61995J0301

1 Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne - Kohde ja seuraukset poikkeavat ennakkoratkaisumenettelyn vastaavista

(EY:n perustamissopimuksen 169, 171 ja 177 artikla)

2 Ympäristö - Tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi - Direktiivi 85/337/ETY - Jäsenvaltioiden velvollisuus antaa tiedoksi kaikki kansallisen oikeuden asiaa koskevat säännökset ja tämän velvollisuuden laajuus

(Neuvoston direktiivin 85/337/ETY 12 artiklan 2 kohta)

3 Ympäristö - Tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi - Direktiivi 85/337/ETY - Ei voida hyväksyä kansallisia täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vapautetaan arviointivelvollisuudesta ne lupamenettelyt, jotka on aloitettu täytäntöönpanolle säädetyn määräajan päättymisen jälkeen - Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, joka on todettu aiemmassa tuomiossa - Uudestaan toteamisen tarkoituksenmukaisuuden arviointia koskevat kriteerit

(EY:n perustamissopimuksen 169 artikla; neuvoston direktiivin 85/337/ETY 12 artiklan 1 kohta)

4 Ympäristö - Tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi - Direktiivin 85/337/ETY liitteessä II lueteltuihin luokkiin kuuluvien hankkeiden saattaminen arvioinnin alaisiksi - Jäsenvaltioiden harkintavallan rajat - Hankkeiden luokkien käsite - Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen

(Neuvoston direktiivin 85/337/ETY 2 artiklan 1 kohta ja 4 artiklan 2 kohta)

1 Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista koskevan menettelyn, josta määrätään perustamissopimuksen 169 artiklassa, kohde ja seuraukset poikkeavat ennakkoratkaisumenettelyn vastaavista. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen tarkoituksena on näet sen virallinen toteaminen, että jäsenvaltio ei ole täyttänyt yhteisön oikeuden mukaisia velvoitteitaan; tämän toteaminen on ennakkoedellytys EY:n perustamissopimuksen 171 artiklassa määrätyn menettelyn mahdolliselle aloittamiselle. Sen lisäksi on todettava, että ottaen huomioon komission asema perustamissopimuksen noudattamisen valvojana, komissio yksin on toimivaltainen päättämään, onko jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista koskevan menettelyn aloittaminen tarkoituksenmukaista.

2 Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 85/337/ETY 12 artiklan 2 kohdan perusteella jäsenvaltiot toimittavat komissiolle kaikki direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset. Jäsenvaltioille tältä osin kuuluva velvoite koskee kaikkia asiassa merkityksellisiä kansallisia säännöksiä, eikä velvoite anna mahdollisuutta eron tekemiseen sen mukaan, onko kyseinen jäsenvaltio liittovaltio vai valtiolliselta järjestelmältään keskitetty valtio, tai sen lainsäädäntötekniikan mukaan, jota kussakin jäsenvaltiossa noudatetaan. Tarkemmin sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että kun kysymys on liittovaltiosta, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamiseen ei voi vaikuttaa se, että liittovaltion tasolla annetun lain säännökset, jotka on annettu tiedoksi komissiolle, syrjäyttävät ne säännökset, joiden tiedoksianto on laiminlyöty ja jotka on hyväksytty alemmalla tasolla.

3 Jäsenvaltio ei ole noudattanut tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 85/337/ETY 12 artiklan 2 kohdan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan jättäessään säätämättä velvoitteen ympäristövaikutusten arvioinnista pakolliseksi kaikkien sellaisten hankkeiden osalta, joista direktiivissä edellytetään kyseistä arviointia ja joiden lupamenettely on aloitettu direktiivin täytäntöönpanolle säädetyn määräajan jo päätyttyä.

Tämän toteamisen tarkoituksenmukaisuuteen, joka perustuu jäsenvaltion hyväksymään säännökseen ad hoc, ei vaikuta se, että samaa jäsenvaltiota vastaan on samalla alalla jo annettu toinen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva tuomio, jos aiemmalla tuomiolla oli eri kohde sen vuoksi, että siinä todettiin ympäristövaikutusten arviointia koskevan velvoitteen noudattamatta jättäminen eräässä erikseen mainitun hankkeen toteuttamista koskevassa konkreettisessa tapauksessa.

