51998AC0790

Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Komission tiedonanto 'Eurooppalaiset pienille ja keskisuurille yrityksille suunnatut pääomamarkkinat: näkymät ja mahdolliset kehityksen esteet'"

(98/C 235/04)

Komissio päätti 13. toukokuuta 1997 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 198 artiklan mukaisesti pyytää talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellä mainitusta tiedonannosta.

Asian valmistelusta vastannut teollisuus-, kauppa-, käsiteollisuus- ja palvelujaosto antoi lausuntonsa 6. toukokuuta 1998. Esittelijä oli Antonello Pezzini.

Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 27. 28. toukokuuta 1998 pitämässään 355. täysistunnossa (toukokuun 27. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 101 ääntä puolesta ja yksi vastaan, yhden pidättyessä äänestämästä.

1. Yleistä

1.1. Euroopan komission rakentaviin ja jatkuviin ponnisteluihin edistää eurooppalaisten pääomamarkkinoiden luomista pienille ja keskisuurille yrityksille voidaan olla tyytyväisiä. Komission toimia on kuvattu aiemmassa tiedonannossa "Kertomus Euroopan pääomamarkkinoiden luomisen kannattavuudesta pienille yrittäjäjohtoisille kasvuyhtiöille" (), josta TSK ei antanut lausuntoa. Näin toimiessaan komissio on ottanut huomioon komitean esityksen, jonka mukaan tulisi laatia "tutkimus sellaisten eurooppalaisten markkinoiden toteutettavuudesta, joilla eurooppalaiset yritykset, etenkin pk-yritykset, voivat hankkia (riski)pääomaa".

1.2. Tämä edellä mainitulle tiedonannolle jatkoa oleva komission tiedonanto on varsin rakentava. Kaikki aiheet eivät kuitenkaan ole saaneet ansaitsemaansa huomiota, esimerkiksi tapa, jolla EU:n arvopaperilainsäädäntö toimii käytännössä. Joissain kohdin komissio esittää puolestaan tekijöitä, jotka eivät ole samoja kuin yleisesti tärkeinä pidetyt tekijät.

1.3. Rahoituksen saamisen lisäksi on olemassa muita tekijöitä, jotka vaikuttavat yritysten mahdollisuuksiin kasvaa merkittäviin mittasuhteisiin. Lausunnossa onkin päätetty käsitellä näistä tekijöistä tärkeimpiä, jotta alan ongelmia voitaisiin arvioida kokonaisvaltaisesti. Monet esitetyistä suosituksista ovat syntyneet komitean Yhdysvaltioihin marraskuussa 1997 tekemän tiedonkeruumatkan tuloksena. Matkan taustalla oli ennen kaikkea komission tiedonannon johdannon viittaus Yhdysvaltojen pääomamarkkinoihin sekä komission puheenjohtaja Santerin talous- ja sosiaalikomiteassa 28. lokakuuta 1997 pitämässä puheessa tehty ehdotus Yhdysvaltojen tilanteen tutkimisesta. Näin ollen tämän lausunnon aihealue on huomattavasti laajempi kuin komission tiedonanto, joka rajoittuu yksinomaan pk-yritysten pääomamarkkinoihin.

1.4. Tiedonantoa voidaan vielä arvostella siitä, ettei siinä tehdä selväksi, että Euroopan uusista pääomamarkkinoista on etua vain niille yrityksille, jotka siitä huolimatta, että ne ovat tekniseltä kannalta pk-yrityksiä (alle 250 työntekijää, liikevaihto alle 40 miljoonaa ecua ja tase 27 miljoonaa ecua), ovat erityisen innovatiivisia keskisuuria tai pääomavaltaisia yrityksiä.

1.5. Myös Yhdysvalloissa vain 2 % kokonaismäärästä on sellaisia yrityksiä, jotka saavat rahoitusta "epävirallisilta" yksityisiltä sijoittajilta (Business Angels) tai riskipääomarahastoista, vaikka tällaisilla yrityksillä onkin keskimääräistä paremmat kasvunäkymät. Komission arvion mukaan Euroopan unionissa on korkeintaan noin 20 000 yritystä, joilla olisi tietyssä vaiheessa mahdollisuus listautua. Tällaisilla yrityksillä on kuitenkin parhaimmat edellytykset hyvään kasvuvauhtiin ja monien uusien työpaikkojen luomiseen. Tästä syystä komissio on kiinnittänyt näinkin suurta huomiota kyseisten yritysten rahoitustarpeisiin; ne ovat jääneet Euroopassa Yhdysvaltoihin verrattuna vähemmälle huomiolle.

2. Komission asiakirjan pääsisältö

2.1. Tiedonannossa esitetään seuraavat päätavoitteet: tutkitaan mahdollisia esteitä, joita pk-yrityksillä on niiden pyrkiessä laskemaan osakkeitaan pääomamarkkinoille; käynnistetään euroopanlaajuinen keskustelu osakepääoman saamisen ehdoista; selvitetään, miten eri aloitteilla on edistetty uusien rahoitusmarkkinoiden luomista Euroopan unionissa, esimerkiksi EASDAQ (Euroopan arvopaperikauppiaiden järjestön tietokonepohjaiset markkinat) ja Euro-NM; hahmotellaan pääpiirteissään aloitteet, joita komissio on hyväksymässä sekä toimet, joita ehdotetaan toteutettavaksi tulevaisuudessa pk-yrityksille suunnattujen päämarkkinoiden kehityksen tiellä olevien esteiden poistamiseksi ja markkinoiden sujuvan toiminnan takaamiseksi.

2.2. Tiedonannossa esitetään kaksi pääasiallista ongelmakenttää, jotka saattavat synnyttää esteitä tällaisten pääomamarkkinoiden kehitykselle. Ensimmäinen niistä liittyy pk-yritysten omiin asenteisiin, kykyihin ja rajoitteisiin. Erityisesti voidaan mainita pk-yritysten suhtautuminen rahoitukseensa, yritysten rahoitushallinnon asiantuntemus tai sen puute sekä kulut, joita listautumisesta yrityksille aiheutuu.

2.3. Toisena ongelmakenttänä ovat esteet, jotka liittyvät rajatylittävään osakekauppaan yleiseurooppalaisilla osakemarkkinoilla. Niitä ovat erityisesti valuuttaan liittyvät ongelmat, verotukselliset ja kirjanpidolliset erot jäsenvaltioiden välillä sekä yritysjohtaminen ja yhteisösijoittajat. Komission mukaan näiden alojen joukossa on muutamia, joilla yhteisön voimassaolevan lainsäädännön pikaisesta ja täydestä soveltamisesta saattaisi olla apua. Komissio toteaa lopuksi yhteisösijoitusten ja pääoman liikkumavapauden osalta, että jos jäsenvaltioiden syrjiviä rajoituksia ei onnistuta poistamaan, valvontamenettelyyn turvautuminen saattaa käydä välttämättömäksi.

3. Erityishuomioita tiedonannosta

3.1. Johdanto

Komitea hyväksyy tiedonannossa esitetyt näkemykset lukuun ottamatta niitä osia, joista on huomautettu tämän lausunnon kohdassa 1.

3.2. Pk-yrityksille suunnattujen Euroopan unionin pääomamarkkinoiden kehittämisessä tapahtunut edistys ja niiden tulevaisuudennäkymät

3.2.1. Euroopassa on nykyään jonkun verran pääomamarkkinoita, jotka ovat perinteisiä osakemarkkinoita paremmin sopusoinnussa innovatiivisten ja nopeasti kasvavien yritysten tarpeiden kanssa. Näistä kahdella, EASDAQ:lla ja Euro-NM:llä, on yleiseurooppalaisia pyrkimyksiä. Lontoon pörssin vaihtoehtoiset sijoitusmarkkinat (Alternative Investment Market) näyttävät sen sijaan keskittyvän tällä hetkellä lähinnä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

3.2.2. Näille markkinoille pyrkivien yritysten kasvuaste ylittää luultavasti komission asiakirjan sivulla 2 kohdan II toisessa kappaleessa mainitut 10 %. Verrattaessa keskenään vuosien 1996 ja 1997 myyntilukuja kolmasosa yrityksistä, joiden osakkeilla käytiin kauppaa ESDAQ-markkinoilla lisäsi kasvuaan 25 prosenttia. Kaikista markkinoilla olevista yrityksistä lähes kolmanneksen liikevaihto kasvoi yli 100 prosenttia.

