EUR-Lex Access to European Union law
This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 52013DC0150
GREEN PAPER LONG-TERM FINANCING OF THE EUROPEAN ECONOMY
VIHREÄ KIRJA EUROOPAN TALOUDEN PITKÄAIKAINEN RAHOITUS
VIHREÄ KIRJA EUROOPAN TALOUDEN PITKÄAIKAINEN RAHOITUS
/* COM/2013/0150 final */
VIHREÄ KIRJA EUROOPAN TALOUDEN PITKÄAIKAINEN RAHOITUS /* COM/2013/0150 final */
1. Johdanto EU:n kiireellisenä
haasteena on saada EU takaisin älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun
uralle, luoda työpaikkoja, käyttää toimien perustana aloja, joilla sillä on
kilpailuetua, ja sen myötä parantaa kilpailukykyään maailmanlaajuisilla
markkinoilla. Tähän haasteeseen
vastatessaan Euroopalla on edessään laajamittaisia ja pitkäaikaisia
investointitarpeita myötäillen Eurooppa 2020 -strategian[1],
teollisuuspolitiikan vuoden 2012 päivityksen[2],
innovaatiounionia koskevan aloitteen[3]
ja Verkkojen Eurooppa ‑välineen[4]
painopisteitä. Pitkäaikaisilla investoinneilla tarkoitetaan pitkäikäisen
pääoman muodostumista. Tällaiseen pääomaan kuuluvat aineelliset hyödykkeet
(kuten energia-, liikenne- ja viestintäinfrastruktuurit, teollisuuslaitokset ja
palveluala, asuminen sekä ilmastonmuutos ja ekoinnovatiiviset teknologiat) ja
aineettomat hyödykkeet (kuten koulutus sekä tutkimus ja kehitys), joilla
lisätään innovointia ja kilpailukykyä. Monista tällaisista investoinneista on
laajempaa yleistä hyötyä, koska ne tuovat suurempaa tuottoa koko yhteiskunnalle
tukemalla keskeisiä palveluja ja parantamalla elintasoa. Niiden vaikutus voi
myös alkaa tuntua lyhyellä aikavälillä. Niiden avulla yritykset ja valtiot
voivat tuottaa enemmän vähemmillä resursseilla, vastata uusiin taloudellisiin,
yhteiskunnallisiin[5]
ja ympäristöä koskeviin haasteisiin, helpottaa siirtymistä kestävämpään
talouteen ja lisätä talouden tuotannollista ja teollista kapasiteettia.
Ilmastonmuutoksen suuntaukset ja luonnonvarojen ehtyminen korostavat kestävän
kasvun haastetta entisestään, sillä tarvitaan enemmän pitkäaikaisia
investointeja vähähiiliseen energiateknologiaan, energia- ja
resurssitehokkuuteen ja infrastruktuuriin. Nämä ovat johdonmukaisia sen
poliittisen tavoitteen kanssa, jonka mukaan ilmastonmuutos tulisi rajata alle
kahteen asteeseen ja talouskasvun ja luonnonvarojen käytön välinen kytkös
tulisi katkaista. Näiden pitkäaikaisten
investointien rahoittamiseksi valtiot ja kaikenkokoiset yritykset tarvitsevat
ennakoitavissa olevaa pitkäaikaista rahoitusta. Talouden valmiudet rahoittaa
tällaisia pitkäaikaisia investointeja riippuvat rahoitusjärjestelmän kyvystä
kanavoida valtioiden, yritysten ja kotitalouksien säästöt tehokkaasti ja
tuloksekkaasti oikeille käyttäjille ja oikeisiin käyttökohteisiin avointen ja
kilpailukykyisten markkinoiden välityksellä. Tässä voi olla apuna erilaisia
välikäsiä (esimerkiksi pankit, vakuutusyritykset ja eläkerahastot).
Pääomamarkkinoille voi myös olla suora pääsy. Tässä vihreässä kirjassa
keskitytään siihen, miten kyseinen prosessi toimii. Jotta pitkäaikaista
rahoitusta saataisiin kanavoitua kohtuullisella hinnalla, taloudessa on ensin
kartutettava ja houkuteltava säästöjä. Tätä voidaan tukea hallituksen
politiikalla siten, että harjoitetaan tervettä finanssipolitiikkaa ja luodaan
tehokkaat verojärjestelmät ja yrityksille suotuisa toimintaympäristö, joka
lisää talouden kykyä houkutella investointeja, myös ulkomailta. Pitkäaikaiseen
rahoitukseen liittyvien menettelyjen toimivuus on keskeistä rakenteellisten
talousuudistusten tukemisessa ja paluussa pitkän aikavälin talouskasvuun.
Lisäksi yritykset tarvitsevat pitkäaikaista rahoitusta koko elinkaarensa ajan,
aina yrityksen perustamisesta kasvuvaiheeseen ja kasvun ylläpitämiseen.
Pitkäaikaisella rahoituksella yrityksiä tuetaan niiden siirtyessä vaiheesta
toiseen elinkaarensa aikana. Tämä edellyttää tietämystä erilaisista
rahoitusvälineistä ja -prosesseista ja mahdollisuuksia käyttää niitä.
Pitkäaikaisen rahoituksen avulla voidaan myös rahoittaa vientiä ja parantaa sen
myötä ulkoista kilpailukykyä. G20-ryhmä on kansainvälisellä tasolla tunnustanut
pitkäaikaisen rahoituksen merkityksen kasvun ja työpaikkojen luomisessa.[6] Finanssikriisi on
vaikuttanut Euroopassa rahoitusalan kykyyn kanavoida säästöjä pitkän aikavälin
investointitarpeisiin. Finanssikriisi ja nykyinen heikko makrotalouden tilanne
ovat ennen kaikkea johtaneet toimintaympäristöön, jota sävyttävät epävarmuus ja
riskien välttäminen, erityisesti niissä jäsenvaltioissa, joihin kohdistuu
taloudellisia paineita, ja pk-yritysten kohdalla. Finanssikriisi on heikentänyt
pankkien kykyä lainata rahaa pitkillä takaisinmaksuajoilla, sillä pankkien on
purettava velkavipua korjatakseen aiemmat ylilyönnit. Samaan aikaan kriisillä
on ollut kielteinen vaikutus luotonantajien ja yhteisösijoittajien
luottamukseen ja riskinottohaluun. Kriisin tärkeimpiä
opetuksia on, että rahoitusalan asianmukainen sääntely ja valvonta ovat tarpeen
rahoitusvakauden ja markkinoiden luottamuksen palauttamiseksi. Osana laajempaa
poliittista ratkaisua on aiheellista varmistaa, että uuden sääntely- ja
valvontakehyksen yksityiskohtainen kalibrointi antaa rahoitusalalle
tehokkaimmat mahdollisuudet tukea reaalitaloutta horjuttamatta
rahoitusvakautta. Kun katsotaan
finanssikriisin jälkeiseen tulevaisuuteen, tärkeä kysymys on, pystyykö Eurooppa
jättämään taakseen pitkän ja vahvan riippuvaisuutensa pankkien
välitystoiminnasta pitkäaikaisten investointien rahoituksessa ja siirtymään
monimuotoisempaan järjestelmään, jossa suoralla pääomamarkkinarahoituksella olisi
suurempi osuus ja mukana olisi enemmän yhteisösijoittajia ja vaihtoehtoisia
rahoitusmarkkinoita. Ei ole epäilystäkään, että pankit ovat jatkossakin
tärkeitä toimijoita pitkäaikaisen investointirahoituksen kanavoinnissa, kun
otetaan huomioon niiden riskinhallintataidot, paikallisten yritysten tuntemus
ja yrityssuhteet. On kuitenkin epävarmaa, säilyttävätkö liikepankit jatkossa
pitkäaikaiset omaisuuserät entisessä määrin laina-ajan loppuun saakka. Pankkien pienenevä rooli
pitkäaikaisessa luotonannossa synnyttää uusia tarpeita ja avaa muille
rahoituslaitoksille ja markkinalähtöiselle rahoituksenvälitykselle uusia
mahdollisuuksia kanavoida rahoitusta pitkäaikaisiin investointeihin.
