14.12.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 332/1

(1)

Komission yksiköt lähettivät 3 päivänä heinäkuuta 2013 kaikille jäsenvaltioille niiden satamien toimintaa ja verotusta koskevan kyselyn saadakseen yleiskuvan tilanteesta ja selkeyttääkseen satamien asemaa suhteessa Euroopan unionin valtiontukisääntöihin, joista määrätään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (jäljempänä ’SEUT-sopimus’) 107 artiklassa. Belgian viranomaiset vastasivat 30 päivänä syyskuuta 2013 ja 9 päivänä lokakuuta 2013 päivätyillä kirjeillä. Komissio pyysi lisätietoja satamiin sovellettavaan verotukseen liittyvistä säännöistä 20 päivänä tammikuuta 2014 päivätyllä kirjeellä. Belgian viranomaiset vastasivat 13 päivänä maaliskuuta 2014 päivätyllä kirjeellä, ja Brysselin satama lähetti huomautuksensa kirjeellä, jonka komissio vastaanotti 18 päivänä maaliskuuta 2014.

(2)

Komissio antoi 9 päivänä heinäkuuta 2014 päivätyllä kirjeellä Belgialle neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (2) (jäljempänä ’menettelyasetus’) 21 artiklan mukaisesti alustavan arvionsa, jonka mukaan tietyille Belgian satamille (jäljempänä ’Belgian satamat’) annettu vapautus yhtiöverosta (impôt des sociétés) on sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea ja tämä tuki on mainitun asetuksen 1 artiklan b kohdassa tarkoitettua voimassa olevaa tukea. Belgian viranomaisten kanssa pidettiin kokous 23 päivänä syyskuuta 2014. Vallonia ja Brysselin satama esittivät huomautuksensa 30 päivänä syyskuuta 2014 päivätyillä kirjeillä, kun taas Flanderi toimitti huomautuksensa 1 päivänä lokakuuta 2014 päivätyllä kirjeellä. Komissio ilmoitti 1 päivänä kesäkuuta 2015 päivätyllä kirjeellä Belgialle, että se oli ottanut huomioon kaikki Belgian esittämät väitteet ja katsoi edelleen, ettätietyn satamajoukon vapauttaminen yhtiöverosta oli sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea, jos ja siltä osin kuin näillä satamilla on taloudellista toimintaa. Kyseisestä kirjeestä nostettiin 3 päivänä elokuuta 2015 kanne (3), joka päätettiin 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetulla unionin yleisen tuomioistuimen määräyksellä (4) jättää tutkimatta.

(3)

Komissio toisti 21 päivänä tammikuuta 2016 päivätyssä kirjeessä aiemmin esittämänsä kannan, jonka mukaan satamien vapauttamisessa yhtiöverosta oli kyse valtiontukiohjelmasta, joka oli ristiriidassa SEUT-sopimuksen kanssa, ja ehdotti aiheellisina toimenpiteinä SEUT-sopimuksen 108 artiklan 1 kohdan ja menettelyasetuksen 22 artiklan mukaisesti, että Belgian viranomaiset poistaisivat Belgian satamien vapautuksen yhtiöverosta sikäli kuin nämä satamat harjoittavat taloudellista toimintaa. Belgian viranomaisia kehotettiin muuttamaan lainsäädäntöään 10 kuukauden kuluessa päätöksen antamisesta, ja muutosta olisi sovellettava taloudellisesta toiminnasta saataviin tuloihin viimeistään verovuoden 2017 alusta alkaen. Belgian viranomaisia kehotettiin ilmoittamaan komissiolle kirjallisesti kahden kuukauden kuluessa mainitun päätöksen vastaanottamisesta, että Belgia hyväksyi menettelyasetuksen 23 artiklan 1 kohdan mukaisesti aiheelliset toimenpiteet ehdoitta ja yksiselitteisesti kokonaisuudessaan. Aiheellisista toimenpiteistä tehdystä ehdotuksesta nostettiin 18 päivänä maaliskuuta 2016 kanne (5), joka päätettiin 27 päivänä lokakuuta 2016 annetulla unionin yleisen tuomioistuimen määräyksellä (6) jättää tutkimatta.

(4)

Belgian viranomaiset toimittivat 21 päivänä maaliskuuta 2016 päivätyllä kirjeellä komissiolle huomautuksia ehdotetuista aiheellisista toimenpiteistä.

(5)

Komissio päätti 8 päivänä heinäkuuta 2016 päivätyllä kirjeellä SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa säädetyn menettelyn aloittamisesta menettelyasetuksen 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(6)

Komission päätös menettelyn aloittamisesta julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä  (7). Komissio kehotti asianomaisia osapuolia esittämään asianomaista toimenpidettä koskevat huomautuksensa. Tiettyjen toimenpiteen soveltamisalaan kuuluvien Belgian satamien edustajien kanssa pidettiin kokous 24 päivänä elokuuta 2016.

(7)

Belgia esitti huomautuksensa kirjeillä, jotka oli päivätty 9 päivänä syyskuuta 2016 (liittovaltion valtiovarainministeri) ja 16 päivänä syyskuuta 2016 (Vallonia ja Vallonian satamat).

(8)

Komissio sai huomautuksia seuraavilta asianomaisilta osapuolilta: Antwerpenin, Gentin ja Zeebruggen satamia käyttävä Sea Invest (14 päivänä syyskuuta 2016), viittä Alankomaiden julkista merisatamaa edustava Rotterdamin satama (16 päivänä syyskuuta 2016), Brysselin satama (16 päivänä syyskuuta 2016), Flanderin satamakomitea (Vlaamse Havencommissie) (19 päivänä syyskuuta 2016) ja Antwerpenin ja Zeebruggen satamat (4 päivänä lokakuuta 2016), joista viimeksi mainitut esittivät huomautuksensa huomautusten esittämiselle asetetun määräajan pidentämisen jälkeen.

(9)

Komissio toimitti nämä huomautukset Belgialle tarjoten sille mahdollisuuden kommentoida niitä. Komissio vastaanotti Belgian huomautukset 14 päivänä marraskuuta 2016 päivätyssä kirjeessä. Belgian viranomaisten ja komission välillä pidettiin 19 päivänä joulukuuta 2016 kokous, jonka yhteydessä komissiolle esitettiin lisähuomautuksia. Belgian liittovaltiollisten ja alueellisten viranomaisten, tiettyjen toimenpiteen edunsaajien ja komission välillä pidettiin uusi kokous 10 päivänä tammikuuta 2017.

(10)

Belgiassa satamien maa-alue on julkisessa omistuksessa. Belgian suurten satamien toiminta siirrettiin 1990-luvulla hajautetuille yksiköille. Joidenkin satamien (esimerkiksi Gentin, Oostenden ja Antwerpenin satamien) toiminnasta vastaavat itsenäiset kunnalliset satamaviranomaiset; toisten satamien (esimerkiksi itsenäisten satamien Ports autonomes du Centre et de l'Ouest sekä Liègen, Charleroin ja Namurin itsenäisten satamien) toiminnasta vastaavat julkisoikeudelliset oikeushenkilöt tai Zeebruggen sataman tapauksessa julkisoikeudellinen osakeyhtiö.

(11)

Satamien toimintaa hoitavat julkiset yksiköt eli satamaviranomaiset.

(12)

Belgian vuoden 1992 konsolidoidun tuloverolain (8) (jäljempänä ’CIR’) 1 §:n mukaisesti Belgiaan sijoittautuneet ”yhtiöt” ovat velvollisia suorittamaan yhtiöveroksi (impôt des sociétés, ISoc) kutsuttua tuloveroa (9). Maahan sijoittautuneet oikeushenkilöt, jotka eivät ole ”yhtiöitä”, ovat sitä vastoin velvollisia suorittamaan oikeushenkilöiltä kannettavaksi veroksi (impôt des personnes morales, IPM) (10) kutsuttua tuloveroa. CIR:n 2 §:ssä ”yhtiö” määritellään ”miksi tahansa asianmukaisesti perustetuksi yhtiöksi, yhdistykseksi, laitokseksi tai elimeksi, jolla on oikeushenkilöys ja joka harjoittaa liiketoimintaa tai toimintoja, jotka ovat luonteeltaan voittoa tuottavia”.

(13)

CIR:n 180 §:n 2 momentissa määrätään, että tietyt Belgian satamat eivät ole yhtiöverotuksen alaisia (11). CIR:n 220 §:n 2 momentissa säädetään, että oikeushenkilöt, jotka eivät ole CIR:n 180 §:n mukaisesti yhtiöverotuksen alaisia, ovat velvollisia suorittamaan oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa (12). Oikeushenkilöiltä kannettava vero ei kohdistu tulojen tai voittojen kokonaismäärään vaan ainoastaan tietyntyyppisiin tuloihin. Itse asiassa CIR:n 221 §:n mukaan oikeushenkilöiltä kannettavan veron alaisia oikeushenkilöitä voidaan verottaa ainoastaan niiden Belgiassa sijaitsevien kiinteistöjen laskennallisen kiinteistötulon sekä pääomista ja irtaimesta omaisuudesta saatavien tulojen ja tuottojen osalta (13). Tämän lisäksi oikeushenkilöiltä kannettavan veron alaisiin erityyppisiin tuloihin sovellettavat veroasteet vastaavat tavallisesti suuruudeltaan kiinteistöveroa taikka irtaimen omaisuuden tuotosta tehtävää pidätystä (14) ja ovat yleensä matalammat kuin yhtiöverotukseen sovellettavat veroasteet (33,99 prosenttia).

(14)

Komissio katsoi 8 päivänä heinäkuuta 2016 päivätyssä kirjeessään, että Belgian viranomaiset eivät olleet hyväksyneet komission 21 päivänä tammikuuta 2016 päivätyssä kirjeessä esittämää aiheellisten toimenpiteiden toteutusaikataulua ja että Belgian hallitus ei ollut edes selkeästi hyväksynyt periaatetta satamien kuulumisesta yhtiöverotuksen piiriin eikä se näyttänyt ryhtyneen toimenpiteisiin Belgian satamien nauttiman verovapauden poistamiseksi. Tämän perusteella komissio päätteli, että Belgian viranomaiset eivät olleet hyväksyneet ehdoitta, yksiselitteisesti ja kokonaisuudessaan komission 21 päivänä tammikuuta 2016 ehdottamia aiheellisia toimenpiteitä.

(15)

Koska komissio yhä katsoi, että Belgian satamien nauttimassa vapautuksessa yhtiöverosta oli kyse – silloin, kun satamat harjoittivat taloudellista toimintaa – voimassa olevasta valtiontukiohjelmasta ja että sillä oli epäilyksiä asianomaisen tukiohjelman soveltuvuudesta sisämarkkinoille, se päätti aloittaa SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa säädetyn menettelyn menettelyasetuksen 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(16)

Belgian satamat ja Belgian viranomaiset katsovat, että satamat eivät ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja ”yrityksiä” sikäli kuin niiden tehtävät, erityisesti julkisen ja yksityisen omaisuuden hallinnointi, eivät ole luonteeltaan taloudellisia. Ne korostavat, että nämä tehtävät ovat yleishyödyllisiä ja että julkiset viranomaiset, jotka voivat vapaasti määritellä muiden kuin taloudellisten yleishyödyllisten palveluiden laajuuden, ovat asettaneet tai siirtäneet satamille nämä tehtävät. Ne huomauttavat, että satamaviranomaisilla on erityisiä valtuuksia näiden tehtävien toteuttamiseen, ne toimivat muiden viranomaisten valvonnassa eivätkä ne tavoittele voittoa ja että ylijäämät investoidaan uudelleen satamainfrastruktuuriin ja maksetaan tietyissä tapauksissa sataman omistavalle kunnalle.

(17)

Antwerpenin ja Zeebruggen satamat ja Belgian viranomaiset katsovat, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä lentoasemien alalla (asia C-82/01 Aéroports de Paris (15)) ei voida soveltaa satamiin, sillä niiden infrastruktuuri on toisenlainen. Ne toteavat erityisesti, että satamilla oleva monopoliasema perustuu hallinnon hajauttamiseen voittoa tavoittelemattoman julkisoikeudellisen yksikön hyväksi, kun taas lentoasemien hallinnointi uskotaan yksityisoikeudellisten oikeushenkilöiden tehtäväksi niin, että taloudellisen toiminnan harjoittamiseen annetaan yksinoikeus samalla, kun toiminnan luonteeltaan taloudellinen operatiivinen riski siirretään asianomaiselle oikeushenkilölle. Ne katsovat niin ikään, että yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Aéroports de Paris käsittelemä riita-asia ei koskenut ”infrastruktuuripalveluiden” tarjoamista, joten sitä ei ole tarkoituksenmukaista verrata tilanteeseen, jossa Belgian satamaviranomaiset tarjoavat käyttöön satamaomaisuutta.

