Asia C-199/05

Euroopan yhteisö

vastaan

Belgian valtio

(cour d’appel de Bruxellesin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista – 3 artikla – Välilliset verot – Kansallisten tuomioistuinten ratkaisut – Rekisteröintimaksut

Julkisasiamies C. Stix-Hacklin ratkaisuehdotus 27.4.2006 

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 26.10.2006 

Tuomion tiivistelmä

1.     Euroopan yhteisöjen erioikeudet ja vapaudet – Yhteisöille myönnetty verovapaus

(Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 3 artiklan kolmas kohta)

2.     Euroopan yhteisöjen erioikeudet ja vapaudet – Yhteisöille myönnetty verovapaus

(Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 3 artiklan toinen kohta)

1.     Rekisteröintimaksujen kaltaiset maksut, jotka on suoritettava kansallisten tuomioistuinten antamien sellaisten tuomioiden perusteella, joissa määrätään rahasummien maksamisesta tai arvopaperien rahaksi muuttamisesta, eivät ole pelkkää Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 3 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettua korvausta yleishyödyllisistä palveluista; kyseisen määräyksen mukaan vapautus ei koske sellaisia veroja ja maksuja, jotka ovat ainoastaan korvausta yleishyödyllisistä palveluista.

(ks. 29 kohta ja tuomiolauselman 1 kohta)

2.     Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 3 artiklan toista kohtaa, jonka mukaan jäsenvaltioiden on hyvitettävä tai maksettava takaisin yhteisöjen virkakäyttöönsä suorittamien huomattavien hankintojen hintaan sisältyvät välilliset verot ja myyntiverot, on tulkittava siten, että rekisteröintimaksujen kaltaiset maksut, jotka on suoritettava kansallisten tuomioistuinten antamien sellaisten tuomioiden perusteella, joissa määrätään rahasummien maksamisesta tai arvopaperien rahaksi muuttamisesta, eivät kuulu kyseisen määräyksen soveltamisalaan.

(ks. 44 kohta ja tuomiolauselman 2 kohta)

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)

26 päivänä lokakuuta 2006 (*)

Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista – 3 artikla – Välilliset verot – Kansallisten tuomioistuinten ratkaisut – Rekisteröintimaksut

Asiassa C-199/05,

jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka cour d’appel de Bruxelles (Belgia) on esittänyt 28.4.2005 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 9.5.2005, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Euroopan yhteisö

vastaan

Belgian valtio,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),

toimien kokoonpanossa: presidentti V. Skouris, jaostojen puheenjohtajat P. Jann ja A. Rosas sekä tuomarit R. Schintgen, P. Kūris, E. Juhász (esittelevä tuomari), J. Klučka, K. Schiemann, J. Makarczyk, U. Lõhmus ja E. Levits,

julkisasiamies: C. Stix-Hackl,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies M. Ferreira,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 22.2.2006 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–       Belgian hallitus, asiamiehinään E. Dominkovits ja M. Wimmer,

–       Italian hallitus, asiamiehenään I. M. Braguglia, jota avustaa avvocato dello Stato A. Cingolo,

–       Euroopan unionin neuvosto, asiamiehenään A. Vitro,

–       Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään J.-F. Pasquier ja I. Martínez del Peral,

kuultuaan julkisasiamiehen 27.4.2006 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1       Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan, joka liitettiin alun perin Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta tehtyyn 8.4.1965 allekirjoitettuun sopimukseen ja sitten Amsterdamin sopimuksen nojalla EY:n perustamissopimukseen (jäljempänä pöytäkirja), 3 artiklan toisen ja kolmannen kohdan tulkintaa.

2       Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Euroopan yhteisöjen komission edustama Euroopan yhteisö ja Belgian valtio ja joka koskee sellaisten rekisteröintimaksujen perintää, jotka on suoritettava kansallisten tuomioistuinten antamien sellaisten tuomioiden perusteella, joissa määrätään rahasummien maksamisesta tai arvopaperien rahaksi muuttamisesta (jäljempänä rekisteröintimaksut).

