30.6.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 146/63

—

katsoo, että kohtuuhintaisten laajakaistapalvelujen saatavuus koko unionin alueella on merkittävä tekijä, kun pyritään varmistamaan kansalaisille tarjottavien palvelujen laatu ja edistämään alueiden kilpailukykyä ja tuottavuutta sekä tieto- ja osaamisyhteiskunnan laaja-alaista kehitystä myös alueilla, joilla se ei ennen ole ollut mahdollista. Komitean mielestä laajakaistayhteyksien tarjoaminen tulisi varmistaa samalla tavoin kuin yleisten palvelujen, kuten juomaveden ja sähkön, tarjonta.

—

pitää tärkeinä komission viittauksia maaseudun kehittämiseen ja rakennerahastojen hyödyntämiseen. Huomionarvoista on, että komissiossa arvioidaan, ovatko julkisin varoin rahoitetut maaseudun laajakaistapalvelujen saatavuutta koskevat hankkeet yhteisön sääntöjen mukaisia.

—

toivoo, että sähköisen viestinnän uuden sääntelykehyksen avulla kehitetään sellainen radiotaajuuksien käyttöpolitiikka, jolla tuetaan langattoman laajakaistatekniikan käyttöönottoa

—

yhtyy komission jäsenvaltioille esittämään kehotukseen, jonka mukaan niiden on vahvistettava laajakaistayhteyksien kehittämisstrategioitaan ja lisättävä paikallis- ja alueviranomaisten osallistumista.

—

katsoo, että osallistavan sähköisen hallinnon yhteydessä pyritään sekä torjumaan palvelujen sähköisestä tarjonnasta johtuva mahdollinen uudenlainen syrjäytyminen (perusrakenteita ja kulttuuria koskeva digitaalinen kahtiajako) että vahvistamaan sosiaalista osallistamista koskevia toimintalinjoja tieto- ja viestintätekniikan avulla.

—

huomauttaa, että tieto- ja viestintätekniikan käytön tavoitteena tulisi olla sekä julkishallinnon tarjoamien palvelujen uudelleenjärjestely ja ajanmukaistaminen että tehokkuus, taloudellisuus, puolueettomuus, avoimuus, yksinkertaistaminen ja osallistaminen. Komitea uskoo, että tärkeä merkitys saattaa olla myös julkissektorilla toteutettujen parhaiden käytänteiden levittämisellä.

—

katsoo, että olisi paikallaan helpottaa yhteistyötä, tiedonvaihtoa ja käyttökelpoisista ratkaisuista tiedottamista sekä edistää aloitteita, joiden avulla lisätään avoimuutta ja osallistumista julkisiin päätöksiin etenkin parlamenttien päätöksentekoprosesseissa.

1.1

katsoo, että Internet on aikakautemme merkittävimpiä keksintöjä ja että sen taloudelliset kehitysmahdollisuudet voivat vielä tuottaa huomattavia etuja, kun ajatellaan uusien palvelujen, työpaikkojen ja investointimahdollisuuksien luomista sekä tuottavuuden kasvua, kustannusten alenemista ja elämänlaadun paranemista.

1.2

katsoo, että tietotekniikan käytön lisääminen on ratkaisevan tärkeää toteutettaessa Lissabonin ja Göteborgin strategioita. Sen avulla voidaan parantaa nykyisten yritysten toimintaa, edistää uusien ja innovoivien yritysten kasvua ja kehittää merkittävällä tavalla työntekijöiden ja yleensä kansalaisten kouluttautumismahdollisuuksia.

1.3

toteaa, että käytettävissä olevan tietotekniikan hyödyntämistä tulee lisätä kaikilla julkishallinnon tasoilla etenkin suoraan kansalaisille tarjottavien julkisten palvelujen yhteydessä.

