Asia C-520/09 P

Arkema SA

vastaan

Euroopan komissio

Muutoksenhaku – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – EY 81 artikla ja ETA-sopimuksen 53 artikla – Monokloorietikkahapon eurooppalaiset markkinat – Säännöt, jotka koskevat emoyhtiön joutumista vastuuseen tytäryhtiön kilpailunvastaisista menettelytavoista – Olettama, jonka mukaan emoyhtiö todellisuudessa käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössä – Perusteluvelvollisuus

Tuomion tiivistelmä

1.        Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Kilpailusääntöjen rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet – Olettama, jonka mukaan emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kokonaan omistamissaan tytäryhtiöissä

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

2.        Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Kilpailusääntöjen rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet – Olettama, jonka mukaan emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kokonaan omistamissaan tytäryhtiöissä – Holdingyhtiön, jolla ei ole operatiivista toimintaa, omistama tytäryhtiö

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

3.        Muutoksenhaku – Valitusperusteet – Velvollisuus ilmoittaa täsmällisesti, miltä osin unionin yleisen tuomioistuimen päättelyä vaaditaan kumottavaksi

(SEUT 256 artikla; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 kohdan ensimmäinen kohta; unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohta)

4.        Muutoksenhaku – Valitusperusteet – Peruste, joka esitetään ensimmäistä kertaa vasta muutoksenhaun yhteydessä – Tutkimatta jättäminen

(Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 113 artiklan 2 kohta)

5.        Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättyjen sakkojen määrän laskennasta annetut suuntaviivat

(EY 81 artiklan 1 kohta; komission tiedonanto 98/C 9/03)

1.        Yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Tältä osin yhtäältä yrityksen käsitteellä on unionin kilpailuoikeuden asiayhteydessä katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, ja toisaalta silloin, kun tällainen taloudellinen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta. Emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä.

Sellaisessa erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, joka on rikkonut unionin kilpailusääntöjä, yhtäältä tällä emoyhtiöllä voi olla ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiön menettelyyn ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseinen emoyhtiö tosiasiallisesti vaikuttaa siihen näin. Tällaisessa tilanteessa riittää, että komissio osoittaa emoyhtiön omistavan tytäryhtiön kokonaan, voidakseen olettaa, että emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutusvalta kyseisen tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Tämän perusteella komissio voi katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei emoyhtiö, jonka asiana on kumota tämä olettama, esitä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla.

(ks. 37, 38, 40 ja 41 kohta)

2.        Ei ole mahdotonta, että holdingyhtiöllä, ”jolla ei ole operatiivista toimintaa”, on ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiöidensä liiketoimintapolitiikkaan, vaikkei se toimikaan suoraan markkinoilla, etenkin, kun otetaan huomioon sille ominaisesti kuuluva tehtävä koordinoida ja johtaa taloutta, ja että näin ollen emoyhtiöllä voidaan olettaa olevan tällainen vaikutusvalta silloin, kun se omistaa tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan. Siksi olettaman, jonka mukaan emoyhtiö todellisuudessa käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöidensä liiketoimintapolitiikassa, kumoamiseksi ei riitä vetoaminen siihen, ettei emoyhtiö ole luonteeltaan operatiivista toimintaa harjoittava yhtiö, ja tämä olettama on silti edelleen kumottavissa.

(ks. 48 ja 49 kohta)

3.        SEUT 256 artiklasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota vaatimuksen tueksi.

Vaikka valituksen perusteella olisikin mahdollista yksilöidä se, miltä osin valituksenalaista tuomiota pidetään virheellisenä, valitus, jonka tueksi esitetyt perustelut eivät ole riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta unionin tuomioistuin voisi harjoittaa valvontaansa, on jätettävä tutkimatta. Koska oleelliset seikat eivät ilmene riittävän johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse valituskirjelmän tekstistä, joka on tältä osin epäselvä ja moniselitteinen, unionin tuomioistuin ei näet voi harjoittaa laillisuusvalvontaansa lausumatta valituksen ulkopuolisesta seikasta.

(ks. 59–61 kohta)

4.        Valituksessa ei voida muuttaa oikeudenkäynnin kohdetta siitä, mikä se oli unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin tuomioistuin on siten valitusasioissa toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista. Asianosainen ei voi siis muuttaa oikeudenkäynnin kohdetta esittämällä ensimmäistä kertaa vasta unionin tuomioistuimessa perustetta, johon hän olisi unionin yleisessä tuomioistuimessa voinut vedota, koska asianosaisella olisi muutoin oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, kannettaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden. Tällainen peruste on siis jätettävä tutkimatta muutoksenhakuvaiheessa.

(ks. 64 kohta)

5.        Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa määritetyn menetelmän mukaan sakon osatekijät, jotka liittyvät raskauttaviin seikkoihin, kuten rikkomisen uusimiseen, lasketaan niin sanotun sakon perusmäärän pohjalta, joka puolestaan lasketaan kertomalla niin sanottu sakon laskentapohja rikkomisen kestoon perustuvaa korotusta ilmaisevalla kertoimella.

Sakon laskentapohja määritetään lähinnä rikkomisen vakavuuden ja kyseisen yksikön kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevän toiminnan todellisen kilpailuvaikutuksen perusteella. Määrää voidaan tarvittaessa mukauttaa yksikön tosiasiallisen taloudellisen kapasiteetin perusteella, jotta varmistetaan sakon riittävä varoittava vaikutus. Kyseisten suuntaviivojen 2 ja 3 kohdan mukaan komissio määrittää ensin sakon perusmäärän rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella ja sitten tarvittaessa korottaa tai alentaa kyseistä määrää raskauttavien tai lieventävien olosuhteiden perusteella.

Suuntaviivoissa kuitenkin vahvistetaan pelkästään käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan noudatettava käytäntö ja joista hallinto voi poiketa erityistapauksissa vain esittämällä poikkeamiselle perusteet, jotka ovat sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa.