3.2.3. Markkinoilla on menestystä pitkällä aikavälillä, jos niihin otetaan mukaan riittävä määrä innovatiivisia yrityksiä, sillä nimenomaan tällaiset yritykset herättävät yleensä sijoittajien mielenkiinnon. Kaikkiin näiden yritysten määrän lisäämiseen tähtääviin aloitteisiin, erityisesti sellaisilla aloilla kuin bioteknologia, voidaan suhtautua vain myönteisesti. Valitettavasti ei ole olemassa minkäänlaista täysin luotettavaa järjestelmää, jonka avulla voitaisiin arvioida jo alkuvaiheessa, mitkä yrityksistä kasvavat nopeasti ja antavat hyviä tuloksia pitkällä aikavälillä. Niiden kyky houkutella ulkopuolisia sijoituksia riippuu suuresti siitä, millaiseksi niiden johtamisen laatu arvioidaan.

3.2.4. Voimat onkin keskitettävä uusien yritysten perustamisen edistämiseen sekä siihen, että yrityksille taataan rahoitus ja oikeaan aikaan osuva neuvonta, jolloin voidaan parantaa johtamisen laatua sekä vähentää yrityskuolemia. Euroopan pk-yritysten seurantakeskuksen mukaan viiden ensimmäisen vuoden aikana yritysten perustamisesta noin 50 % niistä lopettaa toimintansa. EU:ssa on jo useita hyvin toimivia järjestelmiä, jotka voivat tarjota neuvontaa yrityksen toimintalinjoja määriteltäessä. Niistä voidaan mainita esimerkkinä Italiassa toimiva rahoitusta tarjoava Artigiancassa.

3.2.4.1. Kun otetaan huomioon yritysten liian alhainen pääomittaminen ja se, että pääomittamisvaiheessa uudet yritykset eivät yleensä pysty hankkimaan takauksia lainoille,

kaikissa jäsenvaltioissa tulisi olla pk-yritysten lainantakausjärjestelmä, joka tarjoaisi erityisehdot hyvin pienille "mikrolainoille". Kunkin valtion olosuhteiden pohjalta tulisi päättää, toimiiko takaus valtiollisen järjestelmän tai muiden rakenteiden, esimerkiksi keskinäisten takuujärjestelmien välityksellä. Koska useat pienyritykset eivät ole osakeyhtiöitä, niiden erityistarpeisiin tulee kiinnittää huomiota.

Enimmäismäärän ei tarvitse olla yhtä korkea kuin amerikkalaisessa pienyritysten hallintojärjestelmässä (Small Business Administration) (miljoona dollaria, josta annetaan takaus 750 000 dollarille), vaan se voisi olla vähintään 250 000 ecua. Järjestelmien ei pitäisi rasittaa suuresti valtiontaloutta, jos niitä hoidetaan asianmukaisesti. Kaikista taatuista lainoista jätetään Yhdysvalloissa tällä hetkellä hoitamatta alle 2,5 %. Lainojen myöntämisestä yrityksiltä perittävät maksut korvaisivat osan näin aiheutuneista kuluista. Keskinäisen takuun järjestelmistä saatujen kokemusten perusteella ns. kerroin, joka lisää yhtymien mahdollisuuksia saada takaus lainoilleen, on 22. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 50 prosentin takauksella ja oletetulla 100 ecun riskipääomalla olisi mahdollisuus taata 4 400 ecun laina. Sillä voidaan kattaa 4 prosentin maksukyvyttömyysaste sekä luottokelpoisuuden tarkistus.

3.2.4.2. Yksi liiketoiminnan epäonnistumisen tärkeimmistä syistä on alan tuntemuksen puute sekä epäpätevyys talous- ja rahoitushallinnossa. Niissä ei ole kuitenkaan mitään mystistä: useimmissa tapauksissa kyse on tiedoista ja taidoista, joita voidaan jakaa edellyttäen, että neuvojalla on riittävä kokemus liiketoiminnasta sekä pätevyyttä neuvontaan. Valitettavasti monet eniten neuvoja tarvitsevista eivät yleensä hae niitä.

Kaikkien jäsenvaltioiden tulisi yhteistyössä yksityisen sektorin järjestöjen kanssa taata kaikille vapaille ammatinharjoittajille sekä pk-yritysten omistajille tai johtajille kohtuuhintainen yksilöllinen yritysneuvonta. Neuvojilla tulisi olla kokemusta liiketoiminnasta, ja heidän pitäisi kuulua johonkin ammatilliseen organisaatioon (joihin voitaisiin lukea jäsenvaltioiden pk-yritys- ja käsiteollisuusjärjestöt), joka pystyy tarjoamaan heille alan peruskoulutusta ja jatkuvaa täydennyskoulutusta. Tulisi harkita mahdollisuutta asettaa tällaisen neuvonnan käyttö lainantakauksen ehdoksi.

Vaikka tällaisen järjestelmän luominen ei ole välttämättä niin halpaa kuin pienyritysten hallinnon Score-ohjelma, jossa neuvonantajille maksettiin vain kulukustannukset, sen ei tarvitse olla myöskään ylettömän kallista. Yhdistyneen kuningaskunnan pienyrityspalvelun (Small Firms Service) viimeisenä toimintavuonna (1990) 300:n neuvojan työllistäminen maksoi noin 14 miljoonaa ecua. Tällaisen rakenteen luominen on loistava sijoitus kansallisella tasolla, sillä sen avulla voidaan vähentää yritystoiminnan epäonnistumisia sekä estää se, että yritystoimintaan ryhdytään harkitsemattomasti. Voidaan arvioida, että järjestelmää laajentamalla olisi mahdollisuus vähentää huomattavasti epäonnistumisien osuutta ja päästä onnistumisissa jopa 80 prosenttiin.

3.2.4.3. Kaikki yritykset eivät lopeta toimintaansa riittämättömän rahoituksen tai huonon liikkeenjohdon takia. Monet eivät pysty jatkamaan erilaisten säädösten aiheuttaman liiallisen taakan vuoksi. Lisäksi on luultavasti monia yritystoiminnan aloittamista harkitsevia, jotka luopuvat ajatuksesta asiaan liittyvien byrokraattisten järjestelyiden takia. Komissio ja jäsenvaltiot toteavat ongelmien olemassaolon, mutta niiden ratkaisuun tähtääviä aloitteita on kiirehdittävä.

Yhdysvalloissa riittää, että uudet yritykset maksavat sosiaaliturvamaksunsa ja ilmoittautuvat veroviranomaisille. Jäsenvaltioiden tulisi seurata esimerkkiä vähentämällä uusilta yrityksiltä vaadittavia muodollisuuksia ehdottomaan minimiin ottamalla kuitenkin huomioon erilaiset taloudelliset ja yhteiskunnalliset rakenteet. Jäsenvaltioiden tulisi lisäksi harkita alv-rekisteröinnistä vapauttamisen perusteena olevien tasojen korottamista, mihin alv-direktiivi antaa mahdollisuuden. Näin autettaisiin pienimpiä yrityksiä.

Uudistus ei aiheuttaisi budjettikustannuksia, sillä vähän alv:tä maksavien yritysten hallinnointi maksaa enemmän kuin se tuottaa. Se antaisi yrityksille aikaa omaksua monille vaikeaksi osoittautuva järjestelmä, joka pakottaa ne palkkaamaan ulkopuolisen neuvojan voidakseen suoriutua velvoitteistaan.

3.2.4.4. Yhdysvalloissa on helppo perustaa yritys, mikäli sen ei katsota aiheuttavan huomattavia meluhaittoja tai haitallisia päästöjä. On aiheellista miettiä, olisivatko sellaiset autotalleista aloittaneet yritykset kuin Microsoft ja Dell Computers voineet syntyä jossain Euroopan maassa.