1.4

korostaa kuitenkin, että verkkopalvelut, kuten sähköinen hallinto, sähköiset terveydenhuoltopalvelut, verkko-oppiminen ja sähköiset hankinnat, voivat edistää osallistumista ja vuorovaikutusta vasta silloin, kun ne ovat laaja-alaisesti Euroopan unionin kansalaisten ja yritysten ulottuvilla laajakaistayhteyksien välityksellä.

1.5

katsookin, että kohtuuhintaisten laajakaistapalvelujen saatavuus koko unionin alueella on merkittävä tekijä, kun pyritään varmistamaan kansalaisille tarjottavien palvelujen laatu ja edistämään alueiden kilpailukykyä ja tuottavuutta sekä tieto- ja osaamisyhteiskunnan laaja-alaista kehitystä myös alueilla, joilla se ei ennen ole ollut mahdollista.

1.6

arvostaa sitä, että komission tiedonannossa viitataan useaan otteeseen maaseudun kehittämiseen ja tilapäisten rahoituskanavien avaamiseen. Se osoittaa komission ottavan asianmukaisesti huomioon, että laaja-alaisten laajakaistapalvelujen avulla voidaan lisätä maaseutualueiden ja yleensä pysyvistä maantieteellisistä ja luonnonhaitoista kärsivien alueiden kilpailukykyä ja tasapainoista kehitystä sekä parantaa lisäarvoa, mistä kyseisille alueille perinteisesti sijoittautunut tuotantotoiminta voi hyötyä.

1.7

pitää siis tärkeinä viittauksia toimintalinjoihin, jotka kuuluvat aluepolitiikan ja kilpailun pääosastojen vastuualueeseen (aluepolitiikkaa koskevissa kysymyksissä erityisesti rakennerahastojen hyödyntäminen). Erityisen huomionarvoista on, että kilpailun pääosastossa arvioidaan, ovatko julkisin varoin rahoitetut maaseudun laajakaistapalvelujen saatavuutta koskevat hankkeet yhteisön sääntöjen mukaisia.

1.8

pelkää, että laajakaistayhteyksien yleistyminen kompastuu tyypillisiin markkinoiden epäonnistumiseen liittyviin ilmiöihin, mikäli yksityiset operaattorit katsovat, etteivät perusrakenteisiin tehtävät investoinnit ole kannattavia harvaan asutuilla syrjäseuduilla ja maaseutualueilla tai alueilla, joilla infrastruktuurin rakentaminen on pinnanmuodostuksen vuoksi erityisen monimutkaista ja kallista. Tässä yhteydessä avoimuuden ja joustavuuden osoittaminen on tärkeä ja hyväenteinen merkki, kun ajatellaan laajakaistayhteyksien välttämättömyyttä kyseisten alueiden sosioekonomiselle kehitykselle.

1.9

muistuttaa tukeneensa tätä ajatusta toteamalla selvästi, ettei kaikkiin toimintaympäristöihin soveltuvaa ratkaisua ole löydettävissä. Sitä ennen alueiden komitea on eri yhteyksissä analysoinut ja tarkastellut eri ratkaisumahdollisuuksia, joita paikallis- ja alueviranomaiset soveltavat parhaillaan koko Euroopassa. Etenkään suurille taajamille soveltuvat ratkaisut eivät sovellu esimerkiksi heikosti kehittyneille alueille, joille on tyypillistä vaikea ja monimuotoinen pinnanmuodostus tai vähäinen ihmisen vaikutus, minkä vuoksi kaikenlaisten palvelujen tarjonta on hankalaa.

1.10

panee merkille, että laajakaistayhteydet ovat yleistyneet huomattavasti viime vuosina. Kun ajatellaan EU:n tavoitetta, jonka mukaan vähintään 90 prosentilla unionin väestöstä tulisi olla ulottuvillaan laajakaistayhteys vuoteen 2010 mennessä, taajamien ja syrjäseutujen sekä unionin vanhojen ja uusien jäsenvaltioiden infrastruktuurin välillä on silti edelleen huomattavia eroja.

