61962J0016

1. Oikeudenkäyntimenettely - Kumoamiskanne - Luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kanne ETY:n asetuksista - Tutkittavaksi ottaminen

(ETY:n perustamissopimuksen 173 artikla)

2. Oikeudenkäyntimenettely - Kumoamiskanne - ETY:n perustamissopimuksen 173 artiklan toisen kohdan mukainen päätös - Käsite

(ETY:n perustamissopimuksen 173 ja 189 artikla)

3. Hallintotoimet - ETY:n toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Päätös ja asetus - Erottaminen - Perusteet

(ETY:n perustamissopimuksen 189 artikla)

4. Hallintotoimet - Luonne - Perusteet

(ETY:n perustamissopimuksen 173 ja 189 artikla)

5. Oikeudenkäyntimenettely - Kumoamiskanne - Luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kanne - Asetukset - Päätösluonteiset säädökset - Tutkittavaksi ottaminen

(ETY:n perustamissopimuksen 173 artikla)

6. Oikeudenkäyntimenettely - Kumoamiskanne - ETY:n säädökset, päätökset ja muut toimet - Oikeussubjektit, joita päätös erikseen koskee - Luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden ryhmän yleisiin etuihin vaikuttava säädös - Kyseistä ryhmää edustava yhdistys

(ETY:n perustamissopimuksen 173 artikla)

1. Luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä, muilla kuin jäsenvaltioilla, ei ole oikeutta nostaa kannetta neuvoston tai komission antamien asetusten kumoamiseksi.

2. Perustamissopimuksen 173 artiklassa käytetyllä ilmaisulla "päätös" on 189 artiklasta johtuva tekninen merkitys. Viimeksi mainitussa artiklassa tehdään selvä ero erityisesti käsitteiden "päätös" ja "asetus" välillä.

3. Käsitteet "päätös" ja "asetus" erotetaan toisistaan sillä perusteella, "päteekö" kyseinen säädös yleisesti vai ei.

Päätös koskee määrättyjä oikeussubjekteja erikseen; sen olennaiset piirteet johtuvat siitä, että niitä, joille se on osoitettu, on rajoitettu määrä.

Asetuksella on olennaisesti normatiivinen luonne, eikä sitä sovelleta rajoitetusti ainoastaan niihin, joille se on osoitettu ja jotka on nimetty tai tunnistettavissa, vaan objektiivisesti määritetyissä tilanteissa. Sillä on kaikissa jäsenvaltioissa välittömiä oikeusvaikutuksia henkilöryhmiin, joihin viitataan yleisellä ja abstraktilla tavalla.

4. Neuvoston tai komission antaman säädöksen juridisen luonteen tarkastelu ei riipu ainoastaan sen virallisesta nimestä, vaan siinä on otettava huomioon ennen kaikkea säädöksen tarkoitus ja sisältö.

Vrt. asiassa 20/58 annetun tuomion tiivistelmä, Kok. V, s. 167.

5. Jos säädöksessä, vaikka se kokonaisuudessaan on todellinen asetus, on määräyksiä, jotka koskevat tiettyjä luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä sekä suoraan että erikseen, näillä määräyksillä ei ole asetuksen luonnetta ja näin ollen ne, joita asia koskee, voivat nostaa niitä koskevan kumoamiskanteen.

6. Säädös, jolla vaikutetaan luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden ryhmää edustavan yhdistyksen yleisiin etuihin, ei koske erikseen kyseistä yhdistystä.

Yhdistetyissä asioissa 16/62,

1) Confédération nationale des producteurs de fruits et légumes (Hedelmien ja vihannesten tuottajien keskusliitto), rekisteröity yhdistys (association déclarée), toimipaikka Pariisi, edustajanaan hallitus,

2) Fédération nationale des producteurs de fruits (Hedelmien tuottajien liitto), rekisteröity yhdistys (association déclarée), toimipaikka Pariisi, edustajanaan hallitus,

