61995J0120

1 Siirtotyöläisten sosiaaliturva - Jäsenvaltioiden toimivalta säännellä sosiaaliturvajärjestelmiään - Toimivallan rajat - Yhteisön oikeuden noudattaminen - Tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevat perustamissopimuksen määräykset

(EY:n perustamissopimuksen 30 artikla)

2 Siirtotyöläisten sosiaaliturva - Sairausvakuutus - Toisessa jäsenvaltiossa suoritetut palvelut - Asetuksen N:o 1408/71 22 artiklan soveltamisala - Toisesta jäsenvaltiosta ostetuista hoitotuotteista suoritettujen kulujen korvaaminen toimivaltaisen jäsenvaltion korvaustaksojen mukaisesti tässä jäsenvaltiossa - Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen

(Neuvoston asetuksen N:o 1408/71 22 artikla)

3 Tavaroiden vapaa liikkuvuus - Määrälliset rajoitukset - Vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet - Kansallinen sääntely, joka koskee toisessa jäsenvaltiossa suoritettujen sairauskulujen korvaamista - Hoitotuotteiden hankkiminen - Silmälasit - Sen jäsenvaltion sosiaaliturvalaitoksen myöntämä ennakkolupa, jossa henkilö on vakuutettu - Ennakkolupaa ei voida edellyttää - Lupaedellytyksen perustelut - Terveydenhuoltojärjestelmän kustannusten rajoittaminen - Kansanterveyden suojelu - Perustelut eivät ole hyväksyttäviä

(EY:n perustamissopimuksen 30 ja 36 artikla)

4 Se, että kansallinen lainsäädäntö kuuluu sosiaaliturvan alaan, ei estä perustamissopimuksen 30 artiklan soveltamista.

Vaikka yhteisön oikeudessa ei puututakaan jäsenvaltioiden valtaan säännellä sosiaaliturvajärjestelmiään, jäsenvaltioilla on kuitenkin velvollisuus noudattaa yhteisön oikeutta käyttäessään toimivaltaansa.

5 Asetuksen N:o 1408/71 22 artiklalla pyritään turvaamaan vakuutetulle, jolle toimivaltainen laitos on antanut luvan mennä toisen jäsenvaltion alueelle saamaan siellä hänen tilansa kannalta aiheellista hoitoa, oikeus toimivaltaisen laitoksen puolesta annettaviin luontoisetuuksiin sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jossa palvelut on suoritettu, erityisesti siinä tapauksessa, että henkilön terveydentila edellyttää siirtymistä toiseen valtioon, mikä ei saa aiheuttaa lisäkustannuksia sairaalle henkilölle. Artiklan tarkoituksena ei ole säännellä sitä, millä tavoin jäsenvaltiot korvaavat toimivaltaisessa jäsenvaltiossa voimassa olevien korvaustaksojen mukaan toisesta jäsenvaltiosta ostetut hoitotuotteet, eikä sillä näin estetä korvausten suorittamista, vaikka lainsäädännössä edellytettyä ennakkolupaa ei olisikaan myönnetty.

6 Perustamissopimuksen 30 ja 36 artikla estävät sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamisen, jonka perusteella jäsenvaltion sosiaaliturvalaitos kieltäytyy suorittamasta kiinteämääräistä korvausta silmälaseista ja näköä korjaavista linsseistä, jotka on hankittu toisessa jäsenvaltiossa toimivalta optikolta, sillä perusteella, että hoitotuotteiden hankkiminen ulkomailta edellyttää ennakkolupaa.

Tällainen lainsäädäntö rajoittaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta, koska se ohjaa sosiaalivakuutetut ostamaan tuotteet kotimaasta muiden jäsenvaltioiden sijasta ja estää näin tavaroiden tuontia.

