61999C0476

I Johdanto

1. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin Centrale Raad van Beroep kysyy 8.12.1999 päivätyssä ennakkoratkaisupyynnössä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 16.12.1999, onko työnantajan perustama järjestely, jossa työnantajan tukea saavat lasten hoitopaikat on varattu naispuolisten työntekijöiden lapsille ellei miespuolisen työntekijän osalta ole kyseessä hätätapaus, yhteensopiva miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa annetun direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 1 ja 4 kohdan kanssa. Direktiivin 2 artiklan 4 kohdassa säädetään naisia tukevista toimenpiteistä vielä olemassa olevan eriarvoisuuden poistamiseksi poikkeuksena 2 artiklan 1 kohdassa vahvistettuun tasa-arvoisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteeseen. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pitää lähtökohtanaan, että lasten hoitopaikkojen tarjoaminen on mainitussa direktiivissä tarkoitettu erityinen työsuhteen ehto.

2. Lisäksi on pohdittava, eivätkö hoitopaikat ole osa EY:n perustamissopimuksen 119 artiklassa tarkoitettua palkkaa - 119 artikla oli voimassa esillä olevassa asiassa kyseessä olevana ajankohtana ja siitä on muutettuna tullut EY 141 artikla -, sillä tämän artiklan mukaan miehille ja naisille on maksettava samaa palkkaa. Koska mahdollisuus säilyttää tai toteuttaa aliedustettua sukupuolta koskevia erityisetuja otettiin käyttöön myös palkkauksen osalta - ainakin muodollisesti - vasta 1.5.1999 tehdyn Amsterdamin sopimuksen EY 141 artiklan 4 kohdan määräyksellä, onkin kiinnostavaa kysyä, olivatko tällaiset edut kenties mahdollisia jo ennen EY 141 artiklan 4 kohdan voimaantuloa, mahdollisesti sosiaalipolitiikasta tehdyn pöytäkirjan liitteenä olevan sopimuksen 6 artiklan 3 kohdan nojalla.

II Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

3. Pääasian kantaja ja valittaja, H. Lommers (jäljempänä kantaja) on Alankomaiden maatalous-, ympäristö- ja kalatalousministeriön (jäljempänä ministeriö) palveluksessa. Jo 5.12.1995 hän pyysi varaamaan päivähoitopaikan pojalleen, joka syntyi 5.7.1996. Pyyntö hylättiin 20.12.1995 sillä perusteella, että maatalous-, ympäristö- ja kalatalousministeriön päiväkotipaikan varaaminen miespuolisten virkamiesten lapsille on mahdollista vain hätätapauksessa. Kantajan tapauksessa ei ollut kyse hätätapauksesta. Kantaja valitti tästä päätöksestä 28.12.1995. Tästä huolimatta hän pyysi samana päivänä Commissie gelijke behandelingin (jäljempänä tasa-arvolautakunta) lausuntoa asiasta. Ministeriön Adviescommissie personele aangelegenheden (jäljempänä henkilöstökomitea) lykkäsi valituksen käsittelyä, kunnes tasa-arvolautakunta antaisi lausuntonsa, joka ei sinänsä ole sitova.

4. Kantaja valitti 5.4.1996 siitä, ettei päätöstä hänen valituksestaan tehty ajoissa. Tasa-arvolautakunta antoi 25.6.1996 lausunnon, jonka mukaan ministeriö ei ollut tehnyt kantajan suhteen tämän sukupuolen perusteella sellaista eroa, joka olisi ristiriidassa tasa-arvolain (2.3.1994 annettu Allgemene Wet Gelijke Behandeling) 1 a §:n 1 momentin ja 5 §:n kanssa. Ministeriö totesi 11.9.1996 tekemässään päätöksessä kantajan valituksen perusteettomaksi. Se noudatti näin ollen henkilöstökomitean kantaa, joka puolestaan oli tasa-arvolautakunnan lausunnon mukainen.

5. Arrondissementsrechtbank te s'Gravenhage teki 8.10.1996 antamassaan tuomiossa päätöksen kantajan tekemästä valituksesta. Se totesi valituksen perusteettomaksi siltä osin kuin se oli suunnattu 11.9.1996 tehtyä päätöstä vastaan. Kantaja valitti tästä tuomiosta 13.11.1996 ennakkoratkaisupyynnön esittäneeseen tuomioistuimeen.

6. Ministeriö on tarjonnut tai tukenut lasten päivähoitopaikkoja vuodesta 1989 lähtien 15.11.1993 päivätyn ja sisäasiainministeriön vahvistamaa lasten päivähoito-ohjelmaa koskevan hallinnollisen yleisohjeen nojalla. Hoitopaikkojen tarjoaminen tapahtuu siten, että ministeriö vuokraa kunnallisia hoitopaikkoja, mutta niiden virkamiesten lapsille, joilla on toimipaikka Haagissa, on oma päiväkoti. Ministeriön eri yksiköille (osastoille tai palveluyksiköille) osoitetaan tietty määrä hoitopaikkoja, joiden lukumäärä riippuu naispuolisten työntekijöiden määrästä. Paikkoja on yksi noin 20 naispuolista työntekijää kohden. Vuonna 1995 paikkoja oli 128. Ministeriössä pidetään jonotuslistaa lasten hoitopaikoista.

7. Nämä lukumäärältään rajoitetut hoitopaikat jaetaan tavallisesti sen periaatteen mukaisesti, että lastenhoitopalvelut ovat ainoastaan ministeriön naispuolisten työntekijöiden käytössä, ellei kyseessä ole hätätapaus. Tällaisena hätätapauksena pidetään esimerkiksi tilannetta, jossa isä on yksinhuoltaja. Jos lapselle myönnetään hoitopaikka, vanhempien on suoritettava siitä ministeriölle maksu, joka pidätetään työntekijän palkasta tämän suostumuksella.

8. Oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä ministeriö myönsi tasa-arvolautakunnalle, että päivähoitojärjestelyssä tehtiin ero hakijan sukupuolen perusteella. Tällä tavoiteltiin tarkoituksellisesti naisten asemaan liittyvien eriarvoisuustekijöiden poistamista. Naiset ovat ministeriössä jääneet miehistä jälkeen, olipa kyse lukumäärästä tai heidän sijoittumisestaan virkahierarkian eri tasoille. Naisia oli 31.12.1994 noin 11 251 työntekijästä 2 792. Lisäksi naiset ovat aliedustettuja hierarkian ylemmillä tasoilla. Ministeriön mukaan päivähoitomahdollisuuden luomisella voidaan edesauttaa tällaisen tosiasiallisen eriarvoisuuden poistamista.

9. Valituksensa perusteluna kantaja esitti ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle, että ministeriö ei ole osoittanut, että sen palvelukseen olisi jäänyt päivähoitojärjestelyn vuoksi tosiasiallisesti enemmän naisia. Useimmissa muissa Alankomaiden ministeriöissä miehet voivat kantajan mukaan hyötyä päivähoitopalveluista samalla tavoin kuin naiset. Käytettävissä olevien varojen määrä ei voi olla peruste sille, että miehet suljetaan järjestelyn ulkopuolelle. Lommers viittasi lasten huollosta annetun neuvoston suosituksen 6 artiklaan. Lisäksi hän viittasi direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohtaan, jonka soveltamisalaan riidanalainen toimintatapa ei hänen mukaansa kuulu.

10. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyykin, onko se, että ministeriö kieltäytyy myöntämästä päivähoitopaikkaa, yhteensopiva direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 1 ja 4 kohdan kanssa. Tuomioistuin pitää lähtökohtanaan, että on kiistatonta, että kyseessä olevaa järjestelyä on pidettävä erityisenä työsuhteen ehtona. Tuomioistuin erittelee naisiin kohdistuvia positiivisia toimenpiteitä koskevia yhteisön oikeussääntöjä sekä lainsäädännössä että tästä aiheesta tähän mennessä kerääntyneessä oikeuskäytännössä. Se esittää esimerkiksi kysymyksen direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 1 ja 4 kohdan suhteesta EY 141 artiklan 4 kohtaan. Edelleen se viittaa muun muassa julkisasiamies Jacobsin asiassa Marschall esittämään ratkaisuehdotukseen, jossa Jacobs katsoo, "että nimenomaisesti toista sukupuolta koskeva toimenpide ei ole oikeassa suhteessa päämäärään pyrittäessä poistamaan naisten käytännössä kohtaama eriarvoisuus ja edistämään yhtäläisiä mahdollisuuksia, jos samaan lopputulokseen voidaan päästä sukupuolineutraalilla säännöksellä". Jacobs esittää lisäksi alaviitteessä, että sitä, että päivähoitoa koskevista toimenpiteistä saatavat edut rajoitetaan naisiin, voidaan pitää jopa sen päämäärän vastaisena, että miehiä ja naisia kohdellaan tasa-arvoisina osallistujina työelämään, koska sillä vahvistetaan olettamusta, että ensi sijassa naisten pitäisi vastata lastenhoidosta. Myös alankomaisessa kirjallisuudessa on kannatettu ratkaisua, jonka mukaan lastenhoitojärjestelyjen kaltaiset toimenpiteet eivät kuulu direktiivin 2 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan, jos järjestely voitaisiin toteuttaa myös sukupuolineutraalisti sukupuolirooleja vahvistavan vaikutuksen välttämiseksi. Lopuksi todettakoon vielä, että kun ministeriön miespuoliset työntekijät suljetaan järjestelyn ulkopuolelle, myös näiden työssä käyvät puolisot joutuvat epäedulliseen asemaan, jos heidän työnantajansa eivät tarjoa päivähoitopaikkoja.

