Conclusions
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
CHRISTINE STIX-HACKL
8 päivänä kesäkuuta 2004(1)
Asia C-46/02
Fixtures Marketing Ltd
vastaan
Oy Veikkaus Ab
(Vantaan käräjäoikeuden (Suomi) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Direktiivi 96/9 – Tietokannat – Oikeudellinen suoja – Sui generis -oikeus – Käyttöön oikeutettu – Huomattava investointi – Tietokannan sisällön kerääminen, varmistaminen ja esittäminen – Tietokannan sisällön olennainen osa – Kopiointi ja uudelleenkäyttö – Urheilu – Vedonlyönti
I
Alustavat huomautukset
1.
Nyt käsiteltävänä oleva ennakkoratkaisupyyntö on yksi neljästä rinnakkaisesta asiasta,
(2)
jotka koskevat tietokantojen oikeudellisesta suojasta 11 päivänä maaliskuuta 1996 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivin 96/9/EY
(3)
(jäljempänä direktiivi) tulkintaa. Tässä asiassa on muiden tavoin kysymys niin sanotusta sui generis ‑oikeudesta ja sen ulottuvuudesta
urheiluvedonlyönnin alalla.
II
Asiaa koskevat oikeussäännöt
A
Yhteisön lainsäädäntö
2.
Direktiivin 1 artikla sisältää direktiivin soveltamisalaa koskevat säännökset. Siinä säädetään muun muassa seuraavaa:
”1. Tätä direktiiviä sovelletaan kaikenmuotoisten tietokantojen oikeudelliseen suojaan.
2. Tässä direktiivissä ’tietokannalla’ tarkoitetaan teosten, tietojen tai muiden itsenäisten aineistojen kokoelmaa, jotka
on järjestetty järjestelmällisellä tai menetelmällisellä tavalla ja johon elektronisesti tai muulla tavoin on mahdollistettu
yksilöllinen pääsy.”
3.
Direktiivin III luvussa, joka sisältää 7–11 artiklan, säädetään sui generis ‑oikeudesta. Suojan kohdetta koskevassa 7 artiklassa
säädetään muun muassa seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on säädettävä tietokannan valmistajalle oikeus kieltää sellaisen tietokannan, jonka sisällön kerääminen,
varmistaminen tai esittäminen merkitsee määrällisesti ja/tai laadullisesti huomattavaa investointia, koko sisällön tai laadullisesti
ja/tai määrällisesti arvioituna olennaisen osan kopiointi ja/tai uudelleenkäyttö.
2. Tätä lukua sovellettaessa tarkoitetaan
a) ’kopioinnilla’ tietokannan koko sisällön tai sen olennaisen osan pysyvää tai väliaikaista siirtämistä tallennusalustalta
toiselle millä tavalla ja missä muodossa tahansa;
b) ’uudelleenkäytöllä’ tietokannan koko sisällön tai sen olennaisen osan mitä tahansa saattamista yleisön saataville kopioita
levittämällä, vuokraamalla, onlinesiirrolla tai muulla siirtotavalla. Kun oikeudenhaltija tai joku hänen suostumuksellaan
on ensimmäisen kerran myynyt tietokannan kopion yhteisössä, oikeudenhaltijan oikeus määrätä kyseisen kopion edelleenmyymisestä
yhteisössä raukeaa.
Julkinen lainaaminen ei ole kopiointia tai uudelleenkäyttöä.
3. Edellä 1 kohdassa tarkoitettu oikeus voidaan siirtää, luovuttaa tai siihen voidaan antaa sopimukseen perustuva käyttölupa.
– –
5. Tietokannan sisällön epäolennaisten osien jatkuva ja järjestelmällinen kopiointi tai uudelleenkäyttö, jotka voisivat johtaa
tämän tietokannan tavanmukaisen käytön vastaisiin toimiin tai jotka voisivat aiheuttaa kohtuutonta vahinkoa tietokannan valmistajan
laillisille eduille, eivät ole sallittuja.”
4.
Laillisen käyttäjän oikeuksia ja velvollisuuksia koskevan 8 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Yleisön saataville millä tahansa tavalla saatetun tietokannan valmistaja ei voi estää tämän tietokannan laillista käyttäjää
kopioimasta ja käyttämästä uudelleen kannan sisällön laadullisesti ja/tai määrällisesti arvioiden epäolennaisia osia mihin
tahansa tarkoitukseen. Jos laillisella käyttäjällä on lupa kopioida ja/tai käyttää uudelleen vain osaa tietokannasta, tätä
kohtaa sovelletaan vain tähän osaan.”
5.
Direktiivin 9 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksia sui generis ‑oikeudesta.
B
Kansallinen lainsäädäntö
6.
Ennen direktiivin johdosta tehtyä muutosta tekijänoikeuslain (1991/34) 49 §:n 1 momentissa säädettiin, että luetteloa, taulukkoa,
ohjelmaa ja muuta sellaista työtä, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, ei valmistajan suostumuksetta saa jäljentää,
ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut siitä vuodesta, jona työ julkaistiin.
7.
Tekijänoikeuslain 49 §:n 1 momenttia on muutettu direktiivin täytäntöönpanemiseksi 3.4.1998 annetulla lailla N:o 250/1998,
ja siinä säädetään nyt seuraavaa:
”Sillä, joka on valmistanut
1) luettelon, taulukon, ohjelman tai muun sellaisen työn, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, tai
2) tietokannan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta,
on yksinomainen oikeus määrätä työn koko sisällöstä tai sen laadullisesti tai määrällisesti arvioiden olennaisesta osasta
valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla ne yleisön saataviin.”
III
Tosiseikat ja pääasian oikeudenkäynti
A
Yleinen osa
8.
Ylimpien sarjojen ammattilaisjalkapalloilun järjestämisestä vastaavat Englannissa The Football Association Premier League
Limited ja The Football League Limited sekä Skotlannissa The Scottish Football League. Premier Leaguessa (valioliiga) ja Football
Leaguessa (jalkapalloliiga, johon kuuluvat I, II ja III divisioona) on yhteensä neljä sarjaa. Ennen pelikauden alkua laaditaan
ottelujärjestys kussakin sarjassa kauden aikana pelattavista otteluista. Tiedot tallennetaan elektronisesti, ja niihin on
mahdollistettu yksilöllinen pääsy. Ottelujärjestys julkaistaan muun muassa painetuissa esitteissä sekä otteluaikojen että
kussakin sarjassa pelaavien joukkueiden mukaan järjestettynä. Otteluparit ilmoitetaan muodossa X vastaan Y (esimerkiksi Southampton
vastaan Arsenal). Kunakin kautena pelataan noin 2 000 ottelua 41 viikon aikana.
9.
Englannissa ja Skotlannissa jalkapallo-otteluita järjestävät ovat antaneet skotlantilaisen yhtiön Football Fixtures Limitedin
tehtäväksi säännellä ottelujärjestysten käyttöä muun muassa myöntämällä lisenssejä. Football Fixtures Limited on puolestaan
luovuttanut hallinnointi- ja käyttöoikeutensa muiden maiden kuin Ison-Britannian osalta Fixtures Marketing Limitedille (jäljempänä
Fixtures).
B
Erityinen osa
10.
Tämän ennakkoratkaisuasian taustalla on Fixturesin Oy Veikkaus Ab:tä (jäljempänä Veikkaus) vastaan nostama kanne. Ennakkoratkaisupyynnön
esittäneen tuomioistuimen esittämien tietojen mukaan Veikkaus käytti esimerkkikaudella 1998–1999 vakioveikkauksessa, pitkävedossa,
tulosvedossa ja monivedossa viikoittain pelattavista valioliigan ja divisioonien ottelutiedoista keskimäärin noin yhden neljänneksen.
Vakioveikkauksessa ja pitkävedossa käytettiin viikoittain etupäässä valioliigan ja I divisioonan ottelutietoja ja satunnaisesti
myös alempien sarjojen ottelutietoja. Ottelutietojen määrä viikoittain vaihteli valioliigan otteluista noin kahden kolmanneksen
ja I divisioonan otteluista noin yhden kolmanneksen välillä. Tulosvedossa ja monivedossa käytettiin yhdellä pelikierroksella
enintään muutamaa ottelutietoa. Kyseisellä kaudella Veikkaus käytti viikoittain veikkauskohteina noin 80 ottelua, jotka muodostuivat
Englannissa pelattavien ottelujen lisäksi jalkapallo-otteluista muualta Euroopasta, jääkiekko-otteluista ynnä muista.
11.
Veikkaus käyttää vedonlyönnin kohteena jalkapallokauden aikana kaikki valioliigan ottelut ja I divisioonan ottelut sekä satunnaisesti
muita otteluita. Viikoittain vedonlyönnin kohteena on noin 200 ottelua. Tiedot veikkauskohteiden valintojen perustana viikoittain
olevista noin 400 ottelusta hankitaan muun muassa Internetistä, sanomalehdistä ja suoraan jalkapalloseuroista. Veikkaus varmistaa
valittujen kohdeottelujen tietojen oikeellisuuden useammasta kuin yhdestä lähteestä ja tekee tarvittaessa muutoksia pelikohteisiin
ottelutietojen muuttuessa. Muutoksia voidaan tehdä vielä saman viikon aikana, kun ottelut pelataan. Veikkauksen vuosittainen
Englannin jalkapallo-ottelujen vedonlyöntikohteiden liikevaihto on useita kymmeniä miljoonia euroja.
12.
Vantaan käräjäoikeus on 17.6.1996 antamassaan tuomiossa (S 94/8994) katsonut, että ottelujärjestys on ollut tuolloin voimassa
olleen tekijänoikeuslain 49 §:n 1 momentin mukainen luettelo, joka on sisältänyt suuren määrän tietoja. Käräjäoikeus on myös
todennut, että luettelosuoja on suojaa vain kopioimista vastaan. Käräjäoikeus on edelleen todennut, että veikkauskuponkeja
tulee käsitellä kokonaisuutena harkittaessa sitä, onko ottelujärjestyksestä käytetty olennainen osa. Käräjäoikeus päätyi näin
ollen jutun kantajalle myönteiseen kantaan ja hyväksyi kanteen eli katsoi luettelosuojan loukkauksen tapahtuneen. Helsingin
hovioikeus kuitenkin totesi 9.4.1998 antamassaan tuomiossa (S 96/1304), ettei luettelosuojan loukkausta ollut tapahtunut,
koska kuponkien laatimisessa käytetään useista eri lähteistä saatuja tietoja, jotka vielä tarkastetaan suoraan Englannista,
koska veikkauskuponkien sisältämissä otteluissa ja ottelujärjestyksessä on eroja ja koska kupongeilla ei sen jälkeen, kun
niihin merkityt pelit on pelattu, ole enää käyttöä. Hovioikeus sen vuoksi kumosi käräjäoikeuden antaman tuomion ja hylkäsi
kanteen. Korkein oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa.
