25.9.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 250/122

(1)

Komissio vastaanotti joulukuussa 2011 kantelun, jonka mukaan Saksa on myöntänyt valtiontukea, jolla tuetaan uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä sekä energiaintensiivisiä yrityksiä. Tuki on toteutettu asettamalla yläraja lisämaksulle, jolla rahoitetaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön tukemista (EEG-Umlage), jäljempänä ’EEG-lisämaksu’.

(2)

Komissio ilmoitti Saksalle 18 päivänä joulukuuta 2013 päivätyllä kirjeellä päätöksestään aloittaa perussopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely, joka koskee kyseistä tukea, jäljempänä ’menettelyn aloittamista koskeva päätös’.

(3)

Menettelyn aloittamista koskeva päätös on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä  (2). Komissio on kehottanut asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksensa tuesta.

(4)

Komissio toimitti huomautukset Saksalle, jolla on ollut mahdollisuus esittää omat huomautuksensa. Saksan huomautukset saapuivat 20 päivänä tammikuuta 2014 ja 14 päivänä marraskuuta 2014 päivätyillä kirjeillä.

(5)

Saksa luopui 22 päivänä syyskuuta 2014 päivätyllä kirjeellä oikeudestaan vaatia perussopimuksen 342 artiklan nojalla yhdessä asetuksen (ETY) N:o 1/1958 (3) 3 artiklan kanssa tämän päätöksen antamista saksan kielellä ja hyväksyi, että tämä päätös annetaan englannin kielellä.

(6)

Uusiutuvia energialähteitä koskeva laki (4) (Erneuerbare-Energien-Gesetz), jäljempänä ’vuoden 2012 EEG-laki’, annettiin 28 päivänä heinäkuuta 2011, ja se tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012. Sitä on muutettu olennaisesti vuoden 2014 EEG-lailla (5). Komissio hyväksyi merkittäviin lainmuutoksiin perustuvan uuden tukiohjelman 23 päivänä heinäkuuta 2014 (6).

(7)

Vuoden 2012 EEG-lain mukaisesti perustetun järjestelmän ensimmäisellä tasolla verkko-operaattorit (useimmissa tapauksissa jakeluverkonhaltijat) velvoitetaan ostamaan sähköä, joka on tuotettu niiden verkkoalueella uusiutuvista energialähteistä ja kaivoskaasusta (näin tuotettua sähköä kutsutaan yhdessä ’EEG-sähköksi’). Ostohinnat (syöttötariffit) on vahvistettu lailla. Uusiutuvista energialähteistä ja kaivoskaasusta tuotetun sähkön tuottajien ei ole pakko vaatia syöttötariffin maksamista, vaan ne voivat myös myydä sähköään suoraan markkinoille (suoramarkkinointi). Tuolloin niillä on oikeus saada markkinapreemio verkko-operaattorilta. Markkinapreemion määrä on myös vahvistettu lailla.

(8)

Toisella tasolla verkko-operaattorien on välittömästi siirrettävä EEG-sähkö siirtoverkonhaltijoilleen, joita on Saksassa neljä. Ne ovat puolestaan velvollisia korvaamaan verkko-operaattoreille kaikki syöttötariffeista ja markkinapreemioista aiheutuvat kustannukset.

(9)

Vuoden 2012 EEG-laissa säädetään myös tasoitusmekanismista, jonka mukaisesti ostovelvoitteesta aiheutuva taloudellinen rasite jaetaan neljälle siirtoverkonhaltijalle. Tällöin kukin siirtoverkonhaltija kattaa kustannukset siitä määrästä sähköä, joka vastaa EEG-sähkön keskimääräistä osuutta suhteessa sähkön kokonaismäärään, joka toimitettiin loppukuluttajille kullakin alueella, jolle yksittäinen siirtoverkonhaltija toimitti sähköä viimeksi päättyneenä kalenterivuotena (vuoden 2012 EEG-lain 36 §). Tämä on kolmas taso.

(10)

Siirtoverkonhaltijoilla on velvollisuus myydä EEG-sähköä spot-markkinoilla joko yksin tai yhdessä. Jos spot-markkinoilta saatu hinta ei riitä kattamaan kustannuksia, jotka aiheutuvat velvollisuudesta suorittaa maksuja verkko-operaattoreille, siirtoverkonhaltijoilla on lainsäädännön mukaan oikeus vaatia sähköntoimittajia maksamaan osuutensa kustannuksista suhteutettuna kunkin sähköntuottajan loppukuluttajille toimittaman sähkön määrään. Osuus on määritettävä siten, että jokaiselle sähköntoimittajalle aiheutuu samat kustannukset loppukuluttajille toimitetusta kilowattitunnista sähköä. Tämä lisämaksu suoritetaan kuukausittaisilla ennakkomaksuilla. Vuoden 2012 EEG-laissa EEG-lisämaksu määritetään nimenomaisesti maksuksi, jonka siirtoverkonhaltija perii sähköntoimittajilta (ks. vuoden 2012 EEG-lain 37 §:n 2 mom). Neljän siirtoverkonhaltijan on ilmoitettava kaikki vastaanottamansa maksut yhteisellä EEG-tilillä, jonka tiedot julkaistaan (täytäntöönpanoasetuksen (AusglMechV (7)) 7 §). Tämä on neljäs taso.

(11)

Neljän siirtoverkonhaltijan on yhdessä määritettävä lokakuussa vuonna n EEG-lisämaksun määrä vuodelle n + 1 (AusglMechV-asetuksen 3 §:n 2 mom). Siirtoverkonhaltijoiden käyttämistä laskentamenetelmistä ja -perusteista säädetään kahdessa täytäntöönpanoasetuksessa (Ausgleichsmechanismusverordnung (AusglMechV) ja Ausgleichsmechanismus-Ausführungsverordnung (AusglMechAV)) (8). Kyseisissä säädöksissä siirtoverkonhaltijoille ei jätetä minkäänlaista harkintavaltaa. Erityisesti AusglMechV-asetuksen 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”3 §   EEG-lisämaksu

(12)

Näin ollen neljä siirtoverkonhaltijaa määrittävät yhdessä EEG-lisämaksun suuruuden käyttäen perusteina ennustetta syöttötariffien ja preemioiden maksamisen edellyttämästä rahoituksesta, ennustetta EEG-sähköstä spot-markkinoilla saatavista myyntituloista sekä ennustettua sähkönkulutusta. Lisäksi EEG-lisämaksun laskennassa on otettava huomioon useita sen hallinnointiin liittyviä tuloja ja menoja. Vuonna 2012 EEG-lisämaksu oli 3,592 snt/kWh. Vuonna 2013 se oli 5,277 snt/kWh. Vuonna 2014 se oli 6,240 snt/kWh.

(13)

Lisäksi edellä johdanto-osan 11 kappaleessa kuvailtujen säännösten mukaan EEG-lisämaksulla varmistetaan, että kaikki lisäkustannukset, jotka verkko-operaattoreille ja siirtoverkonhaltijoille aiheutuvat vuoden 2012 EEG-lain mukaisten oikeudellisten velvoitteiden vuoksi suhteessa EEG-sähkön tuottajiin ja verkko-operaattoreihin, kompensoidaan EEG-lisämaksun kautta. Jos EEG-lisämaksusta saatavat tulot ylittävät kustannukset yksittäisenä vuotena, ylijäämä siirretään seuraavalle vuodelle ja EEG-lisämaksua alennetaan vastaavasti. Jos kustannukset ovat tuloja suuremmat, EEG-lisämaksua korotetaan. Nämä mukautukset ovat automaattisia, eivätkä ne edellytä lisätoimia lainsäätäjältä tai toimeenpanovallan käyttäjältä.

(14)

Vuoden 2012 EEG-lain 39 §:n mukaan sähköntoimittajilta perittävää EEG-lisämaksua alennetaan kalenterivuonna 2 senttiä kilowattitunnilta, jos EEG-sähkö, jota ne toimittavat kaikille asiakkaisiinsa kuuluville loppukuluttajille, täyttää tietyt edellytykset (ns. vihreää sähköä koskeva etuoikeus).

(15)

Alennus myönnetään silloin, kun toimittaja on ostanut EEG-sähköä suoraan kansallisilta EEG-sähkön tuottajilta vuoden 2012 EEG-lain 33b §:n 2 momentissa tarkoitetuilla suoramarkkinointijärjestelyillä (eli suoramarkkinoinnilla, jossa EEG-sähkön tuottaja ei hae vuoden 2013 EEG-lain mukaista tukea), ja ostetun EEG-sähkön määrä ylittää seuraavat kynnysarvot:

(16)

Edellä mainittua 2 snt/kWh alennusta sovelletaan koko sähköportfolioon. Tämä tarkoittaa sitä, että jos toimittaja hankkii 50 prosenttia sähköstään perinteisistä energialähteistä ja puolet sen sähköstä on johdanto-osan 15 kappaleessa kuvatuilla suoramarkkinointijärjestelyillä hankittua EEG-sähköä, toimittajalle maksetaan 4 snt/kWh. Kyseinen maksu voidaan siirtää kokonaan tai osittain EEG-sähkön tuottajille.

(17)

Tältä osin Saksa on selittänyt, että sähköntoimittajat, jotka hakevat etuoikeutta, saavat 2 snt/kWh alennuksen koko portfolioonsa vain, jos vähintään 50 prosenttia siitä on EEG-sähköä. Jotta voidaan välttää tai minimoida riski jäädä niukasti 50 prosentin tavoitteesta (jolloin koko portfoliosta jouduttaisiin maksamaan täysi EEG-lisämaksu), sähköntoimittajien ostamassa EEG-sähkössä on turvamarginaali. Ne ostavat EEG-sähköä käytännössä yli 50 prosenttia, joskus jopa 60 prosenttia kaikesta hankkimastaan sähköstä. Kun tällaisessa tapauksessa lasketaan kustannusetua, joka voidaan potentiaalisesti siirtää EEG-sähkön tuottajille, koko portfoliolle myönnetty EEG-lisämaksun alennus (2 snt/kWh) on jaettava suuremmalle EEG-sähkön osuudelle. Esimerkiksi 60 prosentin osuudella todellinen siirrettävissä oleva kustannusetu ei ole 4 snt/kWh vaan 3,3 snt/kWh. Vihreää sähköä koskevasta etuoikeudesta saatu suurin etu oli keskimäärin 3,8 snt/kWh vuonna 2012, 3,2 snt/kWh vuonna 2013 ja 3,9 snt/kWh vuonna 2014.

(18)

Jotta voidaan määrittää perussopimuksen 30 ja 110 artiklan mukaisen potentiaalisen syrjinnän laajuus ja löytää tavat sen korjaamiseksi, Saksa on arvioinut, että 1 päivän tammikuuta 2012 ja 31 päivän heinäkuuta 2014 välisenä aikana, jolloin vuoden 2012 EEG-laki oli voimassa, alkuperätakuun kattama tuonti, joka vastaa vuoden 2012 lain mukaan tukikelpoisia EEG-sähkövoimalaitoksia, oli 1,3 TWh.

(19)

Saksa väittää, että jos koko tuonti olisi hyötynyt vihreää sähköä koskevasta etuoikeudesta (noin 4 snt/kWh), kyseistä sähköä ostavilta sähköntoimittajilta perittävien EEG-lisämaksuun liittyvien tulojen menetys olisi ollut noin 50 miljoonaa euroa. Saksa on sitoutunut investoimaan kyseisen määrän uudelleen rajayhdysjohtoihin ja eurooppalaisiin energiahankkeisiin.

(20)

Vuoden 2012 EEG-laissa sähköntoimittajia ei velvoiteta siirtämään EEG-lisämaksua asiakkaiden maksettavaksi. Laissa kuitenkin säädetään siitä, miten sähköntoimittajan on ilmoitettava EEG-lisämaksu sähkölaskulla, jos lisämaksu siirretään asiakkaalle. Käytännössä kaikki sähköntoimittajat siirtävät EEG-lisämaksun kokonaisuudessaan asiakkaalle.

(21)

Vuoden 2012 EEG-lain 40 §:ssä asetetaan yläraja EEG-lisämaksulle, jonka sähköntoimittajat voivat siirtää energiaintensiivisille yrityksille. Kauppa- ja vientivalvontaviranomainen (Bundesamt für Wirtschaft und Ausfuhrkontrolle, jäljempänä ’BAFA’) antaa pyynnöstä hallinnollisen määräyksen, jolla sähköntoimittajaa kielletään siirtämästä koko EEG-lisämaksua loppukäyttäjän maksettavaksi, kun loppukäyttäjä on paljon sähköä kuluttava valmistusteollisuuden yritys (9). Kyseistä säännöstä kutsutaan erityiskorvaussäännöksi (Besondere Ausgleichsregelung).

(22)

Vuoden 2012 EEG-lain 40 §:ssä säädetään, että EEG-lisämaksun ylärajalla pyritään vähentämään energiaintensiivisten yritysten sähkökustannuksia niiden kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Edellytyksenä kuitenkin on, että vähennys on yhdenmukainen vuoden 2012 EEG-lain tavoitteiden kanssa ja että asetettu yläraja on sopusoinnussa kaikkien muiden sähkönkäyttäjien etujen kanssa.

(23)

Vuoden 2012 EEG-lain 41 §:n 1 momentissa asetetaan EEG-lisämaksun ylärajalle seuraavat edellytykset:

(24)

Vuoden 2012 EEG-lain 41 §:n 3 momentin 1 alakohdassa säädetyn yleissäännön mukaan energiaintensiivisten yritysten EEG-lisämaksua rajoitetaan seuraavasti:

(25)

Jos energiaintensiivisen yrityksen kulutus on yli 100 GWh ja sähkökustannukset ovat yli 20 prosenttia bruttoarvonlisäyksestä, johdanto-osan 24 kappaleessa esitettyjä raja-arvoja ei sovelleta ja energiaintensiivisen yrityksen maksama EEG-lisämaksu on 0,05 snt/kWh sen koko sähkönkulutuksesta (41 §:n 3 momentin 2 alakohta).

(26)

BAFA:n päätös sitoo sähköntoimittajan lisäksi myös siirtoverkonhaltijaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun BAFA on päättänyt, että energiaintensiivisen yrityksen tarvitsee maksaa sähköntoimittajalleen vain alennettu EEG-lisämaksu, kyseisen sähköntoimittajan siirtoverkonhaltijalle maksamaa EEG-lisämaksua alennetaan vastaavasti. Tämä otetaan huomioon, kun siirtoverkonhaltija määrittää EEG-lisämaksun suuruuden. BAFA:n päätökseen liittyvät riita-asiat on käsiteltävä hallintotuomioistuimessa, koska kyseinen päätös on hallinnollinen määräys. Näin ollen myös kyseiset päätökset ovat välittömästi täytäntöönpanokelpoisia.

(27)

Saksa on toimittanut mukauttamissuunnitelman, jolla pyritään mukauttamaan EEG-lisämaksun alennukset valtiontuesta ympäristönsuojelulle ja energia-alalle vuosina 2014–2020 annettujen suuntaviivojen (10), jäljempänä ’vuoden 2014 suuntaviivat’, 196 kohdan ja sitä seuraavien kohtien mukaisiksi.

(28)

Niiden yritysten osalta, jotka ovat hyötyneet erityiskorvaussäännöstä, mutta jotka ovat maksaneet vähemmän kuin niiden olisi pitänyt maksaa vuoden 2014 suuntaviivojen 3.7.2 kohdassa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti (erityisesti 185, 186 ja 187 kohdan mukaiset tukikelpoisuuskriteerit sekä 188 ja 189 kohdan mukaiset oikeasuhteisuuskriteerit), mukautettu EEG-lisämaksu saa olla enintään 125 prosenttia lisämaksusta, jonka ne ovat tosiasiallisesti maksaneet kyseisenä vuonna. Vuodelta 2014 perittävä mukautettu lisämaksu saa olla enintään 150 prosenttia samasta perusarvosta eli lisämaksusta, joka tosiasiallisesti maksettiin vuonna 2013. Takaisinperinnän nopeuttamiseksi ja koska kaikkia yrityksiä koskevia kulutustietoja ei vielä ole saatavilla asianomaisilta vuosilta, Saksa aikoo ensi vaiheessa määrittää alustavan takaisinperittävän määrän käyttäen perustana sähkön kulutustietoja, jotka toimitettiin hakemuksissa. Kyseinen määrä peritään takaisin välittömästi Deggendorf-päätöksen (11) mukaisen vaatimuksen täyttämiseksi. Saksa aikoo toisessa vaiheessa käyttää asianomaisten vuosien toteutuneita kulutustietoja määrittääkseen lopulliset takaisinperittävät määrät. Saksa toteuttaa tarvittavat toimet varmistaakseen takaisinperinnän tai takaisinmaksut kyseisten lopullisten määrien perusteella.

(29)

Mukauttamismekanismia muutetaan vuoden 2015 alusta. Vuoden 2014 EEG-lain (12) 103 §:n 3 momentin mukaan BAFA rajoittaa energiaintensiivisten yritysten vuosina 2015–2018 maksamaa EEG-lisämaksua siten, että vuonna x maksettava EEG-lisämaksu saa olla enintään kaksi kertaa niin suuri kuin määräytymisvuotta edeltävänä vuonna (x – 2) maksettu EEG-lisämaksu. EEG-lisämaksua tarkistetaan näin ylöspäin vuosittain, mutta vuonna 2015 maksettava lisämaksu voi olla enintään kaksi kertaa niin suuri kuin vuoden 2013 lisämaksu. Sama koskee tulevien vuosien lisämaksuja vuoteen 2018 saakka.

(30)

Tiettyjä tarkastus-, valvonta- ja täytäntöönpanotehtäviä on siirretty liittovaltion verkkovirastolle (Bundesnetzagentur, BNetzA).

(31)

EEG-sähkön tuottajat, verkko-operaattorit, siirtoverkonhaltijat ja sähköntoimittajat velvoitetaan antamaan toistensa käyttöön tiedot, joita tarvitaan EEG-järjestelmän asianmukaisessa täytäntöönpanossa. Vuoden 2012 EEG-laissa säädetään yksityiskohtaisesti, mitä tietoja muille toimijoille on järjestelmällisesti välitettävä ja mihin aikaan vuodesta. Verkko-operaattorit, siirtoverkonhaltijat ja sähköntoimittajat voivat vaatia, että tilintarkastaja tarkastaa kyseiset tiedot.

(32)

Vuoden 2012 EEG-laissa perustettiin riitojenratkaisuelin, joka liittovaltion ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministeriön toimeksiannosta vastaa kysymyksiin ja ratkaisee EEG-sähkön tuottajien, verkko-operaattorien, siirtoverkonhaltijoiden ja sähköntoimittajien väliset riita-asiat.

(33)

Lisäksi verkko-operaattorien ja siirtoverkonhaltijoiden on vuoden 2012 EEG-lain ja täytäntöönpanoasetusten (AusglMechV ja AusglMechAV) mukaisesti julkaistava tietyt tiedot verkkosivuillaan (EEG-sähkön ostettu määrä ja hinta). Siirtoverkonhaltijoiden on pidettävä kaikki transaktiot, jotka liittyvät vuoden 2012 EEG-lakiin, erillään muusta toiminnastaan. Siirtoverkonhaltijoiden on pidettävä erillistä kirjanpitoa kaikista rahavirroista, jotka liittyvät vuoden 2012 EEG-lakiin, ja niillä on oltava neljän siirtoverkonhaltijan kanssa yhdessä hallinnoitava erillinen pankkitili, jolle ohjataan kaikki vuoden 2012 EEG-lakiin liittyvät tulot ja menot (AusglMechAV-asetuksen 5 §).

(34)

Siirtoverkonhaltijoiden on julkaistava yhteisellä verkkosivulla, jonka otsikko on ”EEG-tili”, kuukausittain EEG-sähkön myynnistä spot-markkinoilla ja EEG-lisämaksusta saadut yhteenlasketut tulot sekä yhteenlasketut kustannukset (korvaukset verkko-operaattoreille ja muut järjestelmän hallinnoista aiheutuneet kustannukset). Ne ovat myös velvollisia julkaisemaan ennakolta seuraavaa vuotta koskevan EEG-lisämaksun arvioidun määrän.

(35)

Vuoden 2012 EEG-lain mukaan laitosten on rekisteröidyttävä julkiselle elimelle. Rekisteröinti on edellytys syöttötariffien saamiselle. Rekisteriä ei ole kuitenkaan vielä perustettu, mutta jo nyt on voimassa erillinen velvoite, jonka mukaan aurinkosähkövoimaloiden ja nestemäistä biomassaa käyttävien laitosten on oltava rekisteröityjä, jotta ne voisivat hyötyä syöttötariffeista. Liittovaltion verkkovirasto hallinnoi aurinkosähkövoimaloiden rekisteriä ja liittovaltion maatalous- ja elintarvikeviranomainen (Bundesanstalt für Landwirtschaft und Ernährung) nestemäistä biomassaa käyttävien laitosten rekisteriä.

(36)

Verkko-operaattorien ja siirtoverkonhaltijoiden on toimitettava liittovaltion verkkovirastolle tiedot, jotka ne saavat laitosten ylläpitäjiltä (mm. laitoksen sijainti ja tuotantokapasiteetti). Lisäksi tarvitaan seuraavat tiedot: sen verkon taso, johon laitos on kytketty (jakelu tai siirto), laitoksille maksetut yksittäiset tariffit ja yhteismäärät, sähköntoimittajille toimitetut lopulliset laskut sekä toimitettujen numerotietojen paikkansapitävyyden todentamisen edellyttämät tiedot. Sähköntoimittajien on ilmoitettava liittovaltion verkkovirastolle asiakkailleen toimittamansa sähkön määrä ja toimitettava tilinpäätöstiedot. Verkkovirastolla on myös valtuudet tehdä EEG-sähkölaitosten omistajiin kohdistuvia tarkastuksia, jotta voidaan seurata, miten verkko-operaattorit ja siirtoverkonhaltijat ovat noudattaneet velvoitteitaan.