(ks. 72, 73, 81 ja 88 kohta)

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

29 päivänä syyskuuta 2011 (*)

Muutoksenhaku – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – EY 81 artikla ja ETA-sopimuksen 53 artikla – Monokloorietikkahapon eurooppalaiset markkinat – Säännöt, jotka koskevat emoyhtiön joutumista vastuuseen tytäryhtiön kilpailunvastaisista menettelytavoista – Olettama, jonka mukaan emoyhtiö todellisuudessa käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössä – Perusteluvelvollisuus

Asiassa C‑520/09 P,

jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 14.12.2009,

Arkema SA, kotipaikka Colombes (Ranska), edustajanaan avocat M. Debroux,

valittajana,

ja jossa vastapuolena on

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Bouquet ja F. Castillo de la Torre, prosessiosoite Luxemburgissa,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. N. Cunha Rodrigues sekä tuomarit A. Arabadjiev, A. Rosas, A. Ó Caoimh (esittelevä tuomari) ja P. Lindh,

julkisasiamies: P. Mengozzi,

kirjaaja: hallintovirkamies B. Fülöp,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 25.11.2010 pidetyssä istunnossa esitetyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 17.2.2011 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Arkema SA (aiemmin ensin Elf Atochem SA, sitten Atofina SA; jäljempänä Arkema) vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-168/05, Arkema vastaan komissio, 30.9.2009 antaman tuomion (jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla hylättiin kanne, jolla valittaja vaati ensisijaisesti [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 19.1.2005 tehdyn komission päätöksen K(2004) 4876 lopullinen (asia COMP/E-1/37.773 – MCAA; jäljempänä riidanalainen päätös) osittaista kumoamista ja toissijaisesti sille määrätyn sakon määrän alentamista.

 Asian tausta ja riidanalainen päätös

2        Asian taustalla olevat tosiseikat ja riidanalainen päätös, sellaisina kuin ne ilmenevät valituksenalaisen tuomion 2–31 kohdasta, voidaan nyt käsiteltävän valituksen kannalta tiivistää seuraavalla tavalla.

3        Euroopan komissio totesi riidanalaisessa päätöksessään valittajan ja tämän emoyhtiön Elf Aquitaine SA:n (jäljempänä Elf Aquitaine) rikkoneen muiden ohella EY 81 artiklaa ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) 53 artiklaa sillä perusteella, että valittaja oli osallistunut lainvastaiseen kartelliin monokloorietikkahapon markkinoilla.

4        Komissio totesi päätöksessään Elf Aquitainen ja valittajan olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta ajanjaksolla 1.1.1984–7.5.1999. Komissio hylkäsi Elf Aquitainen esittämät vastaväitteet ja katsoi, että Elf Aquitainen hallussa olleet 98 prosenttia Atofina SA:n osakkeista olivat riittävä peruste Elf Aquitainen saattamiseksi vastuuseen tytäryhtiönsä toiminnasta. Komissio arvioi lisäksi, ettei se seikka, että Elf Aquitaine ei ollut osallistunut monokloorietikkahapon tuotantoon eikä myyntiin, estä katsomasta tämän muodostavan taloudellisen kokonaisuuden yhdessä konsernin liiketoimintayksiköiden kanssa.

5        Komissio määritti sakkojen määrän soveltamalla asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [HT] 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta antamiaan suuntaviivoja (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä vuoden 1998 suuntaviivat) sekä sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa antamaansa tiedonantoa (EYVL 1996, C 207, s. 4; jäljempänä yhteistyötiedonanto).

6        Komissio totesi, että [SEUT 101] artiklan mukaisesta menettelystä 27.7.1994 tehty komission päätös (EYVL L 239, s. 14) oli jo osoitettu Elf Atochem SA:lle, ja katsoi, että sakon määrän korottamista rikkomisen uusimisen perusteella oli sovellettava yksinomaan valittajaan eikä Elf Aquitaineen, sillä valittaja ei ollut viimeksi mainitun yrityksen määräysvallassa ensimmäisen kilpailusääntöjen rikkomisen tapahtumishetkellä.

7        Ottaakseen huomioon rikkomisen uusimisen komissio asetti näin ollen Elf Aquitainelle ja valittajalle yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätyn 45 miljoonan euron suuruisen sakon lisäksi erillisen 13,5 miljoonan euron sakon yksinomaan valittajalle.

 Menettely ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

8        Kuten valituksenalaisen tuomion 38 kohdasta ilmenee, valittaja vaati ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostamallaan kanteella ensisijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen päätösosan Elf Aquitainea koskevilta osin ja toissijaisesti alentamaan Elf Aquitainelle ja sille itselleen määrättyjen sakkojen määrää.

9        Valituksenalaisen tuomion 40–42 kohdasta käy ilmi, että valittaja vetosi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteensa tueksi ensisijaisesti kahdeksaan kanneperusteeseen. Se vetosi muun muassa ensimmäiseen kanneperusteeseen, joka perustui niiden sääntöjen rikkomiseen, jotka koskevat emoyhtiön joutumista vastuuseen tytäryhtiön menettelytavoista, sekä Elf Aquitaine -konsernin syrjivään kohteluun, toiseen kanneperusteeseen, joka perustui tytäryhtiön oikeudellisen ja kaupallisen itsenäisyyden periaatteen loukkaamiseen, sekä viidenteen kanneperusteeseen, joka perustui perustelujen puutteellisuuteen. Lisäksi valittaja vetosi toissijaisesti yhdeksänteen kanneperusteeseen, joka perustui suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen määritettäessä varoittavassa tarkoituksessa määrättyä korotuskerrointa, koska komissio oli sen mukaan ottanut Arkeman liikevaihdon huomioon kahteen kertaan.

10      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla kaikki ensisijaisesti ja toissijaisesti esitetyt kanneperusteet ja velvoitti valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

11      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämänsä ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä valittaja riitautti erityisesti Elf Aquitainen – joka oli mainitun rikkomisen tapahtumishetkellä valittajan emoyhtiö – joutumisen vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon valittaja oli syyllistynyt, väittäen, ettei se ollut noudattanut Elf Aquitainen viitoittamaa politiikkaa.