(18)

Suurin osa asianomaisista osapuolista ja Belgian viranomaiset kiistävät komission tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä mainitsemien toimintojen taloudellisen luonteen erityisesti siltä osin kuin on kyse satamainfrastruktuurin tarjoamisesta alusten käyttöön ja maan ja infrastruktuurien vuokraamisesta yrityksille ja selittävät, että maa-alueiden vuokrauksesta, infrastruktuurien käyttöön antamisesta ja satamainfrastruktuurien käytöstä perittävät maksut (satamamaksut) ovat julkisia, syrjimättömiä ja satamaviranomaisten yksipuolisesti ennalta määrittämiä eivätkä perustu kysynnän ja tarjonnan lakeihin. Ne mainitsevat erityisesti Belgian perustuslakituomioistuimen 19 päivänä marraskuuta 2015 antaman tuomion (16), jossa todetaan, että satamamaksut ovat ”pelkkiä korvauksia”, joita kolmannet osapuolet suorittavat satamaviranomaisten tarjoamista tukipalveluista. Ne viittaavat myös Flanderin merisatamapolitiikasta ja merisatamien hallinnoinnista 2 päivänä maaliskuuta 1999 annettuun satama-asetukseen (17) (jäljempänä ’2 päivänä maaliskuuta 1999 annettu Flanderin satama-asetus’), jossa säädetään, että satamamaksut on asetettava niin, että ne ovat ”kohtuullisessa suhteessa” niitä vastaan suoritettavien palveluiden arvoon. Tämän lisäksi ne toteavat, että käyttöoikeusmaksut ovat suhteellisesti matalammat maa-alueilla, jotka tuottavat suurempaa lisäarvoa, ne perustuvat objektiivisiin (asianomaisiin maa-alueisiin liittyviin) parametreihin ja kuvastavat tarjotun palvelun synnyttämää todellista arvoa. Vallonia ja Vallonian satamat katsovat niin ikään, että infrastruktuurien käytöstä suoritettavat käyttömaksut eivät välttämättä ole osoitus siitä, että satamien toiminta olisi luonteeltaan taloudellista, ja että se, että käyttömaksut eivät riitä kattamaan toimintaan investoitua pääomaa, on merkki siitä, että satamatoiminta on luonteeltaan yleishyödyllinen palvelu.

(19)

Niiden mukaan taloudellista toimintaa satamissa harjoittavat pääasiassa satamien käyttöoikeuden saajat, jotka huolehtivat kauppatavaroiden ahtauksesta (lastauksesta ja purkamisesta), kun taas satamaviranomaiset eivät ole millään tavalla osallisia käyttöoikeuden saaneiden yhtiöiden ja laivanvarustajien välillä tehdyissä kaupallisissa sopimuksissa. Satamista eivät siis hyödy kaupallisesti satamaviranomaiset vaan yhtiöt, joille oikeus infrastruktuurin käyttöön annetaan ja joiden tulee itse rakentaa näiden infrastruktuurien varaan päällysrakenteet (nosturit, konehallit), joita ne tarvitsevat ahtauspalveluiden tarjoamiseen.

(20)

Ne lisäävät, että satamaviranomaisten on enenevässä määrin rahoitettava alueiden toimivaltaan kuuluvia muita kuin taloudellisia toimintoja ja vieläpä toimintoja, jotka eivät liity satamatoimintaan (18). Ne mainitsevat useita komission päätöksiä ja unionin tuomioistuimen tuomioita, joissa niiden mukaan vahvistetaan, että avoimien infrastruktuurien tarjoaminen kaikkien potentiaalisten käyttäjien käyttöön oikeudenmukaisin ja syrjimättömin perustein ja julkisyhteisön maa-alueiden hallinnointi ja käyttö yksityisen sektorin teollisen ja kaupallisen toiminnan kehittämiseksi eivät ole taloudellista toimintaa.

(21)

Ne katsovat lisäksi, että satamien taloudellinen toiminta, kuten nostopalvelut (nosturipalvelut) ja hinauspalvelut, ovat luonteeltaan pelkästään oheispalveluita.

(22)

Flanderin satamakomitea katsoo, että sikäli kuin satamaviranomaisten täytyy enenevässä määrin rahoittaa alueiden toimivaltaan kuuluvia muita kuin taloudellisia infrastruktuureita, yhtiöverosta vapauttaminen ei anna niille etua.

(23)

Rotterdamin satama toteaa, että Antwerpenin, Zeebruggen ja Gentin satamien todellinen veroaste on alle 1 prosentti kirjanpidollisesta voitosta.

(24)

Belgian viranomaiset esittävät, että sikäli kuin satamat maksavat oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa, ehto, jonka mukaan etu on myönnettävä valtion varoista, jää täyttymättä.

(25)

Suurin osa asianomaisista osapuolista ja Belgian viranomaiset katsovat, että oikea viitejärjestelmä oikeushenkilöiden verotuksen alalla ei ole yhtiövero (kuten menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä katsottiin) vaan CIR:n 1 §, jossa maahan sijoittautuneille oikeushenkilöille vahvistettiin kaksi rinnakkaista verotusjärjestelmää (yhtiövero ja oikeushenkilöiltä kannettava vero), jotka perustuvat CIR:n 2 §:ssä määriteltyihin kriteereihin (siihen, onko oikeushenkilön toiminnassa kyse ”liiketoiminnasta” tai ”luonteeltaan voittoa tuottavista toiminnoista”). Ne lisäävät, että CIR:n 180 §:ssä, jossa säädetään, että satamat eivät ole yhtiöveron alaisia, vain täsmennetään ja sovelletaan CIR:n 1 §:ää. Tietyt asianomaiset osapuolet ja Belgian viranomaiset myös katsovat, että oikeushenkilöiltä kannettava vero on viitejärjestelmä, jota olisi sovellettava satamiin, jotka eivät ole CIR:n 2 §:ssä tarkoitettuja ”yhtiöitä” – CIR:n 180 §:n 2 momentissa ei näet poiketa oikeushenkilöiden verotusta koskevista yleisistä säännöistä vaan pelkästään sovelletaan näitä yleisiä sääntöjä. Näin ollen ne esittävät, että vaikka lain 180 §:n 2 momentti poistettaisiin, satamat eivät välttämättä olisi yhtiöveron alaisia sikäli, että hallinnon pitäisi tutkia tapauskohtaisesti, mikä kunkin sataman asema on CIR:n 1 ja 2 §:ään nähden, ja että koska satamat eivät ole CIR:n 2 §:ssä tarkoitettuja ”yhtiöitä”, niitä ei voitaisi velvoittaa suorittamaan yhtiöveroa.

(26)

Vallonia ja Vallonian satamat lisäävät, että asianomainen kahtiajako (kahden tuloverojärjestelmän – yhtiöveron ja oikeushenkilöiltä kannettavan veron – olemassaolo) on tuloverojärjestelmässä keskeinen ja siihen sisäänrakennettu ja perustuu Belgian perustuslakiin. Belgian perustuslaissa lainsäätäjällä ei sitä paitsi olisi velvollisuutta panna verolle tiettyjä toimintoja ja, kun on kyse luonteeltaan julkisoikeudellisista hallinnoista (valtiosta, yhteisöistä, alueista, maakunnista ja kunnista), tiettyyn julkiseen palveluun varattu julkinen tai yksityinen omaisuus vapautettaisiin veroista yleisen oikeusperiaatteen nojalla. Belgian viranomaiset toteavat niin ikään, että julkisia palveluita, tehtäviä ja omaisuutta ei kansallisten tuomioistuinten oikeuskäytännön mukaan veroteta, ellei laissa siitä nimenomaisesti säädetä.

(27)

Antwerpenin ja Zeebruggen satamaviranomaisten ja Belgian viranomaisten mukaan yksiköt, jotka – samoin kuin satamat – eivät jaa voittoaan vaan investoivat sen uudelleen tai jotka pyrkivät niiden oman edun ylittävään päämäärään, ovat järjestelmän logiikan mukaisesti velvollisia suorittamaan oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa.

(28)

Ne esittävät niin ikään, että niiden asema on erilainen kuin muilla yrityksillä, jotka ovat velvollisia suorittamaan yhtiöveroa. Aseman tietynasteisesta itsenäisyydestä ja mahdollisesta taloudellisesta toiminnasta huolimatta satamaviranomaiset edustavat julkista valtaa ja huolehtivat yleishyödyllisistä tehtävistä voittoa tavoittelematta niitä koskevien toimintasääntöjen edellyttämällä tavalla. Ne eivät käytä teollisia ja kaupallisia menetelmiä eivätkä tavoittele toiminnallaan investoinneille nopeaa tuottoa. Käyttöoikeusmaksut ja satamamaksut eivät aina kata satamaviranomaisille aiheutuneita kustannuksia. Ne huolehtivat julkisen palvelun tehtävistä, joiden nettokustannukset eivät CIR:n 49 §:n mukaisesti olisi vähennettävissä yhtiöveropohjasta, mikä johtaisi syrjintään muihin yrityksiin verrattuna ja satamien investointikyvyn heikkenemiseen, mikäli ne velvoitettaisiin suorittamaan yhtiöveroa.

(29)

Belgian viranomaiset toteavat, että Belgian perustuslakituomioistuin on 1 päivänä joulukuuta 2016 antamassaan tuomiossa (19) vahvistanut lainsäätäjän valinnan siitä, että satamat vapautetaan yhtiöverosta.

(30)

Flanderin satamakomitea väittää, että muissa jäsenvaltioissa, eritoten Alankomaissa, nämä samat satamatoiminnot ovat julkisten viranomaisten rahoittamia, joten kilpailuolosuhteet eivät ole vääristyneet.

(31)

Antwerpenin ja Zeebruggen satamaviranomaiset viittaavat komission ”valtiontuen” käsitteestä antaman tiedonannon (20) (jäljempänä ’19 päivänä heinäkuuta 2016 annettu tiedonanto’) 188 kohtaan ja esittävät, että kullakin satamalla on lakisääteinen monopoli omalla satama-alueellaan ja että tämä monopoli sulkee samalla kertaa ”sekä kilpailun markkinoilla että pääsyn markkinoille”. Näin ollen ne päättelevät, että toimenpide ei johda kilpailun vääristymiseen. Lisäksi ne mainitsevat Alankomaiden kilpailuviranomaisen lausunnon (21), jonka mukaan Rotterdamin satama ei kilpaile muiden satamien satamatoiminnan harjoittajien kanssa, sillä satamamaksut ovat vain pieni osa laivanvarustajien kuljetuskustannuksia, joten maksujen korottamisella taikka madaltamisella ei olisi vaikutusta satamaliikenteeseen.

(32)

Ne toteavat, että 19 päivänä heinäkuuta 2016 annetun tiedonannon (211 kohdan ja alaviitteen 311) mukaisesti verkkoinfrastruktuurissa verkon eri osatekijät täydentävät toisiaan sen sijaan, että ne kilpailisivat keskenään, joten kilpailun vääristyminen ei ole mahdollista. Ne huomauttavat, että kyseisessä tiedonannossa komissio soveltaa tätä periaatetta rautatieinfrastruktuurien rakentamiseen (219 kohta) ja tieinfrastruktuurien, myös maksullisten teiden infrastruktuurien, rakentamiseen (220 kohta), mutta katsovat, että periaatetta voidaan soveltaa myös satamiin.

(33)

Vallonia ja Vallonian satamat huomauttavat, että yhtiöverosta vapautetut sisäsatamat eivät kilpaile muiden yksityisten sisäsatamien kanssa, mikäli viimeksi mainitut asettaisivat saataville vastaavia yleiseen käyttöön tarkoitettuja infrastruktuureita. Liittovaltion viranomaiset lisäävät, että pienikokoiset sisäsatamat vain täydentävät muiden satamien palveluita ja kilpailevat ainoastaan maantieliikenteen kanssa.

(34)

Rotterdamin satama toteaa, että Alankomaiden julkiset satamat kilpailevat erityisesti Antwerpenin, Zeebruggen ja Gentin satamien kanssa.

(35)

Vallonia ja Vallonian satamat katsovat, että SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohta antaa riittävät perusteet sille, että toimenpidettä voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvana: satamilla on selkeä lakisääteinen tehtävä, eikä voida kiistää sitä, että satamat täyttävät kaikki kyseisessä artiklassa asetetut edellytykset. Ne korostavat, että SEUT-sopimuksen 93 artiklan mukaista soveltuvuutta, jonka soveltamisehdoissa ei edellytetä, että toimenpide ei vaikuta kauppaan, on arvioitava seikkaperäisesti.