4 Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 85/337/ETY direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa säädetään, että liitteessä II mainittuihin luokkiin kuuluvat hankkeet arvioidaan, jos jäsenvaltiot toteavat niiden laadun sitä vaativan, ja että tätä varten jäsenvaltiot voivat määrätä, että tietyntyyppiset hankkeet on arvioitava tai niille on vahvistettava arviointiperusteet tai rajat, jotka ovat tarpeen päätettäessä, mitkä asianomaisista hankkeista arvioidaan. Tätä säännöstä on tulkittava siten, että siinä ei anneta jäsenvaltioille valtaa jättää yhtä tai useampaa asianomaista luokkaa kokonaan ja lopullisesti arviointimahdollisuuden ulkopuolelle.

Tältä osin on luokkien käsitteestä todettava, että käsitteellä ei viitata mainitussa liitteessä lueteltuun kahteentoista hankkeiden ryhmään, vaan kaikkiin niihin hankkeisiin, jotka on esitetty alaluokissa, joita edeltää kirjaintunnus. Jokainen muu tälle käsitteelle annettava tulkinta poistaisi tehokkaan vaikutuksen direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa mainitulta periaatteelta, jonka mukaan ennen luvan myöntämistä arvioidaan niiden hankkeiden ympäristövaikutukset, joilla etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia; lisäksi tällainen muu tulkinta antaisi jäsenvaltioille mahdollisuuden soveltaa direktiivin liitettä II haluamallaan tavalla.

Edellä mainittujen 2 artiklan 1 kohdan ja 4 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan ei näin ollen ole noudattanut sellainen jäsenvaltio, joka ei ole säätänyt täytäntöönpanolakinsa soveltamisalaan kuuluviksi kaikkia direktiivin liitteessä II lueteltuja alaluokkia ja joka tämän vuoksi on ennalta poistanut kokonaisten hankkeiden luokkien osalta ympäristövaikutusten arviointivelvoitteen.

Asiassa C-301/95,

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään oikeudellinen neuvonantaja Götz zur Hausen, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies Carlos Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,

kantajana,

vastaan

Saksan liittotasavalta, asiamiehenään liittovaltion talousministeriön ministerineuvos Ernst Röder, avustajanaan asianajaja Dieter Sellner, Bonn, D-53107 Bonn,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että Saksan liittotasavalta ei ole noudattanut EY:n perustamissopimuksen 5 ja 189 artiklan eikä tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 27 päivänä kesäkuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/337/ETY (EYVL L 175, s. 40) eikä erityisesti tämän direktiivin 2 ja 3 artiklan, 5 artiklan 2 kohdan, 6 artiklan 2 kohdan, 8 ja 9 artiklan sekä 12 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

(kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja P. J. G. Kapteyn sekä tuomarit G. F. Mancini, J. L. Murray, H. Ragnemalm ja K. M. Ioannou (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: J. Mischo,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies H. A. Rühl,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan asianosaisten 22.1.1998 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 12.3.1998 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Euroopan yhteisöjen komissio on nostanut EY:n perustamissopimuksen 169 artiklan nojalla kanteen, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 20.9.1995 ja jossa yhteisöjen tuomioistuinta vaaditaan toteamaan, että Saksan liittotasavalta ei ole noudattanut EY:n perustamissopimuksen 5 ja 189 artiklan eikä tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 27 päivänä kesäkuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/337/ETY (EYVL L 175, s. 40; jäljempänä direktiivi) eikä erityisesti tämän direktiivin 2 ja 3 artiklan, 5 artiklan 2 kohdan, 6 artiklan 2 kohdan, 8 ja 9 artiklan sekä 12 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

2 Direktiivi on annettu ETY:n perustamissopimuksen 100 ja 235 artiklan perusteella ja sen 11. perustelukappaleen mukaan "hankkeen ympäristövaikutukset on arvioitava ottaen huomioon pyrkimykset suojella ihmisten terveyttä, parantaa elämisen laatua paremman ympäristön avulla, varmistaa lajien monimuotoisuuden säilyminen ja ylläpitää luonnon uusiutumiskyky elämän perusvoimavarana".

3 Direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

"1. Tämä direktiivi koskee sellaisten julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arviointia, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia.

2. Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

'hankkeella':

- rakennustyön tai muun laitoksen tai suunnitelman toteuttamista,

- -

'luvalla':

- toimivaltaisen viranomaisen tai viranomaisten päätöstä, joka oikeuttaa hankkeen toteuttajan ryhtymään hankkeen toteuttamiseen.