11. Kansallinen tuomioistuin on esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

Onko miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa 9 päivänä helmikuuta 1976 annetun neuvoston direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdan kanssa ristiriidassa sellainen työnantajan järjestely, jonka perusteella tukea saavat lasten hoitopaikat ovat vain naispuolisten työntekijöiden käytettävissä ellei miespuolisen työntekijän osalta kyse ole työnantajan arvion mukaan hätätapauksesta?

12. Yhteisöjen tuomioistuimessa vireillä olevaan oikeudenkäyntiin ovat osallistuneet Alankomaiden hallitus ja komissio. Asiassa on pidetty suullinen käsittely. Yhteisöjen tuomioistuin on esittänyt Alankomaiden hallitukselle lasten hoitopaikkojen rahoitusmuotoja koskevan kysymyksen, johon oli vastattava kirjallisesti. Lisäksi tuomioistuin on pyytänyt asianosaisilta suullisessa käsittelyssä lausuntoa lasten hoitopaikkojen tarjoamisen mahdollisesta palkanluonteisuudesta.

III Asiaa koskevat oikeussäännöt

A Yhteisön oikeus

1. EY:n perustamissopimuksen määräykset

13. EY:n perustamissopimuksen 119 artiklassa (josta on muutettuna tullut EY 141 artikla) määrättiin, sellaisena kuin se on voimassa tosiseikkojen tapahtumahetkellä, seuraavaa:

"Jokainen jäsenvaltio huolehtii ensimmäisen vaiheen aikana miesten ja naisten samapalkkaisuuden periaatteen soveltamisesta ja pitää sen voimassa sen jälkeen.

Tätä artiklaa sovellettaessa palkalla tarkoitetaan tavallista perus- tai vähimmäispalkkaa ja muuta korvausta, jonka työntekijä suoraan tai välillisesti saa työnantajaltaan työstä tai tehtävästä rahana tai luontoisetuna.

- - "

14. Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan 1.5.1999 EY 141 artiklan 1 kohdassa ja tällä sopimuksella siihen lisätyssä 4 kohdassa määrätään seuraavaa:

"1. Jokainen jäsenvaltio huolehtii sen periaatteen noudattamisesta, jonka mukaan miehille ja naisille maksetaan samasta tai samanarvoisesta työstä sama palkka.

- -

4. Jotta miesten ja naisten välinen täysi tosiasiallinen tasa-arvo toteutuisi työelämässä, tasa-arvoisen kohtelun periaate ei estä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta sellaisia erityisetuja tarjoavia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on helpottaa aliedustettuna olevan sukupuolen ammatillisen toiminnan harjoittamista taikka ehkäistä tai hyvittää ammattiuraan liittyviä haittoja."

2. EY 141 artiklaa koskeva julistus N:o 28

15. EY 141 artiklan (ent. 119 artikla) 4 kohtaa koskevassa Amsterdamin sopimukseen liitetyssä julistuksessa N:o 28 todetaan seuraavaa:

"Toteuttaessaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 141 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä jäsenvaltioiden olisi ensisijaisesti pyrittävä parantamaan naisten asemaa työelämässä."

3. Sosiaalipolitiikasta tehtyyn pöytäkirjaan N:o 14 liitetty sopimus

16. EY 141 artiklan 4 kohta perustuu sisällöltään sosiaalipolitiikasta tehtyyn pöytäkirjaan N:o 14 liitetyn, 1.11.1993 tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohtaan, jossa määrätään seuraavaa:

"3. Tämä artikla ei estä jäsenvaltiota pitämästä voimassa tai toteuttamasta sellaisia erityisetuja tarjoavia toimenpiteitä joiden tarkoituksena on helpottaa naisten ammatillisen toiminnan harjoittamista taikka estää tai hyvittää heidän ammattiuraansa liittyviä haittoja."

4. Direktiivi 76/207/ETY

17. Direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 1 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

"1. Tasa-arvoisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan jäljempänä, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä välittömästi tai välillisesti etenkään siviilisäädyn tai perheaseman perusteella.

- -

4. Tämä direktiivi ei estä toteuttamasta miesten ja naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia edistäviä toimenpiteitä erityisesti poistamalla eriarvoisuutta, joka vaikuttaa naisten mahdollisuuksiin 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa kysymyksissä."

(Direktiivissä mainitut kysymykset ovat:

- mahdollisuus työhön ja uralla etenemiseen

- mahdollisuus ammatilliseen koulutukseen

- työolot

- sosiaaliturva.)

5. Naisia koskevien positiivisten toimenpiteiden edistämisestä annettu neuvoston suositus 84/635/ETY

18. Neuvosto viittasi nimenomaisesti direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohtaan suositellessaan jäsenvaltioille, että ne

"1. säätävät positiivisista toimista, joiden tarkoituksena on poistaa tosiasiallista eriarvoisuutta, jota naiset kohtaavat työelämässä, ja jotka edistävät tasapainoista sukupuolijakaumaa, sekä tarkoituksenmukaisista yleisistä ja erityisistä toimenpiteistä kansallisessa politiikassa ja käytännössä työmarkkinaosapuolten toimivaltaa täysin noudattaen, jotta

a) poistetaan tai tasoitetaan niitä haitallisia vaikutuksia, joita työssäkäyville tai työtä etsiville naisille aiheutuu yhteiskunnassa vallitsevista asenteista, käytännöstä ja rakenteista, jotka perustuvat perinteiseen käsitykseen naisten ja miesten tehtäväjaosta yhteiskunnassa;

b) - - "

6. Lastenhuollosta annettu neuvoston suositus 92/241/ETY

19. Suosituksen 6 artiklassa todetaan seuraavaa:

"Jäsenvaltioille suositellaan lasten hoitoon ja kasvatukseen liittyvien velvollisuuksien osalta, että ne tukisivat ja edistäisivät yksilön itsemääräämisoikeutta kunnioittaen miesten enenevää osallistumista näiden velvollisuuksien hoitamiseen, jotta vanhemmuuteen liittyvät velvollisuudet jakautuisivat tasaisesti miesten ja naisten kesken ja jotta naisten mahdollisuudet osallistua työelämään paranisivat."

B Kansallinen lainsäädäntö

20. Ministeriössä sovellettiin tosiseikkojen tapahtumahetkellä päivähoitopaikkojen myöntämisessä - sen 15.11.1993 päivätyn hallinnollisen yleisohjeen perusteella, jolla pantiin täytäntöön sisäasiainministeriön laatima lastenhoito-ohjelma - seuraavaa järjestelyä:

"Päivähoitopaikat ovat lähtökohtaisesti vain maatalous-, ympäristö- ja kalatalousministeriön naispuolisten työntekijöiden käytössä, ellei kyseessä ole hätätapaus, jolloin johtaja voi päättää toisin."

IV Asianosaisten lausumat

1. Alankomaiden hallitus

21. Alankomaiden hallitus esittää, että päivähoitojärjestelyn tavoitteena on ehkäistä naispuolisten työntekijöiden jäämistä pois työelämästä ja tukea heidän etenemistään virkahierarkiassa. Kun järjestelystä päätettiin, naiset olivat ministeriössä aliedustettuina niin määrällisesti (n. 25 prosenttia) kuin virkahierarkian ylempien tasojen tehtävissä (n. 14 prosenttia tasolla 10 ja sitä korkeammalla). Ministeriö päätti varata tukea saavat lasten hoitopaikat naisille, koska paikkoja oli käytettävissä rajallisesti. Jos nais- ja miespuolisten työntekijöiden välillä ei olisi tehty mitään eroa tuettujen päivähoitopaikkojen myöntämisessä, ei olisi edistetty naispuolisten työntekijöiden edustusta ministeriössä. Ministeriön pyrkimyksiä lisätä naisten osuutta henkilökunnasta olisi siten hidastettu huomattavasti. Lasten päivähoitojärjestelyistä annettujen tasa-arvolautakunnan lausuntojen mukaan yleisesti tunnettu tosiseikka on, että naiset luopuvat työnteosta tai sen jatkamisesta helpommin kuin miehet silloin, kun on kyse lastenhoidon järjestämisestä.