Myöntäessään lupia uusien yritysten perustamiseen viranomaisten tulee kiinnittää enemmän huomiota sisältöön kuin muotoon. Samalla tulee menettelyä keventää. Yritystoiminnan aloittamiseen ja sen kotoa käsin tietyn ajan tapahtuvaan hoitamiseen liittyviä rajoituksia tulisi hellittää silloin, kun yritys ei aiheuta muille, ympäristölle tai työntekijöilleen haittaa, vaivaa tai harmia.

3.2.4.5. Jos yksi päätavoitteista on edistää innovatiivisten yritysten perustamista, on pidettävä mielessä Yhdysvalloissa saadut kokemukset, joiden mukaan näyttää siltä, että nimenomaan yliopistojen ja tutkimuskeskusten lähellä sijaitsevilla yrityksillä on hyvät kasvumahdollisuudet. Vaikka Euroopassa on jo muutamia tällaisia keskuksia, niitä ei ole tarpeeksi eivätkä ne ole vielä riittävän laajoja.

Ennen kaikkea tulee edistää uusien huipputeknologian yrityskeskusten perustamista yliopistojen ja muiden tutkimuskeskusten läheisyyteen sekä jo olemassa olevien keskusten kokonaislaadun parantamista, jolloin lisätään tieteellisten keksintöjen kaupallisen hyödyntämisen mahdollisuuksia. Kaikissa tapauksissa on myös tärkeää taata riskipääomarahastojen tuki.

Komission on syytä tutkia, mitkä ovat jäsenvaltioiden tämänhetkiset parhaimmat käytänteet sekä pyrkiä levittämään niitä kehityksen eteenpäin viemiseksi.

3.2.4.6. Amerikkalaiset yliopistotutkijat vaikuttavat huomattavasti halukkaammilta perustamaan yrityksiä tai osallistumaan yritystoimintaan kuin heidän eurooppalaiset virkaveljensä. Tämä saattaa johtua siitä, että Yhdysvalloissa on helpommin tarjolla pääomaa yritysten perustamiseen ja niiden toiminnan käynnistämiseen (tätä puutetta pyritään korjaamaan Luxemburgissa pidetyn ylimääräisen työllisyyshuippukokouksen perusteella) sekä yritysneuvontaan erikoistuneita asiantuntijoita. Toinen mahdollinen syy liittyy kulttuurieroihin, sillä Euroopassa arvostetaan enemmän menestystä tiedemaailmassa kuin yritystoiminnassa.

On tarpeen tutkia menetelmiä, joiden avulla tutkijat saadaan tiedostamaan mahdollisuudet hyödyntää teoreettisia tietojaan kaupallisesti etenkin yrityksissä, jossa he ovat osakkaina. Saattaa olla tarpeen harkita kannustimien käyttöä esimerkiksi siten, että perustutkimukseen myönnetään enemmän varoja niille yliopistojen laitoksille, jotka suhtautuvat ajatukseen myönteisesti. Jäsenvaltioiden tulisi niin ikään keventää perinteisiä rajoituksia, jotka estävät tutkijoita harjoittamasta kaupallista toimintaa.

Vastassa on käytännön ongelmia, joista vähäisin ei ole teollisuus- ja tekijänoikeuksien tunnustaminen erityisesti tapauksissa, joissa asianomaiset koulutuslaitokset ovat kokonaan valtion rahoittamia. Vaikeuksia ei tulisi kuitenkaan käyttää perusteena sille, ettei toimita lainkaan.

3.2.4.7. Toinen syy siihen, että Euroopassa tutkimuksia hyödynnetään kaupallisesti vähemmän, saattaa johtua siitä, että Yhdysvalloissa keksintöjen patentointi on mitä ilmeisimmin helpompaa ja halvempaa.

Komission aikomus tehdä lainsäädäntöehdotus todellisen eurooppalaisen patentin luomiseksi on erittäin tervetullut. Komitea vetoaa neuvostoon ja Euroopan parlamenttiin, että ne tutkisivat kiireesti tämän lainsäädäntöehdotuksen ja hyväksyisivät sen yhdessä yhtä tärkeän hyödyllisyysmallisuojaa koskevan ehdotuksen kanssa.

3.2.4.8. Niissä Yhdysvaltain osissa, joissa on eniten yritystoimintaa, epäonnistuneita yrittäjiä ei syyllistetä samoin kuin Euroopassa. Osavaltioiden lainsäädännöt tarjoavat mahdollisuuden virheistä oppimiseen ja toiminnan jatkamiseen tai uuden yrityksen käynnistämiseen.

Jäsenvaltioiden tulisi arvioida uudelleen konkurssilainsäädäntönsä ja pyrkiä tekemään muutoksia, joiden avulla voidaan rajoittaa turhien konkurssien määrää ja tarjota niille, jotka eivät ole menestyneet mutta toimineet hyvässä uskossa, entistä paremmat mahdollisuudet aloittaa alusta.

3.2.5. Toinen näiden markkinoiden menestymiseen vaikuttava tekijä on se, onko sijoittajilla niihin riittävästi kiinnostusta. Yhteisösijoittajien kiinnostus on vaikuttanut tähän mennessä rohkaisevalta, mutta samaa ei voida sanoa yksityisistä sijoittajista. Yksityisten eurooppalaisten sijoittajien osakkeita kohtaan tunteman kiinnostuksen puutteen yhtenä syynä ovat kulttuurierot, joihin viitataan II luvun seitsemännessä kappaleessa. Euroopassa ei ole samalaista yrityskulttuuria kuin Yhdysvalloissa. Sijoituksissa on perinteisesti pidetty tärkeämpänä kiinteäkorkoisten sijoitusten tarjoamaa turvaa kuin osakesijoitusten antamia mahdollisuuksia suurempiin tuottoihin. Ennustettavissa on, että Euroopan yhtenäisvaluutan luominen muuttaa sijoittajien käyttäytymistä. Valtion obligaatioiden tuotot laskevat samalla kun niitä lasketaan entistä vähemmän liikkeelle. Tämä tarkoittaa, että sijoittajien on harkittava muita vaihtoehtoja.

3.2.6. Sijoittajien asenteet ovat jo muuttumassa. Osakkeita kohtaan osoitetun kiinnostuksen puutteen yhtenä syynä on saattanut olla mahdollisuuksien vähäisyys. Viimeaikainen kehitys, josta voidaan mainita yksityistämisen onnistuminen, osoittaa, että pinnan alla kytevä kysyntä saattaa olla arvioitua suurempaa. Joka tapauksessa on mahdollista, että suurin osa yksityisistä piensijoittajista omistaa välillistä osakepääomaa kollektiivisten sijoitusten sekä vakuutusyhtiöiden ja eläkerahastojen tekemien sijoitusten välityksellä. On tärkeää, ettei näiden yhteisösijoittajien investointipolitiikkaa rajoiteta jäsenvaltioiden vanhentuneilla säännöillä, joiden merkitys käy yhä vähäisemmäksi alueella, jolla yhtenäisvaluutta on pian käytössä (ks. myös kohta 4.1.4).

3.2.7. Kasvavilla yrityksillä on suuret pääomatarpeet, ja pääoman puute on usein esteenä niiden kasvulle Euroopassa. Tämä ongelma ei ole niin tuntuva Yhdysvalloissa, jossa erilaisia pääomalähteitä on enemmän. Yhdysvalloissa on "epävirallisia" yksityisiä sijoittajia, joita kutsutaan nimellä Business Angels. He ovat usein menestyneitä liikemiehiä ja valmiita sijoittamaan suhteellisen suuria summia (noin 50 000 100 000 dollaria) yrityksiin, joilla on hyvät kasvumahdollisuudet. Lisäksi näiden sijoittajien mahdollisten neuvojen ja suhteiden sanotaan olevan yhtä arvokkaita kuin itse sijoitukset. Kannustimena on, että he voivat tietyin ehdoin vähentää tappiot muiden toimien verotuksessa. Tällaisia sijoittajia on ilmeisesti myös Euroopassa, mutta kyseessä ei ole laajalle levinnyt ilmiö. Potentiaaliset sijoittajat valittavat myös, että sopivia yrityksiä on vaikea löytää. Amerikkalainen pienyritysten hallintojärjestelmä on vastikään pyrkinyt parantamaan kotimaisia yhteyksiään luomalla tähän tarkoitukseen tähtäävän maan sisäisen tietokannan.