13.
Fixtures on direktiivin tultua voimaan nostanut sekä Ruotsissa että Suomessa kanteet, joissa vaaditaan sen vahvistamista,
että ottelujärjestys on direktiivin tarkoittama suojattu tietokanta ja että kummankin maan peliyhtiöt loukkaavat tietokantasuojaa
käyttämällä ilman lupaa vedonlyönnin kohteena otteluita tuosta ottelujärjestyksestä.
14.
Tekijänoikeusneuvosto, jolta on pyydetty lausuntoa, on todennut, ettei Suomessa voimassa olevan tekijänoikeuslain mukaisen
suojan edellytyksenä ole, että tietokanta täyttäisi direktiivin 1 artiklan 2 kohdan määritelmän. Tietokantasuojaa saavat tietokannat,
joiden sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta. Tekijänoikeusneuvosto on
edellä mainitun luettelosuojaa koskevan Helsingin hovioikeuden tuomion perusteella katsonut, että kysymyksessä olevaa ottelujärjestystä
voidaan pitää myös tekijänoikeuslain 49 §:n l momentin 2 kohdassa tarkoitettuna tietokantana, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen
tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, mutta ettei Veikkaus menettelyllään ole loukannut tämän tietokannan
nauttimaa suojaa.
15.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa oikeustilan olevan epäselvän sen suhteen, onko riidanalainen ottelujärjestys
ollenkaan suojaa saava tietokanta, ja erityisesti sen suhteen, millainen menettely täyttää direktiivin tarkoittaman tietokantasuojan
loukkauksen.
IV
Ennakkoratkaisukysymykset
16.
Vantaan käräjäoikeus on pyytänyt yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:
- ”1)
- Voidaanko direktiivin 7 artiklan 1 kohdan vaatimusta investointien kohdistumisesta tietokannan valmistamiseen tulkita niin,
että 1 kohdassa mainitulla keräämisellä ja siihen kohdistuvalla investoinnilla tarkoitetaan nyt esillä olevassa tapauksessa
sitä investointia, joka kohdistuu itse otteluaikojen ja otteluparien määräämiseen, ja kuuluuko ottelujärjestyksen laatimiseen
sellaisia investointeja, jotka eivät tule kysymykseen arvioitaessa suojan kriteerejä?
- 2)
- Onko direktiivillä tarkoitettu suojata sitä, etteivät muut kuin ottelujärjestyksen laatijat ilman lupaa voi käyttää ottelujärjestyksessä
olevia tietoja vedonlyöntitoiminnassa tai muuten kaupallisessa toiminnassa?
- 3)
- Onko Veikkauksen käytön kohteena direktiivin vaatimuksen mukaisesti laadullisesti ja/tai määrällisesti olennainen osa tietokannasta
ottaen huomioon, että ottelujärjestyksen mukaisista ottelutiedoista käytetään kerrallaan yhden viikon ajalle tarvittavat veikkauskohteet
viikoittain julkaistavissa veikkauskupongeissa ja että tiedot otteluista hankitaan ja tarkastetaan muista lähteistä kuin tietokannan
valmistajalta tällaisen menettelyn jatkuessa koko pelikauden ajan?”
V
Tutkittavaksi ottaminen
17.
Komission mielestä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt riittävää selvitystä asian tosiseikoista. On epäselvää,
millainen suhde valioliigan ja jalkapalloliigan sekä Fixturesin välillä on, eikä asiassa ole täsmennetty, millä perusteella
ja missä laajuudessa Fixtures on saanut oikeuden käyttää liigojen tietokantaa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole
esittänyt tietoja myöskään siitä, onko Veikkaus kopioinut tietokannan sisällön ja/tai käyttänyt sitä uudelleen. Komissio toteaa
lopuksi, että ennakkoratkaisukysymykset koskevat osittain direktiivin säännösten soveltamista yksittäistapauksen tosiseikastoon.
18.
Näiden komission väitteiden johdosta on muistutettava, että ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskeviin päätöksiin sisältyvien
tietojen on annettava jäsenvaltioiden hallituksille ja muille osapuolille, joita asia koskee, mahdollisuus esittää huomautuksensa
yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan mukaisesti. Yhteisöjen tuomioistuimen on valvottava, että tämä mahdollisuus
turvataan, kun otetaan huomioon, että edellä mainitun artiklan mukaan ainoastaan ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevat
päätökset annetaan tiedoksi näille osapuolille.
(4)
19.
Yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan mukaisesti esitetyistä lukuisista huomautuksista käy ilmi, että jäsenvaltiot
– ja myös komissio – ovat ennakkoratkaisupyynnön sisältämien tietojen perusteella pystyneet esittämään hyödyllisellä tavalla
kantansa yhteisöjen tuomioistuimelle esitettyihin kysymyksiin.
20.
Ennakkoratkaisukysymykset eivät eräiltä osin koske yhteisön oikeuden eli direktiivin tulkintaa vaan direktiivin soveltamista
yksittäistapauksen tosiseikastoon. Tältä osin on yhdyttävä komission kantaan, jonka mukaan tällainen soveltaminen ei EY 234 artiklan
mukaisessa ennakkoratkaisuasiassa kuulu yhteisöjen tuomioistuimen vaan kansallisen tuomioistuimen tehtäviin ja että yhteisöjen
tuomioistuimen on nyt vireillä olevassa asiassa rajoituttava tulkitsemaan yhteisön oikeutta.
21.
Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on nimittäin katsottu, että EY 234 artiklan mukaisessa menettelyssä,
joka perustuu kansallisten tuomioistuinten ja yhteisöjen tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, oikeusriidan tosiseikaston
arvioiminen kuuluu yksinomaan kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan.
(5)
22.
Yhteisöjen tuomioistuimella ei näin ollen ole toimivaltaa lausua pääasian tosiseikastosta tai soveltaa tulkitsemiaan yhteisön
oikeuden säännöksiä kansallisiin toimenpiteisiin tai olosuhteisiin, koska ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on
tältä osin yksinomainen toimivalta. Oikeudenkäynnin kohteena olevaan tietokantaan liittyvien yksittäisten tapahtumien arviointi
edellyttää siten tosiseikkojen arviointia, joka kuuluu kansallisen tuomioistuimen tehtäviin.
(6)
Yhteisöjen tuomioistuin on muilta osin toimivaltainen vastaamaan ennakkoratkaisukysymyksiin.
VI
Ennakkoratkaisukysymysten arviointi
23.
Kansallisen tuomioistuimen esittämät ennakkoratkaisukysymykset koskevat direktiivin eräiden säännösten tulkintaa ja ennen
kaikkea tiettyjen käsitteiden tulkintaa. Ennakkoratkaisukysymyksissä esiin tuodut näkökohdat liittyvät eri aloihin, ja ne
on ryhmiteltävä tämän mukaisesti. Eräät oikeudelliset kysymykset koskevat direktiivin aineellista soveltamisalaa, kun taas
toiset koskevat sui generis ‑oikeuden myöntämisen edellytyksiä ja sisältöä.
A
Aineellinen soveltamisala: tietokannan käsite
24.
Veikkaus ja Belgian hallitus väittävät, että pääasian oikeudenkäynnissä ei ole lainkaan kysymys direktiivin 1 artiklassa tarkoitetusta
tietokannasta. Aineiston itsenäisyyttä koskeva vaatimus ei niiden mukaan täyty.
25.
Direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa käytetyn tietokannan käsitteen tulkinnassa on kysymys eräästä direktiivin soveltamisen perustavanlaatuisesta
edellytyksestä ja näin ollen sen koko aineellista soveltamisalaa koskevasta perustavanlaatuisesta edellytyksestä. Sui generis
‑oikeuden eli direktiivin 7 artiklassa säännellyn ”suojan kohteen” aineellinen soveltamisala on pidettävä tästä erillään.
Viimeksi mainittu säännös on kylläkin sidoksissa tietokannan legaalimääritelmään, mutta siinä asetetaan sui generis ‑oikeuden
kohteelle joukko lisäedellytyksiä. Tämä merkitsee, etteivät kaikki direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tietokannat
ole samalla myös direktiivin 7 artiklassa tarkoitettuja suojattavia kohteita.
26.
Tämä ero ilmenee myös direktiivin perusteluosasta. Tietokannan käsitettä tarkastellaan 17 perustelukappaleessa ja sui generis
‑oikeuden kohdetta 19 perustelukappaleessa. Niissä mainitut esimerkit ovat kylläkin huono valinta merkityseron osoittamiseen,
sillä määrättyjen taiteellisten teosten, esimerkiksi musiikkiteosten, tallenne ei edes voi olla tietokanta, kun taas musiikkitallenteiden
kooste ei sitä vastoin kuulu direktiivissä tarkoitettuihin suojan kohteisiin. Viimeksi mainittu seikka ilmenee kuitenkin jo
siitä, ettei tietokantaa ole tällaisessa tapauksessa edes olemassa.
27.
Tietokannan tunnusmerkistön täyttyminen on siis välttämätön vaikkakaan ei riittävä edellytys 7 artiklassa säädetyn sui generis
‑oikeuden tunnustamiselle.
28.
Tietokannan käsitettä tulkittaessa on ensiksi tukeuduttava kansainvälisen oikeuden sääntelyihin, joilla on ohjaava tehtävä.
Niihin kuuluu ennen kaikkea teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen (TRIPS-sopimus)
(7)
10 artiklan 2 kohta, vaikka tämä määräys ei sisälläkään kaikkia direktiivin 1 artiklan 2 kohdan mukaisia edellytyksiä. Näihin
sääntelyihin kuuluu myös tarkistetun Bernin yleissopimuksen 2 artiklan 5 kappale. Tulkittavana olevaa direktiiviä uudemmat
kansainvälisen oikeuden sääntelyt eivät sitä vastoin käy arviointiperusteeksi. Tämä koskee esimerkiksi vuonna 1996 hyväksytyn
WIPOn tekijänoikeussopimuksen (WCT) 5 artiklaa. Kuten direktiivin syntyhistoriasta ja erityisesti komission asiakirjoista
ilmenee, direktiivin oli tarkoitus olla ennen kaikkea tarkistetun Bernin yleissopimuksen mukainen.