22. Pohtiessaan vastausta ennakkoratkaisukysymykseen Alankomaiden hallitus viittaa ensiksi siihen, että yksityiset voivat vedota direktiiviin valtiota vastaan riippumatta siitä, toimiiko valtio työnantajana vai viranomaisena. Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdan tarkoin rajattuna tavoitteena on sallia sellaiset syrjiviltä näyttävät toimenpiteet, joilla pyritään tehokkaasti poistamaan tai vähentämään yhteiskunnassa mahdollisesti vallitsevaa eriarvoisuutta.

23. Säännöksessä sallitaan sellaiset erityisesti naisia suosivat kansalliset toimenpiteet, joiden tavoitteena on parantaa naisten mahdollisuuksia kilpailla työmarkkinoilla ja edetä urallaan yhtäläisin mahdollisuuksin.

24. Esillä olevassa tapauksessa riidanalainen toimenpide koskee Alankomaiden hallituksen mukaan työsuhteen ehtoja ja liittyy erityisesti lastenhoitoon. Sitä on siten pidettävä direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuna toimenpiteenä, koska se on syrjivältä näyttävä toimenpide, jolla pyritään tehokkaasti poistamaan tai vähentämään yhteiskunnassa mahdollisesti vallitsevaa eriarvoisuutta.

25. Julkisasiamies Tesauro on asiassa Kalanke antamassaan ratkaisuehdotuksessa katsonut, että päivähoitoa koskevia järjestelyjä voitaisiin pitää direktiivin 2 artiklan 4 kohdan mukaisina toimenpiteinä. Alankomaiden hallitus rinnastaa tämän myös asiassa Badeck annettuun tuomioon siltä osin kuin mainitussa asiassa riidanalainen kiintiöjärjestely liittyi jatkokoulutustoimenpiteisiin. Nyt kyseessä oleva järjestely on Alankomaiden hallituksen mukaan myös tietyllä tavoin joustava, koska kohtuuttomassa tilanteessa voidaan soveltaa miehiä suojaavaa poikkeuslauseketta.

26. Yhteisöjen tuomioistuimen kysymykseen, joka koski sen maksun laskentatapaa, joka naispuolisen virkamiehen on suoritettava vastaanotetusta päivähoitopaikasta, Alankomaiden hallitus vastasi seuraavasti:

Vanhempien suorittaman maksun suuruus riippuu perheen tulojen suuruudesta. Mitä suuremmat ovat perheen kuukausittaiset nettotulot, sitä suurempi on myös kuukausimaksu. Havainnollistaakseen asiaa Alankomaiden hallitus esitti maksutaulukon. Järjestelystä ilmenee, että vanhempien suorittama maksu vahvistetaan periaatteessa enimmäismääräiseksi, jos asianosainen ei esitä näyttöä siitä, että alempaa maksua on sovellettava. Kyseisessä määräyksessä todetaankin, että jos nainen on osa-aikatyössä, hoidolle on varattava se aika päivästä, jolloin hän työskentelee. Maksu suoritetaan tällöin päivähoitopaikan käytön mukaan. Vuodesta 2001 lähtien nettotuloihin perustuvasta laskentatavasta on luovuttu, ja se on korvattu perheen verotettavaan tuloon perustuvalla laskentatavalla.

27. Tuomioistuimen kysymykseen, joka koski virkamiehen osuutta tukea saavan päivähoitopaikan kustannuksista, Alankomaiden hallitus vastaa, että osuus vaihtelee 30:n ja 50 prosentin välillä. Vanhempien suorittama maksu käytetään kokonaan päivähoitopaikan rahoittamiseen. Maksun suuruus riippuu kuitenkin konkreettisesta tilanteesta. Ratkaisevia tekijöitä ovat tulot, lasten määrä ja päivähoitopaikan hinta. Toisesta lapsesta alkaen rahoitusosuus on suurempi.

28. Suullisessa käsittelyssä Alankomaiden hallituksen edustaja otti kantaa tuomioistuimen esittämään kysymykseen toimenpiteen mahdollisesta palkanluonteisuudesta todeten, että Alankomaiden hallitus pitää lähtökohtanaan, että kyse ei ole palkasta, vaan täydentävästä työsuhteen ehdosta. Työsuhteen ehtojen käsite on Alankomaiden hallituksen mukaan laajempi kuin palkan käsite. Palkka on sidottu suoraan työntekijän työsuoritukseen, mikä ei päde työsuhteen ehtoihin. Työsuhteen ehtoja ovat edut, jotka ovat riippuvaisia työsuhteesta, mutta jotka voidaan erottaa työsuorituksesta, kuten jatkokoulutusmahdollisuudet tai infrastruktuurin, kuten urheilu- tai kuntoilutilojen, tarjoaminen.

29. Lasten hoitopaikkojen tarjoamista ei Alankomaiden hallituksen mukaan voida pitää palkkana myöskään sen vuoksi, että vanhempien suorittama maksu lasketaan aina samojen sääntöjen mukaan, kun taas tukiosuus vaihtelee.

30. Lisäksi Alankomaiden hallituksen edustaja totesi, ettei lasten hoitopaikan tarjoamista voida edellyttää, vaan kyse on ainoastaan työnantajan työntekijöiden käyttöön tarjoamasta mahdollisuudesta. Vaikka sitä pidettäisiinkin palkkana, järjestely kuuluisi silti sosiaalipolitiikasta tehtyyn pöytäkirjaan liitetyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdan piiriin.

31. Alankomaiden hallituksen edustaja selvitti, miksi kyse on Alankomaiden hallituksen mukaan direktiivin 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetusta toimenpiteestä. Monille naisille palkkatyön ja lapsen hoidon yhdistäminen on ongelmallista. Toimenpide on myös oikeassa suhteessa tavoitteeseensa, koska päivähoitopaikkoja ei ole tarpeeksi ja miesten ja naisten yhtäläinen mahdollisuus saada paikkoja olisi aiheuttanut naisille selvää haittaa. Myös kustannuksilla on merkitystä, koska päivähoitopaikat ovat kalliita ja voivat viedä vaatimattomasta palkasta kohtuuttoman suuren osan. Toimenpiteen käyttöönoton ja vuoden 1999 välisenä aikana naisten osuus ministeriön henkilöstöstä on noussut neljä prosenttia, mihin ovat kuitenkin voineet vaikuttaa muutkin tekijät, minkä vuoksi syy- ja seuraussuhteen olemassaoloa on vaikea todeta.

32. Alankomaiden hallituksen edustaja viittasi lopuksi siihen, että riidanalaisesta järjestelystä on luovuttu vuonna 2000, koska nykyisin on käytettävissä selvästi enemmän päivähoitopaikkoja.

33. Alankomaiden hallitus ehdottaa, että ennakkoratkaisukysymykseen vastattaisiin seuraavasti:

Direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 1 ja 4 kohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole ristiriidassa työnantajana toimivan viranomaisen sellaisen järjestelyn kanssa, jonka perusteella tukea saavat lasten hoitopaikat on varattu naispuolisille työntekijöille ja miespuolisilla työntekijöillä on mahdollisuus käyttää niitä hyväkseen vain silloin, kun kyse on työnantajan mukaan hätätapauksesta, mikäli

- kyseessä on syrjivältä näyttävä järjestely, jolla pyritään poistamaan tai vähentämään yhteiskunnassa mahdollisesti vallitsevaa eriarvoisuutta ja

- järjestely on jossain määrin joustava ja sillä pyritään ainoastaan edistämään naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia sulkematta pois miesten mahdollisuuksia hyötyä näistä palveluista.

2. Komissio

34. Komissio katsoo, että riidanalaisessa järjestelyssä syyllistytään sukupuoleen perustuvaan välittömään syrjintään. Sen mukaan asiassa on ainoastaan selvitettävä se, voidaanko syrjintää pitää direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuna positiivisena toimenpiteenä. Työnantajan tukemissa lasten hoitopaikoissa on yksiselitteisesti kyse direktiivin 76/207/ETY 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista työsuhteen ehdoista. Etu on sidottu työsuhteeseen. Järjestelyssä määrätään nimenomaisesti, että paikat on varattu maatalous-, ympäristö- ja kalatalousministeriön työntekijöille. Työnantaja rahoittaa lasten hoitopaikat sekä silloin, kun niitä tarjotaan työnantajan omassa päiväkodissa, niin kuin Haagissa, että silloin, kun paikat on sijoitettu kunnallisiin päiväkoteihin. Vanhempien suorittama maksu pidätetään palkasta, ja sen suuruus riippuu tulojen suuruudesta.

