This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 52011DC0571
COMMUNICATION FROM THE COMMISSION TO THE EUROPEAN PARLIAMENT, THE COUNCIL, THE EUROPEAN ECONOMIC AND SOCIAL COMMITTEE AND THE COMMITTEE OF THE REGIONS Roadmap to a Resource Efficient Europe
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE Etenemissuunnitelma kohti resurssitehokasta Eurooppaa
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE Etenemissuunnitelma kohti resurssitehokasta Eurooppaa
/* KOM/2011/0571 lopullinen */
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE Etenemissuunnitelma kohti resurssitehokasta Eurooppaa /* KOM/2011/0571 lopullinen */
SISÄLLYSLUETTELO 1........... Haasteita ja mahdollisuuksia
Euroopalle........................................................................... 2 2........... Euroopan muuttaminen
resurssitehokkaaksi..................................................................... 3 3........... Talouden muutos............................................................................................................ 4 3.1........ Kestävä kulutus ja tuotanto............................................................................................. 5 3.2........ Jätteen muuttaminen resurssiksi....................................................................................... 8 3.3........ Tutkimustyön ja innovaatioiden
tukeminen....................................................................... 9 3.4........ Ympäristön kannalta haitalliset tuet
ja hintojen saattaminen oikealle tasolle...................... 10 4........... Luonnonvarat ja ekosysteemipalvelut............................................................................. 12 4.1........ Ekosysteemipalvelut...................................................................................................... 12 4.2........ Luonnon monimuotoisuus.............................................................................................. 13 4.3........ Mineraalit ja metallit...................................................................................................... 14 4.4........ Vesi............................................................................................................................. 14 4.5........ Ilma.............................................................................................................................. 15 4.6........ Maa ja maaperä........................................................................................................... 16 4.7........ Meren luonnonvarat...................................................................................................... 17 5........... Tärkeimmät sektorit...................................................................................................... 19 5.1........ Ravintoon liittyvät ongelmat........................................................................................... 19 5.2........ Rakennusten parantaminen............................................................................................ 20 5.3........ Tehokkaan liikkuvuuden varmistaminen......................................................................... 21 6........... Hallinto ja seuranta....................................................................................................... 21 6.1........ Uudet resurssitehokkuuteen tähtäävät
toimintaväylät...................................................... 21 6.2........ Resurssitehokkuuden tukeminen
kansainvälisesti............................................................ 24 6.3........ EU:n ympäristötoimenpiteistä
saatavien etujen tehokkaampi hyödyntäminen.................... 25 7........... Päätelmät..................................................................................................................... 25 Liite: Resurssitehokkuus: sektorien ja resurssien
väliset yhteydet ja EU:n politiikka-aloitteet........... 26
1.
Haasteita ja mahdollisuuksia Euroopalle
Eurooppa on
vuosikymmeniä hyötynyt resurssien intensiiviseen käyttöön perustuvasta
vaurauden ja hyvinvoinnin kasvusta. Tällä
hetkellä käsillä on kuitenkin kaksiosainen haaste. Kasvua on edistettävä
työpaikkojen ja kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Samalla on
varmistettava, että tämä kasvu on laadultaan sellaista, että se johtaa
kestävään tulevaisuuteen. Talouden on
muututtava perusteellisesti yhden sukupolven aikana, jotta näihin haasteisiin
voitaisiin vastata ja muuttaa ne mahdollisuuksiksi. Muutosta tarvitaan
energia-, teollisuus-, maatalous- ja kalastusaloilla ja liikennejärjestelmissä
sekä tuottajien ja kuluttajien käyttäytymisessä. Valmistautuminen
muutokseen oikea-aikaisella, ennakoitavalla ja hallitulla tavalla mahdollistaa
sen, että voimme edelleen kartuttaa vaurauttamme ja parantaa hyvinvointiamme
sekä vähentää resurssienkäytön määrää ja vaikutusta. Fossiilisten
polttoaineiden käyttö lisääntyi maailmassa 1900-luvulla 12-kertaisesti ja
raaka-ainevarojen hyödyntäminen 34-kertaisesti. Nykyään
Euroopan unionissa (EU) käytetään 16 tonnia materiaaleja henkeä kohden
vuodessa. Tästä määrästä jätteeksi päätyy kuusi tonnia, josta puolet menee
kaatopaikalle. Suuntaukset osoittavat
kuitenkin, että runsaiden ja halpojen resurssien aika on ohi. Yrityksillä on edessä välttämättömien
raaka-aineiden ja mineraalien hintojen nousu, ja resurssien niukkuudesta ja
hintojen epävakaudesta on tulossa ongelma, joka vaikuttaa haitallisesti
talouteen. Paineen alaisena ovat mineraalien, metallien ja energian lähteiden
lisäksi kalakannat, puu, vesi, viljava maa, puhdas ilma, biomassa ja luonnon
monimuotoisuus sekä ilmastojärjestelmän vakaus. Samalla
kun ruuan, rehun ja kuitujen kysyntä saattaa kasvaa 70 prosenttia vuoteen 2050
mennessä, 60 prosenttia maailman tärkeimmistä näiden resurssien tuottamisessa
tarvittavista ekosysteemeistä on jo rappeutunut, tai niitä hyödynnetään
kestämättömällä tavalla. Jos jatkamme
resurssien käyttöä nykyisellä tahdilla, tarvitsemme vuoteen 2050 mennessä
yhteensä yli kahta maapalloa vastaavat resurssit ylläpitämään ihmiskuntaa,
eivätkä monen toiveet paremmasta elämänlaadusta toteudu. Talousjärjestelmämme tukee
edelleen resurssien tehotonta käyttöä, koska tietyt resurssit on hinnoiteltu
todellisia kustannuksia alhaisemmiksi. World
Business Council for Sustainable Development -järjestö arvioi, että vuoteen 2050
mennessä tarvitaan 4–10-kertainen resurssitehokkuuden lisäys, ja että jo
vuoteen 2020 mennessä täytyy tapahtua merkittäviä parannuksia. Useat dynaamiset yritykset ovat jo havainneet
resurssien tehokkaamman käytön edut. Monet yritykset ja kuluttajat eivät
kuitenkaan ole vielä ole ymmärtäneet, miten laajoja ja kiireellisiä muutoksia
tarvitaan. Resurssien tehokkaan käytön
edistäminen on liiketoiminnan kannalta järkevää ja sen pitäisi parantaa
yritysten kilpailukykyä ja kannattavuutta. Se on tästä syystä keskeisesti
mukana maailmanlaajuista kilpailukykyä edistävissä EU:n toimissa.
Resurssitehokkuus varmistaa osaltaan kestävän elpymisen talouskriisistä ja voi
myös edistää työllisyyttä. Muutokseen tarvitaan
poliittiset puitteet, joilla luodaan innovaatioita ja resurssitehokkuutta
palkitsevat toimintaedellytykset sekä tarjotaan taloudellisia mahdollisuuksia
ja parempaa toimitusvarmuutta tuotteiden uudelleensuunnittelun,
ympäristöresurssien kestävän hallinnan, materiaalien korvaamisen ja resurssien
säästämisen avulla. Kasvun erottaminen
resurssien käytöstä ja näiden uusien kasvun lähteiden hyödyntäminen
edellyttävät yhtenäistä toteuttamista, ja ne on sisällytettävä politiikkoihin,
joilla muovataan talouttamme ja elämäntapaamme. Ilmastonmuutoksen
torjuntaan liittyvillä toimilla on jo osoitettu, miten kasvu voidaan erottaa
hiilen käytöstä. EU 2020 -strategia ja sen lippulaivahanke
”Resurssitehokas Eurooppa”[1]
käynnisti EU:n matkan kohti tarvittavaa perusteellista muutosta. Lippulaivahankkeessa todetaan, että tarvitaan
etenemissuunnitelma ”määrittämään keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteet ja
keinot saavuttaa ne”. Tämä etenemissuunnitelma perustuu muihin
lippulaivahankkeisiin ja täydentää niitä. Erityisesti
on huomattava edistys, jota on tapahtunut vähähiilisen talouden
saavuttamisessa. Etenemissuunnitelmassa otetaan huomioon myös vuonna 2005
hyväksytyn teemakohtaisen strategian ”Kohti luonnonvarojen kestävää käyttöä”[2] ja EU:n kestävän kehityksen
strategian toteuttamisessa saavutettu kehitys. Etenemissuunnitelma
tulee myös nähdä osana maailmanlaajuisia pyrkimyksiä siirtyä kohti vihreää
taloutta[3].
Lisäksi hyödynnetään laajalti eri lähteitä, jotka mainitaan liitteenä olevassa
yksiköiden valmisteluasiakirjassa, muun muassa Euroopan ympäristökeskuksen
raporttia Euroopan ympäristön tilasta ja tulevaisuuden näkymistä.
2.
Euroopan muuttaminen resurssitehokkaaksi
Etenemissuunnitelman valmistelu Visio: Vuoteen 2050 mennessä EU:n
talous on kasvanut tavalla, joka ottaa huomioon resurssien rajallisuuden ja
planeettamme sietokyvyn rajat. Tämä edistää maailman talouden muutosta. Taloutemme on kilpailukykyinen ja osallisuutta
edistävä, ja tarjoaa korkean elintason huomattavasti pienemmin
ympäristövaikutuksin. Kaikkia resursseja, niin
raaka-aineita kuin energiaa, vettä, ilmaa, maata ja maaperääkin, hoidetaan
kestävästi. Ilmastonmuutoksen välitavoitteet
on saavutettu samalla kun luonnon monimuotoisuutta ja sen tukemia
ekosysteemipalveluja on suojeltu, arvostettu ja huomattavassa määrin
ennallistettu. Resurssitehokas kehitys on tie tämän vision
toteuttamiseen. Sen avulla talous pystyy luomaan
enemmän vähemmällä ja tuottamaan enemmän lisäarvoa vähemmillä panoksilla, kun
resursseja käytetään kestävällä tavalla ja niiden ympäristövaikutukset
minimoidaan. Käytännössä tämä edellyttää, että
kaikki luonnonvaravarannot, joita EU hyödyntää tai joille se perustaa
maailmanlaajuiset tarvikehankintansa, turvataan ja niitä hoidetaan sen mukaan,
mitä ne pystyvät enimmillään tuottamaan kestävästi. Se
edellyttää myös, että jäännösjätteen määrä on lähellä nollaa ja että
ekosysteemit on ennallistettu ja ympäristön taloudelle aiheuttamat
järjestelmäriskit on ymmärretty ja vältetty. Tarvitaan
myös uusi innovaatioaalto. Etenemissuunnitelmassa
asetetaan välitavoitteet, jotka osoittavat, millä keinoin on mahdollista
saavuttaa resurssitehokas ja kestävä kasvu. Kussakin
osiossa kuvataan toimia, joita on toteutettava lyhyellä aikavälillä tämän
prosessin aloittamiseksi. Siinä kerrotaan,
miten politiikat ovat yhteydessä toisiinsa ja rakentuvat toistensa pohjalle
niin, että tulevaa toimintaa voidaan suunnitella ja toteuttaa johdonmukaisesti. Liitteenä olevassa taulukossa esitetään tärkeimpien
sektoreiden ja resurssien väliset yhteydet ja niihin liittyvät EU:n
politiikka-aloitteet. Ennen yksityiskohtaisten
ehdotusten esittämistä kaikille merkittäville toimille ja mahdollisille
tavoitteille laaditaan vaikutustenarvioinnit[4]. Kehitys ja sen mittaaminen Vankat ja helposti
ymmärrettävissä olevat indikaattorit ovat tarpeen signaalien antamiseksi ja
resurssitehokkuuden parantamisessa edistymisen mittaamiseksi. Etenemissuunnitelmassa
ehdotetaan uutta väylää toiminnalle resurssitehokkuuden hyväksi. Siihen kuuluu
prosessi, jossa kaikki tärkeimmät sidosryhmät ovat mukana keskustelemassa ja
sopimassa indikaattoreista ja tavoitteista vuoden 2013 loppuun mennessä. Asiaa käsitellään tarkemmin luvussa 6. Prosessin
käynnistämiseksi laaditaan alustavasti kaksitasoiset indikaattorit[5]: (1)
Alustava pääindikaattori ”luonnonvarojen
tuottavuus”, jolla mitataan etenemissuunnitelman päätavoitetta eli talouden
suorituskyvyn parantamista samalla, kun luonnonvaroihin kohdistuvaa painetta
vähennetään. (2)
Sarja täydentäviä indikaattoreita tärkeimpiä
luonnonvaroja varten, joita ovat vesi, maa, materiaalit ja hiili.
Indikaattoreissa otetaan huomioon kyseisten resurssien kokonaiskulutus EU:ssa. Esteiden
poistaminen EU:n ja sen
jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä poistamaan esteet, jotka haittaavat
resurssitehokkuutta, ja luoda näin oikeanlaiset kannusteet tuotanto- ja
kulutuspäätöksille. Tämä edellyttää, että –
keskitytään niihin markkinoihin, hintoihin,
veroihin ja tukiin, jotka eivät ole resurssien käytön todellisten kustannusten
mukaisia ja pakottavat siten talouden kestämättömälle tielle; –
rohkaistaan pitkän tähtäimen innovatiivista
ajattelua liike-elämässä, taloudessa ja politiikassa, mikä johtaa uusien
kestävien käytäntöjen käyttöönottoon ja kannustaa läpimurtoihin innovaatioissa
sekä kehittää edistyksellistä ja kustannustehokasta sääntelyä; –
tehdään tutkimustyötä, joka täyttää tiedoissamme ja
taidoissamme olevat aukot ja tuottaa oikeaa tietoa ja koulutusta; –
käsitellään kansainvälisen kilpailun ongelmia ja
pyritään yhteisymmärrykseen kansainvälisten kumppaneiden kanssa, jotta he
omaksuisivat samansuuntaisen ajattelun.