Jäsenvaltioiden tulisi tutkia, miten "epävirallisia" yksityisiä sijoituksia voitaisiin lisätä sekä verotukseen liittyvillä kannustimilla että luomalla verkostoja yhteyksien helpottamiseksi sinne, mistä ne puuttuvat.

3.2.7.1. Kun "epävirallisten" yksityisten sijoittajien osuus ei riitä, riskipääomarahastojen tulisi teoriassa auttaa nopeasti kasvavia yrityksiä, kunnes ne pääsevät vaiheeseen, jossa ne voivat listautua pörssiin. Käytännössä tämä tapahtuu myös Yhdysvalloissa vain harvojen yritysten kohdalla, sillä keskisuuret investoinnit kasvavat asteittain. Yhdysvaltojen pienyritysten hallintojärjestelmä on pyrkinyt kuromaan kuilua osittain umpeen tarjoamalla takuita pienille riskipääomasijoituksille.

Neuvosto on todennut ongelman (Luxemburgin huippukokouksen päätelmien kohta 48), ja komissio on reagoinut asiaan ottamalla käsittelyyn päätösehdotuksen tällaisten takuiden antamisen mahdollistamiseksi. Komitea antaa ehdotuksesta erillisen lausunnon.

3.2.8. Yksi Yhdysvaltojen yritystoiminnan huomattavimmista piirteistä on keskisuuriksi yrityksiksi kasvavien pienyritysten määrä. Tämä saattaa johtua pääomaverotuksesta, jota kevennettiin Yhdysvalloissa 80-luvulla. Yritysten omistajat ovat halukkaampia ottamaan nopeaan kasvuun liittyviä riskejä, jos heillä on mahdollisuus pitää itsellään huomattava osa menestyksen tuloksista ja jos he päättävät listautua pörssiin tai myydä yrityksensä. Elleivät he halua tehdä kumpaakaan, he saattavat olla kiinnostuneita jättämään yrityksen nuoremmille perheenjäsenilleen kuitenkin niin, ettei heidän tarvitse maksaa sukupolvenvaihdoksesta aiheutuvia maksuja, jotka veisivät yritykseltä sen toimintaan ja laajentumiseen tarvittavia varoja.

Jäsenvaltioiden tulisi tutkia pääomaveron ja ennakkoperintöveron vaikutuksia pk-yritysten kasvuun ja esittää tarvittavat uudistukset. Komitea on esittänyt tätä useaan otteeseen.

Komitea huomauttaa, että kokonaistuoton tulisi olla hallitusten kannalta loppujen lopuksi tärkeämpi tekijä kuin näiden verojen varsinainen aste.

3.2.9. Lisäksi on välttämätöntä tarjota sijoittajille asianmukaista tietoa etenkin uusista osakeanneista. Se on käytännössä mahdollista, vaikkakin suurien osakeantien yhteydessä monimutkaista, mutta pienissä osakeanneissa se on nykyisellään vaikeaa rajatylittävissä tapauksissa kahdesta syystä. Ensinnäkin Euroopan unionilta puuttuu julkisen osakeannin yhteinen määritelmä. Toisena syynä on se, että jäsenvaltiot tulkitsevat rajoittavalla tavalla listalleottoesitteestä annetun direktiivin keskinäistä tunnustamista koskevia määräyksiä (). Jäsenvaltiot vaativat usein varsin mittavien asiakirjojen kääntämistä, paljon lisätietoja sekä kalliiden ilmoitusten julkaisemista jäsenvaltioiden sanomalehdissä. Tämä on täysin laillista, mutta se pakottaa "pk-yritysosakkeiden" liikkeellelaskijat rajaamaan alustavan julkisen osakeannin yhteen ainoaan jäsenvaltioon ja turvautumaan muualla yksityisiin ammattisijoittajien osakesijoituksiin. Lisäksi erot mainontaa koskevissa jäsenvaltioiden säännöksissä johtavat käytännössä siihen, että monet yksityiset sijoittajat jäävät ulkopuolelle joko tiedon puutteen takia tai siksi, että heidän asuinvaltiossaan toimet rajoittuvat vain yksityisiin sijoituksiin. Nämä kaksi tekijää vaikuttavat kielteisesti rajoittaessaan maksuvalmiutta jälkimarkkinoilla ja laskiessaan osakkeiden hintoja. Jos ongelmia ei ratkaista, on käytännöllisesti katsoen mahdotonta hyödyntää käytettävissä olevia varoja ja Euroopassa olevaa potentiaalista kiinnostusta innovatiivisten pk-yritysten osakkeita kohtaan. Pk-yritysten pääomamarkkinat eivät myöskään pysty mahdollisuuksistaan huolimatta tarjoamaan rahoitusta eurooppalaisille tulevaisuuden "voittajille" kaupan ja teollisuuden alalla.

3.3. Pk-yritysten pörssiin listautumisen mahdolliset esteet

Tiedonannon tässä osassa komissio esittää viisi kysymystä, joita tässä lausunnossa käsitellään esitysjärjestyksessä.

3.3.1. Löytyykö Euroopasta riittävä määrä pk-yrityksiä, jotka ovat siinä kehitysvaiheessa, että pörssiin listautuminen on tarkoituksenmukaista, ja jos näin on, miten yritykset voidaan tunnistaa?

3.3.1.1. Komission tiedonannossa mainittujen tähän mennessä valmistuneiden osatutkimusten valossa vaikuttaa siltä, että Euroopassa on riittävästi sopivassa kehitysvaiheessa olevia yrityksiä, joiden kohdalla listautuminen olisi tarkoituksenmukaista. Varmuutta ei ole, ovatko yritykset tähän valmiita ja tiedostavatko ne täysin listautumisen tarjoamat mahdollisuudet. Koska yritykset ovat usein haluttomia paljastamaan toimiaan ulkopuolisille ja koska julkista tietoa on Yhdysvaltoihin verrattuna saatavilla paljon vähemmän, on vaikea kuvitella, millaisen järjestelmän avulla listautumisvalmiiden yritysten tunnistaminen olisi mahdollista. Neuvojia (pankkiireja, lakimiehiä, kirjanpitäjiä) ja järjestöjä (mm. kauppakamareita) voitaisiin ehkä käyttää apuna niiden yritysten tunnistamisessa, joilla voisi olla mahdollisuuksia listautua pörssiin.

3.3.2. Ovatko niiden pk-yritysten omistajat, joiden osalta julkinen osakeanti on tarkoituksenmukaista, valmiita hyväksymään mahdollisesti odotettavissa olevan päätäntävaltansa vähenemisen, joka aiheutuu osakkeiden tarjoamisesta yleisölle?

3.3.2.1. Pk-yritysten omistajien ei kannata harkita osakeantia, mikäli he eivät hyväksy sitä tosiasiaa, että heidän on luovutettava osa valtaansa ja vastattava tekemisistään entistä useammalle. Yrityksiä toisen maailmansodan jälkeen perustaneiden siirtyessä eläkkeelle vaikuttavat heidän seuraajansa paljon valmiimmilta luopumaan osasta päätäntävaltaansa vastineeksi ulkopuoliselle rahoitukselle ja sen tarjoamille liiketoiminnan laajennusmahdollisuuksille. Lisäksi ne, jotka ovat jo hankkineet riskipääomaa tai yksityistä pääomaa pörssin ulkopuolelta, ovat tottuneet päätöstensä ulkopuoliseen valvontaan. Komission esittämää ajatusta, jonka mukaan listautumisen etuja esittelevät pk-yrityksille suunnatut julkiset valistuskampanjat saisivat yhä useamman yrityksen listautumaan, kannattaa pohtia lähemmin, vaikka avustaminen kullekin yritykselle sopivimpien markkinoiden löytämiseksi ja muista vastaavista ongelmista tiedottaminen onkin selvästi yritysneuvojien tehtävä.

