1.

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001 ( 2 ) tuli voimaan 1.3.2002, ( 3 ) ja sen 66 artiklassa säädetään, mihin oikeudenkäynteihin ja mahdollisesti tuomioihin on ajallisesti sovellettava asetuksen säännöksiä, jotka – kuten sen nimikin osoittaa – koskevat ainoastaan tuomioistuimen toimivallan määrittämistä sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa.

2.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy Itävallassa annetun tuomion täytäntöönpanoa Tšekin tasavallassa koskevaan pyyntöön liittyvässä asiassa, onko kyseistä artiklaa tulkittava siten, että sen säännösten soveltamiseksi on (tai ei ole) riittävää, että kyseisen tuomion antamisen ajankohtana asetus on tullut voimaan ainoastaan valtiossa, jossa tuomio on annettu, jolloin ei siis oteta huomioon asetuksen tilannetta täytäntöönpanovaltiossa.

3.

Kuten pyrin jäljempänä esittämään, kysymys, joka liittyy samalla keskeisimpään seikkaan esillä olevassa asiassa, koskee käytännössä ennen kaikkea sitä, miten kyseisiä 66 artiklan säännöksiä voidaan soveltaa sellaisten jäsenvaltioiden alueella, jotka ovat liittyneet unioniin asetuksen voimaantulon jälkeen, sillä tätä kysymystä ei ole nimenomaisesti käsitelty kyseisessä asetuksessa.

4.

Asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jäsenvaltiot tekivät 27 päivänä syyskuuta 1968 perustamissopimuksen 293 artiklan neljännen luetelmakohdan mukaisesti yleissopimuksen tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla, jota on muutettu yleissopimuksilla uusien jäsenvaltioiden liittyessä kyseiseen yleissopimukseen, jäljempänä ’Brysselin yleissopimus’. Jäsenvaltiot ja EFTA-valtiot tekivät 16 päivänä syyskuuta 1988 Luganon yleissopimuksen tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla, ja tämä Luganon yleissopimus on rinnakkainen vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen kanssa. Näitä yleissopimuksia on tarkistettu, ja neuvosto on hyväksynyt tarkistetun tekstin sisällön. Tämän tarkistamistyön puitteissa saatujen tulosten pysyvyys olisi varmistettava.”

5.

Saman asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Olisi varmistettava jatkuvuus Brysselin yleissopimuksen ja tämän asetuksen välillä, minkä vuoksi olisi säädettävä siirtymäsäännöksiä. Saman jatkuvuuden olisi koskettava myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tulkintaa Brysselin yleissopimuksesta. Myös vuoden 1971 pöytäkirjaa olisi edelleen sovellettava asetuksen voimaantulopäivänä jo vireillä olleisiin menettelyihin.”

6.

Tässä johdanto-osan 19 perustelukappaleessa tarkoitetut siirtymäsäännökset sisältyvät asetuksen N:o 44/2001 66 artiklaan, jossa säädetään seuraavaa:

7.

Asetuksen N:o 44/2001 76 artiklan mukaan ”tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2002”.

8.

Kansainvälisestä yksityis- ja prosessioikeudesta annetun lain (Zákon č. 97/1963 Sb., o mezinárodním právu soukromém a procesním, jäljempänä ZMPS) 37 §:n 1 momentin mukaan ”Tšekin tasavallan tuomioistuimet ovat toimivaltaisia omaisuutta koskevissa riita-asioissa, jos ne ovat Tšekin säännösten nojalla toimivaltaisia”.

9.

ZMPS:n 63 §:n mukaan ”muiden valtioiden lainkäyttöelinten ratkaisuilla asioissa, jotka on lueteltu 1 §:ssä – – on vastaavat oikeusvaikutukset Tšekin tasavallassa, jos ne ovat toimivaltaisen ulkomaalaisen elimen todistuksen mukaisesti lainvoimaisia ja jos Tšekin tasavallan lainkäyttöelimet ovat ne tunnustaneet”.

10.

