52010DC0701

[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 1.12.2010

KOM(2010) 701 lopullinen

KOMISSION KERTOMUS

Valtiontukien tulostauluKertomus EU:n jäsenvaltioiden myöntämästä valtiontuesta– Syksyn 2010 päivitys –

SEK(2010) 1462 lopullinen

SISÄLLYSLUETTELO

Johdanto 3

Valtiontuki talouskriisin yhteydessä 3

1. Valtiontuki vuonna 2009 3

2. Valtiontukimenoissa havaittavia suuntauksia jäsenvaltioissa 3

2.1. Teollisuudelle ja palvelualalle myönnetyn valtiontuen määrän kehittyminen 3

2.2. Yhteisen edun mukaisiin horisontaalisiin tavoitteisiin kohdennettu valtiontuki 3

3. Valtiontuki talous- ja finanssikriisin yhteydessä 3

3.1. Kriisitukea koskevat komission ohjeet 3

3.2. Rahoitusalan hyväksyttyjen valtiontukitoimenpiteiden kokonaismäärä 3

3.3. Valtiontukitoimenpiteiden todellinen toteuttaminen ja tuen käyttöaste 3

3.4. Tilapäisten puitteiden perusteella myönnetty tuki 3

4. Valtiontukisääntöjen yksinkertaistaminen 3

4.1. Valtiontukien valvonnan uusi rakenne 3

4.2. Yksittäisten toimenpiteiden arviointi keskittyi muutamaan suureen, mahdollisesti kilpailua vääristävään tukeen 3

4.3. Lähes 19 prosenttia teollisuuden ja palvelualan tuesta kuuluu ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan 3

5. Valtiontukisääntöjen soveltamisen valvonta 3

Johdanto

Tässä valtiontukien tulostaulun, jäljempänä ’tulostaulu’, syksyn 2010 päivityksessä käsitellään valtiontukitilannetta 27 jäsenvaltiossa vuonna 2009. Siinä luodaan katsaus tukitasoihin ja jäsenvaltioiden myöntämän tuen tavoitteisiin. Kertomukseen sisältyy luku, jossa käsitellään rahoituslaitoksille ja reaalitalouteen talous- ja finanssikriisin johdosta myönnettyä valtiontukea.

Lisäksi tulostaulussa esitellään edistystä valtiontukea koskevassa mittavassa ja johdonmukaisessa uudistuspaketissa, joka käynnistettiin valtiontuen toimintasuunnitelmalla vuonna 2005. Lopuksi siinä käsitellään saavutuksia valtiontukisääntöjen soveltamisen valvonnan alalla.

Tulostaulu muodostuu kahdesta osasta: ensimmäinen on komissaarien kollegion hyväksymä yhteenvetokertomus, jossa käsitellään tärkeimpiä jäsenvaltioiden myöntämiin valtiontukiin liittyviä seikkoja, päätelmiä, suuntauksia ja malleja sekä valtiontukien valvontapolitiikan tärkeimpiä kehityssuuntauksia. Toinen osa on yhteenvetokertomukseen liitetty komission yksiköiden valmisteluasiakirja ”Yksityiskohtaisia tietoja valtiontuesta EU:n jäsenvaltioissa”, jossa annetaan taustatietoja.

EFTAn valvontaviranomainen julkaisee vuotuisen tulostaulun[1] Islannissa, Liechtensteinissa ja Norjassa myönnetyn valtiontuen määrästä.

Valtiontuki talouskriisin yhteydessä

Ennen finanssikriisin alkua EU:n vuotuinen talouskasvu oli tasaista. Vuosien 2002 ja 2007 välisenä aikana valtiontuki teollisuudelle ja palvelualalle väheni vuosittain keskimäärin 2 prosenttia. Sen määrä vuonna 2007 oli 65 miljardia euroa eli alle 0,5 prosenttia suhteessa BKT:hen. Samanaikaisesti budjettialijäämät laskivat keskimäärin 0,8 prosenttiin suhteessa BKT:hen vuonna 2007 – tämä oli paras taso 30 vuoteen[2]. Työttömyys laski kauden aikana ja oli vuonna 2008 koko EU:ssa 7 prosenttia ja siten alhaisimmalla tasolla pitkään aikaan.

Finanssikriisi lopetti äkillisesti vuoden 2000 jälkeisen BKT:n vakaan kasvun, alhaiset valtiontukimäärät ja budjettijäämien pienenemisen. Valtiontuen kokonaismäärä kasvoi vuonna 2009 vuoteen 2008 verrattuna ja oli 3,6 prosenttia suhteessa BKT:hen. Tämä oli erityisesti seurausta rahoitusalan kriisituesta. Reaalitaloudelle tilapäisten puitteiden[3] nojalla myönnetty tuki muodosti vain pienen osan kasvaneesta tukimäärästä. Kyseisiä puitteita jäsenvaltiot ryhtyivät panemaan täytäntöön vuonna 2009.

Pankkien välisen luotonannon ehdyttyä syyskuussa 2008 jäsenvaltiot ryhtyivät myöntämään pankkialalle suuria määriä tukea varmistaakseen, että luotonanto taloudelle voi jatkua. Tilapäisten puitteiden nojalla jäsenvaltiot ryhtyivät myös helpottamaan yritysten rahoitukseen liittyviä rajoituksia. Euroopan komission valtiontukipolitiikka oli yksi tärkeimmistä tekijöistä sen varmistamiseksi, että tämä yleisesti ottaen menestyksekäs pelastamisprosessi on sujunut koordinoidusti. Se on mahdollistanut ennennäkemättömien tukitoimenpiteiden nopean täytäntöönpanon ja varmistanut samalla sisämarkkinoiden pysymisen vahingoittumattomina.

1. Valtiontuki vuonna 2009

Jäsenvaltioiden vuonna 2009 myöntämän valtiontuen kokonaismäärä[4] oli 427,2 miljardia euroa, eli 3,6 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden[5] BKT:hen. Kokonaismäärästä 353,9 miljardia euroa eli 3 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden BKT:hen liittyi jäsenvaltioiden ilmoittamiin kriisitoimenpiteisiin. Vuonna 2009 yhteensä 22 jäsenvaltiota myönsi kriisitukea rahoitusalalle (2,98 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden BKT:hen). Lokakuun 1. päivään 2010[6] mennessä komissio oli hyväksynyt kaikkien EU 15 -maiden[7] sekä Kyproksen, Unkarin, Latvian, Liettuan, Puolan, Slovakian ja Slovenian finanssialan kriisitoimenpiteitä ja kaikki jäsenvaltiot Kyprosta lukuun ottamatta olivat myöntäneet tukea tilapäisten puitteiden nojalla.

Ilman kriisitoimenpiteitä valtiontuen kokonaismäärä oli vuonna 2009 noin 73,2 miljardia euroa eli 0,62 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden BKT:hen. Teollisuudelle ja palvelualalle myönnetyn tuen määrä oli 79,3 prosenttia valtiontuen kokonaismäärästä, toisin sanoen 58,1 miljardia euroa eli 0,49 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden BKT:hen[8]. Maatalouden osuus oli 11,6 miljardia euroa eli 15,9 prosenttia kokonaistuesta, kalastuksen 0,2 miljardia euroa eli 0,3 prosenttia kokonaistuesta ja liikenteen[9] 3,3 miljardia euroa eli 4,5 prosenttia kokonaistuesta.