- - "

4 Direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

"Ympäristövaikutusten arvioinnilla tunnistetaan, kuvataan ja arvioidaan tarkoituksenmukaisella tavalla, kussakin yksittäistapauksessa ja 4-11 artiklan mukaisesti, hankkeen suorat ja välilliset vaikutukset seuraaviin tekijöihin:

- ihmisiin, eläimiin ja kasveihin; - maaperään, veteen, ilmaan, ilmastoon ja maisemaan;

- ensimmäisessä ja toisessa luetelmakohdassa mainittujen tekijöiden vuorovaikutukseen;

- aineelliseen omaisuuteen ja kulttuuriperintöön."

5 Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden oli toteutettava direktiivin noudattamisen edellyttämät toimenpiteet kolmen vuoden kuluessa direktiivin tiedoksiantamisesta. Koska direktiivi on annettu tiedoksi 3.7.1985, tämä määräaika päättyi 3.7.1988.

6 Direktiivi pantiin Saksassa täytäntöön 12.2.1990 annetulla Gesetz über die Umweltverträglichkeitsprüfungilla (ympäristövaikutusten arviointilaki, jäljempänä UVPG), joka tuli voimaan 1.8.1990 (BGBl. I, 1990, s. 205).

7 Perehdyttyään UVPG:n sisältöön komissio tuli sille kannalle, että Saksan oikeuden voimassa olevat säännökset, sellaisina kuin ne on sille ilmoitettu, eivät ole direktiivin säännösten mukaisia. Sen vuoksi komissio ilmoitti 4.2.1992 päivätyllä virallisella huomautuksella Saksan hallitukselle ne eri perusteet, joiden vuoksi se katsoi, että Saksa ei ole noudattanut jäsenvelvoitteitaan.

8 Saksan hallituksen 16.6.1992 päivätyssä kirjeessä antaman vastauksen johdosta komissio arvioi uudelleen eräitä virallisessa huomautuksessa esittämiään perusteita ja esitti 4.7.1994 Saksan hallitukselle osoitetussa perustellussa lausunnossaan lopulta kuusi erillistä perustetta, joilla se katsoi, että direktiivin moitteetonta täytäntöönpanoa koskeva velvoite on jätetty täyttämättä. Komissio kehotti Saksan hallitusta toteuttamaan perustellun lausunnon edellyttämät toimenpiteet kahden kuukauden määräajassa sen tiedoksiantamisesta.

9 Koska komissio ei saanut vastausta perusteltuun lausuntoonsa, se saattoi asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Komission kanne koskee kuutta eri laiminlyöntiä, jotka ovat seuraavat: direktiivin viivästynyt täytäntöönpano, laiminlyönti antaa tiedoksi kaikista direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä annettujen säännösten ilmoittamisen laiminlyönti, direktiivin soveltamisen laiminlyönti kaikkien 3.7.1988 jälkeen luvan saaneiden hankkeiden osalta, direktiivin 2 artiklan täysimääräisen täytäntöönpanon laiminlyönti direktiivin liitteessä II lueteltujen hankkeiden osalta, direktiivin 5 artiklan 2 kohdan täysimääräisen täytäntöönpanon laiminlyönti sekä direktiivin soveltamisen laiminlyönti kahden erikseen mainitun hankkeen osalta.

10 Saksan hallituksen vastineessaan tekemien täsmennysten johdosta komissio luopui kanteen kuudetta kohtaa koskevista perusteista.

Direktiivin viivästynyt täytäntöönpano

11 Komissio katsoo, että Saksan hallitus ei ole säädetyssä määräajassa toteuttanut direktiivin noudattamisen edellyttämiä toimenpiteitä, koska UVPG tuli voimaan vasta 1.8.1990, vaikka tämä määräaika päättyi jo 3.7.1988. Vastaajana oleva valtio ei komission mukaan siten ole noudattanut perustamissopimuksen 5 artiklan ja 189 artiklan kolmannen kohdan eikä direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

12 Saksan hallitus ei pidä tarkoituksenmukaisena väitetyksi tapahtuneen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen virallista toteamista, koska yhteisöjen tuomioistuin on jo asiassa C-396/92, Bund Naturschutz in Bayern ym., 9.8.1994 antamassaan tuomiossa (Kok. 1994, s. I-3717) todennut, että direktiivi oli Saksassa pantu viivästyneesti täytäntöön.

