52005DC0605

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 28.11.2005

KOM(2005) 605 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

kansanterveydellisiä hätätilanteita koskevien yleisten valmiussuunnitelmien koordinoinnin vahvistamisesta EU:n tasolla

SISÄLLYSLUETTELO

1. Tausta 3

2. Tarkoitus ja soveltamisala 4

3. Yleisten valmiussuunnitelmien laatimisen keskeiset osatekijät 5

3.1. Tiedonhallinta 6

3.2. Viestintä 7

3.3. Tieteellinen neuvonta 8

3.4. Yhteys-, johtamis- ja valvontajärjestelmät 9

3.5. Terveyssektorin valmius 10

3.6. Valmius kaikilla sektoreilla ja sektorien välillä 12

4. Päätelmät 13

1. TAUSTA

Yhdysvalloissa syyskuussa 2001 tapahtuneet terroristi-iskut havahduttivat hallitukset ja terveyden suojelusta vastaavat kansainväliset elimet tarkistamaan ja vahvistamaan toimintalinjoja, valmiussuunnitelmia ja resursseja tällaisten hyökkäysten torjumiseksi ja niiden vaikutusten lieventämiseksi. Tarve yhteiseen toimintaan EU:ssa kansallisten toimenpiteiden täydentämiseksi johti siihen, että lokakuussa 2001 perustettiin terveysturvakomitea, joka koostuu terveysministerien korkean tason edustajista. Sen tehtävänä on toimia kansanterveysalan valmius- ja reagointijärjestelmien koordinointifoorumina biologisten, kemiallisten ja radioaktiivisten aineiden tahalliseen levittämiseen varautumiseksi. Kesäkuun 2. päivänä 2003 annettiin tiedonanto[1], jossa selvitetään edistymistä terveysturvaohjelman täytäntöönpanossa.

Vuoden 2003 sars-epidemia avasi uuden ulottuvuuden kansanterveysalalla: ennestään tuntematon tauti, jolla oli samoja piirteitä influenssan ja tavallisen flunssan kanssa, levisi nopeasti aiheuttaen korkeaa sairastumistiheyttä ja kuolevuutta. Nopeat matkustusmuodot ja maailmanlaajuinen kauppa helpottivat taudin leviämistä asiaankuuluvien rokotteiden ja lääkkeiden puuttuessa. Epidemian johdosta tarkasteltiin perusteellisesti uudelleen kansanterveysalan suojakeinoja tartuntatauteja vastaan ja vaadittiin tutkimusta tehokkaiden torjuntatoimien kehittämiseksi. Ennen kaikkea kävi ilmeiseksi, että tarvitaan maailmanlaajuista yhteistyötä tällaisten tautien tukahduttamiseksi alkuunsa havaitsemalla taudinpurkaukset varhaisessa vaiheessa ja toimimalla heti niiden lähteillä. Tartunnan saaneiden maiden toiminta Maailman terveysjärjestön (WHO) tuen ja ohjauksen avulla auttoi torjumaan katastrofaaliset seuraukset; EU:ssa varhaisvaroitus- ja reagointijärjestelmään[2] perustuva koordinointi auttoi jäsenvaltioita saamaan tietoa tilanteesta ja valmistautumaan taudin mahdollisen leviämisen estämiseen.

Viime aikoina on ollut arvioitava uudelleen riskiä tuhoisia seurauksia aiheuttavasta maailmanlaajuisesta influenssapandemiasta, kun lintuinfluenssa on lisääntynyt Aasiassa ja levinnyt maailmassa. Komission puoltama strategia influenssapandemiaan valmistautumisen ja reagoinnin yhteisön tason suunnittelusta esitettiin maaliskuussa 2004 julkaistussa valmisteluasiakirjassa[3]. Neuvosto toi esiin suunnitelman kesäkuussa 2004 pidetyn kokouksensa päätelmissä[4] ja mainitsi ensisijaisena toimintakohteena kansallisten suunnitelmien laatimisen ja yhteentoimivuuden. Influenssapandemiaa koskevaa strategiaa on nyt tarkistettu ja mukautettu viimeaikaisen kehityksen – muun muassa influenssapandemiaa koskevien uusien WHO:n suosituksien[5] ja tautien ehkäisyn ja valvonnan eurooppalaisen keskuksen perustamisen[6] – johdosta, ja aiheesta annetaan erillinen tiedonanto, joka koskee influenssapandemiaan valmistautumista ja reagointijärjestelmän suunnittelua Euroopan yhteisössä[7].

Tautikohtaisten suunnitelmien määrän nopea lisääntyminen sai terveysministerit pyytämään 6. toukokuuta 2003 ja 2. kesäkuuta 2003 pidetyissä neuvoston kokouksissaan, että komissio laatisi selvityksen periaatteista, joiden mukaan laaditaan yleiset suunnitelmat kaikenlaisia kansanterveydellisiä hätätilanteita varten. Sen lisäksi, että tällaisiin yleisiin suunnitelmiin kuuluisivat lääkinnälliset torjuntatoimet, kuten diagnosointi, tautitapausten eristys ja hoito ja rokotteiden ja estolääkityksen antaminen riskiryhmille ja koko väestölle, niihin kuuluisivat myös yleisen järjestyksen piiriin kuuluvat toimenpiteet, kuten liikkumisen rajoittaminen ja rajatarkastukset, tilojen sulkeminen ja tiettyjen alueiden eristäminen, väestönsuojelutoimenpiteet, kuten pelastusoperaatiot sekä ruoan, veden, suojan ja muiden perustarvikkeiden toimittaminen, markkinoihin ja kauppaan kohdistuvat toimenpiteet, jotka koskevat elintarvikkeita, eläimiä, kasveja ja tavaroita, sekä ulkoasioiden alaan kuuluvat toimenpiteet, jotka koskevat ulkomailla oleskelevia jäsenvaltioiden kansalaisia ja kansainvälistä yhteistyötä tautien tai taudinaiheuttajien leviämisen pysäyttämiseksi. Kaikkein tärkeintä on, että perusrakenteet, laitteet ja materiaalit ovat olemassa ja ne on suojattu asianmukaisesti, ja suunnitelmien täytäntöönpanoon osallistuvat henkilöt on koulutettu ja suojattu asianmukaisin henkilökohtaisin ja kollektiivisin keinoin, jotta he voivat hoitaa tehtävänsä asianmukaisesti. Kaikkien näiden toimenpiteiden olisi pohjauduttava vankkoihin tieteellisiin ja teknisiin perusteisiin ja sosioekonomisiin tekijöihin, ja ne olisi selitettävä ja ilmoitettava oikea-aikaisesti kansalaisille ja asianomaisille kolmansille osapuolille, jotta voidaan varmistaa toimenpiteiden noudattaminen kansallisella tasolla sekä toimenpiteiden noudattaminen ja/tai johdonmukaisuus EU:n tasolla ja kansainvälisesti.