12      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi tästä valituksenalaisen tuomion 67 kohdassa seuraavaa:

”Sellaista erityistapausta, jossa emoyhtiö omistaa kilpailunvastaiseen menettelyyn syyllistyneen tytäryhtiönsä kokonaisuudessaan, koskee kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön menettelyn osalta – – ja kyseiset yhtiöt muodostavat yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen. Näin ollen emoyhtiön, joka riitauttaa yhteisön tuomioistuimissa komission päätöksen määrätä kyseiselle yritykselle sakko sellaisen menettelyn perusteella, johon sen tytäryhtiö on syyllistynyt, tehtävänä on kumota tämä olettama esittämällä todisteet, jotka voivat osoittaa tytäryhtiön itsenäisyyden – –. Jollei olettamaa kumota, komissio voi näin katsoa kyseisen emoyhtiön olevan yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta.”

13      Valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että koska Elf Aquitaine omisti rikkomisen tapahtumishetkellä valittajan osakepääoman lähes kokonaan, komissio saattoi perustellusti olettaa, ettei valittaja ollut emoyhtiöönsä nähden itsenäinen, ja katsoa, että kyseisen emoyhtiön oli esitettävä todisteet, jotka osoittavat sen tytäryhtiön päättävän itsenäisesti toimintatavastaan markkinoilla.

14      Valittajan itsenäisyytensä osoittamiseksi esittämistä todisteista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi ensiksikin valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa, että komissio toistaa riidanalaisen päätöksen 257 perustelukappaleessa Elf Aquitainen väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa esittämät väitteet. Se totesi tämän jälkeen valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa, että ”kantajan väitteet, joilla pyritään osoittamaan sen itsenäisyys, ovat jo tulleet esiin sen emoyhtiön väitetiedoksiantoon antamassa vastauksessa, jolla emoyhtiö pyrki osoittamaan, ettei sillä ole ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiönsä liiketoimintapolitiikkaan”.

15      Tästä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 75 kohdassa, että hylätessään emoyhtiön esittämät väitteet komissio vastasi yhteisesti molemmille yhtiöille ja tutki oikeuskäytännön mukaisesti, oliko emoyhtiö esittänyt kyseisen olettaman kumoamiseksi sellaiset todisteet, jotka osoittavat sen tytäryhtiön päättäneen itsenäisesti toimintatavastaan markkinoilla.

16      Valituksenalaisen tuomion 76–80 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin esittää päättelynsä seuraavasti:

”76      Kantajan itsenäisyytensä osoittamiseksi esittämien todisteiden perusteltavuudesta on todettava, ettei se, että Elf Aquitaine on ainoastaan holdingyhtiö, jolla ei ole operatiivista toimintaa ja joka osallistuu hyvin vähän tytäryhtiöidensä hallinnointiin, riitä tekemään mahdottomaksi sitä, että sillä on ratkaiseva vaikutusvalta kantajan menettelyyn sen koordinoidessa muun muassa rahoitusinvestointeja Elf Aquitaine -konsernin sisällä. Konsernissa holdingyhtiön, joka koordinoi muun muassa rahoitusinvestointeja konsernin sisällä, tehtävänä on yhdistää osakkuuksia eri yhtiöissä ja varmistaa niiden johdon yhtenäisyys erityisesti tällaisen budjettivalvonnan kautta.

77      Tässä yhteydessä on muistutettava, että perusteena sille, että komissio voi määrätä päätöksellään tietyn konsernin emoyhtiölle sakkoa, ei ole se, että emoyhtiö olisi yllyttänyt tytäryhtiötään kilpailusääntöjen rikkomiseen, eikä varsinkaan se, että emoyhtiö on osallistunut kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, vaan se, että ne muodostavat edellä tarkoitetulla tavalla yhden ainoan yrityksen, millä perusteella komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen konsernin emoyhtiölle.

78      Siitä seikasta, ettei kantaja ole koskaan harjoittanut erityistä monokloorietikkahapon markkinoita koskevaa tiedotuspolitiikkaa suhteessa Elf Aquitaineen, on todettava, että vaikka tällaisen tiedottamisen puute oletettaisiinkin näytetyksi, se ei voi riittää osoittamaan, että kantaja oli emoyhtiöönsä nähden itsenäinen.

79      Sama pätee väitteeseen, jonka mukaan monokloorietikkahappoon liittyvä toiminta on vähäistä Elf Aquitaine -konsernissa, koska tällä väitteellä ei voida osoittaa [Arkeman] itsenäisyyttä emoyhtiöönsä nähden.

80      Mitään päätelmiä ei myöskään voida tehdä sen seikan perusteella, että kyseiset yhtiöt toimivat eri markkinoilla eikä niillä ole tavarantoimittaja–asiakas-yhteyksiä. Kuten komissio perustellusti toteaa riidanalaisen päätöksen 261 perustelukappaleessa, on katsottava, että Elf Aquitainen kaltaisessa konsernissa tehtävien jakaminen on tavanomainen ilmiö, joka ei kumoa olettamaa, jonka mukaan Elf Aquitaine ja Atofina [SA] muodostavat yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen.”

17      Valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vastasi valittajan väitteeseen, jonka mukaan sen itsenäisestä markkinakäyttäytymisestä on mahdotonta esittää välittömiä ja kiistattomia todisteita ja tällaisten todisteiden on katsottava merkitsevän ylivoimaista näyttövelvollisuutta (probatio diabolica). Kyseisessä 82 kohdassa todetaan seuraavaa:

”– – asianomaisilta osapuolilta ei edellytetä, että ne esittävät välittömät ja kiistattomat todisteet tytäryhtiön markkinakäyttäytymisen itsenäisyydestä, vaan ainoastaan, että ne esittävät sellaisia todisteita, jotka voivat osoittaa tällaisen itsenäisyyden – –. Lisäksi se seikka, ettei kantaja ole käsiteltävässä asiassa esittänyt todisteita, jotka voivat kumota itsenäisyyden puuttumista koskevan olettaman, ei merkitse sitä, ettei tätä olettamaa voida missään tapauksessa kumota. Tästä seuraa, että kantajan väite ei ole perusteltu.”

18      Hylätessään tarkastelemansa ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa, että ”komissiolla oli oikeus katsoa, että Elf Aquitaine ja Arkema muodostavat yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen ja että niiden voidaan näin ollen katsoa olevan yhteisvastuussa menettelystä, josta niitä arvostellaan, ja näin ollen Elf Aquitaine voidaan saattaa vastuuseen Arkeman toiminnasta, ja Elf Aquitainen on siten katsottava syyllistyneen tähän toimintaan”.