3.3.3. Onko pk-yrityksillä sitä halukkuutta ja rahoitusalan asiantuntemusta, jota tarvitaan julkisen osakeannin yhteydessä tiukkojen, rahoitustietoja ja avoimuutta koskevien vaatimusten täyttämiseen?

3.3.3.1. Osakeannin valmistelemisen edellyttämien rahoitustietojen kerääminen voi hankaloittaa osakeantia. Se aiheuttaa paljon lisätyötä sen lisäksi, että se vie yrityksen johdon aikaa, jota voitaisiin käyttää yrityksen kehittämiseen. Rahoitustiedot ovat kuitenkin välttämättömiä sijoittajien ja markkinoiden sääntelyviranomaisten edellyttämän avoimuuden vuoksi. On vaikea nähdä, miten komission ehdottama yksityisen yhtiön rahoitukseen sovellettavien avoimuusstandardien omaksuminen voisi ratkaista ongelman. Se olisi ainoastaan lisärasite yrityksille, jotka eivät koskaan ole etsineet tai eivät koskaan tule etsimäänkään ulkopuolista osakepääomaa.

3.3.3.2. Toinen ehdotus koskee yritysten kouluttamista osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen laatimiseksi. On paikallaan korostaa, että esitteen laativat osakeantia markkinoivat eivätkä antia suunnittelevat yritykset ja että tilintarkastajat varmistavat esitteen lukujen oikeellisuuden ja oikean muodon. On toivottavaa, että näinkin pitkälle päässeille yrityksille on jo kertynyt korkeatasoista rahoitusalan osaamista. Muuten ne voivat törmätä vaikeuksiin pyrkiessään täyttämään julkiseen osakeyhtiömuotoon liittyvät jatkuvat vaatimukset.

3.3.4. Onko pk-yrityksillä mahdollisuus saada asiantuntija-apua, jota ne tarvitsevat valmistellessaan ensimmäistä julkista osakeantiaan?

3.3.4.1. Arvoltaan alle 100 miljoonan ecun julkiset osakeannit voivat osoittautua ongelmallisiksi, koska ne eivät juuri kiinnosta suuria sijoitusyhtiöitä. Eräissä tärkeimmissä rahoituskeskuksissa on arvoltaan melko vaatimattomia osakeanteja hoitavia sijoituspalveluyrityksiä, mutta niitä on vähän, ja tarvittavan avun ja tuen löytäminen voi osoittautua vaikeaksi. Myös osakeantia markkinoivan yrityksen nimi on tärkeä seikka, koska se on mahdollisten sijoittajien houkuttelemisen kannalta merkittävä tekijä. Itse asiassa nämä yritykset toimivat osakemarkkinoille hakeutuvien pk-yritysten eräänlaisena suodattimena tai valikoijana sekä ohjaajana, valmentajana ja avustajana. Talous- ja rahaliiton vuoksi kilpailu rahoitusmarkkinoilla kiristyy, ja pienehköjä osakeanteja kotimaansa ulkopuolellakin hoitamaan pystyvien sijoitusyritysten oletetaan täten yleistyvän.

3.3.5. Ovatko pk-yritykset halukkaita ja kykeneviä vastaamaan pörssiin listautumisen suurista kustannuksista, joita aiheutuu sekä ensimmäisestä julkisesta osakeannista että listalla pysymisestä?

3.3.5.1. Osakeanti aiheuttaa huomattavia kuluja. Tiedonannossa mainittu 20 prosentin osuus kootusta pääomasta koskenee melko pientä osakeantia. NASDAQ:issa kulut ovat noin 7 9 prosenttia osakeannin arvosta. Erityistuen myöntäminen pk-yritysten ensimmäistä julkista ja arvoltaan vaatimatonta osakeantia varten ei liene hyödyllistä, koska kulut maksetaan vasta uuden pääoman keräämisen jälkeen. Pörssit eivät kuitenkaan suhtaudu myönteisesti tämänkaltaisiin anteihin, koska osakkeet eivät yleensä ole annin jälkeen likvidejä ja perittävien palkkioiden tasoa on vaikea perustella.

3.3.5.2. Kaikkein pienimmistä pk-yrityksistä vain muutamilla on tulevaisuudessa mahdollisuus profiloitua kansainvälisinä huipputeknologiayrityksinä. Toimiin tällaisten yritysten tarpeisiin vastaamiseksi on ryhdytty, ja niistä on paikallaan mainita kaksi:

Lombardian (Italia) kauppakamareiden liitto on hiljattain luonut toissijaiset pääomamarkkinat yrityksille, joiden pääoma on vähintään 0,5 miljoonaa ecua,

Irlannin pörssi loi tammikuussa 1997 kehittyville yrityksille suunnatut markkinat (Developing Companies Market). Kyseessä ovat viralliseen pörssilistaan verrattuna ehdoiltaan joustavammat pääomamarkkinat, joilla tilinpäätösvaatimus koskee kolmen vuoden sijasta vuoden tarkastettua tilinpäätöstä. Lisäksi osakkeista ainoastaan 10 prosenttia on suunnattava yleisölle.

Vaikuttaa siltä, että tarvitaan lisää tämänkaltaisia toimia, joilla voidaan luoda pääsykustannuksiltaan suhteellisen alhaisia "ensivaiheen" pääomamarkkinoita.

3.3.5.3. Edellä mainittujen esimerkkien lisäksi mainittakoon vielä Saksassa noin viidensadan pörssissä noteeraamattoman yrityksen osakkeilla käytävää sopimuskauppaa varten jo kauan toiminut Freiverkehr-järjestelmä.

3.3.5.4. Internet-markkinoiden edistäminen voisi olla hyödyllistä etenkin pienehköjen pk-yritysten osakkeiden kannalta. Australian pörssi (Australian Stock Exchange, AS) ilmoitti kesäkuussa 1997 aikovansa vuoden 1998 alussa avata "vaihtoehtoiset pääomamarkkinat" (Alternative Capital Market), joilla kaikenkokoiset pörssissä listautumattomat yritykset voivat hankkia pääomaa Internetin välityksellä. Australian pörssi on laskenut, että maassa toimii noin miljoona pk-yritystä, joista kymmenellä prosentilla on todellisia kasvumahdollisuuksia. Niistä kaksi prosenttia voisi olla kiinnostunut hankkimaan ulkopuolista osakepääomaa. Markkinoille aikovien yritysten tulee käyttää neuvonantajina Australian pörssin hyväksymiä ulkopuolisia yrityksiä. Niiden tehtävänä on tarkastaa asiakasyritystensä Internetissä julkaisemat tiedot. Osa tiedoista on pakollisia, mutta mitään niin monimutkaista kuin osakeantiin liittyvää listalleottoesitettä ei edellytetä.

3.3.5.5. Yhdysvalloissa esite vaaditaan, ja se tulee toimittaa elimelle nimeltä Securities and Exchange Commission. Yritykset kuitenkin määrittelevät itse osakkeiden hinnat, mikä aiheuttaa hämmennystä jälkimarkkinoilla. Vaikuttaa siltä, että suurin osa näin liikkeelle lasketuista osakkeista on tähän asti myyty yrityksen toimipaikan lähiseutujen sijoittajille.

3.3.5.6. Yhdysvalloissa on Internetin välityksellä tarjolla uusi ja entistä kehittyneempi keskisuurille yrityksille tarkoitettu osakeantimuoto, nk. Public Venture Offerings. Koottavan pääoman arvo vaihtelee tavallisesti 5 10 miljoonan dollarin välillä. Listalleottoesite tulee toimittaa Securities and Exchange Commissionille ja niiden jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille, joissa osakkeita tarjotaan ostettavaksi. Tämän jälkeen osakeannin markkinointi on lähes vapaata. Osakkeiden merkintä on sallittu viidelle sijoituslaitokselle ja rajoittamattomalle määrälle yksityisiä sijoittajia. Kaupankäynti osakkeilla on kielletty 18 kuukautta liikkeellelaskupäivän jälkeen. Uutuutensa vuoksi tätä rahoitusmuotoa on vaikea hyödyntää. Ainoastaan yksi investointilaitos on suostunut julkaisemaan kaikkiaan neljän yrityksen tarjoukset, vaikka kiinnostuneita yrityksiä oli kaikkiaan 2000. Tällä rahoitusvälineellä vaikuttaisi kuitenkin olevan mahdollisuuksia.