3.
Talouden muutos
Talouden toiminnan muuttaminen
resurssitehokkaaksi lisää kilpailua ja synnyttää uusia kasvun lähteitä ja
työpaikkoja, kun kustannuksia säästyy kohentuneen tehokkuuden, innovaatioiden
kaupallistamisen ja resurssien koko elinkaaren kattavamman hallinnan ansiosta.
Tämä edellyttää politiikkaa, jossa tunnustetaan talouden, hyvinvoinnin ja
luonnonvarojen keskinäiset riippuvuussuhteet ja pyritään poistamaan
resurssitehokkuuden parantamisen esteet sekä tarjotaan yrityksille
tasapuoliset, joustavat, ennustettavat ja yhdenmukaiset toimintaolosuhteet. Lähde: Euroopan
ympäristökeskus.
3.1.
Kestävä kulutus ja tuotanto
3.1.1. Tuotteiden parantaminen ja
kulutustottumusten muuttaminen Yksityishenkilöiden
ja julkisista hankinnoista vastaavien tahojen kulutustottumusten muuttaminen
auttaa edistämään resurssitehokkuutta ja saattaa myös usein tuottaa suoranaista
säästöä nettokustannuksissa. Se voi vuorostaan
auttaa lisäämään resurssitehokkaampien palvelujen ja tuotteiden kysyntää. Tarkkaa elinkaarivaikutuksiin ja resurssien käytön
kustannuksiin perustuvaa tietoa tarvitaan kulutuspäätösten ohjaamisen tueksi. Kuluttajat voivat säästää kustannuksia välttämällä
jätteen tuottamista ja ostamalla tuotteita, jotka kestävät tai jotka on helppo
korjata tai kierrättää. Uudet yrittäjyyden
muodot, joissa tuotteita vuokrataan ostamisen sijasta, voivat täyttää
kuluttajien tarpeet niin, että resursseja käytetään vähemmän tuotteen
elinkaaren aikana. Sisämarkkinat ja
markkinaehtoiset välineet ovat tärkeässä asemassa, kun luodaan markkinoille
ympäristöystävällisempiä tuotteita palkitsevat puitteet. Sekä vapaaehtoisia että pakollisia toimenpiteitä hyödyntävää
lähestymistapaa – kuten EU:n edelläkävijämarkkinoita koskevassa aloitteessa ja
ekologisen suunnittelun direktiivissä – tulisi harkita useammille tuotteille ja
palveluille ja niihin tulisi sisältyä enemmän resursseihin liittyviä perusteita. On kuitenkin
todettu, että joissakin tapauksissa teknologian tehokkuuden parantamisesta
saadut kustannussäästöt voivat itse asiassa houkutella ihmisiä kuluttamaan
enemmän. Tämä ilmiö, ns. heijastusvaikutus, on
ennakoitava ja otettava huomioon, kun kehitetään politiikkaa ja asetetaan
tavoitteita. Välitavoite: Vuoteen
2020 mennessä kansalaisilla ja viranomaisilla on sopivat kannusteet kaikkein
resurssitehokkaimpien tuotteiden ja palvelujen valitsemiseksi. Kannusteet on
toteutettu asianmukaisin hintasignaalein ja selkeän ympäristötiedon avulla. Ostopäätökset kannustavat yrityksiä innovoimaan ja
tuottamaan resurssitehokkaampia tuotteita ja palveluita. Lisäksi on asetettu ympäristönsuojelun tasoa koskevat
vähimmäisvaatimukset, joilla poistetaan markkinoilta vähiten resurssitehokkaat
ja eniten saastuttavat tuotteet. Kestävämpien
tuotteiden ja palvelujen kulutuskysyntä on korkea. 3.1.2. Tehokkaan tuotannon
vahvistaminen Resurssien nettotuonti henkeä kohden on
maailman suurin EU:ssa, ja EU:n avoin talous tukeutuu vahvasti raaka-aineiden
ja energian tuontiin. Resurssien
saantivarmuudesta on tullut kasvavassa määrin strateginen taloudellinen tekijä,
samalla kun huolenaiheena ovat myös mahdolliset kielteiset yhteiskunnalliset ja
ympäristövaikutukset kolmansissa maissa. Vuonna
2007 EU:n taloudessa suoraan käytetyn materiaalin kokonaismäärä ylitti
kahdeksan miljardia tonnia. Tätä määrä
voitaisiin vähentää ja lisätä samalla tuotantoa ja kilpailukykyä[6]. Lisäksi
raaka-aineiden uudelleenkäytön tehostaminen tehokkaamman teollisen symbioosin
(jossa yritykset hyödyntävät toisten tuottamaa jätettä resurssina) avulla koko
EU:n alueella voisi tuottaa vuodessa 1,4 miljardin euron säästöt ja 1,6
miljardin euron myynnin[7]. Vaikka monet yritykset ovat jo ryhtyneet
toimiin parantaakseen resurssitehokkuuttaan, parantamisen varaa on vielä
paljon. Tämä koskee erityisesti
ydinliiketoimintaan kuulumattomia alueita, esimerkiksi yrityksiä, joiden
toiminnan kannalta energian tai veden säästö ei ole keskeisessä asemassa. Monet jättävät säästämättä resurssien käytössä
pitemmällä aikavälillä, koska nykyiset yritysten raportointikäytännöt
kannustavat lyhyen aikavälin suunnitteluun. Ne
yritykset, joille on tärkeää hyötyä edistysaskeleista tiedon ja innovaatioiden
saralla, ovat jo alkaneet panostaa resurssitehokkuuteen. Arvoketjuissa ja eri sektoreiden osapuolten,
myös pk-yritysten, välillä tapahtuva tiedonvaihto resurssitehokkuutta
parantavista keinoista voi estää jätteen syntymistä, lisätä innovaatiota ja
luoda uusia markkinoita. Vaarallisten kemikaalien käytön välttäminen
aina kun se on mahdollista ja ympäristöystävällisen kemianteollisuuden
edistäminen voi auttaa suojaamaan tärkeimpiä luonnonvaroja, kuten maaperää ja
vettä, ja tehdä esimerkiksi materiaalien kierrättämisestä ja uudelleenkäytöstä
turvallisempaa, helpompaa ja edullisempaa. REACH-asetuksen täysimääräisen
täytäntöönpanon mukainen kemikaalien käsittelytapa auttaa tunnistamaan kohteet,
joissa vaaralliset kemikaalit voidaan korvata turvallisemmilla sekä
teknologisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisilla vaihtoehdoilla. Välitavoite: Vuoteen
2020 mennessä on käytössä markkinapohjaiset ja poliittiset kannusteet, joilla
palkitaan liike-elämän panostukset tehokkuuteen. Nämä
kannusteet ovat innostaneet luomaan uusia innovaatioita resurssitehokkaiden
tuotantotapojen alalla, ja ne ovat laajalti käytössä.
Kaikki yritykset ja niihin sijoittavat tahot voivat mitata ja vertailla
elinkaaren aikaista resurssitehokkuutta. Taloudellinen
kasvu ja hyvinvointi on erotettu resurssipanoksista ja ne perustuvat pääasiassa
tuotteiden ja niihin liittyvien palveluiden arvon nousuun. Kestävän tuotannon ja kulutuksen
edistämiseksi edelleen komissio aikoo: ·
tiukentaa ympäristöä säästävien julkisten
hankintojen vaatimuksia niiden tuotteiden osalta, joiden ympäristövaikutukset
ovat merkittävät; arvioida, milloin ympäristöä
säästäviä julkisia hankintoja voitaisiin liittää EU:n rahoittamiin hankkeisiin; ja edistää yhteisiä hankintoja sekä ympäristöä
säästäviä julkisia hankintoja käsittelevien virkamiesten verkostoja (2012); ·
vahvistaa yhteisen metodologisen lähestymistavan,
jotta jäsenvaltiot ja yksityissektori voisivat arvioida, esitellä ja vertailla
tuotteiden, palveluiden ja yritysten ympäristönsuojelullista tasoa niiden koko
elinkaaren ympäristövaikutukset kattavan arvioinnin perusteella (ns.
ympäristöjalanjälki) (2012); ·
puuttua tuotteiden ympäristöjalanjälkeen käynnissä
olevan ja vuonna 2012 valmistuvan arvioinnin perusteella ja sidosryhmien
kuulemisen pohjalta, muun muassa asettamalla ekosuunnitteludirektiivin mukaisia
vaatimuksia tarkoituksena parantaa tuotteiden materiaaliresurssitehokkuutta
(esim. uudelleenkäytettävyyttä/hyödynnettävyyttä/kierrätettävyyttä,
kierrätettyä sisältöä, kestävyyttä), ja sidosryhmien kuulemisen avulla
toteutetun arvioinnin perusteella sisällyttämällä ekosuunnitteludirektiivin
soveltamisalaan myös tuotteet, jotka eivät liity energiaan; ·
varmistaa, että kuluttajien käyttäytymistä
ymmärretään paremmin, ja tiedottaa kuluttajille paremmin tuotteiden
ympäristöjalanjäljestä, muun muassa estämällä harhaanjohtavien väitteiden
käyttö ja parantamalla ympäristömerkintäjärjestelmiä (2012); ·
tukea pk-yrityksille resurssitehokkuusohjelmia
toteuttavien tahojen verkostoitumista ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa (jatkuva
hanke). Jäsenvaltiot ja komissio arvioivat vuodesta
2012 alkaen: ·
vaihtoehdot, joilla markkinat voisivat palkita
aidosti ympäristöystävälliset tuotteet; ·
toimenpiteet, joilla laajennetaan tuottajan
vastuuta kattamaan valmistettujen tuotteiden koko elinkaari (muun muassa
esittämällä uusia liiketoimintamalleja sekä tarjoamalla neuvontaa takaisinotto-
ja kierrätysohjelmista ja tukea korjauspalveluihin); ·
toimet, joilla optimoidaan pakkausten
resurssitehokkuus. Jäsenvaltioiden pitäisi ·
ottaa käyttöön kannusteet, joilla saadaan useimmat
yritykset mittaamaan, vertailemaan ja parantamaan resurssitehokkuuttaan
systemaattisesti (jatkuva hanke); ·
auttaa yrityksiä tekemään yhteistyötä tuottamiensa
jätteiden ja sivutuotteiden hyödyntämiseksi parhaalla mahdollisella tavalla
(esim. hyödyntämällä teollista symbioosia) (jatkuva hanke); ·
varmistaa, että neuvoja ja tukea on tarjolla
pk-yrityksille niiden resurssitehokkuuden ja raaka-aineiden kestävän käytön
tunnistamiseksi ja tehostamiseksi (jatkuva hanke); ·
toimia yhteistyössä komission kanssa sen
varmistamiseksi, että vuoteen 2020 mennessä kaikki erityistä huolta aiheuttavat
aineet on merkitty REACH-asetuksen luetteloon aineista, jotka mahdollisesti
sisällytetään lupamenettelyn piiriin (jatkuva hanke).
3.2.
