61989J0340

Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Sijoittautumisvapaus - Asianajajat - Oikeus harjoittaa ammattia - Jäsenvaltioiden velvollisuus tarkastaa kansallisessa oikeudessa vaadittujen sekä kotivaltiossa hankittujen tutkintotodistusten ja ammatillisen pätevyyden vastaavuus - Velvollisuus antaa perusteltu ratkaisu, johon voidaan hakea muutosta oikeusteitse

(ETY:n perustamissopimuksen 52 artikla)

Perustamissopimuksen 52 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion kansallisten viranomaisten, joille sellainen yhteisön kansalainen, jolla on jo oikeus harjoittaa asianajajan ammattia kotimaassaan ja joka toimii kotimaassaan oikeudellisena neuvonantajana, on jättänyt hakemuksen saadakseen oikeuden harjoittaa asianajajan ammattia, on selvitettävä, missä määrin asianomaisen kotimaassaan hankkiman tutkintotodistuksen osoittamat tiedot ja taidot vastaavat vastaanottajavaltiona olevan jäsenvaltion lainsäädännössä vaadittuja tietoja ja taitoja. Selvitys on suoritettava noudattamalla menettelyä, joka täyttää ne yhteisön oikeudessa asetetut vaatimukset, jotka koskevat perustamissopimuksessa yhteisön kansalaisille annettujen perusoikeuksien tehokasta suojelua. Näin ollen kaikkiin päätöksiin on voitava hakea muutosta oikeusteitse sen selvittämiseksi, ovatko tällaiset päätökset yhteisön oikeuden kannalta lainmukaisia, ja asianosaisella on oltava mahdollisuus saada tietoonsa häntä koskevan päätöksen perustelut.

Jos kyseisten tutkintotodistusten vastaavuus on ainoastaan osittainen, niillä kansallisilla viranomaisilla, joita asia koskee, on oikeus vaatia asianomaiselta osoitusta siitä, että hän on hankkinut puuttuvat tiedot ja taidot. Tällöin viranomaisten on arvioitava, riittävätkö vastaanottajavaltiona olevassa jäsenvaltiossa hankitut, joko opintoihin tai ammattikokemukseen perustuvat tiedot

osoitukseksi siitä, että asianomaisella on puuttuvat tiedot.

Jos vastaanottajavaltiona olevan jäsenvaltion lainsäädännössä vaaditaan ammattiin perehdyttävän harjoittelun suorittamista tai ammattikokemusta, kyseisten viranomaisten on arvioitava, voidaanko lähtö- tai vastaanottajavaltiona olevassa jäsenvaltiossa hankitun ammattikokemuksen katsoa kokonaan tai osittain täyttävän kyseisen vaatimuksen.

Asiassa C-340/89,

jonka Bundesgerichtshof on saattanut ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan mukaisesti yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen ensin mainitussa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

Irène Vlassopoulou

vastaan

Ministerium für Justiz, Bundes- und Europaangelegenheiten Baden-Württemberg (oikeusasioita, liittovaltion asioita ja Euroopan asioita käsittelevä Baden-Württembergin ministeriö),

ennakkoratkaisun ETY:n perustamissopimuksen 52 artiklan tulkinnasta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: presidentti O. Due, jaostojen puheenjohtajat G. C. Rodríg uez Iglesias ja M. Díez de Velasco sekä tuomarit Sir Gordon Slynn, C. N. Kakouris, R. Joliet, F. Grévisse, M. Zuleeg ja P. J. G. Kapteyn,

julkisasiamies: W. Van Gerven,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies D. Louterman,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet:

- Irène Vlassopoulou, Ateenan asianajajayhteisö,

- Ministerium für Justiz, Bundes- und Europaangelegenheiten Baden-Württemberg, asiamiehenään M. Schmolz,

- Saksan liittotasavallan hallitus, asiamiehinään liittovaltion talousministeriön Regierungsdirektor Ernst Röder ja liittovaltion oikeusministeriön Ministerialrat Horst Teske,