Jäsenvaltioiden ilmoituksen mukaan rautateiden[10] tuki oli 33,1 miljardia euroa eli 0,3 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden BKT:hen[11].

Absoluuttisesti mitattuna viiden suurimman tuenmyöntäjän osuus kokonaistuesta oli 39,8 miljardia euroa eli 68,2 prosenttia[12]. Saksa myönsi kokonaistuesta 15,3 miljardia euroa eli 26,3 prosenttia. Sen jälkeen tulivat Ranska (11,7 miljardia euroa; 20,1 %), Espanja (4,9 miljardia euroa; 8,4 %), Italia (4,6 miljardia euroa; 7,9 %) ja Yhdistynyt kuningaskunta (3,3 miljardia euroa; 5,5 %). Tilanne muuttuu täysin tarkasteltaessa tukea suhteessa BKT:hen. Malta myönsi tukea 1,7 prosenttia suhteessa BKT:hen, ja sen jälkeen tulivat Unkari (1,0 %), Portugali ja Tanska (kumpikin 0,9 %) sekä Ruotsi (0,8 %).

2. Valtiontukimenoissa havaittavia suuntauksia jäsenvaltioissa

Pitkän aikavälin suuntausta tarkasteltaessa voidaan todeta, että valtiontuen yleinen taso oli 1980-luvulla noin 2 prosenttia suhteessa BKT:hen, ja se laski hieman alle 1 prosenttiin 1990-luvulla ja suunnilleen 0,5–0,6 prosenttiin vuosina 2003–2007. Talous- ja finanssikriisin johdosta tuen kokonaismäärä EU 27 -maissa kasvoi huomattavasti ja oli 3,6 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2009, kuten edellä mainittiin.

Kaavio 1[13]: Kokonaistuki prosentteina suhteessa BKT:hen (EU 27; tiedot vuodesta 1992 alkaen)

[pic]

Valtiontukimenojen vähentyminen vuodesta 2000 vuoteen 2007 on seurausta kolmesta päätekijästä: ensinnäkin jäsenvaltiot myönsivät vuonna 2000 alkaneen talouskasvun aikana huomattavasti vähemmän pelastamis- ja rakenneuudistustukea vaikeuksissa oleville yrityksille. Toiseksi hiiliteollisuudelle myönnettävän valtiontuen määrä jatkoi vähentymistä; tämä suuntaus oli havaittavissa erityisesti Puolassa, Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa. Kolmanneksi ennen liittymistä annetut sitoumukset ja liittymisen jälkeen jatketut ponnistelut edistivät laskevaa suuntausta, sillä EU 12 -valtiot[14] jatkoivat valtiontukipolitiikkansa ja -käytäntöjensä sopeuttamista EU:n valtiontukilainsäädännön ja -politiikan vaatimuksiin.

Näiden ponnistelujen voidaan katsoa olevan seurausta sen seikan yleisestä myöntämisestä, että liian suuret valtiontukimäärät eivät pelkästään haittaa resurssien tehokasta käyttöä vaan myös tekevät taloudesta kokonaisuudessaan vähemmän kilpailukykyisen. Jo 1980-luvun puolivälissä aloitettiin toimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli sisällyttää valtiontukien tehokas valvonta osaksi yhtenäismarkkinaohjelmaa. Sen jälkeen valtiontukien valvontaa laajennettiin ja tiukennettiin 1990-luvulla EMU:n yhteydessä. Lissabonissa vuonna 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto ja vuonna 2005 hyväksytty valtiontuen toimintasuunnitelma antoivat uutta pontta valtiontukien valvontaan. Tuloksena olevassa valtiontukien uudistuspaketissa on keskitytty suurelta osin kohdentamaan tukea[15] paremmin samalla kun varmistetaan, että kilpailun vääristyminen pysyy mahdollisimman pienenä, jotta taataan yhtenäismarkkinoiden toiminta.

Kun poikkeuksellisia kriisitoimenpiteitä ei oteta huomioon, kokonaistuki vuonna 2009 oli 0,62 prosenttia suhteessa BKT:hen (73,2 miljardia euroa). Vaikka kokonaistuen määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna, se vastaa yhä kymmenen viime vuoden keskiarvoa. Tämä näyttää osoittavan ensiksikin, että jäsenvaltiot noudattivat valtiontukikuria[16] ja toiseksi, että kriisiä edeltäneiden vuosien tiukkaa valtiontukikuria voidaan pitää merkittävänä tekijänä, joka mahdollisti nopeat, tuntuvat ja kohdennetut kriisitoimet heikentämättä yleistä yhteisymmärrystä siitä, että valtiontukea olisi käytettävä varovaisesti ja harkitusti, kun se on välttämätöntä yhteisesti hyväksytyn tavoitteen saavuttamiseksi ja oikeassa suhteessa tähän tavoitteeseen.

Maatalous-, kalastus- ja liikennealan tukeen liittyvien erityispiirteiden vuoksi seuraavissa tuen määrää ja tavoitteita käsittelevissä 2.1 ja 2.2 jaksossa tarkastellaan ainoastaan teollisuuden ja palvelualan tukea.

2.1. Teollisuudelle ja palvelualalle myönnetyn valtiontuen määrän kehittyminen

Teollisuudelle ja palvelualalle myönnetyn valtiontuen kehityksen arvioimiseksi tarkasti kriisitoimenpiteitä ei oteta tässä huomioon vaan niitä käsitellään erikseen luvussa 3.

Koko EU:n tasolla teollisuudelle ja palvelualalle myönnetyn tuen määrä on ollut varsin vakaa kahden edellisen kolmen vuoden jakson aikana (2004–2006 ja 2007–2009) suhteessa BKT:hen. Tukimenot olivat keskimäärin 55,1 miljardia euroa eli 0,45 prosenttia suhteessa BKT:hen vuosina 2007–2009, kun ne vuosina 2004–2006 olivat keskimäärin 53 miljardia euroa eli 0,45 prosenttia suhteessa BKT:hen. Tämä osoittaa, että kun talous- ja finanssikriisin johdosta toteutettuja erityistoimenpiteitä ei oteta huomioon, monet jäsenvaltiot ovat pitäneet tuen kokonaismäärän kurissa.

Yksitoista jäsenvaltiota pystyi pitämään tukitasonsa samana tai jopa laskemaan sitä edelleen kaudella 2007–2009 verrattuna kauteen 2004–2006. Monet EU 12 -maat onnistuivat laskemaan tukitasoaan merkittävästi, 0,5 prosenttia suhteessa BKT:hen tai jopa enemmän. Tämän seurauksena EU 12 -maiden keskimääräiset tukimenot supistuivat 0,12 prosenttia, toisin sanoen 0,69 prosentista suhteessa BKT:hen vuosina 2004–2006 0,57 prosenttiin vuosina 2007–2009. Jotkin EU 15 -maat pystyivät myös laskemaan tukitasojaan, niin että tukimenot olivat noin 0,44 prosenttia suhteessa BKT:hen vuosina 2007–2009. Luku on sama kuin kaudella 2004–2006.