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Yhteisön lainsäädäntö

3       Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta tehdyn sopimuksen 28 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla ja, Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan, EY 291 artiklan nojalla yhteisöllä on jäsenvaltioiden alueella pöytäkirjassa määritellyin edellytyksin ne erioikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeen yhteisön tehtävien toteuttamiseksi.

4       Pöytäkirjan 3 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Yhteisöt, niiden varat, tulot ja muu omaisuus on vapautettu kaikista välittömistä veroista.

Jäsenvaltioiden hallitusten on toteutettava aina, kun se on mahdollista, aiheelliset toimenpiteet hyvittääkseen tai maksaakseen takaisin irtaimen tai kiinteän omaisuuden hintaan sisältyvät välilliset verot ja myyntiverot, kun yhteisöt suorittavat virkakäyttöönsä huomattavia hankintoja, joiden hintaan sisältyy tällaisia veroja. Näiden määräysten soveltaminen ei kuitenkaan saa johtaa kilpailun vääristymiseen yhteisöissä.

Vapautus ei koske sellaisia veroja ja maksuja, jotka ovat ainoastaan korvausta yleishyödyllisistä palveluista.”

 Kansallinen lainsäädäntö

5       Rekisteröinti- ja kiinnitysmaksuista sekä tietyistä tuomioistuinten suoritteista perittävistä maksuista annetun Belgian lain (code des droits d’enregistrement, d’hypothèque et de greffe) 35 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Velvollisuus suorittaa maksut, joiden syntyminen perustuu tuomioistuinten antamiin tuomioihin, joissa määrätään rahasummien maksamisesta, arvopaperien rahaksi muuttamisesta tai velkojien etuoikeusjärjestyksestä, kuuluu

1°      kullekin vastaajalle määrätyn rahasummien maksamisen, arvopaperien rahaksi muuttamisen tai velkojien etuoikeusjärjestyksen mukaisessa suhteessa ja vastaajille yhteisvastuullisesti, kun kyse on rahasummien yhteisvastuullisesta maksamisesta,

2°      kantajille kunkin heistä hyväkseen saaman rahasummien maksamisen, arvopaperien rahaksi muuttamisen tai velkojien etuoikeusjärjestyksen mukaisessa suhteessa, ylittämättä kuitenkaan puolta niistä rahasummista tai arvopapereista, jotka kukin heistä saa velan suorituksena.

– –

Maksut ja tarvittaessa sakot maksetaan kuukauden kuluessa päivästä, jona rekisteröintimaksuviranomainen (receveur de l’enregistrement) on lähettänyt maksukehotuksen postitse kirjattuna kirjeenä.”

6       Kyseisen lain 142 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Maksun suuruus on 3 prosenttia, kun on kyse tuomioistuinten millä tahansa alalla antamista tuomioista, joissa määrätään lopullisesta, tilapäisestä, pääasiallisesta, toissijaisesta tai ehdollisesta rahasummien maksamisesta tai arvopaperien rahaksi muuttamisesta, mukaan lukien tuomioistuinten päätökset, joissa määrätään samoja summia ja arvopapereita koskevasta velkojien etuoikeusjärjestyksestä.

Kun on kyse rahasummien maksamisesta tai arvopaperien rahaksi muuttamisesta, maksun suuruus perustuu kokonaismäärään, jonka sama henkilö on määrätty maksamaan tai muuttamaan rahaksi, lukuun ottamatta korkoja, joiden määrää tuomioistuin ei määritä, ja lukuun ottamatta oikeudenkäyntikuluja, ja kun on kyse velkojien etuoikeusjärjestyksen määräämisestä, maksun suuruus perustuu velkojille maksettavaan kokonaissummaan.”

7       Saman lain 150 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Valtiolla on tämän jakson nojalla syntyvien maksujen ja mahdollisten sakkojen perimisen takaamiseksi etuoikeus niihin rahasummiin ja arvopapereihin, joiden osalta on määrätty maksamisesta, rahaksi muuttamisesta tai velkojien etuoikeusjärjestyksestä.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut maksut ja sakot ovat ensisijaisia suhteessa kaikkiin niiden henkilöiden saataviin, joiden hyväksi on määrätty rahasummien maksamisesta, arvopaperien rahaksi muuttamisesta tai velkojien etuoikeusjärjestyksestä.”