19      Hylätessään toisen kanneperusteen, joka koski tytäryhtiön oikeudellisen ja kaupallisen itsenäisyyden periaatteen loukkaamista sen olettaman perusteella, jonka mukaan emoyhtiöllä on omistuksen perusteella ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiön liiketoimintapolitiikassa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 100 kohdassa muun muassa, että ”vaikka sen perusteella, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiön kokonaan tai lähes kokonaan, sillä voidaan olettaa olevan ratkaiseva vaikutusvalta tämän tytäryhtiön menettelyyn, ja kyseisten yhtiöiden voidaan näin ollen olettaa kuuluvan samaan yritykseen, kyseinen osapuoli – jonka tehtävänä on esittää riittävät todisteet – voi kumota tämän tytäryhtiön itsenäisyyden puuttumista koskevan olettaman – –. Kyseisellä olettamalla, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, ei siis millään tavoin kyseenalaisteta tytäryhtiön kaupallista itsenäisyyttä”.

20      Hylätessään viidennen kanneperusteen, joka perustui riidanalaisen tuomion perustelujen puutteellisuuteen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 126 kohdassa, että komissio vastasi Elf Aquitainen esittämien väitteiden olennaisiin kohtiin. Tuomion 127 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi seuraavaa:

”– – komission ei tarvinnut vastata kaikkiin kantajan esittämiin vastaväitteisiin. Yhtäältä nimittäin siltä osin kuin komission Elf Aquitainen väitteiden olennaisiin kohtiin antama vastaus – – on sama riippumatta siitä, onko kyse emoyhtiöstä vai tytäryhtiöstä, sen ei tarvinnut vastata erikseen kantajan esittämiin väitteisiin (ks. 75 kohta edellä). – –”

21      Valituksenalaisen tuomion 205 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi yhdeksännen kanneperusteen hylätessään seuraavaa:

”Väite, jonka mukaan komissio otti Arkeman liikevaihdon huomioon kahteen kertaan korottaakseen sakkojen määrää varoittavassa tarkoituksessa, on hylättävä. On nimittäin muistutettava, että Arkemalle riidanalaisen päätöksen 2 artiklan d alakohdassa määrätyn [13,5 miljoonan euron] sakon määrä vastaa pelkästään hypoteettiseen sakon perusmäärään sovellettua rikkomisen uusimiseen perustuvaa korotusta vähennettynä yhteistyöhön perustuvalla 40 prosentin vähennyksellä. Komissiolla ei näet ollut tässä muuta vaihtoehtoa – ellei se halunnut poiketa [vuoden 1998] suuntaviivojen mukaisesta laskentamenetelmästä – kuin laskea uudelleen hypoteettinen perusmäärä, jos ainoastaan Arkeman katsottiin olevan vastuussa kyseisestä kilpailusääntöjen rikkomisesta.”

 Asianosaisten vaatimukset ja menettely unionin tuomioistuimessa

22      Valittaja vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion ja velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

23      Komissio vaatii unionin tuomioistuinta hylkäämään valituksen ja velvoittamaan valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Valitus

 Ensimmäinen valitusperuste, joka perustuu siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sovelsi virheellisesti sääntöjä, jotka koskevat emoyhtiön joutumista vastuuseen tytäryhtiön kilpailuvastaisista menettelytavoista

 Asianosaisten lausumat

24      Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin lausui ristiriitaisesti, kun se yhtäältä muistutti valituksenalaisen tuomion 67 kohdassa, että olettama, joka koskee emoyhtiön ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöönsä, on niin sanottu kumottavissa oleva olettama ja kumottavissa, jos emoyhtiö ja/tai tytäryhtiö esittää todisteet, jotka osoittavat tytäryhtiön menettelyn itsenäisyyden, ja kuitenkin toisaalta huomautti valituksenalaisen tuomion 76 kohdassa, että holdingyhtiöiden tehtävänä on varmistaa tytäryhtiöiden johdon yhtenäisyys konsernissa.

25      Tästä seuraa Arkeman mukaan, että emoyhtiön ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskeva olettama on tosiasiassa kumoamaton. Valittaja katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin asetti sille ylivoimaisen näyttövelvollisuuden (probatio diabolica) vaatiessaan sitä esittämään itse todisteet, joiden kyseinen tuomioistuin totesi olevan oikeudellisesti mahdottomia.

26      Lisäksi Arkema katsoo, että vaatiessaan sitä esittämään tällaisia todisteita ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin loukkasi sen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa oikeutta, joka taataan Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa.

27      Komissio katsoo, että tämä valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska sillä ei riitauteta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 78–80 ja 82 kohdassa esittämiä päätelmiä.

28      Valittaja ei komission mukaan ole myöskään osoittanut, millä tavoin Arkeman oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on loukattu.

29      Komission mukaan valituksenalaisen tuomion sanamuodosta käy joka tapauksessa ilmi, ettei emoyhtiön ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöönsä koskeva olettama ole kumoamaton. Sen mukaan valittaja tosiasiassa toivoo saavansa asianomaisen tuomioistuimen hylkäämään tämän olettaman pelkästään toteamalla, että sen emoyhtiö eli Elf Aquitaine oli ”holdingyhtiö, jolla ei ole operatiivista toimintaa”. Komissio katsoo, että jos pelkästään se seikka, että konsernin johdossa on ”holdingyhtiö, jolla ei ole operatiivista toimintaa”, riittäisi kumoamaan mainitun olettaman, siitä tulisi tehoton. Lisäksi se seikka, että olettama on kumottavissa, ei komission mukaan merkitse sitä, että sen pitäisi olla kumottavissa helposti.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

30      Tämän tuomion 27 kohdassa esitetystä oikeudenkäyntiväitteestä on todettava, että komissio väittää tosiasiassa kyseisen perusteen olevan tehoton.