13 Tältä osin on huomattava, että tuomio edellä mainitussa asiassa Bund Naturschutz in Bayern ym. annettiin ennakkoratkaisumenettelyssä, jossa kysymys oli direktiivin 12 artiklan 1 kohdan tulkinnasta. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista koskevan menettelyn kohde ja seuraukset ovat sitä vastoin erilaiset.

14 Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen tarkoituksena on sen virallinen toteaminen, että jäsenvaltio ei ole täyttänyt yhteisön oikeuden mukaisia velvoitteitaan.

15 Seurausten osalta on todettava, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen virallinen toteaminen on ennakkoedellytys sellaisen menettelyn mahdolliselle aloittamiselle, josta määrätään EY:n perustamissopimuksen 171 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella.

16 Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu, että ottaen huomioon komission asema perustamissopimuksen noudattamisen valvojana, komissio yksin on toimivaltainen päättämään, onko jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista koskevan menettelyn aloittaminen tarkoituksenmukaista (asia C-431/92, komissio v. Saksa, tuomio 11.8.1995, Kok. 1995, s. I-2189, 22 kohta).

17 Näin ollen on todettava, Saksan liittotasavalta ei ole noudattanut direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole säädetyssä määräajassa toteuttanut direktiivin noudattamisen edellyttämiä toimenpiteitä.

Kaikista direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä annettujen säännösten ilmoittamisen laiminlyönti

18 Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaan "jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle".

19 Komissio väittää, että Saksan hallitus ei ole toimittanut sille kaikkia direktiivin kansallisia täytäntöönpanosäännöksiä; erityisesti tämä koskee osavaltiotason säännöksiä. Nämä viimeksi mainitut säännökset olisi komission mukaan pitänyt toimittaa sille direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaisesti, koska ne on annettu direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä. Vastaajana oleva valtio ei siten ole noudattanut perustamissopimuksen 5 artiklan ja 189 artiklan kolmannen kohdan eikä direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

20 Saksan hallitus väittää, ettei tämä säännös eikä mikään muukaan yhteisön oikeuden säännös tai määräys edellytä sitä antamaan komissiolle tiedoksi kaikkia direktiivin noudattamiseksi toteuttamiaan toimenpiteitä.

21 Saksan hallitus vetoaa lisäksi siihen, että UVPG:n 4 §:n nojalla UVPG syrjäyttää erityislait sekä osavaltiotason lainsäännökset. Siinä tapauksessa että niissä asetetut vaatimukset olisivat UVPG:ssä aseteltuja vaatimuksia löyhempiä, UVPG:n säännökset olisivat välittömästi sovellettavia. Niinpä UVPG:llä taataan direktiivissä asetettujen vaatimusten täysimääräinen täyttäminen, joten tarvetta muiden säännösten toimittamiseen komissiolle ei Saksan hallituksen mukaan ole.

22 Tältä osin on huomattava, että direktiivin 12 artiklan 2 kohdan sanamuoto ei jätä millään tavoin epäselväksi sen jäsenvaltioille kuuluvan velvoitteen ulottuvuutta, jonka mukaan jäsenvaltion on toimitettava komissiolle kaikki direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset. Sanamuoto ei anna myöskään mahdollisuutta olettaa, että tämä velvoite vaihtelisi sen mukaan, onko kyseinen jäsenvaltio liittovaltio vai valtiolliselta järjestelmältään keskitetty valtio, tai sen lainsäädäntötekniikan mukaan, jota kussakin jäsenvaltiossa noudatetaan.

23 Koska tiedoksiantovelvoite koskee kaikkia kansallisia säännöksiä, jotka on annettu direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä, väitetyksi tapahtuneeseen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiseen ei vaikuta se, että UVPG:n säännökset, jota on annettu tiedoksi komissiolle, syrjäyttävät ne säännökset, joiden tiedoksianto on laiminlyöty.

24 Näin ollen on todettava, että Saksan liittotasavalta ei ole noudattanut direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toimittanut komissiolle kaikkia direktiivin noudattamiseksi antamiaan säännöksiä.

Direktiivin soveltamisen laiminlyönti kaikkien 3.7.1988 jälkeen luvan saaneiden hankkeiden osalta

25 UVPG:n 22 §:n 1 momentin siirtymäsäännöksen mukaan jo aloitetut lupamenettelyt on saatettava päätökseen UVPG:n säännösten mukaisesti siinä tapauksessa, että hanketta ei ollut vielä julkistettu UVPG:n voimaantulopäivänä eli 1.8.1990.

