaisena kuin unionin yleinen tuomioistuin on sen valituksenalaisen tuomion 215 kohdassa vahvistanut – jonka mukaan on niin, että kun komission päätökseen, jolla useille yhtiöille määrätään yhteisvastuullisesti maksettava sakko, ei sisälly mitään toteamusta, jonka mukaan yrityksen sisällä toiset yhtiöt olisivat suuremmassa vastuussa mainitun yrityksen osallistumisesta kartelliin tiettynä aikana kuin toiset, on oletettava, että niiden vastuu on yhtä suuri ja niiden osuudet niiden yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätyistä määristä ovat samansuuruiset.

141

Unionin oikeudessa ei näet säädetä tällaisesta säännöstä (em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 70 ja 71 kohta). Kyseinen sääntö koskee lisäksi joka tapauksessa vain sakon sisäistä jakamista yhteisvelallisten kesken sen jälkeen, kun komissio on saanut suorituksen, eikä niiden määrien määrittämistä yhteisvastuun ulkoisella tasolla, joita komissio voi vaatia oikeussubjekteilta, jotka ovat kuuluneet kuhunkin niistä yrityksistä, jotka ovat seuranneet toisiaan rikkomisajanjakson aikana.

142

Lopuksi on todettava, että – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 141 kohdassa huomauttanut – komission väitteellä, jonka mukaan se saattoi laskea sakon kilpailusääntöjä rikkoneen tytäryhtiön ja sen peräkkäisten emoyhtiöiden osalta nojautumalla vain tytäryhtiön osalta vahvistettuun yhteen ainoaan laskentapohjaan, ei voida kyseenalaistaa päätelmää, jonka mukaan komission omaksuma ja unionin yleisen tuomioistuimen vahvistama yhteisvastuun määritelmä merkitsee oikeusvarmuuden sekä rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteiden loukkaamista.

143

Ensimmäiseksi valittajayhtiöt moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on loukannut oikeusvarmuuden sekä rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteita todetessaan valituksenalaisen tuomion 215 kohdassa, että kun otetaan huomioon tämän tuomion 140 kohdassa mainittu samansuuruisiin osuuksiin jakautuvaa vastuuta koskeva sääntö, jota sovelletaan, jos muunlaista vastuunjakoa ei ole osoitettu, kaikki yhtiöt, joille oli määrätty seuraamus, saattoivat päätellä riidanalaisesta päätöksestä sen osuuden sakosta, josta niiden oli vastattava sisäisessä suhteessa muiden yhteisvastuullisten yhteisvelallisten kanssa, koska tällainen sääntö, jota sovelletaan, jos muunlaista vastuunjakoa ei ole osoitettu, on valittajayhtiöiden mukaan ristiriidassa yhteisvastuun käsitteen, sellaisena kuin siitä säädetään unionin oikeudessa, kanssa.

144

Toiseksi valittajayhtiöt väittävät, että kun unionin yleinen tuomioistuin nojautui samansuuruisiin osuuksiin jakautuvaa vastuuta koskevaan sääntöön, se teki oikeudellisen virheen toteamalla valituksenalaisen tuomion 236 kohdassa, että komissio ei ollut siirtänyt kansalliselle tuomioistuimelle tai välimiehelle toimivaltaa päättää, millä määrällä niiden kunkin on osallistuttava sakon maksamiseen. Kun komissio jättää määrittämättä kunkin yhteisvelallisen osuuden, se siirtää näet implisiittisesti tämän toimivallan kolmannelle eli kansalliselle tuomioistuimelle tai välimiehelle EY 7 artiklan vastaisesti.

145

Kolmanneksi valittajayhtiöt väittävät, että kun unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden väitteet, joka koskivat oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista ja toimivallan lainvastaista siirtämistä samansuuruisiin osuuksiin jakautuvaa vastuuta koskevan säännön perusteella, se ei noudattanut perusteluvelvollisuuttaan, koska se näin tehdessään muutti riidanalaisen päätöksen sisältöä lisäämällä siihen perusteluja, jotka ovat lisäksi komission tahdon vastaisia.