Lainsäädäntöä ei voida perustella tarpeella ehkäistä sosiaaliturvajärjestelmän rahoituksellisen tasapainon järkkyminen, koska toisesta jäsenvaltiosta ostettujen silmälasien ja korjaavien linssien kiinteämääräinen korvaus ei vaikuta sosiaaliturvajärjestelmän rahoittamiseen tai sen tasapainoon. Lainsäädäntöä ei voida myöskään pitää perusteltuna niiden kansanterveyden suojeluun liittyvien syiden vuoksi, joilla pyritään turvaamaan niiden sairaanhoitotuotteiden laatu, jotka vakuutettu hankkii toisessa jäsenvaltiossa , koska säänneltyjen ammattien harjoittamista ja niiden harjoittamisen aloittamista säännellään yhteisön direktiivein joten silmälasien hankkiminen silmälääkärin määräyksen perusteella toisessa jäsenvaltiossa toimivalta optikolta tarjoaa samat laatutakeet kuin ne, jotka kotimaassa toimiva optikko tarjoaa myydessään silmälasit.

Asiassa C-120/95,

jonka Conseil arbitral des assurances sociales (Luxemburg) on saattanut EY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

Nicolas Decker

vastaan

Caisse de maladie des employés privés

ennakkoratkaisun EY:n perustamissopimuksen 30 ja 36 artiklan tulkinnasta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: presidentti G. C. Rodríguez Iglesias, jaostojen puheenjohtajat C. Gulmann ja H. Ragnemalm (esittelevä tuomari) sekä tuomarit G. F. Mancini, J. C. Moitinho de Almeida, P. J. G. Kapteyn, J. L. Murray, D. A. O. Edward, J.-P. Puissochet, G. Hirsch ja P. Jann,

julkisasiamies: G. Tesauro,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies D. Louterman-Hubeau,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

- Decker, edustajinaan asianajajat Andrée Braun ja Serge Wagner, Luxemburg,

- Luxemburgin hallitus, asiamiehenään sosiaaliturvaministeriön ylempi sosiaaliturvatarkastaja Claude Ewen,

- Belgian hallitus, asiamiehenään ulkoasiain-, ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeriön hallintopäällikkö Jan Devadder,

- Saksan hallitus, asiamiehinään liittovaltion talousministeriön ministerineuvos Ernst Röder ja saman ministeriön asessori Gereon Thiele,

- Espanjan hallitus, asiamiehinään yhteisön oikeutta ja toimielimiä koskevan kansallisen koordinoinnin pääjohtaja Alberto Navarro González ja valtionasiamies Gloria Calvo Díaz,

- Ranskan hallitus, asiamiehinään ulkoasiainministeriön oikeudellisen osaston jaostopäällikkö Catherine de Salins ja oikeudellisen osaston ulkoasiainsihteeri Philippe Martinet,

- Alankomaiden hallitus, asiamiehenään oikeudellinen neuvonantaja Adriaan Bos,

- Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään Treasury Solicitor's Departmentin virkamies Lindsey Nicoll, avustajanaan barrister Philippa Watson,

- Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja Hendrik van Lier ja oikeudellisessa yksikössä toimiva kansallinen virkamies Jean-Francis Pasquier,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan Deckerin, edustajanaan asianajaja Serge Wagner, Caisse de maladie des employés privés'n, edustajanaan asianajaja Albert Rodesch, Luxemburg, Luxemburgin hallituksen, asiamiehenään Claude Ewen, Saksan hallituksen, asiamiehenään Ernst Röder, Espanjan hallituksen, asiamiehenään Gloria Calvo Díaz, Ranskan hallituksen, asiamiehenään Philippe Martinet, Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen, asiamiehenään Philippa Watson, ja komission, asiamiehenään Jean-Francis Pasquier, 2.7.1996 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 16.9.1997 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Conseil arbitral des assurances sociales on esittänyt 5.4.1995 tekemällään, 7.4.1995 yhteisöjen tuomioistuimeen saapuneella päätöksellään yhteisöjen tuomioistuimelle EY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla ennakkoratkaisukysymyksen EY:n perustamissopimuksen 30 ja 36 artiklan tulkinnasta.

2 Kysymys on esitetty Deckerin, joka on Luxemburgin kansalainen, ja Caisse de maladie des employés privés'n (jäljempänä sairauskassa) välisessä riita-asiassa, joka koskee Arlonissa (Belgia) toimivalta optikolta Luxemburgissa toimivan silmälääkärin antaman silmälasimääräyksen perusteella ostettujen silmälasien, joissa on korjaavat linssit, korvausvaatimusta.