(36)

Antwerpenin ja Zeebruggen satamaviranomaiset katsovat, että komission vastaus toimenpiteen soveltuvuudesta esitettyihin väitteisiin ei ollut riittävän hyvin perusteltu. Ne lisäävät, että SEUT-sopimuksen 93 artiklaa voitaisiin käyttää toimenpiteen soveltuvuuden perustana, koska satamat ovat velvollisia rahoittamaan Euroopan laajuisia liikenneverkkoja tukevia infrastruktuureita.

(37)

Belgian viranomaiset esittävät komissiolle pyynnön siirtymäkauden myöntämisestä satamien yhtiöverovelvollisuuden käyttöön ottamista varten. Ne painottavat, että 8 päivänä heinäkuuta 2016 annetussa tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä esitetty määräaika (satamat suorittaisivat yhtiöveroa 1 päivästä tammikuuta 2017 alkaen) oli liian lyhyt, erityisesti verrattuna Alankomaille asiassa SA.25338 annettuun määräaikaan. Ne korostavat, että CIR:n 180 §:n 2 momentin poistaminen edellyttää lainsäädäntömenettelyä, joka kestää ”yleensä vähintään kolmesta kuuteen kuukautta”. Niiden mukaan lainsäädäntöön olisi syytä tehdä muutoksia, jotka olisivat paljon monimutkaisempia kuin pelkkä CIR:n 180 §:n 2 momentin poistaminen, koska (i) kyseisen lainkohdan poistaminen ei välttämättä johtaisi satamien yhtiöverovelvollisuuteen, (ii) satamien uuden verojärjestelmän laadinnassa on otettava huomioon perustuslaillinen yhdenvertaisuusperiaate ja (iii) Belgian vero-oikeudessa ei nimenomaisesti säännellä sitä, miten oikeushenkilö siirtyy oikeushenkilöiltä kannettavan veron maksajasta yhtiöveron maksajaksi. Ne lisäävät, että mikäli oletettu voimassa oleva tukiohjelma lopetetaan, komission on kunnioitettava jäsenvaltion perusteltuja etuja, jotka liittyvät edunsaajien oikeusvarmuuden takaamiseen.

(38)

Rotterdamin satama pyytää komissiota luopumaan Alankomaiden satamien yhtiöverovelvollisiksi saattamisesta siihen saakka, kunnes toimialatutkinta valmistuu ja kunnes kaikki Ranskan, Belgian, Alankomaiden ja Saksan pohjoiset merisatamat (Range nord) voidaan samanaikaisesti velvoittaa suorittamaan veroa, taikka vähintään saattamaan Belgian ja Ranskan satamat nopeasti ja samaan aikaan yhtiöverovelvollisiksi.

(39)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(40)

Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan ”taloudellista toimintaa on kaikki toiminta, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan tietyillä markkinoilla” (22). Samoin yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että ”käsite” yritys ”tarkoittaa jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta kyseisen yksikön oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta” (23).

(41)

Lisäksi komissio on vahvistanut useissa päätöksissään infrastruktuurien käyttämisen taloudellista luonnetta koskevan oikeuskäytännön (24) mukaisesti, että satamainfrastruktuurien kaupallinen käyttäminen ja rakentaminen ovat taloudellista toimintaa (25). Esimerkiksi käyttäjille käyttömaksua vastaan tarjotun satamaterminaalin kaupallinen käyttäminen on taloudellista toimintaa (26). Yhteisöjen tuomioistuin on niin ikään jo epäsuorasti mutta varmasti todennut, että tietyt satamatoiminnot, erityisesti ”lastaus, purku, uudelleen lastaaminen, varastointi ja kaikenlaisten tavaroiden käsittely yleensä satamassa” (27), ovat luonteeltaan taloudellisia. Komissio soveltaa näitä sääntöjä sekä merisatamiin että sisäsatamiin (28).

(42)

Tältä osin komissio katsoo Belgian viranomaisista ja tietyistä asianomaisista osapuolista poiketen, että yhteisöjen tuomioistuimen lentoasemia koskevaa oikeuskäytäntöä on sovellettava satamiin, jotka ovat yksinkertaisesti vain toisenlaisia infrastruktuureita. Tiettyjen asianomaisten osapuolten mainitsemat satamien ja lentoasemien väliset erot – erityisesti erot oikeudellisessa rakenteessa tai se, että satamat ovat julkisoikeudellisia yksiköitä, jotka eivät tavoittele voittoa – eivät ole merkityksellisiä sen yleisen kriteerin kannalta, joka liittyy tavaroiden tai palveluiden tarjoamiseen tietyillä markkinoilla ja johon yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö perustuu. Samoin komissio toteaa, että yhteisöjen tuomioistuin muistuttaa asiassa Aéroports de Paris antamansa tuomion 90 kohdassa, että ”ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on aivan oikein todennut, että kyseessä olevat liikevaihtoon perustuvat maksut ovat vastike lentoaseman rakennelmien ja laitteiden hallinnointipalveluista”; näin ollen on väärin väittää, että kyseisessä asiassa ei käsiteltäisi infrastruktuuripalveluiden tarjoamista, kuten Belgian viranomaiset ja tietyt asianomaiset osapuolet esittävät.

(43)

Belgian satamien kaikkien toimintojen taloudellisen tai muun kuin taloudellisen luonteen arvioiminen ei ole välttämätöntä sen määrittämiseksi, ovatko ne yrityksiä. Riittää, että todetaan, että kyseessä olevan toimenpiteen kohteena olevat yksiköt harjoittavat tosiasiallisesti yhtä tai useampaa taloudellista toimintaa, ja sen perusteella ne katsotaan ”yrityksiksi”. Tältä osin voidaan todeta, että se, että yksikkö harjoittaa yhtä tai useampaa kuninkaan määräykseen perustuvaa tai muuta kuin taloudellista toimintaa, ei vielä sinänsä yleensä tarkoita, etteikö sitä voitaisi luokitella ”yritykseksi”.

(44)

Belgian satamat voivat harjoittaa useita erityyppisiä taloudellisia toimintoja, jotka vastaavat eri palveluiden tarjoamista eri markkinoilla. Ensinnäkin satamat tarjoavat käyttäjilleen (ensi sijassa laivanvarustajille mutta yleisesti kaikille laivaoperaattoreille) yleistä palvelua, mikä tarkoittaa, että aluksille annetaan mahdollisuus käyttää satamainfrastruktuuria ”satamamaksuksi” (29) yleisesti nimitettyä korvausta vastaan. Toiseksi tietyt satamat tarjoavat aluksille erityisiä palveluita, kuten luotsipalveluita, nostopalveluita, ahtauspalveluita ja kiinnityspalveluita, niin ikään korvausta vastaan (30). Kolmanneksi satamat tarjoavat korvausta vastaan tiettyjä infrastruktuureita taikka tiettyjä maa-alueita yritysten käyttöön, ja yritykset käyttävät näitä tiloja omiin tarpeisiinsa tai tarjotakseen aluksille joitain edellä mainituista erityisistä palveluista.

(45)

Se, että kolmannet yritykset käyttävät tiettyjä maa-alueita ja satamainfrastruktuureita palveluiden tarjoamiseen laivanvarustajille tai aluksille, ei sulje pois sitä, että satamaviranomaisten harjoittama hallinnointitoiminta, johon kuuluu erityisesti edellä mainittujen maa-alueiden ja infrastruktuurien vuokraaminen asianomaisille kolmansille yrityksille, on niin ikään luonteeltaan taloudellista.

(46)

Komissio toteaa niin ikään, että Belgian kansallinen lainsäädäntö sisältää itsessään viitteitä satamatoimintojen teollisesta ja/tai kaupallisesta luonteesta (31). Erityisesti CIR:n virallisesta huomautuksesta käy väistämättä ilmi, että satamat harjoittavat ”mitä tahansa teollista, kaupallista tai maatalouteen perustuvaa yritystoimintaa” (32) tai harjoittavat, vaikka ne eivät tavoittelisikaan voittoa, ”pysyväisluonteista ammattimaista toimintaa, johon kuuluvat […] luonteeltaan teollisten, kaupallisten taikka maatalouteen liittyvien toimintojen toistuminen riittävän usein niin, että toimintoja voidaan pitää ”toimena”, [ja] teollisten tai kaupallisten menetelmien käyttäminen” (33)  (34).

(47)

Komissio ei kuitenkaan kiistä sitä, että satamien tietyt toiminnot voivat olla luonteeltaan muita kuin taloudellisia – tällaisia ovat erityisesti tietyt satamakonttorien suorittamat palvelut, kuten esimerkiksi meriliikenteen valvonta ja meriliikenteen turvallisuuden varmistaminen (35) tai saastumisen estämiseen liittyvä valvonta (36). Käsiteltävänä olevassa tapauksessa toiminnot, joita komissio pitää taloudellisina, ovat kuitenkin erillisiä näistä (muista) edellisessä virkkeessä mainituista toiminnoista.

(48)

Lisäksi komissio huomauttaa, että vaikka kansallisilla viranomaisilla olisi ”laaja harkintavalta tarjota, tilata ja järjestää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja siten, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin käyttäjien tarpeita” (37), tämä ei sulje pois sitä, etteivätkö nämä toiminnot voisi olla luonteeltaan taloudellisia. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan itse ”taloudellisen toiminnan” käsite perustuu kuitenkin tosiseikkoihin, eritoten siihen, että kyseisille palveluille on olemassa markkinat (38), eikä se riipu kansallisista valinnoista tai näkemyksistä. Komissiolla on näin ollen perusteet määritellä satamien tietyt toiminnot taloudellisiksi, vaikka kansalliset viranomaiset katsovat, että asianomaiset toiminnot ovat muita kuin taloudellisia yleishyödyllisiä palveluita.

(49)

Seuraavat näkökohdat eivät myöskään itsessään aseta kyseenalaiseksi harjoitettujen toimintojen taloudellista tai muuta kuin taloudellista luonnetta:

(50)

”Yritysten” määrittelyn näkökulmasta myöskään sillä Belgian viranomaisten ja tiettyjen asianomaisten osapuolten esittämällä väitteellä ei ole merkitystä, jonka mukaan satamaviranomaisten tarjoamista palveluista veloitettavat maksut ovat julkisia, syrjimättömiä ja satamaviranomaisten yksipuolisesti ennalta määrittämiä eivätkä ne perustu suoraan kysynnän ja tarjonnan lakeihin (43).

(51)

Ensinnäkin komissio panee merkille, että satamien veloittamien maksujen ominaispiirteet (muun muassa julkisuus, syrjimättömyys) ovat samankaltaiset kuin yleistä taloudellista etua koskevista palveluista (44) veloitettavilla maksuilla ja yleistä taloudellista etua koskevat palvelut ovat hyvinkin taloudellista toimintaa ja niihin sovelletaan valtiontukilainsäädäntöä. Hinnat ovat niin ikään julkisia, syrjimättömiä ja palveluntarjoajan yksipuolisesti ennalta määrittämiä valtaosassa taloudellisia toimintoja.

(52)

Vaikka se, miten suuri osuus tiettyyn toimintaan liittyvistä kuluista katetaan käyttäjiltä veloitettavilla tuloerillä, tai kääntäen se, miten suuri osuus kuluista katetaan (verovelvollisen maksamasta) verosta, voi joskus antaa viitteitä markkinoiden olemassaolosta ja taloudellisesta toiminnasta, hinnoittelutapa itsessään ei kuitenkaan ole tältä kannalta olennainen tekijä.

(53)

Sitä ei sitä paitsi ole kiistetty, että satamien käyttäjien ja asiakkaiden suorittamat maksut (yleiset ja erityiset satamamaksut ja käyttöoikeusmaksut) kattavat vähintään suurimman osan kustannuksista, joita satamaviranomaisille aiheutuu, kun ne tarjoavat palveluitaan markkinoilla (45).

(54)

Lisäksi todetaan, että vaikka Vallonia ja Vallonian satamat antavat ymmärtää, että infrastruktuurien käytöstä perittävillä käyttömaksuilla ei pystytä kattamaan toimintaan investoitua pääomaa, ne eivät esitä mitään tosiseikkoja väitteensä tueksi.

(55)

Asianomainen väite on sitä paitsi esitetty satamatoiminnan yleishyödyllisen luonteen osoittamiseksi, mutta tämä seikka ei itsessään ole merkityksellinen satamatoimintojen taloudellisen tai muun kuin taloudellisen luonteen määrittämisessä. Komissio panee niin ikään merkille, että yleistä taloudellista etua koskevien palveluiden (jotka ovat taloudellista toimintaa) kustannuksia ei lähtökohtaisesti yleensä kateta kokonaisuudessaan käyttäjiltä saatavilla tuloerillä, joten rahoitusvajeen olemassaolo ei välttämättä sulje pois SEUT-sopimuksen 107 artiklassa tarkoitetun taloudellisen toiminnan olemassaoloa.