Myönteisestä laskevasta suuntauksesta huolimatta näissä jäsenvaltioissa muut jäsenvaltiot lisäsivät tukimenojaan kaudella 2007–2009 verrattuna kauteen 2004–2006[17]. Lisäys on suurelta osin seurausta horisontaalisiin tavoitteisiin, pääasiassa aluekehitykseen sekä tutkimus- ja kehitystyöhön, myönnetystä tuesta. Vaikka tukimäärät kasvoivatkin vuosina 2008 ja 2009, sen perusteella ei vielä voida päätellä, onko EU 27 -maiden tukimenojen pitkän aikavälin laskeva suuntaus kääntynyt päinvastaiseksi, sillä tiedot koskevat vain kahta vuotta ja vastaavat kauden 2000–2007 keskiarvoa.

Lyhyen aikavälin kehitys vuodesta 2008 vuoteen 2009 osoittaa pientä nousua. Teollisuuden ja palvelualan valtiontukimenot kasvoivat noin 0,03 prosenttia suhteessa BKT:hen. Esimerkiksi Ranska myönsi enemmän tukea aluekehitykseen sekä tutkimus- ja kehitystyöhön, Saksa puolestaan enemmän aluetukea ja tukea pk-yrityksille. Tämä lyhyen aikavälin nouseva kehitys osoittaa, että nykyisen valtiontuen valvontajärjestelmän ansiosta jäsenvaltiot pystyvät reagoimaan nopeasti muuttuviin taloudellisiin tarpeisiin ilman komissiolle tehtäviä yksittäisiä ilmoituksia. Jäsenvaltioiden käytettävissä tältä osin olevat tärkeimmät välineet ovat ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvat toimenpiteet ja hyväksytyt ilmoitetut tukiohjelmat, joiden nojalla yksittäistä tukea voidaan myöntää useille yrityksille (tarkempia tietoja 4 luvussa).

2.2. Yhteisen edun mukaisiin horisontaalisiin tavoitteisiin kohdennettu valtiontuki

On muistettava, että horisontaalisiin tavoitteisiin myönnettävän valtiontuen, jota ei ole kohdistettu tietyille toimialoille, katsotaan yleensä soveltuvan paremmin markkinoiden toiminnan riittämättömyyden korjaamiseen ja vääristävän siten kilpailua vähemmän kuin ala- ja tapauskohtainen tuki. Tärkeimpiä valtiontuella edistettäviä horisontaalisia tavoitteita ovat tutkimus, kehitys ja innovointi (jäljempänä ’T&K&I’), ympäristönsuojelu (mukaan lukien energian säästäminen ja uusiutuvat energialähteet), pienten ja keskisuurten yritysten (jäljempänä ’pk-yritykset’) tukeminen, työpaikkojen luominen, koulutuksen edistäminen ja alueellista koheesiota edistävän alueellisen talouskehityksen tukeminen.

Jotta voidaan tarkastella jäsenvaltioiden pyrkimyksiä suunnata muuta kuin kriisitukea yhteisen edun mukaisiin horisontaalisiin tavoitteisiin, kriisitukea ei oteta huomioon tässä analyysissa[18].

Tämän perusteella horisontaalisiin tavoitteisiin kohdennettu tuki oli 48,7 miljardia euroa vuonna 2009, ja sen osuus teollisuuden ja palvelualan kokonaistuesta oli noin 84 prosenttia. Vertailun vuoksi voidaan mainita, että vastaava osuus oli paljon pienempi vuonna 2004 (74 %) ja 1990-luvun puolivälissä (50 %). Jäsenvaltioiden painopisteitä vuonna 2009 olivat aluetuki (24 %), ympäristönsuojelusuuntaviivojen nojalla arvioitu tuki (23 %)[19] ja T&K&I-tuki (18 %). Tämä suuntaus vahvistaa, että horisontaalisiin tavoitteisiin myönnetään enemmän tukea. Kuitenkin havaittiin, että niitä jäsenvaltioita, jotka suuntaavat vähintään 90 prosenttia teollisuudelle ja palvelualalle myöntämästään tuesta yhteisen edun mukaisiin horisontaalisiin tavoitteisiin, oli vähemmän. Vuonna 2009 15 jäsenvaltiota myönsi vähintään 90 prosenttia tuesta horisontaalisiin tavoitteisiin, kun vuosina 2008[20] ja 2007[21] näitä maita oli 17. Tälle kehitykselle ei ole löytynyt vain yhtä syytä eikä se ole aina noudattanut samaa mallia.

Koko EU:n tasolla alakohtaiseen kehitykseen vuonna 2009 myönnetyn tuen määrä pelastamis- ja rakenneuudistustuki[22] mukaan luettuna nousi vuodesta 2008 ja oli 9,4 miljardia euroa eli 16 prosenttia teollisuuden ja palvelualan[23] kokonaistuesta. Talous- ja finanssikriisiin liittymätöntä, pelastamis- ja rakenneuudistustukea koskevien suuntaviivojen[24] mukaista tukea myönnettiin vuonna 2009 vain 398 miljoonaa euroa, kun kauden 2006–2008 vuotuinen keskiarvo oli 872 miljoonaa euroa.

Kaiken kaikkiaan pitkän aikavälin suuntaus osoittaa, että jäsenvaltiot myöntävät edelleen suuria määriä tukea horisontaalisiin tavoitteisiin. Vaikka eräät EU 15 -maat myönsivät vuonna 2009 enemmän alakohtaista tukea vuoteen 2008 verrattuna, erityisesti kaikki EU 12 -maat jäsenvaltiot suuntaavat vähitellen tukea horisontaalisiin tavoitteisiin.

3. Valtiontuki talous- ja finanssikriisin yhteydessä

3.1. Kriisitukea koskevat komission ohjeet

Valtiontuki on ollut yksi tärkeimmistä keinoista, joilla on autettu jäsenvaltioita viime aikojen pahimman finanssikriisin aikana. Koska nykyisillä pelastamis- ja rakenneuudistustukea koskevilla suuntaviivoilla ei pystytty riittävän nopeasti puuttumaan heikentyvään tilanteeseen, komissio antoi pian kriisin alettua useita tiedonantoja, joiden oikeusperustana oli SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohta.[25] Tasapuolisten toimintaedellytysten säilyttämiseksi sekä taloudellisen vakauden ja oikeusvarmuuden varmistamiseksi näissä tiedonannoissa vahvistettiin komission kanta siihen, miten valtiontukisääntöjä sovellettaisiin hallitusten toteuttamiin valtiontukitoimiin.[26] Kyseisiä rahoitusalaan liittyviä tiedonantoja täydennettiin reaalitaloutta tukevien kriisitoimenpiteiden arviointia koskevilla ohjeilla (ns. tilapäiset puitteet, ks. jäljempänä).

Jäsenvaltioiden poikkeukselliset toimenpiteet, joita komissio koordinoi, auttoivat hillitsemään finanssikriisiä vuonna 2009. Osittain valtiontukitoimenpiteiden johdosta rahoitusalan olosuhteet ovat vakiintuneet ja suurimpien pankkien Tier 1 -pääoma on yli 10 prosenttia. Lisäksi rahoitusalan tulot ja voitot kasvoivat huomattavasti ja rahoitusomaisuuden arvo elpyi asteittain vuonna 2009. Vaikka talouden tilanne ei ole parantunut samalla tavoin kaikkialla Euroopassa[27], se antaa myönteisen signaalin markkinoille, jäsenvaltioille ja komissiolle.