31      Valitusperusteen tehottomuus kuitenkin viittaa siihen, voiko valitus menestyä sen pohjalta, eikä se vaikuta valitusperusteen tutkittavaksi ottamiseen (ks. asia C‑76/01 P, Eurocoton ym. v. neuvosto, tuomio 30.9.2003, Kok., s. I‑10091, 52 kohta ja asia C-203/07 P, Kreikka v. komissio, tuomio 6.11.2008, Kok., s. I‑8161, 42 ja 43 kohta). Näin ollen tämän tuomion 27 kohdassa esitetty oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

32      Komissio katsoo, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä, koska siinä ei nimenomaisesti riitauteta valituksenalaisen tuomion 78–80 ja 82 kohtaa, jotka koskevat emoyhtiön joutumista vastuuseen tytäryhtiönsä menettelytavoista ja jotka itsessään komission mukaan riittävät valituksenalaisen tuomion päätelmien perustelemiseksi.

33      Tätä väitettä ei voida hyväksyä.

34      Kirjelmistä käy nimittäin ilmi, että Arkema väittää olennaisilta osin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin lausui ristiriitaisesti erityisesti valituksenalaisen tuomion 76 kohdassa vahvistaessaan kumottavissa olevan olettaman, jonka mukaan emoyhtiö, joka omistaa tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan, käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön menettelytavoissa, samalla kun se vääjäämättä esti Arkemaa näyttämästä, ettei näin ole. Jos tämä väite olisi hyväksyttävä, valituksenalaisen tuomion tuomiolauselmaa ja lisäksi erityisesti sen 78–80 ja 82 kohdassa esitettyjä toteamuksia rasittaisi Arkeman väittämä oikeudellinen virhe.

35      Arkeman toimittaman valituskirjelmän alaviitteestä sitä paitsi ilmenee, että se kyseenalaisti nimenomaisesti valituksenalaisen tuomion 82 kohdan.

36      Ensimmäistä valitusperustetta ei näin ollen voida hylätä tehottomana.

37      Seuraavaksi on muistutettava, että yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Unionin tuomioistuin on myös täsmentänyt yhtäältä, että yrityksen käsitteellä on tässä samassa asiayhteydessä katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, ja toisaalta, että kun tällainen taloudellinen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta (ks. asia C-90/09 P, General Química ym. v. komissio, tuomio 20.1.2011, 34 ja 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa sekä yhdistetyt asiat C-201/09 P ja C-216/09 P, ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., tuomio 29.3.2011, 95 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

38      Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä (ks. asia C‑97/08 P, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 10.9.2009, Kok., s. I‑8237, 58 kohta ja em. asia General Química ym. v. komissio, tuomion 37 kohta).

39      Koska tällaisessa tapauksessa emo- ja tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat näin ollen yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen, komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen (ks. em. asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 59 kohta ja em. asia General Química ym. v. komissio, tuomion 38 kohta).

40      Tästä unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että sellaisessa erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, joka on rikkonut unionin kilpailusääntöjä, yhtäältä tällä emoyhtiöllä voi olla ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiön menettelyyn ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseinen emoyhtiö tosiasiallisesti vaikuttaa siihen näin (ks. mm. asia 107/82, AEG-Telefunken v. komissio, tuomio 25.10.1983, Kok., s. 3151, Kok. Ep. VII, s. 281, 50 kohta; em. asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 60 kohta; em. asia General Química ym. v. komissio, tuomion 39 kohta sekä em. yhdistetyt asiat ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., tuomion 97 kohta).

41      Tällaisessa tilanteessa riittää, että komissio osoittaa emoyhtiön omistavan tytäryhtiön kokonaan, voidakseen olettaa, että emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutusvalta kyseisen tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Tämän perusteella komissio voi katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei emoyhtiö, jonka asiana on kumota tämä olettama, esitä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla (ks. asia C-286/98 P, Stora Kopparbergs Bergslags v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-9925, 29 kohta; em. asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 61 kohta; em. asia General Química ym. v. komissio, tuomion 40 kohta sekä em. yhdistetyt asiat ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., tuomion 98 kohta).

42      Nyt käsiteltävässä asiassa Arkema ei ole kiistänyt tämän tuomion 40 ja 41 kohdassa esitetyn ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman laillisuutta. Se ei myöskään riitauta saman olettaman soveltamista käsiteltävän asian olosuhteissa tilanteessa, jossa emoyhtiö omistaa 98 prosenttia tytäryhtiöstään.

43      Arkema kuitenkin väittää, että valituksenalaisessa tuomiossa noudatettu päättely on vastoin tämän tuomion 38–41 kohdassa esitettyä oikeuskäytäntöä, koska siinä tehdään kumoamattomaksi olettama, jonka mukaan emoyhtiö käyttää todellisuudessa ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössään.

44      Tässä asiayhteydessä Arkema esittää lähinnä, että vahvistaessaan valituksenalaisen tuomion 76 kohdan toisessa virkkeessä, että holdingyhtiön ”tehtävänä” on varmistaa ”tytäryhtiöiden johdon yhtenäisyys”, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisesti kumoamattoman olettamasta, jonka mukaan emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiönsä menettelyyn, sillä kaikki pyrkimykset tytäryhtiön itsenäisen markkinakäyttäytymisen osoittamiseksi ovat vastoin sitä varsinaista tehtävää, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on holdingyhtiöille hyväksynyt, ja näin ollen tuloksettomia.

45      On totta, että kyseinen 76 kohta on muotoiltu tavalla, jota on vaikea sovittaa yhteen tämän tuomion 38–41 kohdassa esitetyn oikeuskäytännön kanssa.

46      On kuitenkin todettava, että valittajan väitteet, jotka on esitetty tämän tuomion 43 ja 44 kohdassa, perustuvat valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan, kun sitä tulkitaan kokonaisuutena.

47      Kyseinen 76 kohta koskee nimittäin ensimmäisen virkkeensä sanamuodon mukaan ”kantajan itsenäisyytensä osoittamiseksi” emoyhtiöön nähden ”esittämien todisteiden” ja erityisesti ”sen, että Elf Aquitaine on ainoastaan holdingyhtiö, jolla ei ole operatiivista toimintaa ja joka osallistuu hyvin vähän tytäryhtiöidensä hallinnointiin” ”perusteltavuutta”. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle toimitetuista asiakirjoista käy ilmi, että Arkema väitti tässä yhteydessä erityisesti, että se ”oli rahoituksellisesti itsenäinen, sillä Elf Aquitainen vaikutusvalta koski ainoastaan sellaisia Arkeman tekemiä investointeja ja disinvestointeja, jotka vaikuttivat Elf Aquitainen taseeseen”, eivätkä tällaiset investoinnit ja disinvestoinnit Arkeman mukaan olleet milloinkaan liittyneet monokloorietikkahappoon.