3 Sairauskassa ilmoitti Deckerille 14.9.1992 lähettämällään kirjeellä hylkäävänsä tämän korvausvaatimuksen sillä perusteella, että silmälasit oli ostettu ulkomailta ilman sairauskassan antamaa ennakkolupaa.

4 Decker riitautti tämän päätöksen vetoamalla erityisesti perustamissopimuksen määräyksiin tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta. Sairauskassan johtokunta, jolle valitus oli osoitettu, pysytti päätöksen hylkäämällä 22.10.1992 Deckerin korvausvaatimuksen.

5 Decker saattoi asian vireille Conseil arbitral des assurances socialesissa, joka hylkäsi kanteen 24.8.1993 antamallaan päätöksellä.

6 Decker esitti 8.9.1993 tästä päätöksestä oikaisuvaatimuksen Conseil arbitral des assurances socialesiin, joka hylkäsi oikaisuvaatimuksen 20.10.1993 antamallaan tuomiolla muun muassa sillä perusteella, että asia ei koskenut millään tavoin tavaroiden vapaata liikkuvuutta, vaan kyse oli sosiaaliturvalainsäädännöstä eli sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 säännöksistä (ks. asetuksen 2.12.1996 annetulla asetuksella N:o 118/97 muutettu ja ajan tasalle saatettu versio; EYVL 1997, L 28, s. 1).

7 Decker haki edelleen muutosta päätökseen kassaatiovalituksella. Valitus hyväksyttiin, tuomio kumottiin ja asia palautettiin Conseil arbitral des assurances socialesin käsiteltäväksi, joka totesi 5.4.1995 tekemässään päätöksessä, että code des assurances socialesin (sosiaalivakuutuslain) 60 §:ää ja Union des caisses de maladie des salariés'n sääntöjen 58 §:ää oli sovellettava asiaan.

8 Luxemburgin sosiaalivakuutuslain 60 §:ssä, sellaisena kuin se oli voimassa tosiasioiden tapahtumahetkellä, säädetään seuraavaa:

"Vakuutetut voivat käyttää haluamansa lääkärin, hammaslääkärin, apteekkarin, sairaalan taikka avustavan terveydenhoitohenkilökunnan palveluja.

Suurherttuakunnan alueella näitä hoitoja ja palveluja voivat tarjota ainoastaan:

1) lääkärit, hammaslääkärit, apteekkarit, sairaalat, kätilöt ja avustava terveydenhoitohenkilökunta, joilla on lupa harjoittaa ammattiaan suurherttuakunnan alueella tai määrätyllä osalla sen aluetta.

2) ulkomaiset lääkärit, jotka on kutsuttu konsultaatioon suurherttuakuntaan hoitavan lääkärin tai asiantuntijalääkärin suostumuksella, tämän kuitenkaan rajoittamatta kansainvälisissä sopimuksissa olevia laajempia määräyksiä.

Vakuutetut voivat hakeutua hoidettaviksi ulkomaille ainoastaan sairauskassansa suostumuksella, ellei kyseessä ole ensiapu ulkomailla sattuneen sairastumisen tai tapaturman johdosta.

Sairauskassa ei voi kieltäytyä antamasta suostumustaan, jos vakuutettua hoitava lääkäri ja asiantuntijalääkäri ovat suositelleet hoitotoimenpiteitä ulkomailla tai jos tarpeellisia hoitotoimenpiteitä ei voida suorittaa suurherttuakunnassa."

9 Tosiseikkojen tapahtumahetkellä silmälasikehyksien ja korjaavien linssien korvaamista säänneltiin Union des caisses de maladien sääntöjen 78 §:ssä ja 30.6.1975 tehdyllä työehtosopimuksella, jonka Union des caisses de maladie ja optikoita edustava ammatillinen ryhmittymä olivat tehneet sosiaalivakuutuslain 308 bis §:n nojalla.