Saman lain 64 §:n mukaan ”ulkomaista ratkaisua ei tunnusteta tai panna täytäntöön, jos – –

11.

Landesgericht für Zivilrechtssachen de Graz (alueellinen siviilituomioistuin, Itävalta) velvoitti 15.4.2003 antamassaan tuomiossa Sewar spol. Sro. -nimisen yhtiön maksamaan määrätyt summat Wolf Naturprodukte GmbH:lle.

12.

Wolf Naturprodukte GmbH vaati 21.5.2007 Okresní soud ve Znojměen (Znojmon alioikeus, Tšekin tasavalta) toimittamallaan hakemuksella, että kyseinen itävaltalaisen tuomioistuimen antama tuomio julistettaisiin täytäntöönpanokelpoiseksi Tšekin tasavallassa ja että velallisen varoja määrättäisiin tässä tarkoituksessa ulosmitattavaksi. Hakemuksensa tueksi Wolf Naturprodukte GmbH vetosi asetuksen N:o 44/2001 säännöksiin.

13.

Okresní soud ve Znojmě hylkäsi kyseisen hakemuksen 25.10.2007 antamallaan päätöksellä, jonka mukaan asetuksen N:o 44/2001 66 artiklan 1 ja 2 kohtaa ei voitu ajallisesti soveltaa esillä olevassa asiassa. Okresní soud katsoi ZNPS:n perusteella, että itävaltalainen tuomio ei täyttänyt välttämättömiä edellytyksiä sen tunnustamiselle ja täytäntöön panemiselle Tšekin tasavallassa. Kyseessä oli yksipuolinen tuomio, ja oikeudenkäyntiasiakirjojen perusteella voitiin päätellä, että velalliselta oli evätty mahdollisuus osallistua asianmukaisesti oikeudenkäyntiin (haastehakemus oli annettu velalliselle tiedoksi 15.4.2003, jolloin myös lopullinen tuomio annettiin). Myöskään edellytys tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevasta vastavuoroisuudesta Tšekin tasavallan ja Itävallan tasavallan välillä ei täyttynyt.

14.

Wolf Naturprodukte GmbH haki muutosta tähän päätökseen. Krajský soud v Brně (Brnon alueellinen tuomioistuin) hylkäsi valituksen 30.6.2008 antamallaan päätöksellä ja pysytti siten ensimmäisessä oikeusasteessa annetun päätöksen.

15.

Velkojayhtiö teki tämän jälkeen kassaatiovalituksen Nejvyšší soud České republikylle (Tšekin tasavallan ylin oikeus), jossa se väitti, että asetuksen N:o 44/2001 66 artiklaa on tulkittava siten, että sen soveltamisen kannalta ratkaiseva päivämäärä on sen yleinen voimaantulopäivä eikä päivä, jona se tuli voimaan tietyssä jäsenvaltiossa.

16.

Nejvyšší soud katsoi, että kyseisen 66 artiklan sanamuodon perusteella ei voida selvästi määrittää asetuksen N:o 44/2001 ajallista soveltamisalaa, minkä vuoksi se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 66 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että tämän asetuksen soveltaminen edellyttää, että asetus oli tuomion antamisen hetkellä voimassa sekä valtiossa, jonka tuomioistuin antoi tuomion, että valtiossa, jossa asianosainen vaatii tuomion tunnustamista ja täytäntöönpanoa?”

17.

Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimen kirjaamoon 2.11.2010.

18.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Tšekin tasavalta, Latvian tasavalta, Saksan liittotasavalta ja komissio.

19.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys, joka on toistettu edellä, edellyttää mielestäni aluksi joitakin täsmennyksiä.

20.

Ensinnäkin on huomattava, että vaikka kysymys muodollisesti koskee 66 artiklan 2 kohtaa ja erityisesti tässä siirtymäsäännöksessä käytetyn ilmaisun ”voimaantulo” alueellista ulottuvuutta, on täysin selvää, kuten jäljempänä nähdään, että tällaisella ”voimaantulolla” ei voi olla eri soveltamisalaa saman säännöksen kummassakin eri kohdassa. Katson näin ollen, että kysymyksen on koskettava 66 artiklaa kokonaisuudessaan ilman, että sen kohtien välillä tehdään minkäänlaista eroa.