Jätteen muuttaminen resurssiksi
Euroopan unionissa
heitetään joka vuosi pois 2,7 miljardia tonnia jätettä, josta 98 miljoonaa
tonnia on haitallista. Keskimäärin vain 40
prosenttia kiinteästä jätteestä käytetään uudelleen tai kierrätetään, ja loput
siitä päätyy kaatopaikalle tai poltettavaksi. Jätteentuotannon
määrä on EU:ssa tasoittunut, mutta tiettyjen jätevirtojen, kuten
yhdyskuntajätteen, rakennus- ja purkujätteen sekä viemärilietteen määrä kasvaa
edelleen. Myös meren roskaantuminen kasvaa. Pelkästään
sähkö- ja elektroniikkalaiteromun määrän odotetaan kasvavan noin 11 prosenttia
vuosina 2008–2014. Joissakin
jäsenvaltioissa yli 80 prosenttia jätteestä kierrätetään, mikä osoittaa, että
jätettä on mahdollista käyttää yhtenä EU:n tärkeimmistä resursseista. Parantamalla jätehuoltoa hyödynnetään resursseja
paremmin. Tämä voi avata uusia markkinoita ja luoda työpaikkoja sekä kannustaa
vähentämään riippuvuutta raaka-aineiden tuonnista ja pienentää
ympäristövaikutuksia. Jos jätteestä halutaan saada resurssi, joka
palautetaan takaisin talouteen raaka-aineen muodossa, tulee uudelleenkäyttöä ja
kierrätystä korostaa huomattavasti enemmän. Politiikkojen
yhdistäminen auttaisi luomaan täysin kierrättävän talouden, esimerkiksi kun
tuotesuunnitteluun integroitaisiin elinkaariajattelu, kaikki markkinatoimijat
tekisivät tiiviimpää yhteistyötä koko arvoketjussa, keräysmenetelmät olisivat
parempia, sääntelyjärjestelmä olisi asianmukainen ja jätteen synnyn
ehkäisemistä ja jätteiden kierrätystä kannustettaisiin samalla, kun
rohkaistaisiin julkisia investointeja nykyaikaisiin jätteenkäsittelylaitoksiin
ja korkeatasoiseen kierrätykseen. Välitavoite: Vuoteen 2020 mennessä jätettä käsitellään
resurssina. Henkeä kohden tuotetun jätteen
määrä on kiistattomassa laskussa. Kierrätys ja
jätteen uudelleenkäyttö ovat taloudellisesti houkuttelevia vaihtoehtoja
julkisen ja yksityisen sektorin toimijoille laajan erilliskeräyksen ja
toimivien uusioraaka-ainemarkkinoiden kehityksen ansiosta. Enemmän materiaaleja päätyy kierrätykseen, mukaan
lukien ympäristövaikutuksiltaan merkittävät materiaalit ja kriittiset
raaka-aineet. Jätelainsäädäntö on pantu
kokonaisuudessaan täytäntöön. Laittomat
jätekuljetukset on saatu loppumaan kokonaan. Energian
talteenotto on rajoitettu kierrätyskelvottomiin materiaaleihin, jätteiden
kuljetus kaatopaikoille on käytännössä lopetettu ja korkeatasoinen kierrätys
varmistettu. Komissio aikoo ·
edistää uusiomateriaalien markkinoita ja
kierrätysmateriaalien kysyntää käyttämällä taloudellisia kannusteita ja
kehittämällä kriteerejä jätevaiheen päättymiselle (2013–2014); ·
tarkistaa olemassa olevia tavoitteita, jotka
koskevat jätteen synnyn estämistä, uudelleenkäyttöä, kierrättämistä,
talteenottoa ja kaatopaikkojen korvaamista muilla ratkaisuilla niin, että
siirrytään uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen perustuvaan talouteen, jossa
jäännösjätteen määrä on lähellä nollaa (2014); ·
arvioida kierrätysmateriaalimäärien
vähimmäisarvojen käyttöönottoa, kestävyys- ja uudelleenkäytettävyyskriteereitä
sekä tuottajan vastuun laajentamista tärkeimpien tuotteiden osalta (2012); ·
arvioida aloja, joilla eri jätevirtoja koskeva lainsäädäntö
voitaisiin yhdenmukaistaa johdonmukaisuuden parantamiseksi (2013/2014); ·
jatkaa työtä EU:ssa ja kansainvälisten
yhteistyötahojen kanssa laittomien jätekuljetusten lopettamiseksi keskittymällä
erityisesti vaaralliseen jätteeseen; ·
varmistaa, että EU:n talousarviosta tulevassa
julkisessa rahoituksessa asetetaan etusijalle jätehierarkiassa korkeammalla
olevat toiminnot jätepuitedirektiivin mukaisesti (esim. kierrätyslaitokset
ennen jätteen loppukäsittelyä) (2012/2013); ·
mahdollistaa parhaiden jätteen keräys- ja
käsittelykäytäntöjen vaihdon jäsenvaltioiden välillä ja kehittää toimenpiteitä,
joilla torjutaan tehokkaimmin jätteitä koskevien EU:n sääntöjen rikkomista (2013/2014). Jäsenvaltioiden tulisi ·
varmistaa EU:n jätesäännöstön täysimääräinen
täytäntöönpano, mukaan lukien vähimmäistavoitteet kaikille jätteen synnyn
estämisen ja jätteenkäsittelyn kansallisille strategioille (jatkuva hanke).
3.3.
Tutkimustyön ja innovaatioiden tukeminen
Siirtyminen vähähiiliseen vihreään talouteen
vaatii merkittäviä innovaatioita pienistä vaiheittain tapahtuvista muutoksista
suuriin teknologisiin läpimurtoihin. Samalla tarvitaan kattavampi ja uskottavampi
tietopohja siitä, miten luonnon järjestelmät reagoivat ihmisen niille
asettamiin erilaisiin paineisiin. Perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen
pitäisi tunnistaa haasteet ja ohjata toimintaa, mukaan lukien
yhteiskuntatieteellinen tutkimus, jonka avulla edistetään käyttäytymisen
ymmärtämistä. Tämän tutkimus- ja innovaatioponnistuksen
liikkeelle saamiseksi tarvitaan oikeanlaisia kannusteita, joilla saadaan
yksityissektori sijoittamaan enemmän resurssitehokkaaseen tutkimukseen ja
innovaatioihin. Kysyntäpuolen toimenpiteet auttavat aikaan saamaan kannusteita
vihreille innovaatioille luomalla markkinoita. Tarvitaan selkeät puite-ehdot
sijoittajien varmuuden lisäämiseksi ja siksi, että vihreitä sijoituksia tekevät
yritykset saisivat paremmin rahoitusta, koska vihreitä sijoituksia pidetään
riskialttiimpina tai niiden takaisinmaksuajat ovat pitempiä. Välitavoite: Vuoteen
2020 mennessä tieteelliset läpimurrot ja jatkuva innovaatiotyö ovat
myötävaikuttaneet huomattavasti tapaamme ymmärtää ja hoitaa resursseja,
vähentää niiden käyttöä ja uudelleenkäyttöä, kierrättää, korvata, turvata ja
arvostaa resursseja. Tämän ovat
mahdollistaneet huomattava sijoitusten lisääntyminen, yhdenmukaisempi
suhtautuminen resurssitehokkuuden asettamiin yhteiskunnallisiin haasteisiin,
ilmastonmuutokseen ja selviytymiskykyyn sekä älykkään erikoistumisen ja
Euroopan tutkimusalueella tehtävän yhteistyön tuottamat hyödyt. Jäsenvaltiot
ja komissio aikovat ·
luoda asianmukaiset puitteet ja kannusteet
lisäämään yksityisen sektorin sijoituksia resurssitehokkuutta parantavaan
tutkimustyöhön ja innovaatioihin (jatkuva hanke). Komissio aikoo ·
kehittää innovaatiokumppanuuksia
resurssitehokkuuden tavoitteiden saavuttamiseksi (mm. veden, raaka-aineiden
sekä tuottavan ja kestävän maatalouden osalta) vuodesta 2011 lähtien; ·
kehittää yhteisiä teknologia-aloitteita tai muiden
yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuuksien muotoja sekä yhteisen
ohjelmasuunnittelun aloitteita, joilla yhdistetään kansalliset tutkimustoimet
resurssitehokkuuden aloilla (jatkuva hanke); ·
vähentää ekoinnovoinnin esteitä (2011); ·
keskittää EU:n tutkimusrahoituksen (Horizon 2020
-aloite) resurssitehokkuuden tärkeimpiin tavoitteisiin tukemaan innovatiivisia
ratkaisuja mm.: kestävän energian, kuljetusten ja rakentamisen alalla;
luonnonvarojen hoidossa; ekosysteemipalvelujen ja luonnon monimuotoisuuden
säilyttämisessä; resurssitehokkaassa maataloudessa ja laajemmin biotalouden
aloilla; ympäristöystävällisessä materiaalien hyödyntämisessä; kierrätyksessä,
uudelleenkäytössä, harvinaisten tai ympäristöön vaikuttavien materiaalien
korvaamisessa, älykkäämmässä suunnittelussa, vihreässä kemiassa ja
vaikutuksiltaan vähäisemmän biohajoavan muovin parissa. Jäsenvaltioiden
tulisi ·
keskittää julkinen tutkimusrahoitus keskeisiin
resurssitehokkuustavoitteisiin (jatkuva hanke).
3.4.
Ympäristön kannalta haitalliset tuet ja hintojen
saattaminen oikealle tasolle
Markkinahinnat ovat tärkein ostovalintoja ja
investointipäätöksiä ohjaava tekijä. Markkinahinnat eivät välttämättä
kuitenkaan kuvaa resurssien käytön todellisia kustannuksia ja niiden
ympäristövaikutuksia. Lisäksi hallitukset
voivat tarkoituksellisesti vääristää hintoja ympäristölle haitallisten tukien
avulla, kun ne antavat edun tietyille kuluttajille, käyttäjille tai tuottajille
täydentämällä heidän tulojaan tai alentamalla heidän kustannuksiaan. Kuitenkin
kun näin tehdään, toimitaan kestävien ympäristökäytäntöjen vastaisesti[8]. 3.4.1. Tehottomien tukien poistaminen käytöstä vaiheittain Ympäristöön mahdollisesti kielteisesti
vaikuttavien tukien määräksi arvioidaan maailmanlaajuisesti biljoona
Yhdysvaltain dollaria vuodessa, eritoten fossiilisten polttoaineiden,
kuljetuksen ja veden alalla. Ympäristölle
haitallisten tukien seurauksena jätteiden määrä ja päästöt kasvavat, resursseja
käytetään luonnonvarojen hankintaan enemmän tai vaikutus luonnon
monimuotoisuuteen kohdistuu kielteisiä vaikutuksia. Näiden
tukien takia tehottomat käytännöt jäävät voimaan ja yritysten sijoitukset
vihreisiin teknologioihin estyvät. Tällaisia
tukia on erilaisia, yhtenä esimerkkinä veronalennukset tai verovapautukset. Ympäristölle haitallisten tukien lopettaminen
voi olla hyödyksi taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja ympäristön kannalta,
ja samalla kilpailukyky parantuu. Vuoden 2011
vuotuisessa kasvuselvityksessä[9]
jäsenvaltioita on jo kehotettu poistamaan näitä tukia julkisen talouden
vakauttamiseksi. Ympäristölle haitallisten
tukien poistamisessa saatetaan tarvita vaihtoehtoisia lieventäviä järjestelyjä
niitä talouden aloja, alueita ja työntekijöitä varten, joihin vaikutus
pääasiassa kohdistuu, tai energiaköyhyyteen puuttumiseksi. Lisäksi täytyy ottaa
huomioon vaikutukset, joita voi aiheutua mahdollisesta tuotannon siirrosta
muihin maihin. Välitavoite: Vuoteen
2020 mennessä ympäristölle haitallisista tuista on luovuttu asteittain ja
otettu asianmukaisesti huomioon asianosaisille aiheutuvat vaikutukset. 3.4.2. Hintojen saattaminen oikealle tasolle ja verotaakan
uudelleensuuntaaminen Markkinat ovat jo reagoineet joidenkin
resurssien niukkuuteen hyödykkeiden hintojen nousun muodossa, ja yrityksillä on
yhä kiireellisempi tarve sopeutua säilyttääkseen erityisesti kansainvälisen
kilpailukykynsä. Ulkoisten vaikutusten
aiheuttamat kustannukset voivat silti jäädä huomiotta, ja monien luonnonvarojen
tapauksessa kyseiset signaalit saattavat tulla liian myöhään, jotta
luonnonvarojen kestämätön hyödyntäminen pystyttäisiin estämään. Kokonaisveron määrä vaikuttaa usein hintoihin
tavoilla, jotka suosivat taloudessa resurssien käyttöä työllisyyden lisäämisen
sijaan. Markkinapohjaisten ohjauskeinojen merkitys on
keskeinen markkinoiden puutteellisen toiminnan korjaamisessa – käyttöön voidaan
esimerkiksi ottaa ympäristöveroja, maksuja, päästökauppajärjestelmiä,
taloudellisia kannusteita ympäristöystävällisemmälle kulutukselle tai muita
keinoja. Uusilla politiikoilla pitäisi pystyä
määrittämään hinnat niille resursseille, joita ei ole asianmukaisesti
arvostettu markkinoilla, kuten vesi, puhdas ilma, ekosysteemit, luonnon
monimuotoisuus ja meren luonnonvarat. Voi olla
tarpeen sisällyttää nämä politiikat osaksi laajempaa menettelytapaa
esimerkiksi, kun otetaan käyttöön sääntelykeinot siinä tapauksessa, että
resurssit ovat julkishyödykkeitä. Verotuksen painopisteen siirtämistä pois
työnteosta työllisyyden ja taloudellisen kasvun lisäämiseen korostetaan jo
vuoden 2011 vuotuisessa kasvuselvityksessä[10]
ja Eurooppa-neuvoston päätelmissä[11]
maaliskuulta 2011. Ns. vihreillä
verouudistuksilla, joihin kuuluvat ympäristöverojen osuuden lisääminen ja
muiden verojen pienentäminen, on osansa tässä yhteydessä. Ympäristöverotuksella voidaan myös säädellä
julkisen talouden vakauttamistoimia tukemalla rakennemuutosta
resurssitehokkaaseen talouteen. Tästä huolimatta ympäristöverotuksen
keskimääräinen osuus kokonaisverotuloista EU:ssa on yleensä ollut laskussa
vuodesta 1999 lähtien ja se päätyi 6,3 prosenttiin vuonna 2009[12]. Jotkut jäsenvaltiot ovat erilaisten
ympäristöverouudistusten vaiheiden avulla saavuttaneet tilanteen, jossa
ympäristöveroista saatavat tulot ovat yli 10 prosenttia kaikista verotuloista,
mutta kuitenkin ylläpitäneet valtion tulojen kokonaistason ja parantaneet
kilpailukykyä ja energiatehokkuutta. Tämä on
osoitus siitä, että kestävässä taloudellisessa kehyksessä on mahdollista
siirtää verotusta ympäristön kannalta haitallisiin toimintoihin. Jotta voitaisiin tehokkaammin mitata, millainen
hintasignaalin muutos on tarpeen edistämään resurssien tehokkaampaa käyttöä,
tarvitaan mahdollisesti indikaattori, kuten ympäristön pilaantumisen tai
resurssien käytön efektiivinen veroaste. Välitavoite: Vuoteen
2020 mennessä on saavutettu merkittävä muutos työnteon verottamisesta
ympäristöveroihin, mukaan lukien todellisen veroasteen säännölliset
tarkistukset, jotka johtavat jäsenvaltioiden parhaiden käytänteiden mukaisesti
ympäristöverojen osuuden merkittävään nousuun julkisissa tuloissa. Ympäristölle haitallisiin tukiin puuttumiseksi ja hintasignaalien
parantamiseksi komissio aikoo: ·
valvoa eurooppalaisen ohjausjakson avulla sitä,
mitä toimia jäsenvaltiot toteuttavat verouudistusta koskevien maakohtaisten
suositusten pohjalta. Verouudistuksilla edistetään verotuksen siirtämistä
työteon verottamisesta ympäristövaikutusten verottamiseen ja pyritään luopumaan
ympäristön kannalta haitallisista tuista vuodesta 2012 alkaen; ·
edistää parhaiden käytäntöjen säännöllistä vaihtoa
ja ympäristölle haitallisia tukia koskevan uudistuksen sekä markkinaehtoisten
välineiden vertaisarviointia jäsenvaltioiden kesken erityisesti markkinaehtoisten
välineiden foorumilla ja veropoliittisessa työryhmässä (jatkuva hanke). ·
arvioida, miten on pantu täytäntöön
resurssitehokkuuden parantamiseen suunnattuja valtiontukia ja missä määrin
resurssitehokkuuden tavoitteita olisi vahvistettava tarkistettaessa asiaa
koskevia valtion tuen suuntaviivoja vuodesta 2013 alkaen; ·
jatkaa pilaantumiseen ja resurssien käyttöön
liittyviä veroja koskevien indikaattorien kehittämistyötä. Jäsenvaltioiden pitäisi ·
tunnistaa merkittävimmät ympäristölle haitalliset
tuet vakiintuneiden menettelytapojen mukaisesti (vuoteen 2012 mennessä); ·
valmistella suunnitelmat ja aikataulut asteittaista
ympäristölle haitallisista tuista luopumista varten ja raportoida niistä osana
kansallisia uudistusohjelmia (2012–2013); ·
siirtää verotusta työteon verottamisesta
ympäristövaikutusten verottamiseen (jatkuvaa hanke); ·
tarkastella julkista talouspolitiikkaa ja sen
keinoja tarkoituksena tukea resurssitehokkuutta voimakkaammin ja miettiä tässä
yhteydessä kannusteita, joilla tuetaan kuluttajien valintoja ja tuottajien
toimia resurssitehokkuuden hyväksi (vuoteen 2013 mennessä).
