52002SC0995

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta ja neuvoston direktiivien 73/239/ETY, 79/267/ETY, 92/49/ETY, 92/96/ETY, 93/6/ETY ja 93/22/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 98/78/EY ja 2000/12/EY muuttamisesta

2001/0095 (COD)

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta ja neuvoston direktiivien 73/239/ETY, 79/267/ETY, 92/49/ETY, 92/96/ETY, 93/6/ETY ja 93/22/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 98/78/EY ja 2000/12/EY muuttamisesta

1- TAUSTAA

Ehdotus toimitettiin Euroopan parlamenttiin ja neuvostoon (asiakirja KOM(2001) 213 lopullinen - 2001/0095(COD)) [1]

[1] EYVL C 213 E, 31.7.2001, s. 227.

// 24. huhtikuuta 2001

Talous- ja sosiaalikomitea antoi lausuntonsa [2]

[2] EYVL C 36, 8.2.2002, s. 1.

// 17. lokakuuta 2001

Euroopan parlamentti antoi lausuntonsa ensimmäisessä käsittelyssä [3]

[3] Mietintö A5-0060/2002.

// 14. maaliskuuta 2002

Yhteinen kanta vahvistettiin [4] // 12. syyskuuta 2002

[4] 9754/3/02 Rev.3

//

2- KOMISSION EHDOTUKSEN TAVOITE

Rahoitusalan kiihtyvä kansainvälistymien ja tiivistyminen ja rahoitusalan alasektoreiden välisten rajojen hämärtyminen ovat johtaneet rahoitusalan monialayritysten syntymiseen. Nämä yritykset ('finanssiryhmittymät') harjoittavat niin pankki-, vakuutus- kuin arvopaperialankin toimintaa. Joissakin jäsenvaltioissa finanssiryhmittymät ovat merkittäviä tekijöitä ja rahoitusmarkkinoiden suurimpia toimijoita. Tämän vuoksi joissakin jäsenvaltioissa on ryhdytty käyttämään sääntelyä ja/tai muita valvontatoimenpiteitä kansallisella tasolla.

EU:n lainsäädäntö ei kuitenkaan ole pysynyt tämän kehityksen mukana. Voimassa olevassa EU:n rahoituslaitosten valvontaa koskevassa säännöstössä käsitellään pääasiassa homogeenisia rahoituslaitosryhmiä (pankki-, vakuutusyritys- ja sijoituspalveluyritysryhmiä). Alalta puuttuu kattava heterogeenisten rahoitusryhmien (eli usealla rahoitusalan eri alasektorilla toimivien ryhmien) toiminnan vakauden valvontaa koskeva säännöstö. Näillä ryhmillä ei näin ollen ole asianmukaista sääntelyä ryhmittymän tasolla. Sen vuoksi finanssiryhmittymien valvontaa koskevan lainsäädännön antaminen määriteltiin erääksi painopistealueeksi rahoituspalveluiden toimintasuunnitelmassa.

Komission direktiiviehdotuksen tavoitteena on korjata merkittävä rahoitusalan sääntelyn puute ottamalla käyttöön finanssiryhmittymien lisävalvonta, jolla täydennetään luottolaitoksia, vakuutusyrityksiä ja sijoituspalveluyrityksiä koskevia voimassa olevia toimialakohtaisia säännöksiä. Se auttaa varmistamaan Euroopan rahoitusmarkkinoiden vakauden ja vähentää järjestelmäriskin vaaraa. Näin direktiivillä pannaan myös täytäntöön G10-ryhmän finanssiryhmittymiä käsittelevän yhteisen keskustelufoorumin suositukset finanssiryhmittymien valvonnasta.