Tässä tiedonannossa esitetään selvitys suunnitelmien perustana olevista periaatteista, ja siinä luetellaan ne olennaiset osatekijät, joita on käsiteltävä suunnitteluprosessissa, jossa jäsenvaltiot ja yhteisö voivat laatia ja panna täytäntöön yleistä kansanterveyttä sekä tautikohtaisia hätätilanteita koskevia suunnitelmia. Näihin periaatteisiin pohjautuvien suunnitelmien laatiminen edistää koordinointia ja yhteentoimivuutta ja lisää suunnitelmien täytäntöönpanon tehokkuutta.

2. TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Kansanterveydellisiä hätätilanteita ovat pääasiassa tilanteet, joissa taudinaiheuttajia siirtyy ihmisestä toiseen tai turvallisuudeltaan puutteellisten elintarvikkeiden tai tuotteiden tai eläinten tai kasvien kautta tai joissa ihmisille aiheutuu haittaa biologisten, kemiallisten tai fysikaalisten tekijöiden leviämisestä ympäristöön tai toiminnasta ympäristössä. Yhteistä kaikille tällaisille hätätilanteille ovat käytettävät varat ja resurssit sekä seuraustenhallintanäkökohdat, jotka on käytävä läpi laadittaessa hätä- tai valmiussuunnitelmia. Tässä tiedonannossa määritellään yleisen valmiussuunnitelman laadinnan keskeiset osa-alueet. Se perustuu kokemukseen, joka on saatu komission ja jäsenvaltioiden välillä käydystä tiedonvaihdosta isorokkoa ja influenssapandemiaa koskevien suunnitelmien yhteydessä, sekä kattavaan selvitystyöhön, joka on tehty terveysturvakomitean ja yhteisöön perustetun tartuntatautien epidemiologisen seurannan ja valvonnan verkoston[8] avulla. Näiden pohjalta on laadittu yksityiskohtainen tekninen ohjeasiakirja[9], joka sisältää yksittäisiä huomioitavia seikkoja, tavoitteita ja tarkistuslistoja sekä jäsenvaltioiden, asianomaisten yhteisön virastojen[10] ja komission yksiköiden vastuulle kuuluvien kansanterveyteen liittyvien tehtävien ja toimien jaottelun suunnitteluprosessin kunkin keskeisen osa-alueen osalta. Tätä teknistä ohjeasiakirjaa ajantasaistetaan jatkuvasti, kun jäsenvaltioilta ja asianomaisista yhteisön toiminta-alueista vastaavilta komission yksiköiltä saadaan kannanottoja. Lisäksi siinä luetellaan aiheet, jotka edellyttävät lisävalmistelua, jotta kansallisia suunnitelmia voidaan parantaa ja vahvistaa ja EU:n tasolla tehtävää koordinointia tehostaa.

Yleisenä tavoitteena on avustaa jäsenvaltioita niiden kansallisten suunnitelmien laatimisessa ja EU-ulottuvuuden huomioon ottamisessa, koska EU:lla on säännöstöä useilla sellaisilla aloilla, jotka liittyvät kansanterveydellisiin hätäsuunnitelmiin. Tiedonanto tarjoaa yhdessä teknisen ohjeasiakirjan kanssa perustan kansallisten suunnitelmien keskeisten osien laatimiseen, koska siinä käsitellään yleisesti erityyppisiä terveysuhkia, olivatpa ne ennakoituja (kuten influenssapandemia) tai odottamattomia (esim. sars-tyyppinen epidemia), ja sen tarkoituksena on parantaa näiden suunnitelmien yhteentoimivuutta.

Yleisten valmiussuunnitelmien laatimista koskeva yhteistyö EU:ssa kattaa kolme keskeistä toiminta-aluetta: ensinnäkin kansallisten suunnitelmien jakaminen ja vertailujen tekeminen, erityisesti yhteisiin testeihin perustuvat arvioinnit ja suunnitelmien vertaisarviointiin perustuva ohjaus sekä parannukset erityisten tarkistuslistojen perusteella, jotka esitetään yleisiä valmiussuunnitelmia koskevassa teknisessä ohjeasiakirjassa; toiseksi yhteisön voimassa olevan lainsäädännön merkityksen määrittäminen ja sen ottaminen täysimääräisesti huomioon kansallisissa suunnitelmissa sekä yhteisön mahdollisten lisätoimenpiteiden tarpeellisuuden tutkiminen; kolmanneksi täytäntöönpanojärjestelyjen tarkasteleminen ja parantaminen, jotta edistetään oikea-aikaista tiedonkulkua ja suunnitelmien ja reagointijärjestelmien yhteentoimivuutta ja yhdenmukaisuutta.

3. YLEISTEN VALMIUSSUUNNITELMIEN LAATIMISEN KESKEISET OSATEKIJÄT

Seuraavia osatekijöitä on käsiteltävä kattavasti, kun laaditaan kansanterveydellisiä hätäsuunnitelmia:

1. tiedonhallinta

2. viestintä

3. tieteellinen neuvonta

4. yhteys-, johtamis- ja valvontajärjestelmät

5. valmius terveydenhuoltosektorilla ja

6. valmius kaikilla muilla sektoreilla ja niiden välillä.

Kunkin osatekijän taustalla vaikuttavia periaatteita ja näkökohtia käsitellään jäljempänä erillisissä luvuissa. Suunnittelua koskevasta yhteistyöstä EU:n tasolla saatu kokemus on osoittanut, että kyky reagoida kansanterveydelliseen hätätilanteeseen riippuu voimakkaasti siitä, missä määrin näitä kysymyksiä on tarkasteltu ennakkoon ja onko tehty suunnitelmia, joissa käsitellään kutakin osatekijää.

Kunkin osatekijän piiriin kuuluu erityisaiheita, joihin on kiinnitettävä erityistä huomiota tulevaisuudessa. Niitä ovat esimerkiksi tasot, joilla erityiset vastatoimet käynnistetään, tapausten tutkinta ja näytteidenotto ympäristöstä, mallien käyttö päätöksenteossa, luokittelu- ja karanteenimenettelyt, sairaaloiden hätä- ja selviytymissuunnitelmat jne. Komissio tarkastelee näitä aiheita tarkemmin parhaiden käytänteiden jakamiseksi ja auttaakseen jäsenvaltioita saamaan paremman käsityksen siitä, mitkä käytännössä parhaiten toimivat vaihtoehdot niiden olisi sisällytettävä suunnitelmiinsa.