48      Arvostellussa 76 kohdan osassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on nimittäin ainoastaan ilmoittanut, ettei ole mahdotonta, että holdingyhtiöllä, ”jolla ei ole operatiivista toimintaa”, on ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiöidensä liiketoimintapolitiikkaan, vaikkei se toimikaan suoraan markkinoilla, etenkin, kun otetaan huomioon sille ominaisesti kuuluva tehtävä koordinoida ja johtaa taloutta, ja että näin ollen emoyhtiöllä voidaan olettaa olevan tällainen vaikutusvalta silloin, kun se omistaa tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan. Siksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättelyssä olettaman, jonka mukaan emoyhtiö todellisuudessa käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöidensä liiketoimintapolitiikassa, kumoamiseksi ei riitä vetoaminen siihen, ettei emoyhtiö ole luonteeltaan operatiivista toimintaa harjoittava yhtiö, ja tämä olettama on silti edelleen kumottavissa.

49      Tältä osin valituksenalaisen tuomion useista kohdista – myös tuomion 67 ja 82 kohdasta – käy ilmi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että kyseinen olettama on mahdollista kumota.

50      Edellä esitetystä seuraa, että väite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on rikkonut sääntöjä, joilla säännellään emoyhtiön joutumista vastuuseen tytäryhtiöidensä menettelytavoista, tekemällä kumoamattoman olettamasta, joka perustuu siihen, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiön pääoman kokonaan, ei ole perusteltu, koska se on lähtöisin valituksenalaisen tuomion virheellisestä tulkinnasta.

51      Näin ollen väitettä, joka perustuu ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklassa taatun oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden loukkaamiseen, ei voida hyväksyä, sillä se perustuu virheellisiin lähtöoletuksiin.

52      Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä.

 Toinen valitusperuste, joka perustuu syrjimättömyysperiaatteen loukkaamiseen

 Asianosaisten lausumat

53      Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamus, jonka mukaan emoyhtiön ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöön koskeva olettama ei ole kumottavissa, johtaa myös syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen kartelliin osallistuvien osalta sen mukaan, kuuluvatko ne johonkin konserniin vai eivät.

54      Komissio katsoo, ettei toinen valitusperuste ole ymmärrettävä eikä kohdistu mihinkään valituksenalaisen tuomion perusteista. Sen mukaan toinen valitusperuste on siten jätettävä tutkittamatta.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

55      Koska toinen valitusperuste perustuu samaan valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan kuin ensimmäinen kanneperuste, on sekin hylättävä.

 Kolmas valitusperuste, jonka mukaan yhdenvertaista kohtelua koskevaa periaatetta ja valittajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on loukattu

 Asianosaisten lausumat

56      Valittaja väittää, että käsitellessään viidettä kanneperustetta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki ainoastaan Elf Aquitainen sille esittämät väitteet muttei valittajan väitteitä ja että se ”loukkasi siten yhdenvertaista kohtelua koskevaa periaatetta ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin”.

57      Komissio esittää aluksi epäilyjä valittajan nyt tarkasteltavan valitusperusteen tueksi esittämien argumenttien selkeydestä. Valittaja ei komission mukaan myöskään arvostellut ensimmäisessä oikeusasteessa sitä, että riidanalaisessa päätöksessä vastattiin pääasiasiallisesti Elf Aquitainen väitteisiin. Komissio väittää, että kolmas valitusperuste muodostaa siten uuden perusteen, jota ei voida ottaa tutkittavaksi muutoksenhakuvaiheessa.

58      Asiakysymyksestä komissio katsoo, ettei se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki riidanalaisen päätöksen perustelut ainoastaan Elf Aquitainen väitteiden pohjalta, aiheuta vahinkoa valittajalle. Koska Arkeman väitteet oli joka tapauksessa hylättävä, nyt tarkasteltava valitusperuste on komission mukaan tehoton.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

59      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota vaatimuksen tueksi (ks. mm. asia C-407/08 P, Knauf Gips v. komissio, tuomio 1.7.2010, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

60      Nyt käsiteltävässä asiassa on mahdollista yksilöidä valituksen perusteella se, miltä osin valituksenalaista tuomiota pidetään virheellisenä, toisin sanoen virheellisenä pidetään sen 121–129 kohtaa.

61      On kuitenkin todettava, että nyt tarkasteltavan valitusperusteen tueksi esitetyt perustelut eivät ole riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta unionin tuomioistuin voisi harjoittaa valvontaansa. Ne oleelliset seikat, joihin tarkasteltava valitusperuste perustuu, eivät nimittäin ilmene riittävän johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse valituskirjelmän tekstistä, joka on tältä osin epäselvä ja moniselitteinen. Näin ollen unionin tuomioistuin ei voi harjoittaa laillisuusvalvontaansa lausumatta valituksen ulkopuolisesta seikasta (ks. analogisesti mm. asia C-194/99 P, Thyssen Stahl v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I‑10821, 106 kohta; asia C-227/04 P, Lindorfer v. neuvosto, tuomio 11.9.2007, Kok., s. I‑6767, 83 kohta; asia C-343/08, komissio v. Tšekki, tuomio 14.1.2010, Kok., s. I-275, 26 kohta sekä asia C‑67/09 P, Nuova Agricast ja Cofra v. komissio, tuomio 14.10.2010, 48 ja 49 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

62      Vaikka oletettaisiinkin, että nyt tarkasteltava valitusperuste on ymmärrettävä niin, että siinä vedotaan siihen, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hyväksynyt väitettä, jonka mukaan komissio jätti ottamatta huomioon valittajan esittämät todisteet, on todettava, että tällainen arvostelu muodostaa uuden perusteen, jolla voidaan muuttaa oikeudenkäynnin kohdetta siitä, mikä se oli ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

63      Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin asiakirja-aineistosta käy ilmi, valittaja arvosteli kanteessaan ainoastaan sitä, että riidanalaisessa päätöksessä vastattiin pääasiallisesti Elf Aquitainen väitteisiin.