29.
Edellä mainitut kansainvälisen oikeuden sääntelyt huomioon ottavasta tulkinnasta ei kuitenkaan ole sen enempää hyötyä tietokannan
käsitettä tulkittaessa, koska direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa on – vaikkakaan ei kovin täsmällinen – legaalimääritelmä,
jossa asetetaan useita edellytyksiä. Sen merkitystä selvitetään tarkemmin jäljempänä. Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava,
että vaikka yhteisöjen tuomioistuin on velvollinen esittämään kansalliselle tuomioistuimelle seikkoja, joista on hyötyä pääasian
oikeudenkäynnin kohteena olevaa riitaa ratkaistaessa, yhteisöjen tuomioistuimen tulkitsemien yhteisön oikeuden säännösten
tai vastaavien kansallisten täytäntöönpanosäännösten soveltaminen yksittäistapaukseen kuuluu sitä vastoin kansallisen tuomioistuimen
tehtäviin.
30.
Jo direktiivin 1 artiklan, jossa on useita tietokantoihin kohdistuvia sääntöjä, rakenne puoltaa laajaa tulkintaa. Direktiivi
koskee 1 artiklansa 1 kohdan mukaan ”kaikenmuotoisia tietokantoja”. Myös se, että 1 artiklan 3 kohdassa säädetään poikkeuksesta,
joka koskee tietokoneohjelmia, puoltaa tietokannan käsitteen laajaa tulkintaa.
31.
Laajan tulkinnan tueksi voidaan vedota myös yhteisön lainsäätäjän tarkoitukseen, sellaisena kuin se ilmenee direktiivin syntyhistoriasta.
(8)
32.
Tietokannan käsitteen määrittämisen kannalta olennaista on kuitenkin, että 1 artiklan 2 kohdassa säädetyt kolme edellytystä
täyttyvät.
33.
Kyseessä on ensinnäkin oltava ”teosten, tietojen tai muiden
itsenäisten aineistojen kokoelma” (kursivointi tässä). Siihen, onko pääasian oikeudenkäynnissä kysymys tiedoista vai aineistoista, ei
ole tässä yhteydessä syvennyttävä tämän enempää. Käytännössä kysymys on nimittäin joko tiedoista, joilla tarkoitetaan asioita
esittäviä merkkijonoja eli alkeistason viestejä, joilla on potentiaalinen informaatiosisältö,
(9)
tai aineistoista tunnistettavina yksikköinä.
34.
Koska direktiivissä ei ole mitään täsmennystä, tältä osin ei kuitenkaan vaadita, että kysymys olisi huomattavasta määrästä
tietoja tai aineistoja. Sen enempää neuvosto kuin komissiokaan ei hyväksynyt parlamentin tämänsisältöistä vaatimusta. Määrällisiä
vaatimuksia asetetaan vasta direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa siinä säädetyn oikeuden osalta, kun siinä edellytetään ”huomattavaa
investointia”.
35.
Nyt esillä olevassa asiassa on pikemminkin tutkittava, onko tietojen tai aineistojen itsenäisyyttä koskeva edellytys täyttynyt.
36.
Tämä arviointiperuste on ymmärrettävä niin, että tiedot tai aineistot eivät saa olla toisistaan riippuvaisia tai että ne on
ainakin voitava erottaa toisistaan niiden menettämättä informaatiosisältöään,
(10)
minkä vuoksi esimerkiksi elokuvan äänet tai kuvat jäävät käsitteen ulkopuolelle. Yksi mahdollinen tulkinta on, että huomioon
ei oteta pelkästään aineistojen vastavuoroista riippuvuutta toisistaan vaan kokoelman sisäinen riippuvuus.
(11)
37.
Toiseksi direktiivi kattaa vain sellaiset kokoelmat, jotka on järjestetty järjestelmällisellä tai menetelmällisellä tavalla.
Direktiivin 21 perustelukappaleessa selvennetään, ettei aineistojen fyysinen tallentaminen ole välttämätöntä. Tällä edellytyksellä
pyritään siihen, että järjestämättömät tietomäärät jäisivät soveltamisalan ulkopuolelle ja että siihen kuuluisivat vain suunnitelmalliset
kokoelmat
(12)
eli tiedot, jotka on järjestetty tiettyjen arviointiperusteiden mukaisesti.
(13)
Tältä osin riittää, että valitaan tietorakenne ja että tietojen järjestys muodostuu vasta käytettäessä vastaavaa hakuohjelmaa,
(14)
siis pääasiallisesti lajittelun johdosta mahdollisesti indeksoinnin avulla. Direktiivi kattaa sekä staattiset että dynaamiset
(15)
tietokannat.
38.
Kolmanneksi direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että tietoihin on ”elektronisesti tai muulla tavoin – – mahdollistettu
yksilöllinen pääsy”. Pelkkä tietojen tallentaminen jää näin ollen direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun tietokannan
käsitteen ulkopuolelle.
39.
Lopputulos on, että 1 artiklan 2 kohdassa käytettyä tietokannan käsitettä on näin ollen tulkittava laajasti. Direktiivin 7 artiklan
1 kohdassa säädetyistä suojan kohdetta koskevista edellytyksistä seuraa kuitenkin rajoituksia.
B
Suojan kohde: edellytykset (ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys)
40.
Jotta tietokanta kuuluisi direktiivin 7 artiklan mukaisen sui generis ‑oikeuden piiriin, tässä säännöksessä säädettyjen tunnusmerkkien
on täytyttävä. Esillä olevassa asiassa on kysymys eräiden tämän säännöksen mukaisten arviointiperusteiden tulkinnasta.
41.
Tässä yhteydessä on viitattava oikeustieteelliseen keskusteluun, jota on käyty siitä, onko tällä sui generis ‑oikeudella tarkoitus
suojata suoritusta eli pääasiallisesti tietokannan valmistustoimintaa vai tämän toiminnan tulosta. Tältä osin on katsottava,
että direktiivillä suojataan tietokantoja tai niiden sisältöä mutta ei kuitenkaan niihin sisältyvää tietoa sellaisenaan. Kysymys
on loppujen lopuksi siis valmisteen suojasta, vaikka tässä yhteydessä suoja kohdistuu epäsuorasti myös siihen käytettyihin
resursseihin eli investointiin.
(16)
42.
Direktiivin 7 artiklassa säädettyjä edellytyksiä sovelletaan 1 artiklan 2 kohdassa säädettyjen edellytysten lisäksi. Suojan
kohteen määritelmä on siten suppeampi kuin 1 artiklassa tarkoitetun tietokannan määritelmä.
43.
Direktiivillä käyttöön otetun uuden sui generis ‑oikeuden taustalla ovat Pohjoismaissa käytössä oleva luettelosuoja ja Alankomaiden
oikeuden geschriftenbescherming. Tämä tausta ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että näiden direktiiviä edeltäneiden sääntelyjen
osalta oikeusopissa ja -käytännössä kehitettyä käsitystä sovellettaisiin direktiiviin. On pikemminkin niin päin, että direktiiviä
on käytettävä arviointiperusteena kansallista oikeutta tulkittaessa, mikä koskee myös kaikkia niitä jäsenvaltioita, joissa
on jo ennen direktiiviä ollut samankaltaisia säännöksiä. Kansalliset sääntelyt on myös näissä jäsenvaltioissa pitänyt mukauttaa
direktiivin säännöksiin.
1. Huomattava investointi
44.
Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa käytetty ilmaisu ”huomattava investointi” on eräs keskeisistä käsitteistä määritettäessä
sui generis ‑oikeuden kohdetta. Tätä soveltamisedellytystä täsmennetään siten, että huomattavuuden on oltava ”määrällistä
ja/tai laadullista”. Direktiivissä ei ole kuitenkaan esitetty kummastakaan vaihtoehdosta legaalimääritelmää. Oikeuskirjallisuudessa
on vaadittu yhteisöjen tuomioistuimelta selventävää ratkaisua. Vaatimus on täysin perusteltu, koska vain tällä tavalla varmistetaan,
että tulkinta on yhteisön oikeuden itsenäisyyden huomioon ottava ja yhtenäinen. Tosin ei saa jättää huomiotta, että tulkintaperusteita
soveltavat viime sijassa kansalliset tuomioistuimet, jolloin on vaarana, että niitä sovelletaan eri tavoin.
45.
Kuten jo direktiivin 7 artiklan 1 kohdan rakenteesta ilmenee, huomattavan investoinnin käsite on ymmärrettävä suhteellisesti.
Yhteisessä kannassa, jossa tämä säännös sai lopullisen muotonsa, esitettyjen perustelujen mukaan on suojattava investointeja,
jotka on tehty tietokannan sisällön keräämiseksi ja kokoamiseksi.
(17)
46.
Investointien on siis kohdistuttava määrättyihin toimintoihin tietokannan valmistamisen yhteydessä. Direktiivin 7 artiklassa
mainitaan tältä osin tyhjentävästi seuraavat kolme toimintaa: tietokannan sisällön kerääminen, varmistaminen ja esittäminen.
Koska eräs toinen ennakkoratkaisukysymys koskee näitä tunnusmerkistöjä, niiden merkitystä ei tässä yhteydessä tarkastella
lähemmin.
47.
Se, minkätyyppiset investoinnit voivat tulla kysymykseen, ilmenee 40. perustelukappaleesta, jonka viimeisessä lauseessa todetaan,
että ”tämä investointi voi muodostua rahoituksesta ja/tai ajan, vaivannäön ja energian käytöstä”. Direktiivin seitsemännen
perustelukappaleen mukaan kysymys on huomattavien inhimillisten, teknisten ja taloudellisten voimavarojen investoimisesta.
48.
Myös käsite huomattava on ymmärrettävä suhteellisesti, nimittäin yhtäältä suhteessa kustannuksiin ja kuolettamiseen
(18)
ja toisaalta suhteessa tietokannan laajuuteen, tyyppiin ja sisältöön sekä alaan, johon tietokanta kuuluu.
(19)
49.
Suoja ei siis koske vain investointeja, joiden arvo on absoluuttisesti suuri.
(20)
Huomattavuutta koskevaa arviointiperustetta ei kuitenkaan saa ymmärtää pelkästään suhteellisesti. Direktiivissä asetetaan
eräänlainen de minimis ‑sääntö, jonka mukaan suojattavien investointien on ylitettävä myös absoluuttinen alaraja.
(21)
Tämä voidaan päätellä 19 perustelukappaleesta, jonka mukaan investoinnin on oltava ”riittävä”.