10 Union des caisses de maladien sääntöjen 78 § kuuluu seuraavasti:

"Sairauskassa korvaa silmälasit ja muut näköä parantavat apuvälineet niiden korvaustaksojen ja niiden yksityiskohtaisten soveltamissääntöjen mukaisesti, jotka on vahvistettu sosiaalivakuutuslain 308 bis §:n nojalla tehdyillä sopimuksilla tai päätöksillä."

11 Edellä mainitun 30.6.1975 tehdyn työehtosopimuksen 2 §:ssä määrätään, että ellei yhteisön tai kansainvälisistä siirtotyöläisten tai heihin rinnastettavien henkilöiden sosiaaliturvaa koskevista säännöksistä tai määräyksistä muuta johdu, vakuutetut, joiden kotipaikka on Luxemburgissa tai jotka asuvat Luxemburgissa, voivat teettää silmälasinsa niillä Luxemburgissa toimivilla optikoilla, jotka on mainittu Chambre des métiers de Luxembourgin optikontointa harjoittavien luettelossa.

12 Näiden määräysten perusteella korvausmäärät oli vahvistettu kiinteiksi ja enimmäismääräksi kehysten osalta 1 600 Luxemburgin frangia.

13 Näköä korjaavien linssien korvaustaksa oli vahvistettu 30.6.1975 tehdyn työehtosopimuksen liitteessä A. Tämän sopimuksen 12 §:n mukaan liitteessä A vahvistettujen näköä korjaavien linssien korvausmääriä korotetaan tai alennetaan Zeiss ja American Optical -nimisten yritysten hintaluetteloiden perusteella.

14 Sosiaalivakuutuslakia ja Union des caisses de maladien sääntöjä muutettiin merkittävästi vuonna 1992. Sosiaalivakuutuslain entisessä 60 §:ssä vahvistettu periaate, että kaikki ulkomailla suoritettavat hoidot edellyttivät sairauskassan myöntämää ennakkolupaa, otettiin kuitenkin sellaisenaan tämän lain uuteen 20 §:ään.

15 Asetuksen N:o 1408/71 22 artiklassa säädetään muun muassa seuraavaa:

"1. Palkatulla työntekijällä tai itsenäisellä ammatinharjoittajalla, joka täyttää toimivaltaisen valtion lainsäädännössä asetetut edellytykset oikeuden saamiseksi etuuksiin, ottaen tarpeen mukaan huomioon 18 artiklan säännökset; ja:

- -

c) jolle toimivaltainen laitos on antanut luvan mennä toisen jäsenvaltion alueelle saamaan siellä hänen tilansa kannalta aiheellista hoitoa,

on oikeus:

i) toimivaltaisen laitoksen puolesta annettaviin luontoisetuuksiin oleskelu- tai asuinpaikan laitoksesta, sen soveltaman lainsäädännön mukaisesti, ikään kuin hänet olisi vakuutettu siinä; sen kauden pituus, jonka aikana etuuksia annetaan, määrätään kuitenkin toimivaltaisen valtion lainsäädännön mukaisesti;

ii) rahaetuuksiin toimivaltaisesta laitoksesta sen soveltaman lainsäädännön mukaisesti. Kuitenkin toimivaltaisen laitoksen ja oleskelu- tai asuinpaikan laitoksen välisellä sopimuksella tällaiset etuudet voidaan antaa viimeksi mainitusta laitoksesta ensiksi mainitun puolesta toimivaltaisen valtion lainsäädännön mukaisesti.

2. - -

Edellä 1 kohdan c alakohdan mukaisesti vaadittua lupaa ei voida evätä, jos kysymyksessä oleva hoito kuuluu sen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen etuuksien joukkoon, [jossa se,] jonka etua asia koskee, asuu, ja jos hänelle ei ole voitu antaa tällaista hoitoa siinä ajassa kuin on tavallisesti välttämätöntä kyseisen hoidon saamiseksi jäsenvaltiossa, jossa hän asuu, ottaen huomioon hänen senhetkinen terveydentilansa ja todennäköinen taudinkulku.