1.11

korostaa kuitenkin, että tavoite kattaa 90 prosenttia väestöstä ei ole sinällään riittävä, ellei samalla oteta huomioon muitakin tekijöitä (maantieteellinen levinneisyys, asukastiheys). Esimerkiksi pienissä vuoristoyhteisöissä, joissa yleisten palvelujen (kuten kiinteän verkon puhelin, matkapuhelin ja maanpäällinen televisioverkko) tarjoaminen on usein vaikeaa, jäljelle jäävä kymmenen prosentin osuus saattaisi käytännössä merkitä kokonaisten harvaan asuttujen maantieteellisten alueiden syrjäytymistä.

1.12

muistuttaa lisäksi, että laajakaistayhteyksien levinneisyyserojen yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota laajakaistayhteyksien levinneisyyden ja niiden todellisen käytön eroihin. Eron kurominen edellyttää muita kuin teknologiaan liittyviä paikallistason lisätoimia. Tavoitteena on saada iäkkäät, muita heikommassa asemassa olevat tai perinteisesti tällaiseen tekniikkaan epäröivämmin suhtautuvat, kuten maaseutuväestö hyödyntämään laajakaistayhteyksiä entistä enemmän. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi koulutustilaisuudet ja yleisesti käytettävissä olevat julkiset laajakaistayhteydet.

1.13

korostaa, että siirtoinfrastruktuuria ja siihen perustuvia palveluja toteutettaessa on myös kiinnitettävä runsaasti huomiota kaikkien tasojen turvallisuusvaatimusten täyttämiseen, jotta varmistetaan, että käyttäjien yksityisyys on asianmukaisesti suojattu ja turvattu.

1.14

huomauttaa, että laajakaistayhteyksien tarjoamien verkkopalvelujen levinneisyyden, kattavuuden ja todellisen käytön arvioinnista uusissa jäsenvaltioissa ei ole vielä käytettävissä tietoja, joita voitaisiin verrata viidentoista jäsenvaltion EU:sta saatavilla oleviin aluetason tietoihin.

1.15

kehottaakin komissiota tutkimaan pikaisesti perusrakenteiden tilannetta uusien jäsenvaltioiden alueilla sekä vanhojen jäsenvaltioiden taajama-alueiden ulkopuolisilla alueilla, jotta voitaisiin määritellä toimet, joita tarvitaan perusrakenteiden mukauttamiseksi Lissabonin strategian tavoitteiden saavuttamisen edellyttämälle tasolle.

1.16

suhtautuu myönteisesti komission aloitteeseen tarkistaa sähköisen viestinnän lainsäädäntökehystä.

1.17

toivoo, että uuden sääntelykehyksen avulla varmistetaan toissijaisuusperiaatetta soveltaen operaattorien sekä nykyisen ja tulevan teknologian välinen syrjimätön kilpailu ja että radiotaajuuksien käyttöä varten laaditaan teknologianeutraaliuden periaatteeseen pohjautuva politiikka. Tämä on tarpeen, sillä äskettäin käyttöön otetut langattomat tekniikat edellyttävät, että laajakaistayhteyksien levittämiseksi asetetaan käyttöön riittävän laaja taajuusalue. Langattomat tekniikat soveltuvat erittäin hyvin ratkaisuksi maaseudulla tai pinnanmuodostukseltaan erityisen vaikeilla alueilla esiintyviin kattavuusongelmiin.

1.18

yhtyy täysin siihen, mitä komissio on esittänyt taajuuskysymyksistä syys- ja marraskuussa 2005 sekä maalis- ja kesäkuussa 2006 julkaisemissaan tiedonannoissa. Komission mukaan teknologianeutraalius, avoimuus, taajuuksien tehokas käyttö sekä kilpailukykyisen ja innovoivan toimintaympäristön edistäminen mahdollistavat uusien tekniikoiden kehittämisen.

1.19

on Euroopan komission kanssa samaa mieltä siitä, ettei taajuuksien käytön tule enää perustua siihen, että kullakin taajuusalueella käytetään vain tiettyä tekniikkaa, jonka avulla taajuudelle osoitettu palvelu siirretään (esimerkiksi 900 MHz:n taajuudella käytetty matkapuhelimien eTacs-verkko).