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

8       Komission ja MCFE-osakeyhtiön välillä vuonna 1993 tehdyn sopimuksen täyttäminen johti riitaan, joka saatettiin tribunal de première instance de Bruxellesin käsiteltäväksi. Tämä tuomioistuin antoi 25.1.1994 tuomion, jossa komissio velvoitettiin maksamaan MCFE:lle 10 845 935 Belgian frangin (BEF) eli 269 589 ecun suuruinen alustava summa sekä tämän lisäksi korot ja oikeudenkäyntikulut.

9       Receveur du neuvième bureau de l’Enregistrement de Bruxelles (Brysselin rekisteröintimaksuviranomainen, 9. toimisto) kehotti 14.6.1994 päivätyllä kirjeellä komissiota maksamaan 325 470 BEF:n suuruisen rekisteröintimaksun kyseisen tuomion mukaisesti. Administration de l’Enregistrement (Belgian rekisteröintimaksuhallinto) kehotti 2.8.1995 komissiota maksamaan kahden viikon kuluessa mainitun summan ja tämän lisäksi sakon maksun viivästymisestä, lailliset korot sekä kulut.

10     Receveur du neuvième bureau de l’Enregistrement de Bruxelles kehotti 15.1.1996 komissiota maksamaan yhteensä 363 470 BEF viimeistään 25.1.1996 ja teki komissiota koskevan maksuunpanopäätöksen.

11     Komissio vastasi Administration de l’Enregistrementille asiamiehensä välityksellä 19.1.1996 päivätyllä kirjatulla kirjeellä, että komissio on vapautettu rekisteröintimaksuista sekä kaikista välillisistä veroista pöytäkirjan 3 artiklan nojalla. Administration de l’Enregistrement puolestaan katsoi 25.1.1996, ettei kyseisiä maksuja voida pitää kulutustavaroista kannettavana verona vaan niitä on pidettävä korvauksena tuomioistuinlaitoksen suorittamasta palvelusta.

12     Komission asiamiehelle ilmoitettiin 28.4.1997 päivätyllä kirjeellä, että Administration de l’Enregistrementin tästä asiasta esittämä kanta oli vahvistettu 18.4.1997 tehdyllä ministerin päätöksellä.

13     Komissio haki 15.1.1996 tehtyyn maksuunpanopäätökseen muutosta 15.7.1997 ja haastoi Belgian valtion vastaajaksi tribunal de première instance de Bruxellesiin oikeudenkäynnissä, jossa vaadittiin maksuunpanopäätöksen kumoamista.

14     Tribunal de première instance de Bruxelles otti 6.6.2001 antamassaan tuomiossa komission kyseisestä maksuunpanopäätöksestä tekemän muutoksenhaun tutkittavaksi mutta katsoi sen perusteettomaksi ja hylkäsi komission vaatimuksen. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että komission maksettaviksi määrätyt rekisteröintimaksut eivät ole pelkkää pöytäkirjan 3 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettua korvausta yleishyödyllisistä palveluista, koska kyse on verosta, jolla on tarkoitus kattaa julkisen vallan yleisiä kuluja. Kyseisen tuomioistuimen mukaan tällaiset maksut eivät sisälly MCFE-osakeyhtiön palveluista maksettavaan hintaan, ja niiden perusteena on tuomioistuimen antama tuomio, jolla komissio velvoitetaan maksujen suorittamiseen. Komissiolle ei siis pidä myöntää sen vaatimaa vapautusta. Lisäksi kyseinen tuomioistuin katsoi, että ennakkoratkaisupyynnön esittäminen yhteisöjen tuomioistuimelle oli turhaa, koska sen mukaan siitä, että näihin maksuihin ei sovelleta pöytäkirjan 3 artiklan toisen kohdan mukaista vapautusta, ei ollut mitään ”perusteltua epäilystä”.