64      Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 113 artiklan 2 kohdan mukaan valituksessa ei voida muuttaa oikeudenkäynnin kohdetta siitä, mikä se oli unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin tuomioistuin on siten valitusasioissa toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista. Asianosainen ei voi siis muuttaa oikeudenkäynnin kohdetta esittämällä ensimmäistä kertaa vasta unionin tuomioistuimessa perustetta, johon hän olisi unionin yleisessä tuomioistuimessa voinut vedota, koska asianosaisella olisi muutoin oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, kannettaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden (ks. vastaavasti mm. asia C-136/92 P, komissio v. Brazzelli Lualdi ym., tuomio 1.6.1994, Kok., s. I-1981, 59 kohta; asia C-266/97 P, VBA v. VGB ym., tuomio 30.3.2000, Kok., s. I‑2135, 79 kohta ja asia C-280/08 P, Deutsche Telekom v. komissio, tuomio 14.10.2010, 34 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Tällainen peruste on siis jätettävä tutkimatta muutoksenhakuvaiheessa.

65      Kolmas valitusperuste on näin ollen hylättävä.

 Neljäs valitusperuste, joka perustuu suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen

 Asianosaisten lausumat

66      Valittajan mielestä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin loukkasi suhteellisuusperiaatetta vahvistaessaan laskentamenetelmän, jota komissio käytti määrittäessään Arkeman rikkomisen uusimista koskevaa rahamääräistä seuraamusta. Sen mukaan tässä laskentamenetelmässä Arkeman liikevaihto otetaan huomioon kahteen kertaan laskettaessa määräytymisperusteita, joihin sovelletaan Elf Aquitainelle ja Arkemalle varoittavana tekijänä määrättyjä kertoimia. Valittajan näkemyksen mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei pitänyt virheellisenä kyseistä kahteen kertaan huomioon ottamista vaan perusteli sitä sillä, että komission on pidättäydyttävä vuoden 1998 suuntaviivojen mukaisessa laskentamenetelmässä, mikä siten antaa näille suuntaviivoille ”ehdottoman sitovan vaikutuksen”, jota niillä ei valittajan mukaan ole.

67      Komission mukaan neljäs valitusperuste perustuu riidanalaisen päätöksen ymmärtämiseen väärin.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

68      Nyt tarkasteltava valitusperuste perustuu olennaisilta osin siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi toiminut virheellisesti hyväksyessään laskutavan, jossa Arkeman liikevaihto otettiin riidanalaisessa päätöksessä huomioon kielletyllä tavalla kahteen kertaan.

69      Tämä arvostelu perustuu kuitenkin valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan.

70      Kuten edellä 6 kohdasta käy ilmi, komissio katsoi lähinnä, että rikkomisen uusimisen perusteella oli määrättävä seuraamuksia yksinomaan valittajalle eikä sen emoyhtiölle Elf Aquitainenelle, sillä valittaja ei ollut viimeksi mainitun yrityksen määräysvallassa ensimmäisen kilpailusääntöjen rikkomisen tapahtumishetkellä. Se asetti näin ollen Elf Aquitainelle ja valittajalle yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätyn 45 miljoonan euron sakon lisäksi erillisen 13,5 miljoonan euron sakon yksinomaan valittajalle mainitun rikkomisen uusimisen huomioon ottamiseksi.

71      Kuten erityisesti valituksenalaisen tuomion 204 kohdasta käy ilmi, komissio noudatti viimeksi mainitun sakon määrän määrittäessään vuoden 1998 suuntaviivojen mukaiseen menetelmään perustuvaa menetelmää.

72      Tämän menetelmän mukaan sakon osatekijät, jotka liittyvät raskauttaviin seikkoihin, kuten rikkomisen uusimiseen, lasketaan niin sanotun sakon perusmäärän pohjalta, joka puolestaan lasketaan kertomalla niin sanottu sakon laskentapohja rikkomisen kestoon perustuvaa korotusta ilmaisevalla kertoimella.

73      Sakon laskentapohja määritetään rikkomisen vakavuuden ja kyseisen yksikön kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevän toiminnan todellisen kilpailuvaikutuksen perusteella. Määrää voidaan tarvittaessa mukauttaa yksikön tosiasiallisen taloudellisen kapasiteetin perusteella, jotta varmistetaan sakon riittävä varoittava vaikutus.

74      Valituksenalaisen tuomion 199 kohdasta ilmenee, että määrittäessään yksinomaan valittajalle määrätyn sakon määrää komissio huolehti siitä, ettei kyseisen sakon perusteena käytettävään laskentapohjaan sovelleta sen mukauttamiseksi varoittavassa tarkoituksessa sellaista kerrointa, joka ei kuvasta valittajan tosiasiallista taloudellista kapasiteettia, kun sitä arvioidaan itsenäisesti emoyhtiöönsä Efl Aquitaineen nähden.

75      Riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 222, joka on toistettu valituksenalaisen tuomion 199 kohdassa, todetaan seuraavaa:

”– – [Elf Aquitaineen] sovellettu 2,5:n kerroin ei sisälly laskelmaan. Sen sijaan kerrointa 1,5, jota olisi sovellettu, jos [Arkema] olisi ollut ainoa yritys, jolle päätös oli osoitettu (kun otetaan huomioon, että sen maailmanlaajuinen liikevaihto on 17,8 miljardia euroa), käytetään rikkomisen uusimisen perustuvan – – korotuksen laskemiseen. – –”

76      Komissio käytti toisin sanoen yksinomaan Arkemalle määrättävän sakon laskentapohjan määrittämisessä hypoteettista kerrointa 1,5 – joka poikkesi Elf Aquitainelle ja Arkemalle yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätyn sakon laskennassa käytetystä 2,5:n kertoimesta – ottaakseen tällä tavoin huomioon Arkeman heikomman taloudellisen kapasiteetin, kun sitä arvioidaan erikseen, emoyhtiöstään erotettuna.