146

Komissio on sitä mieltä, että toimivallan lainvastaista siirtämistä koskeva valitusperuste on uusi ja se on näin ollen jätettävä tutkimatta ja että sitä ei joka tapauksessa voida hyväksyä, koska se perustuu virheelliseen lähtökohtaan, jonka mukaan komissiolla on toimivalta määrittää yhteisvastuullisten yhteisvelallisten osuudet niiden sisäisessä suhteessa, vaikka sen seuraamuksen määräämistä koskeva toimivalta koskee ainoastaan ulkoista yhteisvastuusuhdetta. Se yhtyy sitä vastoin arvosteluun, joka kohdistuu samansuuruisiin osuuksiin jakautuvaa vastuuta koskevaan sääntöön, sellaisena kuin unionin yleinen tuomioistuin on sen esittänyt valituksenalaisen tuomion 215 kohdassa, mutta vaatii unionin tuomioistuinta korvaamaan perustelut oikeusvarmuuden periaatteen sekä rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteen loukkaamista koskevien väitteiden hylkäämiseksi.

147

Aluksi on hylättävä komission esittämä oikeudenkäyntiväite niiden perustelujen osalta, jotka Alstom-konsernin yhtiöt ovat esittäneet seuraamuksen määräämistä koskevan toimivallan lainvastaisesta siirtämisestä.

148

Koska asianosaisten on voitava riitauttaa niille vastaisen tuomion kaikki perustelut, unionin yleisen tuomioistuimen yhdistettyä kaksi asiaa ja annettua niissä yhden tuomion, joka vastaa kaikkiin asianosaisten unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiin kanneperusteisiin, kukin asianosaisista voi näet kyseenalaistaa päättelyt, jotka koskevat kanneperusteita, jotka vain toisen yhdistetyn asian kantaja on esittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa, jos kyseiset päättelyt ovat sille vastaisia (asia C-444/11 P, Team Relocations ym. v. komissio, tuomio 11.7.2013, 34 kohta).

149

Asiakysymyksestä on todettava ensinnäkin niiden valittajayhtiöiden väitteiden osalta, jotka koskevat valituksenalaisen tuomion 215 ja 236 kohtaa, että kyseiset väitteet perustuvat kyseisen tuomion 214 kohdassa esitettyyn lähtökohtaan, jonka mukaan komissiolla asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla oleva toimivalta määrätä sakko, joka useamman yhteen ainoaan yritykseen kuuluvan oikeussubjektin on maksettava yhteisvastuullisesti, sisältää yksinomaisen toimivallan määrittää sakon osuudet, joista yhteisvastuullisten yhteisvelallisten on vastattava sisäisessä suhteessaan sen jälkeen, kun sakko on maksettu kokonaisuudessaan, jolloin komissio on saanut suorituksensa.

150

Unionin yleinen tuomioistuin teki kuitenkin oikeudellisen virheen omaksuessaan kyseisen lähtökohdan.

151

Komissiolla oleva seuraamusten määräämistä koskeva toimivalta rajoittuu näet sen sakon suuruuden määrittämiseen, josta samaan yritykseen kuuluvien oikeussubjektien katsotaan olevan siihen nähden yhteisvastuussa, eli ulkoiseen yhteisvastuusuhteeseen, mutta se ei ulotu toimivaltaan määrittää se osuus kyseisestä määrästä, josta yhteisvastuullisten yhteisvelallisten on vastattava sisäisessä yhteisvastuusuhteessa (em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 58 kohta).

152

Silloin, kun yhteisvelallisten osuuksia niille yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätystä sakosta ei ole vahvistettu sopimuksella, kansallisten tuomioistuimien on määritettävä kyseiset osuudet unionin oikeuden mukaisesti kansallista oikeutta soveltamalla (em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 62 kohta).

153

Tästä ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan lähinnä valituksenalaisen tuomion 215 kohdassa, että koska komission päätökseen, jolla useille yhtiöille määrätään yhteisvastuullisesti maksettava sakko, ei sisälly mitään toteamusta, jonka mukaan yrityksen sisällä toiset yhtiöt olisivat suuremmassa vastuussa mainitun yrityksen osallistumisesta kartelliin tiettynä aikana kuin toiset, on oletettava, että niiden vastuu on yhtä suuri ja niiden osuudet niiden yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätyistä määristä ovat samansuuruiset (em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 69 kohta).