15     Komissio valitti tästä tuomiosta cour d’appel de Bruxellesin kirjaamoon 14.9.2001 toimittamallaan valituskirjelmällä.

16     Cour d’appel de Bruxelles katsoi, että kun kyse on kansainvälisistä sopimuksista ja yleissopimuksista, selviäkin seikkoja on tulkittava, eikä pöytäkirjan tulkinta kuulu kansallisille tuomioistuimille, ja siksi se on päättänyt lykätä asian ratkaisua ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko – – pöytäkirjan 3 artiklan toista kohtaa, jossa määrätään, että jäsenvaltioiden hallitukset toteuttavat aiheelliset toimenpiteet hyvittääkseen tai maksaakseen takaisin välilliset verot ja myyntiverot, tulkittava siten, että sen soveltamisalaan kuuluu suhteellisena osuutena laskettava maksu, joka kannetaan tuomioistuinten kaikilla aloilla antamista tuomioista, joissa määrätään rahasummien maksamisesta tai arvopaperien rahaksi muuttamisesta?

2)      Onko – – pöytäkirjan 3 artiklan kolmatta kohtaa, jonka mukaan vapautusta ei myönnetä silloin, kun kyseessä on ainoastaan korvaus yleishyödyllisestä palvelusta, tulkittava siten, että maksu, joka kannetaan oikeudenkäynnin päätyttyä hävinneeltä asianosaiselta, joka määrätään maksamaan tietty rahasumma, on ainoastaan korvaus yleishyödyllisestä palvelusta?”

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

17     Aluksi on huomattava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa käsiteltävänään olevan asian olosuhteiden kuvauksessa, että tribunal de première instance de Bruxellesin mukaan pääasiassa kyseessä olevat rekisteröintimaksut ovat välillisiä veroja, mitä asianosaiset eivät ole kiistäneet kansallisissa oikeudenkäynneissä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin itse on todennut, että ”Euroopan yhteisö ja Belgian valtio ovat eri mieltä siitä, miten yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 3 artiklan toista ja kolmatta kohtaa on tulkittava”. Belgian ja Italian hallitukset sekä komissio eivät yhteisöjen tuomioistuimelle esittämissään huomautuksissa ole myöskään kyseenalaistaneet kyseistä luokittelua. Tämä asiayhteys otetaan siis huomioon, kun käsitellään kysymykset, jotka yhteisöjen tuomioistuimelle on esitetty pöytäkirjan 3 artiklan toisen ja kolmannen kohdan säännösten tulkinnasta.

 Toinen kysymys

18     Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään, joka on käsiteltävä ensiksi, ovatko rekisteröintimaksujen kaltaiset maksut pelkkää pöytäkirjan 3 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettua korvausta yleishyödyllisistä palveluista ja siis vapautuksen soveltamisalan ulkopuolella.

19     Belgian hallitus väittää tästä seikasta Italian hallituksen tukemana, että rekisteröintimaksut ovat välillisiä veroja ja vastike tietystä yleishyödyllisestä palvelusta, koska niillä on tarkoitus maksaa korvaus Belgian tuomioistuinlaitoksen suorittamasta palvelusta. Sen mukaan näin katsotaan myös belgialaisessa oikeuskäytännössä ja belgialaisessa oikeuskirjallisuudessa. Kyseisten maksujen suorittamista voidaan tietyin rajoituksin vaatia myös kantajalta, jonka saatavan tuomioistuin on määrännyt maksettavaksi, mikä osoittaa, että kyseinen palvelu suoritetaan molemmille asianosaisille ja että korvaus tästä palvelusta on oikeassa suhteessa riita-asiaa koskevaan taloudelliseen intressiin.