3.1. Tiedonhallinta

Tiedonhallintaan kuuluu hätätilanteeseen liittyvän tiedon keruu, käsittely, käyttö ja jakelu, jotta voidaan havaita ja tunnistaa vaarat ja riskit, seurata hätätilanteen tilaa ja kehittymistä, määritellä käytettävissä olevat varat ja resurssit ja niiden jakaminen ja käyttö sekä eri toimijoiden tiedontarpeita palvelevien järjestelmien tila. Tietoon kuuluu kaikentyyppinen asiaseikkojen ja lukujen kuvaus ja esittäminen sekä niitä koskevan tietämyksen lisääminen ja niiden merkityksen ymmärtäminen. Siihen kuuluvat valvonta ja lääketieteellinen tiedustelu, kaikentyyppisistä ilmaisimista, monitoreista ja mittareista saadut tiedot, kliiniset ja epidemiologiset tiedot, terveystiedot ja tilastotiedot sekä tiedot tuotteista, tavaroista, perusrakenteista ja palveluista, joilla on merkitystä hätätilanteen kannalta.

Jäsenvaltioiden on tarpeen järjestää riittävä terveyden ja/tai lääketieteellinen seuranta ennen tapahtumaa ja parantaa sitä jälkeenpäin, jotta voidaan tunnistaa potentiaaliset kansanterveysuhat, niiden laajuus, ulottuvuus ja kansainvälinen merkitys hyvin varhaisessa vaiheessa sekä seurata niiden kehittymistä ja muuttuvia olosuhteita. Ennen tapahtumaa suoritettava seuranta ja valvonta kohdistuu tarttuviin, toksisiin, kemiallisiin, radioaktiivisiin ja fysikaalisiin uhkiin, olivatpa ne tahallisia tai tahattomia, ja sellaisiin muutoksiin ympäristössä, jotka voivat kiihdyttää luonnonilmiöitä, joilla on kansanterveydellisiä seurauksia. Eri alueita (ihmiset, eläimet, ympäristö jne.) koskevien valvontastandardien on oltava kattavia, ja niitä on sovellettava tiukasti. Niihin kuuluvat muun muassa tapausten määritykset sekä tasot, joilla torjuntatoimet käynnistetään. Koska ensimmäiset merkit tulossa olevasta tapahtumasta voivat tulla kansanterveyssektorin ulkopuolelta, kuten tiedotusvälineistä, eläinlääkäreiltä, lainvalvontaviranomaisilta ja turvallisuusyksiköiltä tai muualta, yhteistyö näiden lähteiden kanssa ja niiden välillä on tarpeen.

Yhteisö on ollut keskeinen toimija vaatimusten asettamisessa ja hyvin erilaisten hätätilanteiden seurannan ja valvonnan koordinoimisessa. Tämä on tapahtunut erilaisten nopeiden hälytysjärjestelmien, nimettyjen valvontaverkostojen, säteilysuojelun seurantajärjestelmien ja kemiallisia aineita koskevien tietojärjestelmien kautta.

Lääketieteellisten tietojen keruu ja lehdistöraporttien kartoittaminen tarjoaa tietoa riskianalyyseja varten ja antaa mahdollisuuden huomata epäilyttävät tai epätavalliset tilanteet varhaisvaiheessa, jolloin voidaan antaa ennakkovaroituksia. Jäsenvaltiot ja komissio ovat kehittäneet tehokkaita välineitä tähän tarkoitukseen.

Kliinisiin ja laboratoriotutkimuksiin perustuvat diagnoosit ovat osa tiedonhallinnan organisointia sekä tuntemattomien taudinaiheuttajien määrittämiseksi että tunnettujen taudinaiheuttajien vahvistamiseksi. Jäsenvaltiot ovat vastuussa diagnoosista, ja yhteisö tarjoaa vertailulaboratorioiden kautta yhdessä tautien ehkäisyn ja valvonnan eurooppalaisen keskuksen kanssa EU:n laajuisen yhteistyöfoorumin laboratorio- ja laadunvarmistusmenettelyjä varten kliinisen tiedon ja sekundaaristen vahvistusten keräämiseksi. Sitä on kuitenkin tarpeen vielä kehittää. Jäsenvaltioiden tasolla on oltava laboratoriokapasiteettia, ja kysymyksissä, jotka ylittävät kansallisen kapasiteetin tai joissa kansallista kapasiteettia ei ole, yhteistyö laboratorioiden välillä yhteisön alueella on organisoitava, jotta varmistetaan kattava valmius koko EU:n alueella.

Ympäristönäytteiden keruu ja lähettäminen analysoitavaksi laboratorioihin edellyttää suojatoimenpiteiden soveltamista. Tässä suhteessa materiaalien kansainvälisiä siirtoja säännellään säännöillä, jotka neuvotellaan asianomaisten YK-elinten piirissä. Lisävalmistelu on tarpeen, jotta varmistetaan, että kansanterveyteen liittyvistä syistä tapahtuvia siirtoja ei estetä tai tarpeettomasti viivästytetä, ja jäsenvaltioilla ja komissiolla on tässä valmistelutyössä keskeinen osa.

Kun päätökset terveysuhan voittamiseksi soveltuvista toimista on tehty, niiden vaikutusten ja mahdollisten oheisvaikutusten seurantaa koskevat järjestelmät on otettava käyttöön, jos normaalit toiminnan seuranta- ja valvontajärjestelmät eivät ole riittäviä. Tällöin on perustettava yhteinen tietokanta ja yhteyspisteet ja annettava suosituksia mahdollisesta hoidosta.

3.2. Viestintä

Täsmällisten ja oikea-aikaisten tietojen jakaminen kaikilla tasoilla on ehdottoman tärkeää, jotta voidaan minimoida epätoivotut ja ennalta arvaamattomat yhteiskunnallisen toiminnan häiriöt ja taloudelliset seuraukset ja maksimoida torjuntatoimien vaikuttavuus. Edellisessä jaksossa kuvattua tiedonhallintaa ei voida saavuttaa ilman täsmällistä ja oikea-aikaista tiedonjakelua. Viestejä voidaan antaa monenmuotoisina, kuten tekstin, äänen tai videon muodossa. Johtamis- ja valvontatarkoituksia varten viestinnän perusrakenteiden on oltava käytössä ja mahdollisimman hyvässä kunnossa, jotta viestintäkanavat säilytetään myös hätätilanteissa, kun jotkin viestintämuodot voivat olla poissa toiminnasta. On luotava tarpeeksi päällekkäisiä keinoja, jotta selvitään tilanteessa, jossa yksittäiset järjestelmät (esim. puhelinjärjestelmä) tai laitokset eivät toimi tai joissa liiallinen viestiliikenne aiheuttaa järjestelmän kaatumisen (esim. tietokonejärjestelmän tai Internet-yhteyksien kaatuminen). Kun on kyse merkittävästä kansanterveydellisestä hätätilanteesta, olemassa olevat langallisen viestinnän perusrakenteet voivat olla vaurioituneet tai tuhoutuneet, jolloin langallisten verkkojen käyttö viestintään estyy. Vaihtoehtoja on oltava tarjolla, mukaan luettuna langaton viestintä.