Ecofin-neuvosto korosti 2. joulukuuta 2009[28] tarvetta luopua erilaisista tilapäisistä rahoitusalan tukimuodoista. Näissä päätelmissä korostettiin erityisesti sitä, että valtiontukitoimenpiteiden lopettamisen pitäisi alkaa takausohjelmista. Tältä osin komissio esitti analyysin, jossa perustellaan takaustoimenpiteitä koskevien erityisedellytysten käyttöönottoa 30. kesäkuuta 2010 jälkeen[29]. Muutosten keskipisteenä on sääntö, jonka mukaan takausmaksu on määritettävä pankin luottokelpoisuuden perusteella. Tämä on ensimmäinen askel kohti takausohjelmista luopumista yhtenäisissä puitteissa ja osana eri jäsenvaltioissa sovellettavaa koordinoitua lähestymistapaa siten, että samalla turvataan rahoitusalan vakauden lujittamisessa saavutettu edistys. Ecofin-neuvosto totesi 18. toukokuuta 2010[30] olevansa tyytyväinen komission analyysiin. Tämän jälkeen aloitettiin toimet, joiden tarkoituksena on kannustaa vakaita rahoituslaitoksia luopumaan valtiontakauksista, ja kehotettiin muita rahoituslaitoksia arvioimaan pitkän aikavälin elinkelpoisuutensa. Tämän keskustelun tuloksena komissio on hyväksynyt tai uudistanut 14 jäsenvaltion ohjelmat. Kypros, Suomi ja Slovakia ovat päättäneet lopettaa takaustoimenpiteensä asteittain.

3.2. Rahoitusalan hyväksyttyjen valtiontukitoimenpiteiden kokonaismäärä

Komissio teki 1. lokakuuta 2008 ja 1. lokakuuta 2010 välisenä aikana[31] yhteensä noin 200 rahoitusalan valtiontukitoimenpiteitä koskevaa päätöstä SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan nojalla. Jäsenvaltioiden talouksissa olevan vakavan häiriön poistamiseksi näillä päätöksillä hyväksyttiin, muutettiin tai pidennettiin 41 ohjelmaa ja yksittäisissä päätöksissä käsiteltiin yli 40 rahoituslaitoksen tilannetta. Rahoituskriisin vuoksi oli toteutettava monenlaisia toimia, ja komissio hyväksyikin 22 jäsenvaltion valtiontukiin liittyviä rahoitusalan kriisitoimenpiteitä. Vain muutamat jäsenvaltiot (eli Bulgaria, Malta, Romania, Tšekki ja Viro) eivät myöntäneet mitään tukea rahoituslaitoksilleen.

Komission hyväksymien toimenpiteiden enimmäismäärä kriisin alusta 1. lokakuuta 2010 saakka (sekä ohjelmat että tapauskohtaiset tuet) on 4 588,90 miljardia euroa. Hyväksyttyjen ohjelmien kokonaismäärä (3 478,96 miljardia euroa) oli huomattavasti suurempi kuin yksittäisiä rahoituslaitoksia koskevien tukien määrä (1 109,94 miljardia euroa). Ohjelmien puitteissa hyväksyttyjen tukien suuri määrä selittyy sillä, että eräät jäsenvaltiot[32] ottivat käyttöön suuria yleisiä takausohjelmia, jotka kattoivat pankin koko velan.

Viitejakson aikana käsitellyistä tukitoimenpiteistä suurin osa oli takauksia, mukaan lukien takausohjelmat ja tapauskohtaiset toimenpiteet, joiden yhteismäärä oli 3 485,25 miljardia euroa eli 76 prosenttia enimmäismäärästä. Pääoman vahvistamistoimenpiteiden hyväksytty määrä oli 546,08 miljardia euroa, kun taas arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevien toimenpiteiden hyväksytty määrä oli 401,79 miljardia euroa. Likviditeetti-instrumentteihin liittyvien tukien hyväksytty enimmäismäärä oli 155,77 miljardia euroa. Näiden tietojen perusteella voidaan todeta, että jäsenvaltiot tukeutuivat enimmäkseen takaustoimenpiteisiin, jotka vakauttivat rahoitusalaa mutta eivät rasittaneet kohtuuttomasti julkista taloutta verrattuna voimakkaampiin toimenpiteisiin, kuten pääomapohjan vahvistaminen tai arvoltaan alentuneiden omaisuuserien poistaminen taseesta. Lisäksi lähes 70 prosenttia enimmäismäärästä liittyy vain viiteen jäsenvaltioon (Yhdistynyt kuningaskunta, Irlanti, Tanska, Saksa ja Ranska[33]) ja hyväksytyt tukimäärät eroavat suuresti jäsenvaltioittain[34].

3.3. Valtiontukitoimenpiteiden todellinen toteuttaminen ja tuen käyttöaste

Finanssikriisin puitteissa vuonna 2009 rahoitusalalle myönnettyjen valtiontukien kokonaismäärä on 351,7 miljardia euroa eli 2,98 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden BKT:hen.

Jäsenvaltiot eivät suinkaan toteuttaneet kaikkia kriisin alun ja vuoden 2009 lopun välisenä aikana hyväksyttyjä tukia[35]. Jäsenvaltioiden komissiolle vuonna 2009 ilmoittamien tukien nimellismäärä oli 1 106,56 miljardia euroa eli 9,3 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden BKT:hen (727,38 miljardia euroa ohjelmiin ja 379,18 miljardia euroa tapauskohtaisiin tukitoimenpiteisiin), kun vuonna 2008 vastaava luku oli 1 236 miljardia euroa[36]. Vuosien 2008 ja 2009 käyttöaste oli 65 prosenttia takauksien ja 62 prosenttia pääoman vahvistamistoimien osalta. Likviditeettitoimenpiteet seuraavat samaa mallia, sillä niiden käyttöaste oli 67 prosenttia, kun taas arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevien toimenpiteiden käyttöaste oli 32 prosenttia[37].

Vuoden 2009 valtiontukimenoja koskevien vuotuisten kertomusten mukaan[38] jäsenvaltioiden ilmoittama edellä mainitun määrän tukiosuus (eli bruttoavustusekvivalentti[39]) oli 351,7 miljardia euroa, toisin sanoen 2,98 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden BKT:hen[40]. Noin puolet finanssikriisiin liittyvästä valtiontuesta myönnettiin pääoman vahvistamistoimenpiteinä (139,43 miljardia euroa) ja seuraavaksi suurimmat osuudet myönnettiin takauksina (128,15 miljardia euroa) sekä arvoltaan alentuneisiin omaisuuseriin (75,27 miljardia euroa) ja likviditeettiin (8,8 miljardia euroa) liittyvinä tukitoimenpiteinä.

Kokonaisluvut osoittavat, että jäsenvaltiot myönsivät enemmän valtiontukea tapauskohtaisena tukena (240,4 miljardia euroa) kuin ohjelmien (174,41 miljardia euroa) puitteissa.

Tarkempi katsaus komission vuosina 2008–2010 hyväksymiin kriisitoimenpiteisiin ja valtiontukisääntöjen nojalla myönnettyihin tukiin on liitteenä olevan komission valmisteluasiakirjan luvussa 3.