3) Fédération nationale des producteurs de légumes (Vihannesten tuottajien liitto), rekisteröity yhdistys (association déclarée), toimipaikka Pariisi, edustajanaan hallitus,

ja 17/62,

Fédération nationale des producteurs de raisins de table (Viinirypäleiden tuottajien liitto), edustajanaan hallitus,

kaikkien prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Georges Margue, 20 rue Philippe-II ja kaikkien avustajana asianajaja Pierre de Font-Réaulx, Cour d'appel de Paris,

kantajina,

joita tukee

Assemblée permanente des présidents de chambres d'agriculture (Maatalousosastojen puheenjohtajien pysyvä kokous), julkisoikeudellinen laitos, toimipaikka Pariisi, edustajanaan puheenjohtaja, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Georges Margue, 20 rue Philippe-II, avustajanaan asianajaja Pierre de Font-Réaulx, Cour d'appel de Paris,

väliintulijana,

vastaan

Euroopan talousyhteisön neuvosto, asiamiehenään neuvoston oikeudellinen neuvonantaja Jacques Mégret,

joissa kantajat vaativat yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan edellä mainitun neuvoston asetuksen N:o 23 ja erityisesti sen 9 artiklan säännökset,

I - Tutkittavaksi ottaminen

1. ETY:n perustamissopimuksen 173 artiklan toisen kohdan mukaan luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt voivat nostaa kanteen komission tai neuvoston säädöksestä ainoastaan, jos kyseinen säädös on heille osoitettu päätös tai päätös, joka siitä huolimatta, että se on annettu asetuksena tai toiselle henkilölle osoitettuna päätöksenä, koskee ensin mainittuja henkilöitä suoraan ja erikseen.

Edellä esitetystä seuraa, ettei kyseisillä henkilöillä ole oikeutta nostaa kannetta neuvoston tai komission antamien asetusten kumoamiseksi.

Yhteisöjen tuomioistuin myöntää, että Rooman sopimuksissa perustetussa järjestelmässä määrätään yksityisten oikeussubjektien nostaman kumoamiskanteen käsiteltäväksi ottamiselle rajoitetummat edellytykset kuin EHTY:n perustamissopimuksessa.

Yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä ei kuitenkaan ole ottaa kantaa kyseisen järjestelmän ansioihin, koska se käy selvästi ilmi tarkasteltavana olevasta tekstistä.

Tuomioistuin ei voi hyväksyä erään kantajan suullisessa käsittelyssä esittämää tulkintaa, jonka mukaan 173 artiklan toisessa kohdassa käytetty ilmaisu "päätös" koskisi myös asetuksia.

Tällainen laaja tulkinta on vastoin sitä, että 189 artiklassa tehdään selvä ero käsitteiden "päätös" ja "asetus" välillä.

Ei ole mahdollista, että ilmaisua "päätös" käytettäisiin 173 artiklassa toisessa merkityksessä kuin 189 artiklassa käytetty tekninen merkitys.

Edellä esitetystä seuraa, että käsiteltävänä olevat kanteet on jätettävä tutkimatta, jos kanteen kohteena oleva säädös on asetus.

Kysymystä tarkastellessaan yhteisöjen tuomioistuin ei voi tyytyä ottamaan huomioon vain säädöksen virallista nimeä, vaan sen on otettava huomioon ennen kaikkea sen tarkoitus ja sisältö.

2. ETY:n perustamissopimuksen 189 artiklan mukaan asetus pätee yleisesti ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa, kun taas päätös velvoittaa ainoastaan niitä, joille se on osoitettu.

Erottava kriteeri on etsittävä siitä, "päteekö" kyseinen säädös yleisesti vai ei.

Päätöksen olennaiset piirteet johtuvat siitä, että niitä, joille se on osoitettu, on rajoitettu määrä, kun taas asetuksella on olennaisesti normatiivinen luonne, eikä sitä sovelleta rajoitetusti ainoastaan niihin, joille se on osoitettu, jotka on valittu tai tunnistettavissa, vaan ryhmille, joihin viitataan yleisellä ja abstraktilla tavalla.

Jotta epäselvissä tapauksissa voidaan määrittää, onko kysymyksessä päätös vai asetus, on tutkittava, koskeeko kyseinen säädös määrättyjä oikeussubjekteja erikseen.