154

Tästä seuraa myös, että unionin yleinen tuomioistuin ei voinut nojautua tällaiseen samansuuruisiin osuuksiin jakautuvaa vastuuta koskevaan sääntöön, jota sovelletaan, jos muunlaista vastuunjakoa ei ole osoitettu, päätelläkseen valituksenalaisen tuomion 216 ja 236 kohdassa, että yhtiöt, joille oli määrätty seuraamuksia, saattoivat ilman epäselvyyttä saada tiedon sellaisen sakon, joka niiden on maksettava yhteisvastuullisesti, määräämisestä mahdollisesti aiheutuvista taloudellisista seurauksista ja että komissio ei ollut siirtänyt seuraamuksen määräämistä koskevaa toimivaltaansa kansalliselle tuomioistuimelle tai välimiehelle.

155

On kuitenkin palautettava mieliin se, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen esittämät perustelut olisivat unionin oikeuden vastaisia, tällainen oikeudenvastaisuus ei voi johtaa tuon tuomion kumoamiseen vaan perustelut on korvattava uusilla perusteluilla, jos tuomiolauselman tueksi on sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu (ks. vastaavasti mm. yhdistetyt asiat C-120/06 P ja C-121/06 P, FIAMM ym. v. komissio, tuomio 9.9.2008, Kok., s. I-6513, 187 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

156

Edellä esitetyn perusteella on ilmeistä, että unionin yleinen tuomioistuin on mainituissa 216 ja 236 kohdassa selvästi päätellyt perustellusti, että oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista ja komission toimivallan lainvastaista siirtämistä koskevat väitteet oli hylättävä.

157

Yhtäältä näet on niin, että koska komissiolla ei ole toimivaltaa jakaa sisäisesti yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätyn sakon määrää, ei voida vaatia, että kunkin yhtiön olisi voitava päätellä päätöksestä, jolla sille määrätään sakko, joka on maksettava yhteisvastuullisesti yhden tai useamman toisen yhtiön kanssa, sen vastattavaksi kuuluva osuus suhteessa sen yhteisvastuullisiin yhteisvelallisiin sen jälkeen, kun komissio on saanut suorituksen (em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 66 kohta). Kansallisen tuomioistuimen on määritettävä tuo osuus, jos asiasta ei ole sovittu sopimuksella. Se, ettei kyseistä osuutta ole määritetty komission päätöksessä, joka koskee sakon määräämistä maksettavaksi yhteisvastuullisesti, ei siis voi sinänsä merkitä oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista.

158

Toisaalta on niin, että koska toimivalta jakaa yhteisvastuullisesti maksettavan sakon määrä sisäisesti kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle tai välimiehelle eikä komissiolle, komissiota ei missään tapauksessa voida moittia siitä, että se on lainvastaisesti siirtänyt tällaisen toimivallan, kun se on riidanalaisessa päätöksessä jättänyt määrittämättä yhteisvastuullisten yhteisvelallisten osuudet niiden sisäisessä suhteessa.

159

Näistä seikoista seuraa, että esitetyt valitusperusteet ovat joka tapauksessa selvästi perusteettomia ja että valitukset on tältä osin hylättävä tämän tuomion 157 ja 158 kohdassa esitetyin perusteluin, joilla on korvattava unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 216 ja 236 kohdassa esittämät perustelut.

160

Toiseksi ja lopuksi on hylättävä myös väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole noudattanut perusteluvelvollisuuttaan. Unionin yleistä tuomioistuinta ei näet voida moittia siitä, että se on korvannut riidanalaisen päätöksen perustelut omilla perusteluillaan. Kyseisen päätöksen laillisuutta valvoessaan unionin yleisellä tuomioistuimella oli näet täysin oikeus hylätä kyseessä olevat perusteet nojautumalla sellaisiin perusteluihin, kuten perusteluun, jossa vahvistetaan sääntö, jonka mukaan osuudet vastuusta ovat samansuuruiset ja jota sovelletaan, jos muunlaista vastuunjakoa ole osoitettu, vaikka kyseinen perustelu onkin asiakysymyksen osalta osoittautunut oikeudellisesti virheelliseksi.

161

Kaiken edellä esitetyn perusteella on pääteltävä, että Arevan esittämät toinen ja kolmas valitusperuste sekä Alstom-konsernin yhtiöiden esittämät toisen valitusperusteen kolmas osa ja neljäs valitusperuste ovat perusteltuja siltä osin kuin niissä moititaan komissiota ja unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että ne ovat katsoneet Arevan ja Alstomin olevan tosiasiallisessa yhteisvastuussa ja rikkoneet siten yhteisvastuuta sakkojen maksamisesta koskevia sääntöjä, jotka perustuvat oikeusvarmuuden sekä rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteisiin.