(56)

Se, että satamaviranomaiset määrittävät hinnat, ei myöskään vielä tarkoita sitä, etteikö kysyntää olisi otettu huomioon. Satamaviranomaiset ottavat päinvastoin tarkoin huomioon markkinaolosuhteet (huomioitavia tekijöitä ovat tarjonta ja kysyntä, erityisesti kilpailijoiden veloittamat hinnat ja käyttäjien ja asiakkaiden kysyntäkäyttäytyminen), kun ne määrittävät hintojaan, erityisesti satamamaksuja (46). Käyttöoikeusmaksujen osalta Antwerpenin ja Zeebruggen satamat toteavat, että maksut määritetään objektiivisilla parametreilla, jotka liittyvät maa-alueen luonteeseen tai kyseessä olevaan toimintaan, ja niiden määrityksessä otetaan huomioon toiminnan ”todellinen arvo” ja ”lisäarvo”. Näin ollen maksut ovat tiiviisti yhteydessä satamien tarjoaman palvelun ominaispiirteisiin ja niiden yritysten tai toimintojen ominaispiirteisiin, joita satama pyrkii saamaan alueelleen. Tämän vuoksi maksut ovat ilmiselvästi tärkeä väline satamien kaupallisessa linjauksessa, jolla ne houkuttelevat laivanvarustajia ja laivaajia käyttämään sataman infrastruktuureita ja houkuttelevat yrityksiä sijoittautumaan satamaan ja kehittämään siellä tuotanto- tai palvelutoimintojaan.

(57)

Tästä seuraa, että sekä satamainfrastruktuurien käyttöön tarjoaminen että maa-alueiden käyttöön tarjoaminen korvausta vastaan ovat hyvinkin markkinoilla tarjottavia palveluita ja siten taloudellisia toimintoja.

(58)

Satamien satamamaksuja vastaan tarjoamien palveluiden (satamainfrastruktuurien yleisen käyttöoikeuden ja mahdollisten erityisten palveluiden) osalta komissio huomauttaa, että Belgian perustuslakituomioistuimen 19 päivänä marraskuuta 2015 tekemä päätös (N:o 162/2015), jossa todetaan, että satamamaksut ovat ”pelkkiä korvauksia”, joita kolmannet osapuolet suorittavat satamaviranomaisten tarjoamista tukipalveluista, sekä 2 päivänä maaliskuuta 1999 annetussa Flanderin satama-asetuksessa olevat maininnat, joissa vahvistetaan, että satamamaksut on asetettava niin, että ne ovat ”kohtuullisessa suhteessa” niitä vastaan suoritettavien palveluiden arvoon, vahvistavat, että satamat tarjoavat palveluita markkinoille korvausta vastaan. Sen perusteella, että korvauksella pyritään kohtuullisessa määrin kattamaan sitä vastaan suoritettavan palvelun arvo, voidaan jo etukäteen sulkea pois se mahdollisuus, että satamien käyttäjille tarjottavat palvelut rahoitettaisiin olennaiselta osin verolla pikemminkin kuin mainittujen käyttäjien saamastaan palvelusta suorittamalla todellisella korvauksella – tämä seikka vahvistaa jälleen kerran sen, millaista talouspoliittista lähestymistapaa Belgia toteuttaa satamien ja niiden käyttäjien välisissä suhteissa, sekä sen, että kyseessä olevat toiminnat ovat luonteeltaan taloudellisia.

(59)

Lisäksi komissio toteaa, että Flanderin hallitus on Belgian perustuslakituomioistuimessa esittänyt, että yleisiä satamamaksuja (vastineena yleisen satamainfrastruktuurin käytöstä) voidaan verrata ”tietulliin, joka on suoritettava maksullisen tien tai tunnelin käytöstä” (47). Komission päätöskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että maksullisen tien tai tunnelin pitäminen on taloudellista toimintaa (48). Komissio panee niin ikään merkille, että Belgiassa satamamaksuista suoritetaan yleensä arvonlisäveroa samoin kuin muista palveluiden suorituksista (49).

(60)

Asianomaisten osapuolten ja Belgian viranomaisten mainitsemat komission ja unionin tuomioistuimen päätökset eivät aseta kyseenalaiseksi tätä päätelmää. Asiassa N110/2008 JadeWeserPort (50) komissio ei ollut ratkaissut kysymystä kyseisten toimintojen taloudellisesta tai muusta kuin taloudellisesta luonteesta – asianomaisten osapuolten ja Belgian viranomaisten päätelmiensä tueksi mainitsemien johdanto-osan kappaleiden (päätöksen johdanto-osan 52–63 kappale) jälkeisissä johdanto-osan kappaleissa (päätöksen johdanto-osan 64–66 kappale) todetaan, että toimintaa voitiin pitää taloudellisena. Uudelleenlastauslaitosten rakentamiseen Lanakenin ja Maastrichtin väliselle rataosuudelle liittyvän asian N390/2005 (51) ja asian N478/2004 Coras Iompair Eireann (52) osalta komissio huomauttaa, että asiat koskevat rautatieinfrastruktuurien rakentamisen rahoitusta eivätkä satamainfrastruktuurien käyttöön tarjoamista korvausta vastaan ja että joka tapauksessa komission kyseisissä asiakirjoissa esittämä kanta ei enää vastaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä (53) eikä myöskään komission tämänhetkistä päätöskäytäntöä, joiden mukaan taloudelliseen käyttöön tarkoitetun infrastruktuurin rakentaminen on taloudellista toimintaa. Lisäksi huomautetaan, että yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-18/01, Korhonen, (54) ei koske valtiontukilainsäädäntöä vaan neuvoston direktiiviä 92/50/ETY (55).

(61)

Komission asiassa SA.36346 (56) tekemä päätös, joka mainitaan 19 päivänä heinäkuuta 2016 annetun tiedonannon 17 kohdan f alakohdassa ja johon asianomaiset osapuolet ja Belgian viranomaiset ovat vedonneet, ei merkitse sitä, että satamaomaisuuden hallinnointi tai hyödyntäminen ja erityisesti tiettyjen maa-alueiden ja infrastruktuurien vuokraaminen tai käyttöön tarjoaminen korvausta vastaan olisivat muuta kuin taloudellista toimintaa. Asiassa SA.36346 oli itse asiassa kyse julkisten maa-alueiden elvyttämiseen annettavasta tuesta eikä maa-alueiden tai infrastruktuurien vuokrauksesta korvausta vastaan.

(62)

Komissio on jo päätöskäytännössään todennut, että julkisen omaisuuden vuokraaminen korvausta vastaan on taloudellista toimintaa – erityisesti silloin, kun sataman sopimuskumppani tarjoaa satamapalveluita asiakkailleen (57). Satamaviranomaisten julkaisemista maksuehdoista (58) käy niin ikään ilmi, että käyttöoikeusmaksuista suoritetaan arvonlisäveroa, mikä osoittaa, että toiminta on luonteeltaan taloudellista. Samoin satamien maa-alueiden vuokraus on taloudellista toimintaa, josta suoritetaan arvonlisäveroa (59).

(63)

Komissio panee niin ikään merkille, että Antwerpenin ja Zeebruggen satamat korostavat tekemissään huomautuksissa, että käyttöoikeuksien saajat valitaan ”markkinakartoituksen” perusteella, mikä vahvistaa, että silloin, kun nämä satamat antavat oikeuden satamainfrastruktuurin käyttöön, ne tarjoavat tavaroita tai palveluita markkinoilla.

(64)

Se, että yksikön taloudellinen toiminta on vähäistä tai vähäpätöistä sen muuhun kuin taloudelliseen toimintaan verrattuna, ei yleensä tarkoita sitä, että valtiontukisääntöjä voitaisiin olla soveltamatta kyseiseen taloudelliseen toimintaan.

(65)

Lisäksi edellä esille tuoduista seikoista ilmenee, että olennainen osa toiminnoista, joita asianomaiset osapuolet ja Belgian viranomaiset pitävät muina kuin taloudellisina (maa-alueiden vuokraus, infrastruktuurin käyttö korvausta vastaan), on tosiasiassa taloudellista – tämä voidaan todeta ilman, että olisi tarpeen suorittaa satamakohtaista arviointia eri taloudellisten toimintojen osuuksista. Kuten aiemmin on todettu, sitä ei kiistetä, että Belgian satamien liikevaihdosta selvästi suurin osa on peräisin satamamaksuista ja käyttöoikeusmaksuista, ja Antwerpenin sataman osalta nämä tulot ovat peräti suuremmat kuin liiketoiminnan kokonaiskulut.

(66)

Lisäksi todetaan, että vaikka komissio hyväksyykin sen, että mikäli infrastruktuuria käytetään lähes yksinomaisesti muuhun kuin taloudelliseen toimintaan, sen rahoitus voidaan kokonaisuudessaan jättää valtiontukisääntöjen soveltamisen ulkopuolelle edellyttäen, että infrastruktuurin taloudellinen käyttö on vastaisuudessakin pelkästään oheistoimintaa (60), se, että satamat harjoittavat muuta kuin taloudellista toimintaa, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että itse satamainfrastruktuuria käytettäisiin lähes yksinomaisesti muuhun kuin taloudelliseen toimintaan.

(67)

Näin ollen komissio katsoo, että toimenpiteen soveltamisalaan kuuluvien Belgian satamien harjoittama toiminta on – ainakin osittain – taloudellista toimintaa.

(68)

Unionin tuomioistuimen mukaan edulla ei tarkoiteta ainoastaan positiivista suoritusta vaan myös kaikkia toimenpiteitä, jotka eri tavoin keventävät yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia (61).

(69)

Komissio toteaa, että Belgian verolainsäädännön mukaan CIR:n 180 §:n 2 momentissa mainittujen Belgian satamien taloudellisesta toiminnasta saamat voitot eivät kuulu yhtiöverotuksen piiriin. Näin ollen näiden satamien vastattavaksi ei koidu kustannuksia, joita yhtiöverovelvollisille yksiköille tavallisesti aiheutuu.

(70)

Oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa ei suoriteta voittojen kokonaismäärästä. Yksiköt, jotka ovat velvollisia suorittamaan oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa, maksavat veroa vain osasta satamatoiminnan tuottamista tuloista, nimittäin yksiköiden Belgiassa sijaitsevien kiinteistöjen laskennallisesta kiinteistötulosta sekä pääomista ja irtaimesta omaisuudesta saatavista tuloista ja tuotoista (62). Tästä seuraa, että oikeushenkilöiltä kannettavan veron perusteella verotettavaan määrään ei sisällytetä satamien saamien voittojen kokonaismäärää – tähän verottavaan määrään eivät esimerkiksi sisälly satamamaksut ja satamien käyttömaksut, joita asiakkaat maksavat satamientarjoamia palveluita vastaan, eivätkä satamainfrastruktuurien käytöstä maksettavat vuokrat. Lisäksi veroasteet, joita sovelletaan oikeushenkilöiltä kannettavan veron alaiseen osaan näistä tuloista, ovat yleensä matalammat (63) kuin yhtiöverotuksessa sovellettavat veroasteet (33,99 prosenttia). Taloudellisesta toiminnasta suoritettavan veron määrä on näin ollen pienempi kuin määrä, joka olisi tuloksena yhtiöverosääntöjen soveltamisesta.

(71)

Belgia ei myöskään ole esittänyt 9 päivänä heinäkuuta 2014 aloitetun yhteistoimintamenettelyn aikana mitään sellaisia seikkoja, jotka olisivat ristiriidassa tämän komission päätelmän kanssa, eikä tällaisia seikkoja sisältynyt huomautuksiin, joita se on esittänyt sen jälkeen, kun muodollinen tutkintamenettely aloitettiin 8 päivänä heinäkuuta 2016. Se ei myöskään ole kiistänyt Alankomaiden satamien esittämiä huomautuksia, joiden mukaan Antwerpenin, Zeebruggen ja Gentin satamien todellinen veroaste on paljon Belgian yhtiöveroastetta (33,99 prosenttia) matalampi.