35. Komissio katsoo, että kysymys siitä, soveltuvatko positiiviset toimenpiteet yhteen lastenhuoltoa koskevan yhteisön oikeuden kanssa, on ratkaistu jo 25.10.1988 asiassa 312/86 annetussa tuomiossa. Komission mukaan yhteisöjen tuomioistuin on tässä tuomiossa implisiittisesti hylännyt Ranskan hallituksen väitteen, jonka mukaan tässä asiassa riidanalaisissa määräyksissä ja säännöksissä oli pyritty ottamaan huomioon useimmissa ranskalaisissa kotitalouksissa vallitseva tosiasiallinen tilanne. Juuri tämän tosiasiallista eriarvoisuutta koskevan perustelun ministeriö on komission mukaan ottanut esiin puolustaakseen järjestelyä.

36. Komission mukaan yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi ottanut kantaa positiivisiin toimenpiteisiin asioissa Kalanke ja Marschall annetuissa tuomioissa. Tässä yhteydessä tuomioistuin on vedonnut suositukseen 84/635/ETY ja todennut, että tietyt naisen asemaa ja kykyjä työelämässä koskevat ennakkoasenteet ja stereotyyppiset käsitykset ovat syynä siihen, että miespuoliset hakijat ylennetään naispuolisia hakijoita useammin. Positiivisella toimenpiteellä pitäisi tasoittaa niitä haitallisia vaikutuksia, joita naispuolisille hakijoille aiheutuu näistä asenteista ja käytännöistä, ja siten vähentää yhteiskunnassa mahdollisesti vallitsevaa eriarvoisuutta. Riidanalainen järjestely ei kuitenkaan millään tavoin vaikuta näitä stereotyyppisiä naisia koskevia ennakkoasenteita tasoittavasti. Se voi päinvastoin vahvistaa perinteisiä äiteihin kohdistuvia asenteita. Näin ollen se on ristiriidassa niiden perusteiden kanssa, jotka oikeuttavat yhteisön oikeudessa positiiviset toimenpiteet.

37. Komission mukaan tämä kanta on vahvistettu oikeuskäytännössä. Asiassa Kalanke annetun tuomion mukaan naisten mahdollisuuksia edistävällä toimenpiteellä ei pidä antaa naisille poikkeuksetonta ja ehdotonta etusijaa. Pitäisi päinvastoin taata, että jokaisessa yksittäistapauksessa otetaan huomioon miespuolisen hakijan henkilöön liittyvät arviointiperusteet. Tällöin on kyse asiassa Marschall annetussa tuomiossa tarkoitetusta "poikkeuslausekkeesta". Komissio katsoo tällä perusteella, että kyseessä oleva järjestely on suhteeton.

38. Komissio tarkisti kirjallisissa huomautuksissaan esittämäänsä kantaa sen jälkeen, kun yhteisöjen tuomioistuin oli esittänyt kysymyksen järjestelyn mahdollisesta palkanluonteisuudesta. Koska ministeriö tuki lasten hoitopaikkoja kustantamalla niistä vähintään 50 prosenttia, komission mukaan kyse on työnantajan työntekijöilleen myöntämästä luontoisedusta.

39. Komissio ehdottaakin, että ennakkoratkaisukysymykseen vastattaisiin seuraavasti:

Direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdan kanssa ristiriidassa on sellainen työnantajan järjestely, jonka perusteella taloudellista tukea saavat lasten hoitopaikat on varattu naispuolisille työntekijöille, kun taas miespuoliset työntekijät voivat saada ne käyttöönsä vain työnantajan toteamassa hätätapauksessa.

V Asian arviointi

40. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy nimenomaisesti ja ainoastaan, miten on tulkittava direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 1 ja 4 kohtaa, koska se lähtee siitä, että riidanalaisessa järjestelyssä on kyse työsuhteen ehdoista. Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan onkin ennakkoratkaisupyynnön esittävän tuomioistuimen asia arvioida ennakkoratkaisukysymyksen tarpeellisuus. Siitä riippumatta on kuitenkin selvitettävä, onko järjestelyssä kyse EY:n perustamissopimuksen 119 artiklassa - 119 artikla oli voimassa esillä olevassa asiassa kyseessä olevana ajankohtana, ja siitä on nyt muutettuna tullut EY 141 artikla - tarkoitetusta palkasta.

41. Yhteisöjen tuomioistuin on siksi kirjallisesti kehottanut asianosaisia ottamaan kantaa järjestelyn mahdolliseen palkanluonteisuuteen suullisessa käsittelyssä ja pyytänyt kiinnittämään huomiota erityisesti Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-297/94, Vanderhaeghen, 29.1.1997 antamaan tuomioon. Edellä mainitussa asiassa oli kyse Luxemburgissa toimineen Euroopan yhteisöjen komission naispuolisen virkamiehen valituksesta, joka koski komission henkilöstön yhdenvertaista kohtelua Brysseliin sijoitettuihin virkamiehiin nähden sen maksun yhteydessä, jonka vanhemmat maksavat yhteisön toimielinten päivähoitopalveluista. Vanhemmilta vaadittiin Luxemburgissa olennaisesti suurempaa maksua kuin Brysselissä toimivalta henkilöstöltä tulojen ollessa yhtä suuret.

42. Kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä arvioitaessa - komissio väitti, ettei toimi ollut kantajalle vastainen - oli kyse siitä, mihin Euroopan yhteisöjen virkamiesten henkilöstösäännöissä mainittuun luokkaan "esillä oleva sosiaalipalvelu" pitäisi sijoittaa. Tämän ongelman ratkaisemiseksi ensimmäisen asteen tuomioistuin vetosi ensin EY:n perustamissopimuksen 119 artiklan laajaan palkan käsitteeseen todeten lisäksi, että määritelmä on ilmaus "yleisestä periaatteesta", joka "on otettava huomioon myös silloin, kun on kyse kaikkien työntekijöiden oikeuksien laajuuden määrittelemisestä". Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan palkan käsitettä on siksi tulkittava laajasti. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi toteen näytetyksi, että esillä oleva sosiaalietuus "on rinnastettavissa palkan käsitteeseen kuuluvaan luontoisetuun".

43. Kanteen perusteita tutkittaessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin piti tätä perustetta lähtökohtanaan ja totesi sitten, että komission päätöksessä, joka koski vanhemmilta perittäviä maksuja koskevien taulukoiden soveltamista koko henkilöstöön, oli otettava huomioon yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vaatimukset. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oli tässä ratkaistava, miten saada esillä ollut sosiaalinen etuus henkilöstösääntöjen soveltamisalaan, jotta yleistä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta olisi voitu soveltaa. Esillä ollut sosiaalietuus rinnastettiin luontoisetuun vain tätä tarkoitusta silmällä pitäen. On kuvaavaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei missään tuomion kohdassa todennut, että kyseessä ollut sosiaalietuus oli palkkaa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio ei siten ratkaise sitä, millä tavoin esillä olevassa asiassa kyseessä olevaa järjestelyä on luonnehdittava.

44. Tämän ratkaisevan kriteerin lisäksi on olemassa muitakin näkökohtia, jotka puhuvat sitä vastaan, että asiassa Vanderhaeghen annettua tuomiota sovellettaisiin esillä olevaan tapaukseen. Edellä mainitussa asiassa oli kyse siitä, miten sosiaalipalvelu oli ymmärrettävä Euroopan yhteisöjen virkamiesten henkilöstösäännön kannalta, mistä ei esillä olevassa tapauksessa ole kysymys. Euroopan yhteisöjen henkilöstön lastenhoitopalveluihin liittyy lisäksi erityispiirteitä, jotka erottavat ne muista tällaisista palveluista. Niinpä nykyisin voimassa olevassa ohjesäännössä "règlement d'admission et de fonctionnement des établissements du CPE (crèche, garderie, centre d'études)" todetaan, että palvelun tavoitteena on, että Euroopan unionin eri jäsenvaltioista tulevat vanhemmat löytäisivät Luxemburgiin saapuessaan, kaukana kotipaikkakunnaltaan, pienille lapsilleen hoitopaikan suuremmitta vaikeuksitta. Palvelu antaa vanhemmille mahdollisuuden omistautua rauhassa niille tehtäville, joita suorittamaan heidät on palkattu toimielimiin, ja päiväkodissa otetaan huomioon työajat, toimielinten erityisvaatimukset ja perheiden kielten ja kulttuurien moninaisuus.

45. Vaikka Euroopan toimielinten lastenhoitopalvelut edistävät miesten ja naisten välisten yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumista, tämä ei missään tapauksessa ole niiden ensisijainen varsinainen päämäärä. Koska toiminnassa otetaan huomioon ne erityisvaikeudet, joita ilmenee silloin, kun työskennellään kansainvälisessä organisaatiossa, tätä järjestelmää koskevia toteamuksia ei välttämättä voi soveltaa jäsenvaltioiden lastenhoitopalveluihin.

46. Näin ollen kysymystä, onko riidanalaista järjestelyä pidettävä palkkana vai muuna työsuhteen ehtona, on tarkasteltava tukeutumatta ensimmäisen oikeusasteen asiassa Vanderhaeghen antamaan tuomioon.