3. Edellä 1 ja 2 kohdan säännöksiä sovelletaan vastaavasti palkatun työntekijän tai itsenäisen ammatinharjoittajan perheenjäseniin.

- - "

16 Conseil arbitral des assurances sociales epäili näiden säännösten ja yhteisön oikeuden yhteensopivuutta, erityisesti perustamissopimuksen 30 ja 36 artiklan osalta, päätti lykätä ratkaisun antamista ja esitti yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

"Onko Luxemburgin sosiaalivakuutuslain 60 § yhteensopiva ETY:n perustamissopimuksen 30 ja 36 artiklan kanssa, jos jäsenvaltio A:n sosiaaliturvalaitos sen perusteella hylkää tämän jäsenvaltion kansalaisen vaatimuksen saada korvatuksi näköä korjaavat silmälasinsa, jotka oli määrännyt samassa jäsenvaltiossa toimiva lääkäri mutta jotka oli ostettu jäsenvaltiossa B toimivalta optikolta, koska pykälässä edellytetään sosiaaliturvalaitoksen ennakkolupaa kaikille ulkomailla suoritettaville hoitotoimenpiteille, ja kun tässä pykälässä sanktioidaan tällä tavoin yleisesti sitä, että yksityishenkilöt tuovat maahan muista jäsenvaltioista peräisin olevia lääkkeitä tai, kuten tässä tapauksessa, silmälaseja?"

17 Decker ja komissio ovat sitä mieltä, että kansallinen sääntely, jonka perusteella vakuutetulta evätään normaalisti korvattavien tuotteiden korvaus, ellei vakuutetulla ole sosiaaliturvalaitoksensa ennakkolupaa, rajoittaa perusteettomasti tavaroiden vapaata liikkuvuutta.

18 Luxemburgin, Belgian, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset esittävät puolestaan ensisijaisesti, että riidanalaisen sääntelyn kaltainen sääntely ei kuulu perustamissopimuksen 30 ja 36 artiklan soveltamisalaan, koska kyseessä on sosiaaliturva. Ne väittävät toissijaisesti, etteivät nämä perustamissopimuksen määräykset estä ainakaan tällaisen kansallisen sääntelyn voimassa pitämistä. Saksan, Espanjan ja Alankomaiden hallitukset ovat tästä samaa mieltä.

19 Esitettyjen huomautusten perusteella käsitellään ensin vapaan liikkuvuuden periaatteen soveltamista sosiaaliturvan alalla ja sitten asetuksen N:o 1408/71 säännösten vaikutusta ja lopuksi palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien määräysten soveltamista.

Vapaan liikkuvuuden perusperiaatteen soveltaminen sosiaaliturvan alalla

20 Luxemburgin, Belgian, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset katsovat, ettei kyseessä oleva kansallinen sääntely, joka koskee hoitopalveluista aiheutuvien kulujen korvaamista, kuulu perustamissopimuksen 30 artiklan soveltamisalaan, koska sääntely koskee sosiaaliturvan tiettyä osaa.

21 Aluksi on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisön oikeus ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan säätää sosiaaliturvajärjestelmistään (asia 238/82, Duphar ym., tuomio 7.2.1984, Kok. 1984, s. 523, 16 kohta ja asia C-70/95, Sodemare ym., tuomio 17.6.1997, Kok. 1997, s. I-3395, 27 kohta).

22 Koska alaa ei ole yhteisön säännöksillä yhdenmukaistettu, kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan vapaasti vahvistaa edellytykset oikeudelle tai velvollisuudelle liittyä johonkin sosiaaliturvajärjestelmään (asia 110/79, Coonan, tuomio 24.4.1980, Kok. 1980, s. 1445, 12 kohta ja asia C-349/87, Paraschi, tuomio 4.10.1991, Kok. 1991, s. I-4501, 15 kohta) ja edellytykset, joiden täyttyessä oikeus etuuksiin syntyy (yhdistetyt asiat C-4/95 ja C-5/95, Stöber ja Piosa Pereira, tuomio 30.1.1997, Kok. 1997, s. I-511, 36 kohta).

23 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 17-25 kohdassa todennut, jäsenvaltioiden on kuitenkin tätä toimivaltaa käyttäessään noudatettava yhteisön oikeutta.