1.20

kehottaa siis Euroopan komissiota edistämään sellaisen strategian laadintaa, joka mahdollistaa tekniikan joustavan hyödyntämisen tietyllä taajuusalueella.

1.21

pitää hyvin tärkeänä, että teknologianeutraaliudelle perustuvan uuden lainsäädäntökehyksen soveltaminen ja noudattaminen johtaa taajuuksien käyttöön asettamiseen langattomia yhteyksiä varten laajakaistayhteyksien levittämiseksi. Näin voidaan kaventaa pysyvistä maantieteellisistä ja luonnonhaitoista kärsivien alueiden huomattavia kehityseroja.

1.22

muistuttaa, että laajakaistayhteyksien levinneisyyttä edistävien uusien tekniikoiden (esim. WiMAX) avulla saatetaan löytää tehokkaita ratkaisuja myös maantieteellisistä haitoista kärsiville alueille. Mainittakoon tässä yhteydessä mielenkiintoisena esimerkkinä, että Yhdysvaltojen markkinoilla aktiiviset alan toimijat investoivat tällä hetkellä valtavia summia kyseiseen langattomaan tekniikkaan.

1.23

katsoo, että laajakaistayhteyksien tarjoaminen tulisi varmistaa samalla tavoin kuin yleisten palvelujen, kuten juomaveden ja sähkön, tarjonta.

1.24

huomauttaa, että laajakaistayhteyksien levinneisyyserojen poistaminen pinnanmuodostukseltaan erityisen vaikeilla alueilla, kuten pysyvistä maantieteellisistä ja luonnonhaitoista kärsivillä alueilla, edellyttää tasankoalueisiin verrattuna suurempia investointeja, joten ne eivät ole taloudellisesti kannattavia.

1.25

korostaa sekä kansallisten ja paikallisten viranomaisten että teollisuuden ja järjestöjen toteuttamien julkisten toimien merkitystä, kuten vahvistettiin Digital Divide -foorumin yhteydessä järjestetyssä julkisessa kuulemistilaisuudessa.

1.26

on komission kanssa samaa mieltä siitä, että paikallis- ja alueviranomaisia on tärkeää kannustaa hyödyntämään mahdollisimman pitkälle rakennerahastojen ja maaseudun kehittämisrahaston tarjoamia mahdollisuuksia sekä laajakaistayhteyksien tarjonnan että niiden käytön yhteydessä. Alueiden komitea on jo lukuisissa yhteyksissä osoittanut, että tällainen lähestymistapa on tarpeellinen ja että sillä on myönteisiä vaikutuksia.

1.27

toivoo komission tarkentavan ohjeitaan tilanteisiin, joissa rakennerahastojen tuella toteutetaan langattomia laajakaistapalveluita sellaisilla alueilla, joilla osittain tarjontaa jo on. Käytännössä on maantieteellisesti mahdotonta rajoittaa etenkään uusia langattomia teknologioita käytettäessä sitä, etteivät ne haja-asutusalueiden lisäksi toimisi myös sellaisissa taajamissa, joissa palveluja jo on olemassa.

1.28

kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että kaikki maaseutualueet tai pysyvistä maantieteellisistä ja luonnonhaitoista kärsivät alueet, joilla digitaalisen kahtiajaon poistaminen on kiireisintä ja joilla on vaikeasti ratkaistavia ongelmia, eivät ole rakennerahastojen tukikelpoisuuskriteerien mukaisia heikosti kehittyneitä alueita.

1.29

pitää siis tärkeänä etsiä uusia ja joustavia ratkaisuja, jotta kyseisillä alueilla voidaan toteuttaa tehokkaita toimia. Niitä voivat olla taloudellinen tuki paikallis- ja aluetasolla määritellylle mutta jäsenvaltio- ja unionitasolla koordinoidulle infrastruktuurin rakentamiselle tai suuntaviivat, joiden avulla voidaan yhteisön vapaan kilpailun periaatteita noudattaen puuttua markkinoiden ilmeiseen epäonnistumiseen kyseisillä maantieteellisillä alueilla.