Näin ollen, jos lainsäätäjän asetukseksi luonnehtimassa säädöksessä on määräyksiä, jotka koskevat tiettyjä luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä sekä suoraan että erikseen, on myönnettävä, että joka tapauksessa ja riippumatta siitä, voidaanko kyseistä säädöstä kokonaisuudessaan oikeutetusti luonnehtia asetukseksi, näillä määräyksillä ei ole asetuksen luonnetta ja näin ollen kyseiset oikeussubjektit voivat nostaa niistä kanteen 173 artiklan toisen kohdan mukaan.

3. Tässä tapauksessa lainsäätäjä on luonnehtinut kyseisen säädöksen "asetukseksi".

Kantajat katsovat kuitenkin, että kanteen kohteena oleva säädös on todellisuudessa luonteeltaan "asetuksen muodossa tehty päätös".

Epäilemättä on mahdollista, että päätökselläkin olisi erittäin laaja soveltamisala.

Päätökseksi ei kuitenkaan voida katsoa säädöstä, jota sovelletaan objektiivisesti määrättyihin tilanteisiin ja jolla on välittömiä oikeusvaikutuksia kaikissa jäsenvaltioissa suhteessa yleisesti ja abstraktisti luokiteltuihin henkilöryhmiin, jollei ole todistettu, että se koskee tiettyjä oikeussubjekteja erikseen 173 artiklan toisen kohdan mukaisesti.

Tässä tapauksessa kanteen kohteena olevalla säädöksellä on välittömiä oikeusvaikutuksia kaikissa jäsenvaltioissa suhteessa yleisesti ja vapaasti määritettyihin oikeussubjektiryhmiin.

Kanteen kohteena olevan säädöksen 9 artiklassa - jota erityisesti käsitellään tässä riita-asiassa - poistetaan tietyiltä tuotteilta ja tietyssä määräajassa määrälliset tuontirajoitukset ja vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet.

Lisäksi siinä velvoitetaan jäsenvaltiot luopumaan perustamissopimuksen 44 artiklan soveltamisesta, toisin sanoen erityisesti oikeudesta keskeyttää tuonti tai vähentää sitä tilapäisesti.

Näin ollen mainitussa artiklassa poistetaan rajoitukset taloudellisten toimijoiden vapaudelta harjoittaa tuontia tai vientiä yhteisössä.

On tarkasteltava vielä, koskeeko kyseinen säädös kantajia erikseen.

Vaikka kyseinen määräys, jossa velvoitetaan jäsenvaltiot lopettamaan useat toimenpiteet, jotka suosivat maataloustuottajia, tai luopumaan niistä, vaikuttaa sen vuoksi maataloustuottajien etuihin ja kantajana olevien yhdistysten jäsenten etuihin, on kuitenkin todettava, että mainittu säädös koskee näitä jäseniä samalla tavoin kuin yhteisön muita maataloustuottajia.

Ei voida hyväksyä periaatetta, jonka mukaan säädös, jolla vaikutetaan ryhmää edustavan yhdistyksen yleisiin etuihin, koskee erikseen kyseistä yhdistystä.

Tässä periaatteessa keskitetään yhteen oikeussubjektiin jonkin ryhmän jäsenten omia etuja. Kyseisiä jäseniä koskevat todelliset asetukset sellaisenaan, joten periaate rikkoo perustamissopimuksen järjestelmää, jossa hyväksytään yksityisten oikeussubjektien kumoamiskanne ainoastaan päätöksistä, jotka koskevat heitä, koska ne ovat heille osoitettu, tai toimenpiteistä, jotka koskevat heitä samalla tavoin.

Näin ollen ei voida hyväksyä, että riidanalainen säädös koskee kantajia erikseen.

Edellä esitetystä seuraa, että vastaaja on oikeutetusti luonnehtinut kanteen kohteena olevan säädöksen asetukseksi.

Väite, ettei kanteita voida ottaa tutkittavaksi, on perusteltu, joten kanteet on jätettävä tutkimatta. Näin ollen ei ole tarpeen tarkastella kysymystä, onko yhdistyksillä asiavaltuus aina silloin, kun se on niiden jäsenillä.

Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaisesti asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Koska kantajat ja väliintulijat ovat hävinneet asian, ne velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on hylännyt muut laajemmat tai vastakkaiset vaatimukset ja antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Kanteet jätetään tutkimatta.

2) Kantajat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitetaan korvaamaan vastaajalle kanteista aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

3) Väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitetaan korvaamaan vastaajalle väliintulosta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.