Yhteisösijoittajien ja markkinoiden kyky täyttää tämä aukko riippuu kuitenkin useista
eri edellytyksistä. Toiminnan vakautta koskevan sääntelykehyksen oikeanlaisen
kalibroinnin ohella monet tahot katsovat, että tilinpäätöksen
laatimisperiaatteet, arvon määritykset ja omaisuudenhoitajien käyttäytyminen
aiheuttavat lisäkustannuksia ja väärin suunnattuja kannustimia. Lisäksi
yritysten joukkolaina-, osake- ja arvopaperistamismarkkinat ovat Euroopassa
edelleen suhteellisen alikehittyneet verrattuna muihin talouksiin ja pankkien
ulkopuolinen rahoitus on edelleen paljolti pk-yritysten ulottumattomissa. Tehokkaiden ja toimivien
rahoituksenvälityskanavien varmistaminen pitkäaikaisessa rahoituksessa on
monimutkainen ja monimuotoinen tehtävä. Tämän vihreän kirjan tarkoituksena on
käynnistää laaja keskustelu siitä, kuinka voidaan edistää pitkäaikaisen
rahoituksen tarjontaa ja kuinka voidaan parantaa ja monipuolistaa järjestelmää,
jolla rahoitusta välitetään pitkäaikaisiin investointeihin Euroopassa. Kuten
kuulemiskysymyksistä käy ilmi, tässä keskustelussa olisi otettava huomioon
rahoitusmarkkinoiden eri toimijoiden erityispiirteet ja myös käsiteltävä
seikkoja, jotka liittyvät moninaisiin pitkäaikaisen rahoituksen mahdollistaviin
edellytyksiin. Komissio käyttää hyväkseen kuulemiseen saamiaan vastauksia
arvioidakseen pitkäaikaisen rahoituksen esteitä tarkemmin. Tarkoituksena on
yksilöidä mahdollisia toimia näiden esteiden poistamiseksi. Mahdolliset
jatkotoimet voidaan toteuttaa useassa eri muodossa: joillakin aloilla voidaan
tarvita uutta tai tarkistettua sääntelyä, toisilla aloilla EU:n roolina voisi
olla tiiviimmän koordinoinnin ja parhaiden käytäntöjen edistäminen taikka
yksittäisten jäsenvaltioiden osalta voitaisiin toteuttaa erityisiä jatkotoimia
eurooppalaisen ohjausjakson yhteydessä. Tämän vihreän kirjan ohessa esitetään
komission yksiköiden valmisteluasiakirja, jossa valotetaan perustana olevaa
analyysiä tarkemmin. 2. Pitkäaikaisen rahoituksen tarjonta
ja pitkäaikaisten investointien ominaispiirteet Talouden valmiudet
tarjota pitkäaikaisille investoinneille rahoitusta riippuvat kyvystä kartuttaa
säästöjä sekä houkutella ja säilyttää suoria ulkomaisia sijoituksia. Pitkäaikaista rahoitusta
voidaan saada monista eri lähteistä, mukaan lukien valtiot, yritykset ja
kotitaloudet. Valtiot ja yritykset myös luovat pitkäaikaisen rahoituksen
kysyntää. Euroopassa sekä sijoitusten että säästöjen osuus suhteessa BKT:hen on
noin 20 prosenttia. Suhdeluku on suotuisa muihin alueisiin verrattuna. Tämä
yleiskuva ei kuitenkaan kerro, että vuonna 2011 tehdyt yksityiset investoinnit
alittivat vuoden 2007 tason ja että vähennys oli neljä kertaa suurempi kuin
kokonaistuotannon supistuminen samalla ajanjaksolla.[7] Sekä
säästäjät että sijoittajat tuntevat tätä nykyä huomattavaa epävarmuutta,
kaihtavat riskejä ja ovat menettäneet luottamusta makrotalouden heikon tilanteen
ja näkymien vuoksi. Tällä voi olla pysyviä vaikutuksia, ja se voi luoda
pysyvämpiä esteitä pitkäaikaisen rahoituksen tarjonnalle sekä vaikuttaa
kysyntään seuraavasti: ·
Valtiot: verotuksesta
ja julkisen velan otosta saaduilla julkisilla varoilla on keskeinen rooli
pitkäaikaisten investointien rahoituksessa, kun otetaan huomioon julkisiin
investointeihin usein liittyvä positiivinen ulkoisvaikutus ja se, että
tällaiset investoinnit täydentävät yksityisiä investointeja. Vaikka valtiolla
tulee aina olemaan keskeinen rooli julkisten hyödykkeiden ja julkisen
infrastruktuurin tarjonnassa, pitkäaikaisena haasteena on ollut menojen
tehokkuuden parantaminen tekemällä kustannus-hyötyanalyysit
järjestelmällisemmin ja arvioimalla hankkeet huolellisesti. Yksityissektorin pitkäaikaisia
investointeja tuetaan lisäksi avustusten tai lainojen muodossa myönnettävillä
julkisilla varoilla aloilla, joilla markkinoiden toimimattomuus johtaa siihen,
ettei yksityinen rahoitus ja/tai yksityiset investoinnit ole optimaalisella
tasolla. Julkisilla varoilla ei tulisi näillä aloilla korvata yksityistä
rahoitusta, mutta niillä voidaan edistää sitä ja auttaa asiaan liittyvien
riskien hallitsemisessa. ·
Yritykset: Yritykset
rahoittavat investointeja joko omista varoistaan tai rahoitusjärjestelmästä
saamistaan varoista. Heikko kysyntä ja markkinoiden epävarmuus ovat
vaikuttaneet yritysten tuloihin. Yritysten investointitilanne on samaan aikaan
ollut tätäkin heikompi, mikä on joissakin jäsenvaltioissa johtanut sisäisten
säästöjen kannan kasvuun, erityisesti suuryrityksissä – suuryritysten
käteisvarojen ja vastaavien omaisuuserien arvioidaan lisääntyneen noin
4 prosenttiyksikköä vuosina 2009–2011[8].
Monet pk-yritykset kuitenkin kärsivät likviditeetin jatkuvasta puutteesta. ·
Kotitaloudet: Kotitaloudet ovat
tärkein investointien rahoituslähde. Ne suosivat kuitenkin eniten lyhytaikaista
säästämistä. Esimerkiksi vuosina 2000–2010 kotitaloudet vähensivät
pääomaomistustaan kahdeksalla prosenttiyksiköllä osuutena rahoitusvaroista.[9]
Yleensä kotitaloudet pitävät parhaimpana likviditeettiä ja lunastuksen
helppoutta. Vakautta suositaan, ja riskien välttäminen on nykyisin yleistä.
Tämän vuoksi on tarpeen kannustaa enemmän pitkäaikaiseen säästämiseen. ·
Ulkoinen
rahoitus:
Suorat ulkomaiset sijoitukset ovat toinen perinteinen tärkeä pitkäaikaisten
hankkeiden rahoituslähde. Kriisistä huolimatta EU:hun virtaavat suorat
ulkomaiset sijoitukset elpyivät vuonna 2011. Niiden määrä oli edellisinä
vuosina pudonnut jyrkästi. EU:hun virtasi suoria ulkomaisia sijoituksia 242 miljardin
euron arvosta vuonna 2011, eli kasvua oli 13 prosenttia vuoden 2010 tasosta.
EU:n sisällä on huomattavia eroja eri maiden välillä. Minkä tahansa talouden
pitkän aikavälin kasvunäkymät riippuvat muun muassa rahoitusalan kyvystä
kanavoida edellä mainitut säästöt tuotannollisiin investointeihin. Tässä
vihreässä kirjassa pitkäaikaiset investoinnit nähdään pitkäikäisen aineellisen
ja aineettoman pääoman muodostumisena. Painopiste
on näin ollen tuotantopääoman (ei rahoituspääoman) käsitteessä, joka on sama kuin
kansantalouden tilinpidossa, jossa investointi määritellään kiinteän pääoman
bruttomuodostuksena. Finanssikriisi vaikutti syvästi tuotantopääoman
muodostukseen, ja investointien määrä on yhä alle kriisiä edeltäneen tason
useissa EU-maissa. Investoinnit aineelliseen ja aineettomaan tuotantopääomaan
ovat olennaisen tärkeitä, jotta EU:n talous saadaan nousuun, ja ne ovat pitkän
aikavälin kasvustrategian kulmakivi. Painopisteenä ovat
pitkäikäiset pääomahyödykkeet (kuten taloudellinen ja yhteiskunnallinen infrastruktuuri,
asunnot, T&K, koulutus ja innovointi). Syynä ei ole se, että ne olisivat
kasvun kannalta tärkeämpiä kuin lyhytikäiset pääomahyödykkeet (kuten
tietokoneet, matkapuhelimet ja ajoneuvot), vaan se, että lyhytikäisten
tuotantohyödykkeiden investointimäärät ovat hyvin myötäsyklisiä.
Investointimäärät ovat tätä nykyä laskeneet, koska makrotalouden näkymät ovat
Euroopassa heikot, mutta niiden odotetaan palautuvan ennalleen heti, kun talous
pääsee uudelleen vauhtiin. Sama pätee tuotantoyritysten muihin menoihin, kuten
henkilöstökuluihin (vuokraus) ja välituotteina käytettyjen panosten ostoon. Tilanne on hyvin
erilainen pitkäaikaisten pääomahyödykkeiden osalta, sillä niille on ominaista
pitkät investointi-/rakennusajat ja ne tarvitsevat pitkäaikaista rahoitusta,
sillä investoinnille tuottoa tuovat rahavirrat alkavat juosta vasta huomattavan
ajan jälkeen. Koska merkittävä osa pitkäaikaisen tuotantopääoman kannasta
koostuu julkisesta infrastruktuurista, tämäntyyppisellä pääomalla on
perinteisesti ollut vakauttava rooli taloudessa – riippuen hallitusten kyvystä
toteuttaa julkisia investointeja suhdanteita tasoittavalla tavalla. Sama pätee
rahoitusalaan, koska investointeihin tarjotaan rahoitusta suhteellisen
vakuuttuneena siitä, että talous on täydessä vauhdissa, kun rakentaminen on
saatu päätökseen. Pitkäaikaiselle
rahoitukselle ei ole olemassa yhtä ainoaa, yleisesti hyväksyttyä määritelmää.
Yleisesti ottaen pitkäaikainen rahoitus voidaan katsoa prosessiksi, jossa
rahoitusjärjestelmä tarjoaa rahoitusta investointeihin, jotka ulottuvat
pitkälle aikavälille. Tässä määritelmässä keskitytään pitkäaikaiseen
rahoitukseen liittyviin eri piirteisiin.[10] Pitkäaikaisia
sijoituksia koskevassa, G20-ryhmän johdolla parhaillaan tehtävässä työssä
pitkäaikainen rahoitus määritellään vaihtoehtoisesti kapeammin keskittyen
rahoitukseen, jossa maturiteetti on yli 5 vuotta, mukaan lukien
rahoituslähteet, joiden maturiteettia ei ole määritetty (esimerkiksi osakkeet).
Kysymykset: 1) Oletteko samaa mieltä edellä pitkäaikaisen rahoituksen tarjonnasta ja ominaispiirteistä esitetyn arvion kanssa? 2) Mikä olisi mielestänne paras pitkäaikaisen rahoituksen määritelmä? 3. Euroopan talouden pitkäaikaisen
rahoituksen kehittäminen Kuten kaikissa
rahoitustyypeissä, talouden valmiudet rahoittaa pitkäaikaisia investointeja
riippuvat rahoitusjärjestelmän kyvystä kanavoida kyseiset varat tehokkaasti ja
tuloksekkaasti oikeille käyttäjille ja oikeisiin investointeihin avointen ja
kilpailukykyisten markkinoiden välityksellä. Tässä prosessissa voi olla apuna
erilaisia välikäsiä – esimerkiksi pankkeja, vakuutusyrityksiä ja eläkerahastoja
– ja rahoitusmarkkinoille voi myös olla suora pääsy. On kuitenkin lukuisia
tekijöitä, jotka estävät niitä omaksumasta täysin tehokkaan roolin
pitkäaikaisessa rahoituksessa. Jotkin näistä tekijöistä vaativat pidemmän ajan
ratkaisun löytämiseksi kuin toiset. Kriisin tärkeimpiä
opetuksia on, että rahoitusalan asianmukainen sääntely ja valvonta ovat tarpeen
rahoitusvakauden ja markkinoiden luottamuksen palauttamiseksi. EU on pyrkinyt
toteuttamaan tässä yhteydessä kattavan rahoitusuudistusohjelman, jolla
täydennetään julkisen talouden ja muun talouden laajempaa uudistusta.