Direktiivin päätavoitteena on

- varmistaa, että finanssiryhmittymillä on riittävästi omia varoja. Ehdotetuilla säännöillä estetään pääoman kaksinkertainen laskeminen ja siten sen samanaikainen käyttö riskipuskurina kahdessa tai useammassa saman finanssiryhmittymän yrityksessä ('pääoman moninkertainen hyväksikäyttö'). Ehdotuksen avulla estetään myös sellaiset emoyhtiön lainaemissiot, joiden tuotot ohjataan säänneltyjen tytäryhtiöiden omaksi pääomaksi ('liiallinen velalla pääomittaminen');

- ottaa käyttöön finanssiryhmittymän kokonaisvakavaraisuuden laskentamenetelmiä;

- säännellä ryhmänsisäisiä liiketoimia ja ryhmätason riskejä koskevia asioita;

- säännellä johdon sopivuutta ja ammattitaitoa finanssiryhmittymän tasolla;

- varmistaa, että finanssiryhmittymässä on riittävät sisäisen valvonnan järjestelyt ja asianmukaiset riskienhallintajärjestelmät;

- edellyttää, että jäsenvaltiot nimittävät kunkin finanssiryhmittymän valvonnasta vastaavaksi yhden ainoan viranomaisen, ja huolehtivat finanssiryhmittymän eri osia valvovien viranomaisten koordinoinnista ja asianmukaisesta tietojenvaihdosta näiden välillä;

- säätää vähimmäistoimenpiteistä, joilla poistetaan homogeenisia rahoitusryhmiä ja finanssiryhmittymiä koskevien säännösten välinen tarpeeton epäjohdonmukaisuus, jotta varmistetaan näiden ryhmien kohtelun vähimmäisvastaavuus.

3- YHTEISTÄ KANTAA KOSKEVAT HUOMAUTUKSET

3.1 Yhteistä kantaa koskevat yleiset huomautukset

Komission ehdotusta direktiiviksi finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta on käsitelty keskeisen tärkeänä asiana Ruotsin, Belgian ja Espanjan puheenjohtajuuskausilla. Barcelonan Eurooppa-neuvosto (maaliskuussa 2002) kehotti neuvostoa ja Euroopan parlamenttia antamaan direktiivin mahdollisimman pian vuonna 2002. Neuvosto vahvisti yhteisen kantansa 12. syyskuuta 2002. Komissio voi hyväksyä yhteisen kannan.

3.2 Yksittäisiä säännöksiä koskevat huomautukset

Komission direktiiviehdotuksen 2 artiklan 11 ja 12 kohtaan sisältyvän 'ryhmän' määritelmän osalta parlamentti ehdottaa, että sen soveltamisala rajoitetaan emoyhtiöön ja tytäryhtiöihin ja omistusyhteyksiin komission ehdottaman laajemman, läheiseen sidokseen perustuvan käsitteen sijasta (tarkistukset 4 ja 5). Parlamentin tarkistukset on sisällytetty yhteisen kannan 2 artiklan 12 kohtaan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Komission ehdotuksen mukaisesti jäsenvaltiot neuvostossa katsovat, että ryhmän määritelmän pitäisi kattaa myös direktiivin 83/349/ETY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut suhteet (nk. horisontaaliset rakenteet) eikä niiden sisällyttämistä direktiivin soveltamisalaan pitäisi jättää kansallisen harkinnan varaan. Näiden rakenteiden sisällyttämistä 'ryhmän' määritelmään voidaan perustella kahdella syyllä: tällaisia rakenteita on olemassa, jonka vuoksi ne on otettava mukaan toiminnan vakauden valvonnan kannalta, ja yhteistä lähestymistapaa tarvitaan, jotta voidaan varmistaa valvontakäytäntöjen lähentyminen ja tasapuoliset toimintaedellytykset EU:ssa. Näin ollen yhteiseen kantaan ei ole otettu myöskään parlamentin tarkistuksia 11 ja 12, joissa ehdotetaan, että finanssiryhmittymien lisävalvonnasta annetun komission ehdotuksen 4 artiklan 2 kohdan c alakohdasta poistetaan viittaukset direktiivin 83/349/ETY 12 artiklan 1 kohtaan ja otetaan ne 4 artiklan 4 kohtaan, jossa käsitellään valvonnan harkinnanvaraisuutta (yhteisen kannan 5 artiklan 2 kohdan c alakohta ja 5 artiklan 4 kohta). Komissio uskoo, että yhteiseen kantaan sisältyvä 'ryhmän' määritelmä on järkevä komission ehdotuksen ja parlamentin tarkistusten välinen kompromissi.