(22)
Ilmeisesti kynnys on kuitenkin asetettava matalaksi. Tätä osoittaa ensinnäkin 55 perustelukappale,
(23)
jossa ei ole investoinnin suuruuden osalta mitään tarkempaa täsmennystä. Tähän viittaa toiseksi myös se, että direktiivin
on johdettava erilaisten järjestelmien yhdenmukaistumiseen. Kolmanneksi on todettava, että liian korkea alaraja vaikeuttaisi
direktiiville asetettua tehtävää eli investointikannustimien aikaansaamista.
50.
Useat osapuolet ovat kirjallisissa huomautuksissaan pitäneet lähtökohtana niin sanottua spin-off-teoriaa, jonka mukaan sui
generis ‑oikeus ei koske sivutuotteita. Tavoitella saadaan vain sellaisia tuloja, joilla kuoletetaan investointeja. Nämä osapuolet
ovat viitanneet siihen, että oikeudenkäynnin kohteena olevaa tietokantaa tarvitaan urheilukilpailujen organisoimiseen eli
että se on valmistettu tätä tarkoitusta varten. Investointi palvelee kilpailujen organisoimista eikä tietokannan valmistamista
tai ei ainakaan yksinomaan tätä. Investointi olisi joka tapauksessa tehty jo senkin vuoksi, että tällaiseen organisointiin
on olemassa velvollisuus. Tietokanta on siis vain toisilla markkinoilla oleva sivutuote.
51.
Nyt esillä olevassa asiassa on näin ollen selvitettävä, voiko niin sanotulla spin-off-teorialla olla merkitystä direktiiviä
ja erityisesti sui generis ‑oikeutta tulkittaessa ja millä tavalla se voi vaikuttaa tähän. Kun otetaan huomioon tässä menettelyssä
esitetyt epäilyt siitä, koskeeko suoja sellaisia tietokantoja, jotka ovat pelkkiä sivutuotteita, tuntuu tarpeelliselta purkaa
spin-off-teoriaan liittyviä myyttejä. Siitä huolimatta, että tämä teoria on saanut alkunsa kansallisella tasolla, sen voidaan
katsoa pohjautuvan siihen 10–12 perustelukappaleesta johdettuun direktiivin tavoitteeseen, että investointeja on kannustettava
parantamalla niiden suojaa. Teoria tukeutuu kuitenkin myös siihen ajatukseen, että investoinnit on kuoletettava päätoiminnasta
saatavilla tuloilla. Spin-off-teorian taustalla on myös se, että direktiivillä suojataan vain sellaisia investointeja, jotka
ovat tarpeen muun muassa tietokannan sisällön keräämiseksi.
(24)
Kaikilla näillä väitteillä on oma arvonsa, ja ne on otettava huomioon direktiiviä tulkittaessa. Tämä ei saa kuitenkaan johtaa
siihen, että kaikki spin-off-vaikutukset sivuutetaan pelkästään yhteen teoriaan vedoten. Direktiivin tulkinnan kannalta ratkaisevassa
asemassa ovat silti aina direktiivin säännökset.
52.
Oikeudenkäynnin kohteena olevaa oikeudellista ongelmaa ratkaistaessa on siis lähdettävä liikkeelle siitä kysymyksestä, riippuuko
se, annetaanko tietokannalle suojaa, tietokannan valmistajan aikomuksesta tai tietokannan tarkoituksesta, jos nämä poikkeavat
toisistaan. Tämän kysymyksen osalta voitaisiin tyytyä pelkästään toteamaan, ettei sen enempää direktiivin 1 artiklassa kuin
7 artiklassakaan oteta huomioon tietokannan tarkoitusta. Jos yhteisön lainsäätäjä olisi halunnut säätää tällaisesta edellytyksestä,
se olisi varmasti tehnyt niin. Sekä 1 että 7 artikla nimittäin osoittavat, että yhteisön lainsäätäjä on ollut hyvinkin halukas
asettamaan koko joukon edellytyksiä. Tietokannan tarkoitusta ei näin ollen voida käyttää perusteena arvioitaessa tietokannan
suojattavuutta. Ratkaisevassa asemassa ovat pikemminkin 7 artiklassa säädetyt edellytykset. Myöskään 42 perustelukappale,
johon useat osapuolet ovat viitanneet, ei voi millään tavoin muuttaa tätä. Ensinnäkin se koskee sui generis ‑oikeuden ulottuvuutta,
ja toiseksi myös tältä osin on kysymys siitä, ettei investoinnille aiheuteta vahinkoa.
53.
Myöskään direktiivin sellaisissa muissa perustelukappaleissa, joissa käsitellään investointeja ja korostetaan niiden merkitystä,
kuten 12, 19 ja 40 perustelukappaleessa, ei ole mitään viittausta siihen, että tietokannan kuuluminen suojan piiriin riippuisi
sen tarkoituksesta.
54.
Käytännössä voi lisäksi olla myös sellaisia tietokannan valmistajia, jotka pyrkivät tietokannalla useisiin tarkoituksiin.
Tehtyjä investointeja ei aina myöskään voida kohdistaa johonkin tiettyyn yksittäiseen tarkoitukseen tai eritellä. Tietokannan
tarkoitukseen perustuva arviointiperuste ei tällaisessa tapauksessa johtaisi mihinkään yksiselitteiseen ratkaisuun. Joko investointi
olisi toisesta tarkoituksesta riippumatta suojattu tai se olisi toisen tarkoituksen vuoksi täysin vailla suojaa. Tarkoitukseen
perustuva arviointiperuste on näin ollen joko käyttökelvoton tai direktiivin tavoitteen kanssa yhteensoveltumaton. Suojan
epääminen tietokannoilta, joilla on useita tarkoituksia, olisi nimittäin ristiriidassa investointien kannustamista koskevan
tavoitteen kanssa. Tämä olisi huomattava este monikäyttöisiin tietokantoihin tehtäville investoinneille.
55.
Pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä oleva tietokanta on esimerkki tästä, koska tietokanta valmistetaan myös ottelujärjestyksen
organisointitarkoitusta varten. Se, että kutakin tarkoitusta varten valmistettaisiin aina oma – mahdollisesti melkein identtinen
– tietokanta, olisi ristiriidassa perustavanlaatuisten taloudellisten näkökohtien kanssa, eikä tällaisen vaatimuksen saa väittää
johtuvan direktiivistä.
56.
Sen arvioimisessa, onko pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä oleva investointi huomattava, on kysymys edellä mainittujen arviointiperusteiden
soveltamisesta yksittäistapauksen tosiseikastoon. EY 234 artiklan mukaisessa ennakkoratkaisumenettelyssä noudatettavan tehtävienjaon
mukaan tämä kuuluu kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan. Tietokantaan tehtyjä investointeja arvioitaessa on joka tapauksessa
otettava lukuun ottelujärjestyksen laatimisessa huomioon otettavat seikat, kuten esimerkiksi pelin kiinnostavuus katsojien
näkökulmasta, vedonvälittäjien edut, seurojen kautta tapahtuva markkinointi, kyseisellä paikalla suunniteltuna ajankohtana
järjestettävät muut tapahtumat, ottelujen asianmukainen maantieteellinen jakautuminen sekä yleistä järjestystä koskevien ongelmien
välttäminen. Huomioon on lopuksi otettava myös ottelujen lukumäärä. Näyttövelvollisuus sen osalta, mitä investointeja on tehty,
on sillä, joka vetoaa sui generis ‑oikeuteen.
2. Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kerääminen
57.
Nyt esillä olevassa asiassa on riidanalaista, onko kysymys direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta keräämisestä. Tässä
säännöksessä nimittäin suojataan vain tietokannan sisällön ”keräämiseen”, ”varmistamiseen” tai ”esittämiseen” tehtyjä investointeja.
58.
Lähtökohtana on pidettävä sui generis ‑oikeudelle asetettua suojaamistavoitetta eli tietokannan valmistamiselle annettavaa
suojaa. Valmistamista voidaan siten pitää keräämisen, varmistamisen ja esittämisen yläkäsitteenä.
(25)
59.
Pääasian oikeudenkäynnissä on kysymys runsasta keskustelua herättäneestä oikeudellisesta ongelmasta eli siitä, suojataanko
direktiivillä paitsi olemassa olevia tietoja myös valmistajan luomia uusia tietoja ja jos suojataan, missä laajuudessa ja
mahdollisesti millä edellytyksillä. Jos kerääminen voi kohdistua vain olemassa oleviin tietoihin, myös investointien suoja
voi kattaa vain tällaisten tietojen keräämisen. Jos perusteeksi otetaan tämä käsitys keräämisestä, se, saako pääasian oikeudenkäynnissä
kyseessä oleva tietokanta suojaa, riippuu siitä, kohdistuuko kerääminen olemassa oleviin tietoihin.
60.
Jos lähtökohtana kuitenkin käytetään valmistamisen yläkäsitettä eli tietokannan varustamista sisällöllä,
(26)
kyseeseen voivat tulla sekä olemassa olevat tiedot että myös luodut uudet tiedot.
(27)
61.
Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa käytetyn keräämisen käsitteen ja 39 perustelukappaleessa mainittujen toimintojen vertailu
voisi tuoda asiaan selvyyttä. Heti aluksi on kuitenkin syytä huomauttaa, että eri kieliversiot poikkeavat toisistaan.
62.
Kun tarkastellaan 7 artiklan 1 kohdan saksankielisessä versiossa käytettyä käsitettä Beschaffung (hankkiminen), on todettava,
että se voi koskea vain olemassa olevia tietoja, koska hankkia voidaan vain jotakin jo olemassa olevaa. Tältä kannalta katsottuna
Be schaffung on juuri
Er schaffungin (luominen) vastakohta. Samaan tulokseen päädytään tulkitsemalla portugalin-, ranskan-, espanjan- ja englanninkielisiä
versioita, jotka kaikki perustuvat latinan sanaan obtenere eli saada. Myös suomen- ja tanskankieliset versiot puoltavat suppeaa
tulkintaa. Saksan- ja englanninkielisten versioiden laaja tulkinta, johon useat osapuolet ovat päätyneet, perustuu näin ollen
erehdykseen.
63.