Rahoitusvakaus on välttämätöntä, mutta se ei yksinään riitä. Osana laajempaa
poliittista ratkaisua uuden sääntely- ja valvontakehyksen yksityiskohtaisen
kalibroinnin on annettava rahoitusalalle tehokkaat mahdollisuudet ja
kannustimet tukea reaalitaloutta, myös verotusalalla, horjuttamatta
rahoitusvakautta. Sekä viranomaisten että
markkinatoimijoiden vastuulla on luoda tällainen toimintaympäristö, palauttaa
luottamus ja varmuus sekä parantaa Euroopan yleistä vetovoimaa sijoituksia
houkuteltaessa. Tältä perustalta
toimissa,
joilla kehitetään Euroopan talouden pitkäaikaista rahoitusta, olisi pyrittävä
puuttumaan seuraaviin toisiinsa sidoksissa oleviin tekijöihin: ·
Rahoituslaitosten valmiudet kanavoida
pitkäaikaista rahoitusta. ·
Rahoitusmarkkinoiden tehokkuus ja tuloksellisuus
pitkäaikaisten rahoitusvälineiden tarjonnassa. ·
Monialaiset tekijät, jotka mahdollistavat
pitkäaikaisen säästämisen ja rahoituksen. ·
Pk-yritysten mahdollisuudet saada rahoitusta
pankeilta ja muilta tahoilta. 3.1. Rahoituslaitosten
valmiudet kanavoida pitkäaikaista rahoitusta Liikepankit
Pankit on perinteisesti
olleet tärkeimpiä rahoituksenvälittäjiä Euroopassa. Pankkiala on EU:ssa
kansainvälisesti ajateltuna kooltaan suuri, varsinkin verrattuna
Yhdysvaltoihin, minkä vuoksi EU on riippuvaisempi pankkien välitystoiminnasta.
Tulevaisuudessa tämä asettaa pitkäaikaiselle rahoitukselle haasteita. Kriisi korosti riskejä,
joita liittyy liiallisen vivutuksen käyttöön ja maturiteettitransformaatioon.
Kysynnän heikentyminen joissakin taantumassa olevissa maissa on johtanut
siihen, että useat pankit purkavat velkavipua, mikä on erityisesti vaikuttanut
siihen, että pitkäaikaisesta rahoituksesta on nykyisin puutetta.[11] Silloinkin kun tämä
velkavivun purkamisprosessi on päättynyt, riskien uudelleenhinnoittelu kriisin
jälkeen nostaa pääomakustannuksia. Pankkien kriisinhallintaan liittyvistä
välineistä aiheutuvat kustannukset voivat myös kasvattaa pääomakustannuksista,
vaikka toisaalta se, että pankkialan kriisit ovat paremmin ratkaistavissa,
onkin yhteiskunnalle ja taloudelle erittäin myönteistä. Pankkien ja valtioiden
väliset kytkökset ja tiukempi sääntely ovat myös lisänneet pankkitoiminnan
keskittymistä kotimarkkinoille. Tämä on vähentänyt rajatylittävää rahoitusta ja
pirstaloinut sisämarkkinoita, mikä edelleen vähentää käytettävissä olevaa
rahoitusta ja nostaa pääomakustannuksia, erityisesti niissä maissa, jotka ovat
parhaillaan paineen alla. Tulevaisuudessa
pankkien toiminnan vakautta koskevilla yhteisillä eurooppalaisilla
säännöillä pyritään ehkäisemään aiemman kaltaisia ylilyöntejä, lisäämään
pankkien riskinsietokykyä, parantamaan luottamusta sekä luomaan yhteinen
sääntökirja sisämarkkinoiden eheyden suojelemiseksi. Toiminnan vakautta
koskevalla sääntelyllä on pitkäaikaisen rahoituksen näkökulmasta puututtava
riskeihin, joita pankeilla on edessään, kun ne käyttävät lyhytaikaisia
talletuksia pitkäaikaisen luotonannon rahoittamiseen. Tästä ei kuitenkaan
itsessään seuraa, että säännöillä, joilla rajoitetaan pankkien mahdollisuuksia
käyttää lyhytaikaista rahoitusta tällä tavoin, vähennettäisiin luotonantoa
reaalitaloudelle. Koska kuitenkin on tarpeen löytää tasapaino sen välillä, että
vakauden varmistamiseksi rajoitetaan likviditeetin luomista ja että
reaalitaloudelle tarjotaan pitkäaikaista rahoitusta, säännöt on kalibroitava
asianmukaisella tavalla ja pantava asteittain täytäntöön. Baselin komitean
viimeaikaisten likviditeettivaatimuksia koskevien ehdotusten tarkoituksena on
lisätä pankkien riskinsietokykyä ja varmistaa samalla, ettei
maturiteettitransformaation rajoituksilla ole tahattomia seurauksia. Komissio
on ehdottanut seurantajaksoa ja likviditeettivaatimuksia koskevien parametrien
kalibroinnin uudelleentarkastelua.[12]
Kriisillä
on myös toinenkin seuraus, joka voi vaikuttaa pankkien kykyyn kanavoida
pitkäaikaista rahoitusta, sillä yhä enemmän keskustellaan siitä,
pienentäisivätkö pankkien rakenteeseen suoraan kohdistetut lisäuudistukset
entisestään pankkien kaatumisen todennäköisyyttä ja vaikutuksia,
varmistaisivatko ne paremmin elintärkeät talouden toiminnot ja suojelisivatko
ne paremmin haavoittuvaisia vähittäisasiakkaita. EU:n pankkialan rakenteiden
uudistamista pohtineen korkean tason työryhmän äskettäin esittämässä
raportissa todetaan, että pankkien käyttäytyminen viime vuosikymmeninä on
johtanut siihen, että rahoitusalan sisäinen liiketoiminta on kasvanut
suhteettomiin mittasuhteisiin sen sijaan että kasvua olisi tapahtunut
liiketoimissa asiakkaiden kanssa, mukaan lukien yrityksille myönnetty
pitkäaikainen rahoitus. Ryhmä suositteli, että riskialttiita kaupan käytäntöjä
rajoitettaisiin ja ne erotettaisiin toisistaan. Komissio pohtii parhaillaan,
mitä jatkotoimia ryhmän raportin vuoksi pitäisi toteuttaa. Pankit
eivät luonnollisestikaan katoa välitysketjusta Euroopassa. Niiden kyky arvioida
luottoriskejä, paikallisten yritysten tuntemus ja yrityssuhteet merkitsevät,
että ne ovat jatkossakin – ja niiden täytyy olla – tärkeitä toimijoita. Kun
kuitenkin otetaan huomioon pankkialalla kriisin jälkeen tapahtunut kehitys,
syntyy uusia tarpeita ja muille välittäjille avautuu uusia mahdollisuuksia
täydentää pankkien roolia kanavoimalla rahoitusta pitkäaikaisiin investointeihin
tasapainoisemmalla tavalla. Kysymys: 3) Kun otetaan huomioon pankkialan kehittyvä luonne, millaisen roolin näette tulevaisuudessa pankeilla rahoituksen kanavoinnissa pitkäaikaisiin investointeihin? Kansalliset
ja kansainväliset kehityspankit sekä taloudelliset kannustimet Kansallisesti
ja kansainvälisesti aktiivisten kehityspankkien pitäisi olla mukana
vauhdittamassa pitkäaikaista rahoitusta ja parantamassa rahoitusmarkkinoiden ja
-välineiden tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Vaikka tietyillä investoinneilla
on positiivinen nettovaikutus taloudelliseen hyvinvointiin, markkinoiden
toimimattomuus voi estää investoijia ottamasta tiettyjä riskejä ja/tai
tekemästä tiettyjä investointipäätöksiä. Näissä tapauksissa kansallisista ja
kansainvälisistä kehityspankeista voi olla hyötyä yksityisen rahoituksen
houkuttelemisessa, koska niillä on erityisiä julkisen politiikan tavoitteita,
jotka liittyvät laajempaan taloudelliseen, yhteiskunnalliseen ja
ympäristölliseen (ei puhtaasti rahoitukselliseen) lisäarvoon. Edellyttäen, että
ne keskittyvät todettuihin markkinoiden toimintapuutteisiin, niillä voi olla
tärkeä suhdanteita tasaava rooli muun muassa sen myötä, että ne pienentävät
rahoituskustannusten volatiliteettia tiettyjen investoijaryhmien osalta ja
lieventävät yksityisten toimijoiden lyhytjänteisyyttä. Kehityspankkien
hallinnossa olisi ennen kaikkea varmistettava, etteivät kehityspankit käytä
rahoituskustannusetuaan syrjäyttämään yksityistä rahoitusta. Niiden olisi
pikemminkin pyrittävä vauhdittamaan yksityistä rahoitusta aloilla, joilla sen
tarjonta kangertelee. Julkinen
sektori voi toimia joko suoraan tai välillisesti tarjoamalla erilaisia
rahoitustuotteita tai helpottamalla niiden tarjontaa, mukaan lukien riskien
jakaminen ja/tai riskeiltä suojaaminen,[13]
ja saattamalla rahoituksenvälittäjiä yhteen tarkoituksenmukaisissa
verkostoissa.[14]
EU:n nykyinen talousarvio sisältää useita EU:n tason rahoitusvälineitä[15].
Useita hoitavat yhdessä komissio, Euroopan investointipankki (EIP) ja Euroopan
investointirahasto (EIR) ja useita hoidetaan yhteistyössä jäsenvaltioiden
kanssa. Rahoitusvälineiden tarkoituksena on täyttää tiettyjä markkina-aukkoja
ja helpottaa rahoituksen, myös pitkäaikaisen rahoituksen, saantia.[16]
Vastaisuudessa EU:n monivuotisessa rahoituskehyksessä hyödynnetään yhä enemmän
rahoitusvälineitä, joilla voi olla tärkeä merkitys pyrittäessä parantamaan EU:n
varainkäytön vaikuttavuutta lisäämällä vivutusta entisestään ja saamalla
yksityistä pitkäaikaista rahoitusta enemmän mukaan. Erityisesti monivuotista
rahoituskehystä voidaan lähes kaikilta osiltaan, mukaan lukien kaikki EU:n
rakennepoliittiset välineet, hyödyntää rahoitusvälineissä. Niiden tehokkuus
riippuu tiiviistä verkottumisesta ja yhteistyöstä komission, EIP-ryhmän ja
jäsenvaltioiden välillä. On myös
tärkeää, etteivät julkisen vallan toimet osaltaan lisää sisämarkkinoiden
pirstaloitumista. Kansallisen ja EU:n tason toimia koordinoidaan ja arvioidaan
ja niihin sovelletaan selontekovelvollisuutta, mistä voi olla apua tämän
ehkäisemisessä ja mikä kasvattaa eurooppalaisen lähestymistavan lisäarvoa.