Vaikka ryhmän määritelmä ei yhteisessä kannassa enää perustu 'läheisten sidosten' käsitteeseen, läheisten sidosten käsitettä käytetään edelleen - nyt kuitenkin yksinomaan - 'ryhmänsisäisten liiketoimien' määrittelyssä (direktiivin 2 artiklan 18 kohta). Tämä on ryhmänsisäisten liiketoimien valvonnan tavoitteiden mukaista, eli pyritään yksilöimään kaikki sellaiset ryhmän yritykset, joiden toiminta on tärkeä ottaa huomioon arvioitaessa riskien leviämistä saman finanssiryhmittymän yritysten välillä ja sen vaikutusta ryhmittymän säänneltyjen yritysten rahoitusasemaan.

Jotta voidaan määritellä, onko ryhmä direktiivin soveltamisalaan kuuluva finanssiryhmittymä, komission ehdotuksen 2 artiklan 13 kohdassa yhdessä 3 artiklan kanssa säädetään mikrotaloudellisista kriteereistä, joilla määritellään ryhmän kuuluminen rahoitusalalle yleensä ja erityisesti rahoitusalan eri alasektoreille. Koska luotettavia tietoja ei kuitenkaan ollut saatavilla, kuten komission ehdotuksen perusteluissa esitettiin, komissio päätti laatia kartoituksen finanssiryhmittymistä ja niiden luonteesta EU:ssa. Sen tuloksena on varmistunut, että 'finanssiryhmittymän' määritelmää on vielä tarkennettava. Jäsenvaltiot kävivät asiasta laajan keskustelun neuvoston työryhmässä. Keskustelun pohjalta laaditussa yhteisessä kannassa esitetään seuraavia muutoksia ehdotettuun määritelmään: a) otetaan käyttöön pienempi, 40 prosentin kynnysarvo, jonka perusteella määritellään, onko ryhmä pääasiassa rahoitustoimintaa harjoittava ryhmä vai ei (parlamentin tarkistuksen 7 mukaisesti; yhteisen kannan 3 artiklan 1 kohta); b) sisällytetään määritelmään rahoitusryhmät, joilla on merkittävää monialaista toimintaa absoluuttisin luvuin (parlamentin tarkistuksen 50 tavoitteiden mukaisesti; yhteisen kannan 3 artiklan 3 kohta); c) mahdollisuus, että viranomaiset voivat jättää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle finanssiryhmittymän, jonka pienin ala tai markkinaosuus jäsenvaltiossa on kooltaan rajoitettu (parlamentin tarkistuksen 6 tavoitteiden mukaisesti; yhteisen kannan 3 artiklan 3 kohta); d) mahdollisuus ottaa käyttöön kolmen vuoden laskentajakso merkittävän monialaisen toiminnan olemassaolon toteamiseksi (parlamentin tarkistuksen 8 tavoitteiden mukaisesti; yhteisen kannan 3 artiklan 4 kohta).

Kuten edellisessä kappaleessa on esitetty, finanssiryhmittymän määritelmää koskeva yhteinen kanta noudattaa täysin komission ehdotusta, jonka tavoitteena oli kattaa kaikki asiaankuuluvat rahoitusryhmät, jotka harjoittavat merkittävää monialaista rahoitustoimintaa. Komissio uskoo, että yhteinen kanta kattaa myös parlamentin tarkistuksiin 6-10 ja 50 sisältyvien ehdotusten olennaisen sisällön ja vastaa tältä osin täysin parlamentin tavoitteita.