(37)

Siirtoverkonhaltijoiden on myös toimitettava verkkovirastolle yksityiskohtaiset tiedot EEG-lisämaksun määrittämisestä. Niiden on erityisesti toimitettava tiedot, jotka liittyvät tulojen ja menojen kirjanpitotietoihin, joita käytetään EEG-lisämaksua laskettaessa (AusglMechV-asetuksen 7 §:n 2 momentti).

(38)

Määrältään rajoitetusta EEG-lisämaksusta hyötyvien yritysten on pyynnöstä annettava liittovaltion ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministeriölle kaikki tiedot, joita se tarvitsee arvioidakseen 40 §:n mukaisten tavoitteiden saavuttamista.

(39)

Liittovaltion verkkoviraston tehtävä on varmistaa, että

(40)

Liittovaltion verkkovirastolla on EEG-lisämaksua määritettäessä paljon täytäntöönpanovaltuuksia ja useita eri tehtäviä, jotka liittyvät kustannus- ja tuloeriin, jotka siirtoverkonhaltijat saavat sisällyttää EEG-lisämaksua koskevaan laskelmaan. Liittovaltion verkkovirastolla on valtuudet laatia yhdessä toimivaltaisten ministeriöiden (13) kanssa säännöt niiden erien määrittämistä varten, jotka katsotaan tuloiksi tai menoiksi määritettäessä EEG-lisämaksua ja sovellettavaa korkoa. Tältä pohjalta verkkovirasto on määrittänyt yksityiskohtaisemmin AusglMechAV-asetuksessa, minkä tyyppisiä kustannuksia voitaisiin ottaa huomioon. Verkkovirastolle on lisäksi toimitettava kaikki asiakirjat ja muut tiedot, jotka liittyvät EEG-lisämaksun laskentaan. Verkkovirasto voi myös pyytää lisätietoja, mukaan lukien tilinpäätöstiedot (AusglMechAV-asetuksen 5 §:n 3 momentti). Siirtoverkonhaltijoiden on myös osoitettava tiettyjen kustannuserien tarkkuus ja tarpeellisuus ennen kuin ne voidaan ottaa huomioon EEG-lisämaksua maksettaessa (ks. esimerkiksi AusglMechAV-asetuksen 6 §:n 2 momentti).

(41)

Verkkovirastolla on valtuudet antaa ohjeita siirtoverkonhaltijoille ja laatia vakiomuotoiset lomakkeet, joita siirtoverkonhaltijoiden on käytettävä tietoja toimittaessaan.

(42)

Verkkovirastolla on myös valtuudet asettaa liittovaltion ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministeriön suostumuksella vaatimuksia, jotka koskevat siirtoverkonhaltijoiden toimesta tapahtuvaa EEG-sähkön myyntiä spot-markkinoilla. Virasto voi lisäksi luoda kannustimia, joilla edistetään sähkön parhaita mahdollisia markkinointitapoja. Nämä toimet toteutettiin AusglMechAV-asetuksella.

(43)

Liittovaltion verkkovirastolla on täytäntöönpanovaltuuksia. Se voi esimerkiksi antaa määräyksiä, jos siirtoverkonhaltijat eivät määritä EEG-lisämaksua sääntöjen mukaisesti (ks. 38 §:n 5 alakohta ja 61 §:n 1 momentin 2 alakohta). Se voi myös määrätä EEG-lisämaksun suuruuden. AusglMechAV-asetuksen 6 §:n 3 momentissa säädetään, että asetuksen 3 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitetuksi tuloksi tai menoksi katsotaan myös erotus, joka lasketaan vähentämällä EEG-lisämaksusta, joka sisältyy kannettuihin määriin, EEG-lisämaksu, jonka suuruuden verkkovirasto on määrittänyt täytäntöönpanokelpoisen päätöksensä mukaisesti vuoden 2012 EEG-lain 61 §:n 1 momentin 3 ja 4 alakohdan nojalla. Toisin kuin Saksa väittää, tämä osoittaa verkkoviraston pystyvän tekemään täytäntöönpanokelpoisia päätöksiä, joilla mukautetaan lisämaksun suuruutta. Näiden toimien oikeusperustan muodostavat energiasektoria koskevan lain (Energiewirtschaftsgesetz, EnWG (14)) 61 §:n 1 ja 2 momentti yhdessä 65 §:n ja sitä seuraavien pykälien kanssa. Näiden säännösten nojalla verkkovirasto voi tehdä yksityisiä toimijoita sitovia päätöksiä. Verkkovirasto voi myös määrätä sakkoja (ks. vuoden 2012 EEG-lain 62 §:n 1 ja 2 momentti).

(44)

Verkkovirastolla on joitakin raportointivelvoitteita. Sen on toimitettava tietyt tiedot liittovaltion ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministeriölle ja liittovaltion talous- ja teknologiaministeriölle tilastojen laatimista ja arviointia varten.

(45)

Liittovaltion ympäristövirasto (Umweltbundesamt) pitää alkuperätakuista rekisteriä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/28/EY (15) 15 artiklan mukaisesti. Tältä osin ympäristövirasto on vastuussa alkuperätakuiden myöntämisestä, siirtämisestä ja peruuttamisesta.

(46)

Komissio päätti 18 päivänä joulukuuta 2013 aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn, koska se katsoi, että vuoden 2012 EEG-laki oli valtiontukea EEG-sähkön tuottajille, vihreää sähköä koskevasta etuoikeudesta hyötyville sähköntoimittajille ja energiaintensiivisille yrityksille. Lisäksi komissio epäili kyseisen tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille.

(47)

Valtiontuen olemassaolon osalta komissio päätteli alustavasti, että vuoden 2012 EEG-lain mukaisesti on myönnetty valikoivaa taloudellista etua i) uusiutuvista energialähteistä ja kaivoskaasusta sähköä tuottaville yrityksille, erityisesti syöttötariffeilla, ja ii) energiaintensiivisille yrityksille alentamalla niiltä perittyjä EEG-lisämaksuja.

(48)

Lisäksi komissio esitti alustavana päätelmänään, että nämä edut on myönnetty valtion varoista, kun otetaan huomioon erityisesti seuraavat seikat: i) vaikutti siltä, että Saksan lainsäätäjä on ottanut käyttöön erityismaksun (EEG-lisämaksu), jolla on tarkoitus EEG-sähkön tuotannolle myönnettävä tuki, ii) Saksan lainsäätäjä ja toimeenpanovallan käyttäjä olivat antaneet siirtoverkonhaltijoiden tehtäväksi yhdessä hallinnoida kyseistä lisämaksua valtion vuoden 2012 EEG-laissa ja täytäntöönpanoasetuksissa vahvistamien sääntöjen mukaisesti, ja iii) siirtoverkonhaltijoita valvottiin tarkasti niiden hallinnoidessa kyseistä resurssia.

(49)

Vaikka komissio totesi EEG-sähkölle myönnetyn tuen soveltuvan sisämarkkinoille perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan perusteella, se ilmoitti epäilevänsä, voidaanko EEG-lisämaksun alennukset katsoa sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen ja erityisesti sen 107 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdan perusteella.

(50)

Komissio esitti vielä epäilyjä siitä, onko EEG-sähkölle vuoden 2012 EEG-lain mukaisesti myönnettävän tuen rahoitus perussopimuksen 30 ja 110 artiklan mukaista. Vaikka EEG-lisämaksu hyödytti sähköntuotantoa vain Saksassa, se perittiin myös maahan tuodun EEG-sähkön kulutuksesta. Ulkomaisen sähkön tuottajat olisivat voineet olla tukikelpoisia vuoden 2012 EEG-lain mukaisesti, jos ne olisivat sijoittautuneet Saksaan.

(51)

Asianomaiset osapuolet esittivät huomautuksia menettelyn aloittamista koskevasta päätöksestä ja vuoden 2014 suuntaviivojen soveltamisesta tähän päätökseen kyseisten suuntaviivojen 248 kohdan mukaisesti.

(52)

Useimmat asianomaiset osapuolet väittivät, että vuoden 2012 EEG-lakiin ei pidä katsoa sisältyvän valtiontukea EEG-sähkön tuottajien tai energiaintensiivisten yritysten hyväksi. Ne katsovat, että Saksan valtio on ainoastaan perustanut järjestelmän, joka perustuu omia varojaan käyttävien yksityisten toimijoiden välisiin (peräkkäisiin) maksuihin. Asianomaisten osapuolten mielestä järjestelmän pohjimmiltaan yksityistä luonnetta ei muuta pelkästään se seikka, että järjestelmä perustuu lainsäädäntöön (vuoden 2012 EEG-laki ja sen täytäntöönpanosäännökset), tai että sen toimintaan osallistuvat liittovaltion verkkovirasto, ympäristövirasto ja BAFA, joiden toimivallan väitetään olevan rajoitettu. Tämä analyysi perustuu pääosin unionin tuomioistuimen asioissa PreussenElektra (16) ja Doux Élevage (17) antamiin tuomioihin. Jos tukea ylipäätään katsotaan olevan, asianomaiset osapuolet toteavat, että tuki on katsottava voimassa olevaksi tueksi, kun otetaan huomioon aiemmasta saksalaisesta tukiohjelmasta asiassa NN 27/00 (18) annettu komission päätös.

(53)

Lisäksi asianomaiset osapuolet ovat väittäneet, että EEG-maksun vähennykset soveltuvat sisämarkkinoille joko perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan tai c alakohdan perusteella. Kyseisten osapuolten mukaan vuoden 2012 EEG-lain kaksiosainen tavoite on tukea EEG-sähkön tuotantoa sekä säilyttää Saksan ja unionin teollisuuspohja. Asianomaiset osapuolet katsovat, että vuoden 2012 EEG-lakiin mahdollisesti liittyvä tuki on tarkoituksenmukainen ja oikeasuhteinen keino saavuttaa nämä kaksi tavoitetta. Ne väittävät, että komission ei pitäisi soveltaa tässä asiassa vuoden 2014 suuntaviivoja, koska niiden soveltaminen olisi taannehtivaa. Lisäksi olisi pidättäydyttävä varojen takaisinperinnästä, jotta suojellaan tuensaajien perusteltua luottamusta siihen, että tuki myönnettiin lainmukaisesti.

(54)

Sen sijaan Saksan energiankuluttajien liitto (Bund der Energieverbraucher), joka alun perin kanteli komissiolle vuoden 2012 EEG-laista, väitti, että EEG-lisämaksusta myönnettävät vähennykset ovat perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea energiaintensiivisille yrityksille ja että ne haittaavat niitä saksalaisia yrityksiä ja kuluttajia, joiden on maksettava suurempaa EEG-lisämaksua ilman vastaavia vähennyksiä. Lisäksi energiankuluttajien liitto väitti, että vähennyksiä ei voida katsoa sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla. Myös useat Saksan kansalaiset esittivät samat perustelut.

(55)

Asianomaisten osapuolten esittämiä perusteluja käsitellään yksityiskohtaisemmin 7 jaksossa.

(56)

Saksa huomauttaa, että suurin osa vuoden 2012 EEG-lailla perustetun järjestelmän toimijoista on yksityisiä, kuten asiassa PreussenElektra, ja että kyseiset toimijat eivät ole osa julkishallintoa. Valtio osallistuu järjestelmän toimintaan ainoastaan antamalla lainsäädäntöä ja valvomalla tiukasti sen täytäntöönpanoa. Asianomaisten viranomaisten, erityisesti liittovaltion verkkoviraston ja BAFA:n, sanotaan tiukasti noudattavan rajattua toimivaltaansa, eivätkä ne hallinnoi varoja. Saksan toimittamien tietojen mukaan näillä viranomaisilla ei ole toimissaan harkintavaltaa. Lisäksi Saksa toteaa, että valtio ei määritä EEG-lisämaksua vaan sen määrä se perustuu markkinamekanismiin ja riippuu siitä, kuinka paljon tuloja saadaan EEG-sähkön myynnistä spot-markkinoilla. Saksa korostaa myös, että vuoden 2012 EEG-laissa ei edellytetä sähköntoimittajia siirtämään lisämaksua kuluttajille, mikä tarkoittaa sitä, että maksun siirtämisessä on kyse sähköntoimittajien hinnoittelupolitiikasta. Yhdelläkään järjestelmään osallistuvista toimijoista ei myöskään ole julkisoikeuteen perustuvia erityisvaltuuksia, vaan ne joutuvat käyttämään siviilituomioistuimia, jos saamisia on perittävä pakkokeinoin muilta toimijoilta.

(57)

Saksa esitti seuraavat oikeudelliset perusteet, jotka ovat samankaltaisia kuin asianomaisten osapuolten huomautukset, eli

(58)

Saksan viranomaisten esittämiä perusteluja tarkastellaan yksityiskohtaisemmin ja ne kumotaan 7 jaksossa.

(59)

Kuten edellä johdanto-osan 19 kappaleessa todetaan, Saksa toimitti seuraavan sitoumuksen, joka koskee 50 miljoonan euron investoimista uudelleen rajayhdysjohtoihin ja eurooppalaisiin energiahankkeisiin:

”Vuoden 2012 EEG-lain osalta voitaisiin harkita globaalia ratkaisua sekä vihreää sähköä koskevaa etuoikeutta että perussopimuksen 30 ja 110 artiklaa koskeviin kysymyksiin. Tällöin väitettyyn rikkomiseen liittyvä arvioitu määrä investoitaisiin uudelleen rajayhdysjohtoihin tai vastaaviin eurooppalaisiin energiahankkeisiin. Uudelleeninvestointi voitaisiin tehdä erissä sitä mukaa kuin hanke etenee. Saksan viranomaisten toimittamien numerotietojen mukaan uudelleeninvestoinnin määrä olisi 50 miljoonaa euroa vuoden 2012 tammikuun ja vuoden 2014 heinäkuun välisenä aikana. Saksa tarjoaa tätä sitoumusta suojaten samalla oikeudellisen asemansa (ei syrjintää).”

(60)

Lisäksi Saksan viranomaiset ovat toimittaneet seuraavan sitoumuksen, joka koskee johdanto-osan 27 kappaleessa ja sitä seuraavissa kappaleissa mainittua mukauttamissuunnitelmaa:

”Perittävä [kerrytettävissä oleva] rahamäärä muodostuu yksittäisen yrityksen osalta seuraavien erotuksesta: EEG-kustannukset, jotka määritetään valtiontuesta ympäristönsuojelulle ja energia-alalle vuosina 2014–2020 annettujen suuntaviivojen (vuoden 2014 suuntaviivat) mukaisesti, ja EEG-kustannukset, jotka määritetään vuoden 2012 EEG-lain perusteella. Mukauttamissuunnitelman mukaan vuoden 2014 suuntaviivojen perusteella maksettava määrä on vuonna 2013 enintään 125 prosenttia ja vuonna 2014 enintään 150 prosenttia maksusta, joka on suoritettu vuodelta 2013 vuoden 2012 EEG-lain mukaisesti. Negatiivisia takaisin perittäviä määriä ei oteta huomioon.”

(61)

Perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa: ”Jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”.

(62)

Arvioidakseen, onko jokin toimenpide perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, komission on tutkittava, onko toimenpide valtion toteuttama tai toteutettu valtion varoilla, suositaanko sillä tiettyjä yrityksiä tai tuotannonaloja tavalla, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(63)

Menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä komissio totesi, että vuoden 2012 EEG-lakiin liittyi kahdentyyppisiä valikoivia etuja, jotka vaikuttavat kauppaan ja kilpailuun.

(64)

Ensimmäinen etu myönnettiin EEG-sähkön tuottajille. Komissio havaitsi, että syöttötariffien ja preemioiden ansiosta EEG-sähkön tuottajat saavat sähköstään markkinahintaa korkeamman hinnan. Tämä pätee myös EEG-sähkön suoramarkkinointiin, joka oikeuttaa alennettuun EEG-lisämaksuun vuoden 2012 EEG-lain 39 §:n mukaisesti. Kyseisen säännöksen mukaan EEG-sähkön tuottajat saattoivat saada sähköstään markkinahintaa korkeamman hinnan. Toimenpide oli valikoiva, koska se hyödytti ainoastaan EEG-sähkön tuottajia. Lisäksi sähkömarkkinat oli vapautettu, ja sähköntuottajat toimivat aloilla, joilla käydään jäsenvaltioiden välistä kauppaa (menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 76 kappale).

(65)

Toinen etu aiheutui EEG-lisämaksun alennuksesta, joka myönnettiin tietyille energiaintensiivisille yrityksille erityiskorvaussäännön mukaisesti. Komissio totesi, että valmistusteollisuudessa toimivat energiaintensiiviset yritykset saivat etua, koska niiden EEG-lisämaksulle oli asetettu yläraja. Kyseiset yritykset vapautettiin vuoden 2012 EEG-lain 40–41 §:ssä maksuista, jotka niiden olisi tavallisesti ollut maksettava. Tämä yläraja esti siirtoverkonhaltijoita ja sähköntoimittajia perimästä EEG-sähkön tukemisesta aiheutuneita lisäkustannuksia energiaintensiivisiltä yrityksiltä. Toimenpiteen katsotaan olleen valikoiva myös siksi, että ainoastaan valmistusteollisuudessa toimivat energiaintensiiviset yritykset saattoivat hyötyä siitä. Lisäksi toimenpide oli omiaan vääristämään kilpailua ja vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska tuensaajayritykset valmistivat energiaintensiivisiä hyödykkeitä (esim. rauta- ja muiden metallien tuottajat, paperiteollisuus, kemianteollisuus ja sementintuottajat). Ne toimivat aloilla, joilla käytiin jäsenvaltioiden välistä kauppaa (menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 77–80 kappale).

(66)

Saksa katsoo, että jäljempänä esitettävien syiden vuoksi taloudellista etua ei koitunut EEG-sähkön tuottajille eikä energiaintensiivisille yrityksille, joihin sovelletaan erityiskorvaussääntöä.

(67)

Jotkin asianomaiset osapuolet ovat kiistäneet, että alennettu EEG-lisämaksu muodostaa taloudellisen edun, joka on omiaan vääristämään kilpailua. Toimenpiteen väitettiin sen sijaan palauttavan tasapuoliset toimintaedellytykset unionissa, koska teollisen sähkön kustannukset ovat Saksassa muita maita suuremmat. Lisäksi eräät asianomaiset osapuolet toteavat, että yli 10 GWh vuodessa kuluttaville tuensaajille aiheutuu kustannuksia pakollisista energiatehokkuustarkastuksista.

(68)

Saksa ja asianomaiset osapuolet eivät myöskään hyväksy väitettä, jonka mukaan taloudelliset edut ovat valikoivia ja omiaan vaikuttamaan kilpailuun ja kauppaan, koska niiden mukaan erityiskorvaussääntöä sovelletaan kaikkiin valmistusteollisuudessa toimiviin yrityksiin koosta riippumatta. Jotkin asianomaiset osapuolet väittävät, että alennukset eivät ole valikoivia, sillä tuensaajat eivät ole samankaltaisessa tilanteessa kuin muut yritykset. Pääasiallisia tukikelpoisuuskriteerejä ovat nimittäin sähköintensiivisyys ja sähkön kulutus, ja EEG-lisämaksu on sähköintensiivisille yrityksille paljon suurempi rasite kuin muille yrityksille. Lisäksi ne väittävät, että vaikka alennetut lisämaksut olisivat ensi näkemältä valikoivia, ne ovat EEG-sähkön tukijärjestelmän luontainen ja looginen osa: ilman alennuksia EEG-sähkön tukemista ei voitaisi rahoittaa, koska energiaintensiiviset yritykset siirtyisivät Saksan ulkopuolelle.

(69)

Saksan ja asianomaisten osapuolten esittämät väitteet eivät ole vakuuttavia.

(70)

Ensinnäkin se, että yritykselle korvataan jo syntyneitä kustannuksia ja maksuja, ei lähtökohtaisesti sulje pois taloudellisen edun olemassaoloa (25). Edun olemassaoloa ei myöskään sulje pois pelkästään se seikka, että muissa jäsenvaltioissa toimivat kilpailevat yritykset ovat paremmassa asemassa (26), koska edun käsite perustuu analyysiin yrityksen taloudellisesta asemasta sen omassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa yhteydessä kyseisen toimenpiteen kanssa ja ilman sitä. Jos ei kuitenkaan oteta lukuun veroja ja muita maksuja, teollisuuskäyttäjien maksamat sähkön hinnat ovat Saksassa alempia kuin muissa jäsenvaltioissa keskimäärin.

(71)

Unionin yleinen tuomioistuin, jäljempänä ’yleinen tuomioistuin’, on vastikään uudelleen vahvistanut periaatteen, jonka mukaan edun olemassaoloa on arvioitava riippumatta kilpailuedellytyksistä muissa jäsenvaltioissa (27). Yleinen tuomioistuin katsoo, että jo pelkästään suosituimmuustariffin luonne, eli se, että Alcoa Transformazionille hyvitettiin monopoliasemassa olevan toimittajan (ENEL) laskuttaman sähkötariffin ja vuoden 1995 asetuksessa säädetyn tariffin välinen erotus, riittää vahvistamaan toteamuksen, jonka mukaan asianomainen yritys ei vastannut kaikista kustannuksista, joiden olisi tavanomaisesti pitänyt rasittaa sen talousarviota (28). Yleinen tuomioistuin toteaa edelleen, että yrityksen saaman edun olemassaolo ilmeni käyttöön otetun järjestelmän pelkästä kuvauksesta. Kyseisen hyvitysjärjestelyn tarkoitus oli vapauttaa yhtiö maksamasta osaa sähkömaksuista, joita sen unionin alueella kaupan pitämien tavaroiden valmistus edellytti (29). Lisäksi yleinen tuomioistuin muistutti (30) periaatteesta, jonka mukaan valtiontukea on arvioitava sellaisenaan eikä sellaiset tavoitteet huomioiden, joilla pyritään esimerkiksi korjaamaan markkinoiden epätäydellinen kilpailutilanne.