26 Komission mukaan tämä siirtymäsäännös rajoittaa ajallisesti UVPG:n soveltamista siten, että lupamenettelyissä, jotka on aloitettu direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisen eli 3.7.1988 jälkeen mutta 1.8.1990 mennessä, ei selvitetä ympäristövaikutuksia direktiivin vaatimusten mukaisesti. Vastaajana oleva valtio ei komission mukaan siten ole noudattanut perustamissopimuksen 5 artiklan ja 189 artiklan kolmannen kohdan eikä direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

27 Liittohallitus väittää, että edellä mainituissa asioissa Bund Naturschutz in Bayern ym. ja komissio vastaan Saksa annetuista tuomioista ilmenee, että Saksan liittotasavallalla ei ollut oikeutta antaa UVPG:n 22 §:n 1 momentin kaltaista poikkeussäännöstä, jota sovelletaan hankkeisiin, joiden osalta lupahakemus on tehty 3.7.1988 jälkeen, eikä oikeutta vapauttaa tällä tavalla näitä hankkeita ympäristövaikutusten arviointivelvoitteesta. Koska kysymys on siten jo ratkaistu näillä kahdella tuomiolla, yhteisöjen tuomioistuimella ei ole perusteita antaa uudestaan ratkaisua tästä oikeuskysymyksestä.

28 Tältä osin on todettava, että edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Saksa oikeudenkäynnin kohteena oli esillä olevasta asiasta poikkeava kysymys eli sen toteaminen, että vastaajana ollut valtio ei ollut noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan, koska se ei ollut eräässä erikseen mainitun hankkeen toteuttamista koskevassa konkreettisessa tapauksessa noudattanut direktiivin vaatimusten mukaisesti velvoitettaan huolehtia ympäristövaikutusten arvioinnin suorittamisesta. Kysymys ei ollut sen toteamisesta, että tämä valtio ei ollut noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan UVPG:n 22 §:n antamisen vuoksi.

29 Ottaen huomioon tämän tuomion 13-15 kohdassa esitetty on näin ollen todettava, että Saksan liittotasavalta ei ole noudattanut direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole säätänyt direktiivin mukaista ympäristövaikutusten arviointia pakolliseksi kaikille sellaisille hankkeille, joiden osalta direktiivissä edellytetään kyseistä arviointia ja joiden lupamenettely on aloitettu 3.7.1988 jälkeen.

Direktiivin 2 artiklan täysimääräisen täytäntöönpanon laiminlyönti direktiivin liitteessä II lueteltujen hankkeiden osalta

30 Direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

"1. Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ennen luvan myöntämistä arvioidaan niiden hankkeiden vaikutukset, joilla etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia.

Tässä tarkoitetut hankkeet määritellään 4 artiklassa.

- - "

31 Direktiivin 4 artiklassa täsmennetään seuraavaa:

"1. Jollei direktiivin 2 artiklan 3 kohdassa säädetystä muuta johdu, liitteessä I mainittuihin luokkiin kuuluvat hankkeet arvioidaan 5-10 artiklan mukaisesti.

2. Liitteessä II mainittuihin luokkiin kuuluvat hankkeet arvioidaan 5-10 artiklan mukaisesti, jos jäsenvaltiot toteavat niiden laadun sitä vaativan.

Tätä varten jäsenvaltiot voivat erityisesti määrätä, että tietyntyyppiset hankkeet on arvioitava tai niille on vahvistettava arviointiperusteet tai rajat, jotka ovat tarpeen päätettäessä, mitkä liitteessä II mainittuihin luokkiin kuuluvat hankkeet arvioidaan 5-10 artiklan mukaisesti."

32 Direktiivin liitteessä I on yhdeksän laatunsa mukaan määriteltyä hankkeiden ryhmää, esimerkiksi öljynjalostamot, kemianteollisuuden laitoskombinaatit, autoteiden rakentaminen ja kauppasatamat. Liitteessä II, jonka otsikkona on "Hankkeet, joita tarkoitetaan 4 artiklan 2 kohdassa", luetellaan kaksitoista hankkeiden luokkaa. Liitteestä I poiketen liite II on sen 5, 9 ja 12 kohdassa olevia luokkia lukuun ottamatta edelleen jaoteltu alaluokkiin, joita kutakin edeltää kirjaintunnus.