- Italian hallitus, asiamiehenään valtionasiamies Pier Georgio Ferri,

- Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja Friedrich-Wilhelm Albrecht ja oikeudellinen neuvonantaja Etienne Lasnet,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan Irène Vlassopouloun, edustajanaan professori Wolfgang Oehler, Ministerium für Justiz, Bundes- und Europaangelegenheiten Baden-Württembergin, edustajinaan Schmolz ja Storz, Saksan liittotasavallan hallituksen, Italian hallituksen, asiamiehenään valtionasiamies Ivo M. Braguglia, sekä komission, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja Étienne Lasnet ja komission oikeudellisen yksikön virkamies Bernd Langeheine, 10.10.1990 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 28.11.1990 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Bundesgerichtshof on esittänyt 18.9.1989 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 3.11.1989, ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla ETY:n perustamissopimuksen 52 artiklan tulkintaa koskevan ennakkoratkaisukysymyksen.

2 Kysymys on esitetty asiassa, jossa kantajana on Ateenan asianajajayhteisöön kuuluva Kreikan kansalainen Irène Vlassopoulou ja vastaajana Ministerium für Justiz, Bundes- und Europaangelegenheiten Baden-Württemberg (oikeusasioita, liittovaltion asioita ja Eurooppa-asioita käsittelevä Baden-Württembergin ministeriö, jäljempänä ministeriö), joka ei antanut Vlassopouloulle oikeutta toimia asianajajana (Rechtsanwalt) Amtsgericht Mannheimissa, Landgericht Mannheimissa eikä Landgericht Heidelbergissä.

3 Kreikassa hankkimiensa tutkintotodistusten lisäksi Vlassopoulou on suorittanut oikeustieteen tohtorin tutkinnon (Doktor der Rechte) Tübingenin yliopistossa (Saksa). Heinäkuusta 1983 hän on työskennellyt saksalaisessa asianajotoimistossa Mannheimissa, ja marraskuussa 1984 hänelle myönnettiin Rechtsberatungsgesetzin (laki oikeudellisesta neuvonnasta, 1939, Bundesgesetzblatt III, s. 303) mukaisesti oikeus käsitellä Kreikan oikeutta ja yhteisön oikeutta koskevia ulkomaan lakiasioita. Saksan oikeuden osalta vastuu Vlassopouloun toiminnasta kuuluu eräälle hänen kyseisessä toimistossa työskentelevälle saksalaiselle kollegalleen.

4 Vlassopoulou jätti asianajajayhteisöön hyväksymistä koskevan hakemuksensa ministeriöön 13.5.1988. Ministeriö hylkäsi hakemuksen sillä perusteella, ettei Vlassopoulou täyttänyt niitä tuomarin virkaa varten vaadittuja pätevyysvaatimuksia, joita asianajajan ammatissa toimiminen edellyttää. Kyseiset edellytykset on esitetty Bundesrechtsanwaltordnungin (asianajajan ammatista annettu liittotasavallan asetus, 1959, Bundesgesetzblatt I, s. 565, jäljempänä BRAO) 4 pykälässä. Kyseinen pätevyys saavutetaan pääosin kolmivuotisilla oikeustieteen opinnoilla saksalaisessa yliopistossa, ensimmäisen valtiontutkinnon (erste Staatsprüfung) menestyksekkäällä suorittamisella ja toiseen valtiontutkintoon (zweite Staatsprüfung) päättyvällä ammattiin perehdyttävällä harjoittelulla. Ministeriö täsmensi lisäksi, ettei asianomaisella ole ETY:n perustamissopimuksen 52 artiklaan perustuvaa oikeutta harjoittaa ammattiaan Saksan liittotasavallassa Kreikassa hankitun ammatillisen pätevyyden perusteella.