(72)

Vastaavasti erityiskorvaussäännön mukaisesti myönnetyt alennukset EEG-lisämaksusta parantavat tuensaajien taloudellista asemaa vapauttamalla ne kustannuksista, joista niiden pitäisi vastata tavanomaisissa olosuhteissa. Ilman erityiskorvaussääntöä ja BAFA:n päätöstä tuensaajien olisi maksettava EEG-lisämaksu kokonaisuudessaan muiden sähkönkuluttajien tavoin. Saksa on korostanut alennusten tarpeellisuutta pyrittäessä säilyttämään tuensaajien kilpailukyky suhteessa muihin jäsenvaltioihin ja kolmansiin maihin sijoittautuneisiin energiaintensiivisiin yrityksiin. Näin Saksa myöntää epäsuorasti, että tuensaajat saavat taloudellisesti edullista kohtelua.

(73)

Erityiskorvaussäännön valikoimattomuutta koskevien väitteiden osalta on muistettava, että ”valtion aloitetta ei voida pitää yleisenä talouspoliittisena toimenpiteenä siitä hyötyvien yritysten suuren lukumäärän perusteella, eikä sillä perusteella, että nämä yritykset toimivat useilla erilaisilla ja merkittävillä aloilla” (31), jos muut sektorit, esimerkiksi palvelut, suljetaan tuensaajien ulkopuolelle. Tämä on tilanne käsiteltävänä olevassa asiassa, koska ainoastaan valmistusteollisuus hyötyy tuesta (jo ilman, että komission on tarpeen tutkia valikoivuuden muita syitä). Näin ollen EEG-lisämaksusta ei myönnetä alennuksia yrityksille, jotka ovat vertailukelpoisessa tilanteessa tuensaajien kanssa. Lisäksi kulutuksen määrään perustuvat erisuuruiset alennukset EEG-lisämaksusta johtavat samassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien energiaintensiivisten yritysten eriyttämiseen, minkä vuoksi kyseiset alennukset ovat sinänsä valikoivia.

(74)

Sen väitteen osalta, että erityiskorvaussäännön ja yritysten eriyttämisen soveltamisala voidaan perustella järjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella, on muistettava, että ”toimenpide, jolla poiketaan yleisestä verojärjestelmästä, voi olla perusteltu, mikäli kyseinen toimenpide on suora seuraus mainitun verojärjestelmän perus- tai pääperiaatteista. Tältä osin on erotettava yhtäältä tietylle verojärjestelmälle asetetut tavoitteet, jotka ovat järjestelmään nähden ulkoisia, ja toisaalta itse verojärjestelmään luonteenomaisena osana kuuluvat mekanismit, jotka ovat tarpeen mainitunlaisten tavoitteiden saavuttamiseksi” (32). Ympäristönsuojelua tai toimialan kilpailukyvyn säilyttämistä ei kuitenkaan voida pitää lisämaksujärjestelmän luonteenomaisina perus- tai pääperiaatteina, vaan ne ovat kyseiselle järjestelmälle asetettuja ulkoisia tavoitteita. Muiden aiemmin ratkaistujen asioiden (33) tapaan ympäristönsuojelua koskeva tavoite ei voi käsiteltävänä olevassa asiassa vaikuttaa siihen toteamukseen, että EEG-lisämaksusta myönnetyt alennukset ovat valtiontukea. Ensinnäkin kilpailukyvyn säilyttämistä ei ole edes sisällytetty vuoden 2012 EEG-lain 1 §:ssä lueteltuihin tavoitteisiin. Lain 1 §:n 40 momentin toisessa virkkeessä sitä vastoin todetaan, että kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää, että se ei vaaranna vuoden 2012 EEG-lain 1 §:ssä asetettuja tavoitteita.

(75)

Saksa on väittänyt, että EEG-lisämaksu ei itsessään muodosta etua EEG-sähkön tuottajille. Komissio sen sijaan katsoo, että tukitoimenpiteet parantavat EEG-sähkön tuottajien taloudellista asemaa verrattuna siihen, mitä ne voisivat ansaita myydessään sähkön markkinahintaan. EEG-lisämaksulla rahoitetaan kyseisiä tukitoimenpiteitä. Toisin kuin Saksa väittää, sillä seikalla, että EEG-lisämaksun määrä saattaa vaikuttaa syöttötariffeihin, ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, tuottavatko kyseiset tariffit taloudellista etua.

(76)

Saksa on huomauttanut, että EEG-sähkön tuottajien saama tuki on asianmukainen korvaus julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä Altmark-tuomiossa tarkoitetulla tavalla.

(77)

Asiassa Altmark antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin päätti, että valtion toimenpide ei ole perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdan tarkoitettua valtiontukea, jos kyseistä toimenpidettä on pidettävä ”korvauksena, joka on vastike edunsaajayritysten suorittamista sellaisista palveluista, jotka johtuvat julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä, siten, että kyseiset yritykset eivät todellisuudessa saa taloudellista etua ja että kyseinen toimenpide ei näin ollen aseta niitä edullisempaan kilpailutilanteeseen suhteessa niiden kilpailijayrityksiin” (34).

(78)

Tuomiossa asetetaan kuitenkin neljä edellytystä (35), joiden on täytyttävä:

(79)

Saksa väittää, että uusiutuvia energialähteitä käyttävät sähköntuottajat täyttävät ensimmäisen edellytyksen, koska direktiivin 2009/28/EY 3 artiklan 1 kohdassa säädetään uusiutuvan energian käytön edistämistä koskevasta yhteisen edun mukaisesta tavoitteesta. Lisäksi Saksan mukaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY (36) 3 artiklan 2 kohdassa todetaan, että uusiutuvan energian edistäminen voi olla sähköalalla toimiville yrityksille asetettu julkisen palvelun velvoite.

(80)

Saksa katsoo, että myös toinen Altmark-tuomiossa asetettu kriteeri täyttyy. Saksan mukaan parametrit, joiden mukaisesti EEG-sähkön tuottajien saama korvaus lasketaan, on vahvistettu etukäteen objektiivisesti ja läpinäkyvästi vuoden 2012 EEG-laissa.

(81)

Saksa katsoo, että kolmas kriteeri täyttyy, koska komissio on todennut menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään, että EEG-sähkön tuottajille ei makseta liikaa korvauksia.

(82)

Lopuksi Saksa väittää, että EEG-sähkön tuottajille myönnettävän tuen taso on määritetty tarkastelemalla kustannuksia, jotka hyvin johdetulle ja riittävillä resursseilla varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi velvoitteidensa täyttämisestä. Tältä osin Saksa viittaa muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä tehtyyn komission päätelmään tukitoimenpiteiden soveltuvuudesta sisämarkkinoille. Komissio katsoi päätöksessä, että tukitoimenpiteillä on kannustava vaikutus ja ne ovat oikeasuhteisia. Molempien seikkojen väitetään osoittavan, että syöttötariffien edunsaajat ovat hyvin johdettuja yrityksiä.

(83)

Komissio ei pidä Saksan väitteitä vakuuttavina.

(84)

Ensimmäinen Altmark-kriteeri edellyttää, että julkisen palvelun tarjoajalle on asetettu julkisen palvelun velvoite.

(85)

Vuoden 2012 EEG-lain mukaan tuottajat eivät ole velvollisia tuottamaan sähköä vaan ne reagoivat Saksan valtion myöntämään taloudelliseen kannustimeen.

(86)

Tämän vuoksi komissio katsoo, että ensimmäinen Altmark-kriteeri ei täyty.

(87)

Koska Altmark-kriteerit ovat kumulatiivisia, komission ei tarvitse tutkia, täyttyvätkö toinen, kolmas ja neljäs kriteeri. Komissio päättelee, että Saksan esittämiä väitteitä, joiden mukaan uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviä sähköntuottajia koskevat syöttötariffit ovat asianmukainen korvaus julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä Altmark-tuomiossa tarkoitetulla tavalla, ei voida hyväksyä.

(88)

EEG-lisämaksusta erityiskorvaussäännön mukaisesti myönnettyjen alennusten osalta Saksa ja jotkin asianomaiset osapuolet ovat viitanneet yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Van der Kooy ym. vastaan komissio ja yleisen tuomioistuimen asiassa Danske Busvognmænd ja Hotel Cipriani antamiin tuomioihin ja väittäneet, että alennukset eivät muodosta taloudellista etua (37).

(89)

Asiassa Van der Kooy antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että lämmitetyissä kasvihuoneissa toimivien puutarha-alan yritysten ostamalle maakaasulle myönnetty etuustariffi ei ole valtiontukea, jos se voidaan ”kysymyksessä olevilla markkinoilla perustella objektiivisesti taloudellisilla syillä, esimerkiksi tarpeella vastata kilpailuun, jota markkinoilla aiheuttavat muut energialähteet, joiden hinta on kilpailukykyinen suhteessa kysymyksessä olevan energialähteen hintaan” (38). Kuitenkin toisin kuin Saksa ja muut asianomaiset osapuolet väittävät, tuomioistuimen mainitsemassa asiassa oli kyse eri polttoaineiden välisestä kilpailusta samoilla markkinoilla ja siitä, kuinka kyseisiä polttoaineita myyvä yritys voi siinä tilanteessa määrittää tariffinsa. Toisin sanoen tällöin sovellettiin markkinataloudessa toimivan yksityisen sijoittajan arviointiperustetta. Kysymys oli siitä, siirtyvätkö kasvihuoneviljelyä harjoittavat yritykset käyttämään polttoaineena hiiltä kaasun korkeamman hinnan takia, ja voitaisiinko suosituimmuustariffi sen vuoksi katsoa kaasuyhtiöiden rationaaliseksi taloudelliseksi toiminnaksi. Käsiteltävänä olevassa asiassa mikään ei viittaa siihen, että Saksa olisi toiminut yksityisen sijoittajan tavoin. Saksa ei itse asiassa ole edes väittänyt, että energiaintensiivisille yrityksille EEG-lisämaksusta myönnettyjen vähennysten olisi katsottava olevan yksityisen sijoittajan toimintaan perustuvan arviointiperusteen mukaisia.

(90)

Lisäksi yleisen tuomioistuimen asioissa Danske Busvognmænd (39) ja Hotel Cipriani (40) esittämät ei-velvoittavat kommentit on sittemmin kumottu sekä unionin tuomioistuimen toimesta että yleisen tuomioistuimen tuoreemmissa tuomioissa. Unionin tuomioistuin täsmensi asiassa Comitato ”Venezia vuole vivere” (41) antamassaan tuomiossa, että toimenpiteen ei katsota muodostavan etua ainoastaan silloin, kun valtion toimenpidettä on pidettävä korvauksena, joka on vastike edunsaajayritysten suorittamista sellaisista palveluista, jotka johtuvat julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä, jos kyseiset yritykset eivät todellisuudessa saa taloudellista etua eikä kyseinen toimenpide näin ollen aseta kyseisiä yrityksiä edullisempaan kilpailutilanteeseen suhteessa niiden kilpailijayrityksiin (42). Tuomioistuin totesi myös, että se, että jäsenvaltio pyrkii yksipuolisin toimin lähentämään kilpailuolosuhteita tietyllä talouden alalla toisissa jäsenvaltioissa vallitseviin edellytyksiin, ei muuta sitä, että toimet ovat tukea (43). Lisäksi toimenpiteet, joilla pyritään korvaamaan mahdollisia haittoja, joille jäsenvaltion tietylle alueelle sijoittautuneet yritykset altistuvat, voivat muodostaa valikoivia etuja (44).

(91)

Yleinen tuomioistuin on vastaavasti todennut, että asiassa Danske Busvognmænd vahvistettua oikeuskäytäntöä ei sovelleta, jos valtio maksaa kustannuksia, jotka tavallisesti rasittavat yrityksen talousarviota. Yleinen tuomioistuin on vahvistanut uudelleen periaatteen, jonka mukaan korvauksen laajuus, toisin sanoen kilpailuhaittojen poistaminen, ei kumoa sen valtiontuen luonnetta perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla (45).

(92)

Yleinen tuomioistuin toteaa myöhemmässä tuomiossaan että tavoitteena oleva yritysten kilpailuhaittojen korvaaminen, joka toteutettiin alentamalla tiettyjä maksuja, ei voinut poistaa näiltä eduilta niiden luonnetta perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna tukena. Toimenpide, jolla pyritään poistamaan rakenteellinen haitta, voi välttää luokittelun valtiontueksi ainoastaan, jos se täyttää Altmark-tuomiossa (46) vahvistetut kriteerit.

(93)

Näin ollen perusteluja, joita Saksa ja tietyt asianomaiset osapuolet ovat esittäneet, ei voida hyväksyä.

(94)

Komissio päättelee, että toimenpide sisältää EEG-sähkön tuottajille suunnattuja valikoivia etuja, jotka todennäköisesti vaikuttavat kilpailuun ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(95)

Menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä komissio katsoi, että edut ovat seurausta Saksan valtion toimista, koska syöttötariffit, preemiot, EEG-lisämaksu ja sille asetettu yläraja perustuvat lainsäädäntöön ja täytäntöönpanoasetuksiin. Lisäksi lisämaksulle määritettiin yläraja vasta sen jälkeen, kun julkinen elin eli BAFA oli varmistanut, että lakisääteiset edellytykset täyttyvät.

(96)

Saksa ja kolmannet osapuolet ovat kiistäneet valtion osallisuuden sillä perusteella, että valtio on ainoastaan antanut lainsäädäntöä, ja verkko-operaattorit toimivat omasta aloitteestaan.

(97)

Kysymys valtion osallisuudesta voi edellyttää huolellista arviointia, jos kyse on ainoastaan julkisessa omistuksessa olevien yritysten toiminnasta. On kuitenkin selvää, että julkishallinnon ja lainsäätäjän toimet ovat aina valtion toteuttamia (47).

(98)

EEG-sähkön tuottajille myönnetyn tuen osalta komissio päätteli menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä alustavasti, että vuoden 2012 EEG-lain mukaan valtio nimesi siirtoverkonhaltijat hallinnoimaan EEG-lisämaksua ja että lisämaksusta saatavat tulot ovat valtion varoja (johdanto-osan 138 kappale).

(99)

Sen lisäksi, että valtio on määrittänyt edunsaajat, tukikelpoisuuskriteerit ja tuen määrän, se on myös antanut varat, joilla katetaan EEG-sähkön tukemisesta aiheutuvat kustannukset. Toisin kuin asiassa Doux Élevage (48), EEG-lisämaksu on lainsäätäjän eli valtion perustama ja määräämä, eikä se ole pelkästään siirtoverkonhaltijan yksityinen aloite, jonka valtio tekee pakolliseksi estääkseen vapaamatkustajuuden. Valtio on määritellyt lisämaksun tarkoituksen ja käytön: sillä rahoitetaan valtion kehittämää tukipolitiikkaa, eikä se ole siirtoverkonhaltijoiden päättämä toimi. Siirtoverkonhaltijat eivät voi vapaasti määrittää lisämaksua, vaan ne ovat sitä laskiessaan, kantaessaan ja hallinnoidessaan tiukassa valvonnassa. Valtio valvoo myös tapaa, jolla ne myyvät EEG-sähköä. EEG-lisämaksun määrittämistä koskevilla säännöksillä varmistetaan, että sillä rahoitetaan riittävän kattavasti EEG-sähkön tukeminen sekä kustannukset, jotka aiheutuvat järjestelmän hallinnoinnista. Kyseiset säännökset eivät salli näiden kustannusten kattamista suurempien lisätulojen keräämistä. Siirtoverkonhaltijat eivät siis saa käyttää EEG-lisämaksua muuntyyppisen toiminnan rahoittamiseen, ja rahavirrat on pidettävä erillisillä tileillä (menettelyn aloittamista koskevan päätöksen 137 kappale).

(100)

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sekä edut, jotka valtio on myöntänyt suoraan, että valtion nimeämien tai perustamien yksityisten tai julkisten elinten myöntämät edut sisältyvät perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun valtion varojen käsitteeseen (49). Näin ollen pelkästään se, että etua ei rahoiteta suoraan valtion talousarviosta, ei yksinään riitä sulkemaan pois sitä, että kyse on valtion varoista (50). Varat voidaan katsoa perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuiksi valtion varoiksi myös siinä tapauksessa, että ne ovat alun perin olleet yksityisiä (51). Se, että varat eivät ole koko ajan valtion hallussa, ei myöskään estä luokittelemasta niitä valtion varoiksi, jos ne ovat valtion määräysvallassa (52) (ks. menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 82–84 kappale).

(101)

Näin ollen unionin tuomioistuin on monissa tapauksissa katsonut, että yksityisiltä liikenteenharjoittajilta perityt maksut voivat olla valtiontukea siitä syystä, että elin on nimenomaisesti nimetty tai perustettu hallinnoimaan kyseisiä maksuja valtion lainsäädännön mukaisesti (53) (ks. menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 85–89 kappale). Tuomioistuin toteaa, että ”koska kyseiset lainsäädännön mukaisesti hallinnoidut ja jaetut varat saadaan jäsenvaltion lainsäädännössä määrätyistä pakollisista maksuista, kuten käsiteltävänä olevasta asiasta käy ilmi, on ne katsottava [107 artiklassa] tarkoitetuiksi valtion varoiksi, vaikka niitä hallinnoisivatkin julkisesta vallasta erilliset laitokset.” (54)

(102)

Tämän vuoksi komissio totesi menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä, yleisen tuomioistuimen (55) havaintoihin viitaten, että merkityksellinen peruste arvioitaessa julkisten varojen – siitä riippumatta, mistä ne ovat alun perin peräisin – olemassaoloa on se, missä laajuudessa viranomainen osallistuu kyseisten toimenpiteiden ja niiden rahoitustapojen määrittämiseen.

(103)

Tuomioistuin on sulkenut pois valtion varojen olemassaolon asioissa Doux Élevage ja PreussenElektra antamissaan tuomioissa, mutta se johtuu kyseisiin asioihin liittyvistä erityisolosuhteista. Asiassa PreussenElektra (56) ei ollut kyse lisämaksusta tai muusta maksusta, eikä elintä ollut perustettu tai nimitetty hallinnoimaan varoja koska yksityisten toimijoiden oli täytettävä niille asetetut velvoitteet omista varoistaan. Asiassa Doux Élevage tosin oli kyse valtion määräämästä pakollisesta maksusta, mutta yksityinen organisaatio sai itsenäisesti päättää, mihin maksuista saadut tulot käytettiin. Valtio ei siis valvonut kerättyjä varoja.

(104)

Komissio sovelsi näitä periaatteita vuoden 2012 EEG-lailla perustettuun tukijärjestelmään ja teki seuraavat alustavat päätelmät:

(105)

Valtio on vuoden 2012 EEG-lailla ottanut käyttöön erityismaksun (EEG-lisämaksu), ja se on määrittänyt sen tarkoituksen, joka on rahoittaa erotus, joka lasketaan vähentämällä siirtoverkonhaltijoiden ostaman EEG-sähkön aiheuttamista kustannuksista tulot, jotka ne saavat kyseisen sähkön myynnistä. Myös lisämaksun suuruuden laskennassa käytettävästä menetelmästä säädetään vuoden 2012 EEG-laissa, samoin kuin periaatteesta, jonka mukaan sekä ali- että ylijäämät korjataan seuraavana vuonna. Tällä varmistetaan, että siirtoverkonhaltijoille ei aiheudu tappioita. Toisaalta ne eivät voi käyttää lisämaksusta saamiaan tuloja muuhun kuin EEG-sähkön rahoittamiseen. Komissio päätteli, että toisin kuin asiassa PreussenElektra, valtio oli tarjonnut kyseisille yrityksille tarvittavat varat EEG-sähkölle myönnettävän tuen rahoittamiseen (ks. menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 97–103 kappale).

(106)

Lisäksi komissio katsoi, että siirtoverkonhaltijat oli määrätty hallinnoimaan lisämaksua. Niiden täytyy

(107)

Komissio päätteli, että valtio valvoi siirtoverkonhaltijoita tiukasti niiden hallinnoidessa lisämaksua (menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 110–113 kappale). Valvonnan suorittaa liittovaltion verkkovirasto, jolla on myös tarvittavat täytäntöönpanovaltuudet. Verkkovirasto valvoo erityisesti, että i) siirtoverkonhaltijat myyvät sovitulla tavalla EEG-sähköä, josta maksetaan syöttötariffi spot-markkinoilla; ii) siirtoverkonhaltijat määrittävät, asettavat ja julkaisevat EEG-lisämaksun asianmukaisesti; iii) siirtoverkonhaltijat veloittavat asianmukaisesti EEG-lisämaksun sähköntoimittajilta; iv) syöttötariffit ja preemiot veloitetaan asianmukaisesti siirtoverkonhaltijoilta; ja v) EEG-lisämaksua alennetaan vain niiltä sähköntoimittajilta, jotka täyttävät vuoden 2012 EEG-lain 39 §:ssä säädetyt edellytykset. Verkkovirasto saa siirtoverkonhaltijoilta tietoja myös EEG-sähkön tukemisesta ja sähköntoimittajilta veloitettavista maksuista. Verkkovirasto voi myös määrätä sakkoja ja tehdä päätöksiä, jotka voivat muun muassa vaikuttaa EEG-lisämaksun suuruuteen. Komissio totesi myös, että valtion elin BAFA myöntää energiaintensiivisille yrityksille oikeudet määrältään rajoitettuun EEG-lisämaksuun potentiaalisten tuensaajien tekemien hakemusten perusteella.