33 Saksan liittotasavalta on käyttänyt mahdollisuutta, joka sille on annettu direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa luettuna yhdessä liitteen II kanssa, ja se on määritellyt UVPG:n 3 §:ssä ja sen liitteessä tietyt hankkeet, joihin se on päättänyt ulottaa tämän lain soveltamisalan ja joiden osalta se on päättänyt asettaa velvoitteen hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin tekemisestä.

34 Komissio katsoo, että Saksan säännökset eivät kata kaikkia direktiivin liitteessä II lueteltuja hankkeiden luokkia. Komission mukaan kaikkia hankkeita, jotka on lueteltu direktiivin liitteessä II olevissa eri alaluokissa, joita edeltää kirjaintunnus, on pidettävä direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuina "luokkina". Komissio ei kiistä sitä, että jäsenvaltiot voivat direktiivin 4 artiklan 2 kohdan perusteella tehdä eroja tiettyjen liitteessä II olevaan luokkaan kuuluvien hankkeiden välillä niiden laadun perusteella; sen sijaan komissio ei pidä sallittuna sitä, että yleisellä tasolla kokonaiset luokat jätetään saattamatta ympäristövaikutusten arviointivelvoitteen alaiseksi.

35 Komissio pyytää sen vuoksi yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että vastaajana oleva valtio ei ole noudattanut perustamissopimuksen 5 artiklan ja 189 artiklan kolmannen kohdan eikä direktiivin 2 artiklan 1 kohdan ja 12 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se on ennalta poistanut kokonaisten direktiivin liitteessä II lueteltujen hankkeiden luokkien osalta velvoitteen hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista.

36 Saksan hallitus katsoo, että käsitteet luokka ja hanke on erotettava toisistaan. Sen mukaan direktiivin liitteessä II luetellaan yhteensä "kaksitoista hankkeiden luokkaa", jotka koostuvat "tietyistä" hankkeista. Näin ollen kukin näistä liitteen kahdestatoista ryhmästä on hankkeiden luokka ja kukin näiden ryhmien alaluokka, jota edeltää kirjaintunnus, on tietty hanke.

37 Saksan hallitus vetoaa siihen, että direktiivin 4 artiklan 2 kohdan nojalla jokainen jäsenvaltio voi itse harkita, mitkä kahdessatoista luokassa mainituista tietyistä hankkeista on saatettava arviointivelvoitteen alaiseksi. UVPG:ssä on otettu huomioon kaikki direktiivin liitteessä II mainitut hankkeiden luokat ja siinä asetetaan ympäristövaikutusten arviointivelvoite koskemaan sellaisia kyseisiin luokkiin kuuluvia hankkeita, joiden osalla liittovaltion lainsäätäjä on katsonut niiden laadun sitä vaativan. Tältä osin Saksan hallitus on harkintavaltansa mukaisesti vahvistanut eräille hanketyypeille arviointiperusteita ja/tai raja-arvoja, joiden perusteella ratkaistaan ympäristövaikutusten arviointivelvoite. Näin ollen ei Saksan hallituksen mukaan ole oikein väittää, että Saksan liittotasavalta olisi poistanut arviointivelvoitteen kokonaisilta hankkeiden luokilta.

38 Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa ei anneta jäsenvaltioille valtaa jättää yhtä tai useampaa liitteessä II tarkoitettua luokkaa kokonaan ja lopullisesti arviointimahdollisuuden ulkopuolelle (ks. asia C-133/94, komissio v. Belgia, tuomio 2.5.1996, Kok. 1996, s. I-2323, 43 kohta). Kyseisen riitakysymyksen ratkaisemiseksi on ensimmäiseksi siten tutkittava kysymystä siitä, miten direktiivin 4 artiklassa tarkoitettua hankkeiden luokan käsitettä on tulkittava.

39 Tältä osin on todettava, että sekä 4 artiklan 1 kohdassa että sen 2 kohdassa käytetään samaa muotoilua siitä lauseen osasta, jolla viitataan kyseiseen käsitteeseen; kyseisissä säännöksissä todetaan, että "liitteessä I mainittuihin luokkiin kuuluvat hankkeet arvioidaan - - " ja "liitteessä II mainittuihin luokkiin kuuluvat hankkeet arvioidaan - - jos - - ".

40 Tästä seuraa, että kyseisellä käsitteellä ei voida katsoa olevan erilaista sisältöä ja ulottuvuutta siitä riippuen, liittyykö se direktiivin liitteeseen I vai liitteeseen II.