1.30

tähdentää, että ilman huomattavia julkisia investointeja on vaikea toteuttaa julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia tai hyödyntää ajanmukaisia hankerahoituksen muotoja siinä tarkoituksessa, että laajakaistayhteydet yleistyisivät pysyvistä maantieteellistä ja luonnonhaitoista kärsivillä alueilla, joille operaattorit eivät halua investoida, koska se ei ole taloudellisesti tuottavaa. Investointeja varten on siis löydettävä uusia kannustimia.

1.31

katsoo lisäksi, ettei laajakaistaliittymien tilaajille kannata suunnitella verohelpotuksia, sillä laajakaistayhteyksien levinneisyyteen liittyvät ongelmat koskevat pääasiassa tarjontaa eivätkä kysyntää. On hyödyllisempää tutkia verokannustimien tai -helpotusten antamista infrastruktuurihankkeille, joita operaattorit toteuttavat pysyvistä maantieteellisistä ja taloudellisista haitoista kärsivillä alueilla, ja parantaa näin investoinneista saatavaa tuottoa.

1.32

on tyytyväinen komission aloitteeseen edistää parhaita käytänteitä koskevaa tiedonvaihtoa ja helpottaa tiedonsaantia koko Euroopan kattavan Internet-sivuston avulla, sillä komitea on aina kannattanut tietojen vaihtamista parhaista käytänteistä. Sivustolle voitaisiin kerätä tietoa palveluntarjoajilta sekä paikallis- ja alueviranomaisilta.

1.33

pitää siis hyvin tärkeänä, että komissio pyrkii aktiivisesti luomaan merkittävää yhteisvaikutusta alakohtaisten ohjelmiensa sekä rakennerahastojen ja maaseudun kehittämisrahastojen piiriin kuuluvien rahoitustoimien välille.

1.34

yhtyy komission jäsenvaltioille esittämään kehotukseen, jonka mukaan niiden on vahvistettava laajakaistayhteyksien kehittämisstrategioitaan, lisättävä paikallis- ja alueviranomaisten osallistumista sekä asetettava mitattavia tavoitteita laajakaistayhteyksien yleistämiseksi etenkin julkishallinnossa.

2.1

yhtyy komission toteamukseen siitä, että laajakaista on yksi tärkeimmistä välineistä, joiden avulla voidaan laajentaa tietoyhteiskuntaa sekä etenkin varmistaa kaikkien kansalaisten yhtäläiset osallistumismahdollisuudet, parantaa yritysten kilpailukykyä ja tehostaa julkishallintoa.

2.2

katsoo, että perusrakenteita koskeva digitaalinen kahtiajako — eli ero kehittyneitä perusrakenteita ja palveluja tarjoavilla alueilla asuvien sekä pysyvistä maantieteellisistä ja luonnonhaitoista kärsivillä, puutteellisia perusrakenteita ja palveluja tarjoavilla alueilla asuvien välillä — haittaa merkittävästi sitä, että kaikki kansalaiset voisivat osallistua tietoyhteiskuntaan (eInclusion). Kahtiajako rajoittaa etenkin julkissektorin mahdollisuutta luoda asiakkaidensa, kansalaisten ja yritysten kanssa innovatiivisia vuorovaikutustapoja, mikä aiheuttaa suoranaista demokratiavajetta.

2.3

katsoo lisäksi, että uusien ja vanhojen jäsenvaltioiden, yleisesti eri jäsenvaltioiden, kaupunki- ja maaseutualueiden sekä eurooppalaisen yhteiskunnan eri sukupolvien ja sosiaaliryhmien välillä on kulttuurisessa mielessä edelleen huomattava digitaalinen kuilu, eli valmiudet käyttää tieto- ja viestintätekniikkaan pohjautuvia palveluja ovat huomattavan eritasoisia. Komitea katsookin, että on perustavan tärkeää luoda sopivat toimintavälineet, jotta mahdollisimman monet kansalaiset saisivat perustiedot ja -taidot alan innovaatioiden hyödyntämiseksi.