Tiiviimpi yhteistyö kansallisten ja kansainvälisten kehityspankkien välillä
komission ja EIP:n johdolla voisi tarjota tällaisen koordinointivälineen, ja se
myös tukisi eurooppalaisten taloudellisten etuyhtymien perustamista
rajatylittävien hankkeiden rahoittamista varten. Voitaisiin myös pohtia
ulkomaalaisten valtiollisten sijoitusrahastojen vaikutusta sekä harkita,
pitäisikö eurooppalaisia sijoitusrahastoja lujittaa tai perustaa. Kysymykset: 4) Miten kansallisten ja kansainvälisten kehityspankkien roolilla voitaisiin parhaiten tukea pitkäaikaisten investointien rahoitusta? Onko tällaisten pankkien välistä koordinointia tarvetta tehostaa, jotta EU:n poliittisiin tavoitteisiin päästäisiin? Miten EU:n talousarvioon sisältyvillä rahoitusvälineillä voitaisiin paremmin tukea pitkäaikaisia investointeja niin, että kasvu olisi kestävää? 5) Onko muita julkisen politiikan välineitä ja kehyksiä, joilla voidaan tukea pitkäaikaisten investointien rahoitusta? Yhteisösijoittajat Koska
yhteisösijoittajien liiketoimintamallissa aikahorisontti on pidempi,
yhteisösijoittajat – esimerkiksi (henki)vakuutusyritykset, eläkerahastot,
keskinäiset rahastot ja lahjarahastot – ovat omiaan tarjoamaan pitkäaikaista
rahoitusta. Niiden varat ovat yhteensä arviolta 13,8 biljoonaa euroa, mikä on
enemmän kuin 100 prosenttia suhteessa EU:n BKT:hen.[17] Muut yhteisösijoittajat – valtiolliset sijoitusrahastot, erityiset
infrastruktuurirahastot ja jossain määrin yksityinen oman pääoman ehtoinen
rahoitus – ovat myös nousseet esille pitkäaikaisen rahoituksen tarjoajina.
Riskipääoma voi myös tarjota pitkäaikaista rahoitusta. Yhteisösijoittajien
vastuiden pitkäkestoisuus tarjoaa niille ainakin periaatteessa mahdollisuuden
tehdä osta ja pidä -sijoituksia pitkäaikaiseen tuotanto-omaisuuteen, mikä
tarjoaa korkeampaa tuottoa tasapainottamaan pidempiaikaisia riskejä ja
alhaisempaa likviditeettiä, joita liittyy useisiin tällaisiin omaisuuseriin.
Pidemmän aikahorisonttinsa ansiosta yhteisösijoittajat voivat käyttäytyä kärsivällisellä
ja suhdanteita tasoittavalla tavalla, mikä hillitsee lyhytjänteisyyttä ja
vähentää maturiteettitransformaation tarvetta. Hajauttamisen tarve ja halu
saada tuottoa korkotason ollessa alhainen ovat saaneet yhteisösijoittajat
laajentamaan toimintaansa pitkäaikaisen rahoituksen pariin ja ohjaamaan
huomattavan osan sijoitussalkuistaan pitkäaikaisiin välineisiin, kuten oma
pääoma, yksityinen oman pääoman ehtoinen rahoitus ja muut epälikvidit varat
(esimerkiksi jotkin eläkerahastot ovat viime vuosina sijoittaneet suoraan
uusiutuviin energialähteisiin liittyviin laajamittaisiin hankkeisiin). Tämä
huomioon ottaen yhteisösijoittajien on pankkien tavoin noudatettava useita
toiminnan vakautta koskevia sääntöjä ja tilinpäätösstandardeja. Vakuutusyrityksiä
koskevissa uusissa toiminnan vakautta koskevissa säännöissä (Solvenssi II ‑direktiivi)[18] edellytetään,
että vakuutusyrityksillä on riittävät varat kattamaan niiden vastuiden luonne
ja kesto. Pitkäaikaisten sijoitusten tekeminen on sovitettu näiden yritysten
yhteiskunnallisiin tehtäviin. Solvenssi II -järjestelmän tarkoituksena on ottaa
käyttöön yhdenmukainen taloudelliseen riskiin perustuva järjestelmä ja arvostaa
omaisuuserät markkinaehtoisen taloudellisen arvon mukaan. Toiminnan vakautta
koskevien uusien sääntöjen vaikutus vakuutusyritysten pitkäaikaiseen
rahoituskykyyn riippuu osittain yritysten omista lähtökohdista ja
pidempiaikaisten omaisuuserien käsittelyn tarkasta hienosäädöstä.
Keskusteluissa on keskitytty siihen, miten voidaan varmistaa, ettei omaisuuseriin
liittyvistä riskeistä aiheutuvien pääomavaatimusten sääntely vaikuta liikaa
pitkäaikaisten omaisuuserien hallussapitoon eikä heikennetä Solvenssi II
-kehyksen positiivisia kannustimia, joilla edistetään pitkäaikaisten
sijoitusten duraation sopeuttamista vastaamaan pitkäaikaisia velkoja. Tässä
yhteydessä komission yksiköt ovat pyytäneet Euroopan vakuutus- ja
lisäeläkeviranomaista (EVLEV) tutkimaan, tulisiko tiettyihin omaisuuseriin
tehtäviin sijoituksiin (mukaan lukien infrastruktuurirahoitus ja hankejoukkolainat,
pk-yritysten rahoitus, velan arvopaperistaminen) sovellettavien
pääomavaatimusten Solvenssi II ‑järjestelmän mukaista yksityiskohtaista
kalibrointia mukauttaa sen varmistamiseksi, ettei pitkäaikaiselle rahoitukselle
ole esteitä – kuitenkin niin, ettei luoda uusia toiminnan vakauteen kohdistuvia
riskejä. Komissio, neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat myös keskustelleet
toimenpiteistä, joilla pyritään helpottamaan pitkäaikaisen suojan sisältävien
vakuutustuotteiden tarjontaa ja pitkäaikaisia sijoituksia Solvenssi II ‑järjestelmässä.
EVLEV tekee näistä toimenpiteistä arvion kesäkuuhun 2013 mennessä. Näiden
teknisten havaintojen perusteella komissio raportoi aiheellisista
toimenpiteistä, jotka voitaisiin sisällyttää Solvenssi II ‑direktiiviin
tai siihen liittyviin delegoituihin säädöksiin. Eläkerahastojen
on hallittava riskinsä, jotta edunsaajille saadaan tuotettua vaadittu taso
vuotuisia tuottoja. Eläkerahastojen pääomavaatimuksia koskevat säännöt
vaihtelevat eri jäsenvaltioissa ja eroavat vakuutusyrityksiä koskevista
säännöistä, jotta voidaan ottaa huomioon eri riskit, joita liittyy
ammatillisiin lisäeläkerahastoihin ja niiden käytettävissä oleviin
rahoituslähteisiin. Komissio aikoo tarkastella uudelleen ammatillisia
lisäeläkkeitä tarjoavista laitoksista annettua direktiiviä.[19]
Tarkoituksena on muun muassa lujittaa järjestelmän jäsenten suojaa ja helpottaa
rajatylittävää toimintaa tällä alalla. On tärkeää varmistaa, ettei
ammatillisiin lisäeläkejärjestelmiin sovellettavilla uusilla toiminnan vakautta
koskevilla säännöillä ehkäistä kestävää pitkäaikaista rahoitusta. Ammatillisia
lisäeläkkeitä tarjoavista laitoksista annetun direktiivin
uudelleentarkastelussa on näin ollen otettava huomioon mahdolliset vaikutukset
pitkäaikaiseen rahoitukseen ja talouskasvuun. Toiminnan
vakautta koskevien sääntöjen lisäksi on kuitenkin useita muita rakenteellisia
tekijöitä, jotka vaikuttavat yhteisösijoittajien kykyyn tarjota pitkäaikaista
rahoitusta. Talouden laskusuhdanne vaikuttaa todennäköisesti pysyvästi strategioihin,
joita yhteisösijoittajat noudattavat varojen kohdentamisessa pitkällä
aikavälillä, edistämällä varovaisempia sijoitusstrategioita.
Infrastruktuuriomaisuudesta aiheutuvat keskimääräiset vastuut ovat
yhteisösijoittajilla esimerkiksi edelleen alhaiset verrattuna
kiinteistösijoituksiin ja siihen, kuinka paljon infrastruktuuri-investointeja
tosiasiallisesti tarvittaisiin. Riskien hallintaa ja hajauttamista ajatellen
yhteisösijoittajia saattaa kuitenkin huolestuttaa pitkäaikaisten
investointihankkeiden suuri mittakaava. Muiden yhteisösijoittajien kuin
pankkien omaisuudenhoitotoiminnot voivat lisäksi olla tottumattomia
käsittelemään epälikvidimpiä varoja. Näitä tehtäviä hoitivat aiemmin
luottovakuuttajat (monoline insurers), jotka suojasivat tällaisia omaisuuseriä.
Ajan myötä tämä merkitsee, että joidenkin sijoittajien on ehkä hankittava uusia
taitoja tukemaan sijoituspäätöksiään. Sen
vuoksi kannattaisikin ehkä harkita aloitteita, joilla on tarkoitus yhdistää
rahoitusvaroja[20]
ja strukturoida rahoituspaketteja eri riskivaiheiden mukaan. Sijoittajien ja
rahoitusalan ulkopuolisten yritysten välisestä vuoropuhelusta voisi olla apua,
samoin hyvien käytänteiden ja tapaustutkimusten jakamisesta.[21]
Komissio on jo sitoutunut[22]
tekemään ehdotuksia pitkäaikaisten sijoitusrahastojen (LTIF)
mahdollisista muodoista. Sidosryhmien alustavat reaktiot viittaavat siihen,
että uusi LTIF-väline voisi helpottaa pääoman hankintaa koko unionissa. Väline
saattaisi auttaa suuria ja keskisuuria yhteisösijoittajia sijoittamaan
esimerkiksi erilaisiin infrastruktuurihankkeisiin. Välineestä on
yhteisösijoittajille apua monipuolistamisessa ja riskien hajauttamisessa.