3.4. Tilapäisten puitteiden perusteella myönnetty tuki

Tausta ja soveltamisala

Yritysten rahoituksen saannin vaikeuduttua finanssikriisin johdosta komissio hyväksyi 17. joulukuuta 2008 tilapäiset puitteet[41]. Niissä keskityttiin ensinnäkin yritysten rahoituksen saatavuuteen ja toiseksi pohjan luomiseen pitkän aikavälin kestävälle kasvulle edistämällä investointeja. Lisäksi nykyisten suuntaviivojen sääntöjä yksinkertaistettiin, esimerkiksi riskipääomasijoituksille otettiin käyttöön korkeammat raja-arvot. Tilapäisten puitteiden perusteella voidaan tukea kaikkia toimialoja, mutta niiden ulkopuolelle kuuluvat tuet, joiden tarkoituksena on korjata jo olemassa olleita rakenteellisia ongelmia. Sen vuoksi niitä ei sovelleta yrityksiin, jotka olivat vaikeuksissa ennen kriisin alkua.

Tilapäiset puitteet on nähtävä osaksi laajempia toimia, joita komissio on toteuttanut talouskriisin johdosta, eli Euroopan talouden elvytyssuunnitelmaa[42].

Tilapäisten puitteiden perusteella hyväksytyt toimenpiteet

Joulukuun 17. päivän 2008 ja 1. lokakuuta 2010 välisenä aikana komissio hyväksyi tilapäisten puitteiden nojalla 73 tukiohjelmaa[43] ja neljä tapauskohtaista tukitoimenpidettä, joiden yhteenlaskettu hyväksytty tukimäärä oli 82,5 miljardia euroa (0,7 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden BKT:hen). Suurin osa tukiohjelmista koski tukea, jonka enimmäismäärä oli 500 000 euroa yritystä kohden (23 ohjelmaa 23 jäsenvaltiossa), 18 ohjelmaa koski tuettua takaustoimenpidettä (14 jäsenvaltiota), 8 ohjelmaa liittyi tuettuihin lainakorkoihin (7 jäsenvaltiota), 5 ohjelmasta tarjottiin halpakorkoisia lainoja yrityksille, jotka sijoittivat ympäristöystävällisten tuotteiden tuotantoon (5 jäsenvaltiota) ja 6 ohjelmaa oli riskipääomaohjelmia (5 jäsenvaltiota). Lisäksi 12 jäsenvaltiota tuki vientiä 13:sta vientiluotto-ohjelmasta[44].

Vuonna 2009 myönnetty valtiontuki

Komissio hyväksyi vuonna 2009 tilapäisten puitteiden nojalla toimenpiteitä, joiden yhteismäärä oli noin 81,3 miljardia euroa. Jäsenvaltioiden toimittamien vuosikertomusten ja tilapäisiä puitteita koskevaan komission kyselyyn antamiensa vastausten perusteella jäsenvaltioiden vuonna 2009 toteuttamien kaikkien tukitoimenpiteiden yhteenlaskettu tukiosuus oli 2,2 miljardia euroa eli 0,018 prosenttia suhteessa EU 27 -maiden BKT:hen. Jäsenvaltiot näyttivät olevan hyvin varovaisia talousarvion laadinnassa kriisin voimakkuudesta ja kestosta aiheutuvien epävarmuuksien vuoksi. Lisäksi markkinoille oli osoitettava selkeästi, että viranomaiset olivat halukkaita vastaamaan mahdolliseen tuen tarpeeseen, joka sittemmin osoittautui odotettua huomattavasti pienemmäksi. Näyttää myös siltä, että jäsenvaltiot ovat soveltaneet tiukasti tuen myöntämiseen liittyviä edellytyksiä suurelta osin budjettirajoitusten vuoksi, mikä on todennäköisesti pitänyt tuensaajien lukumäärän pienenä.

Tilapäisten puitteiden tarjoaman valintamahdollisuuden perusteella useimmat jäsenvaltiot valitsivat rajoitetun tukimäärän, toiset taas takauksena myönnetyn tuen tai korkotukilainan.

Yksityiskohtaisempia tietoja on liitteenä olevan komission yksiköiden valmisteluasiakirjan 3.4 luvussa.

4. Valtiontukisääntöjen yksinkertaistaminen

4.1. Valtiontukien valvonnan uusi rakenne

Komissiolla on yksinomainen toimivalta arvioida valtiontukitoimenpiteiden yhdenmukaisuutta SEUT-sopimuksen kanssa. Näin ollen jäsenvaltioiden velvollisuutena on ilmoittaa komissiolle kaikista toimenpiteistä ennen niiden täytäntöönpanoa[45].

Komissio ilmoitti valtiontuen toimintasuunnitelmassa kesäkuussa 2005, että se aikoo käyttää valtiontukipolitiikkaa tehokkaana välineenä kasvun ja työpaikkojen luomiseksi. Suunnitelmalla käynnistettiin lähes kaikkien valtiontukisääntöjen ja -menettelyjen tarkistus[46]. Uudistusohjelma perustui neljään pääperiaatteeseen:

- valtiontuen määrän vähentäminen ja tuen kohdistaminen aiempaa tarkemmin;

- tarkistettu taloudellinen lähestymistapa;

- tehokkaammat menettelyt, parempi täytäntöönpano ja ennustettavuus ja avoimuuden lisääminen;

- komission ja jäsenvaltioiden välinen vastuunjako.

Eräissä tapauksissa on katsottu, että kokonaisilla tukiluokilla ei todennäköisesti ole merkittäviä kielteisiä vaikutuksia kilpailuun unionin tasolla, vaan että ne edistävät yhteisen edun mukaisen tavoitteen saavuttamista. Tämän vuoksi on annettu niin sanottuja ryhmäpoikkeuksia. Niiden perusteella voidaan myöntää tukitoimenpiteitä, jotka täyttävät tällaisissa säännöksissä vahvistetut edellytykset, ilman ennakkoilmoitusta komissiolle.[47] Kun jäsenvaltio on ilmoittanut tukiohjelmasta, jonka komissio on hyväksynyt, se voi yleensä myöntää yksittäisiä tukia ilmoittamatta niistä komissiolle. Ainoastaan tukiohjelmista myönnettävistä suurista, tietyt raja-arvot ylittävistä yksittäisistä tuista ja tukiohjelman ulkopuolella myönnettävistä tuista[48] on ilmoitettava erikseen.

Kolmitasoinen järjestelmä: ryhmäpoikkeus, vakioarviointi ja yksityiskohtainen arviointi

Nopeuttaakseen ja tehostaakseen menettelyjä ja päätöksentekoa komissio teki vuonna 2008 merkittäviä muutoksia valtiontukien valvonnan rakenteeseen. Se määritteli eri valtiontukitoimenpiteille valvontatason, joka heijastaa toimenpiteiden mahdollisia vaikutuksia kilpailuun ja kauppaan. Uusi kolmitasoinen rakenne perustuu ryhmäpoikkeukseen (ja de minimis -poikkeukseen), vakioarviointiin ja yksityiskohtaiseen arviointiin. Ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvien toimenpiteiden määrä on viime vuosina kasvanut tuntuvasti, kun taas suurin osa yksittäisistä toimenpiteistä tai ohjelmista, joista on vielä tehtävä ilmoitus, arvioidaan sujuvan arvioinnin varmistavassa vakiomenettelyssä. Vuonna 2009 yksityiskohtainen arviointi suoritettiin neljästä riskipääomatoimenpiteestä, kun niitä oli yhteensä 16, ja yhdeksästä T&K&I-toimenpiteestä, kun niitä oli yhteensä 30. Yksityiskohtaista arviointia ei tehty yhdestäkään ympäristönsuojelutoimenpiteestä, ja ainoastaan yksi arviointi koski aluetukitoimenpiteitä, joita oli yhteensä 59. Muihin horisontaalisiin tavoitteisiin kohdennetuista toimenpiteistä ei suoritettu yksityiskohtaista arviointia.