3.3.5.7. Mikäli Euroopassa halutaan rohkaista samansuuntaista kehitystä, törmätään mm. ongelmaan, miten olisi järjestettävä riittävä sääntely ja valvonta ja miten estettävä petokset. Ei edes Securities and Exchange Commission pysty vielä antamaan yhtenäisiä sääntöjä. Voikin käydä niin, että nimenomaan komission tehtäväksi lankeaa ensimmäisenä käsitellä aihetta kattavasti. Toivottavasti se pystyy tällöin luomaan sääntökehyksen, jonka perusteella pk-yrityksille voi kehittyä tarkoituksenmukaisia, avoimia ja rehellisiä osakemarkkinoita.

Komitea arvostaa komission myönteisiä pyrkimyksiä sähköisen kaupan alalla ja tukee niitä. Se toivoo, että komissio ja jäsenvaltiot ryhtyisivät tältä pohjalta ja toivottavasti yhdessä Yhdysvaltojen Securities and Exchange Commissionin kanssa pohtimaan sellaisen sääntökehyksen luomista, joka mahdollistaisi osakkeiden tarjoamiseen sijoittajille Internetin välityksellä.

3.4. Rajatylittävään osakekauppaan liittyvät esteet eurooppalaisilla pk-yrityksille suunnatuilla pääomamarkkinoilla

3.4.1. Komission esittämät näkökohdat

3.4.1.1. Valuuttaan liittyvät ongelmat

Komitea on yhtä mieltä komission kanssa siitä, että euron käyttöönoton myötä ja sen rajat ylittävälle osakekaupalle antaman sysäyksen ansiosta valuuttaan liittyvät ongelmat ratkennevat. Tämä riippuu luonnollisesti yhteiseen rahaan alusta pitäen osallistuvien jäsenvaltioiden lukumäärästä, eikä asiaa voida tarkastella erillään EU:n taloudellisesta tilanteesta.

3.4.1.2. Arvopaperikaupan sääntely EU:n tasolla

3.4.1.2.1. Euroopan unionissa toimii kaikkiaan noin kahdeksantoista osakemarkkinaa ja valvontaelintä. Yhdysvalloissa tärkeimpiä tai "kansallisia" osakemarkkinoita on kolme, joille kaikille on tyypillistä tehokkuus ja sekä sijoittajia että yrityksiä tyydyttävä toiminta. Kongressi sääti vuonna 1996 näillä markkinoilla kaupattavia osakkeita koskevan osavaltioita sitovan lain, jonka myötä Securities and Exchange Commissionista tuli maan ainoa sääntelyviranomainen. Euroopassa vallitseva hajanainen järjestelmä yhdessä täällä toimivien sijoituslaitosten kanssa ei voi kilpailla tehokkaasti yhdysvaltalaisen mallin kanssa.

3.4.1.2.2. Rahoituspalveluita koskeva yhteisön nykyinen lainsäädäntö sallii pääoman vapaan liikkuvuuden ja takaa sijoittautumisoikeuden. Jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten sääntöjen yhdenmukainen tulkinta kuitenkin puuttuu kokonaan. Sijoituspalveluja koskevan lainsäädännön mahdollisuuksien epäyhtenäisen hyödyntämisen ohella tämä lienee olennaisin Euroopan unionin osakemarkkinoiden järjestämisen ongelma. Yhteinen raha ei yksin tarjoa ratkaisua, vaikka ratkaisu sitä edellyttääkin. Todellisuudessa rahoituspalveluala ei nykyisen lainsäädännön ja määräysten vallitessa saa yhteisen rahan tarjoamaa täyttä hyötyä.

3.4.1.2.3. Listalleottoesitettä koskevan direktiivin määräykset aiheuttavat erityisongelmia toisen jäsenvaltion markkinoille pyrkiville yrityksille. Kyseinen direktiivi ei sisällä 12 artiklan mukaisesti laaditun säännellyille markkinoille pääsyyn oikeuttavan esitteen automaattista vastavuoroista tunnistamista koskevia määräyksiä, vaikka esite olisikin toimivaltaisen viranomaisen tarkastama. Osa tarkastusviranomaisista on valmis myöntämään tarkastustodistuksen mutta osa ei. Jäsenvaltioiden sääntelyjärjestelmien kirjavuus kuvastaa eroja direktiivin artiklojen tarjoamien vaihtoehtojen täysin laillisessa siirtämisessä osaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöä eikä helpota lainkaan vastavuoroisesta tunnustamisesta sopimista esitedirektiivin 21 artiklan 1 kohdan nojalla.

3.4.1.2.4. Kuten kohdassa 3.2.9 todettiin, huomattavia vaikeuksia aiheuttaa myös se, että osa viranomaisista edellyttää esitteen kääntämistä ja lisätietoja paikallisesta tuloverotuksesta, liikkeellelaskijan rahoituspalvelut kyseisessä jäsenvaltiossa takaavista rahoituslaitoksista ja sijoittajille osoitettujen ilmoitusten julkaisutavasta. Käytännössä tämä on pienehköille osakeantia suunnitteleville yrityksille lähes mahdoton taakka.

3.4.1.2.5. Edellä kuvaillun kaltaisten epäkohtien salliminen vaarantaa osittain yhteiseen rahaan liittyviä etuja ja aiheuttaa Euroopan pääomamarkkinoille haittaa Yhdysvaltoihin verrattuna. Tehokkuuden lisäksi Yhdysvaltojen pääomamarkkinat tarjoavat yrityksille vaihtoehtoja ja laajentavat sijoittajien mahdollisuuksia. Tämä näyttää johtuvan pääasiassa avoimuuden takaavasta ja kilpailua edistävästä sääntelykehyksestä. Se puolestaan lisää markkinoiden kokoa ja alentaa kustannuksia sekä sijoittajien että pääomaa etsivien yritysten osalta. Vaikka Euroopan unionissa onkin yleiset rahoitusmarkkinoita ja -palveluja koskevat yhteiset säännöt, ne ovat kuitenkin erittäin monimutkaisia, ja jäsenvaltioiden täydentävä lainsäädäntö hankaloittaa niitä entisestään. Lisäksi niiden valvonnasta vastaavat jäsenvaltioiden valvontaviranomaiset.

Komission ja jäsenvaltioiden on harkittava, rohkaiseeko nykyinen lainsäädäntö ja sääntelykäytäntö pääomamarkkinoiden tarpeellista syventämistä, ja ryhdyttävä toimiin tilanteen ja etenkin listalleottoesitettä koskevan direktiivin korjaamiseksi. Direktiivin muokkaaminen toimivaksi välineeksi ei vaadi huomattavia muutoksia mutta edellyttää, että eräät jäsenvaltiot luopuvat osasta niiden nyt nauttimia lainsäädäntöön liittyviä vaihtoehtoja, jotka periytyvät ajalta, jolloin rahoitusmarkkinat olivat luonteeltaan nykyistä jäsenvaltiokeskeisempiä. Koska Securities and Exchange Commissionin kaltaisen eurooppalaisen sääntelyelimen perustaminen on lähitulevaisuudessa epävarmaa, tulee jäsenvaltioissa toteutettavan toimeenpanon yhdenmukaisuuteen panostaa nykyistä enemmän.