Lisäksi LTIF-välineen hoitajat saattavat tuoda mukanaan lisäkokemusta sen
suhteen, kuinka tarkastellaan perustana olevia toimia tai kuinka valitaan ja
hallinnoidaan pitkäaikaisia infrastruktuurihankkeita. Kysymykset: 6) Missä määrin ja miten yhteisösijoittajat voisivat ottaa suuremman roolin pitkäaikaisen rahoituksen muuttuvassa toimintaympäristössä? 7) Miten toiminnan vakauteen liittyvät tavoitteet ja halu tukea pitkäaikaista rahoitusta saadaan parhaiten tasapainoon vakuutusyritysten, jälleenvakuutusyritysten ja eläkerahastojen, kuten ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten, toiminnan vakautta koskevien sääntöjen rakenteessa ja täytäntöönpanossa? 8) Millaiset esteet haittaavat yhdistettyjen investointivälineiden luomista? Voitaisiinko EU:n tasolla kehittää tätä varten alustoja? 9) Millaisia muita vaihtoehtoja ja välineitä voitaisiin harkita parantamaan pankkien ja yhteisösijoittajien valmiuksia kanavoida pitkäaikaista rahoitusta? Sääntelyuudistuksen
yhteisvaikutukset rahoituslaitoksiin EU
on pyrkinyt toteuttamaan kattavan rahoitusuudistusohjelman. Kun otetaan
huomioon toiminnan vakauden sääntelyä koskevat kaikki toteutetut ja
suunnitteilla olevat muutokset, jotka kohdistuvat erilaisiin finanssialan
toimijoihin (esimerkiksi pankit, vakuutusyritykset ja eläketurvan tarjoajat),
tärkeä kysymys on, voiko niiden yhteisvaikutus pitkäaikaiseen
makrotaloudelliseen pääomanmuodostukseen olla suurempi kuin kunkin erillisen
uudistuksen vaikutukset yksinkertaisesti yhteenlaskettuina. Jos pankit
esimerkiksi vähentävät pitkäaikaisesta kiinteästä omaisuudesta johtuvia
vastuitaan sen vuoksi, että likviditeettivaatimukset kasvavat, yhteisösijoittajat,
joilla on pitkäaikaista velkaa, voisivat paikata tämän aukon, kunhan
sääntelykehyksessä ei keskitytä liikaa lyhyen aikavälin volatiliteettiin. Kun
yhtäaikaisesti kuitenkin otetaan käyttöön useita eri finanssimarkkinoiden
toimijoita koskevia likviditeettivaatimuksia, saatetaan karkottaa vähemmän
likvideihin omaisuuseriin tehtäviä sijoituksia ja siten tukkia useita
mahdollisia pitkäaikaisten investointien rahoituskanavia samaan aikaan. Tämän
vuoksi on seurattava tarkkaan toiminnan vakautta koskevien uudistusten
kumulatiivisia vaikutuksia. Kansainväliset sääntelyelimet, kuten
finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmä (FSB) ja valtiovarainministerien ja
keskuspankkien G20-ryhmä tarkastelevat jo tätä seikkaa. Haasteena on päästä
sääntelytavoitteisiin eli suurempaan makrotalouden vakauteen ja sääntelyn
globaaliin lähentymiseen siten, että minimoidaan mahdolliset kielteiset
kannustimet, joita kohdistuisi tuotannollisten pitkäaikaisten investointien
rahoitukseen. Kysymys: 10) Onko nykyisillä ja suunnitteilla olevilla toiminnan vakautta koskevilla uudistuksilla mahdollisia kumulatiivisia vaikutuksia pitkäaikaisten kokonaisinvestointien tasoon ja syklisyyteen ja miten merkittäviä nämä vaikutukset ovat? Miten mahdollisia vaikutuksia voitaisiin parhaiten käsitellä? 3.2. Rahoitusmarkkinoiden
tehokkuus ja tuloksellisuus pitkäaikaisten rahoitusvälineiden tarjonnassa Yhteisösijoittajien
ohella tarvitaan hyvin toimivia ja syviä pääomamarkkinoita ja infrastruktuureja
tarjoamaan laaja valikoima välineitä, joilla pitkäaikaista rahoitusta
kanavoidaan. Euroopan
joukkolainamarkkinat ovat kehittyneet erittäin vahvasti viime vuosikymmeninä.[23]
Rahoitusalan ulkopuolisten yritysten Euroopassa liikkeeseen laskemien
joukkolainojen osuus on kuitenkin edelleen vain 15 prosenttia yritysten
veloista muihin talouksiin verrattuna. Käytännössä ainoastaan suuret yritykset
pääsevät Euroopan joukkolainamarkkinoille, kun taas useimmat markkina-arvoltaan
keskisuuret yritykset ja pk-yritykset pääsevät näille markkinoille vain
vaivoin. Euroopan arvopaperistamismarkkinat ovat myös alikehittyneet verrattuna
muuhun maailmaan, mikä entisestään rajoittaa käytettävissä olevien
pitkäaikaisten rahoitusvälineiden määrää. Komissio
on ehdottanut uudistuksia, joilla parannetaan markkinoiden rakennetta luomalla
uusia kauppapaikkoja, lisätään avoimuutta ja tehostetaan tiedonvaihtoa,
lujitetaan vaatimuksia, joilla vähennetään lyhytaikaista ja spekulatiivista
kaupankäyntiä, ja parannetaan sijoittajansuojaa.[24] Sitä, missä
määrin näillä uudistuksilla onnistutaan varmistamaan, että pääomamarkkinat
kanavoivat pitkäaikaista rahoitusta mahdollisimman tehokkaasti, on seurattava.
Lisätoimia saatetaan tarvita. Katettujen
joukkolainojen[25]
markkinat ovat osoittautuneet varsin sietokykyisiksi
kriisin aikana. Markkinat ovat kuitenkin pirstoutuneet kansallisten rajojen
mukaan, ja tarvitaan lisäanalyysia sen tutkimiseksi, voidaanko
yhdenmukaistamisella – ja missä määrin – edistää katettujen joukkolainojen
käyttöä linjassa viimeaikaisten markkinavetoisten aloitteiden kanssa, kun
samaan aikaan otetaan huomioon huoli omaisuuden kiinnitysten mahdollisesta
lisääntymisestä pankkien taseissa. Arvopaperistamismarkkinoiden uudelleenmuokkauksella voitaisiin myös auttaa vapauttamaan uusia
pitkäaikaisen rahoituksen lähteitä. Kunhan valvonta ja tietojen läpinäkyvyys on
tarkoituksenmukaista, arvopaperistamismarkkinat voisivat auttaa
rahoituslaitoksia vapauttamaan lisää pääomaa, jolla sitten voitaisiin lisätä
luotonantoa, sekä hallitsemaan riskejä. Arvopaperistamismarkkinoita pyritään
edistämään markkinalähtöisillä hankkeilla, joihin sisältyy uusia laatumerkkejä
korkealaatuisille, läpinäkyville ja standardoiduille arvopaperistamistoimille.
Markkinoilla on pelivaraa kehittää yksinkertaisia arvopaperistettuja tuotteita,
jotka perustuvat selkeisiin ja vivuttamattomiin rakenteisiin ja joissa
käytetään hyvin valikoituja, hajautettuja ja vähäriskisiä perustana olevia
varoja. Tärkeitä pohdinnanaiheita ovat erityiset pk-yrityksiin keskittyneet
markkinat sekä riittävät toiminnan vakautta koskevat säännöt ja
valvontajärjestelmät. Lisäksi voitaisiin harkita tuotteiden kytkemistä
tiettyihin aloihin. EU:ssa
ei ole kokonaisuutena katsottuna koskaan ollut todellisia eurooppalaisia
hankejoukkolainojen markkinoita[26].
Komissio on yhdessä EIP:n kanssa kiinnittänyt huomiota tähän seikkaan
käynnistämällä hankejoukkolainoja koskevan aloitteen. Tällä
rahoitusmarkkinaratkaisulla pyritään reagoimaan markkinoiden puutteelliseen
toimintaan ja parantamaan luottokelpoisuutta. Aloitteella pyritään osoittamaan,
että infrastruktuurihankkeita on mahdollista rahoittaa joukkolainoilla, ja
viime kädessä tavoitteena on kehittää likvidit hankejoukkolainojen markkinat.
Myös markkinatoimijat kehittävät parhaillaan erilaisia sijoitusalustoja,
-tuotteita ja -välineitä vauhdittaakseen hankejoukkolainojen markkinoita,
vaikka tämä on vielä pienimuotoista. On syytä pohtia, miten hankejoukkolainoja
voitaisiin edelleen kehittää, kun myös otetaan huomioon suunnitteilla oleva
aloitteen väliarviointi.[27] Monet
ovat sitä mieltä, että talous, yritykset ja investointihankkeet tarvitsevat
enemmän omaa pääomaa, eivätkä enemmän velkaa. Oma pääoma voi olla
parempi rahoitusväline pitkäaikaisissa, korkeariskisissä investoinneissa sekä
investoinneissa, joihin liittyy merkittävää tiedon epäsymmetriaa ja moraalikatoa.
Kriisin alettua makrotalouden epävarmuus ja matala korkotaso ovat saattaneet
vaikuttaa siihen, millainen kysyntä ja riskinottohalu yritysten parissa on
pitkäaikaiselle omalle pääomalle. Sijoittajat ovat puolestaan turvautuneet
valtionlainainstrumentteihin, joilla on hyvä luottokelpoisuus. Samaan aikaan
listautumisantien markkinaikkunat ovat nykyisin kapeammat kuin koskaan aiemmin,
mikä rajoittaa yritysten mahdollisuuksia saada pääomaa. Euroopan pörssit ovat
yhä suuremmassa määrin likviditeetin, eivät uuden pääoman, tarjoajia. Yleisesti
ottaen oman pääoman kustannukset ovat pysytelleet korkeina, kun taas
velkarahoituksen kustannukset ovat laskeneet. Tämä korostaa Euroopassa
vallitsevaa pääomakuilua, jonka täyttäminen todennäköisesti vie aikaa. Tämä kehityssuuntaus
näyttää vaikuttaneen enemmän markkina-arvoltaan keskisuuriin yrityksiin.