4.
Luonnonvarat ja ekosysteemipalvelut
4.1.
Ekosysteemipalvelut
Taloudellinen vaurautemme ja hyvinvointimme
riippuu luonnonvaroista, joihin ekosysteemit kuuluvat. Ne tarjoavat meille
välttämättömät tavarat ja palvelut aina viljavasta maaperästä tuottavaan maahan
ja meriin, makeasta vedestä ja puhtaasta ilmasta pölytykseen, tulvasuojeluun ja
ilmaston säätelyyn. Monia näitä ekosysteemipalveluita käytetään aivan kuin
niiden tarjonta olisi rajaton. Niitä pidetään ns. vapaina hyödykkeinä, eikä
niiden taloudellinen arvo ole kunnolla tiedossa markkinoilla. Tästä syystä
niitä kulutetaan yhä liikaa tai ne pilataan, mikä uhkaa ihmiskunnan pitkän
tähtäimen kestävyyttä ja kykyä selviytyä ympäristöhäiriöistä. Maapallon ekosysteemipalveluista 60 prosenttia
on heikentynyt 50 viime vuoden aikana. Euroopan unionissa 88:aa prosenttia
kalakannoista kalastetaan yli niiden kestävän enimmäistuoton ja vain 11
prosenttia suojelluista ekosysteemeistä on suotuisassa tilassa. Ekosysteemien
tarjoamien välttämättömien hyödykkeiden ja palveluiden saannin varmistaminen
pitkällä tähtäimellä edellyttää luonnonvarojen asianmukaista arvostamista.
Luonnonvaroihin, kuten vihreään infrastruktuuriin, sijoittaminen tuottaa usein
enemmän kuin rakennetut tai teollisesti valmistetut vaihtoehdot, ja
etukäteiskulut ovat pienemmät. Välitavoite: Vuoteen
2020 mennessä viranomaiset ja liike-elämä arvostavat luonnonvaroja ja ottavat
ne huomioon asianmukaisesti. Komissio aikoo ·
edistää innovatiivisten rahoitus- ja
markkinapohjaisten välineiden käyttöä ja tutkii niiden laajempia
hyödyntämismahdollisuuksia, mukaan lukien luonnon monimuotoisuuden
rahoitusjärjestelmä ja ekosysteemipalveluista perittävät maksut, ekosysteemien
ja luonnon monimuotoisuuden haasteisiin vastaamiseksi kansallisella, EU:n ja
kansainvälisellä tasolla, erityisesti yhteistyössä Euroopan investointipankin
kanssa yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuuksien avulla (jatkuva hanke); ·
tehdä ehdotuksia, joilla edistetään sijoituksia
luonnonvaroihin, jotta vihreän infrastruktuurin ja ”ennallistamistalouden”
kasvu- ja innovaatiopotentiaali hyödynnetään täysimääräisesti (tiedonanto
vihreästä infrastruktuurista 2012 ja ei luonnon monimuotoisuuden nettohävikkiä
-aloite 2015). Jäsenvaltioiden
ja komission olisi: ·
kartoitettava ekosysteemien ja
ekosysteemipalvelujen tila (vuoteen 2014 mennessä); ·
arvioitava niiden taloudellinen arvo ja edistettävä
näiden arvojen sisällyttämistä laskenta- ja raportointijärjestelmiin EU:ssa ja
kansallisesti (jatkuva hanke); ·
rohkaistava yhdessä tärkeimpien sidosryhmien kanssa
yrityksiä arvioimaan riippuvuuttaan ekosysteemipalveluista. Tämä tapahtuu EU:n
liike-elämän ja luonnon monimuotoisuuden teknisen tuen foorumilla (jatkuva
hanke).
4.2.
Luonnon monimuotoisuus
Luonnon monimuotoisuus muodostaa monien
ekosysteemien perustan ja on elintärkeää niiden selviytymiskyvyn kannalta.
Luonnon monimuotoisuuden menettäminen voi heikentää ekosysteemiä, vaarantaa
ekosysteemipalveluiden tuotannon ja tehdä ekosysteemin haavoittuvammaksi
ympäristön häiriöille. Rappeutuneiden ekosysteemien ennallistaminen on
kallista, ja joissakin tapauksissa muutos voi olla peruuttamaton. Arvioiden mukaan vuoteen 2050 mennessä luonnon
monimuotoisuudesta riippuvaiset maailmanlaajuiset liiketoimintamahdollisuudet
ja sille perustuvat ekosysteemipalvelut voivat olla arvoltaan 800–2 300
miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa. Käytännössä
on kuitenkin niin, että päätöksenteossa luonnon monimuotoisuuden arvoa ollaan
vasta vähitellen ottamassa huomioon. Jos
luonnon monimuotoisuutta halutaan suojella, tästä on tultava yleinen käytäntö. Euroopan yhteisön uusi luonnon
monimuotoisuutta koskevassa strategiassa vuodelle 2020 määritellään tärkeimmät
poliittiset keinot kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi ja viime sukupolvien
aikana tapahtuneen luonnon monimuotoisuuden häviämisen kääntämiseksi
päinvastaiseen suuntaan. Välitavoite: Vuoteen
2020 mennessä luonnon monimuotoisuuden häviäminen ja ekosysteemien
huonontuminen on pysäytetty EU:ssa ja mahdollisuuksien mukaan kehitys on
käännetty päinvastaiseen suuntaan. Komissio aikoo ·
tehostaa merkittävästi toimintaansa luonnon
monimuotoisuuden ja ekosysteemitoimien sisällyttämiseksi muihin unionin
politiikkoihin, keskittyen erityisesti maatalouteen ja kalastuselinkeinoon (jatkuva
hanke). Jäsenvaltiot ja komissio aikovat ·
työskennellä luonnon monimuotoisuutta koskevan
strategian tavoitteiden saavuttamiseksi sisällyttämällä ekosysteemipalvelujen
arvo päätöksentekoprosessiin (jatkuva hanke).
4.3.
Mineraalit ja metallit
Luonnonvarojen, kuten metallien ja
mineraalien, tehokkaampi käyttö on resurssitehokkuuden kannalta välttämätöntä.
Metalleihin ja mineraaleihin liittyviä erityisiä riskitekijöitä, kuten
toimitusvarmuutta, käsitellään raaka-aineita koskevassa aloitteessa ja ilmasto-
ja energiapolitiikkaa vastaavasti Resurssitehokas Eurooppa
-lippulaivahankkeessa. Tästä syystä niitä ei käsitellä laajasti tässä osiossa,
vaikka niiden käytön ja muiden resurssien välinen vuorovaikutus tunnustetaan. Kun siirrymme kohti aidosti kulutuspohjaista,
kestävää materiaalien hallintaa eli kierrätystaloutta, jossa jätteestä tulee
resurssi, tuloksena on mineraalien ja metallien käytön tehostuminen. Osiossa 3
esitellyt tämän etenemissuunnitelman vaiheet vaikuttavat suoraan mineraalien ja
metallivarojen tehokkuuteen, kun toteutetaan toimenpiteitä, joilla
elinkaarivaikutukset otetaan paremmin huomioon, vältetään paremmin jätteen
syntymistä ja käytetään uudelleen sekä kierrätetään enemmän, toteutetaan
parempaa tutkimusta ja innovaatioita sekä muita toimia, joilla parannetaan
markkinoiden rakenteita.
4.4.
Vesi
Vesi on elintärkeä resurssi ihmisen terveyden
kannalta ja välttämätön panos maatalouden, matkailun, teollisuuden, liikenteen
ja energian alalla. Vähentynyt veden saanti vaikuttaa kriittisesti vesivoimaan
sekä ydin- ja lämpövoimaloiden jäähdytystoimintaan. Ympäristön hyvä tila ja ihmisten hyvä terveys
riippuvat makean veden laadusta ja saatavuudesta. Veden laatu on kuitenkin
huononemassa ja määrä vähenemässä. Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän
vesipulaa sekä tulvien voimakkuutta ja esiintymistaajuutta. Vedenotto, maan
kuivatus ja padot ovat muuttaneet monia Euroopan jokiuomia ja vesistöjä, ja
tästä on usein seurannut veden laadun huononemista, vakavia kielteisiä
ekologisia vaikutuksia ja luontotyyppien tilan kaventumista. Euroopassa tuhlataan vedestä 20–40 prosenttia,
ja veden käytön tehokkuutta voitaisiin parantaa 40 prosenttia pelkästään
teknologisilla parannustoimilla[13].
Kestävämpi vesivarojen hoito edellyttää tiivistä maatalous-, liikenne-
aluekehitys- ja energiapolitiikan koordinointia sekä toimivaa ja
oikeudenmukaista veden hinnoittelua vesipuitedirektiivissä edellytetyllä
tavalla. Ekosysteemien, maankäytön, tuotannon ja veden kulutuksen muutoksilla
yhdessä uudelleenkäyttötapojen kanssa voitaisiin kustannustehokkaasti vähentää
vesivarojen niukkuutta ja varmistaa veden laatu. Välitavoite:
Vuoteen 2020 mennessä kaikki vesipuitedirektiivin mukaiset vesipiirin
hoitosuunnitelmat on jo pantu täytäntöön. Vesien hyvä tila – laatu, määrä ja
käyttö – on saavutettu kaikissa EU:n vesipiireissä vuonna 2015. Kuivuuden ja
tulvien vaikutukset on minimoitu mukauttamalla sadot, lisäämällä veden
pidätystä maaperään ja tehostamalla kastelua. Vaihtoehtoisia
vedenhankintatapoja käytetään vain kun kaikki halvemmat säästökeinot on
käytetty. Veden otto ei ylitä 20 prosenttia käytettävissä olevista uusiutuista
vesivaroista. Komissio aikoo · jatkaa edelleen resurssitehokkuusnäkökohtien sisällyttämistä vesipolitiikkaan laatimalla Euroopan vesivarojen turvaamista koskevat ohjeet, joissa määritellään kustannustehokas strategia (jatkuva hanke); · arvioida jäsenvaltioiden vesipiirien hoitosuunnitelmat tarkoituksenaan tunnistaa alueet, joilla tarvitaan lisätoimenpiteitä (2011); · arvioida ja ehdottaa vuonna 2012: – tavoitteita veden käytön tehokkuudelle ja parempia vedenkäytön tehokkuutta edistäviä toimenpiteitä (kuten älykkäät vesimittarit, pakolliset vaatimukset vettä käyttäville laitteille, ohjeet veden uudelleenkäytölle, vuotojen vähentämiselle vesi-infrastruktuurissa, veden säästölle kastelussa jne); – parempaa kysynnän hallintaa taloudellisten välineiden avulla (hinnoittelu, veden jakaminen) sekä merkintä- ja sertifiointiohjelmien käyttöä mittaamaan elinkaarivaikutuksia sekä tuotteiden virtuaalista vesipitoisuutta; – eurooppalaisen innovaatiokumppanuutta vesipolitiikan alalla. Jäsenvaltioiden pitäisi · asettaa vesipiiritasoiset vedenkäytön tehokkuustavoitteet vuoteen 2020 mennessä ja laatia asianmukaiset täydentävät toimenpiteet, jotka perustuvat Euroopan unionin yhteisiin menettelytapoihin ja joissa otetaan huomioon erilaiset tilanteet talouden sektoreilla ja maantieteellisillä alueilla.