21.

Toiseksi on tärkeää ymmärtää tämän säännöksen merkitys ja muotoilu sekä viime kädessä sen systematiikka asetuksen N:o 44/2001 yhteydessä.

22.

Asetuksen 66 artiklalla on siirtymäsäännöksenä erityisesti oikeusvarmuutta koskeva tavoite. Kun otetaan lisäksi huomioon asetuksen olennainen tavoite (tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano), oli välttämättä täsmennettävä sen ajallista soveltamisalaa niiden konkreettisten oikeudenkäyntien ja tuomioiden osalta, joihin sen säännöksiä oli tapauksen mukaan sovellettava.

23.

Tässä tarkoituksessa unionin lainsäätäjä on vahvistanut kyseisen artiklan ensimmäisessä kohdassa säännön ja toisessa poikkeuksen. Sääntö kuuluu yksinkertaisesti siten, että asetuksen säännöksiä sovelletaan oikeudenkäynteihin, jotka on pantu vireille sen voimaantulon jälkeen. Tämä merkitsee sitä – ja tämä on tärkeää – että asetusta on tässä tilanteessa sovellettava kaikilta osin eli sekä siltä osin kuin se koskee tuomioistuimen toimivaltaa että siltä osin kuin se koskee tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa.

24.

Jollei jäljempänä esitettävästä muuta johdu, poikkeuksen nojalla asetuksen säännöksiä sovelletaan oikeudenkäynteihin, jotka on jo pantu vireille mutta jotka eivät ole vielä päättyneet asetuksen voimaantulohetkellä, toisin sanoen – ja tämä todetaan nimenomaisesti – oikeudenkäynteihin, joissa tuomio annetaan kyseisen voimaantulon jälkeen. Tällaisissa tapauksissa ainoastaan asetuksen N:o 44/2001 tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevaa osaa voidaan soveltaa, jolloin ei loogisesti voida kyseenalaistaa säännöksiä, joiden mukaisesti toimivalta näiden tuomioiden antamiseen on aikanaan määräytynyt. Tämä poikkeus koskee useita tilanteita, kuten edellä toistetusta 66 artiklan 2 kohdasta ilmenee. Tarvitsematta tässä käsitellä yksityiskohtaisesti näitä tilanteita ja riippumatta jäljempänä esitettävästä täsmennyksestä on selvää, että koska nämä tapaukset ovat poikkeuksia säännöstä, niitä on tulkittava suppeasti, eikä niitä voida kevyin perustein tulkita Saksan esittämällä tavalla laajasti.

25.

Tässä yhteydessä siitä, mitä ”voimaantulo” lopulta tarkoittaa alueelliselta kannalta sinä täsmällisenä ajankohtana, jona asetus N:o 44/2001 tuli voimaan, ei ole pienintäkään epäilyä: asetus, kuten mikä tahansa unionin oikeuden säädös, on ilman nimenomaista vastakkaista säännöstä tullut voimaan unionin alueella, eikä tähän ole tarpeen lisätä mitään. Unioniin myöhemmin liittyneiden valtioiden alueella asetus on tullut voimaan vasta kyseisenä liittymispäivänä. ( 4 )

26.

Tämä tarkoittaa sitä, että asetuksen N:o 44/2001 voimaantuloajankohtana vuonna 2002 ei ollut missään mielessä tarpeen pohtia, riittääkö, että asetus on tullut voimaan ainoastaan valtiossa, jossa tuomio on annettu. Tämä johtuu siitä, että kaikki jäsenvaltiot ovat säännöksen suhteen samassa asemassa. ( 5 )

27.

Tässä mielessä on paikallaan todeta, että mikä tahansa perustelu, jolla pyritään tekemään johtopäätöksiä kyseisen 66 artiklan ja Brysselin ja Luganon yleissopimusten vastaavien aikaisempien määräysten vertailusta, on mielestäni erittäin kyseenalainen. ( 6 )

28.