Hallituksen politiikan ja lainsäädännön on vaikutettava mahdollisimman vähän
valintoihin, joita yksityiset toimijat tekevät oman pääoman ehtoisen
rahoituksen ja velkarahoituksen välillä (ks. esimerkiksi jäljempänä
yhteisöverotus). Kysymykset: 11) Kuinka pitkäaikaisten investointien pääomamarkkinarahoitusta voitaisiin parantaa Euroopassa? 12) Miten pääomamarkkinoista voisi olla apua pääomakuilun täyttämiseksi Euroopassa? Minkä tulisi muuttua markkinalähtöisen rahoituksenvälityksen toimintatavassa, jotta varmistettaisiin, että pitkäaikaisiin investointeihin saataisiin paremmin rahoitusta, ja jotta voitaisiin paremmin tukea sellaisia pitkäaikaisia investointeja, joita tehdään taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti kestävään kasvuun, ja jotta samalla varmistettaisiin sijoittajien ja kuluttajien riittävä suoja? 13) Mitä etua ja haittaa on siitä, että katetuille joukkolainoille kehitettäisiin yhdenmukaistetumpi kehys? Mitä tekijöitä tällaisessa kehyksessä voisi olla? 14) Miten arvopaperistamismarkkinoita voitaisiin elvyttää EU:ssa, jotta saavutettaisiin oikea tasapaino rahoitusvakauden ja sen välille, että rahoitusjärjestelmän on tarpeen parantaa maturiteettitransformaatiota? 3.3 Monialaiset
tekijät, jotka mahdollistavat pitkäaikaisen säästämisen ja rahoituksen Olisi
myös tarkasteltava useita pitkäaikaisiin investointeihin liittyviä
monialaisempia tekijöitä, kun otetaan huomioon vaikutus, joka niillä voi olla sekä
pitkäaikaisen rahoituksen tarjontaan että välitykseen. Julkisen
vallan toimilla, kuten verotusjärjestelmillä, on tärkeä rooli pitkäaikaisten
investointihankkeiden edistämisessä sekä siinä, että luodaan kotitalouksille
kannustimia säästää pitkällä aikavälillä ja markkinatoimijoille kannustimia
kanavoida pitkäaikaista rahoitusta tuottaviin investointeihin ja että
parannetaan molempien tahojen valmiuksia tähän. Viranomaisten luomilla pitkän
aikavälin toimintakehyksillä tuetaan strategisten investointiohjelmien
kehittämistä vaalikausien yli, mikä lisää avoimuutta ja varmuutta sijoittajien
ja yritysten kannalta. Tässä yhteydessä on tärkeää, ettei valtion
toimenpiteillä vääristetä kilpailua, syrjäytetä yksityisiä sijoittajia eikä
tuhota tasapuolisia toimintaedellytyksiä sisämarkkinoilla. Joissakin jäsenvaltioissa on
myös toteutettu toimia, joilla edistetään kotitalouksien pitkäaikaista
säästämistä ja sijoituspäätöksiä. Joissakin maissa on hyväksytty
automaattisen jäsenyyden mukanaan tuovia eläkejärjestelmiä. Toisissa on otettu
pitkäaikaisten investointihankkeiden rahoituksen tueksi käyttöön kohdennettuja
säästötilejä[28],
jotka tuottavat (valtion toimesta) taattua kiinteää tuottoa ja joihin liittyy
joissakin tapauksissa tiettyjä veroetuja. Näille tileille kertyneet varat
investoidaan sitten julkisiin hyödykkeisiin, kuten sairaaloihin, sosiaaliseen
asuntotarjontaan ja yliopistoihin. Pidemmällä aikavälillä voisi olla
hyödyllistä pohtia, pysyttäisiinkö EU:n tasolla käytettävissä olevilla
erityisillä välineillä osaltaan kannustamaan enemmän pitkäaikaiseen
säästämiseen suoremmassa kytköksessä laajempiin yhteiskunnallisiin
tavoitteisiin. Mallia olisi mukautettava, jotta sitä voitaisiin soveltaa EU:n
tasolla. Usein
sanotaan, että arvon määrittäminen, tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja
omaisuudenhoitajien käyttämät strategiat ovat tekijöitä, jotka hankaloittavat
välitysketjua, lisäävät välityskustannuksia ja luovat väärin suunnattuja
kannustimia, esimerkiksi kannustavat keinotteluun ja lyhytnäköisyyteen, joiden
taustalla ovat myös pitkäaikaisiin sijoituksiin yhdistetyt, suuremmiksi koetut
riskit ja tuoton saaminen myöhemmin. Kysymys: 15) Mitä etua olisi siitä, että
EU:ssa olisi erimallisia erityisiä säästötilejä? Voitaisiinko EU:n tasolla
luoda erityiselle säästötilille oma malli? Verotus
Verotuksen
rakenne ja taso voivat vaikuttaa investointi- ja säästöpäätöksiin ja sen myötä
kasvuun. Verotusjärjestelmät olisi yleensä suunniteltava niin, että
kansalaisten ja yritysten taloudellisia päätöksiä vääristetään mahdollisimman
vähän, jollei verojen tarkoituksena ole korjata erityisistä ja hyvin
määritellyistä markkinoiden toimintapuutteista aiheutuvia ulkoisvaikutuksia. ·
Verotus ja investoinnit:
Yhteisövero on yksi monista tekijöistä, jotka vaikuttavat päätöksiin
investoinnin tasosta ja rahoituksesta. Useimmissa jäsenvaltioissa
yhteisöverojärjestelmät eritoten suosivat velkarahoitusta omaan pääomaan
nähden, mikä luo yrityksille kannustimia lisätä vivutusta, koska korot ovat
vähennyskelpoisia, kun taas sama ei yleensä koske pääomalle saatua tuottoa. Jos
veropohja on hyvin suunniteltu ja vähentää vivutukseen liittyvää vääristymää,
yrityksistä voisi myös tulla vähemmän alttiita luotonannon lyhytaikaiselle
supistumiselle. Uudistuksia, joilla pyritään poistamaan tämä vääristymä, on kuitenkin
tehty vain hyvin harvoissa jäsenvaltioissa. Siksi olisikin hyödyllistä käydä
koko EU:ssa lisäkeskusteluja yhteisöveropohjien rakenteesta rahoitukseen
kohdistuvien vaikutusten välttämiseksi. ·
Verotus ja säästäminen:
Säästöjen verotuksella on monia merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Se muun
muassa vaikuttaa säästöjen kokonaismäärään taloudessa ja sen myötä pääoman
kohdentamiseen ja investointeihin. Nämä vaikutukset huomioon ottaen tämän alan
veropolitiikka on suunniteltava huolellisesti. Useat jäsenvaltiot ovat jo
ottaneet käyttöön joukon kannustimia, joilla parannetaan (pitkäaikaista)
säästämistä, erityisesti eläkesäästämisen osalta. Lisäksi monet jäsenvaltiot
soveltavat kaksijakoista tuloverojärjestelmää, jossa pääomatuloja verotetaan
yleensä erikseen pienemmällä veroprosentilla kuin muita tulonlähteitä. ·
Verokannustimet:
Verokannustimet katsotaan usein välineiksi, joilla halutaan edistää
tietynlaisia investointeja. Verotuki voi olla perusteltua silloin, kun
investoinnin yhteiskunnallinen hyöty on suurempi kuin investoijan yksityinen
tuotto, ja investointitasot ovat näin ollen alle yhteiskunnallisen optimin
(esimerkiksi T&K ja ympäristönäkökohdat). Vaikka joissakin tapauksissa
kannattaisi käyttää verokannustimia, ne voivat myös luoda hallinnollista
rasitusta lisäämällä poikkeusten ja sovellettavaksi tulevien täydentävien
sääntöjen määrää. Joissakin tapauksissa erilaisten kansallisten sääntöjen
moninaisuus voi myös luoda mahdollisuuksia käyttää hyväksi sääntelyn
katvealueita. Kysymykset: 16) Minkätyyppisillä yhteisöverotuksen uudistuksilla investointiedellytyksiä voitaisiin parantaa poistamalla velan ja oman pääoman välisiä vääristymiä? 17) Mitä seikkoja olisi otettava huomioon asetettaessa kansallisella tasolla oikeanlaisia kannustimia pitkäaikaiseen säästämiseen? Miten erityisesti olisi käytettävä verokannustimia rohkaisemaan pitkäaikaiseen säästämiseen tasapainoisella tavalla? 18) Minkätyyppiset yhteisöverokannustimet ovat hyödyllisiä? Minkälaisilla toimenpiteillä voitaisiin vähentää sääntelyn katvealueiden hyväksikäytön riskiä, kun tiettyihin toimintoihin myönnetään poikkeuksia/kannustimia? 19) Voitaisiinko verotuksen tiiviimmällä koordinoinnilla EU:ssa tukea pitkäaikaisten investointien rahoitusta? Tilinpäätöksen
laatimisperiaatteet Tilinpidolla
on vaikutuksia, sillä se muokkaa taloudellisia päätöksiä. Tilinpäätösstandardit
(esimerkiksi IFRS-standardit) ja tilinpäätöksen tunnusluvut auttavat tarjoamaan
yrittäjille, sijoittajille ja viranomaisille yhteisen kielen ja tukevat
luottamusta ja turvallisuutta. Tämä tarkoittaa, että on sovitettava yhteen
erilaisia näkökulmia: taloudellinen etu ja rahoituksellinen/sijoittajan etu. Käypään
arvoon arvostamisen periaatteilla voidaan lisätä taloudellisten tietojen
avoimuutta ja johdonmukaisuutta, sillä ne osoittavat varojen ja velkojen
markkina-arvon ja antavat tietoja eri tahojen suhteellisesta taloudellisesta
asemasta. Tämä voi kuitenkin myös heikentää vakautta ja pitkäaikaisen
rahoituksen näkymiä. Esimerkiksi osassa tutkimuksia korostuu se, että yhteisösijoittajat
vähentävät omaan pääomaan tehtäviä sijoituksia sijoitussalkuissaan, koska omaa
pääomaa pidetään epävakaampana ja riskialttiimpana kuin joukkolainoja. Muiden
tutkimustulosten mukaan markkinaehtoinen arvostus voi kannustaa pitkäaikaisia
sijoittajia kasvattamaan riskisaamistensa määrää, jos volatiliteetti on
kirjattu tuloslaskelman ulkopuolelle. On syytä tutkia tarkemmin, ovatko
kyseiset standardit tarkoituksenmukaisia, kun kyseessä ovat pitkäaikaiset
sijoitukset. Tässä yhteydessä olisi hyödyllistä löytää tapoja, joilla voidaan
saattaa tasapainoon se, että sijoittajille annetaan paikkansapitävät tiedot, ja
se, että luodaan riittäviä kannustimia pitää hallussa ja hoitaa omaisuuseriä,
jotka ovat hyvin pitkäaikaisia. Kysymys: 20) Missä määrin katsotte, että käypään arvoon arvostamisen periaatteet ovat johtaneet sijoittajien lyhytnäköiseen käyttäytymiseen? Mitä vaihtoehtoja tai muita tapoja kompensoida tällaiset vaikutukset voisi olla? Hallinnointi- ja ohjausjärjestelmät Omaisuuserien
hoitotavalla voi olla tärkeä rooli pitkäaikaisessa rahoituksessa, kun pyritään
saamaan omaisuudenhoitajien, sijoittajien ja yritysten kannustimet vastaamaan
toisiaan pitkäaikaisissa strategioissa. Näin vähennettäisiin huolta
lyhytnäköisyydestä, spekulaatiosta ja asiamiessuhteista. Käytössä on jo
säännöt, jotka koskevat luottamusvelvollisuuksia, eturistiriitoja, palkkoja ja
palkkioita, äänioikeuksien käyttöä ja kustannuksista ilmoittamista sekä
sijoitusneuvonnan tarjoamista ja salkunhoitoa.[29]
Lisätoimia kuvataan myös eurooppalaista yhtiöoikeutta ja yritysten
hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää koskevassa toimintasuunnitelmassa,[30]
mukaan lukien osakkeenomistajien oikeuksista annetun direktiivin mahdolliset
muutokset. Lisätoimia voitaisiin harkita ja arvioida muun muassa tapaa, jolla
omaisuudenhoitajien kannustimet on strukturoitu, jotta voitaisiin ottaa
paremmin huomioon pitkän aikavälin näkökohdat ja vaatia omaisuudenhoitajilta
enemmän avoimuutta luottamusvelvollisuuksien täyttämisessä. On myös esitetty
ideoita, joilla kannustettaisiin osakkeenomistajien pidempiaikaiseen
sitoutumiseen ja joita voitaisiin vielä harkittava, kuten mahdollisia
vaihtoehtoja, joilla voitaisiin myöntää enemmän äänioikeuksia tai osinkoa
pitkäaikaisille sijoittajille. Kysymykset: 21) Millaisilla kannustimilla voitaisiin edistää osakkeenomistajien pidempiaikaista sitoutumista? 22) Miten omaisuudenhoitajien valtuuksia ja kannustimia voidaan kehittää tukemaan pitkäaikaisia sijoitusstrategioita ja -suhteita? 23) Onko tarpeen tarkastella uudelleen luottamusvelvollisuuden määritelmää pitkäaikaisen rahoituksen yhteydessä? Tiedotus ja raportointi Viimeaikaiset
analyysit osoittavat, että yritysten haluttaisiin julkaisevan yhä
enemmän muita kuin taloudellisia tietoja. Tutkimukset viittaavat siihen,
että yrityksillä, jotka hoitavat proaktiivisesti toimintojensa kestävyyteen
liittyviä näkökohtia, on jatkuvasti alhaisemmat pääomakustannukset ja yleensä
ne menestyvät kilpailijoitaan paremmin pitkällä aikavälillä. Tietojen
julkaisemista koskevat yleiset vaatimukset eivät ehkä riitä kannustamaan
pitkäaikaisia sijoituksia koskeviin päätöksiin, joten komissio pyrkii
kehittämään vankemman kehyksen muiden kuin taloudellisten tietojen
ilmoittamista varten. Voisi myös olla syytä harkita, pitäisikö
omaisuudenhoitajien ja omistajien julkaista muita kuin taloudellisia tietoja.