4.5.
Ilma
Puhdas ilma on kallisarvoinen luonnonvara. EU:n tiheimmin asutuilla alueilla ylitetään
laajalti useat ilmanlaatua koskevat standardit, jotka liittyvät erityisesti
kaikkein ongelmallisimpiin epäpuhtauksiin kuten pienhiukkasiin, maanpinnan
otsoniin ja typpidioksidiin. Huolimatta
merkittävistä toimista epäpuhtauspäästöjen vähentämiseksi nykyiset
pienhiukkaspitoisuudet aiheuttavat EU:ssa ja lähiympäristössä vuosittain 500 000
ennenaikaista kuolemaa[14]. Muut tutkimukset ovat osoittaneet, että niiden
henkilötyöpäivien määrä, joka menetetään ilmansaasteista aiheutuvien
sairauksien takia, on suurempi kuin se henkilötyöpäivien määrä, joka
tarvittaisiin epäpuhtauspäästöjen torjunnan lisätoimien maksamiseen. Huomattavaa on, että myös ekosysteemit ja
maatalous kärsivät ilman kautta tulevista haittavaikutuksista kuten
happamoitumisesta, rehevöitymisestä ja otsonin kasvillisuudelle aiheuttamista
vahingoista. Vuosittaisten kustannusten on
arvioitu olevan vuonna 2020 noin 537 miljardia euroa[15]. Voimassa olevan lainsäädännön tehokkaampi
toteuttaminen ja uudet tieteelliseen tietoon pohjautuvat standardit auttaisivat
ratkaisemaan nämä ongelmat ja ohjaisivat innovaatioita.
Sopivina ajankohtina toteutettuina näiden toimien avulla voidaan
varmistaa ilmanlaatuhyödyt, jotka saavutetaan siirtymällä vähähiiliseen
talouteen ja toteuttamalla muut etenemissuunnitelman toimet, joita ovat jätteen
vähentäminen ja tehokkaammat tuotantomenetelmät sekä maatalouspolitiikan ja
liikennesektorin toimet. Välitavoite: Vuoteen
2020 mennessä EU:n väliaikaiset ilmanlaatunormit on saavutettu myös
saastuneimmilla kaupunkialueilla, ja kyseiset normit on myös päivitetty ja
lisätoimenpiteet määritetty niin, että lopullinen tavoite on yhä lähempänä.
Lopullinen tavoite on saavuttaa sellainen ilmanlaadun taso, joka ei aiheuta
vakavia terveysvaikutuksia eikä ympäristöhaittoja. Komissio aikoo · toteuttaa kaikkien EU:n ilmansaasteisiin liittyvien politiikkojen kattavan uudelleentarkastelun (vuoteen 2013 mennessä); · ehdottaa päivitettyä strategiaa, joka ulottuu vuoden 2020 jälkeiseen aikaan, ja arvioida ilmanlaatu- ja päästönormien käytön soveltamisalaa ja lisätoimia tärkeimmistä lähteistä tulevien päästöjen vähentämiseksi (2013); · tukea nykyisten toimenpiteiden toteuttamista pysyvien ilmanlaatuongelmien ratkaisemiseksi. Jäsenvaltioiden pitäisi · vauhdittaa EU:n ilmanlaatua koskevan lainsäädännön täytäntöönpanoa (jatkuva hanke).
4.6.
Maa ja maaperä
EU:ssa otetaan
vuosittain käyttöön yli 1 000 km² maa-aluetta infrastruktuureja varten eli
asuntorakentamiseen tai teollisuutta varten, tiealueiksi tai
virkistystarkoituksiin. Noin puolet tästä pinta-alasta suljetaan lopulta
rakentamisella[16].
Infrastruktuurien saatavuus vaihtelee huomattavasti eri alueiden välillä, mutta
EU:ssa päällystetään joka kymmenes vuosi yhteensä Kyproksen kokoinen maa-alue.
Jos vuoteen 2050 mennessä aiotaan saavuttaa tilanne, jossa uutta maata ei enää
oteta infrastruktuurin käyttöön, ja noudatetaan lineaarista kehitystä, maan
käyttöönottoa tulisi vähentää keskimäärin 800 km² vuodessa ajanjaksolla 2000–2020.
Monilla alueilla maaperä on peruuttamattomasti eroosion kuluttamaa tai sen
sisältämän orgaanisen aineen määrä on pieni. Maaperän pilaantuminen on myös
vakava ongelma. Maankäyttö on
lähes aina kompromissiratkaisu eri sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöön
liittyvien tarpeiden välillä (esimerkiksi asuminen, liikenneinfrastruktuuri,
energiantuotanto, maatalous, luonnonsuojelu). Maankäyttöä
koskevat päätökset ovat pitkäaikaisia sitoumuksia, joita on vaikeaa tai
kallista muuttaa. Tällä hetkellä näitä
päätöksiä tehdään usein ilman asianmukaista vaikutusten ennakkoanalysointia,
esimerkiksi strategisen ympäristöarvioinnin avulla. EU:n maatalous-, energia-,
liikenne- ja koheesiopolitiikan uudistukset tarjoavat mahdollisuuden luoda
puitteet ja oikeanlaiset kannusteet viranomaisille ja maanomistajille tämän
tavoitteen saavuttamiseksi. Välitavoite:
Vuoteen 2020 mennessä EU:n politiikoissa otetaan huomioon niiden suorat ja
välilliset vaikutukset maankäyttöön EU:ssa ja maailmanlaajuisesti, ja maan
käyttöönottotahti on tavoitteen mukaisilla oikeilla raiteilla. Tavoitteena on,
että uutta maata ei enää oteta käyttöön vuoteen 2050 mennessä, maaperän
eroosiota on vähennetty ja maaperän orgaanista ainesta lisätty. Saastuneiden
alueiden korjaustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Komissio aikoo ·
kehittää edelleen elollista ainesta,
maankäyttösuuntauksia ja alueidenkäytön suunnittelua koskevaa ja Euroopan
kulutusmalleihin liittyvää tieteellistä tietopohjaa maailmanlaajuisesti, mukaan
lukien myös globaalit vaikutukset ja vaikutukset kauppakumppaneihin, ja
painottaa jäsenvaltioiden parhaita käytäntöjä (tiedonanto maankäytöstä, 2014); ·
puuttua välilliseen maankäytön muutokseen, joka
johtuu uusiutuvan energian käyttöpolitiikasta (jatkuva hanke); ·
julkaista vuoteen 2012 mennessä ohjeet parhaista
käytännöistä, joilla rajoitetaan, vähennetään tai kompensoidaan maaperän
sulkemista rakentamisella (vuonna 2012); ·
sisällyttää laajemmat resurssitehokkuusnäkökohdat
ympäristövaikutusten arviointia säätelevään direktiiviin sen tarkistamisen
yhteydessä (2012); ·
ehdottaa eurooppalaista innovaatiokumppanuutta
(vuonna 2011) maatalouden tuottavuutta ja kestävyyttä varten, tarkoituksena
muun muassa varmistaa maaperän toimivuus tyydyttävästi vuoteen 2020 mennessä. Jäsenvaltioiden pitäisi ·
integroida suora ja välillinen maankäyttö ja sen
ympäristövaikutukset paremmin päätöksentekoonsa ja rajoittaa mahdollisimman
paljon maan käyttöönottoa ja maaperän sulkemista rakentamisella (jatkuva
hanke); ·
toteuttaa tarvittavat toimenpiteet eroosion
vähentämiseksi ja maaperän orgaanisen aineksen lisäämiseksi (jatkuva hanke); ·
laatia luettelo saastuneista alueista ja aikataulu
korjaustöitä varten (vuoteen 2015 mennessä).
4.7.
Meren luonnonvarat
Meriympäristö tarjoaa taloudellisia
mahdollisuuksia useilla eri aloilla, kuten lääkkeet, bioteknologia ja energia.
Meriympäristö tarjoaa myös tärkeitä ekosysteemipalveluita, esimerkiksi
luonnollista säätelyä, jonka avulla torjutaan ilmastonmuutosta ja rannikoiden hidasta
eroosiota. Näihin järjestelmiin kohdistuvat paineet, muun muassa makean veden
sisältämien saasteiden laskeminen mereen, ovat edelleen kovat, vaikkakin
joissakin tapauksissa vähenemään päin. Merialuetta ei hoideta yhdenmukaisesti,
mikä vaikuttaa jo nyt mahdollisuuksiin hyötyä merenkulun toiminnoista.
Resurssitehokkuutta voidaan edistää hyödyntämällä aluesuunnittelun välineitä
merialueilla. Kalakantojen ehtymisellä on vakavat
taloudelliset ja yhteiskunnalliset seuraukset rannikkovyöhykkeillä, ja se vaikuttaa
muutenkin luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen häiritsemällä järjestelmien
toimintaa samalla, kun merien pilaantuminen ja ilmastonmuutos tuovat mukanaan
muita haasteita (esimerkiksi happamoituminen). EU:n
yhteisessä kalastuspolitiikassa ja EU:n yhteisessä meripolitiikassa keskeisenä
tavoitteena on kestävyys, jotta varmistettaisiin, että kaikki arvoketjun
toimijat pystyvät käyttämään meren luonnonvaroja tehokkaasti. Yli miljoona
lintua ja 100 000 merinisäkästä ja merikilpikonnaa kuolee vuosittain muovijätteen
ja muun mereen joutuvan jätteen takia. Eri tekijät, kuten meressä oleva roska
ja yhdyskuntajätevesien käsittely, lisäävät pilaantumista huomattavasti
joillakin Euroopan rannikon merialueilla. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi on
säädetty meristrategiadirektiivi, joka tarjoaa keinot meriympäristön hyvän
tilan saavuttamiseksi. Välitavoite: Vuoteen 2020 mennessä
kaikkialla EU:n meriympäristössä on saavutettu hyvä ympäristön tila ja vuoteen 2015
mennessä kalastus on saatettu tasolle, joka ei ylitä kestävää enimmäistuottoa. Komissio aikoo · varmistaa kalavarojen kestävän hoitamisen uusimpien yhteisen kalastuspolitiikan uudistamista koskevien ehdotustensa myötä; · tehdä uusia ehdotuksia siitä, että kaikista ympäristön kannalta haitallisista kalatalouden tuista luovutaan vaiheittain; · myötävaikuttaa rannikon ja merien luonnonvarojen turvaamiseen ehdottamalla poliittisia toimia niiden hoitamista ja suunnittelua varten (2012) ja jatkaa tieto- ja esittelyhankkeiden tukemista; · edistää ekosysteemipohjaisia strategioita ja sisällyttää ilmastoriskit merenkulun toimintoihin (tiedonanto ilmastonmuutokseen sopeutumisesta rannikoilla ja merialueilla 2012); · tukea meren luonnonvarojen kestävää käyttöä ja tunnistaa innovatiivisia liiketoimintamahdollisuuksia meri- ja rannikkotalouden aloilla (tiedonanto ”Sininen kasvu” 2012); · vaikuttaa merien roskaantumista koskeviin strategioihin kaikilla neljällä EU:n merialueella tiiviissä yhteistyössä EU:n rannikkovaltioiden kanssa tai vastaavissa aluemeriä koskevissa yleissopimuksissa (2012); · tukea jäsenvaltioita kehittämällä toimia, joiden avulla saavutetaan hyvä meriympäristön tila vuoteen 2020 mennessä, ja perustaa laaja suojelualueverkosto (2020). Jäsenvaltioiden pitäisi · toteuttaa meristrategiadirektiivi ja määritellä merien suojelualueet.
5.
Tärkeimmät sektorit
Teollisuusmaissa yleensä 70–80 prosenttia kaikista
ympäristövaikutuksista aiheutuu ravinnosta, asumisesta ja liikkumisesta. Nämä
alat ovat myös avainasemassa, kun toisiaan täydentävillä pitkän tähtäimen
strategioilla tartutaan energian ja ilmastonmuutoksen haasteisiin. Nämä
strategiat yhdistetään tämän asiakirjan toimenpiteisiin synergia-etujen
maksimoimiseksi resurssitehokkuuden lippulaivahankkeessa[17].
5.1.