24 Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että jäsenvaltioiden toimenpiteet sosiaaliturvan alalla kuuluvat niiden perustamissopimuksen määräysten alaan, jotka koskevat tavaroiden vapaata liikkuvuutta, silloin kun nämä toimenpiteet voivat vaikuttaa sairaanhoitotuotteiden markkinointiin ja näin välillisesti näiden tuotteiden maahantuontimahdollisuuksiin (ks. em. asia Duphar ym., tuomion 18 kohta).

25 Näin ollen pääasiassa riidanalaisen kansallisen sääntelyn kuuluminen sosiaaliturvan alaan ei estä perustamissopimuksen 30 artiklan soveltamista siihen.

Asetuksen N:o 1408/71 säännösten vaikutus

26 Luxemburgin hallitus toteaa, että asetuksen N:o 1408/71 22 artiklassa asetetaan periaate, jonka mukaan kaikki toisessa jäsenvaltiossa suoritetut hoitotoimenpiteet edellyttävät ennakkolupaa. Niiden kansallisten säännösten kyseenalaistaminen, jotka koskevat ulkomailla saadusta hoidosta aiheutuneiden kulujen korvaamista, merkitsisi Luxemburgin hallituksen mukaan sitä, että asetuksen N:o 1408/71 vastaavan säännöksen pätevyys jouduttaisiin asettamaan kyseenalaiseksi.

27 Näiden väitteiden osalta on todettava, että vaikka tietty kansallinen toimenpide saattaakin olla johdetun oikeuden tietyn säännöksen mukainen eli tässä asetuksen N:o 1408/71 22 artiklan mukainen, ei se merkitse sitä, ettei toimenpiteeseen voida silti soveltaa perustamissopimuksen määräyksiä.

28 Lisäksi on todettava, että kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 55 ja 57 kohdassa todennut, asetuksen N:o 1408/71 22 artiklan 1 kohdan tarkoituksena on turvata vakuutetulle, jolle toimivaltainen laitos on antanut luvan mennä toisen jäsenvaltion alueelle saamaan siellä hänen tilansa kannalta aiheellista hoitoa, oikeus toimivaltaisen laitoksen puolesta annettaviin luontoisetuuksiin sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jossa etuudet suoritetaan erityisesti silloin kun siirtyminen toiseen jäsenvaltioon on välttämätöntä vakuutetun terveydentilan vuoksi, ilman että tästä aiheutuu vakuutetulle lisäkuluja.

29 Sitä vastoin, jos asetuksen N:o 1408/71 22 artiklaa arvioidaan sen tavoitteiden kannalta, on todettava, ettei sillä ole pyritty sääntelemään eikä näin myöskään estämään sitä, että jäsenvaltiot korvaavat toimivaltaisessa valtiossa voimassa olevien korvaustaksojen mukaan toisesta jäsenvaltiosta ostetuista sairaanhoitotuotteista aiheutuneet kulut, vaikka ennakkolupaa ei olisikaan myönnetty.

30 Näin ollen on selvitettävä, onko pääasiassa riidanalaisen sääntelyn kaltainen kansallinen sääntely ristiriidassa tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen määräysten kanssa.

Tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien määräysten soveltaminen

31 On siis selvitettävä, rajoittaako pääasiassa riidanalaisen sääntelyn kaltainen kansallinen sääntely tosiasiallisesti tai mahdollisesti yhteisön sisäistä kauppaa suoraan tai välillisesti (asia 8/74, Dassonville, tuomio 11.7.1974, Kok. 1974, s. 837, 5 kohta; Kok. Ep. II, s. 349).

32 Decker ja komissio katsovat, että järjestelmä, jossa sairaanhoitotuotteiden korvaamiseksi edellytetään sen jäsenvaltion, jossa kyseinen henkilö on vakuutettu, lainsäädännön mukaan tämän jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen myöntämää ennakkolupaa, silloin kun tuotteet hankitaan toisesta jäsenvaltiosta, rajoittaa perustamissopimuksen 30 artiklassa vahvistettua tavaroiden vapaata liikkuvuutta.