Lisäviitteitä siitä, mikä on direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun keräämisen oikea tulkinta, voitaisiin saada direktiivin
39 perustelukappaleesta, joka on sui generis ‑oikeuden kohdetta koskeva alustava perustelukappale. Tässä perustelukappaleessa
mainitaan suojattavien investointien osalta vain kaksi toiminnan tyyppiä eli sisällön ”laatiminen” (”Beschaffung”) ja ”kokoaminen”
(”Sammeln”). Eri kieliversioiden eroavaisuudet aiheuttavat kuitenkin ongelmia myös tältä osin. Useimmissa kieliversioissa
käytetään ensin mainitusta toiminnasta samaa käsitettä kuin 7 artiklan 1 kohdassa. Käytetyt käsitteet eivät lisäksi aina kuvaa
samaa toimintaa mutta tarkoittavat kuitenkin pohjimmiltaan tietokannan sisällön hakemista ja kokoamista.
64.
Kieliversioita, joiden 39 perustelukappaleessa käytetään kahta direktiivin 7 artiklan 1 kohdasta poikkeavaa käsitettä, on
tulkittava niin, että molempia mainittuja toimintoja pidetään direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun keräämisen alamuotoina.
On tosin kysyttävä, miksi 39 perustelukappaleessa kuvaillaan tarkemmin vain keräämistä mutta ei varmistamista tai esittämistä.
Jälkimmäiset tulevat esiin vasta 40 perustelukappaleessa.
65.
Kieliversioita, joiden 39 perustelukappaleessa käytetään samaa käsitettä kuin direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa, on sitä vastoin
tulkittava niin, että 39 perustelukappaleessa käytetty keräämisen käsite on ymmärrettävä suppeammaksi, kun taas direktiivin
7 artiklan 1 kohdassa käytetty keräämisen käsite on ymmärrettävä laajaksi eli sellaiseksi, että se kattaa myös toisen 39 perustelukappaleessa
mainitun toiminnan.
66.
Kaikki kieliversiot sallivat näin ollen tulkinnan, jonka mukaan direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kerääminen ei
kata puhdasta tietojen tuottamista eli niiden aikaansaamista
(28)
eikä siis valmisteluvaihetta.
(29)
Jos tietojen luominen kuitenkin osuu yhteen tietojen kokoamisen ja läpikäymisen kanssa, direktiivin mukainen suoja on voimassa.
67.
Tässä yhteydessä on muistutettava, ettei niin sanottua spin-off-teoriaa voida noudattaa. Myöskään tietokannan sisällön keräämisen
tavoitteella ei tämän vuoksi voi olla mitään merkitystä.
(30)
Tämä tarkoittaa kuitenkin, että suojaa on mahdollista saada myös silloin, kun kerääminen on aluksi tapahtunut muuta toimintaa
kuin kyseisen tietokannan valmistamista varten. Direktiivillä nimittäin suojataan tietojen keräämistä myös silloin, kun kerääminen
ei ole tapahtunut tietokantaa silmällä pitäen.
(31)
Tämä puoltaa myös sitä, että ulkoinen tietokanta, joka perustuu sisäiseen tietokantaan, kuuluu suojan alaan.
68.
On kansallisen tuomioistuimen tehtävä arvioida Fixturesin toimintoja keräämisen käsitteestä edellä kehitellyn tulkinnan perusteella.
Kysymys on tällöin ensi sijassa tietojen luonnehdinnasta ja niiden käsittelystä siitä lähtien, kun ne on saatu, siihen sakka,
kun ne on tallennettu oikeudenkäynnin kohteena olevaan tietokantaan. On arvioitava, miten ottelujärjestysten laatimista eli
pääasiallisesti joukkueiden nimien kokoamista ja otteluparien yhdistämistä yksittäisten ottelujen paikkaan ja ajankohtaan
on arvioitava. Siihen, että nyt esillä olevassa asiassa on kysymys olemassa olevista tiedoista, viittaa se, että ottelujärjestys
on tulosta useiden tahojen, erityisesti poliisiviranomaisten, seurojen ja kannattajayhdistysten, sopimuksesta. Myös siitä,
että tiedot on – kuten useat osapuolet ovat todenneet – luotu muuhun tarkoitukseen kuin tietokannan valmistamiseen, voitaisiin
päätellä, että kysymys on olemassa olevista tiedoista.
69.
Vaikka oikeudenkäynnin kohteena olevia toimintoja luonnehdittaisiin uusien tietojen luomiseksi, kysymys voisi silti olla direktiivin
7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta keräämisestä. Näin olisi, jos tiedot luotaisiin samanaikaisesti kuin niitä käsitellään
eikä tietojen luomista voitaisi erottaa niiden käsittelystä.
3. Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu varmistaminen
70.
Tietokannan käyttäminen ottelujen järjestämiseen samoin kuin ottelujen taloudelliseen hyödyntämiseen edellyttää oikeudenkäynnin
kohteena olevan tietokannan sisällön jatkuvaa varmistamista. Asiakirja-aineistosta ilmenee, että tietokannan oikeellisuutta
valvotaan jatkuvasti. Jos tällaisessa valvonnassa ilmenee, että muutokset ovat välttämättömiä, vaadittavat mukautukset toteutetaan.
71.
Ei haittaa mitään, vaikka jotkut näistä mukautuksista eivät ole tietokannan sisällön varmistamista. Se, että on olemassa sui
generis ‑oikeuden kattama kohde, edellyttää vain, että jotkin toteutetuista toiminnoista ovat luokiteltavissa direktiivin
7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi varmistamiseksi ja että huomattavat investoinnit kohdistuvat vähintäänkin myös siihen
toimintojen osaan, jonka 7 artikla kattaa.
4. Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu esittäminen
72.
Sui generis ‑oikeuden kohteena on tietokannan sisällön keräämisen ja varmistamisen ohella myös sen esittäminen. Tähän ei kuulu
vain tietokannan käyttäjälle esitettävä näkymä eli ulkoinen taso vaan myös käsitetaso, kuten sisällön rakenteen kuvaus. Tiedonvalmistelua
pystytään yleensä parantamaan hakemistojärjestelmällä ja sanastolla. Kuten 20 perustelukappaleesta ilmenee, myös tällaiset
tietokannan käyttämistä koskevat osat voivat saada direktiivin mukaista suojaa.
(32)
C
Oikeuden sisältö
73.
Aluksi on muistutettava, että sui generis ‑oikeuden käyttöönotolla ei ole tarkkaan ottaen pyritty lähentämään jäsenvaltioiden
lainsäädäntöä vaan sillä on tietoisesti pyritty luomaan uusi oikeus.
(33)
Uusi oikeus ylittää aikaisemmat levitys- ja toisintamisoikeudet. Tämä on otettava huomioon myös tulkittaessa sitä, mitkä
ovat kiellettyjä toimia. Direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa olevat legaalimääritelmät saavat vastaavasti erityisen merkityksen.
74.
Direktiivin 7 artikla sisältää ensi näkemältä kaksi kieltosäännösten ryhmää tai oikeudenhaltijan eli tietokannan valmistajan
näkökulmasta katsottuna kaksi erilaista oikeuksien luokkaa. Tämän artiklan 1 kohdassa säädetään tietokannan olennaista osaa
koskevasta kielto-oikeudesta, kun taas 5 kohdassa kielletään määrätyt tietokannan epäolennaisiin osiin kohdistuvat toimet.
Jos lähtökohtana pidetään olennaisen ja epäolennaisen välistä suhdetta, 5 kohta voidaan kuitenkin ymmärtää myös 1 kohdasta
ilmenevän poikkeuksen poikkeukseksi.
(34)
Direktiivin 7 artiklan 5 kohdalla on tarkoitus estää 1 kohdassa säädetyn kiellon kiertäminen,
(35)
joten sitä voidaan luonnehtia myös suojalausekkeeksi.
(36)
75.
Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään valmistajan oikeudesta kieltää määrätyt toimet. Siitä ilmenee samalla, että nämä
toimet, jotka valmistaja voi kieltää, ovat kiellettyjä. Kiellettävissä olevia ja siten kiellettyjä toimia ovat ensinnäkin
kopiointi ja toiseksi uudelleenkäyttö. Kopioinnin ja uudelleenkäytön käsitteiden legaalimääritelmät ovat direktiivin 7 artiklan
2 kohdassa.
76.
Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetty kielto ei kuitenkaan ole voimassa rajoituksetta, vaan se edellyttää, että kielletty
toimi kohdistuu tietokannan koko sisältöön tai olennaiseen osaan.
77.
Tämän vuoksi seuraavaksi on käsiteltävä molempia tunnusmerkistötekijöitä pitäen lähtökohtana direktiivin 7 artiklan 1 ja 5 kohdan
soveltamisen kannalta ratkaisevassa asemassa olevaa edellytystä, joka koskee ”olennaista” tai ”epäolennaista” osaa. Tämän
jälkeen on tarkasteltava 1 ja 5 kohdan mukaisia kiellettyjä toimia.
1. Tietokannan olennaiset tai epäolennaiset osat (kolmas ennakkoratkaisukysymys)
a) Yleisiä huomioita
78.
Asian käsittelyssä on väitetty, että direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa kielletään vain sellaiset toimet, jotka johtavat siihen,
että tiedot on järjestetty yhtä järjestelmällisellä ja menetelmällisellä tavalla kuin alkuperäisessä tietokannassa ja että
niihin on samalla tavoin mahdollistettu yksilöllinen pääsy.
79.
Tämä väite on ymmärrettävä niin, että siinä asetetaan edellytys sui generis ‑oikeuden soveltamiselle. Se, onko tällainen edellytys
todella olemassa, on ratkaistava oikeuden kohdetta koskevien säännösten perusteella, erityisesti niiden 7 artiklan 1 kohdassa
kiellettyjä toimia koskevien legaalimääritelmien perusteella, joista on säädetty 7 artiklan 2 kohdassa.
80.
Sen enempää 7 artiklan 1 kohdassa kuin 7 artiklan 5 kohdassakaan ei säädetä edellä mainitusta edellytyksestä nimenomaisesti
eikä edes viitata siihen. Siitä, että ”järjestetty järjestelmällisellä tai menetelmällisellä tavalla” mainitaan 1 artiklan
2 kohdassa nimenomaisesti, kun taas 7 artiklassa sitä ei mainita lainkaan, voidaan pikemminkin tehdä se vastakohtaispäätelmä,
ettei yhteisön lainsäätäjä nimenomaan ole halunnut tehdä tästä arviointiperusteesta 7 artiklan soveltamisen edellytystä.
81.
Myös direktiivin tarkoitus puhuu tätä lisäedellytystä vastaan.
82.
Tällainen lisäedellytys nimittäin vesittäisi 7 artiklassa säädetyn suojan, koska tässä säännöksessä asetettu kielto voitaisiin
kiertää yksinkertaisesti muuttamalla tietokannan osia.