Ravintoon liittyvät ongelmat
Ruuan ja juoman arvoketju aiheuttaa EU:ssa 17 prosenttia suorista
kasvihuonekaasupäästöistä, ja sen osuus materiaaliresurssien käytöstä on 28
prosenttia. Kulutustottumuksillamme, erityisesti eläinproteiinien kulutuksella,
on myös maailmanlaajuisia vaikutuksia. Ruuan ja juoman arvoketju on suuri
korkealaatuisen veden kuluttaja, sillä vesi on sen menestyksen kannalta
välttämätöntä. Kuitenkin pelkästään EU:ssa 90 miljoonaa tonnia ruokaa päätyy
jätteeksi joka vuosi. Tämä on 180 kg henkeä kohden. Suuri osa on ruokaa, joka
vielä kelpaisi ihmisravinnoksi. Maanviljelijöiden,
ruokateollisuuden, vähittäismyynnin ja kuluttajien yhteiset toimet
resurssitehokkaiden tuotantotekniikoiden, kestävien ruokavalintojen
(eläinproteiinien, mukaan lukien liha ja maitotaloustuotteet, suositusannoksia
koskevien WHO:n suositusten mukaisesti) ja ruokajätteen vähentämisen hyväksi
voivat osaltaan parantaa resurssitehokkuutta ja elintarviketurvaa
maailmanlaajuisesti. Komissio on
ehdottanut tiedonannossaan ”Eurooppa 2020 -strategiaa tukeva talousarvio”
toimia, jotka on toteutettava uudistetussa yhteisessä maatalouspolitiikassa
resurssitehokkuuden parantamiseksi[18].
Toinen pitkän tähtäimen globaaliin elintarviketurvallisuuteen vaikuttava asia
on fosforin saannin saattaminen kestävälle pohjalle. Fosfori on tärkeä maaperän
lannoite, jota ei voida korvata muilla aineilla. Lisätutkimusta tarvitaan sen
selvittämiseksi, miten lannoitteiden ja ruoan tuotantoa ja biojätteen käyttöä
voitaisiin parantaa niin, että riippuvuutta kaivosfosfaatista voitaisiin
vähentää. Välitavoite: Vuoteen 2020 mennessä ruoan
terveemmän ja kestävämmän tuotannon ja kulutuksen aloitteita toteutetaan
laajalti, ja niiden ansiosta ruokaketjun tarvitsemat resurssipanostukset ovat
pienentyneet 20 prosenttia. Syömäkelpoisen ruoan hävikin olisi pitänyt
puolittua EU:ssa. Komissio aikoo ·
arvioida edelleen, mikä on paras tapa rajoittaa
koko ruokatuotantoketjussa ruoan päätymistä jätteeksi, ja pohtia tapoja
pienentää ruoan tuotanto- ja kulutustottumusten ympäristövaikutuksia
(tiedonanto kestävästä ruoasta, vuoteen 2013 mennessä); ·
kehittää tärkeimpien ruokahyödykkeiden
kestävyysvaatimuksia vuoteen 2014 mennessä; ·
arvioida edelleen fosforin toimitusvarmuutta ja
mahdollisia toimia sen kestävän käytön mahdollistamiseksi (vihreä kirja
fosforin kestävästä käytöstä vuoteen 2012 mennessä). Jäsenvaltioita
kehotetaan ·
puuttumaan ruoan hävikkiin kansallisissa jätteen
syntymisen ehkäisemistä koskevissa ohjelmissaan (2013).
5.2.
Rakennusten parantaminen
Parantamalla
rakentamista ja rakennusten käyttöä Euroopan unioni pystyy vähentämään 42
prosenttia energian loppukulutuksesta, noin 35 prosenttia kasvihuonekaasujen
päästöistä[19]
ja yli 50 prosenttia materiaalien käyttöönotosta. Mahdollisesti
voidaan myös säästää 30 prosenttia vedenkulutuksesta[20]. Nykyisiä
politiikkoja, joilla edistetään energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian
käyttöä rakennuksissa täytyy siksi vahvistaa edelleen ja täydentää laatimalla
resurssitehokkuuteen keskittyviä politiikkoja, joissa tarkastellaan rakennusten
ja infrastruktuurin koko elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia laajemmin. Rakennusten elinkaarikustannukset pitäisi ottaa
huomioon entistä paremmin pelkkien alkukustannusten sijasta.
Elinkaarikustannuksiin sisältyy myös rakennus- ja purkujäte. Parempi
infrastruktuurin suunnittelu on edellytys rakennusten resurssitehokkuuden ja
myös liikkuvuuden saavuttamiselle. Huomattavat
elinkaaren aikaiset parannukset resurssien ja energian käytössä, kuten
kestävämmät materiaalit, tehokkaampi jätteiden kierrätys ja parempi
suunnittelu, edistävät rakennusalan kilpailukykyä ja resurssitehokkaan rakennuskannan
kehittymistä. Tämä edellyttää koko
rakennusalan arvoketjun aktiivista mukanaoloa. Suurin
osa rakennusalan yrityksistä on pk-yrityksiä, ja niiden innostamiseksi
tarvitaan erityisiä politiikkoja, joilla koulutetaan resurssitehokkaiden
rakennustapojen ja -käytäntöjen käyttöön ja tuetaan niihin sijoittamista. Välitavoite: Vuoteen 2020 mennessä rakennusten ja
infrastruktuurin kunnostaminen ja rakentaminen on muuttunut erittäin
resurssitehokkaaksi. Elinkaariajattelu on
laajalti käytössä; kaikki uudet rakennukset
ovat lähes nollaenergiataloja[21]
ja rakennusmateriaaleja on käytetty erittäin tehokkaasti[22] ja olemassa olevan
rakennuskannan kunnostusohjelmat on otettu käyttöön niin, että rakennuskannan
kunnostusvauhti on 2 prosenttia vuodessa. Tavanomaisesta
rakennus- ja purkujätteestä kierrätetään 70 prosenttia[23]. Komissio ja jäsenvaltiot aikovat ·
arvioida, miten alalla tuetaan taitoihin
panostamista koskevia suunnitelmia, oppisopimusohjelmia ja parhaista
resurssitehokkuuskäytännöistä tiedottamista (jatkuva hanke); ·
toteuttaa toimenpiteitä, joilla edistetään
resurssitehokkaiden rakennustapojen kysyntää ja käyttöä
elinkaarikustannuslaskennan ja sopivien rahoitusjärjestelyjen avulla; tarvittaessa käytetään pk-yritystestiä; lisäksi laajennetaan eurokoodien soveltamisalaa
entisestään kestävyyteen liittyvissä suunnittelukriteereissä ja kehitetään
kannusteita, joilla palkitaan resurssitehokasta rakentamista ja edistetään puun
kestävää käyttöä rakentamisessa (tiedonanto rakennusalan kestävästä
kilpailukyvystä, 2011, tiedonanto kestävistä rakennuksista, 2013); ·
arvioida, mikä olisi paras tapa edistää yksityisen
sektorin innovaatioita rakennusalalla (jatkuva hanke).
5.3.
Tehokkaan liikkuvuuden varmistaminen
Nykyaikainen resurssitehokas
liikkuvuusjärjestelmä, joka palvelee sekä matkustaja- että rahtiliikennettä,
voi merkittävästi edistää kilpailukykyä ja kestävyyttä. Liikenteen valkoisessa
kirjassa[24]
esitetään paljon vaihtoehtoja vaaditun kokonaisvaltaisen liikennepolitiikan
toteuttamiseksi. Välitavoite: Vuoteen 2020 mennessä koko liikennesektorin
kokonaistehokkuus tuottaa enemmän lisäarvoa, kun resurssien (raaka-aineet,
energia, maa) käyttö on optimoitu ja vaikutukset ilmastonmuutokseen, ilman
pilaantumiseen, meluun, terveyteen, onnettomuuksiin, luonnon monimuotoisuuteen
ja ekosysteemien rappeutumiseen ovat pienemmät. Liikenteessä
käytetään vähemmän ja puhtaampaa energiaa, hyödynnetään paremmin modernia
infrastruktuuria sekä vähennetään kielteisiä ympäristövaikutuksia ja
vaikutuksia tärkeisiin luonnonvaroihin, kuten veteen, maahan ja ekosysteemeihin. Vuodesta 2012 lähtien liikenteen
kasvihuonekaasupäästöt vähenevät keskimäärin prosentin verran vuodessa. Komissio varmistaa, että liikenteen valkoisen
kirjan aloitteet toteutetaan resurssitehokkuuden tavoitteiden mukaisesti,
mukana lukien siirtyminen ulkoisten kustannusten huomioimiseksi hinnoissa.
6.
Hallinto ja seuranta
EU:n muuttaminen resurssitehokkaammaksi
taloudeksi edellyttää monien eri politiikan osa-alueiden yhteistoimintaa. Komissio käynnistää sidosryhmien kanssa yhteistyön,
jonka avulla määritellään oikeat tavoitteet ja indikaattorit toiminnan
ohjaamista ja edistymisen seurantaa varten. Näillä
on tarvittava muutosvaikutus vain, jos ne täyttävät tehtävänsä
kokonaisuudessaan EU 2020 -strategiassa, niin että resurssitehokkuus on
integroitu talouspolitiikan eurooppalaiselle ohjausjaksolle talouspolitiikkaa
koordinoitaessa.
6.1.
Uudet resurssitehokkuuteen tähtäävät toimintaväylät
Vuoropuhelun
tehostaminen: Poliittisten päättäjien täytyy niin Euroopan unionissa, jäsenvaltioissa
kuin alueellisestikin keskustella aktiivisesti liike-elämän ja
kansalaisyhteiskunnan kanssa poliittisista ehdoista, joita tarvitaan
resurssitehokkuutta estävien tekijöiden voittamiseen. Muutokseen investointi: Resurssitehokkuudella
voidaan pienentää kustannuksia, mutta se edellyttää usein alkuinvestointeja. YK:n ympäristöohjelmassa UNEPissa arvioidaan, että
vuosittain tarvitaan 1,05–2,59 biljoonan Yhdysvaltain dollarin verran
rahoitusta[25]
lähinnä yksityisistä lähteistä, jotta maailmantaloudesta saataisiin
resurssitehokkaampi. Tämä edellyttää
erityisesti ympäristöä säästäviin ratkaisuihin panostamisen lisäksi kaikkien
julkisten ja yksityisten investointien muuttamista ympäristöä säästäviksi. Monivuotista rahoituskehystä 2014–2020 koskevassa
ehdotuksessa on jo otettu useita edistysaskeleita resurssitehokkuuden
sisällyttämiseksi EU:n talousarvioon. Puhtaan
energian maailmanlaajuisen rahoituksen nopea kasvu osoittaa, että
kyseisenlainen ajattelutavan muutos on mahdollinen. Rahoittajat
eivät kuitenkaan tunne resurssitehokkuuteen sijoittamisen riskejä ja tuottoja,
mikä estää sijoituksia, luo epävarmuutta politiikan suunnasta ja
uskottavuudesta ja siten lisää taloudellisia riskejä. Lyhyen aikavälin tulosta
tavoittelevat rahoitusmarkkinat eivät useinkaan suosi pitemmän aikavälin
sijoituksia. Indikaattoreiden ja mahdollisten
tavoitteiden kehittäminen: Indikaattoreiden
asettaminen ja laajojen resurssitehokkuustavoitteiden määrittelyprosessi
pohjustavat tietä resurssitehokkuuden visiolle 2050: yhteiskuntapolitiikka
voidaan suunnitella paremmin ottamaan huomioon resurssien tehokkaamman käytön
kustannukset ja hyödyt, ja yksityinen sektori hyötyy sijoitussuunnitelmien
paremmasta vastaanotosta eli tarvittavasta ennustettavuudesta ja
läpinäkyvyydestä, jotka ovat pitkän tähtäimen päätösten edellytys. EU 2020 -strategian kestävän kasvun tavoite
asettaa jo tarkat tavoitteet kasvihuonekaasujen päästöille,
energiatehokkuudelle ja uusiutuvalle energialle, joilla on keskeinen tehtävä
resurssitehokkuustavoitteiden saavuttamisessa. Näiden tavoitteiden saavuttaminen
on elintärkeää luonnonvarojen suojelemiseksi. Tämän etenemissuunnitelman myötä
toteutettavat toimet edistävät myös näiden tavoitteiden saavuttamista. Niillä
ei kuitenkaan voida vaikuttaa tiettyihin taloudelle, terveydelle ja
elämänlaadulle aiheutuviin kielteisiin vaikutuksiin, kuten esimerkiksi
tehottomasta maankäytöstä, heikosta veden laadusta ja saatavuudesta, jätteiden,
ilmansaasteista ja ekosysteemipalveluiden, kalakantojen ja luonnon
monimuotoisuuden häviämisestä aiheutuviin vaikutuksiin. Näiden huomioon
ottaminen edistäisi sitä, että pitkällä aikavälillä etsitään uusia lähteitä
kestävälle kasvulle ja kilpailukyvyn vahvistamiselle. Vaikka ympäristön taloudellisen ja
yhteiskuntavastuun raportointijärjestelmien yhteensovittaminen onkin jo edennyt
merkittävästi, on olemassa useita keskenään kilpailevia ajatussuuntia siitä,
mitä mittareita täytyy käyttää, parantaa tai kehittää, jotta ohjataan parempien
poliittisten tai investointipäätösten tekemiseen. Tällaisten indikaattoreiden
on oltava vakaita, helposti ymmärrettävissä olevia ja laajasti hyväksyttyjä,
jotta niillä voitaisiin mitata jatkuvasti resurssitehokkuuden parantamisessa
saavutettua edistystä. Tästä syystä komissio ehdottaa, että keskeiset
sidosryhmät otetaan mukaan näiden indikaattoreiden ja mahdollisten tavoitteiden
kehitystyöhön. Koska asiassa edistymisen mittaaminen on
aloitettava välittömästi, komissio ehdottaakin alustavaksi ensisijaiseksi
indikaattoriksi resurssien tuottavuutta, jota mitataan bruttokansantuotteen
suhteena materiaalien kokonaiskulutukseen EU:ssa (Domestic Material
Consumption, DMC, ilmaistuna euroina tonnia kohden). Suurempi osuus merkitsisi
parempaa suoritustasoa eli sitä, että on saatu aikaan kasvua suhteellisesti
pienemmillä resursseilla[26].