Näin ollen sen pohtiminen, voidaanko unionin ensimmäisestä laajenemisesta kaksi vuotta myöhemmin syntyneessä oikeudellisessa tilanteessa silloin, kun 66 artiklassa puhutaan ”voimaantulosta”, tehdä ero eri valtioiden välillä (ja vastaavasti unionin kansalaisten välillä), merkitsee käytännössä kysymystä siitä, onko uusilta jäsenvaltioilta (ja vastaavasti niiden kansalaisilta) evättävä oikeus siirtymäsäännöksen eli 66 artiklan soveltamiseen, kun sillä on suoraan oikeusvarmuuteen ja siten oikeusvaltioon liittyvät tavoitteet.

29.

Kyseinen olettama edellyttäisi tämän siirtymäsäännöksen tarkastelua sen ”staattiseksi” luonnehdittavan merkityksen valossa, jolloin se hyödyttäisi ainoastaan valtioita, jotka kuuluivat unioniin (ja vastaavasti olivat niiden kansalaisia) asetuksen voimaantulohetkellä. Tämä aiheuttaa kuitenkin ongelmia.

30.

Jos hyväksytään lähtökohdaksi, mistä tässä tapauksessa on konkreettisesti kysymys, että uusien jäsenvaltioiden on pantava täytäntöön tuomiot, joita ei ole ainoastaan annettu ennen niiden unioniin liittymistä vireille pannuissa oikeudenkäynneissä, mikä ei ole 66 artiklan 1 kohdan säännön mukaan mahdollista, vaan jotka on annettu myös ennen asetuksen voimaantuloa, mikä ei liioin ole sen 2 kohdassa säädetyn poikkeuksen mukaan mahdollista, näiltä valtioita (ja vastaavasti niiden kansalaisilta) vietäisiin oikeus vedota tämän siirtymäjärjestelyn olennaiseen sisältöön.

31.

Jäljempänä esitettävistä syistä katson, että 66 artiklan taustalla olevat sekä oikeusvarmuutta että oikeutta oikeussuojakeinoihin (perusoikeuskirjan 47 artikla) koskevat pakottavat syyt ovat yhdessä esteenä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksessään esittämän sen olettaman hyväksymiselle, jonka mukaan tuomion täytäntöön panemiseksi jäsenvaltiossa, jossa asetus ei ollut voimassa oikeudenkäynnin alkaessa eikä tuomiota annettaessa, riittäisi, että asetus on voimassa tuomiovaltiossa kyseisen tuomion antamisen hetkellä. ( 7 )

32.

Niin sanotun staattisen tulkinnan mukaan (eräänlainen tilannekuva) asetuksen 66 artikla on siirtymäsäännös, jonka soveltaminen ei kyseisen asetuksen luonteen ja sisällön vuoksi voinut menettää funktionaalista luonnettaan silloin, kun yleissopimuksesta siirryttiin vuonna 2002 asetukseen. Kysymys on säännellyn asian erityispiirteiden vuoksi päinvastoin siirtymäsäännöksestä, jota on sovellettava joka kerta, kun unioniin liittyy uusia jäsenvaltioita, samalla tavoin kuin unioniin vuonna 2002 liittyneisiin valtioihin (ja niiden kansalaisiin). Olen yrittänyt selittää, miten mielestäni tässä asiassa kysymyksenä muotoiltu olettama merkitsee asetuksen N:o 44/2001 66 artiklan säännösten ”inaktivointia” niiden valtioiden (ja niiden kansalaisten) osalta, jotka ovat liittyneet unioniin kyseisen asetuksen tultua voimaan. Tässä mielessä on puhuttava kyseisen siirtymäsäännöksen ”dynaamista” merkitystä koskevasta vaatimuksesta.

33.