83.
Se, että myös tietokannan sisällön muuntaminen siten, että siitä tulee uusi, halutaan direktiivissä kieltää mahdollisena loukkaavana
toimena, ilmenee 38. perustelukappaleesta, jossa viitataan tähän vaaraan ja tekijänoikeudellisen suojan riittämättömyyteen.
84.
Direktiivillä nimenomaan luodaan uusi oikeus, mitä ei voida kiistää myöskään vetoamalla 46 perustelukappaleeseen, joka koskee
toista näkökohtaa.
85.
Edes 45 perustelukappale, jonka mukaan tekijänoikeudellista suojaa ei pidä ulottaa pelkkiin tosiasioihin tai tietoihin, ei
puolla lisäedellytystä. Tämän lisäedellytyksen hylkääminen ei kuitenkaan merkitse, että suoja koskee myös itse tietoja tai
etenkään yksittäisiä tietoja. Suojan kohteena on ja pysyy tietokanta.
86.
Tämän perusteella on siis katsottava, ettei se, että järjestelmällinen tai menetelmällinen esitystapa on sama kuin alkuperäisessä
tietokannassa, ole tietokantaan kohdistuvien toimien lainmukaisuuden arvioinnissa käytettävä peruste. Ei siis lähtökohtaisesti
pidä paikkaansa, ettei direktiivillä suojata tietoja, joita muutetaan tai jotka yhdistellään rakenteellisesti eri tavalla.
b) Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tietokannan sisällön olennaisen osan käsite
87.
Tällä ennakkoratkaisukysymyksellä yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään tulkitsemaan direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua
tietokannan sisällön olennaisen osan käsitettä. Direktiivin muista keskeisistä käsitteistä poiketen tästä ei ole legaalimääritelmää.
Määritelmä on hylätty lainsäädäntömenettelyn kuluessa, tarkemmin sanottuna yhteisessä kannassa.
88.
Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään kahdesta vaihtoehdosta. Kuten jo kohdan sanamuodosta ilmenee, olennaisuus voi
johtua kahdenlaisesta syystä, määrästä tai laadusta. Tätä yhteisön lainsäätäjän valitsemaa rakennetta on tulkittava niin,
että osa voi olla olennainen, vaikka se ei ole olennainen määrällisesti vaan laadullisesti. Käsitys, jonka mukaan myös vähimmäismäärän
on aina ylityttävä, on tämän vuoksi hylättävä.
89.
Määrää koskeva vaihtoehto on ymmärrettävä niin, että kielletyn toimen kohteena olevan tietokannan osan laajuus on selvitettävä.
Tässä yhteydessä nousee esiin kysymys, onko noudatettava suhteellista vai absoluuttista tarkastelutapaa. Tämä tarkoittaa sitä,
onko toimen kohteena olevan osan laajuutta verrattava tietokannan koko sisältöön
(37)
vai onko toimen kohteena olevaa osaa arvioitava sellaisenaan.
90.
Tältä osin on huomautettava, että suhteellinen tarkastelutapa on omiaan asettamaan suurten tietokantojen valmistajat huonompaan
asemaan,
(38)
koska asianomaisen osan olennaisuus vähenee koko ajan kokonaislaajuuden kasvaessa. Täydentävällä laatua koskevalla arvioinnilla
voitaisiin tällaisessa tapauksessa kuitenkin tasoittaa tilannetta sillä tavoin, että vaikka kyseessä on suhteellisesti pieni
osa, sitä voitaisiin kaikesta huolimatta pitää laadullisesti olennaisena. Yhtä hyvin olisi mahdollista yhdistää molemmat määrälliset
tarkastelutavat. Myös suhteellisesti pientä osaa voitaisiin tällöin pitää olennaisena sen absoluuttisen koon vuoksi.
91.
Lisäksi on kysyttävä, voidaanko määrää koskeva arviointi yhdistää laatua koskevaan arviointiin. Tämä tulee kylläkin kysymykseen
vain tapauksissa, joissa laatua koskeva arviointi on ylipäänsä mahdollinen. Jos näin on, mikään ei estä sitä, että toimen
kohteena olevia osia arvioidaan molemmilla menetelmillä.
92.
Teknisellä tai taloudellisella arvolla on joka tapauksessa merkitystä laatua koskevassa arvioinnissa.
(39)
Tässä yhteydessä huomioon voidaan ottaa myös sellainen osa, joka ei kylläkään ole laaja mutta joka on arvoltaan olennainen.
Urheilualan luettelojen arvoa osoittavista seikoista on mainittu esimerkkinä niiden täydellisyys ja tarkkuus.
93.
Tietokannan asianomaisen osan taloudellista arvoa mitataan yleensä kysynnän laskuna,
(40)
joka johtuu siitä, että osan kopiointi ja uudelleenkäyttö eivät tapahdu markkinaehdoin vaan muulla tavalla. Asianomaista
osaa eli erityisesti taloudellista arvoa voidaan kuitenkin arvioida myös kopiointia tai uudelleenkäyttöä harjoittavan toimijan
näkökulmasta niin, että mittapuuna käytetään tälle toimijalle syntynyttä säästöä.
94.
Koska direktiivin 7 artiklalla pyritään suojaamaan investointeja, olennaisuutta arvioitaessa on aina otettava huomioon myös
valmistajan tekemät investoinnit.
(41)
Kuten 42 perustelukappaleesta ilmenee, kopiointia ja uudelleenkäyttöä koskeva kielto auttaa estämään sitä, että investoinneille
aiheutuisi vahinkoa.
(42)
95.
Tietokannan asianomaisen osan arvoa määritettäessä perusteena voidaan siis käyttää myös investointeja, erityisesti keräämisestä
aiheutuneita kustannuksia.
(43)
96.
Direktiivissä ei ole myöskään olennaisuuden alarajaa koskevaa legaalimääritelmää. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu yksimielisesti,
että yhteisön lainsäätäjä on tietoisesti jättänyt rajanvedon oikeuskäytännön tehtäväksi.
(44)
97.
Olennaisuutta ei saa kuitenkaan asettaa riippumaan siitä, onko tapahtunut olennainen vahinko.
(45)
Sen perusteella, että eräässä perustelukappaleessa – eli 42. perustelukappaleen lopussa – todetaan tämänsuuntaisesti, ei
nimittäin vielä saa asettaa suojan saamisen alarajaa näin korkealle. On lisäksi kyseenalaista, voidaanko ”olennaista vahinkoa”
ylipäänsä käyttää arviointiperusteena olennaisuutta määriteltäessä, koska 42 perustelukappale voidaan ymmärtää myös siten,
että ”olennaista vahinkoa” on pidettävä lisäedellytyksenä, joka koskee tapausta, jossa on kysymys olennaisesta osasta eli
jossa olennaisuus on jo varmistunut. Edes direktiivin kahdeksannessa perustelukappaleessa mainittu kiellettyjen toimien vaikutus
eli ”vakavat taloudelliset ja tekniset seuraukset” ei oikeuta liian tiukkaa arviointia vahingon aiheutumisen osalta. Molempien
perustelukappaleiden tarkoitus on pikemminkin korostaa sitä, että tietokantojen suojaaminen on taloudellisesti välttämätöntä.
98.
Tietokannan asianomaisten osien arvioinnin osalta on todettava olevan kiistatonta, että toimet toteutetaan viikoittain. Tämän
vuoksi on kysyttävä, onko suhteellista tarkastelutapaa noudatettaessa asianomaisia osia verrattava koko tietokantaan vai kyseessä
olevan viikon muodostamaan kokonaisuuteen. Olisi lisäksi ajateltavissa, että kaikki kunakin viikkona kyseessä olevat osat
laskettaisiin yhteen koko pelikauden ajalta ja että vasta näin saatua yhteismäärää verrattaisiin koko tietokantaan.
99.
Vain sellainen vertailu, jossa käytetään samaa ajallista perustaa sekä asianomaisen osan että koko tietokannan osalta, on
sopusoinnussa sui generis ‑oikeudelle asetetun tavoitteen mukaisen tulkinnan kanssa. Tällaisessa vertailussa voidaan käyttää
perustana joko viikkoa tai pelikautta. Jos kyseessä on yli puolet otteluista, asianomaista osaa voidaan joka tapauksessa pitää
olennaisena. Myös osuus, joka on alle puolet kaikista otteluista, voi kuitenkin olla riittävä, jos osuus joistakin peliluokista,
esimerkiksi valioliigasta, on suurempi.
100.
Absoluuttista tarkastelutapaa noudatettaessa kyseisiä osia lasketaan yhteen niin pitkään, että osien olennaisuutta koskeva
alaraja ylittyy. Näin voidaan määrittää, mistä ajankohdasta lähtien voidaan sanoa, että toimi kohdistuu olennaisiin osiin.
2. Tietokannan sisällön olennaiseen osaan liittyvät kiellot (toinen ennakkoratkaisukysymys)
101.
Siitä, että valmistajalla on direktiivin 7 artiklan 1 kohdan perustella oikeus kieltää tietyt toimet, voidaan päätellä, että
nämä toimet eli kopiointi ja uudelleenkäyttö ovat kiellettyjä. Eräissä perustelukappaleissa
(46)
näitä toimia kutsutaan näin ollen ”luvattomiksi”.
102.
Seuraavaksi tulkitaan kopioinnin ja uudelleenkäytön käsitteitä. Tässä tarkoituksessa on tulkittava direktiivin 7 artiklan
2 kohdassa olevia vastaavia legaalimääritelmiä. Myös tässä yhteydessä on muistutettava siitä direktiiville asetetusta tavoitteesta,
että käyttöön otetaan uudentyyppinen oikeus. Tämä on molempia käsitteitä tulkittaessa otettava huomioon suuntaviivana.
103.
Molempien kiellettyjen toimien osalta pitää paikkansa, ettei tietokannan sisällön käyttäjän tavoitteella tai tarkoituksella
ole merkitystä. Ratkaisevaa ei ole myöskään se, onko käyttö puhtaasti kaupallista. Merkitystä on vain kummassakin legaalimääritelmässä
mainituilla tunnusmerkeillä.
104.
Samoin molempien kiellettyjen toimien osalta pitää paikkansa, että 7 artiklan 5 kohdasta poiketen kyseeseen tulevat muutkin
kuin jatkuvat ja järjestelmälliset toimet. Koska 1 kohdassa kiellettyjen toimien on kohdistuttava tietokannan sisällön olennaisiin
osiin, yhteisön lainsäätäjä asettaa näille toimille vähemmän vaatimuksia kuin 5 kohdassa, joka koskee epäolennaisia osia.