5 Ehrengerichtshof (asianajajien kurinpitoneuvosto) hylkäsi Vlassopouloun hylkäävästä päätöksestä tekemän valituksen. Asianomainen haki muutosta päätökseen Bundesgerichtshofissa, joka katsoi, että asia toi esiin perustamissopimuksen 52 artiklan tulkintaa koskevan kysymyksen, ja joka esitti yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

"Onko vastoin ETY:n perustamissopimuksen 52 artiklassa esitettyä sijoittautumisvapautta, jos yhteisön kansalaiselle, jolla on jo oikeus toimia ja joka toimii asianajajana (Rechtsanwalt) kotimaassaan ja jolla on jo viiden vuoden ajan ollut oikeus toimia oikeudellisena neuvonantajana (Rechtsbeistand) sijoittautumisvaltiossa, jossa hän myös työskentelee siellä olevassa asianajotoimistossa, voidaan antaa oikeus toimia asianajajana sijoittautumisvaltiossa ainoastaan, jos se on kyseisen valtion lainsäädännön mukaista?"

6 Asiaa koskevaa lainsäädäntöä, menettelyn kulkua ja yhteisöjen tuomioistuimessa esitettyjä kirjallisia huomautuksia koskevat tarkemmat tiedot ilmenevät suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta. Oikeudenkäyntiasiakirjojen näitä osia käsitellään jäljempänä ainoastaan, jos se on tarpeen tuomioistuimen perustelujen selvittämiseksi.

7 On syytä muistuttaa, että perustamissopimuksen 52 artiklan toisen kohdan mukaisesti "sijoittautumisvapauteen kuuluu oikeus ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa itsenäistä ammattia - - niillä edellytyksillä, jotka sijoittautumisvaltion lainsäädännön mukaan koskevat sen kansalaisia".

8 Italian hallituksen ja Saksan hallituksen mukaan kyseisestä määräyksestä käy ilmi, että sekä asianajajan itsenäiseen ammattiin pääsyn ja sen harjoittamisen edellytysten yhteensovittamista koskevien yhteisön sääntöjen että tutkintotodistusten vastavuoroista tunnustamista koskevien direktiivien puuttuessa jäsenvaltiolla on oikeus säätää asianajajan ammattiin pääsyn edellytyksistä - joiden on oltava syrjimättömiä - kansallisessa oikeudessa.

9 Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa ensin, että kun tiettyyn ammattiin pääsyn edellytyksiä ei ole yhdenmukaistettu, jäsenvaltioilla on oikeus määrätä ammatin harjoittamisen edellyttämistä tiedoista ja taidoista ja vaatia mainitut tiedot ja taidot osoittavan tutkintotodistuksen esittämistä (ks. asia 222/86, Unectef, tuomio 15.10.1987, Kok. 1987, s. 4097, 10 kohta).

10 Voidaan todeta, ettei mitään toimenpiteitä ole vielä toteutettu perustamissopimuksen 57 artiklan 2 kohdan soveltamiseksi asianajotoiminnan harjoittamisen edellytysten yhteensovittamisen osalta.

11 Lisäksi Vlassopouloun hakemuksen jättämishetkellä eli 13.5.1988 ei ollut vielä annettu ainoatakaan direktiiviä perustamissopimuksen 57 artiklan 1 kohdan nojalla asianajajan ammatin harjoittamiseksi vaadittavien tutkintotodistusten vastavuoroisesta tunnustamisesta.

12 Vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä 21.12.1988 annettua neuvoston direktiiviä 89/48/ETY (EYVL 1989, L 19, s. 16), joka jäsenvaltioiden on pantava täytäntöön ennen 4.1.1991, ei sovelleta käsiteltävänä olevassa asiassa.

13 On syytä kuitenkin huomauttaa lisäksi, että kun perustamissopimuksen 52 artiklassa vahvistetaan, että sijoittautumisvapaus on toteutettava siirtymäkauden loppuun mennessä, siinä asetetaan velvoite tietyn tavoitteen saavuttamiseen, jota on tarkoitus helpottaa toteuttamalla asteittaisten toimenpiteiden ohjelma, joka ei kuitenkaan ole ehto tämän tavoitteen saavuttamiselle (ks. asia 11/77, Patrick, tuomio 28.6.1977, Kok. 1977, s. 1199).