Uusi yksinkertaistettu menettely ja käytännesäännöt

Tehdäkseen ilmoitusmenettelystä vieläkin sujuvamman sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka ennalta katsoen soveltuvat sisämarkkinoille, komissio otti syyskuussa 2009 käyttöön yksinkertaistetun menettelyn[49]. Komissio pyrkii varmistamaan, että selvästi sisämarkkinoille soveltuva tuki hyväksytään jäsenvaltion täydellisen ilmoituksen perusteella nopeasti kuukauden kuluessa.

Yksinkertaistamispaketin toinen puoli koostui valtiontuen tarkastusmenettelyissä sovellettavista käytännesäännöistä[50]. Ne perustuvat komission ja jäsenvaltioiden yhteiseen sitoumukseen yksinkertaistaa menettelyjä ja tehdä niistä ennustettavampia kussakin valtiontukien tutkintavaiheessa. Tämän ansiosta komissio pystyy tekemään valtiontukipäätökset nopeammin menettelyjä koskevan oikeudellisen kehyksen puitteissa.

4.2. Yksittäisten toimenpiteiden arviointi keskittyi muutamaan suureen, mahdollisesti kilpailua vääristävään tukeen

Jäsenvaltiot myöntävät yhä enemmän tukea ryhmäpoikkeuksen nojalla ja käyttävät erityisesti ohjelmia, joiden perusteella tukea voidaan myöntää yksittäisille yrityksille ilmoittamatta siitä komissiolle. Vuonna 2009 uusista toimenpiteistä[51] 964 eli 76 prosenttia kuului ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan. Näistä uusista toimenpiteistä 225 ohjelmaa (18 %) ja 86 yksittäistä tukitoimenpidettä (6 %) oli sellaisia, joista komissio teki vuonna 2009 päätöksen. Tämä merkitsee sitä, että 94 prosenttia jäsenvaltioiden teollisuudelle ja palvelualalle tarkoitetuista tukitoimenpiteistä kuului valtiontukien valvonnan piiriin, mutta komission ei tarvinnut arvioida toimenpiteitä erikseen tuensaajatasolla. Ilmoitettujen tukimäärien[52] osalta voidaan todeta, että teollisuudelle ja palvelualalle myönnetystä kokonaistuesta ainoastaan 12 prosenttia (6,9 miljardia euroa) oli yksittäisiä tukia, kun taas ohjelmien nojalla myönnetyn tuen osuus oli 69 prosenttia (40,4 miljardia euroa) ja ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvan tuen osuus 19 prosenttia (10,8 miljardia euroa).

4.3. Lähes 19 prosenttia teollisuuden ja palvelualan tuesta kuuluu ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan

Ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvan tuen määrä kasvoi vuonna 2009 noin 2 miljardilla eurolla 10,8 miljardiin euroon eli 19 prosenttiin teollisuuden ja palvelualan kokonaistuesta verrattuna vuosiin 2008 (8,9 miljardia eli 19 %) ja 2007 (6,1 miljardia euroa eli 13 %). Suurin osa kasvusta johtui aluekehitykseen[53] varatusta tuesta, ja sen jälkeen tulivat tuet pk-yrityksille, koulutukseen ja työllisyyteen. Eräät jäsenvaltiot lopettivat aikaisempien ryhmäpoikkeusasetusten mukaisia tukitoimenpiteitä ja korvasivat ne yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisilla toimenpiteillä. Tällöin ne usein laajensivat toimenpiteiden soveltamisalaa yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen säännösten nojalla.

5. Valtiontukisääntöjen soveltamisen valvonta

Sääntöjenvastaisesti myönnetty tuki

SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot ensinnäkin ilmoittamaan valtiontukitoimenpiteistä komissiolle ennen niiden toteuttamista ja toiseksi odottamaan komission tutkimuksen tuloksia ennen ilmoitettujen toimenpiteiden toteuttamista. Jos jompaakumpaa näistä velvoitteista ei noudateta, valtiontukitoimenpiteen katsotaan olevan sääntöjenvastainen.

Kaudella 2000–2009 komissio teki 910 päätöstä sääntöjenvastaisesta tuesta. Noin 22 prosentissa sääntöjenvastaisen tuen tapauksista[54] komissio teki kielteisen päätöksen sisämarkkinoille soveltumattomasta tukitoimenpiteestä. Kielteisessä päätöksessä vaaditaan yleensä kyseistä jäsenvaltiota perimään takaisin sääntöjenvastaisesti myönnetty tuki. Komissio teki ehdollisen päätöksen 2 prosentissa sääntöjenvastaisen tuen tapauksista[55]. Noin 24 prosentin väliintuloaste sääntöjenvastaisen tuen tapauksessa on noin kymmenen kertaa suurempi kuin kielteisten ja ehdollisten päätösten osuus asianmukaisesti ilmoitetuissa tapauksissa. Yli puolet tuista, joihin komissio puuttui, myönnettiin teollisuus- ja palvelualalla, vähän alle neljännes maatalousalalla ja loput kalastuksen, liikenteen ja hiiliteollisuuden aloilla.

Tuen takaisinperiminen

Avointen takaisinperintäpäätösten täytäntöönpanossa on edistytty edelleen. Avoinna olevien takaisinperintäasioiden kokonaismäärä oli 54[56] (määrä oli vuoden 2004 lopussa 94). Vuoden 2000 jälkeen takaisinperityn sääntöjenvastaisen ja sisämarkkinoille soveltumattoman tuen määrä on kasvanut ja oli 12 miljardia euroa 30. kesäkuuta 2010[57]. Tämä merkitsee sitä, että vielä takaisinperimättä olevan sääntöjenvastaisen ja yhteismarkkinoille soveltumattoman tuen osuus on laskenut vuoden 2004 lopun 75 prosentista noin 11 prosenttiin 30. kesäkuuta 2010.

Lisäksi komissio on tehnyt joitakin takaisinperintäpäätöksiä maatalouden, kalastuksen ja liikenteen aloilla.

Valtiontukioikeuden soveltamisen valvonta: yhteistyö kansallisten tuomioistuinten kanssa

Valtiontukisääntöjen soveltamista kansallisissa tuomioistuimissa koskevan tiedonannon[58] antamisen jälkeen komissio on tehostanut tiedottamiseen liittyviä ponnisteluja esimerkiksi julkaisemalla kilpailun pääosaston verkkosivuilla[59] tietopaketin ja julkaisemalla kirjasen[60], johon on kerätty tuomarien päivittäisen työskentelyn kannalta tärkein valtiontukioikeuden täytäntöönpanoon liittyvä EU-materiaali.