105.
Tässä yhteydessä on huomautettava direktiivissä olevasta rakenteellisesta virheestä.
(47)
Koska myös 7 artiklan 2 kohdassa oleva legaalimääritelmä koskee tietokannan koko sisältöä tai olennaista osaa, siinä asetetaan
tarpeettomasti toiseen kertaan jo 1 kohdassa säädetty edellytys. Direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa säädetty legaalimääritelmä
johtaa 7 artiklan 5 kohdan yhteydessä jopa ristiriitaan. Direktiivin 7 artiklan 5 kohdassa nimittäin kielletään epäolennaisten
osien kopiointi ja uudelleenkäyttö. Jos kopiointia ja uudelleenkäyttöä tulkittaisiin nyt 7 artiklan 5 kohtaan sisältyvän legaalimääritelmän
mukaisesti, päädyttäisiin siihen – erikoiseen – lopputulokseen, että 7 artiklan 5 kohdassa kielletään tietyt epäolennaisia
osia koskevat toimet vain silloin, kun nämä toimet kohdistuvat tietokannan koko sisältöön tai olennaisiin osiin.
106.
Useat osapuolet ovat viitanneet myös kilpailunäkökohtaan. Tämän näkökohdan osalta on otettava huomioon, että direktiivin lopullinen
versio ei sisällä komission alun perin kaavailemaa pakkolisenssisääntelyä.
107.
Tietokannan valmistajalle annettavan laajan suojan vastustajat pelkäävät, että laajaan suojaan liittyy vaara monopolien muodostumisesta
erityisesti tähän saakka vapaasti käytettävissä olleiden tietojen osalta, jolloin määräävässä markkina-asemassa oleva valmistaja
voisi käyttää tätä asemaansa väärin. Tältä osin on muistutettava, ettei direktiivi estä primaarioikeuden eikä johdetun oikeuden
kilpailusääntöjen soveltamista. Tietokannan valmistajan kilpailunvastainen käyttäytyminen kuuluu edelleenkin näiden sääntöjen
soveltamisalaan. Tämä ilmenee sekä direktiivin 47 perustelukappaleesta että 16 artiklan 3 kohdasta, jonka mukaan komissio
tarkastelee, onko sui generis ‑oikeuden soveltaminen aiheuttanut määräävän markkina-aseman väärinkäytöksiä tai muita haittoja.
108.
Nyt esillä olevassa asiassa on kiinnitetty huomiota myös vapaasti käytettävissä olevien tietojen oikeudelliseen kohteluun.
Asiassa huomautuksia esittäneiden hallitusten kanta tähän on se, että direktiivillä ei suojata julkisia tietoja.
109.
Tässä yhteydessä on ensinnäkin korostettava, että suoja koskee vain tietokannan sisältöä eikä tietojen sisältöä. Vaaraa, että
suoja kattaisi myös tietokantaan sisältyvän informaation, voidaan yhtäältä torjua sillä, että direktiiviä tulkitaan tältä
osin vastaavasti suppeasti, kuten nyt ehdotetaan. Toiseksi on todettava, että kansalliseen oikeuteen ja yhteisön oikeuteen
sisältyvien kilpailuoikeudellisten välineiden soveltaminen on pakollista niitä koskevissa asioissa.
110.
Sellaisen tietokannan, joka ei ole tietojen käyttäjän tiedossa, sisällön muodostavien tietojen suojan osalta on todettava,
että direktiivissä kielletään vain tietyt toimet eli kopiointi ja uudelleenkäyttö.
111.
Direktiivissä säädetty kopiointikielto edellyttää tietoisuutta tietokannasta, mutta näin ei välttämättä tarvitse olla uudelleenkäytön
osalta. Tähän ongelmakokonaisuuteen on siis palattava uudelleenkäyttöä tarkasteltaessa.
a) Direktiivin 7 artiklassa tarkoitettu kopioinnin käsite
112.
Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua kopioinnin käsitettä tulkittaessa on otettava huomioon 7 artiklan 2 kohdan
a alakohdassa oleva legaalimääritelmä.
113.
Määritelmän ensimmäisenä osana on tietokannan sisällön siirtäminen tallennusalustalta toiselle, mikä voi olla pysyvää tai
väliaikaista. Käytetystä ilmaisusta ”millä tavalla ja missä muodossa tahansa” voidaan päätellä, että yhteisön lainsäätäjä
on antanut kopioinnin käsitteelle laajan merkityssisällön.
114.
Käsite ei tämän vuoksi kata pelkästään siirtämistä samantyyppiselle tallennusalustalle
(48)
vaan myös siirtämisen toiselle tallennusalustatyypille.
(49)
Myös pelkkä painaminen kuuluu näin ollen kopioinnin käsitteen alaisuuteen.
115.
On lisäksi täysin selvää, ettei kopiointia saa ymmärtää niin, etteivät kopioidut osat sen jälkeen enää saisi sisältyä tietokantaan,
jotta kielto olisi voimassa. Kopiointia ei kuitenkaan pidä tulkita myöskään niin laajasti, että sillä tarkoitettaisiin myös
epäsuoraa siirtämistä. Pikemminkin edellytetään suoraa siirtämistä toiselle tallennusalustalle. Uudelleenkäytöstä poiketen
tältä osin ei kuitenkaan vaadita minkäänlaista julkisuutta. Myös yksityinen siirtäminen riittää.
116.
Määritelmän toisen osan eli sen, miltä osin tietokanta on toimen kohteena (”koko sisältö tai sen olennainen osa”), osalta
voidaan viitata olennaisuutta koskeviin toteamuksiin.
117.
On kansallisen tuomioistuimen tehtävä soveltaa edellä esiin tuotuja arviointiperusteita pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä
olevaan yksittäistapauksen tosiseikastoon.
b) Direktiivin 7 artiklassa tarkoitettu uudelleenkäytön käsite
118.
Direktiivin 7 artiklan 2 kohdan b alakohdassa olevasta legaalimääritelmästä ilmenee, että uudelleenkäytössä on kysymys saattamisesta
yleisön saataville.
119.
Yhteisön lainsäätäjä on sillä, että se on tietoisesti käyttänyt käsitettä uudelleenkäyttö käsitteen hyödyntäminen sijasta,
halunnut osoittaa selvästi, että suojaa on annettava myös muiden kuin kaupallisten käyttäjien toimia vastaan.
120.
Legaalimääritelmässä mainitut uudelleenkäytön keinot, kuten ”kopioiden levittäminen”, ”vuokraaminen” ja ”onlinesiirto”, on
ymmärrettävä pelkästään esimerkkiluetteloksi, mikä ilmenee lisämaininnasta ”tai muulla siirtotavalla”.
121.
Käsitettä ”saattaminen – – saataville” on epätietoisuuden vallitessa tulkittava laajasti,
(50)
kuten 7 artiklan 2 kohdan b alakohdassa käytetty lisäilmaisu ”mitä tahansa” osoittaa. Käsite ei sitä vastoin kata pelkkiä
ajatuksia
(51)
tai tietokannan perusteella tapahtuvaa tietojenhakua sellaisenaan.
(52)
122.
Useat osapuolet ovat väittäneet, että tiedot ovat julkisia. Se, onko näin, liittyy yksittäistapauksen tosiseikaston arvioimiseen,
joka kuuluu kansallisen tuomioistuimen tehtäviin.
123.
Vaikka kansallinen tuomioistuin katsoisi, että tiedot ovat julkisia, ei vielä ole poissuljettua, että julkisia tietoja sisältävät
tietokannan osat saavat kaikesta huolimatta suojaa.
124.
Direktiivin 7 artiklan 2 kohdan b alakohdassa nimittäin säädetään myös oikeuden raukeamisesta. Raukeaminen tapahtuu vain määrätyillä
edellytyksillä. Erään edellytyksen sanamuoto on seuraava: ”ensimmäisen kerran myynyt tietokannan kopion”. Siitä voidaan päätellä,
että raukeaminen voi tapahtua vain tällaisten aineellisten kohteiden osalta. Jos uudelleenkäyttöä harjoitetaan jollain muulla
tavalla kuin kopion avulla, raukeamista ei tapahdu. Onlinesiirron osalta tämä todetaan 43 perustelukappaleessa myös nimenomaisesti.
Sui generis ‑oikeus ei siis ole voimassa vain silloin, kun kyseessä on ensimmäinen ”saattaminen yleisön saataville”.
125.
Koska direktiivissä ei oteta huomioon niiden toimien lukumäärää, jotka seuraavat ensimmäistä ”saattamista yleisön saataville”,
tällä lukumäärällä ei voi olla mitään merkitystä. Jos kyse on tietokannan sisällön olennaisesta osasta, se on suojattu myös
silloin, kun se hankitaan riippumattomasta lähteestä, kuten lehdistöstä tai Internetistä, eikä tietokannasta itsestään. Kopioinnista
poiketen uudelleenkäyttö kattaa nimittäin myös epäsuorat keinot tietokannan sisällön hankkimiseksi. Tunnusmerkistötekijää
”siirto” on näin ollen tulkittava laajasti.
(53)
126.
On kansallisen tuomioistuimen tehtävä soveltaa esiin tuotuja arviointiperusteita pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevaan
yksittäistapauksen tosiseikastoon.
127.
Ennakkoratkaisukysymysten täydennykseksi on todettava, että siinä tapauksessa, ettei toimi kohdistu olennaisiin osiin, on
tutkittava, onko kysymys epäolennaisten osien jatkuvasta ja järjestelmällisestä kopioinnista ja/tai uudelleenkäytöstä (tältä
osin ks. asioissa C‑203/02, C‑338/02 ja C‑444/02 esittämissäni ratkaisuehdotuksissa olevat vastaavat toteamukset).
VII
Ratkaisuehdotus
128.
Ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
- 1)
- Tietokantojen oikeudellisesta suojasta 11 päivänä maaliskuuta 1996 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/9/EY
7 artiklan 1 kohdan vaatimusta investointien kohdistumisesta tietokannan valmistamiseen on tulkittava niin, että keräämisellä
ja siihen kohdistuvalla investoinnilla tarkoitetaan pääasian kaltaisessa tapauksessa sitä investointia, joka kohdistuu itse
otteluaikojen ja otteluparien määräämiseen, ja että ottelujärjestyksen laatimiseen kuuluu sellaisia investointeja, jotka eivät
tule kysymykseen arvioitaessa suojan kriteerejä.