Yhteisessä kannassa on otettu osittain huomioon parlamentin tarkistus 10, jolla pyritään rajoittamaan toimivaltaisten viranomaisten valtuuksia myöntää poikkeuksia. Tarkistuksen mukaisesti yhteisen kannan 3 artiklan 6 kohdalla rajoitetaan toimivaltaisten viranomaisten mahdollisuuksia alentaa finanssiryhmittymän määrittelyssä käytettäviä kynnysarvoja. Toisaalta yhteisen kannan 3 artiklan 5 kohta noudattaa edelleen komission ehdotusta, jonka mukaan toimivaltaisille viranomaisille myönnetään valta poiketa niistä vaihtoehtoisista parametreistä, joita käytetään finanssiryhmittymän määrittelyssä. Neuvosto katsoo, että ryhmiin, joihin ei voida soveltaa 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa määriteltyjä parametrejä, pitäisi olla mahdollista poikkeustapauksissa soveltaa yhtä tai kahta hyvin määriteltyä vaihtoehtoista parametriä, jos niillä on enemmän merkitystä kyseisen ryhmän kannalta. Komissio katsoo, että rahoitusmarkkinoiden viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet tällaisen säännöksen tarpeellisuuden (esimerkiksi eräiden ryhmien taseen ulkopuolisten liiketapahtumien merkityksen osalta).

Yhteinen kanta noudattaa parlamentin tarkistusta 17 vakavaraisuuden osalta (komission ehdotuksen 5 artikla ja liite I; yhteisen kannan 6 artikla ja liite I), sillä direktiiviin on otettu osuustoiminnallisia rakenteita koskeva selvennys. Yhteisessä kannassa noudatetaan myös tarkistuksia 39 ja 58 ja osa liitteen I tekstistä siirretään varsinaiseen direktiivitekstiin. Neuvosto yhtyy tarkistukseen 17 sen asiasisällön osalta, mutta katsoo, että lakiteknisistä syistä on tarkoituksenmukaisempaa sisällyttää ehdotettu tarkistus 5 artiklan 4 kohtaan, koska tarkistus koskee lisävalvonnan soveltamisalan selventämistä.

Lisäksi yhteisessä kannassa on sanamuotoa koskeva muutos, jonka tarkoituksena on selventää direktiivin I liitteen I kohdan 2 alakohdan ii luetelmakohdan tekstiä. Alkuperäisen ehdotuksen teksti voi olla tulkinnanvarainen (varsinkin joillakin kielillä). Parlamentti on myös todennut tällaisen riskin mahdollisuuden ja ehdottanut tarkistusta 16. Yhteisessä kannassa todetaan nyt nimenomaisesti komission tavoitteiden mukaisesti, että toimialakohtaiset riskit on katettava toimialakohtaisilla omien varojen erillä toimialakohtaisten säännösten mukaisesti ja mahdollinen lisävaje ryhmittymän tasolla on katettava monialaisella pääomalla. Lisäksi parlamentti on ehdottanut tämän tekstin siirtämistä itse direktiiviin (tarkistukset 16 ja 37). Vaikka tätä jälkimmäistä ehdotusta ei noudateta yhteisessä kannassa, komissio uskoo, että yhteinen kanta kuitenkin täyttää parlamentin perustavoitteet, koska siinä otetaan huomioon parlamentin tarkistukset 3, 28, 29 ja 30.

Liitteessä I kuvattujen ryhmittymän vakavaraisuusvaatimusten laskemismenetelmien valinnan osalta yhteisessä kannassa ei myönnetä parlamentin toivomaa täyttä vapautta valita mikä tahansa kyseisistä menetelmistä valvontaviranomaisen suostumuksella (tarkistus 52). Neuvosto katsoo, että kun ryhmän johdossa on säännelty yritys, jäsenvaltion pitää voida vaatia, että vakavaraisuusvaatimus lasketaan tietyn menetelmän mukaan, erityisesti jos säänneltyjen yritysten ryhmänlaajuista valvontaa koskevissa toimialakohtaisissa säännöksissä kyseisessä jäsenvaltiossa edellytetään tietyn menetelmän käyttöä ja jos kaikki menetelmät eivät ole yhdenvertaisia kaikissa tilanteissa (direktiivin liitteessä I säädetään tästä). Jos ryhmän johdossa oleva yritys ei kuitenkaan ole säännelty yritys, jäsenvaltiot voivat liitteen I mukaan periaatteessa antaa luvan käyttää mitä tahansa kyseisistä menetelmistä.