Samoin voitaisiin pohtia, miten salkunhoidossa voidaan ottaa huomioon erityiset
riskit ja kestävyyteen kytköksissä olevat vaikutukset. Monet myös katsovat,
että neljännesvuosittainen raportointi luo vääränlaisia kannustimia ja
saa markkinatoimijat keskittymään erittäin lyhyen aikavälin tuloksiin. Komissio
on avoimuusdirektiivin tarkistamista koskevassa ehdotuksessa[31] esittänyt,
että neljännesvuosittaista raportointia koskeva velvoite poistettaisiin. Vertailuarvoissa ja luottoluokituksissa saatetaan myös keskittyä vuosittaiseen
tai lyhyempään aikahorisonttiin. Komissio on ehdottanut tiukempia sääntöjä,
joilla vähennettäisiin riippuvuutta perinteisistä luottoluokituksista. Useista
lainsäädäntöuudistuksista päästiin poliittiseen yhteisymmärrykseen marraskuussa
2012.[32]
Jos kehitettäisiin mittauksia ja luokituksia, joilla pitkän aikavälin näkymät
saataisiin tasapainoon lyhyen aikavälin selontekovelvollisuuden kanssa,
voitaisiin saada hyödyllinen väline pitkäaikaisten sijoittajien tueksi. Kysymykset: 24) Missä määrin taloudellisten ja muiden kuin taloudellisten tietojen aiempaa suuremmalla yhdistämisellä voitaisiin tarjota selkeämpi yleiskuva yrityksen pitkän aikavälin tuloksista ja edistää parempaa sijoituspäätösten tekoa? 25) Onko tarpeen kehittää erityisiä pitkän aikavälin vertailuarvoja? 3.4 Pk-yritysten
mahdollisuudet saada rahoitusta pankeilta ja muilta tahoilta Tämän
päivän pienillä ja keskisuurilla yrityksillä (pk-yritykset) on potentiaalia
tukea tulevaa pitkän aikavälin kasvua. Pk-yrityksillä on perinteisesti ollut
huomattavia vaikeuksia saada kasvun edellyttämää rahoitusta. Koska pk-yritykset
ovat riippuvaisia pankkien myöntämästä rahoituksesta, näitä vaikeuksia lisää
se, että pankit purkavat velkavipua. Lisäksi nykyisin pk-yritykset joutuvat
EU:ssa kohtaamaan pirstaloituneet rahoitusmarkkinat, sillä rahoituksen saannin
edellytykset vaihtelevat huomattavasti maasta toiseen. Pankkien
tarjoaman luotonannon supistuminen on jo myös johtanut politiikkatoimiin,
joilla edistetään vaihtoehtoisten, pankkien ulkopuolisten kanavien kehittämistä
luotonannossa pk-yrityksille. Komissio hyväksyi vuonna 2011
toimintasuunnitelman, jolla pyritään ratkaisemaan pk-yritysten kohtaamia
rahoitusvaikeuksia.[33]
Joistain aloitteista on jo päästy yhteisymmärrykseen, mukaan lukien uudet EU:n
kehykset riskipääomaan tehtäviä sijoituksia varten ja yhteiskunnalliseen
yrittäjyyteen erikoistuneisiin rahastoihin tehtäviä sijoituksia varten. On myös
käynnistetty joitakin politiikka-aloitteita helpottamaan pk-yritysten pääsyä
osakemarkkinoille. Toimintasuunnitelmaan liittyviä muita lainsäädäntöehdotuksia
on kuitenkin vielä hyväksymättä. On myös tehty ehdotukset, joilla
monenkeskisten kaupankäyntijärjestelmien ylläpitäjien sallittaisiin
rekisteröityä myös alaluokassa ”pk-yritysten kasvumarkkinat” ja perustettaisiin
oikeasuhteinen järjestelmä vähentämään rahoitusmarkkinoille pyrkivien
pk-yritysten hallinnollisia kustannuksia ja rasitteita.[34] Kasvua on
samaan aikaan tapahtunut vanhoilla markkinoilla, kuten omaisuusrahoituksessa ja
toimitusketjurahoituksessa, sekä rahoitusinnovaatioissa, joissa hyödynnetään
teknologiaa ja internetiä, kuten joukkorahoitusta. Kyseiset
toimenpiteet eivät kuitenkaan välttämättä riitä poistamaan pk-yritysten
vaikeuksia hankkia rahoitusta. Voitaisiin harkita muun muassa seuraavanlaisia
lisätoimia: ·
Riskipääoma-alan kehittäminen. Riskipääoma-ala kärsii resurssien puutteesta, ja alaan vaikuttaa
pankki- ja vakuutusalan toiminnan vakautta koskeva sääntely. Rahastojen
rahastot voisivat olla tehokas tapa lisätä riskipääoman määrää.
Yhteisösijoittajia palveleva takausrahasto voisi edelleen vähentää näillä
markkinoilla vallitsevia rajoituksia. ·
Omien markkinoiden ja verkostojen kehittäminen
pk-yrityksiä varten. Riskipääomarahastot ovat myös riippuvaisia
hyvin toimivista pk-yrityksiin suuntautuneista arvopaperipörsseistä, jotta
niiden sijoitukset muuttuisivat listautumisanneiksi. Toimenpiteisiin voisivat
sisältyä erillisen lähestymistavan luominen pk-yrityksille siten, että
mentäisiin pidemmälle kuin nykyisessä MiFID II ‑ehdotuksessa, erityiset
tilinpäätössäännöt listautuneille pk-yrityksille ja uudet kauppapaikat.