3.4.1.3. Jäsenvaltioiden lakien ja käytäntöjen väliset erot

3.4.1.3.1. Verotus

Vaikka komissio on oikeassa todetessaan, että kaksinkertainen verotus on käytäntönä useimmissa tapauksissa, se ei kuitenkaan päde kaikissa jäsenvaltioissa. Kahdella jäsenvaltiolla on omat erityisongelmansa. Tiedon puute jäsenvaltioiden välisistä eroista näyttää kuitenkin aiheuttavan enemmän vaikeuksia kuin vallitsevat erot.

Komissio voisi harkita tämän puutteen korjaamista laatimalla kattavan oppaan tai kannustamalla sellaisen laatimista.

3.4.1.3.2. Kirjanpitonormit

Komitea on komission kanssa samaa mieltä siitä, etteivät kirjanpitonormit aiheuta merkittäviä ongelmia. Sijoitusanalyytikoille, jotka ovat tärkeimpiä yrityksiä koskevan "julkisen" tiedon lähteitä, olisi kuitenkin hyödyllistä, että kirjanpidossa noudatettaisiin nykyistä useammin kansainvälisiä kirjanpitonormeja. Tämä seikka kuuluu kuitenkin jäsenvaltioiden pörsseille eikä komissiolle. Jotta tähän päästäisiin, on eräiden jäsenvaltioiden, kuten periaatteessa on sovittu, muutettava lainsäädäntöään siten että yrityksillä on lupa soveltaa kansainvälistä kirjanpitokäytäntöä. Ilmeisesti näin ollaan jo tekemässä, ja toteutusta tulisikin kiirehtiä.

3.4.1.3.3. Yritysjohtaminen

3.4.1.3.3.1. Olisi hyödyllistä keskustella unioninlaajuisesti, millä tasolla yritysjohtamista olisi tarpeen standardoida. Lainsäädännöllisten keinojen sopivuutta on tässä yhteydessä kuitenkin paikallaan epäillä, etenkin koska sellaisen direktiivin säätäminen, jonka neuvosto voisi hyväksyä, tai jäsenvaltioiden määräysten yhtenäistäminen on epätodennäköistä.

3.4.1.3.3.2. Ensimmäinen ongelma on yritysjohtamisen asianmukainen määrittely. Komissiolle laatimassaan selvityksessä Ernst & Young määrittelevät sen erittäin laajasti "yrityksen toimintaa ja yritystoiminnan valvontaa tiettynä aikana ja tietyssä paikassa hallitseviksi säännöiksi". Pyrkimys soveltaa tätä määrittelyä lainsäädännön pohjaksi voi Euroopan tasolla osoittautua erittäin vaikeaksi, kun otetaan huomioon, että joissain jäsenvaltioissa ei edes yritysjohtamisen tärkeimpiä perusteita ole erityisesti kehitelty. Vaarana on, että nopeasti muuttuvan liiketoimintaympäristön yritysjohtamiselta edellyttämää joustavuutta rajoitettaisiin tarpeettomasti ja aiheutettaisiin siten lisähaittaa Euroopan pyrkimyksille kilpailla muun maailman kanssa.

3.4.1.3.3.3. Toimintaohjeiltakin tulee voida edellyttää tiettyä joustavuutta, mikäli niiden ei haluta olevan pienten yritysten kannalta tarpeettoman tiukkoja. Eräs eurooppalainen arvopaperipörssi soveltaa jo nyt yritysjohtamiseen periaatteita, jotka niiden yritysten, joiden osakkeilla kauppaa käydään, tulee täyttää nyt ja tulevaisuudessa:

yrityksen hallituksessa tulee olla vähintään kaksi itsenäistä jäsentä (tämä sulkee pois yrityksen tai sen tytäryhtiöiden johtajat, työntekijät ja ne osakkeenomistajat, joilla on yli 20 prosentin hyötyosuus, sekä kaikki, jotka ovat jostain syystä esteellisiä),

yritykseen tulee perustaa täysin riippumattomista johtajista koostuva "palkkakomitea", joka noudattaa parhaimpia kansainvälisiä käytäntöjä johtajien ja yritysjohdon palkoista ja kannusteista päättäessään,

yrityksen tulee perustaa pääasiassa riippumattomista johtajista koostuva pysyvä tilintarkastuskomitea,

tilintarkastuskomitean kaltaisen enemmistöltään itsenäisen elimen tulee jatkuvasti seurata osapuolten välisiä kauppoja sekä tilanteita, joissa voi ilmetä eturistiriitoja.

3.4.1.3.3.4. Mikäli muut eurooppalaiset arvopaperipörssit laatisivat edellisen kaltaisia sitovia sääntöjä julkisten osakeyhtiöiden osalta, ainakin yritysjohdon yleiseen toimintaan liittyvät ongelmat saataisiin pitkälti ratkaistua. Muita ongelmia voi ilmetä tulevaisuudessa. Kun otetaan huomioon aiheen suhteellinen tuoreus, voisi asteittaisen ja ainoastaan mahdollisiin väärinkäytöksiin puuttuvan lähestymistavan soveltamisesta olla hyötyä. Asioihin puuttumisessa olisi mieluiten käytettävä muita keinoja kuin lainsäädäntöä.

3.4.1.3.4. Yhteisösijoittajat

Euroopassa on vain harvoja pääoman tuottoon perustuvia eläkerahastoja, ja eräissä jäsenvaltioissa rahastojen sijoituspolitiikka on hyvin rajallista. Nämä ovat kaksi perussyytä siihen, että riskipääomasijoituksille on tarjolla muita vähemmän rahoitusta. Eurooppaan ensi vuosisadalla kohdistuvien väestöongelmien vuoksi edellä mainitun kaltaisia eläkerahastoja on todennäköisesti perustettava lisää. Tuloksensa maksimoimiseksi rahastojen tulee saada huomattavista riskipääomasijoituksista mahdollisimman suuret voitot. Komitea on yhtä mieltä komission kanssa merkityksestä, joka yhteisösijoittajien investoinneilla on näiden markkinoiden menestymiselle, ja välttämättömyydestä poistaa eläkerahastojen sijoituksilta ylimääräiset ja turhat rajoitukset.

Eläkerahastojen tulisi tarkasti valvottujen ja asianmukaisten takuiden puitteissa saada vapaasti laatia rahastojen jäsenten etua parhaiten palvelevia sijoitusstrategioita.

4. Muuta huomionarvoista

4.1. Rajallinen "säännellyt markkinat" -käsite

4.1.1. Oikeudellinen käsite "säännellyt markkinat" koskee ainoastaan sijoituspalvelujen pääoman riittävyyttä koskevia direktiivejä eikä EU:n muita rahoituspalveludirektiivejä. Tästä voi seurata mm. että:

i) myytäväksi annetut osakkeet voidaan itse asiassa luokitella listaamattomiksi arvopapereiksi, vaikka niiden tuleekin täyttää samat tai tiukemmat valvontaan ja avoimuuteen liittyvät määräykset kuin "virallisessa" arvopaperipörssissä;

ii) mikäli arvopaperit luokitellaan "listaamattomiksi", rahoituspalveluyritykset voivat joutua soveltamaan vakavaraisuussuhteen määrittelyssä nollapainotusta ja rajoittamaan yhteisösijoituksia;

iii) sijoitusyhtiöt, jotka harjoittavat arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa (yhteissijoitusyritykset) voivat, direktiiviin 85/611/ETY perustuvien jäsenvaltioiden lakien niin salliessa joutua varmistamaan, että kyseisillä säännellyillä markkinoilla noudatetaan "riittävää huolellisuutta" ennen ko. markkinoilla tarjottaviin osakkeisiin sijoittamista;

iv) direktiiviä 88/627/ETY, joka koskee tietoja, jotka on julkistettava, kun huomattava osuus pörssiyhtiöstä on hankittu tai luovutettu, ei voida soveltaa. Direktiivin soveltaminen aiheuttaisi tilanteen, jossa kyseisillä markkinoilla listatusta yrityksestä voitaisiin hankkia huomattava osuus ilman, että ostaja olisi velvollinen ilmoittamaan asiasta kyseiselle yritykselle tai markkinoille.