Yhteisen kannan riskikeskittymiä ja ryhmänsisäisiä liiketoimia koskevat säännökset on esitetty eri tavalla kuin komission ehdottamat säännökset. Komission ehdotuksen 6 artikla on jaettu kahtia: yhteisessä kannassa on uusi riskikeskittymiä koskeva 7 artikla ja uusi ryhmänsisäisiä liiketoimia koskeva 8 artikla. Asiasisällöltään yhteinen kanta ei kuitenkaan eroa komission ehdotuksesta.

Yhteiseen kantaan sisältyy myös parlamentin tarkistuksen 18 olennainen sisältö, koska siinä edellytetään, että komissio arvioi riskikeskittymiä ja ryhmänsisäisiä liiketoimia koskevan yhteisön säännöstön tarkoituksenmukaisuutta ja raportoi siitä, ja koska siinä edellytetään komission antavan tarpeen vaatiessa lainsäädäntöehdotuksia (lakiteknisistä syistä kaikki komission tulevaa raportointia koskevat säännökset on koottu uuteen 31 artiklaan). Yhteisessä kannassa ei vaadita yhtä paljon kuin parlamentin ehdotuksessa, jossa koordinaattorin edellytettiin raportoivan finanssiryhmittymäkomitealle säännöllisesti siitä, kuinka finanssiryhmittymä noudattaa riskikeskittymiä ja ryhmänsisäisiä liiketapahtumia koskevaa säännöstöä, koska tällainen vaatimus olisi ristiriidassa valvontaviranomaisten salassapitovelvollisuuden kanssa. Selkeyden vuoksi yhteisessä kannassa edellytetään, että direktiiviin lisätään erityinen johdanto-osan kappale, jossa muistutetaan valvontaviranomaisten salassapitovelvollisuuksista.

Komission ehdotuksen 5 ja 6 artiklassa edellytetään säännöksiä sisäisen valvonnan mekanismeista ja riskienhallintamenetelmistä. Yhteisessä kannassa nämä säännökset on koottu uuteen erilliseen 9 artiklaan. Tekstissä käsitellään näiden vaatimusten taustaperiaatteita äskettäin julkaistujen kansainvälisten suositusten mukaisesti (esimerkiksi Internal audit in banks and the supervisor's relationship with auditors, Baselin komitea, elokuu 2001).

Yhteisessä kannassa koordinaattorin nimeämismenettely etenee päinvastaisessa järjestyksessä kuin komission ehdotuksessa (komission ehdotuksen 7 artikla; yhteisen kannan 10 artikla). Yhteisessä kannassa säädetään koordinaattorin automaattisesta nimeämisestä komission ehdottamien kriteerien perusteella, joista voidaan sittemmin luopua asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten yhteisellä suostumuksella, kun finanssiryhmittymää on kuultu. Lisäksi yhteisessä kannassa asetetaan velvollisuus nimetä yksi ainoa koordinaattori ja ilmoittaa tämän nimeämisestä finanssiryhmittymälle (yhteisen kannan 4 artiklan 2 kohta). Näissä kaikissa asioissa yhteinen kanta noudattelee täysin parlamentin tarkistuksia 19, 20, 21 ja 22.

Yhteisen kannan 11 artiklan 2 kohdan uudessa säännöksessä säädetään nimenomaisesti, että toiselle valvontaviranomaiselle jo raportoitujen tietojen osalta koordinaattorin on käännyttävä tämän toisen valvontaviranomaisen puoleen kaksinkertaisen raportoinnin välttämiseksi. Näin yhteisessä kannassa vahvistetaan ja täydennetään komission ehdotuksen 9 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan vaatimusta ja noudatetaan parlamentin tarkistusten 23 ja 25 tavoitteita. Yhteisessä kannassa ei säädetä erikseen kaksinkertaisen raportoinnin estämistä koordinaattorin tehtäväksi eivätkä raportointivaatimukset useimmissa jäsenvaltioissa ole valvontaviranomaisten (yksinomainen) velvollisuus. Kaiken kaikkiaan komissio uskoo, että yhteinen kanta kuitenkin täyttää täysin parlamentin tarkistusten 23 ja 25 tavoitteet.