Asetuksen N:o 44/2001 systemaattinen ja teleologinen tulkinta tukevat tätä lähestymistapaa. Asetuksella N:o 44/2001, joka on annettu sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan turvaamiseksi, on tarkoitus helpottaa ja yksinkertaistaa tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa jäsenvaltioiden välillä, ja tämän siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa annettujen ”tuomioiden vapaan liikkuvuuden” tavoitteen ( 8 ) saavuttamista voitaisiin helpottaa, kuten Saksan hallitus esittää, jos sellaisten tuomioiden tunnustaminen olisi mahdollista, joita annettaessa asetus oli voimassa siinä jäsenvaltiossa, jossa tuomio on annettu, vaikka se ei ollut vielä voimassa valtiossa, jossa tuomion täytäntöönpanoa on myöhemmin haettu. Minusta tämä ratkaisu ei ole mahdollinen, koska tämän vapaan liikkuvuuden tavoitteen saavuttamisella ei voida vaarantaa oikeudenkäynnin kantajan ja vastaajan intressien välistä tasapainoa.

34.

Kuten olen alusta asti korostanut, asetus N:o 44/2001 sisältää kaksi laajaa aineellisoikeudellista osaa, jotka kuitenkin muodostavat yhden kokonaisuuden: ensinnäkin säännökset, jotka koskevat unionin alueella tuomioistuinten toimivallan jakoa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, ja toiseksi säännökset tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta. Molempien aineellisoikeudellisten säännösryhmien välillä on läheinen yhteys: asetuksen huolellisen lukemisen perusteella on selvää, että yhteisön lainsäätäjä ei ole tarkoittanut kumpaakaan sovellettavaksi ilman toista vaan se on pitänyt niitä yhtenä kokonaisuutena.

35.

Asetuksen 66 artiklan 1 kohta on selvä ilmaus siitä, mitä olen todennut. Vahvistamalla asetuksen sovellettavuutta koskevaksi yleiseksi viitepäivämääräksi kanteen nostamispäivä 66 artiklan 1 kohdalla taataan, että täytäntöön pantava tuomio on annettu asetuksen toimivaltasäännösten mukaisesti.

36.

Tietyllä tapaa myös 66 artiklan 2 kohdassa tuodaan tämä ajatus esille. Vaikka tässä 2 kohdassa säädetään jo toteamallani tavalla muodollisesti poikkeuksesta 1 kohdassa vahvistettuun sääntöön, on selvää, että aineellisoikeudellisesti sen poikkeusluonne on huomattavan suppea. Tämä johtuu siitä, että kyseisessä 2 kohdassa säädetään mahdollisuudesta soveltaa asetukseen sisältyviä tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä, kun kanne on nostettu ennen asetuksen voimaantuloa ja tuomio annettu sen jälkeen, useissa eri tilanteissa, joissa on periaatteessa kyse siitä, että tuomiovaltion tuomioistuinten toimivalta on määräytynyt asetuksen säännösten tai kaikkia jäsenvaltioita sitovan kansainvälisen sopimuksen saman- tai vastaavansisältöisten määräysten perusteella.

37.

Tämä asetuksen N:o 44/2001 kahden perussäännöstön (toimivalta ja tunnustaminen) välinen vuorovaikutus johtuu siitä, että tuomioiden vapaan liikkuvuuden on toteuduttava järjestelmässä, jossa asianosaisten intressit ovat tasapainossa. Yksinkertaistamatta asiaa liikaa voidaan väittää, että asetuksen toimivaltasäännöksillä on ensisijaisesti tarkoitus suojata vastaajan (joka joutuu ainoastaan poikkeuksellisesti käymään oikeutta muussa kuin asuinvaltionsa tuomioistuimessa) intressejä, kun taas tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevilla säännöksillä suojataan erityisesti kantajaa (joka voi mahdollisesti saada tuomion nopeasti, varmasti ja tehokkaasti täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa). ( 9 )

38.