47. On pohdittava, voidaanko katsoa, että hoitopaikkojen tukemisesta muodostuu henkilöstölle sellaista etua, että lasten hoitopaikkojen tarjoaminen voidaan sen vuoksi katsoa palkaksi. Tämän lähestymistavan tekee ongelmalliseksi jo se, että ministeriöllä on sekä oma päiväkoti Haagissa että kunnallisia hoitopaikkoja käytettävissään. Näin ollen on varsin vaikeaa - ellei mahdotonta - ilmoittaa numeerisesti, miten suuri työntekijälle kulloinkin koituva etu on. Kaksi tekijää - yhtäältä lasten hoitopaikkojen tarjoamiseksi perustetun järjestelmän monimuotoisuus ja toisaalta vanhempien suorittamien maksujen vaihtelevuus, kun maksun suuruus riippuu perheen tuloista ja lasten määrästä, mikä johtaa tuetun kustannusosuuden vaihteluun - on ristiriidassa sen kanssa, että tätä vaihtelevan suuruista lasten hoitopaikalle myönnettävää tukea pidettäisiin palkan osana. Jos tuki katsotaan työntekijöille annetuksi rahamääräiseksi etuudeksi, sen suuruus pitäisi voida edes jonkin tekijän avulla arvioida numeerisesti.

48. Etuuden luonteen selvittäminen edellyttää ennen kaikkea lasten hoitopaikkojen tarjoamisen eli järjestelyn käytännöllisen puolen tarkastelua. Myös komissio viittasi toimenpiteen luontoisedun kaltaisiin piirteisiin, kun sitä pyydettiin ottamaan kantaa järjestelyn palkanluonteisuuteen. Työntekijän kannalta olennaista onkin lasten hoitopaikkojen tarjoaminen, mistä hänen on suoritettava vanhemmille kuuluva maksu. Työntekijän suostumuksella tämä maksu, jonka muodostumisesta on olemassa avoimet säännöt ja jonka suuruus lasketaan ennalta määriteltyjen tekijöiden mukaisesti taulukon perusteella, voidaan pidättää palkasta. Tällöin on kuitenkin kyse ainoastaan laskutustavasta.

49. Siitä, että vanhempien suorittama maksu näkyy palkkakuitissa, ei vielä sinänsä voi päätellä, että kyse on palkasta. Hoitopaikan käyttöä ei esitetä missään palkkakuitin kohdassa tulona, vaan kuitista ilmenee ainoastaan epäsuorasti työntekijälle koituva meno. Jos lasten hoitopaikan tarjoaminen olisi palkan osan muodostava luontoisetu, se pitäisi kirjata tuloksi viimeistään verotuksen yhteydessä. Tämän selvittäminen olisi viime kädessä ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tehtävä. Seuraavassa tarkastelussa lähdetään kuitenkin siitä, että näin ei ole, sillä muussa tapauksessa asiasta olisi mitä todennäköisimmin mainittu etuuden palkanluontoisuutta koskevan kysymyksen yhteydessä.

50. Tässä yhteydessä kiinnostava on Alankomaiden hallituksen väite, jonka mukaan lasten hoitopaikkojen tarjoamisjärjestely ei ole palkkaa senkään vuoksi, että se ei ole vastavuoroisuussuhteessa työsuoritukseen. Palkka on säännönmukaisesti sidottu työsuoritukseen ja työntekijällä on oikeus vaatia sen saamista, mutta lasten hoitopaikkojen tarjoamisen yhteydessä näin ei nimenomaan ole. Tämä palkan käsitteen tulkinta on hyvin lähellä sitä tulkintaa, jonka yhteisöjen tuomioistuin on esittänyt asiassa 149/77 (Defrenne III) 15.6.1978 antamassaan tuomiossa. Yhteisöjen tuomioistuin esitti tuolloin seuraavaa:

"Se, että joidenkin palvelussuhteen ehtojen määräämisellä - - voi olla taloudellisia vaikutuksia, ei ole riittävä syy pitää mainittuja ehtoja 119 artiklan - jonka perustana on työsuorituksen luonteen ja palkan määrän välinen kiinteä yhteys - soveltamisalaan kuuluvina. Näin on erityisesti, koska 119 artiklan peruskriteeri, eli eri sukupuolta olevien työntekijöiden työsuoritusten luonteen vertailtavuus, on seikka, johon nähden kaikki työntekijät oletettavasti ovat samanlaisessa asemassa, kun taas muiden työ- ja palvelussuhteen ehtojen arviointiin liittyy työntekijöiden sukupuolesta riippuvia tekijöitä, joiden avulla otetaan huomioon ne erityispiirteet, jotka liittyvät naisen olosuhteisiin työssä."

51. Ministeriön tarjoamaa lastenhoitojärjestelyä ei edellä esitetyn perusteella ole pidettävä palkkana, koska sillä ei ole voitu osoittaa olevan numeroina ilmaistavia ansiotulon ominaisuuksia.

52. Herää siis kysymys, kuuluuko lasten hoitopaikkojen tarjoaminen lainkaan direktiivin 76/207/ETY soveltamisalaan.

53. Voidaan olettaa, että direktiiviin 76/207/ETY kirjattu yhdenvertaisen kohtelun periaate on soveltamisalaltaan hyvin laaja ja sitä voidaan soveltaa julkishallinnon virkasuhteisiin. Miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta työelämässä oli säännöksiä ainoastaan samapalkkaisuusperiaatteen osalta EY:n perustamissopimuksen 119 artiklassa, ja tätä periaatetta kehiteltiin edelleen johdetussa oikeudessa direktiivillä 75/117/ETY. Työ- ja palvelussuhteen ehdoista ei aluksi ollut olemassa yhteisön säädöksiä. Niinpä yhteisöjen tuomioistuin esitti asiassa 149/77 antamassaan tuomiossa seuraavaa:

"Toisaalta niiden palvelussuhteiden osalta, joihin sovelletaan kansallista lainsäädäntöä, yhteisöllä ei ollut Belgian tuomioistuimissa käsiteltävinä olevien seikkojen tapahtuma-aikana minkäänlaista velvollisuutta valvoa ja varmistaa miespuolisten ja naispuolisten työntekijöiden työsuhteen ehtojen yhdenmukaisuutta muuten kuin palkkojen osalta." Ja tämä siitä huolimatta, että yhteisöjen tuomioistuin totesi samassa tuomiossa: "Yhteisöjen tuomioistuin on toistuvasti todennut, että henkilöiden perusoikeuksien kunnioittaminen kuuluu yhteisön oikeuden yleisiin periaatteisiin, joiden noudattamisen valvonta on sen tehtävänä. Sukupuoleen perustuvan syrjinnän poistaminen kuuluu epäilemättä näihin perusoikeuksiin."

Direktiivillä 76/207/ETY yhteisön lainsäätäjä loi välineen, jonka avulla miesten ja naisten välisen tasa-arvon periaatetta voitiin toteuttaa työelämässä laajasti. Tätä voidaan havainnollistaa yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-116/94, Meyers, 13.7.1995 annetun tuomion avulla. Asiassa oli kyse siitä, kuuluuko esimerkiksi sellainen sosiaalinen etuus kuin perhe-etuus (family credit) direktiivin 76/207/ETY soveltamisalaan. Yhteisöjen tuomioistuin vastasi tähän kysymykseen myöntävästi, koska se katsoi, että perhe-etuuden kaltainen etuus liittyy sekä työhönpääsymahdollisuuksiin että työsuhteen ehtoihin. Yhteisöjen tuomioistuin totesi tästä seuraavaa: "Käsite mahdollisuudet työhön ei tarkoita ainoastaan ennen työsuhteen syntymistä vallinneita edellytyksiä." Se, että työntekijällä on mahdollisuus saada perhe-etuus, "kannustaa häntä hyväksymään tämän työtarjouksen, joten etuus liittyy työhön pääsyä koskevaan harkintaan." Tasa-arvoisen kohtelun periaatteen noudattaminen edellyttää tuomion mukaan, että perhe-etuuden kaltainen etuus, joka on välttämättä sidoksissa työsuhteeseen, on direktiivin 5 artiklassa tarkoitettu työsuhteen ehto. "Se, että käsite työsuhteen ehdot rajoitettaisiin vain työsopimukseen sisältyviin tai työnantajan soveltamiin työsuhteen ehtoihin rajoittaisi direktiivin soveltamisalaa tilanteissa, jotka perustuvat välittömästi työsuhteeseen."

54. Laaja näkemys vahvistetaan myös yhteisöjen tuomioistuimen 22.9.1998 asiassa C-185/97 (Coote) antamassa tuomiossa, jossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että direktiiviä voidaan soveltaa toimenpiteisiin, joihin on ryhdytty työsuhteen päätyttyä.