Tämä kuitenkin kuvaa vain materiaaliresursseja, eikä siinä oteta huomioon muita
resursseja tai mahdollista taakan siirtoa maiden välillä. Koska alustava
ensisijainen indikaattori kertoo vain osan totuudesta, sitä tulee täydentää
luomalla kokonainen mittaristo, johon kuuluu vettä, maata, materiaaleja ja
hiiltä mittaavia indikaattoreita sekä indikaattoreita, joilla mitataan
ympäristövaikutuksia ja luonnonvaroja tai ekosysteemejä ja joissa huomioidaan
EU:n kulutuksen maailmanlaajuiset näkökohdat. Kolmannella tasolla temaattisia
indikaattoreita käytetään seurattaessa edistymistä kohti nykyisiä tavoitteita
muilla sektoreilla, kuten on selostettu tämän etenemissuunnitelman mukana
olevassa yksiköiden valmisteluasiakirjassa. Välitavoite: Vuoteen 2020 mennessä
sidosryhmät saadaan liikkeelle kaikilla tasoilla sen varmistamiseksi, että
toimintapolitiikka, rahoitus, sijoittaminen, tutkimus ja innovaatio ovat
yhdenmukaisia ja toisiaan vahvistavia. Kunnianhimoiset
resurssitehokkuustavoitteet ja vakaat oikea-aikaiset indikaattorit ohjaavat
julkisen ja yksityisen sektorin päätöksentekoa, kun taloutta muutetaan
resurssitehokkaammaksi. Komissio ja jäsenvaltiot: ·
sisällyttävät resurssitehokkuusnäkökohdat
eurooppalaiseen ohjausjaksoon vuodesta 2012 alkaen, jolloin keskitytään
asettamaan etusijalle kestävää kasvua tukevat toimenpiteet; ·
saattavat yhteen liike-elämää, asiantuntijoita,
kansalaisjärjestöjä sekä kannustavat paikallisia ja kansallisia viranomaisia
tutkimaan mahdollisuuksia ja haasteita sekä suosittelemaan uusia toimintaväyliä
kestävälle, resurssitehokkaalle kasvulle (2012). ·
saavuttavat laajan yhteisymmärryksen näiden
sidosryhmien kanssa siitä, miten edistymistä mitataan, ja asettavat haasteisiin
vastaamisen edellyttämät tavoitteet (vuoteen 2013 mennessä’). Komissio aikoo ·
perustaa ”EU:n resurssitehokkuuteen siirtymisen
foorumin” (2012), joka pohjautuu jo olemassa olevilla foorumeilla tehdylle
työlle; ·
perustaa resurssitehokkuuden rahoitusta käsittelevä
pyöreän pöydän neuvottelukunta (Resource Efficiency Finance Round Table), johon
kuuluu yksityisiä ja institutionaalisia pankkeja (kuten Euroopan
investointipankki ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki),
vakuutusyhtiöitä ja pääomasijoitusyhtiöitä. Neuvottelukunnan tehtävänä on
pohtia mahdollisuuksia kehittää sovellettua rahoitusta ja käyttää innovatiivisia
rahoitusvälineitä resurssitehokkuuden edistämiseksi (2012); ·
kehittää EU:n osaamispanoraaman (EU Skills
Panorama) sekä perustaa vihreää ja vihreämpää työllisyyttä käsittelevän
alakohtaisen neuvoston; ·
jatkaa työtä indikaattoreiden parissa, muun muassa
tiedon laadun kehittämiseksi, ja kartoittaa nykyiset arviointikehykset, kuten
iGrowGreen-hankkeen, jotta ne voidaan ottaa mukaan EU 2020 -strategian
väliarviointiin (2013); ·
ehdottaa uutta ensisijaista indikaattoria
luonnonvaroille ja resurssien käytön ympäristövaikutuksille (vuoden 2013
loppu); ·
jatkaa ”BKT ja muut indikaattorit”
-etenemissuunnitelman mukaista työtä yhteiskunnallisen ja taloudellisen
edistyksen mittaamiseksi kattavammin, muun muassa jatkamalla
ympäristötilinpitojärjestelmän kehittämistä, integroimalla ympäristöön
liittyvät ulkoisten vaikutusten aiheuttamat kustannukset kansantalouden
tilinpitoon ja kehittämällä ympäristöön kohdistuvia paineita koskeva yhdistetty
indeksi; ·
selvittää, miten resurssitehokkuusnäkökohdat olisi
parhaiten sisällytettävä tulevien toimenpide-ehdotusten
vaikutustenarviointeihin; Jäsenvaltioiden pitäisi ·
kehittää tai vahvistaa olemassa olevia kansallisia
resurssitehokkuusstrategioita ja sisällyttää nämä kansallisiin kasvu- ja
työllisyysohjelmiin (vuoteen 2013 mennessä). ·
raportoida siitä, miten resurssitehokkuudessa on
edistytty kansallisten uudistusohjelmien yhteydessä.
6.2.
Resurssitehokkuuden tukeminen kansainvälisesti
Monet maat
toteuttavat jo politiikkaa, jossa hyödynnetään paremman resurssitehokkuuden
edut. Näin tapahtuu paitsi EU:ssa myös Japanissa, Koreassa, Yhdysvalloissa,
Kiinassa ja muissakin maissa. EU:n naapurimaissa on myös huomattavasti
mielenkiintoa käydä keskustelua ja tehdä yhteistyötä näissä kysymyksissä.
Tällaisia aloitteita voidaan pitää osana maailmanlaajuisia pyrkimyksiä edistää
siirtymistä vihreään talouteen. Euroopan unioni voi ottaa oppia muiden
kokemuksista, ja se osallistuukin aktiivisesti pyrkimyksiin myötävaikuttaa
kumppanimaiden valintoihin, erityisesti unioniin liittymässä olevissa maissa,
joita kehotetaan aloittamaan politiikkojensa yhdenmukaistaminen. Rio +20
-konferenssissa käytävän jatkokeskustelun pohjaksi komissio on äskettäin
ehdottanut useita mahdollisia toimenpiteitä, muun muassa uudet kansainväliset
aloitteet, jotka koskevat vettä, energiaa, maataloutta, maankäyttöä, metsiä,
kemikaaleja ja meren luonnonvaroja, osaamiskoulutusohjelmia, yksityisen ja
julkisen rahoituksen ja sijoitusten mobilisointia sekä siirtymistä kohti
tehokkaampaa maailmanlaajuista monenvälistä hallinnointijärjestelmää[27]. Välitavoite: Resurssitehokkuus on vuoteen 2020 mennessä
kansainvälisen yhteisön yhteinen tavoite ja tavoitteen saavuttamisessa on
edistytty Riossa sovittujen lähestymistapojen pohjalta. Komissio ja jäsenvaltiot (jatkuva hanke): ·
edistävät Rio+20-huippukokouksen tuloksellisuutta
vuonna 2012 ja konkreettista kehitystä kohti ympäristöystävällistä taloutta ja
luonnonvarojen tehokkaampaa käyttöä; ·
edistävät vuoropuhelua strategisten kumppanimaiden
kanssa, jotta mahdollistetaan resurssitehokkuutta koskevien kokemusten ja
parhaiden käytäntöjen vaihtaminen; ·
toteuttavat yhteisiä hankkeita ehdokasvaltioiden,
mahdollisten ehdokasvaltioiden ja muiden naapurimaiden kanssa, joiden kanssa
monet luonnonvarat ovat yhteisiä; ·
tukevat kansainvälisten sopimusten tekemistä ja tehokasta
täytäntöönpanoa, jotta maailmanlaajuisesta kulutuksesta ja tuotantomalleista
tulisi kestävämpiä; ·
käyttävät kehitysapua tukemaan kehitysmaiden
pyrkimyksiä resurssitehokkuuden parantamiseen kestävän kehityksen ja köyhyyden
poistamisen hyväksi; ·
tekevät yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden
kanssa resurssitehokkuutta koskevan tutkimuksen ja innovaatioiden parissa; ·
suunnittelevat vahvempia monenvälisiä mekanismeja
julkishyödykkeiden globaalia hallinnointia varten.
6.3.
EU:n ympäristötoimenpiteistä saatavien etujen
tehokkaampi hyödyntäminen
Jotta
resurssitehokkuudessa edistytään, luonnonvarojen ja ekosysteemien hallinnointia
on parannettava. Jäsenvaltioiden tapa
toteuttaa erityisesti luonnonsuojelu- sekä jäte- ja vesihuoltotoimia on yhä
hyvin puutteellinen. Voimassa olevan
lainsäädännön noudattamatta jättämisestä arvioidaan koituvan vuosittain noin 50
miljardin euron kulut[28]. Välitavoite: Vuoteen 2020 mennessä
EU:n ympäristölainsäädännön edut on hyödynnetty täysimääräisesti. Komissio aikoo ·
ehdottaa toimenpiteitä, joilla kartutetaan tietoa,
lisätään tietämystä ja saadaan tärkeimmät toimijat paremmin liikkeelle
tavoitteena tehostaa ympäristöön liittyvien toimenpiteiden toteuttamista koko
Euroopan unionissa. Jäsenvaltioiden olisi ·
käsiteltävä puutteita EU:n lainsäädännöstä
koituvien etujen hyödyntämisessä.
7.