(108)

Saksa väittää, valtion varoja ei käytetä. Saksa väittää ensinnäkin, että EEG-tukimekanismiin osallistuu ainoastaan yksityisiä yrityksiä eli EEG-sähkölaitosten ylläpitäjiä, verkko-operaattoreita, siirtoverkonhaltijoita ja sähköntoimittajia. Kukin näistä toimijoiden luokista on pääosin yksityisessä omistuksessa, vaikka valtiolla tai julkisilla elimillä on omistusosuuksia useissa näiden alojen yrityksissä. Vuoden 2012 EEG-laissa säädetyissä velvoitteissa yrityksiä ei erotella sen perusteella, ovatko ne yksityisessä vai julkisessa omistuksessa. Siltä osin kuin julkiset elimet (verkkovirasto, BAFA, ympäristövirasto) osallistuvat prosessiin, ne eivät Saksan viranomaisten mukaan kontrolloi varojen kantamista tai käyttöä vaan valvovat ainoastaan järjestelmän laillisuutta ja toimintaa.

(109)

Toiseksi Saksa korostaa, että EEG-lisämaksun suuruudesta ei säädetä vuoden 2012 EEG-laissa, eikä sitä määritä julkinen elin. EEG-lisämaksun suuruus määräytyy markkinoilla, koska siirtoverkonhaltijat myyvät EEG-sähkön ensin spot-markkinoilla ja määrittävät sen jälkeen loput kustannukset, jotka on katettava EEG-lisämaksulla.

(110)

Useat asianomaiset osapuolet jakavat Saksan näkemyksen, jonka mukaan vuoden 2012 EEG-lakiin ei liity valtiontukea. Ne kiistävät erityisesti komission alustavan päätelmän, jonka mukaan EEG-lisämaksua hallinnoivat valtion nimittämät yksityiset elimet. Lisäksi ne katsovat, että liittovaltion verkkovirastolla ei ole määräysvaltaa EEG-lisämaksun tuottamien tulojen tai maksun suuruuden suhteen, vaan verkkovirasto pelkästään valvoo toiminnan lainmukaisuutta vaikuttamatta varojen hallinnointiin. EEG-lisämaksun alentaminen perustuu vuoden 2012 EEG-lakiin, ja alennukset myöntää BAFA. Saksan viranomaiset väittävät, että asianomaiset varat ovat tästä huolimatta luonteeltaan yksityisiä, koska maksut liikkuvat yksityisten yritysten välillä eivätkä missään vaiheessa poistu yksityissektorilta. Tämän vuoksi varojen ei katsota olevan valtion määräysvallassa. Lisäksi Saksan viranomaiset esittävät, että lisämaksu on osa yksityisten yritysten hinnoittelupolitiikkaa eikä lainkaan valtion määräämä maksu. Tätä perustellaan sillä, että EEG-lisämaksun siirtäminen siirtoverkonhaltijoilta sähköntoimittajille ja edelleen sähkönkuluttajille riippuu siirtoverkonhaltijoiden ja sähköntoimittajien harkinnasta.

(111)

Nämä perustelut eivät kuitenkaan muuta menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä tehtyä alustavaa päätelmää.

(112)

Saksa väittää, että EEG-lisämaksusta saatavia varoja ei koskaan kirjata valtion talousarvioon eivätkä ne kulje valtion talousarvion kautta. Komissio muistuttaa, kuten johdanto-osan 100 kappaleessa todetaan, että pelkästään se, että etua ei rahoiteta suoraan valtion talousarviosta, ei ole riittävä syy sulkea pois mahdollisuutta, että kyse on valtion varoista, jos valtio on nimennyt tai perustanut elimen hallinnoimaan varoja.

(113)

Saksa on korostanut, että EEG-lisämaksut, jotka sähköntoimittajien on suoritettava siirtoverkonhaltijoille, ovat luonteeltaan yksityisiä, kun otetaan huomioon, että siirtoverkonhaltijoilla ei ole julkisoikeuteen perustuvaa toimivaltaa periä toimittajilta korvauksia pakkokeinoin. Sen sijaan niiden on käytettävä siviilituomioistuimia muiden yksityisten yritysten tavoin. Tässä analyysissä ei kuitenkaan oteta huomioon sitä, että kyseessä olevat maksut eivät perustu asianomaisten osapuolten välillä vapaasti neuvoteltuihin sopimuksiin vaan lakisääteisiin velvoitteisiin (gesetzliche Schuldverhältnisse), jotka valtio on määrännyt niille. Siirtoverkonhaltijoiden on siis lain mukaan perittävä EEG-lisämaksu sähköntoimittajilta.

(114)

Vakiintuneen oikeuskäytännön (57) mukaan tukea hallinnoimaan nimetyt yhteisöt voivat olla joko julkisia tai yksityisiä elimiä. Näin ollen se, että siirtoverkonhaltijat ovat yksityisiä toimijoita, ei sinänsä sulje pois valtion varojen käyttöä. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että ”valtion myöntämän tuen ja valtion varoista myönnetyn tuen välillä tehtävällä erolla pyritään tuen käsitteeseen sisällyttämään valtion suoraan myöntämän tuen lisäksi myös valtion tätä tarkoitusta varten perustamien tai siihen osoittamien julkisten tai yksityisten elinten välityksellä myönnetty tuki” (58). Edellä mainitussa asiassa Sloman Neptun (59) antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että valtion varoja on käytetty, kun asianomaisella järjestelmällä pyritään sen tavoitteen tai yleisen rakenteen kautta luomaan etua, joka aiheuttaisi lisäkustannuksia valtiolle tai valtion nimeämille tai perustamille yksityisille elimille (60). Näin ollen valtion varojen käytön toteamiseksi riittää, että edulla vähennetään varoja, jotka yksityinen elin on oikeutettu saamaan. Energiaintensiivisten yritysten maksamalla alennetulla EEG-lisämaksulla on juuri tämä vaikutus, koska se vähentää määriä, jotka kyseiset yritykset maksavat sähköntoimittajille.

(115)

Se seikka, että sähköntoimittajat eivät ole velvollisia siirtämään EEG-lisämaksua kuluttajien maksettavaksi, ei johda siihen päätelmään, että kannetut tulot ovat yksityisiä, jos sähköntoimittajat velvoitetaan vuoden 2012 EEG-lain mukaisesti maksamaan lisämaksu siirtoverkonhaltijoille. Tämä velvoite ei millään tavoin perustu sopimukseen, jonka toimijat voisivat tehdä vapaasti, vaan se on suoraan valtion lainsäädäntöön perustuva oikeudellinen velvoite (gesetzliches Schuldverhältnis). Kuten johdanto-osan 100 kappaleessa todetaan, varojen alun perin yksityinen luonne ei estä sitä, että niiden voidaan katsoa olevan valtion varoja. Toisin kuin asiassa PreussenElektra, jossa yksityisten toimijoiden oli käytettävä omia varojaan maksaakseen tuotteen ostohinta, siirtoverkonhaltijat on nimetty yhdessä hallinnoimaan lisämaksua, joka sähköntoimittajien on maksettava saamatta samanarvoista vastinetta.

(116)

Saksan toimittamien tietojen mukaan jotkin kansalliset tuomioistuimet ovat tutkineet EEG-lisämaksua ja sillä kerättyjä varoja ja todenneet, että ne eivät tosiasiallisesti ole valtion määräysvallassa. Yhdessä oikeustapauksessa (61), johon Saksa viittaa, kansallinen tuomioistuin totesi, että luomalla omavaraisen järjestelmän yleispoliittisen tavoitteen saavuttamiseksi Saksan valtion oli jossain määrin ulkoistettava uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön tuen rahoitus yksityisille toimijoille. Tämän vuoksi kansallinen tuomioistuin katsoi, että EEG-lisämaksu ei ollut Saksan perustuslaissa tarkoitettu erityismaksu (Sonderabgabe), koska siitä saatuja tuloja ei siirretty valtion talousarvioon ja koska varat eivät edes välillisesti olleet viranomaisten käytössä. Komissio toteaakin, että kansallisen tuomioistuimen päätelmä rajoittuu kansallisen perustuslain soveltamiseen ja erityisesti oikeudellisen käsitteen ”erityismaksu” tulkintaan. Kansallinen tuomioistuin ei käsitellyt sitä, liittyikö vuoden 2012 EEG-lakiin valtiontukea perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Kansallisen tuomioistuimen soveltaman testin, joka tehtiin Saksan perustuslain soveltamisen näkökulmasta, ja arvioinnin, joka komission on suoritettava perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaisesti, välillä saattaa olla samankaltaisuuksia. Tästä huolimatta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että kyse voi olla valtion varoista, vaikka niitä ei siirretä valtion talousarvioon tai ne eivät ole valtion omaisuutta. Kun otetaan huomioon, että valtion varat voivat olla kyseessä myös silloin, kun on perustettu julkinen tai yksityinen elin hallinnoimaan niitä, valtion varojen käsite on laajempi kuin kansallisen tuomioistuimen soveltama testi, joka tehtiin Saksan perustuslain soveltamisen näkökulmasta (62).

(117)

Saksa kiistää komission havainnon, jonka mukaan siirtoverkonhaltijat on nimetty yhdessä hallinnoimaan valtion varoja. Saksan mukaan valtio ei ole antanut siirtoverkonhaltijoille toimeksiantoa. Eri toimijat, jotka kuuluvat vuoden 2012 EEG-lain soveltamisalaan, kaikkien talouden toimijoiden tapaan pikemminkin selvittelevät keskenään yksityisiä saatavia, jotka perustuvat niille lainsäädännössä annettuihin oikeuksiin.

(118)

Komissio katsoo kuitenkin, että vuoden 2012 EEG-laissa siirtoverkonhaltijoille selvästi osoitetaan EEG-järjestelmään liittyviä velvoitteita ja valvontatehtäviä. Tämän vuoksi niillä on keskeinen asema järjestelmän toiminnassa (ks. johdanto-osan 106 kappale). Kukin neljästä saksalaisesta siirtoverkonhaltijasta keskittää omalla alueellaan kaikki EEG-sähkön ostot ja niistä aiheutuvat kustannukset ja markkinapreemioiden maksamisen sekä kustannukset, jotka aiheutuvat EEG-lisämaksun maksamisesta. Ne myös keskittävät omalla alueellaan EEG-lisämaksusta saatavat tuotot. Näin ollen on selvää, että siirtoverkonhaltijat eivät pelkästään selvittele yksityisiä saatavia keskenään vaan täyttävät vuoden 2012 EEG-lain mukaisia velvoitteitaan.

(119)

Saksa ja asianomaiset osapuolet väittävät lisäksi, että viranomaisten, erityisesti liittovaltion verkkoviraston ja BAFA:n, toimivalta on niin rajattu, ettei niillä ole merkittäviä mahdollisuuksia valvoa EEG-lisämaksun hallinnointia. Verkkovirasto ja BAFA pelkästään valvovat yksityisten toimijoiden toimien laillisuutta ja tarpeen mukaan määräävät hallinnollisia seuraamuksia (verkkovirasto) tai vahvistavat energiaintensiivisen yrityksen oikeuden hyötyä alennetusta lisämaksusta (BAFA). Ne eivät voi vaikuttaa rahavirtoihin eivätkä päättää EEG-lisämaksun suuruutta. Saksan viranomaisten mukaan sillä, että vuoden 2012 EEG-laissa määritetään lisämaksun laskentamenetelmä ja läpinäkyvyysvaatimukset, ja verkkoviraston suorittamalla valvonnalla pyritään ainoastaan estämään maksuketjuun osallistuvien yksittäisten yksityisten toimijoiden perusteeton vaurastuminen. Tähän liittyvät täytäntöönpanotoimet kuitenkin edellyttävät, että yksityinen toimija nostaa kanteen siviilituomioistuimessa.

(120)

Toisin kuin Saksa ja asianomaiset osapuolet väittävät, BAFA antaa hallinnollisen päätöksen, kun se vahvistaa potentiaalisen tuensaajan hakemuksesta oikeuden määrältään rajoitettuun EEG-lisämaksuun. Tällaisesta päätöksestä voidaan valittaa ainoastaan Saksan hallintotuomioistuimiin (ei siviilituomioistuimiin), ja se on sellaisenaan voimaan tuleva. Lisäksi verkkovirastolla on huomattavat täytäntöönpanovaltuudet energiasektoria koskevan lain (Energiewirtschaftsgesetz – EnWG) mukaisesti. Virasto voi määrätä sakkoja kaikille järjestelmään osallistuville yrityksille ja valvoa vuoden 2012 EEG-lain noudattamista.

(121)

Unionin tuomioistuin on vastikään myös todennut asiassa Elcogás, että kyseessä ovat valtion varat silloinkin, kun valtion elimellä, jonka tehtäväksi on annettu kerättyjen varojen jakaminen, ei ole asiaan liittyvää harkintavaltaa (63).

(122)

Erityisesti on todettava, että toisin kuin komissio katsoi menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 134 kappaleessa, Saksa ja kolmannet väittävät, että verkkovirasto ei voi määrätä EEG-lisämaksun suuruutta. Kuten johdanto-osan 43 kappaleessa todetaan, AusglMechAV-asetuksen 6 §:n 3 momentin mukaan verkkovirasto voi tehdä täytäntöönpanokelpoisia päätöksiä, joilla mukautetaan lisämaksun suuruutta. Merkitystä ei ole myöskään sillä, kuinka laajasti verkkovirasto on käyttänyt toimivaltaansa. Riittää, että sillä on toimivaltaa. On mahdollista, että verkkovirasto ei ole pitänyt täytäntöönpanokelpoisten päätösten tekemistä tarpeellisena.

(123)

Saksa ja useat asianomaiset osapuolet ovat moittineet komissiota siitä, että sen väitetään perusteettomasti tarkastelleen EEG-järjestelmän eri vaiheita ja toimijoiden suhteita kokonaisuutena väittääkseen, että järjestelmä on valtion valvonnassa. Ne väittävät, että jos komissio olisi tarkastellut vaiheita erikseen ja keskittynyt vain yhteen suhteeseen kerrallaan (EEG-sähkön tuottaja – jakelu- tai siirtoverkonhaltija; siirtoverkonhaltija – verkkovirasto; siirtoverkonhaltija – sähköntoimittaja; sähköntoimittaja–kuluttaja), komission olisi pitänyt päätellä, että valtion valvontaa ei ole. On väitetty, että BAFA:n rooli rajoittuu tukikelpoisuuden arvioimiseen ja että BAFA:lla ei ole siinä lainkaan harkintavaltaa.

(124)

Saksa ja asianomaiset osapuolet ovat itse asiassa väärässä ottaessaan vuoden 2012 lailla perustettuun rahoitusjärjestelmään liian hajanaisen näkökulman. Asiassa Bouygues unionin tuomioistuin totesi seuraavaa: ”Koska valtion toimenpiteet ovat kuitenkin muodoltaan erilaisia ja niitä on analysoitava niiden vaikutusten perusteella, ei voida sulkea pois sitä, että useampia valtion peräkkäisiä toimenpiteitä on pidettävä SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi yhtenä ainoana toimenpiteenä, […].” (64) Tuomioistuin totesi edelleen, että ”näin voi olla erityisesti silloin, kun peräkkäisillä toimenpiteillä on muun muassa niiden aikajärjestyksen, niiden tavoitteen ja yrityksellä toimenpiteiden toteuttamishetkellä olevan tilanteen suhteen niin läheiset yhteydet keskenään, että on mahdotonta erotella niitä toisistaan” (65). Juuri tällainen on tilanne EEG-järjestelmässä. Vuoden 2012 EEG-laki sekä liittovaltion verkkoviraston, BAFA:n, ympäristöviraston ja liittovaltion maatalous- ja elintarvikeviranomaisen toimivalta ja toimet ovat niin tiiviisti kytköksissä toisiinsa ja riippuvaisia toisistaan, että niitä ei voida erottaa toisistaan.

(125)

Saksa väittää myös, että komissio on virheellisesti päätellyt valtion valvonnan seuraavan siitä, miten yli- ja alijäämiä hallinnoidaan EEG-tilillä. Saksa huomauttaa ensinnäkin, että EEG-tilillä ei ole yhteyttä valtion talousarvioon: valtio ei korvaa EEG-tilillä olevaa vajetta, eikä mahdollisia ylijäämiä siirretä valtion talousarvioon (sama tilanne oli asiassa Essent annetussa tuomiossa). Tosiasiassa ali- ja ylijäämien perusteella määritetään seuraavan vuoden EEG-lisämaksun suuruus. Ali- ja ylijäämät tasoitetaan tämän vuoksi yksityisten toimijoiden välillä. Valtiolla ei ole tässä sanavaltaa.

(126)

Komissio katsoo kuitenkin, että valtion määräysvallan edellytys ei ole se, että asianomaisia varoja siirretään valtion talousarvioon tai talousarviosta (66). Valtion voidaan katsoa valvovan varoja, jos se kokonaisuudessaan sääntelee, mitä tapahtuu, jos EEG-tilillä on ali- tai ylijäämää. Ratkaiseva tekijä on se, että valtio on luonut järjestelmän, jossa verkko-operaattoreille aiheutuvat kustannukset korvataan täysimääräisesti EEG-lisämaksulla, ja sähköntoimittajilla on mahdollisuus siirtää lisämaksu kuluttajien maksettavaksi.

(127)

Saksa huomauttaa myös, että pelkän yksityisten rahavirtojen sääntelyn ja valvonnan ei voida katsoa muodostavan valtiontukea. Saksa vertaa vuoden 2012 EEG-lailla perustettua järjestelmää muihin taloudellisen sääntelyn aloihin, kuten kuluttajansuojaan pankkialalla, autoilijoiden velvollisuuteen hankkia liikennevakuutus tai hintasääntelyyn televiestinnässä ja terveydenhuollossa. Saksa väittää, että yksityisen taloudellisen toiminnan sääntely ei automaattisesti johda valtion valvontaan. Saksan viranomaisten mukaan verkkoviraston tehtävä on ainoastaan kuluttajansuojan varmistaminen. Käsiteltävänä oleva tapaus kuitenkin poikkeaa merkittävästi niistä aloista, joilla valtio tarjoaa ainoastaan kuluttajia suojaavan kehyksen. Tässä tapauksessa valtio on antanut erillisen säädöksen, vuoden 2012 EEG-lain, jonka ensisijaisena tavoitteena ei ole kuluttajansuoja. Valtio varmistaa toimialalle jatkuvan rahavirran saavuttaakseen asianomaisen lainsäädännön tavoitteet. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä (67) on kuitenkin katsottu, että jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti hallinnoituja ja jaettuja varoja, jotka saadaan kyseisessä lainsäädännössä määrätyistä pakollisista maksuista, voidaan pitää perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina valtion varoina, vaikka niitä hallinnoisivatkin viranomaisista erilliset laitokset. Näin ollen vuoden 2012 EEG-lakia ei voida verrata valtion toimenpiteisiin, joissa valtiolla ei ole vaikutusvaltaa tai joille se ei takaa rahoitusta.

(128)

Saksa katsoo, että kyseessä on vastaava tilanne kuin asiassa Doux Élevage. Mainitussa asiassa unionin tuomioistuin totesi, että maksuilla kerätyt tulot eivät kulkeneet valtion talousarvion kautta, valtio ei menettänyt varoja, varojen yksityinen luonne säilyi koko ajan ja maksamatta jättämisestä oli nostettava kanne siviilituomioistuimessa (68). Lisäksi varat eivät ole ”jatkuvasti julkisessa määräysvallassa” eivätkä valtion viranomaisten käytettävissä (69). Viranomaiset eivät käytännössä voineet valvoa muuta kuin ”maksujen sääntöjen- ja lainmukaisuutta” (70). Saksan väitteistä huolimatta käsiteltävänä olevaa asiaa ei voida verrata asiaan Doux Élevage. Ero on siinä, että asiassa Doux Élevage ”juuri asianomainen toimialajärjestö päättää, kuinka käytetään varoja, jotka kohdennetaan kokonaisuudessaan sen itse määrittelemiin tarkoituksiin” (71). Käsiteltävänä olevassa asiassa valtio on määrittänyt EEG-lisämaksun tarkoituksen, ja se valvoo täysin maksun täytäntöönpanoa. Lisäksi on todettava, että asiassa Doux Élevage Ranskan viranomaiset tyytyivät vain muuttamaan olemassa olevan vapaaehtoisen maksun pakolliseksi kaikille asianomaisten alojen toimijoille. Käsiteltävänä olevassa asiassa valtio sen sijaan on perustanut koko mekanismin, jolla lasketaan ja tasoitetaan yksityisille toimijoille aiheutuvat kustannukset.

(129)

Saksa väittää, että komissio käyttää termiä ”valtio” epäselvästi arvioidessaan valtion valvonnan olemassaoloa. Kuten asiassa Doux Élevage kävi ilmi, ”valtion” käsitteen olisi ensisijaisesti katettava toimeenpanoelimet eli hallitus ja hallintovirastot, mutta ei parlamentin antamaa yleisesti sovellettavaa lainsäädäntöä. Pelkästään se, että valtio on antanut täytäntöönpanoasetuksen (AusglMechV), ei merkitse valtion valvontaa.

(130)

”Valtion” käsite on kuitenkin ymmärrettävä laajasti. Unionin tuomioistuin on ensinnäkin toistuvasti katsonut, että valtion käsite kattaa luonnollisesti myös lainsäätäjän (72). Lisäksi kuten johdanto-osan 124 kappaleessa mainitaan, valtion valvonta toteutetaan useilla sääntely- ja valvontatoimenpiteillä, joita ei pitäisi arvioida erikseen. Käsiteltävänä olevassa asiassa on annettu niin yksityiskohtaista lainsäädäntöä, että järjestelmä varmistaa valtion valvonnan ilman että viranomaisten tarvitsee toteuttaa ylimääräisiä toimenpiteitä. Lisäksi liittovaltion verkkovirastolla on paljon toimivaltaa, jolla se voi vaikuttaa järjestelmän toimintaan.