20     Komissio sitä vastoin väittää, että jotta maksua voidaan pitää ainoastaan korvauksena yleishyödyllisestä palvelusta, tällaisesta palvelusta maksettavan korvauksen ja saadun suoritteen on osoitettava olevan keskenään välittömässä ja oikeasuhteisessa yhteydessä. Komission mukaan tässä tapauksessa tällainen yhteys puuttuu, koska monitahoinen asia voi johtaa vähäisten rekisteröintimaksujen suorittamiseen, kun yksinkertaisesta asiasta taas saattaa aiheutua huomattavia maksuja. Lisäksi komissio viittaa kahteen budjettiperiaatteeseen eli yleiskatteisuusperiaatteeseen ja periaatteeseen, jonka mukaan tuloja ei osoiteta tiettyyn tarkoitukseen, ja toteaa, että kyseisten maksujen tuotto osoitetaan valtion yleiseen talousarvioon, eikä sillä rahoiteta nimenomaan tuomioistuinlaitoksen suorittamaa julkista palvelua.

21     Kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut, pöytäkirjan 3 artiklassa nimenomaan sallitaan se, että vero, jolla pyritään kattamaan julkisen vallan yleisiä menoja, erotetaan sellaisesta maksusta, joka suoritetaan vastikkeena tietystä palvelusta. Yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt, että jo pelkkä tietystä palvelusta saatavan vastikkeen käsite edellyttää, että palvelu on suoritettu tai että se ainakin voitaisiin suorittaa niille, jotka maksavat maksun (asia C-191/94, AGF Belgium, tuomio 28.3.1996, Kok. 1996, s. I‑1859, 25 ja 26 kohta).

22     Vaikka hyväksyttäisiinkin, että tämä kriteeri on edellisessä kohdassa mainitun eron osoittamisen kannalta ratkaiseva seikka, sen täyttyminen nyt käsiteltävässä asiassa on todettava varsin epätodennäköiseksi, koska pääasiassa kyseessä olevia maksuja voidaan vaatia sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät ole millään tavalla turvautuneet kyseessä olevan jäsenvaltion tuomioistuinlaitoksen palveluihin tai jotka eivät edes ole aikoneet tehdä niin. Kuten Belgian hallitus on huomauttanut, vaikka pääasiassa kyseessä olevan lainsäädännön perusteella rekisteröintimaksut voidaan vaatia niin vastaajalta kuin kantajaltakin, käytännössä näitä maksuja vaaditaan lähtökohtaisesti aina ensin siltä asianosaiselta, joka on velvoitettu saatavan maksamiseen.

23     Lisäksi kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 27–30 kohdassa, suoritetun palvelun vastiketta koskeva kriteeri ei ole nyt käsiteltävässä asiassa ainoa ratkaiseva kriteeri.

24     Yhteisöjen tuomioistuimella nimittäin on vakiintunutta oikeuskäytäntöä eräällä yhteisön oikeuden alalla, joka sisältää nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa käsitettä vastaavan käsitteen eli korvauksenluonteisten maksujen käsitteen, joka mainitaan pääoman hankintaa koskevista välillisistä veroista 17 päivänä heinäkuuta 1969 annetun neuvoston direktiivin 69/335/ETY (EYVL L 249, s. 25) 12 artiklan 1 kohdan e alakohdassa, ja kyseisen oikeuskäytännön mukaan maksu, jonka määrä kasvaa suorassa ja rajoittamattomassa suhteessa siihen nimellisarvoon, johon sitä sovelletaan, ei voi luonteensakaan vuoksi olla korvauksenluonteinen maksu suoritetusta palvelusta. Tällaisen maksun määrä ei yleensä ole suhteessa niihin kuluihin, jotka viranomaiselle konkreettisesti aiheutuvat kyseessä olevasta toimesta (ks. vastaavasti mm. asia C-19/99, Modelo, tuomio 21.9.2000, Kok. 2000, s. I‑7213, 33 kohta ja asia C-206/99, SONAE, tuomio 21.6.2001, Kok. 2001, s. I‑4679, 34 kohta).