2.4

katsoo, että osallistavan sähköisen hallinnon yhteydessä pyritään sekä torjumaan palvelujen sähköisestä tarjonnasta johtuva mahdollinen uudenlainen syrjäytyminen (perusrakenteita ja kulttuuria koskeva digitaalinen kahtiajako) että vahvistamaan sosiaalista osallistamista koskevia toimintalinjoja tieto- ja viestintätekniikan avulla.

2.5

toteaa, että hallintojen tulisi hyödyntää julkisten palvelujen saatavuuteen liittyvän syrjäytymisen torjunnassa useita eri kanavia. Siten käyttäjät voisivat olla vuorovaikutuksessa palvelun tarjoajan kanssa heille sopivimman välineen avulla (kuten palvelupiste, Internet-sivusto, digitaalinen televisio tai matkapuhelin).

2.6

katsoo, että yhtäläisten mahdollisuuksien varmistamiseksi tulee suunnitella erityisiä koulutus- ja tukitoimia, jotta edistettäisiin sosiaalisesti heikossa asemassa olevien kansalaisten mahdollisuuksia käyttää telemaattisia palveluja.

2.7

toteaa, että julkishallintojen portaalit tulee mukauttaa W3C:n (World Wide Web Consortium) määrittelemiin Internetin käyttöstandardeihin. Kansainvälisesti tunnustetut asianomaiset sertifiointitahot voisivat arvioida yhdenmukaisuutta.

2.8

pitää tärkeänä, että kaikki osallistamiseen tähtäävät suunnittelutoimet liitettäisiin yleiseen ohjelmakehykseen, jotta estetään yksittäiset ja yhteisvaikutuksen kannalta tehottomat toimet.

2.9

huomauttaa, että tieto- ja viestintätekniikan käytön tavoitteena tulisi olla sekä julkishallinnon tarjoamien palvelujen uudelleenjärjestely ja ajanmukaistaminen että tehokkuus, taloudellisuus, puolueettomuus, avoimuus, yksinkertaistaminen ja osallistaminen.

2.10

toteaa, että liikkumiseen, jonottamiseen ja asioiden hoitamiseen käytetyn ajan lyheneminen, lomakkeiden täyttämisen helpottuminen, yksi keskitetty palvelupiste sekä virhemahdollisuuksien väheneminen annettujen tietojen välittömän tarkistusmahdollisuuden ansiosta ovat kaikki etuja, jotka voidaan saavuttaa, kun palvelut tarjotaan ajanmukaisemmin perinteisen palvelujen tarjonnan sijaan.

2.11

katsoo, että on paikallaan kehittää menetelmiä, joilla mitataan unionitasolla sovittujen indikaattorien ja menettelyjen avulla esimerkiksi kustannuksia, hyötyä ja vaikutuksia.

2.12

on vakuuttunut siitä, että eri järjestelmien integrointiin ja yhteistoimintaan, tiedonvaihtoon sekä verkkopalvelujen tarjontaan kohdistuvien julkissektorin investointien tulisi perustua seuraaviin rahalla mitattaviin ja siis laskettaviin ja vertailukelpoisiin keskeisiin etuihin: kansalaisille ja yrityksille koituva ajansäästö, julkishallinnon tehokkuuden ja tuottavuuden paraneminen sekä tietysti laadullinen hyöty, josta mainittakoon esimerkkeinä käyttäjien tyytyväisyys julkisiin palveluihin sekä julkishallinnon avoimuuden ja vastuuntuntoisuuden paraneminen.

2.13

katsoo, että yleisen mittausjärjestelmän laatimiseksi tulisi verrata erilaisia kansallisia tai alueellisia järjestelmiä ja valita niiden perusteella parhaat menettelyt.