(131)

Saksa sitä vastoin väittää, että vuoden 2012 EEG-laki eroaa huomattavasti asiassa Essent vallinneesta tilanteesta. Kyseisessä asiassa maksun suuruus määritettiin lain nojalla riippumatta siitä, mitä kustannuksia sillä pyrittiin kattamaan. Lisäksi ylijäämät, jotka ylittivät 400 miljoonaa Alankomaiden guldenia, siirrettiin valtion talousarvioon. Sitä vastoin EEG-lisämaksun määrittävät siirtoverkonhaltijat spot-markkinoilla toteutuneen myynnin perusteella, eikä valtiolla ole mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Lisäksi EEG-tilin ylijäämät säilytetään järjestelmässä, koska ne vaikuttavat lisämaksun suuruuteen seuraavana vuonna.

(132)

Kuten johdanto-osan 126 kappaleessa osoitetaan, varoihin kohdistuvan valtion määräysvallan edellytys ei ole se, että asianomaisia varoja siirretään valtion talousarvioon tai talousarviosta (73). Lisäksi käsiteltävänä olevassa asiassa EEG-lisämaksun määrä lasketaan noudattaen lainsäädäntöä ja ottaen huomioon siirtoverkonhaltijoiden sähköstä saama markkinahinta. Kuten menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 13 kappaleessa selitetään, vuoden 2012 laissa säädetään yksityiskohtaisesti siitä, miten siirtoverkonhaltijat laskevat EEG-lisämaksun suuruuden sen jälkeen, kun ne tietävät spot-markkinoilta saadun hinnan.

(133)

Saksa väittää lisäksi, että asiassa Essent maksun hallinnointi oli annettu yhden elimen tehtäväksi. Vuoden 2012 EEG-laissa sen sijaan asetetaan velvoitteita rajoittamattomalle määrälle yksityisiä toimijoita, eli verkko-operaattoreille, siirtoverkonhaltijoille ja sähköntoimittajille, ja nämä velvoitteet on määritelty yleisellä tavalla. Tämä ei ole toimeksianto, eikä voida katsoa, että valtio olisi nimennyt näin suuren määrän yksityisiä toimijoita hallinnoimaan EEG-lisämaksua. Kuten johdanto-osan 118 kappaleessa todetaan, siirtoverkonhaltijat ovat ainoat toimijat, jotka on nimetty hallinnoimaan EEG-lisämaksua. Lisäksi ei näytä olevan mitään oikeudellista perustetta, joka estäisi jäsenvaltiota antamasta valtion varojen hallinnointia useamman kuin yhden yhteisön tehtäväksi.

(134)

Saksa ja asianomaiset osapuolet korostavat myös vuoden 2012 lain ja asiassa Vent de Colère (74) vastikään annetun tuomion väitettyjä eroja: Ranskassa valtion hallinnoima rahasto keräsi asianomaisen maksun kuluttajilta. Saksassa sen sijaan yksityiset siirtoverkonhaltijat keräävät EEG-lisämaksun yksityisiltä sähköntoimittajilta, jotka voivat siirtää sen kuluttajien maksettavaksi. Ranskassa maksun suuruus määritettiin ministeriön asetuksella, kun taas Saksassa siirtoverkonhaltijat maksavat sen toteutuneiden kustannustensa perusteella. Ranskassa valtio kattaisi syntyvän alijäämän. Saksassa siirtoverkonhaltijoiden on ensin maksettava alijäämä ennen kuin se korvataan niille seuraavana vuonna korotetulla lisämaksulla.

(135)

Saksan viranomaiset tulkitsevat oikeuskäytäntöä virheellisesti väittäessään, että valtion varoista on kyse vain silloin, kun varat ovat valtion toimeenpanoelimen käytettävissä. Kuten edellä johdanto-osan 130 kappaleessa todetaan, valtion käsitettä ei ole rajattu toimeenpanoelimeen, sillä se käsittää myös lainsäätäjän. Myöskään sitä ei vaadita, että valtion pitää voida käyttää varoja ikään kuin ne olisivat osa sen omaa talousarviota. Kuten johdanto-osan 113 ja 114 kappaleessa osoitetaan, sillä ei ole merkitystä, onko valtion varoja hallinnoiva yhteisö yksityinen vai julkinen. Lisäksi siirtoverkonhaltijat laskevat EEG-lisämaksun suuruuden niille aiheutuneiden kustannusten perusteella vuoden 2012 EEG-laissa säädetyllä tavalla. Valtion varojen olemassaoloon ei vaikuta se seikka, että valtio on ottanut käyttöön markkinamekanismin. Valtio määrittää myös, miten toimitaan alijäämän kanssa. Valtio ei maksa alijäämää vaan sääntelee ja valvoo tapaa, jolla alijäämä katetaan, viime kädessä myös EEG-lisämaksulla.

(136)

Lisäksi Saksa väittää, että asiassa Vent de Colère annetussa tuomiossa edellytetään, että valtiolla on valta käyttää varoja harkintansa mukaan milloin vain, kun taas vuoden 2012 EEG-lain mukaan valtio on vain antanut lainsäädäntöä, eikä sillä ole tällaista harkintavaltaa. Saksan mukaan komissio ei ole riittävän selvästi erottanut toisistaan todellista toimeenpanovaltaa ja pelkkää lainsäädäntötoimintaa. Valtion määräysvalta merkitsee sitä, että valtiolla on laaja harkintavalta määrätä taloudellisten resurssien käytöstä. Unionin tuomioistuin vahvistaa tämän havainnon asiassa Vent de Colère antamassaan tuomiossa (21 kohta).

(137)

Saksan toimittamien tietojen mukaan valtion määräysvallan puuttumisen todistaa myös se, että valtio ei voi määrittää EEG-lisämaksun suuruutta. Itse asiassa kun otetaan huomioon, että lisämaksun suuruus riippuu tuloista, jotka siirtoverkonhaltijat saavat EEG-sähkön myynnistä spot-markkinoilla, lisämaksu määritetään kokonaan markkinoilla. Komissio tunnustaa, että valtio ei aina määritä EEG-lisämaksun täsmällistä suuruutta, mutta se määrittää tavan, jolla lisämaksun suuruus lasketaan ottaen huomioon sähkön myyntihinta. Lisäksi valtio voi ottaa rahoitusjärjestelmässä käyttöön markkinamekanismeja luopumatta rahoituksen määräysvallasta. Tältä osin komissio ei näe eroa viranomaisten määräämän julkisen maksun ja valtion lainsäädännöllä asettaman oikeudellisen velvoitteen välillä. Molemmissa tapauksissa valtio järjestää lainsäädännön avulla varojen siirron ja määrittää tarkoitukset, joihin kyseiset varat voidaan käyttää.

(138)

Näin ollen komissio pysyy arviossaan, jonka mukaan syöttötariffien kautta myönnetty tuki uusiutuvia energialähteitä ja kaivoskaasua hyödyntäville sähköntuottajille rahoitetaan valtion varoista.

(139)

Lopuksi on todettava, että sekä EEG-sähkön tuottajille että energiaintensiivisille yrityksille myönnettävät edut näyttävät olevan omiaan vääristämään kilpailua ja vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, kun otetaan huomioon, että tuensaajat toimivat aloilla, joilla markkinat on vapautettu ja joilla käydään jäsenvaltioiden välistä kauppaa.

(140)

Tämän vuoksi komissio päättelee, että vuoden 2012 EEG-laki sisältää perussopimuksen 107 artiklassa tarkoitettua valtiontukea, joka hyödyttää sekä uusiutuvista energialähteistä sähköä tuottavia yrityksiä että erityiskorvaussäännön piiriin kuuluvia energiaintensiivisiä yrityksiä.

(141)

Komissio totesi menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään, että se ei katsonut valtiontukea sisältyneen vuoden 2012 EEG-lakia edeltäneeseen, 1 päivänä huhtikuuta 2000 voimaan tulleeseen uusiutuvia energialähteitä koskevaan Saksan lakiin, jäljempänä ’vuoden 2000 EEG-laki’ (komission päätös asiassa NN 27/00) (75)). Komissio katsoi kuitenkin, että uudella vuoden 2012 EEG-lailla oli toteutettu merkittäviä muutoksia ja että vuoden 2012 EEG-lain mukaisesti myönnetty tuki on uutta tukea, joka ei kuulu komission aiemman päätöksen soveltamisalaan (menettelyn aloittamista koskevan päätöksen 150 kappale).

(142)

Saksa ja useat asianomaiset osapuolet ovat kiistäneet tämän.

(143)

Saksa ja asianomaiset osapuolet väittävät, että peräkkäiset muutokset, jotka ovat tapahtuneet vuoden 2000 EEG-lain alkuperäisen version ja vuoden 2012 EEG-lain antamisen välisenä aikana, eivät ole olennaisesti muuttaneet tukiohjelmaa. Tämän vuoksi ne katsovat vuoden 2012 EEG-lain olevan voimassa olevaa tukea.

(144)

Saksa kuitenkin myöntää, että vuoden 2012 EEG-laki ja vuoden 2000 EEG-laki eroavat toisistaan kahdella tavalla:

(145)

Näitä kahta eroa lukuun ottamatta johdanto-osan 7, 8 ja 9 kappaleessa kuvailtu mekanismi on Saksan viranomaisten mukaan sama kuin vuoden 2000 EEG-laissa säädetty mekanismi. Saksa väittää erityisesti, että jo vuoden 2000 EEG-lakiin sisältyi järjestelmän olennainen piirre eli sähköntoimittajien omista varoistaan siirtoverkonhaltijoille maksama korvaus EEG-sähkön ostamisesta aiheutuneista lisäkustannuksista.

(146)

Komissio toteaa edelleen, että vuoden 2012 lakiin liittyvä valtiontuki on uutta tukea, koska vuoden 2012 EEG-lakiin on tehty olennaisia muutoksia vuoden 2000 EEG-lakiin verrattuna.

(147)

Saksan tunnustamat muutokset eli tasoitusmekanismin muuttaminen ja erityiskorvaussäännön käyttöönotto ovat olennaisia muutoksia.

(148)

Alustavana huomautuksena komissio toteaa, että vaikka se katsoi vuonna 2002, että vuoden 2000 EEG-lakiin ei liittynyt valtion varojen siirtoa, arviointi tehtiin pian asiassa PreussenElektra annetun tuomion jälkeen. PreussenElektra-tuomioon sisältyviä tulkintoja on kuitenkin selkiytetty ja jopa rajoitettu unionin tuomioistuimen myöhemmissä tuomioissa. Asioissa Essent, Vent de Colère ja Elcogás annettujen tuomioiden perusteella näyttää siltä, että alkuperäisessä tasoitusmekanismissa valtio oli jo antanut siirtoverkonhaltijoiden tehtäväksi tukiohjelman hallinnoinnin. Ohjelma rahoitettiin sähköntoimittajilta perityllä lisämaksulla.

(149)

Ratkaisevaa on, että tasoitusmekanismia on muutettu olennaisesti. Se ei enää muodostu fyysisen sähkön ostamista koskevien velvoitteiden ketjusta (verkko-operaattorit EEG-sähkön tuottajilta; siirtoverkonhaltijat verkko-operaattoreilta; sähköntoimittajat siirtoverkonhaltijoilta). Nyt fyysinen siirto keskeytyy siirtoverkonhaltijoiden tasolla, koska niiden on markkinoitava EEG-sähköä. Tämä markkinointi on erotettu tasoitusmekanismista. Tasoitusmekanismissa on kyse pelkästään kustannusten jakamisesta toimijoiden kesken. Valtio on antanut siirtoverkonhaltijoiden tehtäväksi kyseisten kustannusten laskemisen ja keskittämisen sekä niiden rahoittamiseksi tarvittavien maksujen keräämisen sähköntoimittajilta.

(150)

Lisäksi vuoden 2000 EEG-laissa ei otettu kantaa siihen, pitäisikö myös sähkönkuluttajien osallistua EEG-sähkön tuottamisesta aiheutuvien kustannusten maksamiseen. Kyseinen päätös jätettiin toimivaltaiselle sääntelyviranomaiselle, jolla oli tuolloin vielä valtuudet säännellä loppukuluttajien sähköstä maksamia hintoja. Vuoden 2012 EEG-laissa nimenomaisesti säädetään, että sähköntoimittajat voivat siirtää kustannuksia asiakkailleen, ja ne kaikki myös tekevät niin.

(151)

Lisäksi liittovaltion verkkovirastolle, jolla ei vuoden 2000 EEG-laissa osoitettu tehtäviä, on annettu valtuudet valvoa kyseisiä rahavirtoja ja vuoden 2012 EEG-lain noudattamista, erityisesti kuluttajien suojelemiseksi. Myöskään BAFA:lle ei osoitettu tehtäviä vuoden 2000 EEG-laissa. Vuoden 2012 EEG-lain mukaan se päättää alennuksen myöntämisestä tietyille yrityksille laissa säädettyjen edellytysten mukaisesti.

(152)

Sähkönkuluttajien osallistumisesta kustannusten jakamiseen seuraa loogisesti, että energiaintensiivisille yrityksille myönnetään alennus lisämaksusta. Vuoden 2012 EEG-lain mukaan BAFA, jolla ei ollut erityistä tehtävää vuoden 2000 EEG-lain mukaan, vahvistaa hallinnollisilla päätöksillä, että energiaintensiiviset yritykset täyttävät erityiskorvaussäännön mukaiset edellytykset. Jotkin asianomaiset osapuolet ovat väittäneet, että pelkästään se seikka, että osa sähkön kuluttajista hyötyy lisämaksun ylärajasta, ei voi vaikuttaa niiden maksamien varojen yksityiseen luonteeseen. Komissio kuitenkin katsoo, että erityiskorvaussäännön olemassaolo on lisätodiste siitä, että vuoden 2012 EEG-laki ei enää perustu yksityisillä varoilla täytettäviin ostovelvoitteisiin vaan valtion organisoimaan ja valvomaan kattavaan kustannusten kohdentamisjärjestelmään, jossa otetaan tietyiltä osin huomioon niiden oikeudenmukainen jako.

(153)

Vuoden 2000 ja vuoden 2012 EEG-lakien lukuisat erot esitetään tiivistetysti seuraavassa taulukossa. Ne osoittavat, että vuoden 2012 EEG-laki muodostaa kokonaan uuden järjestelmän.

(154)

Kun otetaan huomioon, että vuoden 2012 EEG-lakia sovelletaan ainoastaan EEG-lisämaksusta vuosilta 2013 ja 2014 myönnettyihin alennuksiin, valtiontukea sisältyy ainoastaan kyseisinä vuosina myönnettyihin alennuksiin (76).

(155)

Komissio katsoi menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä, että EEG-sähkön tuottajille myönnettävän valtiontuen voitaisiin katsoa soveltuvan sisämarkkinoille. Se kuitenkin epäili, voidaanko kyseisen tuen myöntämistä arvioida erillään sen rahoitusmekanismista eli EEG-lisämaksusta. Lisäksi komissio esitti alustavana päätelmänään, että EEG-lisämaksu rikkoo perussopimuksen 30 tai 110 artiklaa.

(156)

Komissio epäili menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä myös sitä, voitiinko erityiskorvaussäännön katsoa soveltuvan sisämarkkinoille perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan perusteella.

(157)

Sisämarkkinoille soveltuvuuden arviointi koskee ainoastaan uutta tukea, joka on myönnetty vuoden 2012 EEG-lain mukaisesti. Vuonna 2012 suoritettujen alennettujen EEG-lisämaksujen oikeusperusta oli hallinnollinen säädös, jonka BAFA antoi vuoden 2011 lopussa. Tämän vuoksi niihin sovelletaan neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (77) 1 artiklan b alakohdan ii alakohtaa.

(158)

Tämä päätös ei koske rautatieyritysten suorittamia alennettuja EEG-lisämaksuja. Komissio varaa itselleen oikeuden arvioida vuoden 2012 EEG-lain 42 §:ää erillisessä menettelyssä.

(159)

Komissio on arvioinut erityiskorvaussäännön soveltuvuutta sisämarkkinoille vuoden 2014 suuntaviivojen 3.7.2 ja 3.7.3 jakson mukaisesti.

(160)

Komissio on soveltanut vuoden 2014 suuntaviivoja 1 päivästä heinäkuuta 2014. Kyseiset suuntaviivat sisältävät aineelliset säännöt, joiden mukaisesti arvioidaan alennuksia maksuista, joilla rahoitetaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun energian tukemista, mukaan lukien alennukset, jotka on myönnetty ennen 1 päivää heinäkuuta 2014 (248 kohta). Tarkasteltavana olevaa valtiontukea on tämän vuoksi arvioitava vuoden 2014 suuntaviivojen perusteella.

(161)

Oikeuskäytännön mukaan valtiontukien alalla komission hyväksymät puitteet ja tiedonannot sitovat komissiota edellyttäen, ettei niillä poiketa perussopimuksen määräyksistä ja että jäsenvaltiot ovat hyväksyneet ne (78). Saksa hyväksyi vuoden 2014 suuntaviivat 31 päivänä heinäkuuta 2014. Yksikään asianosaisista ei ole väittänyt, että suuntaviivat poikkeavat perussopimuksen määräyksistä.

(162)

Asianomaiset osapuolet ovat kuitenkin kiistäneet 248 kohdan laillisuuden. Ne katsovat, että vuoden 2014 suuntaviivojen soveltaminen tukiin, jotka on myönnetty ennen 1 päivää heinäkuuta 2014, loukkaa useita unionin oikeuden yleisiä periaatteita eli oikeusvarmuuden periaatetta ja haitallisten toimenpiteiden taannehtivuuskiellon periaatetta (79) sekä periaatetta, jonka mukaan valtiontukia olisi arvioitava niiden sääntöjen perusteella, joita sovellettiin tukiohjelman käyttöönottohetkellä.

(163)

Asianomaiset osapuolet kuitenkin erehtyvät, kun ne katsovat, että 248 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetaan taannehtivaa soveltamista. Oikeuskäytännön mukaan unionin oikeudessa erotetaan toisistaan uuden säännön välitön soveltaminen meneillään olevan tilanteen tuleviin vaikutuksiin (80) ja uuden säännön taannehtiva soveltaminen sellaiseen tilanteeseen, joka oli tullut lopulliseksi ennen sen voimaantuloa (tätä kutsutaan myös olemassa olevaksi tilanteeksi) (81). Unionin tuomioistuinten vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimijoilla ei voi olla luottamuksensuojaa ennen kuin toimielimet ovat antaneet hallinnollisen menettelyn päättävän säädöksen, josta on tullut lopullinen (82).

(164)

Kuten unionin tuomioistuin on todennut, sääntöjenvastainen valtiontuki on meneillään oleva tilanne. Lainsäädännön ajallista soveltamista koskevien sääntöjen mukaan sisämarkkinoille soveltuvuutta koskevien uusien sääntöjen välitön soveltaminen sääntöjenvastaiseen tukeen ei ole uusien sääntöjen taannehtivaa soveltamista (83).

(165)

Tästä syystä komission on arvioitava erityiskorvaussääntöä vuoden 2014 suuntaviivojen perusteella. Sillä ei ole harkintavaltaa, jonka perusteella se voisi arvioinnissaan poiketa kyseisistä suuntaviivoista. Koska menettelyn aloittamista koskeva päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä ennen 1 päivää heinäkuuta 2014, komissio kehotti Saksaa ja asianomaisia osapuolia toimittamaan huomautuksensa vuoden 2014 suuntaviivojen soveltamisesta nyt käsiteltävänä olevaan asiaan.

(166)

Useat asianomaiset osapuolet ovat väittäneet, että vuoden 2014 suuntaviivoja ei pitäisi soveltaa määrältään rajoitettuihin EEG-lisämaksuihin, vaan komission olisi tutkittava tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b tai c alakohdan perusteella.

(167)

Nämä osapuolet ensinnäkin esittävät, että EEG-lisämaksusta myönnettävät alennukset voitaisiin katsoa sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan perusteella, koska ne edistävät Euroopan yhteistä etua koskevan tärkeän hankkeen toteuttamista (uusiutuvien energialähteiden käytön edistäminen, kuten direktiivissä 2009/28/EY edellytetään). Jos näin ei kuitenkaan ole, niiden tavoitteena voitaisiin katsoa olevan Saksan taloudessa olevan vakavan häiriön poistaminen (teollisuuden taantuminen uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön suurten kustannusten vuoksi).

(168)

Asianomaiset osapuolet väittävät niin ikään, että vähennyksiä voitaisiin pitää sisämarkkinoille soveltuvina perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti sillä perusteella, että niiden tavoitteena on uusiutuvien energialähteiden kehittäminen ja samalla hiilivuodon estäminen ja teollisen perustan säilyttäminen unionissa. Tältä osin asianomaiset osapuolet väittävät, että erityiskorvaussääntö on asianmukainen väline, jolla sovitetaan yhteen tämän monitahoisen tavoitteen eri näkökohdat. Ne toteavat lisäksi, että tämä väline on oikeasuhteinen, koska erityiskorvaussäännöstä hyötyvät yritykset osallistuvat edelleen rahoittamiseen. Ne myös katsovat, että toimenpide on oikeasuhteinen sillä perusteella, että sähköverot ja EEG-lisämaksu ovat olennaisilta osin samankaltaisia (molemmat ovat sähkön kulutuksesta perittäviä maksuja) ja että unionin määrittämä neuvoston direktiivin 2003/96/EY (84) liitteessä I olevassa taulukossa C esitetty yritysten kuluttamaan sähköön sovellettava vähimmäisverokanta on 0,05 snt/kWh, toisin sanoen sama kuin EEG-lisämaksun vähimmäismäärä. Asianomaiset osapuolet väittävät vielä, että vuoden 2012 EEG-laki ei vääristä kilpailua tai kauppaa, koska se ei täysin kumoa kilpailun vääristymistä, jonka aiheuttaa saksalaisilta yrityksiltä perittävä EEG-lisämaksu, joka on suurempi kuin muissa jäsenvaltioissa toimivien yritysten maksamat vastaavat verot tai maksut.