33 Huomautuksensa esittäneiden jäsenvaltioiden näkemysten mukaan sellainen kansallinen sääntely, josta pääasiassa on kysymys, ei rajoita, eikä sen tarkoituksena ole rajoittaa, kauppavirtoja, vaan vahvistaa ne edellytykset, jotka sairauskulujen korvaamiselle on asetettu. Tällainen sääntely ei merkitse silmälasien maahantuonnin kieltämistä, eikä se vaikuta välittömästi mahdollisuuksiin ostaa ne asianomaisen valtion ulkopuolelta. Jäsenvaltioiden mukaan sääntelyllä ei estetä luxemburgilaisia optikkoja tuomasta maahan muista jäsenvaltioista peräisin olevia silmälaseja ja korjaavia linssejä eikä valmistamasta ja myymästä niitä.

34 Tältä osin on todettava, että riidanalainen sääntely ohjaa Luxemburgin sosiaalivakuutusjärjestelmään kuuluvat ostamaan ja teettämään silmälasinsa suurherttuakunnassa toimivilla optikoilla muissa jäsenvaltiossa toimivien optikkojen palvelujen käyttämisen sijasta.

35 Vaikka pääasiassa riidanalaisena olevalla kansallisella sääntelyllä ei evätäkään vakuutetuilta mahdollisuutta ostaa toisesta jäsenvaltiosta sairaanhoitotuotteita, toisessa jäsenvaltiossa suoritettujen kulujen korvaaminen edellyttää kuitenkin sen mukaan ennakkolupaa, eikä kuluja korvata vakuutetuille, jotka eivät ole tätä lupaa saaneet. Siinä jäsenvaltiossa, jossa asianomainen on vakuutettu, aiheutuneiden kulujen korvaamiselta ei kuitenkaan edellytetä tällaista lupaa.

36 Tällaista sääntelyä on pidettävä tavaroiden vapaata liikkuvuutta rajoittavana sen vuoksi, että se ohjaa vakuutetut ostamaan kyseiset tuotteet suurherttuakunnasta muiden jäsenvaltioiden sijasta ja haittaa tällä tavoin näissä valtioissa valmistettujen silmälasien maahantuontia (ks. asia 18/84, komissio v. Ranska, tuomio 7.5.1985, Kok. 1985, s. 1339, 16 kohta).

37 Luxemburgin hallitus väittää kuitenkin, että tavaroiden vapaa liikkuvuus ei ole ehdoton ja että riidanalaista sääntelyä on pidettävä perusteltuna, koska sen tarkoituksena on hillitä terveydenhuollon kustannuksia, jotka on välttämättä otettava huomioon tässä yhteydessä.

38 Decker puolestaan katsoo, että hänen ostamansa tuotteen korvaaminen rasittaa sairauskassan varoja aina samalla tavoin, koska sairauskassa maksaa vain kiinteämääräisen korvauksen niin optikon myymien kehysten kuin korjaavien linssienkin osalta. Koska korvauksen määrä on vahvistettu kiinteäksi todellisista kustannuksista riippumatta, sairauskassalla ei ole mitään objektiivista syytä kieltäytyä korvaamasta silmälaseja sillä perusteella, että ne on ostettu toisessa jäsenvaltiossa toimivalta optikolta. Riidanalaista sääntelyä ei Deckerin mukaan ole pidettävä perusteltuna terveydenhuollon kustannuksien rajoittamistarpeen vuoksi.

39 Näiden väitteiden osalta on todettava, että puhtaasti taloudellisia tavoitteita ei voida pitää sellaisina syinä, joiden vuoksi perustamissopimuksessa taatun tavaroiden vapaan liikkuvuuden perustavanlaatuisen periaatteen rajoittaminen voisi olla perusteltua. Sosiaaliturvajärjestelmän taloudellisen tasapainon vakavan järkkymisen vaara saattaa kuitenkin olla sellainen yleisen edun mukainen pakottava syy, jonka vuoksi tämäntyyppistä rajoittamista voidaan pitää perusteltuna.