- 2)
- Direktiivissä kopiointia ja uudelleenkäyttöä vastaan annettavalla suojalla on tarkoitettu suojata sitä, etteivät muut kuin
ottelujärjestyksen laatijat ilman lupaa voi käyttää ottelujärjestyksessä olevia tietoja vedonlyöntitoiminnassa tai muuten
kaupallisessa toiminnassa.
- 3)
- Kysymys voi olla tietokannan sisällön direktiivissä tarkoitetun laadullisesti ja/tai määrällisesti olennaisen osan käytöstä
myös silloin, kun ottelujärjestyksen mukaisista ottelutiedoista käytetään kerrallaan yhden viikon ajalle tarvittavat veikkauskohteet
viikoittain julkaistavissa veikkauskupongeissa ja kun tiedot otteluista hankitaan ja tarkastetaan muista lähteistä kuin tietokannan
valmistajalta tällaisen menettelyn jatkuessa koko pelikauden ajan.
- 1 –
- Alkuperäinen kieli: saksa.
- 2 –
- Vireillä ovat lisäksi asiat C‑203/02, C‑338/02 ja C‑444/02, ja esitän tänään ratkaisuehdotuksen myös niissä.
- 3 –
- EYVL L 77, s. 20.
- 4 –
- Asia C‑207/01, Altair Chimica, tuomio 11.9.2003 (25 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa); yhdistetyt asiat C‑128/97
ja C‑137/97, Testa ja Modesti, määräys 30.4.1998 (Kok. 1998, s. I‑2181, 6 kohta) ja asia C‑325/98, Anssens, määräys 11.5.1999
(Kok. 1999, s. I‑2969, 8 kohta).
- 5 –
- Asia 36/79, Denkavit, tuomio 15.11.1979 (Kok. 1979, s. 3439, 12 kohta); yhdistetyt asiat C‑175/98 ja C‑177/98, Lirussi ja
Bizzaro, tuomio 5.10.1999 (Kok. 1999, s. I‑6881, 37 kohta); asia C‑318/98, Fornasar ym., tuomio 22.6.2000 (Kok. 2000, s. I‑4785,
31 kohta) ja asia C‑421/01, Traunfellner, tuomio 16.10.2003 (21 kohta ja sitä seuraavat kohdat, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
- 6 –
- Vrt. asia C‑448/01, EVN ja Wienstrom, tuomio 4.12.2003 (59 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
- 7 –
- EYVL 1994, L 336, s. 214.
- 8 –
- Gaster, J.‑L., Der Rechtsschutz von Datenbanken, 1999, 58 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
- 9 –
- Krähn, J., Der Rechtsschutz von elektronischen Datenbanken, unter besonderer Berücksichtigung des sui-generis‑Rechts, 2001, s. 7.
- 10 –
- Leistner, M., ”The Legal Protection of Telephone Directories Relating to the New Database Maker’s Right”, International Review of Industrial Property and Copyright Law, 2000, s. 950 ja erityisesti s. 956.
- 11 –
- Chalton, S., ”The Copyright and Rights in Databases Regulations 1997: Some Outstanding Issues on Implementation of the Database
Directive”, E.I.P.R., 1998, s. 178 ja erityisesti s. 179.
- 12 –
- Leistner, M., Der Rechtsschutz von Datenbanken im deutschen und europäischen Recht, 2000, s. 53–54.
- 13 –
- Näin S. von Lewinski teoksessa Walter, M. M. (toim.), Europäisches Urheberrecht, 2001, tietokantadirektiivin 1 artiklaa koskeva 20 kohta.
- 14 –
- Speyart, H. M. H., ”De databank-richtlijn en haar gevolgen voor Nederland”, Informatierecht – AMI, 1996, s. 151 ja erityisesti s. 155.
- 15 –
- Ks. von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 1 artiklaa koskeva 6 kohta.
- 16 –
- Grützmacher, M., Urheber-, Leistungs- und Sui-generis‑Schutz von Datenbanken, 1999, s. 329; Koumantos, G., ”Les bases de données dans la directive communautaire”, Revue internationale du droit d’auteur, 1997, s. 79 ja erityisesti s. 117. Eräät sitä vastoin pitävät investointia suojan kohteena (näin von Lewinski edellä alaviitteessä 13
mainitussa teoksessa, 7 artiklaa koskeva 3 kohta, ja Grützmacherin teoksen sivulla 329 olevassa alaviitteessä 14 mainittu
kirjallisuus).
- 17 –
- Neuvoston 10.7.1995 vahvistama yhteinen kanta (EY) N:o 20/95, 14 kohta.
- 18 –
- Ks. von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 7 artiklaa koskeva 9 kohta.
- 19 –
- Edellä alaviitteessä 16 mainittu Koumantosin artikkeli, s. 119.
- 20 –
- Ks. von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 7 artiklaa koskeva 11 kohta.
- 21 –
- Edellä alaviitteessä 9 mainittu Krähnin teos, s. 138 ja 139 ja edellä alaviitteessä 10 mainittu Leistnerin artikkeli, s. 958.
- 22 –
- Karnell, G. W. G., ”The European Sui Generis Protection of Data Bases”, Journal of the Copyright Society of the U.S.A., 2002, s. 994.
- 23 –
- Van Manen, J., ”Substantial investments”, Allied and in friendship: for Teartse Schaper, 2002, s. 123 ja erityisesti s. 125.
- 24 –
- Tältä osin ks. lähemmin Hugenholtz, P. B., ”De spin-off theorie uitgesponnen”, AMI –Tijdschrift voor auteurs-, media- & informatierecht, 2002, s. 161 ja sitä seuraavat sivut.
- 25 –
- Guglielmetti, G., ”La tutela delle banche dati con diritto sui generis nella direttiva 96/9/CE”, Contratto e impresa. Europa, 1997, s. 177 ja erityisesti s. 184.
- 26 –
- Calame, A. E., Der rechtliche Schutz von Datenbanken unter besonderer Berücksichtigung des Rechts der Europäischen Gemeinschaften, 2002, s. 115, alaviite 554.
- 27 –
- Edellä alaviitteessä 16 mainittu Grützmacherin teos, s. 330 ja 331 ja edellä alaviitteessä 12 mainittu Leistnerin teos, s. 152.
- 28 –
- Edellä alaviitteessä 12 mainittu Leistnerin teos, s. 152.
- 29 –
- Edellä alaviitteessä 25 mainittu Guglielmettin artikkeli, s. 184 ja edellä alaviitteessä 22 mainittu Karnellin artikkeli,
s. 993.
- 30 –
- Esiin tuotujen näkökantojen osalta ks. edellä alaviitteessä 24 mainittu Hugenholtzin artikkeli, s. 161 ja erityisesti s. 164,
alaviite 19.
- 31 –
- Ks. von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 7 artiklaa koskeva 5 kohta.
- 32 –
- Edellä alaviitteessä 26 mainittu Calamen teos, s. 116.
- 33 –
- Edellä alaviitteessä 17 mainittu yhteinen kanta (EY) N:o 20/95, 14 kohta.
- 34 –
- Edellä alaviitteessä 8 mainittu Gasterin teos, 492 kohta.
- 35 –
- Hornung, O., Die EU-Datenbank-Richtlinie und ihre Umsetzung in das deutsche Recht, 1998, s. 116 ja 117; edellä alaviitteessä 12 mainittu Leistnerin teos, s. 180 ja von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa
teoksessa, 7 artiklaa koskeva 16 kohta.
- 36 –
- Edellä alaviitteessä 17 mainittu yhteinen kanta (EY) N:o 20/95, 14 kohta.
- 37 –
- Useiden joukosta ks. von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 7 artiklaa koskeva 15 kohta.
- 38 –
- Edellä alaviitteessä 16 mainittu Grützmacherin teos, s. 340.
- 39 –
- Edellä alaviitteessä 8 mainittu Gasterin teos, 495 kohta; edellä alaviitteessä 16 mainittu Grützmacherin teos, s. 340 ja von Lewinski
edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 7 artiklaa koskeva 15 kohta.
- 40 –
- Edellä alaviitteessä 9 mainittu Krähnin teos, s. 162.
- 41 –
- Vrt. edellä alaviitteessä 25 mainittu Guglielmettin artikkeli, s. 186; edellä alaviitteessä 9 mainittu Krähnin teos, s. 161
ja edellä alaviitteessä 12 mainittu Leistnerin teos, s. 172.
- 42 –
- Erään käsityksen mukaan tältä osin riittää abstrakti vahingoittamistaipumus, ks. edellä alaviitteessä 12 mainittu Leistnerin
teos, s. 173; vrt. Speyart, H. M. H., ”De databank-richtlijn en haar gevolgen voor Nederland”, Informatierecht – AMI, 1996, s. 171 ja erityisesti s. 174.
- 43 –
- Doutrelepont, C., ”Le nouveau droit exclusif du producteur de bases de données consacré par la directive européenne 96/6/CE
du 11 mars 1996: un droit sur l’information?”, Mélanges en hommage à Michel Waelbroeck, 1999, s. 903 ja erityisesti s. 913.
- 44 –
- Edellä alaviitteessä 43 mainittu Doutrelepontin artikkeli, s. 913; edellä alaviitteessä 8 mainittu Gasterin teos, 496 kohta;
edellä alaviitteessä 12 mainittu Leistnerin teos, s. 171 ja von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 7 artiklaa
koskeva 15 kohta.
- 45 –
- Näin kuitenkin edellä alaviitteessä 22 mainittu Karnellin artikkeli, s. 1000 ja edellä alaviitteessä 9 mainittu Krähnin teos,
s. 163.
- 46 –
- Ks. esim. 8, 41, 42, 45 ja 46 perustelukappale [viimeksi mainitun perustelukappaleen suomenkielisessä versiossa ei ole luvaton-sanaa].
- 47 –
- Ks. edellä alaviitteessä 16 mainittu Koumantosin artikkeli, s. 121.
- 48 –
- Ks. von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 7 artiklaa koskeva 19 kohta.
- 49 –
- Edellä alaviitteessä 8 mainittu Gasterin teos, 512 kohta.
- 50 –
- Ks. von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 7 artiklaa koskeva 27 kohta.
- 51 –
- Ks. von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 7 artiklaa koskeva 31 kohta.
- 52 –
- Edellä alaviitteessä 16 mainittu Grützmacherin teos, s. 336.
- 53 –
- Ks. von Lewinski edellä alaviitteessä 13 mainitussa teoksessa, 7 artiklaa koskeva 38 kohta.