(169)

Saksa esitti vastaavat perustelut perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdan soveltamisesta vastauksessaan menettelyn aloittamista koskevaan komission päätökseen.

(170)

Toiseksi asianomaiset osapuolet katsovat, että komissio ei voi tutkia alennuksia erikseen käyttäen sisämarkkinoille soveltuvuuden arvioinnissa eri oikeusperustaa kuin mitä se käytti arvioidessaan EEG-sähkön tukemista. Sen sijaan komission olisi pitänyt arvioida (ja hyväksyä) alennukset, jotka ovat osa rahoitusta, yhdessä uusiutuvien energialähteiden tukemisen kanssa menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä. Tätä perustellaan viittauksella unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan komission on otettava huomioon tuen rahoitustapa silloin, kun se kuuluu olennaisesti toimenpiteeseen (85).

(171)

Kolmanneksi asianomaiset osapuolet väittävät, että vaikka vuoden 2014 suuntaviivoja sovellettaisiin, suuntaviivojen 248 ja 250 kohdan mukaisesti niitä voidaan soveltaa taannehtivasti ainoastaan sääntöjenvastaiseen tukeen, mutta ei voimassa olevaan tukeen. Vaikka määrältään rajoitettujen EEG-lisämaksujen katsottaisiin olevan valtiontukea (mikä on kiistetty), ne olisi kuitenkin katsottava voimassa olevaksi tueksi, koska komissio on epäsuorasti hyväksynyt ne asiassa NN 27/00 (86).

(172)

Neljänneksi asianomaiset osapuolet väittävät, että vuoden 2014 suuntaviivoja, erityisesti 3.7.3 jaksossa käsiteltäviä mukauttamissuunnitelmien sääntöjä, olisi tulkittava siten, että turvataan tuensaajien luottamuksensuoja: toisin sanoen asteittaisen mukauttamisen olisi oltava vuosina 2013 ja 2014 riittävän pieni, että siihen ei sisälly takaisinperintää. Tällainen luottamuksensuoja on kyseisten osapuolten mukaan syntynyt komission päätöksestä asiassa NN 27/00.

(173)

Nämä perustelut eivät muuta tämän päätöksen johdanto-osan 157–165 kappaleessa esitettyä arviota vuoden 2014 suuntaviivojen sovellettavuudesta.

(174)

Ensinnäkin perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan soveltamisen osalta vuoden 2014 suuntaviivojen 10 kohdassa todetaan, että ”näissä suuntaviivoissa komissio vahvistaa edellytykset, joiden täyttyessä energia- ja ympäristötukea voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvana perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla”. Unionin tuomioistuimen mukaan ”komissio voi hyväksyä harkintavaltansa käyttämiseksi toimintaohjeita suuntaviivojen kaltaisten säännösten muodossa, jos nämä säännökset sisältävät ohjeellisia sääntöjä kyseisen toimielimen toimintaa varten eivätkä ne ole perustamissopimuksen vastaisia” (87). Komissio on sitoutunut noudattamaan vuoden 2014 suuntaviivoja, koska niissä vahvistetaan etukäteen yleisesti ja avoimesti perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdassa määrättyä poikkeusta koskevat sisämarkkinoille soveltuvuuden edellytykset.

(175)

Sähkön verotusta koskevia sääntöjä ei ole mahdollista soveltaa analogisesti, koska vuoden 2014 suuntaviivoihin sisältyvät kaikki säännöt, joiden mukaisesti arvioidaan EEG-lisämaksusta myönnettäviä alennuksia.

(176)

Siltä osin kuin on kyse perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisista poikkeuksista, vuoden 2014 suuntaviivat eivät sisällä kriteerejä sille, miten komissio käyttää harkintavaltaansa 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan soveltamisen yhteydessä. Pitää paikkansa, että komissio on antanut tiedonannon ”Euroopan yhteistä etua koskevia tärkeitä hankkeita edistävän valtiontuen sisämarkkinoille soveltuvuuden arviointiperusteet” (88), jota sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 2014. Kuitenkin kyseisen tiedonannon 52 kohdan mukaan: ”komissio soveltaa ilmoittamattomaan tukeen tätä tiedonantoa, jos tuki on myönnetty sen voimaantulon jälkeen, ja kaikissa muissa tapauksissa sääntöjä, jotka olivat voimassa tuen myöntämisajankohtana”. Tämä tarkoittaa sitä, että tiedonannossa vahvistettuja kriteereitä ei voida soveltaa lisämaksun alennuksiin, joita käsitellään tässä päätöksessä. Sen sijaan komissio soveltaa vuoden 2008 suuntaviivoissa (89) vahvistettuja sääntöjä.

(177)

Menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä komissio ilmoitti suhtautuvansa epäilevästi siihen, voidaanko erityiskorvaussäännön katsoa soveltuvan sisämarkkinoille perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan nojalla ja vuoden 2008 suuntaviivojen 147–150 kohdan mukaisesti. Epäilyjä herätti erityisesti se, että alennukset eivät näyttäneet liittyvän hankkeeseen eivätkä etenkään sellaiseen hankkeeseen, jonka ”toteuttamisehdot on määritelty selkeästi”. Lisäksi oli joka tapauksessa kyseenalaista, voitaisiinko tällainen hanke katsoa ”Euroopan yhteistä etua koskevaksi”, jolloin myönnetty etu ulottuisi koskemaan koko unionia. Kyseenalaista oli myös se, liittyykö kyseiseen tukeen eli EEG-lisämaksusta myönnettäviin alennuksiin ”hankkeen toteuttamiseen kannustavaa vaikutusta” (menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 211 ja 212 kappale).

(178)

Komissiolla on edelleen samat epäilykset. Saksa väittää, että uusiutuvia energialähteitä koskevien tavoitteiden saavuttamisen ja teollisuuden kilpailukyvyn säilyttämisen on katsottava muodostavan yhden tai jopa useamman Euroopan yhteistä etua koskevan hankkeen. Saksa viittaa komission Eurooppa 2020 -strategiaan, jossa ”resurssitehokkaamman, vihreämmän ja kilpailukykyisemmän talouden edistäminen” nimetään yhdeksi prioriteetiksi (90). Vaikka uusiutuvien energialähteiden kehittäminen ja kilpailukyvyn edistäminen ovat tärkeitä poliittisia tavoitteita, niitä ei voida kirjaimellisesti pitää erityisinä hankkeina. Vielä vähemmän tällaisia hankkeita voidaan määritellä niiden täytäntöönpanon osalta, mukaan lukien niiden osallistujat, tavoitteet ja vaikutukset, kuten vuoden 2008 suuntaviivojen 147 kohdan a alakohdassa edellytetään. Jos käsitettä ’Euroopan yhteistä etua koskevat hankkeet’ tulkittaisiin siten, että pelkät poliittiset tavoitteet olisi katsottava sellaisiksi hankkeiksi, 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan soveltaminen venytettäisiin sen sanamuotoa laajemmaksi, ja tuen myöntämistä yksittäiselle hyvin määritellylle hankkeelle koskeva vaatimus menettäisi merkityksensä. Tämä olisi vastoin periaatetta, jonka mukaan ”poikkeuksia yleiseen periaatteeseen, jonka mukaan valtiontuet ovat yhteismarkkinoille soveltumattomia, on tulkittava suppeasti” (91).

(179)

Vielä tärkeämpää on, kuten yleinen tuomioistuin on todennut asiassa Hotel Cipriani ”, että tukitoimenpiteelle voidaan myöntää [perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohdassa] tarkoitettu poikkeus ainoastaan, jos se ei anna etuja lähinnä vain yhden jäsenvaltion talouden toimijoille vaan koko yhteisölle”. Tämä edellytys ei täyty silloin, kun kansallisen tukiohjelman tarkoituksena on vain parantaa kyseisten yritysten kilpailukykyä (92). Erityiskorvaussäännön tavoitteena on ainoastaan vähentää energiaintensiivisten yritysten kustannuksia Saksassa ja näin parantaa niiden kilpailukykyä.

(180)

Kun otetaan huomioon, että on tulkittava suppeasti poikkeuksia johdanto-osan 178 kappaleessa mainitusta yleisperiaatteesta, jonka mukaan valtiontuki ei sovellu sisämarkkinoille, pelkästään sitä seikkaa, että useiden teollisten käyttäjien sähkökustannukset kasvavat, ei voida pitää asianomaisen jäsenvaltion taloudessa olevana vakavana häiriönä.

(181)

Tämän vuoksi komissio ei olisi voinut hyväksyä erityiskorvaussääntöä perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan nojalla.

(182)

Edellä johdanto-osan 170 kappaleessa tiivistetysti esitetyn väitteen osalta komissio toteaa, että energiaintensiivisille yrityksille EEG-lisämaksun alennuksina myönnetty tuki on selkeästi erotettavissa uusiutuvalle energialle myönnetystä tuesta. Tukea saavat uusiutuvan energian tuottajat ovat erilainen ryhmä kuin EEG-lisämaksun alennuksesta hyötyvät yritykset. On lisäksi todettava, että alennuksilla ei välittömästi rahoiteta uusiutuvan energian tukemista, vaan ne ovat tosiasiassa ristiriidassa kyseisen tavoitteen kanssa, koska niiden välittömänä vaikutuksena uusiutuviin energialähteisiin perustuvan sähköntuotannon rahoittamiseen käytettävissä olevat tulot vähenevät. Tästä on osoituksena se, että kaikkien etuoikeuden ulkopuolelle jäävien käyttäjien EEG-lisämaksua oli korotettava järjestelmän rahoituksen turvaamiseksi.

(183)

Edellä johdanto-osan 171 kappaleessa tiivistetysti esitetystä väitteestä on todettava, että erityiskorvaussäännön on katsottava olevan sääntöjenvastaista tukea, joka kuuluu vuoden 2014 suuntaviivojen 248 kohdan soveltamisalaan. Kuten johdanto-osan 141 kappaleessa ja sitä seuraavissa kappaleissa jo todetaan, vuoden 2012 EEG-lailla on olennaisesti muutettu tukiohjelmaa, jonka komissio hyväksyi asiassa NN 27/00 antamallaan päätöksellä.

(184)

Neljättä väitettä, joka koskee tuensaajien luottamuksensuojaa, käsitellään yksityiskohtaisemmin johdanto-osan 257 kappaleessa, koska se liittyy ainoastaan takaisinperintään.

(185)

Yleinen tuomioistuin on useaan otteeseen todennut vastoin unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, että sääntöjenvastaista tukea on arvioitava niiden sääntöjen perusteella, jotka olivat voimassa tuen myöntämishetkellä. Tämän vuoksi komissio on tehnyt perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti vaihtoehtoisen arvioinnin, joka perustuu vuoden 2008 suuntaviivoihin.

(186)

Tämän arvioinnin tuloksena komission olisi pitänyt todeta erityiskorvaussäännön perusteella myönnetty toimintatuki kokonaisuudessaan sisämarkkinoille soveltumattomaksi johdanto-osan 187 kappaleessa ja sitä seuraavissa kappaleissa esitettyjen syiden vuoksi.

(187)

Menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä todetaan, että sen antamishetkellä ei ollut olemassa erityisiä valtiontukisääntöjä, joissa tunnustettaisiin, että vapautuksia tai alennuksia maksuista, joilla rahoitetaan uusiutuvien energialähteiden tukemista, voitaisiin pitää tarpeellisina yhteisen edun mukaisen tavoitteen saavuttamiseksi ja jotka näin ollen voitaisiin hyväksyä perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan perusteella.

(188)

Lisäksi komissio oli jo kieltänyt Itävallan vuonna 2011 ilmoittaman vastaavan toimintatuen (93). Tämä kielto on yhdenmukainen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan toimintatuki muuttaa kaupan edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla, eikä sitä sen vuoksi voida pitää sisämarkkinoille soveltuvana (94). Tässä päätöksessä komissio esittää myös syyt, joiden vuoksi asiaa ei voida rinnastaa sähkön verotusta koskevien sääntöjen kanssa.

(189)

Näistä syistä komissio ei myöskään voinut hyväksyä kyseistä tukea perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti tuen myöntämishetkellä voimassa olleiden aineellisten sääntöjen perusteella.

(190)

Vuoden 2014 suuntaviivojen 184 kohdan mukaan alennuksia voidaan myöntää vain kustannuksiin, jotka johtuvat uusiutuvista lähteistä tuotetun energian tukemisesta.

(191)

Kuten komissio totesi vuoden 2014 EEG-lakiin liittyvässä asiassa SA.38632 (2014/N) antamassaan päätöksessä, jäljempänä ’vuoden 2014 EEG-päätös’, EEG-lisämaksulla rahoitetaan myös kaivoskaasusta tuotettua sähköä. Kaivoskaasu ei ole vuoden 2014 suuntaviivojen 19 kohdan 5 alakohdassa tarkoitettu uusiutuva energialähde. Alennukset lisämaksuista, joilla rahoitetaan muiden energialähteiden tukemista, eivät kuulu vuoden 2014 suuntaviivojen 3.7.2 jakson soveltamisalaan (95).

(192)

Tältä osin Saksa ilmoitti ilmoitusmenettelyn yhteydessä asiassa SA.38632 (2014/N), että kaivoskaasusta tuotetun sähkön tukemisen rahoituksesta ei myönnetä alennuksia, koska vuoden 2014 EEG-lain mukaan energiaintensiivisten yritysten on maksettava täysi lisämaksu ensimmäisestä GWh:n suuruisesta kulutuksesta kussakin kulutuspaikassa. Ensimmäisen GWh:n kulutuksesta perittävästä täydestä lisämaksusta saadut tulot ovat suuremmat kuin kaivoskaasusta tuotetulle sähkölle maksettava tuki (96).

(193)

Vuonna 2012 kaivoskaasulle myönnetyn tuen (41,4 miljoonaa euroa) osuus oli 0,25 prosenttia vuoden 2012 EEG-lain mukaisesti kyseisenä vuonna myönnetystä kokonaistuesta. Ennusteet osoittavat, että kaivoskaasun määrä pysyy tulevaisuudessa todennäköisesti vakaana tai jopa kasvaa hieman (97).

(194)

Tämän perusteella komissio totesi, että EEG-lisämaksu, jonka vuoden 2014 lain mukaisen erityiskorvaussäännön tuensaajat maksavat ensimmäisen GWh:n kulutuksesta, ylittää jo selvästi kaivoskaasulle myönnetyn tuen määrän (98). Lisäksi komissio katsoi, että kun kerrotaan kaivoskaasulle myönnetyn EEG-tuen prosenttiosuus (0,25 %) EEG-lisämaksulla (6,24 snt/kWh vuonna 2014), tulokseksi saadaan 0,016 snt/kWh. Se alittaa vähimmäislisämaksun, joka erityiskorvausäännöstä hyötyvien oli maksettava ensimmäisen GWh:n kulutuksen jälkeen (0,05 snt/kWh) (99).

(195)

Vuoden 2012 EEG-lakiin sisältyy kaksi vaihtoehtoista ylärajaa. Ensimmäisen vaihtoehdon (41 §:n 3 mom 1 kohta), joka on degressiivinen yläraja, mukaan tuensaajan on maksettava täysi lisämaksu ensimmäisen GWh:n kulutuksesta. Pienin lisämaksu, joka peritään 100 GWh ylittävästä kulutuksesta on 0,05 snt/kWh. Toinen vaihtoehto (41 §:n 3 mom 2 kohta) koskee yrityksiä, joilla on suurin energiaintensiteetti, ja niiltä peritään koko kulutuksesta rajoitettu lisämaksu, joka on 0,05 snt/kWh. Molemmissa tapauksissa tuensaajien maksama lisämaksu ylittää selvästi sen pienen lisämaksun, joka voitaisiin myöntää kaivoskaasun tukemiseen (0,016 snt/kWh vuonna 2014 ja vuoden 2013 EEG-lisämaksun (5,277 snt/kWh) mukaisesti 0,013 snt/kWh).

(196)

Näin ollen vähimmäislisämaksun (0,05 snt/kWh) maksaminen vuosina 2013 ja 2014 sekä joidenkin tuensaajien velvollisuus maksaa lisämaksu ensimmäisen GWh:n kulutuksesta varmistivat sen, että energiaintensiivisille yrityksille ei myönnetty alennusta kaivoskaasusta tuotetun sähkön rahoituksesta (100).

(197)

Vuoden 2014 suuntaviivojen 185 kohdan mukaan tuki olisi rajattava toimialoihin, joiden kilpailuasemaan kohdistuu riski uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian tukemisen rahoittamisesta aiheutuvien kustannusten vuoksi, koska ne käyttävät paljon sähköä ja ovat kansainvälisen kaupan kohteena. Tämän vuoksi tukea voidaan myöntää ainoastaan, jos yritys kuuluu vuoden 2014 suuntaviivojen liitteessä 3 lueteltuihin toimialoihin.

(198)

Lisäksi vuoden 2014 suuntaviivojen 186 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat sisällyttää yrityksen kansalliseen järjestelmäänsä, jonka nojalla myönnetään alennuksia uusiutuvien energialähteiden tukemisesta aiheutuvista kustannuksista, jos yrityksen sähköintensiteetti on vähintään 20 prosenttia ja se kuuluu toimialalle, jolla kaupan intensiteetti on vähintään 4 prosenttia unionin tasolla, vaikka se ei kuuluisi mihinkään vuoden 2014 suuntaviivojen liitteessä 3 luetelluista toimialoista.

(199)

Lisäksi vuoden 2014 suuntaviivojen 187 kohdassa määrätään, että jäsenvaltiot voivat asettaa muitakin tukikelpoisuuskriteerejä edellyttäen, että tukikelpoisilla toimialoilla tuensaajat valitaan objektiivisten, syrjimättömien ja avointen kriteerien perusteella ja tukea myönnetään periaatteessa samalla tavoin kaikille samalla toimialalla toimiville kilpailijoille, jos ne ovat samanlaisessa tilanteessa.

(200)

Jos tukea uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön tukemisen rahoittamisesta aiheutuvien kustannusten alentamiseksi tai niistä vapauttamiseksi on myönnetty ennen kyseisten suuntaviivojen soveltamisen alkamista yrityksille, jotka eivät ole tukikelpoisia tämän päätöksen johdanto-osan 197 ja 198 kappaleen nojalla, tuki voidaan katsoa sisämarkkinoille soveltuvaksi, jos se on mukauttamissuunnitelman mukainen (vuoden 2014 suuntaviivojen 197 kohta).

(201)

Saksa on ilmoittanut, että vain osa erityiskorvaussäännön tuensaajista oli vuoden 2014 suuntaviivojen 3.7.2 kohdan mukaisesti vuosina 2013 ja 2014 oikeutettu valtiontukeen, joka myönnetään alennuksina maksuista, joilla rahoitetaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön tukemista. Saksa on sen vuoksi toimittanut mukautussuunnitelman (ks. liite II), jota käsitellään 7.3.5 jaksossa niiden tuensaajien osalta, jotka eivät olleet tukikelpoisia. Saksa on lisäksi todennut, että kaikki tuensaajat, jotka voisivat kuulua kansalliseen järjestelmään vuoden 2014 suuntaviivojen 186 kohdan perusteella, kuuluvat suuntaviivojen liitteessä 5 lueteltuihin toimialoihin.

(202)

Laskettaessa bruttoarvonlisäystä, joka on tarpeen vuoden 2014 suuntaviivojen 185–192 kohtaa sovellettaessa ja joka on määritelty niiden liitteessä 4, vuoden 2012 EEG-laissa käytetään edeltävän tilikauden markkinahintaista bruttoarvonlisäystä ennen lisämaksun vähentämistä. Vuoden 2014 suuntaviivojen liitteessä 4 olevissa 1 ja 2 kohdassa edellytetään tuotantokustannushintaisen bruttoarvonlisäyksen ja aritmeettisen keskiarvon käyttöä kolmelta viimeisimmältä vuodelta, joilta tietoja on saatavilla. Saksa selitti, että tällaisia tietoja ei ollut saatavilla, koska vuosia 2013 ja 2014 koskevien vähennysten hakemuksissa oli tietoja vain markkinahintaisesta bruttoarvonlisäyksestä viimeisimmältä tilikaudelta, jolta tietoja oli saatavissa (eli vuosilta 2011 ja 2012). Lisäksi Saksa ilmoitti, että sähkökustannuksia laskettaessa keskimääräisiä sähkön vähittäishintoja ei ollut käytettävissä kaikkien yritysten osalta etenkään korkeammissa kulutusluokissa. Sen sijaan sähkökustannusten laskenta perustuu toteutuneisiin kustannuksiin vuosina 2011 ja 2012, koska yritykset toimittivat kyseiset tiedot vähennyshakemuksissaan vuosina 2013 ja 2014. Vuoden 2014 suuntaviivojen liitteessä 4 olevan 4 kohdan mukaan yrityksen sähkökustannusten määritelmä perustuu erityisesti sen oletettuun sähkönhintaan. Saksan toimittamien tietojen perusteella komissio päätteli asiassa SA.38632 (2014/N) antamassaan päätöksessä, että vuoden 2014 EEG-lain mukaiset siirtymäkauden säännöt, joissa annetaan mahdollisuus käyttää viimeksi kuluneen tai kahden viimeisimmän tilikauden tuotantokustannushintaista bruttoarvonlisäystä sekä viimeksi kuluneen tilikauden toteutuneita sähkökustannuksia, olivat vuoden 2014 suuntaviivojen ja erityisesti 195 kohdan mukaisia (kyseisen päätöksen johdanto-osan 311–314 kappale). Tämä johtui siitä, että kyseisiä tietoja eli viimeksi kuluneen tilikauden tuotantokustannushintaista bruttoarvonlisäystä ja toteutuneita sähkökustannuksia on tarkoitus käyttää ainoastaan väliaikaisesti, kunnes vuoden 2014 suuntaviivojen liitteessä 4 vaadittavat tiedot on kerätty. Tätä perustelua voidaan soveltaa vielä suuremmalla syyllä arvioitaessa EEG-lisämaksusta vuosina 2013 ja 2014 myönnettyjä alennuksia. Tämän perustelun pohjalta voidaan myös hyväksyä, että markkinahintaista bruttoarvonlisäystä koskevia tietoja käytetään arvioitaessa vuoden 2014 suuntaviivojen 3.7.2 kohdan mukaisesti, soveltuuko sisämarkkinoille valtiontuki, joka myönnettiin vuosina 2013 ja 2014 erityiskorvaussäännön mukaisesti alennuksina maksuista, joilla rahoitetaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön tukemista.