(72)

Komissio ei voi yhtyä Flanderin satamakomitean näkemykseen, jonka mukaan edulla, joka syntyy siitä, että satamat vapautetaan yhtiöveron maksusta, pyritään pääasiassa vain korvaamaan satamille kustannukset, jotka aiheutuvat siitä, että satamaviranomaiset rahoittavat enenevässä määrin muita kuin taloudellisia infrastruktuureita, jotka eivät kuulu niiden toimivaltaan. Mikään Belgian kansallisen lainsäädännön säännös ei kuitenkaan todellisuudessa takaa sitä, että edun määrä olisi enintään kyseisten muiden kuin taloudellisten infrastruktuurien nettokustannuksia vastaavalla tasolla (64). Satamien vapauttaminen yhtiöverosta, jonka määrä riippuu saatujen tuottojen määrästä, johtaa näin ollen edun syntymiseen, sillä verovapautuksen määrää ei ole yleispätevästi sidottu muiden kuin taloudellisten infrastruktuurien rahoituksen mahdollisiin kustannuksiin.

(73)

Näin ollen komissio katsoo, että kyseessä olevat satamat saavat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua etua, joka vastaa erotusta, joka saadaan, kun yhtiöverosta, joka satamien olisi pitänyt maksaa taloudellisesta toiminnastaan, vähennetään kyseiseen taloudelliseen toimintaan liittyvä osa oikeushenkilöiltä kannettavasta verosta.

(74)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan vain jäsenvaltioiden myöntämät tai valtion varoista myönnetyt toimenpiteet katsotaan valtiontuiksi. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luopuminen varoista, jotka olisi yleensä pitänyt siirtää valtion budjettiin, katsotaan valtion varojen siirtämiseksi (65).

(75)

Koska satamien taloudellisen toiminnan verottaminen oikeushenkilöiltä kannettavan veron perusteella johtaa verovelvolliselle edullisempaan verotukseen kuin verottaminen yhtiöveron perusteella (ks. edellä oleva 5.1.2 osa taloudellisen edun olemassaolosta), tämä tarkoittaa Belgian viranomaisten näkemyksestä poiketen valtiolle verotulojen menetystä.

(76)

Näin ollen komissio katsoo, että kyseinen toimenpide on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtion varojen siirtoa.

(77)

Lisäksi toimenpide voidaan katsoa valtion toiminnaksi, sillä kyseessä oleva verojärjestelmä on osa Belgian lainsäädäntöä eikä Belgiaa ole unionin lainsäädännöllä velvoitettu tällaisen järjestelmän soveltamiseen (66).

(78)

Jotta toimenpidettä voidaan pitää valtiontukena, sen on oltava valikoiva, mikä tarkoittaa, että sen on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaisesti suosittava joitakin yrityksiä tai tuotannonaloja (67).

(79)

Vakiintuneen oikeuskäytännön (68) mukaan yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia keventävän toimenpiteen, kuten verovapautuksen, aineellisen valikoivuuden arvioinnissa on kolme vaihetta: Ensimmäiseksi on tarpeen määrittää asianomaisessa jäsenvaltiossa voimassa oleva yleinen taikka ”normaali” verojärjestelmä (josta käytetään nimitystä ”viitejärjestelmä”). Toiseksi on selvitettävä, poikkeaako kyseessä oleva toimenpide viitejärjestelmästä sikäli, että siinä erotellaan toisistaan talouden toimijat, jotka ovat viitejärjestelmänä olevan verojärjestelmän tavoitteeseen nähden samankaltaisessa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa. Jos näin on, toimenpide on lähtökohtaisesti valikoiva. Kolmanneksi on syytä selvittää, onko viitejärjestelmästä poikkeava toimenpide perusteltu viitejärjestelmänä olevan verojärjestelmän luonteen tai yleisen rakenteen – toisin sanoen verojärjestelmän sisäisen logiikan – perusteella (69). Kolmannessa vaiheessa jäsenvaltion tehtävänä on osoittaa, että erilainen verokohtelu perustuu suoraan sen verojärjestelmän perus- tai pääperiaatteisiin (70).

(80)

Belgian viranomaiset ovat menettelyn aikana järjestelmällisesti puolustaneet kahta näkemystä. Vastauksessaan komission yksiköiden 3 päivänä heinäkuuta 2013 lähettämään kyselyyn Belgian viranomaiset totesivat ensin, että CIR:n 180 §:n 2 momentti muodosti oikeusperustan satamien vapauttamiselle yhtiöverosta. Myöhemmin – 19 päivänä joulukuuta 2016 päivätyissä huomautuksissaan – viranomaiset kuitenkin katsoivat, että jo pelkkä CIR:n 1 ja 2 §:ssä esitettyjen yleisten sääntöjen soveltaminen jättää satamat yhtiöverovelvollisuuden ulkopuolelle, sillä satamat eivät ole CIR:n 2 §:ssä tarkoitettuja ”yhtiöitä”.

(81)

Valtiontuki on objektiivinen käsite, ja sen tarkastelussa on otettava huomioon ainoastaan toimenpiteen vaikutukset. Sitä ei kiistetä, että Belgian satamat eivät maksa yhtiöveroa, mutta Belgian viranomaisten mukaan tämä yhtiöveron maksamatta jättäminen voi perustua joko CIR:n 180 §:n 2 momenttiin tai CIR:n 1 ja 2 §:ään.

(82)

Belgian viranomaiset väittävät 19 päivänä joulukuuta 2016 päivätyissä huomautuksissaan, että CIR:n 180 §:n 2 momentilla ei ole oikeudellista merkitystä ja että se on pelkästään toteava. Asianomaisen kohdan poistaminen ei muuttaisi millään tavalla satamien asemaa yhtiöverotukseen nähden. Satamat olisivat Belgian viranomaisten mukaan edelleen vapautettuja yhtiöverosta CIR:n 1 ja 2 §:n ja Belgian verojärjestelmän yleisten kriteerien nojalla. Belgian viranomaiset itse asiassa väittävät, että satamat eivät ole CIR:n 1 ja 2 §:ssä tarkoitettuja ”yhtiöitä”.

(83)

Tässä mallissa viitejärjestelmä koostuisi CIR:n 1 ja 2 §:stä, joissa säädetään, että ”yhtiöt” ovat velvollisia suorittamaan yhtiöveroa, kun taas Belgiaan sijoittautuneet muut oikeushenkilöt, jotka eivät ole yhtiöitä, ovat velvollisia suorittamaan oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa. Belgian viranomaisten mukaan satamat suorittaisivat väistämättä oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa, sillä ne eivät ole ”yhtiöitä”. Belgian viranomaisten mukaan CIR:n 180 §:n 2 momentissa vain täsmennetään 1 ja 2 §:ssä olevien yleisten sääntöjen seuraukset, eikä asianomainen kohta näin ollen muodostaisi poikkeusta viitejärjestelmästä vaan olisi vieläpä sen olennainen osa. Mikäli satamia ei katsottaisi ”yhtiöiksi”, oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa koskevia sääntöjä voitaisiin niin ikään pitää toimenpiteen rajatumpana viitejärjestelmänä.

(84)

Tämä tulkinta perustuu siis olennaiselta osin oletukseen, jonka mukaan satamien harjoittama toiminta on luonteeltaan sellaista, että satamia ei voida mitenkään määritellä tuloverotuksessa tarkoitetuiksi ”yhtiöiksi” (vaan maahan sijoittautuneiksi oikeushenkilöiksi), vaikka ne ovatkin, kuten edellä todetaan, SEUT-sopimuksen 107 artiklassa tarkoitettuja ”yrityksiä”. Belgian sen enempää kuin kolmansien osapuoltenkaan huomautuksissa ei ole esitetty vakuuttavaa näyttöä tämän oletuksen paikkansapitävyydestä.

(85)

Komissio sitä vastoin katsoo, että satamat ovat pääasiallisen toimintansa perusteella tuloverotuksen näkökulmasta yleensä ”yhtiöitä” ja että ne harjoittavat taloudellista toimintaa, jonka perusteella ne voidaan määritellä SEUT-sopimuksen 107 artiklassa tarkoitetuiksi ”yrityksiksi”. Mikään kansallisen lainsäädännön säännös ei sitä paitsi aseta kyseenalaiseksi tätä yhtiöiden määritelmää.

(86)

Komissio panee merkille, että oletus, johon Belgian viranomaisten päättely perustuu, on itse asiassa ristiriidassa CIR:n virallisten huomautusten, muun kansallisen lainsäädännön sekä Belgian hallituksen virallisten kannanottojen kanssa. CIR:n virallisissa huomautuksissa nimittäin todetaan, että oikeushenkilöitä (erityisesti CIR:n 180 §:n 2 momentin mukaisia satamia), jotka on ”ehdoitta” suljettu yhtiöveron ulkopuolelle, tulisi ”periaatteessa pitää yhtiöverovelvollisina” (71). Valtaosan CIR:n 180 §:n 2 momentissa luetelluista satamista pitäisi suorittaa yhtiöveroa niin ikään oikeudellisen muotonsa (ja kyseiseen oikeudelliseen muotoon yleensä liittyvien ominaispiirteiden) perusteella (72) – satamat ovat näet osakeyhtiöitä, rajavastuuyhtiöitä tai itsenäisiä kunnallisia viranomaisia. Tämän lisäksi myös 2 päivänä maaliskuuta 1999 annetussa Flanderin satama-asetuksessa on viitteitä siitä, että satamatoiminta on luonteeltaan teollista (73) ja/tai kaupallista (74) ja että satamat luokiteltaisiin siten CIR:n 2 §:ssä tarkoitetuiksi ”yhtiöiksi”, minkä pitäisi johtaa niiden yhtiöverovelvollisuuteen. Belgian hallitus on niin ikään itse todennut Belgian perustuslakituomioistuimessa, että satamat, kuten myös muut CIR:n 180 §:ssä ja 220 §:n 2 momentissa tarkoitetut yhtiöt ja oikeushenkilöt, ovat ”tosiasiallisesti oikeushenkilöitä, jotka harjoittavat CIR:n 2 §:n mukaisesti liiketoimintaa taikka toimintoja, jotka ovat luonteeltaan voittoa tuottavia” (75). Myös Belgian varapääministeri ja valtiovarain- ja ulkomaankauppaministeri ovat Belgian parlamentissa (Chambre des représentants) katsoneet, että Belgian satamat ovat julkisia yrityksiä, jotka joutuisivat suorittamaan yhtiöveroa CIR:n 1, 2 ja 179 §:n mukaisesti, ellei niitä olisi ehdoitta vapautettu asianomaisesta verosta CIR:n 180 §:llä (76). Satamat eivät myöskään ole itsestään selvästi ja suoraan velvollisia suorittamaan oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa, vaan velvollisuus perustuu yksinomaan siihen, että ne on CIR:n 180 §:n 2 momentin nojalla nimenomaisesti vapautettu yhtiöverosta, mistä todistaa osaltaan myös CIR:n 220 §:n 2 momentin teksti – tämä seikka on ristiriidassa Belgian viranomaisten tulkinnan kanssa, sillä niiden mukaan satamat eivät maksa yhtiöveroa siitä syystä, että ne kuuluvat maahan sijoittautuneina oikeushenkilöinä, jotka eivät ole ”yhtiöitä”, itsestään selvästi oikeushenkilöiltä kannettavan veron piiriin.

(87)

Komissio ei näin ollen jaa näkemystä, jonka mukaan satamat eivät olisi CIR:n 1 ja 2 §:ssä esitettyjen yleisten kriteerien mukaan velvollisia suorittamaan yhtiöveroa, vaikka 180 §:n 2 momentti poistettaisiin. Johdanto-osan edellisessä kappaleessa esiin tuotujen seikkojen valossa komissio sitä vastoin katsoo, että satamat, jotka ovat CIR:n 2 §:ssä tarkoitettuja ”yhtiöitä”, olisi Belgian kansallisen lainsäädännön yleisten sääntöjen nojalla velvoitettava suorittamaan yhtiöveroa, sikäli kuin ne oli CIR:n 180 §:n 2 momentissa muodollisesti ja ehdoitta vapautettu tästä verosta. Samoin perustein komissio kiistää sen, että oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa koskevat säännöt olisivat viitejärjestelmä satamien verotukselle.

(88)

Belgian viranomaiset ja tietyt asianomaiset osapuolet esittävät huomautuksissaan, että satamien vapautus yhtiöverosta perustuisi CIR:n yleisten sääntöjen (CIR:n 1 ja 2 §:n) ohella kansallisen lainsäädännön muihin yleisiin sääntöihin (yleiseen oikeusperiaatteeseen ja oikeuskäytäntöön perustuvaan sääntöön, jonka mukaan julkisia palveluita, tehtäviä ja omaisuutta ei veroteta, ellei laissa – tai peräti Belgian perustuslaissa – siitä nimenomaisesti säädetä).

(89)

Edellä mainittujen seikkojen perusteella komissio katsoo, että Belgian lainsäädännön yleisten sääntöjen tavanomainen soveltaminen johtaisi siihen, että satamat velvoitettaisiin suorittamaan yhtiöveroa, koska ne saavat tuloja taloudellisesta toiminnastaan.