25     Tästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että jotta maksu voitaisiin luokitella korvaukseksi yleishyödyllisestä palvelusta, tämän palvelun todellisten kustannusten ja palvelunsaajan suorittaman maksun on oltava keskenään välittömässä ja oikeasuhteisessa yhteydessä, eli palvelunsaajan tietystä palvelusta vastikkeena maksaman hinnan ja palvelun suorittamisesta viranomaiselle aiheutuneiden konkreettisten kustannusten on vastattava toisiaan.

26     Tällainen kriteeri, jonka mukaan suoritetun palvelun ja maksetun korvauksen on oltava keskenään välittömässä ja oikeasuhteisessa yhteydessä ja jota voidaan soveltaa pöytäkirjan 3 artiklan kolmannen kohdan osalta, ei täyty nyt käsiteltävässä asiassa.

27     On nimittäin selvää, että pääasiassa kyseessä olevien rekisteröintimaksujen määrä kasvaa suorassa ja rajoittamattomassa suhteessa siihen määrään, jonka toimivaltainen kansallinen tuomioistuin on määrännyt maksettavaksi, eikä tuomioistuinlaitoksen suorittaman palvelun todellisia kustannuksia oteta huomioon. Maksettujen määrien ja suoritetun palvelun välinen välttämätön vastaavuus siis puuttuu. Sitä paitsi se, että rekisteröintimaksut peritään vain, mikäli saatava on määrätty maksettavaksi, vaikka tuomioistuinlaitoksen suorittaman palvelun pitäisi olla todellisilta kustannuksiltaan sama silloin, kun saatavan maksamista koskeva vaatimus on hylätty, vahvistaa, ettei kyseisillä maksuilla ole tarkoitus kattaa palvelun todellisia kustannuksia.

28     Kuten tribunal de première instance de Bruxelles totesi, kyseiset maksut ovat toisaalta veroja, joilla on tarkoitus kattaa julkisen vallan yleisiä kuluja. Tällaisista maksuista saatavia varoja ei siten konkreettisesti osoiteta tuomioistuinlaitoksen suorittaman julkisen palvelun rahoittamiseen.

29     Toiseen kysymykseen on siis vastattava, että rekisteröintimaksujen kaltaiset maksut eivät ole pelkkää pöytäkirjan 3 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettua korvausta yleishyödyllisistä palveluista.

 Ensimmäinen kysymys

30     Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, onko pöytäkirjan 3 artiklan toista kohtaa tulkittava siten, että rekisteröintimaksujen kaltaiset maksut kuuluvat kyseisen määräyksen soveltamisalaan.

31     Tähän kysymykseen vastaamiseksi on todettava, että toisin kuin pöytäkirjan 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa, jossa määrätään ehdottomasti ja yleisesti yhteisöjen sekä niiden varojen, tulojen ja muun omaisuuden vapauttamisesta jäsenvaltioiden kaikista välittömistä veroista, saman artiklan toisessa kohdassa määrätty verovapaus ei ole rajoittamaton. Tämän viimeksi mainitun määräyksen mukaan yhteisöjen virkakäyttöönsä hankkiman omaisuuden hintaan sisältyvät välilliset verot ja myyntiverot on tiettyjen kyseisessä määräyksessä selvästi lueteltujen edellytysten täyttyessä hyvitettävä tai maksettava takaisin. Yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut pöytäkirjan 3 artiklan toista kohtaa siten, että sen soveltamisalaan kuuluvat kaikentyyppiset hankinnat, palvelujen suorittaminen mukaan lukien, kun hankinnat ovat tarpeen yhteisöjen tehtävien toteuttamiseksi (ks. em. asia AGF Belgium, tuomion 36 kohta).

32     Pöytäkirjan 3 artiklan toisessa kohdassa luetelluista edellytyksistä merkittävin on se, jota korostetaan kyseisessä määräyksessä kahteen otteeseen ja jonka mukaan välillisten verojen ja maksujen on sisällyttävä yhteisöjen tekemien sopimusten kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen hintaan.