Yhteisöjen tuomioistuin on nimenomaisesti viitannut näiden kahden säännösryhmän läheiseen yhteyteen 7.2.2006 antamassaan lausunnossa 1/03, ( 10 ) jonka 163 kohdan mukaan ”kyseisen asetuksen 33 artiklan 1 kohdan mukainen tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskeva yksinkertaistettu järjestelmä, jonka mukaan jäsenvaltiossa annettu tuomio tunnustetaan toisissa jäsenvaltioissa ilman eri menettelyä ja joka lähtökohtaisesti saman asetuksen 35 artiklan 3 kohtaa sovellettaessa johtaa siihen, että tuomiojäsenvaltion tuomioistuimen toimivaltaa ei tutkita, on perusteltu jäsenvaltioiden vastavuoroisen luottamuksen perusteella ja erityisesti sen luottamuksen perusteella, jota sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa tunnustamista pyydetään, osoittaa tuomiovaltion tuomioistuinta kohtaan, kun otetaan huomioon erityisesti suoraa toimivaltaa koskevat kyseisen asetuksen II luvun säännöt”.

39.

Esillä olevan asian olosuhteet osoittavat, miten tulkinta, jossa asetusta katsotaan voitavan soveltaa tilanteessa, jossa kanne on nostettu asetuksen tultua voimaan tuomiovaltiossa mutta ennen sen voimaantuloa valtiossa, jossa kyseisen tuomion täytäntöönpanoa haetaan, voi johtaa tämän asetuksen kahden säännöstön välisen yhteyden katkeamiseen ja sen seurauksena kantajan ja vastaajan intressien tasapainon järkkymiseen eli lopputulokseen, jota unionin lainsäätäjä on nähdäkseni pyrkinyt välttämään.

40.

Todettakoon heti alkuun, että kyseessä oleva oikeusriita ei kuulu yhteenkään 66 artiklan 2 kohdassa säänneltyyn tilanteeseen. Tšekin tasavalta ei ollut Brysselin ja Luganon yleissopimuksien eikä mihinkään muuhun Itävaltaa tällä alalla sitovan yleissopimuksen osapuoli. Toisaalta itävaltalaisen tuomioistuimen toimivallan määrittämiseksi sovelletut säännökset eivät olleet tarkkaan ottaen asetuksen ”II luvun säännöksiä”, kuten 66 artiklan 2 kohdan b alakohdassa edellytetään. Asiassa ei nimittäin sovellettu tässä II luvussa (tarkemmin sen 2–7 jaksossa) säädettyjä toimivaltaa suoraan koskevia aineellisoikeudellisia säännöksiä vaan kansallisia säännöksiä, joihin 4 artiklassa viitataan ja jotka ovat sovellettavissa, jos vastaajan kotipaikka ei ole jäsenvaltiossa. Tämä tarkoittaa, kuten olen jo todennut, että vastaaja ei voinut vedota asetuksessa säädettyihin puolustautumismekanismeihin (esimerkiksi velvollisuus riittävän ajoissa tapahtuvaan tiedoksiantoon).

41.

Palatakseni tämän jälkeen väitteeseeni totean edellä esitettyyn ratkaisuun liittyvän perustavanlaatuisen ongelman koskevan sitä, että vastaajalla, jonka kotipaikka on valtiossa, joka ei ollut vielä unionin jäsen oikeudenkäynnin alkaessa, olisi katsottava olevan tuolloin asetuksen soveltamisen kannalta kotipaikka kolmannessa valtiossa. Tämä merkitsee sitä, että vaikka asetus olisi sovellettavissa, vastaajana oleva yhtiö olisi prosessuaaliselta kannalta suhteellisesti heikommassa oikeudellisessa asemassa kuin siinä tilanteessa, että sillä olisi kotipaikka jossakin jäsenvaltiossa.

42.

Itävaltaisen tuomioistuimen toimivaltaa ei ole määritetty asetuksen N:o 44/2001 3 artiklan ( 11 ) perusteella eikä liioin kyseisen asetuksen toimivaltaa suoraan koskevien aineellisoikeudellisten säännösten mukaisesti, joiden mukaan pääsääntönä on vastaajan kotipaikan tuomioistuimen toimivalta. ( 12 ) Koska vastaajalla ei ollut kyseisenä ajankohtana kotipaikkaa jäsenvaltiossa, tuomioistuinten toimivallan oli määräydyttävä asetuksen 4 artiklan mukaisesti ( 13 ) sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, jossa kanne nostettiin (Itävallan lainsäädäntö tuomioistuinten toimivallasta).