162

Areva väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt täyden harkintavaltansa nojalla arvioida, oliko Arevalle yhteisvastuullisesti määrätyn sakon määrä oikeassa suhteessa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuteen ja kestoon ja oliko se yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukainen. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi näiden periaatteiden nojalla pitänyt alentaa sen sakon enimmäismäärää, josta Arevan oli katsottu olevan yhteisvastuussa.

163

Esiin tuotu suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen perustuu Arevan mukaan siihen, että Areva on velvoitettu maksamaan yhteisvastuullisesti pelkästään neljä kuukautta kestäneestä kilpailusääntöjen rikkomisesta summa, joka on noin puolet siitä summasta, joka Alstomin on maksettava yhteisvastuullisesti 12 vuotta kestäneestä kilpailusääntöjen rikkomisesta, tai noin kaksi kertaa sen sakon määrä, joka Alstomin on maksettava yksin osallistumisestaan suoraan kyseessä olevaan kartelliin neljän vuoden ajan.

164

Arevan mielestä myös yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu, koska unionin yleinen tuomioistuin on pysyttänyt riidanalaisen päätöksen siitä huolimatta, että komissio on tuossa päätöksessä määrännyt kyseessä olevaan rikkomiseen osallistumisen keston perusteella Arevalle paljon ankaramman seuraamuksen kuin Alstomille, vaikka Alstom on ollut yksi kartellin perustajayhtiöistä, vaikka Alstom on osallistunut kartelliin kaikkiaan 47 kertaa kauemmin kuin Areva ja vaikka Alstomin liikevaihto on ollut suurempi kuin Arevan liikevaihto.

165

Komission mielestä tätä valitusperustetta ei voida ottaa tutkittavaksi etenkään sen vuoksi, että Areva ei ole vedonnut siihen ensimmäisessä oikeusasteessa eikä se ole myöskään sellainen ehdoton peruste, joka unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon viran puolesta. Asiakysymyksestä komissio väittää, ettei Arevalle määrätyn sakon määrittämistä voida arvostella, koska sakko on laskettu suuntaviivojen mukaisesti.

166

Aluksi on todettava nyt käsiteltävän valitusperusteen tutkittavaksi ottamisesta, että – kuten myös julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 189 kohdassa huomauttanut – Areva-konsernin yhtiöt eivät ole ensimmäiseen oikeusasteeseen toimittamassaan kannekirjelmässä esittäneet mitään suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevaa perustetta, jolla ne olisivat vedonneet Arevalle määrätyn sakon määrän lainvastaisuuteen näiden periaatteiden loukkaamisen vuoksi. Vaikka on totta, että mainitut yhtiöt ovat kannekirjelmässään vedonneet yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen, nämä väitteet koskivat kuitenkin täysin eri kysymystä eli seuraamuksen määräämistä Alstom-yhtiöille ja Areva T&D SA:lle yhteisvastuullisesti.

167

Kyse on siis uudesta perusteesta, jota ei tämän tuomion 113 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan voida ottaa tutkittavaksi unionin tuomioistuimessa tehdyn valituksen yhteydessä.

168

Kuten myös julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 191 kohdassa huomauttanut, Areva T&D SA:n takaisinluovutus Alstomille ei ole – vaikka se olisikin tapahtunut kanteen nostamisen ja valituksen tekemisen välisenä aikana – sellainen uusi seikka, joka voisi oikeuttaa sen, että kyseisen valitusperusteen todetaan täyttävän tutkittavaksi ottamisen edellytykset, koska tuo valitusperuste ei perustu tähän seikkaan.

169

Arevan esittämä neljäs valitusperuste voidaan kuitenkin ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin Areva moittii kyseisellä valitusperusteella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei tämä ole tutkinut täyden harkintavaltansa nojalla sille yhteisvastuullisesti muun muassa Areva T&D SA:n kanssa määrätyn sakon lainvastaisuutta suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisen vuoksi, tai siitä, että tämä on tehnyt oikeudellisen virheen tätä harkintavaltaa käyttäessään.

170

Kuten tämän tuomion 118 kohdassa on huomautettu, valituksen yhteydessä voidaan vedota sellaiseen perusteeseen, joka perustuu valituksenalaiseen tuomioon.