Yhteisen kannan yhteistyötä koskeva 12 artikla noudattaa parlamentin tarkistusta 42, sillä siinä poistetaan toimintastrategian tarkennus. Yhteinen kanta noudattaa myös parlamentin tarkistusta 24, sillä valvontaviranomaisten mahdollisuus luopua tietojen vaihdosta on poistettu ja mahdollisuus luopua kuulemisesta on rajoitettu tarkoin määriteltyihin poikkeustapauksiin, mutta sitä ei ole kuitenkaan poistettu kokonaan.

Yhteisen kannan 18 artiklassa käsitellään EU:ssa toimivia finanssiryhmittymiä, joiden emoyritys on yhteisön ulkopuolella. Yhteisen kannan 18 artiklan 1 kohta poikkeaa komission ehdotuksen 14 artiklan 1 kohdasta. Siinä korvataan menettelyt, joilla ilmoitetaan kolmannen maan järjestelmän vastaavuutta koskevasta koordinaattorin päätöksestä ja joilla esitetään sitä koskeva vastalause, pakollisella kuulemismenettelyllä, jossa koordinaattorin edellytetään ottavan huomioon finanssiryhmittymäkomitean opastus. Lisäksi yhteisen kannan 18 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos vastaavuutta ei ole, jäsenvaltioiden on sallittava toimivaltaisten viranomaisten käyttää vaihtoehtoisia menetelmiä, joilla varmistetaan tällaisten ryhmien asianmukainen valvonta. Näin ollen yhteisen kannan 18 artiklan 3 kohdassa noudatetaan parlamentin tarkistusta 26. Komissio tukee yhteistä kantaa, jolla päästään samoihin tuloksiin kuin komission alkuperäisen ehdotuksen mukaisella menettelyllä.

Yhteisen kannan 20 artiklassa käsitellään komissiolle siirrettyä toimivaltaa 21 artiklassa säädetyn komitologiamenettelyn mukaisesti (komission ehdotuksen 16 ja 17 artikla). Yhteisessä kannassa noudatetaan parlamentin tarkistuksia 28 ja 29 käyttämällä hieman erilaista sanamuotoa kuin komission ehdotuksessa. Toisaalta yhteisessä kannassa ei oteta huomioon parlamentin tarkistuksessa 27 ehdotettua sanamuotoa koskevaa muutosta lakiteknisistä syistä (toiston välttämiseksi ja koska direktiivi ei tarkkaan ottaen tarvitse täytäntöönpanotoimenpiteitä). Lisäksi yhteinen kanta täydentää komission ehdotusta lisäämällä siihen lisätoimivallan valvontakäytäntöjen lähentämisen parantamiseksi riskikeskittymien ja ryhmänsisäisten liiketoimien osalta. Yhteisessä kannassa edellytetään vielä, että komissio kuulee osapuolia ja tiedottaa asiasta yleisölle ennen kuin se antaa säädösehdotuksen. Jälkimmäisen asian osalta yhteinen kanta on parlamentin tarkistuksen 31 tavoitteiden mukainen.

Komission ehdotuksen 17 artiklan osalta, joka koskee komitologiamenettelyä (yhteisen kannan 21 artikla), Euroopan parlamentti ehdottaa lisäselvennystä komission ehdotukseen lisäämällä kaksi uutta johdanto-osan kappaletta. Yhteiseen kantaan on otettu parlamentin tarkistuksessa 3 ehdotettu johdanto-osan uusi kappale 14 a. Toisaalta yhteisessä kannassa ei noudateta parlamentin toivetta sellaisen johdanto-osan kappaleen lisäämisestä direktiiviin, jossa viitataan nimenomaisesti parlamentin Lamfalussy-päätöslauselmaan rahoituspalveluja koskevan lainsäädännön täytäntöönpanosta (tarkistus 2). Neuvosto pitää sellaista johdanto-osan kappaletta tarpeettomana ja katsoo, että se voisi johtaa väärinkäsityksiin, sillä finanssiryhmittymädirektiivissä edellytetään 'klassista' komitologiamenettelyä. Yhteisessä kannassa noudatetaan myös parlamentin tarkistusta 30, jossa ehdotetaan uutta säännöstä, jonka mukaan tarkoitettu menettely lakkaa neljän vuoden kuluttua, ellei sitä jatketa (lakiteknisistä syistä neuvosto muuttaa mieluummin komitologiamenettelyä koskevaa artiklaa (yhteisen kannan 21 artiklan 4 kohta) kuin komissiolle siirrettyä toimivaltaa koskevaa artiklaa (yhteisen kannan 20 artikla)). Kaiken kaikkiaan komissio katsoo, että parlamentin rooli lainsäätäjänä on otettu hyvin huomioon hyväksymällä sen tarkistukset 3 ja 30.