2.14

uskoo, että tärkeä merkitys saattaa olla myös julkissektorilla toteutettujen parhaiden organisatoristen ja teknisten käytänteiden (best practices) levittämisellä. Käytettävissä olevia resursseja voitaisiin näin hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla, ja samalla luotaisiin lisäarvoa edistämällä asteittain ja järjestelmällisesti sähköiseen hallintoon perehtyneen ammattitaitoisen henkilökunnan kehittymistä. Riskitekijöiden ja ongelmien arviointia voi auttaa myös sellaisten kokemusten tarkastelu, jotka eivät ole tuottaneet odotettuja tuloksia (worst practices).

2.15

ehdottaa, että julkishallinnot, joilla on käytössään julkisella hankintamenettelyllä saatuja sovellusohjelmia, asettaisivat ne alkuperäisessä muodossaan ja asianmukaisin asiakirja-aineistoin varustettuna ilmaiseksi niitä tarvitsevien muiden hallintojen käyttöön, jotta kyseiset hallinnot voivat mukauttaa ne omiin tarpeisiinsa.

2.16

pitää perustavan tärkeänä, että sähköisen hallinnon konkreettiseksi kehittämiseksi määritellään Euroopan laajuisesti sellaiset korkeaa lisäarvoa luovat palvelut, jotka saattavat vaikuttaa merkittävästi kansalaisiin, yrityksiin ja julkishallintoon ja joiden avulla voidaan edistää laaja-alaisesti kohdassa 2.20 mainittuja tekijöitä.

2.17

toivoo, että keskeiseksi palveluksi jo määriteltyjen sähköisten hankintojen yhteydessä

2.18

katsoo, että julkishallinnon innovointiprosessit ja sähköisen hallinnon kehittäminen riippuvat tietyistä tekijöistä, joita ovat julkisvirastojen organisointi, lainsäädännön yhdenmukaisuus unionitasolla, innovatiivisen toimintatavan yleisyys julkishallinnon työntekijöiden keskuudessa sekä tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvien toimintojen hallinnointi.

2.19

ehdottaa, että kyseisiin tekijöihin liittyvissä kysymyksissä tehtäisiin mm. seuraavanlaisia aloitteita:

2.20

katsoo, että julkisten päätöksentekoprosessien tehostaminen ja kansalaisten aiempaa laajempi osallistuminen kyseisiin prosesseihin on ratkaisevaa eurooppalaisen yhteiskunnan koheesion kannalta. Tieto- ja viestintätekniikalla voi tässä yhteydessä olla annettavaa eri tasoilla, mutta komitean mielestä lukuisia kysymyksiä uudenlaisen syrjäytymisen vaarasta päätöksentekoprosessien laatuun on vielä selvittämättä.

2.21

katsoo, että olisi siis paikallaan helpottaa yhteistyötä, tiedonvaihtoa ja käyttökelpoisista ratkaisuista tiedottamista sekä edistää aloitteita, joiden avulla lisätään avoimuutta ja osallistumista julkisiin päätöksiin etenkin parlamenttien päätöksentekoprosesseissa.

2.22

pitää perustavan tärkeänä, että normeja laativien instituutioiden välisen viestinnän muotoja järkeistetään ja jäsennetään, jotta kaikki resurssit olisivat yhteisesti käytettävissä ja niitä käytettäisiin koordinoidusti. Tämä koskee etenkin kansalaisille ja yrityksille tarjottavia julkishallinnon palveluja.

2.23

on tietoinen siitä, että kansalaisten on hyödyllistä osallistua jatkuvaan prosessiin, jonka avulla pyritään parantamaan hallintotoimien ja julkishallinnon palvelujen laatua. Kansalaisten osallistumista voitaisiin helpottaa myös luomalla pysyvä virtuaalinen seurantajärjestelmä, jonka avulla koottaisiin palvelujen käyttäjien kommentteja ja ehdotuksia.