(90)

Vaikka lisäksi – toisin kuin komissio on juuri osoittanut – kyseessä olevat kansalliset säännöt taikka hallinnon tapa tulkita niitä saattaisivatkin johtaa tilanteeseen, jossa Belgian satamat eivät suorittaisi yhtiöveroa, nämä säännöt johtaisivat syrjintään SEUT-sopimuksen 107 artiklassa tarkoitettujen taloudellista toimintaa harjoittavien ”yritysten” (ks. edellä oleva 5.1.1 osa) välillä. Kuten komissio tulee jäljempänä olevassa analyysissa CIR:n 180 §:n 2 momentin osalta osoittamaan, asianomaisilla säännöillä tai Belgian koko tuloverojärjestelmällä myönnettäisiin näin ollen etuja tietyille ”yrityksille”, nimittäin satamille, vaikka nämä yritykset ovat ”taloudellisesta toiminnasta” saatavien voittojen osalta samankaltaisessa tilanteessa kuin muut yritykset (maahan sijoittautuneet oikeushenkilöt), jotka joutuvat suorittamaan yhtiöveroa, maahan sijoittautuneilta oikeushenkilöiltä kannettavan tuloveron tavoitteeseen – eli voittojen verottamiseen – nähden. Komissio katsoo, että satamat eivät noudata ”erityisiä toimintaperiaatteita, joiden perusteella ne erottuvat selvästi muista talouden toimijoista”, jotka ovat velvollisia suorittamaan yhtiöveroa (77). Eritoten huomautetaan, että vaikka satamat eivät tavoittelisikaan voittoa (78), tämä ei kuitenkaan anna riittäviä perusteita siihen, että niiden tilanteen voitaisiin katsoa olevan erilainen kuin muilla talouden toimijoilla, jotka suorittavat yhtiöveroa. Jos näin oletettaisiin, tämä tarkoittaisi sitä, että Belgian järjestelmä olisi itsessään valikoiva (79).

(91)

Vaikka CIR:n 1 ja 2 § olisivat oikeusperusta Belgian satamien yhtiöveron maksamatta jättämiselle, tämä maksamatta jättäminen olisi näin ollen ensi näkemältä valikoiva toimenpide satamien taloudelliseen toimintaan nähden.

(92)

Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella komissio katsoo, että CIR:n 180 §:n 2 momentti on ainoa oikeusperusta Belgian satamien yhtiöveron maksamatta jättämiselle ja että mikäli tällaista säännöstä ei olisi, satamat suorittaisivat yhtiöveroa samoin kuin kaikki muutkin yhtiöt tai yritykset, jotka saavat verotettavia tuloja taloudellisesta toiminnasta.

(93)

Komissio katsoo, että tässä nimenomaisessa tapauksessa viitejärjestelmä muodostuu CIR:n 1 ja 2 §:ään perustuvista yleisistä verosäännöistä. CIR:n 1 §:ssä vahvistetaan, että Belgiaan sijoittautuneisiin oikeushenkilöihin sovelletaan kaksijakoista tuloverojärjestelmää: ”yhtiöt” ovat velvollisia suorittamaan yhtiöveroa, ja muut ”oikeushenkilöt”, jotka eivät ole ”yhtiöitä”, ovat velvollisia suorittamaan oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa. CIR:n 2 §:ssä esitetään kriteerit, joilla ”yhtiöt” määritellään ja joiden avulla voidaan siten määrittää, mitkä oikeushenkilöt ovat velvollisia suorittamaan yhtiöveroa ja mitkä oikeushenkilöt jäävät yhtiöveron ulkopuolelle ja maksavat näin ollen oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa. CIR:n 179 §:ssä vahvistetaan, että yhtiöveroa suorittavia verovelvollisia ovat maahan sijoittautuneet yhtiöt.

(94)

CIR:n 180 §:n 2 momentti on poikkeus näistä yleisistä verosäännöistä. Kyseisessä momentissa satamat nimittäin vapautetaan yhtiöverosta ehdoitta ja soveltamatta CIR:n 1 ja 2 §:ssä määriteltyjä yleisiä kriteereitä, joiden perusteella erotetaan toisistaan yhtiöveron piiriin ja oikeushenkilöiltä kannettavan veron piiriin kuuluvat oikeushenkilöt, eli toisin sanoen ottamatta huomioon sitä, ovatko kyseiset satamat luonteeltaan ”yhtiöitä” (vai eivät) (80).

(95)

Sikäli kuin satamat ovat – johdanto-osan 86 kappaleessa esitetyin perustein – CIR:n 1 §:ssä tarkoitettuja ”yhtiöitä”, satamien tuloverotuksen viitejärjestelmä voidaan määritellä myös suppeammin siten, että siihen kuuluvat kaikki yhtiöverotusta koskevat säännöt, nimittäin CIR:n 1 ja 179 §, joissa säädetään, että maahan sijoittautuneet ”yhtiöt” ovat velvollisia suorittamaan yhtiöveroa, joka määritellään ”kokonaistuloista suoritettavaksi veroksi”.

(96)

CIR:n 180 §:n 2 momentti poikkeaa nimenomaisesti tästä viitejärjestelmästä (tämä poikkeaminen on syy kyseisen momentin olemassaololle), sillä sen nojalla satamat jätetään 179 §:n ja yhtiöveron soveltamisalan ulkopuolelle, joskin ne velvoitetaan suorittamaan oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa jäljempänä CIR:n 220 §:n 2 momentissa. Jollei CIR:n 180 §:n 2 momenttiin olisi kirjattu nimenomaista ja erityistä vapautusta, Belgian satamat olisivat tosiasiallisesti – muiden maahan sijoittautuneiden yhtiöiden tavoin – lain nojalla velvollisia suorittamaan yhtiöveroa.

(97)

Edellä todetun perusteella CIR:n 180 §:n 2 momentti poikkeaa ”yhtiöiden” tuloverotuksen yleisistä säännöistä (sekä CIR:n 1 ja 2 §:n yleisiin sääntöihin nähden että CIR:n 179 §:n hieman suppeampaa soveltamisalaa koskeviin sääntöihin nähden) ja johtaa erotteluun sellaisten talouden toimijoiden välillä, jotka ovat viitejärjestelmänä olevan verojärjestelmän tavoitteeseen nähden samankaltaisessa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa. Oli viitejärjestelmä mikä hyvänsä (yhtiövero tai yleinen oikeushenkilöiltä kannettava vero), tuloveron tavoitteena on verottaa tuloja, ja tähän tavoitteeseen nähden kaikki yritykset ovat taloudellisesta toiminnastaan saamiensa voittojen osalta samassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa.

(98)

Se, että satamat eivät tavoittelisi voittoa tai kiinnittäisivät vähemmän huomiota investointien lyhyen aikavälin tuottoon, ei muuta tätä arviota millään tavalla. Oikeuskäytännössä on vahvistettu, että verovapautus, joka myönnetään voittoa tavoittelemattomille yrityksille, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa, katsotaan yleensä valikoivaksi toimenpiteeksi, vaikka myönnetty vapautus perustuisi kansallisen lainsäätäjän tavoitteeseen suosia yhteiskunnallisesti hyödyllisinä pidettyjä toimijoita (81). Se, että Belgian satamat ovat julkisten viranomaisten hallinnassa ja valvonnassa, tai harjoittavat – taloudellisen toimintansa ohella – muuta kuin taloudellista toimintaa, kuten julkisen vallan käyttöön perustuvia tehtäviä, ei tarkoita sitä, että ne olisivat oikeudellisesti ja tosiasiallisesti muihin nähden erilaisessa tilanteessa silloin, kun on kyse yhtiöveron soveltamisesta niiden taloudellisesta toiminnasta syntyneisiin tuloihin.

(99)

Kyseessä oleva toimenpide on näin ollen ensi näkemältä valikoiva satamien taloudellisen toiminnan osalta.

(100)

Kuten edellä on todettu, jäsenvaltion vastuulla on osoittaa, että poikkeus on perusteltu viitejärjestelmänä olevan verojärjestelmän luonteen tai yleisen rakenteen vuoksi. Kolmivaiheisen analyysin viimeisessä vaiheessa ainoastaan viitejärjestelmänä olevan verojärjestelmän sisäiset ominaispiirteet voivat olla peruste erilaiselle kohtelulle.

(101)

Sitä, että tietty toimenpide on kansallisen lainsäädännön vaatimusten mukainen, ei sellaisenaan voida käyttää järjestelmän rakenteeseen pohjautuvana perusteluna ennen kuin on osoitettu, että kyseinen perustelu pohjaa viitejärjestelmänä olevan verojärjestelmän sisäisiin ominaispiirteisiin (82).

(102)

Tältä osin Belgian perustuslakituomioistuimen 1 päivänä joulukuuta 2016 tekemällä päätöksellä N:o 151/2016 ei joka tapauksessa ole vaikutusta, jonka Belgian viranomaiset haluaisivat sillä olevan. Kyseinen päätös ei näet koske satamien saamaa vapautusta yhtiöverosta valtiontukilainsäädännön kannalta vaan kuntien yhteisten julkisten laitosten, yhteistyörakenteiden ja projektiyhdistysten yhtiöverovelvollisuutta yhdenvertaisuus- ja syrjimättömyysperiaatteiden kannalta sikäli, että syrjimättömyys kansallisessa lainsäädännössä ei lähtökohtaisesti merkitse SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valikoivuuden puuttumista.

(103)

Samoin koska olennainen kriteeri yhtiöveron taikka oikeushenkilöiltä kannettavan veron alaisuuden määrittämisessä on se, harjoittaako tarkasteltavana oleva yksikkö ”liiketoimintaa” tai ”toimintoja, jotka ovat luonteeltaan voittoa tuottavia” (ks. CIR:n 2 §), väitteet, joiden mukaan satamat olisi vapautettu yhtiöverosta siksi, että ne eivät jaa tuottojaan vaan investoivat ne uudelleen, ja siksi, että ne pyrkivät niiden oman edun ylittävään päämäärään ja että niiden tavoitteeksi ei ole niiden toimintasäännöissä asetettu tuottojen aikaansaamista ja että ne käyttävät julkista valtaa ja että ne huolehtivat yleishyödyllisistä tehtävistä, eivät riitä perusteluiksi sille, että satamiin sovelletaan verojärjestelmän johtoperiaatteisiin nähden suotuisampaa verokohtelua kuin muihin maahan sijoittautuneisiin yhtiöihin. Myös muut yritykset investoivat tuottojaan ja pyrkivät tiettyihin päämääriin taikkasynnyttävät talouteen vaikutuksia, jotka ylittävät niiden oman edun (83), mutta niitä ei kuitenkaan ole näillä perusteilla vapautettu yhtiöverosta. Lisäksi yksiköt, jotka eivät käytä julkista valtaa (esimerkiksi voittoa tavoittelemattomat yhdistykset), voidaan velvoittaa suorittamaan oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa edellyttäen, että ne täyttävät CIR:n 2 §:ssä asetetun yleisen kriteerin, joten julkisen vallan käyttäminen ei myöskään ole olennainen tekijä kansallisten sääntöjen näkökulmasta. Näin ollen vaikka tällaiset yhdistykset eivät toimintasääntöjensä mukaan tavoittelekaan voittoja, ne voidaan kuitenkin CIR:n 1 ja 2 §:n yleisten kriteerien mukaisesti velvoittaa maksamaan yhtiöveroa, jos ne harjoittavat ”liiketoimintaa” tai ”toimintoja, jotka ovat luonteeltaan voittoa tuottavia”.

(104)

Väitettä, jonka mukaan satamien varat eivät aina kata niille koituvia kustannuksia, ei voida käyttää perusteluna niiden vapauttamiselle yhtiöverosta siksi, että tilanteessa, jossa tuottoja ei ole, vero ei normaalin tuloverojärjestelmän mukaisesti lankea maksettavaksi, ja siksi, että tappio voidaan siirtää ja vähentää taloudellisen toiminnan mahdollisista myöhemmin saatavista voitoista, joten verovapautus on turha ja merkityksetön paitsi siinä tapauksessa, että satamat tuottavat verotettavaa voittoa. Komissio toteaa, että vuosina 2004–2014 (yhdentoista varainhoitovuoden aikana) Antwerpenin, Gentin, Zeebruggen ja Oostenden satamien tulos on ollut lähes jatkuvasti positiivinen (vuonna 2011 Antwerpenin ja vuonna 2013 Oostenden tulos oli negatiivinen), joten esitetty perustelu on teoreettinen ja jopa ristiriidassa tosiseikkojen kanssa. Sitä paitsi muille ”yhtiöille” ei ole annettu satamien järjestelyyn verrattavaa vapautusta yhtiöveron maksamisesta sillä perusteella, että niiden varat eivät kata niiden kustannuksia.