Yhteisen kannan 22 artiklan 2 kohta, 23 artiklan 2 kohta ja 29 artiklan 4 kohta, joilla muutetaan toimialakohtaisia pankki-, vakuutus- ja sijoituspalveluyrityssäännöksiä, koskevat pääoman moninkertaisen käytön eliminointia ryhmässä. Yhteisessä kannassa ilmenee neuvostossa saavutettu kompromissiratkaisu kahden näkemyksen välillä - osa jäsenvaltioista halusi tiukempaa ja yhdenmukaisempaa lähestymistapaa eri rahoitussektoreilla kuin komission ehdotuksessa ja osa toivoi väljempää lähestymistapaa. Neuvostossa saavutettu kompromissi poikkeaa eräistä komission ehdottamista vähentämistekniikoista ja -kynnyksistä, mutta täyttää kuitenkin täysin komission tavoitteet (komission ehdotuksen 18 artiklan 3 kohta, 19 artiklan 3 kohta ja 25 artiklan 5 kohta). Yleisesti ottaen joitakin vakuutusalalla sovellettavia kynnysarvoja on nostettu (periaatteessa 10 prosentista 20 prosenttiin) samoin kuin eräitä pankkeja ja vakuutusyrityksiä koskevia kynnysarvoja (periaatteessa 10 prosentista 20 prosenttiin vakuutusyritysten omistusosuuksien osalta) komission ehdotukseen verrattuna, ja direktiivin liitteessä I säädettyjä finanssiryhmittymiä koskevia erilaisia laskentamenetelmiä sovelletaan myös toimialakohtaisiin ryhmiin niiden rahoitusalan toisella sektorilla olevien pääomaomistusten osalta. Lisäksi yhteisen kannan 31 artiklassa säädetään, että komission on tehtävä ajoissa aloitteita, jotta yhteisön lainsäädäntö tällä alalla saadaan tulevien kansainvälisten sopimusten mukaiseksi. Komissio katsoo, että yhteisen kannan lähestymistapa kaikkiin näihin asioihin on hyvin tasapainoinen ja täyttää täysin parlamentin tarkistusten 34, 44, 46 ja 48 tavoitteet.

Yhteisen kannan 29 artiklan 10 kohdassa hyväksytään vähäisin tekstimuutoksin komission ehdotus, jolla muutetaan pankkilainsäädäntöä antamalla toimivaltaisille viranomaisille mahdollisuus osallistua toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevan yrityksen toimittamien tietojen todentamiseen (komission ehdotuksen 25 artiklan 8 kohta). Yhteisessä kannassa ei noudateta parlamentin tarkistuksessa 35 ehdotettua sanamuotoa, mutta komissio uskoo, että ne vastaavat toisiaan olennaisin osin.

Yhteisen kannan 32 ja 33 artiklassa käsitellään direktiivin siirtämistä osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen voimaantuloa. Sen sanamuoto on samanlainen kuin toimialakohtaisen säännöksen vastaava voimassa oleva sanamuoto. Nämä artiklat, yhdessä uuden, finanssiryhmän tunnistamista koskevan 4 artiklan kanssa, täyttävät parlamentin tarkistuksen 36 tavoitteet.

Yhteisen kannan liite II, jossa käsitellään riskikeskittymiä ja ryhmänsisäisiä liiketapahtumia, noudattaa parlamentin tarkistusta 36, jossa edellytetään koordinaattorin määrittelevän tarkoituksenmukaiset kynnysarvot finanssiryhmittymää kuultuaan.