Päätelmät
Aikaisemmat kasvumallit ovat lisänneet
vaurautta, intensiivisen ja usein tehottoman resurssien käytön avulla. Luonnon monimuotoisuuden, ekosysteemien ja
ekosysteemipalvelujen rooli on laajalti aliarvostettu, kustannukset eivät usein
heijastu hintoihin eivätkä nykyiset markkinat ja yhteiskuntapolitiikka pysy
täysin mukana strategisten resurssien, kuten mineraalien, maan, veden ja
biomassan, kilpailevassa kysynnässä. Tämä
edellyttää asian yhdenmukaista käsittelyä useilla eri politiikan osa-alueilla,
jotta voidaan käsitellä odotettavissa olevaa resurssien rajallisuutta ja
ylläpitää vaurautemme pitkällä aikavälillä. Nyt käsillä oleva
etenemissuunnitelma ei ole viimeinen vastaus kaikkiin haasteisiin. Se on ensimmäinen askel kohti yhdenmukaisten
toimien kehystä, joka ulottuu politiikan eri osa-alueille. Sen tavoitteen on antaa vakaa näkemys siitä, miten
taloutta olisi muutettava. Komissio laatii
politiikka- ja lainsäädäntöehdotuksia tämän etenemissuunnitelman toteuttamiseksi. Ilman muiden julkisten ja yksityisten toimijoiden
sitoutumista emme kuitenkaan saavuta resurssitehokkuustavoitteitamme. Komissio kehottaa neuvostoa, Euroopan
parlamenttia, talous- ja sosiaalikomiteaa sekä alueiden komiteaa tukemaan tätä
etenemissuunnitelmaa ja myötävaikuttamaan EU:n toimenpiteiden tulevaan
kehittämiseen, jotta saavutetaan resurssitehokas Eurooppa. Liite:
Resurssitehokkuus: sektorien ja resurssien väliset yhteydet ja EU:n
politiikka-aloitteet Resurssi/ sektori || Fossiiliset polttoaineet || Materiaalit ja mineraalit || Vesi || Ilma || Maa || Maaperä || Ekosysteemit: Luonnon monimuotoisuus || Meren luonnonvarat || Jätteet || EU:n politiikka-aloitteet Kierrätys-talous || Vähennä, käytä uudelleen, kierrätä, korvaa, turvaa, arvosta || Katsaus kestävään kulutukseen ja tuotantoon (2012) Energia || Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen - parantamalla energiatehokkuutta (20 % v. 2020 mennessä); - korvaamalla ne uusiutuvilla luonnonvaroilla (20 % v. 2020 mennessä ja 10 % liikenteessä). || - Varmistetaan kriittisten raaka-aineiden toimitusvarmuus (uusiutuvien luonnonvarojen ja sähköistämisen osalta) - Vähennetään materiaalien käyttöönoton, tuotannon ja kulutuksen energiaintensiteettiä. || - Käytetään tehokkaasti uusiutuvana energianlähteenä; - Vähennetään voimalaitosten jäähdytystarvetta; - Pienennetään veden käsittelyn energiaintensiteettiä; - Vähennetään kuuman veden käyttöä paremmilla laitteistoilla ja vesi-infrastruktuurilla. || - Vähennetään haitallisten aineiden aiheuttamaa pilaantumista, erityisesti vähentämällä fossiilisten polttoaineiden käyttöä - Kasvihuonekaasu-päästöjä vähennetään 20 % vuoteen 2020 mennessä (30% jos olosuhteet ovat oikeat), - Kasvihuonekaasu-päästöjä vähennetään 80–95 % vuoteen 2050 mennessä || - Vähennetään maan käyttöönottoa biopolttoaineita varten; - Optimoidaan energia-infrastruktuuri. || - Estetään maaperän pilaantuminen rikkidioksidi- ja typpidioksidi-päästöjen takia; - Lievitetään uuden infrastruktuurin ja energiaratkai-sujen vaikutuksia maaperään; - Suojellaan suot. || - Vähennetään happamoitumista vähentämällä fossiilisten polttoaineiden käyttöä; - Vältetään energian kantajien käyttöönoton ja hyödyntämisen aiheuttamia vahinkoja ekosysteemeille. || - Käytetään uusiutuvana energianlähteenä; - Varmistetaan levien kestävä käyttö biopolttoaineina; - Estetään öljyvahinkojen ja -onnettomuuksien riskit - Vähennetään kasvihuonekaasu-päästöjen aiheuttaman happamoitumisen vaikutuksia. || - Varmistetaan kierrä-tyskelvottoman jätteen energian talteenotto; - Pienennetään jätteenkäsittelyn energiainten-siteettiä; - Lisätään biologisesti hajoavan jätteen käyttöä bioenergian ja biotuotteiden tuotannossa. || -Energia 2020: Strategia kilpailukykyisen, kestävän ja varman energiansaannin turvaamiseksi (2011) - Euroopan strateginen energiateknologiasuunnitelma; - Energiainfrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen - Suunnitelma integroitua eurooppalaista energiaverkkoa varten (2011) -Euroopan energiatehokkuussuunnitelma vuoteen 2020 (2011) -Energiaverotusta koskevan direktiivin tarkistus (2011) -Energiainfrastruktuuripaketti (2011) -Energiatiekartta 2050 (2011) -Älykkäät verkot (2011) - Energian toimitusvarmuus ja kansainvälinen yhteistyö (2011) Elintarvik-keet || - Fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähennetään parantamalla ruoan tuotannon energiatehokkuutta; - Vältetään kielteiset vaikutukset fossiilisten polttoaineiden korvaamisesta biopolttoaineilla. || - Optimoidaan mineraalien ja materiaalien käyttö (esim. fosfori); - Parannetaan pakkauksia, jotta säilyvyys ja kierrätettävyys kohenevat. || - Optimoidaan veden käyttö maataloudessa; - Ehkäistään tulvia ja kuivuutta muun muassa torjumalla ilmastonmuutosta; - Varmistetaan puhtaan veden saanti laatutuotteita varten; - Vältetään lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden aiheuttamaa pilaantumista. || - Vähennetään kasvihuonekaasu-päästöjä; - Vähennetään rikkidioksidi- ja typpidioksidipäästöjä. || - Optimoidaan maan käyttö sovitellen yhteen muiden käyttötarkoitusten kanssa; - Hyödynnetään jo käyttöön otettu viljelysmaa maataloudessa; - Vähennetään maan käyttöä (esim. optimoimalla eläinproteiinin saanti) || - Ehkäistään maanpinnan kuluminen ja käännetään kehitys päinvastaiseksi; - Palautetaan maaperään orgaaniset aineet; - Estetään maaperän pilaantuminen rikkidioksidi- ja typpidioksidi-päästöjen takia; - Vältetään lannoitteiden ja kasvinsuojelu-aineiden aiheuttamaa pilaantumista. || - Ennallistetaan ja suojellaan ekosysteemejä pölytyksen ja vedenpidätyksen varmistamiseksi, jne.; - Vältetään lannoitteiden aiheuttamaa happamoitumista ja vähennetään kasvinsuojeluaineiden käyttöä; - Lisätään luonnon monimuotoisuutta hyvien maatalouskäytäntöjen avulla. || - Ennallistetaan kalakannat ja eliminoidaan sivusaaliit ja hukkasaaliit; - Poistetaan tuhoisat kalastustekniikat käytöstä; - Kehitetään kestävää vesiviljelyä; - Vähennetään lannoitteiden aiheuttamaa rannikkoalueiden pilaantumista. - Vältetään merien roskaantumista || - Vähennetään ruuan tuhlaamista; - Käytetään kierrätettäviä/ biohajoavia pakkauksia; - Kehitetään biojätteen kompostointia. || - Yhteisen maatalouspolitiikan uudistus (2011) - Ehdotus maatalouden tuottavuutta ja kestävyyttä koskevasta eurooppalaisesta innovaatiokumppanuudesta (2011) - Vihreä kirja fosforista (2012) - Tiedonanto kestävästä ruoasta (2013) Rakennuk-set || - Fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähennetään parantamalla rakennusten energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian käyttöä rakennuksissa; - Rakennetaan nollaenergiataloja ja lisätään nykyisten rakennusten korjausastetta. || - Optimoidaan materiaalien käyttö; - Käytetään kestäviä materiaaleja. || - Parannetaan rakennusten ja laitteiden vedenkäytön tehokkuutta || - Vähennetään rakennusten kasvihuonekaasu-päästöjä; - Parannetaan sisäilman laatua. || - Vältetään lisämaan käyttöönottoa (esim. asutuksen leviämisen tai kaupunkirakenteen hajautumisen takia); - Ennallistetaan pilaantuneet kohteet. || - Vältetään asutuksen leviämistä viljelysmaalle; - Minimoidaan maaperän sulkeminen rakentamisella. || - Varmistetaan riittävät ja yhtenäiset viheralueet osana vihreää infrastruktuuria. || - Vähennetään kasvihuonekaasu-päästöjen aiheuttaman happamoitumisen vaikutuksia. || - Kierrätetään rakennus- ja purkujäte (70 % v. 2020 mennessä). || - EU:n rakennusalan kestävää kilpailukykyä koskeva strategia (2011) - Tiedonanto kestävistä rakennuksista (2013) - Rakennusten vedenkäytön tehokkuutta koskeva aloite (2012) Liikku-vuus || - Vähennetään riippuvuutta fossiilisista polttoaineista Parantamalla polttoainetehokkuutta, uusiutuvan energian käyttöä, luopumalla tavanomaisia polttoaineita käyttävistä autoista kaupungeissa vuoteen 2050 mennessä, parantamalla yhdistettyjen kuljetusten logistiikkaa ja parantamalla liikenneverkostoja sekä kehittämällä tehokkaampia ajoneuvoja. || - Lisätään infrastruktuurien resurssitehokkuutta; - Optimoidaan materiaalikuljetusten logistiikka; - Varmistetaan kriittisten materiaalien toimitusvarmuus (tarvitaan paristoihin). || - Hyödynnetään vesikuljetusten mahdollisuudet päästöjen vähentämiseksi; - Vähennetään vesikuljetusten saasteita. || - Vähennetään kuljetusten saasteita: - Vähennetään kasvihuonekaasujen päästöjä 60 % v. 2050 mennessä; v. 2050 mennessä 60 % vähemmän kasvihuonekaasuja, vähemmän maanpinnan otsonia, pienhiukkasia ja typpidioksidia, meripolttoaineiden rikkipitoisuutta pienennetään. Meriliikenteessä käytettävän polttoaineen rikkipitoisuutta vähennetään. || - Minimoidaan liikenneinfrastruktuu-rin vaikutus maa-alueiden pirstaloitumiseen. || - Minimoidaan liikenneinfrastruktuurin vaikutus maaperän sulkemiseen. || - Minimoidaan maaperän sulkemisen, pirstaloitumisen ja pilaantumisen vaikutukset; - Vältetään haitallisten vieraslajien leviämistä. || - Hyödynnetään merikuljetusten mahdollisuudet päästöjen vähentämiseksi; - Vältetään merien roskaantumista, myös laivojen aiheuttamaa. || - Varmistetaan romuajo-neuvojen ja laivojen tehokas uudelleenkäyttö ja kierrätys (85-95 % v. 2015 mennessä). || --Valkoinen kirja liikenteen tulevaisuudesta - Euroopan laajuisen liikenneverkon uudistus (2011) -Strateginen liikenneteknologiasuunnitelma EU-politiikan aloitteet || Valtiontukea koskevat yhteisön säännöt (2013); Polttoaineen laatua säätelevä direktiivi; jne. || --Raaka-ainemarkkinoiden ja raaka-aineiden asettamien haasteiden voittaminen (2011) - Ehdotus raaka-aineita koskevasta innovaatiokump-panuudesta || - Vettä koskevat ohjeet (2012) - Vedenkäytön tehokkuutta koskeva innovaatiokumppanuus - Ympäristön laatunormidirektiivin uudistus (prioriteettiaineet) (2011) - Pohjavesidirektiivin uudistus (2012) || --Etenemissuunnitelma siirtymisestä vähähiiliseen talouteen vuonna 2050 (2011) - Kasvihuonekaasujen valvontaa ja raportointia koskevan lainsäädännön uudistus - EU:n ilmanlaatupolitiikan tarkistus (2013) || - Tiedonanto maan käytöstä (2014) - Maankäyttöä, maankäytön muutoksia ja metsätaloutta EU:n ilmastonmuutossitoumuksissa koskeva tiedonanto (2011) || - Ohjeet parhaista käytännöistä joilla rajoitetaan, vähennetään tai kompensoidaan maaperän sulkemista rakentamisella || --Luonnon monimuotoisuutta koskeva EU:n strategia vuoteen 2020 (2011) - Tiedonanto vihreästä infrastruktuurista ja ennallistamisesta (2012) - Ei luonnon monimuotoisuuden nettohävikkiä -aloite (2015) || - Yhteisen meri- ja kalastuspolitiikan uudistus (2011) [Maatalous] - Ilmastonmuutokseen sopeutuminen rannikoilla ja merellä (2012) - Sininen kasvu (2013) - Integroitu rannikkovyöhykkeiden hallinnointi (2012) - Merten aluesuunnittelu (2012) || - Jätteen synnyn estämistä, jätteen uudelleenkäyttöä, kierrätystä ja kaatopaikalle vientiä koskevien tavoitteiden tarkistus (2014) || - Etenemissuunnitelma kohti resurssitehokasta Eurooppaa (2011) - Monivuotinen rahoituskehys 2014–2020 - Koheesiopolitiikka vuoden 2013 jälkeen (2011) [Aluepolitiikka] - Toimintasuunnitelma kestävän biotalouden saavuttamiseksi vuoteen 2020 mennessä (2011) - Ekoinnovaatioiden toimintasuunnitelma, 2011 - EU Horizon 2020 -aloite (2011) - Ympäristövaikutusten arviointiohjeen tarkistus [1] KOM(2011) 21. [2] KOM(2005) 670. [3] Kuten käy ilmi esimerkiksi OECD:n asiakirjasta ”Green
Growth Strategy” ja UNEPin asiakirjasta "Green Economy report” sekä
Euroopan ympäristökeskuksen työn tuloksista. [4] http://ec.europa.eu/governance/impact/index_en.htm [5] Kuten on selostettu liitteenä olevassa asiakirjassa KOM(2011)
571. [6] Erään tutkimuksen mukaan pelkästään Saksassa
resurssitehokkuudesta saatavat tuotot voisivat valmistusteollisuudessa tuottaa 20–30
prosentin kustannussäästöt ja luoda maahan jopa miljoona uutta työpaikkaa. Toisessa
tuoreessa tutkimuksessa arvioidaan, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa vähän
tai ei lainkaan kustannuksia aiheuttavilla resurssitehokkuutta parantavilla
toimenpiteillä voitaisiin saavuttaa 23 miljardin punnan säästöt. [7] Lisätietoja yksiköiden valmisteluasiakirjasta. [8] OECD, Environmentally harmful subsidies: challenges for
reform, 2005. [9] KOM(2011) 11 lopullinen. [10] KOM(2011) 11 lopullinen. [11] EUCO 10/1/11 REV1. [12] Taxation trends in the European Union, Euroopan unioni 2011. [13] EU Water saving potential, Ecologic, 2007. [14] EEA, SOER 2010. [15] Assessment of Health-Cost Externalities of Air Pollution
at the National Level using the EVA Model System, J. Brandt et al., CEEH 2011. [16] Report on best practices for limiting soil sealing and
mitigating its effects, Prokop et al, European Communities 2011. [17] KOM(2011) 112, KOM(2011) 109 ja KOM(2010)
639. [18] KOM(2011) 500. [19] KOM(2007) 860 lopullinen. [20] KOM(2007) 414 lopullinen. [21] Direktiivi 2010/31/EU. [22] 19.5.2010 annetun direktiivin 2010/31/EU 9 artiklan
mukaisesti. [23] Direktiivin 2008/98/EY 11 artiklan mukaisesti. [24] KOM(2011) 144. [25] UNEP Green Economy Synthesis 2010. [26] Tämän indikaattorin kuvaamiseksi EU:n keskiarvo oli vuonna
2007 noin 1,30 euroa/tonni. Summa vaihteli 0,30 eurosta 2,50 euroon. [27] KOM(2011) 363. [28] Ympäristölainsäädännön noudattamatta jättämisen
kustannukset (COWI), tulossa.