Tuen valvonta jälkikäteen

Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen voimaantulon jälkeen yhä suuremmasta määrästä tukitoimenpiteitä ei tarvitse ilmoittaa. Asetuksen 10 artiklan nojalla komissio voi suorittaa jälkikäteen otokseen perustuvaa valvontaa. Tulosten perusteella valtiontukien valvontarakenteen se osa, jonka nojalla voidaan hyväksyä tukiohjelmia ja jäsenvaltiot voivat toteuttaa valtiontukitoimenpiteitä yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen tai muiden ryhmäpoikkeusasetusten nojalla, toimii tyydyttävällä tavalla.

LIITE

Komission yksiköiden valmisteluasiakirja ”Yksityiskohtaisia tietoja valtiontuesta EU:n jäsenvaltioissa”

[1] http://www.eftasurv.int/information/sascoreboard/.

[2] Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle – Julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyys elpyvässä taloudessa, KOM(2009) 545, 14.10.2009 (http://ec.europa.eu/economy_finance/thematic_articles/article15994_en.htm).

[3] Tilapäiset yhteisön puitteet valtiontukitoimenpiteille rahoituksen saatavuuden turvaamiseksi tämänhetkisessä finanssi- ja talouskriisissä, konsolidoitu versio EUVL C 83, 7.4.2009; sellaisena kuin se on muutettuna EUVL:ssä C 261, 31.10.2009, s. 2, ja EUVL:ssä C 303, 15.12.2009, s. 6.

[4] Kokonaismäärä kattaa tuen tehdasteollisuudelle, palvelualalle, hiiliteollisuudelle, maataloudelle, kalastukselle ja osalle liikennealasta. Siihen ei sisälly tuki rautatiealalle eikä tuki korvauksena yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista vertailukelpoisten tietojen puuttumisen vuoksi. Tukimäärät tarkoittavat valtiontukitoimenpiteisiin sisältyvää tukiosuutta (tai bruttoavustusekvivalenttia, jos on kyse takauksista tai lainoista), jollei toisin mainita (ks. menetelmiä koskevat huomautukset liitteenä olevassa komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa).

[5] EU 27 -mailla tarkoitetaan kaikkia EU:n jäsenvaltioita.

[6] Täydellisen kuvan antamiseksi kriisituesta yhteenvetokertomuksen tässä osassa käytetään viitekautena ajanjaksoa, joka ulottuu päivästä, jolloin komissio hyväksyi kriisitoimenpiteet, 1. päivään lokakuuta 2010.

[7] EU 15 -maat käsittävät jäsenvaltiot, jotka liittyivät EU:hun ennen vuotta 2004.

[8] Hiiliteollisuuden, joka muodostaa osan alakohtaisesta tuesta, osuus tuen kokonaismäärästä oli 2,7 miljardia euroa eli 3,7 prosenttia.

[9] Ilman rautateitä.

[10] Koska vertailukelpoisia tietoja ei ole, rautateiden osuus ei sisälly kokonaismäärään.

[11] Ks. komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”Yksityiskohtaisia tietoja valtiontuesta EU:n jäsenvaltioissa” 2.3.5 kohta.

[12] Ilman kriisitoimenpiteitä.

[13] Lähde: Kilpailun pääosasto; BKT-luvut: Eurostat.

[14] EU-12 käsittää jäsenvaltiot, jotka liittyivät EU:hun vuonna 2004 tai sen jälkeen.

[15] Ts. edistämään horisontaalista tukea alakohtaisen tuen sijaan.

[16] Kriisituki pois lukien.

[17] Belgia, Irlanti, Kreikka, Liettua, Portugali, Ranska, Slovakia, Tanska, Tšekki ja Unkari.

[18] Jos kriisitoimenpiteet otettaisiin huomioon, horisontaalisen tuen osuus laskisi 13 prosenttiin.

[19] Ympäristönsuojelutuen ja energiansäästötuen luokkaan kuuluu kahdenlaisia toimenpiteitä. Ensimmäisen ryhmän toimenpiteistä on suoraan hyötyä ympäristölle. Toiseen ryhmään kuuluvat ympäristöverojen alennukset tai vapautukset veroista. Toisen ryhmän osalta tukimenojen perusteella ei voida mitata ympäristöhyötyä, sillä hyöty pyritään saavuttamaan kyseisen veron avulla eikä vapautuksella verosta. Tarkempia tietoja asiasta kevään 2008 tulostaulussa, KOM(2008) 304, 21.5.2008.

[20] Ks. syksyn 2009 tulostaulu, KOM(2009) 661, 7.12.2009, s. 5.

[21] Ks. syksyn 2008 tulostaulu, KOM(2008) 751, 17.11.2008, s. 30.

[22] Pelastamis- ja rakenneuudistustuen määrä väheni eikä näin ollen vaikuttanut alakohtaisen tuen kokonaismäärän kasvuun.

[23] Näihin lukuihin eivät sisälly ne toimenpiteet, joilla on horisontaalinen tavoite mutta jotka on kuitenkin osoitettu tehdasteollisuuden ja palvelujen aloille.

[24] Yhteisön suuntaviivat valtiontuesta vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseksi ja rakenneuudistukseksi (EUVL C 244, 1.10.2004, s. 2–17); päätös voimassaoloajan pidentämisestä (EUVL C 156, 9.7.2009, s. 3).

[25] Lokakuusta 2008 alkaen komissio on antanut neljä tiedonantoa: 1) Komission tiedonanto –Valtiontukisääntöjen soveltaminen maailmanlaajuisen finanssikriisin seurauksena rahoituslaitosten suhteen toteutettuihin toimenpiteisiin (EUVL C 270, 25.10.2008, s. 8–14), 2) Komission tiedonanto – Rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistaminen tämänhetkisessä finanssikriisissä: tuen rajaaminen välttämättömään vähimmäismäärään ja suojatoimet kilpailun kohtuuttoman vääristymisen estämiseksi (EUVL C 10, 15.1.2009, s. 2–10), 3) Komission tiedonanto arvoltaan alentuneiden omaisuuserien käsittelystä yhteisön pankkisektorilla (EUVL C 72, 26.3.2009, s. 1–22) ja 4) Komission tiedonanto elinkelpoisuuden palauttamisesta ja rahoitusalalla tämänhetkisessä kriisissä toteutettujen rakenneuudistustoimenpiteiden arvioinnista valtiontukisääntöjen perusteella (EUVL C 195, 19.8.2009, s. 9–20). Viimeksi mainittua tiedonantoa sovelletaan vuoden 2010 loppuun.

[26] Yksityiskohtaisempia analyyseja tiedonantojen pääkohdista ja kriisin taustoista on edellisissä tulostauluissa eli syksyn 2008 tulostaulussa, tulostaulun kevään 2009 erityislaitoksessa, syksyn 2009 tulostaulussa ja tulostaulun kevään 2010 erityislaitoksessa. Ks. myös kilpailupolitiikkaa koskeva kertomus vuodelta 2009, KOM(2010) 282, 3.6.2010, s. 4–11.

[27] Eräillä pankeilla on vielä likviditeettiongelmia rakenneuudistuksen ja markkinoihin liittyvien epävarmuustekijöiden vuoksi.