3.3 Neuvoston lisäämät uudet säännökset

Yhteisen kannan uudessa 4 artiklassa säädetään erillisestä menettelystä, jolla tunnistetaan finanssiryhmittymä ja ilmoitetaan tunnistamisesta. Menettelyllä parannetaan direktiivin täytäntöönpanoprosessin läpinäkyvyyttä sekä kyseisten finanssiryhmittymien että kyseisten toimivaltaisten viranomaisten kannalta.

Yhteisen kannan uudessa 13 artiklassa säädetään monialan rahoitushallintayhtiön johtoa koskevista sopivuus- ja luotettavuusvaatimuksista. Näin yhteisessä kannassa selvennetään komission ehdotukseen sisältyneitä samanlaisia säännöksiä (esim. komission ehdotuksen 18 artiklan 1 kohta).

Yhteisen kannan uudessa 30 artiklassa käsitellään omaisuudenhoitoyhtiöitä. Teksti ilmentää jäsenvaltioiden välistä kompromissia neuvostossa, jonka tavoitteena on näiden yhtiöiden sisällyttäminen rahoitusryhmien (joko toimialakohtaisten ryhmien tai finanssiryhmittymien) ryhmänlaajuiseen valvontaan. Perusteluna on, että omaisuudenhoitoyhtiöitä on pidettävä rahoitusalan yrityksinä. Asia on tärkeä, koska yhteissijoitusyrityksistä annetun direktiivin 85/611/ETY muuttamisesta annetun direktiivin antamisen jälkeen omaisuudenhoitoyhtiöt kilpailevat nyt suoraan sijoituspalveluyritysten kanssa, jotka ovat jo nyt ryhmänlaajuisen valvonnan alaisia (erityisesti yksittäisten salkkujen hoidon osalta). Yhteisessä kannassa edellytetään, että jäsenvaltiot päättävät, minkä toimialakohtaisten sääntöjen mukaisesti nämä omaisuudenhoitoyhtiöt on sisällytettävä ryhmänlaajuiseen valvontaan, ja että komissio raportoi jäsenvaltioiden käytännöistä ja ehdottaa EU:n lainsäädännön yhdenmukaistamisen jatkamista tarpeen mukaan.

Yhteisen kannan 31 artiklassa säädetään, että kolmen vuoden kuluessa direktiivin täytäntöönpanosta komissio raportoi tarpeen mukaan useista kysymyksistä ja yhdenmukaistamisen jatkamisen tarpeesta.

Yhteisen kannan muissa uusissa säännöksissä, jotka ovat luonteeltaan teknisempiä, käsitellään muun muassa riskikeskittymien ja ryhmänsisäisten liiketoimien raportoinnista vastuussa olevan yksikön yksilöimistä (7 ja 8 artikla), erillisen säännöksen antamista merkittävien ryhmänsisäisten liiketoimien tunnistamisessa käytettävästä kynnyksestä (8 artikla), sellaisten erien tarkentamista, jotka voitaisiin kattaa koordinaatiosopimuksella (11 artikla), ja lisäselvennystä siitä, mitkä viranomaiset voivat ryhtyä täytäntöönpanon valvontatoimiin (ryhmitelty uuteen 16 artiklaan).

4- PÄÄTELMÄ

Komissio katsoo, että neuvoston 12. syyskuuta 2002 hyväksymä yhteinen kanta noudattaa 24. huhtikuuta 2001 annetun komission ehdotuksen tavoitteita ja henkeä. Komissio katsoo myös, että yhteinen kanta ratkaisee Euroopan parlamentin esiin tuomat keskeiset ongelmat ja noudattaa parlamentin tarkistuksia keskeisin osin. Komissio uskoo, että yhteisellä kannalla saavutetaan hyvä tasapaino. Komissio toivoo, että direktiivi voidaan antaa vuoden loppuun mennessä rahoituspalvelujen työryhmän asettaman määräajan mukaisesti, jolloin merkittävä puute EU:n rahoitusalaa koskevassa lainsäädännössä korjautuisi.

Komissio voi näin ollen suosittaa tätä yhteistä kantaa Euroopan parlamentin hyväksyttäväksi.