(105)

Myöskään sillä, että tietyt kustannukset, jotka eivät kiinteästi liity yrityksen tarkoitukseen, eivät ole CIR:n 49 §:n mukaisesti vähennettävissä yhtiöverosta, ei voida perustella satamien vapauttamista yhtiöveron suorittamisesta. CIR:n 49 §:ssä todetaan, että ”vähennyskelpoisia ovat sellaiset kulut, joita verovelvolliselle on syntynyt tai joita on tullut sen vastattavaksi verovuoden aikana toiminnasta, jolla verovelvollinen on hankkinut tai pyrkinyt säilyttämään verotettavat tulonsa”. Satamien vapauttaminen yhtiöverosta ei ensinnäkään liity siihen, että satamien talous kärsisi CIR:n 49 §:n soveltamisesta: vapautus yhtiöverosta koskee kaikkia saatavia tuottoja eikä ainoastaan tuottoja, jotka ovat yhteydessä siihen, että tietyt kulut eivät ehkä ole CIR:n 49 §:n mukaisesti vähennyskelpoisia. Satamien vapauttamista yhtiöverosta ei näin ollen voida perustella Belgian verojärjestelmän johtosäännöllä, vaikka oletettaisiin, että CIR:n 49 § olisi tällainen johtosääntö. Belgian viranomaiset ja asianomaiset osapuolet eivät myöskään perustele, miten tällainen säännös – kun otetaan huomioon toimenpiteen tavoite (84) ja toteutustapa – voisi tosiasiallisesti estää satamien yleishyödyllisiin muihin kuin taloudellisiin toimintoihin liittyvien kustannusten vähentämisen. Antwerpenin ja Zeebruggen satamien näkemyksen mukaan tämä ongelma on sitä paitsi pelkkä riski, ei tosiseikka.

(106)

Myöskään se, että satamien vapauttaminen yhtiöverosta, kuten myös tiettyjen julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden julkiseen palveluun varatun julkisen taikka yksityisen omaisuuden verovapautus, perustuisi yleiseen oikeusperiaatteeseen tai peräti Belgian perustuslakiin, ei itsessään – vaikka tämä väite olisi vahvistettu (85) – välttämättä kelpaisi perusteluksi kyseiselle vapautukselle järjestelmän luonteen tai yleisen rakenteen perusteella sikäli, että mahdollisilla perustuslain säätäjän tai kansallisten tuomioistuinten huomioon ottamilla näkökohdilla ei välttämättä ole merkitystä verojärjestelmän asianmukaisen toiminnan tai järjestelmän johtoperiaatteiden kannalta.

(107)

Belgian viranomaisten ja asianomaisten osapuolten väitteitä, jotka liittyvät niihin kriteereihin, jotka on kehitetty kansallisessa oikeuskäytännössä sen arvioimiseen, onko jokin oikeushenkilö CIR:n 1 ja 2 §:ssä tarkoitettu ”yhtiö” (erityisesti teollisten ja kaupallisten menetelmien puuttuminen), ei voida myöskään käyttää osoittamaan, että toimenpide olisi perusteltu verojärjestelmän sisäisen logiikan perusteella, sikäli kuin ne pyrkivät todellisuudessa todistamaan, että satamat eivät ole ”yhtiöitä” – asianomaisessa tapauksessa yhtiöverovelvollisuuden puuttuminen olisi valikoiva toimenpide jo pelkästään viitejärjestelmän (ks. edellä) rajojen määrittämiseen käytettyjen kriteerien valinnan perusteella eikä sen perusteella, että tähän viitejärjestelmään on tehty poikkeus, joka voisi mahdollisesti olla perusteltu.

(108)

Jotta toimenpidettä voidaan pitää valtiontukena, sen tulee vaikuttaa unionin jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää tai uhata vääristää kilpailua. Nämä kaksi kriteeriä liittyvät läheisesti toisiinsa.

(109)

Oikeuskäytännön mukaan kilpailun katsotaan yleensä vääristyvän, jos valtio antaa taloudellista etua yritykselle kilpailulle vapautetulla alalla, jolla on tai voisi olla kilpailua (86). Sitä ei voida kiistää, etteikö satamien toimialalla olisi kilpailua ja etteivätkö liikenteen, erityisesti meri- ja sisävesiliikenteen, luonne ja liikenteen ominaispiirteet kiihdyttäisi tätä kilpailua. Satamien tarjoamat liikennepalvelut kilpailevat ainakin jossain määrin muiden satamien tarjoamien tai muissa satamissa tarjottujen palveluiden sekä Belgiassa ja muissa jäsenvaltioissa toimivien muiden liikennepalveluiden tarjoajien palveluiden kanssa.

(110)

Näin ollen asianomaisten osapuolten julkisessa kuulemisessa, jossa käsiteltiin satama-alaa koskevaa asetusehdotusta, ”kaikki sidosryhmät korostivat, että EU:n satamien välisen kilpailun alalla (satamien välillä käytävässä kilpailussa) on välttämätöntä huolehtia toimintaedellytysten vakaudesta ja oikeudenmukaisuudesta […]” (87). Niin ikään satamat, erityisesti sisäsatamat ja yleisemmin vesiliikenne, jossa satamat toimivat yhtenä ketjun osana, kilpailevat muiden liikennemuotojen kanssa. Kilpailu on vieläpä erittäin kovaa Belgian ja Alankomaiden rannikkosatamien välillä (tässä yhteydessä puhutaan yleensä alueesta Amsterdam–Rotterdam–Antwerpen).

(111)

Koska toimenpide vahvistaa edunsaajien asemaa kansainvälisessä kaupassa, se voi vaikuttaa kauppaan unionin sisällä ja vääristää kilpailua.

(112)

Myöskään väitteellä, jonka mukaan muissa jäsenvaltioissa on vastaavia valtiontukitoimenpiteitä, ja sillä, miten komissio menettelee näiden mahdollisten muiden toimenpiteiden suhteen, ei ole mitään vaikutusta siihen, että asianomainen toimenpide luokitellaan valtiontueksi – toimenpide, joka antaa etua CIR:n 180 §:n 2 momentissa mainituille Belgian satamille, parantaa asianomaisten satamien kilpailutilannetta suhteessa perustilanteeseen, jossa niitä verotettaisiin yhtiöverojärjestelmän normaalien ehtojen mukaisesti (88).

(113)

Lisäksi todetaan, että vaikka voidaan katsoa, että satamilla on lakisääteinen monopoli palveluidensa tarjoamisessa omalla satama-alueellaan, niiden tarjoamat liikennepalvelut kilpailevat ainakin joissain määrin muiden liikennepalveluiden tarjoajien, erityisesti muiden jäsenvaltioiden satamien, tarjoamien palveluiden kanssa.

(114)

Asianomaisten osapuolten mainitsema Alankomaiden kilpailuviranomaisen lausunto ei ole merkityksellinen käsillä olevan valtiontukea koskevan menettelyn kannalta. Asiassa ei näet ole kyse SEUT-sopimuksen 107 artiklan mukaisen tukiohjelman arvioinnista, joka edellyttäisi kilpailua koskevan ehdon erityistä tutkintaa. Maaliskuun 2 päivänä 1999 annetun Flanderin satama-asetuksen 25 §:ssä annetaan sitä paitsi ymmärtää, että satamien veloittamat maksut vaikuttavat niiden kilpailutilanteeseen (89). Myös Alankomaiden julkisten satamien esittämät huomautukset vahvistavat, että eurooppalaiset satamat kilpailevat keskenään.

(115)

Viittaukset 19 päivänä heinäkuuta 2016 annetun tiedonannon 211, 219 ja 220 kohtaan eivät myöskään ole tässä tapauksessa merkityksellisiä, sillä ne eivät koske satamainfrastruktuureita, jotka mainitaan tiedonannon 215 kohdassa. Tässä viimeksi mainitussa kohdassa todetaan, että ”satamainfrastruktuurien julkinen rahoitus suosii taloudellista toimintaa ja kuuluu sen vuoksi periaatteessa valtiontukisääntöjen piiriin” ja että ”satamat voivat kilpailla toistensa kanssa, ja sen vuoksi on todennäköistä, että satamainfrastruktuurin rahoitus vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”. Lisäksi edellä mainitun tiedonannon 219 ja 220 kohdassa todetaan,että tarkastelluilla infrastruktuurin rakentamiseen annetuilla tuilla ei välttämättä ole vaikutusta unionin sisäiseen kauppaan tai kilpailuun, kun taas nyt käsillä olevassa menettelyssä tarkasteltavana olevassa toimenpiteessä ei ole kyse infrastruktuurin rakentamiseen annetusta tuesta vaan toimintatuesta, joka on yhteydessä asianomaisesta toiminnasta saatuun tuottoon.

(116)

Edellä esitettyjen huomioiden perusteella todetaan, että CIR:n 180 §:n 2 momentissa Belgian satamille myönnetty verovapautus on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaista valtiontukea sikäli kuin verosta vapautetut tulot ovat peräisin satamien harjoittamasta taloudellisesta toiminnasta.

(117)

Asianomaisen jäsenvaltion velvollisuus on osoittaa, että valtiontukitoimenpiteiden voidaan katsoa soveltuvan sisämarkkinoille. Belgian viranomaiset ovat esittäneet erilaisia kannanottoja, vastauksia ja huomautuksia, mutta niihin ei ole sisältynyt yhtäkään väitettä toimenpiteen soveltuvuudesta sisämarkkinoille. Vallonia ja Vallonian satamat katsovat, että SEUT-sopimuksen 93 artikla ja 106 artiklan 2 kohta voisivat luoda riittävät perusteet toimenpiteen soveltuvuudelle. Antwerpenin ja Zeebruggen satamaviranomaiset yhtyvät tähän näkemykseen SEUT-sopimuksen 93 artiklan osalta.

(118)

Ensinnäkin SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa määrätään, että julkisen palvelun tehtävien toteuttamisesta suoritettava korvaus voidaan julistaa sisämarkkinoille soveltuvaksi, jos se täyttää tietyt ehdot (90). Komissio kuitenkin huomauttaa, että kyseessä olevaa toimenpidettä, jossa tuen määrä on yhteydessä saatuihin tuottoihin, ei ole sidottu eikä rajattu julkisen palvelun tehtävien nettokustannuksiin (91), mikä puolestaan on välttämätön edellytys sille, että tuki voidaan todeta SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan perusteella soveltuvaksi sisämarkkinoille. Näin ollen toimenpidettä ei voida pitää sisämarkkinoille soveltuvana korvauksena julkisesta palvelusta, eikä se sovellu sisämarkkinoille SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan perusteella.

(119)

Toiseksi SEUT-sopimuksen 93 artiklassa todetaan, että tuet, jotka ovat tarpeen liikenteen yhteensovittamiseksi tai jotka ovat korvausta julkisten palvelujen käsitteeseen kuuluvien velvoitteiden täyttämisestä, voidaan myös julistaa soveltuviksi sisämarkkinoille. Vaikka satamilla on keskeinen asema monivälinekuljetusten kehityksessä, kaikki satamien investoinnit eivät kuitenkaan kuulu SEUT-sopimuksen 93 artiklan soveltamisalaan vaan ainoastaan ne tuet, jotka ovat tarpeen liikenteen yhteensovittamiseksi. Yhtiöverosta vapauttaminen ei myöskään ole investointitukea vaan toimintatukea, jota ei kohdenneta mihinkään tiettyihin investointeihin. Toimenpide suosii kaikkein tuottoisimpia yrityksiä, joilla on näin ollen jo lähtökohtaisesti muita paremmat sisäiset valmiudet investointien rahoittamiseen. Toimenpidettä ei myöskään ole kohdennettu niin, että se olisi korvausta – kuten edellä mainittiin – tiettyjen julkisten palvelujen käsitteeseen kuuluvien velvoitteiden aiheuttamista kustannuksista. Lisäksi toimenpide eli verovapautus antaa etua ilman ylärajaa riippumatta siitä, mistä kustannuksista on kyse. Kyseistä toimenpidettä ei siis ole rajattu määrään, joka on tarpeen liikenteen yhteensovittamisen varmistamiseksi, eikä korvaukseen julkisten palvelujen käsitteeseen kuuluvien velvoitteiden täyttämisestä, eikä näin ollen voida taata, että suhteellisuusperiaatetta noudatetaan. Toimenpiteellä ei myöskään ole havaittu kannustavaa vaikutusta. SEUT-sopimuksen 93 artiklaa ei näin ollen voida soveltaa.