33     Belgian hallitus, joka esittää tästä kysymyksestä huomautuksensa toissijaisesti, väittää Italian hallituksen tukemana, että koska pääasiassa kyseessä olevat rekisteröintimaksut peritään tuomioistuinratkaisun eikä tavara- tai palveluhankinnan perusteella, niiden ei voida katsoa sisältyvän tavaroiden tai palvelujen hankintahintaan. Lisäksi pöytäkirjan 3 artiklan toisen kohdan sanamuodosta ilmenee, että verovapautus koskee yksinomaan tavara- tai palveluhankintoja, eikä se voi ulottua mihin tahansa toimeen tai tilanteeseen. Lopuksi Belgian hallitus toteaa, että nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat maksut koskevat tuomioistuimen ratkaisua, jolla määrätään seuraamus sopimusvelvoitteiden täyttämättä jättämisestä.

34     Komissio sitä vastoin väittää, että toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen toimenpiteet olivat tarpeen pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa riidassa täytettäessä palvelujen tarjoamista koskevaa sopimusta, jonka komissio oli tehnyt tehtäviään hoitaessaan. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antaman tuomion lähtökohtana siis on sopimuspuolten sopimussuhde, joten kyseiseen tuomioon liittyvät rekisteröintimaksut sisältyvät kyseisen sopimuksen hintaan. Komission mukaan tällaisessa tulkinnassa otetaan huomioon pöytäkirjan 3 artiklan tarkoitus.

35     Tätä viimeksi mainittua näkemystä ei voida hyväksyä.

36     On nimittäin huomattava ensinnäkin, että pääasiassa kyseessä olevien rekisteröintimaksujen kaltaisten kansallisten maksujen luonne ja vaikutus on määritettävä paitsi sen mukaan, miten kyseisiä maksuja sovelletaan yhteisöön, myös siten, että otetaan huomioon niiden koko soveltamisala, johon kuuluvat kaikki ne luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, jotka tosiasiallisesti tai mahdollisesti ovat asianosaisina tai voivat tulla asianosaisiksi kyseessä olevan jäsenvaltion tuomioistuimissa käytävässä oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntejä, joissa yhteisö on asianosaisena kansallisessa tuomioistuimessa, on vain äärimmäisen vähän suhteessa niiden oikeudenkäyntien yhteismäärään, jotka ovat kyseisten maksujen suorittamisen perusteena.

37     Asiakirja-aineistosta ilmenee, että kyseiset maksut on suoritettava aina, kun luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden välinen oikeussuhde johtaa kanteeseen, josta annetussa tuomiossa velvoitetaan rahasumman maksamiseen. Tämä koskee siten paitsi sopimussuhteita myös kaikenlaisia muita kuin sopimussuhteita, joissa ei voi olla kyse siitä, että rahasumma, joka annetussa tuomiossa velvoitetaan maksamaan, sisällytettäisiin tavara- tai palveluhankinnan hintaan.

38     Toiseksi on huomattava, että välillisten verojen voidaan katsoa sisältyvän yhteisöjen suorittamien hankintojen hintaan pöytäkirjan 3 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetulla tavalla ainoastaan, jos ne ovat ennakoitavissa ja jos niiden määrä voidaan laskea etukäteen tietyllä tarkkuudella, jotta kansalliset viranomaiset voivat hyvittää ne tai maksaa ne takaisin yhteisön toimielinten pyynnöstä.

39     Sopimuksen täyttäminen ei kuitenkaan aina aiheuta riitoja sopimuspuolten välille, eikä riitojen syntymisen todennäköisyyttä voida missään tapauksessa arvioida sopimusta tehtäessä. Tällaisten mahdollisten riitojen kohde ja laajuus pysyvät lisäksi epävarmoina, eikä riitoja ole välttämättä tarpeen ratkaista oikeudenkäynnissä, koska ne on mahdollista ratkaista myös tuomioistuinten ulkopuolella. Lopuksi on huomattava, että mahdollisen kanteen lopputulos on yhtä epävarma, kuten on määräkin, joka yksi asianosaisista on määrätty maksamaan. Näin ollen sopimuksen hintaan ei voi sisältyä palautettavina välillisinä veroina pääasiassa kyseessä olevien rekisteröintimaksujen kaltaista osatekijää, joka koskee tulevaa aikaa ja on epävarma ja epätarkka.