55. Riidanalaisen järjestelyn eli lasten hoitopaikkojen tarjoamisen, mikäli se perustuu välittömästi palvelussuhteen olemassaoloon, voidaan näin katsoa kuuluvan työsuhteen ehtojen käsitteen alaan ja mahdollisesti vaikuttavan myös mahdollisuuteen päästä työhön.

56. Direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 1 kohdassa kielletään välitön ja välillinen syrjintä sukupuolen perusteella. Riidanalaiseen järjestelyyn sisältyy selvää syrjintää sukupuolen perusteella ministeriön tukemien lasten hoitopaikkojen saamisen osalta.

57. Niinpä on tutkittava, kuuluuko syrjintä direktiivin 2 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan, jossa sallitaan yhtäläisiä mahdollisuuksia edistävät toimenpiteet, jotka toteutetaan poistamalla naisten mahdollisuuksiin vaikuttavaa eriarvoisuutta.

58. Yhteisöjen tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus ottaa kantaa niin sanottuihin positiivisiin toimenpiteisiin asioissa Kalanke, Marschall, Badeck ja Abrahamsson antamissaan tuomioissa. Kaikissa näissä asioissa oli pääosin kysymys kiintiöjärjestelyistä julkishallinnon virkamiehen palvelukseen ottamisen tai ylennysten yhteydessä. Yhteisöjen tuomioistuin on näissä tuomioissa määritellyt tällaisten toimenpiteiden edellytykset ja rajat, kuten esimerkiksi asiassa Kalanke annetussa tuomiossa, jossa se hylkäsi toimenpiteen, jonka perusteella naispuolisille hakijoille annettiin keskenään yhtä pätevien hakijoiden joukossa automaattisesti etusija, ja asiassa Marschall annetussa tuomiossa, jossa se hyväksyi yhteisön oikeuden kanssa yhteensopivaksi toimenpiteen, jonka rakenne oli samantapainen mutta johon sisältyi "poikkeuslauseke".

59. Esillä olevassa tapauksessa kyseessä ovat toisenlaiset toimenpiteet, joten edellä mainituissa tuomioissa eriteltyjä rakenteita ei voida välttämättä sellaisenaan soveltaa.

60. Julkisasiamies Tesauro on asiassa Kalanke esittämässään ratkaisuehdotuksessa yrittänyt kehittää naisten mahdollisuuksia edistäviä tukitoimenpiteitä koskevan typologian. Hän esitti seuraavaa:

"Mahdollisuuksia edistävät toimenpiteet voidaan jakaa useampaan menetelmään. Ensimmäisessä menetelmässä yritetään parantaa naisten huonompaa asemaa työelämässä, eikä tämä parantaminen ole syrjintää oikeudellisessa mielessä. Tällöin tavoitteena on poistaa niitä syitä, joiden vuoksi naisten työ- ja etenemismahdollisuudet ovat (vieläkin) työelämässä huonommat, ja kohdistaa toimenpiteitä erityisesti ammatinvalintaan ja ammattikoulutukseen. Tästä voidaan erottaa toinen mahdollisuuksia edistävien toimenpiteiden menetelmä, jonka tavoitteena on tasapaino perheen ja ammatin asettamien vaatimusten välillä sekä tasapuolisempi työnjako sukupuolten kesken. Tässä menetelmässä erityisen tärkeitä ovat toimenpiteet, joilla järjestellään työaikaa, kehitetään lapsia koskevia järjestelyjä ja sopeutetaan uudelleen työelämään naisia, jotka ovat olleet kotona lapsiaan kasvattamassa, ja tärkeää on myös sellainen sosiaali- ja veropolitiikka, jossa otetaan huomioon perheestä aiheutuvat kustannukset. Kummassakin tapauksessa mahdollisuuksia edistävien toimenpiteiden tavoitteena on toteuttaa yhtäläiset mahdollisuudet ja lopulta saavuttaa todellinen tasa-arvo, vaikka erityistoimenpiteet toteutetaankin vain naisten vuoksi ja erityisesti heidän työllistämisekseen. - - Kolmannessa menetelmässä mahdollisuuksia edistäviä toimenpiteitä käytetään korjaamaan aiemmin tapahtuneen oikeudellisesti asianmukaisen syrjinnän seurauksia; mahdollisuuksia edistävillä toimenpiteillä on siis erityinen korvaava luonne, joka on seurausta siitä, että huonommassa asemassa olevat ryhmät saavat laillisia etuja, erityisesti kiintiö- ja goals-järjestelyin."

Myös oikeuskirjallisuudessa esiintyy tukitoimenpiteiden luokittelua koskevia analyyseja.

61. Vaikka julkisasiamies Tesauron analyysi jäikin asiassa Kalanke viime kädessä yhteisöjen tuomioistuimen näkemyksen varjoon, se ei estä toteamasta hänen esittämänsä jaottelun pohjalta, että riidanalaisessa järjestelyssä on kyse toisenlaisesta tuesta kuin tähän mennessä oikeuskäytännössä esillä olleissa toimenpiteissä. Edellä mainittujen tuomioiden taustalla olevien järjestelyjen voidaan katsoa kuuluvan julkisasiamies Tesauron laatimien perusteiden mukaan kolmanteen mahdollisuuksia edistävien toimenpiteiden malliin, kun taas esillä olevassa asiassa on kyse järjestelystä, jota on pidettävä toiseen malliin kuuluvana.

62. Pysytelläkseni yksinkertaisuuden vuoksi julkisasiamies Tesauron laatimassa jaottelussa: toisessa mallissa on kyse edellytysten luomisesta ammatin harjoittamiselle, kun taas kolmas malli toimii suoraan työssäkäynnin yhteydessä. Yhteisöjen tuomioistuin ei ole tähän mennessä ottanut kantaa sellaisiin naisten mahdollisuuksia edistäviin toimenpiteisiin, joilla pyritään puuttumaan sosiaalisiin perusedellytyksiin - lukuun ottamatta asiaa 312/86, johon on vielä palattava. Näissä toimenpiteissä, joita julkisasiamies Tesauro muuten pitää rajoituksetta sallittuina, on kyse "klassisesta" tavasta edistää naisten mahdollisuuksia. Esimerkiksi naisten mahdollisuuksia edistävistä toimenpiteistä annetun neuvoston suosituksen 84/635/ETY 4 kohtaan sisältyvässä sellaisten näkökohtien luettelossa, joihin toimien tulisi mahdollisesti kohdistua, mainitaankin mm. " - - työsuhteen ehtojen mukauttaminen, työn organisaation ja työajan järjestäminen."

63. Seuraavaksi on tutkittava, onko kysymys, johon esillä olevassa asiassa haetaan vastausta, jo ratkaistu asiassa 312/86 annetussa tuomiossa. Tässä asiassa komissio moitti Ranskan tasavaltaa siitä, että se oli pitänyt työehtosopimuksiin sisältyvät naisten yleispätevät erityisoikeudet voimassa toistaiseksi. Komissiokin myönsi tässä yhteydessä, "että jotkin näistä erityisistä oikeuksista saattavat kuulua direktiivistä tehtäviin poikkeuksiin, joista säädetään direktiivin 2 artiklan 3 ja 4 kohdassa".

64. Ranskan hallitus esitti puolustuksekseen ensinnäkin, että naisten erityisoikeudet sopivat yhteen tasa-arvoisen kohtelun periaatteen kanssa, jos ne perustuvat suojan tarpeeseen. Toiseksi se totesi, että työehtosopimuksiin sisältyvien erityisoikeuksien avulla pyrittiin ottamaan huomioon useimmissa Ranskan kotitalouksissa vallitsevat tosiasialliset olosuhteet.

65. Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi nämä perustelut suhteellisen yleisillä toteamuksilla. Tuomioistuin totesi direktiivin 2 artiklan 3 kohdasta seuraavaa:

" - - Kuten jotkin näistä esimerkeistä osoittavat, voimassa pidettyjen oikeuksien avulla on joissain tilanteissa tarkoitus tarjota suojaa iäkkäille naispuolisille työntekijöille tai lasten vanhemmille, eli suojata henkilöä tilanteessa, jossa voi olla niin mies- kuin naispuolinen työntekijä."

66. Direktiivin 2 artiklan 4 kohdasta yhteisöjen tuomioistuin totesi seuraavaa:

"Direktiivin 2 artiklan 4 kohdassa esitetyn poikkeuksen tarkoin rajattuna tavoitteena on sallia sellaiset syrjiviltä näyttävät toimenpiteet, joilla pyritään tehokkaasti poistamaan tai vähentämään yhteiskunnassa mahdollisesti vallitsevaa eriarvoisuutta. Asiakirja-aineistosta ei kuitenkaan ilmene mitään sellaista, minkä perusteella voitaisiin päätellä, että työehtosopimuksiin sisältyvien naisten erityisoikeuksien yleinen säilyttäminen voisi olla näissä säännöksissä mainittujen tosiseikkojen mukaista."