Pk-yrityksille varta vasten tarkoitetut markkinat voisivat auttaa lisäämään
pk-yritysten näkyvyyttä, houkuttelemaan uusia sijoittajia ja tukemaan
pk-yritysten uusien arvopaperistamisvälineiden kehittämistä. Kehysten luominen
liiketoimintaverkostoille voisi edistää pk-yritysten voimavarojen
yhteiskäyttöä, riskinjakoa, yhteistä kattamista ja hajauttamista sekä sen myötä
parantaa pk-yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta. ·
Uusien arvopaperistamisvälineiden kehittäminen
pk-yrityksiä varten. Komissio on jo ottanut käyttöön
pk-yritysten arvopaperistamisvälineen ja ehdottanut, että jatkossakin
arvopaperistamiselle tarjottaisiin tukea COSME-ohjelmasta. Strukturoituihin
luottoihin keskittyneille välineille voitaisiin lisäksi myöntää eurooppalaisia
laatumerkkejä niiden EU:n kriteereiden mukaisesti, jotka koskevat
eurooppalaisen edun mukaisia pk-yritysten teollisuusinvestointeja. Kun otetaan huomioon
suuret erot teollisuuden toimialojen ja investointisyklien välillä, nämä
välineet olisi eriytettävä. ·
Jos kehitettäisiin standardeja pk-yritysten
luottokelpoisuuden arviointia varten, tästä voisi olla apua pyrittäessä
tarjoamaan luotettavaa tietoa pk-yrityksistä ja poistamaan tällaisen tiedon
puutteesta sijoittajille pk-yritysten luottokelpoisuuden arvioinnissa
aiheutuvia vaikeuksia. Markkina-arvoltaan keskisuurten yritysten ja
pk-yritysten ulkoista arviointia koskevien yhteisten vähimmäislaatuvaatimusten
kehittäminen voisi helpottaa näiden yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta,
myös rajojen yli, ja syventää markkinoiden yhdentymistä. ·
Muiden kuin perinteisten rahoituslähteiden
kehittäminen tai edistäminen, kuten leasing,
toimitusketjurahoitus, internetpohjaiset rahoituslähteet, esimerkiksi
joukkorahoitus. Lisäpohdintaa tarvitaan siitä, miten varmistetaan näiden
markkinoiden kestävä kasvu ja niiden asianmukainen tukeminen sääntelykehyksen
avulla. Kysymykset: 26) Millä muilla toimenpiteitä voitaisiin EU:n sääntelyn yhteydessä tai muilla uudistuksilla helpottaa pk-yritysten mahdollisuuksia hyödyntää vaihtoehtoisia rahoituslähteitä? 27) Millaisia arvopaperistamisvälineitä pk-yritysten käyttöön voitaisiin suunnitella? Miten arvopaperistamista voitaisiin parhaiten käyttää mobilisoimaan rahoituksenvälittäjien pääomaa uusien lainojen myöntämiseksi pk-yrityksille tai uusien sijoitusten tekemiseksi niihin? 28) Kannattaisiko pk-yritysten markkinoihin omaksua aivan erillinen ja itsenäinen lähestymistapa? Miten ja kenen toimesta pk-yrityksille voitaisiin luoda markkinat, mukaan lukien arvopaperistetut tuotteet, jotka on erityisesti suunniteltu pk-yritysten rahoitustarpeisiin? 29) Olisiko EU:n sääntelykehyksestä apua vai haittaa näiden vaihtoehtoisten pankkien ulkopuolisten rahoituslähteiden kehittämisessä pk-yrityksiä varten? Millä uudistuksilla voitaisiin tukea niiden kasvun jatkumista? Kysymys: 30) Millä muulla tavoin Euroopan talouden pitkäaikaista rahoitusta voitaisiin edistää sen analyysin ja niiden mahdollisten toimenpiteiden lisäksi, jotka on esitetty tässä vihreässä kirjassa? 4. Seuraavat vaiheet Tämän
kuulemisen tulosten perusteella komissio harkitsee, millaisia toimia olisi
toteutettava. Kommentit julkaistaan komission verkkosivustolla, jollei niitä ole
erityisesti pyydetty käsittelemään luottamuksellisesti. Lisäksi komissio
julkaisee tiivistelmän kuulemisen tuloksista. Sidosryhmiä
pyydetään lähettämään kommenttinsa viimeistään 25. kesäkuuta 2013
sähköpostiosoitteeseen markt-consultation-long-term-financing@ec.europa.eu [1] Ks. http://ec.europa.eu/europe2020/index_en.htm. [2] Ks.
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2012:0582:FIN:EN:PDF. [3] Ks. http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0546:FIN:EN:PDF. [4] Ks. http://ec.europa.eu/bepa/pdf/cef_brochure.pdf. [5] Komission tiedonannossa ”Kasvua ja yhteenkuuluvuutta
tukevat sosiaaliset investoinnit” (COM(2013) 83) korostetaan, että jäsenvaltioiden
on enemmän hyödynnettävä innovatiivisia lähestymistapoja sosiaalialan
rahoitukseen, mukaan lukien yksityissektorin osallistuminen. [6] Ks. http://www.g20.org/news/20130216/781212902.html. [7] Ks. McKinsey Global Institute (2012). [8] Tiedot perustuvat Fitchin luokittelemien 170 suuren
eurooppalaisen rahoitusalan ulkopuolisen yrityksen käteisvarojen ja muiden
rahavarojen muutoksia koskevaan kyselyyn. [9] Ks. McKinsey Global Institute (2011). [10] Näihin kuuluvat sijoittajan ominaispiirteet, omaisuuserän
luonne, rahoituksenvälityksen tyyppi ja omaisuuserän arvonmääritys ja
hinnoittelu. Lisätietoja on tämän vihreän kirjan ohessa esitettävässä komission
yksiköiden valmisteluasiakirjassa. [11] Esimerkiksi EKP:n lokakuussa 2012 pankkien luotonannosta
toteuttamasta kyselystä käy ilmi, että euroalueen pankit kiristivät yrityksille
myönnettävien lainojen ja lainajärjestelyjen luottokelpoisuusvaatimuksia
nettomääräisesti 15 prosenttia, kun vuoden 2012 toisella neljänneksellä
kiristymistä oli tapahtunut 10 prosenttia. Myös uusien pitkäaikaisten lainojen
määrä laski huomattavasti vuoden 2012 alkupuoliskolla, ja näiden lainojen kanta
on supistunut jyrkästi hyvin lyhyessä aikaa. [12] Ks.
http://ec.europa.eu/internal_market/bank/regcapital/new_proposals_en.htm. [13] Esimerkiksi ns. bridging-tuotteet ovat välineitä, joilla
voidaan vähentää sijoittajien ja rahoituslaitosten riskin välttelyä. Niitä
voivat olla suuririskisimmät lainat tai luottojärjestelyn laatua parantava
välirahoitus taikka välineet, joissa erikoistutaan varhaisvaiheen ja suuren
mittakaavan esittelyhankkeisiin ja joissa julkinen rahoitus täydentää
yksityistä rahoitusta. [14] Esimerkiksi pitkäaikaisten sijoittajien klubin
välityksellä, ks. http://www.ltic.org/. [15] Oma pääoma tai riskipääoma, takaukset tai muut
riskinjakovälineet, joita tuetaan EU:n keskustason talousarviosta tai
rakennerahastojen talousarviosta. Lisätietoja on komission tiedonannossa ”Kehys
innovatiivisten rahoitusvälineiden seuraavalle sukupolvelle – EU:n oman ja
vieraan pääoman mekanismit” (KOM(2011) 662). [16] Esimerkiksi hankejoukkolainoja koskeva aloite ja rakenne-
ja investointirahastojen varoja käyttävät välineet, joista tarjotaan
lainarahoitusta, välirahoitusta ja oman pääoman ehtoista rahoitusta
pk-yrityksille, kunnille ja infrastruktuurihankkeisiin. Vuonna 2011 komissio
ehdotti infrastruktuuripakettia, joka koostuu uudesta talousarviovälineestä eli
Verkkojen Eurooppa -välineestä, tarkistettuja liikenne-, energia- sekä tieto-
ja viestintätekniikka-alojen suuntaviivoja sekä yritysten kilpailukykyä ja pk-yrityksiä
koskevaa ohjelmaa (COSME). Komissio ja EIP ovat kehittäneet kaksi
riskinjakorahoitusvälinettä, jotka ovat riskinjakorahoitusväline (RSFF)
tutkimusintensiivisiä ja innovatiivisia yrityksiä varten ja Euroopan laajuisia
verkkoja koskevien liikennehankkeiden lainavakuusväline (LGTT)
liikennehankkeita varten. Rakennerahastoista on vuosina 2007–2013 osoitettu
vähintään 10,7 miljardia euroa EU:n varoja rahoitusjärjestelyvälineisiin. Varat
on pääosin myönnetty Euroopan aluekehitysrahastosta pk-yritysten rahoitukseen. Nämä
varat sijoitetaan pitkäaikaisesti Euroopan talouden hyväksi. [17] Ks. Fitch 2011 ja EFAMA (2012). [18] Ks.
http://ec.europa.eu/internal_market/insurance/solvency/future/index_en.htm. [19] Ks. http://ec.europa.eu/internal_market/pensions/directive/index_en.htm. [20] Esimerkkeinä voidaan mainita Yhdistyneessä
kuningaskunnassa ehdotettu ”Pension Infrastructure Platform” ja ideat
yksityiseen oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen ja infrastruktuuriin
keskittyvästä yhteisestä rahastosta, jonka muutamat alueelliset eläkerahastot
perustaisivat. [21] On esimerkiksi perustettu rahoitusalan pyöreän pöydän
neuvottelukunta, jotta voitaisiin tunnistaa mahdollisuudet kehittää sovellettua
rahoitusta ja innovatiivisia rahoitusvälineitä resurssitehokkaiden toimien
tukemiseksi. [22] Ks.
http://ec.europa.eu/internal_market/smact/index_en.htm. [23] Esimerkiksi rahoitusalan ulkopuolisten yritysten
euroalueella liikkeeseen laskemien ja liikkeessä olevien velkapapereiden
kokonaismäärä oli 940 miljardia euroa heinäkuussa 2012, kun vuoden 2008 alussa
se oli ollut 652 miljardia euroa (Lähde: EKP). [24] Ks.
http://ec.europa.eu/internal_market/securities/isd/mifid_en.htm. [25] Katetut joukkolainat ovat asuntolainapooleihin sidottuja
joukkolainoja, jotka säilyvät liikkeeseenlaskijan taseessa, toisin kuin
asuntovakuudelliset arvopaperit, joissa omaisuuserät poistetaan taseesta. [26] Hankejoukkolainat ovat hanketta toteuttavan yrityksen
liikkeeseen laskemaa yksityistä velkaa, jolla rahoitetaan erityistä taseen
ulkopuolista hanketta. [27] Tähän voisivat kuulua seuraavat: a) hankkeita toteuttavien
yritysten EU:ssa liikkeeseen laskemien hankejoukkolainojen standardointi ja
laatumerkinnät; b) tarvitaanko erityistä sääntelykehystä; ja c) sen
analysoiminen, onko tarvetta jatkaa hankejoukkolainojen markkinoiden
kehittämistä (esimerkiksi kauppapaikan välityksellä), ja mitä hyötyä tästä
olisi. Hankejoukkolainat voitaisiin samoin laajentaa vihreisiin
joukkolainoihin ja erityisiin teollisten esittelyhankkeiden joukkolainoihin,
mukaan lukien lajissaan ensimmäistä kertaa toteutettavat kaupallisen
mittakaavan teolliset esittelyhankkeet. [28] Esimerkiksi Livret A Ranskassa, libretti postali
Italiassa ja Bausparvertrag (asuntosäästösopimukset) Saksassa. [29] Ks.
http://ec.europa.eu/internal_market/investment/ucits_directive_en.htm ja
http://ec.europa.eu/internal_market/investment/alternative_investments_en.htm. [30] Ks.
http://ec.europa.eu/internal_market/company/docs/modern/121212_company-law-corporate-governance-action-plan_en.pdf. [31] Ks. http://ec.europa.eu/internal_market/securities/docs/transparency/modifying-proposal/20111025-provisional-proposal_en.pdf. [32] Ks.
http://ec.europa.eu/internal_market/securities/agencies/index_en.htm. [33] Ks.
http://ec.europa.eu/enterprise/policies/finance/files/com-2011-870_en.pdf. [34] Ks. http://ec.europa.eu/internal_market/securities/prospectus/index_en.htm.