14 Lisäksi asiassa 71/76, Thieffry, 28.4.1977 annetusta tuomiosta (Kok. 1977, s. 765, 16 kohta) käy ilmi, että perustamissopimuksen tavoitteet eli muun muassa sijoittautumisvapaus voidaan saavuttaa jäsenvaltioiden määräämillä toimenpiteillä, mikäli yhteisön oikeudessa ei ole tätä koskevia oikeussääntöjä; perustamissopimuksen 5 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava "kaikki yleis- ja erityistoimenpiteet, jotka ovat aiheellisia tästä sopimuksesta tai yhteisön toimielinten säädöksistä johtuvien velvoitteiden täyttämisen varmistamiseksi," ja pidätyttävä "kaikista toimenpiteistä, jotka ovat omiaan vaarantamaan tämän sopimuksen tavoitteiden saavuttamista".

15 Tässä yhteydessä on syytä todeta, että vaikka kansallisia pätevyysedellytyksiä sovellettaisiin ilman kansallisuuteen perustuvaa syrjintää, ne voivat rajoittaa perustamissopimuksen 52 artiklassa muiden jäsenvaltioiden kansalaisille taatun sijoittautumisvapauden käyttämistä. Näin voi olla, jos kyseisissä kansallisissa säännöissä ei oteta huomioon asianomaisen toisessa jäsenvaltiossa jo hankkimia tietoja ja taitoja.

16 Näin ollen jäsenvaltion, jolle on jätetty hakemus sellaisen ammatin harjoittamiseksi, jonka harjoittamisen edellytyksenä kansallisen oikeuden mukaan on tutkintotodistus tai ammatillinen pätevyys, on otettava huomioon sellaiset tutkintotodistukset, todistukset ja muut muodollista kelpoisuutta osoittavat asiakirjat, jotka asianomainen on hankkinut harjoittaakseen kyseistä ammattia toisessa jäsenvaltiossa, vertaamalla kyseisten tutkintotodistusten osoittamaa kelpoisuutta ja kansallisissa säännöissä vaadittuja tietoja ja taitoja.

17 Tämän tutkimusmenettelyn on mahdollistettava se, että vastaanottajavaltiona olevat jäsenvaltion viranomaiset voivat objektiivisesti varmistua siitä, että ulkomainen tutkintotodistus osoittaa haltijallaan olevan täysin samanlaiset tai ainakin vastaavat tiedot ja taidot kuin mitä kansallinen tutkintotodistus osoittaa. Ulkomaisen tutkintotodistuksen vastaavuuden arvioiminen on tehtävä ottamalla huomioon yksinomaan se tieto- ja taitotaso, joka tutkintotodistuksen haltijalla voidaan todistuksen mukaan asianomaisen suorittamien opintojen ja käytännöllisen koulutuksen luonne ja kesto huomioon ottaen olettaa olevan (ks. edellä mainittu asia 222/86, tuomio 15.10.1987, 13 kohta).

18 Tämän tutkimuksen yhteydessä jäsenvaltio voi kuitenkin ottaa huomioon ne objektiiviset erot, jotka koskevat sekä kyseiseen ammattiin liittyviä oikeudellisia puitteita lähtövaltiona olevassa jäsenvaltiossa että kyseistä ammattikuvaa. Asianajajan ammatin ollessa kyseessä jäsenvaltio voi siis suorittaa tutkintotodistusten vertailevan tarkastelun ottamalla huomioon kyseisten kansallisten oikeusjärjestysten väliset erot.

19 Jos tutkintotodistusten vertailu johtaa siihen toteamukseen, että ulkomaisen tutkintotodistuksen osoittamat tiedot ja taidot vastaavat kansallisissa säännöksissä vaadittuja tietoja ja taitoja, jäsenvaltion on myönnettävä, että kyseinen tutkintotodistus täyttää niissä vaaditut edellytykset. Jos vertailu sen sijaan osoittaa, että nämä tiedot ja taidot vastaavat toisiaan ainoastaan osittain, vastaanottajavaltiona olevalla jäsenvaltiolla on oikeus vaatia asianomaiselta osoitusta siitä, että hän on hankkinut puuttuvat tiedot ja taidot.