Viestintämenettelyt niiden välillä, jotka vastaavat suunnittelusta, kansanterveysalan lopullisen kannanoton esittämisestä poliittisille päätöksentekijöille ja eri sektorien yhteisen lopullisen kannanoton esittämisestä näille viranomaisille, ovat välttämättömiä, jos halutaan tehdä oikeita päätöksiä. Kansallisilla viranomaisilla ja komissiolla on käytössään viestintäjärjestelmät ja standardoidut toimintamenettelyt, joiden tarkoituksena on ymmärtää viestien tieteelliset, taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset seuraamukset ja päästä niistä yhteisymmärrykseen.

Viranomaisten olisi käytävä tehokasta viestintää yleisön ja tiedotusvälineiden kanssa jo ennen tapahtumia, jotka voivat johtaa kansanterveydellisiin hätätilanteisiin, ja niiden ennakoimiseksi. Tämä olisi tehtävä jo varhaisessa vaiheessa, kun on kyse merkittävästä tapahtumasta, ja viranomaisten olisi vahvistettava asemansa johtavana tai jopa ainoana arvovaltaisen tiedon lähteenä ja pidettävä jatkuvasti huoli tästä asemasta tapauksen edetessä ja sen seurausten ilmetessä. Jäsenvaltiot, komissio ja asianomaiset yhteisön virastot työskentelevät parhaillaan kriisiviestintänsä koordinoimiseksi, jotta varmistetaan, että niiden antamat viestit ovat täsmällisiä ja kattavia.

Tämä edellyttää sitä, että kussakin jäsenvaltiossa ja komissiossa on käytettävissä järjestelmät ja menettelyt, joiden avulla voidaan viestiä viranomaisten välillä ja asiantuntijoiden ja yleisön suuntaan selkeästi ja yksiselitteisesti. Koordinointi on ensiarvoisen tärkeää, jotta EU:ssa voidaan taata yleisölle menevien viestien johdonmukaisuus ja täsmällisyys, jolloin säilytetään luottamus viranomaisten kykyyn suoriutua hätätilanteesta ja vältetään kansanterveydellinen kriisi. Tämä edellyttää selkeää kerättävien tietojen ja palautteen virtaa, keskeytymätöntä tiedonkulkua ja -siirtoa sekä sitä, että kukin asianomainen toimija on ensimmäisestä ilmoituksesta lähtien vastuussa seuranta- ja valvontatietojen keruusta, analysoinnista ja raportoinnista asianomaisiin järjestelmiin. Toimivaltaisten viranomaisten ja päätöstentekijöiden yhteyksien ylläpito edellyttää ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä toiminnassa olevia yhteyspisteitä jäsenvaltioissa ja komissiossa, ja ne on jo perustettu monilla EU:n toiminnan osa-alueilla.

3.3. Tieteellinen neuvonta

Tieteellisen neuvonnan valmistelu ja antaminen on syytä sisällyttää hätätilanteen hallintaan perustamalla soveltuvia rakenteita kaikille tasoille ja alueille, kuten asiantuntijaryhmiä tai komiteoita, käyttämällä nopeaa konsultointia riskinarviointiin ja tarkastelemalla tieteellistä ja teknistä perustaa toimintavaihtoehtojen selvittämiseksi. Tieteelliseen neuvontaan kuuluu muun muassa yhteys-, johtamis- ja valvontajärjestelmille annettava tuki, jonka avulla voidaan toteuttaa tarvittavat valvontatoimet ja määrittää toteutukseen tarvittava tieteellinen ja tekninen asiantuntemus ja resurssit.

Tieteellisen neuvonnan antamista koskevat mekanismit ja rakenteet ovat olemassa yhteisön tasolla niillä monilla sektoreilla, jotka liittyvät kansanterveydellisiin hätätilanteisiin, ja niiden ansiosta voidaan ottaa huomioon niin jäsenvaltioista kuin komissiosta saatu tieteellinen näyttö sekä tarkastella yhteiskunnallisia ja taloudellisia näkökohtia. Terveysalalla yhteinen tutkimuskeskus ja kuusi yhteisön virastoa ovat keskeisiä toimijoita antamaan tieteellistä neuvontaa kansanterveydellisissä hätätilanteissa. Nämä ovat tautien ehkäisyn ja valvonnan eurooppalainen keskus (ECDC), Euroopan lääkevirasto (EMEA), Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA), Euroopan ympäristökeskus (EEA), Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA) ja Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA).

Kun hätätilanne on tunnistettu, tieteellistä neuvontaa, myös tieteelliseen mallintamiseen perustuvia ennusteita, olisi oltava saatavilla kertomaan hätätilanteeseen reagoimisen ja hätätilanteen korjaamisen vaihtoehdoista sekä keskeisten järjestelmien kestävyydestä, muun muassa vesihuollosta, puhtaanapidosta, terveyspalveluista ja lääkinnällisistä tarvikkeista ja laitteista sekä suojatiloista ja pelastustoimen rakenteista ja suojamateriaaleista, satamista ja liikenneverkoista, varastotiloista ja viestintäjärjestelmistä. Jäsenvaltiot ja komissio työskentelevät yhdessä mallien ennustekyvyn parantamiseksi. Tartuntatautien alalla ollaan perustamassa ja rahoittamassa koordinoitua ja reaaliaikaista ennustemallintamisen EU-järjestelmää[11], jonka avulla voidaan määrittää parhaiten soveltuvat toimet, joilla voidaan estää taudin ja taudinaiheuttajien leviäminen ja avustaa viranomaisia tiedottamalla kansanterveysalan toimintalinjoista ja tekemällä ennakkosuunnitelmia.

Komissio ja asianomaiset yhteisön virastot ovat kehittäneet ja kehittävät edelleen mekanismeja, joilla voidaan nopeasti paikallistaa jäsenvaltioissa ja EU:n tasolla saatavilla oleva asiantuntemus ja saada se jäsenvaltioiden käyttöön. EU:n asiantuntijaluettelot antavat jäsenvaltioille mahdollisuuden pyytää tarvittaessa erityisapua.