(203)

Komissio katsoo, että vuoden 2012 EEG-laki täyttää vain osittain tukikelpoisuussäännöt, joista määrätään vuoden 2014 suuntaviivojen 185 ja 186 kohdassa. Tuki olisi perittävä takaisin tuensaajilta, joiden osalta nämä kriteerit eivät täyty. Takaisinperintää tarkastellaan tarkemmin Saksan mukauttamissuunnitelmaa koskevassa 7.3.5 jaksossa.

(204)

Vuoden 2014 suuntaviivojen 188 kohdassa määrätään, että komissio katsoo tuen olevan oikeasuhteista, jos tuensaajat maksavat vähintään 15 prosenttia lisäkustannuksista ilman alennusta.

(205)

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin tarvittaessa rajoittaa uusiutuvien energialähteiden tukemisen rahoittamisesta aiheutuvien, yritystasolla maksettaviksi tulevien kustannusten määrän 4 prosenttiin kyseisen yrityksen bruttoarvonlisäyksestä. Sellaisten yritysten tapauksessa, joiden sähköintensiteetti on vähintään 20 prosenttia, jäsenvaltiot voivat rajoittaa maksettavaksi tulevan kokonaismäärän 0,5 prosenttiin kyseisen yrityksen bruttoarvonlisäyksestä. Kun jäsenvaltiot päättävät rajoittaa määrät 4 ja 0,5 prosenttiin bruttoarvonlisäyksestä, näitä rajoituksia on sovellettava kaikkiin tukikelpoisiin yrityksiin (vuoden 2014 suuntaviivojen 189 ja 190 kohta).

(206)

Saksa on ilmoittanut, että joissakin tapauksissa tuensaajien vuosina 2013 ja 2014 maksama määrältään rajoitettu EEG-lisämaksu ei ollut oikeasuhteinen vuoden 2014 suuntaviivoissa asetettujen kriteerien perusteella (101). Saksa on sen vuoksi toimittanut mukauttamissuunnitelman (ks. liite II), jota tarkastellaan 7.3.5 jaksossa.

(207)

Komissio katsoo, että määrältään rajoitetut EEG-lisämaksut täyttävät vain osittain oikeasuhteisuuskriteerit, joista määrätään vuoden 2014 suuntaviivojen 188 ja 189 kohdassa. Tuki olisi perittävä takaisin tuensaajilta, joiden osalta nämä kriteerit eivät täyty. Takaisinperintää tarkastellaan tarkemmin Saksan mukauttamissuunnitelmaa koskevassa 7.3.5 jaksossa.

(208)

Vuoden 2014 suuntaviivojen 193 kohdan ja seuraavien kohtien mukaisesti jäsenvaltioiden on alettava soveltaa suuntaviivojen 3.7.2 jaksossa vahvistettuja tukikelpoisuus- ja oikeasuhteisuuskriteerejä, joita kuvaillaan tämän päätöksen 7.3.3 ja 7.3.4 jaksossa, viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2019 Tätä päivämäärää edeltävälle ajanjaksolle myönnettävän tuen katsotaan soveltuvan sisämarkkinoille, jos se täyttää samat kriteerit. Lisäksi komissio katsoo, että kaikki tuet, jotka myönnetään uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön tukemisen rahoittamisesta aiheutuvien rasitteiden keventämiseksi ennen vuotta 2019, voidaan katsoa sisämarkkinoille soveltuviksi, jos ne noudattavat mukauttamissuunnitelmaa.

(209)

Tällaisessa mukauttamissuunnitelmassa on mukautettava tukitasot asteittain tasolle, joka on seurausta vuoden 2014 suuntaviivojen 3.7.2 jaksossa vahvistettujen ja tämän päätöksen 7.3.3 ja 7.3.4 jaksossa kuvailtujen tukikelpoisuus- ja oikeasuhteisuuskriteerien soveltamisesta.

(210)

Jos tukea on myönnetty kyseisten suuntaviivojen soveltamista edeltävälle ajanjaksolle, suunnitelmassa on määrättävä myös kriteerien asteittaisesta soveltamisesta kyseisen ajanjakson osalta.

(211)

Kuten johdanto-osan 200 kappaleessa täsmennetään, jos tuki on myönnetty ennen vuoden 2014 suuntaviivojen soveltamisen alkamista yrityksille, jotka eivät ole tukikelpoisia tämän päätöksen 7.3.3 jaksossa esitettyjen arviointiperusteiden mukaisesti, tuki voidaan katsoa sisämarkkinoille soveltuvaksi, jos mukauttamissuunnitelmassa määrätään oman rahoitusosuuden määrästä, joka on vähintään 20 prosenttia lisämaksusta aiheutuvista lisäkustannuksista ilman alennusta ja joka otetaan käyttöön asteittain ja viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2019 (vuoden 2014 suuntaviivojen 197 kohta).

(212)

Saksa on toimittanut mukauttamissuunnitelman (liite II), jota kuvaillaan johdanto-osan 27 kappaleessa ja sitä seuraavissa kappaleissa. Suunnitelman mukaan kaikkien niiden tuensaajien, jotka ovat takaisinperinnän alaisia, EEG-lisämaksu nousee progressiivisesti. Lähtökohtana on EEG-lisämaksu, joka maksettiin tosiasiallisesti vuonna 2013; se lasketaan kertomalla tuensaajan alennettu EEG-lisämaksu vuonna 2013 tuensaajan toteutuneella sähkönkulutuksella samana vuonna (”peruslisämaksu”). Mukauttamissuunnitelman mukaan vuosien 2013 ja 2014 lisämaksuja mukautetaan tämän jälkeen toisen kerran, jotta ne eivät ole suurempia kuin 125 prosenttia ja 150 prosenttia peruslisämaksusta. Vuodesta 2015 mukautus voi olla suurempi, koska yläraja nousee 200 prosenttiin peruslisämaksusta. Seuraavina vuosina vuoteen 2018 saakka vuoden x lisämaksu on vastaavasti enintään 200 prosenttia vuoden x – 2 lisämaksusta.

(213)

Tässä päätöksessä tarkasteltavien vuosien (2013 ja 2014) osalta EEG-lisämaksu nousee mukauttamissuunnitelman mukaan progressiivisesti kaikilla niillä tuensaajilla, jotka eivät täyttäneet vuoden 2014 suuntaviivojen mukaisia tukikelpoisuus- ja oikeasuhteisuuskriteereitä. Lisämaksu nousee myös seuraavina vuosina, joten voidaan olettaa, että vuoden 2014 suuntaviivoissa vaaditun tason saavuttavat viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2019 sekä yritykset, jotka ovat periaatteessa tukikelpoisia mutta eivät ole maksaneet riittävän suurta lisämaksua, että yritykset, jotka eivät ole tukikelpoisia ja joiden on maksettava omana rahoitusosuutenaan vähintään 20 prosenttia lisämaksusta aiheutuvista lisäkustannuksista, kuten vuoden 2014 suuntaviivojen 197 kohdassa edellytetään. Komissio toteaa lisäksi, että mukauttamissuunnitelmassa otetaan huomioon kaikki asiaankuuluvat taloudelliset tekijät, jotka liittyvät uusiutuvia energialähteitä koskevaan politiikkaan, ja että Saksa ilmoitti suunnitelmasta vuoden 2014 suuntaviivojen 200 kohdassa asetetussa määräajassa.

(214)

Mukauttamissuunnitelma on vuosien 2013 ja 2014 osalta vuoden 2014 suuntaviivojen 3.7.3 jaksossa asetettujen vaatimusten mukainen. Vuoden 2014 suuntaviivojen 194 kohdan mukaan alennusten, sellaisina kuin ne ovat muutettuina, voidaan näin ollen katsoa soveltuvan sisämarkkinoille.

(215)

Energiaintensiivisille yrityksille vuosina 2013 ja 2014 myönnetyt alennetut EEG-lisämaksut soveltuvat sisämarkkinoille ainoastaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

(216)

Niiden tuensaajien osalta, jotka eivät täytä yhtä tai useampaa johdanto-osan 215 kappaleessa asetettua edellytystä, komissio katsoo poikkeuksellisesti, että erityiskorvaussäännön perusteella vuosina 2013 ja 2014 myönnetyn valtiontuen voidaan katsoa soveltuvan sisämarkkinoille mikäli on varmistettu, että tuensaajat maksavat johdanto-osan 212 kappaleessa määritellystä peruslisämaksusta vähintään 125 prosenttia vuonna 2013 ja 150 prosenttia vuonna 2014. Edellä mainitun lopputuloksen varmistamiseksi takaisinperintä olisi toteutettava seuraavasti:

(217)

Koska EEG-lisämaksun tavoitteena on rahoittaa EEG-sähkön tukemista, komissio on vuoden 2014 suuntaviivojen 29 kohdan mukaisesti tutkinut, onko lisämaksu perussopimuksen 30 ja 110 artiklan mukainen.

(218)

Oikeuskäytännön mukaan kotimaisiin ja maahan tuotuihin tuotteisiin samojen perusteiden mukaan kohdistuva vero tai maksu voi kuitenkin olla perussopimuksessa kielletty, kun kyseisestä verosta tai maksusta saatavat tulot on tarkoitettu käytettäväksi sellaisen toiminnan rahoittamiseen, josta on hyötyä nimenomaan verotetuille kotimaisille tuotteille.

(219)

Jos kyseisten tuotteiden saamat edut korvaavat täysimääräisesti niihin kohdistuvan veron tai maksun, kyseisen veron tai maksun vaikutukset ilmenevät ainoastaan maahantuotuihin tuotteisiin nähden, ja vero tai maksu on vaikutukseltaan vastaava maksu perussopimuksen 30 artiklan vastaisesti. Jos edut sitä vastoin korvaavat ainoastaan osittain kotimaisiin tuotteisiin kohdistuvan rasituksen, kysymyksessä oleva vero tai maksu on perussopimuksen 110 artiklassa tarkoitettu syrjivä maksu, ja osuus, joka käytetään kotimaisiin tuotteisiin kohdistuvan rasituksen korvaamiseen, on ristiriidassa kyseisen säännöksen kanssa (102).

(220)

Komissio on katsonut pitkäaikaisen päätöskäytäntönsä (103) ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön (104) mukaisesti, että uusiutuvista energialähteistä tuotettavaa sähköä koskevien kansallisten tukijärjestelmien rahoittaminen sähkön kulutuksesta perittävällä veronluonteisella maksulla saattaa syrjiä uusiutuvista energialähteistä tuotettavaa sähköä. Jos kotimaisen sähköntuotannon tukeminen rahoitetaan kaikesta sähkön kulutuksesta (mukaan lukien tuontisähkön kulutus) perittävällä maksulla, tämä rahoitustapa, joka rasittaa kyseisen rahoituksen ulkopuolelle jäävää tuontisähköä, saattaa syrjiä uusiutuvista energialähteistä tuotettua tuontisähköä ja siten rikkoa perussopimuksen 30 ja/tai 110 artiklaa (105).

(221)

Lisäksi komissio totesi menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään, että vuoden 2012 EEG-lailla voi ensi näkemältä olla syrjivä vaikutus, koska lain 39 §:ssä säädetään, että EEG-lisämaksua alennetaan niin sanotun suoramarkkinoinnin kyseessä ollessa. Alennettua verokantaa sovelletaan ainoastaan silloin, kun toimittaja on ostanut 50 prosenttia sähkötarjonnastaan kansallisilta EEG-sähkön tuottajilta. Tämän vuoksi se vaikuttaa olevan perussopimuksen 110 artiklassa tarkoitettu syrjivä maksu.

(222)

Komissio katsoi myös, että jos lisämaksua perittäisiin tuontisähköstä, joka ei olisi hyötynyt tuesta vuoden 2012 EEG-lain mukaan, jos se olisi tuotettu Saksassa (esimerkiksi sellaisissa laitoksissa tuotettu sähkö, jotka ovat olleet käytössä yli 20 vuotta), lisämaksu olisi 30 ja 110 artiklan mukainen sillä perusteella, että tässä nimenomaisessa tapauksessa kansallista tuotantoa ja tuontia kohdellaan samalla tavoin.

(223)

Saksa kiistää seuraavin perustein, että vuoden 2012 EEG-laki voisi johtaa perussopimuksen 30 ja 110 artiklassa tarkoitettuun syrjintään. Ensinnäkin se väittää, että maahantuotujen tuotteiden, joista EEG-lisämaksu peritään, ja kotimaisten tuotteiden, jotka rahoitetaan EEG-lisämaksulla, välillä ei ole minkäänlaista samankaltaisuutta. Tämä johtuu siitä, että EEG-lisämaksulla rahoitetaan uusiutuvista energialähteistä sähköä tuottavia laitoksia, mutta lisämaksu peritään uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön kulutuksesta.

(224)

Vaikka lisämaksun katsottaisiin rahoittavan uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä, olisi silti eroteltava sähkö, josta peritään lisämaksua, ja sähkö, jota lisämaksulla tuetaan. Tämä johtuu siitä, että direktiivin 2009/28/EY 3 artiklan 3 kohdassa ja liitteessä I olevassa A osassa asetettu Saksan tavoite uusiutuville energialähteille voidaan täyttää ainoastaan uusiutuvista energialähteistä tuotetulla sähköllä, joka on joko tuotettu kotimaassa tai tuotu maahan yhteistyössä sen jäsenvaltion kanssa, jossa sähkö on tuotettu (direktiivin 5 artiklan 3 kohta). Ilman yhteistyömekanismia maahantuotua uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä ei oteta huomioon tavoitteen saavuttamisessa. Kuluttajien näkökulmasta tällaista sähköä ei näin ollen voida pitää samanlaisena kuin kotimaista uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä.

(225)

Vihreätä sähköä koskevan etuoikeuden (vuoden 2012 EEG-lain 39 §) osalta Saksa väittää, että sitä ei voida pitää syrjivänä, koska etuoikeudella pannaan tosiasiallisesti täytäntöön direktiivi 2009/28/EY. Direktiivissä 2009/28/EY vahvistetaan kansallinen tavoite uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuudelle ja annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus perustaa tukijärjestelmiä ja yhteistyötoimia (3 artiklan 3 kohta). Direktiivin 5 artiklan 3 kohdan mukaan uusiutuvista energialähteistä kotimaassa tuotettu sähkö otetaan huomioon tavoitteen saavuttamisessa. Uusiutuvista energialähteistä muissa jäsenvaltioissa tuotettu sähkö otetaan periaatteessa huomioon tavoitteen saavuttamisessa, jos se kuuluu asianomaisten jäsenvaltioiden välisen yhteistyösopimuksen soveltamisalaan. Tällaisten sopimusten tekeminen ei ole pakollista, vaan se on jätetty jäsenvaltioiden harkintavaltaan. Saksan antamien tietojen mukaan mainituista direktiivin säännöksistä seuraa, että Saksalla on oikeus tukea ainoastaan kotimaista uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa sähköntuotantoa. Näistä säännöksistä seuraa myös, että Saksan ei ole pakko myöntää muissa jäsenvaltioissa uusiutuvia energialähteitä hyödyntäville sähköntuottajille pääsyä tukijärjestelmäänsä eikä antaa kyseisten tuottajien hyötyä vihreää sähköä koskevasta etuoikeudesta.

(226)

Lisäksi Saksa väittää, että jos vihreää sähköä koskeva etuoikeus myönnettäisiin muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneille sähköntuottajille, tämä voisi johtaa liian suurten korvausten maksamiseen ja kyseisten sähköntuottajien pyrkimyksiin hyödyntää parhaiksi katsomiaan kansallisia tukijärjestelmiä. Se voisi myös uhata vuoden 2012 EEG-lain rahoitusmekanismia, koska yhä useammat ulkomaiset tuottajat haluaisivat päästä vihreää sähköä koskevan etuoikeuden piiriin, jolloin EEG-lisämaksun alaisen sähkön määrä laskisi, mikä heikentäisi järjestelmän rahoitusperustaa. Tämä olisi käytännössä ristiriidassa direktiivin 2009/28/EY tavoitteiden kanssa, koska direktiivissä annetaan mahdollisuus perustaa kansallisia tukijärjestelmiä uusiutuviin lähteisiin perustuvaa energiantuotantoa varten.

(227)

Tätä tulkintaa tukee Saksan mukaan asiassa Ålands Vindkraft vastikään annettu unionin tuomioistuimen tuomio (106). Kyseinen asia koski kansallista järjestelmää, jonka mukaisesti vihreän sähkön tuottajille voidaan myöntää luovutuskelpoisia sertifikaatteja vain kyseisen valtion alueella. Unionin tuomioistuin katsoi, että tämä järjestelmä oli tuonnin määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaava toimenpide, joka on lähtökohtaisesti ristiriidassa perussopimuksen 34 artiklasta seuraavien velvoitteiden kanssa. Toisaalta järjestelmä voitaisiin oikeuttaa ympäristönsuojelua koskevilla pakottavilla syillä (107).

(228)

Saksan esittämien tietojen mukaan EEG-lisämaksu ei ole perussopimuksen 30 tai 110 artiklassa tarkoitettu maksu. Kyseessä on sen sijaan pelkästään palautusvaatimus, jonka siirtoverkonhaltijat esittävät sähköntoimittajille, koska siirtoverkonhaltijoiden katsotaan suorittavan niille palveluja. Saksa viittaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan ”vero tai maksu, jonka perusteena on valtion rajan ylittäminen, ei ole perustamissopimuksessa kielletty vaikutukseltaan vastaava maksu, jos se on osa yleistä sisäisten maksujen järjestelmää, jota sovelletaan järjestelmällisesti samoilla edellytyksillä sekä kotimaisiin tuotteisiin että tuonti- ja vientituotteisiin, tai jos se on vastike taloudelliselle toimijalle tosiasiallisesti suoritetusta palvelusta ja määrältään oikeassa suhteessa kyseiseen palveluun tai, tietyin edellytyksin, jos se kannetaan sellaisten tarkastusten vuoksi, joilla pyritään noudattamaan yhteisön lainsäädännössä asetettuja velvoitteita” (108).

(229)

Saksa katsoo, että tuomioistuimen antamassa tuomiossa mainittujen toisen ja kolmannen vaihtoehdon mukaiset edellytykset täyttyvät. Saksa väittää ensinnäkin, että EEG-lisämaksu on asianmukainen maksu suoritetusta palvelusta eli siitä, että siirtoverkonhaltijat luopuvat sähköntoimittajille siirretyn uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön uusiutuvasta ominaisuudesta, kuten johdanto-osan 144 kappaleessa selitetään (109). Saksan näkemyksen mukaan sähköntoimittajat maksavat EEG-lisämaksun siirtoverkonhaltijoille, ja vastineeksi ne voivat osoittaa, että osa niiden toimittamasta sähköstä on tuotettu uusiutuvista energialähteistä. Saksa väittää tämän vuoksi, että toisin kuin asiassa Essent (110), jossa maksujen vastineeksi ei suoritettu palvelua, EEG-lisämaksu liittyy tosiasiallisesti palvelun suorittamiseen. Saksa väittää myös, että EEG-lisämaksu on otettu käyttöön unionin lainsäädännössä, toisin sanoen direktiivissä 2009/28/EY, asetettujen velvoitteiden täyttämiseksi.

(230)

Komissio ei voi yhtyä Saksan esittämiin perusteisiin.

(231)

Ensinnäkin on todettava, että vaikka EEG-lisämaksulla rahoitetaan uusiutuvan energian laitosten perustamista, sillä myös tuetaan energiantuotantoa kyseisissä laitoksissa. Tästä on osoituksena se, että EEG-lisämaksu peritään kulutetun sähkön kilowattituntia kohti. Toiseksi on todettava, että kotimaassa tuotetun ja maahantuodun EEG-sähkön samankaltaisuutta ei muuta pelkästään se seikka, että maahantuotua EEG-sähköä ei oteta huomioon direktiivin 2009/28/EY mukaisessa tavoitteessa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan samankaltaisuutta ei pidä arvioida tuotteiden täysin identtisen luonteen vaan niiden samankaltaisen ja vertailukelpoisen käytön perusteella (111). Samankaltaisuuden arviointi on erotettava erilaisesta kohtelusta. Erilaista kohtelua esiintyy vain tuontisähkön osalta, joka olisi ollut tukikelpoista vuoden 2012 EEG-lain mukaan, jos se olisi tuotettu Saksassa. Tältä osin ei ole merkitystä sillä, otetaanko uusiutuvista energialähteistä tuotettu sähkö huomioon arvioitaessa direktiivissä 2009/28/EY asetetun tavoitteen saavuttamista.