40 On kuitenkin todettava, kuten Luxemburgin hallituskin on vastauksessaan yhteisöjen tuomioistuimen kysymykseen myöntänyt, että toisesta jäsenvaltiosta ostettujen silmälasien ja korjaavien linssien kiinteämääräinen korvaus ei voi vaikuttaa sosiaaliturvajärjestelmän rahoitukseen tai sen tasapainoon.

41 Belgian, Saksan ja Alankomaiden hallitukset ovat myös vedonneet siihen, että vakuutettujen oikeudella korkealaatuisiin hoitopalveluihin voidaan perustella riidanalainen sääntely perustamissopimuksen 36 artiklassa vahvistetuista kansanterveyden suojeluun liittyvistä syistä. Belgian hallitus lisää, että silmälasit tulee voida teettää vain lain nojalla tätä ammattia harjoittavilla. Jos palvelusuoritukset toteutetaan toisessa jäsenvaltiossa, niiden asianmukaisen toteuttamisen valvonta on erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta.

42 Tältä osin on korostettava sitä, että säänneltyjen ammattien harjoittamista ja harjoittamisen aloittamista säännellään ammatillisen koulutuksen tunnustamista koskevasta toisesta yleisestä järjestelmästä 18 päivänä kesäkuuta 1992 annetulla neuvoston direktiivillä 92/51/ETY, jolla täydennettiin direktiiviä 89/48/ETY (EYVL L 209, s. 25), ja direktiivin 92/51/ETY liitteiden C ja D muuttamisesta 20 päivänä heinäkuuta 1995 annetulla komission direktiivillä 95/43/EY (EYVL L 184, s. 21).

43 Tämä merkitsee sitä, että silmälasien ostaminen toisessa jäsenvaltiossa toimivalta optikolta tarjoaa samat laatutakeet kuin se, että silmälasit ostetaan asianomaisessa jäsenvaltiossa toimivalta optikolta (ks. toisesta jäsenvaltiosta ostettujen lääkkeiden osalta asia 215/87, Schumacher, tuomio 7.3.1989, Kok. 1989, s. 617, 20 kohta ja asia C-62/90, komissio v. Saksa, tuomio 8.4.1992, Kok. 1992, s. I-2575, 18 kohta).

44 Lisäksi on korostettava sitä, että pääasiassa silmälasit oli ostettu silmälääkärin määräyksestä, mikä takaa kansanterveyden suojelun.

45 Edellä esitetyn perusteella on todettava, ettei riidanalaista kansallista sääntelyä ole pidettävä perusteltuna kansanterveydellisistä syistä toisista jäsenvaltioista ostettujen sairaanhoitotuotteiden laadun takaamiseksi.

46 Näin ollen esitettyyn kysymykseen on vastattava, että sellainen kansallinen sääntely, jonka perusteella tietyn jäsenvaltion sosiaaliturvalaitos kieltäytyy maksamasta kiinteämääräistä korvausta vakuutetulle silmälaseista, joissa on korjaavat linssit, kun ne on ostettu toisessa jäsenvaltiossa toimivalta optikolta, sillä perusteella, että kaikkien sairaanhoitotuotteiden ostamiseen ulkomailta on saatava ennakkolupa, on perustamissopimuksen 30 ja 36 artiklan vastainen.

Oikeudenkäyntikulut

47 Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Luxemburgin, Belgian, Saksan, Espanjan, Ranskan, Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksille ja komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on ratkaissut Conseil arbitral des assurances socialesin 5.4.1995 tekemällään päätöksellä esittämän kysymyksen seuraavasti:

Sellainen kansallinen sääntely, jonka perusteella tietyn jäsenvaltion sosiaaliturvalaitos kieltäytyy maksamasta kiinteämääräistä korvausta vakuutetulle silmälaseista, joissa on korjaavat linssit, kun ne on ostettu toisessa jäsenvaltiossa toimivalta optikolta, sillä perusteella, että kaikkien sairaanhoitotuotteiden ostamiseen ulkomailta on saatava ennakkolupa, on EY:n perustamissopimuksen 30 ja 36 artiklan vastainen.