3.4. Yhteys-, johtamis- ja valvontajärjestelmät

Kansanterveydellisen hätätilanteen vastatoimien kolme vaihetta ovat tilanteen havaitseminen/diagnosoiminen, rajoittaminen ja hoito, mutta nämä voivat olla samanaikaisia hätätilanteen kuluessa. Näiden kolmen vaiheen vuorovaikutukseen liittyy ongelmia siltä osin kuin on kyse oikeiden toimenpiteiden toteuttamisesta ja asianmukaisen toimintajärjestyksen noudattamisesta kaikkien vastatoimiin osallistuvien toimijoiden ja resurssien toiminnassa. Johtamis- ja valvontajärjestelmien tehtäviin kuuluu näiden ongelmien ratkaiseminen ja taudin tai kontaminaation leviämisen saaminen hallintaan väestössä ja ympäristössä, ja se on jäsenvaltioiden keskeinen tehtävä.

Asianmukaisen johtamisen ja valvonnan vaatimuksiin kuuluu tietoisuus uhrien ja resurssien sijainnista, torjuntatoimien ja viestinnän koordinointi, tiedon analysointi ja hallinta sekä simulointi tapahtuma-analyyseja ja koulutusta varten.

Johtamisen ja valvonnan piiriin kuuluvat kaikki suunnittelu- ja torjuntatoimet, ja niiden avulla nämä toimet yhdistetään mielekkääksi kokonaisuudeksi. Johtamis- ja valvontajärjestelmät ovat väline, jolla organisoidaan päätöksenteon hierarkia eri toimijoiden välillä monialaisissa torjuntatoimissa. Vastuuhenkilöt nimetään kaikkia ennakoitavissa olevia tilanteita varten erityisesti silloin, kun monet eri yksiköt ja viranomaiset osallistuvat toimintaan. Nämä vastuuhenkilöt toteavat, mitä on tehtävä, ja huolehtivat siitä, että tarvittavat toimenpiteet toteutetaan. Kuka tekee mitä, milloin ja miten ja mitä vaikutuksia sillä on resursseihin ja yleisesti kaikkiin torjuntatoimiin kuuluu keskeisesti johtamis- ja valvontajärjestelmien tehtäväalueeseen.

Johtamisessa ja valvonnassa pääasiallinen huomioon otettava tekijä on aika, ja suurimpia haasteita ovat epävarmuus, monitahoisuus ja vaihtelevuus. Joissain tapauksissa tilanteesta on vain vähän tai ei lainkaan tietoja; toisissa tapauksissa saatavilla olevat tiedot voivat olla sekavia, ristiriitaisia tai epätäydellisiä. Melkein kaikissa tapauksissa vastuuhenkilöt ja henkilöstö joutuvat toimimaan tiukkojen aikarajojen puitteissa, jolloin kriittisten päätösten tekemiseen on vain vähän aikaa. Vastuuhenkilöiden on hallittava tämä epävarmuus samalla tunnustaen, ettei sitä voida koskaan täysin poistaa. Johtamis- ja valvontajärjestelmät auttavat vastuuhenkilöitä toimimaan tehokkaasti tilanteen monitahoisuudesta huolimatta, ja simulointia voidaan käyttää arvokkaana välineenä tilanteen monimutkaisuuden selvittämisessä ja vaihtelevien tulosten ennakoimisessa. Pyritään löytämään tasapaino, jotta vastuuhenkilöt kaikilla tasoilla voivat keskittää resurssit asetettuun tehtävään ja jotta samalla annetaan mahdollisuus alaisten innovatiivisuudelle ja aloitteille. Jäsenvaltioiden tasolla kaikenkattavana keskuksena on hallitus, jonka alapuolella alue- ja paikallistasolla toimii johto- ja valvontakeskusten verkosto, joka yhdistää viranomaiset ja yksiköt horisontaalisiin ja vertikaalisiin komento- ja viestintäketjuihin, ja jokainen niistä toimii asetetuissa autonomiaa ja harkintavaltaa koskevissa rajoissa.

Jäsenvaltioissa sijaitsevilla johto- ja valvontakeskuksilla on oltava hyvät yhteysjärjestelyt muiden jäsenvaltioiden, komission ja komission virastojen sekä kansainvälisten organisaatioiden, erityisesti WHO:n kanssa. Yhteisöllä on monia yhteysjärjestelmiä, joista useimmat palvelevat varhaisvaroitus- ja hälytystarpeita ja perustuvat yhteisön säädöksiin. Tämä koskee erityisesti seuraavia aloja: säteilysuojelu, elintarvikkeiden turvallisuus, eläinten terveys, kasvien terveys, pelastuspalvelu, ulkoasiat, tulli jne. Terveysuhat, joista ilmoitetaan tiettyjen sovittujen kriteerien mukaisesti varhaisvaroitus- ja reagointijärjestelmässä (early warning and response system, EWRS) tai yhteisön nopeassa tiedonvaihtojärjestelmässä biologisiin, kemiallisiin ja radioaktiivisiin aineisiin liittyvistä hyökkäyksistä ja uhista[12], voivat johtaa siihen, että todetaan kansanterveydellinen hätätilanne ja aktivoidaan soveltuvat yhteys- ja koordinointijärjestelmät EU:n tasolla ja komissiossa.

Komissio perustaa nopean yleishälytysjärjestelmän (ARGUS)[13],[14], joka yhdistää kaikki yhteisön nopeat hälytysjärjestelmät, ja keskitetyn hätäkeskuksen, jonka asianmukaisilla koordinointirakenteilla varmistetaan oikea-aikaiset aloitteet ja torjuntatoimet kullakin yhteisön toiminta-alueella hätätilanteessa.

3.5. Terveyssektorin valmius

Hätätilanteen koskettamien ihmisten tarpeisiin vastaaminen vaihtelee jäsenvaltioittain kunkin valtion terveydenhuollon perusrakenteiden ja hoito-organisaatioiden mukaan. Suunnittelun periaatteissa on kuitenkin paljon samoja piirteitä, ja sitä koskevan tiedon vaihtaminen on arvokasta. Lisäksi silloin, kun tarvitaan tukea rajojen yli, on tarpeen ymmärtää tukea saavan jäsenvaltion käyttämiä menettelyjä. Tämän saavuttamiseksi on tarpeen jakaa tietoa suunnitelluista toimista ja tuesta kansallisia suunnitelmia tarkistettaessa ja kehitettäessä. Kansallisiin suunnitelmiin olisi sisällytettävä tarvittava kriisituki hätätilanteen koskettamalle väestölle yleisesti ja terveydenhuollon henkilöstölle erityisesti, ja kokemukset suunnitelmien käytännön toteutuksesta tämän tuen tarjoamiseksi olisi jaettava jäsenvaltioiden kesken.

Epidemiologisten tutkimusten ja laboratoriotutkimusten resursseja kootaan yhteen ja jaetaan EU:n tasolla merkittävästi verkostojen kautta ja komission avustuksella, ja ECDC valvoo ja kehittää niitä edelleen.

Menettelyjä potilaiden siirtämiseksi jäsenvaltioiden välillä on laajennettava. Rajatylittävää yhteistyötä, joka liittyy läheisesti ambulanssipalveluihin ja sairaaloihin, olisi suunniteltava jäsenvaltioissa kaikkien EU:n sisäalueiden piirissä. Resurssien jakaminen, joka mahdollistaa henkilöstön lisäämisen ja lisälaitteiston keräämisen jäsenvaltioiden välillä, on jo käytössä joissain jäsenvaltioissa, ja sitä tarkastellaan aktiivisesti muilla raja-alueilla. Menettelyjä resurssien, kuten liikuteltavien sairaaloiden siirtämiseksi on suunniteltu ja kehitetty sotilasalalla ja pelastuspalvelun alalla. Liikuteltavat resurssit voivat olla hyvä vaihtoehto joissain olosuhteissa, jolloin niiden jakamista kansainvälisellä tasolla voitaisiin tutkia. Komissio ehdottaa tulevassa yhteisön toimintaohjelmassa terveyden ja kuluttajansuojan alalla (2007–2013)[15] tuettavaksi hankkeita, joilla perustetaan ja pidetään valmiudessa koulutettu ja jatkuvasti käytettävissä oleva kansanterveysasiantuntijoiden ydinryhmä, jolla on käytössään siirrettäviä laboratorioita, suojavarusteita ja eristystiloja ja joka saadaan nopeasti liikkeelle merkittävien terveyskriisien yhteydessä.

Eristämistä koskevat menettelyt, mukaan luettuna eristettävien tapausten ja eristyksestä vapauttamisen ajankohdan määrittäminen, ovat jo käytössä joidenkin tautien kohdalla, ja niitä on kehitettävä muita tauteja varten. Uusien tautien osalta menettelyt olisi otettava käyttöön, jotta ohjeistus voidaan laatia nopeasti EU:n tasolla saavutetun yksimielisyyden perusteella ja ECDC:n ohjauksessa.

Terveysuhkien hallintaa koskevan tutkimuksen avulla odotetaan voitavan parantaa uhan tunnistamista ja sen kohteena olevien ihmisten hoitoa, jolloin taudin leviämistä voidaan rajoittaa ja uhka poistaa.

Yksi tutkimuksen erityisalue on uusien lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden kehittäminen. Moniin terveysuhkiin ei ole saatavilla soveltuvia lääkkeitä, mutta silti kehitystyö on ollut hidasta, koska markkinanäkymät puuttuvat eikä toimialaa, bioteknologian yrityksiä ja tiedeyhteisöä ole saatu riittävästi kiinnostumaan investoimisesta tällaisten tuotteiden kehittämiseen. Tämän vuoksi tarvitaan seuraavaa: 1) EU:n laajuinen ponnistelu merkittäviä terveysuhkia varten tarvittavien keskeisten lääkkeiden määrittämiseksi ja niiden tasapuolisen saatavuuden ja varastoinnin varmistamiseksi; komissio tarkastelee toimenpiteitä, joita olisi ehdotettava tällä alueella, ja 2) EU:n laajuinen strategia merkittäviä terveysuhkia varten tarvittavien lääkkeiden kehittämiseksi ja tuottamiseksi yhteistyössä lääketeollisuuden kanssa.

Yhteisöllä on jo laaja lääkelainsäädäntö, joka luo myönteisen toimintaympäristön lääkekehitykselle ja lääkkeiden markkinoille saattamiselle. Siihen kuuluu säännöksiä ja järjestelyjä, joilla vauhditetaan Euroopan lääkeviraston neuvontaa ja maksuista luopumista, kun on kyse mallirokotteiden asiakirja-aineistosta. Lisäksi yhteisö suuntaa tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevan ohjelman puitteissa varoja rokotteiden ja viruslääkkeiden tutkimukseen ja suunnittelee sellaisen uuden mekanismin käyttöönottoa, jonka avulla voitaisiin antaa tukea ennalta-arvaamattomiin tutkimustarpeisiin, jotka aiheutuvat tartuntatauteihin liittyvistä hätätilanteista. Komissio antaa yhteisön pelastuspalvelumekanismin[16] [17] [18] [19] kautta saataville tietoja lääkkeistä ja muista varoista, joita jäsenvaltiot voivat tarjota niitä pyytäville muille jäsenvaltioille ja muille maille, jotka ovat osapuolina mekanismissa.

Lisäksi komissio on jo tehnyt joukon aloitteita, joiden tarkoituksena on saada saataville viruslääkkeitä ja rokotteita influenssapandemiaa varten[20]. Ehdotuksellaan asetukseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahastosta[21] komissio ehdottaa vahvistettavaksi ja laajennettavaksi mahdollisuuksia vastata myös kansanterveydellisiin hätätilanteisiin. Tämä kattaa välittömän lääkinnällisen avun sekä toimenpiteet väestön suojaamiseksi lähestyvältä terveysuhalta, muun muassa hätätilanteessa käytettävistä rokotteista, lääkkeistä, lääkinnällisistä laitteista ja perusrakenteista aiheutuvat kustannukset. Tämän rahaston käyttöön liittyy kuitenkin erityisiä edellytyksiä, ja se on jälleenrahoitusväline, jolla vastataan kriisitilanteisiin. Sen vakiomenettelyt vievät yleensä jonkin aikaa. Sen vuoksi komissio on ehdottanut ennakkorahoitusmekanismia, joka antaisi mahdollisuuden rajalliseen rahoitukseen nopeassa aikataulussa.

Tiedonannossaan ”Kasvua ja työllisyyttä tukeva koheesiopolitiikka: yhteisön strategiset suuntaviivat vuosiksi 2007–2013”[22] komissio ehdotti, että terveysriskien ehkäiseminen ja terveysinfrastruktuurin puutteiden parannukset sisällytettäisiin strategisina osina tulevaan koheesiopolitiikkaan. Niille jäsenvaltioille, jotka aikovat laatia terveyteen liittyviä monialaisia koheesiopolitiikkaohjelmia, ja niille alueille, jotka aikovat sisällyttää terveyteen liittyvät prioriteetit toimenpideohjelmiinsa, komissio suosittaa huolehtimaan kattavista yhteyksistä näiden ohjelmien ja kansallisten valmiussuunnitelmien välillä. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä myös niihin mahdollisuuksiin, joita alueyhteistyöhön liittyvät uudet koheesiopolitiikan välineet tarjoavat. Niihin kuuluu erityisesti rajatylittävä yhteistyö.

3.6. Valmius kaikilla sektoreilla ja sektorien välillä

Prosessit, joita tarvitaan kansanterveydellisten hätätilanteiden käsittelemiseksi terveyssektorin ulkopuolella, toimivat kahdella tavoin: ne auttavat valmistamaan muita sektoreita avustamaan kansanterveysviranomaisia lääkinnällisissä toimenpiteissä, joita ovat esimerkiksi potilaiden luokittelu, eristys, karanteeni ja hoito ja lääkkeiden ja rokotteiden antaminen, ja lisäksi ne auttavat ottamaan käyttöön ja soveltamaan toimenpiteitä, joita pääasiassa muut sektorit hoitavat. Niitä ovat logistiikka (esim. varastojen perustaminen – resurssit ja vähimmäisvaatimukset suojavälineille ja lääkinnällisille laitteille sekä muut vastatoimet), dekontaminaatiotarpeiden arviointi, energia- ja juomavesihuolto, liikennettä koskevat toimenpiteet erityisesti jäsenvaltioiden sisääntulo- ja poistumispisteissä, televiestintä, pelastuspalvelu- ja siviilipuolustusoperaatiot suojan ja pelastustoimien toteuttamiseksi ja sellaisten elintärkeiden tarvikkeiden kuten ruoan, vesilaitteistojen ja -materiaalien toimittamiseksi sekä tällaisten resurssien ja voimavarojen kuljetukset maiden välillä; yhteistyö lääkintä- ja lainvalvontaviranomaisten välillä kun on kyse yleisön kokoontumisten kieltämisestä ja tilojen sulkemisesta, oikeuslääketieteellisestä epidemiologiasta ja vastatoimien (esim. karanteeni, matkustajaluetteloiden luottamuksellisuus, vaarallisten tavaroiden kuljetus, tulli, valvontatoimet ja omaisuuden pakkoluovutus) oikeudellisista ja eettisistä merkityksistä.

Erityisesti olisi käytettävä yhteisön tullialan riskinhallintajärjestelmiä lähettämään tietoa suoraan kohdekeskuksiin ja raja-asemiin. Kansainvälisen tulliyhteistyön avulla voidaan myös varmistaa toimitusketju ja helpottaa elintärkeiden toimitusten nopeaa viemistä kohdealueille.

Turvallisuuteen kohdistuvien uhkien hallinta on ensisijaisesti lainvalvontaviranomaisten tehtävä, jossa keskitytään toimenpiteisiin terrorismiuhan tai -tapahtuman ennakoimiseksi, estämiseksi ja/tai ratkaisemiseksi. Jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaiset tai -virastot ovat etulinjassa uhkien hallinnassa. Komissio on perustamassa verkostoa yhdistämään asianomaiset jäsenvaltioiden viranomaiset, jotta tätä aluetta voidaan koordinoida EU:n tasolla[23].

Jäsenvaltioiden harjoittamaan seuraustenhallintaan kuuluu toimenpiteitä, joilla havaitaan ja diagnosoidaan haitallisten aineiden leviäminen ja taudinpurkaukset ja suojataan kansanterveyttä: uhrien etsintä, pelastaminen ja lääkinnällinen hoito; jatkuvassa vaarassa olevien henkilöiden evakuointi; torjuntatoimiin ensimmäisinä osallistuvien työntekijöiden suojelu; taudin leviämisen estäminen jäljittämällä kontaktit, eristämällä ja hoitamalla tautitapaukset, asettamalla altistuneet karanteeniin ja rajoittamalla liikkumista[24] tietyillä alueilla ja sulkemalla tiloja (sosiaaliset kohtauspaikat, koulut, teatterit, muut joukkokokoontumispaikat). Kaksi viimeksi mainittua edellyttävät muiden kuin terveydenhuollon viranomaisten toimia, ja sen vuoksi tarvitaan koordinointia yksiköiden ja viranomaisten välillä. Seuraustenhallinnassa keskitytään myös palauttamaan keskeiset keskus- ja paikallishallinnon palvelut ja tarjoamaan hätäapua viranomaisille, yrityksille ja kansalaisille, joihin hätätilanteen vuoksi toteutettavat torjuntatoimet vaikuttavat. Jos vaikean terveydellisen hätätilanteen yhteydessä tarvitaan laajempaa yhteisön tukea, yhteisön pelastuspalvelumekanismi voi osoittautua arvokkaaksi välineeksi, jolla varmistetaan tarvittavan avun nopea käyttöönotto19. Auttaakseen jäsenvaltioiden pyrkimyksiä komissio on perustanut ohjelman, joka koskee kriittisen infrastruktuurin suojelua terrorismin torjunnassa[25]. Komissio aikoo myös julkaista vihreän kirjan, joka käsittelee Euroopan elintärkeiden infrastruktuureiden suojaamisohjelmaa[26].

Muiden maiden valmius on elintärkeää, jos Euroopan unionia aiotaa suojata terveysriskeiltä, jotka voivat levitä näistä maista EU:hun. Tarvitaan koordinoitua lähestymistapaa sekä EU:n sisällä että sen ulkopuolella, jotta voidaan suojata EU:n kansalaisten terveyttä jo tunnetuilta ja vielä ennakoimattomilta terveysuhilta. Ulkopolitiikan alalla EU toimii jo kolmansien maiden kanssa ja kansainvälisissä organisaatioissa avustaakseen kansanterveydellisten hätätilanteiden koskettamia maita. Näitä organisaatioita ovat erityisesti YK:n elimet, kuten elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO), WHO, Maailmanpankki jne. EU sitoutuu avustamaan kaikkia apua pyytäviä maita sekä valmisteluvaiheessa että pandemiavaiheessa ja erityisesti vähiten kehittyneitä ja siten haavoittuvaisimpia maita, jolloin tarkoitetaan erityisesti Afrikkaa ja Aasiaa. Lisäksi komissio edistää Euroopan naapuruuspolitiikan (ENP) kumppanien kasvavaa osallistumista eurooppalaisiin verkostoihin, kuten tartuntatauteja koskevaan verkostoon, ja sillä on toimintasuunnitelmia Ukrainan, Moldovan, Israelin, Jordanian, Marokon ja Tunisian kanssa.

Komission perustama kriisikoordinaatiorakenne, jota ARGUS-järjestelmän toiminta tukee, varmistaisi koordinoinnin eri sektorien välillä vakavissa hätätilanteissa.

4. PÄÄTELMÄT

Tässä tiedonannossa esitetään tarpeet ja tavoitteet, jotka koskevat kansanterveydellisiä hätätilanteita varten tehtäviä yleisiä suunnitelmia ja koordinoidun lähestymistavan aikaan saamista niin EU:n sisällä kuin sen ulkopuolella EU-kansalaisten terveyden suojelemiseksi jo tunnetuilta ja vielä ennakoimattomilta kansanterveysuhilta. On tarpeen jatkuvasti integroida EU:n tasolla suunnitelmia ja järjestelyjä, joita tehdään erikseen yksittäisillä toiminta-alueilla, ja varmistaa, että yhteisesti tarkastellaan kaikkia kansanterveydellisen hätätilanteen puolia, jotta voidaan toteuttaa johdonmukaisia ja oikea-aikaisia toimia ja aloitteita kaikilla asianomaisilla sektoreilla. Tässä yhteydessä on olennaisen tärkeää, että johto- ja valvontarakenteet määritetään EU:ssa ja niiden välille luodaan yhteydet ja että vertaistoimijoiden yhteydet ja viestintä toteutetaan reaaliaikaisesti jäsenvaltioiden ja komission kesken niiden tahojen välillä, jotka vastaavat suunnittelusta, kansanterveydellisiä kysymyksiä koskevan lopullisen kannanoton esittämisestä poliittisille päätöksentekijöille ja eri sektoreiden yhteisen kannanoton esittämisestä näille viranomaisille. Valmistelutyötä näiden järjestelyjen viimeistelemiseksi on tarpeen jatkaa kiireesti.

Komissio tarkastelee myös sitä, ovatko kansanterveydellisiä hätätilanteita koskevat nykyiset EU:n toimenpiteet riittäviä nopeasti muuttuvien olosuhteiden ja kasvavien odotusten kannalta, onko niitä ajantasaistettava ja tarvitaanko uusia aloitteita.

- Komissio kehittää koordinointirakenteita kaikilla EU:n toimintasektoreilla käyttämällä hyväkseen yhteisön nopeat hälytysjärjestelmät yhdistävää yleishälytysjärjestelmää (ARGUS) ja kriisikoordinaatiokeskustaan, jotta varmistetaan oikea-aikaiset aloitteet ja vastatoimet kullakin toiminta-alueella.

- Ennakkoedellytyksenä sille, että EU:hun kohdistuviin kansanterveydellisiin hätätilanteisiin voidaan reagoida asianmukaisesti, on se, että jäsenvaltioissa on olemassa terveydellisiä hätätilanteita varten kansalliset valmiussuunnitelmat, jotka ajantasaistetaan säännöllisesti. Komissio jatkaa jo aloitettua työtä jakamalla, vertaamalla ja parantamalla kansallisia suunnitelmia, jotka on laadittu isorokkoa, sarsia ja influenssaa varten, ajantasaistamalla yleisiä valmiussuunnitelmia koskevan teknisen ohjeasiakirjan ja laatimalla algoritmeja, terminologiaa ja yhteisesti sovittuja tai vastaavia kynnystasoja, joiden mukaan käynnistetään erityiset vastatoimet. Yhtenä kiireellisenä tehtävänä on lisäharjoitusten ja vertaisarvioinnin organisoiminen kansallisia suunnitelmia varten. Kansanterveydellisiä hätätilanteita kuten isorokkoa ja influenssapandemiaa tai luonnon- tai teknologisista katastrofeista aiheutuvia pelastuspalvelun hätätilanteita varten laadittujen suunnitelmien yhteentoimivuutta koskevan seurannan, testien ja harjoitusten pitäisi vahvistaa luottamusta kansallisiin suunnitelmiin EU:ssa.

- Näiden suunnittelua koskevien vaatimusten lisäksi on välttämätöntä, että henkilöt, jotka käytännössä johtavat kansallisella tasolla vastatoimia ennakoitavissa oleviin kaikkia yhteisesti koskettaviin tapahtumiin, tekevät riittävästi yhteistyötä luodakseen yhteisen verkoston ja yhteisen näkemyksen koordinoitavien toimien laajuudesta eri puolilla EU:ta. Näiden henkilöverkostojen on toimittava, jotta EU:n kansalaiset voivat luottaa siihen, että johdonmukaisista rajatylittävistä vastatoimista saadaan täysi hyöty todellisessa kriisitilanteessa.

[1] KOM(2003) 320 lopullinen, 2.6.2003.

[2] EYVL L 21, 26.1.2000, s. 32.

[3] KOM(2004) 201 lopullinen, 26.3.2004.

[4] SAN 104, 9882/04, 2.6.2005.

[5] http://www.who.int/csr/resources/publications/influenza/WHO_CDS_CSR_GIP_2005_5.pdf

[6] EUVL L 142, 30.4.2004, s. 1.

[7] KOM(2005) 607 lopullinen, 28.11.2005.

[8] EYVL L 268, 3.10.1998, s. 1.

[9] http://europa.eu.int/comm/health/horiz_keydocs_en.htm#3

[10] http://www.europa.eu.int/agencies/index_en.htm

[11] http://europa.eu.int/comm/health/ph_projects/2003/action2/action2_2003_03_en.htm

[12] KOM(2003) 320 lopullinen, 2.6.2003.

[13] KOM(2004) 701 lopullinen, 24.11.2004.

[14] Luonnos: komission päätös, joka koskee sen työjärjestyksen muuttamista, tehty xxx.

[15] KOM(2005) 115 lopullinen.

[16] Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle – Yhteisön pelastuspalvelumekanismin kehittäminen (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti), KOM(2005) 137 lopullinen, 20.4.2005.

[17] Ehdotus: Neuvoston asetus valmiustoimien ja nopeiden avustustoimien rahoitusvälineen perustamisesta vakavia hätätilanteita varten, KOM(2005) 113 lopullinen, 6.4.2005.

[18] Neuvoston päätös 2005/12/EY, tehty 20 päivänä joulukuuta 2004, päätöksen 1999/847/EY muuttamisesta yhteisön pelastuspalvelun alan toimintaohjelman jatkamisen osalta, EUVL L 6, 8.1.2005, s. 7.

[19] Neuvoston päätös 2001/792/EY, Euratom, tehty 23 päivänä lokakuuta 2001, yhteisön mekanismin perustamisesta tiiviimmän yhteistyön edistämiseksi pelastuspalvelualan avustustoimissa, EYVL L 297, 15.11.2001, s. 7.

[20] http://europa.eu.int/comm/health/ph_threats/com/Influenza/influenza_key03_en.pdf

[21] KOM(2005) 108 lopullinen, 6.4.2005.

[22] KOM(2005) 304 lopullinen, 5.7.2005.

[23] KOM(2004) 701 lopullinen.

[24] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti), EUVL L 158, 30.4.2004, s. 77–123.

[25] KOM(2004) 702 lopullinen, 20.10.2004.

[26] KOM(2005) 576 lopullinen.