41 Koska käsitteellä viitataan liitteessä I laatunsa mukaisesti määriteltyihin hankkeiden luokkiin, sillä ei näin ollen voida viitata liitteen II osalta muiden kuin samantyyppisten hankkeiden luokkiin.

42 Liitteessä I olevat yhdeksän hankkeiden ryhmää eivät laatunsa johdosta voi vastata liitteessä II olevaa kahtatoista ryhmää, koska kukin näistä koostuu laajasta taloudellisen toiminnan alueesta, jotka kuitenkin on jaettu alaluokkiin, joita edeltää kirjaintunnus. Tämän tulkinnan vahvistaa se, että liitteessä II olevat ryhmät nro 5, 9 ja 12, joissa ei ole alaluokkia, koskevat kukin hyvin rajattua toimintaa.

43 Esimerkiksi hankkeiden ryhmä, jonka otsikkona on "moottoriteiden, moottoriliikenneteiden ja kaukoliikenteen rautateiden sekä - - lentokenttien rakentaminen" ja joka on liitteessä I olevassa 7 kohdassa, ei voi vastata hankkeiden luokkana liitteessä II olevassa 10 kohdassa tarkoitettua luokkaa, jonka otsikkona on "Yhdyskuntarakennetta kehittävät hankkeet", jonka d alakohdassa kuitenkin mainitaan "teiden, satamien - mukaan lukien kalasatamat - lentokenttien rakentaminen (muut kuin liitteessä I mainitut)".

44 Jokainen muu tälle käsitteelle annettava tulkinta poistaisi tehokkaan vaikutuksen direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa mainitulta periaatteelta, jonka mukaan ennen luvan myöntämistä arvioidaan niiden hankkeiden vaikutukset, joilla etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia, ja antaisi jäsenvaltioille mahdollisuuden soveltaa direktiivin liitettä II haluamallaan tavalla.

45 Juuri tämän periaatteen vuoksi yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että jäsenvaltioille direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa annetun harkintavallan rajat määräytyvät 2 artiklan 1 kohdassa säädetyn arviointivelvoitteen perusteella (ks. asia C-72/95, Kraaijeveld ym., tuomio 24.10.1996, Kok. 1996, s. I-5403, 50 kohta) ja että 4 artiklan 2 kohdassa mainittujen arviointiperusteiden ja/tai raja-arvojen tavoitteena on helpottaa tietyille hankkeille luonteenomaisten, konkreettisten ominaisuuksien arviointia, jotta voitaisiin määritellä, kuuluuko hanke arviointivelvoitteen piiriin, eikä tavoitteena ole se, että tietyt jäsenvaltion alueella mahdollisesti toteutettavat hankkeiden luokat, jotka on lueteltu liitteessä II, kokonaisuudessaan etukäteen välttyisivät tältä velvoitteelta (em. asia komissio v. Belgia, tuomion 42 kohta).

46 Näin ollen on todettava, että Saksan liittotasavalta ei ole noudattanut direktiivin 2 artiklan 1 kohdan ja 4 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se on ennalta poistanut kokonaisten direktiivin liitteessä II lueteltujen hankkeiden luokkien osalta hankkeiden ympäristövaikutusten arviointivelvoitteen.

Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan täysimääräisen täytäntöönpanon laiminlyönti

47 Direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että niiden hankkeiden osalta, joiden ympäristövaikutukset on arvioitava, hankkeen toteuttaja toimittaa tiedot eräistä seikoista. Nämä tiedot täsmennetään tämän säännöksen 2 kohdassa ja direktiivin liitteessä III.

48 Komissio toteaa, että UVPG:n 6 §:n 3 ja 4 momentissa, joilla pannaan täytäntöön direktiivin 5 artiklan 2 kohta, määritellään ne tiedot, jotka hankkeen toteuttajan on toimitettava. Kuitenkin UVPG:n 6 §:n 2 momentin toisessa virkkeessä säädetään, että näitä säännöksiä sovelletaan ainoastaan, jos "3 ja 4 momentissa lueteltuja tietoja ei ole yksityiskohtaisesti määritelty lainsäännöksin".

49 Tämä tarkoittaa komission mukaan, että muut lainsäännökset, joissa määritellään yksityiskohtaisesti toimitettavien tietojen laatu ja laajuus, syrjäyttävät UVPG:n säännökset korvaten ne siten tällöin. Komissio katsoo näin ollen, että vastaajana oleva valtio ei ole noudattanut perustamissopimuksen 5 artiklan ja 189 artiklan kolmannen kohdan eikä direktiivin 5 artiklan 2 kohdan ja 12 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole säätänyt yleistä määräystä tietojen toimittamisesta direktiivin mukaisesti.