171

Tässä yhteydessä on huomautettava, että unionin yleisellä tuomioistuimella on EUT-sopimuksessa määrätyn laillisuusvalvonnan lisäksi sille SEUT 261 artiklan perusteella asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa myönnetty täysi harkintavalta, jonka nojalla se voi korvata komission arvioinnin omalla arvioinnillaan ja siis poistaa määrätyn sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä (ks. mm. em. yhdistetyt asiat Siemens ym. v. komissio, tuomion 334 kohta ja asia C-586/12 P, Koninklijke Wegenbouw Stevin v. komissio, tuomio 19.12.2013, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

172

Unionin tuomioistuin on kuitenkin myös korostanut, ettei tämän täyden harkintavallan käyttö vastaa viran puolesta suoritettavaa valvontaa ja että menettely unionin tuomioistuimissa on kontradiktorista. Lukuun ottamatta ehdottomia perusteita, jotka tuomioistuimen on otettava huomioon viran puolesta, valittajan asiana on esittää riidanalaista päätöstä koskevat perusteet ja todisteet niiden tueksi (ks. em. yhdistetyt asiat Siemens ym. v. komissio, tuomion 335 kohta).

173

Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut, että tämä luonteeltaan menettelyllinen vaatimus ei ole ristiriidassa sen säännön kanssa, jonka mukaan silloin, kun on kyse kilpailusääntöjen rikkomisesta, komission on esitettävä näyttö niistä rikkomisista, jotka se toteaa, ja hankittava todisteet, joilla voidaan osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen kilpailusääntöjen rikkomisen tunnusmerkistön täyttävät tosiseikat. Kantajaa vaaditaan näet asiaa tuomioistuimessa käsiteltäessä yksilöimään ne riidanalaisen päätöksen osat, jotka se riitauttaa, muotoilemaan tätä koskevat väitteet ja esittämään todisteet – jotka voivat muodostua vakavista indisioista – siitä, että sen väitteet ovat perusteltuja (em. yhdistetyt asiat Siemens ym. v. komissio, tuomion 336 kohta).

174

Ei ole kuitenkaan ilmeistä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi loukannut näitä periaatteita käyttäessään täyttä harkintavaltaansa valituksenalaisen tuomion 318–323 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

175

Unionin yleinen tuomioistuin on todennut ensin kyseisen tuomion 317 kohdassa, että kantajien kanneperusteet, jotka koskivat suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta siltä osin kuin komissio oli korottanut Alstomille ja Areva-konsernin yhtiöille määrättyjen sakkojen perusmäärää rikkomisen johtajuuteen perustuvan raskauttavan olosuhteen nojalla 50 prosentilla samalla tavoin kuin Siemensin perusmäärää, olivat perusteltuja, ja se on tämän jälkeen muuttanut Alstomille ja Arevalle yhteisvastuullisesti määrättyjä sakkoja pienentämällä tämän korotuksen 35 prosenttiin ja 20 prosenttiin.

176

Tässä täsmällisessä asiayhteydessä unionin yleisen tuomioistuimen ei kuitenkaan ollut täyden harkintavaltansa nojalla tutkittava viran puolesta Arevan valituksensa yhteydessä esittämän kaltaisia muita väitteitä, jotka voidaan mahdollisesti esittää Arevalle määrätyn sakon suuruuden osalta suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisen vuoksi.

177

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä näet ilmenee, että sen jälkeen kun unionin yleinen tuomioistuin on ratkaissut täyden harkintavaltansa perusteella unionin oikeussääntöjen rikkomisesta yrityksille määrättävien sakkojen suuruuden, unionin tuomioistuimen asiana ei ole korvata kohtuullisuussyistä unionin yleisen tuomioistuimen harkintaa omallaan, kun se ottaa kantaa oikeuskysymyksiin valitusasiassa. Ainoastaan, jos unionin tuomioistuin arvioi, että seuraamuksen taso on paitsi epäasianmukainen myös liiallinen, minkä vuoksi se on suhteellisuusperiaatteen vastainen, olisi siis todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen sen vuoksi, että sakon määrä on epäasianmukainen (asia C-70/12 P, Quinn Barlo ym. v. komissio, tuomio 30.5.2013, 57 kohta).

178

Tässä yhteydessä on todettava Arevalle määrätyn sakon suuruuden väitetystä epäasianmukaisuudesta siitä syystä, että sen osallistuminen kyseessä olevaan rikkomiseen on kestänyt lyhyen aikaa, ettei ole ilmeistä, että Arevalle yhteisvastuullisesti määrätyn sakon suuruus olisi liiallinen ja tämän vuoksi suhteellisuusperiaatteen vastainen.