77      Kuten valituksenalaisen tuomion 9, 16–21 ja 203 kohdasta käy ilmi, komissio sovelsi kyseistä – 203 kohdan sanamuodon mukaan ”varoittavassa tarkoituksessa määrättyä” – 1,5:n hypoteettista kerrointa sakon 12 miljoonan euron määräiseen laskentapohjaan – joka sekin oli hypoteettinen laskettaessa yksinomaan Arkemalle määrättävän sakon määrää –, joka oli määritetty rikkomisen vakavuuden sekä sen suhteellisen painoarvon perusteella, joka Arkemalla on muihin riidanalaiseen rikkomiseen osallistuneisiin tahoihin nähden. Tämän jälkeen näiden kahden luvun tulosta (18 miljoonaa euroa) korotettiin 150 prosentilla rikkomisen keston perusteella, joksi valittajan osalta katsottiin ajanjakso 1.1.1984–7.5.1999.

78      Edellisessä kohdassa kuvatun laskutoimituksen perusteella saatu niin sanottu sakon perusmäärä eli 45 miljoonaa euroa on ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 203 kohdassa toteamalla tavalla hypoteettinen. Sitä käytetään ainoastaan laskettaessa yksinomaan Arkemalle rikkomisen uusimisen perusteella määrättävän sakon määrää.

79      Kuten komissio perustellusti huomauttaa, on pelkästään sattumaa, että hypoteettinen sakon perusmäärä vastaa valittajalle ja Elf Aquitainelle yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätyn erillisen sakon lopullista määrää.

80      Komissio saattoi laskea rikkomisen uusimisen perusteella yksinomaan valittajalle – arvioituna itsenäisesti emoyhtiöönsä nähden – määrättävän sakon ainoastaan tämän hypoteettisen perusmäärän perusteella.

81      Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa valituksenalaisen tuomion 201 kohdassa, vuoden 1998 suuntaviivojen 2 ja 3 kohdan mukaan komissio määrittää ensin sakon perusmäärän rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella ja sitten tarvittaessa korottaa tai alentaa kyseistä määrää raskauttavien tai lieventävien olosuhteiden perusteella.

82      Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 203 kohdassa, komissio sovelsi nyt käsiteltävässä asiassa kyseiseen 45 miljoonan euron hypoteettiseen perusmäärään 50 prosentin korotusta rikkomisen uusimisen perusteella.

83      Tämän laskutoimituksen tuloksena saatu luku, joka koskee rikkomisen uusimista, johon yksinomaan valittaja – kun sitä arvioidaan itsenäisesti Elf Aquitaineen nähden – on syyllistynyt, on 22,5 miljoonaa euroa.

84      Kuten valituksenalaisen tuomion 26–28 kohdasta käy ilmi, komissio katsoi kuitenkin, että valittajan sakon määrää voitiin huomattavasti alentaa yhteistyötiedonannon D kohdan 2 alakohdan ensimmäisen ja toisen luetelmakohdan nojalla, ja se myönsi tälle 40 prosentin vähennyksen siitä sakon määrästä, joka sille olisi määrätty ilman yhteistyötä komission yksiköiden kanssa.

85      Kun lähtökohtana oli 22,5 miljoonan euron määrä, Arkemalle määrättiin näin riidanalaisen päätöksen 2 artiklan d kohdassa lopulta sakkoa 13,5 miljoonaa euroa.

86      Koska Arkeman liikevaihto otettiin huomioon yhtäältä Elf Aquitainelle ja valittajalle yhteisvastuullisesti maksettavaksi määrätyn sakon perustana olleen laskentapohjan määrittämiseksi ja toisaalta yksinomaan valittajalle sen rikkomisen uusimisen perusteella määrätyn sakon määrän laskemiseksi, komissio ei näin ollen ottanut mainittua liikevaihtoa huomioon kahteen kertaan – kuten valittaja väittää – sellaisella suhteettomalla tavalla, jota ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt pitää lainvastaisena.

87      Valittaja arvostelee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta lisäksi siitä, että se teki valituksenalaisen tuomion 205 kohdassa oikeudellisen virheen tulkitessaan, että vuoden 1998 suuntaviivoilla on ehdottoman sitova vaikutus.

88      Kuten Arkema toteaa, oikeuskäytännön mukaan vuoden 1998 suuntaviivoissa vahvistetaan pelkästään käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan noudatettava käytäntö ja joista hallinto voi poiketa erityistapauksissa vain esittämällä poikkeamiselle perusteet, jotka ovat sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P–C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, 209 ja 210 kohta).

89      Toisin kuin valittaja väittää, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei kuitenkaan antanut valituksenalaisen tuomion 205 kohdassa kyseisille suuntaviivoille lainvastaisesti ”ehdottoman sitovaa vaikutusta”.

90      Tosiasiassa tällainen arvostelu perustuu kyseisen 205 kohdan valikoivaan ja virheelliseen tulkintaan.

91      Saman 205 kohdan sanamuodosta – joka on esitetty edellä 21 kohdassa – nimittäin käy ilmi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa ainoastaan, että komission oli, ”ellei se halunnut poiketa [vuoden 1998] suuntaviivojen mukaisesta laskentamenetelmästä”, noudatettava edellä kuvattua menetelmää laskiessaan uudelleen ”hypoteettisen sakon perusmäärän”.

92      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei siten sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että komissio voi tarvittaessa turvautua unionin kilpailuoikeuden alalla määrättävien sakkojen laskennassa johonkin muuhun menetelmään, kunhan se noudattaa unionin oikeutta ja perustelee päätöksensä asianmukaisesti.

93      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sitä paitsi totesi valituksenalaisen tuomion 207 kohdassa, että koska komission ei tarvitse soveltaa täsmällistä matemaattista kaavaa ja koska sillä on harkintavaltaa sakon suuruuden määrittämisessä, se saattoi suhteellisuusperiaatetta loukkaamatta ottaa huomioon taloudellisen kapasiteetin eron soveltamalla Arkemaan 1,5:n kerrointa ja koko Elf Aquitaine -konserniin 2,5:n kerrointa.

94      Valittaja ei riitauta kyseisten 1,5:n ja 2,5:n kertoimen määrittämistapaa tai suuruutta vaan väittää pääasiallisesti ainoastaan, että niiden soveltaminen johti siihen, että sen liikevaihto otettiin lainvastaisesti huomioon kahteen kertaan.

95      Näin ollen neljäs valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

96      Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetty, nyt käsiteltävä valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

97      Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 118 artiklan nojalla valitusmenettelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska Arkema on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Valitus hylätään.

2)      Arkema SA velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Allekirjoitukset

---

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.