50 Saksan hallitus huomauttaa, että komission näkemys perustuu UVPG:n 6 §:n 2 momentin virheelliseen tulkintaan. Tällä säännöksellä ei sen mukaan tehdä poikkeusta UVPG:n 4 §:n pääsäännöstä, jolla säädellään UVPG:n ja muun - liittovaltion tai osavaltioiden antaman - lainsäädännön välistä suhdetta direktiivin kattamalla alueella. Tämän säännön mukaan siinä tapauksessa, että tällaisessa muussa lainsäädännössä asetetut vaatimukset ovat löyhempiä kuin UVPG:n vaatimukset, sovelletaan ensisijaisesti UVPG:n säännöksiä.

51 Tältä osin on todettava, että direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, mitä tietoja hankkeen toteuttajan on vähintään toimitettava. Komissio ei arvostele Saksan hallitusta siitä, että UVPG:n 6 §:n 3 ja 4 momentilla ei taattaisi direktiivin vastaavan säännöksen moitteetonta täytäntöönpanoa.

52 Vaikka tämän jäsenvaltion liittovaltiorakenteeseen mahdollisesti liittyvistä syistä muissa liittovaltion tai osavaltioiden antamissa erityissäännöksissä asetetaan erityisiä vaatimuksia, jotka voivat liittyä direktiivin soveltamisalaan kuuluvien eri toiminta-alojen erityistarpeisiin, on huomattava, että direktiivin 13 artiklassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus vahvistaa direktiivissä asetettuja sääntöjä tiukemmat säännöt. Lisäksi UVPG:n 4 §:n pääsäännöllä taataan Saksan hallituksen antamien selitysten mukaan UVPG:n 6 §:n 3 ja 4 momentin soveltaminen tapauksissa, joissa erityissäännösten sisältämät vaatimukset ovat väljempiä kuin UVPG:n vastaavassa säännöksessä vahvistetut vaatimukset.

53 Näillä perusteilla tämä kanteen osa on siten hylättävä.

54 Edellä esitetyn johdosta on näin ollen todettava, että Saksan liittotasavalta ei ole noudattanut direktiivin 2 artiklan 1 kohdan, 4 artiklan 2 kohdan eikä 12 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska

- se ei ole säädetyssä määräajassa toteuttanut direktiivin noudattamisen edellyttämiä toimenpiteitä,

- se ei ole toimittanut komissiolle kaikkia direktiivin noudattamiseksi antamiaan säännöksiä,

- se ei ole säätänyt direktiivin mukaista ympäristövaikutusten arviointia pakolliseksi kaikille sellaisille hankkeille, joiden osalta direktiivissä edellytetään kyseistä arviointia ja joiden lupamenettely on aloitettu 3.7.1988 jälkeen, ja

- se on ennalta poistanut kokonaisten direktiivin liitteessä II lueteltujen hankkeiden luokkien osalta hankkeiden ympäristövaikutusten arviointivelvoitteen.

55 Muilta osin kanne on hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

56 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Koska Saksan liittotasavalta on pääosin hävinnyt asian, se on syytä velvoittaa korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

(kuudes jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

57 Saksan liittotasavalta ei ole noudattanut tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 27 päivänä kesäkuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/337/ETY 2 artiklan 1 kohdan, 4 artiklan 2 kohdan eikä 12 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska

- se ei ole säädetyssä määräajassa toteuttanut direktiivin noudattamisen edellyttämiä toimenpiteitä,

- se ei ole toimittanut komissiolle kaikkia direktiivin noudattamiseksi antamiaan säännöksiä,

- se ei ole säätänyt direktiivin mukaista ympäristövaikutusten arviointia pakolliseksi kaikille sellaisille hankkeille, joiden osalta direktiivissä edellytetään kyseistä arviointia ja joiden lupamenettely on aloitettu 3.7.1988 jälkeen, ja

- se on ennalta poistanut kokonaisten direktiivin liitteessä II lueteltujen hankkeiden luokkien osalta hankkeiden ympäristövaikutusten arviointivelvoitteen.

2 58 Muilta osin kanne hylätään.

59 Saksan liittotasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.