40     Argumenttia, jonka komissio esittää julkisasiamies Jacobsin edellä mainitussa asiassa AGF Belgium antaman ratkaisuehdotuksen 23 kohdan perusteella, ei myöskään voida hyväksyä. Tämän argumentin mukaan kyseessä oleva jäsenvaltio saisi tällaiset rekisteröintimaksut periessään perusteetonta etua ohjaamalla valtionkassaan varoja, jotka ovat peräisin yhteisöjen talousarvioon suoritetuista maksuista. Tämän tuomion 36 kohdassa jo mainittiin, että kansallisia oikeudenkäyntejä, joissa yhteisö on asianosaisena, on vain äärimmäisen vähän suhteessa niiden oikeudenkäyntien yhteismäärään, jotka ovat kyseisten maksujen suorittamisen perusteena, ja tämän lisäksi on hylättävä näkemys, jonka mukaan tällaisissa oikeudenkäynneissä, joiden lukumäärää, kohdetta ja laajuutta ei voida etukäteen tietää, yhteisö määrättäisiin järjestelmällisesti saatavan maksamiseen.

41     Kun otetaan myös huomioon pääasiassa kyseessä olevan riidan taustalla oleva tilanne, mikään ei velvoita komissiota järjestämään sopimussuhteitaan siten, että vain yhden ja saman jäsenvaltion tuomioistuimet ovat aina toimivaltaisia riidoissa, joissa komissio on asianosaisena.

42     Kolmannesta argumentista, jonka mukaan pöytäkirjan 3 artiklan toista kohtaa on tulkittava kyseisen artiklan tarkoituksen valossa, on palautettava mieleen, että yhteisöllä on EY 291 artiklaan perustuva tehtäviensä toteuttamisen kannalta tarpeellinen verovapaus ”pöytäkirjassa määrätyin edellytyksin”. Tulkinta määräyksen asiayhteyden ja tarkoituksen valossa ei saa johtaa siihen, että kyseisen määräyksen selvältä ja täsmälliseltä sanamuodolta riistetään kokonaan sen tehokas vaikutus (ks. vastaavasti Euroopan keskuspankin erioikeuksien ja vapauksien osalta asia C-220/03, EKP v. Saksa, tuomio 8.12.2005, Kok. 2005, s. I‑10595, 31 kohta).

43     Joka tapauksessa on todettava, että vaikka voidaankin myöntää, että pääasiassa kyseessä olevista rekisteröintimaksuista vapauttaminen merkitsisi taloudellista etua yhteisölle, komissio ei ole esittänyt mitään vakuuttavaa näyttöä sen osoittamiseksi, että kyseisten maksujen suorittaminen olisi omiaan loukkaamaan yhteisön riippumattomuutta ja haittaamaan sen moitteetonta toimintaa.

44     Ensimmäiseen kysymykseen on siis vastattava kaiken edellä esitetyn perusteella, että pöytäkirjan 3 artiklan toista kohtaa on tulkittava siten, että rekisteröintimaksujen kaltaiset maksut eivät kuulu kyseisen määräyksen soveltamisalaan.

 Oikeudenkäyntikulut

45     Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Rekisteröintimaksujen kaltaiset maksut, jotka on suoritettava kansallisten tuomioistuinten antamien sellaisten tuomioiden perusteella, joissa määrätään rahasummien maksamisesta tai arvopaperien rahaksi muuttamisesta, eivät ole pelkkää Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 3 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettua korvausta yleishyödyllisistä palveluista.

2)      Saman pöytäkirjan 3 artiklan toista kohtaa on tulkittava siten, että rekisteröintimaksujen kaltaiset maksut, jotka on suoritettava kansallisten tuomioistuinten antamien sellaisten tuomioiden perusteella, joissa määrätään rahasummien maksamisesta tai arvopaperien rahaksi muuttamisesta, eivät kuulu kyseisen määräyksen soveltamisalaan.

Allekirjoitukset

---

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.