67. Yhteisöjen tuomioistuin totesi edelleen seuraavaa:

"Ranskan hallitus ei näin ollen ole pystynyt osoittamaan, että kanteen perustana oleva ja hallituksen myöntämä syrjintä pysyisi direktiivissä asetetetuissa rajoissa."

68. Näin muotoiltujen toteamusten perusteella komissio päättelee, että yhteisöjen tuomioistuin on implisiittisesti hylännyt Ranskan hallituksen väitteen, jonka mukaan naisten erityisoikeuksissa pyrittiin ottamaan huomioon tosiasialliset olosuhteet. Tärkeää tässä toteamuksessa on se, että yhteisöjen tuomioistuin ei ottanut aiheeseen kantaa ainakaan eksplisiittisesti. Ranskan hallitus tuomittiin naisten erityisoikeuksien yleisen säilyttämisen vuoksi ilman, että olisi tarkasteltu yhtäkään säännöksistä. Yhteisöjen tuomioistuimen esittämästä toteamuksesta, joka koski Ranskan hallituksen näyttövelvollisuutta, voidaan päätellä, ettei Ranskan hallitus ollut tuonut esiin mitään syitä, joiden vuoksi naisten erityisoikeuksia olisi voitu pitää perusteltuina. Siksi katson, ettei tuomion perusteella voida päätellä, mitkä naisten erityisoikeuksista kuuluvat direktiivin 2 artiklan 4 kohdan piiriin ja mitkä eivät. Yhteisöjen tuomioistuin ei missään tapauksessa todennut, että kaikki asiakirja-aineistosta ilmenevät työehtosopimuksiin sisältyvät naisten erityisoikeudet olisivat ristiriidassa direktiivin kanssa, joten nyt esillä olevassa asiassa riidanalaisia kysymyksiä ei voida pitää ratkaistuina.

69. Edellä esitetty huomioon ottaen on selvitettävä, kuuluuko riidanalainen järjestely direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdan poikkeussäännöksen piiriin. Tällä säännöksellä sallitaan yhtäläisiä mahdollisuuksia edistävät toimenpiteet, erityisesti sellaiset, joiden tavoitteena on poistaa eriarvoisuutta. Kuten yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan, tämän säännöksen tarkoin rajattuna tavoitteena on sallia "sellaiset syrjiviltä näyttävät toimenpiteet, joilla pyritään tehokkaasti poistamaan tai vähentämään yhteiskunnassa mahdollisesti vallitsevaa eriarvoisuutta".

70. Naisille äidin roolista aiheutuva vastuu on nykyisten yhteiskunnallisten edellytysten vallitessa usein käytännön esteenä työssäkäynnille. Esimerkiksi lastenhuollosta annetun suosituksen 92/241/ETY johdanto-osan perustelukappaleissa todetaankin seuraavaa: "Sellaisten lastenhoitojärjestelyiden puute, joihin vanhemmilla on varaa, sekä muiden sellaisten aloitteiden puute, jotka antavat vanhemmille mahdollisuuden sovittaa heidän perheeseen ja lasten hoitoon liittyvät velvoitteensa yhteen työssäkäynnin tai työpaikan saamiseksi hankittavan koulutuksen kanssa, on nykyisessä demografisessa tilanteessa erittäin merkittävä este naisten mahdollisuuksille päästä työmarkkinoille samoin edellytyksin kuin miehet ja osallistua työelämään entistä paremmin, osallistua rajoituksetta kaikille yhteiskuntaelämän aloille ja käyttää tehokkaasti hyväksi lahjojaan, koulutustaan ja kykyjään."

71. Perustelukappaleissa todetaan edelleen seuraavaa: "Lasten hoito on laaja-alainen käsite, johon voivat kuulua sekä lasten tarpeita vastaavien hoitopalvelujen tarjoaminen että erityisen loman myöntäminen vanhemmille, tarkoituksenmukaisten edellytysten sekä niitä vastaavan rakenteen ja organisaation kehittäminen työlle ja sellaisten lasten hoidosta aiheutuvien velvollisuuksien jakaminen naisten ja miesten kesken, jotka liittyvät työhön, perheeseen ja kasvatukseen."

72. Suosituksen johdanto-osan 16. perustelukappaleessa todetaan seuraavaa: "Yhteisön rakennepolitiikan tukikehyksiin sisältyy vakiolauseke, jossa säädetään, - - että on erityisesti otettava huomioon sellaisten koulutustoimenpiteiden ja infrastruktuurien tarve, jotka edistävät sopeutumista työelämään niiden naisten osalta, joilla on lapsia."

73. Vaikka suosituksella halutaan edistää sellaista perherakennetta, jossa työt on jaettu miesten ja naisten kesken - ei ole sattumaa, että kantaja vetoaa tämän suosituksen 6 artiklaan -, suosituksessa lähdetään kuitenkin siitä, että yhteiskunnallisessa todellisuudessa asianmukaisten lasten hoitopalvelujen puute on yksi naisten työssäkäynnin merkittävimmistä esteistä.

74. Lasten hoitopaikkoja tarjoamalla voidaan poistaa niitä käytännön esteitä, jotka saattavat estää naisia käymästä työssä. Tämän toimenpiteen avulla lähestytään ongelmaa tasolta, joka oli asioissa Kalanke, Marschall, Badeck ja Abrahamsson annetuissa tuomioissa riidanalaisina olleiden järjestelyjen taustalla ja vaikuttaa siksi paljon vähemmän miesten ja naisten väliseen kilpailuun työpaikalla.

75. Lasten hoitopaikkoja tarjoamalla voidaan sinänsä edistää niiden naisten mahdollisuuksia työhön, joilla on lapsia. Tällaiset mahdollisuudet voivat ilman muuta kannustaa etsimään työtä jonkin tietyn työnantajan palveluksessa. Samaan aikaan lasten hoitopaikkojen tarjoaminen voi olla työsuhteen ehto, jos mahdollisuus työhön on jo varmistettu.

76. Tällaisen toimenpiteen voidaan olettaa kuuluvan direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdan piiriin, koska sillä pyritään tasoittamaan yhteiskunnallisen todellisuuden eriarvoisuutta. Myös naisten mahdollisuuksia edistävistä toimenpiteistä annetun suosituksen 84/635/ETY 1 a kohdassa mainitaan "haitallisten vaikutusten tasoittaminen".

77. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa oikeuskirjallisuudessa esitettyyn näkemykseen, josta voidaan päätellä, että äideille lastenhoitokuluihin myönnettävän tuen kaltaiset toimenpiteet näyttävät olevan juuri niitä toimenpiteitä, joita direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetaan, koska ne edistävät naisten yhtäläisten mahdollisuuksien tiellä olevien esteiden purkamista, vaikka onkin mainittava, että tähän mahdollisesti sisältyy sukupuoliroolien vahvistamisen vaara.

78. Naisten mahdollisuuksia edistävistä toimenpiteistä annetussa suosituksessa 84/635/ETY tarkoitetuilla positiivisilla naisiin kohdistuvilla toimenpiteillä pyritäänkin niiden määritelmän mukaisesti sellaisten asenteiden, käyttäytymismallien ja rakenteiden poistamiseen, jotka perustuvat ajatukseen miesten ja naisten roolien perinteisestä jakautumisesta yhteiskunnassa.

79. Konkreettisesti on siis kysyttävä, onko riidanalaisen toimenpiteen kaltainen toimenpide, joka on sidoksissa äidin rooliin, lainvastainen vain siksi, että se ei ole sidoksissa vanhemmuuteen, vaikka sen avulla voidaan käytännöllisesti katsoen varmasti poistaa työssäkäynnin esteitä.

80. Aloitan tarkastelun abstraktisti: jos toimenpide olisi laadittu sukupuolineutraaliksi, direktiivin 2 artiklan 4 kohtaan ei tarvitsisi vedota. Julkisasiamies Jacobs katsoi asiassa Marschall esittämässään ratkaisuehdotuksessa - tällä ei tosin ollut seurauksia tuolloin arvioitavana olleen tapauksen kannalta -, että naisia koskeva erityistoimenpide saattaisi mahdollisesti olla suhteeton, jos samaan lopputulokseen voidaan päästä sukupuolineutraalilla säännöksellä.