(120)

Kolmanneksi komissio tarkastelee, onko kyseessä oleva toimenpide luonteeltaan sellainen, että sitä voitaisiin pitää tukena ”tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksen edistämiseen” muuttamatta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla, huolimatta siitä, että Belgia ja muut asianomaiset osapuolet eivät ole vedonneet SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohtaan. Edellä esiin tuoduista syistä (suhteellisuuden puuttuminen, kannustavan vaikutuksen puuttuminen ja yhteyden puuttuminen johonkin tiettyyn yleistä etua palvelevaan tavoitteeseen) komissio kuitenkin toteaa, että SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohtaa ei voida soveltaa.

(121)

Belgian viranomaiset ovat selittäneet, että satamat ovat suorittaneet oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa 1960-luvulta saakka ja ennen sitä ne suorittivat tulolajeittain määräytyvää veroa (impôt cédulaire), joka on oikeushenkilöiltä kannettavaa veroon verrattavissa oleva vero. Satamien osakseen saama verokohtelu on niin ikään ollut sidoksissa satamien oikeudelliseen asemaan, joka on vaihdellut eri aikoina. Belgian viranomaisten mukaan oikeushenkilöiltä kannettavaan veroon perustuvaa järjestelmää sovellettiin satamiin jo ennen Rooman sopimuksen voimaantuloa vuonna 1958. Komission saamien tietojen perusteella näyttäisi siis siltä, että satamat ovat aina olleet vapautettuja yhtiöverosta.

(122)

Menettelyasetuksen 1 artiklan b kohdan i alakohdan mukaisesti tukiohjelmat, jotka on pantu täytäntöön ennen sopimuksen voimaantuloa, ovat voimassa olevia tukiohjelmia.

(123)

Käytettävissä olevien tietojen perusteella satamiin on sovellettu vapautusta yhtiöverosta jo ennen vuotta 1958 eikä tukiohjelma ole olennaisesti muuttunut sen jälkeen. Näin ollen toimenpiteen katsotaan olevan voimassa oleva tukiohjelma.

(124)

Belgian viranomaisten esittämän siirtymäkautta koskevan pyynnön osalta komissio muistuttaa, että voimassa olevaan tukeen liittyvän menettelyn tässä vaiheessa siirtymäkautta ei periaatteessa voida myöntää paitsi poikkeuksellisissa olosuhteissa. Lopullisessa päätöksessä komissio voi myöntää asianomaiselle jäsenvaltiolle vain kohtuullisen määräajan vaadittujen muutosten toteuttamiseen.

(125)

Komissio panee niin ikään merkille, että sen jälkeen, kun yhteistoimintamenettely aloitettiin 9 päivänä heinäkuuta 2014, Belgian viranomaisille on jo annettu aikaa pohtia mahdollisia lainsäädännöllisiä muutoksia. Lisäksi komissio huomauttaa, että satamia ei ole tarkoitus velvoittaa suorittamaan yhtiöveroa 1 päivästä tammikuuta 2017 lukien, kuten Belgian viranomaiset pelkäsivät.

(126)

Komissiolle SEUT-sopimuksen 107 ja 108 artiklassa annetun keskeisen tehtävän mukaisesti sen tulee pitää huolta siitä, että sisämarkkinoille soveltumattomiksi todetut valtiontuet lopetetaan, ja luoda uudelleen edellytykset reilulle kilpailulle. Jos komissio menettelyn tässä vaiheessa toteaa, että joillekin yrityksille myönnetään sisämarkkinoille soveltumatonta tukea, se ei periaatteessa voi keskeyttää kyseessä olevaa valtiontukea koskevaa menettelyä tai myöntää siirtymäkautta, sillä tämä tarkoittaisi sitä, että kyseisen sisämarkkinoille soveltumattoman tuen maksamista voitaisiin jatkaa entistä pidempään, mikä olisi puolestaan epäoikeudenmukaista niiden kilpailijoiden kannalta, jotka eivät saa tukea tai joiden tuki on asianomaisten edunsaajien tukea pienempi. Komissio panee tältä osin merkille, että Alankomaiden satamat, jotka ovat olleet velvollisia suorittamaan yhtiöveroa 1 päivästä tammikuuta 2017 saakka, ovat pyytäneet komissiota saattamaan Belgian satamat nopeasti yhtiöverovelvollisuuden piiriin.

(127)

Kuten edellä on todettu, se, että muiden jäsenvaltioiden muissa satamissa saattaa olla käytössä muita tukia, ei anna perustetta menettelyn keskeyttämiselle tai sille, että niiden kansallisten toimenpiteiden, joilla komission päätös pannaan täytäntöön, voimaantuloa lykättäisiin. Tällainen lykkäys pitkittäisi niiden vääristymien olemassaoloa, joita nykyisellään on Pohjois-Euroopan satamien välillä – tarkemmin sanoen vääristymiä on Belgian satamien, jo mainittujen Alankomaiden satamien ja Ranskan satamien välillä, ja siksi myös Ranskan satamista annetaan samanaikaisesti vastaava päätös, jolla satamien tämänhetkiset verovapaudet poistetaan.

(128)

Sillä seikalla, että komissio olisi oletettavasti antanut Alankomaille asiassa SA.25338 (92) pidemmän täytäntöönpanoajan, ei myöskään voida nyt käsiteltävässä tapauksessa perustella siirtymäkautta koskevaa pyyntöä. Komissio kohtelee kaikkia jäsenvaltioita samalla tavalla ja ottaa kussakin tapauksessa huomioon tarkasteltavan tapauksen ominaispiirteet, eikä Alankomaiden tapausta voida verrata Belgian tapaukseen. Lopullisessa päätöksessään komissio vieläpä nimenomaisesti kieltäytyi myöntämästä Alankomaille siirtymäkautta siitä huolimatta, että muissa jäsenvaltioissa oli yhä voimassa vastaavia toimenpiteitä. Lisäksi pannaan merkille, että Alankomaiden on täytynyt lopettaa kyseessä olevat veroetuudet ennen Belgiaa, mikä ei luonnollisesti ole suosinut niiden satamia.

(129)

Väitteet, joita Belgian viranomaiset ovat esittäneet vaikeuksista, joita liittyy kansallisen lainsäädännön saattamiseen unionin oikeuden mukaiseksi, eivät myöskään ole tässä asiassa osoitus sellaisista poikkeuksellisista olosuhteista, jotka tarjoaisivat perusteen siirtymäkauden myöntämiselle. Eritoten, kuten komissio on edellä todennut, jo pelkästään CIR:n 180 §:n 2 momentin poistamisen pitäisi periaatteessa johtaa siihen, että satamat saadaan yhtiöverovelvollisuuden piiriin. Myöskään se, että oikeushenkilöiltä kannettavan veron piiriin kuuluvan oikeushenkilön siirtymistä yhtiöveron piiriin ei nimenomaisesti säännellä Belgian verolainsäädännössä, ei oleriittävä perustelu: Belgian verohallinnolla on mahdollisuus (jota se myös käyttää) määritellä uudelleen oikeushenkilöiltä kannettavan veron piiriin kuuluvan yksikön toiminta niin, että se saadaan yhtiöveron piiriin, jos tätä siirtymää ei säännellä lainsäädäntötoimenpiteellä. Belgian viranomaiset eivät myöskään selitä, miten yhtiöveron ehdottoman vapautuksen poistaminen satamilta rikkoisi yhdenvertaisuusperiaatetta, mikäli oletetaan, että tämä kansallisesta lainsäädännöstä juontuva olosuhde olisi merkityksellinen siirtymäkauden myöntämisen kannalta. Tästä poiketen Belgian viranomaiset katsoivat, että hiljattain toteutettu uudistus, jolla Belgian kuntien yhteiset julkiset laitokset saatiin yhtiöveron piiriin, edisti yhdenvertaista kohtelua (93) – aikaisemmin nämä laitokset oli vapautettu yhtiöverosta ja ne suorittivat oikeushenkilöiltä kannettavaa veroa (eli niiden tilanne oli sama kuin satamilla).

(130)

Komissio ei myöskään ole koskaan hyväksynyt kyseessä olevaa toimenpidettä, eivätkä Belgian viranomaiset ole koskaan ilmoittaneet siitä komissiolle. Näin ollen oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita ei voida soveltaa tässä tapauksessa, eikä komissio voi määrätä jäsenvaltiota perimään aiemmin myönnettyjä tukia takaisin, sillä kyse on voimassa olevasta tuesta.

(131)

Alankomaiden satamat ovat pyytäneet, että niiden saattamisesta yhtiöverovelvollisiksi luovuttaisiin toistaiseksi – tältä osin komissio muistuttaa, että meneillään oleva menettely ei koske Alankomaiden satamia vaan Belgian satamia. Alankomaiden satamia koskevasta asiasta SA.25338 antamassaan lopullisessa päätöksessä (94) komissio sitä paitsi kieltäytyi luopumasta Alankomaiden satamien saattamisesta yhtiöverotuksen piiriin samoista periaatteellisista syistä kuin nyt käsillä olevassa päätöksessä on esitetty. Alankomaiden satamien yhtiöverovelvollisuus perustuu sitä paitsi Alankomaiden kansalliseen lainsäädäntöön, eikä komissio joka tapauksessa SEUT-sopimuksen 107 artiklan puitteissa voi pakottaa jäsenvaltiota muuttamaan lainsäädäntöään valtiontukien myöntämiseksi tietyille talouden toimijoille.

(132)

CIR:n 180 §:n 2 momentissa mainittujen Belgian satamien vapauttamisessa yhtiöverosta on kyse voimassa olevasta valtiontukiohjelmasta, joka ei sovellu sisämarkkinoille.

(133)

Belgian viranomaisten tulee näin ollen poistaa kyseessä oleva vapautus yhtiöverosta ja velvoittaa asianomaiset yksiköt suorittamaan yhtiöveroa. Tämä toimenpide on hyväksyttävä ennen sen kalenterivuoden päättymistä, jonka aikana tämä päätös on annettu, ja sitä on sovellettava taloudellisesta toiminnasta saataviin tuloihin viimeistään sen hyväksymistä seuraavan verovuoden alusta alkaen,

1.

kuningaskunnan asukkaiden kokonaistuloista suoritettava vero, jota kutsutaan luonnollisilta henkilöiltä kannettavaksi veroksi (impôt des personnes physiques);

2.

maahan sijoittautuneiden yhtiöiden kokonaistuloista suoritettava vero, jota kutsutaan yhtiöveroksi (impôt des sociétés);

3.

vero, joka suoritetaan belgialaisten oikeushenkilöiden tuloista silloin, kun nämä oikeushenkilöt eivät ole yhtiöitä, ja jota kutsutaan oikeushenkilöiltä kannettavaksi veroksi (impôt des personnes morales);

4.

ulkomailla asuvien tuloista suoritettava vero, jota kutsutaan ulkomailla asuvilta kannettavaksi veroksi (impôt des non-résidents).”

1.

niiden Belgiassa sijaitsevien kiinteistöjen laskennallinen kiinteistötulo, (…);

2.

pääomista ja irtaimesta omaisuudesta saatavat tulot ja tuotot, mukaan lukien 21 §:n 5–6 ja 10 momentissa tarkoitetut ensimmäiset tuloerät ja 21 §:n 13 momentissa tarkoitetut korot sekä 90 §:n 5–7 ja 11 momentissa tarkoitetut erilaiset tulot.”

—

Huomautus nro 2/4: ”Yhtiöllä tarkoitetaan mitä tahansa yhtiötä, yhdistystä, laitosta tai elintä,

Kohdissa a, b ja c käytettyjä käsitteitä selostetaan tarkemmin huomautuksissa 179/6–20.”

—

Huomautus nro 179/10: ”Ilmaisulla ’harjoittaa liiketoimintaa’ tarkoitetaan minkä tahansa teollisen, kaupallisen tai maatalouteen perustuvan yritystoiminnan harjoittamista, josta saatavat voitot olisivat työstä saatavia tuloja, joista tällä perusteella suoritettaisiin luonnollisilta henkilöiltä kannettavaa veroa, mikäli liiketoiminnan harjoittaja olisi luonnollinen henkilö tai yhtiö ym., jolla ei ole oikeushenkilöyttä” (CIR92:n 23 §:n 1 momentin 1 ja 24 kohta).”

—

Huomautus nro 179/11: ”Ilmaisu ”harjoittaa toimintoja, jotka ovat luonteeltaan voittoa tuottavia” kattaa seuraavat toiminnot:

Edellä olevassa 2 kohdassa on näin ollen kyse toimista, jotka ovat yleensä perusolemukseltaan sellaisia, että ne tuottavat voittoja tai tuottoja, vaikka niitä harjoittava oikeushenkilö ei toimintasääntöjensä mukaisesti taikka tosiasiallisesti tavoittelisikaan voittoa.”