[28] Ks. talous- ja rahoitusasioiden neuvoston 2981. kokouksessaan Brysselissä 2. joulukuuta 2009 antamat päätelmät, 16838/09 (lehdistötiedote 352): http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_Data/docs/pressdata/en/ecofin/111706.pdf.

[29] Komission yksiköiden valmisteluasiakirja valtiontukisääntöjen soveltamisesta 30. kesäkuuta 2010 jälkeen käyttöön otettaviin, pankkien velat kattaviin jäsenvaltioiden takausohjelmiin http://ec.europa.eu/competition/state_aid/studies_reports/phase_out_bank_guarantees.pdf.

[30] Ks. talous- ja rahoitusasioiden neuvoston 3015. kokouksessaan Brysselissä 18. toukokuuta 2010 antamat päätelmät, (http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_data/docs/pressdata/en/ecofin/114495.pdf).

[31] Viimeaikaisen kehityksen ottamiseksi huomioon tähän finanssikriisiin liittyvien ja tähän tulostauluun sisältyvien tukitoimenpiteiden hyväksyttyjen määrien ja päätösten viitejakso on 1. lokakuuta 2008 – 1. lokakuuta 2010. Mahdolliset erot verrattuna komission muihin asiakirjoihin, joissa analysoidaan takauksina myönnetyn tuen hyväksyttyä määrää, voivat selittyä eri viitejaksolla.

[32] Tanskan ja Irlannin takausohjelmat olivat yleisiä.

[33] Joidenkin näiden jäsenvaltioiden BKT kuuluu EU 27 -alueen suurimpiin.

[34] Esimerkiksi komission Yhdistyneen kuningaskunnan osalta hyväksymä enimmäismäärä on 850 miljardia euroa, kun taas Liettuan vastaava luku on 1,74 miljardia euroa.

[35] Lisätietoja hyväksyttyjen tukimäärien ja todellisuudessa käytettyjen määrien eroista ja tukiosuuksista on liitteenä olevan komission yksiköiden valmisteluasiakirjan luvussa 3 ja menetelmiä koskevissa huomautuksissa.

[36] On huomattava, että vuoden 2008 luvut todellisuudessa käytettyjen tukien ja tukiosuuksien osalta eroavat syksyn 2010 tulostaulun luvuista, koska jäsenvaltiot ovat tarkistaneet lukuja (tai komissio on ehdottanut tarkistuksia), esimerkiksi Tanskan tapauksessa tukiohjelman NN51/2008 luvut sisältyivät vuoden 2008 tietoihin.

[37] Käyttöaste muodostuu valtiontukitoimenpiteiden todellisesta toteuttamisesta finanssikriisin alkamisen vuonna 2008 ja 31. joulukuuta 2009 välisenä aikana suhteessa kyseisenä aikana hyväksyttyjen tukien kokonaismäärään. Tässä vaiheessa vuoden 2010 käyttöastetta ei voida laskea, sillä komissiolla ei ole tukien todellista käyttöä koskevia lukuja vuodelta 2010. Jäsenvaltiot ilmoittavat kyseiset luvut vuoden 2011 tulostaulua varten.

[38] Jos jäsenvaltioiden ilmoittamia tietoja todellisista menoista ja/tai arvioita ei ole, jäsenvaltioita on eräissä tapauksissa pyydetty vahvistamaan komission yksiköiden tekemät arviot. Sovellettuja arviointimenetelmiä koskevia tietoja on menetelmiä koskevissa huomautuksissa.

[39] Rahallinen etu, joka syntyy, kun tuki myönnetään esimerkiksi takauksen tai lainan muodossa.

[40] Tukiosuuksia koskevat tiedot perustuvat jäsenvaltioiden vuotuisiin valtiontukikertomuksiin. Lisätietoja todellisen käytön ja tukiosuuden eroista, tukiosuuden tarkasta määritelmästä kunkin tukivälineen (takaus, pääoman vahvistaminen ja arvoltaan alentuneet omaisuuserät) osalta finanssikriisiin liittyvissä tukiasioissa on tulostaulun menetelmiä koskevissa huomautuksissa.

[41] Komission tiedonannon konsolidoitu toisinto – Tilapäiset puitteet (EUVL C 83, 7.4.2009, s. 1); sellaisina kuin ne ovat muutettuina EUVL:ssä C 261, 31.10.2009, s. 1, ja EUVL:ssä C 303, 15.12.2009, s. 6.

[42] Hyväksytty marraskuussa 2008.

[43] Lukuun sisältyvät vain teollisuuden ja palvelualan tukitoimenpiteet.

[44] Kahdestatoista ohjelmasta myönnettiin maataloustuottajille tukea, jonka enimmäismäärä oli 15 000 euroa.

[45] Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artikla; yksityiskohtaiset säännöt sisältyvät 22 päivänä maaliskuuta 1999 annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, 27.3.1999, s. 1–9).

[46] Ks. liitteen ’Yksityiskohtaisia tietoja valtiontuesta EU:n jäsenvaltioissa’ taulukko 2.

[47] Jäljempänä ryhmäpoikkeusten piiriin kuuluvat myös tuet, jotka on myönnetty niiden ryhmäpoikkeusasetusten perusteella, joiden voimassaolo on päättynyt ja jotka on korvattu konsolidoidulla tekstillä (komission asetus (EY) N:o 800/2008, annettu 6 päivänä elokuuta 2008, tiettyjen tukimuotojen toteamisesta yhteismarkkinoille soveltuviksi perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan mukaisesti (yleinen ryhmäpoikkeusasetus)) (EUVL L 214, 9.8.2008, s. 3). Ilmoitusvelvollisuus ei myöskään koske toimenpiteitä, jotka ovat seuraavien säädösten mukaisia: komission päätös, tehty 28 päivänä marraskuuta 2005, EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen (EUVL L 312, 29.11.2005, s. 67) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1370/2007, annettu 23 päivänä lokakuuta 2007, rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista sekä neuvoston asetusten (ETY) N:o 1191/69 ja (ETY) N:o 1107/70 kumoamisesta (EUVL L 315, 3.12.2007, s. 1).

[48] Niin sanotut tapauskohtaiset tuet.

[49] Komission tiedonanto yksinkertaistetusta menettelystä tietyntyyppisten valtiontukien käsittelemiseksi (EUVL C 136, 16.6.2009, s. 3–12).

[50] Komission tiedonanto valtiontuen tarkastusmenettelyissä sovellettavista käytännesäännöistä (EUVL C 136, 16.6.2009, s. 13).

[51] Ilman kriisitoimenpiteitä.

[52] Ilman kriisitoimenpiteitä.

[53] Koska kyseinen poliittinen tavoite sisällytettiin ryhmäpoikkeukseen vuonna 2007.

[54] 197 tapausta.

[55] 19 tapausta.

[56] Tarkastelujakso on vuoden 2010 ensimmäinen puolisko.

[57] Komissio raportoi takaisinperinnästä kumulatiivisesti puolivuosittain.

[58] Komission tiedonanto valtiontukisääntöjen soveltamisesta kansallisissa tuomioistuimissa (EUVL C 85, 9.4.2009, s. 1).

[59] http://ec.europa.eu/competition/court/state_aid.html.

[60] http://ec.europa.eu/competition/publications/state_aid/national_courts_booklet_en.pdf.