81. Riippumatta siitä, edellyttääkö direktiivin 2 artiklan 4 kohta tällaista suhteellisuuden tarkastelua, esillä olevassa tapauksessa molempien sukupuolten yhtäläinen oikeus käyttää hyväksi lasten hoitopaikkoja nimenomaan ei johtaisi samaan lopputulokseen. Alankomaiden maatalous-, ympäristö- ja kalatalousministeriön työntekijöiden selvä enemmistö on miespuolisia. Jos myös heidän lapsillaan olisi yhtäläinen mahdollisuus päivähoitopaikkoihin, hyvin paljon harvemmilla naisilla olisi mahdollisuus saada lapsensa hoitoon sellaisessa tilanteessa, jossa paikkoja on niukasti. Kyse on tyypillisestä tapauksesta, jossa oikeudellinen yhdenvertaisuus tai muodollinen tasa-arvo saa aikaan naisia haittaavaa eriarvoisuutta. Naisten mahdollisuuksia edistävästä tukitoimenpiteestä ei tässä tilanteessa voi olla puhettakaan. Myöskään periaatteellinen pyrkimys perheisiin kohdistuvan tuen sukupuolineutraaliuteen ei siis esillä olevassa tapauksessa estä soveltamasta direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohtaa myös riidanalaisen toimenpiteen kaltaisiin toimenpiteisiin.

82. Kieltämättä mainitun kaltaisiin erityisesti naisiin kohdistuviin toimenpiteisiin liittyy piilevä sukupuoliroolien vahvistamisen vaara. Tätä taustaa vasten herää kysymys, missä määrin normeihin tehdyillä muutoksilla voidaan saada aikaan toivottuja muutoksia asenteissa, käyttäytymismalleissa ja rakenteissa. Viime kädessä tämä on sosiaalitieteiden alaan kuuluva kysymys. Kun otetaan huomioon miesten ja naisten välinen tasa-arvo työelämässä, miesten ja naisten oikeudellinen yhdenvertaisuus ei missään tapauksessa ole - vastoin alkuperäisiä odotuksia - johtanut tosiasiallisesti yhtäläisiin mahdollisuuksiin. Muutenhan koko naisiin kohdistuvia positiivisia toimenpiteitä koskeva keskustelu olisi aiheeton. Näin ollen erityisesti naisiin kohdistuvien ja naisten sukupuolirooliin sidoksissa olevien toimenpiteiden laillisuutta, joka on vahvistettu direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdassa, ei voida kyseenalaistaa näiden toimenpiteiden pitkän aikavälin tehokkuutta koskevilla yhteiskunnallisilla pohdiskeluilla.

83. Tätä näkemystä ei muuta myöskään se, että kantaja vetoaa lastenhuollosta annetun suosituksen 92/241/ETY 6 artiklaan. Tässä säännöksessä suositellaan jäsenvaltioille, että ne "tukisivat ja edistäisivät itsemääräämisoikeuden säilyttäen miesten enenevää osallistumista näiden velvollisuuksien hoitamiseen, jotta vanhemmuuteen liittyvät velvollisuudet jakautuisivat tasaisesti miesten ja naisten kesken - - ". Säännös ei ole sisällöltään tai luonteeltaan sellainen, että yksityinen voisi vedota siihen saadakseen tietyn oikeuden. Suosituksen kohteena ovat työssä käyvien vanhempien erityistarpeet, kuten lastenhoitopalvelut, erityisloma, toimintaedellytysten luominen ja työn organisointi ja velvollisuuksien jakaminen vanhempien välillä.

84. Jäsenvaltioille osoitettu kehotus pyrkiä siihen, että vanhempien velvollisuudet jakautuisivat tasaisesti, ei välttämättä merkitse sitä, että miespuolisille ja naispuolisille työntekijöille pitäisi myöntää oikeus päivähoitopaikkaan sellaisessa tilanteessa, jossa paikkoja on niukasti, varsinkaan kun naispuolisten työntekijöiden suosiminen tällaisen mahdollisuuden yhteydessä katsotaan direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuksi yhtäläisten mahdollisuuksien edistämiseksi.

85. Kantaja ei myöskään ole väittänyt, että hänen pitäisi mahdollisesti rajoittaa työssäkäyntiään varmistaakseen poikansa hoidon, vaan todennut, että hänen vaimonsa, joka käy osa-aikatyössä, haluaa jatkaa työntekoa lapsen syntymän jälkeen. Asetelma johtaa laajempaan kysymykseen siitä, voidaanko työnantajana toimiva julkisoikeudellinen oikeushenkilö, kuten ministeriö, velvoittaa tukemaan työntekijän puolison työssäkäyntiä silloin, kun tämä on toisen työnantajan palveluksessa. Tähän kysymykseen on vastattava kieltävästi, sillä työnantajan on varmistettava ainoastaan omien työntekijöidensä tasa-arvoinen kohtelu. Sitä paitsi työnantajana toimivan julkisoikeudellisen oikeushenkilön huolenpitovelvoite koskee ensisijaisesti sen omia työntekijöitä. Jos se siis toteuttaa toimenpiteen, jonka tarkoituksena on edistää naisten työssäkäyntiä, se voi keskittyä palveluksessaan oleviin naispuolisiin työntekijöihin.

86. Järjestelyä on näin ollen pidettävä direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdan alaan kuuluvana.

87. Vaikka se ei tässä esitetyn ratkaisun kannalta ole enää ratkaisevaa, esitetään tyhjentävyyden vuoksi vielä kysymys siitä, olisiko riidanalainen toimenpide ollut hyväksyttävä siinä tapauksessa, että se olisi todettu palkaksi eikä työsuhteen ehdoksi, jolloin ministeriö olisi voinut nojautua sosiaalipolitiikasta tehtyyn pöytäkirjaan liitetyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohtaan, joka ei suinkaan ole vaikutuksiltaan direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohtaa vähäisempi.

88. Myös ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mainitsemalla direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdan ja EY 141 artiklan 4 kohdan välisellä suhteella on tässä ainoastaan teoreettista mielenkiintoa. Vaikka EY 141 artiklan 4 kohta ei esillä olevassa asiassa kyseessä olevana ajankohtana ollut vielä tullut voimaan, sillä on silti merkitystä tasa-arvoisen kohtelun periaatteen ymmärtämisen kannalta ja sikäli myös asiassa kyseessä olevien säännösten tulkinnan kannalta. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella, muun muassa asioissa Badeck ja Mahlburg voidaan todeta, että sallitut positiiviset toimenpiteet tai erityisesti naisiin kohdistuvat järjestelyt ovat tasa-arvoisen kohtelun periaatteen ilmauksia, koska periaatteella tavoitellaan aineellista eikä ainoastaan muodollista tasa-arvoa. Tämä ajatus liittyy siis kiinteästi tasa-arvoisen kohtelun periaatteeseen, ja direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohta on ainoastaan yksi sen ilmauksista positiivisessa oikeudessa, ja näitä ilmauksia on tämän jälkeen annetussa primäärioikeudessa, kuten sosiaalipolitiikasta tehtyyn pöytäkirjaan liitetyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohta ja EY 141 artiklan 4 kohta. Näin ollen voidaan pitää lähtökohtana, että EY 141 artiklan 4 kohta kattaa vähintään kaikki ne toimenpiteet, jotka kuuluvat direktiiviin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdan alaan.

89. Tätä näkemystä tukee komission direktiiviin 76/207/ETY tekemä muutosehdotus. Direktiivin 2 artiklan 4 kohta olisi sen mukaan korvattava kokonaan seuraavalla tekstillä:

"(4) Komissio hyväksyy ja julkaisee jäsenvaltioiden 9 artiklan mukaisesti antamien tietojen perusteella joka kolmas vuosi kertomuksen, jossa vertaillaan jäsenvaltioiden perustamissopimuksen 141 artiklan 4 kohdan mukaisesti toteuttamia positiivisia erityistoimia."

90. Perustelut ilmenevät johdanto-osan seitsemännestä perustelukappaleesta, jonka mukaan "jäsenvaltioiden mahdollisuus pitää voimassa tai toteuttaa positiivisia erityistoimia on kirjattu perustamissopimuksen 141 artiklan 4 kohtaan. Kyseisen perustamissopimuksen määräyksen vuoksi direktiivin 76/207/ETY nykyinen 2 artiklan 4 kohta on tarpeeton. Komission julkaisemat määräaikaiset kertomukset 141 artiklan 4 kohdan tarjoaman mahdollisuuden käyttämisestä auttavat jäsenvaltioita vertaamaan tapoja, joilla määräystä pannaan täytäntöön - - ".

91. Edellä esitetyn perusteella on siten todettava, että työnantajana toimivan julkisoikeudellisen oikeushenkilön perustama, jossa lasten hoitopaikat varataan harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta naispuolisten työntekijöiden käyttöön sellaisessa tilanteessa, jossa lasten hoitopaikkoja on niukasti, on direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan kuuluva tukitoimenpide.

VI Ratkaisuehdotus

92. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa 9 päivänä helmikuuta 1976 annetun neuvoston direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 1 ja 4 kohdan kanssa ei ole ristiriidassa sellainen työnantajan perustama järjestely, jonka perusteella tukea saavat lasten hoitopaikat ovat periaatteessa vain naispuolisten työntekijöiden käytettävissä, ellei miespuolisen työntekijän osalta kyse ole hätätapauksesta.