20 Tällöin toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on arvioitava, onko asianomainen henkilö täydentänyt puutteellisia tietojaan vastaanottajavaltiona olevassa jäsenvaltiossa joko opintojen tai työkokemuksen kautta niin, että hänellä on katsottava olevan vaadittavat tiedot.

21 Jos vastaanottajavaltiona olevan jäsenvaltion lainsäädännössä vaaditaan ammattiin perehdyttävän harjoittelun suorittamista tai työkokemusta, kyseisten viranomaisten on arvioitava, voidaanko lähtö- tai vastaanottajavaltiona olevassa jäsenvaltiossa hankitun työkokemuksen katsoa kokonaan tai osittain täyttävän kyseisen vaatimuksen.

22 Lopuksi on syytä korostaa, että ulkomaisen tutkintotodistuksen osoittamien tietojen ja taitojen sekä vastaanottajavaltiona olevan jäsenvaltion lainsäädännössä vaadittujen tietojen ja taitojen vastaavuuden tarkastelu on suoritettava noudattamalla sellaista menettelyä, joka täyttää ne yhteisön oikeudessa asetetut vaatimukset, jotka koskevat perustamissopimuksessa yhteisön kansalaisille annettujen perusoikeuksien tehokasta suojelua. Näin ollen kaikkiin päätöksiin on voitava hakea muutosta oikeusteitse sen selvittämiseksi, ovatko tällaiset päätökset yhteisön oikeuden kannalta lainmukaisia, ja asianosaisella on oltava mahdollisuus saada tietoonsa häntä koskevan päätöksen perustelut (ks. edellä mainittu asia 222/86, tuomio 15.10.1987, 17 kohta).

23 Näin ollen Bundesgerichtshofin esittämään kysymykseen on vastattava, että ETY:n perustamissopimuksen 52 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion kansallisten viranomaisten, joille sellainen yhteisön kansalainen, jolla on jo oikeus harjoittaa asianajajan ammattia kotimaassaan ja joka toimii kotimaassaan oikeudellisena neuvonantajana, on jättänyt hakemuksen saadakseen oikeuden harjoittaa asianajajan ammattia, on selvitettävä, missä määrin asianomaisen kotimaassaan hankkiman tutkintotodistuksen osoittamat tiedot ja taidot vastaavat vastaanottajavaltiona olevan jäsenvaltion lainsäädännössä vaadittuja tietoja ja taitoja. Jos kyseisten tutkintotodistusten vastaavuus on ainoastaan osittainen, niillä kansallisilla viranomaisilla, joita asia koskee, on oikeus vaatia asianomaiselta osoitusta siitä, että hän on hankkinut puuttuvat tiedot ja taidot.

Oikeudenkäyntikulut

24 Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Saksan liittotasavallan hallitukselle ja Italian tasavallan hallitukselle sekä Euroopan yhteisöjen komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikuluista.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on ratkaissut Bundesgerichtshofin 18.9.1989 tekemällään päätöksellä esittämän kysymyksen seuraavasti:

ETY:n perustamissopimuksen 52 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion kansallisten viranomaisten, joille sellainen yhteisön kansalainen, jolla on jo oikeus harjoittaa asianajajan ammattia kotimaassaan ja joka toimii kotimaassaan oikeudellisena neuvonantajana, on jättänyt hakemuksen saadakseen oikeuden harjoittaa asianajajan ammattia, on selvitettävä, missä määrin asianomaisen kotimaassaan hankkiman tutkintotodistuksen osoittamat tiedot ja taidot vastaavat vastaanottajavaltiona olevan jäsenvaltion lainsäädännössä vaadittuja tietoja ja taitoja. Jos kyseisten tutkintotodistusten vastaavuus on ainoastaan osittainen, niillä kansallisilla viranomaisilla, joita asia koskee, on oikeus vaatia asianomaiselta osoitusta siitä, että hän on hankkinut puuttuvat tiedot ja taidot.