179

Kuten komissio näet väittää, kyseinen määrä on laskettu suuntaviivoissa esitetyn menetelmän mukaisesti. Tässä yhteydessä on selvää, että se, ettei Arevan osallistuminen kyseessä olevaan kartelliin ole kestänyt pitkään, on ilmennyt siinä, että sakon laskentapohjaa ei ole korotettu rikkomisen keston perusteella, kun taas Alstomin osalta laskentapohjaa korotettiin 155 prosentilla sen vuoksi, että osallistuminen kyseiseen kartelliin kesti yhteensä 15 vuotta ja 8 kuukautta.

180

Se, että Arevan osallistuminen mainittuun rikkomiseen on kestänyt lyhyen aikaa, ei kuitenkaan muuta mitenkään sen rikkomisen vakavuutta, josta Arevaa moititaan ja joka on heijastunut sakon laskemiseen erityisesti laskentapohjaa määritettäessä.

181

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaan sakon suuruus on määritettävä sen rikkomisen, johon asianomaisen yrityksen itsensä katsotaan syyllistyneen, vakavuuden ja sen keston perusteella (em. yhdistetyt asiat komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, tuomion 52 kohta).

182

Arevan neljäs valitusperuste on siis hylättävä.

183

Alstom-konsernin yhtiöt väittävät viidennessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 223–230 kohdassa ymmärtänyt väärin sen ensimmäisen kanneperusteen ulottuvuuden, jonka Alstom oli esittänyt tehokkaita oikeussuojakeinoja ja oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamisesta, eikä se ole siis vastannut kyseiseen kanneperusteeseen.

184

Unionin yleinen tuomioistuin on mainituissa kohdissa ottanut kantaa tuomioistuinvalvontaa koskevaan vaatimukseen ja erityisesti siihen, että Alstomilla ja Areva T&D SA:lla oli ollut oikeus saattaa riidanalainen päätös tuomioistuinvalvontaan käyttämällä tehokkaasti oikeussuojakeinoja. Arevan esittämä kanneperuste koski vapautta päättää nostaa kanne, ja tätä vapautta oli väitetysti rajoitettu Alstomille ja Areva T&D SA:lle yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätyn seuraamuksen vaikutuksella.

185

Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 223–230 kohdassa vastannut asianmukaisesti Alstom-konsernin yhtiöiden ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiin väitteisiin.

186

Toisin kuin Alstom-konsernin yhtiöt väittävät, valituksenalaisen tuomion 223–230 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on vastannut asianmukaisesti Alstomin esittämään kanneperusteeseen, joka koski tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden loukkaamista, eikä se ole tässä yhteydessä ymmärtänyt mitenkään väärin Alstomin esittämien väitteiden ulottuvuutta.

187

Unionin yleinen tuomioistuin on näet mainitun tuomion 224–227 kohdassa palauttanut mieliin asian kannalta merkityksellisen oikeuskäytännön, minkä jälkeen se on perustellusti katsonut saman tuomion 228 kohdassa, että sillä, että komissio oli määrännyt Alstomille ja Areva T&D SA:lle yhteisvastuullisesti maksettavan seuraamuksen, ei loukattu kummankaan yhtiön oikeutta saattaa riidanalaisen päätöksen adressaattina tämä päätös tuomioistuinvalvonnan piiriin käyttämällä tehokkaasti unionin oikeudessa taattuja oikeussuojakeinoja.

188

Alstom-konsernin yhtiöt väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut kantaa niihin rajoituksiin, jotka koskevat vapautta päättää nostaa kanne ja jotka perustuvat yhteisvastuullisesti maksettavan sakon määräämiseen Alstomille ja Areva T&D SA:lle. Jos Areva T&D SA nostaisi kanteen, Alstomin olisi siis tehtävä samoin, jottei sen tarvitsisi maksaa määrättyä sakkoa kokonaisuudessaan, kun taas jos Areva T&D SA ei nostaisi kannetta, tämän olisi maksettava kyseinen sakko eikä Alstomin kanteella voisi olla enää vaikutusta mainitun sakon kokonaismäärään.