4.1.2. Komissio on ilmeisesti olettanut määritelmän "säännellyt markkinat" sisältävän ajatuksen markkinoiden luotettavuuden varmentamisesta. Kun tähän yhdistetään niitä yrityksiä koskevat tiukat määräykset, joiden osakkeilla kauppaa käydään, on selvästi väärin, että sovellettavat tai sääntelyviranomaisten pätevinä pitämät säännöt ovat "virallisia arvopaperipörssejä" koskevia sääntöjä tiukempia. Komissiota pyydetään selvittämään, miten tämä poikkeavuus voitaisiin oikaista.

4.2. Yhdysvalloista kerätyt kokemukset

4.2.1. Huolimatta Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin huomattavista taloudellisista ja yhteiskunnallisista eroista vaikuttaa siltä, että Yhdysvaltojen kokemuksista voitaisiin oppia pk-yritysten tilanteen parantamiseksi etenkin rahoituksen ja yritysneuvonnan osalta. Näin voitaisiin osaltaan edistää uusien yritysten ja siten työpaikkojen luomista.

4.2.2. Uusien aloitteiden omaksuminen ja nykyisten rakenteiden mukauttaminen Yhdysvaltojen kokemusten pohjalta ei merkitse sitä, että koko Eurooppa hyötyisi yrittäjyydestä. Niin ei myöskään käy Yhdysvalloissa. Innovatiivisen teollisuuden ja palvelujen (joiden erottaminen toisistaan käy yhä vaikeammaksi) kasvu näyttää keskittyvän osaamiskeskuksiin, jotka sijaitsevat pääasiassa korkeakoulujen ympäristössä tai Washington D.C.:n länsiosien kaltaisilla seuduilla.

4.2.3. Uusien yritysten suhteellisen suuri syntyvyys on osittain Yhdysvaltojen kulttuurille tyypillinen piirre, koska yrittäjähenkisyys, itsenäisyys ja joustavuus ovat amerikkalaisille yleisiä piirteitä. Euroopassa yrittäjähenkisyyden lisääminen koulutusjärjestelmän avulla (mihin komissio näyttää pyrkivän) kestää ainakin yhden sukupolven.

4.2.4. Euroopan julkisviranomaisten on pyrittävä politiikallaan edistämään uusien yritysten syntymistä ja vähentämään viiden ensimmäisen toimintavuoden aikana tapahtuvia yrityskuolemia alle Yhdysvaltojen lukujen sekä tarjoamaan yhä useammalle yritykselle mahdollisuudet kasvaa keskikokoiseksi.

4.2.5. Tavoitteena tulee olla neuvonnan tarjoaminen etenkin uusille pk-yrityksille. Jäsenvaltiot päättävät mieluiten ensin työmarkkinaosapuolia kuultuaan itse siitä, huolehtivatko neuvonnasta valtion viranomaiset, sopimusneuvojat tai muut osapuolet. Neuvonnassa tulisi kuitenkin varmistaa, että sen "siirtovaikutus" jää mahdollisimman pieneksi. Toisin sanoen neuvonnan ei pitäisi aiheuttaa epäoikeudenmukaista lyhytkestoista kilpailuetua.

5. Komission päätelmien pohdintaa

5.1. Komission tiedonannossa esitettyjä päätelmiä on mahdoton kyseenalaistaa. Voidaan ainoastaan todeta, että prosessi voi olla pitkä pk-yritysten aidon osakekulttuurin luomiseksi. Lainsäätäjien ja jäsenvaltioiden sääntelyviranomaisten pyrkimykset poistaa turhat esteet ovat myönteisiä, ja näin prosessi voi helpottua. Erityisen välttämätöntä on, etteivät sääntelyyn liittyvät ongelmat hidasta tai jopa estä arvopaperimarkkinoiden innovaatiota. On muistettava, että arvopaperilakien ja sääntelyviranomaisten päätarkoitus on:

säännellä osakekauppiaan ja asiakkaan suhdetta siten, ettei viimeksi mainittu joudu kärsimään epäoikeudenmukaisesta kohtelusta tai petoksesta,

suojella sijoittajia laajasti petoksilta ja markkinoiden manipuloinnilta.

5.2. Tämä ei merkitse sijoittajien suojelua markkinariskeiltä eikä markkinoiden tiettyjen kansallisten etujen turvaamista. Edellä mainittu on yhä vaikeampaa nykyisillä maailmanlaajuisilla rahoitusmarkkinoilla.

5.3. Osakemarkkinoiden perustehtävä talouselämässä on ohjata passiiviset säästöt tuottaviin sijoituksiin. Nykytilanteessa sijoitusyhtiöt eivät voi taata markkinoilla parasta mahdollista likviditeettitasoa, koska jäsenvaltioiden sääntelyviranomaiset ja lainsäätäjät suhtautuvat rajoittavasti listalleottoesitteiden hyväksymiseen, julkisen liikkeellelaskun määrittelyyn ja ns. euro-arvopapereihin (ks. tarjousesitteitä koskevan direktiivin 89/298/ETY 3 artiklan f kohta). Komission tulee varmistaa, että direktiivin kyseistä artiklaa sovelletaan jäsenvaltioiden lainsäädännössä oikein.

5.4. Uusien yritysten ja työpaikkojen määrän maksimoimiseksi Euroopassa amerikkalaisittain tehokkaiden, mutta omat yhteiskunnalliset erityispiirteensä säilyttävien rahoitusmarkkinoiden avulla tarvitaan:

lisää kunnollisia yrityksiä pyrkimään osakemarkkinoille. Tämä merkitsee yritysten kokonaislukumäärän lisäämistä sekä varmistamista, etteivät ne kärsi rahoituspulasta ja että niillä on käytettävissään pätevää neuvontaa. Lisäksi on varmistettava, ettei liiallinen sääntely hidasta yritysten kehittymistä ja että ne voivat järjestää innovaatioidensa oikeudellisen suojan entistä helpommin,

osakepääomavirtojen lisäämisen rohkaisemista yrityksen kaikissa kehitysvaiheissa,

"osakemarkkinahautomojen" järjestämistä todennäköisesti aluetasolla uusille yrityksille, joiden avulla ne voivat siirtyä laajemmille jäsenvaltioiden ja Euroopan markkinoille saavutettuaan sopivan kehitysasteen, sekä Internetin tarjoamien käyttömahdollisuuksien varmistamista,

eurooppalaisen arvopaperilainsäädännön uudistamista avoimuuden ja kilpailun lisäämiseksi ja aidosti euroopanlaajuisen rahoituspalvelualan tehokkaan toiminnan mahdollistamiseksi.

5.5. Komitea toteaa, että tietyillä jäsenvaltioilla on jo täysin riittävät keinot edellä käsiteltyjen ongelmien ratkaisemiseksi ja että lisää keinoja otettaneen käyttöön Eurooppa-neuvoston marraskuussa 1997 järjestetyn ylimääräisen työllisyyskokouksen tuloksena. Sen suositusten tavoitteena on rohkaista yleisen toimintakehyksen luomista pk-yritysten kehityksen helpottamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi koko Euroopan unionin alueella täyttämällä nykyisen toimintakehyksen aukot. Näiden toimien toteuttamistapa riippuu kunkin jäsenvaltion perinteistä ja rakenteista.

6. Lisähuomioita

6.1. Komitea ilmaisee tyytyväisyytensä komission tiedonannossa "Riskipääoma: avain työpaikkojen luomiseen Euroopassa" () esitettyihin toimintalinjoihin. Komitea toteaa myös, että monet aloitteet ovat tässä lausunnossa esitetyn lähestymistavan mukaisia. Komitea hyväksyy esitetyt näkemykset ja toivoo, että sitä kuullaan jatkossakin alan toimintalinjoja kehiteltäessä.

Bryssel 27. toukokuuta 1998.

Talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Tom JENKINS

() KOM(95) 498 lopull., 25.10.1995.

() 89/298/ETY (Neuvoston direktiivi arvopapereita yleisölle tarjottaessa julkistettavan tarjousesitteen laatimista, tarkastusta ja levittämistä koskevien vaatimusten yhteensovittamisesta).

() KOM(98) 522 lopull.