(232)

Lisäksi komissio ei voi yhtyä Saksan väitteeseen, jonka mukaan EEG-lisämaksu ei ole perussopimuksen 30 tai 110 artiklassa tarkoitettu maksu. Kuten tuomioistuin on todennut asiassa Essent, perussopimuksen 110 ja 30 artiklaa sovellettaessa ei ole merkitystä sillä, että valtio ei peri maksua suoraan vaan se on annettu siirtoverkonhaltijoiden tehtäväksi (112). Ei ole myöskään näyttöä palvelusta tai omaisuuserästä, joka olisi asianmukainen vastine sähköntoimittajien maksamasta EEG-lisämaksusta. Uusiutuva ominaisuus ei itsessään hyödytä sähköntoimittajia, koska se toimitetaan erillään varsinaisesta EEG-sähköstä. Toimittajien suorittamat maksut eivät myöskään ole oikeassa suhteessa suoritettuun palveluun, koska maksut vaihtelevat sen mukaan, kuinka paljon vihreää sähköä koskevan etuoikeuden ulkopuolelle jääviä asiakkaita niillä on. Kyseinen oletettu palvelu eli sähkön uusiutuva ominaisuus sitä vastoin on jakamaton ja sama kaikille. Kolmanneksi EEG-lisämaksua ei määrätä tarkastusten perusteella, eikä se myöskään perustu suoraan unionin lainsäädännöstä johtuviin velvoitteisiin. Saksa velvoitetaan direktiivissä 2009/28/EY toteuttamaan toimenpiteitä, joilla varmistetaan uusiutuvista lähteistä olevan energian osuuden tasainen kasvu (direktiivin 3 artiklan 2 kohta). Saksan päätettäväksi on jätetty sekä yksittäiset toimenpiteet (direktiivin 3 artiklan 3 kohta) että niiden rahoitustapa.

(233)

Kuten komissio totesi menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään, perussopimuksen 30 ja 110 artiklassa kielletään ainoastaan kansallista tuotantoa tukevan järjestelmän rahoittaminen määräämällä tuontituotteille syrjivä maksu. Jäsenvaltiota ei velvoiteta soveltamaan tukijärjestelmää tuontituotteisiin. Tässä päätöksessä ja uusiutuvaa energiaa koskevista kansallisista tukijärjestelmistä annetuissa aiemmissa päätöksissä (113) ei kyseenalaisteta sitä, että vuoden 2012 EEG-lain mukainen tuki on rajoitettu kansalliseen tuotantoon. Jäsenvaltiot eivät saa kuitenkaan tukijärjestelmiä laatiessaan sisällyttää niihin perussopimuksen 30 ja 110 artiklassa tarkoitettuja syrjiviä maksuja.

(234)

Asiassa Ålands Vindkraft annettu tuomio ei muuta perussopimuksen 30 ja 110 artiklaa koskevaa arviota. Ensinnäkin kyseisessä asiassa ratkaistiin ainoastaan se kysymys, oliko uusiutuvan energian tuottajia hyödyttävän kansallisen tukijärjestelmän oltava myös toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden tuottajien käytettävissä (unionin tuomioistuin katsoi, että näin ei ollut). Tuomiossa ei käsitelty sitä, voidaanko tällainen kansallinen tukijärjestelmä rahoittaa syrjivällä maksulla, joka myös toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden talouden toimijoiden on maksettava. Unionin tuomioistuin tulkitsi lisäksi ruotsalaisen tuomioistuimen pyynnöstä perussopimuksen 34 artiklaa, joka koskee tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle asetettavia määrällisiä rajoituksia. Ennakkoratkaisupyyntö ei koskenut perussopimuksen 30 ja 110 artiklassa käsiteltäviä tulleja ja veroja, joista tuomioistuin ei tämän vuoksi todennut mitään. Unionin tuomioistuin katsoi lisäksi, että Ruotsin päätös kieltää kantajan osallistuminen kansalliseen sertifikaattijärjestelmään, joka on vaikutukseltaan määrällistä rajoitusta vastaava toimenpide, oli perusteltu ympäristöpoliittisista syistä ja oikeassa suhteessa kyseiseen ympäristöpoliittiseen tavoitteeseen (114). Perussopimuksen 30 ja 110 artiklaa rikkovat syrjivät toimenpiteet eivät kuitenkaan ole perusteltuja edes ympäristönsuojelullisista syistä: komission tiedossa ei ole tapausta, jossa ympäristönsuojelua (tai jotain muuta yleisen edun mukaista pakottavaa vaatimusta) voitaisiin edistää määräämällä rahamääräinen velvoite, jonka seurauksena muiden jäsenvaltioiden taloudelliset toimijat joutuvat maksamaan enemmän kuin niiden kotimaiset kilpailijat.

(235)

Vaikka Saksa väittää edelleen, että EEG-lisämaksu ei riko perussopimuksen 30 ja 110 artiklaa, se on antanut sitoumuksen investoida rajayhdysjohtoihin ja vastaaviin eurooppalaisiin energiahankkeisiin (ks. johdanto-osan 19 kappale). Nämä investoinnit vastaisivat väitetyn syrjinnän arvioitua määrää.

(236)

Tavanomainen korjaustoimenpide perussopimuksen 30 ja 110 artiklan rikkomisessa on määrättyjen maksujen takaisinmaksu. Komissio on katsonut, että perussopimuksen 30 ja 110 artiklassa tarkoitettu aiempi potentiaalinen syrjintä voidaan korjata asianmukaisesti investoimalla veronluonteisista maksuista saatujen tulojen se osuus, joka on kannettu tuonnista, uudelleen nimenomaisesti tuontia hyödyttäviin hankkeisiin ja infrastruktuuriin (115).

(237)

Jotta voidaan määrittää, mikä osuus EEG-lisämaksuista aiemmin saaduista tuloista on kohdennettava edellä mainittuihin investointeihin, on ensimmäiseksi arvioitava, kuinka paljon tukikelpoista EEG-sähköä on tuotu Saksaan. Saksa on ilmoittanut, että vuoden 2012 EEG-lain soveltamisjaksolla, eli vuoden 2012 tammikuun ja vuoden 2014 heinäkuun välisenä aikana, vuoden 2012 EEG-lain mukaisesti tukikelpoiseen uusiutuvista energialähteistä tuotettavaan sähköön liittyvien alkuperätakuiden osuus oli noin 1 349 GWh (519 GWh vuonna 2012, 283 GWh vuonna 2013 ja 547 GWh vuonna 2014). Tämän määrän ulkopuolelle jäävä alkuperätakuiden paljon suurempi osuus liittyy vanhoihin suuriin vesivoimaloihin, jotka eivät ole vuoden 2012 EEG-lain mukaan tukikelpoisia. Koska alkuperätakuita voidaan myydä erikseen, ne eivät sellaisenaan riitä osoittamaan, kuinka paljon EEG-sähköä on tosiasiallisesti tuotu maahan. Saksa on ilmoittanut, että todellinen tuonti olisi ollut vähäisempää, mutta se ei ole pystynyt toimittamaan tietoja siitä, missä määrin mainittu laskelmien mukaan maahantuotu vihreä sähkö on katettu fyysisillä tuontisopimuksilla.

(238)

Toiseksi on arvioitava, missä määrin maahantuotua vihreää sähköä on syrjitty. Syrjintä johtuu siitä, että vaikka sekä kotimainen EEG-sähkön tuotanto että EEG-sähkön tuonti tuottavat EEG-lisämaksuja, vain kotimainen EEG-sähkön tuotanto hyötyy siitä (tukikelpoisuuden ehtojen puitteissa).

(239)

Syrjintää voidaan mitata maahantuodusta EEG-sähköstä perityn EEG-lisämaksun suuruudella. On kuitenkin huomattava, että takaisinmaksulla ei katettaisi koko lisämaksua vaan pelkästään saatu teoreettinen tuki (syöttötariffit, markkinapreemiot tai vihreää sähköä koskeva etuoikeus). Kun otetaan huomioon, että kotimaiset EEG-sähkön tuottajat maksavat myös lisämaksua, mutta saavat EEG-tukea, erilaista kohtelua esiintyy ainoastaan silloin, jos tuonnista on maksettava EEG-lisämaksua saamatta tukea. Syrjintä vastaa pohjimmiltaan tukea, jota maahantuodulle EEG-sähkölle ei myönnetä.

(240)

Syöttötariffien ja markkinapreemioiden osalta komissio toteaa, että ne vaihtelevat EEG-teknologiasta riippuen. Tämän vuoksi on määritettävä maahantuodun EEG-sähkön eri tyypit ja määrät, jotta kyseisiä tukimuotoja voidaan soveltaa tuontiin. Saksa on kuitenkin selittänyt, että todellista EEG-tuontia koskevia tietoja ei ollut saatavilla. Tämän vuoksi syrjintää ei ole voitu mitata soveltamalla yksittäisiä syöttötariffeja tai markkinapreemioita vastaaviin tuontimääriin.

(241)

Vihreää sähköä koskevasta etuoikeudesta aiheutuva etu voidaan sen sijaan määrittää helpommin: Saksa on ilmoittanut, että vihreää sähköä koskevasta etuoikeudesta aiheutuva etu oli käytännössä pienempi kuin 4 snt/kWh. Tämä johtuu siitä, että sähköntoimittajat, jotka hakevat etuoikeutta, saavat 2 snt/kWh alennuksen koko portfolioonsa vain silloin, kun vähintään 50 prosenttia siitä on uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä. Jotta voidaan välttää tai minimoida riski jäädä niukasti 50 prosentin tavoitteesta (jolloin koko portfoliosta jouduttaisiin maksamaan täysi EEG-lisämaksu), sähköntoimittajien ostamassa EEG-sähkössä on turvamarginaali. Ne ostavat sitä käytännössä yli 50 prosenttia, joskus jopa 60 prosenttia kaikesta hankkimastaan sähköstä. Kun tällaisessa tapauksessa lasketaan kustannusetua, joka voidaan potentiaalisesti siirtää uusiutuviin energialähteisiin perustuvan sähkön tuottajille, koko portfoliolle myönnetty EEG-lisämaksun alennus (2 snt/kWh) on jaettava suuremmalle uusiutuvien energialähteiden osuudelle. Esimerkiksi 60 prosentin osuudella todellinen siirrettävissä oleva kustannusetu ei ole 4 snt/kWh vaan 3,3 snt/kWh. Vihreää sähköä koskevasta etuoikeudesta saatu suurin etu oli keskimäärin 3,8 snt/kWh vuonna 2012, 3,2 snt/kWh vuonna 2013 ja 3,9 snt/kWh vuonna 2014.

(242)

Näyttää siltä, että vihreää sähköä koskeva etuoikeus oli hiukan suurempi kuin EEG-lisämaksu vuonna 2012, mutta pienempi vuosina 2013 ja 2014. Näyttää myös siltä, että vihreää sähköä koskevan etuoikeuden tuottama etu oli pienempi kuin eräisiin syöttötariffeihin, esimerkiksi aurinkovoimaan, sisältyvä etu (markkinahinnan vähentämisen jälkeen), mutta suurempi joihinkin muihin sisältyvä etu (esimerkiksi tuulivoima). Vaikka vihreää sähköä koskeva etuoikeus voi jossain määrin antaa liian vaatimattoman kuvan syrjinnän todellisesta suuruudesta, on muistutettava, että alkuperätakuiden määrä puolestaan yliarvioi tuonnin määrää. Näin ollen komissio katsoo, että Saksan soveltama menetelmä (johdanto-osan 238 kappale ja sitä seuraavat kappaleet) on asianmukainen. Vihreää sähköä koskevasta etuoikeudesta koituvan edun, tarkasteltuna yhdessä alkuperätakuiden tuontia koskevien numerotietojen kanssa, voidaan katsoa muodostavan kohtuullisen arvion siitä, missä määrin maahantuotua EEG-sähköä on syrjitty vuoden 2012 EEG-lain nojalla.

(243)

Tukikelpoisesta maahantuodusta EEG-sähköstä (johdanto-osan 237 kappale) ja vihreää sähköä koskevasta etuoikeudesta ilmoitettujen numerotietojen (johdanto-osan 241 kappale) perusteella uudelleeninvestoitava määrä on 50 miljoonaa euroa (116). Komissio katsoo, että Saksan sitoumus sijoittaa 50 miljoonaa euroa (ks. johdanto-osan 19 kappale) rajayhdysjohtoihin ja eurooppalaisiin energiahankkeisiin korjaa perussopimuksen 30 ja 110 artiklassa tarkoitetun aiemman potentiaalisen syrjinnän.

(244)

Kuten tämän päätöksen 1 jaksossa todetaan, Saksa on luopunut oikeudestaan vaatia tämän päätöksen antamista saksan kielellä. Päätöksen todistusvoimainen kieli on sen vuoksi englanti.

(245)

Kun otetaan huomioon, että EEG-lisämaksusta johtuva perussopimuksen 30 ja 110 artiklan aiempi rikkominen on korjattu, komissio katsoo, että EEG-sähkön tuottajille myönnettävä tuki, joka todettiin sisämarkkinoille soveltuvaksi menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 187 ja 200 kappaleessa, soveltuu sisämarkkinoille myös rahoitusmekanisminsa osalta.

(246)

Komissio toteaa, että Saksa on toteuttanut sääntöjenvastaisesti tukitoimenpiteen, jolla tuetaan EEG-sähkön tuotantoa ja energiaintensiivisiä yrityksiä, ja rikkonut näin perussopimuksen 108 artiklan 3 kohtaa.

(247)

Tuki on perittävä takaisin siltä osin kuin se ei sovellu sisämarkkinoille.

(248)

Perinnän olisi katettava ainoastaan alennukset EEG-lisämaksusta, jotka on myönnetty vuosilta 2013 ja 2014, jäljempänä ’asianomaiset vuodet’.

(249)

Takaisinperittävät määrät olisi kunkin asianomaisen vuoden osalta rajoitettava seuraavien erotukseen: johdanto-osan 251, 252 ja 253 kappaleen mukaisesti määritetty sisämarkkinoille soveltuva määrä asianomaisena vuonna ja EEG-lisämaksun määrä, jonka tuensaaja tosiasiallisesti maksoi asianomaisena vuonna.

(250)

EEG-lisämaksun määrä, jonka tuensaaja tosiasiallisesti maksoi asianomaisena vuonna, voidaan periaatteessa laskea soveltamalla asianomaisen vuoden alennettua lisämaksua tuensaajan sähkönkulutukseen samana vuonna. Takaisinperinnän nopeuttamiseksi ja koska kaikkia yrityksiä koskevia kulutustietoja ei vielä ole saatavilla asianomaisilta vuosilta, Saksa aikoo ensi vaiheessa määrittää alustavan takaisinperittävän määrän käyttäen perustana sähkön kulutustietoja, jotka toimitettiin hakemuksissa. Saksa aikoo lisäksi käyttää asianomaisten vuosien toteutuneita kulutustietoja määrittääkseen lopulliset takaisinperittävät määrät. Saksa toteuttaa tarvittavat toimet varmistaakseen takaisinperinnän tai takaisinmaksut kyseisten lopullisten määrien perusteella (tätä takaisinperintäprosessin toista vaihetta kutsutaan ”korjausmekanismiksi”).

(251)

Ensimmäinen vaihe määriteltäessä sisämarkkinoille soveltuvaa tuen määrää on vuoden 2014 suuntaviivojen 3.7.2 jakson soveltaminen. EEG-lisämaksun alennuksesta hyötyneen yrityksen on kuuluttava vuoden 2014 suuntaviivojen liitteessä 3 lueteltuihin toimialoihin (suuntaviivojen 185 kohta) tai vaihtoehtoisesti yrityksen sähköintensiteetin on oltava vähintään 20 prosenttia ja sen on kuuluttava toimialalle, jolla kaupan intensiteetti on vähintään 4 prosenttia unionin tasolla, vaikka se ei kuuluisi millekään liitteessä 3 luetelluista toimialoista (suuntaviivojen 186 kohta). Kuten johdanto-osan 202 kappaleessa selitetään, vuoden 2014 suuntaviivojen 186 kohtaa sovellettaessa voidaan käyttää tietoja, jotka on toimitettu asianomaisia vuosia koskevissa hakemuksissa.

(252)

Lisäksi jos yritys on tukikelpoinen johdanto-osan 251 kappaleen perusteella, sen on maksettava vähintään 15 prosenttia lisäkustannuksista ilman alennusta (vuoden 2014 suuntaviivojen 188 kohta). Maksettava määrä voidaan kuitenkin yritystasolla rajoittaa 4 prosenttiin kyseisen yrityksen bruttoarvonlisäyksestä. Sellaisten yritysten tapauksessa, joiden sähköintensiteetti on vähintään 20 prosenttia, maksettavaksi tuleva määrä voidaan rajoittaa 0,5 prosenttiin kyseisen yrityksen bruttoarvonlisäyksestä (vuoden 2014 suuntaviivojen 189 kohta). Kuten johdanto-osan 202 kappaleessa selitetään, vuoden 2014 suuntaviivojen 189 kohtaa sovellettaessa voidaan käyttää tietoja, jotka on toimitettu asianomaisia vuosia koskevissa hakemuksissa. Jos yritys ei ole tukikelpoinen johdanto-osan 251 kappaleen perusteella, maksettava määrä vastaa vuoden 2014 suuntaviivojen 3.7.2 kohdan mukaan periaatteessa EEG-lisämaksua ilman alennusta (vuoden 2014 suuntaviivojen 197 kohdassa oleva siirtymäkauden sääntö).

(253)

Jos maksettava määrä, joka määritetään johdanto-osan 252 kappaleen perusteella, on jommankumman asianomaisen vuoden osalta suurempi kuin määrä, jonka tuensaaja tosiasiallisesti maksoi kyseisenä vuonna, sovelletaan johdanto-osan 212 kappaleessa esitettyjä mukautussuunnitelman sääntöjä: Vuoden 2013 osalta sisämarkkinoille soveltuva määrä ei saa ylittää 125:tä prosenttia lisämaksusta, joka tosiasiallisesti maksettiin vuonna 2013 (toisin sanoen samana vuonna). Vuoden 2014 osalta sisämarkkinoille soveltuva määrä ei saa ylittää 150:ttä prosenttia lisämaksusta, joka tosiasiallisesti maksettiin vuonna 2013 (toisin sanoen edellisenä vuonna). Kuten edellä johdanto-osan 250 kappaleessa todetaan, alustavaa takaisinperittävää määrää määritettäessä vuosina 2013 ja 2014 tosiasiallisesti maksettu lisämaksu voi perustua sähkönkulutustietoihin, jotka yritys on ilmoittanut vuosia 2013 ja 2014 koskevissa alennushakemuksissaan. Korjausmekanismia sovellettaessa käytetään vuosien 2013 ja 2014 todellista sähkönkulutusta koskevia tietoja heti kun ne ovat saatavilla.

(254)

Jos johdanto-osan 251, 252 ja 253 kappaleen perusteella määritetty maksettava määrä ei ole suurempi kuin tuensaajan vuonna 2013 tai 2014 tosiasiallisesti maksama määrä, takaisinperintää ei suoriteta.

(255)

Jos tuensaaja on saanut tukea yhteensä alle 200 000 euroa ja tuki täyttää joko komission asetuksessa (EU) N:o 1407/2013 (117) tai komission asetuksessa (EY) N:o 1998/2006 (118) asetetut kaikki muut kriteerit, sen ei pitäisi katsoa olevan perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, eikä sitä pitäisi periä takaisin.

(256)

Jos tuensaaja on saanut tukea yhteensä yli 200 000 euroa, josta on perittävä takaisin alle 200 000 euroa, asetuksia (EY) N:o 1998/2006 ja (EU) N:o 1407/2013 ei sovelleta, sillä tuki koskee samoja tukikelpoisia kustannuksia ja tuen kasautuminen ei näin ollen tule kyseeseen (asetuksen (EU) N:o 1407/2013 5 artiklan 2 kohta ja asetuksen (EY) N:o 1998/2006 2 artiklan 5 kohta). Nämä määrät olisi sen vuoksi perittävä takaisin.

(257)

Komissio on lisäksi tutkinut, onko takaisinperinnälle esteitä asetuksen (EY) N:o 659/1999 14 artiklan mukaisesti. Kuten edellä johdanto-osan 172 kappaleessa kuvataan, jotkin asianomaiset osapuolet ovat väittäneet, että mukautuksen pitäisi olla mahdollisimman pieni vuonna 2013 ja 2014, jotta voidaan turvata tuensaajien luottamuksensuoja, ja että takaisinperintää ei pitäisi suorittaa. Edellä johdanto-osan 146 kappaleessa ja sitä seuraavissa kappaleissa esitettyjen syiden vuoksi komission päätös asiassa NN 27/00 ei voi tuottaa tuensaajille luottamuksensuojaa, koska vuoden 2012 EEG-laki poikkeaa vuoden 2000 EEG-laista, ja se annettiin yli kymmenen vuotta myöhemmin. Erityisesti on huomattava, että erityiskorvaussääntö ei sisältynyt vuoden 2000 EEG-lakiin,

a)

vuodelta 2013 se osa tuesta, joka ylittää 125 prosenttia lisämaksusta, jonka yritys tosiasiallisesti maksoi vuonna 2013;

b)

vuodelta 2014 se osa tuesta, joka ylittää 150 prosenttia lisämaksusta, jonka yritys tosiasiallisesti maksoi vuonna 2013.

a)

vuodelta 2013 se osa tuesta, joka ylittää 125 prosenttia lisämaksusta, jonka yritys tosiasiallisesti maksoi vuonna 2013;

b)

vuodelta 2014 se osa tuesta, joka ylittää 150 prosenttia lisämaksusta, jonka yritys tosiasiallisesti maksoi vuonna 2013.

a)

luettelo tuensaajista, jotka ovat saaneet 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua tukea, ja kunkin tuensaajan tukiohjelman nojalla saaman tuen kokonaismäärä;

b)

kultakin tuensaajalta alustavasti takaisinperittävä kokonaismäärä (pääoma ja korot);

c)

yksityiskohtainen kuvaus tämän päätöksen noudattamiseksi jo toteutetuista ja suunnitelluista toimenpiteistä, mukaan lukien liitteessä I esitetty sitoumus;

d)

asiakirjat, jotka osoittavat, että tuensaajat on määrätty maksamaan tuki takaisin ja että liitteessä I esitettyä sitoumusta noudatetaan.