189

Tässä yhteydessä on todettava, että nämä rajoitteet ovat ainoastaan väistämätön seuraus siitä, että Alstomille ja Areva T&D SA:lle on määrätty sakko, joka kyseisten yhtiöiden on maksettava yhteisvastuullisesti. Vaikka tällaisella seurauksella voi varmastikin olla vaikutusta yhteisvastuullisten yhteisvelallisten strategiaan, se ei sellaisenaan johda mihinkään tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden loukkaamiseen. Kullakin yhteisvelallisella on näet edelleen oikeus ja mahdollisuus nostaa kanne, ja Alstom ja Areva T&D SA ovatkin käyttäneet kyseistä mahdollisuutta, kuten myös unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 228 kohdassa todennut.

190

Tästä seuraa, että Alstom-konsernin yhtiöiden viides valitusperuste on hylättävä.

191

Kaikkien valittajayhtiöiden esittämien valitusperusteiden tutkinnasta seuraa, että yhtäältä Arevan esittämä toinen ja kolmas valitusperuste sekä Alstom-konsernin yhtiöiden esittämän toisen valitusperusteen kolmas osa ja neljäs valitusperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin niissä moititaan komissiota ja unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että ne ovat katsoneet Arevan ja Alstomin olevan tosiasiallisessa yhteisvastuussa rikkoneet näin yhteisvastuuta sakkojen maksamisessa koskevia sääntöjä, jotka perustuvat oikeusvarmuuden sekä rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteisiin, ja että toisaalta valitukset on hylättävä muilta osin.

192

Tästä ilmenee aluksi, että valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 3 kohdan toinen luetelmakohta on kumottava.

193

Tämän jälkeen on todettava, että koska asia on ratkaisukelpoinen Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, se on ratkaistava lopullisesti.

194

Tässä yhteydessä on todettava, että yhteisvastuun määrittäminen riidanalaisen päätöksen 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla vastaa täysin sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin on kyseisen vastuun määrittänyt sen jälkeen, kun se on käyttänyt täyttä harkintavaltaansa ja alentanut sakkojen määrää valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 3 kohdan toisessa luetelmakohdassa.

195

Koska valittajayhtiöt ovat ensimmäisessä oikeusasteessa vaatineet riidanalaisen päätöksen 2 artiklan c alakohdan kumoamista, kyseinen määräys on siis kumottava samoin perusteluin kuin ne, joiden johdosta valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 3 kohdan toinen luetelmakohta on kumottu ja jotka on esitetty tämän tuomion 129–142 kohdassa.

196

Unionin tuomioistuin katsoo lopuksi sille SEUT 261 artiklan perusteella asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa myönnetyn täyden harkintavaltansa nojalla, että yhteisvastuuta koskevia sääntöjä sovelletaan asianmukaisesti määrittämällä sakkojen määrät sellaisen menetelmän mukaan, joka on – komission ja unionin yleisen tuomioistuimen vahvistamasta menetelmästä poiketen – omasta puolestaan yhteisvastuuta sakkojen maksamisesta koskevien sääntöjen, jotka perustuvat oikeusvarmuuden sekä rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteisiin, mukainen.

197

Tästä seuraa, että kun otetaan huomioon se, mitä tämän tuomion 138 kohdassa on todettu, ja eräiden kyseessä olevien yhtiöiden uudet nimet, joihin tämän tuomion 14 kohdassa viitataan, Alstomille on määrättävä maksettavaksi yhteisvastuullisesti Alstom Grid SAS:n kanssa 27795000 euron suuruinen sakko ja Arevalle, T&D Holdingille ja Alstom Grid AG:lle on määrättävä maksettavaksi yhteisvastuullisesti Alstom Grid SAS:n kanssa 20400000 euron suuruinen sakko.

198

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

199

Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan artiklan nojalla valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

200

Mainitun työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Tuon saman määräyksen mukaan unionin tuomioistuin voi päättää, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.

201

Koska Arevan ja Alstom-konsernin yhtiöiden valitukset on hyväksytty osittain, komissio on velvoitettava vastaamaan asian käsittelystä ensimmäisessä oikeusasteessa ja valituksista aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se on lisäksi velvoitettava korvaamaan yksi viidesosa Arevalle ja Alstom-konsernin yhtiöille asian käsittelystä ensimmäisessä oikeusasteessa ja valituksista aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Areva ja Alstom-konsernin yhtiöt vastaavat neljästä viidesosasta asian käsittelystä ensimmäisessä oikeusasteessa ja valituksista aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: