52005DC0465

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 30.9.2005

KOM(2005) 465 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

i2010: DIGITAALISET KIRJASTOT

{SEC(2005) 1194} {SEC(2005) 1195}

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto 3

2. i2010: digitaaliset kirjastot 3

3. Euroopan kulttuuriperinnön saatavuus sähköisesti: mistä on kysymys? 4

4. Digitointi 5

5. Sähköinen saatavuus 6

6. Digitaalisen sisällön säilyttäminen 7

7. Eu:n toimet 9

7.1. Käynnissä olevat aloitteet 9

7.2. Uudet tai vahvistetut aloitteet 10

8. Päätelmät 12

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

i2010: DIGITAALISET KIRJASTOT

1. Johdanto

Kuusi valtion- ja hallituksenpäämiestä osoitti 28. huhtikuuta 2005 neuvoston puheenjohtajavaltiolle ja komissiolle kirjeen, jossa kannatettiin eurooppalaisen virtuaalikirjaston perustamista, jotta Euroopan saavutukset kulttuurin ja tieteen aloilla tulisivat kaikkien saataville. Komissio piti tätä hyvänä suunnitelmana, ja aikoo osallistua sen toteuttamiseen digitaalisia kirjastoja koskevan i2010-lippulaiva-aloitteen kautta.

Tässä tiedonannossa käsitellään digitaalisia kirjastoja koskevan aloitteen taustalla olevia ajatuksia ja esitetään aloitteen tärkeimmät osatekijät. Samalla se on aloitteen alkusysäys, jossa käsitellään digitointia, sähköisten tietojen saatavuutta ja kulttuuriperinnön säilyttämistä digitaalisessa muodossa. Lisäksi tiedonannossa tarkastellaan haasteita, jotka liittyvät tämän perinnön kaikkien kulttuuristen ja taloudellisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen, sekä ehdotetaan ensimmäisiä toimia, joilla pyritään pääsemään eroon Euroopan toimien nykyisestä hajanaisuudesta.

2. i2010: digitaaliset kirjastot

Digitaalisia kirjastoja koskevan aloitteen tavoitteena on tehdä Euroopan tietovarantojen sähköisestä käytöstä helpompaa ja houkuttelevampaa. Aloite perustuu Euroopan runsaaseen kokemukseen monikulttuurisen ja monikielisen ympäristön yhdistämisestä teknologian kehitykseen ja uusiin liiketoimintamalleihin.

Digitaaliset kirjastot ovat julkisesti saatavilla olevan digitaalisen sisällön järjestettyjä kokoelmia. Niissä voi olla digitoitua aineistoa, kuten kirjojen ja muun kirjastoista ja arkistoista saadun aineellisen aineiston digitaalisia jäljennöksiä, tai tietoa, joka on alun perinkin tuotettu digitaalisessa muodossa. Jälkimmäisestä vaihtoehdosta on nykyisin yhä useammin kyse tieteellisen tiedon alalla, joita koskeviin digitaalisiin kokoelmiin on tallennettu digitaalisia julkaisuja ja valtavia määriä tietoa. Tämä aloite koskee sekä digitoitua että alun perinkin digitaalisesti tuotettua aineistoa.

Digitaalisen teknologian mahdollisuuksia tiedonsaannin lisäämisessä ja helpottamisessa pyritään hyödyntämään seuraavien kolmen päätavoitteen avulla:

- Sähköinen saatavuus , joka on ennakkoedellytys sille, että kansalaiset, tutkijat ja yritykset voivat saada tiedosta mahdollisimman suuren hyödyn.

- Analogisten kokoelmien digitointi, jotta ne voidaan saada laajempaan käyttöön tietoyhteiskunnassa.

- Säilyttäminen ja varastointi, jotta tulevat sukupolvet voivat saada digitaalisen aineiston käyttöönsä ja jotta arvokasta sisältöä ei pääse häviämään.

Näiden tavoitteiden saavuttamista käsitellään digitaalisia kirjastoja koskevan aloitteen useissa osatekijöissä. Tämän tiedonannon kohteena on Euroopan kulttuuriperintö . Toinen avainala on tieteellinen tieto . Viimeksi mainitulla alalla on omat erityispiirteensä ja oma dynamiikkansa, jotka liittyvät valtavien digitaalisten tietomäärien käsittelyyn ja varastointiin ja ainoastaan digitaalisessa muodossa olevien julkaisujen määrän nopeaan kasvuun. Vuonna 2006 on tarkoitus antaa tiedonanto, jossa esitetään digitaalisten kirjastojen erityiset haasteet tällä alalla. Siinä käsitellään myös huipputehokkaan tuki-infrastruktuurin merkitystä ja Euroopan tasolla toteutettavia toimia.

Tähän asiakirjaan liittyy sähköinen kuuleminen , jossa käsitellään digitointiin, sähköiseen saatavuuteen ja digitaaliseen säilytykseen vaikuttavia eräitä suuria haasteita. Kuulemismenettelyn vastaukset otetaan huomioon digitoinnista ja digitaalisesta säilytyksestä mahdollisesti laadittavassa suosituksessa. Lisäksi vastauksilla voi olla merkitystä alan muissa yhteisöaloitteissa kuten tekijänoikeutta koskevien periaatteiden tarkistamisessa.

Yhteenvetona:

Tämä tiedonanto ”i2010: digitaaliset kirjastot” keskittyy kulttuuriperintöön (2005). Sähköinen kuuleminen (2005) digitointiin, sähköiseen saatavuuteen ja digitaaliseen säilytykseen liittyvistä kysymyksistä: vastauksia käytetään laadittaessa suositusta digitoinnista ja digitaalisesta säilytyksestä (2006). Niitä voidaan käyttää myös alan muissa yhteisöaloitteissa kuten tarkistettaessa tekijänoikeutta koskevia periaatteita (2006). Tiedonannossa tieteellisen tiedon saatavuudesta keskitytään erityisesti alun perinkin digitaalisesti tuotettuun tietoon (2006). |

3. Euroopan kulttuuriperinnön saatavuus sähköisesti: mistä on kysymys?

Kulttuuriset ja sosiaaliset näkökohdat

Euroopan kirjastoissa ja arkistoissa[1] on runsaasti materiaalia kuten kirjoja, sanomalehtiä, filmejä, valokuvia ja karttoja, jotka kuvastavat Euroopan historian rikkautta ja sen kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta. Jos tämä eri kulttuureista peräisin oleva ja eri kielillä laadittu aineisto on sähköisesti saatavilla, kansalaisten on helpompi arvostaa omaa kulttuuriperintöään sekä muiden Euroopan maiden kulttuuriperintöä sekä käyttää kyseistä aineistoa opiskelussa, työssä tai vapaa-aikana, jolloin se voi osaltaan täydentää ja tukea Euroopan unionin tavoitteiden saavuttamista kulttuurin alalla.

Taloudelliset näkökohdat

Investointien ja työllisyyden kannalta kirjastoilla ja arkistoilla on suurta merkitystä. Vuonna 2001 Euroopan kirjastoissa työskentelevien määrä kokoaikavastaavina oli 336 673, ja kirjastojen rekisteröityjä käyttäjiä oli yli 138 miljoonaa[2]. Näillä määrillä on merkittävää vaikutusta koko talouteen.

Kirjastojen varantojen digitointi voisi lisätä tätä vaikutusta huomattavasti. Kun Euroopan kulttuuriperintö on digitoitu, se voi toimia verkkoliikenteen käyttövoimana. Siitä saadaan runsaasti raaka-ainetta käytettäväksi uudelleen lisäarvopalvelujen ja -tuotteiden tuottamisessa esimerkiksi matkailun ja koulutuksen aloilla. Jos tämä aineisto säilytetään asianmukaisesti, sitä voidaan käyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Lisäksi digitoinnista on merkittävää hyötyä yrityksille, jotka kehittävät uutta teknologiaa.

4. DIGITOINTI

Euroopan kirjastoissa ja arkistoissa olevan aineiston laatu moninaisuus ovat vaikuttavia.

Euroopan kirjastoissa (EU 25) olevien kirjojen ja sidottujen aikakausjulkaisujen (nidosten) määrä oli 2 533 893 879 vuonna 2001.[3]

Tärkein syy tämän aineiston digitoinnille on saada se sähköisesti käytettäväksi. Joissakin tapauksissa digitointia ei kuitenkaan tehdä ensisijaisesti sisällön saatavuuden parantamiseksi vaan se säilymisen turvaamiseksi. Tämä koskee ennen muuta audiovisuaalista aineistoa, joka analogisessa muodossa heikkenee ajan myötä ja tällöin arvokasta aineistoa häviää.

Kymmenessä suuressa ohjelma-arkistossa tehdyssä tutkimuksessa löydettiin miljoona tuntia filmiä, 1,6 miljoonaa tuntia videonauhoituksia ja 2 miljoonaa tuntia äänitallenteita. Yhteensä Euroopassa on luultavasti 50-kertaisesti tämä määrä ohjelma-aineistoa. Suurin osa aineistosta on alkuperäistä ja analogista. 70 prosenttia aineistosta on vaarassa heikkenemisen tai haurauden vuoksi tai koska se on tallennettu käytöstä poistuneilla välineillä. Euroopan audiovisuaalisista arkistoista häviää vuosittain 10 000 tuntia kokoelmien vanhimmista osista.[4]

Nykyisin vain pieni osa Euroopan kokoelmista on digitoitu. Digitointia tehdään kaikissa jäsenvaltioissa, mutta työ on hajanaista ja edistyy hitaasti. Tämä korostui, kun Google-aloitteessa ilmoitettiin aikeesta digitoida 15 miljoonaa kirjaa, jotka kuuluvat neljän Yhdysvalloissa ja yhden Euroopassa sijaitsevan suuren kirjaston kokoelmiin. Jos Google-aloite toteutuu suunnitellusti, se ylittää hyvin selvästi minkä tahansa jäsenvaltion kansalliset ponnistukset. Myös muissa maanosissa digitointia lisätään. Esimerkiksi Intiassa ja Kiinassa on kunnianhimoisia digitointisuunnitelmia, joihin sisältyy aineistoa eri kielillä.

Euroopassa on ilmennyt eräitä haasteita, jotka vaikuttavat digitoinnin nopeuteen ja tehokkuuteen.

Taloudelliset haasteet: Digitointi on työvoimavaltaista ja kallista. Se vaatii huomattavia ennakkoinvestointeja, joihin yleensä ei ole varaa niillä laitoksilla, joiden hallussa tieto on. Kaiken säilyttämisen arvoisen aineiston digitointi olisi mahdotonta, joten on valittava, mitä digitoidaan ja milloin.

Organisatoriset haasteet: Kaikki osallistuvat organisaatiot voivat hyötyä lähestymistavasta, jonka mukaan yksi teos digitoidaan vain kerran ja jaetaan mahdollisimman laajalle. On vältettävä päällekkäistä työtä eli samojen teosten tai kokoelmien digitointia useaan kertaan. Tämä edellyttää tehokasta kansallisen ja Euroopan tason yhteensovittamista. Näistä jälkimmäisellä voidaan myös edistää eurooppalaista lisäarvoa, jolloin lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.

Digitointi vaatii uusia työskentelytapoja. Yksityisen sektorin kumppanuudet tai sponsorointi voisivat edistää digitointia, mutta tällainen kumppanuusajattelu ei ole vielä kovin kehittynyttä. Lisäksi digitointiin tehtävät investoinnit edellyttävät organisatorisia muutoksia asianomaisissa laitoksissa ja myös henkilökunnan taitojen kehittämistä.

Tekniset haasteet: Keskeinen tekninen haaste on digitointitekniikan kehittäminen siten, että sekä audiovisuaalisen aineiston että kirjojen digitoinnista tulee kustannustehokkaampaa ja halvempaa. Kirjoitettujen tekstien digitointi vaatii kehitettyjä kirjojen ja asiakirjojen syöttölaitteita sekä tehokkaita älykkäitä optisia lukulaitteita, jotka tunnistavat myös muita kieliä kuin englantia.

Englannin kielen optisia lukujärjestelmiä on testattu ja käytetty useimmilla kirjasintyypeillä 10–15 vuotta ja niiden toimintaa on tehostettu automaattisilla tai puoliautomaattisilla korjauslukualgoritmeilla. Muilla kielillä on samanlaisia järjestelmiä, mutta ne eivät ole yhtä kehittyneitä, mikä tarkoittaa korkeampia kustannuksia ja tulosten huonompaa laatua.

Oikeudelliset haasteet: Digitointiin sisältyvä jäljennöksen tekeminen voi olla ongelmallista teollis- ja tekijänoikeuksien kannalta. Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa annetussa direktiivissä 2001/29/EY[5] säädetään poikkeuksesta, joka koskee yleisölle avointen kirjastojen, oppilaitosten, museoiden tai arkistojen suorittamaa tarkoin määriteltyä kappaleen valmistamista. Koska poikkeus ei kuitenkaan ole pakollinen, se on pantu jäsenvaltioissa täytäntöön eri tavalla. Digitointiin ei osaltaan kannusta sekään, että digitaalisia jäljennöksiä saa laillisesti käyttää vain rajoitetusti.

5. Sähköinen saatavuus

Perinteisten kirjastojen palvelut, jotka perustuvat kirjaston omistuksessa olevien aineellisten kappaleiden lainaamiseen, sopivat huonosti digitaaliseen ympäristöön. Nykyisen EU-lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten mukaan digitoinnista tuloksena olevaa aineistoa saa pitää sähköisesti saatavilla ainoastaan, jos se on julkista tietoa[6] tai jos sen oikeudenhaltijat ovat antaneet nimenomaisen suostumuksensa. Tämän vuoksi Euroopan digitaalinen kirjasto keskittyy pääasiassa aineistoon, joka on julkisesti saatavilla.

Kirjallisuuden osalta tämä merkitsee, että ainoastaan 1900-luvun alusta tai aikaisemmalta ajalta (kirjailijan kuolinvuodesta riippuen) olevat teokset ovat saatavilla ilman tekijänoikeuksista johtuvia rajoituksia. Vaikka tekijänoikeuksien voimassaolo olisi jo päättynyt, tilanne voi silti olla mutkikas. Vaikka itse teoksella ei enää olisi tekijänoikeuksien suojaa, sen eri painoksiin voi liittyä erilaisia oikeuksia esimerkiksi johdannon, kansien tai typografian osalta.

Sähköinen kirjasto, joka tarjoaa muuta kuin julkisesti saatavilla olevia teoksia, ei olisi mahdollinen ilman tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön merkittävää muuttamista tai tapauskohtaisia sopimuksia oikeudenhaltijoiden kanssa.

Tämä huomioon ottaen on hyvin tärkeää selvittää teosten tekijänoikeustilanne. Joissakin tapauksissa teoksen teollis- ja tekijänoikeuksien tilanteen selvittämisestä voi aiheutua suuremmat kustannukset kuin sen digitoinnista ja saattamisesta sähköisesti saataville. Tämä koskee erityisesti niin sanottuja orpoja teoksia eli filmejä tai kirjoja, joiden oikeudenomistajia on mahdotonta tai hyvin vaikeaa määritellä. Näihin asioihin kiinnitetään huomiota myös tähän asiakirjaan liittyvässä komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa ja sähköisessä kuulemisessa.

Sähköisen saatavuuden osalta on ratkaistava muitakin kuin teollis- ja tekijänoikeuksia koskevia kysymyksiä. Se, että aineisto on verkossa, ei tarkoita että se olisi helposti käyttäjän löydettävissä tai että sitä olisi mahdollista etsiä ja käyttää. Tarvitaan myös palveluja, joiden avulla käyttäjä voi löytää etsimäänsä sisältöä ja työstää sitä. Tämä edellyttää sekä kokoelmien että niissä olevien teosten sisällön ja laadun strukturoitua esitystapaa sekä käytön helpottamista (esim. annotaatio).

6. Digitaalisen sisällön säilyttäminen

Digitaalisen jäljennöksen tekeminen kirjasta tai filmistä ei vielä takaa sen pitkäaikaista säilyvyyttä. Kaikki digitaalinen aineisto – sekä digitoidut teokset että alun perinkin digitaalinen aineisto – on säilytettävä järjestyksessä, jotta se pysyy saatavilla. Ilman asianmukaista säilytysstrategiaa digitointi voikin osoittautua turhaksi investoinniksi.

Digitaalinen säilytys on keskeinen ongelma tietoyhteiskunnassa, jossa tiedon tulva kasvaa eksponentiaalisesti ja sisällöstä on tulossa yhä dynaamisempaa. Digitaalisesta säilytyksestä on vasta hyvin vähän kokemuksia, lainsäädäntö kehittyy vielä, voimavaroja on vähän ja säilytyksen lopputulos on epävarma. Sekä poliittisten päättäjien että laitosten, joita asia eniten koskee, tulisi käsitellä tätä ongelmaa pikaisesti. Asian vaikutus ulottuu huomattavasti kirjastoja ja arkistoja laajemmalle ja koskee kaikkia organisaatioita, jotka tuottavat digitaalista tietoa ja ovat kiinnostuneita sen saatavuuden säilyttämisestä.

Digitaalisen sisällön menetykselle on erilaisia syitä. Näistä yksi on laitteistosukupolvien vaihtuminen, jonka vuoksi tiedostoista voi tulla lukukelvottomia.

Domesday Book –maakirjan 900-vuotispäivän kunniaksi vuonna 1985 laadittiin uusi multimediatallenne. Vuonna 2002 vaikutti siltä, että levyä ei enää pystytä lukemaan, koska tietokoneista, jotka pystyvät lukemaan käytettyä muotoa, oli tullut harvinaisia. Tietojen säilyttämiseksi kehitettiin järjestelmä, jossa käytetään emulointitekniikkaa levyn lukemiseksi. Huomionarvoista on, että vaikka vuodelta 1986 peräisin olevien digitaalisten tietojen lukeminen on ongelmallista, alkuperäistä maakirjaa, joka nyt on 900 vuotta vanha, voidaan lukea edelleen.

Toinen syy on tietokoneohjelmien nopea vaihtuminen ja vanhentuminen. Mikäli tietoja ei siirretä nykyisiin ohjelmiin tai alkuperäistä lähdekoodia ei säilytetä, tietojen hakeminen voi olla erittäin kallista tai jopa mahdotonta. Tämä koskee erityisesti ”suljettuja” tietojen esitystapoja, joiden osalta lähdekoodi ei ole yleisesti tiedossa. Lisäsyy digitaalisen sisällön menetykseen on digitaalisten muistilaitteiden, esim. CD-ROM-levyjen, rajallinen elinaika.

Kirjastot ja arkistot ovat alkaneet jossain määrin käsitellä kysymyksiä, jotka liittyvät tiedon säilytykseen digitaaliaikakaudella. Kansainvälistä yhteistyötä tehdään jonkin verran, mutta yleisesti toiminta Euroopassa on hajanaista. Yksittäisissä jäsenvaltioissa ei yleensä ole selkeää politiikkaa digitaalisesta säilytyksestä. Sikäli kun kansallisia säilyttämisohjelmia on laadittu, niissä keskitytään yleensä turvaamaan vaarassa oleva analoginen aineisto eikä niissä juurikaan käsitellä digitaalista aineistoa.

Eniten on edistytty vapaakappaleiden luovuttamisessa. Jotkin jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön vapaakappaleiden pakollisen luovuttamisen sen varmistamiseksi, että asiaa käsittelevät laitokset pystyvät kokoamaan ja tallentamaan aineistot. Tällä hetkellä järjestelmien laajuus vaihtelee kuitenkin huomattavasti maasta toiseen. Joskus ne esimerkiksi kattavat dynaamisen verkkomateriaalin, joskus eivät.

Digitaaliseen säilytykseen liittyy samanlaisia haasteita kuin digitointiin:

Taloudelliset haasteet: Pitkäaikaisen digitaalisen säilytyksen todelliset kustannukset eivät ole tiedossa. Niihin vaikuttavat esimerkiksi ajan myötä tarvittavat siirrot järjestelmästä toiseen. On kuitenkin selvää, että resurssien rajallisuuden vuoksi on tehtävä valintoja siitä, mitä aineistoja olisi säilytettävä.

Organisatoriset haasteet: Valinnat ovat tarpeellisia, mutta kuka tekee päätökset ja kuka vastaa minkäkin aineiston säilyttämisestä? Koska alalla ei ole löydetty vastauksia moniin peruskysymyksiin, riskinä on erilaisten lähestymistapojen muotoutuminen ja päällekkäinen työ. Eurooppalaista lisäarvoa voidaan saavuttaa varmistamalla järjestelyjen täydentävyys ja hyvien käytäntöjen vaihto. Digitaalisten tietojen säilyttäminen edellyttää myös uusia työskentelytapoja. Tätä varten on koulutettava henkilökuntaa ja lisättävä yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden välillä.

Tekniset haasteet: Tähän mennessä digitaalisesta säilyttämisestä on tehty vain vähän tutkimusta. Yksi tärkeimmistä haasteista on parantaa digitaalisen säilyttämisen kustannustehokkuutta ja pitää hinnat kohtuullisina. Lisäksi on pohdittava sitä, miten voidaan säilyttää suuria määriä nopeasti muuttuvaa hajautettua tietoa. Tätä varten on kehitettävä edelleen automaattiseen analyysiin ja indeksointiin liittyviä välineitä sen varmistamiseksi, että tiedot ovat saatavilla ja niitä voidaan käyttää uudelleen.

Oikeudelliset haasteet: Koska digitaalinen säilyttäminen perustuu kopiointiin ja siirtämiseen toiseen järjestelmään, sitä on tarkasteltava teollis- ja tekijänoikeuslainsäädännön valossa. Muut haasteet liittyvät digitaalisen aineiston vapaakappaleiden luovuttamiseen. Jäsenvaltiot päättävät oikeudellisista toimenpiteistä eri tahtiin ja toimenpiteiden laajuus vaihtelee. Tämän seurauksena niihin sisältötuottajiin, jotka toimivat useissa maissa, sovelletaan monia erilaisia sääntöjä. Kun otetaan huomioon vapaakappaleiden luovuttamisvelvollisuus ja toisaalta teollis- ja tekijänoikeuslainsäädäntö, tekniset suojaustoimenpiteet, joilla estetään kopiointi, ja digitaaliseen sisältöön kohdistuvien oikeuksien hallintajärjestelmät, joilla rajoitetaan digitaalisen aineiston käyttöä, herättävät monia uusia kysymyksiä. Vapaakappaleiden luovutusohjelmilla ei päästä tarvittaviin tuloksiin, mikäli tiedon tuottajat eivät anna käytettäviksi suojaamattomia kopioita.

7. Eu:n toimet

Kulttuurikokoelmien digitoinnin järjestäminen ja rahoittaminen sekä digitaalinen säilyttäminen on pääasiassa jäsenvaltioiden vastuulla. Useilla alueilla voidaan kuitenkin saavuttaa huomattavaa eurooppalaista lisäarvoa, ja niillä on joitakin vuosia tehty työtä Euroopan tasolla. Tätä työtä on nyt tarkoitus lisätä ja täydentää uusilla toimilla.

7.1. Käynnissä olevat aloitteet

Koordinointi Euroopan tasolla.

Komissio totesi Euroopan kulttuuriperinnön digitoinnin merkityksen jo eEurope-toimintasuunnitelmassa. Tämän seurauksena määritettiin vuonna 2001 ns. Lundin periaatteet ja laadittiin niitä vastaava Lundin toimintasuunnitelma sekä perustettiin digitointia käsittelevä kansallisten edustajien ryhmä. Toukokuussa 2002 annetussa neuvoston päätöslauselmassa korostettiin digitaalisen säilyttämisen merkitystä ja kehotettiin jäsenvaltioita käsittelemään asiaa[7].

Audiovisuaaliselle sektorille on erityistä merkitystä ehdotuksella Euroopan parlamentin ja neuvoston suositukseksi elokuvaperinnöstä ja siihen liittyvän teollisen toiminnan kilpailukyvystä[8]. Siinä kehotetaan jäsenvaltioita muun muassa sallimaan kopiointi säilytystarkoituksiin.

Yhteisrahoitus

EU:n tutkimusrahoituksen avulla on käynnistetty hankkeita, joilla varmistetaan, että Euroopan kulttuuriperintö on helpommin saatavilla uutta tekniikkaa käyttämällä. TEL-hankkeessa ( The European Library ) toteutetun luettelotietueiden vaihdon pohjalta on muotoutunut hankkeita, joilla tuetaan yhteistyötä Euroopan kansallisten kirjastojen välillä. TEL-hankkeen jatkona on nyt käynnistetty operationaalinen TEL-palvelu, joka tarjoaa yhdistetyn pääsyn Euroopan kansalliskirjastojen kokoelmiin.

Vaikka ainoastaan harvoissa tutkimusohjelmien hankkeissa on käsitelty digitaalista säilyttämistä, useissa hankkeissa tarkastellaan nimenomaan digitointia. Esimerkkinä voidaan mainita PRESTOSPACE-hanke, jossa digitointia käytetään keinona säilyttää analogista aineistoa.

PRESTOSPACE-hankkeessa (2004–2007, 9 miljoonan euron yhteisrahoitus) kehitetään välineitä, joita audiovisuaaliset arkistot voivat käyttää audiovisuaalisen aineiston digitoimiseen. Välineiden avulla voidaan alentaa digitoinnin hintoja ja parantaa sen laatua, kun muunnetaan analogista audiovisuaalista aineistoa ja säilytetään sitä.

7.2. Uudet tai vahvistetut aloitteet

Strategiset keskustelut sidosryhmien kanssa ja yhteistyön vahvistaminen

Tämän tiedonannon liitteessä II esitettyjen kysymysten perusteella järjestetään sähköinen kuuleminen, jossa käsitellään digitointiin, sähköiseen saatavuuteen ja digitaaliseen säilytykseen vaikuttavia organisatorisia, oikeudellisia ja teknisiä haasteita. Kuulemismenettelyn vastaukset otetaan huomioon digitoinnista ja digitaalisesta säilytyksestä mahdollisesti laadittavassa suosituksessa. Lisäksi vastauksilla voi olla merkitystä muissa aloitteissa, kuten yhteisön TTK-ohjelmien toteuttamisessa ja tekijänoikeutta koskevien periaatteiden tarkistamisessa. Digitaalisia kirjastoja käsittelevä korkean tason asiantuntijaryhmä neuvoo komissiota siinä, miten haasteita voidaan parhaiten käsitellä EU:n tasolla.

Komissio lisää ponnistelujaan, joilla edistetään digitointia ja digitaalista säilyttämistä koskevaa yhteistyötä EU:ssa. Tavoitteena on antaa uutta pontta digitointiprosessiin jäsenvaltioissa, välttää työn päällekkäisyyttä ja edistää hyvien käytäntöjen noudattamista. Lundin toimintaohjelman päivittämisellä, jonka on määrä tapahtua Yhdistyneen kuningaskunnan puheenjohtajuuskaudella, voi olla tässä merkitystä, koska ohjelmassa käsitellään useita teknisiä näkökohtia. Tässä yhteydessä voitaisiin käyttää kvantitatiivisia indikaattoreita mittaamaan asian edistymistä kaikkialla Euroopassa.

Erityistä huomiota kiinnitetään kansallisten kirjastojen ja vapaakappaleiden sijoituskirjastojen työhön, koska ne ovat asiassa pääasiallisia toimijoita ja sitoutuneita myötävaikuttamaan eurooppalaiseen digitaaliseen kirjastoon.

Yhteisrahoitus

Yhteisön tasolla tutkimus- ja eContentplus-ohjelmissa pyritään toteuttamaan Euroopan etua palvelevia ja Euroopan laajuisia toimia, jotka liittyvät kulttuurisisällön digitointiin, sähköiseen saatavuuteen ja digitaaliseen säilytykseen. Rakennerahastot yhteisrahoittavat jo digitointialoitteita joissakin jäsenvaltioissa ja ne voisivat antaa aiempaa suuremman panoksen digitointiin.

Kulttuuriperinnön sovellettu digitointi on yhä useammin ollut tavoitteena yhteistyöhankkeissa, joita on yhteisrahoitettu Kulttuuri 2000 -ohjelmassa. Komission ehdottamassa Kulttuuri 2007 –ohjelmassa yhteisrahoitusta voidaan myöntää yhteistyöhankkeille, joissa parannetaan kulttuuriteosten ja –tuotteiden kansainvälistä levittämistä muun muassa digitoinnin ja sähköisen saatavuuden avulla.

Tutkimus

Tutkimusohjelmissa on käynnissä yleistä sisältöön (esimerkiksi hakukoneisiin ja kieliin liittyvään teknologiaan) liittyvää tutkimusta, jonka lisäksi komissio toteuttaa jäljempänä kuvatut kulttuurisisältöön liittyvät erityisaloitteet :

Tietoyhteiskunnan teknologiat –ohjelman viimeisimmässä haussa, jossa hakuaika päättyi 21. syyskuuta 2005, oli varattu uutta tekniikkaa koskevaan tutkimukseen 36 miljoonaa euroa, josta kulttuurisisällön etsimiseen ja hakemiseen liittyvään tutkimukseen 22 miljoonaa euroa ja digitaaliseen säilyttämiseen 14 miljoonaa euroa.

Komissio ehdottaa seitsemännessä puiteohjelmassa, että sen panosta tutkimukseen laajennettaisiin digitoinnin, kulttuurisisällön sähköisen saatavuuden ja digitaalisen säilytyksen alalla. Ehdotuksen mukaan alan teknologian kehittämistä vauhditettaisiin osaamiskeskusten verkolla, josta voisi tulla digitoinnin ja digitaalisen säilyttämisen kulmakivi Euroopassa. Yhteisö tukisi näitä keskuksia yhteisrahoittavalla hankkeita.

Keskukset valitaan ehdotuspyyntöjen perusteella, ja niihin kootaan erilaista (teknistä ja oikeudellista) osaamista, jota tarvitaan digitointi- ja säilyttämisprosessien onnistumiseksi. Niissä yhdistetään ja laajennetaan osaamista, jota on jo olemassa teknologiayrityksissä, yliopistoissa, kulttuurilaitoksissa ja muissa organisaatioissa. Keskuksissa:

- tehdään tutkimusta ja tuetaan kehittyneitä teknisiä ratkaisuja sekä testataan ja verrataan ratkaisuja käyttämällä suuria aineistomääriä,

- edistetään näiden ratkaisujen mukauttamista ja siirtoa kulttuurialan laitoksille,

- siirretään tietoa aineistoa käyttäville laitoksille ja tuetaan taitojen kehittämistä niissä.

eContentplus

eContentplus-ohjelmassa varataan vuosiksi 2005–2008 60 miljoonaa euroa hankkeisiin, joilla parannetaan eurooppalaisen kulttuuri- ja tiedesisällön saatavuutta ja käytettävyyttä. Keskeisinä tavoitteina on kansallisten digitaalisten kokoelmien ja palvelujen yhteentoimivuus (esimerkiksi yhteisten standardien välillä) sekä aineistoon pääsyn ja sen käytön helpottaminen monikielisessä ympäristössä.

Yhteenvetona:

Strategiset keskustelut sidosryhmien kanssa ja yhteistyön vahvistaminen järjestetään sähköinen kuuleminen, jossa käsitellään digitointia ja digitaalista säilytystä (komissio vuonna 2005). perustetaan korkean tason asiantuntijaryhmä (komissio vuonna 2005) tehdään ehdotus suositukseksi digitoinnista ja digitaalisesta säilytyksestä (komissio vuonna 2006) vaikutetaan asiaan liittyviin aloitteisiin, kuten tekijänoikeussääntöjen tarkistamiseen (komissio vuonna 2006) ja seitsemännen puiteohjelman toteuttamiseen (komissio vuonna 2007) päivitetään Lundin toimintasuunnitelma (myös kvantitatiiviset indikaattorit) ja keskustellaan neuvostossa jäsenvaltioiden sitoumuksista digitointiin ja digitaaliseen säilytykseen (jäsenvaltiot ja komissio vuonna 2005) vauhditetaan ja edistetään kansallisten kirjastojen työtä (komissio ja kansalliset kirjastot vuosina 2005–2007) Yhteisrahoitus 36 miljoonaa euroa kuudennen puiteohjelman 5. haussa (vuonna 2005) digitointia, digitaalista säilytystä ja kulttuurisisällön sähköisen saatavuutta koskevan tutkimuksen lisääminen seitsemännessä puiteohjelmassa (vuonna 2007) digitointia ja säilyttämistä käsittelevien osaamiskeskusten perustaminen seitsemännessä puiteohjelmassa (vuonna 2007) 60 miljoonaa euroa eContentplus-ohjelmassa (vuosina 2005–2008) |

- 8. Päätelmät

Tietotekniikan avulla on mahdollista saattaa Euroopan kulttuuri- ja tiedeperintö näkyville ja saataville sekä tämänhetkistä että tulevaa käyttöä varten. Tämä edellyttää yhteisiä toimia sekä jäsenvaltioiden että yhteisön tasolla. Jäsenvaltioiden harjoittamaan digitointiin ja digitaaliseen säilytykseen liittyvät toimet ovat tällä hetkellä varsin hajanaisia. Ratkaisemalla onnistuneesti asiaan liittyvät haasteet voidaan nopeuttaa digitointia, lisätä tiedon saatavuutta ja varmistaa digitaalisen sisällön pitkäaikainen säilyttäminen. Komissio pyytää Euroopan parlamenttia ja neuvostoa tukemaan tässä tiedonannossa kuvattua lähestymistapaa ja jäsenvaltioita yhdistämään ponnistelunsa EU:n tasolla, jotta digitaaliset kirjastot toteutuisivat kaikkialla Euroopassa.

[1] Monet esille tuotavat asiat koskevat myös museoita, joiden kokoelmat ovat sähköisesti saatavilla.

[2] International library statistics: Trends and Commentary based on the Libecon data, D. Fuegi ja M. Jennings, 2004.

[3] Sama.

[4] Lokakuussa 2002 päättyneessä IST Presto-hankkeessa tehty tutkimus.http://presto.joanneum.ac.at/index.asp.

[5] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi, annettu 22 päivänä toukokuuta 2001, EYVL L 167, 22.6.2001, s. 10.

[6] Termiä julkinen käytetään tässä suppeassa mielessä: sillä tarkoitetaan tietoa, joka on vapaasti kaikkien saatavilla ja käytettävissä esimerkiksi sen takia, että sen tekijänoikeudet eivät ole enää voimassa.

[7] Neuvoston päätöslauselma, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, huomisen muistin säilyttämisestä – digitaalisen sisällön säilyttäminen tuleville sukupolville. EYVL C 162, 6.7.2002, s. 4 . Kysymystä käsiteltiin myös 18 päivänä helmikuuta 2005 tehdyssä komission ehdotuksessa neuvoston suositukseksi ensisijaisista toimista arkistoinnin alan yhteistyön lisäämiseksi Euroopassa, KOM(2005) 53 lopullinen.

[8] Parlamentti ja neuvosto ovat sopineet suosituksesta ensimmäisessä käsittelyssä mutta sitä ei ole vielä virallisesti hyväksytty.