43.

Toisaalta vastaajalla ei myöskään ollut tiettyjä puolustautumisoikeuksia, joihin se olisi voinut vedota, jos se olisi voinut vedota sillä kyseisenä ajankohtana olleeseen kotipaikkaan Euroopan unioniin jo liittyneessä valtiossa. Näistä oikeuksista säädetään asetuksen N:o 44/2001 26 artiklassa, jonka mukaan on niin, että ”jos jäsenvaltiossa nostetaan kanne sellaista vastaajaa vastaan, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, ja jos vastaaja ei vastaa, tuomioistuimen on omasta aloitteestaan jätettävä asia tutkimatta, jollei se ole toimivaltainen tämän asetuksen säännösten mukaan”(1 kohta); lisäksi kyseisen tuomioistuimen ”on keskeytettävä asian käsittely, kunnes on selvitetty, että vastaajalla on ollut mahdollisuus saada haastehakemus tai muu vastaava asiakirja niin hyvissä ajoin, että hän on voinut valmistautua vastaamaan asiassa tai että kaikkiin tätä varten tarpeellisiin toimenpiteisiin on ryhdytty” (2 kohta).

44.

Esillä olevassa tapauksessa ongelma koskee juuri sitä, että vastaajana oleva yritys ei ilmeisesti ole voinut osallistua oikeudenkäyntiin, koska sen vireille saattamista ei ole annettu tiedoksi riittävän ajoissa. ( 14 ) Näissä olosuhteissa ei olisi johdonmukaista, että tuomion tunnustamista voitaisiin vaatia asetuksen N:o 44/2001 nojalla, sillä se järkyttäisi mainittua tasapainoa asianosaisten intressien välillä ja rikkoisi asetuksen kahden perussäännöstön välisen yhteyden.

45.

Kaiken edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että niin systematiikan kuin päämääränkin kannalta ainoa asianmukainen, oikeusvarmuuden ja prosessuaalisten takeiden mukainen tulkinta asetuksesta on se, että asetuksen N:o 44/2001 66 artiklaan sisältyvän siirtymäsäännöksen molempien kohtien täysi vaikutus ulotetaan dynaamisesti kaikkien unioniin kyseisen asetuksen voimaantulopäivän jälkeen liittyneiden valtioiden alueelle.

46.

Tällä esittämälläni lähestymistavalla on välttämättömiä ja välittömiä vaikutuksia ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kysymykseen annettavaan vastaukseen. Asetus N:o 44/2001 on sovellettavissa Tšekin tasavallassa ainoastaan sen 66 artiklan kahdessa kohdassa säädetyin edellytyksin, tai tarkemmin sanottuna sillä on sama vaikutus kuin kyseisellä säännöksellä oli sen voimaantuloajankohtana. Tämä johtaa sen toteamiseen, että pyydettäessä tuomion täytäntöönpanoa asetuksen N:o 44/2001 säännösten perusteella siihen tehokkaasti vetoaminen edellyttää, että asetus on voimassa sekä jäsenvaltiossa, jossa tuomio annettiin, että jäsenvaltiossa, jossa sen täytäntöönpanoa vaaditaan.

47.

Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Nejvyšší soud České republikyn (Tšekin tasavalta) esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 66 artiklaa on tulkittava siten, että tämän asetuksen soveltaminen edellyttää, että asetus oli voimassa sekä valtiossa, jonka tuomioistuin antoi tuomion, että valtiossa, jossa asianosainen vaatii tuomion tunnustamista ja täytäntöönpanoa, joko oikeudenkäynnin vireillepanon ajankohtana tai muussa tapauksessa tuomion antamisen ajankohtana, jos kyseisen artiklan 2 kohdan edellytykset täyttyvät.